Ethnos-tiedote 4/2009

Transkriptio

1 TIEDOTE 4/2009

2 Sisältö Puheenjohtajan palsta: Uusia tuulia...3 Kirjoittamisen flowta etsimässä...5 Lectio praecursoria: Tenho Pimiä...7 Lectio praecursoria: Raimo Päiviö...12 Uutisia ja ilmoitusasioita...15 Kansatieteen päivät c/o Tieteiden talo Kirkkokatu 6, Helsinki Ethnos-tiedote 4/2009 ISSN , verkkojulkaisu Joulukuu 2009 Toimitus ja taitto: Jussi Lehtonen Painos: 280 kpl Kansikuva Moottoripyöräilevä joulupukki vuodelta Kuvaaja: tuntematon. Turun yliopisto, kansatieteen arkisto TYKL/vk/ Ethnos ry:n hallitus Puheenjohtaja: Helena Ruotsala, puh , Varapuheenjohtaja / museoyhdyshenkilö: Pirkko Madetoja, puh. (09) pirkko.madetoja@hel.fi Sihteeri: Aura Kivilaakso, puh , sihteeri@ethnosry.org Taloudenhoitaja: Elina Anttonen, puh , elina.anttonen@gmail.com Tiedotussihteeri: Jussi Lehtonen, puh , jussi.lehtonen@utu.fi Kansainvälisten asioiden sihteeri: Sanna Lillbroända-Annala, puh , slillbro@abo.fi Seminaarisihteeri: Arja Turunen, puh , arja.h.turunen@jyu.fi Julkaisusihteeri: Miia-Leena Tiili, puh , miia-leena.tiili@helsinki.fi 2

3 Puheenjohtajan palsta: Uusia tuulia Helena Ruotsala Kulunut syyslukukausi on ollut vauhdikasta aikaa ainakin jos miettii tammikuun 1. päivänä voimaan tulevaa uutta yliopistolakia, joka muuttaa monia vanhoja toimintatapoja, traditioita ja rakenteita. Yksityisissä yliopistoissa ei ole enää virkamiehiä, vaan työsuhteita ja johtajien valta ja vastuu kasvavat. Yliopistot kantavat myös taloudellista vastuuta, sillä Opetusministeriö voi myös myöntää yliopistoille tuloksellisuusrahoitusta yliopiston tuloksellisen toiminnan perusteella. Uuden lain mukaan yliopistoilla on itsehallinto, jolla turvataan tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapaus. Itsehallintoon kuuluu päätöksenteko-oikeus sisäiseen hallintoon kuuluvista asioista. Toivottavasti tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pienet, yhden professorin oppiaineet kärsivät ja kuihtuvat suurten kasvaessa ja määrätessä tulevaisuuden suunnan. Se tuskin tarkoittaa sitä, että mikäli joku pieni oppiaine lopetetaan, niin toinen yhtä pieni lähitiede saisi lisäresursseja. Pienessä oppiaineessa professorin työsuhteen täyttämättä jättäminen kaventaa ja köyhdyttää monitieteistä tutkimusyliopistoa. Uuden yliopistolain mukaan yliopistoissa vallitsee tutkimuksen, taiteen ja opetuksen vapaus. Tähän lupaukseen täytyy uskoa, sillä myös Suomen Akatemian akatemiatutkijat ja -professorit siirtyvät lähtien työsuhteeseen siihen yliopistoon, jossa heidän työpisteensä sijaitsee. Jo hakemuspaperissa yliopistot ovat sitoutuneet tarjoamaan työssä tarvittavan infrastruktuurin ja akatemiatutkijat ja -professorit puolestaan tuovat yliopistolle, laitokselle ja oppiaineelle ulkopuolista rahaa ja tulosta sekä pienen työpanoksen. Suomen Akatemia julkaisi syksyllä raportin Suomen tieteen tilasta ja tasosta vuonna Näitä raportteja on julkaistu kolmen vuoden välein vuodesta 1997 lähtien. Raportin mukaan tieteen taso on notkahtanut ja esimerkiksi suomalaisiin julkaisuihin ei viitata niin yhtä paljon kuin muihin pohjoismaisiin. Tässä suhteessa Suomen tutkimuksen laatu on OECD-maiden keskitasoa ja pohjoismaisessa tarkastelussa heikoin. Raportin mukaan syynä viittausten vähyyteen voi olla esimerkiksi soveltavan tutkimuksen suosiminen perustutkimuksen kustannuksella. Myös tutkimusrahoituksen ulkomainen osuus on pientä ja suomalaisten tutkijoiden liikkuvuus on vähentynyt. Raportin laadintaan osallistui yli 400 asiantuntijaa ja siinä esitetään useita kehittämiskohteita. Suomen Akatemia esittää, että 3

4 tieteellisen tutkimuksen tuloksellisuuden ja laadun kehittämiseksi on laadittava kymmenvuotinen kansallinen strategia. Tiedotusvälineet tarttuivat uutisoinnissa juuri tieteen tason notkahtamiseen. Esimerkiksi viittausindikaattorin käyttäminen ei sovellu humanistiseen tutkimukseen. Toivottavasti omissa yksiköissämme ei jäänyt huomaamatta se, että kulttuurien tutkimus menestyi raportin mukaan hyvin: Vahvuusalueita leimaa avoin tieteidenvälisyys ja oppiaineiden välinen yhteistyö, monikielisyys ja avoimuus teoreettisille ja metodologisille haasteille. Nämä puolestaan ovat luoneet ajankohtaisuutta ja moniarvoisuutta, sitoutuneisuutta ja joiltakin osin vahvaa profiloitumista. Kulttuurien tutkimuksen alaa voi luonnehtia nuorekkaaksi. Positiivista huomiota oli kiinnitetty myös moninäkökulmaisuuteen, moniarvoisuuteen ja paradigmaattisesti avoimeen ja uteliaaseen ilmapiiriin. Myös yhteiskunnallinen merkitys oli tunnustettu, sillä yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumisen lisäksi se näkyy mm. tutkimuksen vaikutuksena kulttuuristen identiteettien rakentumiseen, olemassaoloon, muotoutumiseen, tiedostamiseen ja tunnistamiseen. Heikkouksina oli mainittu hyvin tiedossa olevat asiat kuten yksikköjen pienuus, opetus- ja hallintotehtävien suuri määrä ja henkilökunnan vähäisyys. Raporttiin voi tutustua Suomen Akatemian sivuilla. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen aloitteesta julkaistiin kuluvana vuonna kielipoliittinen toimintaohjelma Suomen kielen tulevaisuus, joka painottaa sitä, että suomi on Suomessa keskeinen kieli yhteiskunnan kaikilla aloilla, myös tutkimuksessa ja korostaa monipuolisen kielitaidon merkitystä. Meille kulttuurien tutkijoille nämä lienevät itsestään selviä asioita, vaikka erilaiset tuottavuusmittarit pyrkivät saamaan meitä julkaisemaan miltei vain englanniksi. Esimerkiksi kansainvälisissä arviointipaneeleissa ei kiinnitetä huomiota tutkimustiedon palauttamiseen tutkittaville heidän omalla kielellään. Kirjoittamisintoa herätettiin ja kirjoitustaitoa hiottiin Ethnoksen järjestämällä kirjoittajakurssilla syksyllä (ks. Tytti Steelin kirjoitus s. 5). Ethnoksen oma aikakauslehti Ethnologia Fennica on hyvä kanava julkaista tutkimustuloksiaan englanniksi tai saksaksi. Seuraavan numeron teemana on Ideas and Ideologies, johon artikkeliehdotukset on lähetettävä päätoimittajalle mennessä. Toivon kaikille ethnoslaisille mukavaa ja levollista joulunaikaa sekä menestystä uutena vuotena 2010! Onnea ja menestystä myös Museoviraston uudelle pääjohtajalle Juhani Kostetille! 4

5 Kirjoittamisen flowta etsimässä Tytti Steel, jatko-opiskelija, Helsingin yliopisto Helsingissä järjestetty Ethnoksen kirjoittajakoulutus pureutui kirjoittamisen ja julkaisemisen haasteisiin. Aamupäivän luennot aloitti Pirjo Korkiakangas, joka kertoi Ethnologia Fennican (EF) toimittamisesta. EF on nykyisin referee-julkaisu, johon arvioita hankitaan myös ulkomaisilta tutkijoilta. Julkaisun kieli on pääsääntöisesti englanti, mutta suomenkielisiäkin tekstejä kannattaa lähettää toimitukselle arvioitavaksi. Käännökseen tai kielentarkastukseen voidaan sitten etsiä yhdessä rahoitusta. Vuoden 2010 numeron teemana on Ideas and Ideologies. Mukaan mahtuu vielä! Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustannustoimittaja, FT Johanna Ilmakunnas ja väitöskirjaansa viimeistelevä uskontotieteilijä Kati Mikkola Turun yliopistosta kertoivat kirjoittajan ja kustannustoimittajan yhteistyöstä. Ilmakunnas painotti, että alusta asti täytyy miettiä kenelle kirjaa ollaan kirjoittamassa. Humanististen tieteenalojen kirjat voivat olla yhtä aikaa tieteellisiä ja populaareja. Tällaisen kirjan kirjoittaminen on vaikeaa, muttei mahdotonta. Ilmakunnas on oman väitöskirjansa kohdalla ratkaissut popularisoimisen haasteen siten, että julkaisi väitöksen vain sähköisessä E-Thesis-palvelussa ja painatti yliopiston vaatimat pakolliset kappaleet. SKS julkaisee väitöskirjasta suurelle yleisölle tarkoitetun version, johon on tehty myös vastaväittäjän ehdottamia parannuksia. Kati Mikkola kehotti kirjoittajia olemaan tarkkana kaikissa kirjanteon vaiheissa kustannussopimuksen teosta oikovedosten tarkistusvedosten lukemiseen asti. Mikkolan ja Ilmakunnaksen mukaan kirjoittaja voi luottaa siihen, että toimittaja osaa työnsä. Jos kustannustoimittaja pyytää tekemään tekstiin muutoksia, on kirjoittajan hyvä miettiä onko omissa ajatuksissaan kiinni ideassa, joka ei toimikaan juuri tässä kohtaa. Kustannustoimittaja tekee työtä kirjailijan hyväksi: molempien yhteinen tavoite on, että kirjasta tulee hyvä. Kriitikko, kirjallisuudentutkija ja sensori Lasse Koskela esitteli kuulijoille kirjallisuuskriitikon kymmenen käskyä. Tärkeintä on noudattaa toimituksen antamia ohjeita ja lukea arvioitavana oleva kirja. Koskelan mukaan kritiikillä on kolme tehtävää: uutisointi, esittely ja arvio. Kriitikon tulee punnita teoksen hyviä ja 5

6 huonoja puolia, mutta sivuseikkoihin ei saa takertua. Kehuminen sujuu pienessäkin tilassa, mutta negatiiviset mielipiteet on perusteltava tarkkaan, ettei kirjoittaja pääse valittamaan perusteettomasta teilaamisesta. Uusille hyville kriitikoille on jatkuvasti kysyntää. Luentojen jälkeen pääsimme itsekin kirjoittamaan. Kirjailija Taija Tuomisen ohjauksessa teimme paljon lyhyitä harjoituksia, joiden avulla voi virittää instrumentin ennen varsinaiseen työhön ryhtymistä minuutin mittaisten harjoitusten aiheena oli esimerkiksi muistan matkan ja siitä talosta. Vastaavanlaisia harjoituksia sekä tietoa kirjoittamisen tehokeinoista ja kirjoittajatyypeistä voi etsiä vaikkapa Natalie Goldbergin kirjoitusoppaista. VI Kansatieteen päivien jatko-opiskelijatapaaminen Tervetuloa eri yliopistojen etnologian jatko-opiskelijat tutustumaan toisiimme ja toistemme tutkimusaiheisiin sekä keskustelemaan ajankohtaisista, jatko-opiskelijoita koskettavista asioista! Kaikki jatko-opiskelijatapaamiseen tulevat lähettävät omasta tutkimusaiheistaan lyhyen raportin (1 2 sivua) Marcus Lepolalle sähköpostitse mlepola@abo.fi. Näin meillä on mahdollisuus syvällisemmin tutustua toistemme tutkimushankkeisiin. Etukäteisilmoittautuminen on pakollinen kahvituksen ja tilavarausten vuoksi. 6

7 Lectio praecursoria Tenho Pimiä, FL (väit.), Jyväskylän yliopisto Tasan 70 vuotta sitten, syksyllä vuonna 1939, Saksa ryhtyi valtaamaan Puolaa lännestä ja hetkeä myöhemmin sosialistinen Neuvostoliitto ryhtyi toteuttamaan samaa politiikkaa Itämeren itäisen ranta-alueen valtioissa Molotovin Ribbentropin sopimuksen seurauksena. Toinen maailmansota, Euroopan uusjako, jossa maa-alueet, kansanosat, ja yksityinen ja julkinen omaisuus vaihtoivat omistajaa milloin mitenkin voitiin katsoa alkaneeksi. Toisessa maailmansodassa tiedemiesten poliittisena toimeksiantona oli osoittaa suomalaisjoukkojen Itä-Karjalassa suorittamien aluevaltausten oikeutus ja uusien alueiden elimellinen yhteys Kanta-Suomeen yhteisesti jaetun menneisyyden ja kansankulttuurin avulla. Kansallisten tieteiden piirissä miehitetty ItäKarjala esittäytyi ennen muuta elävänä museona, jossa yhä olivat nähtävissä merkit yhteisestä muinaisuudesta suomalaisen kantaväestön kanssa. Kaikessa ainutlaatuisuudessaan hankkeella oli myös edeltäjänsä. Saksan aloittaessa omat aluevaltauksensa 1930-luvun loppupuoliskolla myös sen miehitysjoukkojen rinnalle riensivät tiedemiehet, joiden tavoitteena oli kartoittaa indoeurooppalaisen ja eiarjalaisen kulttuurin rajalinja. Sodan aikana tiedemiesten onnistui lyhyessä ajassa kerätä mittavat kokoelmat kansantietoutta miehitysalueelle jääneeltä väestöltä, Suomeen saapuneilta pakolaisilta sekä maahan saksalaiselta miehitysalueelta siirretyiltä inkeriläisiltä sekä suomensukuisilta sotavangeilta. Sodan autioittamista asumuksista, kalmistomailta ja tšasounista ennätettiin hankkia laajalti kansatieteellistä esineistöä sekä käsityönäytteitä. Vuosien 1941 ja 1944 välisen tieteellisen toimeliaisuuden seurauksena ovat siten saaneet alkunsa laajat, mutta hajallaan olevat karjalaisen kansankulttuurin keräelmät, joita varsinaisena kokoelmana ei ole missään, mutta jonka osia on silti monilla tahoilla. Aineiston keruumatkat toteutettiin pääsääntöisesti Tieteellisen Itä-Karjalan toimikunnan sekä erilaisten tieteellisten seurojen välisenä yhteistyönä. Useat heidän miehitysalueelle lähettämistään tutkijoista olivat tieteellisen uransa alussa olevia naisia. Keski-Suomessa heistä tutuimmaksi on sodan jälkeen tullut aikanaan pitkän työuran Keski-Suomen museon johtajana tehnyt Sirkka Valjakka. Monet 7

8 kansankulttuurin tallentamiseen suuntautuneista toimista toteutettiin myös sotilashallinnon omina hankkeina, kuten esimerkiksi selvitykset eräiden vallattujen alueiden kylien asukkaiden etnisestä alkuperästä. Sotilashallinto pyrki siis määrätietoisesti vaikuttamaan katoavan kansankulttuurin keruutyöhön. Tästä syystä miehitysalueella operoiville sotatoimiyhtymille oli jo hyvissä ajoin annettu ohjeet muinaismuistojen keruusta ja niiden suojelusta. Lisäksi sotilashallinto ulotti toimensa alueen väestöön rohkaisten myös heidän keskuudessaan toimivia opettajia, maatalousneuvojia ja kerho-ohjaajia tarttumaan kansanperinteen keruutyöhön. Keväällä 1943 Itä-Karjalan Sotilashallintoesikunta lähetti vallatun alueen kansakoululaisille laajan kyselyn, jossa heidän tuli piirroksin selventää kotiensa kansanomaista elämänpiiriä. Hankkeen tarkoituksena on päästä selville Itä- Karjalan eri seutujen kansankulttuurin ilmiöistä, jotta vastaisuudessa paremmin voitaisiin suunnistautua tärkeimpiin tutkimustehtäviin, kuten Sotilashallinnon saatekirjeessä tuolloin kansakouluja rohkaistiin. Suomalainen miehityshallinto oli edeltäkäsin tietoinen Itä-Karjalassa aukenevasta tieteellisestä työalasta. Sotilashallintoesikunnan valistusosastolla tarvittavat valmistelut oli aloitettu syksyllä vuonna Alkuvaiheessa karjalaisen kulttuurin pelastus- ja suojelusuunnitelmat koskettelivat kuutta eri painopistealuetta. Näitä olivat museot, kirkolliset muistot, Karjalan rakennuskulttuuri, esineiden keruu, keräysten sijoituspaikka sekä opastustehtävät. Alusta pitäen näyttää olleen selvää minkä vuoksi museoesineitä oltiin keräämässä. Esineitä kerättiin tulevaisuudessa perustettavaksi aiottua Karjalan keskusmuseota sekä Suomen kansallismuseota varten. Taisteleville joukoille tahdottiin teroittaa muinaismuistojen vaalimisen tärkeyttä valistustyön avulla. Sotilashallinto oli jakanut alueella työskenteleville sotilaspastoreille, valistusupseereille, sotapoliiseille sekä siivousryhmille opaskirjelmiä, joiden avulla se pyrki, ei vain herättämään, vaan myös innostaa asianomaisia jatkuvan harrastuksen ylläpitämiseen itäkarjalaisen muinaiskulttuurin suhteen. Sillä jos vastavallatulla alueella on käytettävissä muutamia innostuneita ja uskollisia työntekijöitä, voivat ne pelastaa paljonkin kulttuurihistoriallisesti arvokasta tavaraa, kuten pelastusohjelman luonnostelijat itse asiasta lausuivat. Into korvasi monastikin asiantuntemuksen, kun esimerkiksi bolsevistisen yhteiskuntajärjestyksen otaksuttiin pesiytyneen muun muassa karjalaisten käsipaikkojen kirjontaan. Erään tarkkailijan mukaan noin 100 %:sti venäläiset pitivät punaisella kankaalla kirjailtuja käsipaikkojansa arvokkaampina ja parempina kuin monin kerroin suuritöisempiä ja kauniimpia valkoisia pitsitöitään ja reikäompe- 8

9 luksiaan. Lieneekö tämä primitiivistä punaisen värin ihannoimista vai bolsevikki-ajan syövyttämää oikeaoppisuutta, pohdiskeltiin sotilashallinnon piirissä. Varsinaisten kansatieteilijöiden kunniaksi on sen sijaan todettava, että heidän keskuudessaan kansallismielinen hegemonia vain harvoin silti täysin sumensi tutkijan näkökentän. Itäinen kulttuuri on kiehtonut, mutta yhtäältä kauhistuttanut sen rajan länsipuolta asuttavia kansoja. Itäinen arvoituksellisuus on osin myös myytti, jonka luomisesta sen tarkastelijat ovat suurelta osin itse vastuussa. Toista maailmansotaa edeltävää kansallista tieteenharjoitusta tarkasteltaessa ei ole epäselvää, että sen omimmiksi kokemat tehtävät ovat aina tavalla tai toisella kytkeytyneet kansallisen minäkuvan luomisprosessiin sekä yhtenäisen kansallisvaltion pönkittämiseen liittyviin toimiin. Eron tekeminen venäläisyydestä on ollut yksi kestävimmistä suomensukuisten kansojen tutkimusta eteenpäin vieneistä pohjavirroista. Jatkosotaa lähestyttäessä tämän poliittisen pohjavireen olemassaolo merkitsi sitä, että myös kansallisen yhtenäisyyspolitiikan merkityssisältöjen luojana tärkeä karjalaisen kansankulttuurin tutkimus muuttui yhä selvemmin osaksi heimopolitiikkaa, joka ammensi liike-energiansa ensisijaisesti kiihkeästä bolsevismin vastustamisesta. Suur-Suomen todistusaineiston keruutyön ohessa tutkimusmotivaatioon vaikutti Venäjän vallankumouksen tyrehdyttävä vaikutus aiemmin hyvin säännönmukaiselle suomensukuisten kansojen tutkimukselle. Muutaman vuosikymmenen mittainen tauko oli aiheuttanut tutkijoiden keskuudessa patoutunutta tieteellistä mielenkiintoa, jota meillä hyvin ymmärrettävistä syistä tunnetaan, ja on tunnettava, kuten sotavankien parissa tuolloin työskennellyt kielitieteilijä Aarni Penttilä asian ilmaisi. Neuvostotodellisuuden kehitystä sivusta seuranneilla suomalaistiedemiehillä oli täysi syy suhtautua epäillen vastapuolen vilpittömään haluun vaalia vähemmistökansojen kulttuuriperintöä. Käytännön kokemukset Stalinin ajan kansallisuuspolitiikasta olivat myös vääjäämättä herättäneet ajatuksen jonkinlaisesta suomensukuisuuden pelastusohjelmasta katoavan kansankulttuurin viimeisten rippeiden talteen ottamisesta oli sodan lopputulos sitten mikä tahansa. Miehitysaikana Suomessa järjestettiin lukuisa joukko erilaisia karjalaista kansankulttuuria ja kansantaidetta esitteleviä näyttelyjä. Sodan alkuvaiheessa, marraskuussa vuonna 1941, Taidehallissa oli esillä läpileikkaus Karjalasta: kuulu aunuksenkarjalainen vuolukivinen hirvenpää kivikaudelta, koruja ja käätyjä 9

10 pronssikaudelta, valokuvia ja luonnoksia karjalaisista talonpoikaisrakennuksista sekä valikoima maalaustaidetta karelianismin kulta-ajoilta. Messuhallissa järjestettiin sotamuistonäyttely, Neuvostopropagandaa sotasaaliimme valossa. Toisena sotavuotena Ateneumin taidemuseosta lähti maamme kaupunkeja kiertämään Karjalaisten käsitöiden kiertonäyttely, johon materiaalia oli kerätty niin hylätyistä lumppukasoista kuin miehitetylle alueelle järjestetyistä työtuvista. Voimanponnistuksista suurin, Taidehalliin sodan loppuvaiheessa vuonna 1944 suunniteltu laaja ikoni- ja kirkkotaidetta esittelevä näyttely nimeltään Taiteensuojelua sodan aikana jäi kuitenkin pitämättä sotavoimien ylipäällikkö marsalkka Mannerheimin nimenomaisella kiellolla. Muistoksi jäivät vain näyttelyluettelo ja avajaisten kutsukortit, jotka oli jo ennätetty painaa. Sopimus välirauhasta allekirjoitettiin syyskuun 19. päivänä vuonna Viimeiset suomalaismiehittäjät jättivät kansatieteilijöillekin tutuksi tulleen Repolan Lusman kylän yhdeksän päivää tämän jälkeen. Välirauhasopimuksen 14. artiklan mukaan Suomi sitoutui palauttamaan Neuvostoliitolle kaikki sodan aikana sen alueelta Suomeen siirretyt valtiolle, osuustoiminnallisille järjestöille, tuotantolaitoksille tai yksityisille kansalaisille kuuluvat arvoesineet ja tavarat, kuten tehtaiden ja laitosten koneistot, veturit, rautatievaunut, merialukset, traktorit, moottoriajoneuvot, historialliset muistomerkit, museoarvoesineet ja kaiken muun omaisuuden täysin hyvässä kunnossa. Tämän seurauksena Neuvostoliittoon palautettiin myös laaja ikonikokoelma, jota olivat keräämässä Kansallismuseon kokoelmiin myös tiedotuskomppaniassa työskennelleet kirjailija Olavi Paavolainen, kansatieteilijä Sakari Pälsi sekä miehitetyn alueen kirkkotaidetta ja puuarkkitehtuuria inventoinut Lars Pettersson. Keruutyön alkuhetkistä on jäänyt maininta myös Olavi Paavolaisen sotakokemuksia kertaavaan teokseen Synkkä yksinpuhelu (1946). Sodan päätyttyä valvontakomission lisäksi myös Neuvosto-myönteiseksi uudistettu Suomen Valtion Poliisi pyrki innokkaasti pääsemään sotasaalisomaisuuden jäljille. Näiden tutkimusten yhteydessä sivuttiin myös kulttuurihistoriallisesti arvokkaan omaisuuden kohtaloa. Tuolloin ryhdyttiin selvittämään muun muassa vihjettä, jonka mukaan arvovaltaiset sotilaspiirit ja kirkonmiehet olisivat salakuljettaneet miehitysalueelta kirkonkellot, jotka sittemmin olisi kätketty Jyväskyläläisen kivenhakkaamon liepeille. Huhupuheisiin ja samoin yksityisiin ilmiantoihin perustuvat tutkimukset saivat vääjäämättä myös koomisia piirteitä, kun esimerkiksi helsinkiläistä niklaamoa ryhdyttiin epäilemään venäläisten käsikranaattien kuorista valmistettujen aisakellojen kaupustelusta Helsingin kahviloissa. 10

11 Sota päättyi, mutta sen seuraukset jatkuvat yhä ja se muistuttaa olemassa olostaan monin eri tavoin. Museot ja muut kulttuuri-instituutiot kiistelevät edelleen mikä osa kokoelmista kuuluu kenellekin. Samalla alun alkaen juutalaisille yksityishenkilöille kuulunutta omaisuutta kammataan esiin eri puolilla maailmaa. Sodan seurauksena myös suomalainen menneisyydentulkinta joutuu aina uudestaan ottamaan kantaa siihen, miten meitä toisaalla saatetaan pitää fasisteina, joista eroon pääsemistä on syytä juhlistaa, vaikka me omasta näkökulmastamme tahdoimme nähdä miehityksemme aivan toisenlaisessa valossa. Toinen maailmansota on osa yhteistä eurooppalaista menneisyyttä, joka yhdistää ihmisiä ennen kokemattomalla tavalla. Sen takaavat sodan kymmenet ja sadat miljoonat uhrit. Muutama viikko takaperin esimerkiksi Jämsän Partalanmäessä, Jyväskylän ja Tampereen välisen valtatien varrella sijaitsevalla Neuvostosotavankien joukkohaudalle pystytetyn vaatimattoman betonipylvään äärellä vieraili kaksi siperialaista sisarusta, jotka vasta aivan äskettäin olivat saaneet selville sen olevan isänsä viimeinen leposija. Kansallisten tieteiden kannalta oleellista on tarkastella sitä, minkälaisin tarkoitusperin ja kenen etua tavoitellen kulttuurin muovaamaa omaleimaisuutta kulloinkin ollaan tutkimassa ja miten käy, jos ne jostain syystä päätyvät valtapolitiikan pelivälineiksi. Kenen laskuun kansatieteilijät ja kulttuurintutkijat ylipäänsä ovat työskennelleet? Löytyykö myös kulttuurintutkimuksen takapihalta lisäselvitystä kaipaavia lautakasoja? Kansatieteen oman menneisyyden tähden onkin tärkeää tehdä selkoa myös aivan yksinkertaisiltakin kuulostavista kysymyksistä: Mistä näitä museoesineitä ja kansanrunoustoisintoja oikein tulee? Sillä eivät nekään ole tulleet yllättäen ja pyytämättä, vaan niiden taustalla on rationaalista ja tarkoituksenmukaista toimintaa, jonka päätähtäin ei suinkaan aina ole ollut tieteessä. FL Tenho Pimiän etnologian väitöskirjan Tähtäin idässä. Suomalainen sukukansojen tutkimus toisessa maailmansodassa tarkastustilaisuus järjestettiin 3. lokakuuta 2009 Jyväskylän yliopistossa. Vastaväittäjänä toimi professori Pertti Anttonen (Helsingin yliopisto) ja kustoksena yliassistentti, FT Pirjo Korkiakangas (Jyväskylän yliopisto). 11

12 Lectio praecursoria Raimo Päiviö, FK (väit.), Turun yliopisto Toolsen muutoin autio hiekkaranta, liete tarjoaa tällöin omituisen kirjavan ja vilkkaan näön. Tuolla niemekkeellä näemme leirintapaisen telttaryhmän, jossa jokaisella venekunnalla on oma tilapäinen asuntonsa. Laakea liete vilisee monenmuotoisia ihmisiä; Viron miehet pitkissä, mustissa kuupeissaan kävelevät silakkatynnyrien vieressä tavaraa tarkastelemassa ja kauppoja hieromassa; saarelainen kaupittelee meren tuotteita, pannen parasta viroansa, joka tosin ei ole aivan kieliopin mukaista, mutta kuitenkin varsin hyvin silakat kaupaksi saa. Erittäinkin sunnuntaisin voi täällä nähdä myös Viron kaunottaria, jotka loistavan kirjavissa puvuissaan suovat tälle kuvalle omituisen viehätyksen. Tuolla töyryllä sijaitsevan korssin isäntä tarjoaa sinulle ystävällisesti tietysti kilisevää ystävyydenlahjaa vastaan Viron olutta tai vähän tihverämpääkin. Korssissa myös nuoriso joskus illan vietteeksi tanssia tepastelee. Sepramarkkinat yhä elossa 119 vuotta tuosta kuvauksen tapahtumasta lähes vastaavanlaisen uutisen, nykyaikaan istutettuna, olisi voinut laatia Viron Kundasta ja Mahusta vuonna Niissä vietettiin tuolloin ensimmäisiä sepramarkkinoita sitten vuoden Nyt paikalle oli saapunut nelisen sataa suomalaista itäisen Suomenlahden pohjoisrannikolta sekä virolaista eri puolilta maata. Myyntikojut olivat täynnään kirjavia käsitöitä sekä elintarvikkeita, ja kansaa kiersi kojuihin tutustumassa aina tungokseen saakka. Haitarit, säkkipillit ynnä muut soittimet loivat tunnelmaa, jollainen todennäköisesti vallitsi myös Toolsen rannassa Poikkeavaa oli kuitenkin se, että silakkatynnyreitä ja viljasäkkejä ei tällä kertaa ollut näkösällä. Ensimmäiset sodanjälkeiset sepramarkkinat saivat jatkoa kahden vuoden kuluttua 2002, jolloin niitä vietettiin Virolahden Klamilassa. Tällä kertaa virolaisten osuus markkinaväestä jäi muutamaan sataan, kun taas suomalaisia, kaakonkulmalaisia, kävi markkinapaikalla tuhatmäärin. Niin Kundan, Klamilan kuin myöhempienkin sepramarkkinoiden tärkeä ohjelmaosuus on ollut kulttuurilla, jota tarjottiin niin virolais- ja vähemmässä määrin myös suomalaisvoimin markkinoi- 12

13 den esiintymislavalla. Ohjelmakooste on kaikilla sepramarkkinoilla ollut ilmiselvä osoitus siitä, että vanhan ajan sepramarkkinoiden henki elää edelleen uusien sukupolvien joukossa. Toolsen ja Kundan sepramarkkinoiden väliseen 119 vuoteen mahtuu kehitys, jossa markkinat jo kertaalleen kuopattiin rauhan oloissa ja toisen kerran Viron tultua liitetyksi Neuvostoliittoon II maailmansodan yhteydessä. Ensimmäisellä kerralla kuoppaamisen taustalta löytyy Suomesta ja Virosta niin makro- kuin mikrotasonkin tekijöitä, joiden seurauksena suomalais-virolaisella suolasilakan ja viljan vaihtokaupalla ei ollut enää elinmahdollisuuksia. Viimeinen sepramatka Tytärsaarelta Viroon tehtiin keväällä 1939, jolloin suomalaisten antamat suolasilakat jäivät maksamatta. Kuvainnollisesti maksu viljana suoritettiin Kundassa vuonna 2000 ensimmäisten sodanjälkeisten sepramarkkinoiden yhteydessä. Kun Viro taas oli liitetty Neuvostoliittoon, ei markkinoiden elvyttämiselle, jota yritettiin 1930-luvun loppupuolella, ollut enää minkäänlaisia mahdollisuuksia. Menneisyydestä selkänoja tulevalle Monisatavuotisesta seprakaupasta on kirjoitettu lukuisia artikkeleita aina 1930-luvulta alkaen. Tunnetuimmat aiheen parissa ahertaneet tutkijat ovat Suomen puolella Kustaa Vilkuna ja Virossa Arved Luts, jotka ovat perehtyneet aiheeseen 1960-luvulla. Asiasta on kirjoitettu ja 1960-luvuilla artikkeleita, joissa valotetaan joitakin ilmiön osa-alueita. Yleisesityksen seprakaupasta on laatinut myös Ilmar Talve Suomenlahden ulkosaarten kansankulttuuri -artikkelissaan. Aihetta käsitelleillä tutkijoilla puutteena on ollut kuitenkin se, että ilmiön laajuutta ja määrää selvitettäessä apuna ei ole käytetty kuin nimeksi tilastomateriaalia, joka tosin ei ole kummallakaan puolella Suomenlahtea aukotonta. Kun aloin tämän vuosisadan alkupuolella kerätä systemaattisemmin aineistoa tähän tutkimukseen, selvitin aiheen tuoreen tutkimuksellisen tilanteen niin Suomessa kuin Virossakin. Kävi selväksi, että aiheesta ei tällä vuosituhannella ollut tekeillä tutkimuksia tai edes aineiston keruuta. Viron osalta tilanne oli hyvin ymmärrettävä, koska kansatieteilijöiden ja historioitsijoiden mielenkiinto kohdistui tuossa vaiheessa Viron neuvostoajan olojen ja niiden seurausten selvittämiseen. Suomessa taas Viro ei ollut enää silloin tutkimuslistan kärkipäässä, vapautumisen huuma 1990-luvun alkupuolella oli jo menettänyt terävimmän iskevyytensä. 13

14 Perinteisellä historiallisella kansatieteellä on ymmärtääkseni kuitenkin vielä paljon selvitettävää, mitä tulee suomalais-virolaisiin rahvaan kosketuksiin ja vuorovaikutukseen. Nähdäkseni kansojemme kulttuuriväen kosketuksia 1800-luvulta lähtien on selvitetty hyvinkin kattavasti tuhansilla sivuilla. Sen sijaan esimerkiksi rahvaan, talonpoikien ja kalastajien kosketuksissa ja niiden vaikutuksissa kummankin maan kansankulttuuriin riittää vielä tekemätöntä työtä. Niiden selvittäminen syventäisi sitä kuvaa, joka on hallitseva suomalais-virolaisista suhteista puhuttaessa. Osin auvoinen kuva on toki oikeutettu, mutta kaikki ei ole kuitenkaan sujunut hymyssä suin. Kuvaa suhteista ja kosketuksista saadaan tuskin koskaan kattavaksi, mutta se ei kuitenkaan poista tarvetta ainakin tarkentavaan tutkimukseen. Taustoittavalla tutkimuksella on jo sinällään oma arvonsa. Mutta sen tuloksia olisi syytä käyttää myös uudemman ajan tutkimuksissa, joissa selvitellään esimerkiksi suomalaisten ja virolaisten kosketuksia ja käsityksiä toisistaan II maailmansodan jälkeisinä vuosina. Tuolloin kosketukset jäivät erilaisista yhteiskuntajärjestelmistä johtuen vähäisiksi; suomalaiset toimivat tuolloin antavana osapuolena. Kun sitten suhteiden vapautuminen alkoi 1960-luvulla, merkitsi se kosketusten laajenemista virallisten delegaatioiden ulkopuolellekin. Neuvostoajan loppupuolella suomalaisten ja virolaisten mielenkiinto toisiaan kohtaan lisääntyi, ja suomalaisten vierailut Virossa suuntautuivat laajemmallekin kuin Viru-hotellin. Tänään, kohta 20 vuotta Viron uudesta itsenäistymisestä virolaisten ja suomalaisten kohtaamiseen on tullut paljon uusia muotoja, joiden syntyyn ovat vaikuttaneet myös satoja vuosia vanhat suhteet. Näin ollen taustojen kuten esimerkiksi seprakaupan tunteminen auttaa ymmärtämään myös nykyisten suhteiden tiiviyttä. FK Raimo Päiviön kansatieteen väitöskirjan Mikä tappoi seprakaupan? Suomalaisten ja virolaisten harjoittamasta vaihto- eli seprakaupasta ja sen hiipumisesta 1800-luvun lopulta ensimmäiseen maailmansotaan ja sen loppumisesta ja 1930-luvuilla tarkastustilaisuus järjestettiin 14. marraskuuta 2009 Turun yliopistossa. Vastaväittäjänä toimi dosentti Teppo Korhonen (Helsingin yliopisto) ja kustoksena professori Pekka Leimu (Turun yliopisto). 14

15 Uutisia ja ilmoitusasioita Syntymäpäiväonnitteluja P Väitös Turun yliopistossa P Etnologinen tapahtumakalenteri P Seuraava Ethnos-tiedote Syntymäpäiväonnitteluja Ethnos ry onnittelee professori emeritus Asko Vilkunaa hänen 80-vuotispäivänsä johdosta sekä professori Outi Tuomi-Nikulaa hänen 60-vuotispäivänsä johdosta! Väitös Turun yliopistossa FL Markku Aukian kansatieteen väitöskirjan Lapset olkoot ihmisiksi. Suomen talonpoikaiskotien hiljainen kasvatus. Kansatieteellinen tutkimus tarkastustilaisuus järjestetään perjantaina kello 12 alkaen Fennicumin luentosalissa XXV. Virallisena vastaväittäjänä on prof.emer. Bo Lönnqvist ja kustoksena prof. Pekka Leimu. Etnologinen tapahtumakalenteri (muutokset mahdollisia) FL Markku Aukia väittelee Turussa. Ks. yllä VI Kansatieteen päivät Turussa. Ks. s. 6 ja s suomalais-ugrilainen kongressi Unkarissa. Ks. tarkemmin: SIEF, Lissabon, Portugal XI Suomalais-unkarilainen kansatieteen symposium Suomessa Seuraava Ethnos-tiedote Ethnos-tiedote 1/2010 ilmestyy helmikuussa. Lehteen tuleva aineisto toimitetaan viimeistään mennessä tiedotussihteerille osoitteella jussi.lehtonen@utu.fi. Tuetut tiedostomuodot ovat.rtf,.doc,.docx ja.wpd. 15

16 ETSI KUVASTA KULTTUURIPERINTÖ. Kulttuurin, politiikan ja identiteettien risteyksissä VI Kansatieteen päivät Turussa Järjestäjät: Suomen kansatieteilijöiden yhdistys Ethnos ry. Turun yliopiston kansatieteen oppiaine Åbo Akademin etnologian oppiaine VI Kansatieteen päivien aiheena on kulttuuriperintö eri ulottuvuuksineen. Vastuu kulttuuriperinnön säilymisestä kuuluu Suomen lain mukaan meille kaikille, mutta milloin jokin asia määritellään tai muuttuu kulttuuriperinnöksi? Erilaisiin määritelmiin ja käsitteisiin liittyvät aina myös vallankäyttö ja kiistanalaisuus: kuka päättää kulttuuriperinnöstä ja sen säilymisestä? Muun muassa näihin kysymyksiin pureudutaan päivien puheenvuoroissa ja työryhmissä. Kutsumme VI Kansatieteen päiville eri alojen tutkijoita, opiskelijoita ja kulttuurin ammattilaisia koko Suomesta. VI Kansatieteen päivien kutsutut luennoitsijat professori Ulrich Kockel, Ulsterin yliopisto, Derry, Pohjois-Irlanti professori Kristin Kuutma, Tarton yliopisto, Viro erikoistutkija, dosentti Katriina Siivonen, Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto

17 Työryhmät (abstraktien jättäminen työryhmiin on päättynyt) I Mitä on kulttuuriperintö? Kuka sitä määrittelee? II Kulttuuriperinnön välittäminen ja kulttuuristen representaatioiden tuottaminen III Miten suojella ja säilyttää kulttuuriperintöä IV Kulttuuriperinnön hyödyntäminen ja tuotteistaminen V Muuttuvat paikat muuttuvat kulttuuriperinnöt Abstraktit julkaistaan sähköisesti Ethnoksen kotisivuilla helmikuun alussa. Kansatieteen päivien osallistumismaksu on 25 euroa, opiskelijoilta (perustutkinto) 10 euroa. Hintaan sisältyvät ohjelmaan kuuluvat kahvit. Kansatieteen päivien illanvieton osallistumismaksu on 20 euroa. Maksut maksetaan Ethnoksen tilille Sampo viimeistään Käyttäkää maksaessanne viitettä Maksua ei palauteta niille, jotka peruuttavat osallistumisensa ilmoittautumisajan umpeuduttua. Pyydämme sitovat ilmoittautumiset viimeistään Ethnos ry:n seminaarisihteerille Arja Turuselle, arja.h.turunen@jyu.fi. Kerro ilmoittautumisen yhteydessä nimi, taustaorganisaatio (esim. yliopisto ja laitos) ja sähköpostiosoite. Kansatieteen päivien yhteydessä pidetään Ethnos ry:n vuosikokous sekä kansatieteen ja etnologian jatko-opiskelijatapaaminen (ks. s. 6). Mahdollisuuksien mukaan järjestetään myös gradutapaaminen. Tapaamisista tiedotetaan erikseen. Lisätietoja: Arja Turunen, Ethnos ry:n seminaarisihteeri, arja.h.turunen@jyu.fi, p Ajankohtaista tietoa seminaarista päivitetään Ethnoksen kotisivulle

18 VI KANSATIETEEN PÄIVIEN OHJELMA Perjantai Åbo Akademi, Arken, Tehtaankatu 2, Turku Ilmoittautuminen Åbo Akademi, Armfelt-sali Puheenjohtaja Ethnoksen puheenjohtaja Helena Ruotsala Seminaarin avaus: Ethnoksen puheenjohtaja Helena Ruotsala ja professori Anna-Maria Åström Keynote-puhe: professori Ulrich Kockel (Ulsterin yliopisto, Derry, Pohjois-Irlanti) Puheen työotsikko: Reclaiming Europe: Jorneys Through a Displaced Land Kommenttipuheenvuoro: Lars-Eric Jönsson Keynote-puhe: professori Kristin Kuutma (Tarton yliopisto, Viro) Puheen aihe: aineettoman kulttuuriperinnön omistusoikeudet (in English) Kommenttipuheenvuoro: Anna-Maria Åström Kahvi Keynote-puhe: erikoistutkija, dosentti Katriina Siivonen (Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto) Puheen työotsikko: Kulttuuriperinnön ja kulttuurisesti kestävän kehityksen välinen suhde (in English) Kommenttipuheenvuoron pitäjä varmistuu myöhemmin Jakautuminen työryhmiin Työryhmien työskentelyä Ethnos ry:n vuosikokous, Åbo Akademi, Arken, Westermarck-sali Illanvietto ja Ethnos ry:n vuoden 2010 gradupalkinnon jako Tervetuliaissanat Ethnos ry:n vuoden 2010 gradupalkinnon jako Ilta jatkuu kevyen iltapalan, viinin ja musiikin parissa (Iltatilaisuuden paikka varmistuu myöhemmin)

19 Lauantai Turun yliopisto, Fennicum, Henrikinkatu 3, Turku Työryhmien työskentelyä (seminaarihuoneet) Kahvi Työryhmien työskentelyä (seminaarihuoneet) Lounas (omakustanteinen) Paneelikeskustelu, luentosali XXV Seminaarin päätös, Ethnoksen puheenjohtaja, FT Helena Ruotsala, luentosali XXV Ethnos ry on varannut hotellikiintiöitä majoitusta tarvitseville. Hinnat ja hotellin yhteystiedot ovat seuraavat: Hotelli Centro, Yliopistonkatu 12a, Turku Puh. (02) hengen huone 74i/yö, 2 hengen huone 109 i/yö Hintaan sisältyy aamiainen Varaukset on tehtävä mennessä varauskoodilla Kansatieteen päivät Sokos Hotel City Börs, Eerikinkatu 11, Turku ja 1 hengen huone 73i/yö, 2 hengen huone 83i/yö Hintaan sisältyy aamiainen (Sokos Hotel City Börsin asiakkaiden aamiainen on Sokos Hotel Hamburger Börsissä). Hotellin sauna on käytettävissä. Varaukset on tehtävä mennessä varauskoodilla Kansatieteen päivät Sokos Hotel Hamburger Börs, Kauppiaskatu 6, Turku ja 1 hengen huone 89i/yö, 2 hengen huone 99i/yö Hintaan sisältyy aamiainen. Hotellin sauna ja uima-allas ovat käytettävissä. Varaukset on tehtävä mennessä varauskoodilla Kansatieteen päivät

20 Ethnos ry. c/o Tieteiden talo Kirkkokatu Helsinki JÄSENMAKSU 2009 Vuoden 2009 jäsenmaksun eräpäivä oli kesäkuussa. Mikäli et ole vielä maksanut jäsenmaksuasi, tee se heti! Maksetaan tilille: Sampo Viite: Viesti: Jäsenmaksu + vuosi + oma nimi Maksu: varsinainen jäsen 20 euroa / opiskelijajäsen 10 euroa Eräpäivä: HETI Samalla voi maksaa myös unohtuneen jäsenmaksun Mahdollisiin tiedusteluihin vastaa taloudenhoitaja Elina Anttonen, puh , elina.anttonen@gmail.com Helsingin yliopiston pikapaino 2009