LAULU.

Transkriptio

1 LAULU Laulu on koskettava musiikkielokuva Suomen viimeisestä runolaulajasta Jussi Huovisesta ja hänen oppilaastaan Hanneriina Moisseisesta. Elokuvassa kuva- ja sarjakuvataiteilija Hanneriina menee Jussin luo opiskelemaan runolaulua. Matkalla molemmat saavat lohtua ja iloa laulusta. Ohjaus Selma Vilhunen Tuotanto Tuffi Films 82 min, Suomi 2014, S Elokuvateattereissa Lisätietoja ja haastattelupyynnöt: Levittäjä Miika Norvanto Black Lion Pictures Oy miika.norvanto@blacklion.fi Tel:

2 TARINA Ennen kuin oli kirjoitettua kieltä, oli laulu. Kaikki tieto kulki suullisesti ja tallentui muistiin. Muistissa oli menneitten sukupolvien viisaus. Jussi Huovinen, 89, on kotikylänsä Hietajärven ainoa asukas. Hän on viimeinen elossa oleva suomalainen, joka on oppinut vuosituhansia vanhoja runolauluja suullista tietä, omalta äidiltään ja isältään. Hanneriina Moisseinen, 35, on kuvataiteilija ja sarjakuvataiteilija, joka haluaa oppia Jussin lauluja ja kaikkea sitä viisautta, joka niihin kätkeytyy. Elokuva seuraa Hanneriinaa ja Jussia kaksi ja puoli vuotta aikana jolloin kumpikin heistä kohtaa elämänsä kenties suurimman surun. Laulu on se voima, joka yhdistää ihmiset ajasta ja paikasta riippumatta ja kiinnittää heidät osaksi jotakin suurempaa. Laulussa on uuden alku. Laulu lohduttaa, kun kipu on suurimmillaan. Mänin suolla mättähällä, kiven kirjavan sivulla, Jussi Huovinen laulaa ja toteaa, sieltä sain niitä sanoja. Sanoja Huovinen on kerännyt laulujaan varten. Jussi Huovinen on Suomen viimeisiä elossa olevia runolaulajia. Huhtikuussa 90-vuotta täyttävä Huovinen on oppinut laulun taidon omilta vanhemmiltaan. Hän polveutuu viidessä polvessa runolaulajista. Huovinen on kotoisin Kainuusta, Suomussalmen kylässä sijaitsevalta Hietajärveltä,

3 joka on pieni talorypäs aivan Venäjän rajalla. Kun Huovisen vaimo Enni kuoli vuonna 2009, Jussista tuli Hietajärven ainoa asukas. Jussin ikkunasta voi nähdä Venäjän puolella sijaitsevan Uhtuan alueen, jota vielä Neuvostoaikana kutsuttiin Kalevalaksi. Muun muassa täältä on kalevalainen runolaulu kotoisin. Elokuvassa Jussi Huovinen laulaa sekä vanhaa kalevalaista laulua että omia sävellyksiään. Hän laulaa kansanlaulua kuolleelle emolleen, joka on siirtynyt tuonilmasiin. Vaimolleen Ennille hän on säveltänyt oman muistelulaulun. Laulu virittää laulajan surun tilaan. Samalla se suojaa pimeydeltä. Opiskellessaan Jussin luona runolaulua Hanneriina Moisseinen aloittaa uuden sarjakuva-albumin valmistelun. Sarjakuvaromaani Isä kertoo Hanneriinan vuosia sitten kadonneesta isästä. Jussin tavoin Hanneriinakin etsii laulusta turvallista tilaa olla ja laulaa suruaan. Elokuvassa Hanneriina ja Jussi keskustelevat laulun synnystä. Hanneriina kysyy Jussilta, mistä laulut tulevat. Jussin vastaus Hanneriinalle on selvä: Täytyy vain mennä kiven kirjavan sivulle, sieltä laulu löytyy.

4 OHJAAJAN SANA Kun ystäväni, kuvataiteilija ja sarjakuvataiteilija Hanneriina Moisseinen kertoi minulle syksyllä 2009, että hän on viimein saanut kunnian tavata Suomen viimeisen runolaulajan Jussi Huovisen, ja että hän aikoo matkustaa tämän luokse oppiin, pyysin siltä istumalta lupaa tulla mukaan kameran kanssa. Tunsin, että olin sellaisen aiheen äärellä, jossa yhdistyi moni minulle tärkeä asia. Olin myös utelias tapaamaan Jussin ja oppimaan häneltä vienankarjalaiseen perinteeseen liittyvää elämäntapaa kädestä pitäen. Kohtaaminen Jussin kanssa on muuttanut elämääni monella tapaa. Jussin ajatuksista ja oikeastaan hänen koko olemuksestaan olen saanut vahvistusta sellaisille arvoille, jotka minussa ovat olleet idulla jo kauan. Luonnon kunnioittaminen ja sen monimuotoisuuden vaaliminen on Jussin ajattelun kulmakivi. Luonnosta tulevat myös kaikki laulut, kaikki runot. Luonnossa on jo valmiina kaikki se, mitä me vain voimme kuvitella ja mitä me tarvitsemme. Tämä on pohjimmiltaan hyvin radikaali ajatus, ja sen syvälliseen ymmärtämiseen voi hyvin käyttää kokonaisen ihmiselämän. Vienankarjalainen perinne ja runolaulun perinne ovat ehtymättömiä aarreaittoja, joista yksi elokuva voi valottaa vain osan. Tämän elokuvan kohdalla halusin pyrkiä välittämään sen tunnelman, jonka koin Jussin pirtissä aina uudelleen. Voisin kutsua sitä vaikkapa puhtaan olemisen ja laulun jakamisen tunnelmaksi. Halusin tehdä kokemastani ja näkemästäni oman lauluni, elokuvan muotoisen. Laulu lähti pian kulkemaan omia teitään, ja säkeistöt seurasivat toisiaan välillä yllättävilläkin tavoilla. Jussin, Hanneriinan ja elokuvan kolmannen keskeisen henkilön Sólveig Thoroddsenin laulussa minua sykähdyttää heidän antautumisensa käsillä olevalle hetkelle ja tilanteelle. Heidän laulussaan ei ole efektejä, eikä laulua varten oteta asentoa. Se tulee sellaisena kuin se tulee, ja siksi sen jakamisessa on jotakin hyvin rohkeaa ja herkistävää. Jussille laulu on ollut aina osa elämää niin arjessa kuin juhlassakin. Jokaiselle toimelle on laulunsa, ja ihmiselon ja luonnon eri tapahtumille on laulunsa. Laulu kuuluu tasapuolisesti kaikille - jokaisella on oikeus laulaa ja tulla kuulluksi laulajana. Laulu sitoo yhteisön jäsenet toisiinsa ja ihmiset eri ajoissa osaksi suurempaa kokonaisuutta. Laulu antaa elämän tapahtumille niiden merkityksen. Siten se myös lohduttaa ja antaa voimaa jatkaa silloinkin kun toivoa ei ole. Elokuvan ääniraidalla Hanneriina pohtii elämäänsä sanoen, että hän on ollut nyt niin kauan matkalla, että tarvitsee jonkin kodin ja paikan, jossa voi laulaa. Toivon, että tämä elokuva tarjoaa katsojalleen sellaisen paikan. - Selma Vilhunen

5

6 OHJAAJA SELMA VILHUNEN Selma Vilhunen (s. 1976) on valmistunut Turun taideakatemian elokuvalinjalta vuonna Jo opiskeluaikanaan hän käsikirjoitti tv-elokuvan Espoon viimeinen neitsyt (ohjaus Hanna Maylett, tuotanto FantasiaFilmi 2003) sekä pitkän näytelmäelokuvan Koti-ikävä yhdessä Petri Kotwican kanssa (ohjaus Petri Kotwica, tuotanto Making Movies 2005). Vilhunen on tehnyt alusta asti sekä dokumenttielokuvia että fiktioita. Hänen taiteellinen lopputyönsä Minun pikku elefanttini on lyhyt dokumenttielokuva venäläisen voimanaisen päivästä lehmipaimenessa. Elokuva voitti Tampereen elokuvajuhlien kotimaisen kilpailun pääpalkinnon vuonna Vilhunen on tehnyt uransa aikana kaksi pitkää dokumenttielokuvaa ja useita lyhyempiä dokumentti- ja fiktioelokuvia. Hän on myös kuvannut osan elokuvistaan. Vuonna 2010 Vilhunen perusti kolmen kollegansa kanssa tuotantoyhtiö Tuffi Films Oy:n. Yhtiön ensimmäinen valmistunut tuotanto on Kirsikka Saaren käsikirjoittama ja Vilhusen ohjaama lyhyt komedia Pitääkö mun kaikki hoitaa?, joka oli Oscar-ehdokkaana vuoden 2013 parhaaksi näytellyksi lyhytelokuvaksi. Vilhunen tekee elokuvia, koska uskoo, että niiden avulla ihmiset pääsevät lähemmäksi sitä mikä on heille pelottavaa ja vaikeaa, mutta kuitenkin osa heidän todellisuuttaan. Ihmissielun monimuotoisuus on hänelle loppumattoman innoituksen lähde. Toistuvia aiheita Vilhusen elokuvissa ovat perhesuhteet, perinteen siirtyminen sukupolvelta toiselle ja luonto.

7 VALIKOIDUT ELOKUVAT Pitääkö mun kaikki hoitaa? Fiktio, 7 min, 2012 Oscar-ehdokas vuoden 2013 parhaaksi näytellyksi lyhytelokuvaksi. Komedia erään perheen kaoottisesta aamusta ja äidistä, joka on vakuuttunut, että asiat sujuvat parhaiten jos hän tekee kaiken ihan itse. Ohjaus Selma Vilhunen, käsikirjoitus Kirsikka Saari, tuotanto Tuffi Films Oy. Osa SES:n, Ylen ja AVEK:n Hetki hauskaa -hanketta. Saatavilla itunesissa. Ponitytöt Dokumentti, 76 min, 2008 Kaksi ja puoli vuotta kattava seurantadokumentti nuorten tyttöjen kasvamisesta nuoriksi naisiksi tyttöyhteisössä. Ohjaus ja käsikirjoitus Selma Vilhunen, tuotanto Making Movies Oy. Dvd:n julkaisija Suomen elokuvakontakti. Pietà Fiktio, 60 min, 2007 Maria yrittää rakastaa Kristianin raittiiksi ja onnelliseksi, mutta vahingoittaa siten vain itseään. Kitkerän huumorin ja Helsingin kesäyön sävyttämä tragedia ihmiseksi kasvamisesta. Ohjaus ja käsikirjoitus Selma Vilhunen, tuotanto Making Movies Oy. Dvd:n julkaisija Sandrew Metronome Finland Oy. VALIKOIDUT PALKINNOT JA EHDOKKUUDET 2014 Pitääkö mun kaikki hoitaa?, Oscar-ehdokkuus, paras näytelty lyhytelokuva 2013 Disco, paras dokumentti, Artova Film Festival 2013 Pitääkö mun kaikki hoitaa?, paras komedia, Budapest Int l Short Film Festival 2013 Pitääkö mun kaikki hoitaa?, paras komedia, Aspen Shortsfest 2013 Pitääkö mun kaikki hoitaa?, yleisön kunniamaininta, Aspen Shortsfest 2012 Pitääkö mun kaikki hoitaa?, Helsingin lyhytelokuvafestivaalit, 1. palkinto ammattilaisfiktioiden sarjassa 2008 Ponitytöt, Tampereen elokuvajuhlat, 1. palkinto kotimaisessa kilpailussa 2008 Pietà, televisiokanavien jakama parhaan tv-elokuvan Venla-palkinto 2003 Minun pikku elefanttini, Tampereen elokuvajuhlat, 1. palkinto kotimaisessa kilpailussa TUOTANTOYHTIÖ TUFFI FILMS Elokuvatuotantoyhtiö Tuffi Filmsin perustivat tuottaja Elli Toivoniemi, kirjoittaja-ohjaajat Selma Vilhunen ja Jenni Toivoniemi sekä käsikirjoittaja Kirsikka Saari vuonna Yhtiö tekee sekä fiktioettä dokumenttielokuvia. Tuffi Films tuottaa elokuvia, joiden on tultava tehdyksi ja jotka haastavat sen mikä on kertomisen arvoista. Uskomme, että omaääniset elokuvat löytävät yleisönsä ja kestävät aikaa.

8 TUOTANTOTIEDOT Alkuperäinen nimi LAULU Englanninkielinen nimi SONG Genre Dokumentti Kesto 82 min Alkuperäinen kieli Suomi, islanti, englanti Tekstitys Englanti, ruotsi, suomi Tuotantovuosi 2014 Tuotantomaa Suomi Ensi-ilta Teatteri ensi-ilta huhtikuu 2014 Kuvausformaatti HD / Sony Nex FS100 Esityskopiot DCP, ProRes 444, DVD Elokuvassa esiintyvät Jussi Huovinen, Hanneriina Moisseinen ja Sólveig Thoroddsen Elokuvan kotisivut Yhteistyössä Suomen elokuvasäätiö / SES Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus / AVEK Yleisradio / Yle Musiikin edistämissäätiö / MES Niilo Helanderin säätiö Kalevala Korun kulttuurisäätiö Radio Kajaus Kainuun Sanomat TYÖRYHMÄ Käsikirjoitus, ohjaus Tuottaja Kuvaus Leikkaus Äänitys Äänisuunnittelu Graafinen suunnittelu Selma Vilhunen Elli Toivoniemi Selma Vilhunen J-P Passi Päivi Kettunen Sari Aaltonen Okku Nuutilainen Rauno Mynttinen, Tuomas Klaavo Tuomas Klaavo Timo Klaavo