Näin toimimme. Jäseneksi ottaminen. Ohjesäännöt Hyväksytty
|
|
- Katriina Rantanen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Ohjesäännöt Hyväksytty Näin toimimme Ohjesäännöt ovat hallituksen vahvistamia yhdistyksen sääntöjen täydennyksiä ja soveltamisohjeita. Yhdistyksen sääntöjen mukaan jäsenistön on noudatettava niitä. Ohjesäännöt ovat: Jäseneksi ottaminen Venepaikkojen jakoperusteet Vartiointi Veneiden rekisteröinti Katsastussääntö Satamasääntö Telakointi Södergrundin säännöt Ansiomerkkisääntö Jäseneksi ottaminen Jäsenehdokkaan on annettava hakemuslomakkeella mainitut tiedot ja tilanteen mukaan muita tietoja hakemuksen käsittelyä varten. Kerho hyväksyy jäseneksi sopivaksi katsomansa luonnolliset henkilöt. Jäsenehdokkaan sopivuutta mietittäessä kiinnitetään huomiota hänen todellisiin pyrkimyksiinsä ja tarpeisiinsa, esimerkiksi siihen, onko hakijalla vene, mutta ei venepaikkaa. Jos hakija on siirtymässä jostain toisesta kerhosta, pyritään selvittämään syy siirtymiseen. Hakemusta käsitellessään hallitus kiinnittää huomiota myös hakijan sopeutumiseen yhdistyksen jäseneksi sekä hänen mahdollisuuksiinsa vaikuttaa kerhon tarkoitusperien toteutumiseen. Hylätessään jäsenhakemuksen hallitus ei ole velvollinen perustelemaan päätöstään. Kun uuden jäsenen jäsenhakemus on hallituksessa hyväksytty, hän saa hyväksymispäivään perustuen jäsennumeron ja hänelle toimitetaan lasku liittymis-, jäsen- ja muista maksuista. Jäsennumeron kaksi ensimmäistä numeroa kertovat liittymisvuoden, kaksi seuraavaa liittymisjärjestyksen kyseisenä vuonna. Juniorijäseneksi voidaan hyväksyä varsinaisten jäsenten lapsien lisäksi myös muita lapsia, jotka sopivat jäseniksi ja haluavat kehittää veneilytaitojaan. Perhejäseneksi voi liittyä vain varsinaisen jäsenen tai seniorijäsenen kanssa samassa osoitteessa asuva puoliso tai lapsi. Jos perhejäsen perustaa oman talouden ts. jos hänen osoitteensa ei ole enää sama kuin varsinaisen jäsenen, perhejäsenen jäsenyys lakkaa tai jos varsinainen jäsen eroaa kerhosta, puolison ja lasten perhejäsenyydet lakkaavat. Tällöin on mahdollisuus liittyä varsinaiseksi jäseneksi maksamalla liittymismaksu Kuolemantapauksen satuttua edesmenneen varsinaisen jäsenen lesken tai lapsen on jätettävä jäsenhakemuksensa hallitukselle viimeistään jäsenen kuolemaa seuraavan kalenterivuoden loppuun mennessä. Liittymismaksu on tällöin puolet varsinaisen jäsenen liittymismaksusta. Juniorijäsenillä, perhejäsenillä ja seniorijäsenillä ei ole oikeutta venepaikkaan eikä äänioikeutta. Heidän jäsenmaksunsa ovat sääntöjen mukaan korkeintaan puolet varsinaisten jäsenten maksuista. Myös juniorijäsenten ja perheenjäsenten liittymismaksut ovat korkeintaan puolet varsinaisten jäsenten liittymismaksuista.
2 Varsinaisen jäsenen puolisolla tarkoitetaan avio-, avo- tai rekisteröityä puolisoa. Venepaikkojen jakoperusteet Oikeus venepaikkaan on varsinaisilla jäsenillä ja kunniajäsenillä. Vapautuvan venepaikan saa se venepaikkaa odottava tai vaihtava jäsen, jolla on vanhin jäsennumero. Vanhimman jäsenen etuoikeudesta venepaikkaan voidaan poiketa tilanteessa, jossa varsinainen jäsen kuolee. Venepaikka annetaan tällöin hänen puolisolleen tai yhdelle lapselleen, mikäli tämä täyttää jäsenyyden edellytykset ja liittyy jäseneksi. Poikkeuksia vanhimman jäsennumeron oikeudesta voidaan tehdä, mikäli jäsen on jonottanut venepaikkaa yli yhden vuoden sekä siinä tapauksessa, että veneen koko asettaa rajoituksia paikan myöntämiselle. Paikkaan nähden liian suurelle tai pienelle veneelle ei paikkaa voida antaa, mikäli jonossa on paikalle sopivampia veneitä. Laitureihin on mahdollista sijoittaa korkeintaan 13,5 m pitkiä ja 4,1 m leveitä veneitä. Satamassa noudatetaan Espoon kaupungin venesatamasäännön mukaisia painorajoituksia. Venepaikat määrittelee hallitus. Venepaikan saaneella ei ole oikeutta antaa venepaikkaa omatoimisesti edelleen. Venepaikkatarpeen muuttuessa (esim. leveydet) hallitus voi vaihdella paikkoja myös kesken veneilykauden Venepaikan haltijoille ei varata automaattisesti talvitelakointipaikkoja, vaan ne on varattava erikseen. Vartiointi Vartiointi satamassa on koko jäsenistön yhteiseksi eduksi. On erittäin tärkeää, että jokainen vartiointivelvollinen jäsen suorittaa oman vartiovuoronsa. Vartioinnin tarkoituksena on pitää huolta Klobbenilla olevista jäsenten veneistä ja kerhon omaisuudesta. Tietoisuus vartioimisesta ja vartijoiden näkyminen estävät tehokkaasti ilkivaltaa ja varkauksia. Veneilykaudella sattuu joskus myös kovatuulisia säitä, jolloin vartijan tärkeänä tehtävänä on tarkkailla veneiden kiinnityksiä ja olla tilanteen niin vaatiessa yhteydessä veneiden omistajiin tai hankkia muuten apuvoimia paikalle. Vartija kutsuu tarvittaessa paikalle poliisin ja/tai ambulanssin. Vartiomiehellä ei ole poliisivaltuuksia, eivätkä hänen oikeutensa muutenkaan riitä kovin pitkälle. Vartiotuvassa on vartiomiehen ohjeet, niistä on hyötyä epäselvissä tapauksissa. Vartijan ei pidä leikkiä sankaria. Vartiovuoro Vartiovuoro kestää illasta klo seuraavaan aamuun klo Vartiovuoron alussa lasketaan lippu, joka myös seuraavana aamuna tulee muistaa nostaa. Vartijan tulee tehdä kierroksia alueella ja laitureilla sään ja olosuhteiden mukaan.
3 Jokaisen tulee täyttää vartiopäiväkirja omalta osaltaan luettavalla käsialalla ja merkinnät on vahvistettava allekirjoituksella. Vartijan tulee huolehtia vartiotuvan ja Klobbenin viihtyisyydestä noudattamalla vartiotuvan työlistaa : 1. Lakaise lattiat ja portaat. 2. Kastele ulkokukat tarpeen vaatiessa. 3. Jos keität kahvia, puhdista kahvinkeitin käytön jälkeen. 4. Vartiovuoron loputtua tyhjennä vartiotuvan roskikset tarvittaessa ja siivoa jälkesi. Omaksi viihtyvyydeksi ja virkistykseksi on hyvä varautua eväillä. Kerho on tilannut vartiotupaan veneilylehtiä luettavaksi, ei poisvietäviksi. Parivartiossa molempien vartijoiden on oltava läsnä koko vartiovuoron ajan. Avain Kerholaisen avaimella pääsee kaikille kerhon laitureille ja huoltorakennukseen. Kaupungin laitureiden avain on vartiotuvassa. Vartiointivelvollisuus Jokainen venepaikan haltija on vartiointivelvollinen. Samoin vuokrapaikan haltija on velvollinen suorittamaan vartiovuoron. Jos vartioinnin suorittaa joku muu kuin paikan haltija, on muutoksesta sovittava aina vartiopäällikön kanssa. Paikan haltija on kuitenkin vastuussa vartioinnista, vaikka sen suorittaisikin joku hänen valtuuttamansa henkilö. Vartioinnista on vapautettu hallituksen jäsenet, kunniajäsenet, venekatsastajat, veneilykouluttajat, saari-isännät sekä ennen kalenterivuoden alkua 75 vuotta täyttäneet jäsenet, jotka hallitus on anomuksesta vapauttanut vartiointivelvollisuudesta tai hallituksen erikseen nimeämät henkilöt. Vartiointikausi Vartiointi alkaa hallituksen määräämänä aikana huhti-toukokuun vaihteessa ja päättyy aikaisintaan lokakuun puolivälissä. Vartiointi pyritään kuitenkin järjestämään lokakuun loppuun. Toukokuun alusta elokuun loppuun on yksittäisvartio, sen jälkeen jatketaan parivartiointina. Parivartiointi on myös merkittävinä yleisinä tapahtumapäivinä kuten koulujen päätöspäivä ym. vastaava. Vuoron varaus Vartiovuorot varataan kerhon www-sivuilta. Lista pidetään esillä kuukauden ajan noin ajalla Varausajan päätyttyä hallitus jakaa varaamattomat vuorot venepaikkalistan mukaisesti niiden haltijoille. Vartiovuorot listataan myös aakkosjärjestyksessä, josta oma vuoro on helpompi löytää. Jokaisen tulee itse tarkistaa vuoronsa. Vuoron vaihtaminen Vartiovuoron voi vaihtaa kerhon toisen jäsenen kanssa ja sen voi suorittaa myös vartiointivelvollisen täysi-ikäinen perheenjäsen. Vaihtamisesta voivat jäsenet sopia keskenään, mutta siitä on tehtävä merkintä vartiopäiväkirjaan ja ilmoittaa sähköpostilla vartiopäällikölle. Vartiovuoron laiminlyöminen
4 Vartiovuoronsa laiminlyönyt jäsen joutuu suorittamaan vuosikokouksen vahvistaman vartiosakon 400 euroa. Jäsen, joka jättää sakon maksamatta, voidaan erottaa kerhosta. Hän menettää laituripaikkansa ja hänen veneensä poistetaan venerekisteristä. Unohtunutta vuoroa ei voi korvata jälkeenpäin toisella. Talvivartiointi Suomenojan venesatamassa on vartioitu joidenkin venekerhojen toimesta talviaikana. Jos hallitus päättää, että SVK osallistuu talvivartiointiin, ovat vartiointivelvollisia ne, joiden veneitä alueella on. Veneiden rekisteröinti Suomen Purjehdus ja Veneilyn (SPV) jäsenseurat ylläpitävät SPV:n venerekisteriä. Rekisteriin liitetään kaikki jäsenseuran rekisterissä olevat katsastetut veneet. Liiton venerekisteriä ei pidä sekoittaa yleiseen vesikulkuneuvorekisteriin, josta tuli laki voimaan Kaikki runkopituudeltaan vähintään 5,5 metriä pitkät moottori- tai purjeella varustetut tai vähintään 15 kw moottorilla varustetut veneet tulee rekisteröidä Trafissa. Vene, jossa on pienempitehoinen moottori, voidaan myös rekisteröidä. Näillä kahdella eri rekisterillä on kiinteä keskinäinen yhteys. Venettä, jota rekisteröintivelvollisuudesta huolimatta ei ole merkitty vesikulkuneuvorekisteriin, ei katsasteta, eikä se näin ollen voi kuulua SPV:n (eikä seuran) rekisteriin. Vesikulkuneuvorekisteriin kuuluville veneille annetaan rekisteritunnus, joka seuraa sitä koko elinkaaren hamaan loppuun asti. Tätä tunnusta käytetään myös liiton rekisterissä yksilöimään veneet. Rekisterissä on sääntönä, että vene voi olla kerrallaan vain yhden seuran rekisterissä. Tämä voi aiheuttaa rekisterinpitäjille veneen myyntitilanteessa ongelmia, sillä venettä ei voida rekisteröidä ostajan seuraan ennen kuin se on poistettu myyjän seuran rekisteristä. Tämän vuoksi myynneistä tulee ilmoittaa mahdollisimman pian seuran toimistoon. Kerhon venerekisteri Kerhon venerekisteriin merkitään 1. kaikki jäsenten veneet, joilla on venepaikka kerhon kotisatamassa sekä 2. ne jäsenten veneet joilla ei ole venepaikkaa kerhon kotisatamassa ja jotka jäsen on saattanut kerhon rekisteriin merkittäväksi toimittamalla alkuperäisen katsastuspöytäkirjan kerhon katsastajalle, katsastusvastaavalle tai toimistoon katsastuspäivien aikana. Tämän jälkeen jäsen saa katsastusvastaavalta venetodistuksen. Veneen merkitseminen kerhon venerekisteriin on edellytys kerhon perälipun käyttöoikeudelle. Rekisteriin merkitsemisen lisäksi aluksessa on oltava todistus oikeudesta käyttää lippua. Tällaiseksi todistukseksi katsotaan venetodistus, joka annetaan katsastetuille veneille. Kaikki kerhon venerekisteriin merkityt veneet on katsastettava.
5 Kun vene voi olla merkitty samanaikaisesti ainoastaan yhden venekerhon venerekisteriin, veneellä voi olla oikeus käyttää ainoastaan yhden venekerhon perälippua. Katsastusvelvollisuuden ulkopuolelle jäävillä ja muiden venekerhojen rekistereihin merkityillä jäsenten veneillä ei ole oikeutta käyttää kerhon perälippua. Tällaisissa veneissä voidaan käyttää kerhon viirejä. Venepaikkaluettelo Kerhon venepaikkaluetteloon kuuluvat kaikki veneet, joilla on venepaikka kerhon kotisatamassa. Venepaikkaluetteloon kuuluvan veneen omistaja tai haltija on velvollinen suorittamaan venepaikkamaksun ja osallistumaan vartiointiin. Katsastussääntö Perusteet Katsastuksen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää veneilyturvallisuutta ohjaamalla ja opastamalla veneilijöitä veneidensä hoitoa, varustamista ja varusteiden käyttötaitoa koskevissa asioissa sekä turvallisuusmyönteisten asenteiden omaksumisessa. Veneilyturvallisuuden kannalta on tärkeätä, että kaikki veneet katsastetaan. Katsastuksen tärkeimpänä perusteena on vesiliikennelain 8 : Vesikulkuneuvon on oltava rakenteeltaan, varusteiltaan, kunnoltaan ja muilta ominaisuuksiltaan turvallinen kaikilla niillä kulkuvesillä, joilla sitä käytetään. Vastuu veneestä ja siinä olevien henkilöiden turvallisuudesta on veneen omistajalla tai haltijalla, ja kulussa oltaessa päällikkönä toimivalla. Katsastus ei vapauta heitä tästä vastuusta. Päällikön on ennen lähtöä parhaansa mukaan varmistauduttava siitä, että vene on täysin kunnossa, merikelpoinen ja riittävästi varustettu sekä miehitetty. Suomen Purjehdus ja Veneilyn sääntöjen mukaan sen venerekisteriin voi kuulua vain liiton katsastusohjeiden mukaan katsastettuja veneitä. Liittoon kuuluvien seurojen rekisterit ovat osa liiton rekisteriä, joten velvollisuus SPV:n ohjeiden mukaiseen katsastukseen koskee myös niitä. Katsastusmenettely Katsastus jaetaan peruskatsastukseen ja vuosikatsastukseen. Katsastus tehdään purjehduskauden alussa kesäkuun loppuun mennessä, ja se on voimassa seuraavan vuoden kesäkuun loppuun. Katsastettu vene merkitään vuosittain kerhon venerekisteriin, jolloin vene saa oikeuden käyttää kerhon lippua. Katsastus suoritetaan Suomen Purjehdus ja Veneilyn ohjeiden ja tämän katsastussäännön mukaan. Katsastuksen suorittavat kerhon siihen valtuuttamat, katsastajakurssin käyneet katsastajat, joilla on Suomen Purjehdus ja Veneilyn myöntämä katsastajalupa. Vene voidaan katsastuttaa myös toisen SPV:n jäsenseuran katsastajalla muualla kuin Klobbenilla.
6 Katsastaja antaa katsastetulle veneelle venetodistuksen, johon merkitään veneen katsastusluokka ym. tarpeelliset venetiedot. Venetodistus on aina pidettävä veneessä mukana ja esitettävä veneilyä valvoville viranomaisille sitä pyydettäessä. Katsastamatonta venettä ei saa merkitä seuran venerekisteriin eikä sillä ole oikeutta käyttää seuran lippua eikä viiriä. Veneen katsastamatta jättämisestä ilman hyväksyttävää syytä seuraa venepaikan menetys ja veneen poistaminen venerekisteristä. Vuosi- ja peruskatsastus Venekatsastus jakautuu vuosikatsastukseen ja peruskatsastukseen. Peruskatsastus Peruskatsastus tehdään joka viides vuosi sekä silloin, kun vene on vaihtanut omistajaa tai rekisteröintiseuraa, tai jos vene on vaurioitunut. Seura voi myös peruskatsastuttaa veneen aina kun siihen katsotaan olevan aihetta. Peruskatsastus tehdään kaksivaiheisena, toinen runkokatsastuksena veneen ollessa maissa ja toinen veneen ollessa vesillä purjehdusvalmiina. Uusille ja niille vanhoille veneille, joihin on tehty suurempia korjauksia tai rakennemuutoksia, suoritetaan runkokatsastus aina ennen vesillelaskua. Runkokatsastuksessa tarkastetaan ulkopuolelta veneen runko, ohjauslaitteet, voimansiirtolaitteet ja läpiviennit. Sisäpuolelta tarkastetaan vastaavat kohteet sekä moottori. Vuosikatsastus Vuosikatsastus tehdään joka vuosi veneen ollessa purjehdusvalmiina, jolloin tarkastetaan turvallisuuteen vaikuttavat varusteet ja laitteet. Paukkuliivejä käyttävien veneilijöiden on syytä muistaa, että ne on tarkastettava joka vuosi. Katsastuspäivät Vuosikatsastus tapahtuu touko-kesäkuun käsittävänä katsastuskautena Klobbenin venesatamassa ja runkokatsastus huhtikuussa Suomenojan ja Klobbenin venetelakointialueilla. Varsinaisia katsastuspäiviä on katsastuskauden aikana kuusi, tavanmukaisesti tiistai-iltaisin. Katsastusten päivämäärät ilmoitetaan jäsentiedotteissa sekä kevään kerhojulkaisussa. Varsinaisina katsastuspäivinä suoritettavat katsastukset ovat SVK:n jäsenille maksuttomia. Mikäli katsastuksen suorittaminen varsinaisena katsastuspäivänä ei ole mahdollista, on katsastajan kanssa mahdollista myös sopia veneen katsastuksesta jonain muuna päivänä touko-kesäkuussa, mutta silloin katsastuksesta peritään kerholle 20 euron maksu. Katsastuskauden jälkeen tapahtuvasta kerhon katsastajan tekemästä katsastuksesta peritään kerholle vastaavasti 80 euron suuruinen jälkikatsastusmaksu. Näissä tapauksissa katsastukset varataan lähettämällä pyyntö kerhon sähköpostiosoitteeseen Heinäkuussa katsastuksia ei tehdä. Veneen tulee olla katsastettu elokuun 15. päivään mennessä, jotta sille varataan talvitelakointipaikka. Mikäli venettä ei katsasteta edes kalenterivuoden loppuun mennessä, sille ei osoiteta laituripaikkaa seuraavalle purjehduskaudelle. Seuran rekisterissä pidettävien, mutta etäällä säilytettävien veneiden runko- ja vuosikatsastuksista on syytä sopia paikallisten seurojen katsastajien kanssa. Muualla kuin Klobbenilla tai Suomenojalla tapahtuvasta katsastuksesta peritään 20 euron suuruinen maksu.
7 Venepaikan haltija, joka katsastuttaa veneensä jossakin muussa venekerhossa, on velvollinen toimittamaan jäljennökset katsastustodistuksesta ja venetodistuksesta Soukan Venekerhon katsastusvastaavalle. Satamasääntö Kerhon venesatamassa noudatetaan tätä satamasääntöä, Espoon kaupungin venesatamasääntöä soveltuvin osin sekä liikennesääntöjä. SVK:n jäsenet ja laituripaikan haltijat ovat velvoitettuja noudattamaan satamasääntöä satama-alueella. Satamasäännön noudattamista valvovat kerhon toimihenkilöt sekä vartijat vartiovuorollaan. Satama-alue Satama-alueeseen kuuluu telakointialue, huoltotie, huoltorakennus, laiturit sekä vesialue laiturien ympärillä. Satama-alueella on noudatettava siisteyttä. Roskat ja muut jätteet on jokaisen itse toimitettava näille erikseen varattuihin astioihin. Avotulen käyttö satama-alueella ei ole sallittua. Autojen pysäköinti Satama-alueella on voimassa Espoon kaupungin asettama aluepysäköintikielto. Pysäköinti on sallittu vain merkityillä pysäköintialueilla. Huoltotie on tarkoitettu käytettäväksi veneiden lastaamiseen ja lastin purkamiseen yms. lyhytaikaisiin huoltoajoihin sekä hälytysajoneuvojen liikennöintiin. Huoltotien varrelle sijoitettujen polkupyörätelineiden edustat on pidettävä vapaina, jotta niitä voi käyttää. Klobbenin telakointialue toimii kesäpysäköintialueena Laiturit ja vesialue Laitureihin saa tuoda vain venerekisteriin merkittyjä veneitä. Veneiden suurimmat mitat ovat pituus 13,5 m, leveys 4,1 m, painon osalta noudatetaan Espoon kaupungin satamasäännön mukaisia rajoituksia. Sähkö on käytettävissä purjehduskautena veneiden korjaus- ja kunnostustöitä varten. Suurin virtamäärä on 16 A eli n. 3600W. Sähköä ei saa käyttää veneen lämmitykseen. Sähkön käyttö ilman valvontaa on kielletty. Kesävesi on satamissa kytkettynä olosuhteiden mukaan purjehduskautena. Veneissä asuminen on kielletty lukuun ottamatta tilapäistä yöpymistä. Veneilykauden aikana suoritettavien kunnossapitotöiden takia tulee veneilijän kehotuksen saatuaan siirtää välittömästi veneensä osoitettuun paikkaan. Laituriportit on pidettävä aina lukittuina. Sataman vesialueella on noudatettava nopeusrajoitusta 10 km/h ja tarvittaessa vieläkin pienempää nopeutta aallonmuodostuksen välttämiseksi. Vierasvenepaikkoja ei ole erikseen. Satamavastaavalta ja kerhosihteeriltä voi tiedustella vapaita venepaikkoja kesän aikana vierailevien veneilijöiden käyttöön. Suositeltu nopeus max 3 solmua! Laiturikärryjä säilytetään lukittuina kiinni huoltorakennuksen takana sijaitsevaan tolppaan ja kesällä laiturilla lukittuina.
8 Veneiden kiinnitys Veneet tulee kiinnittää niin, että kiinnityksessä aiheutuva kuormitus laituriin, aisaan, poijuun tai veneeseen on mahdollisimman pieni. Veneiden liikkeistä aiheutuvaa kuormaa on vähennettävä käyttämällä riittävää määrää riittävän tehokkaita joustimia ja lepuuttajia. Huolimattomasta kiinnityksestä johtuvan vahingon korjaamiskulut voidaan laskuttaa vahingon aiheuttajalta. Vahingot Muille aiheutetuista vahingoista vastaa veneen omistaja. Veneet suositellaan vakuutettaviksi. Huoltorakennus Huoltorakennuksen wc:t, suihku sekä verstas työkaluineen ovat kerholaisten vapaassa käytössä. Jokainen verstaan käyttäjä siivoaa omat jälkensä (porauslastut, hiontapölyt jne.) välittömästi työt lopetettuaan. Huoltorakennuksessa on tulityökielto eikä siellä saa tupakoida. Telakointi Veneiden talvisäilytys tapahtuu pääsääntöisesti Suomenojalla. Pienet veneet (alle 1 tonni) voidaan säilyttää Klobbenin talvisäilytysalueella. Telakointikysely lähetetään jäsenille elokuun alussa. Veneiden talvisäilytyksessä noudatetaan kerhon sekä Espoon kaupungin antamia määräyksiä koskien esimerkiksi telakointipaikkaa ja -aikaa, sähkön käyttöä jne. Talvitelakointialueelle ei saa viedä venettä ennen Espoon kaupungin määrittelemää telakointipäivää. Veneet on keväisin laskettava vesille tai siirrettävä pois alueelta viimeistään kesäkuun 10. päivänä uhalla, että vene muutoin Espoon kaupungin toimesta viedään omistajan kustannuksella ja vastuulla urheilu- ja ulkoilutoimiston osoittamaan paikkaan, karanteeniaitaukseen. Sieltä sen saa ulos vasta siirtokustannusten ja karanteenimaksun maksamisen jälkeen. Varmin tapa suojata veneensä telakalla ja muuallakin on tyhjentää se arvotavaroista ja varusteista. Sähköä saa käyttää ainoastaan tavanomaisiin veneiden kunnostustöihin käyttäen maadoitettuja ja ehjiä sähkölaitteita. SVK:n sähköjohdot on palautettava samoin kuin muutkin kerhon työkalut ja tarvikkeet välittömästi käytön jälkeen niiden säilytyspaikoille. Venepukkien tulee olla kokoontaitettavaa mallia ja varustettu veneen nimellä. Pukkitalkoisiin osallistuminen on pakollista jokaiselle, joka telakoi veneensä Suomenojalla. Esteen sattuessa on sovittava jonkun kerhon jäsenen kanssa avusta pukkien siirrossa. Mastotelineeseen ei saa varastoida mastoa purkamattomana saalinkeineen. Klobbenin talvitelakointialueella jokainen siivoaa omat jälkensä kaupungin ilmoittamaan määräpäivään mennessä. Veneenomistaja vastaa mahdollisesti muille aiheuttamistaan vahingoista.
9 SÖDERGRUNDIN SÄÄNNÖT Soukan Venekerholla on käytettävissään harvinaisen upea retkikohde, Södergrundin saaren keskiosa Porkkalan kärjen kirkkailla vesillä. Kaikkien yhteisen viihtyvyyden takaamiseksi saarella on noudatettava seuraavia sääntöjä. 1. Soukan Venekerho ry:n hallitsema Södergrund on tarkoitettu seuran jäsenten hallitsemille veneille. Kukin jäsenvene saa tuoda saareen mukanaan yhden vierasveneen kerrallaan. Mainittu vierailuoikeus on voimassa muulloin paitsi retkipäivä- ja juhannusviikonloppuina kesäkuussa ja rapujuhlaviikonloppuna elokuussa. 2. Osoituksena siitä, että jäsenen veneellä ja sen miehistöllä on oikeus rantautua tai ankkuroitua Södergrundiin, tulee SVK:n lipun tai viirin olla näkyvissä. Seuran lippua käyttävät ne veneet, jotka on rekisteröity SVK:n venerekisteriin ja viiriä vastaavasti pienikokoiset veneet sekä ne jäsenten veneet, jotka on rekisteröity johonkin toiseen kerhoon. 3. Seuran viiri pidetään saaren lipputangossa veneilykaudella aina paitsi juhlapäivinä, jolloin liputetaan Suomen lipulla. Liputus suoritetaan liputussääntöjen mukaan saarella oltaessa, viimeiseksi saarelta poistuva laskee lipun ja nostaa seuran viirin lipputankoon. 4. Kaikki veneet, joissa on moottori, rantautuvat käyttäen moottoria. Lepuuttajat on asetettava valmiiksi ennen rantautumista. Vene on kiinnitettävä hyvin ja siten, ettei se estä toisten veneiden saapumista tai lähtöä. Veneen päällikön on myös varauduttava muuttuviin sääolosuhteisiin ja ryhdyttävä ajoissa kiinnitysten ja veneen sijainnin suhteen sellaisiin toimenpiteisiin, ettei muille veneille aiheudu vaaraa tai vahinkoa. Satamaan tulevia veneitä on autettava niin kiinnityspaikan valinnassa kuin veneen kiinnityksessä. Kohteliasta on, että pienet veneet eivät varaa isoille veneille sopivia paikkoja, mikäli pienille veneille on läheisyydessä niille sopiva paikka. 5. Jäsenen on huolehdittava siitä, että Södergrundin vieraskirjaan tehdään asianmukaiset merkinnät: päiväys, veneen nimi, päällikön nimi, miehistön nimet/lukumäärä ja viimeksi lähtöaika. Telttailu on sallittu saarella, mutta ainoastaan tähän tarkoitukseen karttaan ja maastoon erikseen merkityllä alueella. Myös telttailijat ovat velvollisia merkitsemään tietonsa ja vierailun keston satamakirjaan. 6. Södergrund on tarkoitettu retkisatamaksi, jossa yhtäjaksoinen oleskelu veneellä tai telttaillen on rajoitettu seitsemäksi (7) vuorokaudeksi. 7. Turvallisuussyistä on purjelautailu ja vesiskoottereilla ajo kielletty veneiden kiinnitys- ja ankkurointialueella sekä sisääntuloväylällä ja sen välittömässä läheisyydessä. 8. Moottorin tarpeeton käyttö on satamassa kielletty. Radiota ja radiopuhelinta ja muita äänentoistolaitteita tulee käyttää siten, etteivät ne häiritse toisia venekuntia tai ympäristöä. Hiljaisuus alueella on klo
10 9. Kaikkien veneiden suurin nopeus on satama-alueella 3 solmua, eikä häiritsevää aallokkoa saa aiheuttaa. Sataman edustalle ankkuroidun veneen tulee pimeän aikana käyttää ankkurivaloa. 10. Jokaisen saarella kävijän tulee noudattaa hyvää järjestystä ja ehdotonta siisteyttä, sekä suojella yhdistyksen omaisuutta. Jätteitä ei saa viedä maihin tai upottaa veteen, vaan ne viedään paluumatkalla pois. Ulos pumpattavan käymälän käyttö tai kemiallisen käymälän tyhjennys saaren käymälöihin on ehdottomasti kielletty. Jäsenistön velvollisuuksiin kuuluu huolehtia SVK:n käymälän säiliön tyhjentämisestä sen täyttyessä ja informoida saari-isäntiä havaituista puutteista. Grillin tyhjentynyt kaasupullon on hyvä kuljettaa Klobbenille täyttämistä varten. Roskien viemistä Helsingin kaupungin virkistysalueen jätepisteeseen tulee välttää. Kaupungin käymälän käyttö on kielletty. 11. Saaren kasvillisuutta ja eläimistöä on kaikin tavoin suojeltava ja vaalittava. Kasvavien puiden kaato on ehdottomasti kielletty. Myöskään kaatuneisiin puihin ei ole syytä kajota, elleivät ne aiheuta vaaraa tai kohtuutonta haittaa. Tulenteko saarella on sallittu vain siihen varatuilla paikoilla. Omat kannettavat grillit ja savustuspöntöt ovat sallittuja. Tuhkat on tyhjennettävä tuhka-astiaan. Poistuttaessa saarelta on ehdottomasti huolehdittava siitä, että tuli on kaikissa tulisijoissa ja grilleissä sammunut. Viimeinen saarelta poistuja on myös velvollinen huolehtimaan siitä, että kerhon omaisuus on asianmukaisesti lukittu säilytystiloihin. 12. Saarella on lemmikkieläimet aina pidettävä kytkettyinä ja veneen päällikön on huolehdittava siitä, ettei niistä aiheudu haittaa tai häiriötä muille venekunnille, saaren naapureille tai eläimille. Grillikatos ja nuotioalue ovat yhteisiä kokoontumispaikkoja ja ne ovat jokaisen jäsenen käytettävissä saapumisajankohdasta riippumatta. 13. Metsästys, samoin kuin ampuma-aseiden muukin käyttö on saarella ehdottomasti kielletty. Kalastus on satamassa kielletty mato-ongintaa lukuun ottamatta. Sataman ulkopuolisella vesialueella SVK:n jäsenillä on kalastusoikeus karttaan merkityllä alueella erillisen ohjeen mukaan. 14. SVK ei vastaa vahingoista, jotka saattavat aiheutua poijujen tai muiden satamalaitteiden puutteellisuuksista, siirtymisistä tai pettämisistä. Jäsenen on ilmoitettava kaikista tähän liittyvistä havainnoista saari-isännille. 15. Kun jäsen toteaa yhdistyksen sääntöjä tai näitä saarimääräyksiä rikotun, on asianomaiselle heti huomautettava rikkomuksesta. Mikäli annettu huomautus ei auta tai rikkomus on vakava, asiasta on ilmoitettava yhdistyksen luottamus- tai toimihenkilöille tai yhdistyksen toimistoon. Rangaistuksena voi tulla kysymykseen kuluvan kauden saarenkäyttöoikeuden evääminen, vakavissa tapauksissa kerhosta erottaminen.
11 ANSIOMERKKISÄÄNTÖ Henkilölle, joka on vähintään 10 vuoden ajan ja ansiokkaasti toiminut kerhossa vuosikokouksen valitsemana luottamushenkilönä tai nimettynä, vastuunalaisena toimihenkilönä, voidaan hakea Suomen Purjehdus ja Veneilyn ansiomerkkejä liiton sääntöjen mukaan. Ansiomerkki annetaan saajalleen kerhon kustannuksella. Merkki luovutetaan pohjanpesijäisissä. Kerhon sihteeri pitää luetteloa myönnetyistä ansiomerkeistä.
Jäseneksi ottaminen. Ohjesäännöt
Ohjesäännöt Ohjesäännöt ovat hallituksen vahvistamia yhdistyksen sääntöjen täydennyksiä ja soveltamisohjeita. Yhdistyksen sääntöjen mukaan jäsenistön on noudatettava niitä. Ohjesäännöt ovat: Jäseneksi
Haukilahden venekerhon toimintaohje
Haukilahden venekerhon toimintaohje versio 0.3 Toimintaohjeen tarkoitus - saatesanat Toimintaohjeeseen on koottu kerhon toimintaan liittyviä käytäntöjä, jotta kerhon toiminta olisi kuvatuissa toiminnoissa
VENEEN KATSASTUS. Katsastustoiminnan perusteet
VENEEN KATSASTUS Katsastustoiminnan perusteet Katsastuksen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää veneilyturvallisuutta ohjaamalla ja opastamalla veneilijöitä veneidensä hoitoa, varustamista ja varusteiden
1. JÄSEN- JA LIITTYMISMAKSUT
1. JÄSEN- JA LIITTYMISMAKSUT JÄSENMAKSUT VUOSIJÄSEN 105 VUOSIJÄSEN, YLI 65 VUOTTA 53 VUOSIJÄSEN, PUOLISO 53 VUOSIJÄSEN, 19 27 VUOTTA 53 JUNIORIJÄSEN, ALLE 19 VUOTTA 25 MIEHISTÖJÄSEN 105 LIITTYMISMAKSUT
Saimaan Satamat Oy Satamatie 4 80220 Joensuu VENESATAMASÄÄNNÖT
Saimaan Satamat Oy Satamatie 4 80220 Joensuu VENESATAMASÄÄNNÖT Venesatamasäännöt koskevat kaikkia Saimaan Satamat Oy:n ylläpitämiä ja hallinnoimia venepaikkoja, niiden talvisäilytysalueita sekä kalastusvälinevajoja.
Liite Lii nro 2/17.11.2004 66 Muutettu 19.10.2005 75
Liite Lii nro 2/17.11.2004 66 Muutettu 19.10.2005 75 VENEPAIKKOJEN VUOKRAUSSÄÄNNÖT, PIENVENESATAMASÄÄNNÖT JA KARTAT Muutettu 19.10.2005 75 Hyväksytty liikuntalautakunnassa 17.11.2004 66 KIRKKONUMMEN KUNNAN
Palauta hakemus osoitteeseen: Kokkolan Venekerho Sahakatu 67900 Kokkola Tai Venekerhon postilaatikkoon Meri Pasaatin seinällä
1 Kokkolan venekerho laituripaikka hakemus Palauta hakemus osoitteeseen: Kokkolan Venekerho Sahakatu 67900 Kokkola Tai Venekerhon postilaatikkoon Meri Pasaatin seinällä * tähdellä merkitty on pakollinen
KATSASTUS Turvallista veneilykautta 2016 KPS - KSS
KATSASTUS 2016 Hyvä vesikulkuneuvon omistaja suorita veneen keväthuolto ja kunnostus ajoissa varaa runkokatsastusaika katsastajalta ajoissa rungon peruskatsastus ennen pohjan uutta maalikerrosta peruskatsastuksessa
1. JÄSEN- JA LIITTYMISMAKSUT ( )
1. JÄSEN- JA LIITTYMISMAKSUT ( ) JÄSENMAKSUT Vuosijäsen 175 Vuosijäsen, yli 65 vuotta 115 Vuosijäsen, puoliso 95 Vuosijäsen, 19-27 vuotta 115 Juniorijäsen, alle 19 vuotta 60 Miehistöjäsen 125 Vapaaehtoinen
Seuraavassa on esitetty paikkamäärineen Tornion kaupungin ylläpitämät venesatamat.
TORNION KAUPUNGIN VENEPAIKAT HAETTAVANA Tornion kaupungilla on viisi venesatamaa, joissa on vuokrattavana yhteensä 318 venepaikkaa. Seuraavassa on esitetty paikkamäärineen Tornion kaupungin ylläpitämät
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE Vuosikokoukseen hyväksyttäväksi
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Vuosikokoukseen 26.3.2014 hyväksyttäväksi Yleistä Vuosi 2014 on seuran kahdeskymmenesyhdeksäs toimintavuosi Seura on jäsenenä valtakunnallisissa veneilyliitoissa: Suomen
Yhdistyksen nimi on Ristiinan Pursiseura ja kotipaikka Mikkelin kaupunki.
1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ristiinan Pursiseura ja kotipaikka Mikkelin kaupunki. 2 Yhdistyksen kieli Yhdistyksen kieli on suomi. 3 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen
Uudenkaupungin Satama Oy:n satamat Venesatamaohjeet
Uudenkaupungin Satama Oy:n satamat Venesatamaohjeet 1 Uudenkaupungin Satama Oy:n hallitus 22.12.2016 100 Voimaantulopäivä 1.1.2017 Yleisiä määräyksiä Venesatamaohjeet koskevat kaikkia Uudenkaupungin Satama
Yleiset ohjeet JOENSUUN KAUPUNKI VENESATAMASÄÄNNÖT. Kaupunkirakennelautakunta 26.3.2013
Sivu 1/6 JOENSUUN KAUPUNKI VENESATAMASÄÄNNÖT Kaupunkirakennelautakunta 26.3.2013 Venesatamasäännöt koskevat kaikkia Joensuun kaupungin ylläpitämiä venesatamia ja niiden talvisäilytysalueita sekä kalastusvälinevajoja.
KERHO-OHJESÄÄNTÖ (Hyväksytty hallituksessa 21/ )
Tämä kerho-ohjesääntö ohjaa kerhojen toimintaa Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnassa. Myöhemmin näissä säännöissä Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskuntaan viitataan sanalla ylioppilaskunta. KERHO-OHJESÄÄNTÖ
Rauman Moottorivenekerho ry:n säännöt
Sivu 1 / 6 Rauman Moottorivenekerho ry:n säännöt 1. Yhdistyksen, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä kerho, nimi on Rauman Moottorivenekerho. Sen kotipaikka on Rauman kaupunki ja tarkoituksena
VUOSAAREN URHEILUKALASTAJAT r.y.
HALLINTO JA TALOUS Yhdistyksen hallinnosta vastaa hallitus, joka kokoontuu kerran kuukaudessa ja tarvittaessa useamminkin. Satama-aluetta ja sen toimintaa ohjaa satamakapteeni. Jaostot huolehtivat oman
GCJ ~.- If - \'~. r -...:... 1
1 0,5 nm /' /./ / /././ Bole /--',-// /...,,-) /... / 2 3 '" "- / -. r-_..._---... " j I. '. " Rosala - Norrvik T GCJ.- If - '. r -...:... 1 'f P:t:. I. r, '" () - ---, R. '_ r'/ _... ) ---...---- (8 I
Helsinki Outsiders ry:n säännöt
1 Helsinki Outsiders ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsinki Outsiders Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. Yhdistys on perustettu toukokuun 28. päivänä vuonna 2011 ja siitä käytetään
PUOTILAN VENEKERHO R.Y.
JÄSENTIEDOTE 1 / 2010 2/10 KOMMODORIN TERVEHDYS Hyvä venekerholainen PVK:n vuosikokous valitsi joulukuussa 2009 allekirjoittaneen uudeksi kommodoriksi ja Boris Zborowskin jäsenkirjuriksi. Muut hallituksen
3 Seuran tunnuksena on merenkulkuhallituksen vahvistama lippu. Sen käyttämisestä määrätään tarkemmin lippuohjeissa.
1 Yhdistyksen nimi on Kaarinan Veneseura ja kotipaikka Kaarinan kunta. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura. Seura toimii Työväen Urheiluliitto TUL ry:n jäsenseurana. 2 Seuran tarkoituksena
AURINKOLAHDEN VENEKERHO RY:N SÄÄNNÖT 15.9.2005
AURINKOLAHDEN VENEKERHO RY:N SÄÄNNÖT 15.9.2005 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Aurinkolahden Venekerho ry ja kotipaikka Helsinki. Yhdistyksen nimestä käytetään epävirallista lyhennettä AVK. 2
Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt
Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Vankien Omaiset VAO ry. Yhdistyksen kotipaikka on Alajärvi. 2 TARKOITUS JA TOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on edistää vankien
Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.
Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lounaisrannikon Senioriopettajat ry, epävirallinen lyhenne LRSO. Sen kotipaikka on Naantali. Yhdistys
1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna i Norra Finland. 3 Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys:
POHJOIS-SUOMEN TYÖTERVEYSLÄÄKÄRIT r.y. FÖRETAGSLÄKARNA I NORRA FINLAND r.f. SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna
SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT
SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia
OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä
OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen 4 Toiminnan tukeminen Yhdistyksen nimi on Oulun Insinööriopiskelijat
Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka.
PoPoPet Ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Omaisuus 4 Jäsenet Yhdistyksen nimi on PoPoPet Ry (Pohjois-Pohjanmaan hylättyjen pieneläinten tuki ja sijaiskoti ry. Yhdistyksen kotipaikka on Oulu
Valtioneuvoston asetus liikenteessä käytettävien ajoneuvojen liikennekelpoisuuden valvonnasta
Valtioneuvoston asetus liikenteessä käytettävien ajoneuvojen 3 Määräaikaiskatsastusvelvollisuus 1. Ajoneuvolain 51 :ssä tarkoitettu määräaikaiskatsastusvelvollisuus koskee autoja (M- ja N-luokan ajoneuvot),
Kultaranta Golf Club Naantali ry:n säännöt
1 Kultaranta Golf Club Naantali ry:n säännöt Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Kultaranta Golf Club Naantali ry ja sen kotipaikka on Naantalin kaupunki. Yhdistyksestä käytetään epävirallista lyhennettä
SOMAKISS ry:n säännöt
SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,
Helsingin kaupungin venesatamien venepaikan vuokraamista koskevat sopimusehdot:
Helsingin kaupungin venesatamien venepaikan vuokraamista koskevat sopimusehdot: 1 Vuokranantaja Helsingin kaupungin liikuntavirasto 2 Vuokralainen Helsingin kaupungin liikuntaviraston kanssa kirjallisen
Loukonlahden satamayhdistys ry. Liity mukaan
Loukonlahden satamayhdistys ry Liity mukaan Loukonlahden satamayhdistys ry Yhdistyksen tarkoituksena on toimia Loukonlahden satamasta venepaikan vuokranneiden yhteistyöelimenä ja huolehtia muiden muassa
4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.
Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää
Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki
Finnish Bone Society Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki 3 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia yhdyssiteenä luututkimuksesta kiinnostuneiden
North Sails LYS-Ranking 2017 säännöt
! North Sails LYS-Ranking 2017 säännöt Nämä säännöt on laadittu yhteistyössä Avomeripurjehtijat ry - Havskappseglarna rf. (jäljempänä AMP ) ja Purjeneulomo Niiniranta Oy:n (jäljempänä Sponsori ) kesken
Yhdistyksen nimi on Karateseura Honbu ja sen kotipaikka on Helsinki.
1 (5) Karateseura Honbu ry yhdistyksen kokoukseen 17.5.09 hyväksymät säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Karateseura Honbu ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Yhdistyksen tarkoitus on edistää
KIVIJÄRVEN VAPAA-AIKAKESKUKSEN JA VANHAN SAUNARAKENNUKSEN/UIMARANNAN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT (taksamuutos siv.ltk 3.11.2010 87)
KIVIJÄRVEN VAPAA-AIKAKESKUKSEN JA VANHAN SAUNARAKENNUKSEN/UIMARANNAN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT (taksamuutos siv.ltk 3.11.2010 87) 1 Vapaa-aikakeskusalue on sivistyslautakunnan / liikuntatoimen hallinnassa. Sen
Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt
Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pilvenmäen Ravinaiset ry ja sen kotipaikka on Forssan kaupunki. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on edistää
Yhdistyksen säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Alaskanmalamuuttiyhdistys ry. Hyväksytty vuosikokouksessa
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Alaskanmalamuuttiyhdistys ry Hyväksytty vuosikokouksessa 21.2.2016 Rekisteröity Patentti-ja rekisterihallituksessa 30.9.2016 1. Yhdistyksen nimi on Alaskanmalamuuttiyhdistys, jota seuraavassa
Yhdistyksen nimi on Humallahden Venekerho - Hummelvikens Båtklubb HVK ry ja kotipaikka Helsingin kaupunki.
1 (5) Rekisteröity PRH:ssa 4.9.2015 SÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus Yhdistyksen nimi on Humallahden Venekerho - Hummelvikens Båtklubb HVK ry ja kotipaikka Helsingin kaupunki. Yhdistyksen
EU:n TIETOSUOJA-ASETUKSEN SOVELTAMINEN ALKAA TÄNÄÄN, TIEDÄ JA TUNNE OIKEUTESI!
JÄSENTIEDOTE 25.5.2018 Haukilahden venekerho ry EU:n TIETOSUOJA-ASETUKSEN SOVELTAMINEN ALKAA TÄNÄÄN, TIEDÄ JA TUNNE OIKEUTESI! Tietosuojan historian suurin mullistus tapahtuu tänään 25.5.2018, kun EU:n
Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.
1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on BMX Helsinki ry ja sen kotipaikka on Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää pyöräilyä ja levittää pyöräilyn harrastusta,
MYLLYKOSKEN NAISVOIMISTELIJAT RY
MYLLYKOSKEN NAISVOIMISTELIJAT RY SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Myllykosken Naisvoimistelijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kouvolan Myllykoski 2 YHDISTYKSEN TARKOITUS Yhdistyksen
Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt
Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja
Ukko-Kolin Ystävät r.y.:n säännöt
Rekisterinumero 178573. Säännöt rekisteröity yhdistysrekisteriin 25.2.2000. Y-tunnus 1596966-6 Ukko-Kolin Ystävät r.y.:n säännöt Yhdistyksen nimi 1 Yhdistyksen nimi on Ukko-Kolin Ystävät r.y. Yhdistyksen
1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kankaisten Golf ry ja sen kotipaikka on Masku.
1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kankaisten Golf ry ja sen kotipaikka on Masku. 2 Tarkoitus ja sen toteuttaminen Yhdistyksen tarkoituksena on edistää toiminta-alueellaan golfurheilun harrastus-
SUULI - JÄSENSEUROJEN REKISTERIOHJELMISTON KÄYTTÖOHJE SEURAN JÄSENELLE / HVK
SUOMEN PURJEHDUS JA VENEILY RY Segling och Båtsport i Finland rf 17.11.201 ver_1.2 SUULI - JÄSENSEUROJEN REKISTERIOHJELMISTON KÄYTTÖOHJE SEURAN JÄSENELLE / HVK Sisällys Yleisiä ohjeita käytöstä ja käyttöliittymästä...2
Yhdistyksen nimi on Humallahden Venekerho - Hummelvikens Båtklubb HVK ry ja kotipaikka Helsingin kaupunki.
Hyväksytty PRH 15.5.2019 SÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus Yhdistyksen nimi on Humallahden Venekerho - Hummelvikens Båtklubb HVK ry ja kotipaikka Helsingin kaupunki. Yhdistyksen kieli on suomi.
HOLLOLAN PIENVENESATAMIEN JÄTEHUOLTOSUUNNITELMA
LUONNOS HOLLOLAN PIENVENESATAMIEN JÄTEHUOLTOSUUNNITELMA Sisällys 1. Yleistä... 3 2. Venepaikat... 3 3. Jätteiden vastaanotto... 4 3.1 Yleistä... 4 3.2 Kiinteät jätteet... 4 3.3 Septitankkivedet... 5 3.4
Yhdistyksen nimi on Kumiteollisuus ry Gummiindustrin rf ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.
KUMITEOLLISUUS RY:N SÄÄNNÖT Merkitty yhdistysrekisteriin 20.9.1961 Sääntöjen muutokset 15.1.2002, 29.4.2004 ja 14.1.2008 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kumiteollisuus ry Gummiindustrin rf ja
Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt
Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry, josta voidaan käyttää lyhennystä
1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti.
SUOMEN ERIKOISKULJETUSTEN LIIKENTEENOHJAAJAT SEKLI RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 9/2013 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka
Hyvä Puotilan Venekerholainen
JÄSENTIEDOTE 1 / 2011 2/11 KOMMODORIN TERVEHDYS Hyvä Puotilan Venekerholainen PVK:n vuosikokous 2010 päätti hallituksen esityksestä pitää jäsenmaksut samalla tasolla kuin edellisellä toimikaudella. Samoin
1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho.
Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho. 2. Kerhon kotipaikka on Helsinki. 3. Kerhon tarkoituksena
PÄÄLIKKÖJAOS TOIMINTASÄÄNNÖT
TURUNMAAN MERIPELASTUSYHDISTYS- ÅBOLANDS SJÖRÄDDNINGSFÖRENING RY. PÄÄLIKKÖJAOS TOIMINTASÄÄNNÖT 1. Päivystysalue ja radiopäivystys - Päivystysalueen muodostaa alue, jonka ulkorajan kulmapisteinä ovat Turku,
Myllyhoitoyhdistys ry:n säännöt. Yhdistysrekisterinumero
Myllyhoitoyhdistys ry:n säännöt Yhdistysrekisterinumero 138.725 Sääntömuutos rek. 17.5.2017 Myllyhoitoyhdistys ry:n säännöt 2(6) Nimi: Myllyhoitoyhdistys ry Kotipaikka: Helsinki Osoite: Oksasenkatu 10
TARKAN SÄÄNNÖT. Tampereen rakennusarkkitehtiopiskelijoiden kerhon säännöt
TARKAN SÄÄNNÖT n säännöt 2(6) 1 Kerhon nimi ja kotipaikka Kerhon nimi on Tarkka, jota kutsutaan näissä säännöissä kerhoksi. Kerhon kotipaikka on Tampereen kaupunki. 2 Kerhon tarkoitus Kerhon tarkoituksena
TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT
TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT Sisällysluettelo 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA...3 2 YHDISTYKSEN TARKOITUS...3 3 TOIMINNAN LAATU...3 4 JÄSENYYTTÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET...4 5 YHDISTYKSESTÄ EROAMINEN
VENESATAMASÄÄNNÖT LIIKUNTALAUTAKUNTA LIIKUNTAPALVELUT
VENESATAMASÄÄNNÖT LIIKUNTALAUTAKUNTA 28.02.2013 LIIKUNTAPALVELUT Venesatamien toiminta-ajatus. Espoon kaupungin venesatamien tarkoituksena on luoda olosuhteet kuntalaisille veneilyyn ja veneilyyn liittyvien
JYVÄSKYLÄN KIRI&KIRITTÄRET JUNIORIT RY:N TOIMINTASÄÄNNÖT
JYVÄSKYLÄN KIRI&KIRITTÄRET JUNIORIT RY:N TOIMINTASÄÄNNÖT I Nimi, kotipaikka, perustamisaika, toiminta-alue ja kieli 1 Seuraksi kutsuttavan yhdistyksen nimi on Jyväskylän Kiri&Kirittäret Juniorit ry. Seuran
1 YYTERI BEACH JÄRJESTYSSÄÄNNÖT
Sisältö 1 YYTERI BEACH JÄRJESTYSSÄÄNNÖT... 3 1.1 JÄRJESTYSSÄÄNNÖT ASUMISTA VARTEN... 3 1.1.1 YLEISTÄ... 3 1.1.2 VELVOITTAVUUS... 3 1.1.3 YHTEISET ALUEET... 3 1.1.4 JÄTEHUOLTO... 3 1.1.5 PYSÄKÖINTI... 3
KILPAILUKUTSU JA PURJEHDUSOHJEET
Keskiviikkokilpailu 2015 20.5., 27.5., 3.6., 10.6., 12.8., 19.8., 26.8., 2.9.2015 Jyväskylän Veneseura Ry Jyväskylä, Säynätsalo KILPAILUKUTSU JA PURJEHDUSOHJEET SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen
Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja siihen liittyvää kilpailutoimintaa ja parantaa koirien yhteiskuntakelpoisuutta.
TVA- Pori ry:n Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on TVA Pori ja sen kotipaikka on Pori Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen
ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt
ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi Kotipaikka Etelä-Suomen Syöpäyhdistys Södra Finlands Cancerförening r.y. Helsinki Osoite Liisankatu 21 B
ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt
ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi Kotipaikka Etelä-Suomen Syöpäyhdistys Södra Finlands Cancerförening r.y. Helsinki Osoite Liisankatu 21 B 15
Yhdistyksen nimi on Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena on Kouvolan kaupungin alue sekä Iitti.
1 SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja toimialue 2 Yhdistyksen nimi on Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena on Kouvolan kaupungin alue sekä Iitti. Yhdistyksen
Yhdistyksen nimi on Kymenläänin Pystykorvakerho ry ja sen kotipaikka on Kouvola.
KYMENLÄÄNIN PYSTYKORVAKERHO RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kymenläänin Pystykorvakerho ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Yhdistys on Kymenläänin kennelpiiri ry:n, Suomen
Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005.
Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. 1. Yhdistyksen nimi on Lappeenrannan Taideyhdistys r.y., sen
HOLLOLAN KUNNAN VENESATAMASÄÄNNÖT SEKÄ MESSILÄN VENESATAMAN SÄHKÖJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖOHJEET
1 HOLLOLAN KUNNAN VENESATAMASÄÄNNÖT SEKÄ MESSILÄN VENESATAMAN SÄHKÖJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖOHJEET 1.3.2018 2 HOLLOLAN KUNNAN VENESATAMASÄÄNNÖT SEKÄ MESSILÄN VENESATAMAN SÄHKÖJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖOHJEET Sisällys
OPINTOTOIMINNAN KESKUSLIITTO ry. CENTRALFÖRBUNDET FÖR STUDIEVERKSAMHET rf SÄÄNNÖT
OPINTOTOIMINNAN KESKUSLIITTO ry CENTRALFÖRBUNDET FÖR STUDIEVERKSAMHET rf SÄÄNNÖT ------- Nämä säännöt on hyväksytty Opintotoiminnan Keskusliitto OK ry:n sääntömääräisessä kevätkokouksessa 21.5.2003 ja
Laki. alusrekisterilain muuttamisesta
Laki alusrekisterilain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan alusrekisterilain (512/1993) 4, 11 ja 35, 45 :n 2 momentti ja 46, sellaisena kuin niistä on 4 osaksi laeissa 486/2004 ja 1292/2009,
Koenumerokilvet ja valvonta. Koulutuskierros syksy 2010 Autoliikkeet ja Rahoitusyhtiöt
Koenumerokilvet ja valvonta Koulutuskierros syksy 2010 Autoliikkeet ja Rahoitusyhtiöt Koenumerokilvet Koenumerokilvet voidaan myöntää mm. autokauppaa tai korjausta harjoittavalle yritykselle Koenumerokilvillä
Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt
Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Viikinkiajan Laiva ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää
Yhdistyksen ulkojäseneksi voidaan hyväksyä yhdistyksen toiminnasta kiinnostunut henkilö, joka ei voi liittyä varsinaiseksi tai seniorijäseneksi.
Synop ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Synop ry ja kotipaikka Helsinki. 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on 1. toimia Helsingin yliopiston meteorologian
Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt
Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry Säännöt 12.1.2012 1Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry:n säännöt SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry
Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt
Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Inarijärvi-yhdistys ry ja sen kotipaikka on Inarin kunta. Yhdistyksen toiminta-alue käsittää Inarin, Utsjoen ja Sodankylän
Kausalan ja Pohjanmäen venepaikkojen käyttösäännöt ja vuokrat v. 2017
Tekninen lautakunta 8 07.02.2017 Tekninen lautakunta 21 07.03.2017 Kausalan ja Pohjanmäen venepaikkojen käyttösäännöt ja vuokrat v. 2017 819/02.03.00/2017 Tekninen lautakunta 07.02.2017 8 Kausalassa on
S ÄÄ N N ÖT. Kalastuskunnan osakkaalla on valta luovuttaa toiselle henkilölle oikeutensa kalastaa
Heinolan maalaiskunnan Siltasen kalastuskunnan S ÄÄ N N ÖT Siltasen jakokunnan yhteinen kalavesi sijaitsee Ala-Rääveli ja Imjärvi-nimisissä järvissä ja on pinta-alaltaan noin 170 hehtaaria. Sanotun kalaveden
Suomen kahvakuula ry:n säännöt
Suomen kahvakuula ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen kahvakuula ry ja sen kotipaikka on Laukaa. Yhdistys on merkitty yhdistysrekisteriin 28.3.2007. 2 Tarkoitus ja
SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUS (muutokset punaisella)
SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUS (muutokset punaisella) 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Turun Pursiseura ry ja sen kotipaikka on Turku. 2. TARKOITUS JA TOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on herättää, ylläpitää
4 Yhdistyksellä on oikeus omistaa toimintaansa varten kiinteää ja irtainta omaisuutta.
SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kanta-Hämeen Asperger-, autismi-. dysfasia- ja MBD yhdistys, HYMY Ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeenlinna ja toiminta alueena
SOUTUMIEHET r.y. GoutumicM. oaannot. Seura perustettu lokakuun. 25 p:nä 1938
SOUTUMIEHET r.y. oaannot GoutumicM Seura perustettu lokakuun 25 p:nä 1938 SOUTUMIEHET r.y Säännöt 6outumicl)et Seura perustettu lokakuun 25 p:nä 1938 Soutumiehet r.y. Säännöt i Yhdistyksen nimenä on
Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt
Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimenä on Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry, ja sen kotipaikkana on Vilppulan kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on autourheilun, auton
Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere.
Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2. Yhdistyksen tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoitus on vastustaa
SUOMENLINNAN PURSISEURA RY:n SÄÄNNÖT
SUOMENLINNAN PURSISEURA RY:n SÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Suomenlinnan Pursiseura ry ja kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistys voi käyttää epävirallisissa yhteyksissä epävirallista
SAVONLINNAN MOTORISTIT RY:N SÄÄNNÖT
1 SAVONLINNAN MOTORISTIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Savonlinnan Motoristit ry Sen kotipaikka on Savonlinna Yhdistyksen kieli Suomi 2 Toiminnan tarkoitus Tämä yhdistys, jota näissä
Yhdistyksen jäsenyys. www.pohjois-savonkylat.fi
Jäsenyys ja jäsenet Yhdistyksen jäsenyys Yhdistyksen jäsenenä voi olla yksityinen henkilö, yhteisö tai säätiö (katsokaa säännöt) Yhdistyksen jäsenistä on pidettävä luetteloa, johon merkitään kunkin jäsenen
HPK Kannattajat ry. Säännöt. Yhdistyslaki (503/1989)
Yhdistyslaki (503/1989) Päivitetty: 12.12.2016 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on HPK Kannattajat ry ja sen kotipaikka on Hämeenlinnan kaupunki. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen
SUOMALAINEN PURSISEURA RY:n SÄÄNNÖT
SUOMALAINEN PURSISEURA RY:n SÄÄNNÖT Hyväksytty vuosikokouksessa 14.3. ja ylimääräisessä kokouksessa 10.6.1996. 1 Yhdistyksen nimi on Suomalainen Pursiseura ry., epävirallisesti lyhennettynä SPS, ja sen
Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu
1/5 8.11.2016 Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen Yhdistyksen nimi on Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry, jota kutsutaan
Keski-Suomen Radioamatöörit ry SÄÄNNÖT
Keski-Suomen Radioamatöörit ry SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keski-Suomen Radioamatöörit ry. Yhdistyksen kotipaikkana on Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2
Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.
IMATRAN KETTERÄ JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI
Seurojen mallisäännöt Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) on 19.6.2008 ennakkotarkastanut mallisäännöt SVK:n kalaseuroille. Alla olevia mallisääntöjä käyttämällä seura voi rekisteröityä 15 euron hinnalla
EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY
1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja
Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi pyrkivän henkilön on ilmoitettava henkilötietonsa. Päätöksen jäseneksi ottamisesta tekee yhdistyksen hallitus.
1/5 Autoteknillisen Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Tampereen Autoteknillinen Yhdistys ry. 2. Kotipaikka Yhdistyksen kotipaikka on Tampere 3. Kieli Yhdistyksen kieli on suomi
SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT
1 (5) SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on South West Karting Fin ry ja sen kotipaikkana on Raision kaupunki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen
SUOMEN AKVARELLITAITEEN YHDISTYS RY 21.10.2014
SUOMEN AKVARELLITAITEEN YHDISTYS R.Y:N SÄÄNNÖT Rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksessa 10.7.2009 ja 14.10.2009 (1 ja 5 ) SUOMEN AKVARELLITAITEEN YHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja toiminta-alue Yhdistyksen
VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT
VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 31.1.2000 Yleistä 1 Koulun alue on kortteli 57-YO. Koulun piha-alue on koulukiinteistön, Rantatien sekä koulun kentän erottama alue. 2 Kouluajaksi katsotaan