TYÖASIAKIRJA. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti

Transkriptio

1 Euroopan parlamentti Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta Oikeudellisten asioiden valiokunta TYÖASIAKIRJA Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivistä tietyistä digitaalisen sisällön toimittamista koskeviin sopimuksiin liittyvistä seikoista Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta, oikeudellisten asioiden valiokunta Esittelijät: Evelyne Gebhardt, Axel Voss DT\ doc PE v01-00 Moninaisuudessaan yhtenäinen

2 Komission ehdotus ja sen tavoitteet Euroopan komissio hyväksyi joulukuussa 2015 osana digitaalisten sisämarkkinoiden strategiaa kaksi ehdotusta yhdenmukaistetuista säännöistä, jotka koskevat tiettyjä digitaalisen sisällön toimittamista koskeviin sopimuksiin (digitaalista sisältöä koskeva ehdotus) sekä tavaroiden verkkokauppaa ja muuta etämyyntiä (tavaroita koskeva ehdotus) koskeviin sopimuksiin liittyviä seikkoja. Ehdotukset sisältävät yhteisiä tavoitteita, ja tästä syystä ne on laadittu yhdenmukaista ja kattavaa oikeudellista tulkintaa varten. Digitaalista sisältöä koskeva ehdotus perustuu yhteisestä eurooppalaisesta kauppalaista käydyissä neuvotteluissa saatuihin kokemuksiin. Valinnaisen sopimusoikeusjärjestelmän käyttöönoton sijasta komissio aikoo yhdenmukaistaa tiettyjä sopimusoikeuden sääntöihin liittyviä seikkoja, jotka koskevat elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisiä sopimuksia digitaalisen sisällön toimittamisesta. Digitaalista sisältöä koskevalla ehdotuksella on tarkoitus korjata EU:n ja jäsenvaltioiden lainsäädännössä oleva puute luomalla vakiomuotoiset kuluttaja- ja sopimusoikeutta koskevat säännöt ja estämällä toisistaan poikkeavien kansallisten sääntöjen syntyminen, joka haittaisi rajatylittävää kauppaa, kuluttajien luottamusta ja digitaalisten sisämarkkinoiden kasvua. Valiokuntien valmistelutyö Ehdotus osoitettiin IMCO- ja JURI-valiokunnille työjärjestyksen 55 artiklan mukaisesti. JURI-valiokunta järjesti 17. helmikuuta 2016 digitaalisen ympäristön sopimuksia koskevia uusia sääntöjä käsitelleen seminaarin. IMCO- ja JURI-valiokunnat pitivät 27. huhtikuuta 2016 valiokuntien yhteiskokouksen, jossa Euroopan komissio esitteli ehdotuksen. IMCO- ja JURIvaliokunnat järjestivät 24. toukokuuta 2016 yhteisen julkisen kuulemisen, joka koski sopimussuhteita ja kuluttajien oikeussuojakeinoja digitaalialalla. Paneelit koostuivat tiedeyhteisön, kuluttajajärjestöjen ja elinkeinoelämän eri alojen edustajista. Esittelijöiden ohjaavat periaatteet Esittelijät ovat sopineet, että heidän työnsä perustuu seuraaviin keskeisiin periaatteisiin: Selkeät, yksinkertaiset ja tasapainoiset sopimusoikeutta koskevat säännöt digitaalisen sisällön toimittamista varten. Tämä edellyttää tulevaisuuden kannalta kestäviä ratkaisuja, jotka ovat mahdollisimman avoimia tekniikan uudelle kehitykselle. Johdonmukaisuus suhteessa voimassa olevaan unionin lainsäädäntöön samalla kun selkeytetään suhdetta muuhun asiaa koskevaan lainsäädäntöön. Yhdenmukaistaminen mahdollisimman pitkälti tavaroita koskevan ehdotuksen sekä verkon ulkopuolisessa ympäristössä sovellettavien unionin sääntöjen kanssa, jotta vältetään kuluttajansuojan tason vaihtelu erilaisten jakelukanavien seurauksena. Tasapainoinen tulos, joka hyödyttää yhtä lailla kuluttajia kuin yrityksiä. Pohdintoja ehdotuksesta Digitaalisen sisällön määritelmä PE v /9 DT\ doc

3 Esittelijät suhtautuvat myönteisesti siihen, että 2 artiklassa laajennetaan digitaalisen sisällön määritelmää suhteessa kuluttajansuojadirektiivin määritelmään digitaalisen sisällöstä. Molemmat esittelijät harkitsevat kuitenkin mahdollisuutta selventää näiden kahden oikeudellisen järjestelmän eroa ottamalla käyttöön digitaalisten palvelujen luokka, joka sisältäisi nimenomaisesti video- ja audiotallenteet, sovellukset, digitaaliset pelit ja muut ohjelmistot (2 artiklan 1 kohdan a alakohta) sekä pilvipalvelut (2 artiklan 1 kohdan b alakohta) ja sosiaaliset verkostot (2 artiklan 1 kohdan c alakohta) aiheuttamatta sekaannusta nykyisessä terminologiassa, joka on vasta äskettäin saatettu osaksi kansallisia lainsäädäntöjä. Tämä lähestymistapa, jonka mukaisesti digitaalista sisältöä koskeva ehdotus kattaa kaikki digitaaliset sisällöt ja palvelut, voi muodostaa tulevaisuuden kannalta kestävän ratkaisun kaikentyyppisten digitaalisten tuotteiden ja sopimusten kattamiseksi lähivuosina. Koska sopimuksen oikeudellista luokkaa (vuokra-, myynti-, palvelusopimus) ei kuitenkaan ole määritelty, direktiivin voimaan saattavien jäsenvaltioiden on joko luotava uusi aivan omanlaatuisensa sopimustyyppi tai vaihtoehtoisesti sisällytettävä säännökset olemassa oleviin sopimustyyppeihin kunkin valtion kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Soveltamisala Ehdotetun direktiivin 3 artiklaan sekä johdanto-osan 11, 12, 13 ja 17 kappaleeseen on kiinnitettävä huomiota. Valiokunnan jäsenet, sidosryhmät ja tiedeyhteisön edustajat hyväksyvät laajalti sen, että digitaalista sisältöä koskeva ehdotus kattaa digitaalisen sisällön toimittamisen siihen katsomatta, onko sopimussuhde luotu verkossa vai sen ulkopuolella, ja riippumatta digitaalisen sisällön toimitustavasta (siirtovälineellä oleva digitaalinen sisältö tai ladattava, suoratoistona lähetettävä tai muulla tavoin käytettäväksi asetettava digitaalinen sisältö). Komission päätös jättää sulautetut ohjelmistot laajan soveltamisalan ulkopuolelle on kuitenkin saanut osakseen huomattavaa arvostelua. Tämä on erityisen ongelmallista älytuotteiden luokkaan kuuluvien tavaroiden kohdalla, joihin on sisällytetty digitaalista sisältöä. Tällaisia ovat muun muassa verkkoon liitetyt autot, matkapuhelimet ja älytelevisiot. Sekä digitaalista sisältöä koskevan ehdotuksen johdanto-osan 11 kappaleessa että tavaroita koskevan ehdotuksen johdanto-osan 13 kappaleessa todetaan, että tavaroita koskevaa direktiiviä sovelletaan digitaaliseen sisältöön, joka on integroitu tavaroihin, esimerkiksi kotitalouskoneisiin ja leluihin, kun se toimii niiden erottamattomana osana niin, että sen toiminnot ovat toissijaisia näiden tavaroiden ensisijaisiin toimintoihin nähden. Käytännössä tämä erottelu johtaisi esimerkiksi siihen, että verkkoon liitetyn auton kaltaisen hybridituotteen sulautettu ohjelmisto kuuluisi tavaroita koskevan ehdotuksen järjestelmän ja oikeussuojakeinojen piiriin, kun taas erikseen hankittu verkkoon liitetyn auton ohjelmisto kuuluisi digitaalista sisältöä koskevan ehdotuksen järjestelmän piiriin. Molemmissa valiokunnissa käydyt keskustelut ovat osoittaneet, että sekä kuluttajien että elinkeinonharjoittajien saattaa olla vaikeaa soveltaa edellä mainittua toimintotestiä ja että siihen saattaa lisäksi sisältyä subjektiivinen elementti, joka voi kehittyä ajan mittaan (onko älypuhelimen päätoiminto mahdollistaa puhelut vai toimia sovellusten, joko valmiiksi asennettujen tai jälkeenpäin ostettujen, alustana?). Toimintotestin subjektiivinen elementti jättää epäilyksiä siitä, miten tulkitaan varsinkin esineiden internetiin kuuluvia tuotteita, jotka saattavat jäädä digitaalista sisältöä koskevan ehdotuksen soveltamisalan ulkopuolelle (johdanto-osan 17 kappale). Tämän kiistan vuoksi esittelijöiden on täytynyt harkita erilaisia keinoja selventää ehdotuksen soveltamisalaa. Niitä ovat muun muassa seuraavat: DT\ doc 3/9 PE v01-00

4 a) Parannetaan niiden tuotteiden määritelmää, jotka sisältävät sulautettua digitaalista sisältöä ja jotka kuuluisivat digitaalista sisältöä koskevan ehdotuksen piiriin. b) Virheenpaikannus -lähestymistapa: Sovellettava oikeussuojakeinojärjestelmä riippuisi siitä, missä virhe on. Jos virhe on ohjelmistossa, sovelletaan digitaalista sisältöä koskevaa järjestelmää; jos virhe liittyy laitteistoon (CD-levyt mukaan lukien), sovelletaan tavaroita koskevaa järjestelmää. Virheenpaikannus -lähestymistapa vastaa pitkälti ehdotusta keskittyä sekasopimuksiin. Digitaalista sisältöä koskevan ehdotuksen 3 artiklan 6 kohdassa ilmeisesti hyväksytään se, että sopimus voi sisältää digitaalisen sisällön toimittamista koskevia sekä muun tyyppisten sopimusten, kuten myyntisopimusten, elementtejä. Tätä säännöstä voitaisiin kehittää edelleen, jotta se kattaisi asianmukaisesti tällaiset sekasopimukset. Yhdistyneessä kuningaskunnassa äskettäin käyttöön otetun, vuonna 2015 säädetyn kuluttajien oikeuksia koskevan lain 1(4) jakso kattaa sekasopimukset sillä seurauksella, että sekä oikeuksien että oikeussuojakeinojen osalta on tarkasteltava sekasopimuksen merkityksellisiä osatekijöitä. c) Digitaalisen sisällön lähestymistapa: Voitaisiin harkita, että älykkäät tavarat sisällytetään digitaalista sisältöä koskevan järjestelmän piiriin (siinä edelleen olevin eroin ja ylimääräisin digitaalisin oikeuksin) ja muotoillaan järjestelmä sen lähestymistavan mukaan, jota komissio soveltaa CD- ja DVD-levyihin, jotka jo kuuluvat digitaalista sisältöä koskevan järjestelmän piiriin. d) Aineellinen vai aineeton -lähestymistapa: Tiettyjä oikeussuojakeinoja sovelletaan sen mukaan, onko sopimuksen kohde konkreettisesti käsin kosketeltava, kuten älypuhelimet tai CD-levyt, vai ei, kuten ladattavat sovellutukset (joihin sovelletaan digitaalista sisältöä koskevia oikeussuojakeinoja). Tämän lähestymistavan etuna on yksinkertaisuus ja se, että kuluttajien olisi helppo soveltaa sitä: yhteen sopimukseen sovelletaan vain yksiä oikeussuojakeinoja. Sulautetun digitaalisen sisällön eri tyyppejä ei eroteta toisistaan, koska kaikki sulautettu digitaalinen sisältö kuuluisi tavaroita koskevan ehdotuksen piiriin, oli se toissijaista tavaran päätoimintoihin nähden tai ei. Tällöin CD- ja DVD-levyjä kohdeltaisiin tavaroina toisin kuin komission ehdotuksessa. Kaikissa neljässä lähestymistavassa on etunsa ja haittansa. Esimerkiksi yksien oikeussuojakeinojen soveltaminen sulautetun digitaalisen sisällön kaltaisessa sekatilanteessa (kuten edellä esitetyissä lähestymistavoissa a ja d) saattaisi aiheuttaa sen, että oikeussuojakeinot, jotka muutoin olisivat loogisia sopimuksen toissijaisen/ei-toiminnallisen elementin kannalta, eivät ole saatavilla. Jos sulautettu ohjelmisto aiheuttaa taloudellista vahinkoa kuluttajan digitaaliselle ympäristölle, digitaalista sisältöä koskevan ehdotuksen 14 artiklan 1 kohdassa säädetty erityinen oikeussuojakeino ei näin ollen ehkä ole käytettävissä, koska tapaukseen sovelletaan verkkokauppaa koskevaa järjestelmää. Tiedot vastikkeena ja ehdotuksen johdonmukaisuus EU:n tietosuojakehyksen kanssa Ehdotuksella otetaan käyttöön rahan sijasta tietojen muodossa toimitettavan vastikkeen käsite. Nykyisin tietoja kerätään hyvin monin eri tavoin, kuten tietojen sosiaalisissa verkostoissa tapahtuvan vapaaehtoisen paljastamisen avulla tai seuraamalla käyttäjiä, jotka paljastavat ostoaikeensa internetissä tekemillään hauilla. Verkkopalveluja mainostetaan yhä useammin ilmaisina, vaikka todellisuudessa kuluttajat antavat vastikkeeksi tietojaan ja lisäksi suostumuksensa näiden tietojen käsittelyyn yleisen tietosuoja-asetuksen mukaisesti. Digitalisaatio on vauhdittanut tätä kehitystä. Esittelijät haluavat varmistaa johdonmukaisuuden yleisen tietosuoja-asetuksen kanssa ja toivovat, että ehdotukseen, PE v /9 DT\ doc

5 esimerkiksi 3 artiklan 8 kohtaan, lisätään säännös, jonka mukaan tällä direktiivillä ei rajoiteta yleisen tietosuoja-asetuksen (EU) N:o 2016/679 soveltamista. Digitaalista sisältöä koskevan ehdotuksen mukaan toimittajat ja kuluttajat tekevät vastavuoroisia sopimuksia, joissa toimittaja toimittaa kuluttajalle digitaalista sisältöä rahaa tai aktiivisesti toimitettuja henkilötietoja tai muita tietoja vastaan (3 artiklan 1 kohta). Termien henkilötiedot ja muut tiedot käyttämisen syynä on ilmeisesti se, että digitaalista sisältöä koskevalla ehdotuksella ei haluta ennakoida termin henkilötiedot tulkintaa sellaisena kuin sitä käytetään yleisessä tietosuoja-asetuksessa. Muiden tietojen käsitettä voitaisiin kuitenkin selventää lähemmin. Sidosryhmät ja tutkijat ovat ilmaisseet vakavan huolensa 3 artiklan 1 ja 4 kohdan soveltamisalasta, koska ne kattavat vain aktiivisesti toimitetut tiedot. Usein henkilötietoja kuitenkin kerätään epäsuorilla tietojenkeruukeinoilla (seuranta), jotka johdanto-osan 14 kappaleen mukaan eivät kuulu ehdotuksen soveltamisalaan. Tämä herättää kysymyksen siitä, eikö tämä säännös väistämättä kavenna soveltamisalaa ja kannusta sisällöntarjoajia luomaan porsaanreikiä. Esittelijöiden on myös käsiteltävä lähemmin 3 artiklan 4 kohdassa käytetyn ilmauksen välttämätöntä merkitystä suhteessa yleisen tietosuoja-asetuksen mukaiseen oikeutettuun tietojenkäsittelyyn. Lisäksi esittelijät haluaisivat, että selvennetään niitä seurauksia, joita yleisen tietosuojaasetuksen mukaisen henkilötietojen käsittelyä koskevan suostumuksen peruuttamisella on sopimussuhteelle (sopimukset, joiden mukaan vastikkeeksi toimitetaan henkilötietoja). Myös sopimuksen purkamista koskevia sääntöjä sekä velvoitteita ja seurauksia niin toimittajille kuin rekisteröidyille/kuluttajille täytyy ehkä selventää, jotta ei heikennetä vastikkeeksi toimitettaviin tietoihin perustuvan sopimussuhteen tasapainoa. Digitaalisen sisällön sopimuksenmukaisuus Sopimuksenmukaisuutta koskevat säännöt jaetaan ehdotuksessa subjektiivisia perusteita käyttävään testiin (6 artiklan 1 kohta) ja objektiivisia perusteita käyttävään testiin (6 artiklan 2 kohta). Ehdotuksen 6 artiklan 1 kohdan mukaan digitaalisen sisällön on vastattava toimittajan antamaa kuvausta. Vain siltä osin kuin sopimuksessa ei ole määritelty tällaisia vaatimuksia, digitaalisen sisällön tulee soveltua siihen tarkoitukseen, johon vastaavanlaista digitaalista sisältöä yleensä käytetään (6 artiklan 2 kohta.). Toisin sanoen sopimuksenmukaisuutta arvioidaan ensi kädessä kunkin yksittäisen sopimuksen määräysten perusteella. Tämä merkitsee siirtymistä pois aiemmasta yleisesti hyväksytystä objektiivisesta sopimuksenmukaisuustestistä, jollainen sisältyy kulutustavaroiden kaupasta ja niihin liittyvistä takuista annettuun direktiiviin. 1 Vain jos sopimus ei ole riittävän kattava tai selkeä digitaalista sisältöä koskevien vaatimusten suhteen (6 artiklan 2 kohta; johdanto-osan 25 kappale), voidaan käyttää objektiivisia kriteereitä sen määrittämiseksi, onko digitaalinen sisältö sopimuksenmukainen vai virheellinen. Valiokunnan jäsenet, sidosryhmät ja tutkijat ovat kuitenkin kyseenalaistaneet tämän lähestymistavan asianmukaisuuden. Euroopan komission edustajat ovat useaan otteeseen ja 1 Direktiivi 1999/44/EY. Ks. Martin Schmidt-Kessel ym., Die Richtlinienvorschläge der Kommission zu Digitalen Inhalten und Onlinehandel Teil I, GPR/ 1 (2016), s. 65. DT\ doc 5/9 PE v01-00

6 myös valiokuntien yhteiskokouksissa väittäneet, että perinteiset sopimuksenmukaisuutta koskevat säännöt ovat riittämättömiä digitaalisen sisällön suhteen, koska toimittajaa saattavat rajoittaa teollis- ja tekijänoikeudet, jotka on siirrettävä kuluttajalle. Toisaalta voidaan väittää, että kulutustavaroiden kaupasta ja niihin liittyvistä takuista annetun direktiivin 1 2 artiklan sopimuksenmukaisuustesti tarjoaa tarvittavan avoimuuden, mikä on välttämätöntä, kun otetaan huomioon epävarmuus siitä, mitä kuluttaja voi kohtuudella odottaa digitaaliselta sisällöltä. Esittelijät katsovat myös, että lisäksi on tarpeen arvioida kriittisesti, tyydyttääkö tämä subjektiivinen/objektiivinen sopimuksenmukaisuustesti kuluttajien ja yritysten sekä direktiivin voimaan saattavien jäsenvaltioiden tarpeet. Todistustaakka Esittelijät panevat merkille, että digitaalista sisältöä koskevan ehdotuksen 9 artiklassa ei rajoiteta käänteistä todistustaakkaa ajallisesti kuuteen kuukauteen, kuten kulutustavaroiden kaupasta ja niihin liittyvistä takuista annetussa direktiivissä, tai kahteen vuoteen, kuten tavaroita koskevassa ehdotuksessa. Digitaalisen sisällön sopimuksenmukaisuutta toimitusajankohtana koskeva todistustaakka on toimittajalla. Toimittajat voivat kääntää todistustaakan (kuluttajien eduksi), jos ne osoittavat, että kuluttajan digitaalinen ympäristö ei ole yhteensopiva digitaalisen sisällön yhteentoimivuutta koskevien tai muiden teknisten vaatimusten kanssa ja jos toimittaja on ilmoittanut tällaisista vaatimuksista kuluttajalle ennen sopimuksen tekemistä. Lisäksi virhettä koskeva todistustaakka palaa kuluttajalle, jos kuluttaja ei tee toimittajan kanssa yhteistyötä mahdollisuuksien mukaan ja siltä osin kuin se on tarpeen kuluttajan digitaalisen ympäristön määrittämistä varten. Sen suhteen, että digitaalista sisältöä koskevassa ehdotuksessa ei säädetä takuuajasta, esittelijöiden on pohdittava seuraavaa: Johdanto-osan 36 kappaleessa komissio katsoo, että digitaalinen sisältö ei kulu käytössä eikä virheisiin perustuvien vaateiden esittämiselle siksi tarvita aikarajaa. Vertaamalla aineellisia tavaroita ja digitaalista sisältöä tämä päättely saattaa vaikuttaa päällisin puolin vakuuttavalta, koska siinä oletetaan digitaalisen sisällön olevan pitkäikäistä. Tätä olettamaa ei kuitenkaan ole näytetty läheskään varmasti toteen. Esittelijöiden on harkittava, onko komission toimintatapa, jossa digitaaliselle sisällölle ja aineellisille tavaroille määrätään erilaiset takuuajat, järkevä. Ongelma käy vielä selvemmin ilmi, jos otetaan huomioon jäsenvaltioiden erilaiset vanhentumisajat, jotka estävät kuluttajia esittämästä vaateita tietyn aikarajan jälkeen. Avoimia kysymyksiä on siis edelleen siitä, kuinka paljon tietoja toimittajien pitäisi voida pyytää ennen sopimuksen tekemistä, sekä käänteisen todistustaakan pysyvästä luonteesta. Erityisesti jälkimmäisen seikan osalta voitaisiin harkita yhdenmukaistamista tavaroita koskevan ehdotuksen kanssa. Oikeussuojakeinot Oikeussuojakeinojen osalta digitaalista sisältöä koskevassa ehdotuksessa säilytetään sama oikeussuojakeinojen hierarkiajärjestelmä kuin kulutustavaroiden kaupasta ja niihin liittyvistä 1 Tavaran oletetaan olevan sopimuksenmukainen, jos se vastaa myyjän kuvausta, soveltuu siihen tarkoitukseen, johon sitä yleensä käytetään, tai sen laatu ja suorituskyky vastaavat samantyyppisten tavaroiden normaalia tasoa ja sitä, mitä kuluttaja voi kohtuudella odottaa. PE v /9 DT\ doc

7 takuista annetussa direktiivissä, jossa sitä vastoin noudatettiin vähimmäistason yhdenmukaistamisen lähestymistapaa, ja tavaroita koskevassa ehdotuksessa. Jos digitaalinen sisältö on virheellistä, kuluttajien on ensin pyrittävä virheen korjaamiseen, ja vasta sen jälkeen heillä on oikeus sopimuksen purkamiseen ja kauppahinnan palauttamiseen. Kuluttajalla ei 12 artiklan 5 kohdan mukaan kuitenkaan ole oikeutta purkaa sopimusta, jos virhe ei vaikuta haitallisesti digitaalisen sisällön toimivuuteen, yhteentoimivuuteen tai muihin keskeisiin ominaisuuksiin, ja todistustaakka on toimittajalla. Jos kuluttaja on ostanut digitaalisen sisällön rahaa vastaan ja hänellä on oikeus sopimuksen purkamiseen virheen vuoksi, hän voi tämän sijasta valita osittaisen hinnanalennuksen (12 artiklan 3 ja 4 kohta). Tällaisen hinnanalennuksen on oltava suhteessa yhtä suuri tosiasiallisesti toimitetun digitaalisen sisällön arvon aleneminen verrattuna sopimuksen mukaisen digitaalisen sisällön arvoon. Useat valiokunnan jäsenet ja sidosryhmät arvostelevat ehdotusta siitä, että siinä säilytetään hierarkiajärjestelmä soveltaen samalla täydellisen yhdenmukaistamisen lähestymistapaa, sillä tämä aiheuttaisi muutoksia vakiintuneisiin kansallisiin kuluttajansuojasääntöihin. Eräillä EU:n lainkäyttöalueilla kuluttaja voi purkaa sopimuksen, jos sopimusrikkomus on riittävän vakava. Esittelijöiden on arvioitava tarkemmin täysin yhdenmukaistettua hierarkkista oikeussuojakeinojen järjestelmää. Joka tapauksessa digitaalista sisältöä koskevan ehdotuksen ja tavaroita koskevan ehdotuksen oikeussuojakeinojen olisi oltava mahdollisimman yhdenmukaiset, jotta vältetään kahden täysin erilaisen säännöstön luominen. Tällaisten mukautusten lähtökohtana olisivat voimassa olevat säännöt eli kulutustavaroiden kaupasta ja niihin liittyvistä takuista annettu direktiivi ja tavaroita koskeva ehdotus. Vain niissä tapauksissa, joissa se on digitaalisen sisällön erityispiirteiden vuoksi tarpeen, kuluttajien käytettävissä olisi ylimääräisiä nimenomaan digitaalista sisältöä koskevia oikeussuojakeinoja (kuten taloudellinen vahinko digitaaliselle ympäristölle ja tietojen takaisinsaanti sopimuksen purkamisen jälkeen). Tämän oikeussuojakeinojen yhdenmukaistamisen lähestymistavan yhteydessä voitaisiin keskustella myös useiden muiden ehdotuksiin sisältyvien seikkojen yhdenmukaistamisesta. Näitä ovat esimerkiksi seuraavat: objektiivisten ja subjektiivisten sopimuksenmukaisuuden kriteerien suhde takuuaikojen pituus ja todistustaakan kesto sopimusten purkaminen (esimerkiksi vähäiset virheet) oikeus korvaukseen digitaaliselle ympäristölle aiheutuneesta taloudellisesta vahingosta (myös sulautetun digitaalisen sisällön osalta) säännökset (myös digitaalista sisältöä koskevista) kaupallisista takuista toimitusta koskevat säännökset Soveltamisalan yhteydessä mainittuja rajausperusteita voitaisiin käyttää yhdessä DT\ doc 7/9 PE v01-00

8 oikeussuojakeinojen yhdenmukaistamisen lähestymistavan kanssa sen määrittämiseksi, missä määrin jäljellä olevia erityisesti digitaalista sisältöä koskevia sääntöjä olisi sovellettava. Vahingonkorvaukset Esittelijöiden mielestä ehdotuksen 14 artiklalla käyttöön otetusta uudesta säännöstä, joka koskee taloudellista vahinkoa kuluttajan digitaaliselle ympäristölle, on syytä keskustella perusteellisesti. Ehdotuksen 14 artiklassa säädetään, että digitaalisen sisällön toimittaja on vastuussa taloudellisista vahingoista, joita aiheutuu digitaaliselle ympäristölle virheellisestä digitaalisesta sisällöstä tai siitä, että digitaalista sisältöä ei toimiteta. Tähän liittyy kuitenkin useita avoimia kysymyksiä, jotka kaipaavat vastausta. Koska digitaalista sisältöä koskeva ehdotus perustuu täydelliseen yhdenmukaistamiseen, on esimerkiksi epäselvää, suljetaanko kaikki muut vahingonkorvausperusteet pois vai ei. Vaikuttaa itse asiassa todennäköiseltä, että jäsenvaltiot sääntelevät edelleen kaikkia muita ajateltavissa olevia vahingonkorvaustapauksia ja etenkin niitä, jotka liittyvät muuhun kuin digitaaliseen ympäristöön, eikä tarkoituksena ollut yhdenmukaistaa vahingonkorvausoikeutta yleisesti. Näistä syistä esittelijöiden on harkittava, onko heidän mielestään tarpeen tehdä lisäyksiä, joilla selvennetään, että 14 artikla ei sulje pois vastuuta muulle kuin digitaaliselle ympäristölle aiheutuneista vahingoista, sekä termin digitaalinen ympäristö konkreettista merkitystä. Muut asiat Yhdenmukaistamisen taso Yhdenmukaistamisen taso on myös perustavanlaatuinen kysymys, johon on puututtava. Digitaalista sisältöä koskevan ehdotuksen 4 artiklan mukaan jäsenvaltiot eivät saa pitää voimassa tai ottaa käyttöön tässä direktiivissä vahvistetuista säännöksistä poikkeavia säännöksiä. Näin ollen jäsenvaltioita voitaisiin estää pitämästä voimassa tai ottamasta käyttöön sääntöjä, jotka ovat enemmän tai vähemmän kuluttajaystävällisiä kuin digitaalista sisältöä koskevassa ehdotuksessa säädetyt säännöt. Esittelijöiden on kuitenkin päästävä sopimukseen tulevaisuuden kannalta kestävästä ja teknologianeutraalista lähestymistavasta ja siksi otettava huomioon, että tällä hetkellä on vaikeaa ennustaa, millaisia kuluttajien ja yritysten hyväksi toteutettavia lainsäädäntötoimia edellyttäviä ongelmia lähitulevaisuudessa saattaa syntyä. Vaikka mahdollisimman pitkälle menevä yhdenmukaistaminen sopii ehdottomasti yhtäläisten toimintaedellytysten luomiseen yrityksille eri puolilla Eurooppaa, ei saa unohtaa, että säännöt, joilla direktiivi pannaan täytäntöön, hajautuvat 28 oikeusjärjestelmään ja, mikä tärkeintä, liittyvät läheisesti kunkin jäsenvaltion muuhun yksityisoikeuteen. Ehdotuksella puututaan vain tiettyihin kysymyksiin, ja suurin osa digitaalista sisältöä koskevan sopimuksen pätevyyteen, sisältöön ja tulkintaan vaikuttavista säännöistä säilyy kansallisella tasolla. Tästä syystä yleisen sopimusoikeuden erot tasapainottavat ainakin osittain yrityksille koituvat edut. Näin ollen on tehtävä poliittinen valinta yhtäältä parhaan mahdollisen kuluttajansuojan saavuttamisen ja toisaalta yritysten (oletettavasti) yhtäläisten toimintaedellytysten antaman suhteellisen edun välillä. Päätelmät Asiantuntijat ovat yksilöineet muitakin seikkoja, joihin tällä direktiivillä ei ole puututtu, mutta joihin mahdollisesti voitaisiin puuttua. Niitä voisivat olla esimerkiksi kuluttajien oikeudet tehdä useita latauksia, tehdä kopioita, myydä edelleen digitaalista sisältöä ja saada tärkeitä päivityksiä ja huoltoa, sekä valinnaisia takuita, välitöntä toimittamista, yhteistä vastuuta ja PE v /9 DT\ doc

9 digitaalisen sisällön toimittamista koskeviin sopimuksiin sisältyviä kohtuuttomia sopimusehtoja koskevat kysymykset. Esittelijät aikovat tehdä yhteistyötä varjoesittelijöiden kanssa, jotta saadaan aikaan tasapainoinen ja oikeudenmukainen lopullinen teksti, joka on johdonmukainen jo voimassa olevan EU:n lainsäädännön kanssa ja joka vastaa niin yritysten kuin kuluttajien tarpeita. DT\ doc 9/9 PE v01-00