Toimitsijalisenssiuudistus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimitsijalisenssiuudistus"

Transkriptio

1

2 Toimitsijalisenssiuudistus» Toimitsijalisensseissä siirryttiin kolmiportaiseen toimitsijapätevyys- ja lisenssirakenteeseen vuoden 2018 alusta alkaen. Siirtymävaihe ja voimassaolo» Siirtymävaiheessa voimassa olevat päätoimitsijalisenssit päivitettiin 1-tason päätoimitsijalisensseiksi, jotka ovat voimassa nykyisen lisenssin voimassaoloajan loppuun asti. Muutos ei vaadi voimassaolevan päätoimitsijalisenssin haltijalta tai seuroilta toimenpiteitä - päivitetty lisenssikortti toimitetaan päätoimitsijoille automaattisesti.» Toimitsijalisenssin voimassaolo on viisi vuotta lajista ja lisenssityypistä riippumatta.» Toimitsijalisenssin saamiseksi edellytetään vähintään 15 vuoden ikää perustoimitsijatasolla ja 18 vuoden ikää päätoimitsijatasolla.» Kaikilla toimitsijalisenssin tasoilla toimitsijalisenssin voimassaolon jatkamista tulee anoa neljän (4) kuukauden sisällä toimitsijalisenssin voimassaolon päättymisestä Toimitsijapolku 2

3 Toimitsijapolku Nuorisolisenssi» Nuorisolisenssiä voivat hakea vuotiaat. Tehtävät kirjataan liitosta saatavaan Nuorisolisenssi-vihkoon. Ei toimitsijalisenssiä» Toimitsijatehtävät, joihin ei vaadita lisenssiä (esim. lipunmyynti, lähdönjärjestely, varikkovalvonta, sulkuhenkilö, järjestyksenvalvoja) Korotus perustoimitsijaksi:» perustoimitsijakoulutus» hakemus liittoon» autosuunnistuksen perustoimitsijalisenssin myöntämiselle ei ole koulutusvaatimusta, se myönnetään hakemuksesta Perustoimitsijalisenssi (väh. ikä 15 vuotta)» Uusitaan lisenssin voimassaoloaikana suorittamalla kolme (3) tehtävää ja lähettämällä hakemus liittoon. Korotus 2-tason päätoimitsijaksi:» lajikohtainen 2-tason päätoimitsijakoulutus» viisi (5) perustoimitsijalisenssin vaatimaa tehtävää ja hakemus liittoon Toimitsijapolku 3

4 Toimitsijapolku 2-tason päätoimitsijalisenssi (väh. ikä 18 vuotta)» Uusitaan lisenssin voimassaoloaikana joko suorittamalla kolme (3) 2- tason päätoimitsija-tehtävää tai 2-tason päätoimitsijakoulutus ja lähettämällä hakemus liittoon. Korotus 1-tason päätoimitsijaksi:» lajikohtainen 1-tason päätoimitsijakoulutus» viisi (5) 2-tason päätoimitsijalisenssin vaatimaa tehtävää ja hakemus liittoon» tekniikan 1-tason päätoimitsijalisenssi voidaan myöntää, kun on suorittanut viisi (5) tekniikan 2-tason päätoimitsijatehtävää lisenssin voimassaoloaikana 1-tason päätoimitsijalisenssi (väh. ikä 18 vuotta)» Uusitaan lisenssin voimassaoloaikana joko suorittamalla kolme (3) päätoimitsijatehtävää tai 1-tason päätoimitsijakoulutus ja lähettämällä hakemus liittoon.» 1-tason päätoimitsijalisenssin haltijat ovat oikeutettuja vapaaseen sisäänpääsyyn liiton luvalla järjestetyissä kansallisissa kilpailuissa.» 1-tason päätoimitsijalisenssi rinnastetaan ao. lajin kuljettajatutkinnoksi pois lukien rataleima ja rallin nuottitutkinto Toimitsijapolku 4

5 Toimitsijalisenssit» Voimassaoleva kuljettajatutkinto (endurance, jm, ralli) ja rataleima rinnastetaan perustoimitsijakoulutukseksi. Perustoimitsijalisenssi haetaan normaalisti lähettämällä hakemus liittoon.» Toimitsijalisenssin jatkoa on anottava 4 kuukauden kuluessa lisenssin voimassaolon päättymisestä.» Mikäli edellisen 1- tai 2-tason päätoimitsijalisenssin umpeutumisesta on kulunut enintään kaksi vuotta, voi kyseisen päätoimitsijalisenssin päivittää voimaan 2-tason päätoimitsijalisenssinä suorittamalla kyseisen lajin 2-tason päätoimitsijakoulutus näiden kahden vuoden aikana edellyttäen, että umpeutuneen päätoimitsijalisenssin voimassaoloaikana on tehty kolme päätoimitsijatehtävää.» Voimassaoleva 1-tason päätoimitsijalisenssi rinnastetaan endurance-, jm- ja rallin junioritutkintoon.» Ennen myönnetyt toimitsijalisenssit ovat voimassa myönnetyn lisenssin määräajan.» Päätoimitsijalisenssit ja vaatimustasot ovat lajikohtaisia. Tarkista vaatimustasot säännöistä.» Toimitsijakoulutusten sisällöt säilyvät pitkälti samoina kuin nyt. Esimerkiksi nykyinen nopeuden päätoimitsijakoulutus tulee jatkossa toimimaan 2-tason päätoimitsijakoulutuksena. 1-tason päätoimitsijakoulutukset ovat päätoimitsijoiden jatkokoulutuksia (vrt. nykyiset päätoimitsijalisenssiä uusiville suunnatut koulutukset), joiden sisällöissä voidaan syventää tietoja ja keskittyä yksityiskohtaisempiin kilpailun tekemiseen liittyviin kokonaisuuksiin Toimitsijapolku 5

6 Toimitsijalisenssin vaatimustasot

7 Nopeus Tehtävä SM, Cup Kans. Alue/jäs. Tuomariston pj Tuomarit 1 1+2* 2 Faktatuomarit Kilpailunjohtaja (-t) Kilpailusihteeri Turvallisuuspäällikkö Ratatuomarien päällikkö (Rata, Rallisprint) Lippupisteiden päällikkö (JM) Ratamestari (Sprint) Apulaiskilpailunjohtaja 2 2 P Apulaiskilpailusihteeri 2 2 P Apulaisturvallisuuspäällikkö 2 2 P Ratatuomarien apulaispäällikkö 2 P P Apulaisratamestari 2 P - Lähtö- ja maalituomari 2 2 P Ostotarjouspäällikkö 2 2 P Kilpailutapahtumavalvoja (ent. aluetuomari) P P - Tuomariston sihteeri P P - Varikkopäällikkö P P - Lähtöpäällikkö P P - Lähettäjä P P - Ratatuomari (Rata, Rallisprint) P P - Ympäristövastaava P P Kilpailijoiden yhdyshenkilö (Rallisprint) 2 2 *Tuomareista vähintään yhden oltava aina 1 -tason päätoimitsijalisenssin omaava Toimitsijapolku 7

8 Ralli Tehtävä SM, CUP, Trophy Kansallinen Seurakilpailu Tuomariston pj Tuomarit 1 1+2* - Faktatuomarit P P - Kilpailunjohtaja Kilpailusihteeri Turvatarkkailija Turvallisuusjohtaja Ratamestari Turvallisuuspäällikkö, reitti Reittijohtaja Apulaiskilpailunjohtaja Apulaisreittijohtaja Apulaisturvajohtaja Apulaisturvallisuuspäällikkö, reitti Turvallisuuspäällikkö, johtokeskus Apulaiskilpailunsihteeri 2 P - Apulaisratamestari 2 P - Kilpailijoiden yhdyshenkilö 2 P - EK-päällikkö P P - EK-varapäällikkö P P - EK-turvallisuuspäällikkö P P - Tuomariston sihteeri P P - Johtokeskuksen päällikkö 2 P - Viestipäällikkö P P - Tuloslaskentapäällikkö Ympäristövastaava P P *Tuomareista vähintään yhden oltava aina 1 -tason päätoimitsijalisenssin omaava Toimitsijapolku 8

9 Karting Tehtävä KV SM/CUP Kans. Alue Jäs. Väliset Tuomariston pj Tuomarit * 2 - Kilpailun johtaja Kilpailutapahtumien johtaja Ratatuomarien päällikkö Kilpailusihteeri Tuomariston sihteeri 2 P P P - Turvallisuuspäällikkö Faktatuomari Lähtö- ja maalituomarien päällikkö 1 P P P - Lähettäjä 1 P P P - Tuloslaskentapäällikkö P P P - - Varikkopäällikkö P P P P P Apulaispäälliköt P P Ympäristövastaava P P P *Tuomareista vähintään yhden oltava aina 1 -tason päätoimitsijalisenssin omaava Toimitsijapolku 9

10 Autosuunnistus Tehtävä KV SM/CUP Kans. Harjoituskilpailu Tuomariston pj Maastovalvoja Ratamestari 1 2 P Kilpailun johtaja 2 P P Tuomari 2 P - Kilpailusihteeri P P - Tuloslaskentapäällikkö P P - Ympäristövastaava P P P Toimitsijapolku 10

11 Offroad Tehtävä KV SM/CUP Kans. Alue Tuomariston PJ Tuomarit Kilpailunjohtaja Jakso- ja ratatuomareiden päällikkö P Ratamestari 2 2 P P Lähettäjä (formula offroad, crossi) P P P P Kilpailun sihteeri 1 2 P P Tuloslaskentapäällikkö P P P P Turvapäällikkö P Varikkopäällikkö P P P P Katsastuspäällikkö Katsastaja P P P P Ympäristövastaava P P P - Offroadissa voi toimia offroadin, nopeuden ja rallin toimitsijalisenssillä millä tahansa yllä olevaan taulukkoon merkityllä toimitsijalisenssitasolla. Katsastuspäälliköllä ja katsastajalla oltava tekniikan toimitsijalisenssi. Harjoituskilpailuissa käytetään kilpailunjohtajaa, katsastuspäällikköä ja turvapäällikköä alueellisen tason toimitsijalisenssivaatimuksilla. Suositellaan myös muita toimihenkilöitä koulutettavaksi harjoituskilpailujen yhteydessä Toimitsijapolku 11

12 Pienoisautoilu Tehtävä KV SM/CUP Kans. Alue Tuomariston PJ Tuomarit Kilpailunjohtaja Katsastuspäällikkö 1 1 P P Kilpailun sihteeri P P P P Katsastaja P P P P Tuloslaskentapäällikkö P P P P Ratamestari P P P P Lähettäjä/lippumies P P P P Pienoisautoilussa voi toimia pienoisautoilun ja nopeuden toimitsijalisenssillä millä tahansa yllä olevaan taulukkoon merkityllä toimitsijalisenssitasolla. Katsastuspäälliköllä oltava pienoisautoilun toimitsijalisenssi. Harjoituskilpailuissa käytetään kilpailunjohtajaa, katsastuspäällikköä ja turvapäällikköä alueellisen tason toimitsijalisenssivaatimuksilla. Suositellaan myös muita toimihenkilöitä koulutettavaksi harjoituskilpailujen yhteydessä. Erillistä tekniikkalisenssiä ei ole Toimitsijapolku 12

13 Tekniikka Laji/taso AKK:n Katsastus- Ryhmä- Katsastaja pääkatsastaja päällikkö päällikkö Rata KV 1 1 P SM, Cup P Kans Alue 2 P - Rallisprint SM, Cup P Kans Alue 2 P - Autosuunnistus KV 2 P SM, Cup P P Kans. P - Karting KV SM, Cup 1 1 P P Kans Alue Jäs. Väl. 2 Ralli KV 1 1 P SM, Cup P Kans Seurakilp. 2 - Offroad KV 1 P SM, Cup 1 1 P Kans. 2 - Alue - Jokamiesluokka SM 1 1 P Kans. 2 - Rallicross KV 1 P SM, Cup 1 1 P Kans Toimitsijapolku 13

79. Toimitsijoiden luokittelu ja lisenssit

79. Toimitsijoiden luokittelu ja lisenssit Määritellä kilpailulle tärkeät mediat ja huolehtia tiedottamisesta näille sekä ennakkoon, kilpailun aikana että sen jälkeen. Järjestää kilpailuun liittyvät mahdolliset lehdistötilaisuudet Järjestää median

Lisätiedot

TOIMITSIJALISENSSIOHJEET

TOIMITSIJALISENSSIOHJEET TOIMITSIJALISENSSIOHJEET Nuorisotoimitsija Nuorisolisenssi on 12-15-vuotiaille tarkoitettu lisenssi, joka sisältää saman tapaturmavakuutuksen kuin toimitsijalisenssi. Seurat voivat hakea nuorisotoimitsijoille

Lisätiedot

Toimitsijalisenssiohjeet ja hakemus

Toimitsijalisenssiohjeet ja hakemus Toimitsijalisenssiohjeet ja hakemus Toimitsijalisenssin ikärajat Nuorisolisenssiä voivat hakea 12 15 -vuotiaat, perustoimitsijalisenssin saamiseksi edellytetään vähintään 16 vuoden ikää ja päätoimitsijalisenssin

Lisätiedot

Tekniikan päätoimitsijakoulutus

Tekniikan päätoimitsijakoulutus Tekniikan päätoimitsijakoulutus Koulutuksen tarkoitus Antaa koulutukseen osallistuvalle kokonaiskuva kilpailuiden järjestämisen vaatimuksista, tuloksena: Hyvin järjestettyjä kilpailuja Turvallisia kilpailuja

Lisätiedot

Nopeuden Perusteet Koulutustyöryhmä 2018

Nopeuden Perusteet Koulutustyöryhmä 2018 Koulutustyöryhmä 2018 Nopeuden lajit Rata-ajot Jäärata-ajot Endurance eli kestävyysajot Autoslalom Jokamiehenluokka Rallisprint Rallicross Crosskart 2 Nopeuden säännöt www.autourheilu.fi/saannot Säännöt

Lisätiedot

Perustoimitsijakoulutus toimintaympäristö

Perustoimitsijakoulutus toimintaympäristö Perustoimitsijakoulutus toimintaympäristö Perustoimitsijakoulutus Perustoimitsijakoulutuksen tavoite luoda yleiskuva kansallisesta autourheilutoiminnasta seura- ja liittotasolla Koulutus toimii pohjana

Lisätiedot

KILPAILU LU PAHAKE M US

KILPAILU LU PAHAKE M US KILPAILU LU PAHAKE M US KILPAILU ON: (rasti ruutuun) merkitty kalenteriin anomuspäivälle D siirretään kalenteripäivältä / syy Iiitteen D kalenterin ulkopuolinen KILPAILUPÄIVÄ: 16.09.2017 KILPAILUN NIMI:

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN AUTOURHEILUKILPAILUT TURVALLISESTI AKK-MOTORSPORT RY / ITÄ-SUOMI

POHJOIS-KARJALAN AUTOURHEILUKILPAILUT TURVALLISESTI AKK-MOTORSPORT RY / ITÄ-SUOMI POHJOIS-KARJALAN AUTOURHEILUKILPAILUT TURVALLISESTI AKK-MOTORSPORT RY / ITÄ-SUOMI 1 Autourheiluorganisaatio Fia Kansainvälinen autourheilu liitto Säännöt Turvallisuusnormit AKK-Motorsport ry AKK - Kansallinen

Lisätiedot

KILPAILULUPAHAKEMUS. Kilpailu njohtaja Petri Fiigård Turvallisu uspäällikkö Olavi Myllymäl Kilpailusihteeri Sirpa Kangas

KILPAILULUPAHAKEMUS. Kilpailu njohtaja Petri Fiigård Turvallisu uspäällikkö Olavi Myllymäl Kilpailusihteeri Sirpa Kangas J Honkajoen Moottorikerho ry Pukarantie 159, 38950 Honkajoki Nina Vainionpää Sarjasäännön mukaiset JÄRJESTÄJÄ: Suomen Maa-Autot Oy SM Rallicross kalenterin ulkopuolinen syy liitteenä siirretään kalenteripäivältä

Lisätiedot

Nopeuden Perustoimitsijakoulutus

Nopeuden Perustoimitsijakoulutus Nopeuden Perustoimitsijakoulutus Autourheilun säännöt www.autourheilu.fi/saannot Säännöt Autokilpailujen kansalliset määräykset suomessa Nopeuskilpailujen säännöt Ko. lajin kilpailusäännöt (sarjasäännöt)

Lisätiedot

KILPAILUN SÄÄNNÖT Lakeuden Urheiluautoilijat ry

KILPAILUN SÄÄNNÖT Lakeuden Urheiluautoilijat ry KILPAILUN SÄÄNNÖT 9.8 2014 Lakeuden Urheiluautoilijat ry KILPAILUN SÄÄNNÖT Katsastus Hiironen rallisprint 9.8.2014 Kansallinen / FUTURE CUP/, NEAFP Lakeuden Urheiluautoilijat ry Oulu, Yrityspuisto Kiiminki

Lisätiedot

Talvi alkaa olla taputeltu

Talvi alkaa olla taputeltu Talvi alkaa olla taputeltu Pj:n palsta Heippa, hyvä autourheiluväki! Vuosi on vaihtunut ja kuluva vuosikin jo hyvällä alulla. Pidimme mielestäni onnistuneet pikkujoulut viime vuonna Tuulensuojassa. Ainakin

Lisätiedot

KILPAILUN SÄÄNNÖT VANAJANLINNA RALLISPRINT FUTURE RALLISPRINT

KILPAILUN SÄÄNNÖT VANAJANLINNA RALLISPRINT FUTURE RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT VANAJANLINNA RALLISPRINT 1 28.6.2013 FUTURE RALLISPRINT 1(6) KILPAILUN SÄÄNNÖT VANAJANLINNA RALLISPRINT 1 28.6.2013 Kansallinen, NEAFP, ralliprint kilpailu, FUTURE CUP FUTURE RALLISPRINT

Lisätiedot

KILPAILULUPAHAKEMUS. E merkitty kalenteriin anomuspäivälle fl siirretään kalenteripäivältä / E KV fl rallikilpailu. flcup

KILPAILULUPAHAKEMUS. E merkitty kalenteriin anomuspäivälle fl siirretään kalenteripäivältä / E KV fl rallikilpailu. flcup KILPAILULUPAHAKEMUS KILPAILU ON: (rasti ruutuun) E merkitty kalenteriin anomuspäivälle fl siirretään kalenteripäivältä / syy liitteenä Ekalenterin ulkopuolinen KILPAILUPÄIVÄ: 27.5.201 7 KILPAILUN NIMI:

Lisätiedot

KILPAILUN SÄÄNNÖT Savon Kuormalava-JM

KILPAILUN SÄÄNNÖT Savon Kuormalava-JM Kansallinen, aluemestaruuskilpailu, alue 3 Iisalmen Urheiluautoilijat ry Iisalmi I OHJELMA 28.6.2017 7.8.2017 klo 23.59 9.8.2017 klo 07.30 klo 07.30 klo 07.45 klo 08.00 klo 09.45 klo 10.00 klo 11.00 klo

Lisätiedot

26-27.7.2014. Kilpailu on rata-ajon SM-sarjan FINRacen osakilpailu sekä NEAFP kilpailu ja kansalisen ratasarjan osakilpailu

26-27.7.2014. Kilpailu on rata-ajon SM-sarjan FINRacen osakilpailu sekä NEAFP kilpailu ja kansalisen ratasarjan osakilpailu KILPAILUN SÄÄNNÖT 26-27.7.2014 Kilpailu on rata-ajon SM-sarjan FINRacen osakilpailu sekä NEAFP kilpailu ja kansalisen ratasarjan osakilpailu Etelä-Pohjanmaan Urheiluautoilijat ry Seinäjoki I OHJELMA 6.6.2014

Lisätiedot

KILPAILUN SÄÄNNÖT. Hämeenkyrö klo Hämeenkyrön Urheiluautoilijat Ry

KILPAILUN SÄÄNNÖT. Hämeenkyrö klo Hämeenkyrön Urheiluautoilijat Ry KILPAILUN SÄÄNNÖT Hämeenkyrö 23.9.2018 klo 12.00 Hämeenkyrön Urheiluautoilijat Ry RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT JSH-Kuljetus Rallisprint 23.9.2018 Kansallinen kilpailu Hämeenkyrön Urheiluautoilijat Hämeenkyrö

Lisätiedot

KILPAILUSÄÄNNÖT. Nurmijärvi Asfalttisprint Nurmijärven Urheiluautoilijat ry

KILPAILUSÄÄNNÖT. Nurmijärvi Asfalttisprint Nurmijärven Urheiluautoilijat ry KILPAILUSÄÄNNÖT Nurmijärvi Asfalttisprint 5.5.2013 Nurmijärven Urheiluautoilijat ry KILPAILUN SÄÄNNÖT NURMIJÄRVI ASFALTTISPRINT 5.5.2013 Kansallinen / FUTURE CUP Nurmijärven Urheiluautoilijat ry Nurmijärvi

Lisätiedot

XXV KIPARI SPRINT

XXV KIPARI SPRINT XXV KIPARI SPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT XXV KIPARI SPRINT 15.3.2015 Kilpailun arvo: Kilpailun järjestäjä: Paikkakunta: Kansallinen, Alue 3:n mestaruusosakilpailu. Rautavaaran Urheiluautoilijat ry Rautavaara

Lisätiedot

RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT

RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT Nokian Future sprint 2 18.06.2017 klo 11:00 www.nokianua.fi RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT Nokia Future sprint 2 18.6.2017 Future Cup rallisprint sarjan 4. osakilpailu Nokian

Lisätiedot

POHJANMAA RALLI

POHJANMAA RALLI KILPAILUN SÄÄNNÖT POHJANMAA RALLI 9.10.2010 SEINÄJOKI Historic Rally Trophyn, Rally Trophyn, F-Seniorien ja BMW Originalin 6. osakilpailu, sekä alueen 2 aluemestaruusosakilpailu I OHJELMA NEAFP Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

IKH SM ASFALTTISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT. Aronkylän teollisuusalue, Kauhajoki Sunnuntai klo 12.00

IKH SM ASFALTTISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT. Aronkylän teollisuusalue, Kauhajoki Sunnuntai klo 12.00 IKH SM ASFALTTISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT Aronkylän teollisuusalue, Kauhajoki Sunnuntai 28.5.2017 klo 12.00 IKH RALLISPRINT SM-KILPAILUN SÄÄNNÖT 28.5.2017 Kilpailun arvo: Rallisprintin SM sarjan 4:s osakilpailu

Lisätiedot

RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT Kemora Asfalttisprint Kansallinen, Aluemestaruus alue 2 Kokkolan Urheiluautoilijat ry. Kemoran Moottorirata

RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT Kemora Asfalttisprint Kansallinen, Aluemestaruus alue 2 Kokkolan Urheiluautoilijat ry. Kemoran Moottorirata RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT Kemora Asfalttisprint 23.4.2017 Kansallinen, Aluemestaruus alue 2 Kokkolan Urheiluautoilijat ry. Kemoran Moottorirata 1. OHJELMA 24.3.2017 16.4.2017 Klo 23.59 19.4.2017 23.4.2017

Lisätiedot

KILPAILUN SÄÄNNÖT. Lakeuden Urheiluautoilijat ry RAMIRENT SPRINT

KILPAILUN SÄÄNNÖT. Lakeuden Urheiluautoilijat ry RAMIRENT SPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT RAMIRENT SPRINT 1 9.5.2015 Lakeuden Urheiluautoilijat ry KILPAILUN SÄÄNNÖT Ramirent rallisprint 1 9.5.2015 Kansallinen / FUTURE CUP, NEAFP Lakeuden Urheiluautoilijat ry OuluZone 1. OHJELMA

Lisätiedot

Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat.

Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat. KILPAILUN SÄÄNNÖT Kyrö-ralli 9.3.2013 Pienoisralli Kyrön Seudun Urheiluautoilijat ry. Sastamala I OHJELMA 31.01.13 26.02.13 klo 20.00 03.03.13 09.03.13 klo 08.00 klo 08.00 klo 09.00 klo 10.00 klo 11.01

Lisätiedot

RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT

RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT Siikajoen moottoriurheilukeskus Siikajoen Moottoriurheilijat Ry RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT Jaresko Oy SM-Rallisprint SM/ Aluemestaruus alue 1 Siikajoen Moottoriurheilijat

Lisätiedot

KILPAILUN SÄÄNNÖT. NILSIÄN URHEILUAUTOILIJAT ry

KILPAILUN SÄÄNNÖT. NILSIÄN URHEILUAUTOILIJAT ry KILPAILUN SÄÄNNÖT NILSIÄN URHEILUAUTOILIJAT ry RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT TAHKO SM - Rallisprint 27.09.2014 SM, kansallinen, alue 3 aluemestaruusosakilpailu Nilsiän Urheiluautoilijat ry Nilsiä 1. OHJELMA

Lisätiedot

IKH SM ASFALTTISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT. Aronkylän teollisuusalue, Kauhajoki Sunnuntai klo 12.00

IKH SM ASFALTTISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT. Aronkylän teollisuusalue, Kauhajoki Sunnuntai klo 12.00 IKH SM ASFALTTISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT Aronkylän teollisuusalue, Kauhajoki Sunnuntai 27.5.2018 klo 12.00 IKH RALLISPRINT SM-KILPAILUN SÄÄNNÖT 27.5.2018 Kilpailun arvo: Järjestäjä: Paikkakunta: 1. OHJELMA

Lisätiedot

KERIMAA SPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT

KERIMAA SPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT KERIMAA SPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT SAVONLINNA 19.5.2018 KLO 16.00 www.savonlinnanua.net Kilpailun nimi KERIMAA SPRINT Päivämäärä 19.5.2018 Kilpailun arvo Kansallinen kilpailu Historic rallisprint-sarjan

Lisätiedot

RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT. Botniaring Future 1 Botniaringin moottorirata klo 14:00

RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT. Botniaring Future 1 Botniaringin moottorirata klo 14:00 RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT Botniaring Future 1 Botniaringin moottorirata 15.7.2017 klo 14:00 RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT Botniaring Future 1 15.7.2017 Future Cup rallisprint sarjan 5. osakilpailu

Lisätiedot

Tulosten julkaiseminen (aikataulut ilmoitetaan kilpailijaohjeessa) Palkintojenjako (aikataulut ilmoitetaan kilpailijaohjeessa)

Tulosten julkaiseminen (aikataulut ilmoitetaan kilpailijaohjeessa) Palkintojenjako (aikataulut ilmoitetaan kilpailijaohjeessa) KILPAILUN SÄÄNNÖT AUTOGLYM-ralli 6.9.2008 Nuorten SM, Lady Cup, Historic Trophy, kansallinen Tampereen Urheiluautoilijat ry Tampere 36/R/08 I OHJELMA 25.6.2008 Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen

Lisätiedot

AKK-MOTORSPORTIN LISENSSIT 2016

AKK-MOTORSPORTIN LISENSSIT 2016 AKK-MOTORSPORTIN LISENSSIT 2016 10.12.2015 LISENSSIN MYÖNTÄMINEN Lisenssi on rekisteröintiasiakirja, joka myönnetään kilpailutoimintaan aikovalle luonnolliselle tai juridiselle henkilölle. Edellytyksenä

Lisätiedot

OUA 2016 Asfalttisprint

OUA 2016 Asfalttisprint OUA 2016 Asfalttisprint RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT pvm: La 13.8.2016 Arvo: Kansallinen ralli - sprint. AKK alue 1 Aluemestaruusosakilpailu Järjestäjä: Oulun Urheiluautoilijat ry Paikka: Jäälin yrityspuisto

Lisätiedot

Ralli 23.5.2009 Historic Rally Trophyn, Rally Trophyn ja BMW Original:in 4. osakilpailu Salon Urheiluautoilijat ry Salo

Ralli 23.5.2009 Historic Rally Trophyn, Rally Trophyn ja BMW Original:in 4. osakilpailu Salon Urheiluautoilijat ry Salo KILPAILUN SÄÄNNÖT Ralli 23.5.2009 Historic Rally Trophyn, Rally Trophyn ja BMW Original:in 4. osakilpailu Salon Urheiluautoilijat ry Salo I OHJELMA 16.03.2009 Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen

Lisätiedot

Metsä-Multia RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT. Paltasen Autourheilukeskus Pieksämäki

Metsä-Multia RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT. Paltasen Autourheilukeskus Pieksämäki Metsä-Multia RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT Paltasen Autourheilukeskus Pieksämäki RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT Metsä-Multia rallisprint Kansallinen ja alue 4 aluemestaruusosakilpailu Pieksämäen Urheiluautoilijat

Lisätiedot

R seurakilpailu. R kartlng. R enäurance. J k&enterin ulkopuolinen. FZI rajoitettu ci suljettu. EI aluemestaruus, alue. T )HOi $ I

R seurakilpailu. R kartlng. R enäurance. J k&enterin ulkopuolinen. FZI rajoitettu ci suljettu. EI aluemestaruus, alue. T )HOi $ I 1- KILPÄILULUPÄHAKEMU$ ö KILPAILU ON: (rasti ruutuun) merkitty kalenteriin anomuspäivälle I:Jsilrretn kalenteripälvältä / syy liitteenä J k&enterin ulkopuolinen KILPAILUPÄIVÄ: KILPAILUN NIMI: 20,Raisio

Lisätiedot

Ajojärjestys EVK, Nuoret/Naiset/Seniorit vetoketjuna, Yleinen

Ajojärjestys EVK, Nuoret/Naiset/Seniorit vetoketjuna, Yleinen KILPAILUN SÄÄNNÖT Jokamiehen Kiekaus 19.9.2015 klo 11.00 Kansallinen JM-kilpailu Alue 7 EVK-luokan mestaruusosakilpailu Kilpailun järjestäjä Vakka-Suomen Urheiluautoilijat ry Keouvinummi Laitila I OHJELMA

Lisätiedot

Osoite: Joutnantie 73, Salo/Perniö Osoite: Joutnantie 73, Salo/ Perniö Puhelin: Puhelin:

Osoite: Joutnantie 73, Salo/Perniö Osoite: Joutnantie 73, Salo/ Perniö Puhelin: Puhelin: KILPAILUN SÄÄNNÖT Teijo Talot Historic Ralli 5.10.2013 Historic Rally Trophyn -,Rally Trophyn ja Xtreme Rally osakilpailu, NEAP, Kansallinen kilpailu. Salon Urheiluautoilijat ry Salo I OHJELMA 07.08.2013

Lisätiedot

JOKAMIESLUOKAN KILPAILUKUTSU Ylitornion Urheiluautoilijat ry.

JOKAMIESLUOKAN KILPAILUKUTSU Ylitornion Urheiluautoilijat ry. JOKAMIESLUOKAN KILPAILUKUTSU Ylitornion Urheiluautoilijat ry. www.ylitornionua.com Kilpailun nimi: Nuuskakaira JM Aika ja paikka: 7.6.2014 klo 11.00, Pello, Kittisvaara Kilpailun arvo: Kansallinen Lupanumero:

Lisätiedot

RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT

RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT Lapua Tiistenjoki Su 4.3.2018 klo 11.00 Lapuan Urheiluautoilijat lapuanua@netikka.fi RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT: Veikon Kone Rallisprint Su 4.3.2018 Kansallinen Rallisprint

Lisätiedot

RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT

RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT Rinta-Joupin Autoliike SM Rallisprint 13.10.2018 klo 11.00 Laihian Urheiluautoilijat ry. laihianua@netikka.fi RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT Rinta-Joupin Autoliike SM Rallisprint

Lisätiedot

Rinne-Market SM Sprint säännöt

Rinne-Market SM Sprint säännöt Rinne-Market SM Sprint säännöt Rovaniemi 10.3.2018 klo 11.30 www.roiua.fi RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT Rinne-Market SM Sprint 10.3.2018 Rovaniemen Urheiluautoilijat ry Rovaniemi 1. OHJELMA 14.2.18 4.3.18

Lisätiedot

Ramudden Asfaltti - sprint Oulu

Ramudden Asfaltti - sprint Oulu Ramudden Asfaltti - sprint Oulu RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT pvm: La 03.6.2017 Arvo: Kansallinen ralli - sprint. AKK alue 1 Aluemestaruusosakilpailu Järjestäjä: Oulun Urheiluautoilijat ry Paikka: Jäälin

Lisätiedot

ECKERÖLINJEN RALLYSPRINT

ECKERÖLINJEN RALLYSPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT ECKERÖLINJEN RALLYSPRINT 07.07.2018 Kansallinen rallisprint alue 7 RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT ECKERÖLINJEN SPRINT 07.07.2018 kl.11:30 Ytterbyvägen 115, AX 22120 Jomala 60 9'30.6"N

Lisätiedot

Lipposen OP-Talvirallisprint KILPAILUN SÄÄNNÖT

Lipposen OP-Talvirallisprint KILPAILUN SÄÄNNÖT Lipposen OP-Talvirallisprint Rantasalmen moottoriradalla 7.1.2018 kello 11.00 KILPAILUN SÄÄNNÖT Lipposen OP-Talvirallisprint on ajettu 12 kertaa. Näistä kuudessa Tapio Lauronen on ollut nopein. www.rua.fi

Lisätiedot

JAPAN MOTORS CUP RAAHE KILPAILUN SÄÄNNÖT. Yritysperä, Raahe Sunnuntai klo 12.00

JAPAN MOTORS CUP RAAHE KILPAILUN SÄÄNNÖT. Yritysperä, Raahe Sunnuntai klo 12.00 JAPAN MOTORS CUP RAAHE KILPAILUN SÄÄNNÖT Yritysperä, Raahe Sunnuntai 26.5.2019 klo 12.00 Raahen Urheiluautoilijat ry www.raahenua.com RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi: Japan Motors Cup Raahe

Lisätiedot

RAMUDDEN JM. Lauantaina klo Liminka, Vehkamaan radalla. Alue 1 aluemestaruusosakilpailu

RAMUDDEN JM. Lauantaina klo Liminka, Vehkamaan radalla. Alue 1 aluemestaruusosakilpailu RAMUDDEN JM Lauantaina 24.8.2019 klo 11.00 Liminka, Vehkamaan radalla Alue 1 aluemestaruusosakilpailu KILPAILUN SÄÄNNÖT RAMUDDEN JM 24.08.2019 Kansallinen JM-kilpailu / alueen 1 aluemestaruusosakilpailu

Lisätiedot

3. KILPAILU ajettavan XXVI Kipari sprintin järjestäjänä on Rautavaaran Urheiluautoilijat ry.

3. KILPAILU ajettavan XXVI Kipari sprintin järjestäjänä on Rautavaaran Urheiluautoilijat ry. XXVI KIPARI SPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT XXVI KIPARI SPRINT 20.3.2016 Kilpailun arvo: Kilpailun järjestäjä: Paikkakunta: Kansallinen, Alue 3:n mestaruusosakilpailu. Rautavaaran Urheiluautoilijat ry Rautavaara

Lisätiedot

KILPAILUN SÄÄNNÖT. Hämeenkyrö klo Hämeenkyrön Urheiluautoilijat Ry

KILPAILUN SÄÄNNÖT. Hämeenkyrö klo Hämeenkyrön Urheiluautoilijat Ry KILPAILUN SÄÄNNÖT Hämeenkyrö 29.9.2019 klo 12.00 Hämeenkyrön Urheiluautoilijat Ry RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT JSH-Kuljetus Rallisprint 29.9.2019 Kansallinen kilpailu Hämeenkyrön Urheiluautoilijat Hämeenkyrö

Lisätiedot

RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT

RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT Siikajoen moottoriurheilukeskus 03.02.2018 Siikajoen Moottoriurheilijat ry RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT Jaresko Oy rallisprint La 3.2.2018 Kansallinen / Alue 1, Aluemestaruus

Lisätiedot

KEVÄT MYLLY JM kansallinen/aluemestaruus/alue 3 Joensuun Urheiluautoilijat ry (JoeUa) Ylämylly

KEVÄT MYLLY JM kansallinen/aluemestaruus/alue 3 Joensuun Urheiluautoilijat ry (JoeUa) Ylämylly KILPAILUN SÄÄNNÖT KEVÄT MYLLY 20.5.2018 JM kansallinen/aluemestaruus/alue 3 Joensuun Urheiluautoilijat ry (JoeUa) Ylämylly I OHJELMA 10.4.2018 15.5.2018 klo 21:00 16.5.2018 20.5.2018 klo 7:00 klo 7:30-9:45

Lisätiedot

Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan kitissä Kilpailutoimisto avataan

Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan kitissä Kilpailutoimisto avataan KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi: Aika ja Paikka: Kilpailun arvo: Kilpailun järjestäjä: AutoCenter JM 12.5.2019, Tammisaaren JM-rata, Grabbskog Kansallinen, Aluemestaruus osakilpailu Ekenäs-Tammisaaren

Lisätiedot

Jokamiehenluokan. # ei kiusita. Säännöt. Järjestäjä: Joensuun Urheiluautoilijat ry. Yhteistyössä:

Jokamiehenluokan. # ei kiusita. Säännöt. Järjestäjä: Joensuun Urheiluautoilijat ry. Yhteistyössä: Jokamiehenluokan # ei kiusita Säännöt Järjestäjä: Joensuun Urheiluautoilijat ry Yhteistyössä: KILPAILUN SÄÄNNÖT JM EVK SM 2016 11.-12.6.2016 Jokamiehenluokan SM - kilpailu Joensuun Urheiluautoilijat Ry

Lisätiedot

Joukkueiden lopulliset ilmoittautumiset oltava järjestäjällä. Kilpailumateriaali lähetetään joukkueille

Joukkueiden lopulliset ilmoittautumiset oltava järjestäjällä. Kilpailumateriaali lähetetään joukkueille KILPAILUN SÄÄNNÖT Ramirent JM SM Liiga 18-19.08.2018 SM Liiga Lakeuden Urheiluautoilijat Oulu-Zone, Ylikiiminki I OHJELMA 31.05.2018 Joukkueiden ennakkoilmoittautumisaika päättyy 18.07.2018 Joukkueiden

Lisätiedot

JOKAMIESLUOKAN KILPAILUKUTSU RAPAKUNKKU XV. Lauantaina klo Jepualla, Måtasbergetin radalla

JOKAMIESLUOKAN KILPAILUKUTSU RAPAKUNKKU XV. Lauantaina klo Jepualla, Måtasbergetin radalla JOKAMIESLUOKAN KILPAILUKUTSU RAPAKUNKKU XV Lauantaina 9.9.2017 klo 11.00 Jepualla, Måtasbergetin radalla KILPAILUN SÄÄNNÖT I OHJELMA 17.8-17 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa 4.9-17

Lisätiedot

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa.

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. KILPAILUN SÄÄNNÖT Aluemestaruus Kaakkois-Suomi 6 3.9-4.9.2016 Kansallinen Varkauden Urheiluautoilijat ry Varkaus I OHJELMA 23.08.16 31.08.16 klo: 23.59 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen

Lisätiedot

RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT Kemora Asfalttisprint Kansallinen Järj. Kokkolan Urheiluautoilijat ry Kemoran Moottorirata

RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT Kemora Asfalttisprint Kansallinen Järj. Kokkolan Urheiluautoilijat ry Kemoran Moottorirata RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT Kemora Asfalttisprint 16.4.2016 Kansallinen Järj. Kokkolan Urheiluautoilijat ry Kemoran Moottorirata 1. OHJELMA 16.3.2016 10.4.2016 Klo 23.59 13.4.2016 16.4.2016 Klo 08.00

Lisätiedot

KEVÄT MYLLY JM kansallinen/aluemestaruus/alue 3 Joensuun Urheiluautoilijat ry (JoeUa) Ylämylly

KEVÄT MYLLY JM kansallinen/aluemestaruus/alue 3 Joensuun Urheiluautoilijat ry (JoeUa) Ylämylly KILPAILUN SÄÄNNÖT KEVÄT MYLLY 21.5.2017 JM kansallinen/aluemestaruus/alue 3 Joensuun Urheiluautoilijat ry (JoeUa) Ylämylly I OHJELMA 14.4.2017 16.5.2017 klo 21:00 17.5.2017 21.5.2017 klo 7:00 klo 7:00-9:30

Lisätiedot

SANTA S FUTURE CUP 1 KILPAILUN SÄÄNNÖT

SANTA S FUTURE CUP 1 KILPAILUN SÄÄNNÖT SANTA S FUTURE CUP 1 KILPAILUN SÄÄNNÖT Napapiiri, Rovaniemi 25.8.2017 Rovaniemen Urheiluautoilijat Ry RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT Santa s Future Cup 1 25.8.2017 Kansallinen, Future Cup Pohjois-Suomen

Lisätiedot

RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT. PRT Asfalttisprint II Botniaringin moottorirata klo 12.00

RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT. PRT Asfalttisprint II Botniaringin moottorirata klo 12.00 RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT PRT Asfalttisprint II Botniaringin moottorirata 2.9.2018 klo 12.00 RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT PRT Asfalttisprint II 2.9.2018 Kansallinen, aluemestaruusosakilpailu AKK:n

Lisätiedot

POHJOIS-HÄMEEN PUHELIN OY RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT. Ruovesi klo

POHJOIS-HÄMEEN PUHELIN OY RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT. Ruovesi klo POHJOIS-HÄMEEN PUHELIN OY RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT Ruovesi 13.8.2017 klo. 12.00 www.phua.fi RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT Pohjois-Hämeen Puhelin Oy Rallisprint 13.8.2017 Kansallinen / Alue 5 aluemestaruus

Lisätiedot

JOKAMIESLUOKAN KILPAILUKUTSU Ylitornion Urheiluautoilijat ry.

JOKAMIESLUOKAN KILPAILUKUTSU Ylitornion Urheiluautoilijat ry. JOKAMIESLUOKAN KILPAILUKUTSU Ylitornion Urheiluautoilijat ry. www.ylitornionua.com Kilpailun nimi: Alkkulan Jää XXVI Aika ja paikka: 10.3.2013 klo 11.00, Ylitornio, Nesteen ranta Kilpailun arvo: Kansallinen

Lisätiedot

BOTNIARING 13.-14.6.2015 KILPAILUN SÄÄNNÖT. Kilpailu on RATA-SM sarjan osakilpailu sekä NEAFP kilpailu

BOTNIARING 13.-14.6.2015 KILPAILUN SÄÄNNÖT. Kilpailu on RATA-SM sarjan osakilpailu sekä NEAFP kilpailu BOTNIARING 13.-14.6.2015 KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailu on RATA-SM sarjan osakilpailu sekä NEAFP kilpailu I OHJELMA 7.5.2015 1.6.2015 Kilpailunjärjestää: Botniaring / Etelä-Pohjanmaan Urheiluautoilijat ry

Lisätiedot

RUOVEDEN HELVETTISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT

RUOVEDEN HELVETTISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT RUOVEDEN HELVETTISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT Ruovesi 4.8.2018 klo 15.00 Pohjois-Hämeen Urheiluautoilijat ry phua.fi RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT Ruoveden Helvettisprint 4.8.2018 Kansallinen / Alue 5 aluemestaruus

Lisätiedot

Rallin Perustoimitsijakoulutus

Rallin Perustoimitsijakoulutus Rallin Perustoimitsijakoulutus Rallin historia Alkuaan matkailuajoa ja tasanopeuskilpailuja, ensimmäinen ralli ajettiin 1911 EM-sarja alkoi 1953 MM-sarja autonvalmistajille 1973 kuljettajille 1979 Suomessa

Lisätiedot

Rallisprint Lapinlahti

Rallisprint Lapinlahti RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT Rallisprint Lapinlahti 23.7.2016 Kansallinen, aluemestaruusosakilpailu alue 3 Historic Asfalttisprint- osakilpailu (HisAs) Lapinlahden Autourheilijat Ry Lapinlahti 1. OHJELMA

Lisätiedot

XII RUOVEDEN RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT

XII RUOVEDEN RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT XII RUOVEDEN RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT Ruovesi 10.9.2017 klo. 11.00 www.phua.fi RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT XII Ruoveden Rallisprint 10.9.2017 Kansallinen / Alue 4 ja 5 aluemestaruus osakilpailu

Lisätiedot

SKHNET SM-RALLISPRINT Su KILPAILUN SÄÄNNÖT

SKHNET SM-RALLISPRINT Su KILPAILUN SÄÄNNÖT SKHNET SM-RALLISPRINT Su 3. 2. 2019 KILPAILUN SÄÄNNÖT KILPAILUN SÄÄNNÖT SKHNET -SM - Rallisprint 3.2..2019 SM, Cup, kansallinen, alue 3 aluemestaruusosakilpailu Nilsiän Urheiluautoilijat ry Nilsiä 1. OHJELMA

Lisätiedot

Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan KITIjärjestelmässä

Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan KITIjärjestelmässä KILPAILUN SÄÄNNÖT JOENSUU RALLICROSS SM 2019 Rallicross SM sarjan 2.osakilpailu Joensuun Urheiluautoilijat ry Joensuun Moottoriurheilukeskus, Ylämylly I OHJELMA 7.5.2019 Kilpailun säännöt julkaistaan ja

Lisätiedot

Nopeuden Päätoimitsijakoulutus

Nopeuden Päätoimitsijakoulutus Nopeuden Päätoimitsijakoulutus OHJELMA TÄNÄÄN koulutus AKK, lajit ja toimitsijat Kilpailun järjestäminen Kilpailunjohtaminen Ratatuomareiden päällikkö Kilpailunsihteeri Turva 2 koulutus Antaa koulutukseen

Lisätiedot

Rallisprint kilpailun säännöt Säräisniemi Vaala

Rallisprint kilpailun säännöt Säräisniemi Vaala Rallisprint kilpailun säännöt Säräisniemi Vaala 7.7.2018 klo 13:00 www.rokuanraketit.fi Happy Beach Asfalttisprint säännöt 7.7.2018 Kansallinen, NEAFP Rokuan Raketit ry Vaala, Säräisniemi 1. OHJELMA 7.6.2018

Lisätiedot

KANGASALA KILPAILUN SÄÄNNÖT

KANGASALA KILPAILUN SÄÄNNÖT KANGASALA KILPAILUN SÄÄNNÖT KILPAILUN SÄÄNNÖT AUTOGLYM-RALLI 27.6.2015 Kansallinen Historic-pienoisralli. Samassa yhteydessä ajetaan myös Historic tasanopeuskilpailu. PR-Racing ry Kangasala 1. OHJELMA

Lisätiedot

Rallikilpailun järjestämisvaatimukset 2018

Rallikilpailun järjestämisvaatimukset 2018 1 2 SISÄLTÖ 1. Kilpalun järjestämisen perusedellytykset...3 2. Kilpailun järjestämisen aikataulutus ja tarvittavat luvat...4 3. Kilpailijoiden vaatimukset...6 4. Kilpa-autojen vaatimukset...6 5. Kilpailujen

Lisätiedot

AKK-MOTORSPORT RY:N LISENSSIT 2018

AKK-MOTORSPORT RY:N LISENSSIT 2018 AKK-MOTORSPORT RY:N LISENSSIT 2018 LISENSSIN MYÖNTÄMINEN Lisenssi on rekisteröintiasiakirja, joka myönnetään kilpailutoimintaan aikovalle luonnolliselle tai juridiselle henkilölle. Edellytyksenä on lisenssinhaltijan

Lisätiedot

RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT

RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT Erkka Korpiaho Racing Circuit, Marttila Salon Urheiluautoilijat ry www.salonua.fi RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT OP Rallisprint Kansallinen kilpailu, alue 7 aluemestaruus-

Lisätiedot

Uusikaupunki-ralli 16.5.2009 KILPAILUN SÄÄNNÖT Turun Moottoriseura ry. AKK:n lupa nro: 21/R/09

Uusikaupunki-ralli 16.5.2009 KILPAILUN SÄÄNNÖT Turun Moottoriseura ry. AKK:n lupa nro: 21/R/09 Uusikaupunki-ralli 16.5.2009 KILPAILUN SÄÄNNÖT Turun Moottoriseura ry. AKK:n lupa nro: 21/R/09 2 KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi UUSIKAUPUNKI RALLI Päivämäärä 16.5.2009 Kilpailun arvo / sarjalogo F-cup

Lisätiedot

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa.

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. KILPAILUN SÄÄNNÖT Aluemestaruus Itä-ja Kaakkois-Suomi 31.8-1.9.2019 Kansallinen Varkauden Urheiluautoilijat ry Varkaus I OHJELMA 15.8.2019 27.8.2019 klo: 23.00 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen

Lisätiedot

RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT

RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT Ruovesi, Jäminkipohja 14.9.2019. klo 11.00 www. Phua.fi RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT Ruoveden Helvetti SM-Rallisprint 14.9.2019 SM, CUP, Alue 5 aluemestaruuskilpailu Pohjois-Hämeen

Lisätiedot

IISALMIRALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT. Ajoharjoittelurata, Iisalmi klo 11.00

IISALMIRALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT. Ajoharjoittelurata, Iisalmi klo 11.00 IISALMIRALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT Ajoharjoittelurata, Iisalmi 14.7.2019 klo 11.00 RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT Iisalmi-sprint 14.7.2019 Kansallinen, alue 3:n aluemestaruusosakilpailu Historic rallisprint

Lisätiedot

Tekniikan Perustoimitsijakoulutus 2014

Tekniikan Perustoimitsijakoulutus 2014 Tekniikan Perustoimitsijakoulutus 2014 Miksi koulutamme Perustoimitsijakoulutuksen tavoite antaa yleiskuvan kilpailun toiminnasta, tekniikasta ja katsastuksesta Koulutus toimii pohjana varsinaisille tehtäville.

Lisätiedot

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa.

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. KILPAILUN SÄÄNNÖT Aluemestaruus Itä- ja Kaakkois-suomi 16-17.9.2017 Kansallinen Varkauden Urheiluautoilijat ry Varkaus I OHJELMA 28.8.2017 11.9.2017 klo: 23.59 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen

Lisätiedot

Teijo Talot Historic Ralli 22.9.2012 Historic Rally Trophyn, 6.osakilpailu ja Rally Trophyn, 5.osakilpailu NEAFP

Teijo Talot Historic Ralli 22.9.2012 Historic Rally Trophyn, 6.osakilpailu ja Rally Trophyn, 5.osakilpailu NEAFP KILPAILUN SÄÄNNÖT Teijo Talot Historic Ralli 22.9.2012 Historic Rally Trophyn, 6.osakilpailu ja Rally Trophyn, 5.osakilpailu NEAP Salon Urheiluautoilijat ry Salo I OHJELMA 25.06.2012 Kilpailun säännöt

Lisätiedot

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja kilpailijaohje julkaistaan KITI- Kisapalvelussa

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja kilpailijaohje julkaistaan KITI- Kisapalvelussa RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT Best-Hall Rallisprint 2 7.8.2016 Cup, kansallinen / Future Cup n Urheiluautoilijat ry 1. OHJELMA 05.07.16 31.07.16 23.59 03.08.16 07.08.16 8.30 8.30 8.45 9.00 11.30 12.00

Lisätiedot

ISO-SYÖTE MÄKIAJOT KILPAILUN SÄÄNNÖT

ISO-SYÖTE MÄKIAJOT KILPAILUN SÄÄNNÖT ISO-SYÖTE MÄKIAJOT KILPAILUN SÄÄNNÖT Iso-Syöte, Pudasjärvi 23.6.2017 Pudasjärvi Racing Team 2000 ry Koivukuja 52 b 93100 Pudasjärvi RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT Iso-Syöte Mäkiajot 23.6.2017 Kansallinen,

Lisätiedot

LIMINGANPORTTI JM. Lauantaina klo Liminka, Vehkamaan radalla. Alue 1 aluemestaruusosakilpailu

LIMINGANPORTTI JM. Lauantaina klo Liminka, Vehkamaan radalla. Alue 1 aluemestaruusosakilpailu LIMINGANPORTTI JM Lauantaina 24.9.2016 klo 11.00 Liminka, Vehkamaan radalla Alue 1 aluemestaruusosakilpailu KILPAILUN SÄÄNNÖT Liminganportti JM 24.09.2016 Kansallinen JM-kilpailu / alueen 1 aluemestaruusosakilpailu

Lisätiedot

Kilpailukutsu / Säännöt

Kilpailukutsu / Säännöt Kilpailukutsu / Säännöt Kilpailun nimi HISTORIC RACE VIRTASALMI Päivämäärä 24. 25.9.2016 Kilpailun arvo / Seurakilpailu Kilpailun järjestäjä HRF ry Paikkakunta Virtasalmi Rev 1. 6.9.2016 OHJELMA 9.9.2016

Lisätiedot

Radio Sandels Future cup Lapinlahti 1 KILPAILUN SÄÄNNÖT. Lapinlahti klo Lapinlahden Autourheilijat ry

Radio Sandels Future cup Lapinlahti 1 KILPAILUN SÄÄNNÖT. Lapinlahti klo Lapinlahden Autourheilijat ry Radio Sandels Future cup Lapinlahti 1 KILPAILUN SÄÄNNÖT Lapinlahti 5.8.2017 klo 13.00 Lapinlahden Autourheilijat ry www.lapinlahdenau.net RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT Radio Sandels Future cup Lapinlahti

Lisätiedot

VAUHTIAJOT. Kilpailun säännöt. Kilpailu on Legends Trophy sarjan osakilpailu, kansallinen ratakilpailu ja NEAFP kilpailu

VAUHTIAJOT. Kilpailun säännöt. Kilpailu on Legends Trophy sarjan osakilpailu, kansallinen ratakilpailu ja NEAFP kilpailu VAUHTIAJOT 5.8.2017 Kilpailun säännöt Kilpailu on Legends Trophy sarjan osakilpailu, kansallinen ratakilpailu ja NEAFP kilpailu I OHJELMA 14.7.2017 30.7.2017 klo 23.59 31.7.2017 4.8.2017 klo 17.00 4-5.8.2017

Lisätiedot

Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat.

Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat. KILPAILUN SÄÄNNÖT Nuutajärven Lasi-ralli F-cup Urjalan Urheiluautoilijat ry Urjala I OHJELMA 08.08.2013 10.9.2013 klo 20.00 15.9.2013 Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto

Lisätiedot

I OHJELMA Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat.

I OHJELMA Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat. KILPAILUN SÄÄNNÖT KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi Jari-Pekka Ralli Päivämäärä 10.09.2011 Kilpailun arvo / sarjalogo F-Cup Kilpailun järjestäjä Heinolan Urheiluautoilijat ry Paikkakunta Heinola I OHJELMA

Lisätiedot

KARTING KILPAILUNJÄRJESTÄJÄN OHJE

KARTING KILPAILUNJÄRJESTÄJÄN OHJE KARTING KILPAILUNJÄRJESTÄJÄN OHJE 7.4.2010 AKK- Motorsport ry 1 SISÄLTÖ * Karting-kilpailut * Kilpailun hakeminen kalenteriin * KV-kilpailujen hakeminen * Päivämäärien / luokkien muutokset * Tarvittavat

Lisätiedot

KILPAILUN SÄÄNNÖT. N3M Power Rally Kansallinen kilpailu.pienoisralli. Ekenäs-Tammisaaren MK/UA Raasepori

KILPAILUN SÄÄNNÖT. N3M Power Rally Kansallinen kilpailu.pienoisralli. Ekenäs-Tammisaaren MK/UA Raasepori KILPAILUN SÄÄNNÖT N3M Power Rally 9.11.2013 Kansallinen kilpailu.pienoisralli. Ekenäs-Tammisaaren MK/UA Raasepori I OHJELMA 02.08.2013 Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto

Lisätiedot

Tähtikatsastus RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT. Paltasen Autourheilukeskus Pieksämäki

Tähtikatsastus RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT. Paltasen Autourheilukeskus Pieksämäki Tähtikatsastus RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT Paltasen Autourheilukeskus Pieksämäki RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT Tähtikatsastus rallisprint Kansallinen ja alue 4 aluemestaruusosakilpailu Pieksämäen Urheiluautoilijat

Lisätiedot

Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan Kitikisapalvelussa

Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan Kitikisapalvelussa KILPAILUN SÄÄNNÖT Oulun Romu JM Su 15.5.2016 klo 10.30 Kansallinen kilpailu, Alue 1. aluemestaruusosakilpailu Scuderia Palas ry OuluZone moottoriurheilukeskus, Oulu OULUN ROMU www.oulunromu.f I OHJELMA

Lisätiedot

Radio Sandels Future cup Lapinlahti 2 KILPAILUN SÄÄNNÖT. Lapinlahti klo Lapinlahden Autourheilijat ry

Radio Sandels Future cup Lapinlahti 2 KILPAILUN SÄÄNNÖT. Lapinlahti klo Lapinlahden Autourheilijat ry Radio Sandels Future cup Lapinlahti 2 KILPAILUN SÄÄNNÖT Lapinlahti 6.8.2017 klo 12.00 Lapinlahden Autourheilijat ry www.lapinlahdenau.net RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT Radio Sandels Future cup Lapinlahti

Lisätiedot

Kansallinen. Black Rocket Ralli Etelä-Suomen alueen aluemestaruusosakilpailu Yleinen, A- ja B-juniorit

Kansallinen. Black Rocket Ralli Etelä-Suomen alueen aluemestaruusosakilpailu Yleinen, A- ja B-juniorit Kansallinen Black Rocket Ralli 13.5.2006 Etelä-Suomen alueen aluemestaruusosakilpailu Yleinen, A- ja B-juniorit Turengin Autourheilukerho ry. Tervakosken Urheiluautoilijat ry. KILPAILUN SÄÄNNÖT AKK:N lupa

Lisätiedot

GRACEVILLE SPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT

GRACEVILLE SPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT GRACEVILLE SPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi GRACEVILLE-SPRINT Päivämäärä 9.9.2017 Kilpailun arvo Kansallinen, aluemestaruus Alue 3 Kilpailun järjestäjä Paikkakunta Iisalmi 1. OHJELMA 21.8.2017 Kilpailun

Lisätiedot

RATA-SM BOTNIARING KILPAILUN SÄÄNNÖT. Kilpailu on on Rata-SM sarjan ja V8 Thunder NEZ sarjan osakilpailu sekä NEAFP kilpailu

RATA-SM BOTNIARING KILPAILUN SÄÄNNÖT. Kilpailu on on Rata-SM sarjan ja V8 Thunder NEZ sarjan osakilpailu sekä NEAFP kilpailu RATA-SM BOTNIARING 25.-26.5.2019 KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailu on on Rata-SM sarjan ja V8 Thunder NEZ sarjan osakilpailu sekä NEAFP kilpailu Kilpailunjärjestää: Etelä-Pohjanmaan Urheiluautoilijat ry I OHJELMA

Lisätiedot

KITI-ote Jaakko Simola. Autosuunnistus - - Jäsenyydet. Lisenssit Numero Tila. taitos Lisenssiluokat Grade Nousupisteet

KITI-ote Jaakko Simola. Autosuunnistus - - Jäsenyydet. Lisenssit Numero Tila. taitos Lisenssiluokat Grade Nousupisteet 2017 KITI-ote 23.8.2017 Jaakko Simola Jäsenyydet LuuUA 23271748 Tila Lisenssit Numero Tila Voimassa Kansallinen lisenssi (LuuUA) 23271748 Voimassa taitos Lisenssiluokat Grade Nousupisteet Nopeus Ralli

Lisätiedot

NESTE PUISTOHULMI RALLI F-CUP LAIHIA

NESTE PUISTOHULMI RALLI F-CUP LAIHIA NESTE PUISTOHULMI RALLI F-CUP LAIHIA 19.09.2015 KILPAILUN SÄÄNNÖT NESTE PUISTOHULMI F-Cup 19.09.2015 F-Cup Laihian Urheiluautoilijat ry/ Pohjankyrön Urheiluautoilijat ry Laihia 1. OHJELMA 20.07.2015 Kilpailun

Lisätiedot