Osakaskuntatoimijan opas Päivitetty

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Osakaskuntatoimijan opas Päivitetty"

Transkriptio

1 Osakaskuntatoimijan opas Päivitetty Mitä osakaskunta on Suurin osa Suomen vesistä on yhteisesti omistettuja vesialueita. Yhteisen vesialueen omistus liittyy kiinteistön omistamiseen. Ne henkilöt, jotka omistavat kiinteistön, johon kuuluu osuus yhteiseen alueeseen, ovat osakkaita. Osakkaat muodostavat yhdessä osakaskunnan. Osakaskunta on olemassa suoraan lain nojalla jokaiselle yhteiselle alueelle. Osakaskunta on suoraan lain nojalla oikeustoimikelpoinen. Osakaskuntaa ei siis perusteta, eikä siihen voi liittyä muuta kautta, kuin osakaskiinteistön kaupan kautta. Kiinteistön rekisteriotteesta selviää, kuuluuko kiinteistöön osuus yhteisestä vesialueesta. Yhteisen alueen kiinteistörekisteristä ilmenevät kaikki osakaskiinteistöt. Kiinteistörekisteriotteita saa Maanmittauslaitokselta. Järjestäytyminen Järjestäytyneellä osakaskunnalla on säännöt, jotka viranomainen on hyväksynyt. Järjestäytyminen tapahtuu tekemällä siitä päätöksen kokouksessa, johon osakkaat ovat saaneet kutsun yhteisaluelain säännösten mukaisesti. Järjestäytymätönkin osakaskunta on oikeustoimikelpoinen. Osakaskunta voi omissa nimissään saada oikeuksia ja tehdä sitoumuksia. Yhteisen alueen osakkaat eivät ole henkilökohtaisesti vastuussa osakaskunnan velvoitteista. Osakaskunnan päätöksenteko Osakaskunnan päätöksenteko tapahtuu osakkaiden kokouksessa. Kokouksessa päätöksentekoa ja äänestysmenettelyitä ohjaavat yhteisaluelaki ja osakaskunnan säännöt. Järjestäytyneellä osakaskunnalla voi olla hoitokunta, joka hoitaa juoksevia asioita ja valmistelee kokouksessa päätettävät asiat. Osakaskunnan kokouksen koolle kutsuminen kuuluu hoitokunnan tärkeimpiin tehtäviin. Hoitokunnalle voidaan antaa oikeus päättää merkitykseltään vähäisistä yhteistä aluetta koskevista asioista. Merkitykseltään suuremmat päätökset on aina tehtävä osakaskunnan kokouksessa. Osakaskunnan tehtävät Osakaskunnan tehtävänä on huolehtia yhteisen alueen hallinnosta ja aluetta koskevien muiden asioiden hoidosta. Osakaskunnalle kuuluu pääsääntöisesti kaikki ne tehtävät, jotka kiinteistönomistajalle normaalisti kuuluvat. Osakaskunta päättää kaikista yhteistä aluetta koskevista, omistajan päätäntävaltaan kuuluvista asioista. Osakaskunnan tehtävä on kalastuslain mukaan kalastuksen järjestäminen ja kalakantojen hoito. Myös metsästyksen järjestäminen vesialueella kuuluu vesialueen osakaskunnan tehtäviin.

2 Osakkaan oikeudet Osakkaan tärkein oikeus on oikeus osallistua osakaskunnan päätöksentekoon. Hoitokunnan tehtäviin kuuluu kutsua osakaskunnan kokous koolle, mutta jos hoitokunta ei tältä osin hoida tehtäviään, osakkaalla on yhteisaluelaissa annetuin edellytyksin oikeus kutsua osakaskunnan kokous koolle. Jokaisella osakkaalla on lähtökohtaisesti oikeus rajoituksetta käyttää yhteistä aluetta sen käyttötarkoitusta vastaavalla tavalla. Aluetta ei saa kuitenkaan käyttää niin, että se haittaa muita osakkaita käyttämästä sitä samalla tavalla hyväkseen. Jos rajoitukseton käyttö johtaa ongelmiin, on käytöstä ja jakamisesta päätettävä osakaskunnan kokouksessa. Usein järjestäytyneellä osakaskunnalla on sääntöjä kalastusoikeuden jakamisesta. Osakkaalla on oikeus tutustua osakaskunnan kirjanpitoon ja muihin osakaskunnan toimintaan liittyviin asiakirjoihin. Osakkaalla on oikeus käyttää avustajaa sekä oikeus saada jäljennöksiä kirjanpidosta ja muista asiakirjoista. Osakaskunta voi vaatia osakkaalta korvauksen aiheutuneista asiakirjojen jäljentämis ja lähettämiskuluista. Osakaskunnan kokous Osakaskunnan kokous koostuu seuraavista vaiheista: valmistelu koollekutsuminen kokouksen pitäminen tiedottaminen ja pöytäkirjan nähtävilläolo osakkaan mahdollinen muutoksenhaku Valmistelu Hoitokunta huolehtii kokouksen valmistelusta. Ennen vuosikokousta hoitokunnan tulee muun muassa laatia osakaskunnan kokoukselle esitettäväksi ja hyväksyttäväksi kertomus edellisen toimintakauden toiminnasta. Kertomuksesta kukin saa tiedot kuluneen toimintavuoden keskeisistä tapahtumista ja taloudesta. Tulevan vuoden toiminnasta hoitokunta vastaavasti laati kokouksen käsittelyä varten erillisen suunnitelman. Kokouskutsu Osakaskunnan kokous tekee yhteistä aluetta koskevat päätökset ja siksi on tärkeää että osakaskunnan osakkaat saavat tiedon tulevasta kokouksesta. Kokouskutsussa on mainittava kaikki asiat, joista on tarkoitus päättää. Lisäksi mainitaan pöytäkirjan nähtävilläolosta, jotta osakas, joka ei ole päässyt kokoukseen, voi jälkikäteen ottaa selvää päätöksistä. Kokouskutsu annetaan osakkaiden tietoon yhteisaluelain tai osakaskunnan sääntöjen mukaisella tavalla. Tavallisin kokouksen koollekutsutapa on kokouksesta kuuluttaminen paikkakunnalla yleisesti leviävässä sanomalehdessä sekä kokouskutsun postittaminen toisella paikkakunnalla asuville osakkaille, joiden

3 osoitetiedot ovat tiedossa. Osakkaan osoite on osakaskunnan tiedossa, kun osakas on ilmoittanut hoitokunnalle kirjallisesti osoitteensa, johon hän haluaa kokouskutsun saada. Kokouksen kulku Osakaskunnan kokouksessa osakkaalla tai hänen valtakirjaa käyttävällä edustajallaan on kokouksessa läsnäolo oikeus, oikeus puhevallan käyttämiseen ja äänioikeus. Kokouksessa voidaan päättää vain niistä asioista, jotka on mainittu kokouskutsussa. Sääntömääräisessä vuosikokouksessa päätetään ainakin niistä asioista, jotka mainitaan säännöissä vuosikokouksessa tehtäväksi. Kokouksen käyttöön on laadittava äänestysluettelo, ellei äänestysten osalta päätetä toimia niin, että kaikilla äänivaltaisilla on käytössään yksi ääni. Äänestysluetteloon on tarpeellista merkitä osakkaan tai valtakirjalla edustavan nimi, osakastilan nimi, tilan rekisterinumero ja osuusluku sekä kokouksessa käytettävissä oleva äänimäärä. Yhteisomistuksessa olevan kiinteistön osalta äänioikeutta käyttävät saapuvilla olevat yhteisomistajat yhteisesti. Jolleivät saapuvilla olevat yhteisomistajat ole käsiteltävästä asiasta yksimielisiä, kullakin yhteisomistajalla on vain omistamaansa osuutta vastaava äänioikeus. Tällöin poissaolevan yhteisomistajan osuuden osalta jää äänioikeus käyttämättä, jollei jollakin saapuvilla olevalla henkilöllä ole tämän antamaa valtuutusta edustaa häntä kokouksessa. Perikunnan edustamisoikeus voi olla oikeuden määräämällä pesänhoitajalla tai pesänosakkaalla, jolla on kaikkien muiden pesänosakkaiden allekirjoittama valtakirja. Ilman valtakirjaa ei kukaan voi yksin edustaa kuolinpesää. Jos valtakirjaa ei ole, tai pesänosakkaat eivät kokouksessa yhdessä yksimielisesti käytä pesälle kuuluvaa äänioikeutta, jää pesän äänioikeus käyttämättä. Tietyissä asioissa kokouspäätös on tehtävä määräenemmistöllä. Nämä ovat päätökset, jotka koskevat: 1) yhteisen alueen tai yhteisen erityisen etuuden taikka sen osan myymistä tai vuokraamista viittä vuotta pitemmäksi ajaksi, 2) yhteisen alueen käyttötarkoituksen pysyvää muuttamista, 3) osakaskunnan sääntöjen muuttamista, 4) velan ottamista, 5) osakkaiden suoritettavaksi tarkoitetun maksun määräämistä, 6) yhteisten alueiden yhdistämistä tai kiinteistöön kuuluvan alueen liittämistä yhteiseen alueeseen osakkuutta vastaan koskevan sopimuksen hyväksymistä, 7) osakkaiden pyydysyksikköjen jakamista vesialueosuuksista poikkeavalla tavalla, 8) osakaskunnan kalastuslain (286/82) 64 :ssä tarkoitettujen tehtävien siirtämistä kalastusalueen suoritettavaksi, 9) yhteisen vesialueen käyttämistä kalastukseen muulla tavoin kuin siten, että kukin osakas tai se, joka laillisesti käyttää hänen kalastusoikeuttaan, kalastaa vesistössä.

4 Kaikista asioista, kuten osakaskunnan sääntöjen muuttamisesta, voidaan päättää yhdessä ainoassa kokouksessa. Määräenemmistöpäätös tarkoittaa, että päätöstä kannattaa vähintään kaksi kolmannesta äänestykseen osaa ottaneiden yhteisestä äänimäärästä ja vähintään yksi kolmannes äänestäneistä osakkaista. Tiedottaminen Kokouksen jälkeen tehdyistä päätöksistä tiedotetaan ennen kaikkea osakkaille, mutta myös muille, joita päätökset saattavat koskea. Osakaskunnalta kalastuslupia ostavat ovat kiinnostuneita kalastuslupien hinnoista ja ehdoista. Tiedottaminen kannattaa hoitaa esimerkiksi omien nettisivujen kautta ja kertoen tiedotusvälineille asiat, jotka saattavat kiinnostaa laajemmin. Tiedottamisen vähimmäisvaatimus on kuitenkin, että pöytäkirja pidetään osakkaiden nähtävillä tietyn ajan kokouksen jälkeen. Muutoksenhaku Osakkaalla on oikeus tehdä oikaisuvaatimus sellaiseen osakaskunnan päätökseen, joka loukkaa hänen oikeuttaan. Jollei oikaisuvaatimus johda tyydyttävään tulokseen, hän voi moittia päätöstä kanteella paikallisessa alioikeudessa. Muutoksenhakuoikeutta ei ole muilla, kuin osakkailla, eikä osakkaalla, joka on äänestänyt päätöksen puolesta. Muutosta voidaan hakea sekä osakaskunnan kokouksen että hoitokunnan tekemiin päätöksiin. Muutosta saa hakea sillä perusteella, että päätös on syntynyt väärällä tavalla tai jos se on sisällöllisesti lain tai sääntöjen vastainen. Yhteisaluelaki tuntee kaksi vaihtoehtoista muutoksenhakukeinoa: oikaisuvaatimusmenettelyn ja käräjäoikeudessa nostettavan moitekanteen. Käräjäoikeudessa nostettava kanne on mahdollinen suoraan osakaskunnan päätöksestä, tai jatkovalituksena oikaisuvaatimuksen jälkeen. Oikaisuvaatimus tarkoittaa osakaskunnalle osoitettua vaatimusta oikaista päätös. Oikaisuvaatimus osoitetaan osakaskunnalle, mutta jätetään hoitokunnalle. Oikaisuvaatimus tulee käsitellä osakaskunnan kokouksessa, ellei se ole selvästi perusteeton. Osakaskunnan hoitokunnan on 30 päivän kuluessa kutsuttava osakaskunnan kokous koolle käsittelemään oikaisuvaatimus tai päätettävä samassa ajassa, ettei oikaisuvaatimusta saateta osakaskunnan kokouksen käsiteltäväksi. Kanne käräjäoikeudessa on mahdollinen 60 päivän sisällä osakaskunnan päätöksestä, tai jos osakas on tehnyt oikaisuvaatimuksen, 30 päivän sisällä siitä, kun osakas on saanut tiedon oikaisuvaatimuksen johdosta tehdystä päätöksestä. Kalastuksen järjestäminen Kalastuslaki ja valtioneuvoston asetus kalastuksesta asettavat kalastuksen järjestämiselle kehykset. Kalastuksen järjestämisessä on kalastuslain mukaan otettava huomioon sekä osakkaat, että muut, joilla on oikeus kalastaa alueella. Kalastus on järjestettävä kalatalousalueen käyttö ja hoitosuunnitelman mukaisesti.

5 Osakkaan kalastusoikeus määräytyy hänelle kuuluvan vesialueosuuden mukaisesti, ellei osakaskunnan kokous päätä muusta jakoperusteesta. Osuuslukujen mukainen kalastusoikeuden jakaminen tapahtuu pyydysyksiköiden avulla. Osakaskunta voi antaa tarkempia määräyksiä osakkaiden kalastusoikeuden käyttämisestä. Osakaskunta voi myös määritellä ehdot kalastusluville, jotka se myy ulkopuolisille (ei osakkaille). Pyydysyksiköt Pyydysyksikköjärjestelmä lähtee ajatuksesta, että kalavedelle voidaan määrittää optimaalinen saalistaso, jolla kestävä käyttö toteutuu. Optimaalinen saalis voidaan ottaa talteen tietyllä kalastusponnistuksella. Kalastusponnistus optimaalinen taso arvioidaan ja jaetaan sitä kautta saatu yhteinen pyyntioikeus osakkaiden kesken. Näin arvioitu kokonaispyydysyksikkömäärä jaetaan osakkaiden osuuslukujen mukaisessa suhteessa. Näin ollen osakas, jolla on iso osuus yhteiseen vesialueeseen, saa suuremman kalastusoikeuden, kuin osakas, jolla on pieni osuus. Koska pyydykset eivät ole keskenään samanlaisia kalastustehon kannalta, ne tehdään vertailukelpoisiksi määrittelemällä pyydysyksikköarvo jokaiselle pyydykselle. Pyydysyksikköarvo kuvastaa pyydyksen suhteellisen kalastustehon. Esimerkki: Osakaskunnan säännöissä on määritetty seuraavat pyydysyksikköarvot: Verkko: 1 pyydysyksikkö Rysä: 5 pyydysyksikköä Nuotta: 10 pyydysyksikköä. Osakas A on vesialueosuutensa perusteella oikeutettu kuuteen pyydysyksikköön. Näillä pyydysyksiköillä osakas A voi kalastaa joko kuudella verkolla, tai yhdellä rysällä ja yhdellä verkolla. Hän ei kuitenkaan voi käyttää nuottaa, koska hänellä ei ole käytettävissään riittävä määrä pyydysyksikköjä. Useimmat osakaskunnat myöntävät lisäpyydysyksikköjä pienosakkaille, joiden osuusluku on niin pieni, ettei se riitä edes yhteen verkkoon. Lisäyksiköille määritellään useimmiten perusyksikköä korkeampi hinta, ja osakkaat voivat lunastaa näitä rajoitetun määrän. Osakaskunnan talous Osakaskunnan tärkeimmän tulonlähteen muodostavat yleensä kalastusoikeuden luovuttamisesta saatavat tulot. Näitä ovat: Osakkailta perittävät pyydysyksikkömaksut Pienosakkaiden lisäyksiköistä perittävät maksut Muille, kuin osakkaille myönnettävät kalastusluvat Mahdolliset kalaveden vuokraamisesta (esimerkiksi kaupalliseen kalastukseen) saatavat vuokratulot

6 Muut lupatulot (matkailukalastus, kaupallinen kalastus, kalastuskilpailut ym.) Osakaskunta voi saada tuloja vuokraamalla alue muutakin, kuin kalastusta varten sekä myymällä yhteiseltä alueelta saatavia luonnontuotteita (esimerkiksi puuta ja soraa). Erityisen tuloluokan muodostavat erilaiset viranomaisten määräämät korvaukset (esimerkiksi vesitalous tai ympäristöluvissa) ja lunastuskorvaukset, jos osakaskunnalta lunastetaan aluetta (vesijätöt). Osakaskunnalle aiheutuu menoja mm. hallinnosta, kalastuksen järjestämisestä, kalastuksen valvonnasta, kalakantojen ja yhteisen alueen muusta hoidosta sekä edunvalvontakuluista. Verotus Tuloverolaissa osakaskunta määritellään yhteisetuudeksi, joka ei ole yhteisö eikä yhtymä. Osakaskunta on verovelvollinen mahdollisista tuloistaan. Varat, jotka osakaskunta jakaa osakkailleen, on osakkaalle veroton. Osakaskunta voi olla arvonlisäverollinen, jos se harjoittaa liiketoimintaa. Edunvalvonta Osakaskunnan vesialueisiin kohdistuu monenlaisia käyttöpaineita. Hoitokunta käyttää osakaskunnan puhevaltaa tuomioistuimessa ja muussa viranomaisessa sekä edustaa muutoin osakaskuntaa. Hoitokunta voi tavallisesti ilman kokouksen päätöstä valvoa osakaskunnan etua esimerkiksi aluehallintovirastossa käsiteltävissä, osakaskunnan vesialuetta koskevissa hakemusasioissa (mm. ympäristöluvat ja vesitalousluvat). Hoitokunta edustaa osakaskuntaa, jos osakaskunta haastetaan vastaajaksi käräjäalioikeudessa käsiteltävään riita asiaan. Jos osakaskunta ei valvo yhteisen alueen etua voi yksittäinen osakas saa ajaa kannetta tai muutoin valvoa osakaskunnan etua asiassa.

Osakaskunnan päätöksenteko

Osakaskunnan päätöksenteko Osakaskunnan päätöksenteko Sisältö Osakaskunnan rooli ja osakkaan oikeudet Kokouksen/hoitokunnan toimivalta Kokouksen laillisuus Äänestysmenettely Muutoksenhaku Mistä osakaskunta voi päättää? Pyyntirajoitukset

Lisätiedot

Tähän oppaaseen on koottu asioita joista jokaisen osakaskunnan osakkaan tulisi olla tietoinen.

Tähän oppaaseen on koottu asioita joista jokaisen osakaskunnan osakkaan tulisi olla tietoinen. 1 Uuden osakaskuntatoimijan opas Päivitetty 15.4.2011 Tähän oppaaseen on koottu asioita joista jokaisen osakaskunnan osakkaan tulisi olla tietoinen. Osakaskunta määritellään yhteisaluelaissa ja verolaissa

Lisätiedot

PYÖTSAAREN MAAOSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

PYÖTSAAREN MAAOSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT 1 PYÖTSAAREN MAAOSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT 1. YLEINEN PÄÄTÖKSENTEKO 1 Osakaskunnan nimi Pyötsaaren maaosakaskunta 2 Kotipaikka Haminan Kaupunki 3 Yhteinen alue Haminan kaupungissa sijaitsevan Vepsun saaren ja

Lisätiedot

Osakaskunnan vesialueet sijaitsevat seuraavissa vesistöissä ja vesistön osissa: Itäinen Suomenlahti, Haapasaaren saaristo Kotkan kaupungin alueella.

Osakaskunnan vesialueet sijaitsevat seuraavissa vesistöissä ja vesistön osissa: Itäinen Suomenlahti, Haapasaaren saaristo Kotkan kaupungin alueella. HAAPASAAREN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT Osakaskunnan nimi: Haapasaaren Osakaskunta Kotipaikka: Kotka Sijaintikunta / kaupunki: Kotka Kylä: Haapasaari Kiinteistötunnus 285-413-876-1 Osakaskunnan vesialueet sijaitsevat

Lisätiedot

Pyötsaaren kalastuskunnan säännöt

Pyötsaaren kalastuskunnan säännöt PYÖTSAAREN KALASTUSKUNTA Pyötsaaren kalastuskunnan säännöt Hyväksytty kalastuskunnan kokouksessa 25.8.2012 Vahvistanut Etelä-Suomen Aluehallintovirasto 5.2.2013 YHTEISEN KALAVEDEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

Lisätiedot

Osakaskunnan kalavesi sijaitsee seuraavissa vesistöissä ja vesistön osissa:

Osakaskunnan kalavesi sijaitsee seuraavissa vesistöissä ja vesistön osissa: Malli, päivitetty 6.9.2010 Ohjeelliseksi tarkoitettu malli, Kalatalouden Keskusliitto ei vastaa mallin yhteensopivuudesta eri alueiden viranomaisvaatimusten kanssa. YHTEISEN KALAVEDEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

Lisätiedot

YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT Päivitetty 14.1.2016 YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT Osakaskunnan nimi: Kotipaikka: Sijaintikunta: Kylä: Kiinteistötunnus: - - - Osakaskunnan vesialue on pinta-alaltaan. hehtaaria ja sen sijainti

Lisätiedot

YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT 1 YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT Osakaskunnan nimi: OITTILAN OSAKASKUNTA Kotipaikka: Korpilahden kunta Sijaintikunta: Korpilahti (277) Kylä: Yhteiset vesialueet (876) Kiinteistötunnus: 179-876-20-0

Lisätiedot

PAIMENSELÄN LANSSIN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

PAIMENSELÄN LANSSIN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT 1 PAIMENSELÄN LANSSIN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT Osakaskunnan nimi: PAIMENSELÄN LANSSIN OSAKASKUNTA Kotipaikka: Sysmän kunta Sijaintikunta: Sysmä (781) Kiinteistötunnus: 781 417-878-2 Paimenselän Lanssin osakaskunnan

Lisätiedot

YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT 1 YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT Espoon kaupungissa, Vanttilan-, Kurttilan-, Kauklahden- ja Muulon kylissä sijaitsevan yhteisen vesialueen RN:o 876:1:0 osakaskunnan nimi on Vanttilan-, Kurttilan-,

Lisätiedot

Osakaskunta toimii kalastuslaissa (286/82) tarkoitettuna kalastuskuntana.

Osakaskunta toimii kalastuslaissa (286/82) tarkoitettuna kalastuskuntana. YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT Osakaskunnan nimi: Kaukjärven osakaskunta Kotipaikka: Tammela Sijaintikunta: Tammela Kylä: Kaukjärvi Kiinteistötunnus: 834-411-876-4 Osakaskunnan yhteinen vesialue

Lisätiedot

yhteisen vesialueiden osakaskunta kunnan yhteinen vesialue. Jakokunta käsittää Yhteisen alueen kiinteistörekisteritunnus on

yhteisen vesialueiden osakaskunta kunnan yhteinen vesialue. Jakokunta käsittää Yhteisen alueen kiinteistörekisteritunnus on 1 YHTEISTEN VESIALUEIDEN OSAKASKUNTA OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT 1. YLEINEN PÄÄTÖKSENTEKO 1 Osakaskunnan nimi yhteisen vesialueiden osakaskunta 2 Kotipaikka kunta 3 Yhteinen alue kunnan yhteinen vesialue. Jakokunta

Lisätiedot

HIRVENSALMEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

HIRVENSALMEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT HIRVENSALMEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT Osakaskunnan nimi: Hirvensalmen osakaskunta Kotipaikka: Hirvensalmi Kiinteistötunnus: Osakaskunnan kalavedet sijaitsevat Hirvensalmen eteläosissa pääosin Liekune Ryökäsvesi,

Lisätiedot

YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT Osakaskunnan nimi: Keski-Puulan osakaskunta Kunnat: Kangasniemi, Hirvensalmi Kiinteistötunnus: - Osakaskunnan kalavedet sijaitsevat Keski-Puulan alueella pinta-ala

Lisätiedot

YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT Osakaskunnan nimi: KUIVANIEMEN OSAKASKUNTA Kotipaikka: Kivijärven kunta / kaupunki Sijaintikunta: Kivijärvi Kylä: Kuivaniemi Kiinteistötunnus: _265_:_404_:_876

Lisätiedot

KYYVEDEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

KYYVEDEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT KYYVEDEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT Osakaskunnan nimi: Kyyveden osakaskunta Kotipaikka: Mikkeli Sijaintikunnat: Mikkeli, Kangasniemi, Pieksämäki Kiinteistötunnus: - - - LUONNOS 5.12.2017 Osakaskunnan vesialue

Lisätiedot

KUIVANIEMEN KYLÄN YHTEISALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

KUIVANIEMEN KYLÄN YHTEISALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT KUIVANIEMEN KYLÄN YHTEISALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT Iin kunnan Kuivaniemen kylässä sijaitsevan yhteisen maa- ja vesialueen nimi on Kuivaniemen osakaskunta. Kotipaikka on Iin kunta. Tämän yhteisalueen eli

Lisätiedot

YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT Osakaskunnan nimi: Pohjois-Kirkkonummen yhteisen vesialueen osakaskunta Kotipaikka: Kirkkonummi Sijaintikunta : Kirkkonummi Kylät: Koskis-Navala, Veikkola ja Kalljärvi

Lisätiedot

YHTEISEN KALAVEDEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

YHTEISEN KALAVEDEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT YHTEISEN KALAVEDEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT Osakaskunnan nimi: Itä-Puulan Korpijärven osakaskunta Kotipaikka: Mikkeli Kiinteistötunnus: 491-876-65-1, 97-876-13-1 Osakaskunnan kalavedet sijaitsevat Itä-Puulan

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

SAARIJÄRVEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT SAARIJÄRVEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT Osakaskunnan nimi: SAARIJÄRVEN OSAKASKUNTA Kotipaikka: Saarijärven kaupunki Sijaintikunta: Saarijärvi (729) Kylät: Hännilä (401), Kalmari (402), Mahlu (406), Pyhäjärvi

Lisätiedot

UTSJOEN KK:N YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SAANNOT

UTSJOEN KK:N YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SAANNOT 1 UTSJOEN KK:N YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SAANNOT Kotipaikka: Sijaintikunta: Kyla: UTSJOEN KUNTA UTSJOKI Kirkonkyla Kiinteistotunnus: 890:401:876:3 Osakaskunnan yhteinen vesialue sijaitsee seuraavissa

Lisätiedot

Miksi säännöt tulisi uudistaa?

Miksi säännöt tulisi uudistaa? Miksi säännöt tulisi uudistaa? Sisältö 1. Mitä laki sanoo osakaskunnista... 1 2. Lain kanssa ristiriidassa olevat kohdat säännöissä... 2 1) osakaskunnan nimi ja kotipaikka sekä osakaskunnalle kuuluva yhteinen

Lisätiedot

Pettilän kyläkeskus, Kuivasensaarentie PETTILÄ. 2. Varsinaisen kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Ari Airas.

Pettilän kyläkeskus, Kuivasensaarentie PETTILÄ. 2. Varsinaisen kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Ari Airas. 1 Kuivasen osakaskunta Pöytäkirja Osakaskunnan varsinainen kokous Aika: 18.03.2017 klo 13.00 Paikka: Pettilän kyläkeskus, Kuivasensaarentie 1196 54950 PETTILÄ 1. Hoitokunnan puheenjohtaja Seppo Ukkonen

Lisätiedot

Yhteisten alueiden yhdistäminen

Yhteisten alueiden yhdistäminen Yhteisten alueiden yhdistäminen Mahdollisuus rajattomiin kalavesiin Lea Sukanen Yhteinen alue ja osakaskunta Yhteinen alue = alue, joka kuuluu kahdelle tai useammalle KIINTEISTÖLLE yhteisesti Osakaskiinteistöjen

Lisätiedot

758/1989 Dokumentin versiot Viitetiedot På svenska Annettu Helsingissä 18 päivänä elokuuta 1989 Yhteisaluelaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti

758/1989 Dokumentin versiot Viitetiedot På svenska Annettu Helsingissä 18 päivänä elokuuta 1989 Yhteisaluelaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti 758/1989 Dokumentin versiot Viitetiedot På svenska Annettu Helsingissä 18 päivänä elokuuta 1989 Yhteisaluelaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Yleisiä säännöksiä 1 Kiinteistöjen yhteisen alueen

Lisätiedot

S ÄÄ N N ÖT. Kalastuskunnan osakkaalla on valta luovuttaa toiselle henkilölle oikeutensa kalastaa

S ÄÄ N N ÖT. Kalastuskunnan osakkaalla on valta luovuttaa toiselle henkilölle oikeutensa kalastaa Heinolan maalaiskunnan Siltasen kalastuskunnan S ÄÄ N N ÖT Siltasen jakokunnan yhteinen kalavesi sijaitsee Ala-Rääveli ja Imjärvi-nimisissä järvissä ja on pinta-alaltaan noin 170 hehtaaria. Sanotun kalaveden

Lisätiedot

YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT ESITYSLISTA Houhajärven Rautaveden järjestäytymättömän osakaskunnan (790-876-1-1) kokous Aika: 31.3.2015 klo 17 alkaen Paikka: Sastamalan pääkirjaston yläkerran Lizelius-Salissa, Sillankorvankatu 1 1 Kokouksen

Lisätiedot

Päätös. Laki. yhteismetsälain muuttamisesta

Päätös. Laki. yhteismetsälain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 135/2007 vp Hallituksen esitys laiksi yhteismetsälain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi yhteismetsälain muuttamisesta (HE 111/2007 vp). Valiokuntakäsittely

Lisätiedot

9 Työryhmän valmistelemien sääntöjen käsittely, hyväksyminen ja vahvistamiseksi jättäminen.

9 Työryhmän valmistelemien sääntöjen käsittely, hyväksyminen ja vahvistamiseksi jättäminen. ESITYSLISTA Kiikoisjärven järjestäytymättömän osakaskunnan (790-876-28-1) kokoukseen. Aika: to 26.1.17 klo 17 alkaen, ilmoittautuminen klo 16.30 alkaen Paikka: Kiikostalo, Kiikostentie 316 1 Kokouksen

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU JA ESITYSLISTA

KOKOUSKUTSU JA ESITYSLISTA Pohjois-Kirkkonummen yhteisten Kokouskutsu ja esityslista 1 (2) KOKOUSKUTSU JA ESITYSLISTA Pohjois-Kirkkonummen yhteisten vesialueiden osakaskunnan osakkaat kutsutaan vuoden 2015 sääntömääräiseen vuosikokoukseen

Lisätiedot

järjestäytymiskokoukseen to klo 18 alkaen. Kokous pidetään Hotelli Ellivuoressa, Ellivuorentie 131. Ilmoittautuminen klo alkaen.

järjestäytymiskokoukseen to klo 18 alkaen. Kokous pidetään Hotelli Ellivuoressa, Ellivuorentie 131. Ilmoittautuminen klo alkaen. Kutsu Kulo- Rautaveden osakaskunnan (790-876-8-1 ja 536-876-4-1) järjestäytymiskokoukseen to 23.2.17 klo 18 alkaen. Kokous pidetään Hotelli Ellivuoressa, Ellivuorentie 131. Ilmoittautuminen klo 17.30 alkaen.

Lisätiedot

Kalaveden osakaskuntien yhdistymismahdollisuuksista

Kalaveden osakaskuntien yhdistymismahdollisuuksista Kalaveden osakaskuntien yhdistymismahdollisuuksista Kiinteistörakenteen eheyttäminenhanke 18.9.2014 Pekka Vilska, TkT Tmi maanmittaustieto Pekka Vilska, Valokuva: Vähäselkä 26.7.2014 /Pekka Vilska Esityksen

Lisätiedot

Yhteismetsän hallinto

Yhteismetsän hallinto LAAJENEVAT JA KEHITTYVÄT YHTEISMETSÄT Koulutusprojekti 2012-2014 PEREHDYTYSAINEISTO 1/2013 Yhteismetsän hallinto Perehdytysaineisto yhteismetsien avainhenkilöille 14.2.2014 Kemijärven, Kuusamon, Posion

Lisätiedot

Laki. yhteisaluelain muuttamisesta

Laki. yhteisaluelain muuttamisesta EV 70/2000 vp - HE 198/1999 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen Iaeiksi yhteisaluelain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Eduskunnalle on vuoden 1999 valtiopäivillä annettu hallituksen

Lisätiedot

Ajankohtaista kalataloudesta. Etelä-Karjalan kalatalouskeskus Joutseno VESA KARTTUNEN KALATALOUDEN KESKUSLIITTO

Ajankohtaista kalataloudesta. Etelä-Karjalan kalatalouskeskus Joutseno VESA KARTTUNEN KALATALOUDEN KESKUSLIITTO Ajankohtaista kalataloudesta Etelä-Karjalan kalatalouskeskus 24.4.2018 Joutseno VESA KARTTUNEN KALATALOUDEN KESKUSLIITTO Esityksen sisältö Kalatalouden yleistilanne Kalatalousalueet ja osakaskunnat Käyttö-

Lisätiedot

Kokemuksia osakaskuntatoiminnasta Vaaniassa

Kokemuksia osakaskuntatoiminnasta Vaaniassa Kokemuksia osakaskuntatoiminnasta Vaaniassa Pekka Puujalka Kalliolan koulu 25.3.2015 Paimelan koulu 26.3.2015 VAANIAN OSAKASKUNNAT Vaanian yhteinen vesialue / kalastuskunta, rnro 453-876-1, pinta-ala 655

Lisätiedot

Osakaskuntien vaihtoehdot toiminnan ja hallinnon järjestämisessä. Risto Vesa, Kalatalouden Keskusliitto,

Osakaskuntien vaihtoehdot toiminnan ja hallinnon järjestämisessä. Risto Vesa, Kalatalouden Keskusliitto, Osakaskuntien vaihtoehdot toiminnan ja hallinnon järjestämisessä Risto Vesa, Kalatalouden Keskusliitto, Tässä esityksessä Toimiminen järjestäytymättömänä järjestäytynyt osakaskunta edustajisto toimitsija

Lisätiedot

Sahalahden osakaskunnan ( ) järjestäytymiskokoukseen to klo 17 alkaen.

Sahalahden osakaskunnan ( ) järjestäytymiskokoukseen to klo 17 alkaen. Kutsu Sahalahden osakaskunnan (211-876-4-4) järjestäytymiskokoukseen to 14.9.2017 klo 17 alkaen. Kokous pidetään Sariolan koulun auditoriossa, Kärkkääntie 12, Sahalahti. Ilmoittautuminen klo 16.30 alkaen.

Lisätiedot

Vesilahden Pappilan ( ) järjestäytymättömän osakaskunnan kokoukseen ke klo 18 alkaen.

Vesilahden Pappilan ( ) järjestäytymättömän osakaskunnan kokoukseen ke klo 18 alkaen. Kutsu Vesilahden Pappilan (922-876-5-1) järjestäytymättömän osakaskunnan kokoukseen ke 6.6.2018 klo 18 alkaen. Kokous pidetään Kurki-Tuvalla, Kesontie 2, Vesilahti. Ilmoittautuminen klo 17.30 alkaen. Kokouksessa

Lisätiedot

1. Johdanto. Keskiveden nostoa koskevissa hankkeissa on perustettava vesioikeudellinen yhteisö, mikäli hakijoita on enemmän kuin yksi (VL 6:9)

1. Johdanto. Keskiveden nostoa koskevissa hankkeissa on perustettava vesioikeudellinen yhteisö, mikäli hakijoita on enemmän kuin yksi (VL 6:9) 1. Johdanto Uudessa vesilaissa (VL, 587/2011) yhteisön ja yhtiön käsitteet on korvattu vesioikeudellisen yhteisön käsitteellä hanketyypistä riippumatta (VL 12 luku) Vesioikeudellinen yhteisö voidaan muodostaa

Lisätiedot

Kalatalousalueiden 1. kokous

Kalatalousalueiden 1. kokous Kalatalousalueiden 1. kokous Mikko Koivurinta Varsinais-Suomen ELY-keskus Kalatalouspalvelut Rannikon kalatalousaluepäivät 31.10.2018 Turku Kalastuslain toimeenpanon aikataulu 2018-2020 2018 ELY-keskus

Lisätiedot

Terälahden osakaskunnan ( ) järjestäytymiskokoukseen torstaina klo alkaen.

Terälahden osakaskunnan ( ) järjestäytymiskokoukseen torstaina klo alkaen. Kutsu Terälahden osakaskunnan (837-876-5-1) järjestäytymiskokoukseen torstaina 18.10.2018 klo 17.00 alkaen. Kokous pidetään Murikassa, Kuterintie 226, Terälahti. Ilmoittautuminen klo 16.30 alkaen. Kokouksessa

Lisätiedot

Pohjois-Kirkkonummen yhteisten vesialueiden osakaskunnan sääntömääräinen vuosikokous 2012

Pohjois-Kirkkonummen yhteisten vesialueiden osakaskunnan sääntömääräinen vuosikokous 2012 Pohjois-Kirkkonummen yhteisten Pöytäkirja 1 (6) Pohjois-Kirkkonummen yhteisten vesialueiden osakaskunnan sääntömääräinen vuosikokous 2012 Aika: 9.4.2012 Paikka: Veikkola VPK:n kokoustila, Vanhatie 22,

Lisätiedot

Yhteisten vesialueiden yhdistäminen. Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät Lomakeskus Huhmari Päivi Kiiskinen P-K:n Kalatalouskeskus ry

Yhteisten vesialueiden yhdistäminen. Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät Lomakeskus Huhmari Päivi Kiiskinen P-K:n Kalatalouskeskus ry Yhteisten vesialueiden yhdistäminen Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät 17.3.2017 Lomakeskus Huhmari Päivi Kiiskinen P-K:n Kalatalouskeskus ry Yhdistämisen etuja Osakkaiden kalastusoikeus laajenee koko

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 EU:n osarahoitteinen hanke (50%). Hankkeen kustannusarvio on noin 620 000 euroa. Hankkeella on rahoittajia 39 kpl. Neljä vesistöaluetta

Lisätiedot

Järvien hoidon ja kunnostuksen pysyvän toimintamallin kehittäminen. Järvityöryhmän II kokous Nuorisokeskus Oivanki

Järvien hoidon ja kunnostuksen pysyvän toimintamallin kehittäminen. Järvityöryhmän II kokous Nuorisokeskus Oivanki Järvien hoidon ja kunnostuksen pysyvän toimintamallin kehittäminen Järvityöryhmän II kokous 13.1.2014 Nuorisokeskus Oivanki Ensimmäisessä kokouksessa keskusteltua Pysyvän järvien hoidon ja kunnostuksen

Lisätiedot

Aluesuunnittelupilotti kaupalliseen kalastukseen hyvin soveltuvat alueet kartalle

Aluesuunnittelupilotti kaupalliseen kalastukseen hyvin soveltuvat alueet kartalle Aluesuunnittelupilotti kaupalliseen kalastukseen hyvin soveltuvat alueet kartalle Tapio Keskinen, Luke Timo Ruokonen, JY KL 13 Alueellinen lupa kaupallisen kalastuksen harjoittamiseen Kalavarojen kestävän

Lisätiedot

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia

Lisätiedot

VASTUULLINEN VESIENOMISTUS

VASTUULLINEN VESIENOMISTUS VASTUULLINEN VESIENOMISTUS Vastuullinen vesienomistus Vastuullinen vesienomistus tarkoittaa, että vesialueen omistaja tiedostaa omaisuutensa arvon ja ymmärtää siitä huolehtimisen tärkeyden. Vesialueomistamiseen

Lisätiedot

Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue.

Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue. 1/5 SÄÄNNÖT 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue. 2. TARKOITUS Yhdistys on käyttäjävetoinen SAP Finland Oy:sta

Lisätiedot

Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt

Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt (s. 1/6) Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt I 1 Yhdistyksen nimi on Osakuntien Yhteisvaltuuskunta Nationernas Samdelegation ry, ja sen tarkoituksena on toimia

Lisätiedot

YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ

YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ Suomen metsäkeskuksessa laadittu malliohjesääntö hoitokuntamalliselle yhteismetsälle YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Nimi ja kotipaikka Yhteismetsän osakaskunnan nimi on kotipaikka

Lisätiedot

KALASTUSILTA UTSJOELLA Pekka A. Keränen

KALASTUSILTA UTSJOELLA Pekka A. Keränen KALASTUSILTA UTSJOELLA 21.6.2016 Pekka A. Keränen 1. Ylä-Lapin kalastuslupa (KaL 10 1 mom) 10 Oikeus Ylä-Lapin kalastuslupaan Henkilöllä, jonka kotikuntalain (201/1994) 2 :ssä tarkoitettu kotikunta on

Lisätiedot

UTSJOEN KIRKONKYLAN YHTEISEN KALAVEDEN OSAKASKUNNAN VARSINAINEN KOKOUS. 1 KOKOUKSEN AVAUS, hoitokunnan puheenjohtaja Mika Aikio.

UTSJOEN KIRKONKYLAN YHTEISEN KALAVEDEN OSAKASKUNNAN VARSINAINEN KOKOUS. 1 KOKOUKSEN AVAUS, hoitokunnan puheenjohtaja Mika Aikio. UTSJOEN KIRKONKYLAN YHTEISEN KALAVEDEN OSAKASKUNNAN VARSINAINEN KOKOUS POYTAKIRJA Paikka: Utsjoen kunnantalo, valtuustosali Aika: 28.03.2015 klo 12:00-15:15 1 KOKOUKSEN AVAUS, hoitokunnan puheenjohtaja

Lisätiedot

Yksityistielain muutokset kunnan tehtäviin v. 2019

Yksityistielain muutokset kunnan tehtäviin v. 2019 Yksityistielain muutokset kunnan tehtäviin v. 2019 Laki https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2018/20180560 LVM Yksityistielain voimaantulon infotilaisuus 9.10.2018 https://www.youtube.com/watch?v=xuqcpwwuors

Lisätiedot

YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ

YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ Suomen metsäkeskuksessa laadittu malliohjesääntö hoitokuntamalliselle yhteismetsälle YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Nimi ja kotipaikka Yhteismetsän osakaskunnan nimi on kotipaikka

Lisätiedot

YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ

YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ Suomen metsäkeskuksessa laadittu malliohjesääntö toimitsijamalliselle yhteismetsälle YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Nimi ja kotipaikka Yhteismetsän osakaskunnan nimi on kotipaikka

Lisätiedot

Yhteisaluelain uudistaminen. Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät 2017 Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto

Yhteisaluelain uudistaminen. Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät 2017 Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto Yhteisaluelain uudistaminen Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät 2017 Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto Tässä esityksessä: Yhteisaluelain historiaa Eduskunnan edellyttämä arviointi Kalatalouden Keskusliiton

Lisätiedot

Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen

Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen Vesa Vanninen Varsinais-Suomen ELY-keskus Simpelejärven kuhaseminaari 7.10.2017 Valtion alueellinen kalataloushallinto uudistui v. 2015 alusta lähtien 1.1.2020

Lisätiedot

Kortejärven kalastushoitoyhdistyksen vuosi- ja lopettamiskokoukseen sekä vesialueen osakaskunnan järjestäytymiskokoukseen

Kortejärven kalastushoitoyhdistyksen vuosi- ja lopettamiskokoukseen sekä vesialueen osakaskunnan järjestäytymiskokoukseen Kutsu Kortejärven kalastushoitoyhdistyksen vuosi- ja lopettamiskokoukseen sekä vesialueen osakaskunnan järjestäytymiskokoukseen Paikka: Mouhijärven Osuuspankin kokoustila, Uotsolantie 43 Kortejärven kalastushoitoyhdistyksen

Lisätiedot

OJITUSYHTEISÖ. Peruskuivatus kuntoon - Raisio Sallmén Ari

OJITUSYHTEISÖ. Peruskuivatus kuntoon - Raisio Sallmén Ari OJITUSYHTEISÖ Peruskuivatus kuntoon - Raisio 4.4.2019 23.10.2018 OJITUSYHTEISÖT Lähes jokaiseen ojaan tai puroon joka on perattu, on viranomaisten toimesta perustettu ojitusyhteisö perkauksen yhteydessä,

Lisätiedot

1 Säätiön nimi on Saimaan lentoasema säätiö sr. ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki.

1 Säätiön nimi on Saimaan lentoasema säätiö sr. ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki. LUONNOS 17.11.2015 SAIMAAN LENTOASEMA -SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Säätiön nimi ja kotipaikka Tarkoitus 1 Säätiön nimi on Saimaan lentoasema säätiö sr. ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki. 2 Säätiön tarkoituksena

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 EU:n osarahoitteinen hanke (50%). Hankkeen kustannusarvio on noin 620 000 euroa. Hankkeella on rahoittajia 39 kpl. Neljä vesistöaluetta

Lisätiedot

Miten uusi kalastuslaki parantaa ammattikalastuksen edellytyksiä?

Miten uusi kalastuslaki parantaa ammattikalastuksen edellytyksiä? Miten uusi kalastuslaki parantaa ammattikalastuksen edellytyksiä? Ammattikalastajien koulutusristeily 5.2. 2015 Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho ELY-keskus/ Kalatalouspalvelut 10.2.2015 1 WWF Lähtötilanne

Lisätiedot

Pöytäkirja 31.3.2016. Hoitokunnan puheenjohtaja Seppo Ukkonen avasi kokouksen ja toivoi jatkossa jokaisen osanottajan

Pöytäkirja 31.3.2016. Hoitokunnan puheenjohtaja Seppo Ukkonen avasi kokouksen ja toivoi jatkossa jokaisen osanottajan KUIVASEN OSAKASKUNTA Pöytäkirja 31.3.2016 Osakaskunnan varsinainen kokous Aika: 30.3.2016 klo 18.00 Paikka: Pettilän kyläkeskus, Kuivasensaarentie 1196, 54950 PETTILÄ 1.Kokouksen avaus Hoitokunnan puheenjohtaja

Lisätiedot

HELSINKI-ESPOON KALASTUSALUEEN OHJESÄÄNTÖ

HELSINKI-ESPOON KALASTUSALUEEN OHJESÄÄNTÖ HELSINKI-ESPOON KALASTUSALUEEN OHJESÄÄNTÖ 1. Nimi, kotipaikka ja toimialue Kalastusalueen nimi on Helsinki-Espoo kalastusalue ja sen hallinnon kotipaikkana on Helsingin kaupunki. Kalastusalueen rajat on

Lisätiedot

YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ

YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ Suomen metsäkeskuksessa laadittu malliohjesääntö hoitokuntamalliselle yhteismetsälle YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Nimi ja kotipaikka Yhteismetsän osakaskunnan nimi on kotipaikka

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU KANGASALAN KAIVANNON JA PELISALMEN SEKÄ LÄHIALUEIDEN OSAKASKUNTIEN KOKOUKSIIN

KOKOUSKUTSU KANGASALAN KAIVANNON JA PELISALMEN SEKÄ LÄHIALUEIDEN OSAKASKUNTIEN KOKOUKSIIN KOKOUSKUTSU KANGASALAN KAIVANNON JA PELISALMEN SEKÄ LÄHIALUEIDEN OSAKASKUNTIEN KOKOUKSIIN torstaina 12.10.2017, Kahvila Elli n Ellintie 2, Kangasala Kokouksissa päätetään Kangasalan Kaivannon ja Pelisalmen

Lisätiedot

YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ

YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ Suomen metsäkeskuksessa laadittu malliohjesääntö toimitsijamalliselle yhteismetsälle YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Nimi ja kotipaikka Yhteismetsän osakaskunnan nimi on kotipaikka

Lisätiedot

Myllyhoitoyhdistys ry:n säännöt. Yhdistysrekisterinumero

Myllyhoitoyhdistys ry:n säännöt. Yhdistysrekisterinumero Myllyhoitoyhdistys ry:n säännöt Yhdistysrekisterinumero 138.725 Sääntömuutos rek. 17.5.2017 Myllyhoitoyhdistys ry:n säännöt 2(6) Nimi: Myllyhoitoyhdistys ry Kotipaikka: Helsinki Osoite: Oksasenkatu 10

Lisätiedot

UUSI ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI MENETTELYT YHTIÖKOKOUKSESSA. SKH-Isännöinti Oy 13.10.2010

UUSI ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI MENETTELYT YHTIÖKOKOUKSESSA. SKH-Isännöinti Oy 13.10.2010 UUSI ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI MENETTELYT YHTIÖKOKOUKSESSA SKH-Isännöinti Oy 13.10.2010 Asunto-osakeyhtiölaki 22.12.2009 Asunto-osakeyhtiölain kokonaisuudistus Pääosin nykykäytäntö kirjattu lakiin Eriytetään

Lisätiedot

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki Finnish Bone Society Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki 3 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia yhdyssiteenä luututkimuksesta kiinnostuneiden

Lisätiedot

YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ

YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ Suomen metsäkeskuksessa laadittu malliohjesääntö toimitsijamalliselle yhteismetsälle YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Nimi ja kotipaikka Yhteismetsän osakaskunnan nimi on kotipaikka

Lisätiedot

Kalastuslain uudistamisen keskeiset kysymykset Ylä-Lapissa

Kalastuslain uudistamisen keskeiset kysymykset Ylä-Lapissa Kalastuslain uudistamisen keskeiset kysymykset Ylä-Lapissa Mika Laakkonen, ylitarkastaja Metsähallitus, luontopalvelut Uuden kalastuslain tavoite Uuden kalastuslain 1 (lain tavoite), yksi esitetyistä luonnoksista:

Lisätiedot

Rauta- ja Liekoveden sekä osin Vaunujoen vesialueiden osakaskuntien kokouksiin

Rauta- ja Liekoveden sekä osin Vaunujoen vesialueiden osakaskuntien kokouksiin KOKOUSKUTSU Rauta- ja Liekoveden sekä osin Vaunujoen vesialueiden osakaskuntien kokouksiin torstaina 11.5.2017 Kauppalan talo, valtuustosali (Puistokatu 10,Sastamala) Kokouksissa päätetään Rautaveden Sastamalan

Lisätiedot

VÄRRIÖN YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ

VÄRRIÖN YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ VÄRRIÖN YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ YLEISET MÄÄRÄYKSET Yhteismetsän osakaskunnan nimi on Värriön yhteismetsän osakaskunta ja kotipaikka Sallan kunta. Yhteismetsän osakas on se, jonka omistamaan

Lisätiedot

Yhdistyksistä yleisesti

Yhdistyksistä yleisesti Yhdistyksistä yleisesti YHDISTYS Yhdistyslaki 503/89 Rekisteröimättömän yhdistyksen puolesta tehdyn toimen aiheuttamasta velvoitteesta vastaavat toimeen osallistuneet henkilökohtaisesti ja yhteisvastuullisesti.

Lisätiedot

KUUSAMON YHTEISMETSÄ OHJESÄÄNTÖ

KUUSAMON YHTEISMETSÄ OHJESÄÄNTÖ KUUSAMON YHTEISMETSÄ OHJESÄÄNTÖ 2 SISÄLLYSLUETTELO sivu YLEISET MÄÄRÄYKSET Yhteismetsän nimi ja kotipaikka... 3 Yhteismetsän osakas... 3 Yhteismetsän tarkoitus... 3 OSAKASKUNNAN KOKOUKSET Päätettävät asiat...

Lisätiedot

Kutsu Hartolan-Äetsän osakaskunnan järjestäytymiskokoukseen keskiviikkona klo alkaen.

Kutsu Hartolan-Äetsän osakaskunnan järjestäytymiskokoukseen keskiviikkona klo alkaen. Kutsu Hartolan-Äetsän osakaskunnan (790-876-13-1) järjestäytymiskokoukseen keskiviikkona 19.9.2018 klo 17.30 alkaen. Kokous pidetään Jokisivun Metsästäjäin Ilvesmajalla, Jokisivu. Ilmoittautuminen klo

Lisätiedot

Kalastusalueiden toiminnan lopetus. Kalastusaluepäivät Mikkeli Rauno Jaatinen, Etelä-Savon Kalatalouskeskus ry

Kalastusalueiden toiminnan lopetus. Kalastusaluepäivät Mikkeli Rauno Jaatinen, Etelä-Savon Kalatalouskeskus ry Kalastusalueiden toiminnan lopetus Kalastusaluepäivät Mikkeli 7.2.2018 Rauno Jaatinen, Etelä-Savon Kalatalouskeskus ry Loppuuko toiminta? Kalastuslain mukaan kalastusalueet korvataan kalatalousalueilla

Lisätiedot

Oulun Keilailuliitto r.y.

Oulun Keilailuliitto r.y. Oulun Keilailuliitto r.y. Säännöt 1 Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan liitoksi, nimi on Oulun Keilailuliitto r.y., kotipaikka on Oulun kaupunki sekä virallisena kielenä suomi. 2 Liiton tarkoituksena

Lisätiedot

Kalastusalueet kalastuslain siirtymävaiheessa. Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Kalastuslakikoulutus Tampere 8.12.2015

Kalastusalueet kalastuslain siirtymävaiheessa. Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Kalastuslakikoulutus Tampere 8.12.2015 Kalastusalueet kalastuslain siirtymävaiheessa Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Kalastuslakikoulutus Tampere 8.12.2015 Kalastuslaki 129 : Kalastusalueet hoitavat kalatalousalueelle säädettyjä

Lisätiedot

MALLI Sähköosuuskuntien säännöt ovat yhtenevät lukuun ottamatta nimeä ja kotipaikkaa.

MALLI Sähköosuuskuntien säännöt ovat yhtenevät lukuun ottamatta nimeä ja kotipaikkaa. 1(5) MALLI Sähköosuuskuntien säännöt ovat yhtenevät lukuun ottamatta nimeä ja kotipaikkaa. Tyrnävän kirkonkylän Sähköosuuskunta SÄÄNNÖT 1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Tyrnävän kirkonkylän

Lisätiedot

Maanmittauslaitoksen palvelut osakaskunnalle. Kotka Merikeskus Vellamo 26.10.2010 Ursula Seppä-Nieminen Kaakkois-Suomen maanmittaustoimisto

Maanmittauslaitoksen palvelut osakaskunnalle. Kotka Merikeskus Vellamo 26.10.2010 Ursula Seppä-Nieminen Kaakkois-Suomen maanmittaustoimisto Maanmittauslaitoksen palvelut osakaskunnalle Kotka Merikeskus Vellamo 26.10.2010 Ursula Seppä-Nieminen Kaakkois-Suomen maanmittaustoimisto 1 Maanmittauslaitoksen tehtävät kiinteistönmuodostamis- ja tilusjärjestelytoiminta

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Oy Apotti Ab 24.03.2017 10:00:52 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 24.03.2017 Toiminimi: Oy Apotti Ab Yritys- ja yhteisötunnus: 2699989-5 Voimassaoloaika,

Lisätiedot

TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT

TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT Sisällysluettelo 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA...3 2 YHDISTYKSEN TARKOITUS...3 3 TOIMINNAN LAATU...3 4 JÄSENYYTTÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET...4 5 YHDISTYKSESTÄ EROAMINEN

Lisätiedot

Kalastuslaista ja sen muutostarpeista Suomessa

Kalastuslaista ja sen muutostarpeista Suomessa Kalastuslaista ja sen muutostarpeista Suomessa Veli-Matti Kaijomaa Kalatalouspäällikkö Pohjois-Karjalan TE-keskus Suomen nykyinen kalastuslaki astui voimaan vuoden 1983 alusta. Tuolloin uudistuksen tavoitteena

Lisätiedot

INKOON KALASTUSALUEEN OHJESÄÄNTÖ

INKOON KALASTUSALUEEN OHJESÄÄNTÖ 1/5 INKOON KALASTUSALUEEN OHJESÄÄNTÖ 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Kalastusalueen nimi on Inkoon kalastusalue ja sen hallinnon kotipaikkana on Inkoon kunta. Kalastusalueen rajat on vahvistettu 6. päivänä

Lisätiedot

LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT

LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Leppälammi - Taipaleen Kotiseutuyhdistys

Lisätiedot

Kaupallinen kalastus kalastuslain uudistamisessa

Kaupallinen kalastus kalastuslain uudistamisessa Kaupallinen kalastus kalastuslain uudistamisessa Pentti Pasanen Kalatalouspäällikkö Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Centre for Economic Development, Transport and the Environment for Lapland,

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU KARKUNKYLÄN KÄRPPÄLÄN ALUEIDEN OSAKASKUNTIEN KOKOUKSIIN

KOKOUSKUTSU KARKUNKYLÄN KÄRPPÄLÄN ALUEIDEN OSAKASKUNTIEN KOKOUKSIIN KOKOUSKUTSU KARKUNKYLÄN KÄRPPÄLÄN ALUEIDEN OSAKASKUNTIEN KOKOUKSIIN tiistaina 6.2.2018 Sastamalan kaupunginhallituksen kokoustila (Aarnontie 2 A, 4. krs) Kokouksissa päätetään vesialueen osakaskuntien

Lisätiedot

Oma yksityinen vesialue vai osuus yhteiseen?

Oma yksityinen vesialue vai osuus yhteiseen? Oma yksityinen vesialue vai osuus yhteiseen? Teemu Ulvi Suomen ympäristökeskus 25.3.2015 Kalliolan koulu 26.3.2015 Paimelan koulu Vesialueen omistajan oikeudet Oikeus päättää omaisuutensa käytöstä Voi

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS - mikä muuttui uuden lain myötä? Annika Kemppinen, OTM Kiinteistöliitto Uusimaa

YHTIÖKOKOUS - mikä muuttui uuden lain myötä? Annika Kemppinen, OTM Kiinteistöliitto Uusimaa YHTIÖKOKOUS - mikä muuttui uuden lain myötä? Annika Kemppinen, OTM Kiinteistöliitto Uusimaa YHTIÖKOKOUKSEN PITOAIKA VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Varsinainen kokous pidettävä 6 kk:n kuluessa tilikauden päättymisestä

Lisätiedot

Vesialueiden omistajien rooli kunnostuksissa

Vesialueiden omistajien rooli kunnostuksissa Vesialueiden omistajien rooli kunnostuksissa Vesistöt kuntoon yhteistyöllä seminaari 26.11.2014, Oulu Teemu Ulvi Suomen ympäristökeskus Vesialueet ovat jonkun omistamia kiinteistöjä Valtion yleiset vesialueet

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU JA ESITYSLISTA

KOKOUSKUTSU JA ESITYSLISTA Pohjois-Kirkkonummen yhteisten Kokouskutsu ja esityslista 1 (5) KOKOUSKUTSU JA ESITYSLISTA Pohjois-Kirkkonummen yhteisten vesialueiden osakaskunnan osakkaat kutsutaan vuoden 2015 sääntömääräiseen vuosikokouksen

Lisätiedot

Yhteistyötä Preiviikinlahden Yyterin alueen toimintojen turvaamiseksi. Yhteistyöryhmästäkö ratkaisu? Mikko Ojanen

Yhteistyötä Preiviikinlahden Yyterin alueen toimintojen turvaamiseksi. Yhteistyöryhmästäkö ratkaisu? Mikko Ojanen Yhteistyötä Preiviikinlahden Yyterin alueen toimintojen turvaamiseksi. Yhteistyöryhmästäkö ratkaisu? Mikko Ojanen Meri Porin skenaariot hanke Aloituskokous 3.12.2004 Hankkeen esittely, Työsuunnitelman

Lisätiedot

*************************************************************************************************************************

************************************************************************************************************************* Osakaskunnat Kalastusta koskeva lainsäädäntö muuttui vuoden 2001 alussa siten, että kalastuskunnat muuttuivat yhteisen vesialueen osakaskunniksi. Mikäli yhteisen vesialueen osakkaat olivat järjestäytyneet

Lisätiedot

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere.

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2. Yhdistyksen tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoitus on vastustaa

Lisätiedot

yhteisö ja sen kotipaikka on Tammelan kunta.

yhteisö ja sen kotipaikka on Tammelan kunta. VESIOIKEUDELLISEN YHTEISÖN SÄÄNNÖT Pvm 3.1.2013 1 Yhteisön nimi ja kotipaikka Yhteisön nimi on Mustialanlammin keskivedenkorkeuden pysyvän muuttamisen vesioikeudellinen yhteisö ja sen kotipaikka on Tammelan

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI. Eduskunnan hyväksymä 13.3.2015 Voimaan 1.1.2016

UUSI KALASTUSLAKI. Eduskunnan hyväksymä 13.3.2015 Voimaan 1.1.2016 UUSI KALASTUSLAKI Eduskunnan hyväksymä 13.3.2015 Voimaan 1.1.2016 Valmistelun vaiheet Ensimmäinen luonnos uudesta kalastuslaista julkistettiin joulukuussa 2013 Lausuntokierros talvella 2014, annettiin

Lisätiedot