METSÄSTYSRIKOKSET SYYTEHARKINNASSA VUOSINA

Transkriptio

1 Leila Suvantola METSÄSTYSRIKOKSET SYYTEHARKINNASSA VUOSINA Referee-artikkeli Huhtikuu 2014 Julkaistu Edilexissä Julkaistu aiemmin teoksessa Ympäristöpolitiikan ja -oikeuden vuosikirja 2014 Toim. Tapio Määttä et al. Itä-Suomen yliopiston LYY-instituutti: Luonnonvarat, ympäristö, yhteiskunta Itä-Suomen yliopisto, Oikeustieteiden laitos, Joensuu 2014

2 Ympäristöpolitiikan ja -oikeuden vuosikirja VII 2014, s Leila Suvantola METSÄSTYSRIKOKSET SYYTE- HARKINNASSA VUOSINA SELVITYKSEN TAVOITTEET JA AINEISTO Suurpedot ovat olleet jo pitkän aikaa voimakkaan yhteiskunnallisen keskustelun kohteena ja aiheeseen liittyen on laadittu jo ainakin kaksi väitöskirjaa. 1 Yhteiskunnallinen keskustelu on laajentunut metsästysrikoksiin ja kiihtynyt tutkimustulosten julkaisemisen myötä 2, mutta myös siksi, että muutama suurpetoihin kohdistuva vakava metsästysrikos on tullut ilmi viime talven aikana. Metsästysrikoksien seuraamuksia myös kovennettiin lisäämällä rikoslakiin (39/1889) vuonna 2011 törkeää metsästysrikosta koskeva tekomuoto. Sen tavoitteena on yhtäältä vastata metsästysrikosten ammattimaistumiseen ja toisaalta epäiltyyn Euroopan yhteisön tärkeinä pitämiin suurpetoihin kohdistuvaan salametsästykseen, joihin seuraamuksia pidettiin suhteettoman lievinä. Muutos myös paransi tutkinnallisten pakkokeinojen käyttömahdollisuuksia vakavissa metsästysrikoksissa. Tässä selvityksessä tarkastelen tilastollisesti, miten metsästysrikosasiat jakautuvat valtakunnallisesti, millaisiin ratkaisuihin syyttäjä on päätynyt syyteharkinnassa sekä sitä, miten nostetut syytteet ovat menestyneet käräjäoikeuksissa. Varsinainen mielenkiinto kohdistuu kuitenkin siihen, millaisia käräjäoikeuksissa käsiteltävät metsästysrikosasiat ovat luonteeltaan, ja poikkeavatko metsästysrikosasiat maan eri osissa toisistaan luonteeltaan tai arvioiko syyttäjä niitä eri tavoin eri osissa maata. Tämä edellyttää yksittäisten tapausten analyysiä. Lisäksi tarkastelen syyttämättä jättämispäätöksiä suurpetoihin liittyvien epäiltyjen rikosten osalta, koska kaikki suurpetomme kuuluvat luontodirektiivin 3 vahvan suojelun piiriin. Aineiston muodostavat vuosina syyteharkinnassa ratkaistut asiat. Tilastollinen otanta perustuu syyttäjälaitoksen käyttämän Sakari-tietojärjestelmän tilastoon ratkaistuista asioista. Vaihtoehtona olisi ollut ottaa tilasto-otanta 1 Ratamäki, Outi: Yhteiskunnallinen kestävyys ja hallinta suomalaisessa susipolitiikassa. Yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja nro 94. Joensuu 2009; Borgström, Suvi: Iso paha susi vai hyödyllinen hukka? Ekologis-juridinen näkökulma suden suojelun yhteiskunnalliseen hyväksyttävyyteen. Dissertations in Social Sciences and Business Studies No 20. Tampere Erityisesti Pohja-Mykrä, Mari Kurki, Sami: Salakaadot ja yhteisön tuki. Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti. Raportteja 98, 2013 ja siihen liittyen keskustelu mm. Helsingin Sanomissa , A18 A20. 3 Neuvoston direktiivi 92/43/ETY, annettu 21 päivänä toukokuuta 1992, luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta, EYVL, N:o L 206, , s

3 tarkastelujaksolla saapuneista asioista. Näin pitkällä aikavälillä saapuneiden ja ratkaistujen asioiden lukumäärä kuitenkin tasaantuu, vaikka vuosittain voi olla pientä vaihtelua. Lisäksi käytetyllä valintaperusteella kaikki rikosasiat on syyteharkinnassa ja pääosin myös käräjäoikeudessa ratkaistu, jolloin käräjäoikeuksien ratkaisuista saa hyvinkin todellisuutta vastaavan kuvan. Aivan hiljattain säädettyjen rikosnimikkeiden eli lähinnä törkeän metsästysrikoksen osalta on kyse yksittäisistä tapauksista, eikä kaikkia saapuneita törkeitä metsästysrikoksia ehditty syyteharkinnassa ratkaista vuonna Näitä asioita on lukumääräisesti vielä hyvin vähän, joten niistä ei voida tehdä tilastollisia johtopäätöksiä. Syvennän tilastollista analyysiä tarkastelemalla tarkemmin ja sisällöllisesti Itä-Suomen, Oulun ja Lapin syyttäjävirastoissa kyseisinä vuosina eli ratkaisuja metsästysrikosasioita. Valinta perustuu siihen, että metsästysrikosasiat painottuvat maassamme itäisimpään ja kahteen pohjoisimpaan syyttäjänvirastoon. Itä-Suomen syyttäjänvirastoon saapui tarkastelujaksolla 193 asiaa eli 26 % koko maan asioista, Oulun syyttäjänvirastoon 204 asiaa eli 28 % koko maan asioista ja Lapin syyttäjänvirastoon 129 asiaa eli 17 % koko maan asioista. Kaikkiaan siis näissä kolmessa virastoissa käsiteltiin 71 % koko maan metsästysrikos- tai rikkomusasioista. Kukin tapaus on analysoitu lukemalla syyttäjän syyteharkinnan lopputuloksena syntynyt syyte. Poiminta on tehty haastehakemuksista eli otannassa on varmuudella kaikki syytteet, Kuvio 1. Metsästysasioiden lukumääräinen jakauma syyttäjänvirastoittain; saapuneet asiat joissa on käytetty sanoja metsästysrikos tai metsästysrikkomus. 4 Syytteiden perusteella annettuja tuomioita ei ole analysoitu, vaikkakin ainoan tarkasteluajanjaksona nostetun törkeää metsästysrikosta koskevan tuomion lopputulos todetaan jäljempänä. 4 Esitän lämpimät kiitokseni Oulun syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjä Sini Paavolalle ja valtionsyyttäjä Christian Lundqvistille avusta materiaalin teknisessä poiminnassa Sakari-järjestelmästä. 316

4 2 METSÄSTYSRIKOSASIOIDEN MÄÄRÄ Suomessa syyttäjälle saapui vuosina yhteensä 745 asiaa, joissa on ollut kyse epäillystä metsästykseen liittyvästä rikoksesta. Niistä neljä on ollut poliisin törkeiksi metsästysrikoksiksi otsikoimia tekoja, 539 metsästysrikoksiksi otsikoituja ja 202 metsästysrikkomuksiksi otsikoituja tekoja. Lisäksi ajankohtana syyttäjälle on saapunut 141 metsästyslain (615/1993) rikkomuksiksi otsikoituja epäiltyjä tekoja. Niissä on ollut pääosin kyse esimerkiksi koiran irrallaan pitämisestä eli ei varsinaisesti metsästyksen säännösten rikkomisesta. Näitä ei enempää tarkastella tässä selvityksessä ja ne on rajattu myös tilastollisen tarkastelun ulkopuolelle. Taulukko 1. Syyttäjälle tilastohaun mukaan saapuneet metsästysasiat Yht. Törkeä metsästysrikos 4 4 Metsästysrikos Metsästysrikkomus Metsästyslain säännösten rikkominen Selvityksen tarkastelu kohdistuu syyttäjälle siirtyneisiin metsästysrikoksiin ja rikkomuksiin. Tapausten lukumääristä ei siten voida tehdä johtopäätöksiä metsästysrikosten kokonaismäärästä. Osa metsästysrikoksista jää väistämättä piiloon, salametsästys vieläpä erityisen suuressa määrin. Kokemusperäisesti voidaan olettaa, että seuruemetsästyksessä kuten hirvenmetsästyksessä tapahtuneet lainvastaisuudet tulevat poikkeuksellisen hyvin tietoon johtuen yhtäältä metsästyksenjohtajan velvoitteista ja toisaalta myös ryhmäkurista. Tätä osoittaa myös jäljempänä todettava tosiasia, että nimenomaan hirvenmetsästyksen rikokset ovat suurin yksittäinen rikosasiaryhmä metsästysrikoksista. Kokemusperäisesti voi myös olettaa, että yksin metsästettäessä tapahtuneet lainvastaisuudet tulevat pikemminkin sattumanvaraisesti ilmi joko metsästäjän oman korkean moraalin tai ulkopuolisen henkilön tekemien havaintojen perusteella. Ainoastaan suurpetojen salametsästyksestä on olemassa tutkimustietoa piilorikollisuuden osuudesta. Jopa 91 % suurpetojen salametsästyksestä on arvioitu olevan piilorikollisuutta, joten sen osuus on erittäin merkittävä. 5 Tarkasteltavien tapausten lukumäärä ei kerro myöskään ilmitulleiden rikosten määrästä, sillä asia siirtyy syyteharkintaan vasta, kun rikoksen tekijäksi epäilty on tiedossa. Esitutkinnan rajoittaminen voidaan tehdä myös ilman tietoa 5 Pohja-Mykrä Kurki 2013, s

5 epäillyn henkilöllisyydestä. Pääsääntöisesti kuitenkin vakavat rikokset jäävät esitutkintaviranomaiselle (poliisille, rajavartiostolle tai tullille) tutkinnan keskeytys -tilaan, jos tekoa ei voida kohdentaa kehenkään yksittäiseen henkilöön. Arvioita selvittämättä jäävistä metsästysrikoksista voidaan tehdä vertailemalla tietoon tulevien rikosten määrää ja syyttäjälle siirtyneiden asioiden määrää. Vuosina esitutkintaviranomaisten tietoon tuli yhteensä 1331 epäiltyä rikoslain 48a luvun (515/2002) metsästysrikosta 6 eli keskimäärin vuosittain 266 rikosta. Samana ajankohtana syyttäjälle saapui yhteensä 458 metsästysrikosta eli vuosittain keskimäärin 112 metsästysrikosta. Esitutkintaviranomaisen syyttäjälle siirtämien metsästysrikosten osuus on alle kolmasosa (28 %) tietoon tulleista metsästysrikoksista toki sillä varauksella, että osassa tapauksista esitutkintaviranomainen on voinut muuttaa tutkinnassa nimikkeen metsästysrikkomukseksi. Silti vaikka kaikki tapaukset olisivat olleet esitutkinnassa metsästysrikoksia, on syyttäjälle siirtynyt vain alle puolet (48 %) esitutkinnassa olleista asioista. Kuvio 2. Esitutkintaviranomaiselle ja syyttäjälle vuosittain saapuneet rikoslain 48a luvun metsästysrikokset vuosina Suomen kansallinen ympäristörikosseurantatyöryhmä: Raportti vuoden 2011 ympäristörikoksista Suomessa ( ), s. 19. [ ( ) 7 Kirjoitettaessa saatavilla ei ole vielä ollut tietoa esitutkintaviranomaiselle vuonna 2012 saapuneista tapausmääristä, mutta tämä lyhyempi ajanjakso osoittaa suhteen, jossa asiat saapuvat eri viranomaisille. 318

6 Syyttäjälle eivät luonnollisestikaan tule sellaiset asiat, joissa käytetään rangaistusvaatimusmenettelyä esitutkintaviranomaisen päätöksellä, mutta niissä on kyse lievemmistä teoista kuin metsästysrikos. Metsästysrikoksista tuli syyteharkintaan Pohjanmaan, Länsi-Suomen, Keski-Suomen ja Pirkanmaan alueella yhteensä viidesosa koko maan tapauksista (21 %) ja viimeinen kymmenys (9 %) eteläisessä Suomessa (Länsi-Uusimaa, Helsinki, Itä-Uusimaa, Kanta-Häme, Salpausselkä). Juttujen alueelliseen jakautumiseen väistämättä vaikuttaa riistan tiheys ja siihen väistämättä liittyvä laillinen metsästystoiminta, jonka yhteydessä metsästysrikosten voi olettaa tapahtuvan. Juttujen määrään hypoteettisesti vaikuttaa myös petoeläinten tiheys, sillä konflikteja petoeläinten kanssa voidaan olettaa tapahtuvan siellä, missä niitä esiintyy ja erityisesti seuduilla, joissa petoeläinten luontainen toiminta on omiaan aiheuttamaan ristiriitoja kuten poronhoitoalueella ja metsästysalueilla. 3 SYYTTÄJÄN RATKAISUT TILASTOLLISESTI TARKASTELLEN Valtakunnan tasolla syyttäjä päätyi nostamaan syytteen 60,5 prosentissa tapauksista. Alueellisesti syyttäjävirastojen välillä on syytteennostoprosentissa merkittäviä eroja. Korkein syyttämisprosentti oli Itä-Suomessa, jossa syyte nousi 71,3 prosentissa tapauksia, Oulussa ja Salpausselällä kahdessa kolmasosassa tapauksia nousi syyte syyttäjän ratkaisuissa. Lapissa, Pohjanmaalla, Länsi-Suomessa, Keski-Suomessa ja Kanta-Hämeessä noin puolessa tapauksista syyttäjä päätyi nostamaan syytteen. Alle puolessa tapauksista (42 %) syyttäjä nosti syytteen Pirkanmaalla. Osalla syyttäjänvirastoista (Itä-Uusimaa, Länsi-Uusimaa ja Helsinki) asioiden lukumäärä on niin pieni, ettei niitä voida erikseen tilastollisesti tarkastella. Kun näiden syyttäjänvirastojen lukuja tarkastellaan yhtenä alueena, syytteennostoprosentti oli edelleen hyvin alhainen (33,3 %). Tapausten pienen määrän vuoksi ko. alueilla ei ole tilastollista merkitystä, eikä vertailtavuutta erikseen, joten niitä ei jäljempänä tarkastella. 319

7 Taulukko 2. Vuosien syyttäjän ratkaisut alueittain. Eteläisimmät ja samalla lukumääräisesti pienimmät alueet, jotka muodostavat maantieteellisesti yhtenäisen alueen, on yhdistetty vertailun mahdollistamiseksi. % KO hylyt Hylky% SJP SJP% ETR ETR% Muu Yht. Saapuneet asiat Syytteet Oulu ,7 % 16 11,7 % 41 19,1 % 13 6,0 % Itä-Suomi ,3 % 32 21,5 % 39 18,7 % 4 1,9 % Lappi ,3 % 13 17,8 % 29 21,2 % 12 8,8 % Pohjanmaa Länsi- Suomi Keski- Suomi Salpausselkä Pirkanmaa Kanta- Häme Helsinki, Länsi- Uusimaa, Itä-Uusimaa ,0 % 5 18,5 % 13 24,1 % 9 16,7 % ,3 % 3 11,5 % 13 27,7 % 5 10,6 % ,0 % 1 5,9 % 16 47,1 % 1 2,9 % ,3 % 6 31,6 % 5 16,7 % 2 6,7 % ,1 % 2 25,0 % 8 42,1 % 2 10,5 % ,6 % 2 20,0 % 2 10,5 % 2 10,5 % ,3 % 0 0,0 % 3 20,0 % 4 26,7 % ,5 % 80 17,0 % ,7 % 54 6,9 % Syyttämättäjättämispäätösten osuus vaihteli erittäin merkittävästi. Keskimäärin syyte jätettiin nostamatta 21,7 prosentissa tapauksista. Korkein syyttämättäjättämisosuus oli Keski-Suomessa eli lähes puolet (47,1 %). Melkein samaan yllettiin Pirkanmaalla (42,1 %). Alin syyttämättäjättämisosuus oli Kanta-Hämeessä (10,5 %) ja Salpausselällä (16,7 %). Esitutkinnan rajoittamista tehtiin keskimäärin 7 prosentissa tapauksista, vaihdellen Itä-Suomen erittäin alhaisesta 1,9 prosentista Pohjanmaan lähes 17 prosenttiin. Syytteistä hylättiin käräjäoikeudessa joko osittain tai kokonaan 17 %. Alueiden välillä oli tässäkin huomattavia eroja. Keski-Suomessa syytteitä hylättiin vain noin 6 prosentissa tapauksia, kun taas Salpausselällä syytteistä meni nurin lähes kolmasosa (31,6 %) ja Pirkanmaallakin neljännes. Suurimmista alueista Itä-Suomessa ja Lapissa hylkäysprosentti oli noin viidesosa, mutta Oulussa vain reilu kymmenesosa (11,7 %). 320

8 4 MITÄ METSÄSTYSJUTUT SISÄLLÖLLISESTI OVAT? 4.1 Tarkastelun kattavuus Sisällöllinen tarkastelu kohdistui kolmen viraston eli Itä-Suomen, Oulun ja Lapin syyttäjänvirastojen ratkaisuihin metsästysrikos- ja -rikkomusasioissa vuosina Tavoitteena oli siis saada käsitys siitä, millaisia metsästysjuttuja syyttäjät saattavat käräjäoikeuteen. Lukumääräisesti nämä kolme virastoa ovat valtakunnallisesti kattava otos, sillä niiden alueella ratkaistaan 70 % metsästysjutuista koko maan jutuista. Näin ollen ne antavat melko oikean kuvan metsästysrikosasioiden luonteesta. Toisistaan nämä virastot kuitenkin poikkeavat. Erityisesti poronhoitoalueella metsästysrikokset saattavat olla hyvinkin toisenlaisia edellä todetun maapetojen 8 ja poronhoidon konfliktisen suhteen vuoksi. Myös etäisyyksien suurentuminen ja erämaisuus kuten myös riistan tiheyden ja laadun erot voivat aiheuttaa eroja alueellisesti metsästysrikosten luonteeseen. Itä-Suomi on toki harvempi väestöntiheydeltään kuin eteläinen Suomi muilta osin, mutta on syytä olettaa, että rikosten luonne metsästyksessä on samantyyppinen koko Etelä-Suomessa. Luokittelin syytteet suojeluobjektin perusteella riistanhoidolliseen suojelutavoitteeseen laillisessa metsästyksessä ja vaihtoehtoisesti salametsästyksessä, reilun metsästyksen (metsästystapa, ajoneuvon hyödyntäminen, välineet), turvallisuuden (toisten metsästäjien, yleisen tien käyttäjien tai asutuksen turvallisuus) sekä yksityisoikeuden suojaamisen (metsästäminen ilman maa-alueen haltijan lupaa) luokkiin. Ryhmittelin syyteasiat näiden alle tyyppitapauksina sen mukaan, millaisia tekoja syytekirjelmien perusteella oli kyseessä. Salametsästykseen olen luokitellut myös tilanteet, joissa on metsästetty väärällä luvalla tai lupa tai kiintiö ylittäen, koska tosiasiassa kyse on ollut luvattomasta metsästyksestä. Käytän selvityksessä luvattomasta metsästyksestä vakiintunutta salametsästyksen sanaa. Menettelystä on käytetty myös käsitteitä laiton metsästys ja salatappo 9. Viimeisimmässä, talven aikaisessa keskustelussa on haluttu neutralisoida sanaa ja poistaa siitä rikollisen toiminnan painolasti käyttämällä käsitettä salakaato, koska suurpetoja tapetaan tutkijoiden mukaan poliittisista syistä 10, kansalaistottelemattomuutena. Neutraaleiden käsitteiden käyttöönotolla pyritään ilmeisesti liennyttämään yhteiskunnallista, erittäin tu- 8 Maakotka ei ole riistalaji, joten sen osalta kyse olisi luonnonsuojelurikoksesta. 9 Bisi, Jukka: Suomalaisen susikonfliktin anatomia. Acta Universitatis Ouluensis. A Scientiae Rerum Naturalium 552. Tampere 2010, s Pohja-Mykrä Kurki (2013, s. 14) puhuvatkin petojen kaatamisesta, ei tappamisesta, kun taas pedot tutkimuksen mukaan tappavat. 321

9 lehtunutta keskustelua. Käsitteen käyttö väistää kuitenkin tosiasian, että kyse on lainvastaisesta ja vielä tahallisesta menettelystä eli rikollisesta toiminnasta. Osa yhteiskuntatieteilijöistä puolestaan haluaa nimenomaan käyttää sanaa salametsästys, koska katsovat sen kuvastavan ilmiötä koko laajuudessaan ja katsovat, että muun termin käyttäminen johtaisi ilmiön neutralisoimiseen ja aiheen takaalalle painamiseen, jopa häveliäisyyteen. 11 Tosiasia on, että laiton metsästys jakaantuu kahteen osaan. Osa teoista on aitoa, vaikkakin luvatonta metsästystä sillä tavoitteella, että saalis saadaan haltuun ja sen arvokkaat osat itselle joko lihana, turkiksena tai trofeena. Näissä tapauksissa on kyse käsitteellisestikin salametsästyksestä. Osa lainvastaisesta toiminnasta on vain yksilön hävittämistä, ei varsinaista metsästämistä. Tyypillisesti ahmasta, sudesta tai kotkasta ei ole haluttukaan saada mitään (poikkeuksellisesti mahdollisesti trofeena kynnet tai kallo, mutta ei aina edes niitä). Näiden petojen tappamisessa toimintaa ja sen tavoitetta tosiasiassa parhaiten vastaa käsite salatappo. Karhu poikkeaa muista suurpedoista siinä mielessä, että siitä yleensä otetaan talja ja siitinluu talteen, vaikka se tapettaisiin ensisijaisesti hävittämistarkoituksessa. Ei kuitenkaan aina, kuten ainoassa tämän artikkelin valmistumiseen mennessä ratkaistussa törkeässä metsästysrikoksessa, jota selostetaan tarkemmin jäljempänä Oulun syyttäjänviraston tapausten tarkastelun yhteydessä. 4.2 Itä-Suomen syyttäjänviraston alueen metsästysrikosasiat Itä-Suomen syyttäjänvirastossa nostettiin vuosina yhteensä 141 syytettä metsästysrikosasioissa. Teoista yksi tekosarja oli tapahtunut jo vuosikymmenen alkupuolella, mutta syyte siitä nostettiin vasta Syytetyistä teoista valtaosa eli 62 prosenttia tapahtui laillisessa metsästyksessä. Niistä 84 tapausta koski sellaisen hirviemän ampumista, jota yksi tai kaksi vasaa seurasi. Tällainen hirviemä on aina rauhoitettu lähinnä riistanhoidollisista ja eläinsuojelullisista syistä. Syytteistä 54 nostettiin metsästysrikkomuksen nimikkeellä ja 30 metsästysrikoksen nimikkeellä. Neljässä tapauksessa oli ammuttu laillisessa karhunmetsästyksessä alle 1-vuotias karhunpentu, joka on suojeltu. Kaikki syytteet nostettiin metsästysrikoksen nimikkeellä. Syytekirjelmien lukumäärä on alla olevassa taulukossa esitettyä hieman suurempi, sillä tarkasteluajanjaksolla 16 syytekirjelmää on ollut metsästysrikoksiin liittyviä menettämisseuraamushakemuksia ja koskenut laittomasti ammutun hirvi- 11 Peltola, Taru Ratamäki, Outi Pellikka, Jani: Salametsästys ja oikeuttamisen yhteisölliset strategiat. Teoksessa I. Björn P. Jokinen J. Kotilainen N. Schuurman M. Siren (toim.): Korpisosiologi(aa). Saarijärvi 2013, s

10 emän menettämistä valtiolle. Kyseisissä tapauksissa syyttäjä ei ole tehnyt muuta asiaratkaisua eli asiat ovat ilmeisesti päättyneet esitutkintaviranomaisella. Salametsästykseksi luokiteltavia tekoja oli yhteensä 20 tapausta eli 14 prosenttia. Salametsästys kohdistui ensisijaisesti hirveen (11 tapausta). Yksi hirven salametsästystapaus oli luonteeltaan erittäin laaja jatkuen usean vuoden ajan ja saalistuskertojen määrän ollessa yli 50 kertaa. Vyyhteen liittyi laajaa laittoman saaliin kätkemistä. Hirven salametsästyksistä neljä syytettiin rikkomuksena eli tapaukset, joissa kahdessa oli vasaluvalla metsästetty aikuinen hirvi ja kahdessa ylitetty kiintiö. Suurpedoista salametsästyksen kohteena oli yksi karhu, yksi susi ja kaksi kertaa ilves. Ilveksen salametsästyksestä toinen oli yhden henkilön tekemä tappo ja saaliin haltuunotto. Toisessa tapauksessa mukana oli viisi metsästäjää, joista neljä oli asettunut passiin ja ilves ajettiin koiralla passiketjuun. Kyseessä oli riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen pannoittamasta ilveksestä, joka oli paikannettu gps-seurannalla. Susi oli tapettu hävittämistarkoituksessa ottamalla se kiinni laittomasti jalkanarulla ja sitten ampumalla päähän. Sudesta oli kuitenkin otettu talteen talja nylkemällä se. Karhun salametsästyksessä oli käytetty karhuloukkua. Salametsästäjä oli totuttanut karhua virittämättömään loukkuun tarjoamalla siinä kalan perkuujätteitä ja viritettyään sen laukeamiskuntoon pannut houkuttimeksi sian pään. Rikoksella ei saatu saalista. Viidessä tapauksessa salametsästys kohdistui muuhun riistaan ja ne syytettiin rikoksina lukuun ottamatta metsästysrikkomuksina syytettyjä kahta luvatonta sorsanpyyntiä. Reilun metsästyksen sääntöjä rikottiin 18 syytetyssä tapauksessa eli 13 prosentissa syytteistä. Pääasiassa oli kyse aseen kuljettamisesta suojuksetta ajoneuvossa, mikä viittaa mahdollisuuteen käyttää ajoneuvoa saalistuksessa. Nimikkeenä kuitenkin kaikissa teoissa oli metsästysrikkomus. Varsinaisia ajoneuvon käyttöjä metsästyksessä oli vain yksi tapaus, mutta ajoneuvon suojasta tai liian läheltä ajoneuvoa metsästettiin kuudessa tapauksessa. Nämä kaikki syytettiin rikoksen nimikkeellä. Kahdessa tapauksessa käytettiin laitonta pyyntivälinettä eli villisian pyynnissä haulikkoa ja metsäjäniksen pyynnissä ansalankaa. 323

11 Taulukko 3. Nostetut metsästyssyytteet Itä-Suomen syyttäjänvirastossa Suojeluobjekti Teko rikos rikkomus Yht. Riistanhoito / laillinen metsästys Riistanhoito / salametsästys Reilu metsästys Turvallisuus Omistusoikeuden suoja Hirviemä, jota vasa seuraa Karhun pentu laillisessa metsästyksessä 4 4 Hirven salametsästys 4 4 Hirven metsästys väärällä luvalla tai kiintiö ylittäen Karhun salametsästys 1 1 Suden salametsästys 1 1 Ilveksen salametsästys 2 2 Muu riistan salametsästys Metsästys auton suojasta / liian läheltä 6 6 Ase suojuksetta kulkuvälineessä 9 9 Kielletty metsästysväline (loukku, jalkanaru, jalkarauta tms. ml haaska) Moottorikulkuneuvo metsästyksessä 1 1 Metsästys tieltä / tien yli /lähellä asutusta Metsästys vaarantaen toinen metsästäjä / muu henkilö 1 1 Hirven metsästys luvattomalla alueella % 55 % Turvallisuutta koski 11 syytettyä tapausta. Syytteet koskivat tien yli ampumista metsästystilanteessa, metsästämistä taajamassa tai liian lähellä asutusta. Näistä puolet syytettiin rikoksina, puolet rikkomuksina. Yhdessä tapauksessa oli vaarannettu henkilön turvallisuutta metsästystilanteessa, mikä syytettiin metsästysrikoksen nimikkeellä. Omistusoikeuden suojaa koski neljä tapausta, joissa oli metsästetty ilman maanomistajan antamaa lupaa. Niistä puolet syytettiin rikkomuksina, puolet rikoksina. Kaiken kaikkiaan syyteasioista 46 prosenttia syytettiin rikoksina ja 54 prosenttia rikkomuksina. Yhtään törkeää metsästysrikossyytettä ei Itä-Suomessa nostettu vuoden 2012 loppuun mennessä. 4.3 Oulun syyttäjänviraston alueen metsästysrikosasiat Oulun syyttäjänviraston syytteistä 27 prosenttia (37 tapausta) koski rauhoituksen rikkomista laillisessa metsästyksessä. Kaikissa tapauksissa oli myös täällä kyse emähirven kaadoista. Niistä pääosa (20 tapausta) syytettiin rikoksena ja 324

12 17 rikkomuksina. Tulkinta rikoksen ja rikkomuksen välillä oli siten painottunut ankarampaan suuntaan kuin Itä-Suomessa. Oulun syyttäjänviraston alueella salametsästyksen osuus oli lähes kaksinkertainen verrattuna Itä-Suomeen eli 24 prosenttia (33 tapausta). Huomattavaa on, että vain vähän yli puolet syytetyistä salametsästyksestä kohdistui hirviin (16 tapausta, joista 11 luvan ylitystä tai aikuisen hirven pyytämistä vasaluvalla). Hirven salametsästyksistä viisi syytettiin vain rikkomuksina, kun oli ammuttu vasa aikuisen luvalla, ja kerran ammuttu samalla luvalla kaksi hirveä. Melkein yhtä suuri määrä tapauksista (14 syytettä) koski suurpetojen salametsästystä. Niistä 7 syytettä koski ilveksen salametsästystä, kolme sekä karhua että sutta ja yksi ahman salametsästystä. Käsitteellisesti teoista oli pikemminkin kyse salatapoista, sillä riistaa ei sinänsä ole tavoiteltu, ainoastaan pedon saamista hengiltä. Ahma oli tapettu ajamalla moottorikelkalla yli. Yhtä karhuista oli ajettu moottorikelkoilla kiinni useita kymmeniä kilometrejä tappamistarkoituksessa, mutta salametsästäjät eivät onnistuneet itse tapossa. Saaliitta jäivät myös toisen tapauksen salametsästäjät, jotka käyttivät karhun metsästämiseen laitonta haaskaa. Kolmannessa karhun salametsästyksessä kaksi miestä jäljitti ja tavoitettuaan sen ajoi takaa karhua moottorikelkoilla, ampui sen ja kätki ruhon kokonaisuudessaan maastoon, mistä se oli pilaantuneena löytynyt. Teko syytettiin menestyksellä törkeänä metsästysrikoksena (Oulun käräjäoikeuden tuomio nro 13/106819). Samassa syytekirjelmässä oli kyse myös ilveksen salametsästyksestä kahta moottorikelkkaa käyttäen, mutta siinä saalis pääsi pakoon ulkopuolisen havaittua tapahtuman. Susien salametsästyksessä yhdessä tapauksessa ammuttiin pihaan tullutta sutta navetan oveen tehdystä ampumaaukosta eli kyse oli suunnitelmallisesta teosta. Kahdessa tapauksessa susia jäljitettiin moottorikelkoilla tappamistarkoituksessa. Missään teossa ei susia onnistuttu tappamaan. Ilvekseen kohdistuneissa salametsästyksissä ilvestä oli yllä mainitun tapauksen lisäksi kahdessa tapauksessa ajettu takaa moottorikelkoilla, yhdessä ajettu takaa koirien avulla ja yhdessä tapauksessa yritetty tappaa kahdeksalla pyyntiraudalla. Näissä ei ilvestä saatu tapettua. Kahdessa tapauksessa ilves tapettiin ampumalla asiallisesti metsästäen, mutta metsästäjä jätti ilmoittamatta eläimen kaadosta pyyntiluvan haltijalle tai riistanhoitoyhdistykselle. Muun riistan (oravia ja minkkejä, kettu sekä jänis) salametsästystä koski kolme syytettä, jotka kaikki syytettiin metsästysrikkomuksina. Reilun metsästyksen sääntöjen rikkomista koski neljäsosa syytteistä (33 tapausta). Niistä yleisin teko oli ajoneuvon käyttö metsästyksessä (7 tapausta), jotka kaikki syytettiin rikoksina. Itse asiassa tätä säännöstä rikottiin myös useissa salametsästysrikoksissa eli kuudessa suurpetojen salametsästystapauksessa. Laitonta saalistusvälinettä koski kolme metsästysrikoksena syytettyä tapausta, joista kaksi koski sallittua ampuma-asetta ja yksi ei-tappavien rautojen käyttöä. 325

13 Turvallisuuteen liittyi kymmenesosa tapauksista (15 kappaletta). Niistä kuudessa oli vaarassa toinen metsästäjä ja jotka sen mukaisesti syytettiinkin rikoksina. Omistusoikeuden rikkomiseen liittyi 13 % syytteistä (17 tapausta), joissa kaikissa oltiin hirvenmetsästyksessä luvattomalla alueella. Niistä 9 syytettiin rikoksina ja melkein yhtä moni rikkomuksina. Taulukko 4. Nostetut metsästyssyytteet Oulun syyttäjänvirastossa Suojeluobjekti Riistanhoito / laillinen metsästys Riistanhoito / salametsästys Reilu metsästys Turvallisuus Omistusoikeuden suoja Teko törkeä rikos rikos rikkomus Yht. Hirviemä, jota vasa seuraa Hirven salametsästys 5 5 Hirven metsästys väärällä luvalla tai kiintiö ylittäen Ahman salametsästys 1 1 Karhun salametsästys Suden salametsästys 3 3 Ilveksen salametsästys 7 7 Muu riistan salametsästys 3 3 Metsästys auton suojasta / liian läheltä Ase suojuksetta kulkuvälineessä 5 5 Kielletty metsästysväline (loukku, jalkanaru, jalkarauta tms. ml haaska) 3 3 Moottoriajoneuvo metsästyksessä 7 7 Metsästys tieltä / tien yli /lähellä asutusta Metsästys vaarantaen toinen metsästäjä / muu henkilö Hirven metsästys luvattomalla alueella % 65 % 34 % Kaiken kaikkiaan syyteasioista 65 prosenttia syytettiin rikoksina ja 34 prosenttia rikkomuksina. Oulun syyttäjänvirastossa nostettiin edellä todetusti yksi syyte törkeästä metsästysrikoksesta vuoden 2012 loppuun mennessä. 4.4 Lapin syyttäjänviraston alueen metsästysrikosasiat Lapin syyttäjänvirasto poikkesi huomattavasti toisista tarkastelluista virastoista. Valtaosa syytteistä (42 % eli 29 tapausta) koski reilun metsästyksen sääntöjen rikkomista. Tyypillisesti oli kyse metsästämisestä liian lähellä ajoneuvoa tai jopa ajoneuvoa hyödyntäen. Viimeksi mainittu oli merkittävän yleistä, koska pääasiassa salametsästys tapahtui myös moottoriajoneuvoa tyypillisesti moottorikelkkaa käyttäen. 326

14 Seuraavaksi merkittävin ryhmä oli salametsästys, josta oli kyse lähes yhtä useassa tapauksessa (27 tapausta eli 39 %). Salametsästys kohdistui suurpetoihin 13 tapauksessa ja hirveen 11 tapauksessa. Salatapon kohteena oli kuusi ahmaa, neljä karhua ja kolme sutta. Kaikki ahmat ja sudet metsästettiin käyttäen salametsästyksessä apuna moottorikelkkoja, samoin kaksi karhua. Yhdessä tapauksessa karhua salametsästettiin karhuloukulla käyttäen houkuttimena hirvenlihaa, mutta saalis jäi saamatta. Yhdessä tapauksessa syyttäjä nosti syytteen karhun tappamisesta hätävarjelun liioitteluna, mutta tämä syyte hylättiin (Kemi- Tornion käräjäoikeus nro 08/430). On syytä huomata, että syyttäjä nosti syytteen myös eläinsuojelurikoksesta kaikissa niissä tapauksissa, joissa ahma tai susi oli tapettu moottorikelkalla yli ajaen. Osassa tuomioita syyte on myös tältä osin luettu syyksi, osassa hylätty. Laillisessa metsästyksessä tapahtui yhdeksän rikosta, joista kahdeksassa oli kyse emähirven ampumisesta vasan seuratessa ja yhdessä karhun alle vuoden ikäisen pennun metsästämisestä. Turvallisuutta koski ainoastaan neljä prosenttia (3 tapausta), ja omistusoikeuden suojaa vain yksi tapaus. Huomattavaa on, että Lapissa kaikki syytteet nostettiin rikoksesta, ei yhtään rikkomuksesta. Kyse ei ole vain syyttäjän tulkinnasta, sillä vain yhdessä emähirven ampumistapauksessa käräjäoikeus (Lapin käräjäoikeus nro 09/82/720) arvioi teon täyttävän vain alemman eli rikkomuksen tunnusmerkistön, ei rikoksen tunnusmerkistöä. Taulukko 5. Nostetut metsästyssyytteet Lapin syyttäjänvirastossa Suojeluobjekti Teko rikos Riistanhoito / Hirviemä, jota vasa seuraa 8 laillinen metsästys Karhun pentu laillisessa metsästyksessä 1 Riistanhoito / Hirven salametsästys 10 salametsästys Hirven metsästys väärällä luvalla tai kiintiö ylittäen 1 Ahman salametsästys 6 Karhun salametsästys 4 Suden salametsästys 3 Muu riistan salametsästys 3 Reilu Metsästys auton suojasta / liian läheltä 19 metsästys Kielletty metsästysväline (loukku, jalkanaru, jalkarauta tms. ml 3 haaska) Moottoriajoneuvo metsästyksessä 7 Turvallisuus Metsästys tieltä / tien yli /lähellä asutusta 3 Omistusoikeuden suoja Hirven metsästys luvattomalla alueella % 327

15 4.5 Suurpetoihin kohdistuneiden epäiltyjen rikosten syyttämättä jättäminen Itä-Suomen syyttäjänviraston alueella tavalla tai toisella suurpetoihin liittyi tarkasteluajanjaksolla 13 syyttämättä jättämispäätöstä ja ne liittyivät kaikkiin suurpetoihin: ahmaan, suteen, karhuun ja ilvekseen. Kolme päätöstä liittyi metsästykseen luvattomalla alueella tosin yhdessä ei ollut kyse metsästämisestä varsinaisesti vaan kiinni ottamisesta tutkimustarkoituksiin. Yhdessä tapauksessa karhua oli perustellusti luultu haavoitetun laillisella alueella, ja se oli lopetettu alueella, johon ei ollut metsästysoikeutta. Vastaavasti ilves oli ammuttu luvattomalla alueella joidenkin kymmenien metrien verran, mitä syyttäjä piti olosuhteissa usean tekijän summasta, ei kenenkään huolimattomuudesta johtuneena. Kolmas tapaus koski tutkimustarkoituksessa ahmojen pyytämistä loukulla radiolähetinpannan asettamista varten. Toiminta oli tapahtunut ilman sen tahon suostumusta, joka oli vuokrannut maanomistajalta metsästysoikeuden. Ahman pyytäjällä oli maanomistajan suostumus toimenpiteisiin. Ahman pyytäjä oli vienyt loukun vuokraoikeuden haltijan yhden jäsenen suostumuksella. Kun tämä oli luottanut maanomistajan loukuttajan työnantajalle antamaan lupaan, hänen ei katsottu tahallaan syyllistyneen syyttäjän luvattomana pyyntinä pitämään menettelyyn. Luvallisessa metsästyksessä oli kahdessa eri tapauksessa ammuttu alle 1-vuotias karhunpentu. Toisessa tapauksessa syyttäjä katsoi, että asiassa ei ole näyttöä ja toisessa, että kyse ei ollut rikoksesta, koska metsästäjä ei ollut huolimaton, kun pentu oli ollut erauspennun eli yli 1-vuotiaan oloinen. Yhdessä tapauksessa päihtynyt henkilö oli itse ilmoittanut ampuneensa karhua pihassaan, mutta tästä ei löytynyt mitään näyttöä. Yhdessä tapauksessa metsästäjä kuului lailliseen ilveksenmetsästysseurueeseen, jossa pakkotilatekona toinen metsästäjä ampui karhun. Hänen ei katsottu lainkaan osallistuneen karhun tappamiseen. Ilveksen luvallisessa metsästyksessä oli seurueella ensin ollut tunnistettuna ilveksen jäljet, jotka koira oli sitten hukannut. Koira oli myöhemmin haukkunut tiivistä kuusiryhmää, jossa oli ollut vaalea hahmo. Metsästäjä ampui sitä, jolloin puusta oli pudonnut kuoleva ahma. Syyttäjä katsoi, ettei asiassa ollut näyttöä rikoksesta. Ilveksen luvaton ampuminen on katsottu pakkotilasäännöstön ja metsästyslain 41 :n oikeuttamaksi tilanteessa, jossa ilves oli hyökännyt arvokkaan valiometsästyskoiran kimppuun ja koiran tutkaliivistä löytyi väitettä tukevia kynnenjälkiä. Toisessa tapauksessa syyttäjä oli katsonut, että kyseessä ei ollut rikos, kun metsästäjä oli ampunut suden, joka seurasi hänen koiraansa kahden muun suden kanssa. Sudet eivät olleet käyneet koiraan kiinni, mutta syyttäjä katsoi kyseessä olleen metsästyslain 41 :n tilanne kotieläintä välittömästi uhanneen vaaran torjumisesta, joka on oikeuttanut suden tappamiseen. 328

16 Suden tappamista koskeneessa tapauksessa syyttäjä katsoi jääneen epäselväksi, oliko poikkeusluvan nojalla suoritetussa suden metsästyksessä noudatettu luvan ehtoja, koska jahtiin oli lähdetty eri todistajien mukaan muutamien satojen metrien jopa 1,37 kilometrin päästä sen kiinteistön pihasta, jonka pihapiirissä käyvän suden poistamiseen lupa oli myönnetty. Kahdessa hyvin samankaltaisessa tapauksessa oli ylitetty ilveksen kaatolupa, kun ensin oli haavoitettu ilvestä, sen jälkeen ammuttu toinen ilves ja lopulta lopetettu oikea haavoittunut yksilö. Toisessa tapauksessa toisen ilveksen ampuja oli syyttäjän näkemyksen mukaan ymmärrettävästi erehtynyt yksilöstä ja toisessa toisen ilveksen ampuja ei ollut lainkaan tietoinen siitä, että oli yritetty ampua yhtä ilvestä. Oulun syyttäjänvirastossa suurpetoihin liittyi seitsemän tapausta. Yhtään suteen kohdistunutta epäiltyä rikosta ei jätetty syyttämättä syyttäjän päätöksellä Oulun alueella. Yhdessä tapauksessa oli epäilty karhun pyynnissä käytetyn houkutinta, kun karhu oli kaadettu 700 metrin päässä valokuvaukseen käytetystä haaskasta. Tästä ei kuitenkaan ollut mitään näyttöä. Toisessa karhuun liittyneessä tapauksessa epäiltiin karhu kaadetun pesältä ja luvattomalta alueelta. Karhua oli kuitenkin ammuttu useampi kerta ja se oli ammuttuna kulkenut 200 metriä ja kaatunut 5 metrin päässä pesäkaivannosta, joka ei ollut ennalta tiedossa. Karhu oli myös syyttäjän näkemyksen mukaan uskottavasti kulkenut haavoittuneena lupa-alueen ulkopuolelle 4 metriä. Edelleen yhdessä tapauksessa ilveksen luvallisessa pyynnissä oli menty lupa-alueen ulkopuolelle, mutta syyttäjä katsoi, ettei asiassa ollut näyttöä rikoksen tunnusmerkistön täyttävästä huolimattomuudesta seurueen 11 jäsenen osalta. Yhdessä tapauksessa kahta epäiltiin ahman tappamisesta moottorikelkalla ja ampumalla. Ahman jälkiä oli seurannut kaksi kelkkaa ja yksi hiihtäjä. Jäljiltä oli löytynyt hylsyjä ja ahman karvoja ja ahman jäljet päättyivät kelkan jälkien kanssa ristettyään. Asiassa ei kuitenkaan ollut saatavissa näyttöä epäiltyjen syyllisyyden tueksi. Yhdessä tapauksessa oli myönnettykin karhun luvaton tappo, mutta teko oli jo vanhentunut ja samassa asiassa myös ahman osalta laittoman saaliin kätkeminen oli vanhentunut. Samoin toisessa tapauksessa ahman nahka oli toimitettu muokattavaksi, mutta kyseinenkin teko oli vanhentunut. Lapin syyttäjänvirastossa oli varsinaisesti viisi suurpetoon liittyvää asiaa, joissa tehtiin syyttämättä jättämispäätöksiä. Muutamissa asioissa annettiin useampia päätöksiä. Yhtään suteen tai ilvekseen kohdistunutta epäiltyä rikosta ei jätetty syyttämättä syyttäjän päätöksellä Lapin alueella. Yhdessä tapauksessa oli suurikokoinen karhu tapettu moottorikelkkaa käyttäen, ampuen ja vielä kirveellä lyöden. Huhupuheiden perusteella epäillyiksi valikoituneiden syyllisyydestä tekoon ei kuitenkaan ollut riittävää näyt- 329

17 töä. Samoin vain aihetodisteiden vuoksi jäi syyttämättä ahman tappo, johon oli osallistunut kaksi moottorikelkkaa. Nahka oli neljä vuotta myöhemmin löytynyt yhden epäillyn sittemmin kuolleen isän tavaroista, joten hänen mahdollinen osallisuutensa tekoon osaltaan oli perusteena syytteen nostamatta jättämiselle. Yhdessä tapauksessa oli epäilty kahden henkilön käyttäneen moottorikelkkaa karhun metsästyksessä, mutta kun toisen osalta riidatta karhun jälkien etsimisessä niitä ei ollut löydetty, tunnusmerkistö ei syyttäjän näkemyksen mukaan täyttynyt ja toisen osalta ei ollut näyttöä hänen syyllisyytensä tueksi. Yhdessä tapauksessa oli nostettu syyte toisia henkilöitä kohtaan ja ulkopuolisen osalta tehty syyttämättä jättämispäätös, koska hänen osaltaan ei ollut mitään syytä epäillä osallisuutta tekoon. Yksi syyttämättä jättämispäätöksistä koski jopa poliisin virheellisesti siirtämää asiaa, kun tutkinta oli epäillyn osalta päättynyt jo esitutkinnassa. 5 JOHTOPÄÄTÖKSET JA VERTAILU VIRASTOJEN VÄLILLÄ Keskeisin vertaileva havainto syyttäjänvirastojen välisistä eroista on, että syyttäjien linja tekojen vakavuudesta poikkeaa erittäin paljon. Itä-Suomen alueella ollaan edellä esitetysti lievimmällä kannalla. Selvimmin tämä käy ilmi emähirven metsästysasioista, joissa syyttäjä Itä-Suomessa arvioi lähes 2/3 tapauksista (54/84) olevan rikkomuksia, Oulussa yli puolet rikoksia (20/37) ja Lapissa arvioi kaikkien täyttävän rikoksen tunnusmerkistön. Sama tendenssi näkyy suurpetoihin liittyneissä syyttämättä jättämispäätöksissä. Itä-Suomen syyttäjänvirastossa jätettiin syyttämättä oikeuttamisperusteeseen arvioitiin liittyviä suurpetojen tappamistapauksia, joissa syytekynnys ilmeisesti toisissa virastoissa olisi kirkkaasti ylittynyt ja asia olisi saatettu käräjäoikeuden ratkaistavaksi. Luonteeltaan tarkasteltujen syyttäjänvirastojen toimialueet poikkeavat ennalta arvioidun mukaisesti siten, että suurpetoja salametsästetään eniten poronhoitoalueella. Oletettavasti kyse on halusta suojella omia poroja petojen saalistukselta. Yhtä lailla ennalta arvioidun mukaisesti taajaan asutummassa Itä- Suomessa yleisin rikostyyppi on järjestetyssä metsästyksessä kuten hirvenmetsästyksessä tapahtuneet rikokset, kun taas pohjoisemmassa korostuu ajoneuvon lainvastainen käyttö itsekseen metsästävän henkilön toiminnassa sekä salametsästys ylipäätään. Molemmissa on kuitenkin kyse liiallisesta liipasinherkkyydestä: saalista halutaan nopeasti, jolloin joko ei malteta noudattaa ajoneuvojen hyödyntämistä koskevia kieltoja tai malteta selvittää asianmukaisesti, mitä ollaan ampumassa. Erityisesti tämä koskee hirvenmetsästystä, jossa tarpeettoman usein tulee yllätyksenä metsästäjälle, että naarashirvellä on vasa. 330