Työpäivien lukumäärä, sijoittuminen ja oppitunnin pituus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työpäivien lukumäärä, sijoittuminen ja oppitunnin pituus"

Transkriptio

1 Työpäivien lukumäärä, sijoittuminen ja oppitunnin pituus vakiintuneen käytännön mukaisesti Lainsäädäntö ja työsuunnitelma tai vastaava asiakirja Luottamusmiehen kanssa voidaan sopia toisin Peruskoulussa noudatetaan perusopetuslain ja perusopetusasetuksen säännöksiä Oppitunnin pituus on 60 minuuttia. PoA:n 3 :n 4 mom. mukaan opetukseen on käytettävä tuntia (60 min.) kohti vähintään 45 minuuttia ja välituntiin vähintään 10 minuuttia. Koko 60 min on sidottua työaikaa. Mahdollisuuksien mukaan pyritään välttämään alle neljän tunnin työvuoroja Opetustyössä on oppituntien lisäksi muutakin työtä OVTES A 28, KT YLEISKIRJE 17/2007 LIITE 5, YOLTES PALKKASOPIMUS 20A, 24, PTYOTES YL.OSA 16, TUPO 2003

2 Opettajan työpäivät Oppilastyöpäivät (190 pv/lukuvuosi) Muuksi arkipäiväksi kuin lauantaiksi sattuvat itsenäisyyspäivä, loppiainen, vapunpäivä ovat työjärjestyksen mukaisia palkallisia päiviä Veso-päivät + suunnittelupäivä yhteensä 3 x 6 h =18 h OVTES lisäksi enintään 2 kehittämispäivää Maksetaan päiväpalkka vakiintunut käytäntö silloinkaan ei koulua kesällä ei nytkään! OVTES OSIO A 32, OSIO B 13-15

3 Yhteissuunnittelutyö Peruskoulu: 3 tuntia viikossa Lukio ja aikuislukio: 2-5 tuntia kahdessa viikossa Yhteistyö oppilaiden huoltajien kanssa Koulun kasvatustyön suunnittelu Opettajien välinen yhteistyö Opettajankokoukset Oppiainekohtainen ryhmätyöskentely Opetuksen suunnittelu Koulun tapahtumien, juhlien, retkien ym. suunnittelu Yhteistyö muiden koulujen tai päiväkotien opettajien kanssa Yt ei kuulu lukujärjestykseen eikä koulutus ytaikaan Yhteistyö koulupsykologin, koulukuraattorin, terveydenhuoltohenkilöiden tai muiden viranomaisten kanssa oppilasasioissa KT YLEISKIRJE 6/2005 LIITE 2 JA A21/85

4 Painopistealueet, resursointi ja toteuttaminen päätetään yhdessä opettajien kanssa koulun lukuvuoden toimintasuunnitelman laatimisen yhteydessä. Työt on voitava tehdä sopimuksen mukaisen tuntimäärän puitteissa. Kodin ja koulun välisen yhteistyön tulisi korostua erityisesti esiopetuksen, vuosiluokkien 1-6 ja erityisopetuksen opettajien yhteissuunnittelutyössä. Opettajankokoukset kuuluvat yhteissuunnittelutyöaikaan. Viikoittain pidettävät kaikkia koskevat yhteistyökokoukset eivät kuitenkaan ole järjestelmän tarkoitus. Yhteissuunnittelutöitä voi tehdä muuallakin kuin koululla ja kokouksissa. Opettaja voi yksinäänkin tehdä koulun toiminnan kehittämiseen liittyviä suunnittelu- ja valmistelutöitä.

5 Lisiä ja palkkioita OVTES osio A Syrjäseutulisä 19 Kehitysaluelisä 20 Tukiopetuspalkkio 22 Oppilaan ohjaus 23 Toisen opettajan tunnin hoitopalkkio 24 Yksityisopiskelijan kuulustelu 25 Ylituntipalkkio 26 Kertatuntipalkkio 27 KVTES II luku Tulospalkkio 13 Kertapalkkio 14 palkitseminen, motivointi (ent. kannustelisä) yksittäisestä suorituksesta palkitseminen kokous tai luentopalkkio Rekrytointilisä 15 Määräaikainen ilmenee työsopimuksessa tai myöntämistä koskevassa päätöksessä esim. henkilöstön saatavuus

6 Opetusvelvollisuuteen luettavat peruskoulun erityistehtävät Kirjaston hoito* Kokoelmien hoito* AV-välineiden hoito* Tietotekniikkavastaava* Oppilaskunnan ohjaus* Musiikkiesitysten hoito Luokanvalvonta Ruokapalvelutoiminnan ohjaus ja valvonta Kerhotyö Koulumatkakuljetusta odottavien ohjaus Oppilaskodin oppilaiden ohjaus Opetuksen ohjaus Demonstraatioiden valmistelutunnit Oppilaanohjaus *) Yhteistuntimäärä voidaan jakaa myös toisin kuin määrätty

7 Eräiden korvausten ristikkäiskäyttö peruskoulu OVTES Kirjasto (11 1 mom.) 1 vvt, jos auki 1 h/viikko 2 vvt, jos auki 2 h/viikko ja edellisenä lukuvuonna lainauksia vvt, jos auki 3 h/viikko ja edellisenä lukuvuonna lainauksia 6000 Käsikirjasto (11 2 mom.) 1 vvt vuosiluokkien 7-9 koulu vuosiluokkien 1-6 vähintään 6-opettajainen koulu Kokoelmat BI ja FK (12 ) 1 vvt + 1 vvt aineenopettajanviran haltija tai vast. tuntiopettaja AV-välineet (16 ) 7-9 vuosiluokkien koulu 1-11 ppr 1 vvt 12- ppr 1½ vvt 1-6 vuosiluokkien koulu ja erityiskoulu alle 12 ppr ½ vvt ppr 1 vvt 20- ppr 1½ vvt Tietotekniikkavastaava (16 ) 1 vvt 2 vvt vuosiluokilla 7-9, jossa tietotekniikka valinnaisaineena Oppilaskunnan ohjaus (21 ) vuosiluokkien 7-9 oppilaskunta 1-6 ppr ½ vvt 7-14 ppr 1 vvt yli 14 ppr 1½ vvt

8 Opetusvelvollisuuteen luettavat lukion ja aikuislukion erityistehtävät Lukio Kerrointunnit Lukioresurssitunnit Demonstraatioiden valmistelutunnit Oppilaanohjaustyö YOLTES lukiodiplomin ja suullisten kokeiden aiheuttama työ 1,5 tuntia = 1 oppitunti Aikuislukio Aikuislukiolisä Demonstraatioiden valmistelutunnit Äidinkielen ja kirjallisuuden harjoitusten ohjaus Ryhmänohjaajan tehtävät Opinto-ohjauksen luokan ulkopuoliset tehtävät Kirjaston hoito * Kokoelmien hoito * Av-välineiden hoito * Tietokonelaitteiston hoito * *) OVTES yhteensä enintään10 t

9 Muita lisiä, palkkioita ja korvauksia Koulu/oppilaitos- ja kuntakohtainen lisätehtävä Rehtorin hallinnolliset tehtävät rehtorin poissa ollessa Toisen opettajan oppitunnin hoitaminen Taito- ja taideaineiden korvaus Kielistudion esimies Kuulolaitteiden huoltotyö Yksityisoppilaan kuulustelu ja ylioppilaskirjoituksiin liittyvät tehtävät Ylioppilaskirjoitusten järjestelytehtävä rehtorin ollessa jäävi Lukion kerhotyö Lukion etäopetuksen luokan ulkopuolinen työ Aikuislukion kesäkurssin järjestely- ja valvonta Aikuislukion ylioppilaskirjoitusten valvonta

10 Koulu/oppilaitos- ja kuntakohtainen lisätehtävä Oman koulun opetuksen kehittämiseen, suunnitteluun tai hallintoon liittyvä erikseen määrätty tehtävä koulukohtainen euromääräinen kiintiö kuntakohtainen harkinnanvarainen kiintiö aikuislukio harkinnanvarainen

11 Taito- ja taideaineiden korvaus OVTES vuosiluokilla 7 9 taito- ja taideaineita opettavat opettajat Tehtäviin kuuluu keskimääräistä enemmän raaka-aineiden ja tarvikkeiden hankintaa sekä välineistön kunnossapitoa Koulukohtainen euromääräinen kiintiö Ei harkinnanvarainen

12 Demonstraatioiden valmistelutunnit Aineenopettaja, vuosiluokkia 7-9 opettava erityisluokanopettaja sekä vastaavat tuntiopettajat ja sijaiset Pyöristetään kokonaisluvuksi Fysiikka ja kemia Peruskoulu ja lukio 20 % Luokkatunnit /vk DE vähintään 2,5 1 vähintään 7,5 2 vähintään 12,5 3 jne. Aikuislukio OVTES 10 % YOLTES 20 % Biologia, maa- ja metsätalous ja puutarhanhoito Peruskoulu ja lukio 5 % Luokkatunnit /vk DE vähintään 10 1 vähintään 30 2 jne. Aikuislukio OVTES 5 % YOLTES 10 %

13 Koulunjohtajan tehtävien lukeminen opetusvelvollisuuteen 1. Koulun tuntimäärä/ koko viikko 1 2 ppr Vuosiluokkien 1 6 koulun ja erityiskoulun yhteinen johtaja kunkin koulun osalta erikseen opetustyötä vähintään 4 tuntia/viikko 4. Jos 2 tai useamman vuosiluokkien 1 6 koulun yhteinen johtaja: Lisäksi 2 tuntia/viikko

14 Apulaisjohtajan tehtävien lukeminen opetusvelvollisuuteen Peruskoulu 1 tai useampi vuosiluokkia 1 6 käsittävä koulu Koulun tuntimäärä/ ppr viikko Muu peruskoulu Lukio apulaisrehtori Opiskelij. tuntimäärä/ lukumäärä viikko Aikuislukio Opetusvelvollisuus on viikkotuntia oppilaitoksen koko muut paikalliset olosuhteet

15 Lukion kerrointunnit palkanmaksussa Kerroin 1,10 oppiaineen luokkatunnit oppilaan ohjauksen luokkatunnit tukiopetustunnit demonstraatioiden valmistelutunnit Esim. 21 kurssia x 1,10 kerroin = 21 luokkatuntia + 2,1 kerrointuntia = 23,1 viikkotuntia

16 Lukioresurssitunnit Ylioppilastutkintoon kuuluvien kokeiden valmistava tarkistaminen ja arvostelu Lukion päättötutkintoon kuuluvat suulliset kuulustelut Rehtorin ja opettajakunnan tärkeinä pitämät työsuunnitelmassa opettajalle osoitetut työt Kiintiö 20 vvt/lukio + 0,14 vvt/oppilas OVTES: Lukion opettajakunta voi päättää lukuvuodeksi kerrallaan pienemmän resurssin käyttämisestä, jolloin käyttämätön viikkotuntimäärä on käytettävä opetustyöhön. Ei pidä tehdä! YOLTES: Ei voida käyttää opetukseen Syytä kirjata palkanmaksun perusteeksi heti lukuvuoden alusta 1.8. alkaen! (sairasloman palkkaan)

17 Oppilaanohjauksen lehtori OVTES Peruspalkka (alaraja) alkaen ( ) I kl 2 930,24 /kk II kl 2 902,33 /kk Epäpätevyysalennus on pelu-kelpoisuus eli peruskoulun ja lukion opettajan kelpoisuus, mutta ei opon: enintään 5 % ei kelpoisuutta: enintään 30 % Sidottu eli työantajan määräämä työaika 1221 tuntia vuodessa (jota voi ylittää!) Luokkaopetusta tästä enintään 500 tuntia/vuosi (eli noin 13 tuntia/viikko) luokkaopetuksen valmistelu luottoajalla kuten muilla opettajilla tuntia kesäkeskeytysaikana Ma-pe ajoittuvat itsenäisyyspäivä, loppiainen tai vapunpäivä vähentävät sidottua työaikaa 7 h/ko. päivä

18 Lomanmääräytymiskuukausi - ei koske opv-työaikaa Lomanmääräytymisvuosi 1.4. alkava ja päättyvä ajanjakso Lomanmääräytymiskuukausi virantoimituksessa/toimessa vähintään 16 kalenteripäivää Vuosiloman alaisessa työssä työssä vähintään 35 työtuntia tai 14 työpäivää ja yhtäjaksoinen palvelussuhde on kestänyt vähintään 16 kalenteripäivää OVTES OSIO A 33, KVTES IV LUKU, PTYOTES 18

19 Lomapäiväkorvaus OVTES Opettajat eivät ole vuosilomalain piirissä! Määräaikainen päätoiminen opettaja Ei oikeutta vuosilomaan Palvelussuhteen päättyessä 2 päivää/lomanmääräytymiskuukausi Kaikki kesäkeskeytyspäivät (ma su) vähennetään Syys-, joulu-, urheilu- ja pääsiäisloman arkipäivät (ma la) vähennetään, jos palvelussuhde lyhyempi kuin lukuvuoden työkausi Vrt. vuosilomalain soveltamisalan piirissä olevat, joiden työsuhde on alle vuoden mittainen, ansaitsevat palkallista lomaa 2 arkipäivää kutakin täyttä kuukautta kohti eli koko lukuvuoden työkauden ajalta n. 10 kk x 2 pv/kk = 20 arkipäivää.

20 Lomapäiväkorvaus: Esimerkkejä OVTES Työkauden alusta kesäkuun puoleen, esim lomamääräytymiskuukautta Kevätjuhla vähennetään 14 palkallista kesäkeskeytyksen kalenteripäivää lomapäiväkorvaus 10 2 päivää 14 päivää = 6 päivän korvaus Elokuun alusta lukuvuoden työkauden loppuun esim ja koulun lukuvuoden työkausi on lomanmääräytymiskuukautta Lukuvuoden alusta vähennetään 9 palkallista kesäkeskeytyksen kalenteripäivää (10.8. VESO-päivä oli opettajatyöpäivä) lomapäiväkorvaus 10 2 päivää 9 päivää = 11 päivän korvaus

21 Lomapäiväkorvaus: Esimerkkejä OVTES Vain koko lukuvuoden työkausi, esim lomanmääräytymiskuukautta lomapäiväkorvaus 10 2 päivää = 20 päivän korvaus lyhyempi kuin lukuvuoden työkausi, esim lomanmääräytymiskuukautta viikon syysloma vähennetään 6 arkipäivää (ma-la) vaikka olisi sairauslomalla syyslomalla lomapäiväkorvaus 4 2 päivää - 6 päivää (ma-la) = 2 päivän korvaus

22 Lomaraha OVTES palvelusaika mennessä omassa kunnassa välittömästi ja yhtäjaksoisesti 6 kk ja vuosisidonnaiseen lisään oikeuttava palvelusaika vähintään 15 vuotta välittömästi ja yhtäjaksoisesti 6 kk ja vuosisidonnaiseen lisään oikeuttava palvelusaika vähintään 5 vuotta Lomaraha /kk Täysi lomaraha 6 % 72 % 5 % 60 % yhtäjaksoisesti vähintään 1 vuosi 5 % 60 % Muuten (eli alle vuoden), esim 3 kk:n työsuhde 4 % 12 % Kuukaudet prosentit heinäkuun varsinainen palkka Lomanmääräytymisvuoden lomanmääräytymiskuukaudet lukiossa ja aikuislukiossa ns. kiinteä palkka, ei luokkaylitunteja Maksetaan elokuussa, ellei paikallisesti toisin sovita Muutoin määräaikaisuuden päättyessä (useimmiten heinäkuun tilalla viimeinen palvelussuhteen täysi kalenterikuukausi) Ei makseta AMK:ssa eikä sivutoimiselle tuntiopettajalle 60

23 Lomarahaesimerkki Lomanmääräytymiskuukausia 12 Lomaraha 5 % /lomanmääräytymiskuukausi 12 5 % heinäkuun varsinainen palkka = 60 % heinäkuun varsinaisesta palkasta Täysi lomanmääräytymiskuukausi on lomanmääräytymisvuoden sellainen kalenterikuukausi, jonka aikana pääviranhaltija tai päätoiminen tuntiopettaja on ollut virantoimituksessa vähintään 16 kalenteripäivää. Virantoimituspäivien veroisia päiviä ovat myös kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen KVTES:n IV luvun 4 :ssä mainitut työssäolopäivien veroiset päivät mm. äitiys-, isyys- tai vanhempainvapaa, vuosiloma ja sairausloma, jolta ehdoton oikeus palkkaan. Lomanmääräytymisvuosi alkaa 1. päivänä huhtikuuta ja päättyy seuraavan vuoden maaliskuun viimeisenä päivänä. Kesällä 2016 maksettava lomaraha määräytyy lomanmääräytymisvuoden lomanmääräytymiskuukausien mukaan. Opettajalla ei ole oikeutta sopia lomarahan vaihtamisesta vapaaksi.

2 Lehtorin (aineenopettajan) hinnoittelutunnukset ja peruspalkka (ks. palkkaliite) kelpoisuus taikka perusopetusta antavan opettajan kelpoisuus

2 Lehtorin (aineenopettajan) hinnoittelutunnukset ja peruspalkka (ks. palkkaliite) kelpoisuus taikka perusopetusta antavan opettajan kelpoisuus OSIO B Liite 3 Aikuislukio Soveltaminen ja palkka OSIO B LIITE 3 AIKUISLUKIO I SOVELTAMINEN 1 Sovellettavat liitteen 2 sopimusmääräykset Aikuislukion opetushenkilöstöön sovelletaan seuraavia liitteen 2

Lisätiedot

1 Lehtorin (aineenopettajan) hinnoittelutunnukset ja peruspalkka (ks. palkkaliite) kelpoisuus taikka aiempi vanhemman lehtorin kelpoisuus

1 Lehtorin (aineenopettajan) hinnoittelutunnukset ja peruspalkka (ks. palkkaliite) kelpoisuus taikka aiempi vanhemman lehtorin kelpoisuus OSIO B LIITE 2 LUKIO I VIRANHALTIJOIDEN PALKKA 1 Lehtorin (aineenopettajan) hinnoittelutunnukset ja peruspalkka (ks. palkkaliite) 4 04 04 01 7 Ylempi korkeakoulututkinto ja lukio-opetusta antavan opettajan

Lisätiedot

1 Lehtorin (aineenopettajan) hinnoittelutunnukset ja peruspalkka (ks. palkkaliite) kelpoisuus taikka aiempi vanhemman lehtorin kelpoisuus

1 Lehtorin (aineenopettajan) hinnoittelutunnukset ja peruspalkka (ks. palkkaliite) kelpoisuus taikka aiempi vanhemman lehtorin kelpoisuus OSIO B LIITE 2 LUKIO I VIRANHALTIJOIDEN PALKKA 1 Lehtorin (aineenopettajan) hinnoittelutunnukset ja peruspalkka (ks. palkkaliite) 4 04 04 01 7 Ylempi korkeakoulututkinto ja lukio-opetusta antavan opettajan

Lisätiedot

Virka- ja työehtosopimuksista, palkoista ja työajoista

Virka- ja työehtosopimuksista, palkoista ja työajoista Virka- ja työehtosopimuksista, palkoista ja työajoista OAJ Pohjois-Karjalan alueasiamies, pääluottamusmies Kitee Kesälahti Rääkkylä Niilo Hirvonen 26.4.2012 Kuopio, Kimmel NOPEX-koulutus www.oajpk.fi >

Lisätiedot

OSIO B Yleissivistävä koulu Soveltaminen ja palkkaperusryhmä

OSIO B Yleissivistävä koulu Soveltaminen ja palkkaperusryhmä OSIO B Yleissivistävä koulu Soveltaminen ja palkkaperusryhmä OSIO B YLEISSIVISTÄVÄN KOULUN OPETUSHENKILÖSTÖN YHTEISET MÄÄRÄYKSET I SOVELTAMINEN JA PALKKAPERUSTERYHMÄ 1 Sovellettavat sopimusmääräykset 1

Lisätiedot

Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen muuttuneet sopimusmääräykset (OVTES 2014 2016)

Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen muuttuneet sopimusmääräykset (OVTES 2014 2016) KT Yleiskirjeen 11/2015 liite 3 1 (5) Freund Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen muuttuneet sopimusmääräykset (OVTES 2014 2016) Tulkintaa muuttamattomat muutokset 1.1.2016 voimaan

Lisätiedot

13 Ylioppilaskirjoitusten järjestelytehtävä rehtorin ollessa jäävi

13 Ylioppilaskirjoitusten järjestelytehtävä rehtorin ollessa jäävi 1 OSIO B, LIITE 3 OSIO B AIKUISLUKIO I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala n opetushenkilöstöön sovelletaan seuraavia liitteen 2 määräyksiä: 4 Tohtorilisä 12 Yksityisoppilaan kuulustelu ja ylioppilaskirjoituksiin

Lisätiedot

1 mom. Rehtorin tehtäväkohtainen palkka määrätään paikallisesti palkkaasteikon puitteissa (ks. palkkaliite).

1 mom. Rehtorin tehtäväkohtainen palkka määrätään paikallisesti palkkaasteikon puitteissa (ks. palkkaliite). OSIO F LIITE 11 LASTEN JA NUORTEN TAIDEKOULU I PALKKA JA TYÖAIKA 1 Rehtorin palkka 1 mom. Rehtorin tehtäväkohtainen palkka määrätään paikallisesti palkkaasteikon puitteissa (ks. palkkaliite). Em. palkka-asteikon

Lisätiedot

OSIO B Liite 1 Peruskoulu Palkka

OSIO B Liite 1 Peruskoulu Palkka OSIO B Liite 1 Peruskoulu Palkka OSIO B LIITE 1 PERUSKOULU I MÄÄRITELMIÄ 1 Perusopetuksen jaottelu Tätä liitettä sovelletaan peruskoulussa annettavaan opetukseen: 1 Vuosiluokilla 1 6 ja esiopetukseen,

Lisätiedot

Yleiskirjeen 11/2015 liite 2 OVTES palkat ja palkkiot 1.1.2016 lukien OSIO A Yleinen osa Palkkiot

Yleiskirjeen 11/2015 liite 2 OVTES palkat ja palkkiot 1.1.2016 lukien OSIO A Yleinen osa Palkkiot KT Yleiskirjeen 11/2015 liite 2 OVTES palkat ja palkkiot 1.1.2016 lukien OSIO A Yleinen osa Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,05 e/kerta OSIO B Yleissivistävän koulun opetushenkilöstön yhteiset määräykset

Lisätiedot

Virka- ja työehtosopimuksia

Virka- ja työehtosopimuksia Virka- ja työehtosopimuksia Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus OVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus KVTES Valtion yleinen virka- ja työehtosopimus Tarkentavat virkaehtosopimukset

Lisätiedot

Rehtorin (4 07 01 01 1) tehtäväkohtainen palkka määrätään palkkaasteikon puitteissa (ks. palkkaliite).

Rehtorin (4 07 01 01 1) tehtäväkohtainen palkka määrätään palkkaasteikon puitteissa (ks. palkkaliite). Osio F Liite 13 Kansanopisto Palkka ja työaika OSIO F LIITE 13 KANSANOPISTO I VIRAN/TOIMENHALTIJOIDEN PALKKA JA TYÖAIKA 1 Rehtorin tehtäväkohtainen palkka Rehtorin (4 07 01 01 1) tehtäväkohtainen palkka

Lisätiedot

PÄÄLUOTTAMUSMIES TIEDOTTAA

PÄÄLUOTTAMUSMIES TIEDOTTAA 7.12.2011 UUDESTA VIRKAEHTOSOPIMUKSESTA Opetusalan uuteen virkaehtosopimukseen tulee varsin paljon tekstimuutoksia. Muutokset toteutuvat kolmessa vaiheessa: 1.1.2012, 1.8.2012 ja 1.2.2013. Alla on koottuna

Lisätiedot

OVTES palkat ja palkkiot 1.7.2014 lukien

OVTES palkat ja palkkiot 1.7.2014 lukien OVTES palkat ja palkkiot 1.7.2014 lukien Musiikkioppilaitosten tuntiopettajien tuntipalkkioidenn korotusprosentti 0,58 OSIO A Yleinen osa Kansalais- ja kansanopistojen tuntiopettajien tuntipalkkioden korotusprosentti

Lisätiedot

Palkat ja palkkiot 1.1.2012 lukien

Palkat ja palkkiot 1.1.2012 lukien Palkat ja palkkiot 1.1.2012 lukien OSIO A Yleinen osa Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 35,07 e/kerta OSIO B Yleissivistävän koulun opetushenkilöstön yhteiset määräykset Tehtäväkohtainen palkka Hinnoittelu-

Lisätiedot

OSIO B LUKIO VIRANHALTIJOIDEN PALKKA. I/1 Tehtäväkohtainen palkka. 1 Lehtorin ( aineenopettajan ) peruspalkka. Palkka, /kk I 2 327,63 II 2 273,79

OSIO B LUKIO VIRANHALTIJOIDEN PALKKA. I/1 Tehtäväkohtainen palkka. 1 Lehtorin ( aineenopettajan ) peruspalkka. Palkka, /kk I 2 327,63 II 2 273,79 1 OSIO B, LIITE 2 OSIO B LUKIO I VIRANHALTIJOIDEN PALKKA I/1 Tehtäväkohtainen palkka 1 Lehtorin ( aineenopettajan ) peruspalkka Palkka, /kk 4 04 04 01 7 Ylempi korkeakoulututkinto ja lukio-opetusta antavan

Lisätiedot

KT 8.4.2015 Yleiskirjeen 5/2015 liite

KT 8.4.2015 Yleiskirjeen 5/2015 liite OVTES:n 2014 2016 palkat ja palkkiot 1.7.2015 lukien Yleiskorotuksella 0,4 prosenttia korotetaan 1.7.2015 lukien - hinnoittelutunnuksen mukaisia peruspalkkoja, vähimmäispalkkoja sekä palkka-asteikkojen

Lisätiedot

LUKIO-OPETUS JA PERUSOPETUS.2 AIKUISLUKIO JA LUKION AIKUISLINJA... 27

LUKIO-OPETUS JA PERUSOPETUS.2 AIKUISLUKIO JA LUKION AIKUISLINJA... 27 SISÄLLYSLUETTELO LUKIO-OPETUS JA PERUSOPETUS.2 AIKUISLUKIO JA LUKION AIKUISLINJA... 27 Vapaan sivistystyön oppilaitokset KANSANOPISTOT... 35 KOKONAISTYÖAJASSA OLEVAT KANSANOPISTOT.. 39 KANSALAIS JA TYÖVÄENOPISTOT..

Lisätiedot

OSIO C Kokeilu Ammatilliset oppilaitokset

OSIO C Kokeilu Ammatilliset oppilaitokset OSIO C AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN OPETUSHENKILÖSTÖN TYÖAIKAKOKEILUA KOSKEVAT SOPIMUSMÄÄRÄYKSET I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala 1 mom. Näitä sopimusmääräyksiä (2 10 ) sovelletaan jäljempänä mainittujen

Lisätiedot

luokkaylitunnit kerrointunnit lukioresurssitunnit muut säännöllisesti vuosiviikkotunteina maksettavat palkkiot

luokkaylitunnit kerrointunnit lukioresurssitunnit muut säännöllisesti vuosiviikkotunteina maksettavat palkkiot 1 (8) Virkavapaan vaikutus palkkaukseen peruskoulussa, lukiossa ja aikuislukiossa 1 Palkallinen virkavapaa Palkalliselta virkavapaalta maksetaan opettajalle paitsi varsinainen palkka myös työsuunnitelmassa

Lisätiedot

2 Paikallinen sopiminen ja muut soveltamisalaa koskevat rajoitukset

2 Paikallinen sopiminen ja muut soveltamisalaa koskevat rajoitukset KT Yleiskirjeen 9/2010 liite 2 1 (24) Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES 2010 2011) 1.2.2010 voimaan tulevien sopimusmuutosten soveltamisohjeet Allekirjoituspöytäkirjan 2

Lisätiedot

OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot lukien. OSIO A Yleinen osa Palkkiot Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,83 e/kerta

OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot lukien. OSIO A Yleinen osa Palkkiot Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,83 e/kerta OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot 1.4.2019 lukien OSIO A Yleinen osa Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,83 e/kerta OSIO B Yleissivistävän koulun opetushenkilöstön yhteiset määräykset Tehtäväkohtainen

Lisätiedot

OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot lukien. OSIO A Yleinen osa Palkkiot Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,47 e/kerta

OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot lukien. OSIO A Yleinen osa Palkkiot Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,47 e/kerta OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot 1.12.2018 lukien OSIO A Yleinen osa Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,47 e/kerta OSIO B Yleissivistävän koulun opetushenkilöstön yhteiset määräykset Tehtäväkohtainen

Lisätiedot

OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot lukien. OSIO A Yleinen osa Palkkiot Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,47 e/kerta

OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot lukien. OSIO A Yleinen osa Palkkiot Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,47 e/kerta OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot 1.5.2018 lukien OSIO A Yleinen osa Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,47 e/kerta OSIO B Yleissivistävän koulun opetushenkilöstön yhteiset määräykset Tehtäväkohtainen

Lisätiedot

1 Tätä liitettä sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön,

1 Tätä liitettä sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön, OSIO E AMMATILLINEN AIKUISKOULUTUSKESKUS 1 Soveltamisala 1 Tätä liitettä sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön, johon kuuluvat rehtorit ja apulaisrehtorit kokoaikaiset opettajat osa-aikaiset

Lisätiedot

Piekkala (12)

Piekkala (12) YLEISKIRJEEN 17/2005 LIITE 1 1 (12) SOVELTAMISOHJEET KESÄKUUN KERTASUORITUKSESTA, EUROMÄÄRÄISEEN PALKKAAN SIIRTYMISESTÄ JA YHTEISSUUNNITTELUTYÖAJAN LISÄYKSEN VAIKUTUKSESTA PALKKAAN KESÄKUUN KERTASUORITUS

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 12/2012 liite 1. Piekkala 1 (12)

KT Yleiskirjeen 12/2012 liite 1. Piekkala 1 (12) KT Yleiskirjeen 12/2012 liite 1 Piekkala 1 (12) Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES 2012 2013) 1.2.2013 voimaan tulevien sopimusmuutosten soveltamisohjeet Tässä liitteessä

Lisätiedot

Ylempi korkeakoulututkinto ja perus-/lukioopetusta antavan opettajan kelpoisuus tai aiempi vanhemman lehtorin kelpoisuus

Ylempi korkeakoulututkinto ja perus-/lukioopetusta antavan opettajan kelpoisuus tai aiempi vanhemman lehtorin kelpoisuus 1 OSIO B, LIITE 1 OSIO B PERUSKOULU I MÄÄRITELMIÄ 1 Perusopetuksen jaottelu Tätä liitettä sovelletaan peruskoulussa annettavaan opetukseen: vuosiluokilla 1 6 ja esiopetukseen, jota annetaan muille kuin

Lisätiedot

OSIO C Liite 5 Kauppaoppilaitos Soveltaminen ja palkka

OSIO C Liite 5 Kauppaoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C Liite 5 Kauppaoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 5 KAUPPAOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala 1 mom. Kauppaoppilaitoksen opetushenkilöstön palvelussuhteen ehtoina sovelletaan tämän

Lisätiedot

OSIO C Liite 5 Kauppaoppilaitos Soveltaminen ja palkka

OSIO C Liite 5 Kauppaoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C Liite 5 Kauppaoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 5 KAUPPAOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala 1 mom. Kauppaoppilaitoksen opetushenkilöstön palvelussuhteen ehtoina sovelletaan tämän

Lisätiedot

Osa II YLIOPISTO- JA TIEDEHALLINNON. tarkentavalla virkaehtosopimuksella. sovitut palvelussuhteen ehdot; H A R J O I T T E L U K O U L U T

Osa II YLIOPISTO- JA TIEDEHALLINNON. tarkentavalla virkaehtosopimuksella. sovitut palvelussuhteen ehdot; H A R J O I T T E L U K O U L U T Osa II YLIOPISTO- JA TIEDEHALLINNON tarkentavalla virkaehtosopimuksella sovitut palvelussuhteen ehdot; H A R J O I T T E L U K O U L U T 26.11.2002-15.2.2005 + liittoeräsopimus 12.3.2003 + liittoeräsopimus

Lisätiedot

OSIO B Kokeilu Yleissivistävät koulut

OSIO B Kokeilu Yleissivistävät koulut OSO B YLESSVSTÄVÄN KOULUN OPETUSHENKLÖSTÖN TYÖAKAKOKELUJA KOSKEVAT SOPMUSMÄÄRÄYKSET SOVELTAMNEN 1 Soveltamisala ja voimassaolo 1 mom. Näitä sopimusmääräyksiä sovelletaan jäljempänä mainittujen ammattiryhmien

Lisätiedot

OSIO C Liite 9 Merenkulkuoppilaitos Soveltaminen ja palkka

OSIO C Liite 9 Merenkulkuoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C Liite 9 Merenkulkuoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 9 MERENKULKUOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala 1 mom. Merenkulkuoppilaitoksen opetushenkilöstön palvelussuhteen ehtoina sovelletaan

Lisätiedot

Palkkatekijät sopimusaloittain KVTES

Palkkatekijät sopimusaloittain KVTES Palkkatekijät sopimusaloittain KVTES Yhteiset lisät Palkkaus II luku 00400 Henkilökohtaisen lisän harkinnanvarainen osa...... 6 01127 Kannustuslisä...... 8 01095 Kielilisä...... 9 01543 Kokouspalkkio......

Lisätiedot

5 v. 8 v. 10 v. 15 v. 20 v. 2 % 5 % 6 % 4 % 6 %

5 v. 8 v. 10 v. 15 v. 20 v. 2 % 5 % 6 % 4 % 6 % OSIO C Liite 8 Metsä- ja puutalousoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 8 METSÄ- JA PUUTALOUSOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala Metsä- ja puutalousoppilaitoksen opetushenkilöstön palvelussuhteen

Lisätiedot

Osio C Liite 6 Taide- ja viestintäkulttuurioppilaitos Soveltaminen ja palkka

Osio C Liite 6 Taide- ja viestintäkulttuurioppilaitos Soveltaminen ja palkka Osio C Liite 6 Taide- ja viestintäkulttuurioppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 6 TAIDE JA VIESTINTÄKULTTUURIOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala 1 mom. Taide- ja viestintäkulttuurioppilaitosten

Lisätiedot

1 mom. Tätä liitettä sovelletaan seuraavilla koulutusaloilla:

1 mom. Tätä liitettä sovelletaan seuraavilla koulutusaloilla: OSIO C Liite 4 Ammattioppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 4 AMMATTIOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala 1 mom. Tätä liitettä sovelletaan seuraavilla koulutusaloilla: tekniikan ja liikenteen

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 10/2016 liite 3 1 (14) Freund. OVTES osio A. 33 Vuosiloma ja laskennallinen vuosiloma

KT Yleiskirjeen 10/2016 liite 3 1 (14) Freund. OVTES osio A. 33 Vuosiloma ja laskennallinen vuosiloma KT Yleiskirjeen 10/2016 liite 3 1 (14) OVTES osio A 33 Vuosiloma ja laskennallinen vuosiloma 1 mom. Jos opetushenkilöstöön kuuluvalla viranhaltijalla/työntekijällä on oikeus vuosilomaan, tästä on sopimusmääräys

Lisätiedot

KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS MUISTIO 1 (5)

KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS MUISTIO 1 (5) KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS MUISTIO 1 (5) OPETUSHENKILÖSTÖ JA VUOSILOMA Opetushenkilöstö jakautuu useampaan ryhmään sen mukaan minkälainen työaikajärjestelmä ryhmälle on sovittu. Seuraavassa käsitellään

Lisätiedot

REHTORIT, APULAISREHTORIT JA AIKUISKOULUTUSJOHTAJAT

REHTORIT, APULAISREHTORIT JA AIKUISKOULUTUSJOHTAJAT KAUPPAOPPILAITOKSET REHTORIT, APULAISREHTORIT JA AIKUISKOULUTUSJOHTAJAT 1 Peruspalkat, kokemuslisät ja opetusvelvollisuudet Pöytäkirjamerkintä: Palkkamääräysten edessä marginaalissa oleva 6-numeroinen

Lisätiedot

Jäsenkirje T7/2007 Liite 2. Vuonna 2008 toteutetaan keskitetysti sovitut palkantarkistukset ja yleiskorotus.

Jäsenkirje T7/2007 Liite 2. Vuonna 2008 toteutetaan keskitetysti sovitut palkantarkistukset ja yleiskorotus. ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJAN SOVELTAMISOHJEET Palkantarkistukset ja järjestelyerät Vuosi 2007 Yleiskorotus 1.10.2007 lukien Lokakuun alusta korotetaan työntekijän henkilökohtaista peruspalkkaa tai siihen rinnastettavaa

Lisätiedot

Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen 2014 2016 toista jaksoa 1.1.2016 31.1.2017 koskevien sopimusmuutosten soveltamisohjeet

Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen 2014 2016 toista jaksoa 1.1.2016 31.1.2017 koskevien sopimusmuutosten soveltamisohjeet KT Yleiskirjeen 11/2015 liite 1 1 (4) Freund Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen 2014 2016 toista jaksoa 1.1.2016 31.1.2017 koskevien sopimusmuutosten soveltamisohjeet Sopimusmuutokset

Lisätiedot

1 Peruspalkat, kokemuslisä ja opetusvelvollisuus (1.4.2013 lukien) - opetusvelvollisuus enintään 280 tuntia vuodessa

1 Peruspalkat, kokemuslisä ja opetusvelvollisuus (1.4.2013 lukien) - opetusvelvollisuus enintään 280 tuntia vuodessa URHEILUOPISTOT REHTORIT JA APULAISREHTORIT 1 Peruspalkat, kokemuslisä ja opetusvelvollisuus (1.4.2013 lukien) Pöytäkirjamerkintä: Palkkamääräysten edessä marginaalissa oleva 6-numeroinen numerosarja on

Lisätiedot

A B C 4 03 04 01 2 Ylempi korkeakoulututkinto ja erityisopetusta antavan opettajan kelpoisuus 49 49 49

A B C 4 03 04 01 2 Ylempi korkeakoulututkinto ja erityisopetusta antavan opettajan kelpoisuus 49 49 49 1 LIITE 1 PERUSKOULU 5 Oppilaanohjauksen lehtori 2 mom. Jos oppilaanohjauksen lehtorilla on oppilaanohjaajan koulutus, korotetaan liukuman ylärajaa yhdellä palkkaluokalla. 6 Erityisopetuksen opettajan

Lisätiedot

OSIO B YLEISSIVISTÄVÄN KOULUN OPETUSHENKILÖSTÖN YHTEISET MÄÄRÄYKSET SOVELTAMISALA JA PALKKAPERUSTERYHMÄ. 1 Sovellettavat sopimusmääräykset

OSIO B YLEISSIVISTÄVÄN KOULUN OPETUSHENKILÖSTÖN YHTEISET MÄÄRÄYKSET SOVELTAMISALA JA PALKKAPERUSTERYHMÄ. 1 Sovellettavat sopimusmääräykset 1 OSIO B OSIO B YLEISSIVISTÄVÄN KOULUN OPETUSHENKILÖSTÖN YHTEISET MÄÄRÄYKSET I SOVELTAMISALA JA PALKKAPERUSTERYHMÄ 1 Sovellettavat sopimusmääräykset Toistaiseksi tai määräajaksi otetun rehtorin ja opettajaviran

Lisätiedot

2 Peruspalkat, kokemuslisät ja opetusvelvollisuudet (1.4.2013 lukien)

2 Peruspalkat, kokemuslisät ja opetusvelvollisuudet (1.4.2013 lukien) LUKIO-OPETUS JA PERUSOPETUS 1 Määritelmiä PÄIVÄKOULU REHTORIT 1. Soveltamisala Tätä osaa sovelletaan perusopetuksessa, lukio-opetuksessa, Steinerkouluissa sekä kehitysvammalaitosten ja koulukotien perusopetuksessa.

Lisätiedot

YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat

YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat 1.5.2019 alkaen HALLINTO- JA TUKIPALVELUHENKILÖSTÖ Vaativuusryhmä 1 2 3 4 5 6 1613,9 1745,97 1884,74 2045,72 2206,74 2398,15 HALLINTO-

Lisätiedot

VESOT, KIKY JA YS

VESOT, KIKY JA YS VESOT, KIKY JA YS Tämän diasarjan tarkoitus on avata mahdollisimman kattavasti yleissivistävässä opetuksessa toimivien opettajien VESO-KOULUTUSPÄIVIÄ KILPAILUKYKYSOPIMUKSEN mukaisia lisäyksiä työaikaan

Lisätiedot

YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat

YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat 1.5.2018 alkaen (luottamusmiespalkkiot 1.3.2018 alkaen) HALLINTO- JA TUKIPALVELUHENKILÖSTÖ Vaativuusryhmä 1 2 3 4 5 6 1596,34 1726,97

Lisätiedot

1 Tätä liitettä osiota sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön,

1 Tätä liitettä osiota sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön, OSIO E AMMATILLINEN AIKUISKOULUTUSKESKUS 1 Soveltamisala 1 Tätä liitettä osiota sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön, johon kuuluvat rehtorit ja apulaisrehtorit kokoaikaiset opettajat

Lisätiedot

3 Erityisopetuksen opettajan (erityisluokanopettaja ja erityisopettaja) peruspalkka

3 Erityisopetuksen opettajan (erityisluokanopettaja ja erityisopettaja) peruspalkka 1 OSIO B, LIITE 1 OSIO B PERUSKOULU II II/1 VIRANHALTIJOIDEN PALKKA Tehtäväkohtainen palkka 2 Lehtorin (aineenopettajan) peruspalkka 4 03 04 00 5 Ylempi korkeakoulututkinto ja perus-/lukioopetusta tai

Lisätiedot

antavan opettajan kelpoisuus 2 769, ,21

antavan opettajan kelpoisuus 2 769, ,21 Sivistystyöantajien opetusalan palkat 1.5.2018 lukien LUKIO-OPETUS JA PERUSOPETUS Tilastokoodi I 011064 Peruskoulun rehtori 3 779,88-4 499,99 3 675,79-4 376,03 011065 Lukion rehtori 3 940,06-4 941,76 3

Lisätiedot

Yleiskorotetut palkat

Yleiskorotetut palkat Yleiskorotetut palkat 1.10.2007 Osio B 40301101 1 Ala-asteen rehtori, 12 23 2998,05 2928,43 3219,75 3145,00 Osio B 40301201 2 Ala-asteen rehtori, 24 30 3096,90 3025,01 3349,46 3271,68 Osio B 40301301 3

Lisätiedot

Piekkala 26.10.2005 1 (16)

Piekkala 26.10.2005 1 (16) JÄSENKIRJE T2/2005 Liite 2 Piekkala 26.10.2005 1 (16) SOVELTAMISOHJEET PTYOTES 2005 2007 VUOSIEN 2005 JA 2006 TUPON MUKAISTEN LIITTO- JA TASA-ARVOERIEN SEKÄ KEHITTÄMISERIEN KÄYTTÄMISESTÄ YLEINEN OSA Yleisen

Lisätiedot

Sivistystyöantajien opetusalan palkat lukien

Sivistystyöantajien opetusalan palkat lukien Sivistystyöantajien opetusalan palkat 1.5.2019 lukien LUKIO-OPETUS JA PERUSOPETUS Tilastokoodi I 011064 Peruskoulun rehtori 3 821,46-4 549,49 3 716,22-4 424,17 011065 Lukion rehtori 3 983,40-4 996,12 3

Lisätiedot

1 Rehtorin ja apulaisrehtorin tehtäväkohtainen palkka. 2 Opettajan hinnoittelutunnukset peruspalkka (ks. palkkaliite)

1 Rehtorin ja apulaisrehtorin tehtäväkohtainen palkka. 2 Opettajan hinnoittelutunnukset peruspalkka (ks. palkkaliite) OSIO F LIITE 12 Kansalaisopisto Palkka OSIO F LIITE 12 KANSALAISOPISTO I VIRAN/TOIMENHALTIJOIDEN PALKKA 1 Rehtorin ja apulaisrehtorin tehtäväkohtainen palkka 1 mom. Rehtorin (4 06 01 00 1) tehtäväkohtainen

Lisätiedot

MUSIIKKIOPPILAITOKSET REHTORIT JA APULAISREHTORIT. 1 Peruspalkat, kokemuslisät ja opetustuntimäärä. 1. Peruspalkat 1.4.2013 lukien

MUSIIKKIOPPILAITOKSET REHTORIT JA APULAISREHTORIT. 1 Peruspalkat, kokemuslisät ja opetustuntimäärä. 1. Peruspalkat 1.4.2013 lukien MUSIIKKIOPPILAITOKSET REHTORIT JA APULAISREHTORIT 1 Peruspalkat, kokemuslisät ja opetustuntimäärä Pöytäkirjamerkintä: Palkkamääräysten edessä marginaalissa oleva 6-numeroinen numerosarja on koodi, jota

Lisätiedot

1 Rehtorin ja apulaisrehtorin tehtäväkohtainen palkka. Ks. palkka-asteikon käytöstä osio A 6.

1 Rehtorin ja apulaisrehtorin tehtäväkohtainen palkka. Ks. palkka-asteikon käytöstä osio A 6. OSIO F LIITE 10 MUSIIKKIOPPILAITOS I VIRANHALTIJOIDEN PALKKA 1 Rehtorin ja apulaisrehtorin tehtäväkohtainen palkka 1 mom. Rehtorin (4 08 01 00 2) tehtäväkohtainen palkka (ks. palkkaliite). 2 mom. Apulaisrehtorin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1. 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1. 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto Selostus Juha Nurmi tulee pyytämään lausuntoa nuorisovaltuustolta, koskien koulujen työ-

Lisätiedot

Virka- ja työehtosopimuksista, palkoista ja työajoista

Virka- ja työehtosopimuksista, palkoista ja työajoista Virka- ja työehtosopimuksista, palkoista ja työajoista OAJ Pohjois-Karjalan alueasiamies, pääluottamusmies Kitee Kesälahti Rääkkylä Niilo Hirvonen 26.4.2012 Kuopio, Kimmel NOPEX-koulutus Osa-02: Tehtäväkohtainen

Lisätiedot

Kilpailukykysopimus Lindroos Alaja - Talvitie

Kilpailukykysopimus Lindroos Alaja - Talvitie Kilpailukykysopimus Lindroos Alaja - Talvitie 1 Hallituksen aiempi esitys määräaikaisiksi pakkolaeiksi ü Arkipyhät palkattomiksi ü Palkallisten sairauspäivien palkkataso ja määrä ü Pitkien vuosilomien

Lisätiedot

luokanopetuksen tai erityisopetuksen opettajan kelpoisuus ( alkaen C51)

luokanopetuksen tai erityisopetuksen opettajan kelpoisuus ( alkaen C51) YLEISKIRJEEN 3/2001 LIITE 2 1 (7) PERUSKOULUN, LUKION JA AIKUISLUKION 1.8.2001 ALKAEN TOTEUTETTAVAT SOPIMUSMUUTOKSET PERUSKOULU Palkkauksen perusteet muuttuvat lehtorin, erityisopetuksen opettajan ja luokanopettajan

Lisätiedot

rehtorit ja apulaisrehtorit,

rehtorit ja apulaisrehtorit, AMMATILLINEN AIKUISKOULUTUSKESKUS 1 Soveltamisala 1 LIITE T1 Tätä liitettä sovelletaan ten opetushenkilöstöön, johon kuuluvat rehtorit ja apulaisrehtorit, kokoaikaiset opettajat, osa-aikaiset opettajat,

Lisätiedot

KIKY Yhteissuunnittelutyöaika Vesot Yleissivistävä opetus, kaikki sopimusalat

KIKY Yhteissuunnittelutyöaika Vesot Yleissivistävä opetus, kaikki sopimusalat KIKY Yhteissuunnittelutyöaika Vesot Yleissivistävä opetus, kaikki sopimusalat 1 YS, VESO JA KIKY Tämän kalvosarjan avulla pyritään avaamaan mahdollisimman kattavasti yleissivistävässä opetuksessa toimivien

Lisätiedot

Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus 2017

Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus 2017 Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus 2017 Kiky TYÖAIKAVELVOITTEEN LISÄYS Arja Aroheinä, henkilöstöjohtaja 9.11.2016 22.11.2016 Kevätlukukausi 2017 Perusopetus 22.11.2016 2 Työvelvoitteen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/5 13.12.2011

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/5 13.12.2011 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) 239 Esitys kaupunginhallitukselle virkojen perustamisesta HEL 2011-008297 T 01 01 00 Päätös päätti esittää kaupunginhallitukselle, että se perustaisi 1.8.2012

Lisätiedot

Piekkala (10)

Piekkala (10) KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS YLEISKIRJEEN 24/2004 LIITE 1 1 (10) SOVELTAMISOHJEET Joulukuun kertasuoritus Joulukuun 2004 palkanmaksun yhteydessä maksetaan kertasuorituksena 2 % marraskuun kokonaispalkasta

Lisätiedot

Muu työ ammatillisen koulutuksen näkökulmasta SMOL:n jäsenseminaari Haikossa 3.-4.10.14 Markku Ollila

Muu työ ammatillisen koulutuksen näkökulmasta SMOL:n jäsenseminaari Haikossa 3.-4.10.14 Markku Ollila Muu työ ammatillisen koulutuksen näkökulmasta SMOL:n jäsenseminaari Haikossa 3.-4.10.14 Markku Ollila 1 TYÖAIKA (ovtes) Opettajan opetusvelvollisuus on 23 opetustuntia viikossa. Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen 2017 (OVTES 2017) sopimusmuutosten soveltamisohjeet

Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen 2017 (OVTES 2017) sopimusmuutosten soveltamisohjeet KT Yleiskirjeen 10/2016 liite 2 1 (12) Freund Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen 2017 (OVTES 2017) sopimusmuutosten soveltamisohjeet Sopimusmuutokset Sopimusmuutosten voimaantulo

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 197. 197 Lukuvuoden 2014-2015 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 197. 197 Lukuvuoden 2014-2015 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 25.09.2013 Sivu 1 / 1 4015/12.01.00/2012 197 Lukuvuoden 2014-2015 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Marjo Tuoriniemi,

Lisätiedot

tuloksellisuuteen perustuva kertaerä 9,2% varsinaisesta palkasta. Työssäoloehto: keskeytymättä

tuloksellisuuteen perustuva kertaerä 9,2% varsinaisesta palkasta. Työssäoloehto: keskeytymättä Luottamusmiestiedote 1/2018 OVTES 1.2.2018-31.3.2020 1. Palkankorotukset noudattelevat yleistä palkankorotusten linjaa osa korotuksista päätetty siirtää tekstimuutoksiin 1.5.2018 yleiskorotus 1,17% 1.4.2019

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 27/2011 liite 1. Piekkala 1 (32)

KT Yleiskirjeen 27/2011 liite 1. Piekkala 1 (32) KT Yleiskirjeen 27/2011 liite 1 Piekkala 1 (32) Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES 2012 2013) sopimusmuutosten soveltamisohjeet Allekirjoituspöytäkirja Vuosi 2012 Sopimus

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu Lielahden koulu Oppilaita on yhteensä 607 - yläkoulussa 324 - alakoulussa 283 Luokkia - 7. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta - 8. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta

Lisätiedot

Työaika ja palkka joka jäsenen sopimusopas

Työaika ja palkka joka jäsenen sopimusopas Työaika ja palkka joka jäsenen sopimusopas Sisältö Työ- ja virkaehtosopimukset turvana 3 Töissä kunnalla 4 Peruskoulu ja lukio 13 Peruskoulu 16 Lukio ja aikuislukio 18 Yleissivistävän koulun rehtori ja

Lisätiedot

Ammatillisten vuosityöaika

Ammatillisten vuosityöaika 1 Ammatillisten vuosityöaika Markku Perttunen OAJ 2 1 Palkka 3 Opettajan palkka Kokoaikaisen (1500 h) opettajan tehtäväkohtainen palkka on vähintään sopimuksen palkkaliitteen mukainen Palkkataso: OVTES

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE 048 1 OPETUSVIRASTO Hallinto- ja kehittämiskeskus Henkilöstö- ja lakipalvelut Elisa Cichoracki 13.6.

HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE 048 1 OPETUSVIRASTO Hallinto- ja kehittämiskeskus Henkilöstö- ja lakipalvelut Elisa Cichoracki 13.6. HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE 048 1 Peruskoulujen rehtoreille ja johtajille Ohje voimassa toistaiseksi PERUSKOULUN YHTEISSUUNNITTELUTYÖAIKA (OVTES 2010-11 osion B liitteen 1 6 ) Yleistä opetuksen yhteissuunnittelusta

Lisätiedot

KV 23.6.2014 48 Liite 6D 1(5)

KV 23.6.2014 48 Liite 6D 1(5) KV 23.6.2014 48 Liite 6D 1(5) SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNNÖT YLEISEN MAARÄYKSET 1 Soveltamisala Sivistystoimen luottamuselimiin, viranhaltijoihin ja työntekijöihin sovelletaan tämän johtosäännön määräyksiä.

Lisätiedot

1. Lakiin tai virka-/työehtosopimukseen perustuva. Subjektiivinen oikeus edellytysten täyttyessä

1. Lakiin tai virka-/työehtosopimukseen perustuva. Subjektiivinen oikeus edellytysten täyttyessä Virkavapaa, työvapaa Hakemuksen perusteella määräajaksi myönnetty vapautus työtehtävien hoitamisesta kokonaan tai osittain palkattomana tai palkallisena 1. Lakiin tai virka-/työehtosopimukseen perustuva

Lisätiedot

3-5 515,03 510,01 526,98 6-8 901,29 892,54 922,21 9-1041,74 1031,64

3-5 515,03 510,01 526,98 6-8 901,29 892,54 922,21 9-1041,74 1031,64 OVTES / TVA-soveltamisohjeet 1.8.2015 alkaen 1.4.2015 Perusopetus: 1. Koulun toiminnasta vastaava rehtori (palkkalaji 3605) a. Alakoulu: ppr korvaus/kk hitu 40304030 hitu 40304031 hitu 40304028 3-5 515,03

Lisätiedot

Terveydenhoitajana työelämään. Harri Liikkanen Neuvottelupäällikkö 6.10.2015 Laurea/Tikkurila

Terveydenhoitajana työelämään. Harri Liikkanen Neuvottelupäällikkö 6.10.2015 Laurea/Tikkurila Terveydenhoitajana työelämään Harri Liikkanen Neuvottelupäällikkö 6.10.2015 Laurea/Tikkurila Työsi pääehdoista sovitaan työ- ja virkaehtosopimuksilla Työ- ja virkaehtosopimukset tehdään sopimusaloittain

Lisätiedot

5 v. 8 v. 10 v. 15 v. 20 v. 2 % 4 % 6 % 4 % 6 %

5 v. 8 v. 10 v. 15 v. 20 v. 2 % 4 % 6 % 4 % 6 % OSIO C Liite 8 Metsä- ja puutalousoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 8 METSÄ- JA PUUTALOUSOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala Metsä- ja puutalousoppilaitoksen opetushenkilöstön palvelussuhteen

Lisätiedot

SOPIMUKSEN SOVELTAMISOHJEET

SOPIMUKSEN SOVELTAMISOHJEET KT YLEISKIRJEEN 5/2003 LIITE 1 1 (17) SOPIMUKSEN SOVELTAMISOHJEET YLEISTÄ Tulopoliittisessa kokonaisratkaisussa todetaan, että mahdollisuuksien mukaan pyritään välttämään alle neljän tunnin työvuoroja.

Lisätiedot

LUKIO-OPETUS JA PERUSOPETUS. 2 AIKUISLUKIO JA LUKION AIKUISLINJA... 24

LUKIO-OPETUS JA PERUSOPETUS. 2 AIKUISLUKIO JA LUKION AIKUISLINJA... 24 SISÄLLYSLUETTELO LUKIO-OPETUS JA PERUSOPETUS. 2 AIKUISLUKIO JA LUKION AIKUISLINJA... 24 Vapaan sivistystyön oppilaitokset KANSANOPISTOT... 32 KOKONAISTYÖAJASSA OLEVAT KANSANOPISTOT.. 36 KANSALAIS JA TYÖVÄENOPISTOT..

Lisätiedot

OSIO D Ammattikorkeakoulu Soveltaminen

OSIO D Ammattikorkeakoulu Soveltaminen OSIO D Ammattikorkeakoulu Soveltaminen OSIO D AMMATTIKORKEAKOULU I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala Ammattikorkeakoulun opetushenkilöstöön sovelletaan tämän osion lisäksi soveltuvin osin OVTES:n osiota A ja

Lisätiedot

MAATALOUSLOMITTAJIA KOSKEVAT ERITYISMÄÄRÄYKSET

MAATALOUSLOMITTAJIA KOSKEVAT ERITYISMÄÄRÄYKSET LIITE 13 MAATALOUSLOMITTAJIA KOSKEVAT ERITYISMÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala ja sovellettavat määräykset Lomittajilla tarkoitetaan myös turkistuottajien lomituspalvelulaissa (1264/2009) tarkoitettuja paikallisyksikön

Lisätiedot

Palkat sekä vuosisidonnaisen osan prosentit lukien

Palkat sekä vuosisidonnaisen osan prosentit lukien Palkat sekä vuosisidonnaisen osan prosentit 1.9.2008 lukien Yleiskirjeen 13/2008 liite 2 Osio B 40301101 1 Ala-asteen rehtori, 12-23 3131,71 3058,98 3363,30 3285,21 2 5 5 5 10 Osio B 40301201 2 Ala-asteen

Lisätiedot

Mikä kiky? Opas kilpailukykysopimuksen vaikutuksista

Mikä kiky? Opas kilpailukykysopimuksen vaikutuksista Opas kilpailukykysopimuksen vaikutuksista Kilpailukykysopimus Pääsopijajärjestöillä ja maan hallituksella on yhteinen näkemys siitä, kuinka kilpailukykysopimus vaikuttaa valtion ja kuntien talouteen. Kaikki

Lisätiedot

KVTES 1.1.2012 28.2.2014 Korotukset 1.1.2012. Korotukset 1.2.2013 yleiskorotus 1,7 % yleiskorotus 1,46 % järjestelyerä 0,7 % järjestelyerä 0,6 %

KVTES 1.1.2012 28.2.2014 Korotukset 1.1.2012. Korotukset 1.2.2013 yleiskorotus 1,7 % yleiskorotus 1,46 % järjestelyerä 0,7 % järjestelyerä 0,6 % Tietopaketti opettajan työajoista ja palkkauksesta Lukuvuosi 2012 2013 Lukuvuoden suunnittelun tueksi tarkoitetussa tietopaketissa on koottuna keskeisiä sopimusmääräyksiä opettajan työajasta ja palkkauksesta.

Lisätiedot

JULKISALAN KOULUTETTUJEN NEUVOTTELUJÄRJESTÖ JUKO RY

JULKISALAN KOULUTETTUJEN NEUVOTTELUJÄRJESTÖ JUKO RY VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS KUNNALLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN (OVTES) 2010 2011 ERÄIDEN SOPIMUSMÄÄRÄYSTEN MUUTTAMISESTA 1 Sopimuksen tarkoitus Tällä virka- ja työehtosopimuksella sovitaan

Lisätiedot

YKSITYINEN OPETUSALA (YOL)

YKSITYINEN OPETUSALA (YOL) YKSITYINEN OPETUSALA (YOL) 1.9.2009 lukien LUKIO-OPETUS JA PERUSOPETUS Tilastokoodi 011064 Peruskoulun rehtori (64-68) I kalleusluokka 3 290,50-3 917,38 II kalleusluokka 3 199,88-3 809,47 011065 Lukion

Lisätiedot

SIVISTYSTYÖNANTAJAT ry Opetushenkilöstön palkat (muut kuin AMK) 1.4.2011 lukien

SIVISTYSTYÖNANTAJAT ry Opetushenkilöstön palkat (muut kuin AMK) 1.4.2011 lukien SIVISTYSTYÖNANTAJAT ry Opetushenkilöstön palkat (muut kuin AMK) 1.4.2011 lukien LUKIO-OPETUS JA PERUSOPETUS Tilastokoodi 011064 Peruskoulun rehtori (64-68) 3516.47-4186.39 3419.62-4071.07 011065 Lukion

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 6/2018 liite 2. Freund 1 (5)

KT Yleiskirjeen 6/2018 liite 2. Freund 1 (5) KT Yleiskirjeen 6/2018 liite 2 Freund 1 (5) Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen 2018 2019 (OVTES 2018 2019) sopimusmuutosten soveltamisohjeet Sopimusmuutokset ja yleiskirje Tämä yleiskirje

Lisätiedot

Freund 1 (21) Materiaaliset muutokset tulevat voimaan 1.8.2014.

Freund 1 (21) Materiaaliset muutokset tulevat voimaan 1.8.2014. KT Yleiskirjeen 14/2013 liite Freund 1 (21) Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES 2014 2016) sopimusmuutosten soveltamisohjeet Muutosten voimaantulo Palkantarkistukset 1.7.2014

Lisätiedot

KT YLEISKIRJEEN 3/2007 LIITE 2

KT YLEISKIRJEEN 3/2007 LIITE 2 KT YLEISKIRJEEN 3/2007 LIITE 2 1 (45) KUNNALLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN (OVTES) SOVELTAMISOHJEET OSIO A Yleinen osa II luku Virkasuhteisen opetushenkilöstön palkkaus 5 Palkka eri

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) Kaupunginhallitus Sj/3 07.03.2016

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) Kaupunginhallitus Sj/3 07.03.2016 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) 213 Eräiden opetusviraston virkojen perustaminen, lakkauttaminen ja nimikkeiden muuttaminen HEL 2016-000596 T 01 01 00 Päätös päätti 1 perustaa opetusvirastoon

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen vuosityöaikakokeilu

Ammatillisen koulutuksen vuosityöaikakokeilu Ammatillisen koulutuksen vuosityöaikakokeilu Ammatillisia oppilaitoksia koskeva vuosityöaikakokeilu Sopimuksen tavoitteena on saada kokemuksia opettajiin paremmin soveltuvasta työajasta, työajan suunnittelusta,

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 17/2007 liite 5 1 (1)

KT Yleiskirjeen 17/2007 liite 5 1 (1) KT Yleiskirjeen 17/2007 liite 5 1 (1) Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES 2007 2009) 1.10.2007 voimaan tulevien sopimusmääräysten soveltamisohjeet OSIO A Yleinen osa II luku

Lisätiedot

Eräiden opettajien siirtäminen avoimiksi jääneisiin tai perustettaviin virkoihin

Eräiden opettajien siirtäminen avoimiksi jääneisiin tai perustettaviin virkoihin Lasten ja nuorten 5 22.01.2014 valmistelutoimikunta Kunnanhallitus 26 11.02.2014 Eräiden opettajien siirtäminen avoimiksi jääneisiin tai perustettaviin virkoihin LANUVTMK 5 Kunnallislaki 45 (11.4.2003/305)

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja. 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016...

SISÄLLYSLUETTELO. KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja. 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016... i SISÄLLYSLUETTELO KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016... 4 40, KASKO 19.5.2015 17:30 Sivu 2 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO

Lisätiedot

1 mom. Monialaisella ammatillisella oppilaitoksella tarkoitetaan oppilaitosta, jonka opetushenkilöstöön sovelletaan tämän osion eri liitteitä.

1 mom. Monialaisella ammatillisella oppilaitoksella tarkoitetaan oppilaitosta, jonka opetushenkilöstöön sovelletaan tämän osion eri liitteitä. OSIO C AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN OPETUSHENKILÖSTÖN YHTEISET MÄÄRÄYKSET 1 Monialainen ammatillinen oppilaitos 1 mom. Monialaisella ammatillisella oppilaitoksella tarkoitetaan oppilaitosta, jonka opetushenkilöstöön

Lisätiedot