Lasse Lapinkangas MUOVITUOTETEHTAAN LAYOUT-SUUNNITTELU
|
|
- Marika Hyttinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Lasse Lapinkangas MUOVITUOTETEHTAAN LAYOUT-SUUNNITTELU
2 MUOVITUOTETEHTAAN LAYOUT-SUUNNITTELU Lasse Lapinkangas Opinnäytetyö Syksy 2016 Kone- ja tuotantotekniikan koulutusohjelma Oulun ammattikorkeakoulu
3 TIIVISTELMÄ Oulun ammattikorkeakoulu Kone- ja tuotantotekniikka, koneautomaatio Tekijä(t): Lasse Lapinkangas Opinnäytetyön nimi: Muovituotetehtaan layout-suunnittelu Työn ohjaaja: Helena Tolonen Työn valmistumislukukausi ja -vuosi: syksy 2016 Sivumäärä: liitettä Opinnäytetyön tarkoituksena oli saada toimeksiantajan käyttöön muokattava 3D-malli muovituotetehtaasta ja suunnitella uusi layout, jossa otettiin huomioon uudet työstökoneet ja kehittää uusia ratkaisuja vanhan laitekannan sijoittelulle. Lisäksi tavoitteena oli kehittää uusia ratkaisuja vanhan laitekannan sijoittelulle. Työssä keskityttiin 3D-layoutin luomiseen sekä tehtaan laserleikkureiden sijoitteluun niin, että pöytäjyrsinnässä aiheutuva MDF-pöly ei pääsisi vaurioittamaan laserleikkureiden pölyherkkiä osia. Pölyarkojen laserleikkureiden huoltaminen oli suuri kuluja kerryttävä ongelma, josta täytyi päästä eroon. 3D-mallin tarkoitus oli antaa toimeksiantajan käyttöön layoutin muokkausta helpottava työkalu, jonka avulla tulevaisuudessa layoutin muokkaaminen ja uusien työkoneiden sijoittelu helpottuvat huomattavasti. Työhön tutustuttiin kesän 2016 aikana työskentelemällä tehtaalla suunnittelussa. Kesän aikana käytiin läpi ongelmakohtia ja mietittiin niihin erilaisia ratkaisuja. Suurimmat ongelmat olivat laserkoneiden puhtaanapidon vaikeus sekä tilojen ahtaus. Ongelmakohdat tulivat esiin työnjohdon sekä tuotannon työntekijöiden ilmoittamien havaintojen perusteella. Ratkaisuna tilankäytön ongelmiin päätettiin työkoneiden käyttö yhdistää työvaiheittain niin, että siirtoetäisyydet olisivat mahdollisimman lyhyet. Laserkoneiden työtilat järjesteltiin uusiksi ja pölyherkin laserkone siirrettiin omaan tilaansa. Tehtaasta saatiin tehtyä joustavampi ja tehokkaampi avonaista tehdashallia hyväksikäyttäen. Tuloksena oli valmis 3D-malli tehtaasta sekä layout-suunnitelma toimeksiantajan käyttöön. 3Dmallin luotiin Solid Edge -CAD-ohjelmalla. Asiasanat: layout, 3D-malli, tyhjiömuovaus 3
4 SISÄLLYS TIIVISTELMÄ... 3 SISÄLLYS JOHDANTO Merocap Oy Työn tavoitteet PERUSTEET LAYOUT-SUUNNITTELUUN Layout-tyypit Tuotantolinja Funktionaalinen layout Solulayout Layoutin valinta ja suunnittelu Merocap Oy:n layout-malli TILAUKSESTA VALMIIKSI TUOTTEEKSI Tilauksen kohdennuspiste Tilauksesta valmistus Tilauksesta suunnittelu TEHTAAN TUOTANTO JA TOIMINTA Tyhjiömuovaus eli alipainemuovaus Koneistus CNC-koneistus Pöytäjyrsintä Stanssaus Laserleikkaus Särmäys Kuumamuokkaus eli uunitus LAYOUT-SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT Tehtaan alkuperäinen layout Huomiot Työturvallisuuden huomiointi Koneiden huollettavuus ja käyttö D-MALLI
5 7 VALMIS LAYOUT Laserleikkaus ja särmäys Robotti Pöytäjyrsintä Tulosten analysointi YHTEENVETO LÄHTEET
6 1 JOHDANTO Tässä opinnäytetyössä on luotu muovituotetehtaan nykyinen 3D-layout sekä tehdään layout-suunnittelu toimeksiantajan toiminnassa olevalle tehtaalle. Toimeksiantajana työssä toimii Merocap Oy. Layout-kuvia tehtaasta ei julkaista tässä opinnäytetyössä. Työssä keskitytään tehtaan nykyisen layoutin parantamiseen ja vältettävissä olevien huoltokustannusten poistamiseen. 3D-layoutin toteutus toimii toimeksiantajan apuna tulevaisuuden layout-muutoksia tehdessä. Tällä hetkellä Merocap Oy:n tehdastiloissa toimii myös NC-Milltop Oy. CNC-koneistukseen keskittyvä Milltop tekee alihankintana muotit muun muassa Merocap Oy:n käyttöön. Merocap Oy:n tuotteet ovat aina asiakaslähtöisiä tilauksia, joten tuotteita tehdään varastoon vain hyvin harvoin. Varastotilat on varattu pääasiassa muoteille ja materiaaleille. (1.) 1.1 Merocap Oy Merocap on Vihdin Nummelassa toimiva muovituotteita ja muotteja tuottava perheyritys. Muoviteollisuudessa vuodesta 1992 toimineen yrityksen toimintaan kuuluu muovituotteiden lisäksi asiakaskohtainen myymäläkalusteiden suunnittelu ja valmistus, design-tuotteiden valmistus sekä myymälätarvikkeet. Merocap tarjoaa laajoja palvelukokonaisuuksia. Pääasiakaskunta koostuu teollisuudesta ja kaupasta. Yhteistyössä NC-Milltop Oy:n kanssa tuotetaan myös muotteja ja muuta CNC-koneistusta. (1.) 1.2 Työn tavoitteet Tämän opinnäytetyön tarkoitus on parantaa nykyistä tehdaslayoutia sekä luoda siitä Solid Edge -ohjelmalla 3D-layout, jolla helpotetaan tehtaan layoutin myöhempiä muutosvalintoja. Tehtaassa tehdään tyhjiömuovausta, pöytäjyrsintää, laserleikkausta ja akryylin kuumamuovaustyöstöä. Työn tarkoitus on pääasiassa 3D-mallin teko sekä laserleikkauskoneiden sijoitteluun niin, että pölylle herkät laserleikkaimet ovat omina yksiköinään pölyltä suojassa. Opinnäytetyn tuloksena on valmis 3D-malli tehtaasta sekä layout-suunnitelma toimeksiantajan käyttöön. 6
7 2 PERUSTEET LAYOUT-SUUNNITTELUUN Layout on vakiintunut termi, jolla tarkoitetaan tuotantojärjestelmän fyysisten osien, kuten koneiden, laitteiden, varastopaikkojen ja kulkureittien sijoittelua tehtaassa. Työnkulun ja tuotantolaitteiden sijoittelun perusteella layoutit voidaan jakaa kolmeen päätyyppiin: tuotantolinjalayoutiin, funktionaaliseen layoutiin ja solulayoutiin. (2, s. 475.) Layout-suunnittelun keskeisenä tavoitteena on materiaalivirtojen tehokas suunnittelu. Materiaalien kuljetuskerrat ja -matkat pyritään minimoimaan osastojen ja työpisteiden sijoittelua suunniteltaessa. Tuotannonohjauksen ja toiminnan kehittämisen kannalta on edullista pyrkiä selkeisiin materiaalivirtoihin. Työpisteet tulee sijoittaa siten, että materiaalien siirtoetäisyydet ovat pienet. (2, s. 428.) Hyvän layout ominaisuudet ovat seuraavat: - materiaalivirrat ovat selkeät - layout on helposti ja joustavasti muutettavissa - materiaalien siirtotarve on pieni - kuljetusmatkat ovat lyhyet - erityisosaamista vaativa valmistus on keskitetty samaan paikkaan - tehtaan sisäiset palvelut ovat sijoitettu käyttöpaikan lähelle - materiaalien vastaanotto ja jakelu on tehokasta - sisäinen kommunikaatio on helppoa - eri valmistusvaiheiden erityistarpeet on otettu huomioon - kaikki tila on tehokkaasti käytetty, ja - työturvallisuus ja -tyytyväisyys on otettu huomioon (2, s. 428). Layout-suunnittelussa on myös otettava huomioon mahdolliset laajennus- ja muutostarpeet. Tuotantomäärien ja tuotetyyppien muuttuessa layoutia on pystyttävä muuttamaan joustavasti. Mahdolliset muutostarpeet pitää ottaa huomioon erityisesti vaikeasti siirrettävien koneiden ja laitteiden sijoittelussa. Maalaus- ja tuotantolinjat, raskaat koneet ja kiinteät varastorakennelmat on sijoitettava siten, etteivät ne haittaa layoutin myöhempää kehittämistä. (2, s. 428.) 7
8 2.1 Layout-tyypit Tuotantolinja Tuotantolinjassa koneet ja laitteet ovat valmistettavan tuotteen työnkulun mukaisessa järjestyksessä. Tuotantolinja on erikoistunut tietyn tuotteen valmistamiseen. Valmistus ja kappaleenkäsittely on automatisoitua ja tehokasta. Työnkulku on selkeää, ja eri työvaiheiden välillä voidaan käyttää mekaanisia kuljettimia. (2, s. 475.) Suuri volyymi ja korkea kuormitusaste ovat keskeisiä edellytyksiä tuotantolinjan rakentamiselle. Suurien valmistusmäärien ansiosta tuotteen yksikköhinta muodostuu alhaiseksi, vaikka tuotantolinjan rakentamisen kustannukset ovat suuret. Tuotantolinja sietää huonosti häiriöitä, koska pienikin häiriö vaikuttaa nopeasti koko linjan tuottavuuteen. (2, s. 475.) Kapasiteetin kasvattaminen on vaikeata linjan toteutuksen jälkeen. Tuotantosarjat ovat usein pitkiä, koska tuotteen vaihtaminen toiseen vaatii tavallisesti pitkän asetusajan. Selkeä työnkulku tekee linjan tuotannonohjauksen helpoksi, sillä tuotantolinjaa (kuva 1) ohjataan käytännössä yhtenä kokonaisuutena. (2, s. 476.) KUVA 1. Tuotantolinjalayout (2, s. 476) 8
9 2.1.2 Funktionaalinen layout Funktionaalisessa layoutissa koneet ja työpaikat on ryhmitelty työtehtävän samankaltaisuuden perusteella. Esimerkiksi kaikki sorvit ovat sorvaamossa ja hitsauspaikat hitsaamossa. Funktionaalista layoutia nimitetään myös teknologiseksi layoutiksi koneiden tuotantoteknologiaan perustuvan ryhmittelyn vuoksi. (2, s. 476.) Funktionaalisessa layoutissa tuotantomäärät ja tuotetyypit voivat vaihdella huomattavasti. Koneet ja laitteet ovat tavallisesti monipuolisia ja yleiskoneita, joilla voidaan valmistaa joustavasti erilaisia tuotteita. Tuotteet valmistetaan yksittäiskappaleina tai sarjoina. Toisistaan poikkeavien työnkulkujen vuoksi materiaalinkäsittelyyn voidaan soveltaa automaatiota hyvin rajoitetusti. Tuotannonohjaus perustuu eri koneille jonottavien töiden järjestelyyn. Töiden ohjaus oikea-aikaisesti työvaiheesta toiseen on hankalaa. Työjonot kasvattavat keskeneräisen tuotannon määrää ja pidentävät tuotannon läpäisyaikaa. Työpisteiden välisen suuren etäisyyden vuoksi materiaalien kuljetus- ja käsittelykustannukset muodostuvat suuriksi. Työnvaiheiden välillä olevien välivarastojen ja työpisteiden suuren etäisyyden vuoksi laadunhallinta on hankalaa. (Kuva 2.) (2, s. 476.) KUVA 2. Funktionaalinen layout (1, s. 477) Funktionaalisen layoutin toteutus on helppo ja halpa tuotantolinjaan verrattuna. Kapasiteetin kasvattaminen on joustavaa samoin kuin erilaisten tuotteiden valmistaminen. Funktionaalisen layoutin tuottavuus on tuotantolinjaan verrattuna heikompi ja kuormitusasteet jäävät keskimäärin mataliksi. (Kuva 3.) (2, s ) 9
10 KUVA 3. Funktionaalisen layoutin ero tuotantolinjaan. (2, s. 477) Solulayout Solulayout muodostaa itsenäisen, eri koneista ja työpaikoista kootun ryhmän, joka on erikoistunut tiettyjen osien valmistamiseen tai työvaiheiden suorittamiseen. Solulayout on eräänlainen välimuoto funktionaalisesta layoutista ja tuotantolinjasta. (2, s. 477.) Solujen läpäisyajat ovat huomattavan lyhyet funktionaaliseen layoutiin verrattuna. Materiaalivirta on selkeä eikä siinä esiinny välivarastoja. Solu pystyy valmistamaan joustavasti niitä tuotteita, joiden valmistukseen se on suunniteltu. Asetusajat siirryttäessä tuotteesta toiseen ovat lyhyet. Solu on joustavampi kuin tuotantolinja ja tehokkaampi kuin funktionaalinen järjestelmä omassa tuoteryhmässään. (Kuva 4.) (2, s ) KUVA 4. Solulayout (2, s. 478) 10
11 2.2 Layoutin valinta ja suunnittelu Layout-tyyppi valitaan tuotevalikoiman laajuuden ja tuotettavien määrien perusteella. Tuotantolinjalayoutia sovelletaan tuotettaessa suuria määriä samantyyppisiä tuotteita. Funktionaalinen layout on parhaimmillaan, kun valmistettavien tuotetyyppien määrä on suuri, mutta tuotantomäärät pienet. Solulayoutia käytetään valmistettaessa eri tuotteita toistuvasti, mutta ei kuitenkaan niin paljon, että kannattaisi muodostaa oma tuotantolinja. Soluissa voidaan valmistaa tuotantolinjaa joustavammin erityyppisiä tuotteita. (2, s. 479.) KUVA 5. Tuote-määrä -analyysi (2, s. 479) 2.3 Merocap Oy:n layout-malli Tehtaan toimintapa perustuu hyvin vahvasti funktionaaliseen layoutiin, jossa samat työkoneet on sijoitettu omaksi alueekseen. Tämä näkyy myös tuotannossa monina eri tuotteina, jotka kuitenkin työstetään samoilla työkoneilla. Esimerkiksi pöytäjyrsintään voidaan tuoda tuotteita työstettäväksi suoraan levymateriaalista, aihioiksi leikattuna laserleikkauksesta tai valmiita aihioita tyhjiömuovauksesta. 11
12 3 TILAUKSESTA VALMIIKSI TUOTTEEKSI Merocap Oy:n tuotekehityksen tuotteet ovat aina asiakaslähtöisiä. Tuote valmistetaan aina asiakkaan toiveiden mukaisesti joko valmiista piirustuksista tai tuotekehitystä jatketaan eteenpäin asiakkaan toiveiden ja omien suunnittelupalvelujen avulla. 3.1 Tilauksen kohdennuspiste Tilauksen kohdennuspisteellä tarkoitetaan sitä kohtaa materiaalivirrasta, jossa tuote kiinnitetään asiakkaan tilaukselle: esimerkiksi varasto-ohjautuvassa tuotannossa kohdennuspiste sijaitsee lopputuotevarastossa. Tällöin tuotteita valmistetaan sisäisten tuotantotilausten perusteella lopputuotevarastoon, josta ne asiakkaan tilauksen perusteella toimitetaan asiakkaalle. (3.) Kuvassa 6 esitetään keskeisimmät tilauksen kohdennuspisteen paikat ja niitä vastaavat tuotantotyypit: varasto-ohjautuva tuotanto (MTS = Make to Stock), tilauksesta kokonpano (ATO = Assemble to Order), tilauksesta valmistus (MTO = Make to Order) ja tilauksesta suunnittelu (ETO = Engineer to Order). Näiden perustyyppien lisäksi kohdennuspisteen mukaan voidaan kuvata muitakin tuotantotyyppejä, kun määritellään tarkemmin, mitä tapahtuu asiakastilauksen laukaisemana ja mitä sitä ennen. Tilauksen kohdennuspisteestä käytetään suomeksi myös termiä tilauksen iskupiste sekä englanninkielisestä nimestä Order Penetration Point tulevaa lyhennettä OPP. (3.) Merocap Oy:n tilauksien kohdennuspisteet ovat pääsääntöisesti tilauksesta valmistus tai tilauksesta suunnittelu. 12
13 KUVA 6. Tilauksen kohdennuspisteen määritys (3) 3.2 Tilauksesta valmistus Tilauksesta valmistettaessa (MTO eli Make to Order) tilauksen kohdennuspiste (OPP) sijaitsee syvällä tuotannossa: tuote valmistetaan lähes alusta valmiiksi tuotteeksi asti asiakkaan tilauksen pohjalta. Lopputuotevarastoa ei ole, vaan tuotannon varastot ovat keskeneräistä tuotantoa sekä materiaaleja, komponentteja ja osia. (4.) Tilauksesta valmistus on tyypillinen ratkaisu tilanteissa, joissa tuotantomäärä on suhteellisen pieni verrattuna eri lopputuotevaihtoehtojen määrään. Tällöin lopputuotevarasto ei ole käytännössä mahdollinen: kaikkien eri lopputuotevarianttien varastointi vaatisi suhteettoman paljon sitoutunutta pääomaa ja aiheuttaisi paljon kustannuksia. Jo varastotila voi olla rajoittava tekijä. (4.) 13
14 Tilauksesta valmistettaessa asiakkaan kokema toimitusaika on huomattavasti pidempi kuin varasto-ohjautuvassa tuotannossa ja usein myös selkeästi pidempi kuin tilauksesta kokoonpantaessa. Tilauksesta valmistus valitaan tilauksesta kokoonpanon sijaan esimerkiksi tilanteissa, joissa tuote ei sovellu moduloitavaksi tai sitä ei ole moduloitu tai mikäli tuotantomäärät ovat niin pienet, ettei moduulien varastointi olisi taloudellisesti järkevää. (4.) Tilauksesta valmistus mahdollistaa hyvin laajan tuotevalikoiman. Varastoon sitoutuu suhteellisen vähän pääomaa, koska varasto on osina ja komponentteina, ei valmiina tuotteina. Kaikki keskeneräinen tuotanto liittyy johonkin asiakastilaukseen, mikä pienentää riskiä. Tuotannon työmäärä voi vaihdella eri ajankohtina voimakkaastikin, koska tuotannon aktiviteetit riippuvat tilauksista. (4.) Puhtaimmillaan tilauksesta valmistus tarkoittaa sitä, että tuote on suunniteltu valmiiksi ja siitä on olemassa piirustukset ja työohjeet. Käytännössä rajaviiva tilauksesta valmistettavien ja tilauksesta suunniteltavien tuotteiden välillä ei ole aina täysin ehdoton, vaan tilauksesta valmistettaville tuotteille voidaan tehdä pienimuotoista suunnittelutyötä. Tilauksesta valmistettaville tuotteille voidaan myös ostaa osia tai materiaaleja tilauskohtaisesti. Jos pääosa osista tai materiaaleista ostetaan asiakkaan tilauksen laukaisemana, voidaan puhua myös tilauksesta ostosta tuotantotapana (Purchase to order tai Buy to order). (4.) 3.3 Tilauksesta suunnittelu Tilauksesta suunniteltaessa (ETO eli Engineer to Order) tilauksen kohdennuspiste (OPP) sijaitsee syvimmällä tuotannossa eli kauimpana asiakkaasta muihin tuotantotyyppeihin verrattuna (tilauksesta valmistus, tilauksesta kokoonpano ja varasto-ohjautuva tuotanto). Tuote valmistetaan asiakkaan tilauksen pohjalta, mutta valmistamisen lisäksi tilaukseen liittyy myös tuotesuunnittelua. Lopputuotevarastoa ei ole, vaan tuotannon varastot ovat keskeneräistä tuotantoa sekä materiaaleja, komponentteja ja osia. Tuotanto voi myös toimia ilman materiaalivarastoja tai vähäisillä materiaalivarastoilla ja hankkia tarvittavat materiaalit asiakastilauksen mukaan. (5.) Tilauksesta suunnittelu on tyypillinen toimintatapa tilanteissa, joissa asiakas tarvitsee juuri hänelle valmistetun tuotteen. Esimerkiksi laitteisto mitoitetaan tarkan käyttökohteen mukaisesti tai tuotteeseen vaaditaan toiminnallisuutta, jota olemassa olevissa tuotteissa ei ole. Suunnittelun määrä voi vaihdella: tilauksesta suunnittelussa suunnittelu voi tarkoittaa pientä tilauskohtaista modifikaatiota 14
15 tai mitoitusta tai kokonaan uuden toiminnallisuuden suunnittelua tuotteeseen. Tilauksesta suunnittelussa on eri tuotantotavoista pisimmät toimitusajat asiakkaalle, mutta asiakkaalle voidaan tarjota juuri tarpeen mukainen tuote, sillä tuotevarianttien määrä on ainakin teoriassa äärettömän suuri. Varastoriskit ja varastoon sitoutunut pääoma ovat myös pienempiä kuin muissa tuotantotyypeissä. (5.) 15
16 4 TEHTAAN TUOTANTO JA TOIMINTA Merocap Oy:n Nummelan tehtaalla suuri osa tuotteista valmistetaan tyhjiömuovauksella. Tyhjiömuovattu aihio vaatii melkein aina jälkityöstöä valmiin tuotteen saavuttamiseksi. Yleisimmät jälkityöstövaiheet ovat CNC-koneistus, stanssaus, sahaus tai jyrsintä. Muovilevyjen työstöön käytetään myös laserleikkaus ja -merkkauskoneita. Valmiit aihiot saadaan leikkaamalla jopa 10 mm paksua muovilevyä haluttuun muotoon. Laserleikattuja levyaihioita työstetään yleensä vielä lämpörautoja käyttäen särmäämällä levyjä haluttuun muotoon esimerkiksi laatikkomaisia muotoja haluttaessa. 4.1 Tyhjiömuovaus eli alipainemuovaus Alipainemuovausmenetelmässä levymäinen, esilämmitetty aihio lasketaan muotin päälle. Tämän jälkeen muotin ja aihion väliin jäänyt tila alipaineistetaan. Tällöin muovi muotoutuu tarkasti muotin muotoon. Jäähtymisen jälkeen muovattu aihio siirretään leikkaukseen ja jatkojalostukseen. Muottimateriaaliksi soveltuvat esimerkiksi alumiini, puu, epoksi ja lasikuitu. (6.) (Kuva 7.) KUVA 7. Tyhjiömuovauksen periaate (7, s. 56) 16
17 Tehtaalla suurin osa tuotteista valmistetaan tyhjiömuovaamalla. Tyhjiömuovauksessa käytettävät muotit tulevat alihankintana tehtaan tiloissa toimivalta NC-Milltopilta. Muotit on valmistettu joko MDF-levystä tai alumiinista. MDF-levyn etuna on muotin valmistuksessa hinta. Kun halutaan tuotteesta esimerkiksi vain kappaleen sarjaa, kannattaa käyttää MDF-muottia. Alumiinista valmistetut muotit ovat kaksi kertaa kalliimpia mutta niiden avulla sarjamäärä on käytännössä rajaton. Tyhjiömuovauksella ei päästä ruiskupuristuksen laatutasolle ja terävissä kulmissa on aina vähintään ainepaksuuden kokoinen säde. (Kuva 8.) KUVA 8. Tyhjiömuovauksessa kulmaan syntyvä pyöristys Menetelmä soveltuu niin isojen kuin pientenkin ohutseinämäisten tuotteiden valmistukseen. Alipainemuovauksella aikaansaadaan keveitä, iskunkestäviä, läpinäkyviä, värillisiä ja kierrätyskelpoisia tuotteita. (6.) Pienten muottikustannusten ansiosta alipainemuovaus on edullinen muovituotteiden valmistustapa. Menetelmällä valmistetaan esimerkiksi tuotepakkausten läpinäkyviä kuoria, perävaunujen kuomuja, piha-altaita, kattoluukkuja ja kompostoreita. (6.) Tehtaalla tyhjiömuovausta tehdään neljällä koneella. Koneeseen laitetaan tuotekohtainen muotti ja muottikehys, jotka ajetaan paikalleen trukilla. Koneille raaka-aine tuodaan joko arkeissa käsin varastosta tai automaattisesti rullalta. Valmis aihio tai tuote irrotetaan muotista ja kerätään lavalle joko 17
18 odottamaan siirtoa lopputyöstöön tai pakkausta ja lähetystä varten. Yleensä tyhjiömuovaustuotteet valmistetaan sarjana lavalle tai laatikkoon, josta ne siirretään työstökoneelle viimeistelyä varten. 4.2 Koneistus CNC-koneistus Merocap Oy:n tehtaalla CNC koneistuksessa käytetään 5-akselisia koneistuskeskuksia, joilla tyhjiömuovattuihin aihioihin tehdään jälkityöstö. Jälkityöstössä tyhjiömuovattu aihio istutetaan muottia vastaavaan kiinnitysalustaan, johon se kiinnittyy alipaineella. Tietokoneohjattu työstörata leikkaa ja jyrsii aihiosta halutun tuotteen muodot ja aukot tarvittaviin kohtiin. Jälkityöstö CNC-koneella käsittää yleensä reikien teon ja aihion reunojen muotoleikkaukset. KUVA 9. CNC-koneiden asettelu layoutissa Pöytäjyrsintä Pöytäjyrsintää käytetään paksumpien levyjen työstämiseen valmiiksi tuotteeksi tai jälkityöstössä urien ja reikien tekemiseen. Tätä käytetään esimerkiksi ikkunan kehyksille, kun halutaan lasille syvennys liimausta varten. Pöytäjyrsintää käytetään myös esimerkiksi leikkuulautojen muotoiluun sekä polykarbonaattilevyjen työstämiseen, koska polykarbonaattilevyjen leikkaaminen laserilla värjää leikkausreunan. Pöytäjyrsimiä löytyy tehtaasta kolme. Pöytäjyrsimet ovat raskaita koneita, mutta niiden siirtäminen on hallinosturilla toteutettavissa. 18
19 KUVA 10. Pöytäjyrsinten asettelu layoutissa Stanssaus Tyhjiömuovauksen jälkeen voidaan ohutlevystä tehdyistä aihiot siirtää stanssaukseen. Stanssauksella saadaan tyhjiömuovattuun aihioon leikattua muodot ja reiät yhdellä painalluksella. Stanssaus tarvitsee jokaiselle tuotteelle oman leikkaustyökalun. Stanssausta käytetään pienemmille ohutlevyaihioille, mutta se on sovellettavissa myös isompiin tuotteisiin. Stanssikone on liikuteltava, joten se ei vaadi kiinteää paikkaa. 4.3 Laserleikkaus Laserleikkauksessa leikattavaan materiaaliin kohdistetaan lasersäde, joka leikkaa, polttaa, sulattaa tai höyrystää leikkausjäljen. Laserleikkauksella saadaan muoviin erittäin tarkka ja hieno leikkuujälki, eikä leikkuureunojen jälkityöstöön ole tarvetta. Laserleikkauksella voidaan myös merkitä tai piirtää muovin pintaan jälkiä. Lasermerkkausta voidaan käyttää akryylin taivutuksessa taivutuskohdan merkkaukseen tai haluttaessa lisätä levyn pintaan esimerkiksi tekstiä. 4.4 Särmäys Akryyli- ja PET-levyjen särmääminen tapahtuu lämpörautojen avulla. Särmättäessä levy asetetaan vastusraudan päälle halutusta taittokohdasta ja annetaan levyn kuumentua, kunnes se on taivutettavissa. Lämmitetty kohta mahdollistaa levyn taittamisen, ja se jäähtyy nopeasti jääden haluttuun asentoon. Särmäyksessä käytettävät levyaihiot leikataan laserleikkureilla, josta ne siirretään särmäyspisteelle. 19
20 4.5 Kuumamuokkaus eli uunitus Kuumamuokatut osat valmistetaan valmiiksi leikatuista levyaihioista uunissa lämmittämällä. Levyt lämmitetään uunissa muovauslämpötilaan, minkä jälkeen ne asetetaan muotin päälle jäähtymään. Jäähtymisen jälkeen aihiot eivät enää palaudu alkuperäiseen muotoonsa ilman uudelleen kuumennusta. Näin levyihin saadaan muovattua hyvin monenlaisia muotoja. 20
21 5 LAYOUT-SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT Layout-suunnittelu aloitettiin tutustumalla tehtaan tuotantoon ja työkoneilla valmistettaviin tuotteisiin. Tämä tapahtui suunnittelutyön ohessa, kun tuotteille kartoitettiin valmistusmenetelmiä. Tehtaan tilankäytön hahmottamiseen tehtiin tehtaasta 3D-näköismalli Solid Edge -CAD-ohjelmalla, jonka kokoonpanossa laitteita pystyi siirtelemään ja kääntelemään haluttuihin paikkoihin. 5.1 Tehtaan alkuperäinen layout 3D-mallin tarkoitus oli olla niin tarkka, että jokaisen koneen mallista näki heti, mitä konetta sillä kuvataan. Tehtaan koneet olivat sen verran vanhoja, ettei niistä valmiita 3D-malleja löytynyt. Poikkeuksena on Motoman robotti, jonka 3D-malli löytyi valmistajan internet-sivuilta. Kaikki koneet mitattiin rullamitalla ja omia mittapiirroksia apuna käyttäen. Koneista mallinnettiin täysikokoiset 3Dmallit virtuaalitehtaan kokoonpanoon. 5.2 Huomiot Kulku varasto- ja kokoonpanohallista tehtaaseen tapahtuu tehtaan päätyovesta sekä varastohallin ja tuotantohallin yhdistävästä ovesta. Jätteet ja tyhjiömuovauskoneiden muottikehykset kuljetetaan päätyovesta. Tehtaan laitekantaan kuuluu neljä tyhjiömuovauskonetta sekä kaksi viisiakselista CNC-konetta, joiden uudelleensijoittelu tehtaaseen olisi ollut erityisen hankalaa. CNC-koneet ja tyhjiömuovauskoneet ovat suuria laitteita ja painavat useita tonneja. Niiden siirtäminen onnistuisi hallinostureiden avulla mutta se olisi todella työlästä. Lisäksi tyhjiömuovauskoneet ovat käytössä joka päivä ja niiden käyttöaste on suurin koko tehtaassa, joten niiden uudelleenjärjestäminen aiheuttaisi tehtaalle liian suuren seisakin hyötyihin nähden. Alkuperäisen layoutin mukainen sijoittelu kuitenkin toimi niiden osalta erittäin joustavasti ja uutta layoutia päätettiin muokata tyhjiömuovauskoneiden ja CNC-koneiden ehdoilla. Toinen hankaluuksia aiheuttava yksikkö oli Motoman-robotti. Robotilla työstetään tyhjiömuovattuja ohutlevytuotteita CNC-koneiden tapaan. Erona CNC-koneeseen on erillinen työstöpöytä. Robotin 21
22 siirtäminen tuottaisi mahdollisesti paljon lisätyötä, koska jokainen työstöohjelma pitäisi ohjelmoida uusiksi, jos robottia siirrettäessä työstöpöydän fyysinen koordinaatisto muuttuisi. Toisaalta sen siirtäminen omaan nurkkaansa toisi tehtaaseen paljon kaivattu tilaa ja sujuvuutta työkiertoon. Yhtenä parannuskohteena tehtaassa oli lasernurkkaus, jossa pölyherkkä laserkone ei kestä pöytäjyrsin alueelta leijailevaa mdf-pölyä. Laitteen huoltovälit lyhenivät turhaan, huoltokustannukset kasvoivat liian suuriksi ja tuottavuus kärsi. Tehtaan 3D-layoutin valmistuessa tehtaalle saatiin uusi pöytäjyrsin ja loppuvuodesta saapuu laserleikkaukseen tilattu laserleikkaus ja -merkkauskone. Molemmat koneet on mallinnettu alkuperäiseen layoutiin. 5.3 Työturvallisuuden huomiointi Työsuojelu, työturvallisuus ja työhyvinvointi vaikuttavat merkittävästi työpaikan toimintaan ja tuottavuuteen. Kun ne ovat kunnossa, sujuu työnteko mutkattomasti, työntekijät voivat hyvin ja toiminta on tuottavaa. (8.) Tehtaissa työturvallisuus on prioriteettina aina muutoksia tehdessä. Koskipa se sitten kokonaan uutta layoutia tai vain uuden koneen asentamista. Monesti työturvallisuuden huomiointi mutkistaa layout-suunnitelmien valmistumista ja rajoittaa mahdollisten layout-versioiden määrää. Myös Merocap Oy:n tehtaalla piti layout-suunnitelmissa ottaa huomioon työturvallisuuteen liittyviä seikkoja. Pöytäjyrsinnässä huomioon oli otettava terän katkeaminen. Työajo tapahtuu yleensä myötäpäivään, joten terän katkeamisen tapahtuessa terä lentää työntekijästä pois päin kohti takaseinää. Näin ollen jyrsinpöytä olisi sijoitettava aina takaosa seinään päin tai varmistettava, ettei pöydän sijoittaminen tuota vaaraa sen takana kulkevalle työntekijälle. Tehonlähteiden suuren tilantarpeen vuoksi seinämyötäinen asentaminen oli kuitenkin jopa helpoin tapa pöytäjyrsinten sijoitteluun. 22
23 KUVA 11. Pöytäjyrsinten asettelu Laserleikkauksessa syntyvät kaasut aiheuttavat suuren terveysriskin. Koska uusi laserkone oli tilattu, kaasunpoisto oli suunniteltava paremmaksi. Laserkoneille suunniteltiin uusi kaasunpoistojärjestelmä, jonka imukone saatiin asennettua entisen maalaushuoneen seinässä olevaan tuuletusaukkoon. Järjestelmään asennettiin myös automaattinen sulkupelti, jolla lisättiin energiatehokkuutta. KUVA 12. Laserkoneiden sijoittelu ja kaasunpoisto 23
24 Kaikki työkoneet vaativat oman työalueensa, jolla pienennetään työtapaturmien riskiä. Koneiden sijoittelussa otettiin huomioon käytön helppous ja työtila unohtamatta niiden vaikutusta koneen käyttöturvallisuuteen. 5.4 Koneiden huollettavuus ja käyttö Työkoneiden kunnossapidon ja käytettävyyden optimointi on suuri osa tehtaan tuottavuudesta. Koneiden huolto täytyy sujua aina ripeästi ja mieluiten ilman seisakkia. Layout-suunnittelussa koneiden ympärille jätettiin vapaata tilaa huoltotöiden ja työkoneiden käytön helpottamiseksi. Avonaisessa hallissa työkoneita ei ole suljettu omiin tiloihin, joten työalueen rajat täytyy rajata viereisten työpisteiden ja työkoneiden mukaan. Koneiden voimalähteet on sijoitettuna työkoneiden takaosaan, jolloin ne eivät hankaloita koneen käyttöä ja parantavat työturvallisuutta. Huollon aikana tarvitaan kuitenkin riittävä tila osien vaihtoon ja huoltolaitteiden siirtelyyn koneen ympärillä. Työstökoneen käyttöalueella on varattava tilaa myös erilliselle työtasolle, työtilaa aihioiden käsittelyyn sekä kuormalavatilaa tavaran pakkaamista ja kuljettamista varten. Muovijätteen keräämiselle tarvitaan jokaisella työpisteellä oma roskakori tai lava, jonka kuljetus kierrätyspisteelle tulisi olla vaivatonta. Tehtaalla syntyy päivittäin suuret määrät muovijätettä. Pöytäjyrsinten ja CNC-koneiden käyttö tuottaa muovilastua ja pölyä, joiden siivoaminen päivittäin jokaisen työvuoron jälkeen on erittäin tärkeää. Jokaisen työntekijän vastuulla on siivota oma työpiste aina työvuoron päätyttyä. Lastujen kertyminen ahtaisiin paikkoihin voi johtaa käyttöturvallisuusriskeihin ja vaikuttaa huomattavasti esimerkiksi paloturvallisuuteen. Koneiden sijoittelussa oli otettava huomioon imurin ja paineilman käyttö puhdistuksessa. 24
25 6 3D-MALLI Tehtaan 3D-mallin tarkoitus oli helpottaa tehtaan tilojen hahmottamista todellisten mittojen mukaan. Koneista haluttiin myös tehdä mahdollisimman tarkasti aidon näköisä, jotta tarvittaessa tehtaan 3D-mallia voisi käyttää tehtaan esittelyyn ilman tehtaalla käyntiä ja toimeksiantajan web-sivuilla. Työkoneet mallinnettiin Solid Edge -CAD-ohjelmalla. Koneet mallinnettiin yksitellen ja lisättiin kokoonpanoon. Kokoonpanon pohjalle mallinnettiin tehtaan kiinteät seinät kokonaistilan tarkastelua varten. 3D-kokoonpanon käytön helpottamiseksi koneet on sidottu pohjistaan hallin lattiaan, joten niiden siirtäminen onnistuu ainoastaan raahaamalla niitä lattiaa pitkin. Kuvassa 13 näkyy numeroidut vaiheet tehtaan 3D-kokoonpanon käyttöä varten seuraavasti: 1. Osapuusta tai kokoonpanosta valitaan klikkaamalla haluttu kone. 2. Move on Select -työkalulla voidaan 3D-mallia kääntää haluttuun asentoon. 3. Drag Component työkalulla voidaan haluttua 3D-mallia raahata pitkin 3D-mallin lattiaa haluttuun paikkaan. 4. Move on Select -työkalu antaa valittuun 3D-malliin käyttöpyörän. Klikkaamalla haluttua suuntanuolta voidaan 3D-mallia siirtää haluttuun suuntaan. Klikkaamalla rengasta voidaan 3D-mallia kääntää 360 astetta kursoria liikuttamalla. 25
26 KUVA 13. Kokoonpanomallin käyttöpaneeli 26
27 7 VALMIS LAYOUT Valmis layout myötäilee vanhaa tehdasta isokokoisten ja painavien tyhjiökoneiden sekä CNC-koneiden pystyessä omilla paikoillaan. Uusien sijoitteluiden myötä tehtaasta tuli virtaviivaisempi ja alussa läpikäytyjä epäkohtia saatiin korjattua. Työvaiheiden yhdistyttyä materiaalia ei tarvitse liikutella ahtaassa hallissa työpisteeltä toiselle niin paljon. 3D-kokoonpanomallista käännettyjä 2D-piirustuksia on helppo sommitella myös tulevaisuudessa. Koska tehtaassa ei ole sisäseiniä koneiden solumaiseen eristämiseen päädyttiin käyttämään hyväksi tehtaan ulkoseiniä ja tekemään layoutista rengasmainen. Materiaalikuljetusetäisyyksien koneelta toiselle pyrittiin pitämään mahdollisimman lyhyinä. 7.1 Laserleikkaus ja särmäys Lasernurkkaus uudistuu toisen ison laserleikkaimen saapuessa ja uuden ilmanvaihtosysteemin valmistuttua. Lasernurkkauksen yhteyteen siirretään lämpöraudat ja niiden tarvitsemat taivutuspöydät ja telineet. Näin ollen valmiit aihiot voidaan siirtää laserleikkauksesta suoraan taivutustyöstöön ilman erillistä lavaa tai siirtopöytää. (Kuva 14.) KUVA 14. Laserkoneiden ja särmäyspöytien työtilat 27
28 Uunilla valmistettaviin tuotteisiin tarvittavat muottitelineet siirrettiin laserkoneiden läheisyyteen sulauttamaan työvaiheita. Särmäykseen tarvittava tila saadaan siirtämällä Trotec laserkone varastohallin puolelle, jossa se toimii oma yksikkönään Exit-kylttien valmistuspisteenä. Näin päästään eroon pölyherkän laserleikkaimen turhista huoltokustannuksista ja pääasiassa yhden tuotteen käyttöön keskitetty tuotanto voidaan asettaa omaksi solukseen. Kylttien tekemiseen suunniteltiin oma työ- ja valopöytä, joka helpottaa tuotteen valmistuksessa ja laaduntarkkailussa. Lopullisessa layoutissa laserkoneista Trotec on siirrettynä varastohallin puolelle. 7.2 Robotti Robotilla työstetään pienempiä tuotteita lähes samoin kuin CNC-koneilla. Robotilla työstettävät tuotteet ovat ohutlevystä tehtyjä tyhjiömuovauskappaleita. Tuotteet ovat kiinnitettynä robotin edessä olevaan työstöpöytään, josta robotti ajaa tuotteen rajaukset. Erona CNC-koneisiin on robotin käyttämä työstöpöytä, joka ei ole kiinteässä rungossa robotin kanssa. Robottia hallinnoidaan suojahäkin ulkopuolelta ja työkierron aloittamisen jälkeen robotti toimii itsenäisesti. Koska robotin käyttö on tuotannossa jatkuvaa, oli sen siirtäminen omaksi solukseen järkevintä. Robottiyksikön siirtäminen saattaa tuottaa ongelman työstöohjelmien kanssa, jotka perustuvat asetettuun nollapiste-koordinaattiin. Siirtäessä fyysinen nollapiste saattaa muuttua, jolloin työstöradat täytyisi ohjelmoida uudelleen. Tätä on yritetty välttää hitsaamalla runko yhtenäiseksi siirtoa ajatellen, mutta raskaan yksikön siirto voi kaikesta varotoimista huolimatta muuttaa teräsrakenteen muotoa. Omana yksikkönään robotin käyttö on helpompaa ja sujuvoittaa materiaalivirtaa myös jyrsinten ja laserkoneiden välillä. (Kuva 15.) 28
29 KUVA 15. Motoman-robotti uudessa layoutissa 7.3 Pöytäjyrsintä Pöytäjyrsimet aseteltiin omaksi yksikökseen vain pienin muutoksin. Kaikki jyrsimet siirrettiin samaan linjaan osoittamaan seinää kohti, jolloin linjassa olevien jyrsinten eteen saatiin tilaa työpisteille sekä materiaalin ja aihioiden käsittelyyn. (Kuva 16.) KUVA 16. Pöytäjyrsimet 29
30 7.4 Tulosten analysointi Tehtaan yleisilme ei valmiissa layoutissa muuttunut paljon mutta tarvittavaa lisätilaa ja joustavuutta materiaalivirtaan saatiin merkittävästi. Tyhjiömuovauskoneet säilyivät omilla paikoillaan, koska niiden toiminta on tehtaalla suurimmalla käyttöasteella. Robotin siirtäminen omaan nurkkaansa oli riskialtista mutta sen tuoma lisätila ja toimintojen sulautuminen tulee parantamaan tehtaan toimintaa huomattavasti. Käytännössä riskin toteutuminen tulee ilmi vasta robotin siirtämisen ja uudelleen käyttöönoton jälkeen. Suunnittelussa päästiin layout-perusteiden mukaisiin tuloksiin, joilla pyrittiin mm. lyhentämään materiaalien ja tuotteiden siirtoetäisyyksiä. Samankaltaiset tuotteet valmistetaan samoissa paikoissa ja yhtenevät työvaiheet on siirretty lähemmäksi toisiaan. Tehtaan toiminta perustui paljon solulayout tyyppiseen ratkaisuun, koska tuotteet tehdään sarjoissa ja uuden sarjan aloittamiseen vaadittava asetusten vaihto on lyhyt. Solulayout näkyy myös yhdistettyinä työvaiheina esimerkiksi uuden layoutin lasernurkkauksessa, jossa laserkoneet ja särmäys ovat yhdistettynä. Tehtaan toimintaa voidaan osittain kuvata myös funktionaalisena layout-tyyppinä samanlaisten tuotantokoneiden keskityttyä omille alueilleen ja asiakkaille satunnaisesti valmistettavia yksittäiskappaleita voidaan valmistaa helposti. Raskaiden koneiden jättäminen omille paikoilleen on tällä hetkellä paras vaihtoehto. Tyhjiömuovauskoneiden siirtäminen on järkevintä vain siinä tapauksessa, jos tehdasta tulevaisuudessa laajennetaan merkittävästi. Tyhjiökoneiden käyttöaste tulee olemaan jatkossakin suurin ja tehtaan toiminnan kannalta helpoin ratkaisu on mukauttaa tuotanto niiden ympärille. Tehtaan 3D-malli onnistui odotettua paremmin. Laitteet ovat helposti tunnistettavia ja tehtaan layout hahmottuu selkeämmin kuin 2D-piirustuksesta. Tehtaan 3D-kokoonpanotiedostosta tuli isokokoinen, joten se on raskas ja toimii hitaasti heikkotehoisilla tietokoneilla. Kokoonpanotiedoston käytön hitaus johtuu luultavasti Solid Edgen tämänhetkisestä versiosta ja luultavasti ongelma ainakin helpottaa seuraavan version myötä. 30
31 8 YHTEENVETO Opinnäytetyössä tehtiin toimeksiantajalle layout-suunnitelma ja 3D-malli tehtaasta. Layout-suunnitelman kehitysidea lähti liikkeelle parista epäkohdasta, joista kriittisimpiä olivat laserkoneen pölyherkkyys ja sen toistuvasti aiheuttamat kunnossapitokustannukset. Uusien laitehankintojen myötä layout-suunnittelua alettiin työstää tehtaan työntekijöiden ja toimeksiantajan esittämien epäkohtien mukaan. Työ hahmottamisen helpottamiseksi ja tehtaan visuaaliseen esittelyyn tehtiin tehtaasta 3D-malli. Tehtaan layout-suunnitelman toteuttaminen 3D-mallia apuna käyttäen osoittautui hyväksi toimintamalliksi. Valmiin tehdaskokoonpanon pyörittely 3D-tilassa hahmotti kokonaistilan käyttöä paljon paremmin kuin pelkän 2D-piirroksen käyttö olisi tehnyt. Mallintaminen ilman koneiden mittakuvia osoittautui työlääksi ja vaati kuvaamista, piirrosten tekoa ja mittaamista. Apupiirrosten, -kuvien ja -mittojen avulla saatiin kuitenkin mallinnettua koneet hyvin aidonnäköisiksi. Tehtaan 3Dmallista tuli visuaalisesti toimiva ja se soveltuu tarvittaessa myös tehtaan esittelyyn ilman käyntiä tehdastiloissa. Tehtaan avoin hallitila asetti layout-suunnittelulle sekä haasteita että vapautta. Tuotantokoneiden asettelu vaati työturvallisuuden huomioimisen, joten täysin vapaasti ei koneita päässyt sijoittelemaan. Suunnitelmassa päädyttiin käyttämään hallin ulkoseiniä, mikä teki layoutista rengasmaisen, joka helpotti tavaran kuljetuksessa varastotiloista työkoneille ja takaisin. Perättäisiä työvaiheita saatiin sijoitettua lähemmäs toisiaan, millä helpotettiin tavaran liikkumista työpisteeltä toiselle. Tehtaan toimintaan tutustuminen kesätyön aikana auttoi projektin läpivientiä ja ongelmakohtien ratkomista. Projekti onnistui hyvin ja aikataulussa pystyttiin lähes suunnitelmien mukaan. 31
32 LÄHTEET 1. Merocap muutamalla sanalla. Merocap. Saatavissa: Hakupäivä Haverila, Matti J. Uusi-Rauva, Erkki Kouri, Ilkka Miettinen, Asko Teollisuustalous. Tampere: Infacs johtamistekniikka Oy. 3. Tilauksen kohdennuspiste. Logistiikan maailma. Saatavissa: Hakupäivä Tilauksesta valmistus. Logistiikan maailma. Saatavissa: Hakupäivä Tilauksesta suunnittelu. Logistiikan maailma. Saatavissa: Hakupäivä Alipainemuovaus eli tyhjiömuovaus. Draft Tech. Saatavissa: Hakupäivä Ihalainen, E. Aaltonen, K. Aromäki, M. Sihvonen, P Valmistustekniikka. Otatieto. Oy yliopistokustannus University Press Finland. 8. Parempi työ. Työturvallisuskeskus. Saatavissa Hakupäivä
LAYOUTIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA TUOTANTOTEHTAAN ALKUJALOSTUSOSASTOLLE
LAYOUTIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA TUOTANTOTEHTAAN ALKUJALOSTUSOSASTOLLE Case: Makron Oy LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULU Tekniikan ala Kone- ja tuotantotekniikka Tuotantopainotteinen mekatroniikka Opinnäytetyö Kevät
Tuotannon laatukeskeinen suunnittelu ja ohjaus
Tuotannon laatukeskeinen suunnittelu ja ohjaus Juha Juntunen mailto:juha.juntunen@pp.nic.fi Opintojakson sisältö Tehdassuunnittelun perusteet Tuotteen valmistusprosessit Kapasiteetin mitoitus Kannattavuusanalyysi
KOKOONTAITETTAVA HENKARI
VAASAN AMMATTIKORKEAKOULU Ryhmä 3 Olli Eronen Tomi Blomback Jaakko Etelämäki KOKOONTAITETTAVA HENKARI 3D-Tuoteprojekti Simultaanisuunnittelu Tekniikka ja liikenne 2005 2 1. SISÄLLYS 2. RYHMÄESITTELY 3
JOUSTAVA YKSITTÄISVALMISTUS. Konepajamiehet 19.4.2011 Kauko Lappalainen
JOUSTAVA YKSITTÄISVALMISTUS Konepajamiehet 19.4.2011 Joustava yksittäisvalmistusautomaatio Target Erävalmistuksen ja yksittäisvalmistuksen tavoitteiden erot Toistuva erävalmistus tai volyymituotanto tuotantolaitteiston
Tutkintokohtainen ammattiosaamisen näyttöjen toteuttamis- ja arviointisuunnitelma
Tutkintokohtainen ammattiosaamisen näyttöjen toteuttamis- ja arviointisuunnitelma Kone- ja metallialan perustutkinto, Koneistaja Valmistustekniikan koulutusohjelma Ammatilliset tutkinnon osat, 90 ov Kaikille
Kone- ja tuotantekniikan perustutkinto
Kone- ja tuotantekniikan perustutkinto Hyväksytty Ammatillisen koulutuksen johtaja 26.06.2017 115 Näyttötoimikunta 18.5.2017 Voimassa 1.8.2017 alkaen Sisällys Valmistustyöt... 3 Asennus- ja automaatiotyöt...
Mikä tekee tuotantojärjestelmästä taloudellisen?
Käsikirjoitus: Mikael Öhman Mikä tekee tuotantojärjestelmästä taloudellisen? Tuotantojärjestelmän taloudellisuus mielletään helposti tuottavuuteen liittyvänä ominaisuutena. Liukuhihna, jolta valmistuu
ArchiCad:istä Inventoriin ja NC-jyrsin mallin teko
ArchiCad:istä Inventoriin ja NC-jyrsin mallin teko Huomattavaa! Kun tallennat archicad:issä Stl tiedoston tarkasta että mallisi on oikeassa mittakaavassa (esim. mikäli ArchiCad malli mallinnettu metrimittakaavassa
Antti Karjalainen KYLMÄLAITETEHTAAN LAYOUT-SUUNNITTELU
Antti Karjalainen KYLMÄLAITETEHTAAN LAYOUT-SUUNNITTELU KYLMÄLAITETEHTAAN LAYOUT-SUUNNITTELU Antti Karjalainen Opinnäytetyö Kevät 2016 Kone- ja tuotantotekniikan koulutusohjelma Oulun ammattikorkeakoulu
Johdanto Tuotteesta Kurssit
Johdanto Ryhmämme tehtävänä oli suunnitella ja valmistaa vaateripustimen keskiosa, joka sopisi muiden ryhmien suunnittelemiin osiin koska joka ryhmällä oli oma osansa suunniteltavana, lähtökohdat antoivat
Gumenius Sebastian, Miettinen Mika Moottoripyörän käynnistysalusta
Gumenius Sebastian, Miettinen Mika Moottoripyörän käynnistysalusta Metropolia Ammattikorkeakoulu Kone- ja tuotantotekniikka Projektisuunnitelma 23..204 Sisällys Lyhenteet Johdanto 2 Projektin tavoitteet
Miehittämätön laserleikkaus - käsin koskematta levystä lavalle 1/6
Miehittämätön laserleikkaus - käsin koskematta levystä lavalle 1/6 2/6 Tietoa yrityksestä ASTES4 on Balernessa, Etelä-Sveitsissä, sijaitseva teolliseen automaatioon keskittynyt riippumaton yritys. ASTES4
LASERBOY LASER- OSAAMISTA VUODESTA 1989
LASER- OSAAMISTA VUODESTA 1989 VESLATEC MONIPUOLINEN LASEROSAAJA Laserleikkaus Laserhitsaus Laserporaus Lasermikrotyöstö Lasermerkintä Särmäys Rummutus LASEROSAAMISTA VUODESTA 1989 Nyt jos koskaan kannattaa
Steel House in the North. Teräksen taitaja pohjoisessa.
Steel House in the North Teräksen taitaja pohjoisessa. 1998 Teräksen taitaja pohjoisessa. Nokian tutkimuskeskus Helsingin Ruoholahdessa - lasipinta-ala 8000 m 2 - teräspaino 160 tonnia - HST-teräksen osuus
Teknisen työn didaktiikka/aihepiirisuunnittelu Tiina Pyhälahti Syksy 1996 Ohjaaja: Ossi Autio
Teknisen työn didaktiikka/aihepiirisuunnittelu Tiina Pyhälahti Syksy 1996 Ohjaaja: Ossi Autio 1.JOHDANTO Aihepiirin tavoitteena on valmistaa esine, joka liittyy ilmaan ja entämiseen ja jossa on jokin pienen
TYÖOHJE SMYYGI- ELI TÄYTELISTA JA IKKUNAPENKKI
NIKO PALONEN / www.suorakon.com TYÖOHJE SMYYGI- ELI TÄYTELISTA JA IKKUNAPENKKI 8.10.2014 JOHDANTO Tämän oppaan tarkoitus on kertoa smyygi- eli täytelistan tekemisestä vanhan hirsirakennuksen ikkunakarmin
Myynnin ja suunnittelun automatisoinnilla lisää tuottavuutta yrityksellesi
Myynnin ja suunnittelun automatisoinnilla lisää tuottavuutta yrityksellesi Cielo on Ihme-3d Oy:n kehittämä pilvipohjainen, nettiselaimella käytettävä palvelu, jolla automatisoidaan mittatilaustyönä valmistettavien
KONEISTUS - CNC-KONEET - MANUAALIKONEET - ALUMIINIKONEET - SAHAT - HAMMASPYÖRÄKONEET
Rensin asiakkaan tuote Ajattele sinäkin euroja - liity Rensin partneriksi KONEISTUS - CNC-KONEET - MANUAALIKONEET - ALUMIINIKONEET - SAHAT - HAMMASPYÖRÄKONEET LEVYTYÖSTÖ - LEIKKAUS - TAIVUTUS, SÄRMÄYS
MEKAJOHTOTIET OY. Mekajohtotiet Oy on johtotiejärjestelmien kehittämiseen,
MEKAJOHTOTIET OY Mekajohtotiet Oy on johtotiejärjestelmien kehittämiseen, valmistukseen ja markkinointiin erikoistunut yritys. Tuotteitamme ovat tikashyllyt, levyhyllyt, valaisinkiskot sekä alumiinirakenteiset
Teetkö töitä teräksestä valmistettavien rakennuspalkkien kanssa? Miten olet automatisoinut tuotantoasi?
1/6 Teetkö töitä teräksestä valmistettavien rakennuspalkkien kanssa? Miten olet automatisoinut tuotantoasi? Kilpailu rakennusalan tuotteissa on varsin raadollista, olipa kyse itse rakennuksista tai vaikkapa
kannet ja kotelot Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto
Metallisen kestomuottikappaleen suunnittelua 1, kannet ja kotelot Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Hae kokoonpano start_assembly_1_x.sldasm. Tehtävänäsi on suunnitella kansi alueille, jotka on
www.ruukki.fi/flex RUOSTUMATONTA TERÄSTÄ
www.ruukki.fi/flex RUOSTUMATONTA TERÄSTÄ JA ALUMIINIA TOIVEIDESI MUKAAN Ruukki FLEX Ruostumaton teräs ja alumiini juuri sinun mittojesi mukaan Ajattele ratkaisua, jossa saat yhden kontaktin palveluna juuri
LISÄÄ KILPAILUKYKYÄ YRITYKSELLESI
TUOTANTOPALVELUT LISÄÄ KILPAILUKYKYÄ YRITYKSELLESI BE Group Oy Ab on osa Pohjois- Euroopan johtavaa teräksen, ruostumattoman teräksen ja alumiinin kauppaan ja tuotantopalveluihin erikoistunutta BE Group
Me tarjoamme. Sinä hyödyt
Me tarjoamme Kolmen konepajan yhteenliittymä tarjoaa käyttöösi monipuolista osaamistaan metallin alihankkijana. Saamme yhdessä aikaan sinulle merkittävän synergiaedun, kun keskitämme voimavaramme yhteen.
Muovituotevalmistaja valmistaa työturvallisuutta noudattaen muoviraakaaineista/puolivalmisteista
NÄYTÖSLAJI, MUOVIALA Yleiskuvaus kilpailulajista Muovituotevalmistaja valmistaa työturvallisuutta noudattaen muoviraakaaineista/puolivalmisteista erilaisia muovituotteita ja muovituotteiden osia erilaisten
TUOTANNON KEHITYSPROJEKTI
Eero Tuomaala TUOTANNON KEHITYSPROJEKTI Oy Escarmat Ltd Tekniikka 2015 VAASAN AMMATTIKORKEAKOULU Kone- ja tuotantotekniikan koulutusohjelma TIIVISTELMÄ Tekijä Eero Tuomaala Opinnäytetyön nimi Tuotannon
3D-tulostus ja laserleikkaus. Johdatus numeerisen ohjauksen työstökoneisiin ja fyysisten kappaleiden tietokonemallinnukseen
3D-tulostus ja laserleikkaus Johdatus numeerisen ohjauksen työstökoneisiin ja fyysisten kappaleiden tietokonemallinnukseen Fyysisten kappaleiden mallinnus tietokoneelle Ohjelmia 2D- ja 3D-mallien tekoon
7. Valukappaleiden suunnittelu keernojen käytön kannalta
7. Valukappaleiden suunnittelu keernojen käytön kannalta Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto Keernoja käytetään valukappaleen muotojen aikaansaamiseksi sekä massakeskittymien poistoon. Kuva 23 A D. Ainekeskittymän
Sakari Kotiranta UUC-POTKURILAITTEEN KOKOONPANOLINJAN LAYOUTSUUNNITELMA
Sakari Kotiranta UUC-POTKURILAITTEEN KOKOONPANOLINJAN LAYOUTSUUNNITELMA Kone- ja tuotantotekniikan koulutusohjelma 2012 UUC-POTKURILAITTEEN KOKOONPANOLINJAN LAYOUTSUUNNITELMA Kotiranta, Sakari Satakunnan
MITÄ ON GEMBA-WALK? Janne Metsolahti Työnjohtaja YIT Infra Oy
MITÄ ON GEMBA-WALK? Janne Metsolahti Työnjohtaja YIT Infra Oy janne.metsolahti@yit.fi MITÄ ON GEMBA-WALK? Sana gemba tulee japanin kielestä ja tarkoittaa todellista paikkaa, paikkaa jossa arvo tuotetaan
Työstäminen robotilla Zenex perustettu 1986 Erikoistunut teknisiin ohjelmistoihin Mastercam CAM-ohjelmisto Mathcad laskentaohjelmisto KeyCreator CAD (ent. CADKEY) Työstörataohjelmien hallinta, DNC etc.
Nikke Hiltula ASETUS- JA VAIHTOAIKOJEN PIENENTÄMINEN SEKÄ TUOTANTOLINJOJEN KÄYTÖN OPTIMOINTI
Nikke Hiltula ASETUS- JA VAIHTOAIKOJEN PIENENTÄMINEN SEKÄ TUOTANTOLINJOJEN KÄYTÖN OPTIMOINTI ASETUS- JA VAIHTOAIKOJEN PIENENTÄMINEN SEKÄ TUOTANTOLINJOJEN KÄYTÖN OPTIMOINTI Nikke Hiltula Opinnäytetyö Kevät
TUOTANNON LAYOUTIN SUUNNITTELU JA TOTEUTUS
TUOTANNON LAYOUTIN SUUNNITTELU JA TOTEUTUS Oy Pamon Ab LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULU Tekniikan ala Kone- ja tuotantotekniikka Tuotantopainotteinen mekatroniikka Opinnäytetyö Kevät 2017 Ville Yli-Viikari Lahden
Ergonomia työterveyden edistäjänä
Ergonomia työterveyden edistäjänä Työterveyslaitoksen koulutus 2016 Mika Nyberg, TtM, tft, erityisasiantuntija mika.nyberg@ttl.fi, Työterveyslaitos, Tampere Työterveyshuolto - Ergonomia Ergonomia on ihmisen
Mitä ovat yhteistyörobotit. Yhteistyörobotit ovat uusia työkavereita, robotteja jotka on tehty työskentelemään yhdessä ihmisten kanssa.
Yhteistyörobotiikka Mitä ovat yhteistyörobotit Yhteistyörobotit ovat uusia työkavereita, robotteja jotka on tehty työskentelemään yhdessä ihmisten kanssa. Yhteistyörobotit saapuvat juuri oikeaan aikaan
Impulsprogramm Materialeffizienz
Pakkausvalmistaja Nordrhein-Westfalenissa Maalien ja lakkojen logistiikan parantaminen Väärät pakkaustavat Sopimaton kuljetustapa Virheet suojauksessa ja käsittelyssä Käsittelyn optimointi Prosessien optimointi
Teollisuuden sähköasennukset ja keskusvalmistus
Teollisuuden sähköasennukset ja keskusvalmistus Elkome Installaatiot Oy on erikoistunut sähköistykseen ja automaatioon. Suunnittelemme ja valmistamme sähkökeskuksia sekä erilaisia erikoiskeskuksia teollisuuden
SYVÄVETO TUOTESUUNNITTELUSSA VINKKEJÄ JA KÄYTTÖKOHTEITA
SYVÄVETOMENETELMÄ Syväveto on levynmuovausmenetelmä ohutlevyosille ja erityisen tehokas sarjatuotannon valmistusmenetelmä. Syväveto mahdollistaa vaativienkin muotojen toteuttamisen. Tuotemuotoilua hyödyntämällä
Painevalut 3. Teoriatausta Revolved Pattern. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa diecasting_3_1.sldprt
Painevalut 3 Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Hae aloituskappale start_diecasting_3_1.sldprt. Tehtävänäsi on suunnitella kansi alueille, jotka on merkitty kuvaan punaisella, vihreällä ja sinisellä
FOREVER Classic. FOREVER Classic+ Universal LÄMPÖSIIRTOMATERIAALIT LASERTULOSTIMILLE
FOREVER Classic Siirtomateriaali vaaleille kankaille, hiirimatoille jne. Pesunkestävyys 40c lämpötilaan Siirtynyt taustakalvo lähes näkymätön Ei koveta kuvakohtaa kankaalla Ei sovellu mustavalkolasereille
Alipainemuovauksen mahdollisuudet tuotesuunnittelun näkökulmasta. Ismo Reponen, IrePoint Oy
Alipainemuovauksen mahdollisuudet tuotesuunnittelun näkökulmasta Ismo Reponen, IrePoint Oy Alipainemuovauksen mahdollisuudet tuotesuunnittelun näkökulmasta Alipainemuovaus on menetelmä, jossa levymäinen
Näytöslajit. Muoviala. Lajivastaava. Finalistit. Asko Hänninen Koulutuskeskus Salpaus asko.hanninen(at)salpaus.fi puh. 044 708 0148.
Näytöslajit Muoviala Lajivastaava Asko Hänninen Koulutuskeskus Salpaus asko.hanninen(at)salpaus.fi puh. 044 708 0148 Finalistit 1 / 8 Aatu Hiltunen Savon ammattija aikuisopisto Joona Reittu Savon ammattija
Tuotannon jatkuva optimointi muutostilanteissa
Tuotannon jatkuva optimointi muutostilanteissa 19.4.2012 Henri Tokola Henri Tokola Esityksen pitäjä 2009 Tohtorikoulutettava Aalto-yliopisto koneenrakennustekniikka Tutkimusaihe: Online-optimointi ja tuotannonohjaus
LASER APPLICATION LAL LABORATORY
LASER APPLICATION LAL LABORATORY Lasertyöstön Oppimisympäristö http://pe.tut.fi/lal/esr LASERLEIKKAUS Perusteet periaate prosessit ominaispiirteet sovellusesimerkkejä Laserleikkaus Seuraavassa esitetään
UUDEN TUOTANTOLAITOKSEN LAYOUTIN, SISÄLOGISTIIKAN JA TUOTANNON SIIRRON SUUNNITTELU
UUDEN TUOTANTOLAITOKSEN LAYOUTIN, SISÄLOGISTIIKAN JA TUOTANNON SIIRRON SUUNNITTELU Ossi Väisänen Opinnäytetyö Maaliskuu 2017 Kone- ja tuotantotekniikka Tuotantotekniikka TIIVISTELMÄ Tampereen ammattikorkeakoulu
Vaasan yliopisto 7.6.2013 1(10) Tietotekniikka ja tuotantotalous, kauppatieteet Valintakoe
Vaasan yliopisto 7.6.2013 1(10) Valintakoe Vastaajan nimi: Lue nämä ohjeet ennen kuin aloitat valintakokeen tekemisen! Valintakoe muodostuu kahdesta osiosta: Ensimmäinen osio perustuu valintakoekirjallisuuteen
Digitaalinen valmistaminen ja palvelut tulevaisuuden Suomessa
TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Digitaalinen valmistaminen ja palvelut tulevaisuuden Suomessa Josek-VTT, Älyä koneisiin ja palveluihin digitalisaation vaikutukset valmistavassa teollisuudessa 7.2.2017
Esimerkkejä Kaks` Kättä työpajan puuosastolla tehtävistä asiakas- ja tilaustöistä
Kaks` Kättä työpaja ry puuosasto Puualan perustutkinto, puuseppä Esimerkkejä Kaks` Kättä työpajan puuosastolla tehtävistä asiakas- ja tilaustöistä levykaappeja (toimistokaapit, vaatekaapit) kirjahyllyt
CADS Planner Electric perusteet
CADS Planner Electric perusteet Aloitus Ohjelman avaaminen, alkuasetukset Tasokuvat piirretään aina Suunnitteluu tilaan oikeilla mitoilla. Kuvalle annetaan myös mittakaavatiedot tulostusta varten, sekä
Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa. Ruiskuvalumuotin kanavisto 2
Ruiskuvalumuotin kanavisto 2 Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Teoriatausta Ruiskuvalumuotin kanavistot: kylmäkanavat Ruiskuvalumuotin täyttäminen CAD työkalut harjoituksessa Ruiskuvalumuotin
Jakopinnat ja liikkuvan keernan pinnat 1, keerna jakopinnan tasalla
Jakopinnat ja liikkuvan keernan pinnat 1, keerna jakopinnan tasalla Tuula Höök, Tampereen teknillinen yliopisto Teoriatausta Muotin perusrakenne Ruisku tai painevalukappaleen rakenteen perusasiat: päästö,
Rakennusteollisuus HIRSIEN PAKKAAMINEN
Rakennusteollisuus HIRSIEN PAKKAAMINEN SISÄLLYS 1. HIRSIEN PAKKAAMINEN pakkaaminen...3 Edut...4 Ominaisuudet...4 Koneet ja ohjelmisto...5 Yhteyshenkilö...6 1.1. BIM+MES-OHJELMISTO BIM+MES-ohjelmisto...7
A13-03 Kaksisuuntainen akkujen tasauskortti. Projektisuunnitelma. Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt AS-0.
A13-03 Kaksisuuntainen akkujen tasauskortti Projektisuunnitelma Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt AS-0.3200 Syksy 2013 Arto Mikola Aku Kyyhkynen 25.9.2013 Sisällysluettelo Sisällysluettelo...
He who stops being better stops being good
1 He who stops being better stops being good - Oliver Cromwell 23.3.2010 2 Tuotantojärjestelmän arviointi ja kehittäminen: Työkalu tilauskohtaisia tuotteita valmistaville yrityksille Työkalun tavoite ja
PAALINKÄSITTELY. www.mchale.net. Ammattilaisen valinta
PAALINKÄSITTELY www.mchale.net Ammattilaisen valinta 691 BH Yksinkertainen, monipuolinen ja luja paalinkantolaite etukuormaimeen käsiteltäessä lappeelleen pudotettuja paaleja. Piikkien ympärillä pyörivät
LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000
LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000 LAATUPOLITIIKKA Puutyöliike Pekka Väre Ky:n liiketoiminnan kehittyminen ja jatkuvuus varmistetaan koko henkilökunnan yhdessä omaksumien toimintaperiaatteiden ja yrityksessä
Puutuotevalmistuksessa toimiminen
PUUTEOLLISUUDEN JA VENEENRAKENNUKSEN OSAAMISTARJOTIN 8.1. - 28.6.2019 30.1.2019 1 SISÄLLYS Puutuotevalmistuksessa toimiminen... 2 Puutuotteen valmistaminen ja työtuvallisuus... 2 Puusepäntuotteen valmistus...
Metallin lisäävä valmistus Hämeessä, Jarmo Kastell, Delva Oy Lisäävän valmistuksen mahdollisuudet, LAMK Lahti,
Metallin lisäävä valmistus Hämeessä, Jarmo Kastell, Delva Oy Lisäävän valmistuksen mahdollisuudet, LAMK Lahti, 16.5.2019 Delva Oy Perustettu 2017 Yli 5 vuoden kokemus 3Dtulostuksesta Vahva konepaja- ja
Luotettavuus Avoimuus Sitoutuneisuus Ekologisuus Rehellisyys
Luotettavuus Avoimuus Sitoutuneisuus Ekologisuus Rehellisyys Laserkeskus Oy Vuonna 2003 Laitilaan perustettu Laserkeskus Oy on erikoistunut metalliteollisuudessa toimivien tuotannollisten yritysten esikäsittelypalveluiden
Päästöjen analysointi ja piirteiden korjaaminen 3
Päästöjen analysointi ja piirteiden korjaaminen 3 Tampere University of Technology Tuula Höök Ota kappale start_repair_3_1.sldprt. Kappale on kupin muotoinen ja siinä on sivulla vastapäästöllinen muoto.
KILT Oy Kauhakorvenkatu 52, Tampere puh. +358 20 785 1515 fax +358 20 785 1510 ville.hevonkorpi@kilt.fi www.kilt.fi
Käsissäsi on lasertyöstöä käsittelevä lyhyt opas, joka on tarkoitettu tueksi laserin soveltamiseen teollisessa tuotannossa. KILT Oy Kauhakorvenkatu 52, Tampere puh. +358 20 785 1515 fax +358 20 785 1510
Turvallisuusasiat ovat tärkeitä meille ja automaattitrukit sisältävät paljon erilaisia turvalaitteita.
Showajat: 11:30, 13:00 ja 14:30 ENSIMMÄINEN ESITELTÄVÄ Automaattitrukki Tervetuloa tänne Roclan osastolle hyvä yleisö! Minun nimeni on Markku Sivonen ja toimin tämän trukkiesittelyn assistenttina ja jututan
TUOTANNON LAYOUTIN SUUNNITTELU FLINKENBERG OY:LLE
TUOTANNON LAYOUTIN SUUNNITTELU FLINKENBERG OY:LLE Ammattikorkeakoulun opinnäytetyö Kone- ja tuotantotekniikka Riihimäki, kevät 2013 Oma Allekirjoituksesi Olli Puotiniemi TIIVISTELMÄ RIIHIMÄKI Kone- ja
Valaisimien kokoonpanon tehostaminen
Valaisimien kokoonpanon tehostaminen Case: Kera Group Oy LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULU Tekniikan ala Materiaalitekniikka Muovitekniikka Opinnäytetyö Kevät 2016 Jarkko Vuontelo Lahden ammattikorkeakoulu Materiaalitekniikka
Ohutlevy- ja jousiosaamista proto tyypistä volyymi tuotantoon OHUTLEVY- JA JOUSITUOTEKUMPPANISI
PARTNERSHIP POWER Ohutlevy- ja jousiosaamista proto tyypistä volyymi tuotantoon Meconet on johtava jousi-, meisto- ja syvävetotuotteiden valmistaja. Tarjoamme asiakkaillemme ylivoimaisen palveluketjun
Teppo Isotalus LAYOUTIN JA TUOTANTOSUUNNITELMAN LAATIMINEN PROFIILIOVI KY:LLE
Teppo Isotalus LAYOUTIN JA TUOTANTOSUUNNITELMAN LAATIMINEN PROFIILIOVI KY:LLE Opinnäytetyö KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU Puutekniikan koulutusohjelma Toukokuu 2012 TIIVISTELMÄ OPINNÄYTETYÖSTÄ Yksikkö
INTEGROITU VALAISINRATKAISU X-reunamuodolla varustetut ROCKFONalakattolevyt
INTEGROITU VALAISINRATKAISU X-reunamuodolla varustetut ROCKFONalakattolevyt ja Fagerhult Notor REC LED Mukautettu ratkaisu Kun ROCKFONin tyylikäs X-reunamuoto yhdistetään Fagerhultin uppoasennettaviin
LS-sarjan isot laserleikkauskoneet
1/6 LS-sarjan isot laserleikkauskoneet 2/6 Airwell TECOI:n edustajaksi AirWell Oy on solminut maahantuonti- ja markkinointisopimuksen espanjalaisen TECOI:n valmistamista leikkauslaitteista. TECOI on ylivoimainen
www.alteams.com Global partner local commitment
www.alteams.com Global partner local commitment yleinen käsitys ja ehkäpä osittainen totuuskin Miksi kallis, miksi pitkä toimitusaika? Pitääkö olla näin? Hinta on suhteellista, toimitusaika ei Mitä olisi
TARKKUUSVALUCASE - LUKKO VALUNKÄYTÖN SEMINAARI TAMPERE ISMO TUOMINEN
TARKKUUSVALUCASE - LUKKO VALUNKÄYTÖN SEMINAARI 5.4.2018 TAMPERE ISMO TUOMINEN 1 Mitä teemme Sacotecissa? TARKKUUSVALU REPLICAST 3D PROTOTYYPIT 2 Lukon tausta Junavaunu 1961 1964-1986 Suunniteltu Saksassa
S14 09 Sisäpeltorobotti AS Automaatio ja systeemitekniikan projektityöt. Antti Kulpakko, Mikko Ikonen
S14 09 Sisäpeltorobotti AS 0.3200 Automaatio ja systeemitekniikan projektityöt Antti Kulpakko, Mikko Ikonen 1. Projektin tavoitteet Projektin tavoitteena on toteuttaa ohjelmisto sisäpeltorobottiin seuraavien
15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa: työskentely
Hyväksymismerkinnät 1 (5) Näytön kuvaus Tutkinnonosan suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä valmistamalla jonkin koneistettavan osan tai osakokonaisuuden CNC-ohjattua työstökonetta
TYÖOHJEET VR-HYVINKÄÄ
TEEMU JAUHIAINEN, JONI NORDSTRÖM TYÖOHJEET VR-HYVINKÄÄ Metropolia Ammattikorkeakoulu KONE- JA TUOTANTOTEKNIIKKA Projektisuunnitelma 19.3.2014 Sisällys Lyhenteet 1 Johdanto 1 2 Projektin tavoitteet 1 3
Uutta: Gyptone BIG-sarjaan ainutlaatuinen Sixto-kuvio ja uudet suuremmat tarkastusluukut. Harmoninen akustinen alakatto ilman näkyviä saumoja
Uutta: Gyptone BIG-sarjaan ainutlaatuinen Sixto-kuvio ja uudet suuremmat tarkastusluukut Harmoninen akustinen alakatto ilman näkyviä saumoja Gyptone BIG Sixto -tuotevalikoima UUTTA Gyptone BIG Sixto 63
Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa. Ruiskuvalumuotin kanavisto 1
http://www.valuatlas.net ValuAtlas & CAE DS 2007 Muotinsuunnitteluharjoitukset Ruiskuvalumuotin kanavisto 1 Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Teoriatausta Ruiskuvalumuotin kanavistot: kylmäkanavat
Automaatioratkaisuja yli
Automaatioratkaisuja yli 40 vuoden kokemuksella 1 Asiakaslähtöisiä tuotantoautomaation ratkaisuja yli 40 vuoden kokemuksella Vuonna 1976 perustettu Sermatech Group on n. 70 henkilöä työllistävä monipuolinen
Joulupukin työpaja leipomalla piparkakkutaikinasta kolmen kurssin yhteinen harjoitustyö
Joulupukin työpaja leipomalla piparkakkutaikinasta kolmen kurssin yhteinen harjoitustyö TkT Kari Kisko TkT Juha Lindfors Oulun yliopisto Itä-Suomen yliopisto Tuotantotalouden Kansanterveystiede ja kliininen
100 % hydrauliikkaa Suomesta
100 % hydrauliikkaa Suomesta SUOMALAINEN LAATUTUOTE kansainvälisesti kilpailukykyiseen hintaan ST-koneistus on Suomen suurin vaativiin pieniin ja keskisuuriin sarjoihin erikoistunut hydrauliikkalohko-
Weland-välitasot. 2 www.finnrasti.fi 02-6343 900
Välitasot Lisää lattiapintaa Weland-välitasot Weland-välitasoilla voit hyödyntää tilan koko tilavuuden lattia-alan lisäämiseksi. Yksinkertainen ja kustannustehokas tapa hyödyntää tilojen mahdollisuudet.
Purot.net Wiki. Tutkielma. Paavo Räisänen. Centria Ammattikorkeakoulu 24.10.2012
Purot.net Wiki Tutkielma Paavo Räisänen Centria Ammattikorkeakoulu 24.10.2012 Sisällysluettelo 1: Esittely 2: Perustaminen 3: Uuden sivun luonti 4: Kuvien lisääminen 5: Linkin lisääminen 6: Lopuksi 1:
ALIPAINEKULJETINHIHNAT
ALIPAINEKULJETINHIHNAT Jotkut kuljettimet vaativat hihnakäytöiltä enemmän kuin tavalliset. Suuret nopeudet, kiihtyvyydet ja hidastuvuudet, paikoitustarkkuus tai kappaleen keveys aiheuttavat sen että normaali
SAHAUSSOLUN LAYOUT- SUUNNITTELU
OPINNÄYTETYÖ - AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALA SAHAUSSOLUN LAYOUT- SUUNNITTELU Lapinlahden Koneistus Oy TEK I J Ä / T : Heikki Väänänen SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULU OPINNÄYTETYÖ Tiivistelmä
Teollisuuden tulostaja. Muovituotteiden teollinen sarjavalmistus 3D-tulostamalla
1 Teollisuuden tulostaja Muovituotteiden teollinen sarjavalmistus 3D-tulostamalla Historia 2 Historia PERUSTETTU 2013, KOTIPAIKKA LAHTI Liikeidean jalostuskilpailun pääpalkinto 2013 Perustajat: Mark Poutanen,
Visma Fivaldi -käsikirja Tehtävienhallinta- ohje käyttäjälle
Visma Fivaldi -käsikirja Tehtävienhallinta- ohje käyttäjälle 2 Sisällys 1 Palvelunhallinta... 3 1.1 Käyttäjäryhmän luominen... 3 2 Tehtävienhallinta- perustiedot... 4 2.1 Yhtiön perustiedot... 4 2.2 Tehtävä-/
Kannettavat putkentyostokoneet
.... Kannettavat putkentyostokoneet Lastuavaan kylmätyöstöön Katkaisu Viisteytys Sisä- ja ulkopuolinen kalibrointi Laipanoikaisu LW COLD CUTTER Nopea kiinnitys Tehokas työstö Kevyt ja kompakti rakenne
Tuotannon simulointi. Teknologiademot on the road -hanke
Tuotannon simulointi Teknologiademot on the road -hanke Simulointi Seamkissa Tuotannon simulointia on tarjottu palvelutoimintana yrityksille 90-luvun puolivälistä lähtien. Toteutettuja yritysprojekteja
2. Valukappaleiden suunnittelu mallikustannusten kannalta
2. Valukappaleiden suunnittelu mallikustannusten kannalta Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto 2.1. Valukappaleiden muotoilu Valitse kappaleelle sellaiset muodot, jotka on helppo valmistaa mallipajojen
Mitä kaikkea voimmekaan toteuttaa styroxista!
P A L V E L U T Mitä kaikkea voimmekaan toteuttaa styroxista! Logot ja irtokirjaimet 3D-mallinnustuotteet Tapahtumatuotteet Messuosastot Mitä EPS on? EPS (Expanded polystyrene) eli styrox on paisutettua
Holmberg Cases Sweden AB / Företagsvägen 1 / 953 33 Haparanda / Sweden / +46 922 14690 / info@hbc.se / www.hbc.se Holmberg Cases SYD / +46 8 54902140
Pyrkimyksemme on koko ajan kehittää tuotteitamme sekä myöskin valmistusprosessiamme ja luoda uusia ratkaisuja jotka ovat monessa tapauksessa klassisia mutta tulevat täyttämään nykyaikaiset vaatimukset
kannet ja kotelot Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto
Metallisen kestomuottikappaleen suunnittelua 1, kannet ja kotelot Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Hae kokoonpano start_assembly_1_x.sldasm tai sitä vastaava neutraalimuotoinen tiedosto. Tehtävänäsi
33. Valimohiekkojen kuljetuslaitteet
33. Valimohiekkojen kuljetuslaitteet Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto 33.1 Hihnakuljettimet Hihnakuljettimet ovat yleisimpiä valimohiekkojen siirtoon käytettävissä kuljetintyypeistä.
Järjestelmää voi käyttää?
- NOLLAPISTE KIINNITTIMET - Asetusten vaihto hetkessä TEE FIKSU LIIKE ASETUSAIKOJEN NOPEUTTAMISKSI Mihin Järjestelmää voi käyttää? Joustava kiinnitysjärjestelmä kaikkeen työkappaleen kiinnittämiseen- nollapisteen
Pintamallinnus 1: Pursotettuja pintoja
Tampereen ammattiopisto - CAD perusharjoitukset - Tuula Höök Pintamallinnus 1: Pursotettuja pintoja Harjoitusten yleisohje Tutki mallinnettavan kappaleen mittapiirrosta. Valitse mittapiirroksen alla olevasta
Minna Mattila-Aalto Kehittämispäällikkö TTS Työtehoseura. Viher- ja ympäristörakentajat ry:n luentopäivät
Minna Mattila-Aalto Kehittämispäällikkö TTS Työtehoseura Viher- ja ympäristörakentajat ry:n luentopäivät 28.-29.11.2018 TTS Työtehoseura johtava suomalaisen työn kehittäjä Koulutusta ja tutkimusta Perustettu
Malliveistämöstä 3D tulostukseen
Malliveistämöstä 3D tulostukseen Firpa 2015 Seppo Syrjälä Anekdootti: Pikku tarina, juttu, kasku Seppo Syrjälä 1982 2004 Electrolux, RPI, Alphaform Kokeillut kaikkia(?) olemassa olevia työkalunvalmistusmenetelmiä,
TEHTAAN 3D-MALLINNUS JA MALLIN HYÖTYKÄYTTÖ
1 Opinnäytetyö AMK Kone- ja tuotantotekniikan insinööri NKONTK13 2017 Teemu Laine TEHTAAN 3D-MALLINNUS JA MALLIN HYÖTYKÄYTTÖ 2 OPINNÄYTETYÖ AMK TIIVISTELMÄ TURUN AMMATTIKORKEAKOULU Kone- ja tuotantotekniikan
www.velhoengineering.fi Lasertyöstön mahdollisuudet ja haasteet tuotesuunnittelussa
www.velhoengineering.fi Lasertyöstön mahdollisuudet ja haasteet Yhteystiedot Velho Engineering Oy Vierimaantie 5 84100 YLIVIESKA Oulu Smarthouse, Ylivieska Velho Engineering Oy Teknobulevardi 3-5 01530
ADE Oy Hämeen valtatie 144 20540 TURKU. Tuotekonfigurointi. ADE Oy Ly Tunnus: 1626957-3
Tuotekonfigurointi ADE Oy lyhyesti Asiakkaiden tarpeisiin suunnattua innovatiivista ja toimivaa ohjelmisto- ja 3d animaatiopalvelua. Ade Oy on toteuttanut vuodesta 2000 alkaen haastavaa interaktiivista
Teollisuuden tulostaja. Muovituotteiden teollinen sarjavalmistus 3D-tulostamalla
1 Teollisuuden tulostaja Muovituotteiden teollinen sarjavalmistus 3D-tulostamalla Historia 2 Historia PERUSTETTU 2013, KOTIPAIKKA LAHTI Liikeidean jalostuskilpailun pääpalkinto 2013 Perustajat: Mark Poutanen,