Yhteisaluelain uudistaminen. Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät 2017 Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yhteisaluelain uudistaminen. Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät 2017 Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto"

Transkriptio

1 Yhteisaluelain uudistaminen Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät 2017 Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto

2 Tässä esityksessä: Yhteisaluelain historiaa Eduskunnan edellyttämä arviointi Kalatalouden Keskusliiton näkemykset yhteisaluelain kokonaisuudistuksen tarpeesta

3 Historiaa ja nykytila Voimassa oleva yhteisaluelaki säädettiin 1980-luvulla. Monet säännökset peräisin vuoden 1940 yhteisaluelaista kalastuskuntien toimintaa koskeneet kalastuslain säännökset kumottiin vuonna 2000 osakaskunta koostuu sen osakkaista eli kiinteistönomistajista joiden kiinteistöön kuuluu osuus yhteisiin ( 3 ) on automaattisesti oikeustoimikelpoinen, ei ole riippuvainen järjestäytymisestä sisältää säännöksiä osakaskunnan kokouksesta, säännöistä, hoitokunnasta ja toimitsijasta, muutoksenhausta ja oikeudenkäynnistä ja muitakin säännöksiä Oikeuskäytäntöä on kertynyt niukasti, korkeimman oikeuden ratkaisuja on eniten kalastuksen järjestämistä. on yhtymäkohtia kiinteistönmuodostamislakiin ja kalastuslakiin

4 Eduskunta edellytti muutostarpeen arviointia Eduskunta edellytti kalastuslain käsittelyn yhteydessä 2015, että yhteisaluelain muutostarpeet tulee arvioida osakaskuntien osakkaiden keskinäisen yhdenvertaisuuden edistämiseksi ja osakaskuntatoiminnan kehittämiseksi. Mmm on lähettänyt kesäkuussa 2016 asiasta suppealla jakelulla lausuntopyynnön, Kalatalouden Keskusliitto on ilmoittanut kannakseen, että yhteisaluelaki tulisi uudistaa kokonaisuudessaan.

5 Yhteiskunnan ja lainsäädännön kehitys Yhteiskunta on muuttunut ( osakasmäärä kasvaa, kalastustavat muuttuvat digitalisoituminen, ym) yhteisaluelaki ei tunne sähköisiä viestintäkanavia muutoksia mm. kirjanpitolaissa ja tilintarkastuslaissa. Kirjanpitolaki säätää tilikauden pituudeksi 12 kuukautta, yhteisaluelaki sallii 4 vuoden tilikauden. Tilintarkastuslaki ei enää salli maallikkotilintarkastajien käyttöä. Yhdistyksissä ja asunto-osakeyhtiöissä toiminnantarkastus mahdollista, yhteisaluelaki ei mahdollista tätä osakaskunnille

6 Rakenteelliset ongelmat Omistusyksiköt ovat usein pieniä, niissä hoitotoimenpiteet että tuoton hyödyntäminen on useimmiten tehotonta. Rakenteen selkeyttäminen yhdistämällä vesialueita suuremmiksi yksiköiksi on koko yhteiskunnan edun mukaista.

7 Osakaskuntahallintoon liittyvät käytännön ongelmat Yhteisaluelain äänestysmenettelyt ja äänestysten tulosten laskentatavat ovat epäselvät ja tulkinnanvaraiset. -> käytetään paljon päälukuun, eikä osuuslukuun perustuvia äänestyksiä Vaikeaselkoisuudesta seuraa muutoksenhakualttius Äänestysluettelon laadinta ja äänten laskenta jättää sijaa erimielisyyksille, virheille ja näistä seuraaville valitusprosesseille. Äänimääräleikkurin huomioiminen ja määräenemmistöpäätökset ja näihin säännöksiin sisältyvät tulkintakysymykset lisäävät haastetta siinä määrin, että äänestys pystytään vain ammattilaisen avulla viemään läpi. Jos sittenkään. Asunto-osakeyhtiölaissa äänestysmenettelyissä toimivampia ratkaisuja kuin yhteisaluelaissa. Toimivat ratkaisut tulee viedä sellaisenaan yhteisaluelakiin.

8 Sinisen biotalouden kasvuedellytykset Sininen biotalous sisältää laajasti ottaen kaiken veteen ja vesiin liittyvät resurssit. kansallisen biotalousstrategian tavoitteena on luoda uutta talouskasvua ja uusia työpaikkoja biotalouden liiketoiminnan kasvulla sekä korkean arvonlisän tuotteilla ja palveluilla. Jotta mahdollistettaisiin innovaatioiden syntymistä ja uusien tulolähteiden kehittäminen vesialueisiin pohjautuen olisi harkittava omistajien eli osakkaiden päätösvallan lisäämistä yhteisen alueen käytöstä. Oikeuskäytäntö rajannut päätöksentekoa

9 On tarpeen: Ehdotukset: Osakkaiden keskinäisen yhdenvertaisuuden edistäminen sujuvoittaa äänestyksiä koskevat säännökset yhteisaluelaissa parantaa osakkaiden yhdenvertaisuutta asumispaikkakuntaperusteella parantamalla osakaskuntien mahdollisuuksia käyttää tehokasta tekniikkaa tiedottamistarpeisiinsa -> lievennetään osakkaiden välinen eriarvoinen osallistumismahdollisuus paikkakunnasta riippuen. parantaa osakaskunnan ja osakkaiden yhteisten etujen toteutumista päätöksenteossa säätämällä osakkaan esteellisyydestä tilanteissa, joissa osakkaan ja osakaskunnan edut ovat selvästi vastakkaiset.

10 Äänestysten sujuvoittaminen? Ihmisten edellytykset toimia erilaisissa yhteisöissä, kuten asunto-osakeyhtiöissä, yhdistyksissä ja osakaskunnissa, ovat sitä paremmat, mitä vähemmän näiden välillä on perusteetonta eroavaisuutta. Esimerkkejä ylimääräisistä eroavaisuuksista: määräenemmistön laskentatapa, asiamiehen käyttöä koskevat säännöt yhteisaluelaissa ja asunto-osakeyhtiölaissa, vaikka säännösten tarkoitus ja tavoitteet ovat samat.

11 Tiedonsaanti ajantasalle Otetaan käyttöön nykyaikaiset sähköiset viestintävälineet. Tieto osakaskunnan kokouksista on säädettävä toimitettavan osakkaille samalla tavalla, kuin asuntoosakeyhtiölaissa: Kirjallinen kokouskutsu on toimitettava jokaiselle osakkeenomistajalle, jonka postiosoite on yhtiön tiedossa tai joka on ilmoittanut yhtiölle sähköpostiosoitteen tai muun tietoliikenneyhteyden kutsun toimittamista varten. parempi tavoittavuus, luotettavuus ja kustannustehokkuus. Osakkaalle annetaan edelleen mahdollisuus postin välityksellä toimitettavan kutsun saamiselle, jos hän näin haluaa. kyse vallitsevan oikeuskäytännön vahvistamisesta

12 Tiedonsaanti ajantasalle 2 Osakaskunta voisi edelleen käyttää sanomalehtiilmoittelua näin halutessaan ja sääntöjen niin edellyttäessä, mutta sille ei tulisi olla lakisääteistä pakkoa. Selvitetään, voidaanko mahdollistaa etäosallistuminen kokouksiin. Tämä koskisi vain järjestäytyneitä osakaskuntia, joiden säännöissä etäosallistuminen sallittaisiin.

13 Esteellisyys Yleisten oikeusperiaatteiden mukaan osakkaan ei tule äänestää omasta vastuuvapaudestaan päätettäessä. Esteellisyys voisi koskea paitsi omaa vastuuvapautta myös osakkaan ja osakaskunnan välisiä sopimuksia samalla tavalla kuin asunto-osakeyhtiölaissa.

14 Erityiset haasteet yhdenvertaisuudelle Jos kalakantojen suojaamiseksi joudutaan rajoittamaan kalastusta, voi käydä niin, että kalastusoikeuden jakaminen osuuslukujen mukaisessa suhteessa käytännössä antaa kalastusmahdollisuuden ainoastaan muutamalle osakkaalle. Tämän ongelman ratkaiseminen yleisellä tasolla on vaikeaa. Tulee harkita mahdollisuuksia säätää osakaskuntien päätöksenteosta tavalla, joka mahdollistaa kalastusoikeuden jakamista osuusluvuista poikkeavalla tavalla. Tällä hetkellä poikkeava jako vaatii määräenemmistön ja oikeuskäytännössä on lisäksi asetettu velvollisuus vahvan kalataloudellisen näytön esittämiseksi.

15 Osakaskuntatoiminnan kehittäminen Kehitystavoitteita: Edistetään siirtymistä suurempiin kokonaisuuksiin vapaaehtoisilla osakaskuntien yhdistymisillä. Helpotetaan osakaskuntien hallinnollista taakkaa. Kehitetään muutoksenhakujärjestelmää säätämällä oikaisuvaatimus järjestäytyneessä osakaskunnassa pakolliseksi vaiheeksi ennen käräjäoikeuteen tehtävää valitusta. Vahvistamalla sopimusvapautta parannetaan osakaskuntien mahdollisuuksia hallinnon järkeistämiseen. Yhteisten vesialueiden osalta toiminta on kehitettävissä muun muassa mahdollistamalla tietorekisterien käyttö kalastuksen järjestämisen tukena. Tämä edellyttää kalastuslakiin tehtäviä korjauksia.

16 Osakaskuntien yhdistyminen Suurempien yksiköiden edut ovat kiistattomat Toimiva omistusrakenne ei ole vain osakkaiden, vaan koko yhteiskunnan etu. Kalatalousalueen käyttö- ja hoitosuunnitelma voidaan tehokkaammin panna täytäntöön alueella, jossa on toimivat osakaskunnat. Kalastajan on helpompi lunastaa haluamansa kalastuslupa järkevälle alueelle. Viranomaisten yhteydenpito osakaskuntiin esimerkiksi lupa-asioissa helpottuu kun rakenteet ovat toimivia. -> olisi kohtuullista, ettei yhteiskunta korkeilla toimituskustannuksilla vaikeuttaisi toimivien rakenteiden syntymistä. Yhdistymistoimituksen maksu on poistettava tai maksu kohtuullistettava Päätös yhdistymisestä yksinkertaisella äänten enemmistöllä nykyisen määräenemmistön sijaan. Maanmittauslaitos lausunnossaan kannattaa maksun poistamista

17 Hallinnollinen taakka? Yhteystietojen ilmoittaminen yhdelle luukulle. Maanmittauslaitokselle on mahdollista sähköisellä lomakkeella. Tämän lomakkeen tietojen tulisi välittyä automaattisesti aluehallintovirastolle, verovirastolle ja Kaupparekisteriin. osakaskuntien perustiedot helposti saataviksi. Viranomaisen tiedot kansalaisille maksutta. Nyt Maanmittauslaitos veloittaa 22 euron maksun yhden osakaskunnan yhteystiedosta, ei ole kohtuullista tavallisen osakkaan tai kalastajan tiedonsaannin näkökulmasta. Kirjanpitolain uudistuminen ratkaistava. Kahdenkertaisen kirjanpidon ja kirjanpitolain mukaisen tilinpäätöksen laatimisen velvollisuudet kytketään arvonlisäverolain mukaiseen kynnykseen (liikevaihto yli euroa). 4 vuoden tilikausi sallittava Tilintarkastuslain uudistuminen on otettava huomioon lisäämällä yhteisaluelakiin säännökset toiminnantarkastuksesta

18 Hallinnollinen taakka 2 Lakiin tulisi lisätä säännös järjestäytyneen osakaskunnan sääntöjen purkamisesta. -> voi näin siirtyä järjestäytymättömäksi. Jos osakaskunta on siirtänyt tehtäviään kalatalousalueen hoidettavaksi, -> kokouksen koolle kutsumiset määrävälein sopimuksen mukaisten tehtävien hoidon tarkistamista varten.

19 Muutoksenhaun kehittäminen Nyt päätöksen lainvoimaistuminen kestää vähintään 2 kuukautta. kehitetään, että järjestäytyneen osakaskunnan päätökseen voidaan hakea muutosta käräjäoikeudessa vain, jos päätöksestä on ensin tehty oikaisuvaatimus. Päätökseen voitaisiin hakea muutosta käräjäoikeudessa, jos osakaskunnan kokous on hylännyt oikaisuvaatimuksen tai jos hoitokunta ei ole määräajassa vienyt oikaisuvaatimuksen kokouksen käsiteltäväksi.

20 Hallinnon järkeistäminen Yhteisen alueen hallinto on käytännössä mahdollista järjestää erilaisia ostopalveluita käyttäen. Valinnanvapautta ei tältä osin tule rajoittaa vain kalatalousalueeseen. Rakenteellisia ongelmia on onnistuneesti ratkaistu myös yhdistyspohjaisesti. Järjestäytymättömän osakaskunnan kokoonkutsujaksi tulisi osakkaan voida valtuuttaa myös muu kuin Maanmittauslaitos. osakaskunnille mahdollisuus toimintakenttänsä laajentamiseen esimerkiksi ottamalla hoitaakseen muita yhteisiä etuuksia, kuin sille kuuluvan yhteisen alueen.

21 Kalastuslakiin liittyvät kehittämismahdollisuudet Yhteisen vesialueen käyttäminen on suurelta osin sidoksissa kalastuslakiin. Kalastuslakia tulisi muuttaa niin, että osakaskunnille annetaan käyttöoikeus kalataloushallinnon rekisteriin josta voi saada tietoa esimerkiksi oman alueensa kalastuspaineesta jotta yleiskalastusoikeuksilla kalastavien osuus voidaan huomioida muun kalastuksen järjestämisen yhteydessä. Osakaskunnat voisivat vastavuoroisesti osallistua saalispalautteiden keräämiseen omalta alueeltaan.

22 Missä mennään yhteisaluelain uudistuksessa? Eduskunnan edellyttämän arvioinnin pohjaksi -> Pyydetty lausuntoa 2016 mmm:n toimesta Sen jälkeen ollut hiljaisempaa KIITOS!

Osakaskunnan päätöksenteko

Osakaskunnan päätöksenteko Osakaskunnan päätöksenteko Sisältö Osakaskunnan rooli ja osakkaan oikeudet Kokouksen/hoitokunnan toimivalta Kokouksen laillisuus Äänestysmenettely Muutoksenhaku Mistä osakaskunta voi päättää? Pyyntirajoitukset

Lisätiedot

Yhteisten vesialueiden yhdistäminen. Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät Lomakeskus Huhmari Päivi Kiiskinen P-K:n Kalatalouskeskus ry

Yhteisten vesialueiden yhdistäminen. Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät Lomakeskus Huhmari Päivi Kiiskinen P-K:n Kalatalouskeskus ry Yhteisten vesialueiden yhdistäminen Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät 17.3.2017 Lomakeskus Huhmari Päivi Kiiskinen P-K:n Kalatalouskeskus ry Yhdistämisen etuja Osakkaiden kalastusoikeus laajenee koko

Lisätiedot

PAIMENSELÄN LANSSIN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

PAIMENSELÄN LANSSIN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT 1 PAIMENSELÄN LANSSIN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT Osakaskunnan nimi: PAIMENSELÄN LANSSIN OSAKASKUNTA Kotipaikka: Sysmän kunta Sijaintikunta: Sysmä (781) Kiinteistötunnus: 781 417-878-2 Paimenselän Lanssin osakaskunnan

Lisätiedot

Osakaskuntien toiminnan kehittämistarpeet ja -mahdollisuudet

Osakaskuntien toiminnan kehittämistarpeet ja -mahdollisuudet Osakaskuntien toiminnan kehittämistarpeet ja -mahdollisuudet Ympäristöhallinnon vesistökunnostuksen neuvottelupäivät 9.11.2016, Helsinki Teemu Ulvi & Milla Mäenpää Suomen ympäristökeskus Vesien yhteisomistus

Lisätiedot

YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT Päivitetty 14.1.2016 YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT Osakaskunnan nimi: Kotipaikka: Sijaintikunta: Kylä: Kiinteistötunnus: - - - Osakaskunnan vesialue on pinta-alaltaan. hehtaaria ja sen sijainti

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset 19.4.2011

Omaishoitajat ja Läheiset 19.4.2011 Omaishoitajat ja Läheiset 19.4.2011 Yhdistyslain muutokset 1.9.2010 1. Etäosallistuminen 2. Yksimielinen päätös 3. Hallituksen tehtävien selventäminen 4. Hallituksen jäsenen asuinpaikka 5. Velvollisuus

Lisätiedot

Kalastonhoitomaksu & osakaskuntien yhdistäminen

Kalastonhoitomaksu & osakaskuntien yhdistäminen Kalastonhoitomaksu & osakaskuntien yhdistäminen Helsinki 19.10.2017 Kalastusbiologi Teemu Hentinen, P-S ELY-keskus Järvi-Suomen kalatalouspalvelut Kalastonhoitomaksusta Kalastajan näkökulmasta yhden kortin

Lisätiedot

Osakaskuntatoimijan opas Päivitetty

Osakaskuntatoimijan opas Päivitetty Osakaskuntatoimijan opas Päivitetty 26.2.2016 Mitä osakaskunta on Suurin osa Suomen vesistä on yhteisesti omistettuja vesialueita. Yhteisen vesialueen omistus liittyy kiinteistön omistamiseen. Ne henkilöt,

Lisätiedot

yhteisen vesialueiden osakaskunta kunnan yhteinen vesialue. Jakokunta käsittää Yhteisen alueen kiinteistörekisteritunnus on

yhteisen vesialueiden osakaskunta kunnan yhteinen vesialue. Jakokunta käsittää Yhteisen alueen kiinteistörekisteritunnus on 1 YHTEISTEN VESIALUEIDEN OSAKASKUNTA OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT 1. YLEINEN PÄÄTÖKSENTEKO 1 Osakaskunnan nimi yhteisen vesialueiden osakaskunta 2 Kotipaikka kunta 3 Yhteinen alue kunnan yhteinen vesialue. Jakokunta

Lisätiedot

PYÖTSAAREN MAAOSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

PYÖTSAAREN MAAOSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT 1 PYÖTSAAREN MAAOSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT 1. YLEINEN PÄÄTÖKSENTEKO 1 Osakaskunnan nimi Pyötsaaren maaosakaskunta 2 Kotipaikka Haminan Kaupunki 3 Yhteinen alue Haminan kaupungissa sijaitsevan Vepsun saaren ja

Lisätiedot

Vetovoimaa maaseudulle

Vetovoimaa maaseudulle Vetovoimaa maaseudulle 2017-20 Visio: Etelä-Savossa parhaat kalastusmahdollisuudet ja vetovoimaiset kalakannat kestävällä kalastuksella Kalastusbiologi Teemu Hentinen, ELY-keskus Järvi-Suomen kalatalouspalvelut

Lisätiedot

Kohti kalatalousaluetoimintaa. Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät 2017 Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto

Kohti kalatalousaluetoimintaa. Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät 2017 Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto Kohti kalatalousaluetoimintaa Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät 2017 Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto Kalastusalueen lakisääteiset tehtävät siirtymäkaudella Kalastusalueet hoitavat 2016-2018 kalastuslain

Lisätiedot

Osakaskuntien vaihtoehdot toiminnan ja hallinnon järjestämisessä. Risto Vesa, Kalatalouden Keskusliitto,

Osakaskuntien vaihtoehdot toiminnan ja hallinnon järjestämisessä. Risto Vesa, Kalatalouden Keskusliitto, Osakaskuntien vaihtoehdot toiminnan ja hallinnon järjestämisessä Risto Vesa, Kalatalouden Keskusliitto, Tässä esityksessä Toimiminen järjestäytymättömänä järjestäytynyt osakaskunta edustajisto toimitsija

Lisätiedot

Ajankohtaista kalataloudesta. Etelä-Karjalan kalatalouskeskus Joutseno VESA KARTTUNEN KALATALOUDEN KESKUSLIITTO

Ajankohtaista kalataloudesta. Etelä-Karjalan kalatalouskeskus Joutseno VESA KARTTUNEN KALATALOUDEN KESKUSLIITTO Ajankohtaista kalataloudesta Etelä-Karjalan kalatalouskeskus 24.4.2018 Joutseno VESA KARTTUNEN KALATALOUDEN KESKUSLIITTO Esityksen sisältö Kalatalouden yleistilanne Kalatalousalueet ja osakaskunnat Käyttö-

Lisätiedot

UUDEN KALASTUSLAIN TOIMEENPANO. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö

UUDEN KALASTUSLAIN TOIMEENPANO. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö UUDEN KALASTUSLAIN TOIMEENPANO Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö Kalataloushallinnon strategia Toiminta-ajatus Strategiset päämäärät Kalataloushallinto turvaa kalakantojen elinvoimaisuuden,

Lisätiedot

Osakaskunnan vesialueet sijaitsevat seuraavissa vesistöissä ja vesistön osissa: Itäinen Suomenlahti, Haapasaaren saaristo Kotkan kaupungin alueella.

Osakaskunnan vesialueet sijaitsevat seuraavissa vesistöissä ja vesistön osissa: Itäinen Suomenlahti, Haapasaaren saaristo Kotkan kaupungin alueella. HAAPASAAREN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT Osakaskunnan nimi: Haapasaaren Osakaskunta Kotipaikka: Kotka Sijaintikunta / kaupunki: Kotka Kylä: Haapasaari Kiinteistötunnus 285-413-876-1 Osakaskunnan vesialueet sijaitsevat

Lisätiedot

Kitkajärvien vesienhoito tulevaisuudessa

Kitkajärvien vesienhoito tulevaisuudessa Kitkajärvien vesienhoito tulevaisuudessa Teemu Ulvi, SYKE Kitka-MuHa loppuseminaari 17.2.2015 Miksi Kitkajärvien hoidon ja kunnostuksen toimintamallia alettiin hankkeessa kehittää? Järvien eri osa-alueilla

Lisätiedot

Osakaskunnan kalavesi sijaitsee seuraavissa vesistöissä ja vesistön osissa:

Osakaskunnan kalavesi sijaitsee seuraavissa vesistöissä ja vesistön osissa: Malli, päivitetty 6.9.2010 Ohjeelliseksi tarkoitettu malli, Kalatalouden Keskusliitto ei vastaa mallin yhteensopivuudesta eri alueiden viranomaisvaatimusten kanssa. YHTEISEN KALAVEDEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

Lisätiedot

Kalastusalueiden toiminnan lopetus. Kalastusaluepäivät Mikkeli Rauno Jaatinen, Etelä-Savon Kalatalouskeskus ry

Kalastusalueiden toiminnan lopetus. Kalastusaluepäivät Mikkeli Rauno Jaatinen, Etelä-Savon Kalatalouskeskus ry Kalastusalueiden toiminnan lopetus Kalastusaluepäivät Mikkeli 7.2.2018 Rauno Jaatinen, Etelä-Savon Kalatalouskeskus ry Loppuuko toiminta? Kalastuslain mukaan kalastusalueet korvataan kalatalousalueilla

Lisätiedot

Järvien hoidon ja kunnostuksen pysyvän toimintamallin kehittäminen. Järvityöryhmän II kokous Nuorisokeskus Oivanki

Järvien hoidon ja kunnostuksen pysyvän toimintamallin kehittäminen. Järvityöryhmän II kokous Nuorisokeskus Oivanki Järvien hoidon ja kunnostuksen pysyvän toimintamallin kehittäminen Järvityöryhmän II kokous 13.1.2014 Nuorisokeskus Oivanki Ensimmäisessä kokouksessa keskusteltua Pysyvän järvien hoidon ja kunnostuksen

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU JA ESITYSLISTA

KOKOUSKUTSU JA ESITYSLISTA Pohjois-Kirkkonummen yhteisten Kokouskutsu ja esityslista 1 (2) KOKOUSKUTSU JA ESITYSLISTA Pohjois-Kirkkonummen yhteisten vesialueiden osakaskunnan osakkaat kutsutaan vuoden 2015 sääntömääräiseen vuosikokoukseen

Lisätiedot

VETOVOIMAA MAASEUDULLE YHTEISTOIMINNALLA JA VERKOSTOITUMALLA

VETOVOIMAA MAASEUDULLE YHTEISTOIMINNALLA JA VERKOSTOITUMALLA VETOVOIMAA MAASEUDULLE YHTEISTOIMINNALLA JA VERKOSTOITUMALLA 2017-2020 ETELÄ-SAVOSTA ESIMERKKI VESIALUEIDEN JÄRJESTÄYTYMISELLE AKTIIVISET OSAKASKUNNAT, ISOT LUPA-ALUEET JA ERINOMAISET KALASTUSMAHDOLLISUUDET!

Lisätiedot

Yhteisten alueiden yhdistäminen

Yhteisten alueiden yhdistäminen Yhteisten alueiden yhdistäminen Mahdollisuus rajattomiin kalavesiin Lea Sukanen Yhteinen alue ja osakaskunta Yhteinen alue = alue, joka kuuluu kahdelle tai useammalle KIINTEISTÖLLE yhteisesti Osakaskiinteistöjen

Lisätiedot

UUSI ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI MENETTELYT YHTIÖKOKOUKSESSA. SKH-Isännöinti Oy 13.10.2010

UUSI ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI MENETTELYT YHTIÖKOKOUKSESSA. SKH-Isännöinti Oy 13.10.2010 UUSI ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI MENETTELYT YHTIÖKOKOUKSESSA SKH-Isännöinti Oy 13.10.2010 Asunto-osakeyhtiölaki 22.12.2009 Asunto-osakeyhtiölain kokonaisuudistus Pääosin nykykäytäntö kirjattu lakiin Eriytetään

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen, MMM

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen, MMM UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ Kalastusneuvos Eija Kirjavainen, MMM Hankkeen tausta Voimassa oleva kalastuslaki on pääosin valmisteltu1970-luvulla

Lisätiedot

Pyötsaaren kalastuskunnan säännöt

Pyötsaaren kalastuskunnan säännöt PYÖTSAAREN KALASTUSKUNTA Pyötsaaren kalastuskunnan säännöt Hyväksytty kalastuskunnan kokouksessa 25.8.2012 Vahvistanut Etelä-Suomen Aluehallintovirasto 5.2.2013 YHTEISEN KALAVEDEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

Lisätiedot

Ehdotus uudeksi kalatalousaluejaoksi

Ehdotus uudeksi kalatalousaluejaoksi Ehdotus uudeksi kalatalousaluejaoksi Etelä-Savon kalastusaluepäivä 2.2.2017 Kalastusbiologi Teemu Hentinen, ELY-keskus Järvi-Suomen kalatalouspalvelut Sisältö Ehdotus kalatalousaluejaoksi Keskeiset muutokset

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA. Valtiosihteeri Risto Artjoki Osastopäällikkö Juha Ojala Kalastusneuvos Eija Kirjavainen

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA. Valtiosihteeri Risto Artjoki Osastopäällikkö Juha Ojala Kalastusneuvos Eija Kirjavainen UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ Valtiosihteeri Risto Artjoki Osastopäällikkö Juha Ojala Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Hankkeen tausta Voimassa oleva

Lisätiedot

Miksi säännöt tulisi uudistaa?

Miksi säännöt tulisi uudistaa? Miksi säännöt tulisi uudistaa? Sisältö 1. Mitä laki sanoo osakaskunnista... 1 2. Lain kanssa ristiriidassa olevat kohdat säännöissä... 2 1) osakaskunnan nimi ja kotipaikka sekä osakaskunnalle kuuluva yhteinen

Lisätiedot

Kalastuslaista ja sen muutostarpeista Suomessa

Kalastuslaista ja sen muutostarpeista Suomessa Kalastuslaista ja sen muutostarpeista Suomessa Veli-Matti Kaijomaa Kalatalouspäällikkö Pohjois-Karjalan TE-keskus Suomen nykyinen kalastuslaki astui voimaan vuoden 1983 alusta. Tuolloin uudistuksen tavoitteena

Lisätiedot

YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT Osakaskunnan nimi: Pohjois-Kirkkonummen yhteisen vesialueen osakaskunta Kotipaikka: Kirkkonummi Sijaintikunta : Kirkkonummi Kylät: Koskis-Navala, Veikkola ja Kalljärvi

Lisätiedot

Kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunitelma

Kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunitelma Kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunitelma Rovaniemellä 20.11.2018 Kalle Torvinen Lapin ELY - keskus 24 Kalatalousalueiden tehtävät Kalatalousalueen tehtävät ovat: 1) kalavarojen kestävän käytön ja

Lisätiedot

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki Finnish Bone Society Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki 3 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia yhdyssiteenä luututkimuksesta kiinnostuneiden

Lisätiedot

YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT 1 YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT Osakaskunnan nimi: OITTILAN OSAKASKUNTA Kotipaikka: Korpilahden kunta Sijaintikunta: Korpilahti (277) Kylä: Yhteiset vesialueet (876) Kiinteistötunnus: 179-876-20-0

Lisätiedot

Kalaveden osakaskuntien yhdistymismahdollisuuksista

Kalaveden osakaskuntien yhdistymismahdollisuuksista Kalaveden osakaskuntien yhdistymismahdollisuuksista Kiinteistörakenteen eheyttäminenhanke 18.9.2014 Pekka Vilska, TkT Tmi maanmittaustieto Pekka Vilska, Valokuva: Vähäselkä 26.7.2014 /Pekka Vilska Esityksen

Lisätiedot

Kalastusalueen toiminnan purkaminen

Kalastusalueen toiminnan purkaminen Kanta-Hämeen, Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen alueen kalastusaluepäivä 23.11.2018, UKK-instituutti, Tampere Kalastusalueen toiminnan purkaminen Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Sisältö 1. Hallittu

Lisätiedot

Kalastusalue osakaskuntien toimeksiantojen toteuttajana

Kalastusalue osakaskuntien toimeksiantojen toteuttajana Kalastusalue osakaskuntien toimeksiantojen toteuttajana isännöitsijä Toivo Korhonen Koitereen ja Koitajoen kalastusalueet Ilomantsi, Pohjois-Karjala gsm 0400 858 929 toivo.korhonen@vara.fi Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT 1 YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT Espoon kaupungissa, Vanttilan-, Kurttilan-, Kauklahden- ja Muulon kylissä sijaitsevan yhteisen vesialueen RN:o 876:1:0 osakaskunnan nimi on Vanttilan-, Kurttilan-,

Lisätiedot

9 Työryhmän valmistelemien sääntöjen käsittely, hyväksyminen ja vahvistamiseksi jättäminen.

9 Työryhmän valmistelemien sääntöjen käsittely, hyväksyminen ja vahvistamiseksi jättäminen. ESITYSLISTA Kiikoisjärven järjestäytymättömän osakaskunnan (790-876-28-1) kokoukseen. Aika: to 26.1.17 klo 17 alkaen, ilmoittautuminen klo 16.30 alkaen Paikka: Kiikostalo, Kiikostentie 316 1 Kokouksen

Lisätiedot

Vetovoimaa maaseudulle yhteistoimilla ja verkostoitumalla

Vetovoimaa maaseudulle yhteistoimilla ja verkostoitumalla Vetovoimaa maaseudulle yhteistoimilla ja verkostoitumalla 2017-20 Visio: Etelä-Savossa parhaat kalastusmahdollisuudet ja vetovoimaiset kalakannat kestävällä kalastuksella Eräsuunnittelija Eero Hartikainen,

Lisätiedot

Ehdotus uudeksi kalatalousaluejaoksi

Ehdotus uudeksi kalatalousaluejaoksi Ehdotus uudeksi kalatalousaluejaoksi Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivä 17.3.2017 Kalastusbiologi Timo Turunen, ELY-keskus Järvi-Suomen kalatalouspalvelut Suomessa on 10 yhteistyöryhmää Yhteistyöryhmät

Lisätiedot

Kalastusalueen perunkirjoitus Miten toiminta ajetaan hallitusti alas? Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Lapin kalatalouspäivät 2016

Kalastusalueen perunkirjoitus Miten toiminta ajetaan hallitusti alas? Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Lapin kalatalouspäivät 2016 Kalastusalueen perunkirjoitus Miten toiminta ajetaan hallitusti alas? Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Lapin kalatalouspäivät 2016 Lyhyesti Kalastusalueet korvataan kalatalousalueilla Siirtymäsäännökset

Lisätiedot

Tähän oppaaseen on koottu asioita joista jokaisen osakaskunnan osakkaan tulisi olla tietoinen.

Tähän oppaaseen on koottu asioita joista jokaisen osakaskunnan osakkaan tulisi olla tietoinen. 1 Uuden osakaskuntatoimijan opas Päivitetty 15.4.2011 Tähän oppaaseen on koottu asioita joista jokaisen osakaskunnan osakkaan tulisi olla tietoinen. Osakaskunta määritellään yhteisaluelaissa ja verolaissa

Lisätiedot

Kalatalousalueiden 1. kokous

Kalatalousalueiden 1. kokous Kalatalousalueiden 1. kokous Mikko Koivurinta Varsinais-Suomen ELY-keskus Kalatalouspalvelut Rannikon kalatalousaluepäivät 31.10.2018 Turku Kalastuslain toimeenpanon aikataulu 2018-2020 2018 ELY-keskus

Lisätiedot

Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen

Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen Vesa Vanninen Varsinais-Suomen ELY-keskus Simpelejärven kuhaseminaari 7.10.2017 Valtion alueellinen kalataloushallinto uudistui v. 2015 alusta lähtien 1.1.2020

Lisätiedot

UTSJOEN KK:N YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SAANNOT

UTSJOEN KK:N YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SAANNOT 1 UTSJOEN KK:N YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SAANNOT Kotipaikka: Sijaintikunta: Kyla: UTSJOEN KUNTA UTSJOKI Kirkonkyla Kiinteistotunnus: 890:401:876:3 Osakaskunnan yhteinen vesialue sijaitsee seuraavissa

Lisätiedot

UUTEEN KALASTUSLAKIIN SIIRTYMINEN

UUTEEN KALASTUSLAKIIN SIIRTYMINEN UUTEEN KALASTUSLAKIIN SIIRTYMINEN tilannekatsaus TOIMEENPANO Yhteistyö Mukana kalastusjärjestöt, tutkimus, yhteistyöryhmät ja hallinto Oppiminen Uusi säädöksiä ja toimintatapoja Tieto ja tiedotus Seurantaa,

Lisätiedot

järjestäytymiskokoukseen to klo 18 alkaen. Kokous pidetään Hotelli Ellivuoressa, Ellivuorentie 131. Ilmoittautuminen klo alkaen.

järjestäytymiskokoukseen to klo 18 alkaen. Kokous pidetään Hotelli Ellivuoressa, Ellivuorentie 131. Ilmoittautuminen klo alkaen. Kutsu Kulo- Rautaveden osakaskunnan (790-876-8-1 ja 536-876-4-1) järjestäytymiskokoukseen to 23.2.17 klo 18 alkaen. Kokous pidetään Hotelli Ellivuoressa, Ellivuorentie 131. Ilmoittautuminen klo 17.30 alkaen.

Lisätiedot

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kapernaumin Kyläyhdistys Ry. Se on kaupunginosayhdistys, jonka kotipaikka on Seinäjoen kaupunki. 2. Tarkoitus ja

Lisätiedot

Säännöt, käyttö- ja hoitosuunnitelmat ja rahoitus. Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät Polvijärvi

Säännöt, käyttö- ja hoitosuunnitelmat ja rahoitus. Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät Polvijärvi Säännöt, käyttö- ja hoitosuunnitelmat ja rahoitus Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät 16.3.2018 Polvijärvi Kalatalousaluejakopäätökset julki joulukuussa 2017, valitusaika päättyi 19.1.2018. Päätöksiin

Lisätiedot

Kalastusalueiden toiminnan lopetus. Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Kalastuslakipäivät

Kalastusalueiden toiminnan lopetus. Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Kalastuslakipäivät Kalastusalueiden toiminnan lopetus Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Kalastuslakipäivät 1.-2.12.2016 Esitelmän sisältö Kalastusalueet lakkautetaan, tilalle kalatalousalueet Siirtymäsäännökset

Lisätiedot

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry Säännöt 12.1.2012 1Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry:n säännöt SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU KANGASALAN KAIVANNON JA PELISALMEN SEKÄ LÄHIALUEIDEN OSAKASKUNTIEN KOKOUKSIIN

KOKOUSKUTSU KANGASALAN KAIVANNON JA PELISALMEN SEKÄ LÄHIALUEIDEN OSAKASKUNTIEN KOKOUKSIIN KOKOUSKUTSU KANGASALAN KAIVANNON JA PELISALMEN SEKÄ LÄHIALUEIDEN OSAKASKUNTIEN KOKOUKSIIN torstaina 12.10.2017, Kahvila Elli n Ellintie 2, Kangasala Kokouksissa päätetään Kangasalan Kaivannon ja Pelisalmen

Lisätiedot

Kalastusalueet kalastuslain siirtymävaiheessa. Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Kalastuslakikoulutus Tampere 8.12.2015

Kalastusalueet kalastuslain siirtymävaiheessa. Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Kalastuslakikoulutus Tampere 8.12.2015 Kalastusalueet kalastuslain siirtymävaiheessa Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Kalastuslakikoulutus Tampere 8.12.2015 Kalastuslaki 129 : Kalastusalueet hoitavat kalatalousalueelle säädettyjä

Lisätiedot

Osakaskunta toimii kalastuslaissa (286/82) tarkoitettuna kalastuskuntana.

Osakaskunta toimii kalastuslaissa (286/82) tarkoitettuna kalastuskuntana. YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT Osakaskunnan nimi: Kaukjärven osakaskunta Kotipaikka: Tammela Sijaintikunta: Tammela Kylä: Kaukjärvi Kiinteistötunnus: 834-411-876-4 Osakaskunnan yhteinen vesialue

Lisätiedot

KYYVEDEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

KYYVEDEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT KYYVEDEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT Osakaskunnan nimi: Kyyveden osakaskunta Kotipaikka: Mikkeli Sijaintikunnat: Mikkeli, Kangasniemi, Pieksämäki Kiinteistötunnus: - - - LUONNOS 5.12.2017 Osakaskunnan vesialue

Lisätiedot

YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT Osakaskunnan nimi: Keski-Puulan osakaskunta Kunnat: Kangasniemi, Hirvensalmi Kiinteistötunnus: - Osakaskunnan kalavedet sijaitsevat Keski-Puulan alueella pinta-ala

Lisätiedot

TILINTARKASTUS VAI TOIMINNANTARKASTUS. Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki

TILINTARKASTUS VAI TOIMINNANTARKASTUS. Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki TILINTARKASTUS VAI TOIMINNANTARKASTUS Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki Yhdistyslain muutos 1.9.2010 Yhdistyslain (678/2010) muutos tullut voimaan 1.9.2010 Keskeisimmät muutokset Toiminnantarkastus Tämän lain

Lisätiedot

Näytesivut. 4.1 Yhtiökokous. Kokoustapa. Päätöksentekoa yhtiökokouksessa koskevat säännökset vastaavat pääosin vanhan lain säännöksiä.

Näytesivut. 4.1 Yhtiökokous. Kokoustapa. Päätöksentekoa yhtiökokouksessa koskevat säännökset vastaavat pääosin vanhan lain säännöksiä. 4 4.1 Yhtiökokous HALLINTO Päätöksentekoa yhtiökokouksessa koskevat säännökset vastaavat pääosin vanhan lain säännöksiä. Kokoustapa Osakkaat käyttävät päätösvaltaansa yhtiökokouksessa, jossa päätökset

Lisätiedot

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka.

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka. PoPoPet Ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Omaisuus 4 Jäsenet Yhdistyksen nimi on PoPoPet Ry (Pohjois-Pohjanmaan hylättyjen pieneläinten tuki ja sijaiskoti ry. Yhdistyksen kotipaikka on Oulu

Lisätiedot

Kalatalousalueiden rajat on vahvistettu, toiminta alkaa 2019

Kalatalousalueiden rajat on vahvistettu, toiminta alkaa 2019 Kalatalousalueiden rajat on vahvistettu, toiminta alkaa 2019 Etelä-Savon kalastusaluepäivä 7.2.2018 Kalastusbiologi Teemu Hentinen, ELY-keskus Järvi-Suomen kalatalouspalvelut Kalatalousalueiden rajat karttapalvelussa

Lisätiedot

Miten uusi kalastuslaki parantaa ammattikalastuksen edellytyksiä?

Miten uusi kalastuslaki parantaa ammattikalastuksen edellytyksiä? Miten uusi kalastuslaki parantaa ammattikalastuksen edellytyksiä? Ammattikalastajien koulutusristeily 5.2. 2015 Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho ELY-keskus/ Kalatalouspalvelut 10.2.2015 1 WWF Lähtötilanne

Lisätiedot

VASTUULLINEN VESIENOMISTUS

VASTUULLINEN VESIENOMISTUS VASTUULLINEN VESIENOMISTUS Vastuullinen vesienomistus Vastuullinen vesienomistus tarkoittaa, että vesialueen omistaja tiedostaa omaisuutensa arvon ja ymmärtää siitä huolehtimisen tärkeyden. Vesialueomistamiseen

Lisätiedot

HIRVENSALMEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

HIRVENSALMEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT HIRVENSALMEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT Osakaskunnan nimi: Hirvensalmen osakaskunta Kotipaikka: Hirvensalmi Kiinteistötunnus: Osakaskunnan kalavedet sijaitsevat Hirvensalmen eteläosissa pääosin Liekune Ryökäsvesi,

Lisätiedot

YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT ESITYSLISTA Houhajärven Rautaveden järjestäytymättömän osakaskunnan (790-876-1-1) kokous Aika: 31.3.2015 klo 17 alkaen Paikka: Sastamalan pääkirjaston yläkerran Lizelius-Salissa, Sillankorvankatu 1 1 Kokouksen

Lisätiedot

YHTEISEN KALAVEDEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

YHTEISEN KALAVEDEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT YHTEISEN KALAVEDEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT Osakaskunnan nimi: Itä-Puulan Korpijärven osakaskunta Kotipaikka: Mikkeli Kiinteistötunnus: 491-876-65-1, 97-876-13-1 Osakaskunnan kalavedet sijaitsevat Itä-Puulan

Lisätiedot

Aluesuunnittelupilotti kaupalliseen kalastukseen hyvin soveltuvat alueet kartalle

Aluesuunnittelupilotti kaupalliseen kalastukseen hyvin soveltuvat alueet kartalle Aluesuunnittelupilotti kaupalliseen kalastukseen hyvin soveltuvat alueet kartalle Tapio Keskinen, Luke Timo Ruokonen, JY KL 13 Alueellinen lupa kaupallisen kalastuksen harjoittamiseen Kalavarojen kestävän

Lisätiedot

Tulevat säädösmuutokset ja tietosuoja

Tulevat säädösmuutokset ja tietosuoja Tulevat säädösmuutokset ja tietosuoja Denis Galkin, valtiovarainministeriö Kuntatieto-ohjelman koulutusohjelma Ehdotetaan muutettavaksi kuntalakia ja maakuntalakia, valtiokonttorista annettua lakia sekä

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU YLISTENJÄRVEN YM. VESIALUEIDEN OSAKASKUNTIEN KOKOUKSIIN

KOKOUSKUTSU YLISTENJÄRVEN YM. VESIALUEIDEN OSAKASKUNTIEN KOKOUKSIIN KOKOUSKUTSU YLISTENJÄRVEN YM. VESIALUEIDEN OSAKASKUNTIEN KOKOUKSIIN maanantaina 10.4.2017 Kauppalan talo, valtuustosali (Puistokatu 10,Sastamala) Kokouksissa päätetään Ylistenjärven vesialueen osakaskuntien

Lisätiedot

Kokemuksia osakaskuntatoiminnasta Vaaniassa

Kokemuksia osakaskuntatoiminnasta Vaaniassa Kokemuksia osakaskuntatoiminnasta Vaaniassa Pekka Puujalka Kalliolan koulu 25.3.2015 Paimelan koulu 26.3.2015 VAANIAN OSAKASKUNNAT Vaanian yhteinen vesialue / kalastuskunta, rnro 453-876-1, pinta-ala 655

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

SAARIJÄRVEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT SAARIJÄRVEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT Osakaskunnan nimi: SAARIJÄRVEN OSAKASKUNTA Kotipaikka: Saarijärven kaupunki Sijaintikunta: Saarijärvi (729) Kylät: Hännilä (401), Kalmari (402), Mahlu (406), Pyhäjärvi

Lisätiedot

3.1 Mikä on keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö?

3.1 Mikä on keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö? 3 Mitä uudistus tarkoittaa keskinäisten kiinteistöosakeyhtiöiden osalta? 3.1 Mikä on keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö? Keskinäisissä kiinteistöosakeyhtiöissä on yleensä asuinhuoneistojen lisäksi paljon

Lisätiedot

Maanmittauslaitoksen palvelut osakaskunnalle. Kotka Merikeskus Vellamo 26.10.2010 Ursula Seppä-Nieminen Kaakkois-Suomen maanmittaustoimisto

Maanmittauslaitoksen palvelut osakaskunnalle. Kotka Merikeskus Vellamo 26.10.2010 Ursula Seppä-Nieminen Kaakkois-Suomen maanmittaustoimisto Maanmittauslaitoksen palvelut osakaskunnalle Kotka Merikeskus Vellamo 26.10.2010 Ursula Seppä-Nieminen Kaakkois-Suomen maanmittaustoimisto 1 Maanmittauslaitoksen tehtävät kiinteistönmuodostamis- ja tilusjärjestelytoiminta

Lisätiedot

Asunto Oy Nelospesä Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009

Asunto Oy Nelospesä Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009 Asunto Oy Nelospesä Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009 Sisältö: Toimintakertomus ja Iiitetiedot 1-2 Tase 3 Tuloslaskelma 4 Käytetyt kirjanpitokirjat 5 TOIMINTAKERTOMUS ASOYNELOSPESA Tilikausi 01.01.2009-31.12.2009

Lisätiedot

Pöytäkirja 31.3.2016. Hoitokunnan puheenjohtaja Seppo Ukkonen avasi kokouksen ja toivoi jatkossa jokaisen osanottajan

Pöytäkirja 31.3.2016. Hoitokunnan puheenjohtaja Seppo Ukkonen avasi kokouksen ja toivoi jatkossa jokaisen osanottajan KUIVASEN OSAKASKUNTA Pöytäkirja 31.3.2016 Osakaskunnan varsinainen kokous Aika: 30.3.2016 klo 18.00 Paikka: Pettilän kyläkeskus, Kuivasensaarentie 1196, 54950 PETTILÄ 1.Kokouksen avaus Hoitokunnan puheenjohtaja

Lisätiedot

NORMINPURKU - OM:N LAKIHANKKEET Päivitetty:

NORMINPURKU - OM:N LAKIHANKKEET Päivitetty: NORMINPURKU - OM:N LAKIHANKKEET Päivitetty: 9.6.2017 Sarakkeiden selitykset Säädös = säädöksen nimi, tarvittaessa voi eritellä pykäläkohtaisesti L/K /S= ehdotettavan muutoksen luonne (luovutaan kokonaan,

Lisätiedot

Yhtiön nimi on Asunto Oy Kahisevanrinne ja kotipaikka Espoon kaupunki.

Yhtiön nimi on Asunto Oy Kahisevanrinne ja kotipaikka Espoon kaupunki. Asunto Oy Kahisevanrinteen Y H T I Ö J Ä R J E S T Y S 1 Yhtiön nimi on Asunto Oy Kahisevanrinne ja kotipaikka Espoon kaupunki. 2 Yhtiön tarkoituksena on omistaa ja hallita tonttia n:o 10 Espoon kaupungin

Lisätiedot

Yhteismetsän hallinto

Yhteismetsän hallinto LAAJENEVAT JA KEHITTYVÄT YHTEISMETSÄT Koulutusprojekti 2012-2014 PEREHDYTYSAINEISTO 1/2013 Yhteismetsän hallinto Perehdytysaineisto yhteismetsien avainhenkilöille 14.2.2014 Kemijärven, Kuusamon, Posion

Lisätiedot

KUIVANIEMEN KYLÄN YHTEISALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

KUIVANIEMEN KYLÄN YHTEISALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT KUIVANIEMEN KYLÄN YHTEISALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT Iin kunnan Kuivaniemen kylässä sijaitsevan yhteisen maa- ja vesialueen nimi on Kuivaniemen osakaskunta. Kotipaikka on Iin kunta. Tämän yhteisalueen eli

Lisätiedot

Uuden kalastuslainsäädännön jalkauttaminen

Uuden kalastuslainsäädännön jalkauttaminen Uuden kalastuslainsäädännön jalkauttaminen Toiminnanjohtaja Markku Myllylä Kalatalouden Keskusliitto Kalastusaluepäivä Jämsä 18.11.2015 Yleiskalastusoikeudet Nykyinen kalastuksenhoitomaksu (24 ) ja läänikohtainen

Lisätiedot

YHDISTYSLAIN KESKEISIMMÄT PYKÄLÄT

YHDISTYSLAIN KESKEISIMMÄT PYKÄLÄT YHDISTYSLAIN KESKEISIMMÄT PYKÄLÄT 8 YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen säännöissä on mainittava: 1) yhdistyksen nimi; 2) yhdistyksen kotipaikkana oleva Suomen kunta; 3) yhdistyksen tarkoitus ja toimintamuodot;

Lisätiedot

Kaupallinen kalastus kalastuslain uudistamisessa

Kaupallinen kalastus kalastuslain uudistamisessa Kaupallinen kalastus kalastuslain uudistamisessa Pentti Pasanen Kalatalouspäällikkö Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Centre for Economic Development, Transport and the Environment for Lapland,

Lisätiedot

YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT Osakaskunnan nimi: KUIVANIEMEN OSAKASKUNTA Kotipaikka: Kivijärven kunta / kaupunki Sijaintikunta: Kivijärvi Kylä: Kuivaniemi Kiinteistötunnus: _265_:_404_:_876

Lisätiedot

Toiminnantarkastuksen perusteiden alkeet

Toiminnantarkastuksen perusteiden alkeet Toiminnantarkastuksen perusteiden alkeet HYYN PUHEENJOHTAJASEMINAARI JARI RINTA-AHO, SUOMEN FYSIIKANOPISKELIJAT RY MATIAS NURMI, HYYN JÄRJESTÖVALIOKUNTA Sisältö 1. Toiminnantarkastaja: tehtävät ja vaatimukset

Lisätiedot

Rauta- ja Liekoveden sekä osin Vaunujoen vesialueiden osakaskuntien kokouksiin

Rauta- ja Liekoveden sekä osin Vaunujoen vesialueiden osakaskuntien kokouksiin KOKOUSKUTSU Rauta- ja Liekoveden sekä osin Vaunujoen vesialueiden osakaskuntien kokouksiin torstaina 11.5.2017 Kauppalan talo, valtuustosali (Puistokatu 10,Sastamala) Kokouksissa päätetään Rautaveden Sastamalan

Lisätiedot

Laki asunto-osakeyhtiölain voimaanpanosta

Laki asunto-osakeyhtiölain voimaanpanosta Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Laki asunto-osakeyhtiölain voimaanpanosta Annettu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 2009 1 Asunto-osakeyhtiölain voimaantulo Asunto-osakeyhtiölaki ( / ), jäljempänä

Lisätiedot

INKOON KALASTUSALUEEN OHJESÄÄNTÖ

INKOON KALASTUSALUEEN OHJESÄÄNTÖ 1/5 INKOON KALASTUSALUEEN OHJESÄÄNTÖ 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Kalastusalueen nimi on Inkoon kalastusalue ja sen hallinnon kotipaikkana on Inkoon kunta. Kalastusalueen rajat on vahvistettu 6. päivänä

Lisätiedot

Vesialueiden omistajien rooli kunnostuksissa

Vesialueiden omistajien rooli kunnostuksissa Vesialueiden omistajien rooli kunnostuksissa Vesistöt kuntoon yhteistyöllä seminaari 26.11.2014, Oulu Teemu Ulvi Suomen ympäristökeskus Vesialueet ovat jonkun omistamia kiinteistöjä Valtion yleiset vesialueet

Lisätiedot

Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Yhtiön osakepääoma on miljoona (1.000.000) euroa.

Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Yhtiön osakepääoma on miljoona (1.000.000) euroa. 1 (5) SAVONLINNAN JÄÄHALLI OSAKEYHTIÖN YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Savonlinnan Jäähalli Osakeyhtiö ja sen kotipaikka on Savonlinna. 2 Yhtiön toimiala Yhtiön tarkoituksena

Lisätiedot

Kalatalouspalvelut. 2. vaihe

Kalatalouspalvelut. 2. vaihe Kalatalouspalvelut 2. vaihe Kuvattavat palvelut Kalavarojen hoito Kalojen elinympäristön tilan säilyttäminen ja parantaminen Kalatalousyritysten kehittämispalvelut Kalavarojen hoidon vaikuttavuustavoite:

Lisätiedot

Kalataloutta koskevia linjauksia. Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto

Kalataloutta koskevia linjauksia. Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto Kalataloutta koskevia linjauksia Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto Osakaskunnan päätöksenteko Kalastuslaki 5 Oikeus harjoittaa kalastusta ja määrätä siitä kuuluu vesialueen omistajalle, jollei tätä

Lisätiedot

Mikä on KALPA? Kanta-Hämeen, Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen kalastusaluepäivä UKK-instituutti, Tampere

Mikä on KALPA? Kanta-Hämeen, Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen kalastusaluepäivä UKK-instituutti, Tampere Mikä on? Kanta-Hämeen, Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen kalastusaluepäivä 23.11.2018 UKK-instituutti, Tampere Kalatalousneuvoja Ismo Kolari ismo.kolari@ahven.net Pirkanmaan Kalatalouskeskus Erikoissuunnittelija

Lisätiedot

Vesilahden Pappilan ( ) järjestäytymättömän osakaskunnan kokoukseen ke klo 18 alkaen.

Vesilahden Pappilan ( ) järjestäytymättömän osakaskunnan kokoukseen ke klo 18 alkaen. Kutsu Vesilahden Pappilan (922-876-5-1) järjestäytymättömän osakaskunnan kokoukseen ke 6.6.2018 klo 18 alkaen. Kokous pidetään Kurki-Tuvalla, Kesontie 2, Vesilahti. Ilmoittautuminen klo 17.30 alkaen. Kokouksessa

Lisätiedot

Yhteistyötä Preiviikinlahden Yyterin alueen toimintojen turvaamiseksi. Yhteistyöryhmästäkö ratkaisu? Mikko Ojanen

Yhteistyötä Preiviikinlahden Yyterin alueen toimintojen turvaamiseksi. Yhteistyöryhmästäkö ratkaisu? Mikko Ojanen Yhteistyötä Preiviikinlahden Yyterin alueen toimintojen turvaamiseksi. Yhteistyöryhmästäkö ratkaisu? Mikko Ojanen Meri Porin skenaariot hanke Aloituskokous 3.12.2004 Hankkeen esittely, Työsuunnitelman

Lisätiedot

HE 118/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kalastuslain muuttamisesta

HE 118/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kalastuslain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kalastuslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kalastuslakia. Kalenterivuotta koskevaa kalastonhoitomaksua korotettaisiin

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ 1 Lain tavoitteet Tavoitteena selkeä ja tietoon perustuva kalastuksen järjestäminen, jolla edistetään 1. kalavarojen

Lisätiedot

S ÄÄ N N ÖT. Kalastuskunnan osakkaalla on valta luovuttaa toiselle henkilölle oikeutensa kalastaa

S ÄÄ N N ÖT. Kalastuskunnan osakkaalla on valta luovuttaa toiselle henkilölle oikeutensa kalastaa Heinolan maalaiskunnan Siltasen kalastuskunnan S ÄÄ N N ÖT Siltasen jakokunnan yhteinen kalavesi sijaitsee Ala-Rääveli ja Imjärvi-nimisissä järvissä ja on pinta-alaltaan noin 170 hehtaaria. Sanotun kalaveden

Lisätiedot

kompastuskivet Kiinteistömessut 12.10.2011 Jaana Sallmén Lakimies, varatuomari Suomen Kiinteistöliitto ry Suomen Kiinteistöliitto ry

kompastuskivet Kiinteistömessut 12.10.2011 Jaana Sallmén Lakimies, varatuomari Suomen Kiinteistöliitto ry Suomen Kiinteistöliitto ry Kokemuksia asuntoosakeyhtiölaista: menestystekijät ja kompastuskivet Kiinteistömessut 12.10.2011 Jaana Sallmén Lakimies, varatuomari Suomen Kiinteistöliitto ry Suomen Kiinteistöliitto ry Kokemuksista yleisesti

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen.

Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen. Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on toimia

Lisätiedot