Pekka Roine: Voyantic Ltd Ulkopuolista rahoitusta ei pidä pelätä. Asioita pitää nyt tehdä toisin Juha Jutila: Painotus kasvussa ja kansainvälisyydessä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pekka Roine: Voyantic Ltd Ulkopuolista rahoitusta ei pidä pelätä. Asioita pitää nyt tehdä toisin Juha Jutila: Painotus kasvussa ja kansainvälisyydessä"

Transkriptio

1 Keksintösäätiön asiakas- ja sidosryhmälehti 1/2009 Voyantic Ltd Ulkopuolista rahoitusta ei pidä pelätä Pekka Roine: Asioita pitää nyt tehdä toisin Juha Jutila: Painotus kasvussa ja kansainvälisyydessä Tuoteväylä-tiimeistä tukea liikeideoiden arviointiin

2 Sisältö Keksi 1 / Pääkirjoitus Keksintösäätiö uuden kynnyksellä Liiketoimintaosaajat yritysten tueksi Aloittavat yrittäjät tarvitsevat aktiivisesti sitoutunutta osaajaa. Kokeneiden liiketoiminnan ammattilaisten apu on pian kasvavien ja kansainvälistyvien yritysten käytettävissä Keksintösäätiön kautta. Kansainvälisillä markkinoilla pitkään toimineet Jussi Harvela ja Moaffak Ahmed kokoavat kattavaa verkostoa yritysten tueksi Voyantic Ltd Voyantic kasvaa ulkopuolisen rahoituksen tuella Pekka Roine: Suomesta kasvuyritysmaa Footbalance Footbalance pinkaisee kansainvälisille markkinoille. Yksilöllisesti muotoillut Footbalance-pohjalliset ennaltaehkäisevät ja korjaavat jalkojen virheasentoja sekä tekevät liikkumisesta mukavampaa. Palvelukonsepti on kehittynyt nopeasti isojen markkinoiden tuotteeksi. Preseco Preseco tarjoaa kokonaisratkaisun ympäristöhaasteisiin. Ympäristöteknologiayritys Preseco Oy vastaa vedenpuhdistuksen, biojätteen käsittelyn ja bioenergian tuotannon haasteisiin luonnon ehdoilla. Toimitusjohtaja Mikko Kantero haluaa ravistella perinteistä ajattelumallia, jossa jätteiden- ja vedenkäsittely sekä energiantuotanto nähdään erillisinä toimintoina. Asiakas tarvitsee kokonaisratkaisun, jolla vastataan niin rahoittajien, viranomaisten, kuluttajien kuin lähiympäristön asukkaidenkin asettamiin ympäristövaatimuksiin. Yritys toimii aktiivisesti 15 eri maassa Teema: liikeideoiden kehittäminen 14 Keksintösäätiö painottaa kasvua ja kansainvälistymistä 17 Markkinoille pääsy on raakaa työtä 18 Tuoteväylä-toiminta käynnistyi seitsemällä alueella Kurkistus Keksintösäätiön vuosi 2008 Gett DPT-korkkipumpulla nopeita säästöjä kemikaaliannosteluun Sleipner Sleipner kasvattaa louhosten tuotantotehoa Kuva Mikko Käkelä 2 Keksi 1/2009

3 Pääkirjoitus Uuden kynnyksellä Keksintösäätiö ja sen palvelut uudistuvat. Tarjoamme asiakkaillemme entistä ammattimaisempaa arviointia, käytännön liiketoimintaosaamista ja muita palveluja liikeideoiden kehittämiseen. Tulevat vuodet ovat meille tärkeitä: toimintamme muuttuu, laajenee ja monipuolistuu. Tarvitsemme uudenlaista otetta ja osaamista ja ennen kaikkea yhteistyökumppaneitamme ympäri maata. Työ- ja elinkeinoministeriö valitsi meidät seulomaan ja kehittämään yksityishenkilöiden uusia liikeideoita ja valittujen ideoiden jalostamista yritysaihioiksi tai lisensoitaviksi hankkeiksi. Haemme ideoita, joilla on mahdollisuudet kasvaa ja kansainvälistyä menestyväksi liiketoiminnaksi. Tehtävä on mielenkiintoinen, mutta myös haasteellinen. Olen iloinen, että tätä työtä ei tarvitse aloittaa nollasta. Keksintösäätiöllä on kymmenien vuosien kokemus keksintöjen kehittämisen neuvojana ja tukijana. Meillä on myös hyvä valtakunnallinen verkosto, keksintöasiamiehet kaikilla TE-keskusalueilla ja innovaatioasiamiehet lähes kaikissa yliopistoissa. Lisäksi meillä on laaja yhteistyökumppaneiden joukko, muun muassa yrityshautomot. Niillä on asiantuntemusta, johon uudet palvelumme tuovat lisätarjontaa. Rakenteilla oleva liiketoimintaosaajien verkosto tuo ideoiden kehittämiseen kokemusta ja näkemystä liiketoiminnan nopeasta kasvattamisesta, rahoituksesta ja kansainvälistymisestä. Idea koota osaavia yrittäjiä yhteen on jo herättänyt yhteistyökumppaneidemmekin kiinnostusta. Tuoteväylä-tiimit luovat koko maahan kattavan ja yhtenäisen liikeideoiden arvioinnin mallin, jonka avulla alueiden parhaat ideat pääsevät jo varhain nopeaan kehittämispalveluun. Paljon siis tapahtuu ja vuoden lopulla olemme jo monia kokemuksia rikkaampia. Silloin olemme toivottavasti valmiita tekemään näistä kaikista uusista palveluistamme pysyviä käytäntöjä. Yhteistyöterveisin Juha Jutila toiminnanjohtaja Keksintösäätiö Kuva: Mikko Käkelä Keksintösäätiön asiakas- ja sidosryhmälehti Julkaisija: Keksintösäätiö, Tekniikantie 12, PL 382, Espoo Päätoimittaja: Juha Jutila, Keksintösäätiö Toimitus: Riitta Ahola ja Nina Willman, Keksintösäätiö Marja Keränen, Medita Communication Oy Ulkoasu ja taitto: Medita Communication Oy Paino: Acta Print Oy, Tampere Painosmäärä: kpl Tilaukset ja osoitteenmuutokset: Ilmoitusmyynti: Medita Communication Oy Kauppakatu 31 B, PL Jyväskylä puh Osoitelähteet: - Keksintösäätiö, puh JM Tieto, Päättäjät ja Vaikuttajat, puh Kannen kuva: Mikko Käkelä Keksi 1/2009 3

4 liiketoimintaosaajat Jussi Harvela ja Moaffak Ahmed Aloittavat yrittäjät aktiivisesti Liiketoimintaosaaja on keskus Oma sitoutuminen ja aito kiinnostus siihen, mitä aloittava yritys tarvitsee ja mitä sille kuuluu vielä parin tai useammankin vuoden kuluttua ovat ominaisuuksia, joita Keksintösäätiön liiketoimintaosaajien verkostossa arvostetaan. Vähintään kymmenien osaajien verkostosta haetaan jo liikeidean kehittämisvaiheeseen kumppani, jolla on omaa kokemusta liiketoiminnan käynnistämisestä, kasvattamisesta ja rahoittamisesta. Verkostoa kokoavat yhdessä Keksintösäätiön kanssa Jussi Harvela ja Moaffak Ahmed, joilla molemmilla on vahva tausta yritystoiminnan kasvattamisesta, kansainvälistämisestä ja rahoittamisesta. Meitä kiinnostavat globaalisti mahdolliset ideat ja niiden auttaminen lähelle sitä pistettä, josta yritys kasvaa ja kansainvälistyy. Haluamme yhdessä Keksintösäätiön kanssa tarjota ideoiden kehittämiseen apua kokoamalla osaajien verkoston. Harvela ja Ahmed arvioivat, että Suomesta löytyy vuosittain noin ideaa ja niistä 30 50:llä on mahdollisuuksia kansainvälisesti nopeasti kasvavaan liiketoimintaan. Liiketoiminnan käynnistämiseen on tärkeää löytää oikeantyyp- 4 Keksi 1 / 2009

5 liiketoimintaosaajat Jussi Harvela ja Moaffak Ahmed tarvitsevat sitoutunutta osaajaa telukumppani, joka ymmärtää kasvuliiketoiminnan kehittämistä. Teksti: Marja Keränen, kuva: Mikko Käkelä Oma osaaminen yritysten hyödyksi Moaffak Ahmedilla on noin 20 vuoden kokemus kansainvälisestä liiketoiminnasta ja markkinoinnista. Hän oli perustamassa rahoipiset ihmiset ja oikeat resurssit oikeaan aikaan. Jokainen idea on yksilö ja sen taustalla on henkilö, siksi kehittämistoimet pitää räätälöidä tilannekohtaisesti, Harvela ja Ahmed painottavat. Projektiin pitää rakastua Jussi Harvela korostaa, että liiketoiminnan kehittämisessä on tärkeää ymmärtää, mistä motiiveista ihmiset lähtevät mukaan yritykseen tai auttamaan sitä. Asiantuntijoita käytetään selkeästi määriteltyjen projektitoimeksiantojen hoitamiseen, täsmäiskuihin. Heidän roolinsa ja näkökulmansa on ulkopuolisesti konsultoiva. Liiketoimintaosaajilla sen sijaan on pitkäkestoinen kiinnostus osallistua yrityksen aktiiviseen kehittämiseen siten, että taloudellinen intressi on yrittäjän kanssa yhtenevä. Liiketoimintaosaajan kiinnostus on strategista eikä hän tartu hankkeeseen, josta ei ymmärrä mitään. Ideasta pitää innostua ja projektiin pitää rakastua. Silloin laittaa itsensä täysillä peliin, Harvela painottaa. Yritys tarvitsee ympärilleen myös kokeneita neuvonantajia, jotka eivät osallistu päivittäiseen toimintaan. Alkuvaiheen idealle on tärkeintä, että sen ympärille kootaan monipuolisesti osaava ja asiantunteva tiimi, joka pystyy kehittämään kasvuliiketoimintaa pitkäjänteisesti ja yhteisin tavoittein idean omistajan kanssa. Me pyrimme tuomaan Keksintösäätiön palveluun alalla olevia kansainvälisiä hyviä käytäntöjä. Tuomme mukanamme myös osan omasta verkostostamme. Suomalainen etu Keksintösäätiön verkostoon haetaan suomalaisia liiketoimintaosaajia, jotka tekevät tiivistä yhteistyötä liikeidean kehittäjän ja sen ympärille rakentuvan tiimin kanssa. Erilaisia osaajapankkeja ja listoja on Suomessa useita. Keksintösäätiön ympärille haetaan aktiivisesta ja pitkäjänteisestä toiminnasta kiinnostuneita verkottuneita osaajia, joille suomalaisen innovaation rakentaminen kansainväliseksi menestystarinaksi on intohimo, Harvela ja Ahmed sanovat. Liiketoimintaosaamista tarvitaan laidasta laitaan: myynti, markkinointi, tuotekehitys, teollistaminen, kansainvälistyminen. Kansainvälisten menestystarinoiden luominen vaatii myös syvän toimialakohtaisen ymmärryksen ict, ympäristö, bioteknologia, nanoteknologia, terveydenhuolto ja ammattitaitoa yhdistettynä ripaukseen luovaa hullutta. Harvela ja Ahmed korostavat, että kasvuyrityksen alkuvaiheessa yrittäjällä ei ole henkilökuntaa, markkinointibudjettia tai tunnettuutta. Tärkein menestystekijä ovat yrityksessä toimivat ihmiset sekä heidän sitoutumisensa idean viemiseen markkinoille. Kaikki pitää luoda alusta asti ja siihen tarvitaan keskustelukumppania, joka ymmärtää kasvuliiketoiminnan kehittämistä. Alkuvaihe on herkkä. Jos siinä rakentaa liiketoiminnalle väärän DNA:n, se ei mene eteenpäin. Ideasta pitää innostua ja projektiin pitää rakastua. Silloin laittaa itsensä täysillä peliin. tusalan ohjelmistoyritystä Tremaa, josta irtautui vuonna 2004, kun yrityksen liikevaihto oli 50 miljoonaa euroa. Hän palasi Suomeen muutama vuosi sitten ja toimii muun muassa Venture Cup -kilpailun tuomaristossa. Hän on käynyt läpi satoja liikeideoita ja on nyt mukana viiden alkavan yrityksen hallituksessa. Myös Jussi Harvelalla on yli 20 vuoden kokemus globaalista ohjelmistoyrittämisestä. Hän vei kansainvälisille markkinoille Solid Information Technologyn ja johti operaatiota lähes kymmenen vuotta Piilaaksosta käsin. Solidin rakentamiseen vaadittiin vahvan insinööriosaamisen lisäksi paljon hikeä ja viisi kansainvälistä riskirahoituskierrosta, joista kertyi yhteensä yli 80 miljoonaa euroa. Pääkonttori ja johto siirtyivät Piilaaksoon, asiakkuuksia ja tytäryhtiöitä oli Aasiassa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Solid myytiin IBM:lle vuonna 2007 ja se jatkaa nykyään omana tuotenimenään osana IBM:ää. Harvela palasi Suomeen Kaliforniasta pari vuotta sitten ja on sen jälkeen käynyt läpi satoja kasvuyritysaihioita, mentoroinut aktiivisesti noin tusinaa firmaa ja on nyt neljän alkavan yrityksen hallituksessa. Keksi 1/2009 5

6 liiketoimintaosaajat Niklas Törnkvist Liiketoimintaosaajien tarjoaman kokemuksen ansiosta asiakkaan ei tarvitse selvittää kaikkea alusta lähtien itse. Kansainvälistä käytännön kokemusta Asiakasta auttavalta liiketoimintaosaajalta vaaditaan ennen kaikkea alaan ja yritystoiminnan käynnistämiseen liittyvää kokemusta. Kun on käynyt itse samat asiat läpi, pystyy sekä tukemaan liiketoiminnan kehittämistä että tarjoamaan ulkopuolisen näkökulman asioihin, sanoo Niklas Törnkvist, yksi Keksintösäätiön kanssa toimivista liiketoimintaosaajista. Teksti: Jukka Muukkonen, kuva: Mikko Käkelä Törnkvistillä on itsellään yli kymmenen vuoden kokemus yritysten liiketoiminnan käynnistämisestä ja kehittämisestä useissa kansainvälisissä korkean teknologian yrityksissä. Tällä hetkellä hän työskentelee oman yrityksensä, yritysten käynnistämispalveluihin keskittyvän Newenturesin toimitusjohtajana. Newentures on konsulttiyhtiö, joka auttaa patentoituihin keksintöihin perustuvien liikeideoiden kehittämisessä, tuotekehityksessä ja teknologian kaupallistamisessa eri kanavia pitkin. Törnkvist on ollut aiemmin muun muassa mukana perustamassa Gasglass-argonmittaria myyvää Sparklike Oy:tä. Yritys sai Innosuomi-palkinnon vuonna Samana vuonna kun yritys perustettiin, teimme ensimmäiset kaupat Yhdysvaltoihin. Nyt laitteita on myyty noin 700 kappaletta 35:een eri maahan. Kasvu jatkuu edelleen kansainvälisillä markkinoilla, etenkin Kiinassa ja Koreassa, Törnkvist kertoo. Tuotteen vieminen kansainvälisille markkinoille, erityisesti Kiinaan, vaatii erityisosaamista ja kokemusta. Kansainväliset markkinat ovat menestyksen kannalta ratkaisevan tärkeässä asemassa. Esimerkiksi Gasglass-mittalaitteita on myyty Suomeen vain noin kymmenen kappaletta. Tukea verkoston luomiseen Liikeideoiden kehittämisestä ja teknologioiden kaupallistamisesta kertynyt kokemus on auttanut Törnkvistiä huomaamaan, että aikaa ja rahaa ei kannata tuhlata turhien virheiden tekemiseen. Hanke menestyy sitä varmemmin, mitä paremmin turhat virheet pystytään välttämään, hän toteaa. Kokemus on opettanut myös laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen sekä luomaan tehokkaasti hankkeessa tarvittavien yhteistyökumppaneiden ja alihankkijoiden verkostoa. 6 Keksi 1/2009

7 kasvuyritykset voyantic ltd Voyantic Ltd Ulkopuolista rahoitusta ei pidä pelätä Voyanticin tähtäin oli alusta asti kansainvälisillä markkinoilla. Viisivuotias RFID-mittausratkaisuja toimittava yritys on jo hyvällä kasvu-uralla. Markkinoille tulosta lähtien yli puolet sen liikevaihdosta on tullut viennistä, jonka osuus kasvaa edelleen. Teksti: Tiinu Wuolio, kuvat: Mikko Käkelä Voyanticin tuotteita ovat mm. metallisiin ympäristöihin sopivat RFID-tunnisteet. Kaikki on mahdollista, kun ei välitä epäilijöistä, mutta ottaa nöyrästi hyvät neuvot vastaan, yrittäjä ja toimitusjohtaja Juho Partanen sanoo. Voyantic on saanut rahoitusta Keksintösäätiöltä ja Tekesiltä sekä pääomasijoituksen Veraventurelta. Ulkopuolista rahoitusta ei pidä pelätä. Vaikka sen järjestäminen vie paljon aikaa ja osa yrityksen omistuksesta siirtyy muualle, ilman rahoitusta yrityksestä ei tule kansainvälistä menestystarinaa, Partanen toteaa. Hänestä aloittavan yrittäjän on myös tärkeä nähdä, ettei itse keksijä aina ole oikea henkilö kaupallistamaan keksintöään. Pitää löytää henkilöitä, jotka saavat asioita tapahtumaan. Tässä on ollut timanttiset kanssayrittäjät, hän kiittää kumppaneitaan Jukka Voutilaista ja Jesse Tuomista. Vaatimattomuus ei pue kasvuyrittäjää Keksintösäätiön tuki patentointikustannuksiin on ollut Voyanticille tarpeen. Jukka Voutilainen, Jesse Tuominen ja Juho Partanen ovat kehittäneet ja kaupallistaneet patentoidun Tagformance-mittausjärjestelmän. Saimme yritykseen siinä vaiheessa myös korvaamattoman arvokasta taloudellista apua prototyypin ja demopakkauksen tekemiseen. Kyselimme itse asiakkailta ja teimme tuotteen, joka vastasi asiakkaiden tarpeita sellaisenaan ja kävi heti kaupaksi, Partanen kertoo. Patentoidulla Tagformance -mittalaite- ja ohjelmistoratkaisulla voidaan analysoida nopeasti ja luotettavasti yhä yleisemmin hyödynnettyjen RFID-tunnisteiden suorituskykyä. Asiakkaita ovat RFID-tunnisteiden suunnittelijat ja valmistajat sekä järjestelmätoimittajat, kuten amerikkalaiset 3M ja Henkel Corporation ja eurooppalaiset UPM Raflatac ja IER. Ensimmäiset asiakkuudet Aasiaan avattiin viime vuonna Koreassa ja Japanissa. Tänä vuonna yrityksen liikevaihto aiotaan kaksinkertaistaa. Vaatimattomuus ei pue kasvuyrittäjää, Partanen sanoo. Parin vuoden päästä olemme edelleen oman alamme johtava toimittaja ja laajentunut tuoteportfoliomme kattaa uusia, entistä suurempia asiakassegmenttejä. Keksi 1/2009 7

8 keksintösäätiö kuulumisia Keksintösäätiö asiakkaiden puntarissa Teksti: Nina Willman Asiakkaiden mielipiteitä Keksintösäätiön toiminnasta ja palvelusta selvitettiin internet-tutkimuksella joulukuussa Enemmistö vastanneista piti Keksintösäätiön palvelua ystävällisenä ja kunnioittavana. Säätiö koettiin myös helposti lähestyttäväksi. Viidennes tutkimukseen vastanneista näki säätiön tärkeimmiksi tehtäviksi auttaa keksijöitä keksinnön kaupallistamisessa ja hyödyntämisessä sekä rahoituksen hankkimisessa. Joka kolmas koki keksijöiden tukemisen ja kannustamisen säätiön tärkeimmäksi tehtäväksi. Keksintösäätiöstä saaduista palveluista merkittävimpinä pidettiin neuvontaa ja ennakkouutuustutkimuksia. Keksinnön kehittämisen keskeisimmäksi ongelmaksi nimettiin rahoituksen hankkiminen. Tietoa säätiön toiminnasta oli useimmin saatu kotisivuilta. Kotisivut tunsi lähes 90 % vastaajista. Joka kolmas vastaaja oli saanut tietoa TE-keskuksesta, joka neljäs tuttavilta tai kavereilta. Yli puolet vastaajista tunsi Keksi-lehden, vajaa puolet myös keksintöjen sähköisen kauppapaikan, Keksintöpörssin. Vastaajat koostuivat vuosien asiakkaista eli säätiöstä rahoitusta hakeneista keksijöistä. Kutsu osallistua tutkimukseen lähetettiin 1488 keksijälle, joista 526 vastasi tutkimukseen. Vastaajista lähes puolet oli saanut Keksintösäätiöstä rahoitusta. Asiakastyytyväisyystutkimuksen toteutuksesta vastasi Taloustutkimus Oy. Keksintösäätiön hallituksen uusi jäsen Pekka Roine: Suomi kasvuyrity Kaikilla tasoilla pitää hyväksyä, että asioita pitää tehdä nyt toisin. Keksintösäätiö on olennainen osa uudistusta, jolla Suomesta saadaan kasvuyritysmaa. Kehittämisen alkupää on tähän asti lyöty pahoin laimin, mutta niin myös kasvuyrityspolun muut vaiheet, sanoo Keksintösäätiön tuore hallituksen jäsen Pekka Roine. Teknologia-alan jääräksi itseään nimittävä Roine tuo säätiön hallitukseen kokemuksensa kansainvälisiksi kasvaneista kasvuyrityksistä sekä kansainväliset kontaktinsa muun muassa Israelista. Alun perin Helsingin yliopistossa fyysikoksi koulutettu Roine sattui perustamaan Digitalin Suomen-tytäryhtiön. Se kasvoi 22 vuoden aikana yhden hengen yrityksestä 500 henkeä työllistäväksi uranuurtajaksi. Digitalin rakentaminen oli riemukasta aikaa, jolloin luotiin uusia edistyksellisiä toiminta- ja johtamismalleja luvun puolivälissä Digital tuli kuitenkin tiensä päähän ja lähdin sieltä elämäni kolmanteen vaiheeseen, Roine kertoo. Nyt hän toimii useiden kasvu- ja teknologiayritysten hallituksissa ja ohjaa nuoria ja aloittavia yrittäjiä liiketoiminnan alkuvaiheissa. Lupaava maa menee harakoille On hirmuinen sääli, että Suomesta ei tule kasvuyrityksiä, eikä edistyksellisiäkään tuote- tai palvelukeksintöjä saada innovoitua liiketoiminnaksi. Kokonainen lupaava maa menee harakoille, sanoo kasvuyrittäjyysaktivisti Roine. Hän tuntee hyvin myös johtavan teknologiamaan Israelin kasvuyritystoiminnan ja toivoo Suomeenkin samanlaista ekosysteemiä kuin sinne on järjestelmällisesti onnistuttu luomaan. Suomalainen yhteiskunta ei hänen mielestään kuitenkaan rohkaise riittävästi yrittäjyyteen, vaan kasvattaa kuuliaisia alamaisia. Tämä yhteiskunta ei luo innovoijia ja kaiken perinteisen vastustajia, jotka tekisivät kasvuyrityksiä. Töitä tehdään virkamiesmäisesti, mutta yrityksen kasvattaminen on vaativaa. Yrittäjäksi aikovan on toki ymmärrettävä todellisuus: matkoja on paljon, joutuu puhumaan vieraita kieliä ventovieraiden kanssa, ja nämä voivat jopa sanoa ei. Mutta myös mahdollisuudet ovat huikeita. Sattumamenetelmä on tehoton Keksintösäätiön hallituksessa Roine haluaa vaikuttaa siihen, että yrityksen kehittämispalvelut alkaisivat uuden idean luomisesta ja jatkuisivat yrityksen kaikkien vaiheiden läpi. Suomessa toivotaan edelleen Nokian kaltaisen lottovoiton uusiutumista, vaikka tällainen sattumamenetelmä on typerän tehoton. Jos oikeasti haluamme jotain, se kannattaa tehdä harkitusti, parhaalla mahdollisella ammattitaidolla, Roine muistuttaa. Nyt meiltä puuttuu korkeakoulujen tutkimuksen kaupallistaminen, samoin kansainvälisesti kilpailukykyinen pääomasijoittaminen. Tehdäänkin toisin Roine korostaa muutoksen tarvetta, myös Keksintösäätiössä. 8 Keksi 1/2009

9 Jos oikeasti haluamme jotain, se kannattaa tehdä harkitusti, parhaalla mahdollisella ammattitaidolla. smaaksi Teksti: Marja Keränen, kuva Mikko Käkelä Keksintösäätiö on päättämässä, mitä se haluaa itselleen tehdä. Suomi on myös antamassa Keksintösäätiölle keskeisemmän kasvuyritysroolin. Kaikilla tasoilla täytyy hyväksyä, että asioita pitää nyt tehdä toisin. Israelin kasvuyritystoimintaa läheltä seuranneena Roine edellyttää muutosta myös suomalaisten yrityshautomojen toimintaan. Hautomot ovat hänen mielestään nyt usein lähinnä kiinteistöbisnestä, joka ei tarjoa yrityksille maailmanluokan liiketoimintaosaamista. Uudenlainen hautomotoiminta tarjoaisi yrityksille konkreettista tukea kehityshaasteiden eri vaiheisiin. Keksintösäätiön hallitus 2009 Jarl-Thure Eriksson, puheenjohtaja professori emeritus Anu Nokso-Koivisto, varapuheenjohtaja johtaja, Sitra Janne Antikainen aluekehitysjohtaja, työ- ja elinkeinoministeriö Pekka Launis linjanjohtaja, Patentti- ja rekisterihallitus Aila Maijanen teknologia-asiantuntija, Tekes Pekka Roine senior partner, InnoSpa International Partners Suomen Kulttuurirahasto Juha Jutila toiminnanjohtaja, Keksintösäätiö Keksi 1/2009 9

10 kasvuyritykset Footbalance system oy Uniikit Footbalance-pohjalliset pinkaisevat kansainvälisille markkinoille Ihminen ottaa päivässä keskimäärin askelta. Kolmella neljästä jalat ovat askeltaessa virhe asennossa. Teksti: Johanna Summanen, Kuvat: Mikko Käkelä ja Preseco Oy Yksilöllisesti muotoillut Footbalancepohjalliset ennaltaehkäisevät ja korjaavat jalkojen virheasentoja sekä tekevät liikkumisesta mukavampaa. Jokainen pohjallinen on uniikki tuote. Jalan 26 luuta, 33 niveltä, 107 nivelsidettä sekä 19 lihasta tekevät jokaisesta jalasta yksilöllisen. Pohjallinen räätälöidään aina jalan yksityiskohtien mukaan. Voidaankin todeta, että meillä on mallistossamme kuusi miljardia mallia, yksi jokaiselle maailman jalkaparille, Footbalance System Oy:n tuotekehitysjohtaja Erkki Hakkala kertoo. Footbalance on palvelukonsepti, joka sisältää jalka-analyysin ja yksilöllisesti muotoiltavat pohjalliset. Konseptin tekee ainutlaatuiseksi sen valmistusmenetelmä: urheilu- tai jalkineliikkeessä tehtävä analyysi ja pohjallisten valmistus kestävät noin kahdeksan minuuttia. Tarkkaan valitut materiaalit ja hiottu prosessi pitävät kustannukset kurissa. Konseptimme sopii kaupoille, jotka haluavat profiloitua hyvän palvelun kauppana. Yksilölliset pohjalliset eivät ole itsepalvelutuote. Mallistossamme on erilaisia vaihtoehtoja eri käyttötarkoituksiin, kuten urheiluun, hiihtoon ja vapaa-aikaan. Esimerkiksi juoksuun suunniteltu pohjallinen vaimentaa voimakkaasti jalkaan kohdistuvaa iskua, kun taas vapaa-ajan kenkään tarkoitettu nahkapohjallinen on miellyttävän ohut, toimitusjohtaja Antti Pihlakoski toteaa. Tärkeitä käyntikortteja jo taskussa Footbalance-konsepti on tarkoitus saada myyntipisteeseen eri puolille maailmaa vuoteen 2012 mennessä. Tavoitteena on saada myyntiverkostoon suuria ketjuja. Ensimmäise- Jalan asento analysoidaan jalkapeilillä eli podoskoopilla ja tietokoneella. Pohjallisaihioita lämmitetään kaksi minuuttia Footbalancelämmitysyksikössä. Asiakas seisoo lämmitetyn pohjallisaihion päällä, jolloin myyjä muotoilee pohjallisen pitäen jalkaa oikeassa asennossa. Muotoilun jälkeen tarkistetaan, että pohjallinen on jalankaarien mukainen ja parantaa jalan asentoa tehokkaasti. nä tuotteeseen tarttui Intersport. Myynti käynnistyi syksyllä 2006 kolmessa pilottiliikkeessä. Teimme Intersportin kanssa sopimuksen, että lunastamme laitteet ja materiaalit takaisin, jollei pohjallisia ole seitsemässä kuukaudessa myyty sovittua määrää. Tuo rajapyykki saavutettiin seitsemässä viikossa, Pihlakoski kertoo. Nyt Footbalance-pohjallisia myydään jokaisessa Suomen Intersportissa sekä neljässä Stockmann-tavaratalossa. Kevään loppuun mennessä Footbalance-tuotteet saadaan myyntiin myös Intersportin 130 liikkeeseen Norjaan. Pilotoinnit ovat käynnistyneet Tanskassa ja Ruotsissa. Norja on maailman teknologisesti edistynein maa urheiluvälineissä. Kun he vakuuttuvat tuotteestamme, on markkinointi myös muihin maihin helpompaa. Norja on erinomainen käyntikortti, Pihlakoski uskoo. Uusia kumppaneita on löytynyt myös Yhdysvalloista ja Japanista. Yhdysvalloissa yhteistyö on käynnistynyt maailman suurimman juoksuun keskittyneen urheiluvälineketjun Roadrunners Sportin kanssa. Myynti on sielläkin taantumasta huolimatta lähtenyt erinomaisesti käyntiin, Pihlakoski toteaa. Pohjallisista yksilöllisiin kenkiin Kotimaan markkinoilla seuraava suuri askel on konseptin lanseeraus K-kenkä- ja Andiamoliikkeissä. Olemme hankkineet tärkeää kokemusta vaativassa urheilujalkinebisneksessä. Suuret markkinat ovat kuitenkin ns. tavallisissa kengissä, Pihlakoski linjaa. Ja kyllä myös korkokenkiin on suunnitteilla sopiva malli, Hakkala naurahtaa 10 Keksi 1/2009

11 kasvuyritykset Footbalance system oy Messukontaktista rivakasti patentointiin Erkki Hakkala,tuotekehitysjohtaja: Meillä on mallistossamme kuusi miljardia mallia, yksi jokaiselle maailman jalkaparille. Idea yksilöllisistä pohjallisista syntyi reilu kuusi vuotta sitten, kun parikymmentä vuotta fysioterapeuttina työskennellyt Erkki Hakkala heräsi miettimään, voisiko yksilöllisten pohjallisten tekoa helpottaa ja nopeuttaa. Pohjallisten valmistukseen kului viikkoja ja potilaiden piti testata pohjallisia useita kertoja. Myös hinnat kohosivat korkealle. Hakkalan ensimmäinen kontakti Keksintösäätiöön syntyi Helsingin Wanhassa Satamassa Oma Yritys -messuilla. Marssin raakileen ideani kanssa juttelemaan Keksintösäätiön edustajan kanssa, ja kuunneltuaan hetken ajatuksiani hän totesi, että tule käymään pikimmiten Keksintösäätiössä niin viedään ideaa eteenpäin, Hakkala muistelee. Alun perin Hakkalan tavoitteena oli tarjota ideaansa fysioterapeuttien ja lääkärien käyttöön. Hyvin nopeasti idea kuitenkin kehittyi isojen markkinoiden tuotteeksi. Keksintösäätiön rooli oli todella tärkeä yrittäjyyden alkuvaiheessa. Säätiön taloudellisella tuella hain patentin ideaan, ja kolmen vuoden kehitystyö alkoi, Hakkala kertoo. Aloittavalle yritykselle asiantuntijatuki sekä tärkeän yhteistyökumppanin usko ideaan avaavat ovia myös muiden rahoittajien silmissä, toimitusjohtaja Antti Pihlakoski toteaa. kysyttäessä, voiko naisten ikuista kenkien mukavuusongelmaa helpottaa. Erityisenä tuotekehityksen kohteena on tietotekniikan parempi hyödynnettävyys. Jalkojen hyvinvointianalyysin tuottamaa tietoa aiotaan hyödyntää erityisesti asiakaspalvelussa, kun pohjallisten kaveriksi etsitään asiakkaan jalalle parhaiten sopiva jalkine. Jo nyt asiakas voi halutessaan saada listan jalkojensa ominaisuuksista, kuten lestileveydestä ja pituudesta, jotka helpottavat jalkineen valintaa, Hakkala kertoo. Huoli nuorten jaloista Footbalance-konsepti on otettu hyvin vastaan myös terveydenhoidon alalla konsepti on käytössä yli 40 suomalaisella lääkäriasemalla sekä fysioterapiayrityksessä. Tavoitteena on saada analyysilaitteet tulevaisuudessa koulujen terveydenhuollon ja puolustusvoimien käyttöön. Suurin osa ihmisistä kärsii jalan virheasennoista tiedostamatta kipujen lähdettä. Virheelliset asennot aiheuttavat alaraajakipujen lisäksi ongelmia myös selässä. Usein jopa niskakivut voivat johtua väärästä jalan asennosta. Silloin kun kipu tuntuu, ollaan ennaltaehkäisyn kannalta liian myöhässä. Kudosvaurio on jo ehtinyt tapahtua. Nuorilla virheasennon korjaaminen auttaa muokkaamaan jalan takaisin oikeaan asentoon, Hakkala toteaa. Keksi 1/

12 kasvuyritykset preseco oy Mikko Kantero, Preseco Oy: Kokonaisratkaisuilla vastaus ympäristöhaasteisiin Teksti: Johanna Summanen Kuvat: Mikko Käkelä ja Preseco Oy Ympäristöteknologiayritys Preseco Oy ratkaisee vedenpuhdistukseen, biojätteen käsittelyyn ja bioenergian tuotantoon liittyviä haasteita luonnon ehdoilla. Toimitusjohtaja Mikko Kanteron mukaan teknologiset innovaatiot eivät kuitenkaan ole yrityksen ydinliiketoimintaa. Asiakas tarvitsee kokonaisratkaisun, jolla vastataan niin rahoittajien, viranomaisten, kuluttajien kuin lähiympäristön asukkaidenkin asettamiin ympäristövaatimuksiin. Meidän on pystyttävä ajattelemaan kokonaisuutta ympäristöteknologisten prosessien ja menetelmien yläpuolella. Teknologiset innovaatiot ovat työkaluja, jotka konkretisoivat palvelumme, Kantero kuvailee. Kantero haluaa ravistella perinteistä ajattelumallia, jossa jätteiden- ja vedenkäsittely sekä energiantuotanto nähdään erillisinä toimintoina. Kaventunut ajattelu on voimavarojen hukkaamista. Meidän menestyksemme salaisuus on ennakkoluulottomissa ratkaisuissa, jotka ovat kustannustehokkaita ja tuottavat lisäarvoa niin asiakkaillemme kuin ympäristölle, Kantero uskoo. Kantero nostaa esimerkiksi innovatiivisista kokonaisratkaisuista kalajätteiden käsittelyn. Kuolleet kalat, potentiaaliset tautipesäkkeet, ovat ympäri maailmaa todellinen ongelma. Niitä ei voi ilman käsittelyä hyödyntää mitenkään ja jätteen hävittäminen on vaikeaa. Vahvuutemme on markkinoilta kerätty osaaminen ja erityisesti kyky yhdistää verkostoja asiakkaidemme eduksi. 12 Keksi 1/2009

13 kasvuyritykset preseco oy Koko biokaasuprosessin ydin on bioreaktori, jossa mikrobit hajottavat biojätteen biokaasuksi ja lietteeksi. Biokaasulaitoksen puhdistettu kaasu varastoidaan pallomaiseen kaasuvarastoon. Biokaasua voidaan käyttää sähkön- ja lämmöntuotantoon sekä erikseen puhdistettuna liikennepolttoaineena. Olemme asiakkaidemme kanssa rakentaneet useita eri prosesseja yhdistämällä ratkaisun, jossa kalajätteestä saadaan niin biopolttoainetta, hygieenistä humusmateriaalia kuin puhdasta vettäkin, Kantero kuvailee. Ympäristöteknologialla valtava kysyntä Preseco toimii aktiivisesti 15 maassa. Chilessä ja Arabiemiraattien liitossa yrityksellä on omat edustajat, muissa maissa markkinoista huolehtivat tarkkaan valikoidut myyntiedustajat. Kansainvälinen toiminta oli selvä tavoite yrityksen ensimetreistä lähtien. Suomi on meille vaikein markkina. Täysin neitseellinen maaperä on paljon helpompi vakuuttaa ympäristötekniikan tuomilla hyödyillä, Kantero toteaa ja viittaa maihin, joissa ympäristönhuolto on lapsenkengissä. Ympäristöteknologian kysyntä kasvaa räjähdysmäisesti kansainvälisesti tiukentuneen lainsäädännön takia. Presecon asiakkaita ovat muun muassa elintarviketeollisuuden yhtiöt tai yksittäiset tehtaat, alueelliset jätehuollot ja kunnat. Yritimme aluksi analyyttistä tapaa kansainvälistyä, mutta luotettavan markkinatiedon tuottaminen ympäristöteknologian alalla on osoittautunut hirveän vaikeaksi. Saman lainsäädännön piiriin kuuluvilla asiakkailla saattaa olla fyysisesti eroa vain kymmenen kilometriä, mutta tarpeet ovat täysin erilaisia. Tämä bisnes on kylmien tilastolukujen sijasta ehdottomasti paikallista ja vahvasti ihmisten kanssa toimimista, Kantero sanoo. Kantero kritisoi perinteistä tapaa ajatella kansainvälistymistä. Usein kuulee todettavan, että kotinurkat on ensin laitettava kuntoon ja sitten voi lähteä ulkomaille. Se ei vaan aina ole niin. Meiltä on usein kysytty olemmeko rohkeita, hullunrohkeita vai tyhmiä. Meille kaiken ydin on ollut rohkeus luottaa vaistoon ja lähteä heti alusta alkaen kehittämään suhteita eri markkinoilla. Kantero myöntää, että matkan varrella on tullut tehtyä virheitä, mutta samalla on löydetty jyvät akanoiden joukosta. On valtava voimavara, kun oppii ja näkee miten eri lailla asioita tehdään eri markkinoilla. Jos katselisimme maailmaa esimerkiksi vain kotimarkkinan näkökulmasta, emme varmasti pystyisi tarjoamaan yhtä laajaa ratkaisupohjaa asiakkaillemme. Vahva verkosto mahdollistaa kasvun Presecon liikevaihto oli vuonna 2008 noin 8,5 miljoonaa euroa. Kuluvan vuoden loppuun mennessä liikevaihto kaksinkertaistuu. Organisaation kuumimmassa rakennusvaiheessa henkilöstömäärä kipusi lähes 70 henkeen. Nyt Presecon omilla palkkalistoilla on kolmisenkymmentä suunnitteluun ja myyntiin keskittynyttä ammattilaista. Emme hae kasvua henkilömäärään, vaan haluamme olla entistä vahvemmin arvoketjun johtaja. Kumppani- ja alihankintaverkoston rakentaminen on ainut mahdollisuus vastata voimakkaasti kasvavaan kysyntään, Kantero pohtii. Tulevaisuudessa Preseco tarjoaa myös rakentamiensa laitosten operointipalveluja. Tarjoamme kokonaisvaltaista vastuunottoa asiakkaan tarpeesta. Siihen sisältyy rakentamiemme laitosten pitkäaikainen operointi. Jatkossa olemme vahvemmin mukana myös projektin rahoituksessa, Kantero visioi. Ulkopuolinen rahoitus merkittävää polttoainetta aloittavalle yritykselle Preseco perustettiin vuonna 2000 ADAteknologian ympärille. ADA-teknologia on menetelmä, jolla proteiinipitoisesta jätteestä valmistetaan mädättämällä biokaasua. Prosessiin liittyy oivallus, jolla voidaan optimoida proteiinipitoisen jätteen mätäneminen niin, että sen energiasisältö saadaan tehokkaasti talteen. Keksinnön takana on Jussi Järventie. Keksintösäätiön apu patentoinnissa oli ensiarvoisen tärkeää. Ensimmäinen ADA-teknologiaan liittyvä suojaus on jo vuodelta 1994 ja se pelasti Järventien oikeudet suojata ADA omiin nimiinsä, Kantero toteaa. Kantero muistelee, että vuosituhannen vaihteessa Keksintösäätiö oli ensimmäinen yrityksen toimintaa rahoittanut ulkopuolinen taho. Yrityksen ensimmäinen toimintavuosi kului hahmottaessa, kuinka hyvästä ideasta tehdään kannattavaa liiketoimintaa. Yhden innovaation talosta Preseco on kasvanut moniteknologiatalon kautta palveluntarjoajaksi, joka integroi alan osaamista. Vahvuutemme on markkinoilta kerätty osaaminen ja erityisesti kyky yhdistää näitä verkostoja asiakkaidemme eduksi, Kantero pohtii. Kanteron mukaan oman paikan löytäminen markkinoilta on vähintään yhtä työlästä, ellei jopa työläämpää kuin teknologisen innovaation tekeminen. Keksintösäätiön rahoitus oli ilman muuta merkittävää polttoainetta aloittavalle yritykselle. Ensimmäinen kauppa ADA-teknologiaa käyttävästä laitoksesta syntyi Näiden vuosien välillä on tarvittu apua ja meihin uskovia tukijoita. Mukana on ollut julkisia rahoittajia ja yksityishenkilöitä, moni henkilökohtaisilla varoillaan, Kantero kertoo. Keksi 1/

14 keksintösäätiö liikeideoiden kehittäminen Kasvu ja kansainvälisyys painottuvat Keksintösäätiössä Idean ympärille kootaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa tiimi, joka kehittää siitä liiketoimintaa, painottaa Juha Jutila. 14 Keksi 1/2009

15 keksintösäätiö liikeideoiden kehittäminen Ideoista nopeasti liiketoimintaa Kasvuun ja kansainvälistymiseen sopivat liikeideat poimitaan Keksintösäätiössä tehokkaaseen kehittämispalveluun entistä nopeammin. Teksti: Marja Keränen, kuva: Mikko Käkelä Keksintösäätiön uusi toimintamalli rakentaa ideoiden arviointiin Tuoteväylä-tiimejä ja kokoaa verkostoa yrityselämän asiantuntijoista. Toiminnanjohtaja Juha Jutila uskoo vahvasti liiketoimintaosaajien asiantuntemukseen liikeideoiden vauhdittamisessa. Liiketoimintaosaajien oma kokemus yrityksen perustamisesta, kasvusta ja kansainvälistymisestä tuo alkavalle yrittäjälle liikeidean kehittämiseen uutta tehoa. Lisäksi idean ympärille pyritään mahdollisimman varhaisessa vaiheessa kokoamaan tiimi, joka pystyy rakentamaan siitä nopeasti kehittyvää liiketoimintaa ja hankkimaan sille rahoitusta, Jutila painottaa. Työ- ja elinkeinoministeriö on valinnut Keksintösäätiön kehittämään ideoista kasvavaa ja kansainvälistyvää liiketoimintaa. Tämän vuoden alusta saimme kolmen miljoonan euron lisärahoituksen, jonka avulla käynnistämme uuden palvelun valtakunnallisesti. Keksintösäätiön jo toimiva alueellinen verkosto oli ratkaiseva peruste ministeriön valinnalle. Keksintöasiamiehet ja innovaatioasiamiehet ympäri maata rakentavat tiivistä alueellista yhteistyötä eri toimijoiden kesken. Tavoitteena on tuottaa hautomoille pitemmälle valmisteltuja yritysaihioita, joista syntyy nopeasti liiketoimintaa tai lisensoitavia hankkeita. Ideoita haravoidaan nyt tiheällä kammalla ja suurella joukolla. Keksintösäätiön yhteistyökumppaneita ovat niin hautomot, kehittämisyhtiöt kuin yliopistotkin. Tärkein asiakas on luonnollisesti aina idean tuottaja, jolla on nyt monia kanavia saada ideansa esiin. Keksintöasiamiehet tärkeässä roolissa Alueellisesti ideoita kokoavat alueen monet toimijat, jotka tekevät idean alkuarvioinnin ja tuovat sopivat ideat Tuoteväylä-tiimiin. Keksintöasiamiehen vetämä tiimi ohjaa erityisesti kasvuun ja kansainvälistymiseen soveltuvat ideat säätiön tehostettuun kehittämispalveluun. Kotimarkkinaideoille on muita Liikeideoiden kehittäminen kasvuyritysaihioksi ALUEELLINEN TOIMINTA KANSALLINEN TOIMINTA Ideat Aktivointi Tuoteväylä-tiimi Tunnistaminen Ensiarviointi Arviointi Kehittämistiimi Liikeidean kehittäminen Kasvuyritysaihiot Lisensointihankkeet Keksi 1/

16 keksintösäätiö liikeideoiden kehittäminen Ideoista nopeasti liiketoimin teitä päästä eteenpäin: muun muassa TE-keskukset, uusyrityskeskukset, kehittämisyhtiöt ja hautomot. Säätiössä idean kehittämisvastuun ottaa liiketoiminnan kehittämispäällikkö, jolla on yhteistyökumppaneinaan ulkopuolisia liiketoimintaosaajia ja keksintö- tai innovaatioasiamies. Säätiön palveluita ovat muun muassa liikeidean syvällisempi arviointi, tekninen kehittäminen, yrittäjätiimin ja rahoituskokonaisuuden rakentaminen ja asiakkaan avustaminen liiketoimintasuunnitelman tekemisessä. Keksintösäätiöstä idean kehittäminen johtaa tyypillisesti joko yrityksen perustamiseen tai lisensointiin. Rahoitus painottuu kasvuun Keksintösäätiön toiminta on aiemmin painottunut teknisten ideoiden arviointiin, kehittämiseen ja rahoittamiseen. Jatkossa säätiö kehittää myös muita, muun muassa palvelualan ideoita liiketoiminnaksi. Uuden liikeidean ytimenä on edelleenkin usein tekninen keksintö, mutta jatkossa säätiön tehtävänä on arvioida keksinnön ympärille rakentuvat liiketoimintamahdollisuudet ja kehittää ideasta yritysaihio, Jutila painottaa. Keksintöasiamiehet auttavat ja neuvovat jatkossakin alueensa keksijöitä, mutta säätiön mahdollisuudet rahoittaa niiden kehittämistä painottuvat kasvuun ja kansainvälistymiseen. Osaajien joukko vahvistuu Liiketoimintaosaaminen korostuu Keksintösäätiön palveluissa entistä voimakkaammin. Osaamista hankitaan muun muassa eri alojen kokeneiden liiketoimintaosaajien kautta, mutta myös säätiön oma osaajien joukko vahvistuu. Uudellemaalle, josta tulee suuri osa uusista ideoista, palkataan kaksi uutta keksintöasiamiestä ja Tuoteväylä-tiimeille valitaan valtakunnallinen koordinaattori. Säätiö panostaa liiketoimintaosaamiseen, sillä se on keino saada syntyvät ideat todella kasvamaan liiketoiminnaksi. Meillä on onneksi jo paljon kumppaneita ympäri maata muun muassa hautomoissa. Olen tyytyväinen, että liikkeelle ei tarvitse lähteä nollasta, Jutila toteaa. "Tuoteväylä toimii nyt seitsemällä alueella, mutta hyvän hankkeen kehittäminen ei ole kiinni aluejaosta", Risto Paajanen kertoo. 16 Keksi 1/2009

17 keksintösäätiö liikeideoiden kehittäminen taa Liiketoiminnan kehittämispäällikkö Risto Paajanen: Markkinoille pääsy on raakaa työtä Kaupallistamiseen ja kansainvälistymiseen tarjotaan tehokasta apua. Teksti: Marja Keränen, kuva: Mikko Käkelä Keksintö tai idea on edelleen liikeidean ytimessä, mutta se ei riitä, sillä markkinoille pääsy on raakaa työtä. Liiketoimintaosaamiseen ja idean kaupallistamiseen useimmat keksijät tarvitsevat apua eikä kansainvälistymisen haasteista kukaan selviydy yksin, painottaa liiketoiminnan kehittämispäällikkö Risto Paajanen Keksintösäätiöstä. Paajanen ja hänen kollegansa Kusti Alasalmi aloittivat tehtävissään kokeiluluonteisesti helmikuussa. Vastuut on jaettu TE-keskusalueittain. Paajanen vastaa Pirkanmaasta, Varsinais- Suomesta ja Pohjois-Karjalasta ja Alasalmi Hämeestä, Etelä-Pohjanmaasta, Keski-Suomesta ja Kaakkois-Suomesta. Kolmantena liiketoiminnan kehittämispäällikkönä toimii ICT-hankkeista valtakunnallisesti vastaava Pekka Rantala. Liiketoiminnan kehittämispäälliköt ottavat kopin ideasta Tuoteväylä-tiimeiltä ja niitä vetäviltä keksintöasiamiehiltä. Tuoteväylä-toiminta on nyt käynnistetty seitsemällä alueella, mutta jos löydämme hyvän hankkeen, ei sen toteuttaminen ole aluejaosta kiinni, Risto Paajanen painottaa. Nopeasti tulosta Kasvuun ja kansainvälistymiseen soveltuvat ideat pääsevät Keksintösäätiössä entistä tehokkaampaan kehittämispalveluun. Siihen kuuluvat muun muassa liikeidean syvällinen arviointi ja kehittäminen, yrittäjätiimin ja rahoituskuvion rakentaminen sekä avustaminen liiketoimintasuunnitelman tekemisessä. Säätiön palveluihin kuuluvat myös prototyyppien ja muotoilun suunnittelu, IPR-strategian valmistelu, liiketoimintakonseptin testaus, liiketoiminnan yrittäjätiimien rakentaminen, lisensointi ja rahoituksen kokoaminen, Paajanen luettelee. Tiimi arvioi Keksintöasiamiehen kanssa kar - toitamme nopeasti tarpeen uutuustutkimukseen, esiselvitykseen ja markkinatutkimukseen sekä arvioimme liiketoimintapotentiaalin kertoo Paajanen. Uuden toimintamallin mukaisia hankkeita käynnistyi heti alkuvuodesta. Uudet ideat ohjataan ensin keksintöasiamiehille ja Tuoteväylä-tiimeihin, ja vasta tiimin arvioinnin jälkeen liiketoiminnan kehittämispäälliköiden kokoama asiantuntijaryhmä alkaa viedä niitä eteenpäin. Paajanen toteaa, että idean kehittäminen ei etene suoraviivaisesti, sillä usein ajan säästämiseksi joudutaan tekemään monia asioita yhtä aikaa. Tavoitteena on tehdä hankkeesta nopeasti liikevaihtoa tuottava ja rahoittajia kiinnostava. Idean esittäjällä on harvoin mahdollisuutta laajentaa toimintaa nopeasti ilman kumppaneita. Idean esittäjän kannattaa miettiä omaa rooliaan omistajana ja yrittäjänä. Kapeakin siivu isosta kakusta voi olla suurempi kuin kokonainen pieni kakku eli omistajuutta kannattaa jakaa ja hankkia kasvulle rahoittajia. Omistus- ja rahoitusjärjestelyt antavat mahdollisuuden suunnata liiketoiminta suoraan kansainvälisille markkinoille. Idean kehittäminen ei etene suoraviivaisesti. Ajan säästämiseksi tehdään monia asioita yhtä aikaa. Tavoitteena on tehdä hankkeesta nopeasti liikevaihtoa tuottava ja rahoittajia kiinnostava. Keksi 1/

18 keksintösäätiö liikeideoiden kehittäminen Ideoista nopeasti Tuoteväylä-tiimeistä tukea liikeideoiden arviointiin Alueelliset Tuoteväylä-tiimit tarjoavat asiantuntijaverkoston ja yhtenäisen käytännön liikeideoiden arviointiin. Teksti: Jukka Muukkonen, kuva: Mikko Käkelä Seitsemällä TE-keskusalueella alkanut toiminta laajenee jatkossa koko maahan. Hämeessä Tuoteväylä-tiimi on päässyt jo hyvään vauhtiin. Tuoteväylä-tiimit ovat osa Keksintösäätiön palvelukokonaisuutta, joka tarjoaa yksityishenkilöiden ja pienyrittäjien ideoille tehokkaan arvioinnin ja mahdollisuuden jatkokehitykseen. Tuoteväylä-tiimit toimivat nyt Varsinais-Suomessa, Pirkanmaalla, Hämeessä, Etelä- Pohjanmaalla, Pohjois-Karjalassa, Keski-Suomessa ja Etelä-Karjalassa. Myöhemmin toiminta laajenee koko maahan. Liikeideoita arvioidaan tiiviissä yhteistyössä alueellisten toimijoiden kanssa. Tuoteväylä ohjaa ideat oikealle polulle paikallisten toimijoiden palveluihin tai edelleen Keksintösäätiön liikeidean kehittämispalveluun, jonka tavoitteena on jalostaa sellaisia yritysaihioita, joista syntyy nopeasti kasvavaa ja kansainvälistyvää liiketoimintaa. Teknisten keksintöjen lisäksi liikeidea voi perustua esimerkiksi palveluideaan. Arvioinnin tukena usean asiantuntijan näkemys Tuoteväylä tarjoaa osaajien tiimin idean arviointiin. Sen ansiosta idean esittäjä ei jää yksin miettiessään idean kehittämistä. Hämeessä Tuoteväylä-tiimiä vetää keksintöasiamies Eino Jokinen. Kasassa on hyvä porukka, josta löytyy paljon asiantuntemusta sekä tuotekehitykseen, liiketoimintaan, rahoitukseen, teknologiaan ja kaupallistamiseen liittyvää kokemusta. Tiimin jäsenillä on vahvaa osaamista myös soveltavasta tutkimuksesta sekä kansainvälisiä kontakteja, Jokinen sanoo. Tiimiin kuuluu 12 henkilöä ja se kokoontuu tarvittaessa kahden viikon välein. Mukana on jäseniä Hämeen TE-keskusalueelta, muun muassa paikallisista elinkeino- ja innovaatiokehittäjäorganisaatioista, korkeakouluista, tutkimuslaitoksista ja alueen yrityksistä. Lisäksi mukaan voidaan pyytää eri alojen erikoisosaajia. Apua kaikkiin vaiheisiin Liikeidean voi tuoda Tuoteväylätiimin arvioitavaksi alueen keksintöasiamiehen tai kenen tahansa tiimin jäsenen kautta. Liikeidea kirjataan käsittelyä varten. Keksintöasiamies täydentää tietoja tarvittaessa yhdessä asiakkaan kanssa ja tekee alkuvaiheen selvitykset, Jokinen kertoo. Keksintöasiamies tai tiimin jäsen esittelee idean muulle tiimille. Jokainen tiimin jäsen kertoo näkemyksensä ja arvion sa ideasta. Kun liikeideaa tarkastelee useampi ihminen, jatkojalostusmahdollisuudet nähdään paremmin, Hämeen Tuoteväylätiimin jäsen, Ilmo Leikas Suomen Tuotekehitys yhdistyksestä kuvaa. Liikeideat, joista on tiimin näkemyksen mukaan mahdollista kehittää kasvavaa ja kansainvälistä liiketoimintaa, esitellään Keksintösäätiön liiketoiminnan kehittämispäällikölle. Lupaaville liikeideoille Keksintösäätiö tarjoaa tukea ja rahoitusta jatkokehitystä varten. Osa ideoista voidaan ohjata paikallisten toimijoiden palveluiden ja rahoituksen pariin. Tuoteväylän kautta potentiaaliset ideat voivat saada apua kaikkiin vaiheisiin: uutuustutkimuksesta, markkinaselvityksestä ja valmistuksen esteiden selvittämisestä aina toteuttamissuunnitelmaan, tiimin kokoamiseen ja rahoituksen suunnitteluun saakka, Jokinen ja Leikas kertovat. Liikeidean arviointi Tuoteväylä-tiimissä Idean ehdottaja ohjataan ottamaan yhteyttä Tuoteväylä-tiimiin Idean arviointi Tuoteväylätiimin kokouksessa Mahdolliset lisäselvitykset Uutuusselvitys Markkinaselvitys Tekniikkaan ja valmistukseen liittyvät selvitykset Muut selvitykset Uusi arviointi Tuoteväylätiimissä Suositus jatkosta Kasvuyritysaihio, kansainvälinen liiketoiminta: Keksintösäätiön liikeidean kehittämispalvelu Yritysaihio, kotimarkkinat: Muut rahoittajat ja tukijat 18 Keksi 1/2009

19 liiketoimintaa keksintösäätiö liikeideoiden kehittäminen Ensimmäiset ideat kansainvälisille markkinoille Hämeen Tuoteväylä-tiimin kautta on jo edennyt jatkokehitykseen liikeideoita, joilla on hyvät mahdollisuudet kasvuun kansainvälisillä markkinoilla. Yksi liikeideoista koskee rattiohjattavaa purjevenettä, Eino Jokinen kertoo. Idean esittäjä on myynnin ammattilainen, joka tunsi asiakaskunnan ja sen tarpeet. Tuoteväylä-tiimin kautta hän sai ideansa tueksi muotoiluun ja tekniseen toteutukseen liittyvää asiantuntemusta sekä tukea kansainvälisille markkinoille suunnattuun luksustuotteeseen liittyvän palvelukonseptin kehittämiseen, Jokinen sanoo. Toinen suunnitteluvaiheeseen edennyt liikeidea on erikoiskevyt sisävesialus Bioship 1. Muun muassa hakkeen ja turpeen kuljetukseen suunniteltu maakaasukäyttöinen sisävesilaiva edistää bioenergian käyttöä, vähentää rekkaliikenteen kuormitusta ja parantaa sisävesien rahtiliikennettä. Idean kehitti merikapteeni, jolle logistiikka ja laivaliikenne ovat tuttuja. Tuoteväylä tarjosi tukea idean toteutukseen, Ilmo Leikas sanoo. Keskinäinen luottamus ja avoimuus ovat Tuoteväylätiimin toiminnan onnistumisen kannalta erittäin tärkeitä, painottavat Eino Jokinen ja Ilmo Leikas. Keksi 1/

20 keksintösäätiö kuulumisia Kurkistus vuoteen 2008 % Vuonna 2008 Keksintösäätiö myönsi 2,5 miljoonaa euroa vakuudetonta riskirahaa keksintöjen kehittämiseen. Muu säätiön myöntämä tuki kohdentui neuvontaan ja Teksti: Riitta Ahola, keksijöiden ohjaukseen. Kaikkiaan kuva: Mikko Käkelä Keksintösäätiön toimintamenot olivat 6,9 miljoonaa euroa. Työ- ja elinkeinoministeriön kanavoima valtionavustus menoista oli 5,4 miljoonaa euroa. (%), 2008 Rahoituksen jakautuminen käyttöaloittain Säätiö sai vuoden aikana 961 ra- Rahoituksen jakautuminen käyttöaloittain (%), hoitushakemusta, joiden kokonaissumma oli 16,2 miljoonaa euroa. Hakemuksista ensihakemuksia oli 786 ja aiemmin rahoitettujen hankkeiden jatkohakemuksia 175. Rahoitusta keksinnöille Yhteensä 253 keksintöä sai vuonna 2008 rahoitusta Keksintösäätiöltä. Rahoitetuista keksinnöistä uusia oli 147 ja jatkorahoitusta sai 106 keksintöä. Säätiön protopajassa Maa- ja metsätalous, elintarviketeollisuus Henkilökohtaiset käyttö- ja talousesineet Terveydenhoito Ajanviete Työmenetelmät Kuljetus Kemia ja metallurgia Tekstiilit ja paperi Rakennustekniikka Koneenrakennus, lämmitys, valaistus Fysiikka Sähkö työstettiin 23:a eri prototyyppiä. Rahoitettuja keksintöjä oli lukumääräisesti eniten Uudenmaan (101), Pohjois-Pohjanmaan (28) ja Pirkanmaan (23) alueilla. Seuraavaksi eniten rahoitettiin Varsinais-Suomen (21), Lapin (12) ja Pohjois-Savon (12) alueen keksintöjä. Lukuihin sisältyvät sekä uudet että jatkorahoitetut keksinnöt. Myönnetystä euromäärästä 39 % kohdentui Uudenmaan TE-keskuksen alueelle. Toiseksi eniten eli 12 % rahoituksesta saivat Pohjois- Pohjanmaan TE-keskusalueen keksinnöt ja kolmanneksi eniten rahaa kanavoitui Pirkanmaan TEkeskusalueen keksinnöille, jotka saivat 9 % kokonaisrahoituksesta. Kun myönnetyn rahoituksen määrää verrataan TE-keskusalueiden asukaslukuihin (euroa per asukasta), kärkisijoille nousivat Pohjois-Pohjanmaa, Lappi ja Uusimaa. Käyttöaloittain tarkasteltuna eniten rahaa saivat fysiikan alaan (25%), 20 Keksi 1/2009

21 1000 eur eur Rahoitus / asukasta, Häme Kainuu Lappi Uusimaa Satakunta Pirkanmaa Etelä-Savo Pohjois-Savo Keski-Suomi Pohjanmaa Varsinais-Suomi Kaakkois-Suomi Pohjois-Karjala Etelä-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Rahoituksen jakautuminen alueittain ( %), 2008 % Etelä-Pohjanmaa Etelä-Savo Häme Etelä-Pohjanmaa Etelä-Savo Häme Kaakkois-Suomi Kainuu Keski-Suomi 80 Kaakkois-Suomi Kainuu Keski-Suomi Lappi Pirkanmaa Pohjanmaa Pohjois-Karjala Pohjois-Pohjanmaa Pohjois-Savo Lappi Pirkanmaa Pohjanmaa Pohjois-Karjala Pohjois-Pohjanmaa Pohjois-Savo Satakunta Satakunta Uusimaa Varsinais-Suomi Uusimaa Häme Kainuu Lappi Etelä-Savo Pirkanmaa Keski-Suomi Pohjanmaa Satakunta Uusimaa Rahoitetut keksinnöt alueittain (kpl), Pohjois-Savo 2008 Etelä-PohjanmaaKaakkois-Suomi Pohjois-Karjala Varsinais-Suomi kpl Pohjois-Pohjanmaa Rahoitetut keksinnöt alueittain (kpl), Rahoitus / asukasta, 2008 Rahoituksen jakautuminen alueittain (%), 2008 Varsinais-Suomi Patentti- ja rekisterihallitus uutisia Vuonna 2008 voimaan 6000 patenttia Teksti: Nina Willman Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) myönsi 998 patenttia vuonna Kun mukaan lasketaan Euroopan patenttiviraston myöntämät ja Suomessa voimaansaatetut patentit, Suomessa astui voimaan yhteensä yli patenttia. Patentti- ja rekisterihallitukseen jätettiin viime vuonna kotimaista patenttihakemusta. Määrä vastaa kahden edellisen vuoden tasoa. Kansallisten patenttihakemusten määrä on vähentynyt vuodesta 2000 lähtien. Tämä johtuu pääosin siitä, että kansainväliseen patentointiin kouliintuneet suomalaiset vientiyritykset aloittavat yhä useammin patentoinnin suoraan kansainvälisellä PCT-hakemuksella ilman kansallista prioriteettihakemusta. PRH:n hakemusvirta onkin pysynyt juuri PCT-hakemusten johdosta samalla tasolla tai itse asiassa hieman kasvanut huippuvuodesta 2000 jolloin kotimaista alkuperää olevia kansallisia hakemuksia jätettiin PRH:een kappaletta. Taloudellisen laskusuhdanteen vaikutukset patentointiaktiivisuuteen nähdään todennäköisesti vasta muutaman kuukauden viiveellä. Tämä riippuu yritysten valitsemasta tuotekehitysstrategiasta. Alku vuosi on toistaiseksi ollut hyvinkin rohkaiseva, kertoo Patentti- ja rekisterihallituksen linjanjohtaja Pekka Launis. Nyt olisi erinomainen etsikkohetki ideointiin ja uuden luomiseen tulevaa nousukautta varten, mikäli yritysten taloudelliset rahkeet antavat myöten eikä tuotekehitykseen sovelleta kvartaalipolitiikkaa, Launis rohkaisee. PRH avaa suomalaisille patentinhakijoille kesään mennessä nopeat yhteydet Japaniin ja USA:han solmimalla näiden maiden patenttivirastojen, JPO:n ja USPTO:n, kanssa bilateraaliset Patent Prosecution Highway -yhteistyösopimukset. PRH takaa vastavuoroisesti nopean ja joustavan hakemuskäsittelyn näiden maiden hakijoille heidän niin pyytäessään Häme Kainuu Lappi Etelä-Savo Pirkanmaa Keski-Suomi Pohjanmaa Satakunta Uusimaa Pohjois-Savo Etelä-Pohjanmaa Kaakkois-Suomi Pohjois-Karjala Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Etelä-Savo Häme Kaakkois-Suomi Kainuu Keski-Suomi Lappi Pirkanmaa Pohjanmaa Pohjois-Karjala 28 Pohjois-Pohjanmaa 12 Pohjois-Savo 9 Satakunta Uusimaa 21 Varsinais-Suomi Suomeen myönnetyt patentit EPO / saatettu voimaan Suomessa PRH myöntänyt koneenrakennuksen, lämmityksen ja valaistuksen piiriin (16 %) sekä työmenetelmiin (11 %) lukeutuvat keksinnöt. Seuraavaksi eniten rahoitettiin terveydenhoitoon (9 %) ja kuljetukseen (8 %) liittyviä keksintöjä. Vuoden aikana kaupallistui 37 säätiön rahoittamaa keksintöä. Keksijän oman liiketoiminnan kautta kaupallistamisvaiheeseen eteni 26 keksintöä ja sopimuspohjaisesti hyödynnettiin 11 keksintöä. Muille rahoittajille jatkorahoitukseen eteni 58 säätiön rahoittamaa hanketta Lähde: PRH, Suomeen myönnetyt patentit. Keksi 1/

Onko sinun ideasi seuraava menestystarina? Pyydä asiantuntija-arvio alueesi Tuoteväylä-tiimistä

Onko sinun ideasi seuraava menestystarina? Pyydä asiantuntija-arvio alueesi Tuoteväylä-tiimistä Onko sinun ideasi seuraava menestystarina? Pyydä asiantuntija-arvio alueesi Tuoteväylä-tiimistä Tuo ideasi Tuoteväylän asiantuntijoiden arvioitavaksi Onko sinulla uusi innovatiivinen idea, josta voisi

Lisätiedot

JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU

JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU KEKSINTÖSÄÄTIÖ JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU 18.1.2011 / Avainklubi Pekka Rantala, Kusti Alasalmi Riitta Ahola, Timo Kilpinen, Antti Niemi, Pauliina Sievänen Maailma tarvitsee keksintöäsi Keksijätutkintoa sjä

Lisätiedot

KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA. Oma Yritys 2013, Helsinki 19.03.2013 Antti Salminen innovaatioasiantuntija, Uudenmaan ELY-keskus

KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA. Oma Yritys 2013, Helsinki 19.03.2013 Antti Salminen innovaatioasiantuntija, Uudenmaan ELY-keskus KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA Oma Yritys 2013, Helsinki 19.03.2013 Antti Salminen innovaatioasiantuntija, Uudenmaan ELY-keskus KEKSINTÖSÄÄTIÖ Perustettu v. 1971 Asiakkaina yksityishenkilöt ja alkavat yritykset

Lisätiedot

risto.lustila@tekes.fi

risto.lustila@tekes.fi risto.lustila@tekes.fi MIKÄ ON TUOTEVÄYLÄ-PALVELU? Tuoteväylä-palvelu on Tekesin ohjaama valtakunnallinen asiantuntijapalvelu, joka auttaa alkavia ja mikroyrityksiä kehittämään kansainvälistä kasvupotentiaalia

Lisätiedot

KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA. 17.05.2013 Juha Elf, innovaatioasiantuntija, ELY-keskus Jani Jokitalo, innovaatioasiantuntija, ELY-keskus

KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA. 17.05.2013 Juha Elf, innovaatioasiantuntija, ELY-keskus Jani Jokitalo, innovaatioasiantuntija, ELY-keskus KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA 17.05.2013 Juha Elf, innovaatioasiantuntija, ELY-keskus Jani Jokitalo, innovaatioasiantuntija, ELY-keskus TUOTEVÄYLÄ Oletko tehnyt hyvän keksinnön? TUOTEVÄYLÄ-PALVELU Neuvomme

Lisätiedot

TUOTEVÄYLÄ- PALVELUN MAHDOLLISUUDET. 3D tulostus Pirkanmaalla 10.06.2014 Jari Peltoniemi / Pirkanmaan ELY-keskus

TUOTEVÄYLÄ- PALVELUN MAHDOLLISUUDET. 3D tulostus Pirkanmaalla 10.06.2014 Jari Peltoniemi / Pirkanmaan ELY-keskus TUOTEVÄYLÄ- PALVELUN MAHDOLLISUUDET 3D tulostus Pirkanmaalla 10.06.2014 Jari Peltoniemi / Pirkanmaan ELY-keskus TUOTEVÄYLÄ Oletko tehnyt hyvän keksinnön? TUOTEVÄYLÄ-PALVELU Käynnistyi v. 2010 Keksintösäätiön

Lisätiedot

Mikä on Keksintösäätiö? Perustiedot.

Mikä on Keksintösäätiö? Perustiedot. Mikä on Keksintösäätiö? Perustiedot. Perustettu vuonna 1971 Yksityinen säätiö; rahoitus työ- ja elinkeinoministeriön budjetista Toimipaikka: Innopoli, Espoo, alueverkosto: Innovaatioasiantuntijat ELY-keskuksissa

Lisätiedot

Tuoteväylästä tukea keksinnön kehittämiseen. Oma Yritys14 -tietoisku 18.03.2014 Pekka Rantala

Tuoteväylästä tukea keksinnön kehittämiseen. Oma Yritys14 -tietoisku 18.03.2014 Pekka Rantala Tuoteväylästä tukea keksinnön kehittämiseen Oma Yritys14 -tietoisku 18.03.2014 Pekka Rantala TUOTEVÄYLÄ Oletko tehnyt hyvän keksinnön? TUOTEVÄYLÄ-PALVELU Käynnistyi v. 2010 Keksintösäätiön valtakunnallisena

Lisätiedot

Luovuudesta liiketoimintaa Tuoteväylä-palvelut. Tuohta tutkimuksesta, kiehisiä kehittämisestä Eino Jokinen 9.12.2010

Luovuudesta liiketoimintaa Tuoteväylä-palvelut. Tuohta tutkimuksesta, kiehisiä kehittämisestä Eino Jokinen 9.12.2010 Luovuudesta liiketoimintaa Tuoteväylä-palvelut Tuohta tutkimuksesta, kiehisiä kehittämisestä Eino Jokinen 9.12.2010 Mikä on Keksintösäätiö? Perustiedot. Perustettu vuonna 1971 Yksityinen säätiö; rahoitus

Lisätiedot

Luovuudesta liiketoimintaa. Työvälineenä Tuoteväyläpalvelu

Luovuudesta liiketoimintaa. Työvälineenä Tuoteväyläpalvelu Luovuudesta liiketoimintaa Työvälineenä Tuoteväyläpalvelu Mitä teemme? Luovuudesta liiketoimintaa. Etsimme, arvioimme ja autamme kehittämään keksintöjä ja innovatiivisia ideoita. Tarjoamme yksityishenkilöiden

Lisätiedot

KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA

KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA Jouni Hynynen Keski-Suomen ELY-keskus: innovaatioasiantuntija Tuoteväylä-palvelun ensiarviointivaihe Pekka Rantala Keksintösäätiö: Liiketoiminnan kehittämispäällikkö Tuoteväylä-palvelun

Lisätiedot

KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA

KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA Päivi Vestala Pohjois-Savon ELY-keskus: innovaatioasiantuntija Tuoteväylä-palvelun ensiarviointivaihe Tausta: 13 v. uusien innovatiivisten tuotteiden kehittämisestä, tuotteistamisesta

Lisätiedot

onko sinun keksintösi seuraava menestystarina?

onko sinun keksintösi seuraava menestystarina? onko sinun keksintösi seuraava menestystarina? Tuo keksintösi Tuoteväylän asiantuntijoiden arvioitavaksi Onko sinulla uusi innovatiivinen keksintö, josta voisi olla hyötyä monille? Tarjoaako keksimäsi

Lisätiedot

KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA

KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA Antti Salminen Uudenmaan ELY-keskus: innovaatioasiantuntija Tuoteväylä-palvelun ensiarviointivaihe Jaana Rantanen Keksintösäätiö: kehitysjohtaja Tuoteväylä-palvelun kehittäminen

Lisätiedot

Tekesin rahoitus yrityksille

Tekesin rahoitus yrityksille DM xx-2013 How to do business with drones? 26.8.2015 Tekesin rahoitus yrityksille Sampsa Nissinen Palvelujohtaja, Nuoret teollisuustuoteyritykset Tekes Yrityksille joilla on Halu ja kyky kasvaa Intoa ja

Lisätiedot

Tekesin rahoitus startup-yrityksille

Tekesin rahoitus startup-yrityksille Tekesin rahoitus startup-yrityksille DM 1506263 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Intoa ja osaamista Loistava tiimi Omaa rahaa Kansainvälinen

Lisätiedot

PK-YRITYKSEN UUDET TUOTTEET JA TUOTEKEHITTÄMISEN ERI VAIHEET JA TARVITTAVAT KUMPPANIT

PK-YRITYKSEN UUDET TUOTTEET JA TUOTEKEHITTÄMISEN ERI VAIHEET JA TARVITTAVAT KUMPPANIT PK-YRITYKSEN UUDET TUOTTEET JA TUOTEKEHITTÄMISEN ERI VAIHEET JA TARVITTAVAT KUMPPANIT 29.9.2016 KontaktiVerkko Suomi Oy:n toimitusjohtaja ja Suomen Tuotekehitysyhdistys ry, Sytkyn toiminnanjohtaja 2014

Lisätiedot

Ideasta innovaatioksi. Panu Kuosmanen Aalto-yliopisto, Innovaatiopalvelut

Ideasta innovaatioksi. Panu Kuosmanen Aalto-yliopisto, Innovaatiopalvelut Ideasta innovaatioksi Panu Kuosmanen Aalto-yliopisto, Innovaatiopalvelut Esittelyä Teknologiansiirtopäällikkö ja johtava innovaatioasiantuntija, Aalto-yliopisto, 2010 IPR Specialist, Outotec Oyj, 2008

Lisätiedot

Keksijän muistilista auttaa sinua jäsentämään keksintöäsi ja muistuttaa asioista, joita on hyvä selvittää.

Keksijän muistilista auttaa sinua jäsentämään keksintöäsi ja muistuttaa asioista, joita on hyvä selvittää. Keksijän muistilista auttaa sinua jäsentämään keksintöäsi ja muistuttaa asioista, joita on hyvä selvittää. Oletko tehnyt uuden keksinnön ja mietit, miten tehdä keksinnöstäsi liiketoimintaa? Miten keksintöäsi

Lisätiedot

Tekesin kuulumiset Linkosuon Leipomo. Nuppu Rouhiainen

Tekesin kuulumiset Linkosuon Leipomo. Nuppu Rouhiainen Tekesin kuulumiset 24.01.2017 Linkosuon Leipomo Nuppu Rouhiainen 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa kohti kansainvälisiä markkinoita. Intoa ja osaamista Loistava

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes lyhyesti Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes hyväksyy korkeampia riskejä kuin yksityiset rahoittajat rahoittaa

Lisätiedot

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 #1916549 KASVUUN TÄHTÄÄVILLE YRITYKSILLE STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret

Lisätiedot

Kokonaan uusi rahoitusmuoto nuorelle yritykselle, joka on. kasvuhakuinen, innovatiivinen ja pyrkii kansainvälisille markkinoille nopeasti.

Kokonaan uusi rahoitusmuoto nuorelle yritykselle, joka on. kasvuhakuinen, innovatiivinen ja pyrkii kansainvälisille markkinoille nopeasti. Kokonaan uusi rahoitusmuoto nuorelle yritykselle, joka on kasvuhakuinen, innovatiivinen ja pyrkii kansainvälisille markkinoille nopeasti. H A A S T E E N A K A S V U Suomessa syntyy kansainvälisesti katsoen

Lisätiedot

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään.

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään. 28.12.2007 HN Palvelun tuotteistaminen, palvelutuote Miksi on oltava tuote? Jotta olisi jotain myytävää! Voiko osaaminen olla tuote? Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta

Lisätiedot

Tekes Muotoilun rahoittaja. Risto Lustila Oulu,

Tekes Muotoilun rahoittaja. Risto Lustila Oulu, Tekes Muotoilun rahoittaja Risto Lustila Oulu, 14.9.2017 Milloin Tekesin asiakkaaksi? Näkemys kilpailuedusta, jonka avulla menestytään kv. markkinoilla Kasvuhaluinen ja osaava tiimi Omaa rahaa ja / tai

Lisätiedot

Suomi nousuun. Aineeton tuotanto

Suomi nousuun. Aineeton tuotanto Suomi nousuun Aineeton tuotanto Maailman talous on muutoksessa. Digitalisoituminen vie suomalaiset yritykset globaalin kilpailun piiriin. Suomen on pärjättävä tässä kilpailussa, jotta hyvinvointimme on

Lisätiedot

kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684

kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684 Kasvuväylä Vauhtia kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684 Kasvuväylä Kotimarkkinoilta kansainväliseen kasvuun Kasvuun ja kansainvälistymiseen parhaiten sopivat julkiset palvelut ja rahoitus

Lisätiedot

Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa

Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa 2 Osaamiskeskusohjelma (OSKE) luo edellytyksiä uutta luovalle, liiketaloudellisesti kannattavalle yhteistyölle, jossa korkeatasoinen tutkimus yhdistyy teknologia-,

Lisätiedot

Innovaattorin ideakartta

Innovaattorin ideakartta Innovaattorin ideakartta Innovaattorin ideakartta on innovaattorin ensimmäinen ajattelun työkalu. Sen on tarkoitus aktivoida sinut ajattelemaan innovaatiosi taustaa ja sen toimintaympäristöä. Ideakartta

Lisätiedot

Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena

Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena Tytteli Karvonen-Juntura Team Finland-koordinaattori Lapin ELY-keskus 05.09.2018 2 Tietoa, työkaluja ja verkostoja suomalaisten yritysten ja muiden toimijoiden

Lisätiedot

Kehittämiskysely 2012. Tulokset

Kehittämiskysely 2012. Tulokset Kehittämiskysely 2012 Tulokset Tausta Kehittämiskysely toteutettiin eteläpohjalaisissa kaluste- ja asumisteollisuuden yrityksissä loka-marraskuussa 2012 Kyselyn tavoitteena oli kartoittaa kohderyhmään

Lisätiedot

Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille. Juha Pulkkinen Oulu,

Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille. Juha Pulkkinen Oulu, Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille Juha Pulkkinen Oulu, 16.1.2018 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS

Lisätiedot

Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva

Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva Tekesin rahoitus Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva Tekesin rahoitus Tekesin rahoitus Rahoitamme yritysten kehitysprojekteja, jotka tähtäävät kasvuun ja liiketoiminnan uudistamiseen tai työelämän kehittämiseen.

Lisätiedot

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v. 2015 TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä Vuonna 2015 myönnetty ELY keskusten yritysrahoitus Rahoitusmuoto Milj. euroa Myönnetty

Lisätiedot

Kasvun polut ja kasvuyrittäjyys osana kaupunkiseudun elinvoimaa. Kaupunginvaltuuston seminaari 30.9.2013 Toimitusjohtaja Ari Hiltunen

Kasvun polut ja kasvuyrittäjyys osana kaupunkiseudun elinvoimaa. Kaupunginvaltuuston seminaari 30.9.2013 Toimitusjohtaja Ari Hiltunen Kasvun polut ja kasvuyrittäjyys osana kaupunkiseudun elinvoimaa Kaupunginvaltuuston seminaari 30.9.2013 Toimitusjohtaja Ari Hiltunen 3 000 Perustettujen yritysten lkm suurilla kaupunkiseuduilla 2006-2012

Lisätiedot

Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä

Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä DM 450969 01-2017 Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa 8.6.2017 Harri Kivelä DM 450969 01-2017 Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta ja asiantuntemusta

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Yrityksen kehittämisen, kansainvälistymisen ja kasvun rahoitus

Yrityksen kehittämisen, kansainvälistymisen ja kasvun rahoitus Yrityksen kehittämisen, kansainvälistymisen ja kasvun rahoitus Hollola 13.2.2015 Kari Sartamo 18.2.2015 JULKISET RAHASTOT EU kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet ja yhteensovituksen Kestävää

Lisätiedot

Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #

Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 # Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #1916549 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja

Lisätiedot

Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI.

Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI. Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI www.tekes.fi/rahoitus Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI Osta setelillä uutta osaamista käyttöösi! kokeile, selvitä ja valmistele tuote-

Lisätiedot

Tekesin rahoitus nuorille yrityksille. Jaana Rantanen

Tekesin rahoitus nuorille yrityksille. Jaana Rantanen Tekesin rahoitus nuorille yrityksille Jaana Rantanen 20.4.2017 Tekesin rahoitus nuorille kasvuyrityksille Tempo Asiakastarve Kohdemarkkina Konseptin testaus Tiimi T&K Tuotteen, palvelun, liiketoimintamallin

Lisätiedot

Innovaatioseteli. Kokemuksia/Ajatuksia Seppo Hoffrén. 31 August Name of Event Seppo Hoffrén Consultancy

Innovaatioseteli. Kokemuksia/Ajatuksia Seppo Hoffrén. 31 August Name of Event Seppo Hoffrén Consultancy Innovaatioseteli Kokemuksia/Ajatuksia 30.8.2017 Seppo Hoffrén 31 August 2017 Innovaatioseteli Kenelle Innovaatioseteli on tarkoitettu vakiintunutta liiketoimintaa harjoittaville pk-yrityksille, jotka haluavat

Lisätiedot

Suomen Yrityskummit ry - Business Mentors Finland. YRITYSKUMMI Yrittäjän luotettava tuki

Suomen Yrityskummit ry - Business Mentors Finland. YRITYSKUMMI Yrittäjän luotettava tuki - YRITYSKUMMI Yrittäjän luotettava tuki - on valtakunnallinen yrityskummien kattojärjestö jonka verkostoon kuuluu yli 700 yrityskummia. Tavoitteenamme on yrittäjyyden ja elinkeinoelämän tukeminen ja edistäminen.

Lisätiedot

Vesi-ohjelma 2011 Kasvuväylä kokemuksia ja luotsausta tulevaan

Vesi-ohjelma 2011 Kasvuväylä kokemuksia ja luotsausta tulevaan Vesi-ohjelma 2011 Kasvuväylä kokemuksia ja luotsausta tulevaan Toimialajohtaja Risto Setälä, Tekes 22.11.2011 Kasvuyritykset kiinnostuksen kohteena Suomen tulevaisuus on kasvuyrityksissä! Suuri osa uusista

Lisätiedot

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE Harri Kivelä Iisalmi

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE Harri Kivelä Iisalmi BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 Harri Kivelä Iisalmi 5.4.2018 #1916549 Tekes+Finpro = Business Finland 1.1.2018 Yhdysvallat Was hington, D.C. Palo Alto EU Bryssel Saksa Venäjä Moskova

Lisätiedot

Yrityskaupan rahoitus. Asiakasvastuullinen johtaja Mikko Harju 01.11.2011

Yrityskaupan rahoitus. Asiakasvastuullinen johtaja Mikko Harju 01.11.2011 Yrityskaupan rahoitus Asiakasvastuullinen johtaja Mikko Harju 01.11.2011 Rahoituksen lähtökohdat Yrityksen rahoitusmuodot ovat oma pääoma, vieras pääoma ja tulorahoitus. Aloittavalla yrittäjällä on pääasiassa

Lisätiedot

YRITTÄJYYSINFO torstai 17.10. Auvo Turpeinen

YRITTÄJYYSINFO torstai 17.10. Auvo Turpeinen YRITTÄJYYSINFO torstai 17.10 Auvo Turpeinen Uusyrityskeskus toiminta: Elinkeinoelämän perustama yhteistoimintajärjestö 31 alueellista yhdistystä, yli 80 neuvontapistettä Suomessa vuodesta -89 saakka Jäseninä

Lisätiedot

Tesin vaikuttavuuskatsaus 2016

Tesin vaikuttavuuskatsaus 2016 Tesin vaikuttavuuskatsaus 2016 1 Tesi auttaa Suomea yhteiskuntana seuraavalle kasvun ja kansainvälistymisen tasolle Olemme pääomasijoittamisen eturivin osaaja, joka tekee kannattavaa ja vastuullista sijoitustoimintaa

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja

Tekes on innovaatiorahoittaja DM 450969 01-2017 Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2017 Antti Salminen, Asiantuntija 30.3.2017 DM 450969 04-2014 Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen

Lisätiedot

Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö

Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 17.11.2015 Kansainvälinen Leader-yhteistyö ohjelmakaudella 2007-2013 Missä onnistuttiin?

Lisätiedot

Tervetuloa! Finnvera Technopolis Roadshow 27.3.2015

Tervetuloa! Finnvera Technopolis Roadshow 27.3.2015 Tervetuloa! Finnvera Technopolis Roadshow 27.3.2015 Ohjelma Kassalla kasvaminen on kova laji 27.3.2015 Kuopio Moderaattorina Jukka Turunen, Technopolis 8.30 Verkottumisaamiainen ja ilmoittautuminen 9.00

Lisätiedot

Innovaatioseteli / Tempo INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI NOPEASTI MARKKINOILLE.

Innovaatioseteli / Tempo INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI NOPEASTI MARKKINOILLE. Innovaatioseteli / Tempo INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI NOPEASTI MARKKINOILLE www.tekes.fi/rahoitus Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI Osta setelillä uutta osaamista käyttöösi! kokeile,

Lisätiedot

IDEASTA ETEENPÄIN. Tästä kyse. Miten muut ovat pulman ratkaisseet? Mitä muuta saat?

IDEASTA ETEENPÄIN. Tästä kyse. Miten muut ovat pulman ratkaisseet? Mitä muuta saat? IDEASTA ETEENPÄIN Tästä kyse Saat osaamista ja näkemystä oman ideasi edistämiseksi kohti markkinoita. Teemoina ovat; idean kypsyyden arviointi, idean jalostaminen tuotteeksi tai palveluksi, keksintöjen

Lisätiedot

Yritysten ja korkeakoulujen kehittämiskumppanuus. Maakuntakorkeakoulufoorumit

Yritysten ja korkeakoulujen kehittämiskumppanuus. Maakuntakorkeakoulufoorumit Yritysten ja korkeakoulujen uj kehittämiskumppanuus Maakuntakorkeakoulufoorumit Sastamala Ikaalinen 8.3.2011 29.3.2011 Asiakkuusjohtaja Esa Ala-Uotila s akkuusjohtaja Esa la Uot la etunimi.sukunimi@tamk.fi

Lisätiedot

Tilastotietoa päätöksenteon tueksi. Nina Vesterinen 20.3.2015

Tilastotietoa päätöksenteon tueksi. Nina Vesterinen 20.3.2015 Tilastotietoa päätöksenteon tueksi Nina Vesterinen 20.3.2015 Yhdessä enemmän kasvua ja uudistumista Suomen matkailuun Matkailun tiekartta 2015 2025 Matkailun tiekartta www.tem.fi/matkailuntiekartta Markkinat

Lisätiedot

Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta

Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta 1 : Yksityiset toimijat yrittäjien tärkein voimavara Kysely toteutettiin yhteistyössä Suomen Yrittäjien

Lisätiedot

Miten muut ovat pulman ratkaisseet?

Miten muut ovat pulman ratkaisseet? IDEASTA ETEENPÄIN Saat osaamista ja näkemystä oman ideasi edistämiseksi kohti markkinoita. Teemoina ovat; idean kypsyyden arviointi, idean jalostaminen tuotteeksi tai palveluksi, keksintöjen suojaaminen,

Lisätiedot

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO Alla oleva kaavio kuvastaa tehdyn testin tuloksia eri osa-alueilla. Kaavion alla on arviot tilanteestasi koskien henkilökohtaisia ominaisuuksiasi, kokemusta ja osaamista, markkinoita

Lisätiedot

INNOVAATIOTOIMINNAN RAHOITUS

INNOVAATIOTOIMINNAN RAHOITUS INNOVAATIOTOIMINNAN RAHOITUS Mistä rahoitusta Pekka Kantola Mitä on oltava kunnossa, Mikko Pesonen MISTÄ RAHOITUSTA RAHOITUS KOOSTUU MONISTA PALASISTA Oma rahoitus Raha, selkänahka, harvemmin apportti

Lisätiedot

Tiedolla varmuutta - suojauksella kilpailuetua

Tiedolla varmuutta - suojauksella kilpailuetua Tiedolla varmuutta - suojauksella kilpailuetua - aineeton pääp ääoma liiketoiminnan tukijalkana Vesi-ohjelman vuosiseminaari 22.11.2011 Sisält ltöä: 1) Immateriaalijärjestelm rjestelmä ja innovaatioprosessi

Lisätiedot

Rahoitusvaihtoehtoja. 4.2.2014 Lappeenranta. sari.federley@ely-keskus.fi, +358 295 029 042

Rahoitusvaihtoehtoja. 4.2.2014 Lappeenranta. sari.federley@ely-keskus.fi, +358 295 029 042 Rahoitusvaihtoehtoja kansainvälistymiseen 4.2.2014 Lappeenranta Sari Federley, Kaakkois-Suomen ELY-keskus k sari.federley@ely-keskus.fi, +358 295 029 042 Onko yritykselläni riittävät valmiudet kansainvälistymis

Lisätiedot

Elintarvikealan pk-yritysten toimintaympäristö 2013

Elintarvikealan pk-yritysten toimintaympäristö 2013 Elintarvikealan pk-yritysten toimintaympäristö 2013 Tavoite selvittää Elintarvikealan pk-yritysten nykytila ja tulevaisuuden näkymät Toimintaympäristötutkimuksia tehty n 4 vuoden välein Edelliset 2004

Lisätiedot

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina Kestävä yhdyskunta Tekesin ohjelma 2007 2012 Kestävä yhdyskunta Rakennus- ja kiinteistöalan kansantaloudellinen merkitys on suuri. Toimialalla on myös

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Julkiset hankinnat uudistamisen välineeksi Haluamme edistää uutta toimintakulttuuria, jossa palveluhankinnoissa

Lisätiedot

CREMA- rahoitushaku 2018 ( ) Kaupunkien palvelut ja vetovoimaisuus luovan yritystoiminnan alustana

CREMA- rahoitushaku 2018 ( ) Kaupunkien palvelut ja vetovoimaisuus luovan yritystoiminnan alustana CreMA on joustava määräraha, joka on tarkoitettu luovien alojen ja muiden toimialojen osaamisen yhdistämiseen sekä yhteistyön ja liiketoimintamallien kehittämiseen. AVEK jakaa CreMA-avustuksia opetus-

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2015. Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa Toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen

Pk-yritysbarometri, syksy 2015. Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa Toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen Pk-yritysbarometri, syksy 2015 Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa Toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen 1 Liikevaihto nyt verrattuna edelliseen 12 kk takaiseen tilanteeseen, kaikki toimialat 60 50 40 30 20 10

Lisätiedot

Hevospalveluiden tuotteistaminen ja asiakaslähtöinen markkinointi Susanna Lahnamäki

Hevospalveluiden tuotteistaminen ja asiakaslähtöinen markkinointi Susanna Lahnamäki Hevospalveluiden tuotteistaminen ja asiakaslähtöinen markkinointi Susanna Lahnamäki Tällä mennään Tuotteistaminen & asiakaslähtöinen markkinointi Vähän teoriaa, enemmän käytäntöä. http://www.youtube.com/watch?v=uk0zrvzvtb4

Lisätiedot

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut ja alueohjaus-ryhmä

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut ja alueohjaus-ryhmä ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v. 2016 TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut ja alueohjaus-ryhmä Vuonna 2016 myönnetty ELY keskusten yritysrahoitus Rahoitusmuoto Milj.

Lisätiedot

Tekesin palvelut teollisuudelle

Tekesin palvelut teollisuudelle DM xx-2016 Tekesin palvelut teollisuudelle Nastolan Teollisuusryhmä 28.9.2017 Markku Mäkelä/Tekes Lahti Tekesin toimipisteet Suomessa Rovaniemi Kemi Oulu Jyväskylä Seinäjoki Vaasa Tampere Pori Turku Kajaani

Lisätiedot

Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille

Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille Tuomo Suortti 25.10.2011 DM Esityksen runko Vihreän kasvun palikat ja ohjelman tavoitteet Ohjelman kohderyhmät Sparrauskysymyksiä: Mistä

Lisätiedot

Metropolialueen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit ohjelma (2014 2020) KUUMA-kuntien näkökulmasta

Metropolialueen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit ohjelma (2014 2020) KUUMA-kuntien näkökulmasta Metropolialueen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit ohjelma (2014 2020) KUUMA-kuntien näkökulmasta KUUMA-komission kokous 1.2.2013 Juha Leinonen Teknologiakeskus TechVilla Oy Teknologiateollisuus

Lisätiedot

Elintarvikealan pk-yritysten toimintaympäristö 2013

Elintarvikealan pk-yritysten toimintaympäristö 2013 Elintarvikealan pk-yritysten toimintaympäristö 2013 Tutkimusaineiston toimialoittainen yritysjakauma Toimiala N % vastanneista Ruoka-Suomi 2012 Leipomotuotteet 41 15,9 % 33 % Maidon jatkojalostus 14 5,4

Lisätiedot

First Round Center kumppanina yritysten kasvuedellytyksissä

First Round Center kumppanina yritysten kasvuedellytyksissä First Round Center kumppanina yritysten kasvuedellytyksissä Timo Liukko, First Round Oy Yrityksen uudet haasteet - miten menestyä tänään -seminaari Riihimäki 18.4.2013 1 First Round Center (FRC) Toimimme

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta

Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta Ammattikorkeakoulu on kansainvälisesti arvostettu, autonominen ja vastuullinen: osaajien kouluttaja alueellisen kilpailukyvyn rakentaja

Lisätiedot

Saarijärven elinkeinostrategia.

Saarijärven elinkeinostrategia. Saarijärven elinkeinostrategia www.ssypkehitys.fi Sisällys 1. Strategian iso kuva 2. Visio 3. Asiakkaat 4. Toiminnan tärkeimmät fokukset 5. Toimintatapa 6. Isot strategiset muutokset 7. Strategian sisällölliset

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Rahoitusta muutoksentekijöille Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelmalle on asetettu kolme päätavoitetta,

Lisätiedot

CLEANTECH-INNOVAATIOIDEN KAUPALLISTAMINEN EAKR-HANKE A30069

CLEANTECH-INNOVAATIOIDEN KAUPALLISTAMINEN EAKR-HANKE A30069 INNOVAATIOPUTKESTA YRITYSTOIMINTAA CLEANTECH-INNOVAATIOIDEN KAUPALLISTAMINEN EAKR-HANKE A30069 INNOVAATIOPUTKESTA YRITYSTOIMINTAA Cleantech-innovaatioiden kaupallistaminen Antti Herlevi Loppuseminaari

Lisätiedot

Julkista tukea kansainvälistyvälle PK-yritykselle Helsingin Yrittäjät, Kansainvälistymisen yrittäjäilta 22.11.2012

Julkista tukea kansainvälistyvälle PK-yritykselle Helsingin Yrittäjät, Kansainvälistymisen yrittäjäilta 22.11.2012 Julkista tukea kansainvälistyvälle PK-yritykselle Helsingin Yrittäjät, Kansainvälistymisen yrittäjäilta 22.11.2012 Kimmo Aura Aluepäällikkö, Uusimaa Esityksen rakenne Finpron palvelut lyhyesti Kansainvälistyvän

Lisätiedot

Pitchaus miten esittelen yritysideani hyvin

Pitchaus miten esittelen yritysideani hyvin Yrittäjyys- ja työelämäpäivä Hyvinkään Laureassa Pitchaus miten esittelen yritysideani hyvin 15.5.2014 Timo Liukko First Round Oy 1 Tarjoamme Viihtyisät tilat Suomen teollisuuden historiaa sykkivässä vanhassa

Lisätiedot

Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta

Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta Yhteistyöstä menestystä Forma messut on Taito Shopketjun myymälöille tärkein sisäänostotapahtuma ja paikka kohdata tavarantoimittajia. Siksi se

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/9 ja 2015/9 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa -1000 0 1000 2000 3000 4000 5000 6000 7000 8000 6271 678 6949 3597 798 4395 2848

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/6 ja 2015/6 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa 6255 696 6951 3602 860 4462 3621 482 4103 2632 340 2972 2289 306 2595 2103 460 2563

Lisätiedot

Elintarvikealan pk-yritysten toimintaympäristö 2013

Elintarvikealan pk-yritysten toimintaympäristö 2013 Elintarvikealan pk-yritysten toimintaympäristö 2013 Toimintaympäristötutkimuksia tehty n 4 vuoden välein Edelliset 2004 ja 2008 Sähköinen kysely Tukena Ruoka-Suomi teemaryhmä ja Aitojamakuja.fi Kohderyhmänä

Lisätiedot

Uudenmaan PK-yritysten kehittäminen -kysely. Helmikuu 2010

Uudenmaan PK-yritysten kehittäminen -kysely. Helmikuu 2010 Uudenmaan PK-yritysten kehittäminen -kysely Helmikuu 2010 Kyselyn taustaa ELY-keskus tukee yrityksiä tarjoamalla neuvonta-, kehittämis- ja rahoituspalveluja. ELYkeskuksen tavoitteena on jatkuvasti kehittää

Lisätiedot

Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Technopolis Oulu

Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Technopolis Oulu Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Technopolis Oulu 12.10.2016 Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut Ely-keskus ja TEKES palvelut Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut ELY-keskus

Lisätiedot

Tekesin palvelut kansainvälistyvälle yritykselle

Tekesin palvelut kansainvälistyvälle yritykselle Tekesin palvelut kansainvälistyvälle yritykselle KIVi Kajaani 29.11.2011 Mikko Kiiskinen Tekesin palveluja yrityksen kansainvälistymispolulla Rahoitus Tekesin T&K&I rahoitus kv. strategia (innovaatiopalveluiden

Lisätiedot

Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä. 17.4.2012 Nuppu Rouhiainen

Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä. 17.4.2012 Nuppu Rouhiainen Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä 17.4.2012 Nuppu Rouhiainen Rahoitusperiaatteet yritysten projekteissa Rahoitus voi kohdistua tuotteiden, prosessien, palvelu- tai liiketoimintakonseptien ja työorganisaatioiden

Lisätiedot

Rahoitusta yritysten muutostilanteisiin

Rahoitusta yritysten muutostilanteisiin Rahoitusta yritysten muutostilanteisiin Finnverasta rahoitusta yritysten muutostilanteisiin Finnvera tarjoaa rahoitusratkaisuja yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä vientiin. Jaamme

Lisätiedot

Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Scandic Kajanus Kajaani

Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Scandic Kajanus Kajaani Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Scandic Kajanus Kajaani 13.10.2016 Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut Ely-keskus ja TEKES palvelut Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut

Lisätiedot

OMISTAJANVAIHDOS-seminaari Parempaa omistajanvaihdospalvelua kasvavaan tarpeeseen

OMISTAJANVAIHDOS-seminaari Parempaa omistajanvaihdospalvelua kasvavaan tarpeeseen OMISTAJANVAIHDOS-seminaari Parempaa omistajanvaihdospalvelua kasvavaan tarpeeseen Torstai 17.9.2009 klo 13-17 Jyväskylä Paviljonki, auditorio Wivi Yritysten sukupolvenvaihdosten edistäminen -projekti APAKE/TEM

Lisätiedot

Finnvera. Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen. Aura Jyrki Isotalo

Finnvera. Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen. Aura Jyrki Isotalo Finnvera Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen Aura 21.10.2016 Jyrki Isotalo 1 Finnvera täydentää rahoitusmarkkinoita ja auttaa suomalaisia luomaan uutta. 2 Finnvera pähkinänkuoressa

Lisätiedot

MITEN JALOSTAMME PARHAAT IDEAT INNOVAATIOIKSI?

MITEN JALOSTAMME PARHAAT IDEAT INNOVAATIOIKSI? Ari Karjalainen, Arctic Power tutkimusryhmän vetäjä Arctic Geoinvest Kick Off 13.6.2017 MITEN JALOSTAMME PARHAAT IDEAT INNOVAATIOIKSI? Orientaatio Idean kehittäminen yrityksen kypsyyden mukaan Start-up

Lisätiedot

Omistajuuden ja johtamisen yhteys

Omistajuuden ja johtamisen yhteys Omistajuuden ja johtamisen yhteys Mikko Haapanen Hallituksen pj, Boardman Oy Suunta 2011 seminaari 3.11.2011. Kymenlaakson kauppakamari, RUK Hamina Omistajien asialla - johdon tukena BOARDMAN- PARTNERIT

Lisätiedot

Matkailu nähdään maailmanlaajuisesti merkittäväksi maaseudun elinvoimaisuuden lisääjäksi.

Matkailu nähdään maailmanlaajuisesti merkittäväksi maaseudun elinvoimaisuuden lisääjäksi. 1 Matkailu nähdään maailmanlaajuisesti merkittäväksi maaseudun elinvoimaisuuden lisääjäksi. OECD on tehnyt Suomen maaseutupolitiikasta kaksi ns, maatutkintaa. Viimeisin on vuodelta 2006-2008. Sen johtopäätöksenä

Lisätiedot

Yrittäjä on menestyvä pelaaja, mutta tarvitsee tuekseen hyvät valmentajat ja huoltajat

Yrittäjä on menestyvä pelaaja, mutta tarvitsee tuekseen hyvät valmentajat ja huoltajat Apua rahoituksen hakuun alkaville pirkanmaalaiselle kasvuyritykselle www.tampereallstars.fi Yrittäjä on menestyvä pelaaja, mutta tarvitsee tuekseen hyvät valmentajat ja huoltajat TAUSTAA Tekesin rahoituksesta

Lisätiedot

Pirkanmaan ELY-keskus pk-yritysten kasvun ja kansainvälistymisen edistäjänä. Tiina Ropo kansainvälistymisasiantuntija Pirkanmaan ELY-keskus

Pirkanmaan ELY-keskus pk-yritysten kasvun ja kansainvälistymisen edistäjänä. Tiina Ropo kansainvälistymisasiantuntija Pirkanmaan ELY-keskus Pirkanmaan ELY-keskus pk-yritysten kasvun ja kansainvälistymisen edistäjänä Tiina Ropo kansainvälistymisasiantuntija Pirkanmaan ELY-keskus 21.11.2012 Paukkuja uuden kasvun aikaansaamiseksi uusien kasvuyritysten

Lisätiedot

Tekesistä palveluja kansainvälistymisen eri vaiheisiin. Toimialajohtaja Reijo Kangas Tekes, Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus

Tekesistä palveluja kansainvälistymisen eri vaiheisiin. Toimialajohtaja Reijo Kangas Tekes, Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekesistä palveluja kansainvälistymisen eri vaiheisiin Toimialajohtaja Reijo Kangas Tekes, Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Kasva uusille markkinoille Kehitä tuotteistasi kansainvälisesti

Lisätiedot

Workshop Palveluiden ideointi ja kehittäminen Miia Lammi Muotoilukeskus MUOVA. Ohjelma. Luovuuden ainekset. Odotukset.

Workshop Palveluiden ideointi ja kehittäminen Miia Lammi Muotoilukeskus MUOVA. Ohjelma. Luovuuden ainekset. Odotukset. Workshop 30.3.2017 Palveluiden ideointi ja kehittäminen Miia Lammi Muotoilukeskus MUOVA Workshopin tavoitteena on oppia, miten palveluita ideoidaan ja kehitetään palvelumuotoilun menetelmien avulla. Workshop

Lisätiedot

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista. Sapuska

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista. Sapuska Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska Tekesin ohjelma 2009 2012 Miksi Sapuska? Tekesin Sapuska Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista -ohjelma on suunnattu Suomessa toimiville

Lisätiedot