Sävelten kirjo. Ari Rasilainen Mihail Ovrutsky. TORSTAINA klo19
|
|
- Mikko Nurmi
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Sävelten kirjo Ari Rasilainen Mihail Ovrutsky TORSTAINA klo19 Madetojan sali
2
3 Ohjelma Torstaina klo 19 SÄVELTEN KIRJO Ari Rasilainen, kapellimestari Mihail Ovrutsky, viulu Mihail Glinka ( ): Alkusoitto oopperasta Ruslan ja Ludmila Camille Saint-Saëns ( ): Havanaise, op. 83 Camille Saint-Saëns: Johdanto ja Rondo Capriccioso, op. 28 väliaika 20 min. Anton Bruckner ( ): Sinfonia nro 3 d-molli (vuoden 1877 versio) Gemäßigt, mehr bewegt, misterioso Bewegt, feierlich, quasi Adagio Ziemlich schnell Allegro Konsertin aikana kuvaaminen ja nauhoittaminen kielletty Konsertti päättyy n. klo 20.55
4 Mihail Glinka: Alkusoitto oopperasta Ruslan ja Ludmila Mihail Glinkaa on kutsuttu venäläisen musiikin isäksi, mikä tarkoittaa lähinnä venäläisen kansallisromantiikan syntyä, sillä taidemusiikkia tsaarivaltakunnassa esiintyi entuudestaankin. Suomalaisilla on syynsä olla Glinkan työstä ylpeitä, sillä säveltäjä kertoo eräässä kirjeessään tehneensä ammatinvalintansa kuultuaan suomalaisen Bernhard Henrik Crusellin klarinettikvarteton. Glinkan kansallisromantiikka pohjautui länsieurooppalaisille esikuville, ennen muuta italialaiselle belcanto-oopperalle (Rossini, Bellini, Donizetti). Mutta hän otti ensimmäisenä käyttöön venäläiset sävelmät ja aiheet. Hänen oopperoistaan tuli Pietarin uusitun Keisarillisen oopperan juhlanäytäntöjä. Päänavaus oli vuonna 1836 valmistunut Elämä tsaarin puolesta. Vuonna 1842 kantaesityksensä saaneesta satuoopperasta Ruslan ja Ludmila tuli venäläisen kansallisromantiikan peruskivi. Aleksandr Pushkinin pohjalta sommiteltu vanha taruaihe loi perustan koko venäläiselle oopperataiteelle, joka kehittyi tiiviissä yhteydessä kuvataiteiden ja kirjallisuuden kanssa ja kartoitti venäläistä mytologiaa kirkkain värein. Ruslanin ja Ludmilan vauhdikas alkusoitto perustuu oopperan keskeisille aiheille, nasevalle loppukuorolle ja Ruslanin suurelle aarialle. Tyyli ja orkestrointi ovat italialaishenkisiä, mutta aiheiden venäläinen luonne on ilmeinen. Pietarin ja Moskovan filharmonikot ovat kisailleet kautta aikain siitä, kumpi orkesteri pystyy esittämään Glinkan alkusoiton nopeammin ja tällä hetkellä kiertopalkinto taitaa sijaita Pietarissa. Camille Saint-Saëns: Havanaise op. 83 Johdanto ja Rondo capriccioso op. 28 Camille Saint-Saënsin oma soitin oli piano, mutta viuluteoksissaan hän käytti neuvonantajanaan espanjalaisviulisti Pablo de Sarasatea, jolle Saint-Saëns omisti kolmesta viulukonsertostaan kaksi, Havanaisen sekä Johdannon ja Rondo capriccioson. Vuonna 1887 syntyneen Havanaisen op. 83 viulutekstistä välittyy Sarasaten aatelisen huoliteltu, mutta samalla rento taituruus. Säveltäjä sai inspiraation pieneen viulurapsodiaan tuijottaessaan räiskyvää takkatulta, joka muuttui hänen ajatuksissaan musiikilliseen hahmoon. Tyyliltään kappale liittyy muiden musiikillisten havannalaisten, Bizet'n Carmenin ja Ravelin Habaneran sarjaan.
5 Viettelevästi keinahtelevassa alkujaksossa (Allegretto e lusinghiero) erottuu romanttinen kaukokaipuu, trooppinen eksotiikka. Kehittelyllä ei tunnu olevan muuta tarkoitusta kuin taata tunteikas paluu pääsävelmään. Loppusuoran (Allegro ma non troppo) tulinen irtiotto puristaa esittäjästä viimeisenkin veripisaran ja tarpeellisen huipennuksen jälkeen tanssisävelmä kietoutuu nostalgisiin huiluääniin. Johdanto ja oikullinen rondo op. 28 vuodelta 1863 annostelee romanttisia virtuoositehoja varmalla kädellä. Jo hitaasta johdannosta erottuu aistillinen jännite, eräänlainen seksuaalinen lataus, joka on aina läsnä taituriteoksissa. Temperamenttinen rondojakso tasapainottelee ylväiden espanjalaissävelmien ja herkästi syttyvien taidonnäytteiden välillä. Sulokkuus ja tulisuus, intohimo ja kontrolli luovat täydelliset vastakohtaparit, joka lunastavat odotukset koodan sumeilemattomassa loppukiihdytyksessä. Anton Bruckner: Sinfonia nro 3 d-molli (1877) Anton Brucknerin sinfonioiden synnytysprosessit olivat usein kivulloisia ja kolmannen sinfonian taival on tässä suhteessa erityisen kivinen. Bruckner sai varhaisen koulutuksensa kotonaan Linzissä ja St. Florianin luostarissa ja opiskeli kirjeitse Wienin konservatoriossa, mutta ryhtyi säveltämään vasta liki 40-vuotiaana. Varhaisteosten juuret olivat klassismissa, mutta herätyksen uuteen aikaan Bruckner sai kuultuaan Wagnerin musiikkia vuonna Hän ei juuri kiinnittänyt huomiota Wagnerin oopperoiden tekstisisältöön tai johtoaihetekniikkaan, mutta sitäkin enemmän harmoniaan ja orkesterinkäsittelyyn. Bruckner kylvi runsaasti viitteitä Wagnerin oopperoihin vuonna 1873 valmistuneeseen kolmanteen sinfoniaansa. Partituuriluonnos oli hänen mukanaan samana vuonna ensi tapaamisella ja Wagner mieltyi sinfonian avaavaan trumpettiteemaan. Brucknerin omistus kertoi hänen suhtautumisestaan suuriin ilmiöihin: Sinfonia d-molli, omistettu syvästi kunnioittaen kunnianarvoisalle herra Richard Wagnerille, saavuttamattomalle, maailmankuululle ja ylhäiselle runouden ja musiikin mestarille. Bruckner jatkoi työskentelyä d-molli-sinfonian parissa 1870-luvun alussa ja vuonna 1877 se oli valmis esitettäväksi Wienissä. Teoksesta tuli jo ennen esitystään wagnerilaisen ja Wieniä hallitsevan brahmsilaisen leirin kiistakapula. Konserttiin kaavaillun kapellimestarin
6 kuoltua kokematon säveltäjä joutui itse johtamaan täydelliseen skandaaliin päätyneen kantaesityksen. Seurauksena oli hermoromahdus ja teoksen vetäminen kymmeneksi vuodeksi uudistamista varten. Vuoden 1877 versio teoksesta kuitenkin painettiin, vaikka maailmanmaineeseen kolmannen sinfonian nosti uudistettu, kapellimestari Franz Schalkin avustamana vuonna 1889 syntynyt versio, jonka julkaisemista mm. nuori Gustav Mahler vastusti. Nykyisin on yleistynyt Leopold Nowakin editoima vuoden 1877 versio, vaikka myös vuoden 1873 versio on julkaistu ja levytetty. Versioiden välisistä eroista huolimatta Bruckner löysi kolmannessa sinfoniassaan sinfonisen mallin, jota hän seurasi myöhemmissä teoksissaan. Vuoden 1877 versiosta hän karsi Wagner-lainauksia ja keskitti rytmikäsittelyä. Radikaaleinta teoksessa ovat teemoille annetut uudet tehtävät, massiiviseksi laajentunut orkesterikokoonpano ja klassista tämänhetkisyyttä murtava aikakäsitys. Kolmannen sinfonian olennaiset elementit ovat paikalla jo teoksen avauksessa. Orkesterin säestyskuviot luovat mystisen alkutilan Beethovenin yhdeksännen sinfonian tavoin josta trumpetin yksinkertainen, mutta sakraalisävyinen teema ilmaantuu. Tätä Urthemaa ei niinkään kehitellä tai muunnella, vaan se esiintyy ilmestyksenomaisesti pitkin avausosaa hiljaisina aavistuksina tai jylisevinä orkesteriunisonoina. Ensimmäisen osan sonaattimuotoon kuuluu myös kaksi sivuteemojen ryhmää, mutta kuulija on kaiken aikaa tietoinen avausaiheen erityisroolista. Hankalampi on hahmottaa osan hitaahko peruspulssi (Gemäßigt), joka toiminnan kiihtyessä jää usein taustalle. Mahtavat nousut tuntuvat leikkautuvan yhä uudelleen juhlavaan hiljaisuuteen, josta ostinatokuviot ottavat uudelleen vauhtia, kunnes pääteema lopussa murtaa tiensä täyttymykseen. Hidasta osaa (Adagio, bewegt, quasi andante) Bruckner muutti eniten eri versioissaan. Avausteema henkii syvää rauhaa, mutta paisuu crescendoissa mahtavaksi virraksi. Se on kuitenkin vain valmistelua sivuteemalle, jossa Bruckner ikään kuin avaa oven uuteen maailmaan. Wagnerin Tristan-soinnut kaitsevat Misterioso-taitetta, johon alttoviulut levittävät taivaallisen sivuteeman, ikivanhan joulusävelmän. Sen kehittelyssä käyvät ilmi Brucknerin kontrapunktiset taidot. Scherzo (Ziemlich schnell) on sinfonian osista selväpiirteisin. Kehystaitteessa jyskyttävät vaskilla panssaroidut rytmit ja niiden parina on mendelssohnmaisella siroudella kirmaava valssisävelmä. Triotaite vie tuon idean kauemmas itävaltalaiselle maaseudulle: ponteva ländleraihe voisi olla muisto Brucknerista soittamassa kyläpelimannien kanssa. Kehystaitteen kertaus silataan sähköistävällä koodalla. Finaali (Allegro) on sinfonian osista monitahoisin ja sen kontrastit on jännitetty aiempaakin laajemmalle. Juhlavat ja traagiset koraali-
7 melodiat saavat vastineekseen iloisen polkkasävelmän. Perimätiedon mukaan Bruckner vertasi näitä teemoja maailman suruihin ja iloihin, mikä ehkä kuvastaa sinfonian tehtävää muistuttamassa ihmisen vähäisestä osasta olevaisessa. Finaalin kiihtyvä kamppailu ja modernistisilta kuulostavat käänteet saavat lunastuksensa, kun ensimmäisen osan trumpettiteema julistetaan duuriin kohotettuna teoksen voittajaksi. Antti Häyrynen
8 Ari Rasilainen, kapellimestari Ari Rasilainen kuuluu oman sukupolvensa tunnetuimpiin suomalaiskapellimestareihin. Ennen kapellimestarin uraansa Rasilainen toimi viulistina, muun muassa Radion sinfoniaorkesterissa ja Helsingin kaupunginorkesterin 2. viulun äänenjohtajana. Hän on esiintynyt sekä sooloviulistina että kamarimuusikkona, ja soittaa edelleenkin kamarimusiikkia. Toinen palkinto kansainvälisessä Nicolai Malka -kapellimestarikilpailussa Kööpenhaminassa vuonna 1989 antoi vauhtia Rasilaisen kapellimestariuralle. Hän on toiminut Rheinland-Pfalzin valtion filharmonisen orkesterin musiikkijohtajana vuosina sekä Aalborgin sinfoniaorkesterin päävierailijana vuodesta 2002 lähtien. Rasilainen on toiminut myös Norjan radio-orkesterin, Jyväskylä Sinfonian, Pori Sinfoniettan ja Lappeenrannan kaupunginorkesterin ylikapellimestarina sekä Tampere Filharmonian päävierailijana. Rasilainen johtaa säännöllisesti sinfoniaorkestereita Skandinaviassa sekä Yhdysvalloissa ja eri puolilla Eurooppaa. Vuonna 2011 hänet nimitettiin orkesterin- ja kuoronjohtamisen professoriksi 1798 perustettuun, valtiolliseen Würzburgin musiikkikorkeakouluun Saksaan. Ari Rasilainen on levyttänyt runsaasti, muun muassa kaikki Kurt Atterbergin sinfoniat ja konsertot sekä suurimman osan Aulis Sallisen sinfonisista teoksista.
9 Mihail Ovrutsky, viulu Moskovassa vuonna 1980 syntynyt Mihail Ovrutsky aloitti viulunsoiton viisivuotiaana musiikillisesti lahjakkaiden lasten musiikkikoulussa. Hän muutti perheensä kanssa Yhdysvaltoihin 1990-luvun alussa ja opiskeli kouluissa kuten Manhattan School of Music ja New York Juilliard School. Ovrutskyn musiikillinen ura lähti nousukiitoon, kun hän pääsi ensin venäläisen viulistin ja viulupedagogin Zakhar Bronin oppilaaksi Kölnin musiikkikorkeakouluun vain 17-vuotiaana ja suoritettuaan loppututkintonsa erinomaisin arvosanoin opettajansa assistentiksi. Mihail Ovrutsky on menestynyt useissa kansainvälisissä viulukilpailuissa mukaan lukien Tšaikovski-kilpailu Moskovassa ja Queen Elisabeth -viulukilpailu Brysselissä. Hän on esiintynyt lukuisten orkestereiden kuten Lontoon sinfoniaorkesterin, Wienin sinfoniaorkesterin ja pietarilaisen Mariinski-teatterin solistina sekä monien merkittävien kapellimestarien, myös suomalaisten Leif Segerstamin ja Pietari Inkisen johdolla. Legendaarinen viulisti Anne-Sophie Mutter hyväksyi Mihail Ovrutskyn nuorten ja lahjakkaiden muusikkojen tukemiseen perustetun säätiönsä tuen pariin vuonna Tämän myötä Mutter ja Ovrutsky ovat esiintyneet usein yhdessä. Pari vuotta myöhemmin Mutter asetti Ovrutskyn ehdolle Euroopan kulttuurisäätiön Pro Europan palkinnon saajaksi hänen erinomaisten saavutustensa ansiosta. Monipuolinen viulisti on omistautunut erityisesti romanttisen ja myöhäisromanttisen aikakausien repertoaariin sekä venäläisiin viuluteoksiin. Ovrutsky esiintyy aktiivisesti kamarimuusikkona maailman festivaaleilla ja konserttisaleissa. Hän on levyttänyt Warner Classics-, Naxos- ja BerlinClassics-levymerkeille. Ovrutskyn taltioimaa Joaquín Rodrigon viulukonserttoa ylistettiin poikkeuksellisen erinomaisena Strad Magazine -lehdessä, ja hänen levytyksensä yhdessä sisarensa, pianisti Sonya Ovrutskyn kanssa ovat niin ikään saaneet huikeita arvosteluja. Mihail Ovrutsky soittaa Gioffredo Cappan valmistamaa viulua noin vuodelta 1700.
10 Oulun Energia turvaa edulliset ja varmat energiapalvelut alueensa ihmisille ja yrityksille. Oulun Energia hankkii, myy ja jakaa sähköä ja lämpöä sekä tuottaa niihin liittyviä palveluja asiakkaidensa käyttöön. Paikallisesti tuotetun energian hyöty palautuu moninkertaisesti pohjoissuomalaisten arkeen. Tästä toiminnasta rakentuu pohjoista voimaa. Oulun OP on yksi Suomen suurimpia osuuspankkeja ja kuuluu suomalaiseen OP-Pohjola-ryhmään. Se palvelee pankki- ja vakuutusasiakkaitaan 17 konttorissa ja kahdessa palvelupisteessä 11 kunnan alueella. Voimakkaasti kehittyvän pankin palveluksessa on lähes 300 pankki- ja vakuutusalan asiantuntijaa. Kaleva on Pohjois-Suomen suurin ja Suomen neljänneksi suurin seitsenpäiväinen sanomalehti. Kaleva tuo sisältöä elämään kertoo tärkeimmät uutiset ja kiinnostavimmat jutut sekä tarjoaa hyödyllisimmät palvelut. Kaleva palvelee monipuolisesti ja laadukkaasti lukija- ja ilmoitusasiakkaita. Kaleva.fi on Suomen suosituimpia verkkolehtiä ja kertoo tuoreimmat uutiset 24/7.
11 LIPUT Paula PER JANTAI KLO 19 & Mikko Keskitetäänkö? Pankki- ja vakuutuspalvelut. Kertyvät bonukset. Kaikki palvelut saman katon alta. Helppous. Edut.
12 Oulu Sinfonia Oulu Sinfonia on Pohjois-Suomen ainoa ja EU-alueen pohjoisin sinfoniaorkesteri. Se aloitti toimintansa vuonna 1937 ja 1954 sai oikeuden käyttää kaupunginorkesterin nimeä. Orkesteri kunnallistettiin vuonna Nykyisen nimensä orkesteri otti käyttöön vuonna Tunnettuja kapellimestareita ja orkesterin kehittäjiä ovat viime vuosikymmeninä olleet Urpo Pesonen, Paavo Rautio, Onni Kelo, Rauno Rännäli, Ari Angervo, Peeter Lilje, Arvo Volmer ja Dmitri Slobodeniouk. Orkesterin päävierailija vuosina oli John Storgårds ja vuosina Jaakko Kuusisto. Kaudella taiteellisena johtajana toimi Anna-Maria Helsing. Johannes Gustavsson on ollut syksystä 2013 lähtien Oulu Sinfonian ylikapellimestari. Orkesteri on tehnyt useita levytyksiä, mm. Leevi Madetojan koko orkesterituotannon ja Okon Fuoko -balettipantomiimin kokonaislevytyksen. Näiden jälkeen on ilmestynyt Mozartin aarioiden ja alkusoittojen levy, solistina Helena Juntunen. Orkesteri on levyttänyt vuosina nimikkosäveltäjänä olleen Olli Kortekankaan oopperan Messenius ja Lucia. Keväällä 2013 ilmestyi Kimmo Hakolan ja Toshio Hosokawan kitarakonsertot sisältävä levy. Solistina soittaa Timo Korhonen ja orkesteria johtaa Santtu-Matias Rouvali. Oulu Sinfonian löydät myös Facebookista
13 Oulu Sinfonia I viulu Lasse Joamets, I konserttimestari Pasi Eerikäinen, I konserttimestari * Maarit Karppelin, äj Anita Virkkala, väj * Romuald Gwardak Johanna Korhonen Tiina Kortelainen Oksana Kumpulainen Antti Laitinen Virva Pietilä Ismo Sirén II viulu Austra Steke, äj Sari Suihkonen, väj Laura Kangas * Sari Karppinen Marjukka Lahes Nadya Pugacheva Liina Räikkönen * Jari Suomalainen Toni Tuovinen Alttoviulu Susanna Nietula, äj * Emiliano Travasino, väj * Elettra Ballerini * Andrus Järvi Anna-Maija Rousselle Jari Välimäki Sello Arto Alikoski, soolosellisti Riina Salminen, soolosellisti Juhana Ritakorpi, väj Sakari Kivinen * Janne Varis Harri Österman Kontrabasso Anne Seppänen, äj * Terhi Lassila, väj * Juha Nääppä Harri Sarkkinen Huilu Albert Stupak, äj Emma Tessier, väj Jenni Pekkola Oboe Matti Kettunen, äj Sara Tilander, väj * Ilkka Hirvonen Klarinetti Markku Korhonen, äj Nora Niskanen, väj Kenneth Sjöwall Fagotti Ladislau Acs, äj Ann-Louise Wägar, väj Jari Laakso Käyrätorvi Tuomas Setälä, äj Pasi Salminen, väj Leo Palosaari Jukka Yletyinen Trumpetti Sakari Suoninen, äj Jukka-Pekka Peltoniemi, väj Jarmo Väärä Pasuuna Erkki Hirsimäki, äj Jukka Myllys, väj Jorma Teeri Tuuba Gustavo Subida, äj Patarummut Petri Hänninen, äj * Lyömäsoittimet Marcus Ström, äj * tilapäinen kiinnitys
14 Kuukauden orkesterilainen Kuva: Juha Sarkkinen Tapaamme joka kuukausi oulusinfonialaisen, joka kertoo työstään ja itsestään. Lainassa Ruotsissa Huilisti Jenni Pekkolan tie Oulu Sinfoniaan on alkanut kotikaupunki Kotkasta, ja kuten monella muullakin ammattimuusikolla: soittoharrastuksesta. Kotkan vireä puhallinorkesteritoiminta sai Pekkolan opiskelemaan musiikkia ammatikseen oululaisten ja ruotsalaisten iloksi. Merenrantakaupungin kasvatti muutti Ouluun vuonna 2010 tehdäkseen muutaman kuukauden sijaisuuden, mutta jäikin niille sijoilleen pestin muututtua vakituiseksi. Kilometreissä välimatka kuulostaa pitkältä, mutta eroahdistusta etelään ei tullut. Tänne oli helppo humpsahtaa samanikäisten ihmisten porukkaan, muistelee Pekkola tuntemuksiaan muutaman vuoden takaa. Lähteminen ja palaaminen ovat tuttua työnsarkaa huilistille, jolla on soitannollisia siteitä myös naapurimaatamme Ruotsia kohtaan. Ruotsalaiset ovat nimittäin saaneet nuoren lahjakkuuden lainaan Ruotsin radion sinfoniaorkesteriin pari vuotta sitten puoleksi vuodeksi. Ruotsi oli tullut tutuksi Pekkolalle jo opiskeluaikana. Opiskelin Sibelius-Akatemian lisäksi Göteborgin musiikkikorkeakoulussa ja olin Göteborgissa huilistina myös myöhemmin puolen vuoden pestillä, Pekkola kertoo.
15 Soittaja tuntee oman itsensä rajallisuuden ja tietää, että ura voi olla ohi yhdessä liukastumisessa. Siksipä Pekkola rakentaa omaa tulevaisuuttaan huilistin uran ohella opiskelemalla. Taloustieteet Oulun yliopiston kauppakorkeakoulussa ovat harrastus, mutta samalla vakavasti ottaen myös suunnitelma B. Tykkään opiskelusta ja näkökulmien laajentamisesta. Pääaineeni on markkinointi, johon haluaisin yhdistää käytännön työssä taideaineet. Pekkola näkee markkinoinnissa mahdollisuuden. Aika ajoin törmää ajatukseen, että talouden ja taideaineiden yhdistäminen olisi mahdotonta. Hyvällä markkinoinnilla voidaan auttaa taiteilijoita ja asiakkaita kohtaamaan toisensa, Pekkola sanoo. Markkinointia Pekkola yhdistää myös omassa kokoonpanossaan, Huiluduo Vireessä, jossa hän soittaa ystävättärensä kanssa. Duon perusajatus on, että ihmisen fyysinen kunto ei saa rajoittaa mahdollisuutta nauttia elävästä musiikista, joten he ovatkin apurahojen turvin vieneet huilumusiikkia erilaisiin laitoksiin ja palvelutaloihin. Tänä syksynä myös Oulu Sinfonia on jalkautunut kaupunkilaisten pariin ja Pekkola kertoo nauttineensa erityisesti alakoululaisten kanssa työskentelystä. Oli ilo seurata lasten innostuneisuutta, halua esiintyä ilman sisäisiä rajoitteita, soittamisen iloa, uusien asioiden kokeilua, Pekkola luettelee. Huilististamme saa varsin aktiivisen ja vireän kuvan. Mitenköhän Pekkola rentoutuu työn ja opiskeluharrastusten lomassa? Tykkään pelata tennistä. Se on haastava ja koukuttava laji, jossa unohtuu kaikki muu paitsi yritykset osua palloon. Lisäksi käyn kuntosalilla. Paljon aikaa tulee vietettyä myös Oulun Muusikko- Martoissa, muusikkoystävistä koostuvassa porukassa, jonka kanssa järjestetään martta-aiheista toimintaa. Viimeksi käytiin sienimetsässä. Teksti: Maria Öfverström Kuva: Kati Leinonen
16 Tulevia konsertteja Torstai klo 19 Madetojan sali SLAAVILAISISSA TUNNELMISSA Luke Dollman, kapellimestari Vladimir Mischouk, piano Liput 8-21 Schubert/Webern Šostakovitš Tšaikovski Torstai klo 19 Madetojan sali UUDEN MUSIIKIN LOKAKUU Johannes Gustavsson, kapellimestari Christoffer Sundqvist, klarinetti Liput 8-21 Österman Tiensuu Pisto Kortekangas Kantaesityksiä Jälkikaiku konsertin jälkeen liput: OULU10, Torikatu 10, avoinna ma pe 8 16 Ylikiimingin yhteispalvelupiste, Harjutie 18 Avoinna: ma pe klo Haukiputaan yhteispalvelupiste, Jokelantie 1 L 1 Avoinna: ma pe klo Kiimingin yhteispalvelupiste, Lempiniementie 2 Avoinna: ma pe klo 9 16 Yli-Iin palvelupiste, Halametsä 1 Avoinna: ma pe klo ja Oulunsalon yhteispalvelupiste, Karhuojantie 2 Avoinna: ma pe klo (Ilman palvelumaksua) Lippupalvelu, (1,96 /min + pvm). Palvelumaksu alk. 1,50 /lippu. Avoinna ma la klo 8 21, su klo Suoramyyntipaikat Oulussa: Stockmannin palvelupiste, Prismat Raksila ja Limingantulli, R-Kioskit Pateniemi ja Ratakatu, Musiikki-Kullas (palvelumaksu alk. 1,50 /lippu). Varatut liput noudettavissa myös kaikista R-kioskeista. Liput konserttipaikalta tuntia ennen konsertin alkua, palvelumaksu 3 /lippu. Oulun Konttori, Painatuskeskus
Uuden Musiikin Lokakuu. Johannes Gustavsson Christoffer Sundqvist TORSTAINA 30.10.2014 KLO 19
Uuden Musiikin Lokakuu Johannes Gustavsson Christoffer Sundqvist TORSTAINA 30.10.2014 KLO 19 Madetojan sali Ohjelma Torstaina 30.10.2014 klo 19 UUDEN MUSIIKIN LOKAKUU Johannes Gustavsson, kapellimestari
Ylikapellimestari. Johannes Gustavsson, kapellimestari Marianna Shirinyan, piano TORSTAINA 12.9.2013 KLO 19 MADETOJAN SALI. VALOA KOHTI esittäytyy
Ylikapellimestari VALOA KOHTI esittäytyy Johannes Gustavsson, kapellimestari Håkan Hardenberger, trumpetti Torstaina 8.11.2012 klo 19 Madetojan sali Johannes Gustavsson, kapellimestari Marianna Shirinyan,
Torstaina 23.4.2015 klo 19 Madetojan sali
Torstaina 23.4.2015 klo 19 Madetojan sali Torstaina 23.4.2015 klo 19 Madetojan sali Johannes Gustavsson, ohjaaja Atso Almila, seremoniamestari Sikri Lehko, saksofoni Edward Ananian-Cooper, kapellimestari
Slaavilaisissa tunnelmissa. Luke Dollman Vladimir Mischouk TORSTAINA 16.10.2014 KLO 19
Slaavilaisissa tunnelmissa Luke Dollman Vladimir Mischouk TORSTAINA 16.10.2014 KLO 19 Madetojan sali Ohjelma Torstaina 16.10.2014 klo 19 SLAAVILAISISSA TUNNELMISSA Luke Dollman, kapellimestari Vladimir
Suomalainen myytti, Jorma Hynninen. Juha Kangas Jorma Hynninen TORSTAINA 24.9.2015 KLO 19 MADETOJAN SALI
Suomalainen myytti, Jorma Hynninen Juha Kangas Jorma Hynninen TORSTAINA 24.9.2015 KLO 19 MADETOJAN SALI Ohjelma Torstaina 24.9.2015 klo 19 Suomalainen myytti, Jorma Hynninen Juha Kangas, kapellimestari
Ilta Beethovenin seurassa. Gordan Nikolić TORSTAINA 22.1.2015 KLO 19
Ilta Beethovenin seurassa Gordan Nikolić TORSTAINA 22.1.2015 KLO 19 Madetojan sali Ohjelma Torstaina 22.1.2015 klo 19 ILTA BEETHOVENIN SEURASSA Gordan Nikolić, viulisti-johtaja Ludwig van Beethoven (1770
Avec Jontte. Johannes Gustavsson John Storgårds TORSTAINA 26.3.2015 KLO 19
Avec Jontte Johannes Gustavsson John Storgårds TORSTAINA 26.3.2015 KLO 19 Madetojan sali Ohjelma Torstaina 26.3.2015 klo 19 AVEC JONTTE Johannes Gustavsson, kapellimestari John Storgårds, viulu Kimmo Hakola
Britten 100 vuotta. Anna-Maria Helsing Tomas Nuñez-Garcés TORSTAINA 14.11.2013 KLO 19 MADETOJAN SALI
Britten 100 vuotta Anna-Maria Helsing Tomas Nuñez-Garcés TORSTAINA 14.11.2013 KLO 19 MADETOJAN SALI Ohjelma Torstaina 14.11.2013 klo 19 BRITTEN 100 VUOTTA Anna-Maria Helsing, kapellimestari Tomas Nuñez-Garcés,
Cantus Arcticus. Johannes Gustavsson Guro Kleven Hagen TORSTAINA 10.9.2015 KLO 19 MADETOJAN SALI
Cantus Arcticus Johannes Gustavsson Guro Kleven Hagen TORSTAINA 10.9.2015 KLO 19 MADETOJAN SALI Ohjelma Torstaina 10.9.2015 klo 19 Johannes Gustavsson, kapellimestari Guro Kleven Hagen, viulu Einojuhani
Gustavsson & Gustafsson. Johannes Gustavsson Jan-Erik Gustafsson TORSTAINA 12.2.2015 KLO 19
Gustavsson & Gustafsson Johannes Gustavsson Jan-Erik Gustafsson TORSTAINA 12.2.2015 KLO 19 Madetojan sali Ohjelma Torstaina 12.2.2015 klo 19 GUSTAVSSON & GUSTAFSSON Johannes Gustavsson, kapellimestari
Suuruuksien ilta. Juha Kangas Anastasia Injushina TORSTAINA 20.11.2014 KLO 19
Suuruuksien ilta Juha Kangas Anastasia Injushina TORSTAINA 20.11.2014 KLO 19 Madetojan sali Ohjelma Torstaina 20.11.2014 klo 19 SUURUUKSIEN ILTA Juha Kangas, kapellimestari Anastasia Injushina, piano Erkki
Ihmisen ääni & Karhu. Suomen Kansallisooppera vierailee. TORSTAINA 4.9.2014 klo19
Ihmisen ääni & Karhu Suomen Kansallisooppera vierailee TORSTAINA 4.9.2014 klo19 Madetojan sali Ohjelma Kaksi 1900-luvun oopperahelmeä Kevyen henkeviä melodioita, surullista ilottelua, kirkollista kabareeta
Mollissa kohti kesää. Johannes Gustavsson Andreas Brantelid. TORSTAINA 8.5.2014 klo19
Mollissa kohti kesää Johannes Gustavsson Andreas Brantelid TORSTAINA 8.5.2014 klo19 Madetojan sali Ohjelma Torstaina 8.5.2014 klo 19 MOLLISSA KOHTI KESÄÄ Johannes Gustavsson, kapellimestari Andreas Brantelid,
Talven tuoksuja. Jaakko Kuusisto, kapellimestari Elina Vähälä, viulu TORSTAINA 19.9.2013 KLO 19 MADETOJAN SALI
Talven tuoksuja Jaakko Kuusisto, kapellimestari Elina Vähälä, viulu TORSTAINA 19.9.2013 KLO 19 MADETOJAN SALI Ohjelma Torstaina 19.9.2013 klo 19 TALVEN TUOKSUJA Jaakko Kuusisto, kapellimestari Elina Vähälä,
Kaikuja kotimaisemissa. Antony Hermus Lilli Maijala TORSTAINA 6.11.2014 KLO 19
Kaikuja kotimaisemissa Antony Hermus Lilli Maijala TORSTAINA 6.11.2014 KLO 19 Madetojan sali Ohjelma Torstaina 6.11.2014 klo 19 KAIKUJA KOTIMAISEMISSA Antony Hermus, kapellimestari Lilli Maijala, alttoviulu
Sankareiden kanssa. Johannes Gustavsson Réka Szilvay TORSTAINA 3.4.2014 KLO 19
Sankareiden kanssa Johannes Gustavsson Réka Szilvay TORSTAINA 3.4.2014 KLO 19 Madetojan sali Ohjelma Torstaina 3.4.2014 klo 19 SANKAREIDEN KANSSA Johannes Gustavsson, kapellimestari Réka Szilvay, viulu
Pysähdy pääsiäiseen. Juha Kangas Marko Ylönen. TORSTAINA 16.4.2014 klo 19
Pysähdy pääsiäiseen Juha Kangas Marko Ylönen TORSTAINA 16.4.2014 klo 19 Madetojan sali Ohjelma Torstaina 16.4.2014 klo 19 PYSÄHDY PÄÄSIÄISEEN Juha Kangas, kapellimestari Marko Ylönen, sello Johann Sebastian
Solistina Olli! Johannes Gustavsson Olli Mustonen TORSTAINA 4.12.2014 KLO 19
Solistina Olli! Johannes Gustavsson Olli Mustonen TORSTAINA 4.12.2014 KLO 19 Madetojan sali Ohjelma Torstaina 4.12.2014 klo 19 SOLISTINA OLLI! Johannes Gustavsson, kapellimestari Olli Mustonen, piano Sergei
Ystävien kanssa. Johannes Gustavsson Alina Pogostkina TORSTAINA 13.2.2014 KLO 19 MADETOJAN SALI
Ystävien kanssa Johannes Gustavsson Alina Pogostkina TORSTAINA 13.2.2014 KLO 19 MADETOJAN SALI Ohjelma Torstaina 13.2.2014 klo 19 YSTÄVIEN KANSSA Johannes Gustavsson, kapellimestari Alina Pogostkina,
Maestron paluu. Arvo Volmer Ingolf Wunder. TORSTAINA 18.9.2014 klo19
Maestron paluu Arvo Volmer Ingolf Wunder TORSTAINA 18.9.2014 klo19 Madetojan sali Ohjelma Torstaina 18.9.2014 klo 19 MAESTRON PALUU Arvo Volmer, kapellimestari Ingolf Wunder, piano Frédéric Chopin (1810
Naapurukset kohtaavat. Johannes Gustavsson Torleif Thedéen TORSTAINA 27.11.2014 KLO 19
Naapurukset kohtaavat Johannes Gustavsson Torleif Thedéen TORSTAINA 27.11.2014 KLO 19 Madetojan sali Ohjelma Torstaina 27.11.2014 klo 19 NAAPURUKSET KOHTAAVAT Johannes Gustavsson, kapellimestari Torleif
Fanfaari syksylle. Johannes Gustavsson Tine Thing Helseth. TORSTAINA 11.9.2014 klo19
Fanfaari syksylle Johannes Gustavsson Tine Thing Helseth TORSTAINA 11.9.2014 klo19 Madetojan sali Ohjelma Torstaina 11.9.2014 klo 19 FANFAARI SYKSYLLE Johannes Gustavsson, kapellimestari Tine Thing Helseth,
Johannes, Johannes ja Paavali. Johannes Gustavsson Paavali Jumppanen TORSTAINA 27.3.2014 KLO 19
Johannes, Johannes ja Paavali Johannes Gustavsson Paavali Jumppanen TORSTAINA 27.3.2014 KLO 19 Madetojan sali Ohjelma Torstaina 27.3.2014 klo19 JOHANNES, JOHANNES JA PAAVALI Johannes Gustavsson, kapellimestari
Metamorfooseja. Terje Tønnesen Kari-Pekka Toivonen TORSTAINA 1.4.2015 KLO 19 MADETOJAN SALI
Metamorfooseja Terje Tønnesen Kari-Pekka Toivonen TORSTAINA 1.4.2015 KLO 19 MADETOJAN SALI Ohjelma Keskiviikkona 1.4.2015 klo 19 Metamorfooseja Terje Tønnesen, viulisti-johtaja Kari-Pekka Toivonen, lukija
Turkkilainen kaksoskonsertto. Leo McFall Ferhan ja Ferzan Önder TORSTAINA 15.1.2015 KLO 19 MADETOJAN SALI
Turkkilainen kaksoskonsertto Leo McFall Ferhan ja Ferzan Önder TORSTAINA 15.1.2015 KLO 19 MADETOJAN SALI Ohjelma Torstaina 15.1.2015 klo 19 TURKKILAINEN KAKSOSKONSERTTO Leo McFall, kapellimestari Ferhan
TAIDERETKEN KONSERTTI
TAIDERETKEN KONSERTTI HELSINGIN KAUPUNGINORKESTERI # Perustettu vuonna 1882, pohjoismaiden vanhin ammattisinfoniaorkesteri # Vuosina 1892-1923 orkesteri kantaesitti valtaosan Jean Sibeliuksen sinfonisesta
FAUNIEN ILTA LYÖMÄSOITIN HITS. Ti klo 19 Tampere-talon Pieni sali
FAUNIEN ILTA LYÖMÄSOITIN HITS Ti 9.10.2018 klo 19 Tampere-talon Pieni sali 1 Ti 9.10.2018 klo 19 Tampere-talon Pieni sali FAUNIEN ILTA LYÖMÄSOITIN HITS Osuma Ensemblen levynjulkistamiskonsertti TIM FERCHEN
Valoa syksyyn. Rolf Gupta Pieter Wispelwey TORSTAINA 3.10.2013 KLO 19 MADETOJAN SALI
Valoa syksyyn Rolf Gupta Pieter Wispelwey TORSTAINA 3.10.2013 KLO 19 MADETOJAN SALI Ohjelma Torstaina 3.10.2013 klo 19 VALOA SYKSYYN Rolf Gupta, kapellimestari Pieter Wispelwey, sello Richard Wagner (1813
Suomalaista uutta brittiläisittäin. Timothy Redmond Laura Mikkola TORSTAINA 31.10.2013 KLO 19 MADETOJAN SALI
Suomalaista uutta brittiläisittäin Timothy Redmond Laura Mikkola TORSTAINA 31.10.2013 KLO 19 MADETOJAN SALI Ohjelma Torstaina 31.10.2013 klo 19 SUOMALAISTA UUTTA BRITTILÄISITTÄIN Timothy Redmond, kapellimestari
17.2. PERJANTAISARJA 9 Musiikkitalo klo 19.00
17.2. PERJANTAISARJA 9 Musiikkitalo klo 19.00 Thomas Zehetmair, kapellimestari ja viulu Ludwig van Beethoven: Viulukonsertto D-duuri, op. 61 45 min I Allegro ma non troppo II Larghetto III Rondo (Allegro)
YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA
YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA Soiton/laulunopiskelu konservatoriossa on tavoitteellinen harrastus, joka vaatii tunneilla käymisen lisäksi sitoutumisen säännölliseen kotiharjoitteluun. Oppilaan viikoittainen
Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko,
Etelä-Karjalan Klassinen kuoro Suomalainen Kevät Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko, Lappeenranta 18.4.2010 klo 16, Lappeenrannan Musiikkiopiston Helkiö-sali Ohjelma Jaakko Mäntyjärvi
Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG
Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BANDILLE SUOMEN BAND -YHDISTYS RY A A SUOMEN BAND -YHDISTYS RY Big Bang Markus Ketola (s. 1968) Suomen big band -yhdistyksen projekti big
PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7
PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 2 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 2 KLASSINEN MUSIIKKI... 2 PIANO... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)... 3 VIULU... 3 ALTTOVIULU... 4 SELLO JA KONTRABASSO... 4 PUUPUHALTIMET...
Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille
Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Sekä yliopistoon että ammattikorkeakouluun haettaessa ennakkotehtäviä ja/tai soveltuvuuskoe
4.3. 2016. Filharmonian vasket. Tampere Filharmonian vaski- ja lyömäsoittajat Santtu-Matias Rouvali, kapellimestari
4.3. 2016 Filharmonian vasket Tampere Filharmonian vaski- ja lyömäsoittajat Santtu-Matias Rouvali, kapellimestari Perjantai 4.3.2016 klo 19 Tampere-talon Iso sali Tampere Filharmonian vaski- ja lyömäsoittajat
FAUNIEN ILTAPÄIVÄ TAMPERE FILHARMONIA
FAUNIEN ILTAPÄIVÄ TAMPERE FILHARMONIA Erno Dohnányi (1877 1960) Serenadi jousitriolle C-duuri op. 10 I Marcia. Allegro II Romanza. Adagio non troppo III Scherzo. Vivace IV Tema con variazioni. Andante
PÄÄSYKOEOHJEITA 2015
1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 1 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 1 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 Vuonna 2006 JA SEN JÄLKEEN SYNTYNEET... 2 PIANO... 2 Vuonna 2005 JA TÄTÄ AIEMMIN SYNTYNEET... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)...
Etsi tiedot ja täydennä. Eläinten karnevaalin osat. Camille Saint Saëns: Eläinten karnevaali. Etsi kuva säveltäjästä.
Camille Saint Saëns: Eläinten karnevaali Etsi tiedot ja täydennä Camille Saint-Saëns oli säveltäjä. Etsi kuva säveltäjästä. Hän eli vuosina. Eläinten karnevaalin osat Yhdistä sävellyksen osa oikeaan soittimeen.
Vuodenajat vaihtuvat. Malin Broman TORSTAINA 20.2.2014 KLO 19 OULUN TUOMIOKIRKKO
Vuodenajat vaihtuvat Malin Broman TORSTAINA 20.2.2014 KLO 19 OULUN TUOMIOKIRKKO Ohjelma Torstaina 20.2.2014 klo 19 VUODENAJAT VAIHTUVAT Malin Broman, liidaus ja viulu Antonio Vivaldi (1678 1741): Viulukonsertot
23.4.2015 MOZARTISTA ITÄÄN. Tampere Filharmonia Lan Shui, kapellimestari Behzod Abduraimov, piano
23.4.2015 MOZARTISTA ITÄÄN Tampere Filharmonia Lan Shui, kapellimestari Behzod Abduraimov, piano Torstai 23.4.2015 klo 19 Tampere-talon Iso sali Tampere Filharmonia Lan Shui, kapellimestari Behzod Abduraimov,
To 10.3.2016 klo 19 Sibeliustalo SINFONIAKONSERTTI Okko Kamu 70 vuotta
To 10.3.2016 klo 19 Sibeliustalo SINFONIAKONSERTTI Okko Kamu 70 vuotta Okko Kamu, kapellimestari Arto Noras, sello Jeajoon Ryu: Konsertto sellolle ja orkesterille (2010/2011/2016; 3. version maailmanensiesitys)
Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen
KUNTO+ NAISET kisailijan nimi syntymä vuosi ikäsarja paikkakunta kilpailija numero Helena Laaksonen 1966 yleinen Tampere 300 Tiina Penttilä-Metso 1966 yleinen triva, Nokia 301 Maria Laine 1982 yleinen
21.5.2015 JUHLAVUODEN SANKARIT. Tampere Filharmonia Santtu-Matias Rouvali, kapellimestari Anna-Liisa Bezrodny, viulu
21.5.2015 JUHLAVUODEN SANKARIT Tampere Filharmonia Anna-Liisa Bezrodny, viulu Torstai 21.5. klo 19 Tampere-talon Iso sali Tampere Filharmonia Anna-Liisa Bezrodny, viulu CARL NIELSEN (1865 1931) Helios-alkusoitto
1. Alkusoitto 2. Adagio e staccato 3. Nimetön 4. Andante 6. Air 8. Bourrée 9. Hornpipe 7. Minuet
Sakari Oramo, kapellimestari Joakim Svenheden, viulu Georg Friedrich Händel: Vesimusiikkia, sarja nro 1, F-duuri 1. Alkusoitto 2. Adagio e staccato 3. Nimetön 4. Andante 6. Air 8. Bourrée 9. Hornpipe 7.
13.2. KESKIVIIKKOSARJA 9
13.2. KESKIVIIKKOSARJA 9 Musiikkitalo klo 19.00 Marc Minkowski, kapellimestari W. A. Mozart: Sinfonia nro 25 g-molli KV 183 29 min I Allegro con brio II Andante III Menuetti Trio IV Allegro VÄLIAIKA 20
27.8. 2015 SUURET SAKSALAISET. Tampere Filharmonia Santtu-Matias Rouvali, kapellimestari Michael Barenboim, viulu
27.8. 2015 SUURET SAKSALAISET Tampere Filharmonia Santtu-Matias Rouvali, kapellimestari Michael Barenboim, viulu Torstai 27.8.2015 klo 19 Tampere-talon Iso sali Tampere Filharmonia Santtu-Matias Rouvali,
SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO
SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa
Sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille
KULTIS Sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille Porvoonseudun musiikkiopisto kutsuu kaikki Porvoon koulujen kakkosluokkalaiset tutustumaan sinfoniaorkesteriin keväällä 2019. Tavoitteena
PÄÄSYKOEOHJEITA / 7
PÄÄSYKOEOHJEITA 2019 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 2 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 2 PERUSOPINNOT JA SYVENTÄVÄT OPINNOT... 2 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 LAULU... 3 URUT (kirkkourut)... 3 VIULU... 3 ALTTOVIULU...
YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA
YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA Soiton/laulunopiskelu konservatoriossa on tavoitteellinen harrastus, joka vaatii tunneilla käymisen lisäksi sitoutumisen säännölliseen kotiharjoitteluun. Oppilaan viikoittainen
Pori Sinfoniettan kevätkausi 2016
Pori Sinfoniettan kevätkausi 2016 Liput: 23,50/ 21,50/ 18,50/ 7,50 ellei toisin mainita (hinta sisältää Ticketmasterin toimitusmaksun) 16.1. Lauantai Promenadikeskus Talvikarnevaali -happening Kevätkauden
Okko Kamu, Jouko Harjanne,
29.10. KESKIVIIKKOSARJA 5 Musiikkitalo klo 19.00 Okko Kamu, kapellimestari Jouko Harjanne, trumpetti Joseph Haydn: Konsertto trumpetille ja orkesterille Es-duuri Hob.VIIe:1 15 min I Allegro II Andante
4.12.2014. Pori Sinfoniettan kevätkausi 2015. Liput: 23,50/ 18,50/ 7,50 ellei toisin mainita (sis. Lippupalvelun toimitusmaksu)
4.12.2014 Pori Sinfoniettan kevätkausi 2015 Liput: 23,50/ 18,50/ 7,50 ellei toisin mainita (sis. Lippupalvelun toimitusmaksu) 15.1. Torstai klo 19 Tangon huumaa - Piazzolla Jukka Iisakkila, kapellimestari
Ti klo 18 AMMUU! KOKO PERHEEN KONSERTTI. piirros Terttu Hartikainen
Ti 30.10.2018 klo 18 AMMUU! KOKO PERHEEN KONSERTTI 1 piirros Terttu Hartikainen Ti 30.10.2018 klo 18 Tampere-talon Iso sali Tampere Filharmonia Mikk Murdvee, kapellimestari Lastenmusiikkiorkesteri Ammuu!
22.3. PERJANTAISARJA 12
22.3. PERJANTAISARJA 12 Musiikkitalo klo 19.00 Manfred Honeck, kapellimestari Alfred Schnittke: (K)ein Sommernachtstraum 11 min Joseph Haydn: Sinfonia nro 93 D-duuri 24 min I Adagio Allegro assai II Largo
Kolmetoista lyöjää ja lumoava klarinetti 28.4. 2016
28.4. 2016 Kolmetoista lyöjää ja lumoava klarinetti Tampere Filharmonia & Tampereen Musiikkiakatemian opiskelijat Santtu-Matias Rouvali, kapellimestari Fabian Dirr, klarinetti Torstai 28.4.2016 klo 19
PÄÄSYKOEOHJEITA / 7
PÄÄSYKOEOHJEITA 2018 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 2 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 2 PERUSOPINNOT JA SYVENTÄVÄT OPINNOT... 2 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)... 3 VIULU... 3 ALTTOVIULU...
Tuuri. Olli Mustonen Juha Kotilainen TORSTAINA 10.10.2013 KLO 19 MADETOJAN SALI
Tuuri Olli Mustonen Juha Kotilainen TORSTAINA 10.10.2013 KLO 19 MADETOJAN SALI Ohjelma Torstaina 10.10.2013 klo 19 TUURI Olli Mustonen, kapellimestari Juha Kotilainen, baritoni Jean Sibelius (1865 1957):
NUORTEN SOLISTIEN KILPAILU
NUORTEN SOLISTIEN KILPAILU 2017 2018 Tampere Filharmonian Nuorten solistien kilpailu järjestetään tänä vuonna kolmannen kerran. Mukaan on voinut ilmoittautua nuoria soittajia Pirkanmaan alueen musiikkioppilaitoksista.
"Hommage a O. M.", op. 46 (2010) - Ensiesitys - for clarinet, violin, cello and piano
Erkki Palola (1957-) "Hommage a O. M.", op. 46 (2010) for clarinet, violin, cello and piano - Ensiesitys - Erkki Palola, viulu Heikki Kulo, sello Jörg Fabian Schnabel, klarinetti Kari Syväniemi, piano
6.1.2015 POHJOISET VIULUKONSERTOT. Tampere Filharmonia Santtu-Matias Rouvali, kapellimestari Baiba Skride, viulu
6.1.2015 POHJOISET VIULUKONSERTOT Tampere Filharmonia Santtu-Matias Rouvali, kapellimestari Baiba Skride, viulu Tiistai 6.1.2015 klo 15 Tampere-talon Iso sali Tampere Filharmonia Santtu-Matias Rouvali,
Crusell-viikko jatkuu fantasiamusiikilla ja konserttitansseilla
Tiedote 29.7.2019 Vapaa julkaistavaksi heti Crusell-viikko jatkuu fantasiamusiikilla ja konserttitansseilla Lauantaina 27.7. alkaneen Crusell-viikon fantasiateemaiset kamarimusiikkikonsertit jatkuvat Uudenkaupungin
Global Music Global Music 5,5 v GLOMAS 2,5 v yhteensä
Sibelius-Akatemiaan hakeneet ja hyväksytyt 2015-2018 2015 hak 2015 hyv 2016 hak 2016 hyv 2017 hak 2017 hyv 2018 hak 2018 hyv Arts Management Arts Management 2,5 v 106 14 ei hakua ei hakua 74 15 ei hakua
Bussiin nousulista ==============
1/6 Bussiin nousulista ============== Grp. Metallin ao. 148 r.y. Päivitetty lista 28.1.2009 Virkistysviikonloppumatka Kuusamoon 31.1. - 1.2.2009 (la-su/2 pv) "Holiday Club Kuusamon tropiikki" Bussi nro
TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI
TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI 1. Helsingin kaupunginorkesterin konsertti ke 21.8. Helsingin kaupunginorkesterin konsertissa kuullaan Sergei Prokofjevin teos Pekka ja susi, joka kertoo
3.9. 2015 SIBELIUKSEN TOINEN. Tampere Filharmonia Santtu-Matias Rouvali, kapellimestari
3.9. 2015 SIBELIUKSEN TOINEN Santtu-Matias Rouvali, kapellimestari Torstai 3.9.2015 klo 19 Tampere-talon Iso sali Santtu-Matias Rouvali, kapellimestari RICHARD STRAUSS (1864 1949) Ruusuritari-sarja op.
Eija Kajavan opinnäytekonsertti. Romantiikan ajan kamarimusiikkia. Musiikkikeskuksen kamarimusiikkisalissa klo 19
Eija Kajavan opinnäytekonsertti Säveliä elämästä Romantiikan ajan kamarimusiikkia Musiikkikeskuksen kamarimusiikkisalissa 28.11.2012 klo 19 Eija Kajava, viulu, Marjaana Oliveira, viulu Sonja Koistinen,
Suuri sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille
KULTIS Suuri sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille Porvoonseudun musiikkiopisto kutsuu kaikki Porvoon koulujen kakkosluokkalaiset tutustumaan sinfoniaorkesteriin keväällä 2018.
7.3. PERJANTAISARJA 10
7.3. PERJANTAISARJA 10 Musiikkitalo klo 19.00 Okko Kamu, kapellimestari Eero Heinonen, piano Petri Aarnio, viulu Joel Laakso, sello Tapani Länsiö: Sinfonia ( Varjot ), kantaesitys (Ylen tilaus) 26 min
SALON MUSIIKKIOPISTO
SALON MUSIIKKIOPISTO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa kirjaston läheisyydessä.
23.1.2015 KLASSISTA MUSIIKKIA. Tampere Filharmonia Dennis Kim, johtaja ja solisti
23.1.2015 KLASSISTA MUSIIKKIA Dennis Kim, johtaja ja solisti Perjantai 23.1.2015 klo 19 Tampere-talon Iso sali Dennis Kim, johtaja ja solisti FRANZ JOSEPH HAYDN (1732 1809) Sinfonia nro 31 D-duuri Torvensignaali
23.10. 2015 SLAAVILAISROMANTIIKKAA. Tampere Filharmonia Nikolaj Znaider, kapellimestari Saleem Ashkar, piano
23.10. 2015 SLAAVILAISROMANTIIKKAA Nikolaj Znaider, kapellimestari Saleem Ashkar, piano Perjantai 23.10.2015 klo 19 Tampere-talon Iso sali Nikolaj Znaider, kapellimestari Saleem Ashkar, piano PJOTR TŠAIKOVSKI
ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015
ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 Homenokka-turnauksessa Istumalentopallon Suomen Cupia on pelattu vuodesta 1985 TULOKSET ry 31. SUOMEN CUP Jyväskylässä 26.-27.9.2015 L O P P U T U L O K S E T NAISTEN
Oulun ammattikorkeakoulu KULTTUURIALAN AMK-TUTKINNOT, KEVÄÄN 2017 YHTEISHAKU
Oulun ammattikorkeakoulu KULTTUURIALAN AMK-TUTKINNOT, KEVÄÄN 2017 YHTEISHAKU AMK-tutkintoon johtava koulutus Kulttuurialan Medianomi (AMK) Musiikkipedagogi (AMK) Tanssinopettaja (AMK) Luonnonvara-alan
************************************* Mikä on LA-SO-LA-konsertti?
Hyvä peruskoulun opettaja, Syystervehdys Itä-Helsingin musiikkikoulusta IHMU:sta. Olemme tulossa esiintymään kouluunne marraskuussa, ja sitä ennen tarjoamme teille myös ennakkomateriaalia käytettäväksi
2.10. 2015 SIBELIUKSEN KOLMAS. Tampere Filharmonia Santtu-Matias Rouvali, kapellimestari
2.10. 2015 SIBELIUKSEN KOLMAS Santtu-Matias Rouvali, kapellimestari Perjantai 2.10.2015 klo 19 Tampere-talon Iso sali Santtu-Matias Rouvali, kapellimestari RICHARD STRAUSS (1864 1949) Till Eulenspiegelin
PÄÄSYKOEOHJEITA / 7
PÄÄSYKOEOHJEITA 2013 1 / 7 Sisältö YLEISTÄ... 1 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 1 LAPSIKUORO... 1 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 Vuonna 2004 JA SEN JÄLKEEN SYNTYNEET... 2 PIANO... 2 Vuonna 2003 JA TÄTÄ AIEMMIN SYNTYNEET...
Jean Sibelius 1865-1957
Jean Sibelius 1865-1957 1 Lapsuus Johann Christian Julius Sibelius syntyi 8. joulukuuta 1865 Hämeenlinnassa. Hänen isänsä oli tohtori Christian Gustaf Sibelius ja äitinsä viereisessä kuvassa istuva Maria
KONSERTTIKALENTERI SYKSY 2014. sib.fi. Elävä musiikki konserteissa SYKSY 2014
KONSERTTIKALENTERI Elävä musiikki konserteissa on korvaamaton, ainutkertainen elämys. Huippumuusikoiden yhteispeli, musiikin olemus, suuret tunteet ja yhteys ihmisen historiaan on aina henkilökohtainen
FAUNIEN ILTAPÄIVÄ TAMPERE FILHARMONIA
FAUNIEN ILTAPÄIVÄ TAMPERE FILHARMONIA Mihail Glinka (1804 1857) Trio Pathétique I Allegro moderato II Scherzo. Vivacissimo III Largo IV Allegro con spirito SU 28.1.2018 KLO 15.00 TAMPERE-TALON PIENI SALI
RHY:n hirvenhiihtokisa
RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101
Oulu Sinfonia kuuluu. sinulle
Oulu Sinfonia kuuluu sinulle KEVÄT 2018 KEVÄÄN 2018 KONSERTTIKALENTERI to 18.1. klo 19 Ylösnousemus Kausikonsertti s. 2 su 28.1. klo 14 Kamarikonsertti n lava Vapaa pääsy s. 23 to 1.2. klo 19 Venäläinen
TILAVARAUKSET 1 (5) Kansanmusiikki (pienet hanuristit) Anna-Mari
TILAVARAUKSET 1 (5) TANSSISALI KLO MAANANTAI 7.2. TIISTAI 8.2. KESKIVIIKKO 9.2. TORSTAI 10.2. 12-13 klo 13.30-14.15 klo 12.30-13.15 Tehtävä ja temppurata ML 2 Tehtävä ja temppurata ML 1 14.30-15.15 Eeva
POHJOIS-KARJALAN PIIRINMESTARUUSHIIHDOT
Miehet 12 3x2km (3P) 1. 2 Liperin Hiihtoseura 26.21,4 Osuus 1 Pauli Vuorma 1 7.48,3 Osuus 2 Juuso Varis 1 9.25,7 1 17.14,1 Osuus 3 Väinö Kontkanen 1 9.07,3 1 26.21,4 2. 5 Pyhäselän Urheilijat 31.08,4 Osuus
Maanantai 11.6. Musiikkijuhlien 10-vuotisnäyttelyn avajaiset Iitin kirkonkylän kylätalossa klo 19.00
IITIN MUSIIKKIJUHLAT 10 VUOTTA 11. - 16.6.2012 Ohjelma Maanantai 11.6. Musiikkijuhlien 10-vuotisnäyttelyn avajaiset Iitin kirkonkylän kylätalossa klo 19.00 Tiistai 12.6. Toivekonsertti Lossirannan kartanossa
2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70
100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56
RHY:n hirvenhiihtokisa
RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101
Pori Sinfoniettan kevätkausi 2016
Pori Sinfoniettan kevätkausi 2016 Liput: 23,50/ 21,50/ 18,50/ 7,50 ellei toisin mainita (hinta sisältää Ticketmasterin toimitusmaksun) 16.1. Lauantai Promenadikeskus Talvikarnevaali -happening Kevätkauden
Juho Laitinen, sello Jouko Laivuori, piano Sirje Ruohtula, valosuunnittelu
DocMus-yksikkö Juho Laitinen, sello Jouko Laivuori, piano Sirje Ruohtula, valosuunnittelu Juho Laitisen 3. jatkotutkintokonsertti lauantaina 12.3.2011 klo 21.00 Sibelius-Akatemian konserttisalissa Morton
RHY:n hirvenhiihtokisa
RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101 Vaikkojoen Erä 3. Räisänen Heikki (epäv.) 103 Piiri
Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain
Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Koko maa Lähetetty: 85578 Äänestys%: 31,0 Hyväksytty: 26323 Hyväksytty%: 99,1 Hylätty: 228 Hylätty%: 0,9 Valitaan: 222 Hyväksytty: 4152 Hyväksytty%: 99,2 Hylätty:
Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto KEVÄT 2019
Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto KEVÄT 2019 AMK-tutkintoon johtava koulutus Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto medianomi (AMK) musiikkipedagogi (AMK) tanssinopettaja (AMK) Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto
Suuri Sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille
Suuri Sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille Porvoonseudun musiikkiopisto/ Borgånejdens musikinstitut kutsuu kaikki Porvoon koulujen kakkosluokkalaiset tutustumaan sinfoniaorkesteriin.
Tulevaisuuden osaamistarpeet musiikkioppilaitoksissa ja orkestereissa Alustavia tuloksia kyselyiden pohjalta
Tulevaisuuden osaamistarpeet musiikkioppilaitoksissa ja orkestereissa Alustavia tuloksia kyselyiden pohjalta Toive-hankkeen ohjausryhmän kokous 26.1.2009 Ulla Pohjannoro Vastausprosentit: orkesterit ja
Juhannusjuoksu perjantai 21. kesäkuuta (GMT+3) - Viralliset tulokset
Juhannusjuoksu perjantai 21. kesäkuuta 2019 11.03 (GMT+3) - Viralliset tulokset Kilpailu info Laji: Juoksu Sijainti:, Suomi Lähtötapa: Ryhmä-lähtö manuaalisesti Ryhmät: Määritelty Kilpailijoita: 83 Ajanottolaite:
1) Instrumenttikoe 1 - voi käyttää säestäjää Yksi vapaavalintainen D- tai I-kurssitasoinen ooppera-aaria, Lied tai suomalainen laulu
Kokeiden kesto on rajoitettu: Instrumenttikoe 1 kestää 10 min, Instrumenttikoe 2 kestää 15 min. On mahdollista, että aikataulusyistä lautakunta kuuntelee vain osan kappaleista ja tarvittaessa keskeyttää
TORSTAISARJA 3
25.10. TORSTAISARJA 3 Musiikkitalo klo 19.00 Leonidas Kavakos, kapellimestari ja viulusolisti Wolfgang Amadeus Mozart: Viulukonsertto nro 3 G-duuri KV 216 25 min I Allegro II Adagio III Rondeau (Allegro
SIJ Sukunimi Etunimi Seura Sarja La Su Yht R
SIJ Sukunimi Etunimi Seura Sarja La Su Yht R 1 Kokkonen Petri SSG Y 92 96 188 2 Moilanen Pauli OMAS Y55 92 93 185 8 3 Kytömaa Juha SSG Y55 89 96 185 6 4 Hämäläinen Kai SA Y 92 92 184 5 Rajaniemi Vesa OulA
31.8. & Linnoista ja teatterilavoilta. Tampere Filharmonia Santtu-Matias Rouvali, kapellimestari Jonas Silinskas, trumpetti
31.8. & 1.9. 2016 Linnoista ja teatterilavoilta Tampere Filharmonia Santtu-Matias Rouvali, kapellimestari Jonas Silinskas, trumpetti Keskiviikko 31.8. klo 19 Ylöjärven kirkko Torstai 1.9. klo 19 Tampere-talon