OULUN VPK:N NUORISO-OSASTON JOHTOSÄÄNTÖ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OULUN VPK:N NUORISO-OSASTON JOHTOSÄÄNTÖ"

Transkriptio

1 OULUN VPK:N NUORISO-OSASTON JOHTOSÄÄNTÖ 1(7)

2 OULUN VPK:n NUORISO-OSASTON JOHTOSÄÄNTÖ 1. TOIMINNAN TAVOITTEET Palokuntanuorisotyön tavoitteena on koota vuotiaita poikia ja tyttöjä palokuntatyöhön innostumaan ja harjaantumaan palokuntalaisiksi sekä kehittymään vastuuntuntoisiksi kansalaisiksi. 2. TOIMINTAMUODOT 2.1. KOULUTUSTOIMINTA Paloalan tietoja ja taitoja opetetaan oppitunneilla, harjoituksissa, kursseilla, leireillä ja kilpailuissa. Koulutuksessa pyritään mahdollisimman turvallisiin ja nuorta kiinnostaviin työtapoihin KASVATUSTYÖ Kaikessa osaston toiminnassa nuorta tuetaan kehittymään itsenäisesti toimivaksi ja toisaalta yhteistoimintaan pystyväksi. Nuorten myönteistä suhtautumista yhteiskunnan turvallisuuteen pyritään vahvistamaan. Liikuntakasvatuksen tavoitteena on hankkia sammutus- ja pelastustoiminnassa tarpeellinen fyysinen kunto ja ylläpitää sitä. 2.3 MUU TOIMINTA Kerhoillat, retket, juhlat ja virkistystoiminta tarjoavat lisäksi mahdollisuuden yhdessä olemiseen ja yhteishengen luomiseen. Taloutensa järjestämisessä osasto saa tukea palokunnalta, kunnallisista nuorisotyöavustuksista sekä muista avustuksista. Osasto pyrkii myös voimiensa mukaan omatoimisesti kartuttamaan tulojaan. 3. PALOKUNTANUOREKSI NIMITTÄMISEN EDELLYTYKSET Nuorisomerkkikoe on suoritettu hyväksytysti tai nuorisotyötoimikunta on myöntänyt erivapauden. 4. PALOKUNTANUOREKSI NIMITTÄMINEN Nuoriso-osaston johtaja nimittää hallituksen hyväksymät jäsenet palokuntanuoriksi erityisessä nimitystilaisuudessa. Nimitettävälle luovutetaan opintokirja, joka on samalla jäsenkirja ja oikeuttaa nuorisomerkin käyttöön palokuntapuvussa. 2(7)

3 5. NUORISO-OSASTON TOIMIVAN JÄSENEN VELVOLLISUUDET 1. Nuoriso-osaston jäsenen tulee noudattaa palokunnan sääntöjä sekä näitä johtosääntöjä. 2. Nuoren tulee osoittaa aktiivisuutta käymällä vähintään 50-prosenttisesti harjoituksissa kunakin puolivuotiskautena ellei jokin pätevä syy ole esteenä. 6. EROAMINEN NUORISO-OSASTOSTA Eroaminen nuoriso-osastosta voi tapahtua 1. Jäämällä pois kaikista osaston kokoontumisista vuoden aikana. 2. Ilmoittamalla suullisesti nuoriso-osaston johtajalle tai varajohtajille, jolloin johtaja laatii kirjallisen ilmoituksen palokunnan hallitukselle. 3. Lähettämällä allekirjoitettu ilmoitus eroamisesta nuoriso-osastolle. Nuoriso-osaston johtaja tai varajohtaja välittää saamansa eroamisilmoitukset palokunnan hallitukselle. 7. EROTTAMINEN NUORISO-OSASTON JÄSENYYDESTÄ Palokunnan hallitus voi erottaa osaston jäsenen, joka ei täytä palokunnan jäsenilleen asettamia velvollisuuksia tai joka esiintyy palokunnan arvoa alentavasti, tai jättää huomioimatta annetut säännöt ( palokunnan nuoriso-osaston johtosäännöt sekä Oulun VPK:n yleiset säännöt). Päätöksestä ilmoitetaan erotetulle kirjallisesti. Päätökseen tyytymätön voi osoittaa palokunnan yleiselle kokoukselle valituskirjelmän 30 vuorokauden kuluessa erottamispäätöksestä tiedon saatuaan. Kirje tulee lähettää palokunnan hallitukselle. 8. JÄSENELLE LUOVUTETUT VARUSTEET Mahdollisuuksien mukaan jokaisella nuorella ja johtajalla tulee olla käytössään täydellinen palokuntanuoren harjoitusasu sekä palokuntapuku. Niiden jaosta päättää nuorisotyötoimikunta. Huollosta on palokunnan hallitus vahvistanut erilliset ohjeet. Jäsenyyden loppuessa tulee jäsenen luovuttaa takaisin hallussaan olevat palokunnan varusteet. 9. SIIRTYMINEN PALOKUNNAN MUIHIN OSASTOIHIN Täytettyään 18 vuotta nuori siirtyy palokunnan hallituksen päätöksellä hälytysosastoon tai naisosastoon, mikäli hän täyttää kyseisen osaston kelpoisuusvaatimukset. 10. ASEMA NUORISO-OSASTOSSA Johtajat: nuoriso-osaston johtaja 3(7)

4 Nuoret: nuoriso-osaston varajohtajat kouluttajat ryhmänjohtaja palokuntanuori nuoriso-osaston jäsen Palokunnan yleinen kokous valitsee nuoriso-osaston johtajan ja varajohtajat. Ehdotuksen nuorisoosaston johtajaksi ja varajohtajiksi tekee nuorisotyötoimikunta. Nuoriso-osaston johtajan toimikausi on kolme (3) vuotta ja varajohtajien yksi (1) vuosi. Valitun tulisi olla suorittanut nuoriso-osaston johtajakurssin. Kouluttajat valitsee nuorisotyötoimikunta koulutustehtäviin pystyvistä henkilöistä. Ryhmänjohtajiksi nimitettävillä tulisi olla suoritettuna ryhmänjohtajan kurssi, ja heidän nimityksistään päättää nuorisotyötoimikunta. Osastossa voi olla ryhmänjohtajia enintään yksi jokaista viittä palokuntanuorta kohden. Palokuntanuoreksi nimittämisen edellytykset on lueteltu edellä. 11. KOULUTUSASTE- JA KOULUTUSHAARAMERKIT Palokuntanuorten koulutusjärjestelmään kuuluvan kurssin suoritettuaan jäsen saa kantaa vastaavaa merkkiä palokuntapuvussaan sekä harjoitusasussaan. Merkin luovutuksen tulee tapahtua mahdollisuuksien mukaan juhlallisessa tilaisuudessa, jossa nuorten vanhemmat ovat läsnä. Harrastusmerkit jaetaan palokunnan kevätkokouksessa tai muussa vuosittaisessa juhlallisessa tilaisuudessa. 12. VAKUUTUSTURVA Sen lisäksi, mitä palo- ja pelastustoimilain perusteella mahdollista tapaturmista korvataan, osastolla on vapaaehtoinen tapaturmavakuutus. 13. HALLINTO Osaston toimintaa johtavat nuorisotyötoimikunta ja osaston johtajat, vastuuvelvollisina palokunnan hallitukselle siten kuin, jäljempänä on työjaosta määrätty NUORISOTYÖTOIMIKUNTA Nuorisotoimikunnan puheenjohtaja toimii nuoriso-osaston johtaja. Muut jäsenet ovat seuraavat: 1. Hallituksen edustaja, jonka hallitus valitsee järjestäytymiskokouksessaan kunakin kalenterivuonna 2. Nuoriso-osaston varajohtajat 3. Kaksi nuorten edustajaa, jotka nuorten kokous valitsee omista ehdokkaistaan. 4(7)

5 Tarvittaessa kutsutaan kokouksiin palokunnan muiden osastojen edustajia, jolloin heillä on kokouksessa puheoikeus. Halutessaan palokunnan päällikkö voi osallistua nuorisotyötoimikunnan kokouksiin. Nuorisotyötoimikunnan tehtävänä on mm. 1. Suunnitella osaston toimintaa; 2. Käsitellä seuraavan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio palokunnan syyskokouksen päätettäväksi; 3. Käsitellä kausiohjelma puoleksi vuodeksi kerrallaan hallituksen hyväksyttäväksi siten, että ehdotus on hallituksen puheenjohtajalla ennen suunnitelmakauden alkua; 4. Päättää ryhmänjohtajanimityksistä; 5. Päättää osastonjohtajien ehdokasasettelusta palokunnan syyskokousta varten; 6. Päättää tässä johtosäännössä mainituista rangaistuksista, jotka kuuluvat toimikunnalle; 7. Päättää jäsenelle luovutettavien varusteiden jakoperusteista; 8. Vastata hallinnollisista asioista ja osaston talouden hoidosta ja käsitellä edellisen vuoden toimintakertomus tammikuun kokouksessa. 9. Päättää siitä miten yhteydet nuorten koteihin hoidetaan, sekä 10. Huolehtia muista toimialaansa kuuluvista asioista. Tehtäviensä hoitamiseen nuorityötoimikunta voi valita henkilöitä, jolloin heille samalla tulee vahvistaa toimintaohje. Nuorisotyötoimikunnan kokous on päätösvaltainen, kun puheenjohtajan lisäksi läsnä on puolet toimikunnan muista jäsenistä ja heidän joukossaan vähintään toinen nuorten edustajista. Kokouksista on pidettäväpöytäkirjaa, jonka kopiot on toimitettava toimikunnan jäsenille, palokunnan puheenjohtajalle sekä palokunnan eri osastojen johtajille NUORISO-OSASTON JOHTAJA Nuoriso-osaston johtaja valitaan palokunnan syyskokouksessa, jossa nuorisotyötoimikunta esittelee oman ehdokkaansa. Nuoriso-osaston johtajan tehtävänä on mm: 1. Johtaa osaston toimintaa toimintasuunnitelman ja kausiohjelmien mukaan sekä vastata varajohtajien toiminnasta; 2. Laatia ehdotukset toimintasuunnitelmiksi, talousarvioiksi ja kausiohjelmiksi sekä valmistella nuorisotyötoimikunnan kokouksen asiat; 3. Tehdä esitykset palokunnan hallitukselle jäsenten siirroista muihin osastoihin; 4. Tehdä esitykset harrastus- tai muiden merkkien anomiseksi; 5. Kutsua koolle ja johtaa nuorisotyötoimikunnan kokouksia; 6. Osallistua päällikkökunnan kokouksiin; 7. Vastata toiminnan kirjaamisesta ja laatia ehdotus toimintakertomukseksi; 5(7)

6 8. Vastata toiminnan tilastoinnista ja jäsenrekisteristä sekä kaluste- ja varustekortistosta; 9. Huolehtia muista asioista, kuten yhteyksistä alan järjestöihin, sikäli kun ne eivät kuulu palokunnan hallitukselle, sekä huolehtia osaston kirjeenvaihdosta NUORISO-OSASTON VARAJOHTAJA Nuoriso-osaston varajohtajan tehtävänä on: 1. hoitaa osastonjohtajan poissa ollessa hänelle kuuluvia tehtäviä; 2. toimia nuorten kouluttajana NUORISO-OSASTON YLEINEN KOKOUS Osaston yleinen kokous on pidettävä 31. lokakuuta mennessä ja siinä käsitellään seuraavat asiat: 1. kokouksen järjestäytyminen kuten palokunnan yleisissä kokouksissa; 2. nuorten edustajien valitseminen nuorisotyötoimikuntaan; 3. toimihenkilövalinnoista keskusteleminen; 4. toimintasuunnitelmasta keskusteleminen; 5. kaluste- ja varustehankinnoista keskusteleminen; Kokouksessa on äänioikeutettu jokainen toimiva nuoriso-osaston jäsen sekä sen johtajat. Nuorisotyötoimikunnan jäsenten vaaliin voivat osallistua palokuntanuoret ja ryhmänjohtajat JAKO OSASTOIHIN Tarvittaessa nuorisotyötoimikunta voi päättää nuorten jakamisesta jaostoihin iän, koulutustason tai muun syyn takia. 14. MUITA MÄÄRÄYKSIÄ Laaditut koulutus- ja tapahtumasuunnitelmat on toimitettava osastonjohtajalle kahta viikkoa ennen tilaisuutta. Tapahtumapäiväkirjan täyttämisestä vastaa kunkin tilaisuuden vastuuhenkilö. Toiminta-, harrastustunti- ja muut mahdolliset tilastot on luovutettava palokunnan sihteerille tammikuun aikana. Jäsenrekisterin merkinnät on tarkistettava puoli vuosittain. Samalla saatetaan jäsenrekisterin ja opintokirjojen merkinnät yhtäpitäviksi. Talouden hoidossa noudatetaan hallituksen antamia ohjeita. 15. RIKKOMUKSET Jos osaston tilaisuuksissa tapahtuu järjestysrikkomuksia, tilaisuudesta vastaava henkilö päättää tarpeellisista toimenpiteistä. Niistä tulee ilmoittaa osastonjohtajalle. Tahallisesti turvallisuusohjeita tai määräyksiä rikkovan on poistuttava tilaisuudesta heti. Palokunnan sääntöjä, tätä johtosääntöä tai osaston toimintatapoja rikkonutta voidaan ojentaa ohjaamalla häntä osastonjohtajan puhutteluun. 6(7)

7 Vakavassa tapauksessa voidaan esittää palokunnan hallitukselle jäsenen erottamista. 16. TIEDOTUSTOIMINTA Osastonjohtaja vastaa tiedottamisesta, ellei sitä ole nuorisotyötoimikunnan päätöksellä annettu jonkun muun hoidettavaksi. Osaston jäsenille jaetaan, mahdollisuuksien mukaan, toimintasuunnitelmat, kausisuunnitelmat ja toimintakertomukset. Tärkeistä erillistapahtumista laaditaan mahdollisuuksien mukaan jäsentiedotteita. Osastonjohtajille jaetaan, mahdollisuuksien mukaan, edellisten lisäksi talousarviot ja tilikertomus, palokunnan hallitusten pöytäkirjat, palokunnan yleisten kokousten pöytäkirjat sekä nuorisotyötoimikunnan kokousten pöytäkirjat. Palokunnan päällystölle jaetaan jäsenjakelu. Palokunnan hallituksen jäsenille jaetaan jäsentiedotteet. Alueohjaajille lähetetään toimintatilastot 20. Tammikuuta mennessä. Kunnan nuorisotoimistoon lähetetään toimintakertomus, ellei se ole avustusanomuksen liitteenä. Lahjoittajille ja avustajille lähetetään toimintakertomus ja tilikertomus. HYVÄKSYTTY HALLITUKSEN KOKOUKSESSA 15. PÄIVÄNÄ HUHTIKUUTA 1998 JA ASTUU VOIMAAN HETI. 7(7)

PALOKUNNAN NUORISO-OSASTON JOHTOSÄÄNTÖMALLI

PALOKUNNAN NUORISO-OSASTON JOHTOSÄÄNTÖMALLI 26.10.1994 1 PALOKUNNAN 1. TOIMINNAN TAVOITTEET Palokuntanuorisotyön tavoitteena on koota poikia ja tyttöjä palokuntatyöhön innostumaan ja harjaantumaan palokuntalaisiksi sekä kehittymään vastuuntuntoisiksi

Lisätiedot

Ylihärmän palokuntanuoriso-osaston

Ylihärmän palokuntanuoriso-osaston Ylihärmän palokuntanuoriso-osaston Johtosäännöt 1 TOIMINNAN TAVOITTEET Palokuntanuorisotyön tavoitteena on koota poikia ja tyttöjä palokuntatyöhön innostumaan ja harjaantumaan palokuntalaisiksi sekä kehittymään

Lisätiedot

OULUN VPK:N HÄLYTYSOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ

OULUN VPK:N HÄLYTYSOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ OULUN VPK:N HÄLYTYSOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ OULUN VPK:n HÄLYTYSOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ 1. TARKOITUS JA TEHTÄVÄT 1.1 Hälytysosaston ensisijainen tarkoitus on huolehtia sammutus- ja pelastustehtävien hoitamisesta

Lisätiedot

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen 4 Toiminnan tukeminen Yhdistyksen nimi on Oulun Insinööriopiskelijat

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE 1. PALOKUNTANAISTYÖ Palokuntanaistyö on palokunnissa tehtävää harrastustoimintaa. Palokuntanaisosasto on palokunnan jäsenistä muodostettu alajaosto

Lisätiedot

Suomen luolaseuran säännöt

Suomen luolaseuran säännöt Suomen luolaseuran säännöt 14.6.2010 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen luolaseura ry., ruotsiksi Finlands grottförening rf. Kansainvälisissä yhteyksissä voidaan käyttää englanninkielistä

Lisätiedot

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kuopion steinerpedagogiikan kannatusyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kuopion kaupunki.

Lisätiedot

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille. Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lounaisrannikon Senioriopettajat ry, epävirallinen lyhenne LRSO. Sen kotipaikka on Naantali. Yhdistys

Lisätiedot

LIITON TOIMINTASÄÄNNÖT

LIITON TOIMINTASÄÄNNÖT SUOMEN LIITOKIEKKOLIITTO r.y. 13.4.2013 LIITON TOIMINTASÄÄNNÖT 1 LIITON NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Liitokiekkoliitto. Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä nimeä liitto. Kansainvälisissä

Lisätiedot

Yhdistyksen ulkojäseneksi voidaan hyväksyä yhdistyksen toiminnasta kiinnostunut henkilö, joka ei voi liittyä varsinaiseksi tai seniorijäseneksi.

Yhdistyksen ulkojäseneksi voidaan hyväksyä yhdistyksen toiminnasta kiinnostunut henkilö, joka ei voi liittyä varsinaiseksi tai seniorijäseneksi. Synop ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Synop ry ja kotipaikka Helsinki. 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on 1. toimia Helsingin yliopiston meteorologian

Lisätiedot

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY 1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja

Lisätiedot

Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu

Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu 1/5 8.11.2016 Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen Yhdistyksen nimi on Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry, jota kutsutaan

Lisätiedot

Uudenkaupungin kansalliset seniorit ry:n säännöt

Uudenkaupungin kansalliset seniorit ry:n säännöt Uudenkaupungin kansalliset seniorit ry 28.11.2015 1/6 Uudenkaupungin kansalliset seniorit ry:n säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue Yhdistyksen nimi on Uudenkaupungin kansalliset seniorit ry ja

Lisätiedot

Seura noudattaa niiden liikuntajärjestöjen sääntöjä, joiden jäsenenä se on.

Seura noudattaa niiden liikuntajärjestöjen sääntöjä, joiden jäsenenä se on. KIEKKO-LASER JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli Yhdistyksen nimi on Kiekko-Laser Juniorit ry. Yhdistyksen nimestä voidaan käyttää myös epävirallista lyhennettä K-Laser. Yhdistys

Lisätiedot

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2

Lisätiedot

TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT

TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT Sisällysluettelo 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA...3 2 YHDISTYKSEN TARKOITUS...3 3 TOIMINNAN LAATU...3 4 JÄSENYYTTÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET...4 5 YHDISTYKSESTÄ EROAMINEN

Lisätiedot

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry Johtosääntö Suomen Akvaarioliitto ry Päivitetty: 18.2.2008 Edellinen päivitys: 9.2.2008 Suomen Akvaarioliitto ry 2(6) Johdanto Suomen Akvaarioliitto ry:n (SAL) johtosääntö on suunniteltu helpottamaan liiton

Lisätiedot

Parkanon Nuorisovaltuusto on kaupungin alueella asuvien nuorten yhteistyöelin, josta käytetään nimeä Parkanon Nuorisovaltuusto.

Parkanon Nuorisovaltuusto on kaupungin alueella asuvien nuorten yhteistyöelin, josta käytetään nimeä Parkanon Nuorisovaltuusto. PARKANON KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTON SÄÄNNÖT 1 Parkanon Nuorisovaltuusto Parkanon Nuorisovaltuusto on kaupungin alueella asuvien nuorten yhteistyöelin, josta käytetään nimeä Parkanon Nuorisovaltuusto.

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Mäntsälän Ratsastajat ry. ja sen kotipaikka on Mäntsälän kunta.

1 Yhdistyksen nimi on Mäntsälän Ratsastajat ry. ja sen kotipaikka on Mäntsälän kunta. MÄNTSÄLÄN RATSASTAJAT RY:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Mäntsälän Ratsastajat ry. ja sen kotipaikka on Mäntsälän kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ratsastusurheilua, kohottaa jäsentensä ratsastustaitoa

Lisätiedot

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia

Lisätiedot

TOIMINTATILASTOJEN (2013) TÄYTTÖOHJE

TOIMINTATILASTOJEN (2013) TÄYTTÖOHJE 26.11.2013 Toimintatilasto 2013 TOIMINTATILASTOJEN (2013) TÄYTTÖOHJE Toimintatilasto palvelee ensisijaisesti nais-, varhaisnuoriso- ja nuoriso-osastoja, mutta myös alueellisia pelastusliittoja ja valtakunnallista

Lisätiedot

Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt

Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimenä on Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry, ja sen kotipaikkana on Vilppulan kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on autourheilun, auton

Lisätiedot

PARTIOLIPPUKUNTA KULMAN KIERTÄJÄT RY NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

PARTIOLIPPUKUNTA KULMAN KIERTÄJÄT RY NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Partiolippukunta Kulman Kiertäjät ry PARTIOLIPPUKUNTA KULMAN KIERTÄJÄT RY NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Hyväksytty perustavassa kokouksessa 13.12.1982 Muutokset hyväksytty lpk:n kokouksessa 22.10.1985, 28.2.1986

Lisätiedot

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 (5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 3. Jäsenet Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on, Finlands Coach Förening rf Yhdistyksen nimestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä Finnish Coach Federation kansainvälisissä yhteyksissä

Lisätiedot

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka.

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka. PoPoPet Ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Omaisuus 4 Jäsenet Yhdistyksen nimi on PoPoPet Ry (Pohjois-Pohjanmaan hylättyjen pieneläinten tuki ja sijaiskoti ry. Yhdistyksen kotipaikka on Oulu

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. IMATRAN KETTERÄ JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

PAPERILIITON OSASTOJEN TYÖHUONEKUNNAN SÄÄNNÖT

PAPERILIITON OSASTOJEN TYÖHUONEKUNNAN SÄÄNNÖT PAPERILIITON OSASTOJEN TYÖHUONEKUNNAN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja muodostaminen Työhuonekunnan nimi on:... ja sen muodostavat... työskentelevät... kuuluvat jäsenet. 2 Työhuonekunnan perustaminen, tarkoitus ja toimintamuodot

Lisätiedot

Kuopion Ravitsemustieteen Opiskelijayhdistys Retikka NIMI JA KOTIPAIKKA

Kuopion Ravitsemustieteen Opiskelijayhdistys Retikka NIMI JA KOTIPAIKKA Kuopion Ravitsemustieteen Opiskelijayhdistys Retikka SÄÄNNÖT NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Kuopion Ravitsemustieteen Opiskelijayhdistys Retikka. Näissä säännöissä yhdistyksestä käytetään nimeä

Lisätiedot

OULUN LENTOPALLOEROTUOMARIKERHO R.Y.- NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT:

OULUN LENTOPALLOEROTUOMARIKERHO R.Y.- NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT: OULUN LENTOPALLOEROTUOMARIKERHO R.Y.- NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT: 1. Yhdistyksen nimenä on Oulun Lentopalloerotuomarikerho r.y., ja sen kotipaikka on Oulun kaupunki. 2. Yhdistyksen tarkoituksena on lentopalloerotuomareiden

Lisätiedot

1 Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Nimi, kotipaikka ja kieli 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 3 Jäsenet 3 Jäsenet

1 Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Nimi, kotipaikka ja kieli 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 3 Jäsenet 3 Jäsenet Uudet säännöt Vanhat säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Partiolippukunta Susiveikot ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki, ja yhdistyksen kielenä on suomi. Jäljempänä näissä

Lisätiedot

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin yliopiston jatko-opiskelijat ry, ruotsiksi Doktorander vid

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

VIROLAHDEN PURSISEURA ry:n SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistysrekisteri /PRH 7.6.1984, muutettu huhtikuussa 2015, astuvat voimaan 1.5.2015 alkaen.

VIROLAHDEN PURSISEURA ry:n SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistysrekisteri /PRH 7.6.1984, muutettu huhtikuussa 2015, astuvat voimaan 1.5.2015 alkaen. VIROLAHDEN PURSISEURA ry:n SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistysrekisteri /PRH 7.6.1984, muutettu huhtikuussa 2015, astuvat voimaan 1.5.2015 alkaen. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Virolahden

Lisätiedot

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti.

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti. SUOMEN ERIKOISKULJETUSTEN LIIKENTEENOHJAAJAT SEKLI RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 9/2013 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Suomen kahvakuula ry:n säännöt

Suomen kahvakuula ry:n säännöt Suomen kahvakuula ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen kahvakuula ry ja sen kotipaikka on Laukaa. Yhdistys on merkitty yhdistysrekisteriin 28.3.2007. 2 Tarkoitus ja

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen. IKAALISTEN NUORISO-ORKESTERIN TUKI RY SÄÄNNÖT Yleistä 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana Omakotiyhdistyksen säännöt Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Saarenkylän Omakotiyhdistys ry. Sen kotipaikka on Rovaniemi ja toimialue on Saarenkylä. Näissä säännöissä käytetään nimitystä

Lisätiedot

Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö. 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite

Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö. 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite Nuorisoneuvoston tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia

Lisätiedot

SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT

SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT 1 (5) SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on South West Karting Fin ry ja sen kotipaikkana on Raision kaupunki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

5 JÄSENMAKSUT Yhdistyksen vuosikokous vahvistaa vuotuisen jäsenmaksun varsinaisille jäsenille. Kunniajäsenellä ei ole jäsenmaksuvelvollisuutta.

5 JÄSENMAKSUT Yhdistyksen vuosikokous vahvistaa vuotuisen jäsenmaksun varsinaisille jäsenille. Kunniajäsenellä ei ole jäsenmaksuvelvollisuutta. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Kymenlaakson Ekonomit ry ja sen kotipaikka on Kotkan kaupunki. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. Yhdistys on Suomen Ekonomit - Finlands

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Pieksämäen Urheilusukeltajat ry ja sen kotipaikka on Pieksämäki. Yhdistys toimii suomenkielisenä.

Yhdistyksen nimi on Pieksämäen Urheilusukeltajat ry ja sen kotipaikka on Pieksämäki. Yhdistys toimii suomenkielisenä. 1 SUKELLUSSEURA PIEKSÄMÄEN URHEILUSUKELTAJAT RY TOIMINTASÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pieksämäen Urheilusukeltajat ry ja sen kotipaikka on Pieksämäki. Yhdistys toimii suomenkielisenä.

Lisätiedot

Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku.

Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku. Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku. 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT

SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT 1 SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Syöpäpotilaat Cancerpatienterna i Finland ry. Kansainvälisissä yhteyksissä yhdistyksestä

Lisätiedot

Sirkuksen Tiedotuskeskus ry. SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka

Sirkuksen Tiedotuskeskus ry. SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1 Sirkuksen Tiedotuskeskus ry. SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Sirkuksen Tiedotuskeskus r.y., ruotsiksi Finlands Cirkus Informationscentret. Englanninkielisissä yhteyksissä käytetään epävirallista

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa 16.12.2017 yhteystiedot osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D 88600 Sotkamo kotipaikka Tampere rekisterinumero 186.788 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 1 2 TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 11.12.2012 3 4 5 6 7 I LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala Sen lisäksi,

Lisätiedot

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta.

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 1(6) LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia teatterista kiinnostuneiden henkilöiden

Lisätiedot

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki Finnish Bone Society Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki 3 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia yhdyssiteenä luututkimuksesta kiinnostuneiden

Lisätiedot

TARKAN SÄÄNNÖT. Tampereen rakennusarkkitehtiopiskelijoiden kerhon säännöt

TARKAN SÄÄNNÖT. Tampereen rakennusarkkitehtiopiskelijoiden kerhon säännöt TARKAN SÄÄNNÖT n säännöt 2(6) 1 Kerhon nimi ja kotipaikka Kerhon nimi on Tarkka, jota kutsutaan näissä säännöissä kerhoksi. Kerhon kotipaikka on Tampereen kaupunki. 2 Kerhon tarkoitus Kerhon tarkoituksena

Lisätiedot

O2-JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASÄÄNNÖT

O2-JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASÄÄNNÖT O2-JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASÄÄNNÖT 20150531_Toimintasäännöt.doc SIVU 1/8 SISÄLLYSLUETTELO 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka... 3 2 Toiminnan tarkoitus... 3 3 Seuran jäsenet... 3 4 Jäsenvelvollisuudet... 3

Lisätiedot

KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT

KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT I Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Käppärän koulun Seniorit - KäpySet ry. Yhdistyksen kotipaikka on Porin kaupunki. Yhdistyksen kieli on Suomi.

Lisätiedot

3 Osakunnan kanta-alueita ovat Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat.

3 Osakunnan kanta-alueita ovat Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat. OULUN ETELÄ- JA KESKIPOHJALAINEN OSAKUNTA RY:n SÄÄNNÖT I LUKU YHDISTYKSEN KOTIPAIKKA, TARKOITUS JA ALUE 1 Yhdistyksen, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä osakunta, nimi on Oulun Etelä- ja Keskipohjalainen

Lisätiedot

HELSINGIN SEUDUN AUTOMOBIILIKLUBI HAK RY 1 (5)

HELSINGIN SEUDUN AUTOMOBIILIKLUBI HAK RY 1 (5) HELSINGIN SEUDUN AUTOMOBIILIKLUBI HAK RY 1 (5) SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Helsingin Seudun Automobiiliklubi HAK ry, ruotsiksi Helsingforsnejdens Automobilklubb HAK rf, sen kotipaikka Helsinki ja toimialue

Lisätiedot

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pilvenmäen Ravinaiset ry ja sen kotipaikka on Forssan kaupunki. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

SÄÄNNÖT (epävirallinen suomennos 25.4.2010)

SÄÄNNÖT (epävirallinen suomennos 25.4.2010) GrIFK Salibandy ry SÄÄNNÖT (epävirallinen suomennos 25.4.2010) 1 Nimi, kotipaikka, perustamisajankohta ja kieli Yhdistyksen nimi on GrIFK Salibandy ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kauniaisten kaupunki Uudenmaan

Lisätiedot

SAVONLINNAN MOTORISTIT RY:N SÄÄNNÖT

SAVONLINNAN MOTORISTIT RY:N SÄÄNNÖT 1 SAVONLINNAN MOTORISTIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Savonlinnan Motoristit ry Sen kotipaikka on Savonlinna Yhdistyksen kieli Suomi 2 Toiminnan tarkoitus Tämä yhdistys, jota näissä

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka SÄÄNNÖT Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry ja sitä kutsutaan näissä säännöissä yhdistykseksi.

Lisätiedot

Karkkilan vapaa-ajattelijat ry. Säännöt

Karkkilan vapaa-ajattelijat ry. Säännöt Karkkilan vapaa-ajattelijat ry Säännöt Rekisteröity ja hyväksytty PRH:ssa 08.11.2006 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Karkkilan vapaa-ajattelijat ry ja sen kotipaikka on Karkkila 2

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2013 1 Kokoustiedot Aika Torstai 2.5.2013 klo 13.30 14.41 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja

Lisätiedot

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Viikinkiajan Laiva ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

Yhdistyksen, joista näissä säännöissä käytetään nimitystä ammattiosasto, nimi on Tehyn Vihti-Karkkilan ammattiosasto ry.

Yhdistyksen, joista näissä säännöissä käytetään nimitystä ammattiosasto, nimi on Tehyn Vihti-Karkkilan ammattiosasto ry. Tehyn Vihti-Karkkilan ammattiosaston säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen, joista näissä säännöissä käytetään nimitystä ammattiosasto, nimi on Tehyn Vihti-Karkkilan ammattiosasto ry. Yhdistyksen kotipaikka

Lisätiedot

Suomen Kylmäyhdistys ry Kylföreningen i Finland rf SÄÄNNÖT

Suomen Kylmäyhdistys ry Kylföreningen i Finland rf SÄÄNNÖT Suomen Kylmäyhdistys ry Kylföreningen i Finland rf SÄÄNNÖT PRH hyväksynyt 20.11.2006 1 Suomen Kylmäyhdistys ry:n säännöt 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Suomen Kylmäyhdistys ry, ruotsiksi Kylföreningen i Finland

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki.

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. Lakeuden Noutajakoirayhdistys ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Etelä Pohjanmaan

Lisätiedot

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y. ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä AKI. AKIn kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty

AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty 23.10.2013 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on AISAPARI ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kauhava ja sen toimialueen muodostavat seuraavat kunnat: Alajärvi, Evijärvi,

Lisätiedot

Yhdistys toimii Suomen Musiikinopettajien liitto ry:n alaisena valtakunnallisena jäsenyhdistyksenä.

Yhdistys toimii Suomen Musiikinopettajien liitto ry:n alaisena valtakunnallisena jäsenyhdistyksenä. VARHAISIÄN MUSIIKINOPETTAJAT ry SMÅBARNS MUSIKLÄRARE rf SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI TARKOITUS JA TOIMINTA 1 Yhdistyksen nimi on Varhaisiän musiikinopettajat ry, Småbarns Musiklärare rf. Yhdistyksen nimistä

Lisätiedot

SUOMEN KIIPEILYLIITTO RY.

SUOMEN KIIPEILYLIITTO RY. 1 (6) 23.12.2011 SUOMEN KIIPEILYLIITTO RY. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT FIN- 2 (6) 1 LIITON NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Kiipeilyliitto - SKIL ry. ja ruotsiksi Finlands Klätterförbund FKF rf. Kansainvälisissä

Lisätiedot

Talentian Sosiaalialan Opiskelijat TaSO ry SÄÄNNÖT NIMI JA TOIMIALUE

Talentian Sosiaalialan Opiskelijat TaSO ry SÄÄNNÖT NIMI JA TOIMIALUE Talentian Sosiaalialan Opiskelijat TaSO ry SÄÄNNÖT NIMI JA TOIMIALUE 1 Yhdistyksen nimi on Talentian Sosiaalialan Opiskelijat TaSO ry. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä yhdistys. Yhdistys

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

Yhdistyksen säännöt. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pro-tukipiste, ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen nimestä voidaan kansainvälisissä yhteyksissä käyttää epävirallista englanninkielistä

Lisätiedot

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka on Helsingin kaupunki.

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka on Helsingin kaupunki. SUOMEN HITSAUSTEKNILLINEN YHDISTYS r.y. FINLANDS SVETSTEKNISKA FÖRENING r.f. SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Lahden Formula K-kerho. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja toiminta-alue Lahden talousalue.

1 Yhdistyksen nimi on Lahden Formula K-kerho. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja toiminta-alue Lahden talousalue. Lahden Formula K-kerhon säännöt Lahden Formula K-kerho r.y. 1 Yhdistyksen nimi on Lahden Formula K-kerho. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja toiminta-alue Lahden talousalue. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Turun Yliopiston Biologian ja Maantieteen opiskelijain Yhdistys SYNAPSI ry:n säännöt

Turun Yliopiston Biologian ja Maantieteen opiskelijain Yhdistys SYNAPSI ry:n säännöt Turun Yliopiston Biologian ja Maantieteen opiskelijain Yhdistys SYNAPSI ry:n säännöt Yleiset määräykset Nimi ja kotipaikka Kieli 1 Yhdistyksen nimi on Turun Yliopiston Biologian ja Maantieteen Opiskelijain

Lisätiedot

Varkauden kehittämisyhdistys Potkuri ry:n. Säännöt. 27.5.2013 perustamiskokouksen hyväksymät säännöt

Varkauden kehittämisyhdistys Potkuri ry:n. Säännöt. 27.5.2013 perustamiskokouksen hyväksymät säännöt 1 Varkauden kehittämisyhdistys Potkuri ry:n Säännöt 27.5.2013 perustamiskokouksen hyväksymät säännöt 2 Varkauden kehittämisyhdistys Potkuri ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Varkauden

Lisätiedot

Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt

Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jyväskylän historiallisen miekkailun seura ja siitä voidaan käyttää myös epävirallista lyhennettä JHMS. Yhdistyksen

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kiinteistöyhdistys ry Säännöt. Yhdistyksen nimi on Pohjois-Savon Kiinteistöyhdistys ry.

Pohjois-Savon Kiinteistöyhdistys ry Säännöt. Yhdistyksen nimi on Pohjois-Savon Kiinteistöyhdistys ry. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjois-Savon Kiinteistöyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kuopion kaupunki. Yhdistys voi kuulua jäsenenä erilaisiin toimialansa järjestöihin. 2 Tarkoitus ja

Lisätiedot

SUOMEN TMT-MUSIIKKITERAPEUTIT RY.

SUOMEN TMT-MUSIIKKITERAPEUTIT RY. SUOMEN TMT-MUSIIKKITERAPEUTIT RY. SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen TMT-musiikkiterapeutit ry. ja sen kotipaikka on Pietarsaari. Yhdistyksen kielet ovat suomi ja ruotsi.

Lisätiedot

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1 16.8.03 INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1. PIIRIN NIMI on Piiri Inner Wheel, Suomi. Nimen vahvistaa International Inner Wheelin hallitus, joka myös vahvistaa piirin rajat. Piirin jäseniä ovat kaikki piirissä

Lisätiedot

Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.

Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on BMX Helsinki ry ja sen kotipaikka on Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää pyöräilyä ja levittää pyöräilyn harrastusta,

Lisätiedot

ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY

ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY Säännöt 1. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Etelä- Hämeen Spanielit ry ja sen kotipaikka on Hämeenlinna. Toiminta-alue käsittää Etelä-Hämeen Kennelpiirin

Lisätiedot

2 Yhdistyksen tarkoituksena on tarjota monimuotoista ja joustavaa tukea turvapaikanhakijana Suomeen tulleille.

2 Yhdistyksen tarkoituksena on tarjota monimuotoista ja joustavaa tukea turvapaikanhakijana Suomeen tulleille. TURVAPAIKANHAKIJOIDEN TUKI ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Turvapaikanhakijoiden tuki ry Stöd för asylsökande r f Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen kielet ovat suomi ja ruotsi.

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa 19.10.2015. PRH hyväksynyt 8.12.2015.

Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa 19.10.2015. PRH hyväksynyt 8.12.2015. Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa 19.10.2015. PRH hyväksynyt 8.12.2015. 1. Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. Sen kotipaikka

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Vaasan Uimaseura Vasa Simsällskap r.y. ja sen kotipaikka on Vaasan kaupunki.

1 Yhdistyksen nimi on Vaasan Uimaseura Vasa Simsällskap r.y. ja sen kotipaikka on Vaasan kaupunki. Säännöt VAASAN UIMASEURA VASA SIMSÄLLSKAP Säännöt VAASAN UIMASEURA VASA SIMSÄLLSKAP R.Y.:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Vaasan Uimaseura Vasa Simsällskap r.y. ja sen kotipaikka on Vaasan kaupunki. 2 Yhdistyksen

Lisätiedot

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Sei Shin Ken Kai ry ja sen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää itsepuolustus- ja kamppailu-urheilua

Lisätiedot

Hallitus voi erottaa yhdistyksestä jäsenen, joka

Hallitus voi erottaa yhdistyksestä jäsenen, joka BUDOSEURA KOBUSHIKAIN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Budoseura Kobushikai. Yhdistyksen kotipaikka on Espoo. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 3 Jäsenet Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry Säännöt 12.1.2012 1Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry:n säännöt SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry

Lisätiedot

Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT

Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT Vahvistettu 19.9.2006 Collegium Culinarium, CC - Kilta ry:n SÄÄNNÖT I NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on: Collegium Culinarium, CC - Kilta ry Kotipaikka

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt

Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt 1 Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt NIMI, TARKOITUS JA TOIMINTA 1 Yhdistyksen nimi on Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Äänekoski ja toiminta-alueena

Lisätiedot

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Joensuun Nuorisoverstas ja kotipaikka Joensuu. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorten elämänhallinnan valmiuksia

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen.

Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen. Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on toimia

Lisätiedot

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1(6) RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Raudanmaan maa- ja kotitalousnaiset, joka toimii rekisteröimättömänä yleishyödyllisenä yhdistyksenä osana valtakunnallista

Lisätiedot

1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELI JA TOIMINTA-ALUE

1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELI JA TOIMINTA-ALUE OULUN SEUDUN MS-YHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT (Rek.nro 159.657) Uudistettu 19.03.2009 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELI JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Oulun Seudun MS-yhdistys ry. Yhdistyksen kielinä

Lisätiedot

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 JOHTOSÄÄNTÖ sivu 1(6) KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 I JOHTOSÄÄNNÖN SOVELTAMISALA 1 Johtosäännössä määrätään siitä luottamusjohdon toiminnasta, joka ei sisälly sääntöihin,

Lisätiedot

PYÖRÄTOVERIT. Kuuluu Suomen Pyöräilyliittoon R. Y. PERUSTETTU

PYÖRÄTOVERIT. Kuuluu Suomen Pyöräilyliittoon R. Y. PERUSTETTU PYÖRÄTOVERIT R. Y. PERUSTETTU 25. 8. 30 Kuuluu Suomen Pyöräilyliittoon 3:mas 4:jäs l:nen '4 ' 2:nen '/ 4 I I j i \ I j i - Säännöt 1. Voimistelu ja urheiluseura Pyörätoverit tarkoituksena on jäsentensä

Lisätiedot

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1 INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.8.2017, Kansallinen Neuvosto 1 PIIRIN NIMI... 2 2 PIIRIKOKOUS... 2 3 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN EHDOLLE ASETTAMINEN... 2 4 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN VAALIT...

Lisätiedot

31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA

31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA 31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Saimaan Viitoset ry ja sen kotipaikka on Lappeenranta. Yhdistys, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä kerho,

Lisätiedot

TOIMINTAOHJEET Hallituksen hyväksymä 21.1.2015

TOIMINTAOHJEET Hallituksen hyväksymä 21.1.2015 TOIMINTAOHJEET Hallituksen hyväksymä 21.1.2015 1 KUORON TOIMIKUNNAT 1.1. Musiikkilautakunta Musiikkilautakunnan muodostavat laulunjohtaja, puheenjohtaja, isäntä, sihteeri, nuotistonhoitaja ja syyskokouksen

Lisätiedot

Lapuan kaupunki. Lapuan nuorisovaltuuston. Säännöt ja ohjeet nro 370. Hyväksytty: Kh

Lapuan kaupunki. Lapuan nuorisovaltuuston. Säännöt ja ohjeet nro 370. Hyväksytty: Kh Lapuan kaupunki ja ohjeet nro 370 n säännöt Hyväksytty: Kh 29.4.2019 4 Voimaantulo: 30.4.2019 2 1 Tarkoitus 2 Toiminta toimii lapualaisen nuorison äänitorvena, järjestää nuorille toimintaa sekä edistä

Lisätiedot

ESPOON GOLFSEURA r.y.: n säännöt

ESPOON GOLFSEURA r.y.: n säännöt ESPOON GOLFSEURA r.y.: n säännöt NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Espoon Golfseura r.y. ja sen kotipaikka on Espoon kaupunki. Yhdistyksen nimi ruotsin kielellä on Esbo Golfsällskap r.f. Yhdistyksestä

Lisätiedot