OAJ Kymenlaakson alueyhdistyksen tilaisuus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OAJ Kymenlaakson alueyhdistyksen tilaisuus"

Transkriptio

1 JOKU ROTI OAJ Kymenlaakson alueyhdistyksen tilaisuus Minna Paavola pääluottamusmies JUKO ry/oaj/kotkan kaupunki KVTES/OVTES p

2 Kärkihankerahat eivät palaudu samoihin kohteisiin, mistä on leikattu. Kyseessä on hankeraha, joka ei jää pysyvään rahoitukseen.

3 Jos leikkaukset toteutetaan ns. juustohöylällä, uhkaa opetus- ja kasvatusalaa tuhansien työpaikkojen väheneminen. Jos ammatillisessa koulutuksessa esim. leikkaukset kohdistetaan suoraan opetukseen, tarkoittaa se 3900 työpaikkaa.

4 Eläkeuudistus voimaan eläkeuudistuksessa Kunnallinen eläkelaki (KuEL), Valtion eläkelaki (VaEL) ja Kirkon eläkelaki (KiEL) yhdistettiin ja käyttöön otettiin Julkisten alojen eläkelaki (JuEL) vuoden 2017 eläkeuudistuksen yhteydessä yleisen vanhuuseläkeiän alaraja alkaa nousta ja myös valittuja ns. ammatillisia eläkeikiä nostetaan asteittain työhistoriaan perustuvat ns. henkilökohtaiset eläkeiät, jotka eivät perustu valintaan, eivät nouse, ne ovat pääosin jo valmiiksi korkeammat kuin yleinen eläkeikä

5 Syntymävuosi Vanhuuseläkkeen alaikäraja Kertymisen yläikäraja v 68 v v 3 kk 68 v v 6 kk 68 v v 9 kk 68 v v 69 v v 3 kk 69 v v 6 kk 69 v v 9 kk 69 v v 70 v

6 Ammatillinen eläkeikä olisi täyttynyt aiempien määräysten mukaan Ammatillinen eläkeikä nousi kk kk kk v v 3 kk v 6 kk v 9 kk 2025 ja sen jälkeen + 2 v

7 Jokaiselle ikäluokalle lasketaan lisäksi ns. tavoiteeläkeikä, joka on korkeampi kuin alin eläkeikä. Tavoite-eläkeikä tarkoittaa ikää, jolloin eläkkeen määrä vastaisi suunnilleen sitä eläkettä, jonka olisi saanut alimmassa eläkeiässä ilman elinaikakertoimen aiheuttamaa vähennystä. Jos henkilö on syntynyt esimerkiksi vuonna 1955, alin vanhuuseläkeikä on 63 vuotta 3 kuukautta ja tavoite-eläkeikä on noin 64 vuotta 3 kuukautta. Jatkamalla työssä tavoite-eläkeikään saakka, eläkkeen määrä on suunnilleen se, mikä se olisi ollut 63 vuoden 3 kuukauden iässä ilman elinaikakertoimen aiheuttamaa vähennystä.

8 Vuorotteluvapaan ehdot muuttuivat vuorotteluvapaata koskevat leikkaukset valmisteltiin hallitusohjelman yhteydessä => budjettilaki voimaan syyperusteisuus ei käsittelyssä tason leikkaaminen (nyk. 70/80% työttömyyspäivärahasta) keston lyhentäminen (nyk vrk.) 180 päivään ei voi pitää enää useammassa jaksossa työhistoriavaatimus 16 vuotta => 20 vuotta ennen uuden lain voimaantuloa aloitetut ja sovitut vuorotteluvapaat jatkuvat vanhojen säännösten mukaisesti. vuorotteluvapaa on tullut aloittaa viimeistään

9 Hallituksen pakkolakipaketti soti yhteiskuntamalliamme vastaan ja rajoittaa sopimisen vapautta! Mielenilmaus sopimusoikeuden puolesta! sunnuntaityö- ja ylityökorvausten leikkaus vai lomarahan leikkaus 30% ( )? ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan leikkaukset=> omavastuuajan pidentyminen? sairauspäivien palkattomuus=> 1 pvä palkaton + 8 pvä 80% vuosiloma enintään 30 päivää (38 => 30)? vuosilomalaki? jo sovittu? KT: jos vuosilomia lyhennetään, myös peruskoulun, lukion ja ammatillisten opettajiin kohdistetaan vastaava ratkaisu? arkipyhien(2) palkattomuus?

10 Yhteiskuntasopimuksen, KIKY, linjauksia: Sopimuksen hyväksymisen edellytyksenä oli, että se korvaa hallituksen valmistelevat pakkolait. palkat ennallaan tammikuun alkuun 2018 asti paikalliselle sopimiselle pelisäännöt työaika lisääntyy, kaikille palkansaajille tulee 24 tuntia lisää työaikaa vuoden 2017 alusta lähtien lomarahoja leikataan julkisella sektorilla 30% määräaikaisesti vuosina työntekijän työttömyysvakuutusmaksu nousee 0,85% vuoteen 2018 mennessä työntekijän työeläkemaksu nousee 1,2% vuoteen 2020 mennessä muutosturva paranee aikuiskoulutustuen heikennyksiä perutaan n. - 4,5% vuosituloista

11 Yleissivistävän koulutuksen opettajien työvelvoitteen lisäys alkaen (kiky) Vähintään koko lukuvuosi ( ) Vähintään lukuvuoden työaika (veso - suvivirsi) Vähintään lukukausi tai vastaavan pituinen palvelussuhde (19 vko) Alle lukukausi tai vastaavan pituinen palvelussuhde Viranhaltija tai Päätoiminen tuntiopettaja Sivutoiminen tuntiopettaja, yli 10 vuosiviikkotuntia Sivutoiminen tuntiopettaja, alle 10 vuosiviikkotuntia

12 Perusopetus, lukio, aikuislukio opettajilla 24 tunnin vuotuinen työajan lisäys toteutetaan niin, että opettajat osallistuvat työnantajan määräämään opinto-, suunnittelu- ja muuhun opettajatyöhön 12 tuntia vuodessa tästä kuusi tuntia voidaan perustellusta syystä toteuttaa lukuvuoden työajalle sijoittuvana lauantaina muulla opettajatyöllä tarkoitetaan sellaista työtä, jota ei voi lukea opetusvelvollisuuteen se ei voi myöskään olla työtä, joka perustuu erilliseen OVTES:n määräykseen loput 12 tuntia lisätään opettajan vuotuiseen yhteissuunnittelutyöaikaan => =126h mahdollisuuksien mukaan pyritään yhdenmukaiseen käytäntöön mm. lauantaiopintopäivän suhteen.

13 JOKU ROTI! taustaa: Luottamusmiesten havainnot: - työnantajatahon kiristyneet asenteet - työnantajien muuttuneet sopimustulkinnat Jäsenten kokemat huolenaiheet: - lisääntynyt työmäärä - työajan ja resurssien riittämättömyys - muuttuneet tehtävänkuvat - työssäjaksamisongelmat

14 Raippa heiluu.. - Ammatillisen koulutuksen lähiopetuksen määrä vaihtelee eri koulutusaloilla. Eniten lähiopetusta on humanistisella ja kasvatusalalla, vähiten tekniikan ja liikenteen alalla, jossa yli 20 lähiopetustuntia viikossa on vain noin puolella opiskelijoista. - Lasten hoito-, opetus- ja kasvatushenkilöstön välisen suhdeluvun nostaminen päiväkodissa kolme vuotta täyttäneiden lasten osalta 1:7:stä 1:8:aan - Lasten subjektiivista oikeutta päivähoitoon ja varhaiskasvatukseen rajataan. - Ammattikorkeakoulujen yhteistoimintaneuvottelut jatkuvia

15 - Työtuomioistuin linjasi ratkaisussaan TT 2017:22; Jos äkillisesti ja yllättävästi poissaolevalle opettajalle ei saada heti hankittua sijaista, voidaan opettajalta tarvittaessa edellyttää toisen opettajan luokasta huolehtimista oman työn ohella siihen saakka, kunnes sijaisjärjestelyt saadaan hoidettua. HUOM! Mikäli opettaja toimii ns. hyppytuntien tai opetuksettomien päivien aikana toisen opettajaviranhaltijan sijaisena, edellyttää tämä asianomaisen opettajan suostumusta. - Uuden opettajan palkkaoikeuden alkaminen. Useat kunnat/oppilaitokset ovat tehneet tästä vakiintuneesta käytännöstä poikkeavan ratkaisun ja aloittavat uusien opettajien palkanmaksun (sekä toistaiseksi otetut että määräaikaiset) vasta ensimmäisestä veso päivästä alkaen. - Neuvottelut peruskoulun opettajien vuosityöajasta keskeytyivät Neuvottelut kariutuivat siihen, että opettajan oman opetuksen valmistelu-, suunnittelu- ja jälkikäteistyöaikaa ei otettu työaikamallissa riittävästi huomioon. - Yhteissuunnittelutyöaika, lapsiryhmän ulkopuolinen toiminta, muu työvelvollisuus, suunnittelutyöaika

16

17

18 OVTES peruskoulu 6 Yhteissuunnittelutyöaika Opettajalle määrättyjen viikoittaisten opetus- ja muiden tehtävien lisäksi opettajan tulee osallistua koulussa kolmen tunnin ajan viikossa opetuksen yhteissuunnitteluun, aineryhmittäisiin ja asiaryhmittäisiin neuvonpitoihin, kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön sekä opetuksen suunnitteluun ja koulun toiminnan kehittämiseen liittyvien tehtävien tekemiseen. 6a Yhteissuunnittelutyöajan vuotuinen tuntimäärä (voimaan ) Yhteissuunnittelutyöajan kokonaismäärä lukuvuoden aikana on korkeintaan 126 tuntia huomioon ottaen osio B mom. määräykset (KIKY). Yhteissuunnittelutyöajan vuotuinen suunnittelu ei voi lisätä lukuvuoden opettajatyöpäivien määrää. Perusopetuksen oppilaanohjauksen lehtorin sidottu työaika lukien 1245 tuntia lukuvuodessa.

19 OVTES lukio 2 Yhteissuunnittelutyöaika Aineenopettajan työaikaan kuuluu osallistuminen yhteissuunnitteluun siten, että opettajankokouksiin, aineryhmäkokouksiin ja neuvotteluihin varataan koulukohtaisesta toteutuksesta riippuen 2 5 tuntia opettajaa kohti kahdessa viikossa. 2 a Yhteissuunnittelutyöajan vuotuinen tuntimäärä (voimaan ) Yhteissuunnittelutyöajan kokonaismäärä lukuvuoden aikana on tuntia huomioon ottaen osio A 32 :n määräys ja osio B mom. määräykset. Yhteissuunnittelutyöajan vuotuinen suunnittelu ei voi lisätä lukuvuoden opettajatyöpäivien määrää.

20 KT yhteyshenkilötiedote ???? ei ole annettu valtakunnallisesti sitovia ohjeita, ys-ajan käytössä on kyse työn johtamisesta, josta ei sovita virkaehtosopimuksessa työajan käytöstä ja työtehtävistä ei sovita opettajien kassa, vaan asia kuuluu työnantajan määräysvaltaan opettaja ei viranhaltijana voi kieltäytyä työnantajan määräämästä virkaan kuuluvasta tehtävästä sillä perusteella, että tehtävään ei ole erillistä korvausperustetta tai työaikamääräystä tarkoitettu opettajien väliseen yhteistyöhön ja koulun kehittämiseen, joka kuntatasolla katsotaan tärkeäksi ja tarpeelliseksi voi käyttää koulutuksiin ja opettajien yhteisiin kokouksiin voi olla työsuunnitelmassa kiinteinä viikoittaisina tunteina ys-ajan tarkoituksenmukaisesta käytöstä päättää työnantaja OAJ:llä eri näkemys joistakin yllä olevista asioista. KT on kyllä linjannut yhteissuunnittelutyöaikaa yleiskirjeissään aikaisemmin: A21/1985, liite ja 6/2005, A21/1985, liite ja 6/2005. Näiden vanhojen yleiskirjeiden pohjalta OAJ:kin on linjannut ys-aikaa.

21 KT:n yleiskirjeen (A21/1985, liite ja 6/2005) mukaan esimerkkejä em. tehtävistä ovat mm. yhteistyö oppilaiden huoltajien kanssa koulun kasvatustyön suunnittelu koulun toimintaan liittyvien tapahtumien, juhlien, retkien ym. suunnittelu yhteistyö muiden koulujen ja päiväkotien opettajien kanssa yhteistyö koulupsykologin, koulukuraattorin, terveydenhuoltohenkilöiden tai muiden viranomaisten kanssa oppilasasioissa kahden tai useamman opettajan yhteistyönä tapahtuva opetuksen suunnittelu Vaikka yhteissuunnittelun tarkoituksena on koulun yhteisvastuullinen kehittäminen, niin opettaja voi yhteissuunnitteluajan puitteissa yksinäänkin tehdä koulun toiminnan kehittämiseen liittyviä suunnittelu- ja valmistelutöitä. Vuosiluokilla 1-6 yhteissuunnitteluajan painopiste pitäisi olla kodin ja koulun välisessä yhteistyössä.

22 KT:n yleiskirjeen (A21/1985, liite ja 6/2005) mukaan YT-aikaan voidaan lukea kaikki muu koulutyön hyväksi opettajan tekemä suunnittelutyö joka ei ole omien oppituntien valmistelua tai jälkityötä jota ei ole korvattu erillispalkkauksella jota ei ole korvattu koulukohtaisilla korvauksilla joka ei sisälly kolmeen opettajatyöpäivään (VESOpäivät) jonka tekemiseen ei ole vapautettu tavanomaisesta koulutyöstä Kuitenkin on huomattava, että välitunti on osa oppituntia, josta opettajalle maksetaan palkka, joten välituntien aikana tehtyä työtä ei voida lukea YTaikaan.

23 JOKU ROTI! Yhteissuunnitteluresurssin käyttöä pitää suunnitella yhteistyössä rehtorin ja opettajien kanssa jo lukuvuoden alussa. Yhteissuunnittelutyön painopistealueet, resursointi ja toteuttaminen päätetään yhdessä opettajien kanssa koulun lukuvuoden toimintasuunnitelmaa laadittaessa. Viikoittain tai joka toinen viikko pidettävät kaikkia koskevat yhteiskokoukset eivät ole järjestelmän tarkoitus, koska tällöin ei jää aikaa muiden yhteissuunnitteluun kuuluvien tehtävien hoitamiseen. Vaikka yhteissuunnittelun tarkoituksena on koulun yhteisvastuullinen kehittäminen, niin opettaja voi yhteissuunnittelutyöajan puitteissa tehdä yksinäänkin töitä. Vaikka viranhaltija ei voikaan faktisesti kieltäytyä opettajan tehtäviin kuuluvasta työstä, tulee ne kuitenkin opettajan sovittuun työaikaan mahtua.

24 Opetus- ja kasvatustehtävät, lastentarhanopettaja 1. Opetus- ja kasvatustyö Lapsiryhmässä tehtävä työ 2. Muu työ (A, B + C) A. Oman lapsiryhmän opetus- ja kasvatustehtävien suunnittelu-, valmistelu-, arviointi- ja kehittämistyö sekä oman lapsiryhmän tiimipalaverit B. Huoltajien kanssa tehtävä yhteistyö C. Monialainen yhteistyö KVTES määrittää lapsiryhmän ulkopuolisiin tehtäviin kuuluvan noin 8% työajasta, mutta kyselyt osoittavat tähän käytetyn ajan olevan huomattavasti suuremman, n % Lapsiryhmän ulkopuolisista tehtävistä osa on tarkoituksenmukaista tehdä työpaikan ulkopuolella (asiallinen työtila, työvälineet, työrauha arviointiin, suunnitteluun ja valmisteluun). KT 2001

25 Varhaiskasvatus on osa suomalaista koulutus- ja kasvatusjärjestelmää! STM OKM 2013 Varhaiskasvatuslaki 2015 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016 lastentarhanopettaja vastaa lapsen varhaiskasvatussuunnitelman laatimisen prosessista, sen toteutumisen arvioinnista sekä varhaiskasvatussuunnitelmaan liittyvistä huoltajien kanssa käytävistä keskusteluista ja kasvatusyhteistyöstä työvuoroja suunniteltaessa lastentarhanopettajille tulee suunnitella työaikaa tiimeihin ja lisäksi myös itsenäistä luottotyöaikaa, jolla taataan mahdollisuus suorittaa KVTES liite mom. soveltamisohje 1 mukaisia työtehtäviä Varhaiskasvatuksessa tarvitaan toimintakulttuurin muutos: opettajan vastuut ja tehtävät on kirkastettava! Aikaa ja osaamisresurssia ei pidä hukata; kaikki tekee kaikkea ei käy! Kiky työajanlisäys 30 min/viikko

26 Kansalaisopiston opettaja oppitunnin pituus on laskennallisesti 60 minuuttia, josta opetusta on 45 minuuttia muun työvelvollisuuteen kuuluvan tunnin pituus laskennallisesti on 60 minuuttia opetustunteihin sisältyy opetuksen valmistelu samoin kuin opetukseen kuuluvien kertaus, kokeiden ja muiden tehtävien valmistus ja korjaus sekä osallistuminen opettajainkokouksiin muuhun työvelvollisuuteen kuuluvat opiston erityisluonteesta johtuen - yleiset järjestelyt - opetussuunnitelman laatiminen - opetuksen kehittäminen - opiskelijan ohjaus - oppilaskuntaan osallistuminen - sekä muut samantapaiset tehtävät - Kiky työajanlisäys 24 h muu työvelvollisuuteen=> 374 h lukien

27 Kansalaisopiston suunnittelijaopettaja tehtäviin kuuluu mm. opintokokonaisuuksien/kurssien suunnittelua, koordinointia, hankkeiden hallintaa ja seurantaa sidottu vuotuinen työaika määrätään 1224 tunniksi voimaan työaika jakautuu opetukseen ja muuhun työhön opetustunteja voi olla enintään oman aineen opetustuntimäärän verran h työvuodessa omien oppituntien valmistelu ja jälkikäteistyöt tehdään opetustyöajan ja työnantajan muun määräämän työajan(1224h) ulkopuolisena aikana

28 Kunnalliset ammatilliset oppilaitokset Opetusvelvollisuustyöajassa merenkulkuoppilaitoksen opettajan henkilökohtainen suunnittelutyöaika on 1,5 tuntia ja taide- ja viestintäkulttuurioppilaitoksen opettajan 1,0 tuntia viikossa. Suunnittelutyöaika luetaan opettajan opetusvelvollisuuteen. Ammattioppilaitoksessa opettajan tulee osallistua keskimäärin 1,5 tunnin ajan viikossa oppilaitoksen toiminnan kannalta tarpeelliseen suunnittelutyöhön, jota ei lueta opetusvelvollisuuteen. Sosiaali- ja terveysalan sekä metsä- ja puutalousoppilaitosten opettajan työaika on kokonaistyöaika, joka on soveltuvin osin oppilaitoksen toiminnalliset vaatimukset huomioon ottava toimistotyöaika. Ennen työvuoden alkua tulee opettajalle vahvistaa työaikasuunnitelma. Työaikasuunnitelman toteutumista tulee seurata säännöllisesti. Kunkin opettajan työajan jakaantumisesta opetus- ja muuhun työhön päätetään paikallisesti kussakin oppilaitoksessa.

29 Suunnittelutyöhön kuuluu: osallistuminen osastonkokouksiin ja vastaaviin kokouksiin sekä opettajien välisiin opetuksellisiin ja kasvatuksellisiin kysymyksiin liittyviin kokouksiin ja neuvonpitoihin yhteydenpito paikalliseen elinkeinoelämään ja vastaaviin sidosryhmiin sekä opiskelijoiden vanhempiin ja oman opetuksen suunnitteluun ja oppilaitoksen toiminnan kehittämiseen liittyviin tehtäviin Jos sopimusmääräysten mukainen aika ei näihin tehtäviin riitä, tulee ne korvata erikseen määräysten mukaan (Eräät muut kuin luokanopetustehtävät). Kokonaistyöajassa vastaavat tehtävät tulee resursoida tunteina vuosittaiseen työaikasuunnitelmaan.

30 Hallitus antoi lakiesityksensä ammatillisen koulutuksen reformista eduskunnalle Hallituksen lakiesityksessä opettaja on keskiössä niin opetuksessa kuin arvioinnissakin. Opettaja on mukana myös tekemässä opiskelijoille henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa yhdessä opinto-ohjaajan kanssa. Esityksessä turvataan opiskelijalle oikeus tarvitsemaansa opettajan antamaan opetukseen, arviointiin ja opintoohjaukseen. Tämä takaa opiskelijoiden yhdenvertaisuuden myös jatko-opintoja ajatellen Reformin hyvistä tavoitteista huolimatta huoli ammatillisen koulutuksen rahoituksesta jatkuu. OAJ:ssä on suuri huoli siitä, ylletäänkö reformin tavoitteisiin ja kyetäänkö laadukas opetus turvaamaan, kun rahoituksesta on leikattu neljännes ja hallituksen esittämä rahoitusmalli on epävakaa ja vaikeasti ennakoitava

31 Yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttaminen => OAJ on laatinut asiaa koskevan lausunnon. Lausunnolla olevassa hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yliopistolakia ja ammattikorkeakoululakia Tampereen yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto yhdistettäisiin uudeksi x nimiseksi säätiöyliopistoksi. Esityksen tavoitteena on muodostaa Tampereelle Tampere3- korkeakoulukokonaisuus, joka muodostuu uuden yliopiston lisäksi sen pääosin omistamasta ammattikorkeakoulusta. Esitykseen liittyy mm. ehdotus myös korkeakoulujen välisen opetusyhteistyön mahdollisuuksien laajentamisesta ja koulutuksen lakkauttamiseen liittyvästä opiskelijoiden siirtymisestä toiseen korkeakouluun. Korkeakoulun ei tarvitsisi enää järjestää kaikkea tutkintoihin pakollisina kuuluvia opintoja itse, vaan se voisi hankkia korvaavaa opetusta toiselta kotimaiselta yliopistolta tai ammattikorkeakoululta. Ehdotus koskisi kaikkia Suomen yliopistoja ja ammattikorkeakouluja. Lisäksi ammattikorkeakoulujen hallintokieltä koskeva sääntely ehdotetaan muutettavaksi yliopistojen sääntelyä vastaavaksi.

32 JOKU ROTI ROTIssa opettajat ja esimiehet eivät vaadi mitään lisää ROTIssa muistutetaan, että sopimuksia on noudatettava molemmin puolin ROTI korostaa yhteistyötä ja yhdessä sopimista ROTI lisää työhyvinvointia ja työssäjaksamista ROTI ei ole ketään vastaan olemme samassa veneessä ROTI muistuttaa kasvatuksen ja opetuksen tärkeydestä ROTI lisää oikeaa tietoa sopimuksista

33 - Sovi esimiehesi kanssa lukuvuoden töistä ja tehtävistä. - Työn suunnittelussa tulee huomioida riittävä resursointi ja työssä jaksaminen. - Tarkista, että työaikasuunnitelmasi/lukujärjestyksesi/työvuorolistat ovat kunnossa ja kaikkiin työtehtäviin on varattu riittävästi aikaa. - Toimi sovitun suunnitelman mukaisesti. - Seuraa työaikasi toteutumista lukuvuoden/toimintakauden aikana. - Huom. virkarehtoreiden, opinto- ja oppilaanohjaajien työajan suunnittelu ja seuranta. - Myös suunnittelu- ja yhteissuunnittelutyöaika on määritelty sopimuksissa. - Sovi esimiehesi kanssa etukäteen mahdollisista työajan muutoksista ja ylityksistä. - Sovi etukäteen mahdollisista lisätehtävistä ja niihin varattavista resursseista (ajallisesta ja/tai rahallisesta). - Myös tehdystä lisä- ja ylityöstä tulee saada korvaus, eikä resursoimattomaan työhön tule ryhtyä.

34 Pysähdy välillä miettimään jaksamistasi ja työkuormaasi tehtäviä on syytä itse rajata töitä ei ole pakko tehdä työajan ulkopuolella työkännykkä ei tarkoita 24/7 tavoitettavuutta esimies näyttää esimerkkiä omasta jaksamisestaan huolehtiessaan ollaan solidaarisia kollegoja kohtaan pidetään tehtäväkuvat kunnossa tehtävien muuttuessa vaativimmiksi muistetaan päivittää tehtäväkuva ja palkka huolehditaan omasta jaksamisesta työuupumus/elämäuupumus ole armollinen itsellesi!

35 Pysyykö se päiväkoti/ koulu/ oppilaitos pystyssä, jos Miten oppilaat, opiskelijat ja vanhemmat suhtautuvat, jos jos todella raivataan aikaa opetus- ja kasvatustyölle?

36 Keskitytään olennaiseen: JOKU ROTI!

VESOT, KIKY JA YS

VESOT, KIKY JA YS VESOT, KIKY JA YS Tämän diasarjan tarkoitus on avata mahdollisimman kattavasti yleissivistävässä opetuksessa toimivien opettajien VESO-KOULUTUSPÄIVIÄ KILPAILUKYKYSOPIMUKSEN mukaisia lisäyksiä työaikaan

Lisätiedot

KIKY Yhteissuunnittelutyöaika Vesot Yleissivistävä opetus, kaikki sopimusalat

KIKY Yhteissuunnittelutyöaika Vesot Yleissivistävä opetus, kaikki sopimusalat KIKY Yhteissuunnittelutyöaika Vesot Yleissivistävä opetus, kaikki sopimusalat 1 YS, VESO JA KIKY Tämän kalvosarjan avulla pyritään avaamaan mahdollisimman kattavasti yleissivistävässä opetuksessa toimivien

Lisätiedot

Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus 2017

Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus 2017 Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus 2017 Kiky TYÖAIKAVELVOITTEEN LISÄYS Arja Aroheinä, henkilöstöjohtaja 9.11.2016 22.11.2016 Kevätlukukausi 2017 Perusopetus 22.11.2016 2 Työvelvoitteen

Lisätiedot

Kilpailukykysopimus Lindroos Alaja - Talvitie

Kilpailukykysopimus Lindroos Alaja - Talvitie Kilpailukykysopimus Lindroos Alaja - Talvitie 1 Hallituksen aiempi esitys määräaikaisiksi pakkolaeiksi ü Arkipyhät palkattomiksi ü Palkallisten sairauspäivien palkkataso ja määrä ü Pitkien vuosilomien

Lisätiedot

Mikä kiky? Opas kilpailukykysopimuksen vaikutuksista

Mikä kiky? Opas kilpailukykysopimuksen vaikutuksista Opas kilpailukykysopimuksen vaikutuksista Kilpailukykysopimus Pääsopijajärjestöillä ja maan hallituksella on yhteinen näkemys siitä, kuinka kilpailukykysopimus vaikuttaa valtion ja kuntien talouteen. Kaikki

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE 048 1 OPETUSVIRASTO Hallinto- ja kehittämiskeskus Henkilöstö- ja lakipalvelut Elisa Cichoracki 13.6.

HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE 048 1 OPETUSVIRASTO Hallinto- ja kehittämiskeskus Henkilöstö- ja lakipalvelut Elisa Cichoracki 13.6. HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE 048 1 Peruskoulujen rehtoreille ja johtajille Ohje voimassa toistaiseksi PERUSKOULUN YHTEISSUUNNITTELUTYÖAIKA (OVTES 2010-11 osion B liitteen 1 6 ) Yleistä opetuksen yhteissuunnittelusta

Lisätiedot

VIPU-SOVELLUS YS-AJAN RIITTÄVYYDEN SEURAAMISEKSI

VIPU-SOVELLUS YS-AJAN RIITTÄVYYDEN SEURAAMISEKSI VIPU-SOVELLUS YS-AJAN RIITTÄVYYDEN SEURAAMISEKSI Hei! Olen Raimo Hietala, Pääluottamusmies ja olen koonnut OAJ:n laatimista materiaaleista ja dia-sarjoista seuraavanlaisen selvityksen yhteissuunnitteluajan

Lisätiedot

Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen 2017 (OVTES 2017) sopimusmuutosten soveltamisohjeet

Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen 2017 (OVTES 2017) sopimusmuutosten soveltamisohjeet KT Yleiskirjeen 10/2016 liite 2 1 (12) Freund Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen 2017 (OVTES 2017) sopimusmuutosten soveltamisohjeet Sopimusmuutokset Sopimusmuutosten voimaantulo

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 10/2016 liite 3 1 (14) Freund. OVTES osio A. 33 Vuosiloma ja laskennallinen vuosiloma

KT Yleiskirjeen 10/2016 liite 3 1 (14) Freund. OVTES osio A. 33 Vuosiloma ja laskennallinen vuosiloma KT Yleiskirjeen 10/2016 liite 3 1 (14) OVTES osio A 33 Vuosiloma ja laskennallinen vuosiloma 1 mom. Jos opetushenkilöstöön kuuluvalla viranhaltijalla/työntekijällä on oikeus vuosilomaan, tästä on sopimusmääräys

Lisätiedot

5 v. 8 v. 10 v. 15 v. 20 v. 2 % 4 % 6 % 4 % 6 %

5 v. 8 v. 10 v. 15 v. 20 v. 2 % 4 % 6 % 4 % 6 % OSIO C Liite 8 Metsä- ja puutalousoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 8 METSÄ- JA PUUTALOUSOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala Metsä- ja puutalousoppilaitoksen opetushenkilöstön palvelussuhteen

Lisätiedot

Kilpailukykysopimus: Vuosittaista työaikaa pidennetään keskimäärin 24 tunnilla vuosittaista ansiotasoa muuttamatta.

Kilpailukykysopimus: Vuosittaista työaikaa pidennetään keskimäärin 24 tunnilla vuosittaista ansiotasoa muuttamatta. YHTEISTYÖTOIMIKUNTA 11.1.2017 Työajan pidentäminen Kilpailukykysopimus: Vuosittaista työaikaa pidennetään keskimäärin 24 tunnilla vuosittaista ansiotasoa muuttamatta. Työajan pidentämisessä ratkaisut vaihtelevat

Lisätiedot

A B C 4 03 04 01 2 Ylempi korkeakoulututkinto ja erityisopetusta antavan opettajan kelpoisuus 49 49 49

A B C 4 03 04 01 2 Ylempi korkeakoulututkinto ja erityisopetusta antavan opettajan kelpoisuus 49 49 49 1 LIITE 1 PERUSKOULU 5 Oppilaanohjauksen lehtori 2 mom. Jos oppilaanohjauksen lehtorilla on oppilaanohjaajan koulutus, korotetaan liukuman ylärajaa yhdellä palkkaluokalla. 6 Erityisopetuksen opettajan

Lisätiedot

Osio C Liite 6 Taide- ja viestintäkulttuurioppilaitos Soveltaminen ja palkka

Osio C Liite 6 Taide- ja viestintäkulttuurioppilaitos Soveltaminen ja palkka Osio C Liite 6 Taide- ja viestintäkulttuurioppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 6 TAIDE JA VIESTINTÄKULTTUURIOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala 1 mom. Taide- ja viestintäkulttuurioppilaitosten

Lisätiedot

Kilpailukykysopimuksen aiheuttamat muutokset henkilöstön lomarahoihin ja työaikaan alkaen

Kilpailukykysopimuksen aiheuttamat muutokset henkilöstön lomarahoihin ja työaikaan alkaen Henkilöstöpalvelut 14.11.2016 Kilpailukykysopimuksen aiheuttamat muutokset henkilöstön lomarahoihin ja työaikaan 1.2.2017 alkaen Asian käsittely Yhteistyötoimikunta 1.12.2016 Hallintolautakunta 13.12.2016

Lisätiedot

1 mom. Tätä liitettä sovelletaan seuraavilla koulutusaloilla:

1 mom. Tätä liitettä sovelletaan seuraavilla koulutusaloilla: OSIO C Liite 4 Ammattioppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 4 AMMATTIOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala 1 mom. Tätä liitettä sovelletaan seuraavilla koulutusaloilla: tekniikan ja liikenteen

Lisätiedot

OSIO B Kokeilu Yleissivistävät koulut

OSIO B Kokeilu Yleissivistävät koulut OSO B YLESSVSTÄVÄN KOULUN OPETUSHENKLÖSTÖN TYÖAKAKOKELUJA KOSKEVAT SOPMUSMÄÄRÄYKSET SOVELTAMNEN 1 Soveltamisala ja voimassaolo 1 mom. Näitä sopimusmääräyksiä sovelletaan jäljempänä mainittujen ammattiryhmien

Lisätiedot

Ammatillisten vuosityöaika

Ammatillisten vuosityöaika Ammatillisten vuosityöaika Markku Perttunen OAJ VUOSITYÖAIKA Vanha lainsäädäntö Nuorisoasteen koulutus -> Nuorisoasteen sopimukset Aikuiskoulutus -> Ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten sopimukset Ammatillinen

Lisätiedot

OSIO C Kokeilu Ammatilliset oppilaitokset

OSIO C Kokeilu Ammatilliset oppilaitokset OSIO C AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN OPETUSHENKILÖSTÖN TYÖAIKAKOKEILUA KOSKEVAT SOPIMUSMÄÄRÄYKSET I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala 1 mom. Näitä sopimusmääräyksiä (2 10 ) sovelletaan jäljempänä mainittujen

Lisätiedot

Miksi vuosityöaikaan siirrytään?

Miksi vuosityöaikaan siirrytään? Miksi vuosityöaikaan siirrytään? Ammatillisen reformin myötä oppituntien käsite poistui lainsäädännöstä, ja näin ollen oppitunti palkanmaksun perusteena ei enää ollut toimiva. Opettajan työhön on tullut

Lisätiedot

Ajankohtaista työmarkkina- ja neuvottelutilanteesta AKOL:n neuvottelupäivät

Ajankohtaista työmarkkina- ja neuvottelutilanteesta AKOL:n neuvottelupäivät Ajankohtaista työmarkkina- ja neuvottelutilanteesta AKOL:n neuvottelupäivät 1 Sopimuskausi Sopimukset ovat voimassa 31.1.2017 asti työrauhavelvoite Uudet sopimukset 1.2.2017 alkaen Tuleeko taustalle laaja

Lisätiedot

Rehtorin (4 07 01 01 1) tehtäväkohtainen palkka määrätään palkkaasteikon puitteissa (ks. palkkaliite).

Rehtorin (4 07 01 01 1) tehtäväkohtainen palkka määrätään palkkaasteikon puitteissa (ks. palkkaliite). Osio F Liite 13 Kansanopisto Palkka ja työaika OSIO F LIITE 13 KANSANOPISTO I VIRAN/TOIMENHALTIJOIDEN PALKKA JA TYÖAIKA 1 Rehtorin tehtäväkohtainen palkka Rehtorin (4 07 01 01 1) tehtäväkohtainen palkka

Lisätiedot

OSIO C Liite 9 Merenkulkuoppilaitos Soveltaminen ja palkka

OSIO C Liite 9 Merenkulkuoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C Liite 9 Merenkulkuoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 9 MERENKULKUOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala 1 mom. Merenkulkuoppilaitoksen opetushenkilöstön palvelussuhteen ehtoina sovelletaan

Lisätiedot

Kokonaistyöajassa olevat kansanopistot

Kokonaistyöajassa olevat kansanopistot Kokonaistyöajassa olevat kansanopistot Uusi työaikamalli Kansanopistojen rehtorit 16.2.2010 Asiantuntija Salla Pyymäki Tuottavuus- ja palkkakilpailukykyohjelma Neuvottelutulos 8.2.2010 (hallitus vahvistaa

Lisätiedot

Työpäivien lukumäärä, sijoittuminen ja oppitunnin pituus

Työpäivien lukumäärä, sijoittuminen ja oppitunnin pituus Työpäivien lukumäärä, sijoittuminen ja oppitunnin pituus 31.12.1998 vakiintuneen käytännön mukaisesti Lainsäädäntö ja työsuunnitelma tai vastaava asiakirja Luottamusmiehen kanssa voidaan sopia toisin Peruskoulussa

Lisätiedot

13 Ylioppilaskirjoitusten järjestelytehtävä rehtorin ollessa jäävi

13 Ylioppilaskirjoitusten järjestelytehtävä rehtorin ollessa jäävi 1 OSIO B, LIITE 3 OSIO B AIKUISLUKIO I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala n opetushenkilöstöön sovelletaan seuraavia liitteen 2 määräyksiä: 4 Tohtorilisä 12 Yksityisoppilaan kuulustelu ja ylioppilaskirjoituksiin

Lisätiedot

KUNNALLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2017 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

KUNNALLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2017 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA KT Yleiskirjeen 10/2016 liite 1 KUNNALLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2017 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Työmarkkinakeskusjärjestöjen Kilpailukykysopimusta koskevan neuvottelutuloksen toteuttaminen

Lisätiedot

5 v. 8 v. 10 v. 15 v. 20 v. 2 % 5 % 6 % 4 % 6 %

5 v. 8 v. 10 v. 15 v. 20 v. 2 % 5 % 6 % 4 % 6 % OSIO C Liite 8 Metsä- ja puutalousoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 8 METSÄ- JA PUUTALOUSOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala Metsä- ja puutalousoppilaitoksen opetushenkilöstön palvelussuhteen

Lisätiedot

Yleiskirjeen 11/2015 liite 2 OVTES palkat ja palkkiot 1.1.2016 lukien OSIO A Yleinen osa Palkkiot

Yleiskirjeen 11/2015 liite 2 OVTES palkat ja palkkiot 1.1.2016 lukien OSIO A Yleinen osa Palkkiot KT Yleiskirjeen 11/2015 liite 2 OVTES palkat ja palkkiot 1.1.2016 lukien OSIO A Yleinen osa Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,05 e/kerta OSIO B Yleissivistävän koulun opetushenkilöstön yhteiset määräykset

Lisätiedot

2 Lehtorin (aineenopettajan) hinnoittelutunnukset ja peruspalkka (ks. palkkaliite) kelpoisuus taikka perusopetusta antavan opettajan kelpoisuus

2 Lehtorin (aineenopettajan) hinnoittelutunnukset ja peruspalkka (ks. palkkaliite) kelpoisuus taikka perusopetusta antavan opettajan kelpoisuus OSIO B Liite 3 Aikuislukio Soveltaminen ja palkka OSIO B LIITE 3 AIKUISLUKIO I SOVELTAMINEN 1 Sovellettavat liitteen 2 sopimusmääräykset Aikuislukion opetushenkilöstöön sovelletaan seuraavia liitteen 2

Lisätiedot

KT 8.4.2015 Yleiskirjeen 5/2015 liite

KT 8.4.2015 Yleiskirjeen 5/2015 liite OVTES:n 2014 2016 palkat ja palkkiot 1.7.2015 lukien Yleiskorotuksella 0,4 prosenttia korotetaan 1.7.2015 lukien - hinnoittelutunnuksen mukaisia peruspalkkoja, vähimmäispalkkoja sekä palkka-asteikkojen

Lisätiedot

Virka- ja työehtosopimuksia

Virka- ja työehtosopimuksia Virka- ja työehtosopimuksia Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus OVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus KVTES Valtion yleinen virka- ja työehtosopimus Tarkentavat virkaehtosopimukset

Lisätiedot

Ammatillisten vuosityöaika

Ammatillisten vuosityöaika 1 Ammatillisten vuosityöaika Markku Perttunen OAJ 2 1 Palkka 3 Opettajan palkka Kokoaikaisen (1500 h) opettajan tehtäväkohtainen palkka on vähintään sopimuksen palkkaliitteen mukainen Palkkataso: OVTES

Lisätiedot

Palkat ja palkkiot 1.1.2012 lukien

Palkat ja palkkiot 1.1.2012 lukien Palkat ja palkkiot 1.1.2012 lukien OSIO A Yleinen osa Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 35,07 e/kerta OSIO B Yleissivistävän koulun opetushenkilöstön yhteiset määräykset Tehtäväkohtainen palkka Hinnoittelu-

Lisätiedot

VST vapaa sivistystyö. OAO AKOL ry vst-tiimi

VST vapaa sivistystyö. OAO AKOL ry vst-tiimi VST vapaa sivistystyö OAO 7.11.2018 AKOL ry vst-tiimi Mitä on vapaa sivistystyö? Vapaan sivistystyön tarkoituksena on elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta tukea yksilöiden persoonallisuuden monipuolista

Lisätiedot

Ohjeistus perusopetuksen kouluille lukuvuoden suunnittelua ja toteuttamista varten

Ohjeistus perusopetuksen kouluille lukuvuoden suunnittelua ja toteuttamista varten Raision kaupunki 1 (9) Ohjeistus perusopetuksen kouluille lukuvuoden 2019-2020 suunnittelua ja toteuttamista varten (Päivitetty: 2.4.2019) 1. Viralliset koulupäivät ja niiden pituudet - Kaikissa kouluissa

Lisätiedot

Julkisen sektorin erityiskysymykset eläkeuudistuksessa. Päivi Lilleberg

Julkisen sektorin erityiskysymykset eläkeuudistuksessa. Päivi Lilleberg Julkisen sektorin erityiskysymykset eläkeuudistuksessa Päivi Lilleberg Keva.fi eläkeasiat sujuvasti verkossa Tietoa eläkkeistä, Kevasta ja Kevan palveluista tietosivut, ohjeet ja tukimateriaalit uutiset,

Lisätiedot

Ajankohtaista työmarkkina- ja neuvottelutilanteesta AKOL:n neuvottelupäivät

Ajankohtaista työmarkkina- ja neuvottelutilanteesta AKOL:n neuvottelupäivät Ajankohtaista työmarkkina- ja neuvottelutilanteesta AKOL:n neuvottelupäivät 1 TYKA Työllisyys- ja kasvusopimus TYKA I: kunta 1.3.2014-31.12.2015, yksityinen 1.4.2014-31.1.2016 TYKA II: kunta 1.1.2016-31.1.2017,

Lisätiedot

1 mom. Rehtorin tehtäväkohtainen palkka määrätään paikallisesti palkkaasteikon puitteissa (ks. palkkaliite).

1 mom. Rehtorin tehtäväkohtainen palkka määrätään paikallisesti palkkaasteikon puitteissa (ks. palkkaliite). OSIO F LIITE 11 LASTEN JA NUORTEN TAIDEKOULU I PALKKA JA TYÖAIKA 1 Rehtorin palkka 1 mom. Rehtorin tehtäväkohtainen palkka määrätään paikallisesti palkkaasteikon puitteissa (ks. palkkaliite). Em. palkka-asteikon

Lisätiedot

OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot lukien. OSIO A Yleinen osa Palkkiot Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,83 e/kerta

OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot lukien. OSIO A Yleinen osa Palkkiot Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,83 e/kerta OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot 1.4.2019 lukien OSIO A Yleinen osa Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,83 e/kerta OSIO B Yleissivistävän koulun opetushenkilöstön yhteiset määräykset Tehtäväkohtainen

Lisätiedot

OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot lukien. OSIO A Yleinen osa Palkkiot Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,47 e/kerta

OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot lukien. OSIO A Yleinen osa Palkkiot Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,47 e/kerta OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot 1.12.2018 lukien OSIO A Yleinen osa Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,47 e/kerta OSIO B Yleissivistävän koulun opetushenkilöstön yhteiset määräykset Tehtäväkohtainen

Lisätiedot

OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot lukien. OSIO A Yleinen osa Palkkiot Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,47 e/kerta

OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot lukien. OSIO A Yleinen osa Palkkiot Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,47 e/kerta OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot 1.5.2018 lukien OSIO A Yleinen osa Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,47 e/kerta OSIO B Yleissivistävän koulun opetushenkilöstön yhteiset määräykset Tehtäväkohtainen

Lisätiedot

Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen muuttuneet sopimusmääräykset (OVTES 2014 2016)

Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen muuttuneet sopimusmääräykset (OVTES 2014 2016) KT Yleiskirjeen 11/2015 liite 3 1 (5) Freund Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen muuttuneet sopimusmääräykset (OVTES 2014 2016) Tulkintaa muuttamattomat muutokset 1.1.2016 voimaan

Lisätiedot

1 Rehtorin ja apulaisrehtorin tehtäväkohtainen palkka. 2 Opettajan hinnoittelutunnukset peruspalkka (ks. palkkaliite)

1 Rehtorin ja apulaisrehtorin tehtäväkohtainen palkka. 2 Opettajan hinnoittelutunnukset peruspalkka (ks. palkkaliite) OSIO F LIITE 12 Kansalaisopisto Palkka OSIO F LIITE 12 KANSALAISOPISTO I VIRAN/TOIMENHALTIJOIDEN PALKKA 1 Rehtorin ja apulaisrehtorin tehtäväkohtainen palkka 1 mom. Rehtorin (4 06 01 00 1) tehtäväkohtainen

Lisätiedot

Julkisen sektorin eläketurvan erityispiirteitä

Julkisen sektorin eläketurvan erityispiirteitä Julkisen sektorin eläketurvan erityispiirteitä Birgitta Moisala 2018 1 Keva.fi eläkeasiat sujuvasti verkossa Tietoa eläkkeistä, Kevasta ja Kevan palveluista tietosivut, ohjeet ja tukimateriaalit uutiset,

Lisätiedot

JULKISALAN KOULUTETTUJEN NEUVOTTELUJÄRJESTÖ JUKO RY

JULKISALAN KOULUTETTUJEN NEUVOTTELUJÄRJESTÖ JUKO RY VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS KUNNALLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN (OVTES) 2010 2011 ERÄIDEN SOPIMUSMÄÄRÄYSTEN MUUTTAMISESTA 1 Sopimuksen tarkoitus Tällä virka- ja työehtosopimuksella sovitaan

Lisätiedot

KT:n ajankohtaiskatsaus

KT:n ajankohtaiskatsaus KT:n ajankohtaiskatsaus Kunta-alan työmarkkinajohtaja Markku Jalonen Kuntajohtajapäivät 27.8.2015 Yhteiskuntasopimus Perustuu Sipilän hallituksen ohjelmaan työllisyyden ja kilpailukyvyn parantamiseksi.

Lisätiedot

OVTES palkat ja palkkiot 1.7.2014 lukien

OVTES palkat ja palkkiot 1.7.2014 lukien OVTES palkat ja palkkiot 1.7.2014 lukien Musiikkioppilaitosten tuntiopettajien tuntipalkkioidenn korotusprosentti 0,58 OSIO A Yleinen osa Kansalais- ja kansanopistojen tuntiopettajien tuntipalkkioden korotusprosentti

Lisätiedot

OSIO D Ammattikorkeakoulu Soveltaminen

OSIO D Ammattikorkeakoulu Soveltaminen OSIO D Ammattikorkeakoulu Soveltaminen OSIO D AMMATTIKORKEAKOULU I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala Ammattikorkeakoulun opetushenkilöstöön sovelletaan tämän osion lisäksi soveltuvin osin OVTES:n osiota A ja

Lisätiedot

PÄÄLUOTTAMUSMIES TIEDOTTAA

PÄÄLUOTTAMUSMIES TIEDOTTAA 7.12.2011 UUDESTA VIRKAEHTOSOPIMUKSESTA Opetusalan uuteen virkaehtosopimukseen tulee varsin paljon tekstimuutoksia. Muutokset toteutuvat kolmessa vaiheessa: 1.1.2012, 1.8.2012 ja 1.2.2013. Alla on koottuna

Lisätiedot

TYÖAIKAILTA KOULUTUSTILAISUUS OAJ UUSIMAAN JÄSENYHDISTYSTEN KAIKILLE YSILÄISILLE JÄSENILLE. TO klo SCANDIC SIMONKENTTÄ, HELSINKI

TYÖAIKAILTA KOULUTUSTILAISUUS OAJ UUSIMAAN JÄSENYHDISTYSTEN KAIKILLE YSILÄISILLE JÄSENILLE. TO klo SCANDIC SIMONKENTTÄ, HELSINKI TYÖAIKAILTA KOULUTUSTILAISUUS OAJ UUSIMAAN JÄSENYHDISTYSTEN KAIKILLE YSILÄISILLE JÄSENILLE TO 24.10.2013 klo 16-19 SCANDIC SIMONKENTTÄ, HELSINKI Yrjö Kangas Alueasiamies BLOGI Lakimuutos (642/2010) on

Lisätiedot

Julkisen sektorin erityispiirteitä eläkeuudistuksessa. Anna-Stina Toivonen, Eläketurvakeskus

Julkisen sektorin erityispiirteitä eläkeuudistuksessa. Anna-Stina Toivonen, Eläketurvakeskus Julkisen sektorin erityispiirteitä eläkeuudistuksessa Anna-Stina Toivonen, Eläketurvakeskus Julkisten alojen eläkelaki voimaan 1.1.2017 Julkisten alojen eläkelaki, JuEL, korvaa 1.1.2017 alkaen kunnallisen

Lisätiedot

Ammatillisten vuosityöaika

Ammatillisten vuosityöaika 1 Ammatillisten vuosityöaika Markku Perttunen, Eila Urpilainen OAJ 2 1 Taustaa 3 VUOSITYÖAIKA Vanha lainsäädäntö Nuorisoasteen koulutus -> Nuorisoasteen sopimukset Aikuiskoulutus -> Ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten

Lisätiedot

OSIO C Liite 5 Kauppaoppilaitos Soveltaminen ja palkka

OSIO C Liite 5 Kauppaoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C Liite 5 Kauppaoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 5 KAUPPAOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala 1 mom. Kauppaoppilaitoksen opetushenkilöstön palvelussuhteen ehtoina sovelletaan tämän

Lisätiedot

YOP Jaana Alaja, pääluottamusmies Juko ry

YOP Jaana Alaja, pääluottamusmies Juko ry YOP 29.10.2016 Jaana Alaja, pääluottamusmies Juko ry Kiky: yleissivistävät opettajat Kunnalliseen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimukseen tulee 1.2.2017 alkaen useita työaikaan liittyviä muutoksia.

Lisätiedot

OSIO C Liite 5 Kauppaoppilaitos Soveltaminen ja palkka

OSIO C Liite 5 Kauppaoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C Liite 5 Kauppaoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 5 KAUPPAOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala 1 mom. Kauppaoppilaitoksen opetushenkilöstön palvelussuhteen ehtoina sovelletaan tämän

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 6/2011 liite 2 1 (5)

KT Yleiskirjeen 6/2011 liite 2 1 (5) KT Yleiskirjeen 6/2011 liite 2 1 (5) Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES 2010 2011) allekirjoituspöytäkirjan 4 :n mukaisten palkantarkistusten soveltamisohjeet Yleistä Yleiskorotus

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen vuosityöaikakokeilu

Ammatillisen koulutuksen vuosityöaikakokeilu Ammatillisen koulutuksen vuosityöaikakokeilu Ammatillisia oppilaitoksia koskeva vuosityöaikakokeilu Sopimuksen tavoitteena on saada kokemuksia opettajiin paremmin soveltuvasta työajasta, työajan suunnittelusta,

Lisätiedot

MAOL 17.11.2012. Ajankohtaiskatsaus Koulutusjohtaja Heljä Misukka

MAOL 17.11.2012. Ajankohtaiskatsaus Koulutusjohtaja Heljä Misukka MAOL 17.11.2012 Ajankohtaiskatsaus Koulutusjohtaja Heljä Misukka Yleissivistävä koulutus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013 2014 2015 2016 Esi-, 2017 perus- ja lisäopetuksen opsin perusteet

Lisätiedot

3 Erityisopetuksen opettajan (erityisluokanopettaja ja erityisopettaja) peruspalkka

3 Erityisopetuksen opettajan (erityisluokanopettaja ja erityisopettaja) peruspalkka 1 OSIO B, LIITE 1 OSIO B PERUSKOULU II II/1 VIRANHALTIJOIDEN PALKKA Tehtäväkohtainen palkka 2 Lehtorin (aineenopettajan) peruspalkka 4 03 04 00 5 Ylempi korkeakoulututkinto ja perus-/lukioopetusta tai

Lisätiedot

ELOKUUUN JÄSENTIEDOTE

ELOKUUUN JÄSENTIEDOTE ELOKUUUN JÄSENTIEDOTE Hyvää loppukesää kaikille jäsenille! Tässä on OAJ:n ohjeita YT-ajan käyttöön. OPETTAJIEN YT-AIKA Perusopetuksen opettajilla on yhteissuunnitteluaikaa 3 tuntia viikossa. Lukiossa yhteissuunnitteluaika

Lisätiedot

Varaslähtö työaikasuunnitteluun: rehtoreiden työaikakokeilun esimerkkinä Tampere

Varaslähtö työaikasuunnitteluun: rehtoreiden työaikakokeilun esimerkkinä Tampere Varaslähtö työaikasuunnitteluun: rehtoreiden työaikakokeilun esimerkkinä Tampere Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014 Päivi Laukkanen Aluejohtaja Työaikakokeilu lukuvuonna 2013 2014 Mukana perusopetuksen

Lisätiedot

Kunnan. vähimmäispalkat. 1.2.2010 lukien

Kunnan. vähimmäispalkat. 1.2.2010 lukien Kunnan vähimmäispalkat 1.2.2010 lukien Kuntien kalleusluokitus I kalleusluokan kunnat: Enontekiö, Espoo, Helsinki, Hyrynsalmi, Hyvinkää, Hämeenlinna, Ii, Inari, Joensuu, Jyväskylä, Järvenpää, Kauniainen,

Lisätiedot

Virka- ja työehtosopimuksista, palkoista ja työajoista

Virka- ja työehtosopimuksista, palkoista ja työajoista Virka- ja työehtosopimuksista, palkoista ja työajoista OAJ Pohjois-Karjalan alueasiamies, pääluottamusmies Kitee Kesälahti Rääkkylä Niilo Hirvonen 26.4.2012 Kuopio, Kimmel NOPEX-koulutus www.oajpk.fi >

Lisätiedot

1 Tätä liitettä osiota sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön,

1 Tätä liitettä osiota sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön, OSIO E AMMATILLINEN AIKUISKOULUTUSKESKUS 1 Soveltamisala 1 Tätä liitettä osiota sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön, johon kuuluvat rehtorit ja apulaisrehtorit kokoaikaiset opettajat

Lisätiedot

Piekkala (10)

Piekkala (10) KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS YLEISKIRJEEN 24/2004 LIITE 1 1 (10) SOVELTAMISOHJEET Joulukuun kertasuoritus Joulukuun 2004 palkanmaksun yhteydessä maksetaan kertasuorituksena 2 % marraskuun kokonaispalkasta

Lisätiedot

tuloksellisuuteen perustuva kertaerä 9,2% varsinaisesta palkasta. Työssäoloehto: keskeytymättä

tuloksellisuuteen perustuva kertaerä 9,2% varsinaisesta palkasta. Työssäoloehto: keskeytymättä Luottamusmiestiedote 1/2018 OVTES 1.2.2018-31.3.2020 1. Palkankorotukset noudattelevat yleistä palkankorotusten linjaa osa korotuksista päätetty siirtää tekstimuutoksiin 1.5.2018 yleiskorotus 1,17% 1.4.2019

Lisätiedot

Opettajien tehtäväkohtaisen palkan TVA-perusteet 1.8.2011 lukien

Opettajien tehtäväkohtaisen palkan TVA-perusteet 1.8.2011 lukien Ylöjärven kaupunki Opettajien tehtäväkohtaisen palkan TVA-perusteet 1.8.2011 lukien 1. Laaja-alainen pedagoginen ja/tai muu kunnallinen kehittämistehtävä 1.1. Erityisopetuksen ja/tai oppilashuollon kunnallinen

Lisätiedot

Tervetuloa infotilaisuuteen vuoden 2017 eläkeuudistuksesta

Tervetuloa infotilaisuuteen vuoden 2017 eläkeuudistuksesta Tervetuloa infotilaisuuteen vuoden 2017 eläkeuudistuksesta Eläkeuudistuksen tavoitteet pidentää työuria ja myöhentää eläkkeelle siirtymistä työskentely tavoite-eläkeikään asti kannattaa turvata riittävät

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 12/2012 liite 1. Piekkala 1 (12)

KT Yleiskirjeen 12/2012 liite 1. Piekkala 1 (12) KT Yleiskirjeen 12/2012 liite 1 Piekkala 1 (12) Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES 2012 2013) 1.2.2013 voimaan tulevien sopimusmuutosten soveltamisohjeet Tässä liitteessä

Lisätiedot

Piekkala (12)

Piekkala (12) YLEISKIRJEEN 17/2005 LIITE 1 1 (12) SOVELTAMISOHJEET KESÄKUUN KERTASUORITUKSESTA, EUROMÄÄRÄISEEN PALKKAAN SIIRTYMISESTÄ JA YHTEISSUUNNITTELUTYÖAJAN LISÄYKSEN VAIKUTUKSESTA PALKKAAN KESÄKUUN KERTASUORITUS

Lisätiedot

Kunnallinen Yleinen Virka- ja Työehtosopimus (KVTES) Työajan pidentäminen 24 tuntia vuodessa

Kunnallinen Yleinen Virka- ja Työehtosopimus (KVTES) Työajan pidentäminen 24 tuntia vuodessa YTY-ryhmä 26 17.11.2016 Kunnanhallitus 388 29.11.2016 TYÖAIKA, LOMARAHA SEKÄ TYÖAIKAPANKKI YTYryhmä 17.11.2016 26 Kunnallinen Yleinen Virka- ja Työehtosopimus (KVTES) Kunta-alan pääsopijajärjestöt ja KT

Lisätiedot

JHL:n edustajisto/hallitus Dan Koivulaakso

JHL:n edustajisto/hallitus Dan Koivulaakso Kilpailukykysopimuksen soveltaminen 2016 TTES:n neuvottelutulos 30.5.2016 JHL:n edustajisto/hallitus 31.05.2016 Dan Koivulaakso Allekirjoituspöytäkirja 1 : Työmarkkinakeskusjärjestöjen Kilpailukykysopimusta

Lisätiedot

OPETTAJIEN TEHTÄVÄKOHTAISEN PALKAN TVA-PERUSTEET LUKIEN

OPETTAJIEN TEHTÄVÄKOHTAISEN PALKAN TVA-PERUSTEET LUKIEN YLÖJÄRVEN KAUPUNKI OPETTAJIEN TEHTÄVÄKOHTAISEN PALKAN TVA-PERUSTEET 1.8.2009 LUKIEN Tva-perusteista on tehty päätökset -Kauphall 17.12.2007 662 -Kauphall 19.5.2008 256 -Kaup.joht. 9.6.2009 71 -OVTES Tva-työryhmä

Lisätiedot

Yhteysopettajaseminaari

Yhteysopettajaseminaari Yhteysopettajaseminaari Kysymyksiä ja vastauksia HOAY Jaana Alaja, Jukka Talvitie, Sami Nurminen, Timo Saavalainen Pääluottamusmies, varapääluottamusmies Kysymys 1 Rehtorimme kertoo, että vanhempaintapaamiset

Lisätiedot

AVAINTES Yleistyöaika ja toimistotyöaika, lisäja ylityön laskentaesimerkit

AVAINTES Yleistyöaika ja toimistotyöaika, lisäja ylityön laskentaesimerkit AVAINTES 2018-2020 Yleistyöaika ja toimistotyöaika, lisäja ylityön laskentaesimerkit Avaintyönantajat AVAINTA ry Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto

Lisätiedot

Kustannusvertailu uuden suunnitellun ja nykyisen apulaisrehtorijärjestelmän välillä

Kustannusvertailu uuden suunnitellun ja nykyisen apulaisrehtorijärjestelmän välillä SELVITYS VIRKA-APULAISREHTOREIDEN VIRKOJEN PERUSTAMISTA VARTEN Perusopetuksen hallinnon nykytila ja tulevaisuuden suunnitelmia Tällä hetkellä Kuhmon perusopetuksessa hallinnollisista asioista vastaavat

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt ja työssäoppiminen

Ammattiosaamisen näytöt ja työssäoppiminen Ammattiosaamisen näytöt ja työssäoppiminen Sisältö 3 Yleistä ammattiosaamisen näytöistä ja työssäoppimisesta 4 Opettajan näyttö- ja työssäoppimistyön korvaaminen 5 Oppilaitoksessa vai työpaikassa? 6 Matkakorvaukset

Lisätiedot

rehtorit ja apulaisrehtorit,

rehtorit ja apulaisrehtorit, AMMATILLINEN AIKUISKOULUTUSKESKUS 1 Soveltamisala 1 LIITE T1 Tätä liitettä sovelletaan ten opetushenkilöstöön, johon kuuluvat rehtorit ja apulaisrehtorit, kokoaikaiset opettajat, osa-aikaiset opettajat,

Lisätiedot

Keskeytysmääräykset sisältävät voimaantulevat yleistyöaikamääräykset

Keskeytysmääräykset sisältävät voimaantulevat yleistyöaikamääräykset KVTES yleistyöaika Keskeytysmääräykset sisältävät 7.5.2018 voimaantulevat yleistyöaikamääräykset Edustajisto 15.2.2018 Määräysten voimaantulo Määräykset korvaavat KVTES III luvun 7, 14 ja 15 yleistyöaikaa

Lisätiedot

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tulospalkkiotavoitteet vuonna

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tulospalkkiotavoitteet vuonna Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tulospalkkiotavoitteet vuonna 2018 6.3.2018 1 1. Helsingissä joustavat elinikäisen oppimisen polut ottavat huomioon erilaisten oppijoiden tarpeet, 30 % Mittarit: Varhaiskasvatus

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 6/2018 liite 2. Freund 1 (5)

KT Yleiskirjeen 6/2018 liite 2. Freund 1 (5) KT Yleiskirjeen 6/2018 liite 2 Freund 1 (5) Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen 2018 2019 (OVTES 2018 2019) sopimusmuutosten soveltamisohjeet Sopimusmuutokset ja yleiskirje Tämä yleiskirje

Lisätiedot

Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat

Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat Opetustoimen ajankohtainen juridiikka 3.11.2016 Helsinki Hallintojohtaja Matti Lahtinen Opetusta koskevat

Lisätiedot

1. Lakiin tai virka-/työehtosopimukseen perustuva. Subjektiivinen oikeus edellytysten täyttyessä

1. Lakiin tai virka-/työehtosopimukseen perustuva. Subjektiivinen oikeus edellytysten täyttyessä Virkavapaa, työvapaa Hakemuksen perusteella määräajaksi myönnetty vapautus työtehtävien hoitamisesta kokonaan tai osittain palkattomana tai palkallisena 1. Lakiin tai virka-/työehtosopimukseen perustuva

Lisätiedot

OVTES:n muutokset 1.3.2007. ja vaikutukset paikalliseen ay-toimintaan (Kunnallinen yleissivistävä koulutus)

OVTES:n muutokset 1.3.2007. ja vaikutukset paikalliseen ay-toimintaan (Kunnallinen yleissivistävä koulutus) OVTES:n muutokset 1.3.2007 ja vaikutukset paikalliseen ay-toimintaan (Kunnallinen yleissivistävä koulutus) Kunnallisen palkkajärjestelmän kehittämisohjelma KUNPAS selvitys 2001 kunnallisten palkkajärjestelmien

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) Kaupunginhallitus Sj/3 07.03.2016

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) Kaupunginhallitus Sj/3 07.03.2016 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) 213 Eräiden opetusviraston virkojen perustaminen, lakkauttaminen ja nimikkeiden muuttaminen HEL 2016-000596 T 01 01 00 Päätös päätti 1 perustaa opetusvirastoon

Lisätiedot

AVAINTES:n muuttuneet työaikamääräykset

AVAINTES:n muuttuneet työaikamääräykset AVAINTES:n muuttuneet työaikamääräykset JHL:n edustajisto/hallitus 15.2.2018 Riitta Rautiainen Määräysten voimaantulo määräykset korvaavat Avaintes:n 3 luvun 49 :n 1 ja 3 momenttien, 52 :n 1-3 momenttien

Lisätiedot

PERUSKOULUN KOULUPÄIVÄN RAKENNE JA RYTMITYS. Kari Sutinen, plm

PERUSKOULUN KOULUPÄIVÄN RAKENNE JA RYTMITYS. Kari Sutinen, plm PERUSKOULUN KOULUPÄIVÄN RAKENNE JA RYTMITYS Kari Sutinen, plm Koulupäivän rakenteeseen vaikuttavia tekijöitä Perusopetuksen kehittämishankkeiden yhteydessä on noussut esille erilaisia, vakiintuneesta tavasta

Lisätiedot

Työaikamuoto KVTES KVTES t 45 min /vk. Arkipyhälyhennys 7 t 39 min. Ylityöraja. Säännöllinen työaika. Arkipyhälyhennys.

Työaikamuoto KVTES KVTES t 45 min /vk. Arkipyhälyhennys 7 t 39 min. Ylityöraja. Säännöllinen työaika. Arkipyhälyhennys. KT Yleiskirjeen 4/2016 liite 6 1 (6) KVTES:n muuttuneiden työaikaa koskevien määräysten soveltamisohjeet KVTES:n työaikaa koskevia määräyksiä on muutettu siten, että säännöllistä työaikaa on pidennetty.

Lisätiedot

REHTORIT, APULAISREHTORIT JA AIKUISKOULUTUSJOHTAJAT

REHTORIT, APULAISREHTORIT JA AIKUISKOULUTUSJOHTAJAT KAUPPAOPPILAITOKSET REHTORIT, APULAISREHTORIT JA AIKUISKOULUTUSJOHTAJAT 1 Peruspalkat, kokemuslisät ja opetusvelvollisuudet Pöytäkirjamerkintä: Palkkamääräysten edessä marginaalissa oleva 6-numeroinen

Lisätiedot

1 Peruspalkat, kokemuslisä ja opetusvelvollisuus (1.4.2013 lukien) - opetusvelvollisuus enintään 280 tuntia vuodessa

1 Peruspalkat, kokemuslisä ja opetusvelvollisuus (1.4.2013 lukien) - opetusvelvollisuus enintään 280 tuntia vuodessa URHEILUOPISTOT REHTORIT JA APULAISREHTORIT 1 Peruspalkat, kokemuslisä ja opetusvelvollisuus (1.4.2013 lukien) Pöytäkirjamerkintä: Palkkamääräysten edessä marginaalissa oleva 6-numeroinen numerosarja on

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/3 7.3.2016

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/3 7.3.2016 Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) 3 Eräiden opetusviraston virkojen perustaminen, lakkauttaminen ja nimikkeiden muuttaminen HEL 2016-000596 T 01 01 00 Päätösehdotus päättää 1 perustaa opetusvirastoon

Lisätiedot

MUSIIKKIOPPILAITOKSET REHTORIT JA APULAISREHTORIT. 1 Peruspalkat, kokemuslisät ja opetustuntimäärä. 1. Peruspalkat 1.4.2013 lukien

MUSIIKKIOPPILAITOKSET REHTORIT JA APULAISREHTORIT. 1 Peruspalkat, kokemuslisät ja opetustuntimäärä. 1. Peruspalkat 1.4.2013 lukien MUSIIKKIOPPILAITOKSET REHTORIT JA APULAISREHTORIT 1 Peruspalkat, kokemuslisät ja opetustuntimäärä Pöytäkirjamerkintä: Palkkamääräysten edessä marginaalissa oleva 6-numeroinen numerosarja on koodi, jota

Lisätiedot

TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017

TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017 TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017 Eläkeikä nousee asteittain Työssä jatkamista palkitaan Eläkekarttumat yhtenäistyvät Työuraeläke tulee käyttöön Eläkkeen voi ottaa 1 osittaisena KEITÄ TYÖELÄKEUUDISTUS

Lisätiedot

Kilpailukykysopimus Neuvottelutulos

Kilpailukykysopimus Neuvottelutulos Kilpailukykysopimus Neuvottelutulos 29.2.2016 1 Yleistä Sopimuksen hyväksymisen edellytyksenä on, että se korvaa hallituksen valmistelevat pakkolait Työmarkkinakeskusjärjestöt edellyttävät, että hallitus

Lisätiedot

Soveltamisohje ammatillisen koulutuksen opettajien kelpoisuusvaatimusten muutosten vaikutuksesta palvelussuhteen ehtoihin

Soveltamisohje ammatillisen koulutuksen opettajien kelpoisuusvaatimusten muutosten vaikutuksesta palvelussuhteen ehtoihin PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYS RY Jäsenkirje T4/2011 Liite 2 1 (8) Soveltamisohje ammatillisen koulutuksen opettajien kelpoisuusvaatimusten muutosten vaikutuksesta palvelussuhteen ehtoihin Valtioneuvoston

Lisätiedot

Turengin asema, Asematie 6, Turenki, kokoustila

Turengin asema, Asematie 6, Turenki, kokoustila YHTYMÄHALLITUKSEN ESITYSLISTA 6/2016 Kokousaika 7. kesäkuuta 2016 klo 15.30 Kokouspaikka Turengin asema, Asematie 6, Turenki, kokoustila KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 Kokouksen avaus... 1 2 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

OAJ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018

OAJ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 OAJ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 1. Johdanto OAJ:n Pääkaupunkiseudun alueyhdistys edustaa pääkaupunkiseudun kaikkia niin suomenkuin ruotsinkielisiä opettajaryhmiä eli lastentarhanopettajia

Lisätiedot

TIESITKÖ, ETTÄ TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017?

TIESITKÖ, ETTÄ TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017? TIESITKÖ, ETTÄ TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017? 1 TYÖELÄKEVAKUUTTAMISEN PERUSIDEA EI MUUTU Edelleenkin työeläkettä karttuu tehdystä työstä. Jokainen ansaittu euro kasvattaa tulevan eläkkeesi määrää.

Lisätiedot

Opetuspäällikkö 1 vastaa esi- ja perusopetuksen sekä aamu- ja iltapäivä toiminnan sisällön toteuttamiseen ja kehittämiseen kuuluvista asioista,

Opetuspäällikkö 1 vastaa esi- ja perusopetuksen sekä aamu- ja iltapäivä toiminnan sisällön toteuttamiseen ja kehittämiseen kuuluvista asioista, Opetuspäällikön tehtäväkokonaisuudesta Savonlinnan kaupungin hallintosääntö 53 viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet Opetuspäällikkö 1 vastaa esi- ja perusopetuksen sekä aamu-

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle

Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle Sivistystoimen neuvottelupäivät 4.10.2012 Tarja Kahiluoto, neuvotteleva virkamies Esityksen aiheita Poimintoja hallitusohjelmasta

Lisätiedot