TURUN KAMERAT RY TOIMINTAKERTOMUS 2013
|
|
- Aimo Pakarinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TURUN KAMERAT RY TURUN KAMERAT RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Yleistä Kokoukset Tiedotus Vuosi oli yhdistyksen 84. toimintavuosi. Toiminta noudatti perinteistä linjaa kokouksineen ja muine toimintoineen. Kertomusvuonna järjestettiin kuvausretki Aina- laivalla saaristoon. Valokuvausnäyttelyt olivat tärkeä osa kerhon toimintaa. Myös jäsenet järjestivät omia näyttelyjä ja osallistuivat alan kilpailuihin. Yhdistyksen toiminnan rungon muodostivat yhdeksän kuukausikokousta, joista 8 pidettiin Taimi II:n tiloissa Puutarhakatu 21:ssä. Yksi kokous pidettiin Turku Energian tiloissa. Yhdistyksen kerhohuoneessa Taimi II:n alakerrassa pidettiin useita hallituksen kokouksia. Osanottajia kuukausikokouksissa oli keskimäärin 31 henkilöä.(vuonna henkilöä). Kuukausikokouksista ja hallituksen kokouksista on laadittu erikseen muistiot. Tiedotustoiminta jäsenille hoidettiin lähettämällä toimintakalenteri ja kokouskutsukirje kotiin keväällä. Ne jäsenet, jotka olivat ilmoittaneet sähköpostiosoitteensa, saivat sähköisen jäsenkirjeen ennen kuukausikokousta. Yhdistyksellä on myös facebook- sivut. Yhdistyksen kotisivut Internetissä toimivat moitteettomasti ja sen päivityksestä vastasi Visa Jokela. Sivun osoite on Jäsenten näyttelyt - Jaana Kotamäen näyttely Näkymätön kauneus valokuvakeskus Perissä Marjatta Laineenkaren näyttely Keramiikka ja foto Paraisten kunnantalolla maaliskuussa. - Seuran oma näyttely pidettiin Hannuniitun Omaishoitokeskuksessa toukokuussa. - Seuran oma näyttely pidettiin Liedon säästöpankin ikkunassa kesällä. Kuvia näyttelyyn toivat Pertti Leino, Matti J. Niemi, Visa Jokela, Päivi Salo, Hannu Leskinen ja Juha Toivonen - Marjatta Laineenkaren näyttely Djupsundet kuvina Paraisten Sattmarkissa Matti Kivekkään näyttely Etätyö Vanhalla Suurtorin Brinkkalan galleriassa Vesa Hannukselan näyttely Vinegar Joe Ruisrockissa Raision pääkirjaston musiikkiosastolla Seuran oma näyttely pidettiin Nukkumatissa marras-joulukuussa. - Matti J. Niemen, Heikki Parkkisen ja Pertti Leinon yhteisnäyttely Turku Förituvassa Vesa Hannukselan näyttely Vinegar Joe Ruisrockissa Maarian kirjastossa
2 Taloudellinen toiminta Tilinpäätös vuodelta 2013 osoitti 89,86 alijäämää. Jäsenmaksun suuruus vuonna 2013 oli ensimmäiseltä perheenjäseneltä 30 euroa, seuraavalta 15 euroa/ henkilö. Yhdistys kuuluu Suomen Kameraseurojen liittoon (SKsL ry) ollen sen perustajaseura. Jokaisesta jäsenestä liitolle maksettiin 7 euroa/henkilö. Kilpailut Vuosikilpailun kuvat arvostelivat Turun Seudun Luonnonkuvaajat. Ripustettavat: 1. Kauko Lehtonen: Lumpeet 2. Pertti Paasio: Lintumies 3. Kauko Lehtonen: Vanha katu 4. Pertti Paasio: Tarkkailija 5. Matti J. Niemi: Sumuinen aamu Digikuvat: 1. Matti J. Niemi: musiikin mahti 2. Arto Kangas: Vajat 3. Hannu Soon: Kalastaja 4. Sulo Virtanen: Jugent 5. Kauko Lehtonen: Kissa varjoiselta kujalta Haastekilpailu Turun Seudun Luonnonkuvaajien kesken päättyi Turun Kameroiden voittoon. Suomen Kameraseurojen Liiton näyttelyt Suomen kameraseurojen Liiton vuosinäyttely pidettiin Ylöjärvellä. Vuosinäyttelyyn hyväksyttiin seuraavien Turun Kameroiden jäsenten kuvat: Kunniakirja: Timo Lähtinen: Kotiinpäin (A) Pertti Paasio: Sisko ja sen veli (A) Marko Airismeri: Yhdessä selviydymme (B) Hyväksynnän saaneet teokset vedokset: Timo Lähtinen: Time flies Timo Lähtinen: Turkuilmiö (kuvasarja 5 kuvaa) Matti J. Niemi: Paluu juomapaikalle Matti J. Niemi: Torikauppias mietteissään Pertti Paasio: Portobello lady Hyväksynnän saaneet teokset kuvatiedostot: Marko Airismeri: Hellyyden Kosketus Marko Airismeri: hiekkavirta Marko Airismeri: Kullan Maa Marko Airismeri: Lofoottien Huipulla Marko Airismeri: Maata Näkyvissä Marko Airismeri: Minä Olen Laki Marko Airismeri: Viimeinen Swingi Marko Airismeri: Yhdessä, Erikseen ja Yksin Arto Kangas: Motorcycleman Kauko Lehtonen: Kohti Tulevaa Kauko Lehtonen: Lummetaivas Pertti Leino: Street Artist
3 Timo Lähtinen: Contact Matti J. Niemi: Iso Ruskea Matti J. Niemi: Katse Matti J. Niemi: Saalistaja Jorma Räsänen: Ilta Vesisaaressa Jorma Räsänen: Pasunisti Suomen seura-cup: Kunniakirja: Matti J, niemi: Peeping over Hyväksynnän saaneet teokset: Kauko Lehtonen: Reeds Pertti Leino: Village Shop in Radansuu Matti J. Niemi: Misty Morning Matti J. Niemi: Searching of Prey Sulo Virtanen: Jugent Suomen Kameraseurojen Liiton teemanäyttely ihminen pidettiin Raumalla. Teemanäyttelyyn hyväksyttiin seuraavien Turun Kameroiden jäsenten kuvat: Hyväksynnän saaneet teokset sarja A: Marko Airismeri: Aamu-uinti Marko Airismeri: Kujalla Marko Airismeri: Pieni ihminen Matti J. Niemi: Ahtaajat Matti J. Niemi: Old man Matti J. Niemi: Rinkelikauppias Matti J. Niemi: Sikarimimmi Matti J. Niemi: Teehetki Pertti Paasio: Sarastus Hyväksynnän saaneet teokset sarja B: Arto Kangas: Ruuhkabussi Matti J. Niemi: Kalastajat Matti J. Niemi. Aasi ojennukseen Pertti Leino: Siskokset Markku Immonen voitti vuoden luontokuvakilpailussa maisemasarjan teoksellaan Linnavuorella. Sksl valitsi seuramme vuoden suomalaiseksi kameraseuraksi. SKsL:n vuosikokouksessa seuraamme edustivat Matti J. Niemi, Heikki Nilanen ja Pertti Leino. Matti J. Niemi sai suurmestarikuvaaja-arvon ja Timo Lähtinen Mestarikuvaaja-arvon.
4 Retket Aina- aluksella tehtiin saaristoretki. Pertti Leino toimi retken johtajana. 9 jäsentä osallistui retkelle. Matkakerho järjesti kuvausmatkan Islantiin sekä Karjalaan. Yhteenveto vuoden 2013 esitelmistä ja kokousohjelmista Kuukausikokous. Raimo Sundelin piti kuvaesityksen lintukuvauksesta. Matti J. Niemi esitteli kuvakärryn kuvia. Kerhoillassa suoritettiin edellisen vuoden tulosten mukainen pokaalien jako ja esiteltiin alkavan vuoden toimintakalenteri Kuukausikokous Visa Jokela piti esityksen Photoshoppailusta. Studiokerhon perustamisesta ilmoitus Vuosikokous Käytiin läpi 2012 toimintakertomus ja tilinpäätös. Kauko Lehtonen esitteli jäsenkyselyn tulokset. Klaus Salkola esitteli valokuvaukseen liittyvän lisälaitteen LED- valaisimen, joka toimii paristoilla Kuukausikokous Rajala-kameroista oli henkilökuntaa esittelemässä kamerauutuuksia ja uusia näyttöpäätteitä Kuukausikokous, Kokous pidettiin Turku Energian tiloissa. Marjatta Laineenkare kertoi omia kokemuksiaan valokuvanäyttelyn pitämisestä Kuukausikokous Vierailijana Lasse Niskala, joka piti kuvaesityksen luonnosta. Kokouksessa jaettiin myös seuran kuva-albumi Kuukausikokous. Matti J. Niemi ja Marko Airismeri pitivät esitelmän keväisestä kuvausmatkasta Turkkiin Vaalikokous Hallituksen erovuorossa olevat Marjatta Laineenkare, Visa Jokela ja Janne Fjäder valittiin jatkamaan hallituksessa. Pertti Leino valittiin jatkamaan puheenjohtajana Kuukausikokous. Turun seudun Luonnonkuvaajat arvostelivat seuran vuosikilpailukuvat. Vihdin Kameraseuran edustajat esittelivät TK- TSLK:n kuvakilpailun tulokset. Jokaisessa kokoontumisessa pidettiin yhdistyksen kuukausikilpailut, joissa aihe oli vapaa paitsi silloin, kun oli aihekilpailu. Palkitut jäsenet Harrastemestaruuskilpailun 2013 voitti Timo Lähtinen. Kuukausimestaruuskilpailun pistevoitto meni Matti J Niemelle. Mustavalkokilpailuissa eniten pisteitä keräsi Matti J. Niemi. Harrastemestaruuskilpailun 5 parasta: 1. Timo Lähtinen 2. Matti J. Niemi 3. Kauko Lehtonen 4. Marko Airismeri 5. Pertti Paasio Kuukausimestaruuskilpailun 5 parasta: 1. Matti J. Niemi 2. Kauko Lehtonen 3. Kari Laiho
5 4. Kaj Koskinen 5. Pertti Paasio Muu toiminta Mustavalkokilpailun 5 parasta: 1. Matti J. Niemi 2. Marjaana Turakka 3. Pertti Paasio 4. Raimo Lehtonen 5. Esko Mikkola Seuran albumi tehtiin myös tälle vuodelle. Timo Lähtinen sai EFIAP/b arvonimen ja Kauko Lehtonen AFIAP arvonimen. Lähtisen arvonimi on korkein koskaan saavutettu kansainvälinen arvonimi Turun Kameroiden historiassa. Lehtikuvaaja Hannes Heikura kertoi omasta valokuvaushistoriastaan ja tuotannostaan erillisessä tapahtumassa Taimi II:ssa. Tutustuimme Lightpressin toimintaan Kaarinassa aiheena kuvanvalmistusmenetelmät. Myös JAS- tekniikan uudistettuun myymälään oli mahdollisuus tutustua He esittelivät kamerahuollon eri toimenpiteitä. Heikki Nilanen toimi Merimiespalvelutoimisto MEPA:n pohjoismaiden valokuvauskilpailun arvosteluraadissa. Kerhotoiminta Hallitus hyväksyi studiokerhon tammikuun kokouksessa. Kerho kokoontui 3 kertaa vuoden aikana. Aiheina oli elävän mallin kuvaaminen ja valojen käyttö. Matkakerho järjesti matkan Islantiin ja Karjalaan. Kunniajäsenet Yhdistyksen kunniajäseniä ovat seuraavat: Raimo Lehtonen, Vesa Hannuksela, Jouko Vihanto, Raimo Rassina, ja Kai Yrjänäinen. Seppo Nurmi valittiin uudeksi kunniajäseneksi. Vuoden 2013 hallitus ja toimihenkilöt Pertti Leino (EFIAP), puheenjohtaja Matti J. Niemi (SKsLM, EFIAP), varapuheenjohtaja Tommi Lehtonen, sihteeri Juha Toivonen hallituksen jäsen Janne Fjäder, hallituksen jäsen Marjatta Laineenkare, hallituksen jäsen Visa Jokela, SKsL-asiat, jäsenrekisteri ja nettisivu. Kauko Lehtonen, varainhoitaja Yhdistyksen hallitus kokoontui vuoden aikana useita kertoja. Lisäksi puheenjohtaja piti sähköpostilla yhteyttä hallituksen jäseniin useasti vuoden aikana. Toiminnantarkastajina toimivat Raimo Lehtonen ja Marko Airismeri. Varatoiminnantarkastajana toimi Jouko Seppänen. Arvostelulautakuntaan (Jury) kuuluivat: Vesa Hannuksela kokoonkutsuja, Timo Lähtinen EFIAP, Marjatta Laineenkare, Jaana Kotamäki ja Seppo Nurmi. Turun Kamerat ry:n hallitus.
Toimintakertomus 2014
Turun Kamerat Ry Taimi II, Puutarhakatu 21 20100 Turku turun.kamerat@sksl.fi www.sksl.fi/turun.kamerat Toimintakertomus 2014 Yleistä Turun Kamerat Ry on valokuvausharrastajien yhdistys, jonka tarkoituksena
Toimintakertomus 2016
Turun Kamerat Ry Taimi II, Puutarhakatu 21 20100 Turku turun.kamerat@sksl.fi www.sksl.fi/turun.kamerat Toimintakertomus 2016 Yleistä Turun Kamerat Ry on valokuvausharrastajien yhdistys, jonka tarkoituksena
Toimintakertomus 2015
Turun Kamerat Ry Taimi II, Puutarhakatu 21 20100 Turku turun.kamerat@sksl.fi www.sksl.fi/turun.kamerat Toimintakertomus 2015 Yleistä Turun Kamerat Ry on valokuvausharrastajien yhdistys, jonka tarkoituksena
Toimintakertomus 2017
Turun Kamerat Ry Taimi II, Puutarhakatu 21 20100 Turku turun.kamerat@sksl.fi www.sksl.fi/turun.kamerat Toimintakertomus 2017 Yleistä Turun Kamerat Ry on valokuvausharrastajien yhdistys, jonka tarkoituksena
A-p-c-kamera ry. Toimintakertomus 2000. Saanko luvan? (Kuva: Heikki Jokinen)
A-p-c-kamera ry. Toimintakertomus 2000 Saanko luvan? (Kuva: Heikki Jokinen) A-p-c-kamera ry. kaikille avoin nurmijärveläinen kameraseura Puheenjohtajalta A-p-c-kameran viides toimintavuosi sujui tutuissa
Meilivälähdys1/2010. Loviisan Kameraseura ry Lovisa Kameraklubb rf. Kuvakilpailuiden aiheet vuoden kuvailtoja varten
Meilivälähdys1/2010 Loviisan Kameraseura ry Lovisa Kameraklubb rf Kuvakilpailuiden aiheet vuoden kuvailtoja varten Elokuu (29.8): Hetki (projisoitavat), Meren äärellä (mustavalkokuvat) Syyskuu (26.9):
Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.
1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden
Soukan Kamerat ry. 2014 1. Soukan Kamerat r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2014
Soukan Kamerat ry. 2014 1 Soukan Kamerat r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2014 Sisältö Johtokunta... 2 Tilintarkastajat... 2 Jäsenistö... 2 Jäsenmaksut... 2 Talous... 3 Projektit... 3 Koulutus... 3 Näyttelytoiminta...
Kehittyy itse valokuvaajana Opettaa kestämään vastoinkäymisiä Opettaa asettamaan pitkäjänteisiä tavoitteita Mahdollisuus voittaa palkintoja ja
Kehittyy itse valokuvaajana Opettaa kestämään vastoinkäymisiä Opettaa asettamaan pitkäjänteisiä tavoitteita Mahdollisuus voittaa palkintoja ja kunniamainintoja Mahdollisuus hakea arvonimiä Saa vuosin saatossa
Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013
Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Hallitus Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola,
MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014
MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014
Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU
1/6 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto
kirjattu 2010, pj. JÄSENTIEDOTE
kirjattu 2010, pj. JÄSENTIEDOTE KERHOTOIMINTA: Kannuksen kamerakerho kokoontuu kuukauskokoukseen aina kuukauden toinen maanantai, ellei vuosikokouksessa toisin sovita. Kokouspaikkana Takalon koulun käsityö-
TOIMINTAKERTOMUS 2006
TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön
Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio
1/6 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto
Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU
18.11.2017 1/5 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan
TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014
TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,
PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016
1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
Kokouksen esityslista
Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.
Pohjoismainen yhteistyö
Pohjoismainen yhteistyö Pohjoismainen valokuvausliitto / Nordiska Förbundet för fotografin NFFF Nordic Society of Photography Nordiska Förbundet för Fotografi Nordisk Forbund for Fotografi Pohjoismainen
Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio
1/6 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Vainio kertoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestössä meneillään olevasta luottamusjohdon valintaprosessista,
PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018
1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS. Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19.
KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19.00 Läsnä osanottajaluettelossa mainitut 55
TURUN KAMERAT r.y. JÄSENLEHTI 1/2015
TURUN KAMERAT r.y. JÄSENLEHTI 1/2015 Anni Polva ja Turun Kamerat Kuvia ja mieleen painuvia kuvia Valokuvassa ei taivaskaan ole rajana... Aina-retki Örön linnakesaarelle Kuukausikilpailut 2015 Sisältö
JOENSUUN KAMERASEURA RY
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 Kesäkuukausia lukuun ottamatta kokoonnuttiin kuukausikokouksiin Seura järjesti perinteiset vuosi-, ja fotomartonkilpailut.kilpailuun osallistujille kirjataan pisteitä sekä
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3
HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT
HYY seniorit ry, HUS seniorer rf SÄÄNNÖT Yhdistysrekisteri vahvistanut 27.10.2005 HYY-seniorit, HUS-seniorer rf SÄÄNNÖT 2 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on HYY-seniorit ry, HUS-seniorer
IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R
IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 V E R 1 0. 3 Hallitus 2014 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-085 9670 Jouni Laurikainen,
Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21.
Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous 11.2.2019 klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja
TOIMINTAKERTOMUS 2005
TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön
PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017
1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.
Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun
RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA
RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN 28.10.2017 VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Raidonjärven suojeluyhdistys Ry Raidonpääntie 173 14300 Renko PÖYTÄKIRJA RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä
Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.
Aika 10.3.2015 klo 18:00 1/6 Paikka Wanha WPK, Koskitie 1, Huittinen LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Läsnäolo-oikeutetut - Esittelijä ja sihteeri Tervakangas Matti Tenhunen Pertti Ansio Juho Friberg
Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962
1 Kokouksen avaus VUOSIKOKOUS 12.2.2007 ESITYSLISTA 2 Kokouksen laillisuuden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 5 Vuoden 2006
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3
2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa
LAPIN KULLANKAIVAJAIN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1 (5) VUOSIKOKOUS 2010 Aika: lauantai 27.3.2010 klo 14.00-16.12 Paikka: Siidan auditorio, Inari Läsnä: 52 jäsentä (liite 1) 1 Kokouksen avaus ja läsnäolevien
IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015
IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 VER29.3 Hallitus 2015 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-0859670 Jouni Laurikainen, liik. ups. 040-8451070
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä.
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä. KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus. - kokouksen avauksen suoritti Timo Tiiro 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja,
Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.
Aika 11.3.2014 klo 18:00 Paikka Cumulus Rauma, Aittakarinkatu 9 1/5 LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Läsnäolo-oikeutetut - Tervakangas Matti Tenhunen Pertti Ansio Juho Friberg Harri Haapala Heikki
Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta
Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta Toiminta alkoi 25. 3. 1997. Jo perustamistilaisuudessa yhdistyksen nimestä keskusteltaessa tuli esille se, että perustettava yhdistys aloittaisi toimintansa alueellisena
HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ
TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...
Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.
1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa
1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15
TURUN KEMISTIKERHO RY
TURUN KEMISTIKERHO RY Vuosikertomus 2011 Yleistä Turun Kemistikerho ry on Turun alueella asuvien Suomalaisten Kemistien Seuran (SKS) jäsenten välinen yhdistys, joka emoseuransa tavoin pyrkii edistämään
KAMERASEURA RY, TOIMINTASUUNNITELMA 2016
KAMERASEURA RY, TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Kameraseura ry edistää valokuvaharrastusta monipuolisesti ja laadukkaasti ja tarjoaa yhteisöllisen tavan harrastaa valokuvausta sekä kehittää luovuutta. Kameraseura
Turun Seudun Wanhat Toverit
Turun Seudun Wanhat Toverit TOIMINTAKERTOMUS 2012 Kerho kokoontumiset: > Aika: 9.1.2012. - V-S:n Sos.dem.piirin puheenjohtaja Juuso Alatalo - Piirin ajankohtaisista asioista, uuden puheenjohtajan ajatuksia
2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina
Kasvitieteellisen puutarhan ystävät ry Botaniska trädgårdens vänner rf PÖYTÄKIRJA 15.11.2013 SYYSKOKOUS Aika Torstai 7.11.2013 kello 17.30 18.10 Paikka Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha, palmuhuonerakennus,
1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A
ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013 Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Paikka Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A Osallistujat Käsitellyt asiat: Laatikainen Sinikka Fordell
Iin seudun Rhy:n Vuosikokous
Iin seudun riistanhoitoyhdistys PÖYTÄKIRJA Pokholmintie 30 95100 KUIVANIEMI Puh 0400-936 333 Email ii@rhy.riista.fi 23.2.2016 Iin seudun Rhy:n Vuosikokous Aika: 23.2.2016 klo 18.00-20:15 Paikka: Läsnä:
YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANHALTIJAT RY. VUOSIKOKOUS
Pöytäkirja 2002 YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANHALTIJAT RY. VUOSIKOKOUS 2002 AIKA: Maanantai 11.3.2002 klo 16.00 PAIKKA: Ympäristöasiantuntijoiden keskusliitto, Vuorikatu 22 LÄSNÄ: Camilla von Bonsdorff, puheenjohtaja
Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kauko Harjula ja kokouksen sihteeriksi valittiin Kalevi Korhonen.
Pöytäkirja Metsästysseura Kerä ry:n vuosikokouksesta, joka pidettiin 17.2.2013 klo 12.00 alkaen seuran metsästysmajalla Kovelinlehdossa. Paikalla oli 67 seuran jäsentä. Lista osaottajista on liitteessä
Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt.
Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt. 1. Yhdistyksen nimi on Hämeenlinnan Kameraseura ry, ja sen kotipaikka on Hämeenlinnan kaupunki. Seura toimii Hämeenlinnassa. 2. Seuran tarkoituksena on edistää ja kohottaa
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2012 1/4 Virpiniemen ylämaja 90810 Kiviniemi 27.3.2012 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Puheenjohtaja avasi kokouksen klo: 18.34 Ennen kokouksen
Vuosikertomus 2011. Kaarinan Urheiluratsastajat ry
Vuosikertomus 2011 Kaarinan Urheiluratsastajat ry Kaarinan Urheiluratsastajat ry Vuosikertomus SISÄLLYSLUETTELO Aloitussanat... 3 Yleistä... 3 Hallitus... 4 Toimikunnat... 4 Kokoustoiminta... 5 Tapahtumat...
Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)
1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle
Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry
Johtosääntö Suomen Akvaarioliitto ry Päivitetty: 18.2.2008 Edellinen päivitys: 9.2.2008 Suomen Akvaarioliitto ry 2(6) Johdanto Suomen Akvaarioliitto ry:n (SAL) johtosääntö on suunniteltu helpottamaan liiton
Suomen musiikkikirjastoyhdistys ry Toimintakertomus 2017
Suomen musiikkikirjastoyhdistys ry Toimintakertomus 2017 Hallitus ja kokoukset Suomen musiikkikirjastoyhdistys ry:n hallituksen puheenjohtajana vuonna 2017 toimi Tuomas Pelttari (Turun kaupunginkirjasto).
2016 TOIMINTAKERTOMUS
TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Ylimattilantie 86110 PARHALAHTI http://www.parha.net Toimintakertomus 1.1. 31.12.2016 YLEISTÄ Yhdistys perustettiin 16.10.2010. Yhdistyksen virallinen rekisteröintipäivämäärä
KAMERASEURAN SÄÄNNÖT SEURAN SÄÄNNÖT
KAMERASEURAN SÄÄNNÖT SEURAN SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Heinolan Kameraseura ry ja kotipaikka Heinolan kaupunki. Yhdistyksen aatteellisena tarkoituksena on edistää valokuvausharrastusta Heinolassa ja
ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ.
ANOMUS RIIHIMÄKI 21.12.2011 ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ. Riihimäen Autoteknillinen Yhdistys puheenjohtaja puh. 040/3305273 sähköposti
1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ
1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin
Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4
Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Reposelän ampumarata 90910 Kiiminki 25.3.2013 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Heikki Pitkänen
Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008
Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena
Aika klo Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 23 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.
LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA 1 LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA RY. VUOSIKOKOUS 2014 pöytäkirja Aika 7.2.2014 klo 18.00 19.14 Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 23 seuranjäsentä liitteenä
1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta
1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja
Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.
1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden
Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus
Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001
KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015
Päijät-Hämeen Metsänomistajat ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 1. HALLINTO Hallituksen jäsenet ja vastuuhenkilöt: Liisa Korpela, puheenjohtaja, tiedotusvastaava, edustukset sidosryhmiin, yhteydet. yhteistyökumppaneihin
Turun Senioriurheilijat ry
TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran
OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu
SYYSKOKOUS 2013 Aika maanantai 23.10.2013 klo 18.00 Paikka Läsnä OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu Osallistujaluettelo liitteenä 1 Kokouksen avaus Yhdistyksemme puheenjohtajan Pasi
Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016
KUOPION SELKÄYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 2 Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 Jäsenistö Vuoden 2016 lopussa jäsenmäärä oli 386 henkilöä. Vapaaehtoistyöntekijöiden määrä 30 henkilöä ja
SYYSKOKOUS
Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Päätösvaltaisuuden toteaminen 3. Valitaan kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestyksestä päättäminen
TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11
TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 1 SUOMEN HAUTAUSTOIMINNAN KESKUSLIITTO RY BEGRAVNINGSVERKSAMHETENS CENTRALFÖRBUND I FINLAND RF YLEISTÄ Liiton kotisivu: www.shk.fi Y-tunnus: 1480117-5 LIITTOKOKOUS
Aika klo Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.
LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA 1 LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA RY. VUOSIKOKOUS 2016 pöytäkirja Aika 19.2.2016 klo 18.00 19.00 Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä liitteenä olevan
Päätösesitys: Hallituksen puheenjohtaja Pekka Knuutti avaa kokouksen Päätös: Esityksen mukaan
EVANKELINEN LÄHETYSYHDISTYS ELY ry VUOSIKOKOUS PÖYTÄKIRJA Kokousaika: Lauantai 16.4.2016 klo 14.30 Paikka: Tampere, Kalevan kirkon srk-sali Läsnä: Osallistujalista pöytäkirjan liitteenä 1 Kokouksen avaus
Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt
12.3.2012 1(5) Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry ja sen kotipaikka on Masku 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Pienoisvenekerho
JESSE- uistelu
HSVU Tulostettu 14.6.2015 Sivut 1 / 21 5 Juha Rantala, Jussi Jaakkola 520 10120 10640 41520 1 6 Janne Virtanen, Petro Virtanen, Niki Kuokkanen 14120 1210 Hauki 8280 15330 18960 2 3 Kari Hämäläinen, Pertti
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen
OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS
1 OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS Aika: Keskiviikko 24.3.2010 kello 18.00 Paikka: Osallistujat: Pataravintola Mylly, Pirkkala OAJ:n Pirkkalan paikallisyhdistyksen jäsenet. Paikalla oli
Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.
Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.
Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.
KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan
SVA mestaruuskilpailu 2013
Säkylä 14. - 16.06.2013 17:39:43 50m Pistooli, sarja Y45 1. Petri Viljanen K-64 84 86 90 85 345 2. Kimmo Loponen K-UAS 80 86 85 83 334 3. Markku Kumin LovAS 82 85 78 81 326 4. Petri Leppänen HlAS 74 66
SVA mestaruuskilpailu 2013
Säkylä 14. - 16.06.2013 18:05:40 50m Pistooli, sarja Y45 1. Petri Viljanen K-64 84 86 90 85 345 2. Kimmo Loponen K-UAS 80 86 85 83 334 3. Markku Kumin LovAS 82 85 78 81 326 4. Petri Leppänen HlAS 74 66
Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.
ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,
Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.
Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lounaisrannikon Senioriopettajat ry, epävirallinen lyhenne LRSO. Sen kotipaikka on Naantali. Yhdistys
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2016
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2016 Kiimingin jäälihalli Jäälintie 6 90900 Kiiminki 1.3.2016 klo 18.00 Kokouspöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Puheenjohtaja Harri Sanaksenaho avasi
Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt
Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry, ruotsiksi Miljöstuderande MYY rf ja englanniksi The Association
SYYSKOKOUS
Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen päätösvaltaisuus 3. Kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestys 5. Jäsenmaksu ja kannatusmaksu
1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kankaisten Golf ry ja sen kotipaikka on Masku.
1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kankaisten Golf ry ja sen kotipaikka on Masku. 2 Tarkoitus ja sen toteuttaminen Yhdistyksen tarkoituksena on edistää toiminta-alueellaan golfurheilun harrastus-
Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B
ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio
Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi Vartiainen avasi kokouksen klo
SYYSKOKOUS 2016 Aika Tiistai 1.11.2016 klo 18.00 Paikka Läsnä ravintola Utran Uittotupa, Joensuu Osallistujaluettelo liitteenä Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi Vartiainen avasi kokouksen
Vasemmalta edestä Arja Väyrynen, Raija Launiainen ja Keidi Launiainen, takana Timo Launiainen ja Aila Rouvali.
Suku kokoontui sääntömääräiseen vuosikokoukseen ja sukutapaamiseen lauantaina 22.9.2018 Hyvinvointikartano Kaisankoti Bodomintie 37 Espoo. Paikalle oli saapunut 40 aikuista ja yksi pienokainen. Arvo Launiainen,
Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10
Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT 10 10 10 10 10 9 9 9 8 8 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 188 5 2 Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 10 10 9 9 9 9 9 9 8 10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 188 2 2
Hyvä Jäsenemme! Johtokunta. Johtokunnan jäsenet toimintavuonna 2009:
MTK- Kerimäki Toimintakertomus 2009 Hyvä Jäsenemme! MTK-Kerimäen tuottajayhdistyksen johtokunta päätti toimittaa vuoden 2009 toimintakertomuksen kaikille jäsenilleen. Yhdistyksen toiminta oli vuonna 2009
Lounais Suomen Ajokoirayhdistys ry. Vuosikokous 2013
Lounais-Suomen Ajokoirayhdistys ry 1 Lounais Suomen Ajokoirayhdistys ry. Vuosikokous 2013 PÖYTÄKIRJA Aihe Lounais - Suomen Ajokoirayhdistyksen vuosikokous 2013 Aika 14.03.2013 klo 18.00 Paikka Ravintola
5 JÄSENMAKSUT Yhdistyksen vuosikokous vahvistaa vuotuisen jäsenmaksun varsinaisille jäsenille. Kunniajäsenellä ei ole jäsenmaksuvelvollisuutta.
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Kymenlaakson Ekonomit ry ja sen kotipaikka on Kotkan kaupunki. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. Yhdistys on Suomen Ekonomit - Finlands
SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY
SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY VUOSIKOKOUS 16.3. 2013 klo 14.00 Tampereella, Hotelli Rosendahlissa, Pyynikintie 13 PÖYTÄKIRJA 1 24 1. KOKOUKSEN AVAUS Suomen Pystykorvajärjestön puheenjohtaja