Kanta-Hämeen maakunnan sosiaali- ja terveyspalvelut palvelun käyttäjän näkökulmasta 2019 (versio )

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kanta-Hämeen maakunnan sosiaali- ja terveyspalvelut palvelun käyttäjän näkökulmasta 2019 (versio )"

Transkriptio

1 Kanta-Hämeen maakunnan sosiaali- ja terveyspalvelut palvelun käyttäjän näkökulmasta 2019 (versio ) Tähän työpaperiin on koottu Oma Hämeen työryhmä 5 (Sote-integraatio, palveluverkko ja hoidon porrastus) ja sen alatyöryhmien palveluverkkoon liittyvä työskentely ja esitysluonnokset maaliskuuhun 2017 mennessä. Tässä työpaperissa sosiaali- ja terveyspalvelut on pilkottu yksittäisiksi palveluiksi ja hahmoteltu, kuinka lähelle käyttäjää ja millä tavalla palvelu on tarkoituksenmukaista tulevassa maakuntamallissa viedä. Myöhemmin palvelut yhdistetään ja väliotsikot poistetaan. Työpaperissa otetaan alustavasti kantaa, missä palveluissa nähdään digitaalisia kehitysmahdollisuuksia sekä missä kohtaa kannattaa ainakin suunnitella ja mahdollisesti kokeilla liikkuvia palveluita. Kyseessä ei ole valmis esitys vaan sote-uudistuksen esivalmisteluvaiheen työpaperi Oma Häme hankkeen ohjausryhmän lähetekeskustelua varten maaliskuussa Lähetekeskustelun perusteella työpaperin työstäminen jatkuu eri sidosryhmien kanssa. Tämä työpaperi on osa laajaa prosessia, jonka lopputulemana jalostuu esitys Kanta-Hämeen maakunnan palvelustrategiaksi, palveluverkkostrategiaksi ja palvelulupaukseksi, jotka käsitellään maakuntavaltuustossa maalis-huhtikuussa Tässä työpaperissa palveluja on alustavasti sijoitettu vyöhykkeille suhteessa palvelun käyttäjään. Paperi ei sisällä kannanottoja organisaatiosta tai johtamisjärjestelmästä maakunnan sisällä. Ne valmistellaan myöhemmin. Työpaperin tarkoituksena on helpottaa palveluverkosta ja sen kehittämisestä käytävää keskustelua ja kehitystyötä sekä ohjausryhmässä että erilaisten sidosryhmien kanssa. - = asiakaspalvelun vyöhyke - D = digitaaliset palvelut: lähes kaikissa palveluissa voidaan hyödyntää digitalisaation mukanaan tuomia mahdollisuuksia, yleisesti käytettävissä - L = liikkuvat palvelut tarkoittavat kotiin/ elinympäristöön/ asukasta lähelle vietäviä liikkuvia palveluja - V = asiakas valitsee vapaan valinnan palvelun LSTEN, NUORTEN J PERHEIDEN PLVELUT Palveluohjaus ja palvelutarpeen arviointi Lapsiperheiden kotipalvelu Perhetyö LÄHIPLVELU (/L) /L /L PLVELU /L Lapsiperheiden sosiaalityö (/L) /L MKUNNN PLVELU YHTEISTOIMINT- LUE doptioneuvonta Perheoikeudelliset palvelut (lastenvalvoja, tapaamispaikkatoiminta) Perheoikeudelliset palvelut (isyyden tunnustaminen) Perheasiain sovittelu Kasvatus- ja perheneuvonta (neuvolassa) Puhe- ja toimintaterapia /L Tukihenkilötoiminta /L Tukiperhetoiminta Perhehoito L

2 Lastensuojelun sosiaalityö Ensi- ja turvakoti LÄHIPLVELU /L PLVELU MKUNNN PLVELU Lastensuojelulaitokset Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tutkimus ja hoito Äitiys- ja lastenneuvola Koulu- ja opiskeluterveydenhuolto Lastentaudit (osasto) Lastenneurologia /L (osasto) Lastenpsykiatria /L (osasto) Nuorisopsykiatria /L (osasto) YHTEISTOIMINT- LUE IKUISTEN SOSILIPLVELUT ikuissosiaalityö Sosiaaliohjaus Päihdekuntoutujien kuntouttavat asumispalvelut Päihdekuntoutujien laitoskuntoutus Pitkäaikaistyöttömien kuntouttava työtoiminta Työllistämistä edistävä monialainen yhteispalvelu Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelut Erityisryhmien työ- ja päivätoiminta /L /L /L VMMISPLVELUT Sosiaalityö ja taloudellinen tuki /L Palvelutarpeen arviointi /L /L Vammaisten omaishoidon tuki /L sumispalvelut Vammaisten tuetun asumisen ohjaus Kehitysvammaisten perhehoito Vammaisten tehostettu palveluasuminen /L Työ- ja päivätoiminta /L Haastavien erityistilanteiden hoito ja laitoskuntoutus Vapaaehtoistyö

3 LÄHIPLVELU PLVELU MKUNNN PLVELU YHTEISTOIMINT- LUE VNHUSPLVELUT Palveluohjaus /L Kotihoito ja palveluasuminen /L/V Omaishoidon tuki /L Päivätoiminta /V Vapaaehtoistoiminta Perhehoito /V Tehostettu palveluasuminen /V Laitoshoito Psykogeriatrinen asumispalvelu Psykogeriatria Vanhuspalvelujen lääkäri (kotihoidon ja palveluasuminen) /L YHTEISET PLVELUT Sosiaaliasiamies Potilasasiamies /L Sosiaalipäivystys /L Kriisipäivystys Edunvalvonta /L Velkaneuvonta /L Tukipalvelut (kuljetus, liikkuminen, ateriat, turvapalvelut jne ) Digitaalinen palvelukeskus (kaikki sähköiset palvelut) /L /D Maahanmuuttajien palvelut /L Kotouttamisen ja osallisuuden palvelut Lähikuntoutus Kuntoutusarviot Tehostettu kuntoutus

4 TERVEYSPLVELUT Sähköiset palvelut 24/7 Yleislääkärin kiireetön vastaanotto Sairaanhoitajan kiireetön vastaanotto (etälääkäri) Erikoislääkärien vastaanotot/ pkl (14*) Lakisääteinen (pth) kiirevastaanotto 8-22/7 Lakisääteinen (pth) kiirevastaanotto 22-8/7 Yleis- ja akuuttilääketieteen yhteispäivystys 24/ 7 LÄHIPLVELU D D/L/V PLVELU Forssa 24/7 poikkeuslupa Ensihoito /L /L Päivystävän erikoislääkärin konsultaatiot Liikkuvat palvelut: sairaanhoitaja MKUNNN PLVELU D D /L/V Liikkuvat palvelut: lääkäri /L/V /L Kotisairaala /L/V Fysioterapia /L/V Terveyskeskuksen potilasosastot YHTEISTOIMINT- LUE Kirurgiset toimenpiteet Kirurgiset toimenpiteet (ilman anestesiaa) Sädehoito Elinsiirrot Sydän- ja neurokirurgia Hammaslääkärin vastaanotto /V Suuhygienistin vastaanotto Erikoishammaslääkärin vastaanotto /V (selvitettävä Kantasairaalahankkeen yhteydessä) Suun th päivystys V V Erityistyöntekijät (puhe- ja toimintaterapeutit) L/D/V Geriatrinen kuntoutus L/D/V Lääkinnällinen kuntoutus V Hoitotarvikejakelu, ohjaus Laboratorio, näytteenotto, vieritestit Röntgen /L/V/D /V

5 Matalan kynnyksen mielenterveys- ja päihdepalvelut V Korvaushoito, avo Korvaushoidon aloitus laitoksessa Psykiatristen sairauksien tutkimus, dg ja hoito (aikuiset, nuoret ja lapset) Päihdepalvelujen osaamiskeskus (osasto) Psykogeriatrinen osaamiskeskus Psykiatrinen osastohoito Oikeuspsykiatria Haastava psykogeriatrinen osastohoito Haastava neuropsykiatrinen tutkimus ja hoito Transkulturaalinen psykiatria Seksuaaliset erityisteemat *Erikoispoliklinikat: o fysiatria o geriatria o GE-kirurgia o ihotaudit o keuhkosairaudet o Korva-nenä-kurkku-taudit o lastentaudit o naistentaudit, äitiyspoli o neurologia o ortopedia o psykiatria o sisätaudit o urologia o kardiologia

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p SOTE-palvelut, tilannekatsaus 11.10.2018 Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p. 040 685 4035 Johanna.patanen@popmaakunta.fi www.popmaakunta.fi www.facebook.com/popmaakunta Twitter:@POPmaakunta

Lisätiedot

Kuntayhtymän valtuusto. Kuntayhtymän hallitus. Oy Hallitus Tulosalueet. Kuntayhtymän johtaja. Sairaanhoidon. Diagnostiikkapalvelut.

Kuntayhtymän valtuusto. Kuntayhtymän hallitus. Oy Hallitus Tulosalueet. Kuntayhtymän johtaja. Sairaanhoidon. Diagnostiikkapalvelut. Kainuun sote 2019 Kuntayhtymän valtuusto Tarkastuslautakunta NordLab -laboratorioliikelaitos Kuntayhtymän hallitus Kuntayhtymän johtaja Tilintarkastaja Sisäinen tarkastus Johtoryhmä Kainuunmeren Työterveys

Lisätiedot

AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3

AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3 AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3 Kotona tehtävä palvelutarpeen arviointi Kotiin vietävä psykososiaalinen tuki Palvelutarpeen arviointi (muu kuin kotona tehtävä) Aikuissosiaalityö (ennalta ehkäisevä sosiaalityö,

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI NIMISTÖT 2014 OSASTOKARTTA = A. 30 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI (Toimiala) 300 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA

JÄMSÄN KAUPUNKI NIMISTÖT 2014 OSASTOKARTTA = A. 30 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI (Toimiala) 300 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 1 30 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI (Toimiala) 300 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 3000 Sosiaali- ja terveystoimen hallinto 30000 Sosiaali- ja terveystoimen hallinto 30 000 Yhteiset talous- ja hallintopalvelut

Lisätiedot

Budjetti + Budjetti Käyttö Käyttö Erotus muutos % eur Perusturvan hallinto

Budjetti + Budjetti Käyttö Käyttö Erotus muutos % eur Perusturvan hallinto Mäntyharjun kunta Sivu 1 004110 Perusturvan hallinto TOIMINTAKULUT -321 910-107 303-89 494 83,4-17 810 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -321 910-107 303-89 494 83,4-17 810 004111 Seutu-sote TOIMINTAKULUT -32 000-10

Lisätiedot

Kuntayhtymän valtuusto. Kuntayhtymän hallitus. Kuntayhtymän johtaja. Sairaanhoidon. Diagnostiikkapalvelut. Hoidolliset.

Kuntayhtymän valtuusto. Kuntayhtymän hallitus. Kuntayhtymän johtaja. Sairaanhoidon. Diagnostiikkapalvelut. Hoidolliset. Kainuun sote 2019 Kuntayhtymän valtuusto Tarkastuslautakunta Tilintarkastaja Kuntayhtymän hallitus Hallitus et NordLab -laboratorioliikelaitos Kuntayhtymän johtaja Sisäinen tarkastus Johtoryhmä Kainuunmeren

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013. 312,6 vakanssia (303,6/1v/1ma/8avoinna)

SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013. 312,6 vakanssia (303,6/1v/1ma/8avoinna) SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA YKSILÖJAOSTO HYVINVOINTIJAOSTO SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO Perusturva HALLINTO Perusturva Toimistopalvelut Talousasiat Terveyspalvelujen

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON SOTE. Pertunmaa Hans Gärdström

ETELÄ-SAVON SOTE. Pertunmaa Hans Gärdström ETELÄ-SAVON SOTE Pertunmaa 19.2.2016 Hans Gärdström 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 2 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 3 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 4

Lisätiedot

Kuntayhtymän valtuusto. Kuntayhtymän hallitus. Kuntayhtymän johtaja. Sairaanhoidon. Diagnostiikkapalvelut. Hoidolliset.

Kuntayhtymän valtuusto. Kuntayhtymän hallitus. Kuntayhtymän johtaja. Sairaanhoidon. Diagnostiikkapalvelut. Hoidolliset. Kainuun sote 2019 Kuntayhtymän valtuusto Tarkastuslautakunta Tilintarkastaja Kuntayhtymän hallitus Johtokunta et NordLab -laboratorioliikelaitos Kuntayhtymän johtaja Sisäinen tarkastus Johtoryhmä Kainuun

Lisätiedot

LUONNOS Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän organisaatio LUONNOS

LUONNOS Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän organisaatio LUONNOS Kuntayhtymän valtuusto Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän hallitus Sisäinen tarkastus Tilintarkastaja Johtokunta Tulosalueet ERVAlaboratorioliikelaitos Kuntayhtymän johtaja Johtoryhmä Kainuun Työterveys

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Kuntayhtymän valtuusto Tarkastuslautakunta Tilintarkastaja Kuntayhtymän hallitus Johtokunta Tulosalueet NordLab -laboratorioliikelaitos Kuntayhtymän johtaja

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän valtuusto Kuntayhtymän hallitus Sisäinen tarkastus Tilintarkastaja Johtokunta Tulosalueet NordLab -laboratorioliikelaitos

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUS LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA

PALVELUSOPIMUS LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA PALVELUSOPIMUS LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA Voimassa 1.1.2018 alkaen Loviisan kaupunginvaltuusto XX.12.2017 xxx Lapinjärven

Lisätiedot

PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1)

PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1) PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1) PoSoTe perhepalveluiden palvelumalli Yhteisöpalvelut Yhteiset palvelut Monialainen kuntoutus Sosiaalipalvelut Sosiaaliasiamies

Lisätiedot

ORGANISAATION PERUSRAKENNE

ORGANISAATION PERUSRAKENNE ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSPAVELUJEN KUNTAYHTYMÄ ORGANISAATION PERUSRAKENNE Organisaatiorakenne arvioidaan syksyllä 2017 ja tehdään sen johdosta tarvittavat muutokset/korjaukset. TARKASTUSLTK HALLITUS

Lisätiedot

Keski Suomen maakunta (Esivalmistelun pohjalta tehty alustava hahmotelma konsernirakenteesta)

Keski Suomen maakunta (Esivalmistelun pohjalta tehty alustava hahmotelma konsernirakenteesta) Maakuntavaltuusto Maakuntahallitus Keski Suomen maakunta (Esivalmistelun pohjalta tehty alustava hahmotelma konsernirakenteesta) Maakuntajohtaja sekä asiantuntijajohto Maakuntavirasto Järjestämistehtävät

Lisätiedot

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne 7.10.2009 Kyselyyn vastasivat 18 sairaanhoitopiiriä sekä Kainuun maakunta - Puuttuu Kymenlaakson sairaanhoitopiiri Sairaanhoitopiirien lääkärien työvoimatilanne 7.10.2009

Lisätiedot

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ AKSELI TOIMINTAKERTOMUKSEN TAULUKKOLIITE 2018

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ AKSELI TOIMINTAKERTOMUKSEN TAULUKKOLIITE 2018 PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ AKSELI TOIMINTAKERTOMUKSEN TAULUKKOLIITE 2018 Sisällys 1 Nettokustannukset... 2 2 Suoritteet... 6 3 Yksikköhinnat... 10 4 Jäsenkuntien maksuosuuslaskelmat... 11 4.1 Masku... 11 4.2

Lisätiedot

Yhteiset toiminnot Asukasluku , , , , , ,

Yhteiset toiminnot Asukasluku , , , , , , Lasten, nuorten ja TP 2013 TA 2014 Menot ajalta 1.1-31.3.2014 TP 2014 arvio josta perheiden palvelut Yhteensä Yhteensä Yhteensä Yhteensä Vihti Karkkila Tuote Suorite Nettomenot Suor.lkm Y-hinta Nettomenot

Lisätiedot

Lähipalvelut ja palveluverkko. Riitta Pylvänen hankesuunnittelija

Lähipalvelut ja palveluverkko. Riitta Pylvänen hankesuunnittelija Lähipalvelut ja palveluverkko Riitta Pylvänen hankesuunnittelija 8.6.2015 Määrittely tehty seuraavan aineiston pohjalta Kuntalaisillat ja niistä saatu palaute Henkilöstölle järjestetyt workshopit kuntakierroksella

Lisätiedot

Lähipalveluiden määrittely versio 1.0

Lähipalveluiden määrittely versio 1.0 Lähipalveluiden määrittely versio 1.0 3.6.2015 Määrittely tehty seuraavan aineiston pohjalta Kuntalaisillat ja niistä saatu palaute Henkilöstölle järjestetyt workshopit kuntakierroksella Kysely lähipalveluista

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN TUOTTAMINEN Perustuu lausunnolla oleviin lakiluonnoksiin

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN TUOTTAMINEN Perustuu lausunnolla oleviin lakiluonnoksiin SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN TUOTTAMINEN Perustuu lausunnolla oleviin lakiluonnoksiin Paavo Kaitokari, Pirjo Tiikkainen, Asta Suomi, Johanna Heikkilä, Kari Jaatinen 13.10.2016 KESKI-SUOMEN

Lisätiedot

TP Budjetti Budjetti Muutos % TOIMINTAKULUT ,5 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,5

TP Budjetti Budjetti Muutos % TOIMINTAKULUT ,5 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,5 Mäntyharjun kunta Sivu 1 004110 Perusturvan hallinto TOIMINTATUOTOT 2 400 TOIMINTAKULUT -363 239-391 770-401 630 2,5 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -360 839-391 770-401 630 2,5 LASKENNALLISET ERÄT 370 962 391 770

Lisätiedot

Miten on järjestetty Siun soten terveys- ja sairaanhoitopalvelut?

Miten on järjestetty Siun soten terveys- ja sairaanhoitopalvelut? Miten on järjestetty Siun soten terveys- ja sairaanhoitopalvelut? Antti Turunen toimialuejohtaja 16.11.2017 Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Vastaanottopalvelut (kiireellinen

Lisätiedot

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ AKSELI TOIMINTAKERTOMUKSEN TAULUKKOLIITE

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ AKSELI TOIMINTAKERTOMUKSEN TAULUKKOLIITE PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ AKSELI TOIMINTAKERTOMUKSEN TAULUKKOLIITE 2016 Sisällys 1 Nettokustannukset... 1 2 Suoritteet... 5 3 Yksikköhinnat... 10 4 Jäsenkuntien maksuosuuslaskelmat... 12 4.1 Masku... 12 4.2

Lisätiedot

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne 4.10.2017 Kyselyyn vastasi 19 sairaanhoitopiiriä - Yhden vastauksen osalta on käytetty tietoja vuodelta 2016 Sairaanhoitopiirien lääkärien työvoimatilanne 4.10.2017

Lisätiedot

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne 3.10.2018 Kyselyyn vastasi 19 sairaanhoitopiiriä - Yhden vastauksen osalta on käytetty tietoja vuodelta 2016 Sairaanhoitopiirien lääkärien työvoimatilanne 3.10.2018

Lisätiedot

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat 30.4.2009

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat 30.4.2009 Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat 30.4.2009 Sairaanhoitopiirin nimi: HUS SISÄTAUDIT YHTEENSÄ 892 792 98 2 0,2 28 10 Sisätaudit 34 33 1 0 0 8 10A Allergologia

Lisätiedot

Laitoshoidon ja palveluasumisen asiakasmaksupäätökset

Laitoshoidon ja palveluasumisen asiakasmaksupäätökset HALLINTO- JA TUKIPALVELUT / PERUSTURVA TP2013 TP2014 TP2015 Varhaiskasvatus Asiakasmaksupäätökset 1 762 2 145 1 644 Yksityisen hoidon tukipäätökset 314 252 278 Ostopalvelupäätökset sekä lasten kotihoidontuen

Lisätiedot

Siun sote tehdään NYT. Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

Siun sote tehdään NYT. Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Siun sote tehdään NYT Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Sote-uudistus Pohjois-Karjalassa Siun sote yhdistää Pohjois-Karjalan kaikkien 14 kunnan sosiaali- ja terveyspalvelut sekä

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SOTE- PALVELUMALLIN MÄÄRITTELYÄ. Keski-Suomen SOTE 2020 17.9.2015

KESKI-SUOMEN SOTE- PALVELUMALLIN MÄÄRITTELYÄ. Keski-Suomen SOTE 2020 17.9.2015 KESKI-SUOMEN SOTE- PALVELUMALLIN MÄÄRITTELYÄ Keski-Suomen SOTE 2020 KAKSI ISOA TEEMAA SUUNNITTELUSSA PAIKALLISEN AUTONOMIAN TARVE Paikalliset hyvät käytännöt Asiakastuntemus ja osallisuus Omaiset, naapurustot,

Lisätiedot

Siun sote tapa ajatella, lupa kehittää Kunta-sote -rajapinta Kuntamarkkinat , Pekka Kuosmanen

Siun sote tapa ajatella, lupa kehittää Kunta-sote -rajapinta Kuntamarkkinat , Pekka Kuosmanen Siun sote tapa ajatella, lupa kehittää Kunta-sote -rajapinta Kuntamarkkinat 10.9.2015, Pekka Kuosmanen Pohjois-Karjalan sote-hanke tekee suunnitelman kuntien päätöksentekoa varten siitä, miten alueen sosiaali-

Lisätiedot

VSSHP, saapuneet lähetteet potilaan kotikunnan mukaan, mukana VSSHP:n jäsenkunnat 01-08 2013 ja 2014

VSSHP, saapuneet lähetteet potilaan kotikunnan mukaan, mukana VSSHP:n jäsenkunnat 01-08 2013 ja 2014 AURA 5 7... 1 1 1 6 9 10 SISÄTAUDIT 34 58 2 5 1 1 6 6 43 70 10C Sydänkeskus 3 3 1 3.. 3. 7 6 10E Endokrinologia 5 6.... 2. 7 6 10G Gastroenterologia 3 8 1... 1 3 5 11 10H Hematologia.. 1 1... 2 1 3 10I

Lisätiedot

Perusturvakeskus No Kustannuspaikka Asiatarkistus/varatarkastaja Tiliöijät/varatilijöijä Hyväksyjä/varahyväksyjä

Perusturvakeskus No Kustannuspaikka Asiatarkistus/varatarkastaja Tiliöijät/varatilijöijä Hyväksyjä/varahyväksyjä 5000 Lautakunta Marja Havukainen/Sari Nurmi Marja Havukainen/Sari Nurmi Markku Kipinä/Mervi Paddar 5010 Hallinto Sari Nurmi/Marja Havukainen Sari Nurmi/Marja Havukainen Markku Kipinä/Mervi Paddar 5020

Lisätiedot

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne 5.10.2016 Kyselyyn vastasivat kaikki 20 sairaanhoitopiiriä - Yhdestä vastauksesta puuttuu erikoistuvien lääkärien osalta tiedot Sairaanhoitopiirien lääkärien työvoimatilanne

Lisätiedot

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat 31.12.2010 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet Keskimääräinen odottavien 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset /asukas Etelä-Karjalassa vuosina 1994 2004.

Sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset /asukas Etelä-Karjalassa vuosina 1994 2004. Sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset /asukas Etelä-Karjalassa vuosina 1994 2004. Kunta Nettokustannukset /asukas Muutos % 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 1994-2004 Imatra

Lisätiedot

ORGANISAATION PERUSRAKENNE

ORGANISAATION PERUSRAKENNE ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSPAVELUJEN KUNTAYHTYMÄ ORGANISAATION PERUSRAKENNE Organisaatiorakenne arvioidaan syksyllä 2017 ja tehdään sen johdosta tarvittavat muutokset/korjaukset. TARKASTUSLTK VALTUUSTO

Lisätiedot

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne 7.10.2015 Kyselyyn vastasivat kaikki 20 sairaanhoitopiiriä - Yhdestä vastauksesta puuttuu erikoistuvien lääkärien osalta tiedot Sairaanhoitopiirien lääkärien työvoimatilanne

Lisätiedot

SOTE- TIETOSISÄLLÖT Petri Matveinen ja Ari Virtanen, THL 1

SOTE- TIETOSISÄLLÖT Petri Matveinen ja Ari Virtanen, THL 1 SOTE- TIETOSISÄLLÖT 18.5.2018 Petri Matveinen ja Ari Virtanen, THL 1 MAAKUNTIEN JHS-PALVELULUOKAT / SOSIAALIPALVELUT JHS-palveluluokituksessa sosiaalihuollon palveluluokat ovat KANSA-yhteensopivia, mutta

Lisätiedot

07.01.2014/Merja Kronström AURA LÄHETTEET YHT*** Terv.kesk. Muut Työterv. Yksityinen

07.01.2014/Merja Kronström AURA LÄHETTEET YHT*** Terv.kesk. Muut Työterv. Yksityinen AURA 6.. 1 7 10 SISÄTAUDIT 54 3 2 9 68 10C Sydänkeskus 4 3. 3 10 10E Endokrinologia 5.. 2 7 10G Gastroenterologia 5 1. 2 8 10H Hematologia 1 1.. 2 10I Infektiosairaudet. 1. 1 2 10K Kardiologia 15.. 4 19

Lisätiedot

Osa mittareista muuttunut aiempaan verrattuna, joten vertailukelpoisuutta aiempiin tavoitteisiin ei kaikilta osin ole

Osa mittareista muuttunut aiempaan verrattuna, joten vertailukelpoisuutta aiempiin tavoitteisiin ei kaikilta osin ole Ltk 15.2.2012 s. 1/6 IKÄIHMISTEN ELÄMÄNLAADUN TURVAAMINEN 264 761 181 (43,1 %) Osa mittareista muuttunut aiempaan verrattuna, joten vertailukelpoisuutta aiempiin tavoitteisiin ei kaikilta osin ole SOTEN

Lisätiedot

Sote + henk res yksikkö 1/10

Sote + henk res yksikkö 1/10 Sote + henk res yksikkö 1/10 Toteuma % SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI Asukasluku Jämsä 22 552 22 155 21 851 21 824 99,9 % Asukasluku Kuhmoinen 2 554 2 406 2 374 2 373 100,0 % Vakinaiset virat/toimet 615,2 608

Lisätiedot

Siun sote tehdään NYT

Siun sote tehdään NYT Siun sote tehdään NYT Ilkka Pirskanen 25.10.2016 Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Sote-uudistus Pohjois-Karjalassa Siun sote yhdistää Pohjois-Karjalan kaikkien 14 kunnan sosiaali-

Lisätiedot

KAINUUN PERHEKESKUKSET

KAINUUN PERHEKESKUKSET KAINUUN PERHEKESKUKSET 8.3.2018 Helena Saari Perhekeskusvastaava Kainuun sote pähkinänkuoressa Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä tuottaa seitsemälle kunnalle kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI HENKILÖSTÖRESURSSI- YKSIKKÖ. TUNNUSLUVUT TALOUSARVIO 2015 Tp 2011 Tp 2012 Tp 2013 Ta 2014 Ta 2015

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI HENKILÖSTÖRESURSSI- YKSIKKÖ. TUNNUSLUVUT TALOUSARVIO 2015 Tp 2011 Tp 2012 Tp 2013 Ta 2014 Ta 2015 Henkilöstöresurssiyksikkö TUNNUSLUVUT TALOUSARVIO 2015 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI Vakinaiset virat/toimet 631 638 573 615,2 568,4 Ulkopuolelta ostettu työvoima/päivät 833 2 330 1 360 470 400 HENKILÖSTÖRESURSSI-

Lisätiedot

Siun sote tehdään NYT

Siun sote tehdään NYT Siun sote tehdään NYT Ilkka Pirskanen 13.10.2016 Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Sote-uudistus Pohjois-Karjalassa Siun sote yhdistää Pohjois-Karjalan kaikkien 14 kunnan sosiaali-

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden palvelukuvausten laadinta

Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden palvelukuvausten laadinta Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden palvelukuvausten laadinta UUDENMAAN LANUPE- RYHMÄ 10.1.2018 TYÖRUKKASEN 3.1.2018 TUOTOKSET/NUMMIKOSKI, CANTELL-FORSBLOM, HEISKALA, IIVONEN, REPOKARI, RANTA, HOLMSTRÖM,

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRESURSSI- YKSIKKÖ

HENKILÖSTÖRESURSSI- YKSIKKÖ Henkilöstöresurssiyksikkö 1/10 Toteuma % HENKILÖSTÖRESURSSI- YKSIKKÖ Sijaistyövuorot, kpl 5 677 9 795 10 500 10 572 101 % Sosiaalityö ja perhepalvelut 2/10 SOSIAALITYÖ Toteuma% Asiakkaiden käyntimäärät

Lisätiedot

SoTen talousarvion toteutuminen TP 2017 Kannonkoski

SoTen talousarvion toteutuminen TP 2017 Kannonkoski Kannonkoski SOTEN JA SAARIKAN HALLINTO -13 932-15 100-15 100-18 807 124,5-3 707-4 875 35,0 HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISEN PALVELUT -778 318-700 979-762 479-751 849 98,6 10 630 26 469-3,4 Neuvola-,

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2)

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm lkm

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2)

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm lkm

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm

Lisätiedot

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat 31.12.2011 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet Keskimääräinen odottavien 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm

Lisätiedot

Erikoisalaraportti TYKS. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri Egentliga Finlands sjukvårdsdistrikt. 019 Aura

Erikoisalaraportti TYKS. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri Egentliga Finlands sjukvårdsdistrikt. 019 Aura 019 Aura raportti Kustannukset: Avohoidon kustannukset (euroa) Vuodeosastohoidon kustannukset (euroa) Yhteensä (euroa) 2012 2012 2012 KH KALLIIN HOIDON HYV. 0,00 0,00 0,00 10 SISÄTAUDIT 7 383,55 1 190,62-100,00

Lisätiedot

Sotesi/sopimuskuntalaskelma TP 2015

Sotesi/sopimuskuntalaskelma TP 2015 Lapsiper. Kotipalvelut/ostop., Punkalaidun 500 312,93 62,6 1 312,93 0 0,00 Lapsiper. Kotipalvelut/ostop., 46 200 62 771,99 135,9 0 0,00 1 62 771,99 Lapsiperheiden kotip. oma 82 300 520 158,27 82 366,06

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON SOTE- KUNTAYHTYMÄ JA MAAKUNTAUUDISTUS

ETELÄ-SAVON SOTE- KUNTAYHTYMÄ JA MAAKUNTAUUDISTUS ETELÄ-SAVON SOTE- KUNTAYHTYMÄ JA MAAKUNTAUUDISTUS 19.4.2016 Elisa Hänninen 20.4.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 2 20.4.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 3 ETELÄ-SAVON SOTE KUNTAYHTYMÄN

Lisätiedot

Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Tot Poikkeama Muutos 2015/16

Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Tot Poikkeama Muutos 2015/16 Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Tot Poikkeama Muutos 2015/16 SOTEN JA SAARIKAN HALLINTO -22 083-28 839-28 839-13 932 48,3 14 907 8 151-36,9 Saarikan toimisto ja Yv, Yh, yks.joas,

Lisätiedot

Yhdenmukaiset arkistopalvelut koko sosiaali- ja terveydenhuoltoon

Yhdenmukaiset arkistopalvelut koko sosiaali- ja terveydenhuoltoon Yhdenmukaiset arkistopalvelut koko sosiaali- ja terveydenhuoltoon Atk-päivät 25.5.2016 Lahti Sanna Hämäläinen, erityisasiantuntija Käytössä olevat asiakas- ja potilastietojärjestelmät Päijät-Hämeessä Erikoissairaanhoito

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2)

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm lkm

Lisätiedot

FORSSAN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ SOSIAALIHUOLLON PALVELUJEN TUOTTEISTUSPERIAATTEET VUONNA 2016

FORSSAN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ SOSIAALIHUOLLON PALVELUJEN TUOTTEISTUSPERIAATTEET VUONNA 2016 FORSSAN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ FORSSAN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ SOSIAALIHUOLLON PALVELUJEN TUOTTEISTUSPERIAATTEET VUONNA 2016 1 Sisällys TUOTTEISTUKSEN LÄHTÖKOHDAT... 3 HALLINNON KUSTANNUSTEN

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2)

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm lkm

Lisätiedot

VSSHP TALOUSPALVELUT KUNTARAPORTOINTI

VSSHP TALOUSPALVELUT KUNTARAPORTOINTI Jäsenkunnat yhteensä, kustannukset: TYKS ja alueellinen erikoissairaanhoito V_erikoisala_ja_selite AVOHOIDON KUSTANNUKSET VUODEOSASTOHOIDON KUSTANNUKSET KUSTANNUKSET YHTEENSÄ 0-EI ERIKOISALAA 0 19 111

Lisätiedot

Käyttötalousosa 2016 Määräraha Muutettu Toteutunut tot.% Tuloarvio Muutettu Toteutunut tot.%

Käyttötalousosa 2016 Määräraha Muutettu Toteutunut tot.% Tuloarvio Muutettu Toteutunut tot.% Dialyysi,ostopalv Hammas-ja suurair.- Ihotaudit-ostopalvelu Keuhkosairaudet- Kirurgia-ostopalvelu Korva-,Nenä-,kurkkus- Kuntoutus-ostopalvelut Lastenpsykiatria- Lastentaudit-ostopalvelu Naistentautien-ostopalvelu

Lisätiedot

Siun sote tehdään NYT. Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

Siun sote tehdään NYT. Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Siun sote tehdään NYT Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Sote-uudistus Pohjois-Karjalassa Siun sote yhdistää Pohjois-Karjalan kaikkien 14 kunnan sosiaali- ja terveyspalvelut sekä

Lisätiedot

Poliittinen ohjausryhmä Maakunnan Sote - valmistelu Asiantuntijaryhmien loppuraportit

Poliittinen ohjausryhmä Maakunnan Sote - valmistelu Asiantuntijaryhmien loppuraportit 28.06.2017 Poliittinen ohjausryhmä Maakunnan Sote - valmistelu Asiantuntijaryhmien loppuraportit Asko Rytkönen Kehittämispäällikkö Sote - vastuuvalmistelija 28.6.2017 Valmistelun vaiheet 9/2016 30.X.2017

Lisätiedot

Päättäjäinfo Kemi. Projektijohtaja Seija Parviainen

Päättäjäinfo Kemi. Projektijohtaja Seija Parviainen Päättäjäinfo 1.11.2017 Kemi Projektijohtaja Seija Parviainen Länsi-Pohjan sote soppa 1.11.2016 15.11.2017 Länsi-Pohjan soten valmistelun lähihistoriaa Terveydenhoitolaki 5/2011 => PTH-yksikkö aloitti 8/2012

Lisätiedot

Vanhushuolto Vanhushuollon päällikkö Pirjo Knif. Sosiaalihuolto Sosiaalihuollon päällikkö Carola Lindén

Vanhushuolto Vanhushuollon päällikkö Pirjo Knif. Sosiaalihuolto Sosiaalihuollon päällikkö Carola Lindén YHTEISTOIMINTA-ALUEEN ORGANISAATIO Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Kaupunginjohtaja Raha toimisto Henkilöstö toimisto Valvonta jaosto Yksilöjaosto Sosiaali- ja terveyslautakunta Henkilöstöjaosto Suomenkieli

Lisätiedot

VSSHP, sisäiset lähetteet potilaan kotikunnan mukaan, mukana VSSHP:n jäsenkunnat 01-12 2013, TYKSin organisaatiomuutoksen tähden 2012 ei ole mukana

VSSHP, sisäiset lähetteet potilaan kotikunnan mukaan, mukana VSSHP:n jäsenkunnat 01-12 2013, TYKSin organisaatiomuutoksen tähden 2012 ei ole mukana 01-12, TYKSin organisaatiomuutoksen tähden 2012 ei ole mukana AURA 2 10 SISÄTAUDIT 10 10C Sydänkeskus 6 10E Endokrinologia 5 10G Gastroenterologia 3 10H Hematologia 4 10P Päivystyssisätaudit 1 10R Reumatologia

Lisätiedot

Hallitus. Toimialueet. Palvelualueet. Vastuualueet

Hallitus. Toimialueet. Palvelualueet. Vastuualueet Valtuusto Tarkastuslautakunta Hallitus Yksilöjaosto Kuntayhtymän johtaja Ruotsinkielinen jaosto Kehittämisyksikkö Terveyden ja sairaanhoidon Lääketieteen profession koordinointi (johtajaylilääkäri) Hoitotyön

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2)

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Tampereen TK 90532 Perusterveydenhuollon erikoissairaanhoidon yksikön nimi: Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien

Lisätiedot

MITEN TÄSTÄ ETEENPÄIN? NYT ON TOIMINNAN AIKA

MITEN TÄSTÄ ETEENPÄIN? NYT ON TOIMINNAN AIKA 19.10.2016 Päivi Tikkanen 1 MITEN TÄSTÄ ETEENPÄIN? NYT ON TOIMINNAN AIKA Päivi Tikkanen Muutosagentti, TtT, Ft 19.10.2016 Päivi Tikkanen 2 Pohjois-Savon maakunnan ominaispiirteitä Maakunnan väestö ikääntyy,

Lisätiedot

AIKUISTEN PSYKOSOSIAALISET PALVELUT

AIKUISTEN PSYKOSOSIAALISET PALVELUT AIKUISTEN PSYKOSOSIAALISET PALVELUT Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 52 90 60 67 ei kiireellinen jonotusaika (kk) kk / asiakas /asiakas -867-663 -883 133-45 066-59 635-52 977 89 145 351 291

Lisätiedot

Yhteiset toiminnot Asukasluku , , , , ,

Yhteiset toiminnot Asukasluku , , , , , PERHEPALVELUT TP 2018 TA 2019 1.1-31.3.2019 TP 2019 arvio josta Tuote Suorite Nettomenot Suor.lkm Y-hinta Nettomenot Suor.lkm Y-hinta Nettomenot Suor.lkm Y-hinta Nettomenot Suor.lkm Y-hinta Suor.lkm Nettomenot

Lisätiedot

YDINPROSESSIT LÄHIPALVELUT ALUEELLISET PALVELUT ERITYISPALVELUT. Palvelutarpeen arviointi, palveluohjaus ja neuvonta

YDINPROSESSIT LÄHIPALVELUT ALUEELLISET PALVELUT ERITYISPALVELUT. Palvelutarpeen arviointi, palveluohjaus ja neuvonta LIITE 2. Ydinprosessityöryhmien palvelujaottelut IKÄIHMISTEN YDINPROSESSIT LÄHI ALUEELLISET ERITYIS Ennaltaehkäisevät palvelut Palvelutarpeen arviointi Palvelutarpeen arviointi, palveluohjaus ja neuvonta

Lisätiedot

Osa mittareista muuttunut aiempaan verrattuna, joten vertailukelpoisuutta aiempiin tavoitteisiin ei kaikilta osin ole

Osa mittareista muuttunut aiempaan verrattuna, joten vertailukelpoisuutta aiempiin tavoitteisiin ei kaikilta osin ole LASTEN JA NUORTEN KASVUN TUKEMINEN 81 971 312 (13,3 %) Ltk 15.2.2012 s. 1/6 Osa mittareista muuttunut aiempaan verrattuna, joten vertailukelpoisuutta aiempiin tavoitteisiin ei kaikilta osin ole SOTEN PALVELURYHMÄT

Lisätiedot

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 1-4/2016 ja TP Simo 1-4/2016. Simo TP 2015

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 1-4/2016 ja TP Simo 1-4/2016. Simo TP 2015 Horisontti 14/2016 7 000 6 000 Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 14/2016 ja 5 000 4 000 3 000 1 000 809 1 654 205 765 154 363 1 582 121 1 652 3 573 1 649 4 551 841 2 920 242 594

Lisätiedot

Jäsenkuntaraportointi. Kesäkuu 2019

Jäsenkuntaraportointi. Kesäkuu 2019 Jäsenkuntaraportointi Kesäkuu 2019 Sisällysluettelo Dia 3: yhteenveto jäsenkunnittain toteutuneista kustannuksista maksuosuuskokonaisuuksittain Dia 4: maksuosuustoteuman vertailu Dia 5: lukuohje erikoissairaanhoidon

Lisätiedot

Esimerkkejä palvelulinjoista: seniori- ja vanhuspalvelut ja perhepalvelut

Esimerkkejä palvelulinjoista: seniori- ja vanhuspalvelut ja perhepalvelut LIITE 3. Esimerkkejä palvelulinjoista: seniori- ja vanhuspalvelut ja perhepalvelut Pirjo Tiikkainen & Asta Suomi 13.9.2016 Ikäihmisten palvelut integroituna muihin palveluihin Call Center: Sote neuvonta-

Lisätiedot

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ AKSELI TOIMINTAKERTOMUKSEN TAULUKKOLIITE 2015

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ AKSELI TOIMINTAKERTOMUKSEN TAULUKKOLIITE 2015 PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ AKSELI TOIMINTAKERTOMUKSEN TAULUKKOLIITE 2015 Sisällys 1 Nettokustannukset... 2 2 Suoritteet... 7 3 Yksikköhinnat... 10 4 Jäsenkuntien maksuosuuslaskelmat... 11 4.1 Masku... 11 4.2

Lisätiedot

N:o 7 39. Liite 1 TOIMINTAKERTOMUS YKSITYISEN TERVEYDEN- JA SAIRAANHOIDON PALVELUT

N:o 7 39. Liite 1 TOIMINTAKERTOMUS YKSITYISEN TERVEYDEN- JA SAIRAANHOIDON PALVELUT N:o 7 39 Liite 1 TOIMINTAKERTOMUS YKSITYISEN TERVEYDEN- JA SAIRAANHOIDON PALVELUT 1. Perustiedot toimintakertomuksesta Mitä vuotta toimintakertomuksessa käsitellään 2. Perustiedot palvelujen tuottajasta

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 26.1.2016 4 No Kustannuspaikka Asiatarkistus/varatarkastaja Tiliöijät/varatilijöijä Hyväksyjä/varahyväksyjä

Perusturvalautakunta 26.1.2016 4 No Kustannuspaikka Asiatarkistus/varatarkastaja Tiliöijät/varatilijöijä Hyväksyjä/varahyväksyjä 5000 Lautakunta 5010 Hallinto 5020 Lakkautettu sosiaalitoimi 5030 Lakkautettu terveystoimi 5040 Hellin purkusopimus 5050 Potilas- ja sosiaaliasiamies 5060 Ympäristöterveydenhuolto 5070 Rääkkylä lask (jako

Lisätiedot

LUONNOS TULEVAISUUDEN MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUIDEN HAHMOTELMAA

LUONNOS TULEVAISUUDEN MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUIDEN HAHMOTELMAA LUONNOS TULEVAISUUDEN MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUIDEN HAHMOTELMAA Valmisteluhankkeen ohjausryhmä 12.5.2016 PERUSAJATUS Joustava, dynaaminen ja kansalaisen tarpeeseen vastaava palveluverkosto, jossa

Lisätiedot

Hankintaraja. Talous- ja tukipalvelut Henkilöstö- ja kehittämispalvelut Tietohallinto- ja viestintäpalvelut. 2. Huonetilojen vuokralle ottaminen

Hankintaraja. Talous- ja tukipalvelut Henkilöstö- ja kehittämispalvelut Tietohallinto- ja viestintäpalvelut. 2. Huonetilojen vuokralle ottaminen Sosiaali- ja terveysviraston hankintavaltuudet vuonna 2013 1. Tukipalveluhankinnat Helsingin kaupungin virastolta tai liikelaitokselta tai Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymältä Virasto

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI PALVELUKOKONAISUUSUUDISTUS #SOTEPORVOO2017

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI PALVELUKOKONAISUUSUUDISTUS #SOTEPORVOO2017 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI PALVELUKOKONAISUUSUUDISTUS #SOTEPORVOO2017 LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Tuottaa sosiaali- ja terveyspalveluja asiakaslähtöisten palvelukokonaisuuksien kautta Tuottaa laadukkaita

Lisätiedot

YKSITYISEN TERVEYDENHUOLLON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

YKSITYISEN TERVEYDENHUOLLON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 V i r a n o m a i n e n t ä y t t ä ä Dnro YKSITYISEN TERVEYDENHUOLLON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 1. Perustiedot palvelujen tuottajasta Palvelujen tuottajan nimi Y-tunnus Palvelujen tuottajan yhtiömuoto

Lisätiedot

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät Si TP15. Si TP14

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät Si TP15. Si TP14 Horisontti TP 7 000 Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 2014 6 000 4 000 3 000 1 000 809 649 1 654 1 161 537 1 749 3 573 2 692 4 551 4 456 2 920 3 816 594 365 2 128 2 646 TP15 TP14

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTO LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA ERIKOISLÄÄKÄRIKOULUTUS OPINTO-OPAS

TAMPEREEN YLIOPISTO LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA ERIKOISLÄÄKÄRIKOULUTUS OPINTO-OPAS TAMPEREEN YLIOPISTO LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA ERIKOISLÄÄKÄRIKOULUTUS OPINTO-OPAS 2007 2008 2008 2009 2 Oppaan toimitus: Pirkko Hervonen Hanna Saressalo ISSN 0786-8782 Tampere 2007 3 SISÄLLYS I ERIKOISLÄÄKÄRIKOULUTUSTA

Lisätiedot

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 1-4/2015 ja TP

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 1-4/2015 ja TP Horisontti 6 000 Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät ja 5 000 4 000 3 000 1 000 1 161 649 263 600 518 271 1 749 542 960 2 288 1 384 4 348 960 3 261 120 365 600 2 165 14 TP14 14

Lisätiedot

Tietopaketti 6: Avohoito ja vastaanottotoiminta. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer)

Tietopaketti 6: Avohoito ja vastaanottotoiminta. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Tietopaketti 6: Avohoito ja vastaanottotoiminta Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Sisältö Perusterveydenhuollon avohoitokäynnit Avohoitokäynnit

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm

Lisätiedot

KÄYTTÖSUUNNITELMAT vuodelle 2013

KÄYTTÖSUUNNITELMAT vuodelle 2013 KÄYTTÖSUUNNITELMAT vuodelle 2013 Hallitus 11.1.2013 Sivut Käyttösuunnitelmat 1-5 Suoritteet 6-8 ERIKOISSAIRAANHOIDON VASTUUALUE Keskussairaalan käyttösuunnitelma 2013 10/2012 ENNUSTE 2012 enn121-ta13 Myyntituotot

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä) ja odotusajat2i

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä) ja odotusajat2i Taulukko. Hoitoa odottavien lukumäärä) ja odotusajat2i Poikkileikkauspäivä : 3 2 24 Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien ' ) - 9 vrk 9-8 vrk yli 8 vrk yli 8 vrk odotusaika vrk Ikm Ikm

Lisätiedot

Yhteisyrityksen valmistelu Yhtymäjohtaja Juha Heino

Yhteisyrityksen valmistelu Yhtymäjohtaja Juha Heino Yhteisyrityksen valmistelu 6.2.2017 Yhtymäjohtaja Juha Heino Lakimuutokset uhkaavat palveluja Muuttunut terveydenhuoltolaki voimaan 1.1.2017 Leikkaustoiminta, joka edellyttää leikkaussaliolosuhteita ja

Lisätiedot

Maakunnallisen päihde- ja mielenterveyspalveluiden ohjausryhmän Ryhmä 1:n tuotos tiivistettynä

Maakunnallisen päihde- ja mielenterveyspalveluiden ohjausryhmän Ryhmä 1:n tuotos tiivistettynä Maakunnallisen päihde- ja mielenterveyspalveluiden ohjausryhmän Ryhmä 1:n tuotos tiivistettynä 17.8.2016 Jäsenet: Pirjo Ala-Viinikka, Tarja Lappi, Laura Vänttinen, Jani Korpela, Anneli Kuusinen-Laukkala

Lisätiedot

Oma erikoissairaanhoito /avohoitokäynti. Hoitopäivät / hoitopäivä /hoitopäivä Kulut Tuotot Netto

Oma erikoissairaanhoito /avohoitokäynti. Hoitopäivät / hoitopäivä /hoitopäivä Kulut Tuotot Netto Aikuisten psykososiaaliset palvelut Raisio Raisio Raisio Raisio Seija Heikkonen 2013 2014 2015 2015 / 2014 Arja Iho Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 468 581 481 83 ei kiireellinen jonotusaika

Lisätiedot

EP Ikä-sote 29.4.2016. Ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen

EP Ikä-sote 29.4.2016. Ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen EP Ikä-sote 29.4.2016 Ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen 2 -Onni asuu kotona VISIO Jokaisen vastuu omasta hyvinvoinnistaan, omaehtoinen toiminta ja omahoito, 3- sektori ja vapaaehtoistoiminta, sähköiset

Lisätiedot

Sosiaalipalvelut/ Integraatio- ja palveluverkkotyöryhmä. STJ Valkeakoski Sanna Rautalammi

Sosiaalipalvelut/ Integraatio- ja palveluverkkotyöryhmä. STJ Valkeakoski Sanna Rautalammi Sosiaalipalvelut/ Integraatio- ja palveluverkkotyöryhmä STJ Valkeakoski Sanna Rautalammi Tunnuslukuja taustaksi Sosiaalitoimen nettokustannukset asukasta kohti Pirkanmaalla (2014) 1366 /asukas. Sosiaalipalveluiden

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2016-03 %:a Seija Heikkonen 2015 2016 2016-03 talousarviosta 2016 Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 72 60 44 + 73,33 % ei kiireellinen

Lisätiedot