PUOTILAN VENEKERHO R.Y.
|
|
- Jarmo Ranta
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 JÄSENTIEDOTE 1 / /10 KOMMODORIN TERVEHDYS Hyvä venekerholainen PVK:n vuosikokous valitsi joulukuussa 2009 allekirjoittaneen uudeksi kommodoriksi ja Boris Zborowskin jäsenkirjuriksi. Muut hallituksen jäsenet jatkavat entisissä tehtävissään. Toivon pystyväni jatkamaan hallituksessa Pekka Hemmilän ja Esko Meroniemen viitoittamaa linjaa. Halsholmenin saaritukikohdan uusi vuokrasopimus allekirjoitettiin 2010 tammikuun alussa ja se on voimassa 10 vuotta eteenpäin. Saaritukikohdan toiminta jatkuu vanhoilla säännöillä, paitsi saunan käytöstä tullaan perimään 2 käyttömaksu/venekunta/käyttökerta. Maksu peritään syksyllä saunan varausvihkossa olevien käyttökertojen mukaan. Tarkoituksena on saada katettua saunan kuluja sen käyttäjiltä. Tuskin tämä pieni maksu kaikkia kuluja peittää, mutta tasapuolistaa kerholaisten oikeuksia. Varmasti jäsenet, jotka ovat käyneet venekerhon rannassa nyt talvella, ovat havainneet jäiden nostamat laiturien perätolpat. Lähes kaikki tolpat on juntattava jäiden lähdettyä takaisin paikoilleen. Tästä on tänä vuonna tulossa melkoiset menot, mutta eiköhän siitäkin selvitä normaalissa järjestyksestä. Kävimme tammikuussa Pekka Hemmilän kanssa Kaupunkisuunnitteluvirastossa tervehtimässä Itä-Helsingin rantojen ja saariston kaava-arkkitehtiä Anu Mansikkaa. Tarkoituksena oli selvittää, mitä kaupunki aikoo tehdä Puotilan rannalle ja millä aikataululla. Mitään valmista suunnitelmaa ei vielä ole tehty, mutta asia etenee pikku hiljaa. Jäimme siihen käsitykseen, että nopeimmillaankin suunnitelmat etenisivät vasta viidessä vuodessa käytännön toimenpiteisiin. Mitä suunnitteluratkaisuja kaupunki sitten tekeekin, venekerhon laituripaikat näyttävät kyllä säilyvän Vartiokylänlahdella, ehkä vähän siirrettynäkin. Mutta huolestuttavaa on, että talvisäilytysalueiden sijoituksista tulevaisuudessa ei ole varmaa tietoa. Etujen valvonnassa tarvitaan kiinteää yhteistyötä Vartiokylänlahdella toimivien muiden venekerhojen kanssa. Kerhoalueen jätehuoltosuunnitelma päivitettiin syksyllä 2009 ja toimitettiin Uudenmaan ympäristökeskukseen. On ehdottoman tärkeää, että jäsenet tutustuvat suunnitelmaan ja noudattavat annettuja ohjeita sekä määräyksiä. Jätehuoltosuunnitelma on esillä kerhorakennuksen ilmoitustaululla ja www-sivuilla. Kerholla ei ole muutamaan vuoteen järjestetty koulutustapahtumia tai muita vastaavia tilaisuuksia. Nyt kiinnostaisikin kuulla kerholaisten mielipiteitä minkälaiselle koulutukselle olisi tarvetta ja halua. Näyttää siltä, että jonkinlainen veneilijäkortti on kehitteillä Suomeenkin. Antaisiko tämä esimerkiksi aihetta tiedon hankintaan? Odotankin asiasta palautetta jäseniltä sähköpostitse tai paperilla kerhon toimistoon. Tätä kirjoitettaessa venenäyttelyyn on aikaa vähän reilu viikko ja siitähän se kesän katsotaankin alkavaksi, joten toivotan kaikille hyvää alkavaa veneilykautta ja kireitä siimoja. Markku Heiman
2 JÄSENTIEDOTE 1 / /10 TAPAHTUMA- JA TOIMINTAKALENTERI VUONNA 2010 Jäsen- ja venepaikkamaksut Jäsenmaksu ja venepaikkamaksut on maksettava viimeistään mennessä. Lisää maksuasioista kohdassa PUOTILAN VENEKERHON MAKSUT 2010 Jollapaikat Jos haluat jollapaikan, eikä sitä ole merkitty maksukuittiin, voit varata sen jäsenkirjurilta. Veneilykauden avajaiset ja päättäjäiset Veneilykauden avajaiset ja lipunnosto järjestetään venekerholla sunnuntaina klo 12:00. Päättäjäiset ja lipunlasku järjestetään sunnuntaina klo 12:00. Tilaisuuksissa on kahvitarjoilu. Vartiointi Vartiointi alkaa keväällä sunnuntaina ja loppuu syksyllä lokakuun lopulla, kun kaikki venepaikkojen haltijat ovat olleet vartiossa. Jos jäsenellä on useita venepaikkoja, vartiointi sisältyy jokaiseen venepaikkaan. Vartiovuoro alkaa klo 20:00 ja päättyy klo 05:30. Vartiointia saavat hoitaa vain kerhon jäsenet tai heidän täysi-ikäiset perheenjäsenensä tai hallituksen hyväksymä vartiotuuraaja jäsenen kustannuksella. Jokaisessa vartiovuorossa on samanaikaisesti aina kaksi henkilöä. Vartiovuoron laiminlyönnistä aiheutuu 250 euron laiminlyöntimaksu. Vartiolistat ovat nähtävissä kerhon ilmoitustaululla siten, että kunkin kalenterikuukauden lista ilmestyy taululle viimeistään kuukautta aiemmin. Poikkeuksena on toukokuun vartiolista, joka ilmestyy ilmoitustaululle viimeistään Vartiointi alkaa sunnuntaina 2.5. C-laiturin alusta ja etenee venepaikkojen mukaisessa järjestyksessä. Jäsenen tulee etukäteen vahvistaa puumerkillään vartiovuoron hoitaminen ilmoitustaulun vartiolistaan. Vartiolistat ovat nähtävillä myös kerhon www-sivuilla jäsenille -osiossa.
3 JÄSENTIEDOTE 1 / /10 Veneiden katsastus vuonna 2010 Runkokatsastus Runkokatsastus on voimassa viisi (5) vuotta. Huomioikaa tämä ennen kevään vesillelaskua. Runkokatsastus suoritetaan veneen ollessa telakoituna. Katsastuksesta on sovittava erikseen katsastusmiehen kanssa. Jäsenen on itse pidettävä huoli runkokatsastustarpeesta! Vuosikatsastusta ei suoriteta, jos runkokatsastus ei ole voimassa. Vuosikatsastus Kaikkien Puotilan Venekerhon rekisterissä ja laitureissa olevien veneiden on oltava katsastettuja (ei koske 4. luokan veneitä). Veneen voi katsastaa jo ennen varsinaisia katsastuspäiviä sopimalla asiasta katsastusmiehen kanssa. Vene on syytä katsastaa heti vesillelaskun jälkeen, ettei viimeisinä katsastuspäivinä synny ruuhkaa. Huomioikaa, että 5. toukokuuta jälkeen veneitä katsastetaan vain varsinaisina katsastuspäivinä. Katsastuspäivät ovat: 4.5., 11.5., 18.5., 25.5., 1.6., 2.6., 8.6. ja 9.6. Katsastajat ovat paikalla kyseisinä päivinä kello 16:30 20:00. Mikäli veneen omistaja ei voi olla katsastustilaisuudessa läsnä, voi myös hänen valtuuttamansa asiamies hoitaa katsastusnäytön. Katsastamattomalla veneellä ei pidä lähteä merelle. Kesäkuun 18. päivän jälkeen katsastetaan ainoastaan ne veneet, jotka tuodaan venepaikoille muualta ja esimerkiksi uudet veneet. Veneen voi katsastaa myös kerhon ulkopuolinen katsastaja. Katsastustodistus on tällöin esitettävä Puotilan Venekerhon katsastusmiehelle kesäkuun loppuun mennessä. Katsastusasiapaperit Uusintakatsastuksessa veneilijällä tulee olla mukanaan venetodistus sekä edellisvuoden katsastuspöytäkirjasta kopio. Mikäli asiapaperit ovat kadonneet, uudesta venetodistuksesta veloitetaan 10,00 ja uudesta katsastustodistuksesta 5,00 normaalin katsastusmaksun lisäksi. PUOTILAN VENEKERHON KATSASTUSMIEHET VUONNA 2010 Olli Pankolainen, katsastuspäällikkö Jarmo Paavilainen Jari Heikkinen Keijo Karimäki Matias Leivo Tapio Paasio Veli-Matti Saarela Jarmo Salmen
4 JÄSENTIEDOTE 1 / /10 Veneiden talvisäilytys kaudella Puotilan Venekerhon talvitelakointialueelle ovat etusijalla ne veneet, jotka ovat olleet siellä telakoituna talvikaudella Telakointimaksu ensi talvikaudeksi on maksettava elokuun 31. päivään mennessä. Lasku lähetetään elokuun alussa. Tämän jälkeen vapaana olevat telakointipaikat jaetaan kokoluokittain jonotuslistan mukaisessa järjestyksessä. Jos luovut telakointipaikasta, ilmoita siitä telakkamestari Ahti Niskalalle ennen elokuun alkua. Tapahtumat Kaksiosainen pilkkimestaruuskilpailu Puotilan Venekerhon jäsenille Ensimmäinen osakilpailu järjestetään kello 9:00-14:00. Kilpailualue jäätilanteen mukaan, ilmoitetaan kokoontumispaikalla. Kokoontuminen tapahtuu Puotilan ostoskeskuksessa kello 8:00. Toinen osakilpailun järjestetään Kuhanuistelukilpailu kello 18:00 23:00 Kilpailualueena Helsingin kalavedet Kokoontuminen venekerholla ennen kilpailun alkamista klo 17:30 Kaksiosainen onkimestaruuskilpailu Ensimmäinen osakilpailu kello 8:00 14:00 Kokoontuminen venekerholla ennen kilpailun alkamista klo 8:00 Toinen osakilpailu kello 8:00 14:00 Kokoontuminen venekerholla kello 8:00 Kummassakin osakilpailussa onkiminen tapahtuu veneestä kilpailukalana ahven ja kilpailualueena on koko Suomenlahti. Tiedustelut: Ahti Niskala, puh Telakointialueen siivoustalkoot pidetään torstaina alkaen klo 17:00.
5 JÄSENTIEDOTE 1 / /10 Irman askarteluilta pidetään kerhorakennuksessa torstaina klo 17:00 alkaen. Muista mahdollisista kerhoilloista ja koulutuksesta, matkaveneilyjaoston, purjehdusjaoston ja kalastusjaoston toiminnasta sekä kilpailuista ilmoitetaan myöhemmin erikseen kerhorakennuksen ilmoitustaululla sekä www-sivuillamme. Jos Sinulla on ehdotuksia kerhoiltojen aiheiksi, ota yhteyttä kerhon hallituksen jäseniin. PUOTILAN VENEKERHON MAKSUT 2010 Venepaikka- ja jäsenmaksujen maksaminen Jos Sinulla oli venepaikka viime veneilykaudella, varmistat sen maksamalla oheiseen pankkisiirtolomakkeeseen merkityn summan eräpäivään 28. helmikuuta mennessä laskun viitenumeroa käyttäen. Kaikista ylimääräisistä venepaikoista tullaan luopumaan. Varmistaaksesi ensi veneilykauden venepaikkasi on jäsenmaksu, venepaikkamaksu ja veneilyliittomaksu ehdottomasti suoritettava eräpäivään mennessä. Venepaikkoja tulee olemaan esimerkiksi uusille jäsenille erittäin niukalti tarjolla, minkä vuoksi maksujen laiminlyöminen johtaa nopeasti venepaikan menettämiseen. Venepaikka myydään jollekin sitä tarvitsevalle. Laiturijärjestelyiden vuoksi venepaikkasi on voinut muuttua. Venepaikan numero on merkitty maksukuittiin. Jos nykyisen veneesi koko edellyttää venepaikan vaihtoa, on ilmoitus tehtävä kirjallisesti tai sähköpostilla. Jos laskuun on merkitty venepaikka, jota et tule tarvitsemaan kaudella 2010, ilmoita luopumisesta heti kirjallisesti. Ne jäsenet, joilla on maksurästejä edellisiltä vuosilta, eivät ole oikeutettuja tulevan kauden venepaikkaan ennen kaikkien maksurästien suoritusta. Maksurästit on suoritettava välittömästi. Jäsenmaksujen laiminlyöminen johtaa kerhosta erottamiseen. Ulkopaikkakuntalaisilta (ei helsinkiläisiltä) venepaikkamaksut peritään Helsingin kaupungin päätöksen mukaisesti puolitoistakertaisina. Muut maksut Muut mahdolliset maksut, kuten mastonosturin vuokra, maksetaan kerhon kioskille. Nämä maksut sekä kerhon lippujen ja viirien hinnat ovat kerhon sisäilmoitustaululla. Kioski palvelee jäseniä näissä asioissa.
6 JÄSENTIEDOTE 1 / /10 Liittymis- ja jäsenmaksut 2010 PUOTILAN VENEKERHON MAKSUT 2010 MAKSU Liittymismaksu 450,00 Jäsenmaksu 64,00 Nuoriso- ja perhejäsenmaksu Juniorimaksu (ei jäsenperusteinen) 27,50 12,00 Katsastusmaksu 15,00 Runkokatsastus 15,00 4. luokan katsastusmaksu 7,50 Vartiovuoron laiminlyöntimaksu 250,00 Venepaikkamaksut 2010 VENEPAIKAN LEVEYS MAKSU 2,5 metriä 180,00 2,7 metriä 205,00 3,0 metriä 230,00 3,5 metriä 280,00 4,0 metriä 330, metriä 380,00 5,0 metriä 430,00 Jollapaikka 52,00
7 JÄSENTIEDOTE 1 / /10 PUOTILAN VENEKERHON TOIMIHENKILÖT 2010 Hallitus VENEKERHON HALLITUS Kommodori Markku Heiman Varakommodori Ahti Niskala Varakommodori Eija Hevonlahti Satamakapteeni Olli Pankolainen Satamakapteeni Juhani Sirkiä Satamakapteeni Antero Aaltonen Taloudenhoitaja Pentti Ervo Jäsenkirjuri Boris Zborowski Muut toimihenkilöt VENEKERHON MUUT TOIMIHENKILÖT Kerhorakennuksen isäntä Irma Tuominen Telakkamestari Ahti Niskala Vartiointipäällikkö Irma Tuominen Saarivastaava Antero Aaltonen
8 JÄSENTIEDOTE 1 / /10 YHTEYSTIEDOT Puotilan Venekerho r.y. Meripellontie 11 A HELSINKI Puhelin ja telekopio: (09) Salin ja kioskin puhelin: (09) Sähköpostiosoitteemme on: puotilan.venekerho@kolumbus.fi Venekerhon www-sivut ovat osoitteessa: Pankkiyhteytemme on: Sampopankki Jäsenasiat, venepaikka-asiat ja muut kerhoa koskevat asiat Osoitteenmuutokset, venepaikkoja koskevat asiat ja muut jäsenasiat osoitetaan kirjallisesti kerhon jäsenkirjuri Boris Zborowskille joko sähköpostitse kerhon sähköpostiosoitteeseen tai postitse kerhon postiosoitteeseen. Voit jättää kirjallisen viestisi myös kerhon postilaatikkoon, joka on kerhorakennuksen pääoven vieressä. Puhelimitse saat yhteyden jäsenkirjuriin sunnuntaisin kello Erittäin kiireellisissä tapauksissa voit tietenkin ottaa yhteyden suoraan myös hallituksen muihin jäseniin puhelimitse. Muut venekerhoa koskevat asiat osoitetaan kirjallisesti venekerhon hallitukselle. Kirjeet, anomukset ja tiedotukset voi lähettää postitse tai ne voidaan jättää kerhorakennuksen pääoven vieressä olevaan postilaatikkoon tai ne voi toimittaa sähköpostitse. Internet-sivujen jäsenosiossa ovat kokouspöytäkirjojen lisäksi mm. kerhon ja saaritukikohdan säännöt sekä vartiolistat. Koska listoissa saattaa tapahtua muutoksia, on jäsenen kuitenkin hyvissä ajoin ennen vuoroaan käytävä kuittaamassa kerhon ilmoitustaululla oleva virallinen lista. Jäsenille -osioon pääsee käyttäjätunnuksella ja salasanalla, jotka lähetetään jäsenen pyynnöstä tarkistuksen jälkeen sähköpostivastauksena.
9 JÄSENTIEDOTE 1 / /10 OSOITTEENMUUTOS MUUTOSILMOITUS Sukunimi: * Etunimet: * Vanha osoite Katuosoite: * Postinumero: * Postitoimipaikka: * Uusi osoite Katuosoite: * Postinumero: * Postitoimipaikka: * Puhelinnumerot ja sähköposti Koti: * GSM: * Työ: * Sähköposti: * Muu viesti tai ilmoitus Päiväys: / 20 * Allekirjoitus
Hyvä Puotilan Venekerholainen
JÄSENTIEDOTE 1 / 2011 2/11 KOMMODORIN TERVEHDYS Hyvä Puotilan Venekerholainen PVK:n vuosikokous 2010 päätti hallituksen esityksestä pitää jäsenmaksut samalla tasolla kuin edellisellä toimikaudella. Samoin
Toivotan kaikille hyvää kevättä ja turvallista veneilykesää.
JÄSENTIEDOTE 1 / 2014 2/16 KOMMODORIN TERVEHDYS Hyvä Puotilan Venekerholainen Vuosikokous on taas pidetty ja kokous valitsi vanhan hallituksen jatkamaan toimintaa alkaneelle vuodelle. Hallitus valitsi
1. JÄSEN- JA LIITTYMISMAKSUT
1. JÄSEN- JA LIITTYMISMAKSUT JÄSENMAKSUT VUOSIJÄSEN 105 VUOSIJÄSEN, YLI 65 VUOTTA 53 VUOSIJÄSEN, PUOLISO 53 VUOSIJÄSEN, 19 27 VUOTTA 53 JUNIORIJÄSEN, ALLE 19 VUOTTA 25 MIEHISTÖJÄSEN 105 LIITTYMISMAKSUT
Haukilahden venekerhon toimintaohje
Haukilahden venekerhon toimintaohje versio 0.3 Toimintaohjeen tarkoitus - saatesanat Toimintaohjeeseen on koottu kerhon toimintaan liittyviä käytäntöjä, jotta kerhon toiminta olisi kuvatuissa toiminnoissa
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE Vuosikokoukseen hyväksyttäväksi
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Vuosikokoukseen 26.3.2014 hyväksyttäväksi Yleistä Vuosi 2014 on seuran kahdeskymmenesyhdeksäs toimintavuosi Seura on jäsenenä valtakunnallisissa veneilyliitoissa: Suomen
Palauta hakemus osoitteeseen: Kokkolan Venekerho Sahakatu 67900 Kokkola Tai Venekerhon postilaatikkoon Meri Pasaatin seinällä
1 Kokkolan venekerho laituripaikka hakemus Palauta hakemus osoitteeseen: Kokkolan Venekerho Sahakatu 67900 Kokkola Tai Venekerhon postilaatikkoon Meri Pasaatin seinällä * tähdellä merkitty on pakollinen
Merenkulkija 2/2013. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö:
Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net Merenkulkija 2/2013 Sisältö: Johtokunta vuodelle 2013 ja muut yhteystiedot Kommodorin palsta Vuoden 2013 tärkeät päivämäärät Vartioinnista Talkoot 16.4
VUOSAAREN URHEILUKALASTAJAT r.y.
HALLINTO JA TALOUS Yhdistyksen hallinnosta vastaa hallitus, joka kokoontuu kerran kuukaudessa ja tarvittaessa useamminkin. Satama-aluetta ja sen toimintaa ohjaa satamakapteeni. Jaostot huolehtivat oman
1. JÄSEN- JA LIITTYMISMAKSUT ( )
1. JÄSEN- JA LIITTYMISMAKSUT ( ) JÄSENMAKSUT Vuosijäsen 175 Vuosijäsen, yli 65 vuotta 115 Vuosijäsen, puoliso 95 Vuosijäsen, 19-27 vuotta 115 Juniorijäsen, alle 19 vuotta 60 Miehistöjäsen 125 Vapaaehtoinen
Merenkulkija 2/2015. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö:
Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net Merenkulkija 2/2015 Sisältö: Johtokunta vuodelle 2015 ja muut yhteystiedot Kommodorin palsta Vuoden 2015 tärkeät päivämäärät Vartiointi 2014 EI veneiden
Merenkulkija 2/2019. Espoon Merenkulkijat ry Sisältö:
Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net Merenkulkija 2/2019 Sisältö: Johtokunta 2019 ja muut yhteystiedot Kommodorin palsta Tärkeät päivämäärät Vartiointi Venepaikka- ja jäsenmaksut Vuoden
Seuraavassa on esitetty paikkamäärineen Tornion kaupungin ylläpitämät venesatamat.
TORNION KAUPUNGIN VENEPAIKAT HAETTAVANA Tornion kaupungilla on viisi venesatamaa, joissa on vuokrattavana yhteensä 318 venepaikkaa. Seuraavassa on esitetty paikkamäärineen Tornion kaupungin ylläpitämät
Liite Lii nro 2/17.11.2004 66 Muutettu 19.10.2005 75
Liite Lii nro 2/17.11.2004 66 Muutettu 19.10.2005 75 VENEPAIKKOJEN VUOKRAUSSÄÄNNÖT, PIENVENESATAMASÄÄNNÖT JA KARTAT Muutettu 19.10.2005 75 Hyväksytty liikuntalautakunnassa 17.11.2004 66 KIRKKONUMMEN KUNNAN
Porslahden venekerho ry
1 Porslahden venekerho ry Y: 2043375-1 TASEKIRJA 01.01.2012-31.12.2012 2 Tasekirjan julkinen osio TASE VASTAAVAA... 3 TASE VASTATTAVAA... 4 TULOSLASKELMA... 5 KÄYTETYT KIRJANPITOKIRJAT... 7 TOSITELAJIT...
Merenkulkija 4/2013. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö:
Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net Merenkulkija 4/2013 Sisältö: Johtokunnan yhteystiedot Kommodorin palsta Tärkeät päivämäärät Sähkönkäyttö talviaikana Talvisäilytys ja pukkiaitaus Talvisäilytysmaksut
Omistuslaitureista on myytävänä paikkoja 2,5-3,5 metrin paikkoja Kysellä voi satamakapteenilta.
Kokkolan Venekerhon laituripaikat Kausi 2014 Omistuslaitureista on myytävänä paikkoja 2,5-3,5 metrin paikkoja Kysellä voi satamakapteenilta. 1 / 24 Vuokrapaikkoja on myös saatavissa leveydet 2,5-4.0 metriin.
Merenkulkija 4/2014. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö:
Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net Merenkulkija 4/2014 Sisältö: Johtokunnan yhteystiedot Kommodorin palsta Tärkeät päivämäärät Talvisäilytysmaksut ja korjaus talvisäilytyshinnastoon Veneiden
Merenkulkija 2/2010. Espoon Merenkulkijat ry Sisältö:
Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net Merenkulkija 2/2010 Sisältö: Johtokunta vuodelle 2010 ja muut yhteystiedot Kommodorin palsta Vuoden 2010 tärkeät päivämäärät Vartioinnista Talkoot 10.4
TYÖPAIKKATOIMINTA. Ohjeistus työpaikkatoiminnasta
TYÖPAIKKATOIMINTA Ohjeistus työpaikkatoiminnasta Työpaikkatoiminta Työpaikkatoiminnalla tarkoitetaan toimintaa joka kattaa samassa työpaikassa työskentelevät Logistiikan toimihenkilöiden jäsenet. Työpaikkatoiminnan
A) KANTVIKIN PIENVENESATAMAN VENEPAIKKOJEN YLEISET VUOKRAUSPERIAATTEET
1 16.3.2005 MERI-KANTVIK ry A) KANTVIKIN PIENVENESATAMAN VENEPAIKKOJEN YLEISET VUOKRAUSPERIAATTEET Kantvikin pienvenesatama telakointialueineen on Kirkkonummen kunnan omistuksessa oleva satama, jonka hallinnointia
TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!
TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa
Merenkulkija 2/2011. Espoon Merenkulkijat ry Sisältö:
Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net Merenkulkija 2/2011 Sisältö: Johtokunta vuodelle 2011 ja muut yhteystiedot Kommodorin palsta Vuoden 2011 tärkeät päivämäärät Vartioinnista Talkoot 19.4
Merenkulkija 2/2018. Espoon Merenkulkijat ry Sisältö:
Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net Merenkulkija 2/2018 Sisältö: Johtokunta 2018 ja muut yhteystiedot Kommodorin palsta Tärkeät päivämäärät Vartiointi Venepaikka- ja jäsenmaksut Vuoden
Lohja Race
Lohja Race 2-3.9.2017 Järjestävä seura: Lohjan Purjehtijat Nuottatie 2 FIN-08100 Lohja E-jolla JuSM-kilpailu Zoom8-ranking Laser-ranking Lightning- ranking LISÄPURJEHDUSOHJE (kts. Vakiopurjehdusohje PKS
Merenkulkija 4/2017. Espoon Merenkulkijat ry Sisältö:
Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net Merenkulkija 4/2017 Sisältö: Johtokunnan yhteystiedot Kommodorin palsta Tärkeät päivämäärät Varoitus matalikosta Talvisäilytyslaskut Kiinnostaako Kroatia?
Kausalan ja Pohjanmäen venepaikkojen käyttösäännöt ja vuokrat v. 2017
Tekninen lautakunta 8 07.02.2017 Tekninen lautakunta 21 07.03.2017 Kausalan ja Pohjanmäen venepaikkojen käyttösäännöt ja vuokrat v. 2017 819/02.03.00/2017 Tekninen lautakunta 07.02.2017 8 Kausalassa on
Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa.
KILPAILUN SÄÄNNÖT Aluemestaruus Itä-ja Kaakkois-Suomi 31.8-1.9.2019 Kansallinen Varkauden Urheiluautoilijat ry Varkaus I OHJELMA 15.8.2019 27.8.2019 klo: 23.00 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen
Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa.
KILPAILUN SÄÄNNÖT Aluemestaruus Itä- ja Kaakkois-suomi 16-17.9.2017 Kansallinen Varkauden Urheiluautoilijat ry Varkaus I OHJELMA 28.8.2017 11.9.2017 klo: 23.59 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen
Merenkulkija 2/2014. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö:
Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net Merenkulkija 2/2014 Sisältö: Johtokunta vuodelle 2014 ja muut yhteystiedot Kommodorin palsta Vuoden 2014 tärkeät päivämäärät Vartiointi 2014 EI veneiden
PORSLAHDEN VENEKERHO RY PÖYTÄKIRJA 1(2) PL 265, Vantaa Sääntömääräinen syyskokous
PORSLAHDEN VENEKERHO RY PÖYTÄKIRJA 1(2) PL 265, 01301 Vantaa 12.11.2014 www.plvk.fi toimisto@plvk.fi Sääntömääräinen syyskokous Aika 12.11.2014 klo 18.00 Paikka Peltolan Koulun auditorio, Lummetie 27,
KATSASTUS Turvallista veneilykautta 2016 KPS - KSS
KATSASTUS 2016 Hyvä vesikulkuneuvon omistaja suorita veneen keväthuolto ja kunnostus ajoissa varaa runkokatsastusaika katsastajalta ajoissa rungon peruskatsastus ennen pohjan uutta maalikerrosta peruskatsastuksessa
TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN...
Kuva: www.kiteenmatikaiset.fi TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN...3 KAHVITILAISUUS JA
Jäseneksi ottaminen. Ohjesäännöt
Ohjesäännöt Ohjesäännöt ovat hallituksen vahvistamia yhdistyksen sääntöjen täydennyksiä ja soveltamisohjeita. Yhdistyksen sääntöjen mukaan jäsenistön on noudatettava niitä. Ohjesäännöt ovat: Jäseneksi
Rauman Moottorivenekerho ry:n säännöt
Sivu 1 / 6 Rauman Moottorivenekerho ry:n säännöt 1. Yhdistyksen, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä kerho, nimi on Rauman Moottorivenekerho. Sen kotipaikka on Rauman kaupunki ja tarkoituksena
Näin toimimme. Jäseneksi ottaminen. Ohjesäännöt Hyväksytty
Ohjesäännöt Hyväksytty 13.3.2017 Näin toimimme Ohjesäännöt ovat hallituksen vahvistamia yhdistyksen sääntöjen täydennyksiä ja soveltamisohjeita. Yhdistyksen sääntöjen mukaan jäsenistön on noudatettava
Länsituuli 83 ry:n jäsenlehti 1/ /2006
Länsituuli 83 ry:n jäsenlehti 1/ 2005 1/2006 Kevään tunnelmia Maaliskuun alku on ollut 5-10 astetta keskilämpötilaa kylmempi, joten talvi on ollut länsirannikollakin hiihto- ja luistelusäiden puolesta
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 AIKA 22.11.2017, klo 18:00 PAIKKA Jakun koulu Paikalla 12 osallistujaa. Aluksi oli kahvitarjoilu. 1 KOKOUKSEN AVAUS Jakkukylän kyläyhdistyksen puheenjohtaja
Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa.
KILPAILUN SÄÄNNÖT Aluemestaruus Kaakkois-Suomi 6 3.9-4.9.2016 Kansallinen Varkauden Urheiluautoilijat ry Varkaus I OHJELMA 23.08.16 31.08.16 klo: 23.59 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen
PUOTILAN VENEKERHO RY T A S E K I R J A 2 0 12. Sisällys:
PUOTILAN VENEKERHO RY T A S E K I R J A 2 0 12 Sisällys: Tilinpäätös * Tuloslaskelma * Tase * Tase-erittelyjä * Pääkirja * Päiväkirja * Palkkakortisto Helsingissä 15.11.2012 Taisto Johansson TASE VASTAAVAA
Loukonlahden satamayhdistys ry. Liity mukaan
Loukonlahden satamayhdistys ry Liity mukaan Loukonlahden satamayhdistys ry Yhdistyksen tarkoituksena on toimia Loukonlahden satamasta venepaikan vuokranneiden yhteistyöelimenä ja huolehtia muiden muassa
SUULI - JÄSENSEUROJEN REKISTERIOHJELMISTON KÄYTTÖOHJE SEURAN JÄSENELLE / HVK
SUOMEN PURJEHDUS JA VENEILY RY Segling och Båtsport i Finland rf 17.11.201 ver_1.2 SUULI - JÄSENSEUROJEN REKISTERIOHJELMISTON KÄYTTÖOHJE SEURAN JÄSENELLE / HVK Sisällys Yleisiä ohjeita käytöstä ja käyttöliittymästä...2
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Liikuntavirasto Merelliset palvelut Osastopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 32 Aluspaikan vuokraus Jätkäsaarenlaiturista Hietalahdenrannassa HEL 2016-012328 T 10 01 01 03 Päätös päätti vuokrata ********** 19 metrin laituripaikan Hietalahden
Aivoliitto ry:n jäsenrekisteri Ohjeita yhdistyksille
Aivoliitto ry:n jäsenrekisteri Ohjeita yhdistyksille Lisätiedot ja neuvonta: p. 040 845 0430, linda.lindroos@aivoliitto.fi Tästä osoitteesta löydät lisää ohjeita Sense rekisterin käyttöön: https://senseohjeisto.avoine.fi/
Porslahden venekerho ry
1 Porslahden venekerho ry Tilinpäätösasiakirja tilikaudelta: 01.01.2016-31.12.2016 2 Asiakirjan julkinen osio TASE VASTAAVAA... 3 TASE VASTATTAVAA... 4 TULOSLASKELMA... 5 Liitetiedot... 7 Arvostusperiaatteet
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTVUOSIKOKOUS
Tapiolan Venekerho Ry:n SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTVUOSIKOKOUS Etelä-Tapiolan lukio tiistaina 17.5.2018 klo. 18.30 Käsitellään sääntöjen 13 mukaiset asiat. TERVETULOA! Sääntöjen 13 mukaan käsiteltävät asiat:
15.1.2015. Myyntipaikkaan voi tulla tuntia ennen kauppahallin avautumista ja sieltä tulee poistua tunnin kuluessa kauppahallin sulkeutumisesta.
1 (5) Hakemukset kauppiasyhdistykselle (puheenjohtajan tai edustajan hyväksymä hakemus): alle 1 kalenterikuukausi (1-4 viikkoa) - etusijalla Hakaniemen kauppahallin vuokralaiset (kauppiasyhdistys päättää
Lahden Venekerhon 2/201 2. jäsenlehti. Kesä ja veneilykausi ovat kohta täällä
Kesä ja veneilykausi ovat kohta täällä PURTILO 2/201 2 Mennyt talvi on ollut lumen, jään ja roudan suhteen mielenkiintoinen. Lumet ikään kuin vain katosivat, koska ei ollut kunnon routaa maassa ja jäät
Merenkulkija 4/2015. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö:
Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net Merenkulkija 4/2015 Sisältö: Johtokunnan yhteystiedot Kommodorin palsta Tärkeät päivämäärät Talvisäilytysmaksut Veneiden merkintä ja talvisäilytys Suomenojan
Merenkulkija 2/
Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net Merenkulkija 2/2009 16.3.2009 Sisältö: Johtokunta vuodelle 2009 Kommodorin palsta Vuoden 2009 tärkeät päivämäärät Vartioinnista Talkoot 4.4-09 Jäsenmaksut
Merenkulkija 2/2016. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö:
Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net Merenkulkija 2/2016 Sisältö: Johtokunta vuodelle 2016 ja muut yhteystiedot Kommodorin palsta Vuoden 2016 tärkeät päivämäärät Vartiointi 2016 EI veneiden
Edustajiston vaalit 2018
Edustajiston vaalit 2018 Arvoisat jäsenet ja jäsenyhdistykset ProAgria Pohjois-Savon toiminnassa tuleva talvikausi on vaaliaikaa. Tässä kirjeessä on ohjeet ehdokasasetteluun. ProAgria Pohjois-Savon edustajiston
HooVEEKoo. Humallahden venekerhon tiedotuslehti 1 2016
HooVEEKoo Humallahden venekerhon tiedotuslehti 1 2016 Julkaisija HUMALLAHDEN VENEKERHO- HUMMELVIKENS BÅTKLUBB HVK ry www.humallahdenvenekerho.fi Osoite Rajasaarenpenger 6, 00250 Helsinki Tiedotuslehti
Jäsenlaskutus Kuksassa
Jäsenlaskutus Kuksassa SISÄLLYSLUETTELO 1. Jäsenlaskutusaikataulu... 2 Uudet jäsenet... 2 Kevätkaudella (tammikuu-heinäkuu) liittyvät jäsenet... 2 Syyskaudella (elokuu-joulukuu) liittyvät jäsenet... 2
Joensuun Jääkarhut Syyskokous torstaina klo (kahvitarjoilu alkaa klo 18.00) Karhu-sali
Joensuun Jääkarhut Syyskokous torstaina 19.11.2015 klo 18.30 (kahvitarjoilu alkaa klo 18.00) Karhu-sali Esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Todetaan kokouksen läsnäolijat ja äänioikeutetut jäsenet 3. Todetaan
TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015
TURUN JYRYN Seuran toimintaa kehitetään koko ajan. Haluamme tarjota laadukasta ja virikkeellistä toimintaa liikunnasta kiinnostuneille. Seuraamme puhaltavat uudet tuulet, jos seuratoiminnan kehittämistukea
POHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018
POHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018 AIKA: 18.11.2018, alkaen klo. 14:00 PAIKKA: Karvion Kievari Pöytäkirja: 1. Kokouksen avaus Pj. Eija Pesonen avasi kok. klo.14:05 2. Todetaan läsnäolijat Eija
Porslahden venekerho ry
1 Porslahden venekerho ry TASEKIRJA 01.01.2014-31.12.2014 2 Tasekirjan julkinen osio TASE VASTAAVAA... 3 TASE VASTATTAVAA... 4 TULOSLASKELMA... 5 Liitetiedot... 7 Kirjaukset aineellista hyödykkeistä...
Merenkulkija 4/2011. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö:
Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net Merenkulkija 4/2011 Sisältö: Johtokunnan yhteystiedot Kommodorin palsta Tärkeät päivämäärät Sähkönkäyttö talviaikana Seuramme varastotilat sekä pukkiaitaus
SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008
SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina
Valtioneuvoston asetus liikenteessä käytettävien ajoneuvojen liikennekelpoisuuden valvonnasta
Valtioneuvoston asetus liikenteessä käytettävien ajoneuvojen 3 Määräaikaiskatsastusvelvollisuus 1. Ajoneuvolain 51 :ssä tarkoitettu määräaikaiskatsastusvelvollisuus koskee autoja (M- ja N-luokan ajoneuvot),
EU:n TIETOSUOJA-ASETUKSEN SOVELTAMINEN ALKAA TÄNÄÄN, TIEDÄ JA TUNNE OIKEUTESI!
JÄSENTIEDOTE 25.5.2018 Haukilahden venekerho ry EU:n TIETOSUOJA-ASETUKSEN SOVELTAMINEN ALKAA TÄNÄÄN, TIEDÄ JA TUNNE OIKEUTESI! Tietosuojan historian suurin mullistus tapahtuu tänään 25.5.2018, kun EU:n
Merenkulkija 2/2017. Espoon Merenkulkijat ry Sisältö:
Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net Merenkulkija 2/2017 Sisältö: Johtokunta 2017 ja muut yhteystiedot Kommodorin palsta Vuoden 2017 tärkeät päivämäärät Uusi vartiomaja Vartiointi 2017 Venepaikka-
TYÖPAIKKA- TOIMINNAN OHJEET
TYÖPAIKKA- TOIMINNAN OHJEET Toimintasäännöt hyväksytty 23.9.2006 hallituksen kokouksessa. TYÖPAIKKATOIMINNAN OHJE Mitä on työpaikkatoiminta? Työpaikkaosaston tehtävänä on yhdessä henkilöstöedustajien kanssa
kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14
kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14 Tervehdys Turun NNKY jäsen Taas saimme käyntiin uuden toimintavuoden. Tämä vuosi on juhlavuotemme.
UUTTA. Hintaluokat. Hintaluokilla määritellään laituripaikkojen hinnat keskitetysti. Paikan hinta näkyy kaikkialla aina paikkatiedon ohessa.
UUTTA (23.5.2015) Hintaluokat Aikaisemmin Muutoksia Veneen tiedot lomakkeella - osa 2 Lisää tietoa laituripaikoista Muutoksia Käyttäjätiedot lomakkeella Muutoksia Veneen tiedot lomakkeella Maksulliset
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 279 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 92/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 279 Annettu julkipanon jälkeen 25.8.2006 ASIA HAKIJA Iiroonjärven vedenkorkeuden tarkkailuohjelmaa koskeva oikaisuvaatimus,
JOUKKUEEN VUOSIKELLO Seuran toimintakausi STEELERS
JOUKKUEEN VUOSIKELLO Seuran toimintakausi 1.6. 31.5. KESÄKUU Uusi toimintakausi alkaa Edellisen kauden tilinpäätös tulee suoraan Netvisorista, edellisen kauden laskutus tulee olla kunnossa 31.5. mennessä.
F-cup 5. osakilpailu 15.08.2009
F-cup 5. osakilpailu 15.08.2009 Hyvät AUTOLUOJUS-RALLIN osallistujat. Minulla on ilo toivottaa Teidät tervetulleeksi AUTOLUOJUS- Ralliin, joka on F-cupin viides ja samalla toinen kesäosakilpailu. Olemme
Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan Kitikisapalvelussa
KILPAILUN SÄÄNNÖT Oulun Romu JM Su 15.5.2016 klo 10.30 Kansallinen kilpailu, Alue 1. aluemestaruusosakilpailu Scuderia Palas ry OuluZone moottoriurheilukeskus, Oulu OULUN ROMU www.oulunromu.f I OHJELMA
ROCKTAIL NEWS. sekä sekalaista muuta tavaraa. kysy koulutus-kentällä Jannelta tai puhelimitse p tai sähköpostilla
3/2015 1 ROCKTAIL NEWS RockTail News ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Mainosmyynti, artikkelit, ilmoitukset ja tiedustelut Anna-Riitta Forss, Vierutie 3 15560 Nastola 040-5956529 rocktail@netti.fi Lehden
Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan kitissä Kilpailutoimisto avataan
KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi: Aika ja Paikka: Kilpailun arvo: Kilpailun järjestäjä: AutoCenter JM 12.5.2019, Tammisaaren JM-rata, Grabbskog Kansallinen, Aluemestaruus osakilpailu Ekenäs-Tammisaaren
Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki.
Etelä-Suomi Päätös Nro 110/2013/1 Dnro ESAVI/24/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 4.6.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren
Vuokrasopimus 1 (5) Vuokranantaja, Vuokralainen ja Naantalin kaupunki kaikki yhdessä jäljempänä Osapuolet ja kukin erikseen Osapuoli.
Vuokrasopimus 1 (5) VUOKRASOPIMUS 1 OSAPUOLET 1.1. Vesialueen omistaja / Vuokranantaja Nimi: Antti Tammelin, ym. (jäljempänä Vesialueen omistaja tai Vuokranantaja ) Y-tunnus: 1336232-6 Osoite: Tamsaarentie
Imatran Ju-jutsuseura Jäsentiedote Vuoden 2017 toiminta ja yhteystiedot
Imatran Ju-jutsuseura Jäsentiedote 2017 Vuoden 2017 toiminta ja yhteystiedot Puheenjohtajalta: Vuosi on vaihtunut ja Imatran Ju-jutsuseuran 27.toimintavuosi on käynnissä hyvää vauhtia. Olen seuran luottamuksen
POHJANMAAN TASANOPEUS AL-CUP 1. OSAKILPAILU TASANOPEUSAJO KUTSU ALAHÄRMÄ EPUA RY/ POHJANMAAN TASANOPEUS HARRASTAJAT.
POHJANMAAN TASANOPEUS AL-CUP 1. OSAKILPAILU TASANOPEUSAJO KUTSU 1.7.2017 ALAHÄRMÄ EPUA RY/ POHJANMAAN TASANOPEUS HARRASTAJAT Järjestäjä: Etelä-Pohjanmaan UrheiluAutoilijat Ry. Järjestää Pohjanmaan Tasanopeusajo
Terveisin Mäntsälän Messut 2014-tiimi
Mäntsälän Messut 2014 PL 2O 04601 Mäntsälä Irma Pesonen Puh 045 2090700 irma.peso@gmail.com Mäntsälän Messut 2014 järjestetään elokuussa Mäntsälän Suurlavalla. Messut tarjoavat yrittäjille, yhdistyksille
Ralli 23.5.2009 Historic Rally Trophyn, Rally Trophyn ja BMW Original:in 4. osakilpailu Salon Urheiluautoilijat ry Salo
KILPAILUN SÄÄNNÖT Ralli 23.5.2009 Historic Rally Trophyn, Rally Trophyn ja BMW Original:in 4. osakilpailu Salon Urheiluautoilijat ry Salo I OHJELMA 16.03.2009 Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen
KILPAILIJATIEDOTE. Sijaitsee Teollisuuskatu 5 Tornio. Avoinna klo 12.00 alkaen Puh 045 652 3008 Katja Kehus. Opastus valtatie 4 lähtien.
TORNION ASFALTTISPRINT 30.06.2012 KILPAILIJATIEDOTE KILPAILUTOIMISTO Sijaitsee Teollisuuskatu 5 Tornio. Avoinna klo 12.00 alkaen Puh 045 652 3008 Katja Kehus. Opastus valtatie 4 lähtien. VARIKKO Varikkopaikaksi
PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016
1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
ASIA HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179. jälkeen
1 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179 Annettu julkipanon jälkeen 5.8.2005 ASIA HAKIJA Yksityiskohtaiselle suunnitelmalle jäte- ym. vesien käsittelyssä toteutettavista
TRAILERIT Seuraa liikenteenohjaajien opastusta trailereiden parkkeeraamiseksi Kiparin alueella.
XXV KIPARI-SPRINT 15.3.2015 klo 12.00 Rautavaara KILPAILIJATIEDOTE Tervetuloa kilpailemaan Kiparin kunkun tittelistä Rautavaaralle! KILPAILUPAIKKA Rautavaaran Kiparilla (Kiparintie 731), seuraa opastusta
TYÖPAIKKATOIMINTA. Ohjeistus työpaikkatoiminnan vakiinnuttamiseen
TYÖPAIKKATOIMINTA Ohjeistus työpaikkatoiminnan vakiinnuttamiseen Työpaikkatoiminnan määritelmä Työpaikkatoiminnalla tarkoitetaan toimintaa, joka kattaa saman yrityksen kaikissa Suomen toimipisteissä työskentelevät
3 Seuran tunnuksena on merenkulkuhallituksen vahvistama lippu. Sen käyttämisestä määrätään tarkemmin lippuohjeissa.
1 Yhdistyksen nimi on Kaarinan Veneseura ja kotipaikka Kaarinan kunta. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura. Seura toimii Työväen Urheiluliitto TUL ry:n jäsenseurana. 2 Seuran tarkoituksena
Avoimet suomenmestaruus -osakilpailut luokissa O250,O125. Avoimet Tammelan mestaruuskilpailut luokissa SJ10, GT15, GT30, OSY.
Tammelan Veneseura ry KUIVAJÄRVI RACE KILPAILUKUTSU Avoimet suomenmestaruus -osakilpailut luokissa,o125. Avoimet Tammelan mestaruuskilpailut luokissa SJ10,,, OSY. TAMMELA 29 30.6.2019 1.JÄRJESTÄJÄ 2.PAIKKA
Heinolan Kaupungin venepaikat Venepaikkojen varausohje
Heinolan Kaupungin venepaikat Venepaikkojen varausohje Heinolan kaupungin venepaikkojen varausohje/info Ohje sivulla 5. paina tästä Venepaikat varataan ja maksetaan vuosittain sähköisessä varauspalvelussa.
Jäsentiedote 2/2018. Sääntömääräinen syyskokous TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs Tampere
Jäsentiedote 2/2018 Sääntömääräinen syyskokous 27.11.2018 TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs 33520 Tampere Lähde: http://perheklinikka.fi/ota-yhteytta/ 17.10.2018 Sääntömääräisen syyskokouksen
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTON YLEISOHJEET JÄLKI-ILMOITUKSEN TEKE- MISESTÄ VUODEN 2011 EDUSKUNTAVAALEISSA
Valtiontalouden tarkastusvirasto OHJE 1 (4) Dnro 394/40/2011 20.12.2011 Voimaantulo- ja voimassaoloaika: 1.1.2012 toistaiseksi. Sovelletaan 17.4.2011 pidettyjen eduskuntavaalien jälki-ilmoituksen tekemiseen
Rekisteriseloste Henkilo tietolain (523/99) 10 ja 24 mukainen rekisteri- ja tietosuojaseloste.
Rekisteriseloste Henkilo tietolain (523/99) 10 ja 24 mukainen rekisteri- ja tietosuojaseloste. 1. Rekisterinpita ja Sisäiset tarkastajat ry / IIA Finland / Y-tunnus: 0221176-8 Energiakuja 3 00180 Helsinki
Jokamiehenluokan. # ei kiusita. Säännöt. Järjestäjä: Joensuun Urheiluautoilijat ry. Yhteistyössä:
Jokamiehenluokan # ei kiusita Säännöt Järjestäjä: Joensuun Urheiluautoilijat ry Yhteistyössä: KILPAILUN SÄÄNNÖT JM EVK SM 2016 11.-12.6.2016 Jokamiehenluokan SM - kilpailu Joensuun Urheiluautoilijat Ry
Prosessiteekkarit ry:n tietosuojapolitiikka
Laatimis pvm. 12.05.2018 Prosessiteekkarit ry:n tietosuojapolitiikka Tämän dokumentin tarkoitus on välittää tieto Prosessiteekkarit ry:n (PT) tietosuojan periaatteista yhdistyksen jäsenille. Yhdistyksen
ENONSELKÄ LAHDEN NAVIGAATIOSEURAN JÄSENLEHTI 2/2014
ENONSELKÄ LAHDEN NAVIGAATIOSEURAN JÄSENLEHTI 2/2014 Enon tukikohta. Kuva Veikko Leinonen Sisältö: Kipparijuhla Uudet laivurit Tukikohta 20 v. Lahden Navigaatioseuran myyntitarvikkeet Jäsenasiaa Hallitus
TOUVI TaIVallahden VenekerhOn jäsenlehti 1/2017
TOUVI Taivallahden venekerhon jäsenlehti 1/2017 1 TOUVI Taivallahden venekerhon jäsenlehti no. 1/2017. 27. vuosikerta Julkaisija: Toimituskunta: Taivallahden venekerho, Edesvikens båtklubb ry. Antti Raatikainen,
Merenkävijät ry. Vuosikirja 2016 No 69
Merenkävijät ry. Vuosikirja 2016 No 69 Kommodorin tervehdys 4-5 Kaikkien tietoon 6-8 Toimintakalenteri ja Särkän yhteysveneen aikataulu 9 Tukea seuran kilpapurjehtijoille 46 Ovi uuteen maailmaan 47-48
Rekisteriseloste Henkilo tietolain (523/99) 10 ja 24 mukainen rekisteri- ja tietosuojaseloste.
Rekisteriseloste Henkilo tietolain (523/99) 10 ja 24 mukainen rekisteri- ja tietosuojaseloste. 1. Rekisterinpita ja Sisäiset tarkastajat ry / IIA Finland / Y-tunnus: 0221176-8 Energiakuja 3 00180 Helsinki
Tehtyään varauksen asiakas saa laskun joko sähköpostiin tai kotiosoitteeseen.
Rovanperän kelomökkien varausehdot Tehtyään varauksen asiakas saa laskun joko sähköpostiin tai kotiosoitteeseen. Varaus on sitova, kun ennakkovaraus, 20% varauksen hinnasta, on maksettu vahvistuskuitissa
Järilänvuori Suomen Kartingliiton mestaruussarjan osakilpailu Kokemäki
Järilänvuori 2016 Suomen Kartingliiton mestaruussarjan osakilpailu 28.8.2016 Kokemäki KILPAILUKUTSU Kokemäen FK-Kerho ry kutsuu karting kilpailijoita, joilla on jonkin FIA:n kansallisen lajiliiton myöntämä
ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen
1 LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 27.12.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Laivakankaan kaivoksen ympäristöluvassa nro 84/09/2 määrätyn jätehuoltosuunnitelman määräajan
TOIMINTASUUNNITELMA 2018
TOIMINTASUUNNITELMA 2018 EKL:n Pohjois-Karjalan piiri ry 2 YLEISTÄ: Piirin 46. toimintavuotena keskitymme jäsenyhdistysten toimintamahdollisuuksiin. Piirin tarkoituksena on tukea ja ohjata liiton hallituksen