JOKIOISTEN KUNNANKIRJASTO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JOKIOISTEN KUNNANKIRJASTO"

Transkriptio

1 JOKIOISTEN KUNNANKIRJASTO TOIMINTAKERTOMUS V. 2013

2 KOKO KUNNAN KIRJASTOLAITOKSEN TIEDOT TOIMINTAYKSIKÖT PÄÄKIRJASTO Aukioloajat Pääkirjasto on ollut avoinna viitenä päivänä viikossa: maanantaista perjantaihin klo Arkipyhien aattoina ja juhannusaaton aattona kirjasto oli avoinna klo Kesäperjantaisin kirjasto oli avoinna klo Muutokset aukioloajoissa v. 2013: - Kirjasto oli suljettu muuton vuoksi Toimipisteet Aukiolotunteja oli v yhteensä (v ). Kirjasto muutti uusittuihin tiloihin alkuvuoden aikana. Uusissa tiloissa neliömäärä on kaksinkertainen vanhaan verrattuna. LAINAUSASEMAT (Muut palvelupaikat) VAULAMMIN LAINAUSASEMA Lainausasema toimii Vaulammin koululla ja on ollut avoinna oppilaille kouluaikana perjantaisin klo HANKKEET MUUTA Muuton lisäksi erityistä vuonna 2013 oli Jokioisten kunnan kirjastotoiminnan merkkipäivä sekä uudistetun kirjaston avaaminen. Kirjastotoiminta Jokioisissa täytti 140 vuotta. Juhlavuoden tapahtumatoimintaan saatiin Opetus- ja kulttuuriministeriön avustusta 4500 euroa. Koko hankkeen budjetti oli noin euroa. Hankerahoituksella järjestettiin 19 tapahtumaa. Kirjasto siirtyi pankkikorttiaikaan. Lisäksi kuntosalikorttien myynti siirtyi kunnantalon neuvonnasta kirjastolle, kun kunnan yleinen neuvontapiste suljettiin.

3 LOUNA-KIRJASTOT YLEISTÄ Louna-kirjastoihin kuuluvat Forssan kaupunginkirjasto sekä Humppilan, Jokioisten, Tammelan ja Ypäjän kunnankirjastot. Kirjastot ovat samassa kirjastojärjestelmässä ja kirjastoilla on yhteiset käyttösäännöt. Kirjastojen yhteisellä lainaajakortilla voi lainata kaikista Louna-kirjastoista. Kirjat voi myös palauttaa mihin tahansa Louna-kirjastoon. Louna-kirjastojen johtajat kokoontuivat v yhteensä 16 kertaa. Kokouksissa käsiteltiin mm. kirjastoaineistohankintoja, sähköisiä kokoelmia, aineistokuljetuksia, yhteisiä tapahtumia ja koulutuksia, verkkopalveluita, käyttösääntöjä ja maksuja, lukudiplomia, yhteisiä hankkeita (ikä ei ole este hanke) ja markkinointia. Lounakirjastojen johtajisto: Laura From Humppila, Maarit Järveläinen-Kannisto Forssa, Satu Leppälahti (va. kirjastonjohtaja) Ypäjä, Soili Ojanen Tammela, Sirkka Ylander Jokioinen. YHTEISTÄ TOIMINTAA JA YHTEISIÄ PALVELUITA KULJETUSPALVELU Louna-kirjastojen välinen kuljetuspalvelu on jo vakiintunutta toimintaa. Jokioisten kirjaston kuljetuspäivät ovat maanantai ja torstai. Jokioisten lainaustiskiltä lainattiin 1198 naapurikirjastojen kirjaa tai muuta teosta, jotka kulkivat kuljetuspalvelulla. LOUNAIS-HÄMEEN KOTISEUTUKIRJAILIJAT TIETOKANTA Tietokantaa täydennettiin uusien kirjailijoiden ja aineistojen tiedoilla. NAXOS MUSIC LIBRARY MUSIIKINKUUNTELUPALVELU Naxos-verkkomusiikkipalvelu on alkaen ollut käytettävissä maksutta Lounakirjastojen vuonna 2003 tai sen jälkeen käyttöön otetuilla kirjastokorteilla kotona tai kirjastossa. Palvelua voi käyttää samanaikaisesti viisi kuuntelijaa. Jokioisten kirjaston asiakkaat kuuntelivat palvelusta vuoden aikana 415 raitaa. Aikaa he käyttivät palvelussa noin 50 tuntia. SEUDULLINEN LUKUDIPLOMI Syksyllä 2008 aloitettua lukudiplomitoimintaa on jatkettu Louna-kirjastoissa. Kirjalistoja päivitettiin kesällä HÄME-WIKI Häme-Wiki on hämäläisten yhteinen verkkotietokanta, joka on syntynyt osana isompaa Tietoyhteiskunnan tilat ja sisällöt projektia.

4 EBOOKING ASIKASTIETOKONEIDEN VARAUSJÄRJESTELMÄ Lounakirjastoissa on käytössä tietokoneiden varausjärjestelmän, joka on yhteydessä kirjastojärjestelmä Origoon. Järjestelmä helpottaa asiakastietokoneiden hallintaa ja varausten seurantaa. ELLIBS-VERKKOKIRJASTO Louna-kirjastoilla on yhteinen sopimus ellibs-palveluun, josta voi hankkia kirjastoon lainattavaksi sähköisiä kirjoja. Lainoja näistä tehtiin 120 (v kertaa). MUUTA Louna-kirjastot järjestivät yhteistä koulutusta mm. kaunokirjallisuudesta. Digitointilaitteet kiersivät kirjastoissa.

5 KIRJASTON HENKILÖKUNTA VIRAT JA TOIMET vuodesta Kirjastonjohtaja Sirkka Ylander 2011 (johtajana 2013) Kirjastovirkailija Pauliina Hartikainen 2002 Kirjastovirkailija Anitta Lehti 1981 (Vuorotteluvapaalla ) Kirjastotyöntekijä Raija Pessinen 1989 SIJAISET JA TILAPÄISET TYÖNTEKIJÄT ajalla Vs. kirjastovirkailija Riitta Mäkilä Kirjastovirkailija Eeva-Liisa Nurminen muuton aikaiset avustavat tehtävät lisäksi vuosilomasijaisuuksia Korkeakouluharjoittelija Hanna Rautakumpu lisäksi vuosilomasijaisuuksia LAINAUSASEMANHOITAJAT Vaulammi Jaana Nieminen kouluvuoden aikana TYÖPAIKKAKOKOUKSET Vuonna 2013 pidettiin 10 työpaikkakokousta.

6 KIRJASTON HENKILÖKUNNAN KOULUTUSTOIMINTA JA RETKET / TAPAHTUMAT Kirjaston henkilökunta kokoontui yhteiseen kehittämispäivään Eerikkilän urheiluopistolle 7.1. Suunniteltiin kevään toimintaa ja iltapäivällä harrastettiin liikuntaa. Sirkka Ylander koulutti kaikille Louna-kirjastolaisille E-Booking varausjärjestelmän käyttöä kaikille Louna-kirjastolaisille pidettiin työyhteisövalmennusta, jossa pääpaino oli asiakas- sekä sisäisessä vuorovaikutuksessa kirjaston henkilökunta kävi Espoossa kuuntelemassa Kaisa Neimalan kirjallisuusluennon. Kaiken kaikkiaan henkilökunnan koulutusta oli noin 25 henkilötyöpäivää. Aiheita olivat mm. kaunokirjallisuus, lasten ja nuorten kirjastotyö, asiakaspalvelu ja vuorovaikutus, kirjavinkkaus, tilastointi, verkkopalvelut, kirjastojärjestelmät ja kirjastojen laatutyö. Kirjastonjohtaja osallistui maakuntakirjaston Laatu-hankkeen toimintaan mediakasvatustyöryhmässä sekä Kansalliskirjaston UKJ (uusi kirjastojärjestelmä) työryhmän toimintaan, jossa kokoukset pidettiin etäkokouksina. Kirjastonjohtaja suoritti työn ohessa Johtamisen erikoisammattitutkintoa, joka jatkui vuodelle Osana tätä koulutusta järjestettiin henkilökunnalle kaksi yhteistä työyhteisövalmennustilaisuutta. Kirjaston vihkiäisjuhlassa palkittiin Suomen Kirjastoseuran ansiomerkein: Anitta Lehti, kultainen ansiomerkki Raija Pessinen, kultainen ansiomerkki Pauliina Hartikainen, hopeinen ansiomerkki Juha Juhola, hopeinen ansiomerkki Kultainen ansiomerkki myönnetään yli 20 vuoden ja hopeinen yli 10 vuoden palveluksesta. Lisäksi kirjasto palkitsi Kristiina Kankaanpään lahjakortilla ansioituneesta työstä satutuntien vetäjänä. (Kuva etusivulla)

7 KIRJASTOLAUTAKUNTA Lautakunnan nimi muuttui uudella valtuustokaudella kulttuuritoimen lautakunnasta kirjastolautakunnaksi. Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsen Jäsen Jäsen Satu Saarinen Leena Järvi Juha-Matti Heino Juha Juhola Auli Linjama Kunnanhallituksen edustaja Esittelijä Jyrki Kanerva Sirkka Ylander, kirjastonjohtaja Lautakunta piti 3 kokousta vuonna Aiheita olivat vakiintuneiden talousasioiden lisäksi kirjaston maksut, vuorotteluvapaa, lehtitilaukset, valtuustokauden strategia ja vihkiäisjuhla.

8 Perustiedot Kunta: Jokioinen Seutukunta: Forssa Maakunta: Kanta-Häme Maakuntakirjastoalue: Hämeen maakuntakirjastoalue Suuralue: Etelä-Suomi Kielisuhde: Yksikielinen, suomenkielinen kunta Tilastollinen kuntaryhmitys: Maaseutumaiset kunnat Kirjastotyyppi: Kunnankirjasto Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus: Hämeen ELY Aluehallintovirasto: Etelä-Suomen AVI Asukasluku: Vuosi: 2013 Numero: 169 Tunnusluvut Tunnusluku Kunta Jokioinen Maakunta Kanta- Häme Koko maa - Kokoelmat / Asukasluku 7,30 7,77 7,07 - Kokoelmat: Kirja-aineistot / Asukasluku 6,65 6,88 6,30 - Kokoelmat: Muut kuin kirja-aineistot / Asukasluku 0,65 0,89 0,77 - Kokoelmat: Musiikkiäänitteet / Asukasluku 0,27 0,51 0,43 - Kokoelmat: Kuvatallenteet / Asukasluku 0,22 0,20 0,17 - Hankinnat / (Asukasluku / 1000) 440,55 364,38 351,02 - Hankinnat: Kirja-aineistot / (Asukasluku / 1000) 367,00 303,50 296,89 - Hankinnat: Muut kuin kirjat-aineistot / (Asukasluku / 1000) 73,54 60,88 54,12 - Hankinnat: Musiikkiäänitteet / (Asukasluku / 1000) 18,78 26,47 19,57 - Hankinnat: Kuvatallenteet / (Asukasluku / 1000) 37,57 22,77 20,66 - Hankinnat / Kokoelmat 6,03 % 4,69 % 4,97 % - Hankinnat: Kirja-aineistot / Kokoelmat: Kirja-aineistot 5,52 % 4,41 % 4,72 % - Hankinnat: Muut kuin kirjat-aineistot / Kokoelmat: Muut kuin kirja-aineistot 11,24 % 6,85 % 7,02 % - Hankinnat: Musiikkiäänitteet / Kokoelmat: Musiikkiäänitteet 6,90 % 5,23 % 4,52 % - Hankinnat: Kuvatallenteet / Kokoelmat: Kuvatallenteet 17,15 % 11,17 % 11,91 % - Lehdet / (Asukasluku / 1000) 11,70 14,40 14,74 - Poistot / Kokoelmat 3,63 % 5,37 % 6,71 % - Kokoelman muutos = Hankinta - Poistot Lainauskierto = Lainaus / Kokoelmat 1,83 2,17 2,43 - Lainaus: Kirja-aineistot / Kokoelmat: Kirja-aineistot 1,54 1,83 2,07 - Lainaus: Muut kuin kirja-aineistot / Kokoelmat: Muut kuin 4,79 4,78 5,38

9 kirja-aineistot - Lainaus: Musiikkiäänitteet / Kokoelmat: Musiikkiäänitteet 1,66 2,09 2,13 - Lainaus: Kuvatallenteet / Kokoelmat: Kuvatallenteet 6,40 7,27 8,28 - Kokonaislainaus / Asukasluku 13,35 16,89 17,19 - Lainaus: Kirja-aineistot / Asukasluku 10,21 12,62 13,01 - Lainaus: Muut kuin kirja-aineistot / Asukasluku 3,13 4,25 4,14 - Lainaus: Musiikkiäänitteet / Asukasluku 0,45 1,06 0,92 - Lainaus: Kuvatallenteet / Asukasluku 1,40 1,48 1,44 - Saadut kaukolainat / (Asukasluku / 1000) 4,78 21,69 27,71 - Kokonaislainaus / Aukiolotunteja 43,36 73,05 68,11 - Kokonaislainaus / Henkilötyövuodet: Kirjaston palkkaamat , , ,90 - Kirjastoautojen lainat / Kokonaislainaus 0,00 % 10,77 % 7,89 % - Kirjastoveneiden lainat / Kokonaislainaus 0,00 % 0,00 % 0,00 % - Lainan hinta = Toimintakulut tilastovuonna / Kokonaislainaus 4,66 e 3,37 e 3,44 e - Fyysiset käynnit / Asukasluku 5,71 8,01 9,50 - Fyysiset käynnit / Aukiolotunteja 18,56 34,66 37,65 - Käynnin hinta = Toimintakulut tilastovuonna / Fyysiset kirjastokäynnit 10,87 e 7,10 e 6,22 e - Lainaajia / Asukasluku 37,60 % 38,74 % 37,80 % - Tapahtumien osallistujamäärä / (Asukasluku / 1000) 240,12 226,42 140,11 - Käyttäjäkoulutusten osallistujamäärä / (Asukasluku / 1000) 130,78 86,32 78,67 - Toimintakulut tilastovuonna / Asukasluku 62,14 e 56,90 e 59,11 e - Kirjastoaineistokulut / Asukasluku 8,39 e 6,99 e 7,12 e - Kirjojen hankintakulut / Asukasluku 5,34 e 4,26 e 4,46 e - Henkilöstökulut / Asukasluku 32,56 e 31,48 e 32,27 e - Henkilötyövuodet: Kirjaston palkkaamat / Henkilötyövuodet yhteensä 99,04 % 85,25 % 88,93 % - Henkilötyövuodet: Kirjaston palkkaamat / (Asukasluku / 1000) 0,73 0,78 0,77 - Täydennyskoulutus henkilötyöpäivinä / Henkilötyövuodet yhteensä 5,98 2,88 3,68 - Hyötypinta-ala neliömetreinä / (Asukasluku / 1000) 95,34 101,40 92,55 - Taloudellisuus = (Henkilöstökulut + Kirjastoaineistokulut) / (Fyysiset käynnit + Lainaus) Organisaatio ja talous Toimintayksiköt Kpl - Pääkirjastoja 1 - Sivukirjastoja 0 - Laitoskirjastoja 0 - Kirjastoautoja 0 2,15 1,54 1,48

10 - Kirjastoauton pysäkkejä 0 - Kirjastoautojen lainat 0 - Aukiolotunteja Muita palvelupaikkoja 1 - Kirjastoveneitä 0 - Kirjastoveneiden pysäkkejä 0 - Kirjastoveneiden lainat 0 - Hyötypinta-ala neliömetreinä 538 Henkilökunta Kpl % - Henkilötyövuodet yhteensä 4,18100,00 % - Henkilötyövuodet: Kirjaston palkkaamat 4,14 99,04 % - Henkilötyövuodet: Kirjastoammatilliset 3,14 75,85 % - Henkilötyövuodet: Korkeakoulutetut kirjastoammatilliset 1,00 24,15 % - Muut henkilötyövuodet 0,04 0,96 % - Täydennyskoulutus henkilötyöpäivinä 25 Talous e % - Toimintakulut tilastovuonna ,61100,00 % - Henkilöstökulut ,08 52,40 % - Kirjastoaineistokulut ,18 13,50 % - Kirjojen hankintakulut ,49 8,59 % - Tilakustannukset ,00 13,80 % - Muut kulut ,35 20,31 % - Toimintakulut kuluvan vuoden talousarviossa ,00101,01 % Kokoelmat ja toiminta Kokoelmat Kpl % - Kokoelmat ,00 % - Kokoelmat: Kirja-aineistot ,04 % - Kokoelmat: Kirjat yhteensä ,59 % - Kokoelmat: Nuotit ja partituurit 597 1,45 % - Kokoelmat: Muut kuin kirja-aineistot ,96 % - Kokoelmat: Musiikkiäänitteet ,73 % - Kokoelmat: Muut äänitteet 646 1,57 % - Kokoelmat: Videot 28 0,07 % - Kokoelmat: CD-ROM -levyt 145 0,35 % - Kokoelmat: DVD ja Blu-ray -levyt ,93 % - Kokoelmat: Muut aineistot 130 0,32 % Hankinnat Kpl % - Hankinnat ,00 % - Hankinnat: Kirja-aineistot ,31 % - Hankinnat: Kirjat yhteensä ,38 % - Hankinnat: Nuotit ja partituurit 23 0,93 %

11 - Hankinnat: Muut kuin kirjat-aineistot ,69 % - Hankinnat: Musiikkiäänitteet 106 4,26 % - Hankinnat: Muut äänitteet 66 2,65 % - Hankinnat: Videot 0 0,00 % - Hankinnat: CD-ROM -levyt 4 0,16 % - Hankinnat: DVD ja Blu-ray -levyt 212 8,53 % - Hankinnat: Muut aineistot 27 1,09 % Lainaus Kpl % - Kokonaislainaus ,00 % - Lainaus ,96 % - Lainaus: Kirja-aineistot ,51 % - Lainaus: Kirjat yhteensä ,65 % - Lainaus: Nuotit ja partituurit 654 0,87 % - Lainaus: Muut kuin kirja-aineistot ,49 % - Lainaus: Musiikkiäänitteet ,38 % - Lainaus: Muut äänitteet ,79 % - Lainaus: Videot 4 0,01 % - Lainaus: CD-ROM -levyt 403 0,54 % - Lainaus: DVD ja Blu-ray -levyt ,49 % - Lainaus: Muut aineistot ,29 % - Saadut kaukolainat Lähetetyt kaukolainat 1 - Poistot Poistot Kpl - Yhteensä Lehdet Lehdet Kpl % - Yhteensä 66100,00 % - Sanomalehdet 12 18,18 % - Aikakauslehdet 54 81,82 % Asiakkaat Asiakkaat Kpl - Fyysiset käynnit Verkkokäynnit Lainaajia Tapahtumat ja käyttäjäkoulutus

12 Tapahtumat ja käyttäjäkoulutus Kpl - Näyttelyt 10 - Tapahtumat 38 - Tapahtumien osallistujamäärä Käyttäjäkoulutukset 46 - Käyttäjäkoulutukset tunteina 50 - Käyttäjäkoulutusten osallistujamäärä 738 Kirjat: Kokoelmat, hankinnat, lainaus Kokoelmat Kpl % - Kokoelmat: Kirjat yhteensä ,00 % - Kokoelmat: Suomenkieliset kirjat ,95 % - Kokoelmat: Ruotsinkieliset kirjat 162 0,44 % - Kokoelmat: Muunkieliset kirjat 593 1,61 % - Kokoelmat: Aikuisten kirjat ,04 % - Kokoelmat: Lasten kirjat ,96 % - Kokoelmat: Kaunokirjat ,41 % - Kokoelmat: Tietokirjat ,59 % - Kokoelmat: Kaunokirjat, aikuiset ,98 % - Kokoelmat: Tietokirjat, aikuiset ,07 % - Kokoelmat: Kaunokirjat, lapset ,43 % - Kokoelmat: Tietokirjat, lapset ,53 % Hankinnat Kpl % - Hankinnat: Kirjat yhteensä ,00 % - Hankinnat: Suomenkieliset kirjat ,80 % - Hankinnat: Ruotsinkieliset kirjat 9 0,44 % - Hankinnat: Muunkieliset kirjat 36 1,76 % - Hankinnat: Aikuisten kirjat ,64 % - Hankinnat: Lasten kirjat ,36 % - Hankinnat: Kaunokirjat ,47 % - Hankinnat: Tietokirjat ,53 % - Hankinnat: Kaunokirjat, aikuiset ,22 % - Hankinnat: Tietokirjat, aikuiset ,42 % - Hankinnat: Kaunokirjat, lapset ,25 % - Hankinnat: Tietokirjat, lapset 125 6,10 % Lainaus Kpl % - Lainaus: Kirjat yhteensä ,00 % - Lainaus: Suomenkieliset kirjat ,05 % - Lainaus: Ruotsinkieliset kirjat 98 0,17 % - Lainaus: Muunkieliset kirjat 443 0,78 % - Lainaus: Aikuisten kirjat ,45 % - Lainaus: Lasten kirjat ,55 %

13 - Lainaus: Kaunokirjat ,71 % - Lainaus: Tietokirjat ,29 % - Lainaus: Kaunokirjat, aikuiset ,51 % - Lainaus: Tietokirjat, aikuiset ,93 % - Lainaus: Kaunokirjat, lapset ,20 % - Lainaus: Tietokirjat, lapset ,36 %

14 KIRJASTOAINEISTON LAINAUS muutos% KIRJAT ,07 % NUOTIT ,79 % MUS.ÄÄNITTEET ,22 % MUUT ÄÄNITTEET ,10 % CD-ROM-LEVYT ,75 % DVD-LEVYT ,88 % MUU AINEISTO ,39 % yhteensä ,71 % SAADUT KAUKOLAINAT ,06 % KOKONAISLAINAUS ,67 % Lainaus/asukas oli 13,35 ( ,07). Koko Suomi 17,19

15 KIRJASTOAINEISTO: KOKOELMA 2013 (ei sisällä irtolehtiä) kirjat nuotit 597 musiikkiäänitteet 1536 muut äänitteet 646 videot 28 cd-rom levyt 145 dvd-levyt 1208 muu aineisto 130 josta suomenkieliset teokset ruotsinkieliset teokset 162 vieraskieliset teokset 593 KIRJASTOAINEISTO: HANKINNAT 2013 AIKUISTEN tietokirjallisuus 705 kaunokirjallisuus LASTEN tietokirjallisuus 125 kaunokirjallisuus KAIKKI elokuvat 212 cd-levy / puhe 60 cd-levy / musiikki 105 nuotti 23 e-kirjat - muu aineisto HANKINNAT YHTEENSÄ 2471 KIRJASTOAINEISTO : LEHDET SANOMALEHDET 12 AIKAKAUSLEHDET 54 yhteensä 66 POISTOT YHTEENSÄ 1494

16 KIRJASTON KÄYTTÄJÄT 2013 Asukasluku LAINAAJAT yhteensä yhteensä AIKUISET LAPSET MUUT muutos PÄÄKIRJASTO ,51 % VAULAMMI ,00 % yhteensä ,33 % Asukasluvusta oli lainaajia 33,48 % (v ,22 %). FYYSISET KÄYNNIT 2013 v muutos PÄÄKIRJASTO ,23 % VAULAMMI ,51 % yhteensä ,50 % Käyntimäärä/asukas oli 5,71 (v ,5 ). Käyntimäärä/aukiolotunti oli 18,56 TAPAHTUMAT 2013 Tapahtumien määrä 38 Kävijät yhteensä 1355 NÄYTTELYT 2013 Näyttelyitä yhteensä 10 KÄYTTÄJÄKOULUTUKSET (koulut, pv-kodit, muut) 2013 Koulutuksia yhteensä 46 Osallistujamäärä 738 WWW-KÄYNNIT WEB-ORIGO 2013 v muutos KÄVIJÄT ,31 % HAUT ,35 % NAXOS MUSIC LIBRARY muutos Verkkoasioinnit / Jokioinen ,91 % LOUNA-KIRJAILIJAT-TIETOKANTA muutos Verkkoasioinnit yhteensä / Louna-kirjastot ,58 % Verkkoasioinnit / Jokioinen ,58 % VERKKOKÄYNNIT Kotisivut, verkkokirjasto, naxos ja Lounakirjailija muutos tietokanta, Yhteensä ,16 % FACEBOOK Tykääjiä ,83 %

17

18 Jokioisten kirjasto ja Jokioisten kunta 140 v. Pohjantähden alla : Petri Laaksonen Juhlakonsertti lauantaina klo valtuustosalissa Juhlapäivän ohjelma: klo Jokioisten kirjaston vihkiäisjuhla valtuustosalissa klo Juhlakahvitus Cafe Venlassa klo Juhlakonsertti Pohjantähden alla : Petri Laaksonen Tilaisuuksiin vapaa pääsy. Tervetuloa!

19 JOKIOISTEN KIRJASTON VIHKIÄISJUHLA JOKIOISTEN KIRJASTO JA JOKIOISTEN KUNTA 140 V. Jokioisten kirjastolautakunta kutsuu Teidät Jokioisten laajennetun ja peruskorjatun kirjaston vihkiäisjuhlaan lauantaina 20. päivänä huhtikuuta Kirjastotaloon tutustuminen ja tervehdysten vastaanotto kirjastossa kello VIHKIÄISJUHLA kello Jokioisten virastotalon valtuustosalissa Tervetulosanat Kirjastonjohtaja Sirkka Ylander Rahoittajan puheenvuoro Sivistystoimentarkastaja Leena Aaltonen, Uudenmaan ELY-keskus Juhlapuhe Suomen kirjastoseuran puheenjohtaja Jukka Relander Kunnan tervehdys Kunnanjohtaja Jarmo Määttä Jokioisten kirjasto ja Jokioisten kunta 140 vuotta Juhlakahvitus Cafe Venlassa kello Jokioisten maa- ja kotitalousnaiset. Pohjantähden alla : Petri Laaksosen juhlakonsertti kello valtuustosalissa.

20 Voimauttavat tarinat - miksi kirjallisuus hoitaa? Maanantaina 18. marraskuuta 2013 klo Jokioisten kirjastossa Kirjavinkkaaja Pirkko Ilmanen esitelmöi ja antaa kirjavinkkejä. Jokioisten kunnankirjasto Keskuskatu 27, Jokioinen

21 Vanhat farkut uusiksi Pirkko Kuusela esittelee samannimisen kirjan syntyä Jokioisten kirjastossa tiistaina klo Osa farkkukirjan uniikkitöistä esillä kirjaston näyttelyssä Tervetuloa!

22 Kirjastotoimintaa Jokioisissa vuodesta 1873 Jokioisten kirjastossa tapahtuu: syksy 2013 Kirjalliset illat ja te lat kirjastossa: Lukupiiri alkaa torstaina 22. elokuuta ja pidetään kerran kuukaudessa elo-marraskuussa torstaisin kello Tiistaina 3. syyskuuta kello kirjailijavieraanamme dekkarikirjailija ja rikostoimittaja Jarkko Sipilä. Keskiviikkona 18. syyskuuta Marttailta kello alkaen. Esitellään kirjastoa ja erilaisia verkkopalveluita. Maanantaina 14. lokakuuta kello Marja-Leena Saarisen työnäytös skräppäyksestä. Näyttely skräppäysja muista paperitöistä. Maanantaina 18. marraskuuta. kello , teemana Voimauttavat tarinat - miksi kirjallisuus hoitaa? Kirjavinkkaaja Pirkko Ilmanen esitelmöi ja antaa kirjavinkkejä. Joulukuussa te ta Vanhat farkut uusiksi. Kuvataiteilija Pirkko Kuusela kertoo kirjastaan ja farkkukäsitöistä. Lisäksi töistä on esillä näyttely. Lapsille ja lapsiperheille: Keskiviikkona 11. syyskuuta kello : Nukketeatteriesitys Susi ja Punahilkka Satutunnit joka toinen torstai kello syyskuuta alkaen. Yhteistyössä MLL Jokioisten yhdistys. Kansallisena pelipäivänä lauantaina teemana pelit. Kirjasto avoinna kello Leikkaa talteen! Tervetuloa! Kaikki tilaisuutemme ovat maksuttomia. Tapahtumapaikkana Jokioisten kirjasto, Keskuskatu 27. Lue lisää tapahtumistamme ja näyttelyistä kirjaston nettivuilta sekä Facebookista ja ilmoitustaululta.

23 Dekkarikirjailija ja rikostoimittaja Jarkko Sipilä kirjailijavieraana Jokioisten kirjastossa tiistaina 3. syyskuuta 2013 klo 19 Tervetuloa! Jokioisten kunnankirjasto, Keskuskatu 27, Jokioinen, puh ,

24 PIIRRÄ LEMPISATUSI! Piirustuksista kootaan näyttely kirjastoon. Näyttely on esillä Laita piirroksen taakse nimesi ja yhteystietosi, jos haluat jättää piirroksen näyttelyyn. Palautamme piirrokset näyttelyn päätyttyä oikeille omistajilleen!

25 TIETOKIRJAILIJA UNTO KIISKINEN: KAKSI KANSANMURHAA, SUOMEN KESÄ 1918 JA KAMPUTSEA 1970-LUVULLA KIRJANJULKISTAMISTILAISUUS TORSTAINA KLO 18 JOKIOISTEN KUNNANKIRJASTOSSA KESKUSKATU 27 Kirjailija on paikalla ja kirjoja saatavissa. JOKIOISTEN KUNNAN KULTTUURITOIMI JA KUNNANKIRJASTO

26 kirjaston LUKUPUUT lasten ja nuorten osastolla Osallistu lukupuiden kasvattamiseen! Kun olet lukenut kirjan, täydennä ja väritä käpy, lehti tai terho ja käy kirjastossa kiinnittämässä puuhun. Jos lukuintoa piisaa, niin talven koittaessa lukupuut ovat täynnä värikkäitä lehtiä ja lukumuistoja. Miinan koulu 6B ja Jokioisten kirjasto Syksy 2013

27 Tervetuloa jouluglögille kirjastoon torstaina klo Jokioisten kunnankirjasto

Suomen yleisten kirjastojen tilastot

Suomen yleisten kirjastojen tilastot http://tilastot.kirjastot.fi/?orgs=15&years=,&stats=1,33,100,10... 1 / 5 5.4.2017 10:45 Suomen yleisten kirjastojen tilastot Statistik för allmänna biblioteken i Finland Finnish Public Libraries Statistics

Lisätiedot

Kokoelmat * 65 255 3,7 % 67 696

Kokoelmat * 65 255 3,7 % 67 696 Kommentti (näkyy vain ylläpitäjille): Täyttäjän nimi: Täyttäjän puhelinnumero: Täyttäjän sähköpostiosoite: Kunta: Seutukunta: Maakunta: Maakuntakirjastoalue: Lääni: Suuralue: Alavieska Ylivieska Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

JOKIOISTEN KUNNANKIRJASTO TOIMINTAKERTOMUS V. 2014

JOKIOISTEN KUNNANKIRJASTO TOIMINTAKERTOMUS V. 2014 JOKIOISTEN KUNNANKIRJASTO TOIMINTAKERTOMUS V. 2014 KOKO KUNNAN KIRJASTOLAITOKSEN TIEDOT TOIMINTAYKSIKÖT PÄÄKIRJASTO Aukioloajat Pääkirjasto on ollut avoinna viitenä päivänä viikossa: maanantaista perjantaihin

Lisätiedot

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2011

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2011 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2012 POHJOIS-SAVON ELY-KESKUS Itä-Suomen yleiset kirjastot 2011 Savonlinnan uusi kirjastorakennus nousee harjakorkeuteen. (kuvat: Tapani Boman) Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

Käsitteet. Yleisten kirjastojen tilastot

Käsitteet. Yleisten kirjastojen tilastot Yleisten kirjastojen tilastot Käsitteet Alla määritellään aakkosjärjestyksessä ne käsitteet, joita on käytetty tietokannan taulukoissa, taulukoiden otsikoissa ja tunnusluvuissa sekä mitä tarkoitetaan eri

Lisätiedot

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2012

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2012 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2013 POHJOIS-SAVON ELY-KESKUS Itä-Suomen yleiset kirjastot 2012 Kuopion uusin kirjastoauto Aulis aloitti ajot vuoden 2013 alussa (Kuva: Jouni Nykänen) Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Etelä-Suomen yleiset kirjastot 2011

Etelä-Suomen yleiset kirjastot 2011 NÄKYMIÄ ELOKUU 2012 UUDENMAAN ELY-KESKUS Etelä-Suomen yleiset kirjastot 2011 Kauniasten kirjasto oli Etelä-Suomen laadukkaimpia vuonna 2011 (kuvaaja: Kaunaisten kirjasto) Tässä yhteenvedossa esitetään

Lisätiedot

Kirjastopalvelut. Toimintakertomus 2014. www.ylojarvi.fi

Kirjastopalvelut. Toimintakertomus 2014. www.ylojarvi.fi Kirjastopalvelut Toimintakertomus www.ylojarvi.fi Lainaus, kävijät ja aukiolotunnit Ylöjärven kirjaston kokonaislainaus oli 676 562 ja se nousi hieman edellisestä vuodesta. Yksiköistä kirjastoauto ja pääkirjasto

Lisätiedot

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2014

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2014 Itä-Suomen yleiset kirjastot 2014 Tilastotietoja Itä-Suomen yleisistä kirjastoista vuonna 2014 Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 23/2015 Itä-Suomen aluehallintoviraston julkaisuja. Itä-Suomen aluehallintovirasto

Lisätiedot

Tilastokatsaus 2011. Kirjasto- ja tietopalvelut

Tilastokatsaus 2011. Kirjasto- ja tietopalvelut Tilastokatsaus 2011 Kirjasto- ja tietopalvelut Vantaan kaupunginkirjaston tilastokatsaus 2011 Sisällysluettelo Kirjastot, aukiolotunnit...3 Henkilötyövuodet...3 Talous...3 Aineistoniteiden määrä...4 Aineistoniteiden

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2011

Yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2011 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2012 POHJANMAAN ELY-KESKUS Yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2011 Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Pirkanmaan ja Pohjanmaan maakunnissa Seinäjoen kirjaston uudisosa

Lisätiedot

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja Jyväskylä

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja Jyväskylä Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja 1999-2014 160 000 Asukasluku: 140 000 120 000 100 000 80 000 60 000 40 000 20 000 0 1,40 Asukasluku: suhteellinen muutos 1,20 1,00 0,80 0,60 0,40

Lisätiedot

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja Hämeenlinna

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja Hämeenlinna Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja 1999-215 Aikasarjoihin sisältyvät kunnat Hauho 1999-28 (kunta lakkautettu 29) 1999-215 Kalvola 1999-28 (kunta lakkautettu 29) Lammi 1999-28 (kunta

Lisätiedot

Vantaan kaupunki Kirjasto- ja tietopalvelut TOIMINTAKERTOMUS 2010

Vantaan kaupunki Kirjasto- ja tietopalvelut TOIMINTAKERTOMUS 2010 Vantaan kaupunki Kirjasto- ja tietopalvelut TOIMINTAKERTOMUS 2010 Vantaan kaupunginkirjaston tilastokatsaus 2010 Sisällysluettelo Kirjastot, aukiolotunnit...3 Henkilökunta...3

Lisätiedot

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja 1999-2014. Mikkelin alue ja Savonlinna

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja 1999-2014. Mikkelin alue ja Savonlinna Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja 1999-2014 Mikkelin alue ja Savonlinna 70 000 60 000 50 000 40 000 30 000 20 000 10 000 0 Asukasluku Savonlinna 1,20 Asukasluku: suhteellinen muutos

Lisätiedot

Alavieskan kunnankirjasto

Alavieskan kunnankirjasto Alavieskan kunnankirjasto Ulla-Mari Kivi Alavieskan kunnan kirjastotoimen toimintakertomus ja tilastot vuodelta Kirjaston käyttäjät ja käyttö Alavieskan kirjastoa käytti 1435 lainaajaa vuonna eli 75 käyttäjää

Lisätiedot

Alavieskan kunnankirjasto

Alavieskan kunnankirjasto Alavieskan kunnankirjasto Ulla-Mari Kivi Kuvassa: Julia Saukko, kuva: Ulla-Mari Kivi Alavieskan kunnan kirjastotoimen toimintakertomus ja tilastot vuodelta Kirjaston käyttäjät ja käyttö Alavieskan kirjastoa

Lisätiedot

Lounais-Suomen yleiset kirjastot 2013

Lounais-Suomen yleiset kirjastot 2013 Lounais-Suomen yleiset kirjastot 2013 Tilastotietoja Lounais-Suomen yleisistä kirjastoista v. 2013 Kari Vainionpää, sivistystoimentarkastaja Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 3/2014 Lounais-Suomen

Lisätiedot

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2012

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2012 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2013 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2012 Merja Kummala-Mustonen (toim.) Limingan kirjasto (Kuva: Anna Kamula) 1. Esipuhe Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Kuusikko-kunnat OKM:n kirjastotilastoissa

Kuusikko-kunnat OKM:n kirjastotilastoissa Kuusikko-kunnat OKM:n kirjastotilastoissa Tilastotietokannassa visualisointi-käyttöliittymä Helpottaa kunta- ja maakuntatilastojen tarkastelua Aikasarjojen vertailu helppoa: sekä absoluuttiset luvut että

Lisätiedot

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja Joensuun seutu

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja Joensuun seutu Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja 1999-2014 Joensuun seutu 120 000 100 000 80 000 60 000 40 000 20 000 0 Asukasluku: Joensuu+Kontiolahti+Liperi+Outokumpu+Polvijärvi 1,20 Asukasluku:

Lisätiedot

Kirjaston tilastot. Kävijät vuonna 2004...1. Lainaus 2004...2. Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2004...3

Kirjaston tilastot. Kävijät vuonna 2004...1. Lainaus 2004...2. Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2004...3 Kirjaston tilastot 2004 Kävijät vuonna 2004...1 Lainaus 2004...2 Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2004...3 Aineistojen lainaus aineistolajeittain 2004...4 Kirjojen lainaus 2004...5 Musiikkiäänitteiden

Lisätiedot

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2013

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2013 Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2013 Merja Kummala-Mustonen (toim.) OPETUS- JA KULTTUURITOIMI 14/2014 Pohjois-Suomen aluehallintoviraston julkaisuja Publikationer från Regionförvaltningsverket

Lisätiedot

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2014

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2014 Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2014 Merja Kummala-Mustonen OPETUS- JA KULTTUURITOIMI 18/2015 Pohjois-Suomen aluehallintoviraston julkaisuja Publikationer från Regionförvaltningsverket

Lisätiedot

Lapin yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2012

Lapin yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2012 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2013 LAPIN ELY-KESKUS Lapin yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2012 Kirjastoverkko ja sen muutokset Kuva: Hilkka Heikkinen. Lapin kunnissa oli vuonna 2012 yhteensä 43 kirjastoa, joista

Lisätiedot

Joensuun seutukirjaston arviointisuunnitelma

Joensuun seutukirjaston arviointisuunnitelma 1 (4) Joensuun seutukirjaston arviointisuunnitelma 2017-2020 Johdanto Toiminnan ja tulosten arviointi kuuluu erottamattomana osana toiminnan kehittämiseen. Parhaimmillaan arviointi ja laatutyö ovat luonnollisia

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2012

Yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2012 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2013 POHJANMAAN ELY-KESKUS Yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2012 Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Pirkanmaan ja Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2012 Palokan kirjasto

Lisätiedot

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2015

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2015 Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2015 Merja Kummala-Mustonen OPETUS- JA KULTTUURITOIMI 12/2016 Aluehallintovirastojen julkaisuja Publikationer från Regionförvaltningsverket Pohjois-Suomen

Lisätiedot

Etelä-Suomen yleiset kirjastot vuonna 2013

Etelä-Suomen yleiset kirjastot vuonna 2013 Etelä-Suomen yleiset kirjastot vuonna 2013 Tilastotiedot Erikoissuunnittelija Marjaterttu Kursu Opetus- ja kulttuuritoimen vastuualue 35/2014 Etelä-Suomen aluehallintoviraston julkaisuja Publikationer

Lisätiedot

Liite 1: VUOSITTAINEN ARVIOINTI

Liite 1: VUOSITTAINEN ARVIOINTI 1 Liite 1: VUOSITTAINEN ARVIOINTI Aiemmin tässä työssä esitellyn laaja-alaisen, osittaiseen arviointiin tarkoitetun mallin lisäksi tässä liitteessä esitetään vuosittaiseen käyttöön paremmin soveltuva arviointimenetelmien

Lisätiedot

Tervetuloa Huittisten kaupunginkirjastoon

Tervetuloa Huittisten kaupunginkirjastoon Tervetuloa Huittisten kaupunginkirjastoon Lokakuu 2015 Huittisten kaupunginkirjastoon kuuluvat Huittisten pääkirjasto ja Vampulan kirjasto. Huittisten kaupunginkirjasto kuuluu Satakirjastoihin. Satakirjastoihin

Lisätiedot

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2011

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2011 Raportteja 69 2012 Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2011 merja kummala-mustonen (toim.) Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2011 MERJA KUMMALA-MUSTONEN (TOIM.)

Lisätiedot

VIHDIN KUNNANKIRJASTON TOIMINTAKERTOMUS 2012

VIHDIN KUNNANKIRJASTON TOIMINTAKERTOMUS 2012 VIHDIN KUNNANKIRJASTON TOIMINTAKERTOMUS 2012 Vihdin kunnankirjaston vuosi 2012 oli toiminnallisesti erittäin hyvä. Keskimäärin hyvin pienellä henkilöstöresurssilla ja jo useamman vuoden samana pysyneellä

Lisätiedot

Kuusikko-kunnat OKM:n kirjastotilastoissa Aikasarjoissa Ouluun on laskettu Haukipudas, Kiiminki, Oulunsalo, Yli-Ii ja Ylikiiminki

Kuusikko-kunnat OKM:n kirjastotilastoissa Aikasarjoissa Ouluun on laskettu Haukipudas, Kiiminki, Oulunsalo, Yli-Ii ja Ylikiiminki Kuusikko-kunnat OKM:n kirjastotilastoissa 1999-215 Aikasarjoissa un on laskettu Haukipudas, Kiiminki, nsalo, Yli-Ii ja Ylikiiminki 7 Asukkaat 6 5 4 3 2 1 1,4 Asukkaat, suhteellinen muutos 1,,8,6,4,2, 45

Lisätiedot

Tietoisku tilastoinnista & tilastoista Markku Laitinen 26-27.10.2011 Kirjastoverkkopäivät - työpaja

Tietoisku tilastoinnista & tilastoista Markku Laitinen 26-27.10.2011 Kirjastoverkkopäivät - työpaja Tietoisku tilastoinnista & Aik Asiakasdata dt nyt mitä saadaan tilastoista Markku Laitinen 26-27.10.2011 Kirjastoverkkopäivät - työpaja Tietoisku tilastoinnista Standardit ISO 2789: Information and documentation

Lisätiedot

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2015

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2015 Itä-Suomen yleiset kirjastot 2015 Tilastotietoja Itä-Suomen yleisistä kirjastoista vuonna 2015 Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 6/2016 Aluehallintovirastojen julkaisuja Itä-Suomen aluehallintovirasto

Lisätiedot

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2016

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2016 Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2016 Merja Kummala-Mustonen OPETUS- JA KULTTUURITOIMI 28/2017 Aluehallintovirastojen julkaisuja Publikationer från Regionförvaltningsverket Julkaisija

Lisätiedot

Yleiset kirjastot Itä-Suomessa vuonna Toimintatilastot

Yleiset kirjastot Itä-Suomessa vuonna Toimintatilastot Yleiset kirjastot Itä-Suomessa vuonna 2010 Toimintatilastot Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen julkaisuja 8/2011 Yleiset kirjastot Itä-Suomessa vuonna 2010 Toimintatilastot Pirkko

Lisätiedot

Kirjaston tilastot. Kokoelma Kirjaston lainaajat toimipisteittäin Kirjakokoelma, hankinta ja poistot

Kirjaston tilastot. Kokoelma Kirjaston lainaajat toimipisteittäin Kirjakokoelma, hankinta ja poistot Kirjaston tilastot 2003 Kokoelma 2003...1 Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2003...2 Kirjakokoelma, hankinta ja poistot 2003...3 Kirjakokoelma kielittäin 2003...4 Videot, DVD-videot ja CD-romit 2003...5

Lisätiedot

Kirjaston tilastot 2007

Kirjaston tilastot 2007 Kirjaston tilastot 2007 Kävijät...2 Lainaus...3 Lainojen jakautuminen toimipisteittäin...4 Lainaajat toimipisteittäin...5 Aineistojen lainaus aineistolajeittain...7 Lainojen jakautuminen aineistoryhmittäin...8

Lisätiedot

Etelä-Suomen yleiset kirjastot 2014

Etelä-Suomen yleiset kirjastot 2014 Etelä-Suomen yleiset kirjastot 2014 Tilastotietoja Etelä-Suomen yleisistä kirjastoista vuonna 2014 Ylitarkastaja Anna Niemelä Erikoissuunnittelija Marjaterttu Kursu Opetus-ja kulttuuritoimen vastuualue

Lisätiedot

Kirjaston tilastot 2006

Kirjaston tilastot 2006 Kirjaston tilastot 2006 Kävijät 2006...1 Lainaus 2006...2 Lainojen jakautuminen toimipisteittäin 2006...3 Lainaajat toimipisteittäin 2006...4 Aineistojen lainaus aineistolajeittain 2006...5 Lainojen jakautuminen

Lisätiedot

10.11.2013. Tilastoja ja aikasarjoja 2003-2012 suuralueittain. Koonnut: Jouni Juntumaa Lähde http://tilastot.kirjastot.fi. Väestö

10.11.2013. Tilastoja ja aikasarjoja 2003-2012 suuralueittain. Koonnut: Jouni Juntumaa Lähde http://tilastot.kirjastot.fi. Väestö 1.11.13 Tilastoja ja aikasarjoja 3-1 suuralueittain Koonnut: Jouni Juntumaa Lähde http://tilastot.kirjastot.fi Väestö 1 1.11.13 Väestö suuralueittain 5 3 1 1, Väestö suuralueittain, suhteellinen muutos

Lisätiedot

Kuusi suurinta kaupunkia Tilastoja ja aikasarjoja 2003-2012

Kuusi suurinta kaupunkia Tilastoja ja aikasarjoja 2003-2012 21.8.213 Kuusi suurinta kaupunkia Tilastoja ja aikasarjoja 23-212 Koonnut: Jouni Juntumaa Lähde http://tilastot.kirjastot.fi Toimintaympäristö 1 21.8.213 7 väestö 6 5 4 3 2 1 "Liitos-" *) *) n lukuihin

Lisätiedot

Kirjaston tilastot 2005

Kirjaston tilastot 2005 Kirjaston tilastot 2005 Kävijät vuonna 2005...1 Lainaus 2005...2 Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2005...3 Aineistojen lainaus aineistolajeittain 2005...4 Kirjojen lainaus 2005...5 Musiikkiäänitteiden

Lisätiedot

Mikkelin seutukirjasto

Mikkelin seutukirjasto Mikkelin seutukirjasto Tarinoita, tietoa, taitoja, tiloja Kevät 2018 15.3.2018 s. 1 Kirjastot Suomessa Kaikille avoimia: - Yleiset kirjastot (kaupunkien ja kuntien omia tai yhteisiä) - Tieteelliset kirjastot

Lisätiedot

KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT. Tervetuloa!

KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT. Tervetuloa! KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT Tervetuloa! LAINAUS Kirjastosta voi lainata kirjoja, lehtiä, nuotteja, äänitteitä, kielikursseja, DVDlevyjä, konsolipelejä ym. Aineiston laina-aika on 4 viikkoa.

Lisätiedot

TUNNUSLUKUJEN LASKENTAKAAVAT Päivitetty 4.6.2012. Kirjaston käyttö

TUNNUSLUKUJEN LASKENTAKAAVAT Päivitetty 4.6.2012. Kirjaston käyttö TUNNUSLUKUJEN LASKENTAKAAVAT Päivitetty 4.6.2012 Kirjaston käyttö Kirjastokäynnit kohdeväestö Kirjaston käyttö ja käyttäjät 2.10 Kirjastokäynnit a) Käyntien määrä vuodessa (Kirjastot 0.1 Kirjastotyypit

Lisätiedot

1. Vastaajan sukupuoli:

1. Vastaajan sukupuoli: RATAMO-kirjastojen ja Lopen kirjaston asiakaskysely 5. 18.11. ASIAKASKYSELYN VASTAUKSET: NURMIJÄRVI Vastaajia oli Nurmijärven kirjastoissa yhteensä 281 (vuonna vastaajia oli 209). Tässä yhteenvedossa vastaukset

Lisätiedot

Keijo Kalliomäki. Sanna-Mari Salmio. Pauliina Pärkö. Anna-Kristiina Rosendahl. Heidi Kyrö-Anttila. Joonas Tuomisto

Keijo Kalliomäki. Sanna-Mari Salmio. Pauliina Pärkö. Anna-Kristiina Rosendahl. Heidi Kyrö-Anttila. Joonas Tuomisto HYVINVOINTILAUTAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sivistyslautakunnan kokoonpano 2013-31.5.2017 Pentti Ojala Teppo Myllymäki Jouni Erola Miia Hietanen Anna Isoviita Keijo Kalliomäki Päivi Rouhelo Sanna-Mari

Lisätiedot

Jos toimintayksikkö lakkautetaan kesken vuotta, toimintatiedot sisällytetään koko vuoden tietoihin.

Jos toimintayksikkö lakkautetaan kesken vuotta, toimintatiedot sisällytetään koko vuoden tietoihin. Yleisten kirjastojen tilastot Ohjeet Toimintayksiköt Kirjasto on palvelupaikka, jolla on - huoneisto pääasiassa omassa käytössä - kirjaston palkkaamaa henkilökuntaa - säännöllinen aukioloaika Jos toimintayksikkö

Lisätiedot

Lapin yleiset kirjastot 2014

Lapin yleiset kirjastot 2014 Lapin yleiset kirjastot 2014 Toimintakatsaus Kirjastotoimen ylitarkastaja Satu Ihanamäki OPETUS- JA KULTTUURITOIMI 3/2015 Lapin aluehallintoviraston julkaisuja Publikationer från Regionförvaltningsverket

Lisätiedot

Yleiset kirjastot Itä-Suomen läänissä vuonna 2009

Yleiset kirjastot Itä-Suomen läänissä vuonna 2009 Yleiset kirjastot Itä-Suomen läänissä vuonna 2009 Toimintatilastot 10/2010 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen julkaisuja Yleiset kirjastot Itä-Suomen läänissä vuonna 2009 Toimintatilastot

Lisätiedot

Joensuun seutukirjaston tilastovertailu muiden maakuntakirjastojen kanssa

Joensuun seutukirjaston tilastovertailu muiden maakuntakirjastojen kanssa 1 (6) Joensuun seutukirjaston tilastovertailu muiden maakuntakirjastojen kanssa 1. Suoritevertailu Tilastoissa Joensuun seutukirjaston toimintatilastoja on verrattu kaikkiin muihin maakuntakirjastoihin

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston tuotteistaminen

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston tuotteistaminen Hämeenlinnan kaupunginkirjaston tuotteistaminen Irmeli Isokivijärvi Palvelupäällikkö Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Hämeen maakuntakirjasto 25.3.2011 Kuntaliitoksen myötä kaupunki siirtyi tilaaja-tuottaja

Lisätiedot

Vuoden 2017 tilastot

Vuoden 2017 tilastot TILASTOT Vuoden 2017 tilastot Käynnit 2016 2017 Pääkirjasto 1 332 671 1 306 687 Lähikirjastot 640 510 701 271 Hirvensalo 56 600 68 725 Ilpoinen 63 362 67 566 Jyrkkälä 20 159 23 579 Kirjastoautot 59 683

Lisätiedot

Asiakaskyselyn tuloksia

Asiakaskyselyn tuloksia Asiakaskyselyn tuloksia Ratamo-kirjastojen (,, ja ) sekä Lopen kirjaston yhteinen asiakaskysely Tässä raportissa tarkastellaan 5.-8..0 järjestetyn asiakaskyselyn tuloksia n kirjaston näkökannalta. Jakaumat

Lisätiedot

KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT. Tervetuloa!

KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT. Tervetuloa! KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT Tervetuloa! KUHMON KIRJASTON LAINA-AJAT JA MAKSUT LAINA-AJAT DVD:t, videot Konsolipelit Lehdet Kysytty uutuusaineisto Kirjat ja muu aineisto 4 viikkoa MAKSUT:

Lisätiedot

TERVETULOA KIRJASTOON! Jokioisten kirjasto 140 vuotta. Näyttely Jokioisten kunnankirjastossa 14.2. 15.3.2013

TERVETULOA KIRJASTOON! Jokioisten kirjasto 140 vuotta. Näyttely Jokioisten kunnankirjastossa 14.2. 15.3.2013 TERVETULOA KIRJASTOON! Jokioisten kirjasto 140 vuotta Näyttely Jokioisten kunnankirjastossa 14.2. 15.3.2013 KIRJASTON ALKUVAIHEET 1864 Jokioisten poika esitti kirjaston perustamista Sanomia Turusta lehdessä.

Lisätiedot

JOKIOISTEN KUNNANKIRJASTO TOIMINTAKERTOMUS 2015

JOKIOISTEN KUNNANKIRJASTO TOIMINTAKERTOMUS 2015 JOKIOISTEN KUNNANKIRJASTO TOIMINTAKERTOMUS 2015 KOKO KUNNAN KIRJASTOLAITOKSEN TIEDOT TOIMINTAYKSIKÖT PÄÄKIRJASTO Aukioloajat Pääkirjasto oli avoinna viitenä päivänä viikossa, maanantaista perjantaihin.

Lisätiedot

Alakouluja on 4, yläkoulu ja lukio. Lisäksi kaupungissa toimii työväenopisto, kuvataidekoulu, musiikkikoulu ja tanssiopisto.

Alakouluja on 4, yläkoulu ja lukio. Lisäksi kaupungissa toimii työväenopisto, kuvataidekoulu, musiikkikoulu ja tanssiopisto. Kirjastoryhmä KARKKILAN KIRJASTOTOIMEN ARVIOINTI 3.10.2010 Laatija: Sivistystoimentarkastaja Kristiina Kontiainen, Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Elinkeinot, työvoima, osaaminen ja

Lisätiedot

OULUN LÄÄNINHALLITUS Sivistysosasto. Oulun läänin yleisten kirjastojen toiminta v. 2007

OULUN LÄÄNINHALLITUS Sivistysosasto. Oulun läänin yleisten kirjastojen toiminta v. 2007 OULUN LÄÄNINHALLITUS Sivistysosasto Oulun läänin yleisten kirjastojen toiminta v. 2007 Selvitykset 2008/5 8.7.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. TOIMINTAYMPÄRISTÖ 1 Taulukko 1. Väestö, taulukko 1 2. KIRJASTOVERKKO

Lisätiedot

Kirjaston tilastot 2002

Kirjaston tilastot 2002 Kirjaston tilastot 2002 Aineisto2002 Collection 2002...1 Kirjakokoelma, hankinta ja poistot 2002 Book Stock, Aquisition and Disposal 2002...3 Kirjakokoelma kielittäin 2002 Book Stock according to the Language

Lisätiedot

Toimintakertomus 2011

Toimintakertomus 2011 Toimintakertomus 20 Toimintakertomus 2011 1 Sisällysluettelo 1. Kirjaston käyttö ja kokoelmat... 2 2. Talous... 4 3. Tapahtumat... 5 4. Henkilöstö... 6 5. Projektit... 7 Kirjasampo.fi Boksampo.fi... 7

Lisätiedot

kirjastot biblioteken libraries Vaski-askelmerkit kirjoja kulttuuria kohtaamisia

kirjastot biblioteken libraries Vaski-askelmerkit kirjoja kulttuuria kohtaamisia kirjastot biblioteken libraries Vaski-askelmerkit kirjoja kulttuuria kohtaamisia 2 Vaski-kirjastot yhdellä kortilla Voit asioida kaikissa Vaski-kirjastoissa samalla kortilla. Käytössäsi on entistä laajemmat

Lisätiedot

Asialista. Aika 13.8.2014 klo 11:35-13:00. Paikka Jokioisten kunnantalo. 1. Pj. avasi kokouksen klo 11.35.

Asialista. Aika 13.8.2014 klo 11:35-13:00. Paikka Jokioisten kunnantalo. 1. Pj. avasi kokouksen klo 11.35. 1 2 Sivistyspalvelut- työryhmä Kokous 2/2014 Aika 13.8.2014 klo 11:35-13:00 Paikka Jokioisten kunnantalo Läsnä: Jokelainen Martti, Tammelan kunta, puheenjohtaja, martti.jokelainen@tammela.fi Keskitalo

Lisätiedot

RATAMO-kirjastojen ja Lopen kirjaston asiakaskysely

RATAMO-kirjastojen ja Lopen kirjaston asiakaskysely RATAMO-jen ja Lopen n asiakaskysely 15.3. 31.3.2010 1. Vastaajan sukupuoli: Nainen % Mies % Hausjärvi 136 83 % 28 17 % Hyvinkää 125 78 % 35 22 % Loppi 74 74 % 26 26 % Nurmijärvi 155 75 % 52 25 % Riihimäki

Lisätiedot

Kirjaston talous 2013-2014

Kirjaston talous 2013-2014 Asukkaita 41 640 1.1.2013 182 072 180 225 Tunnusluvut 2014 Sarake1 Lainat 2 995 623 Lainat/as 16,45 Käynnit 1 858 898 Käynnit/as 10,21 Verkkokäynnit (laskennallinen) 1 756 251 Nettomenot 10 892 435 Nettomenot/as

Lisätiedot

Kirjaston käyttöoikeus sisältää lainausoikeuden sekä oikeuden käyttää kirjaston muita palveluja ja yleisötiloja.

Kirjaston käyttöoikeus sisältää lainausoikeuden sekä oikeuden käyttää kirjaston muita palveluja ja yleisötiloja. VIHDIN KUNNANKIRJASTO KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA MAKSUT Kirjasto tarjoaa kirjoja ja muita tallenteita lainattavaksi ja kirjastossa käytettäväksi, antaa tietopalvelua sekä opastaa aineiston ja kirjaston käytössä.

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Toimintakertomus Toimintakertomus 20 2012 1 Sisällysluettelo 1. Kirjaston käyttö ja kokoelmat... 2 2. Talous... 4 3. Tapahtumat... 5 4. Henkilöstö... 6 5. Projektit... 7 6. Maakuntakirjastotoiminta...

Lisätiedot

Yhteistyötä yli rajojen, Turun linna 10.5.2012 Asko Hursti. - yhteisjärjestelmä ä

Yhteistyötä yli rajojen, Turun linna 10.5.2012 Asko Hursti. - yhteisjärjestelmä ä Yhteistyötä yli rajojen, Turun linna 10.5.2012 Asko Hursti isatakirjastott - yhteisjärjestelmä ä Satakunnan kunnat Asukasmäärä Eura 12 500 Eurajoki 5 900 Harjavalta 7 500 Honkajoki 1 900 Huittinen 10 700

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 1/5 Toimintakertomus 2015 Kirjastotoimi Kaikille avoin Pomarkun kunnankirjasto on kohtaamispaikka, kuntalaisille kulttuurinen ja sosiaalinen tila, joka toimii sekä fyysisenä tilana että virtuaaliverkkona.

Lisätiedot

Jokioisten kunnankirjasto 27.5.2013

Jokioisten kunnankirjasto 27.5.2013 Jokioisten kunnankirjasto 27.5.2013 Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 1. ARVIOITAVA KIRJASTO - 1.1 Arvioin seuraavan toimipisteen palveluja Jokioisten pääkirjasto 10 2 4 6 8 10 Jokioinen

Lisätiedot

Taustatiedot - Kaikki -

Taustatiedot - Kaikki - Lapin yleisten kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely 2014 RTF Report - luotu 01.12.2014 12:54 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Vastaajat 2014 52 52 47 Yhteensä 52 52 47 Vastausprosentti 100 Lopettaneet

Lisätiedot

Oulaisten kaupungin Sivistyslautakunta. Oulaisten kaupunginkirjasto, Sahankatu 2, Oulainen

Oulaisten kaupungin Sivistyslautakunta. Oulaisten kaupunginkirjasto, Sahankatu 2, Oulainen Oulaisten kaupungin Sivistyslautakunta Oulaisten kaupunginkirjasto, Sahankatu 2, 86300 Oulainen Tiekkö-kirjastojen käyttösäännöt 1.6.2017, voimassa toistaiseksi Tervetuloa Tiekkö-kirjastojen käyttäjäksi.

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2010

Yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2010 Yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2010 Uusimaa, Itä-Uusimaa, Kanta-Häme, Päijät-Häme, Kymenlaakso, Etelä-Karjala Jaana Käki, Kristiina Kontiainen, Marjaterttu Kursu, Raija Valtonen Uudenmaan elinkeino-,

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston kokoelmatyö. Irmeli Isokivijärvi Palvelupäällikkö, Hämeenlinna Forssa 19.11.2015

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston kokoelmatyö. Irmeli Isokivijärvi Palvelupäällikkö, Hämeenlinna Forssa 19.11.2015 Hämeenlinnan kaupunginkirjaston kokoelmatyö Irmeli Isokivijärvi Palvelupäällikkö, Hämeenlinna Forssa 19.11.2015 Tietoa Hämeenlinnasta Asukkaita n. 68 000 Vuoden 2009 alusta Hauho (4000), Kalvola (3500),

Lisätiedot

Toimintakertomus 2017 Kirjastotoimi

Toimintakertomus 2017 Kirjastotoimi Toimintakertomus 2017 Kirjastotoimi 1 Kaikille avoin Pomarkun kunnankirjasto on kohtaamispaikka, kuntalaisille kulttuurinen ja sosiaalinen tila, joka toimii sekä fyysisenä tilana että virtuaaliverkkona.

Lisätiedot

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2013

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2013 Itä-Suomen yleiset kirjastot 2013 Tilastotietoja Itä-Suomen yleisistä kirjastoista vuonna 2013 Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 21/2014 Itä-Suomen aluehallintoviraston julkaisuja. Itä-Suomen aluehallintovirasto

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek

Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek TÄRKEYS = Palvelujen tärkeys minulle TOIMIVUUS = Miten kirjasto on onnistunut Kirjaston käyttäjäkysely 2013

Lisätiedot

Jos toimintayksikkö lakkautetaan kesken vuotta, toimintatiedot sisällytetään koko vuoden tietoihin.

Jos toimintayksikkö lakkautetaan kesken vuotta, toimintatiedot sisällytetään koko vuoden tietoihin. Yleisten kirjastojen tilastot 1/12 Yleisten kirjastojen tilastot 4.1.2019 Ohjeet Toimintayksiköt Kirjasto on palvelupaikka, jolla on - huoneisto pääasiassa omassa käytössä - kirjaston palkkaamaa henkilökuntaa

Lisätiedot

Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto

Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Tämä on pääkirjasto. Kokkolassa on myös lähikirjastoja: Koivuhaan, Kälviän, Lohtajan ja Ullavan kirjastot. Keskussairaalassa on laitoskirjasto, joka on potilaiden

Lisätiedot

Oripään kirjaston käyttösäännöt. Oripään kunnankirjasto ja muut Loimaan seutukunnan kirjastot muodostavat yhdessä Loisto-kirjastot.

Oripään kirjaston käyttösäännöt. Oripään kunnankirjasto ja muut Loimaan seutukunnan kirjastot muodostavat yhdessä Loisto-kirjastot. Oripään kirjaston käyttösäännöt Oripään kunnankirjasto ja muut Loimaan seutukunnan kirjastot muodostavat yhdessä Loisto-kirjastot. Käyttöoikeus Kirjasto on kaikille avoin. Kokoelmia, palveluita ja yleisötiloja

Lisätiedot

Etelä-Suomen läänin yleiset kirjastot vuonna 2009

Etelä-Suomen läänin yleiset kirjastot vuonna 2009 Etelä-Suomen läänin yleiset kirjastot vuonna 2009 16/2010 Uudenmaan elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen julkaisuja Etelä-Suomen läänin yleiset kirjastot vuonna 2009 Antti Seppänen, Kristiina Kontiainen,

Lisätiedot

Aineiston vapaa saatavuus ja yleiset kirjastot

Aineiston vapaa saatavuus ja yleiset kirjastot Aineiston vapaa saatavuus ja yleiset kirjastot Tuula Haavisto, kirjastotoimen johtaja Kaukopalvelusta kohti yhtä kokoelmaa - Seminaari Tieteiden talossa 20.5.2015 Helsingin kaupunginkirjasto- Yleisten

Lisätiedot

Lapin kirjastokokous

Lapin kirjastokokous Lapin kirjastokokous 8.5.2014 Peruspalveluarviointi Kirjastotilastot OKM:n ajankohtaiset Lapin aluehallintovirasto, Satu Ihanamäki, opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 6.5.2014 1 Peruspalveluarviointi

Lisätiedot

Ari Kettunen Ari Kettunen

Ari Kettunen Ari Kettunen Kokouskutsu Nro Vapaa-aikalautakunta 15.12.2017 5 Kokousaika Torstai 21.12.2017 klo 18.00 Kokouspaikka Miinan koulun opettajien huone Käsiteltävät asiat 1 2 3 4 5 6 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu VEHMAAN KUNTA Vehmaan kirjasto-kulttuurilautakunta

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu VEHMAAN KUNTA Vehmaan kirjasto-kulttuurilautakunta KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirj-kulttltk 17 KunL:n 58 :n 2 mom. mukaan lautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä ja kokouskutsu on saapunut

Lisätiedot

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Juhlavuoden ohjelma pääkirjastossa syksyllä 2015 Muutokset ovat mahdollisia, seuraa kirjaston kotisivuja. Seinäjoen kaupunginkirjasto, Alvar Aallon katu 14, SEINÄJOKI Cosplayn

Lisätiedot

Kulttuurilautakunta 11.3.2009, 14, liite 3 MARTTILAN KUNNANKIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA

Kulttuurilautakunta 11.3.2009, 14, liite 3 MARTTILAN KUNNANKIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA Kulttuurilautakunta 11.3.2009, 14, liite 3 MARTTILAN KUNNANKIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA Kulttuurilautakunta 11.3.2009, 14, liite 3 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO...3 2 KIRJASTON TEHTÄVÄT JA ASIAKKAAT...4 3 NYKYISET

Lisätiedot

KIRJASTOAINEISTON VALINTAPERIAATTEET

KIRJASTOAINEISTON VALINTAPERIAATTEET 1 1 KIRJASTOAINEISTON VALINTAPERIAATTEET Kirjaston tavoitteena on tukea kaikenikäisten kuntalaisten tiedon ja virkistyksen tarpeita ja luoda edellytykset tasa-arvoiselle tiedon ja elämysten välitykselle.

Lisätiedot

Unelmien kirjasto -kysely 2019

Unelmien kirjasto -kysely 2019 Unelmien kirjasto -kysely 2019 Maaliskuussa 2019 Kokkolan kaupunginkirjasto kysyi asiakkaiden mielipiteitä siitä, miten kirjaston tiloja ja palveluja pitäisi kehittää. Kyselyyn vastasi 259 asiakasta. Kyselyyn

Lisätiedot

KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA HINNASTO

KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA HINNASTO LUUMÄEN KUNNAKIRJASTO KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA HINNASTO Olemme liittyneet Heilikirjastoihin 6.6.2018 Kirjastokortti ja käyttäjän vastuu Kirjaston käyttöoikeus on kaikilla, jotka noudattavat näitä käyttösääntöjä

Lisätiedot

Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä.

Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä. Asiakaskysely kirjastopalveluista Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä.

Lisätiedot

Kirjastojen tilastotyöpaja. Antti Seppänen tammi-helmikuu 2017

Kirjastojen tilastotyöpaja. Antti Seppänen tammi-helmikuu 2017 Kirjastojen tilastotyöpaja Antti Seppänen tammi-helmikuu 2017 Antti Seppänen, ESAVI, OKT-vastuualue 14.2.2017 1 Aiheet Yhteensä aikaa on 150 minuuttia Tietojohtaminen 30 Tietojen tallentaminen 50 Tauko

Lisätiedot

PORVOON KOTISEUTUKOKOELMA JA UUDENMAAN MAAKUNTA-AINEISTO. Kokoelmapolitiikka

PORVOON KOTISEUTUKOKOELMA JA UUDENMAAN MAAKUNTA-AINEISTO. Kokoelmapolitiikka PORVOON KOTISEUTUKOKOELMA JA UUDENMAAN MAAKUNTA-AINEISTO Kokoelmapolitiikka Porvoon kaupunginkirjasto Uudenmaan maakuntakirjasto 1.1.2013 Porvoon kaupunginkirjasto Uudenmaan maakuntakirjasto PORVOON KOTISEUTUKOKOELMA

Lisätiedot

Joensuun seutukirjaston tilastovertailu muiden maakuntakirjastojen kanssa

Joensuun seutukirjaston tilastovertailu muiden maakuntakirjastojen kanssa 1 (5) Joensuun seutukirjaston tilastovertailu muiden maakuntakirjastojen kanssa 1. Suoritevertailu Tilastoissa Joensuun seutukirjaston toimintatilastoja on verrattu muihin maakuntakirjastoihin, mutta pääkaupunkiseudun

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 KIRJASTOPALVELUT

PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 KIRJASTOPALVELUT PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 KIRJASTOPALVELUT Liite 1 Palvelutuoteluettelo 2011 Hyvinvointilautakunta Kirjastopalvelut Tuote yksikkö hinta määrä yht. Kirjaston peruspalvelut Kirjastopalvelut 1 249 550.00

Lisätiedot

Jos toimintayksikkö lakkautetaan kesken vuotta, toimintatiedot sisällytetään koko vuoden tietoihin.

Jos toimintayksikkö lakkautetaan kesken vuotta, toimintatiedot sisällytetään koko vuoden tietoihin. Yleisten kirjastojen tilastot 1/11 Yleisten kirjastojen tilastot 5.1.2018 Ohjeet Toimintayksiköt Kirjasto on palvelupaikka, jolla on - huoneisto pääasiassa omassa käytössä - kirjaston palkkaamaa henkilökuntaa

Lisätiedot