OMAISHOIDON TUKI ALKAEN / OHJEET ENONTEKIÖN KUNTA. 1. Lainsäädännöllinen perusta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OMAISHOIDON TUKI 1.1.2015 ALKAEN / OHJEET ENONTEKIÖN KUNTA. 1. Lainsäädännöllinen perusta"

Transkriptio

1 OMAISHOIDON TUKI ALKAEN / OHJEET ENONTEKIÖN KUNTA 1. Lainsäädännöllinen perusta Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidon tuesta ( /937 ja 950/2006). Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvan hoidon tai muun huolenpidon järjestämistä omaisen tai muun hoidettavalle läheisen henkilön avulla. Tuki on kokonaisuus, joka muodostuu omaishoitajalle annettavasta hoitopalkkiosta ja vapaasta, hoidettavalle annettavista tarvittavista palveluista sekä muista omaishoitoa tukevista palveluista. Lain 2 :ssä todetaan, että omaishoitaja on henkilö, joka on tehnyt omaishoitosopimuksen hoidon järjestämisestä vastaavan kunnan kanssa. Kunta tekee omaishoidontuen hakemusasiakirjojen ja kotikäynnin perusteella hoidettavalle viranhaltijapäätöksen tuen myöntämisestä. Omaishoidontukisopimus on luonteeltaan toimeksiantosopimus. Sen liitteenä tulee olla hoidettavaa koskeva palvelu- ja hoitosuunnitelma. Omaishoidon tukipalkkion maksamisen edellytyksenä on allekirjoitettu toimeksiantosopimus palvelu- ja hoitosopimuksineen. Tuen maksaminen alkaa hakemuskuukauden alusta. 2. Omaishoidon tuen myöntämisperusteet Lain mukaan kunta voi myöntää omaishoidon tukea, jos henkilö alentuneen toimintakyvyn, sairauden, vamman tai muun vastaavanlaisen syyn vuoksi tarvitsee kotioloissa hoitoa ja huolenpitoa. Tuen myöntäminen perustuu kunnan harkintaan. Kunta määrittelee ne asiakkaan hoidettavuutta koskevat kriteerit, joiden mukaan omaishoidon tukea voi saada. Omaishoidon tuki ei ole ehdoton oikeus, vaan sitä myönnetään kunnan laatimin kriteerein ja tarkoitukseen varaamien määrärahojen puitteissa. Jos kunnan määrärahat ovat loppuneet, tehdään kuitenkin palvelusuunnitelma ja kartoitetaan ja pyritään tarjoamaan tarvittavat palvelut, joilla tuetaan kotihoitoa. Hakijaa ohjataan tekemään uusi hakemus heti seuraavan vuoden alussa. Omaishoidon tuki on osa kunnan palvelurakennetta. Sen tavoitteena on mahdollistaa hoidettavan kotona asuminen ja siellä annettava hoiva, hoito ja kuntoutus. Enontekiöllä omaishoidontukea myönnetään pääasiassa henkilöille, joiden mahdollista siirtymistä ympärivuorokautiseen hoitoon asumis- tai laitosyksikköön voidaan siirtää omaishoidon tuen avulla tai jotka vaatisivat erittäin runsaasti muita palveluita. 1

2 Omaishoidon tuen tulee perustua aina voimassa olevaan toimeksiantosopimukseen ja palvelu- ja hoitosuunnitelmaan. Palvelu- ja hoitosuunnitelmaan on kirjattu hoidettavan ja hoitajan kanssa sovittujen palvelujen määrä, sisältö ja toteutus. Lapsen omaishoidon tukea myönnettäessä huomioidaan vammaisuuden tuottamat haitat, päivittäisen hoidon hoitojärjestelyt sekä normaali iänmukainen kehitys, joka vaikuttaa hoidon ja huolenpidon tarpeisiin kotona ja kodin ulkopuolella. Jos omaishoitaja joutuu omaishoitotilanteen vuoksi luopumaan ansiotyöstä osittain tai kokonaan, huomioidaan tämä tuen myöntämisessä. Omaishoidon tuessa edellytetään, että hoitajan terveys ja toimintakyky vastaavat omaishoidon asettamia vaatimuksia ja hänen on kyettävä kantamaan kokonaisvastuu hoidettavasta. Omaishoidon on oltava hoidettavan edun mukaista. Hoidettavan kodin tulee olla terveydellisiltä ja muilta olosuhteiltaan siellä annettavalle hoidolle sopiva tai muutettavissa sellaiseksi. Hoitajan tulee pääsääntöisesti olla 18 vuotta täyttänyt. Kunta tukee, ohjaa ja neuvoo, seuraa ja valvoo omaishoidon tuella järjestettyä hoitoa. Tarvittaessa voidaan pyytää lääkärin tai muun asiantuntijan lausunto hoitajan terveydentilasta ja sen vaikutuksesta omaishoitotilanteeseen. 3. Hoitoisuuden arviointi ja hoitopalkkion suuruus Omaishoidon tuesta päätettäessä arvioidaan hoidon ja huolenpidon vaativuutta ja sitovuutta. Aikuisten omaishoidon tuessa hoitopalkkion suuruus määrittyy RAVA toimintakykyarvioinnin perusteella. RAVA -arviointi on tärkein kriteeri, jota täydentävät palvelu- ja hoitosuunnitelmahaastattelu sekä kotikäynneillä saadut muut tiedot hakijan toimintakyvystä ja tukiverkostoista sekä tarvittaessa MMSEtestin tulos. Lääkärinlausunnot ja muut asiantuntijalausunnot ovat tukena päätöstä tehtäessä. Ravan rinnalla kokeiltu Omaishoitajat ja läheiset-liiton mittaria. Se on pitempi ja selkeyttää enemmän kokonaistilannetta, todellisuudentajua, yhteydenpitoa ja avun pyytämistä kodin ulkopuolelta sekä hoidon sitovuutta, omaishoitajan jaksamista ja hänen saamaansa tukea. Omaishoitajaliiton mittarin käyttö selkeyttää päätöksentekoa ja jättää viranhaltijalle vähemmän vapaasti arvioitavia asioita. Se auttaa myös sekä hoidettavaa että hoitajaa tilanteen ja tuen tarpeen hahmottamisessa. Yksi mittarin tärkeimmistä tehtävistä on tuoda esiin erilaiset tuen tarpeet ja saada sovitettua kokonaisuus sujuvasti palvelu- ja hoitosuunnitelmaan. Lasten hoidettavuuden ja omaishoidon tuen suuruuden arviointi tehdään ensisijaisesti perheen haastattelujen, lapsille tarkoitetun hakemuksen ja hoitoisuudenarviointilomakkeen perusteella. Myös omaishoitoliiton mittaria voidaan soveltuvilta osin käyttää lasten tilannetta arvioidessa. Lisäinformaatiota 2

3 antavat yhteistyötahoilta saadut tiedot lapsen tilanteesta sekä muut mahdolliset asiantuntijalausunnot. Sekä aikuisten että lasten omaishoidontuen hoitopalkkio on luokiteltu kolmiportaiseksi ja lisänä on lyhyen siirtymävaiheen palkkio. Palkkion määrässä huomioidaan mahdolliset vuosittaiset indeksitarkistukset. Ryhmä 1 paljon hoitoa tarvitsevien hoitopalkkio Valvottu hoito Ryhmään kuuluvat paljon hoitoa ja apua tarvitsevat aikuiset sekä alle 18- vuotiaat vaikeavammaiset ja vaikeasti sairaat lapset. Aikuisten hoitopalkkion kriteerinä on, että hoidettava tarvitsee huolenpitoa, jatkuvaa apua, valvontaa ja ohjausta monissa henkilökohtaisissa päivittäisissä toiminnoissa. Hoidettava voi tarvita ajoittain omaishoitajan apua myös yöllä. Hoitotarpeiden arvioinnissa kiinnitetään huomiota erityisesti fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen toimintakykyyn ja suoriutumiseen päivittäisissä henkilökohtaisissa toimissa. Valvonnan ja ohjauksen tarve on säännöllistä. Alkavan muistihäiriön takia fyysisesti hyväkuntoinen hoidettava tarvitsee jatkuvaa valvontaa. Ohjeelliset RAVA arvot: Omaishoitajaliiton mittarissa Alle 18-vuotiaiden omaishoidon tuki kohdennetaan vaikeasti vammaisten tai pitkäaikaissairaiden lasten hoitoon. Lasten kohdalla arvioinnissa kiinnitetään huomiota päivittäisten toimintojen lisäksi liikuntakykyyn, kommunikaatioon sekä valvonnan ja erityisen vaativien hoitotoimenpiteiden tarpeeseen. Lasten itsenäistä selviytymistä ja yksinoloa arvioitaessa otetaan huomioon hoidettavan ikä ja missä määrin tämän ikäinen edellyttää normaalisti valvontaa ja huolenpitoa. Lapsen hoidontarpeista, päivähoito- ja koulujärjestelyistä sekä muusta avun tarpeesta tehdään kokonaisarviointi yhdessä vanhempien kanssa sekä mahdollisten yhteistyötahojen kanssa. Arvioinnissa otetaan kantaa siihen, miten omaishoidon tuki parhaiten palvelee lapsen etua. Kokonaisarvioinnissa otetaan kantaa myös siihen, missä vaiheessa omaishoito mahdollisesti korvautuu muulla palvelulla. Sekä aikuisten että lasten omaishoitajan tulee olla valmis huolehtimaan hoidettavasta ja hänen hoitotoimenpiteistään eri vuorokauden aikoina. Omaishoitaja osallistuu hoidettavan kuntoutukseen. Kodin ulkopuolisen hoidon yhteydessä edellytetään, että hoidon tarve on runsasta ja sitovaa niinä aikoina, kun hoidettava on kotona. Hoitopalkkio 384,67 3

4 Ryhmä 2 jatkuvaa hoitoa tarvitsevien hoitopalkkio Tehostettu hoito Ryhmään kuuluva hoidettava tarvitsee apua lähes kaikissa päivittäisissä toimissa sekä henkilökohtaisen hygienian hoidossa. Hoidettava saattaa olla kasteleva. Hoidettava tarvitsee omaishoitajan apua myös öisin. Fyysisesti hyväkuntoinen hoidettava voi olla keskivaikeasti muistihäiriöinen ja tarvita jatkuvaa valvontaa ympäri vuorokauden. Omaishoitaja osallistuu hoidettavan kuntoutukseen ja voi joutua huolehtimaan kuljetuksista esim. kouluun, mikäli hoidettava ei vammansa tai sairautensa takia pysty käyttämään yleisiä kulkuneuvoja. Rava-pisteet n Omaishoitajaliiton mittarissa Hoitopalkkio 495,62 Ryhmä 3 runsaasti jatkuvaa hoitoa tarvitsevan hoitopalkkio Täysin autettava Ryhmään kuuluvat jatkuvaa hoitoa, huolenpitoa ja apua kaikissa päivittäisissä toiminnoissa ympärivuorokautisesti tarvitsevat aikuiset. Hoitotyö on erittäin sitovaa ja vaativaa ja edellyttää hoitajan kokopäiväistä työpanosta ja hoitovastuuta ympäri vuorokauden. Hoidon sitovuus on samaa tasoa kuin pysyvässä ympärivuorokautisessa hoidossa asumis- tai laitosyksikössä. Hoidettava ei kykene asumaan yksin eikä häntä voi jättää päivän aikana yksin. Ilman omaishoitajaa hoidettava tarvitsisi pysyvän ympärivuorokautisen hoidon asumis- tai laitosyksikössä. Hoidettava saattaa tarvita jatkuvasti vaativia sairaanhoidollisia toimenpiteitä. Omaishoitaja ei voi käydä kokopäivätyössä kodin ulkopuolella. Ohjeelliset Rava-arvot Omaishoitajaliiton mittarissa Hoitopalkkio 619,52 Ryhmä 4 siirtymävaiheen hoitopalkkio Tuki on tarkoitettu hoidollisesti raskaan siirtymävaiheen omaishoitoon. (Omaishoitolaki 5) Siirtymävaihe voi olla saattohoitotilanne tai siirtyminen hoitomuodosta toiseen, jona aikana hoidettava tarvitsee erittäin runsaasti hoivaa ja huolenpitoa. Hoitopalkkion maksu on lyhytaikaista. Hoitaja jää tätä tarkoitusta varten pois omasta työstään. Edellytyksenä hoitopalkkion maksamiselle on, ettei hoitajalla ole vastaavalta ajalta oikeutta sairasvakuutuslain 10 luvun mukaisen erityishoitorahan saamiseen tai oikeutta vuorotteluvapaalain 13 :n mukaisen vuorottelukorvaukseen. 4

5 Hoitopalkkio 769,33 Yleiset ehdot omaishoidon palkkioryhmissä 4. Toimintaohjeita Hoitopalkkion maksaminen ei keskeydy eikä sitä vähennä intervallihoito laitoksessa, mikäli hoidettava on kotona vähintään kaksi viikkoa kuukaudessa. Myöskään päivittäin alle 7 tuntia kestävä osallistuminen päivähoitoon, päivä- tai työtoimintaan ei vaikuta omaishoidontuen palkkioon. Tällöin hoidon on kotonaolon aikana oltava erityisen vaativaa ja sitovaa. Hoidettavan käyttämistä muista palveluista (kotipalvelu ja kotisairaanhoito, tukipalvelut, jaksohoito) peritään normaalisti hoidettavalta asiakasmaksulain ja asetuksen mukainen maksu. Omaishoidon tukea ei makseta, jos hoidettava on sairaalassa pitkäaikaishoidossa tai käy kotijaksoilla sairaalasta. Hoitajan esittämän erityisen syyn perusteella voidaan sopia hoitopalkkio vähimmäismäärää pienemmäksi tai hoitopalkkiosta on mahdollista luopua kokonaan ja korvata ne maksullisilla palveluilla (Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulaki). Tämä edellyttää, että päätös tehdään omaishoitajan aloitteesta, kunta ei voi yksipuolisesti muuttaa omaishoidon palkkiota palveluiksi. Ilman palkkiota ei kunnan ottama vakuutus ole voimassa Omaishoitosopimus Omaishoidon tuesta ja lakisääteisten vapaiden järjestämisestä laaditaan hoitajan ja kunnan välille sopimus, jonka liitteenä on aina palvelu- ja hoitosuunnitelma. Sopimus on yleensä voimassa toistaiseksi, mutta lasten kohdalla sopimus solmitaan enintään 18 vuoden ikään asti. Tuen maksamisen edellytyksenä on allekirjoitettu sopimus liitteineen. Sopimusta tarkistetaan tarvittaessa, lasten kohdalla vuosittain. Omaishoitaja ei ole työsopimuslain tarkoittamassa työsuhteessa Enontekiön kuntaan, hoidettavaan tai hoidettavan huoltajaan. Omaishoitosopimus sisältää tiedot mm. seuraavista asioista: - hoitopalkkion määrästä ja maksutavasta - hoitopalkkion maksamisesta hoidon keskeytymisen ajalta - hoitajan oikeudesta vapaapäiviin ja niiden järjestämisestä - hoitopalkkio maksetaan hoitajan kuntoutuksen ajalta - määräaikaisen sopimuksen kestosta - sopimuksen tarkistamisesta 5

6 - sopimuksen irtisanomisesta - yhteyshenkilöstä, johon voi tarvittaessa olla yhteydessä ja joka tukee ja ohjaa mm. oikeiden ja sopivien palveluiden valinnassa Omaishoidon tuen palvelu- ja hoitosuunnitelmaan kirjataan: - omaishoitajan antaman hoidon määrä ja sisältö - muiden hoidettavalle tarpeellisten sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen määrä ja sisältö - omaishoitajan hoitotehtävää tukevien sosiaalihuollon palvelujen määrä ja sisältö - tiedot tukiverkostosta (muiden läheisten ja omaisten osallistuminen hoitoon) - hoidon järjestäminen hoitajan poissaolon aikana - hoidon järjestäminen hoitajan terveydenhoitoon liittyvien käyntien ja äkillisen poissaolon aikana - määräaikaisessa omaishoidon tuessa sovittu määräaika ja korvaava hoito sen jälkeen - jos kunta ei pysty palvelua nyt järjestämään, sen tarve kirjataan kuitenkin suunnitelmaan 4.2. Omaishoidon keskeytyminen Jos omaishoito keskeytyy tilapäisesti hoidettavan terveydentilasta johtuvasta syystä (mm. sairaalahoitoon joutumisen vuoksi), keskeytyy hoitopalkkion maksaminen kuukauden kuluttua. Omaishoitaja on velvollinen viipymättä ilmoittamaan hoidon keskeytyksestä. Ilmoitus tehdään sosiaalitoimistoon Hoitopalkkion maksaminen Omaishoidon tukena maksettava hoitopalkkio on hoitajalle veronalaista tuloa. Hoitopalkkio oikeuttaa eläkkeeseen, jos palkkio on maksettu ennen 68 vuoden täyttämistä ja siitä maksetaan eläkevakuutusmaksut kunnallisen viranhaltijain ja työntekijäin eläkelain säädösten mukaisesti. Hoitopalkkioita tarkistetaan sosiaalija terveysministeriön vahvistaman indeksikorotuksen mukaan. Hoitopalkkio maksetaan omaishoitajan tilille seuraavan kuukauden 16.päivänä. Omaishoitajat saavat omaishoitosopimuksen yhteydessä erillisen ohjeen palkkion maksukäytännöistä ja niihin liittyvistä ilmoituksista Hoitajalle järjestettävä vapaa Vapaapäivien toteutuksesta sovitaan kirjallisesti omaishoitosopimuksessa omaishoidon alkaessa. Järjestämistapa suunnitellaan aina yksilöllisesti. 6

7 Hoitajan vapaapäivät voidaan järjestää mm. intervallijaksona Luppokodissa tai terveyskeskuksen vuodeosastolla, lyhytaikaishoitona laitoksessa tai perheen itse hankkiman sijaishoitajan avulla ns. läheislomituksena. Sijaishoitajan kanssa tehdään erillinen toimeksiantosopimus. (viitaten omaishoidon tuesta annetun lain 937/2005, muutos 318/2011). Läheislomituksen hoitopalkkio alkaen on 70,67 /vrk ja indeksikorotukset tehdään vuosittain. Myös perhehoidon järjestäminen on mahdollista, mikäli sopiva perhe löytyy. Sopimuksen tehneellä omaishoitajalla on oikeus pitää vapaata kolme vuorokautta sellaista kalenterikuukautta kohti, jonka aikana hän on yhtäjaksoisesti tai vähäisin keskeytyksin sidottu hoitoon. Mikäli omaishoito keskeytyy kalenterikuukauden aikana suunnitellusti vähintään viideksi vuorokaudeksi, omaishoidon vapaata ei yleensä kerry siltä kuukaudelta. Jos hoidettava joutuu ennalta arvaamattomasti enintään kolme viikkoa kalenterikuukaudessa kestävälle hoitojaksolle, kertyy tältä ajalta lomapäiviä. Vapaapäivät määräytyvät lomanmääräytymisvuoden perusteella. Lomanmääräytymisvuosi alkaa 1.5 ja päättyy Esim alkaen kertyneet lomapäivät on pidettävä mennessä. Hoitajalle järjestettävistä vapaapäivistä peritään asiakkaalta sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 6 b :n enimmäismäärän mukainen maksu. Vuonna 2015 maksu on asiakasmaksulainsäädännön mukaan 11,30 vapaapäivää kohti riippumatta siitä, miten hoito järjestetään Tapaturmavakuutus Kunta on ottanut omaishoitajille tapaturmavakuutuslain (608/1948) 57 :n 1 momentin mukaisen vakuutuksen eli niin kutsutun vapaaehtoisen tapaturmavakuutuksen Hoitajan oikeudet ja velvollisuudet Hoitajan oikeutena on - saada hoito- ja palvelusuunnitelmassa sovitut edut ja palvelut - saada tukea hoitotehtävissään sosiaali- ja terveydenhuollolta - osallistua neuvotteluun hoito- ja palvelusopimusta muutettaessa ja hoitoa toisin järjestettäessä Hoitaja sitoutuu - huolehtimaan sopimuksen mukaisesti siitä, että hoidettava saa asianmukaisen hoidon ja ylläpidon - olemaan yhteistyössä kunnan työntekijöiden kanssa hoidettavan hoitoon liittyvissä asioissa - noudattamaan sosiaalihuoltolain 57 :n mukaista salassapitovelvollisuutta - ilmoittamaan, mikäli hoidon tarve keskeytyy tilapäisesti tai pysyvästi - kunnalla on oikeus periä takaisin väärin perustein maksettu tuki 7

8 4.7. Perusturvatoimen velvollisuudet - kuulee hoitajaa ja hoidettavaa palvelu- ja hoitosuunnitelmaa laadittaessa - huolehtii palvelu- ja hoitosuunnitelmassa mainituista palveluista ja eduista - tukee ja ohjaa hoitajaa hoitotyössä - seuraa hoitotyön toteutumista vuosittaisilla kotikäynneillä - valvoo, että hoito on hoidettavan edun mukaista 4.8. Omaishoitosopimuksen päättyminen Kunta voi irtisanoa omaishoitosopimuksen päättymään aikaisintaan irtisanomista seuraavan kahden kuukauden kuluttua. Jos omaishoitaja irtisanoo sopimuksen, sopimus päättyy kuukauden kuluttua sopimuksen irtisanomisesta. Sopimus tulee irtisanoa, jos hoito ei enää vastaa hoidettavan etua (vrt. myöntämisedellytykset). Jos sopimuksen jatkaminen vaarantaa joko hoidettavan tai hoitajan terveyden tai turvallisuuden, tulee sopimus purkaa välittömästi. Irtisanomisajoista riippumatta sopimus päättyy sen kuukauden lopussa, jonka aikana hoidettavan hoito terveydentilan muutoksista johtuen käy tarpeettomaksi. 4.9 Omaishoidon tuen hakeminen ja hakemusten käsittely Hakijan olosuhteita selvitetään perusturvan työntekijöiden suorittamalla omaishoidon kotikäynnillä. Halutessaan hakija voi liittää hakemuksen tueksi lääkärinlausunnon. Hakemuksen jättäessään hakija hyväksyy, että hänen hakemuksensa ja liitteenä olevat asiakirjat käsitellään tarpeen mukaan monialaisessa työryhmässä (jäseninä mm. kotipalvelu ja kotisairaanhoito, lääkäri, sosiaalityö, vammaispalvelut). Työryhmä antaa tarvittaessa lausunnon omaishoidon hakemuksista ennen lopullista päätöksentekoa. Päätökset omaishoidon tuesta tehdään toistaiseksi. Määräaikainen päätös voidaan tehdä esimerkiksi silloin, jos hoidon jatkaminen ei hoitajasta tai hoidettavasta johtuvasta syystä ole tietyn määräajan jälkeen mahdollista tai hoidon tarve on etukäteen tarkasti määriteltävissä tai hoito korvataan tietyn määräajan jälkeen toisella palvelulla. Määräaikaista sopimusta tehtäessä lähtökohtana on aina hoidettavan etu. Omaishoidon päätöksen voimassaolo edellyttää, etteivät hoito-olosuhteet muutu ja talousarviossa on tarvittavat määrärahat. 5. Lisätietoja ja yhteyshenkilöt 8

9 Hakulomakkeita saa sosiaalitoimiston aulasta. Hakulomakkeet ovat myös tulostettavissa Enontekiön kunnan kotisivuilta sivuilta -> palvelut -> lomakkeet -> omaishoidon tuki. Omaishoidontuen hakemukset, palvelusuunnitelmat ja päätökset Sosiaalityöntekijä Anne-Maria Näkkäläjärvi Ounastie Enontekiö

OMAISHOIDON TUKI PELKOSENNIEMEN KUNNASSA

OMAISHOIDON TUKI PELKOSENNIEMEN KUNNASSA OMAISHOIDON TUKI PELKOSENNIEMEN KUNNASSA Päivitetty 27.1.2015 1. LAINSÄÄDÄNTÖ Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidon tuesta (2.12.2005/937 ja 950/2006). Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen

Lisätiedot

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa. Omaishoidon

Lisätiedot

2. Omaishoidon tuen myöntämisperusteet

2. Omaishoidon tuen myöntämisperusteet Perusturvaltk 18.12.2018 85 Liite 4 YLÖJÄRVEN KAUPUNKI Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen ohjeet 1.1.2019 alkaen 18.12.2018 Perusturvalautakunta Näissä omaishoidontuen ohjeissa on kuvattuna Ylöjärven

Lisätiedot

Oheismateriaali Pertlk 20.1.2015

Oheismateriaali Pertlk 20.1.2015 Oheismateriaali Pertlk 20.1.2015 OMAISHOIDON TUKI 1.1.2015 ALKAEN / OHJEET Ylöjärven kaupunki 1. Lainsäädännöllinen perusta Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidon tuesta (2.12.2005/937 ja 950/2006).

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUKI. Muutokset mahdollisia

OMAISHOIDON TUKI. Muutokset mahdollisia OMAISHOIDON TUKI 2019 Muutokset mahdollisia Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun läheisen henkilön toimesta.

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUKI ALKAEN / OHJEET/ LASTEN JA NUORTEN OMAISHOIDON TUKI

OMAISHOIDON TUKI ALKAEN / OHJEET/ LASTEN JA NUORTEN OMAISHOIDON TUKI OMAISHOIDON TUKI 1.1.2017 ALKAEN / OHJEET/ LASTEN JA NUORTEN OMAISHOIDON TUKI Ylöjärven kaupunki 1.Lainsäädännöllinen perusta Laki omaishoidontuesta 2.12.2015/937 Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidon

Lisätiedot

MUSTIJOEN PERUSTURVA Mäntsälä - Pornainen OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY

MUSTIJOEN PERUSTURVA Mäntsälä - Pornainen OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY Omaishoidontuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun hoidetavalle läheisen henkilön avulla.

Lisätiedot

Muonion kunta Sosiaalitoimi MUONION KUNNAN OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET

Muonion kunta Sosiaalitoimi MUONION KUNNAN OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET Muonion kunta Sosiaalitoimi MUONION KUNNAN OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET SISÄLTÖ 1. Omaishoidon tuen tarkoitus ja määritelmät...3 2. Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset...3 3. Omaishoitajaa koskevat ohjeet...4

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämis- ja maksuperusteet 1.3.2012 alkaen

Omaishoidon tuen myöntämis- ja maksuperusteet 1.3.2012 alkaen Omaishoidon tuen myöntämis- ja maksuperusteet 1.3.2012 alkaen Omaishoidon tuen tarkoitus ja sisältö Omaishoidon tuella on tarkoitus mahdollistaa asiakkaan kotona asuminen sitä tukevine perus- ja erityispalveluineen.

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2015 alkaen

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2015 alkaen Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2015 alkaen OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä vastaa kunta. Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen,

Lisätiedot

OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET

OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Laki omaishoidontuesta (937/2005) on tullut voimaan 1.1.2006 alkaen ja se korvaa aikaisemmat omaishoidontukea koskevat sosiaalihuoltolain säännökset sekä asetuksen omaishoidontuesta.

Lisätiedot

TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta 16.02.2009 OMAISHOIDON TUEN KRITEERIT

TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta 16.02.2009 OMAISHOIDON TUEN KRITEERIT OMAISHOIDON TUEN KRITEERIT Sos. ltk. 5 Vuonna 2008 Tuusniemellä on maksettu omaishoidon tukea kaikkiaan 40 henkilölle, joista muutama on ollut kehitysvammainen ja sotainvalidi. Omaishoidon tuki on porrastettu

Lisätiedot

LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN

LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN 1 LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN (Laki omaishoidontuesta 2.12.2005/937) Omaishoidon tuen sisältö: Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen

Lisätiedot

(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää)

(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää) 1 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 alkaen (Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää) 1. Omaishoidon tuen perusteet Laki omaishoidon tuesta (937/ 2005) Asiakasmaksulaki

Lisätiedot

Omaishoidon tuki 1.1.2009 alkaen Valmistelija; osastopäällikkö Hilkka Lahti puh. (06) 828 9653 tai 044-780 9653

Omaishoidon tuki 1.1.2009 alkaen Valmistelija; osastopäällikkö Hilkka Lahti puh. (06) 828 9653 tai 044-780 9653 Omaishoidon tuki 1.1.2009 alkaen Valmistelija; osastopäällikkö Hilkka Lahti puh. (06) 828 9653 tai 044-780 9653 Laki omaishoidon tuesta tuli voimaan 1.1.2006 lukien. Tulevan kuntaliitoksen johdosta omaishoidon

Lisätiedot

Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2016 Salon kaupunki, vammaispalvelut

Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2016 Salon kaupunki, vammaispalvelut 1(9) Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2016 Salon kaupunki, vammaispalvelut 2(9) SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ OMAISHOIDON TUESTA 3 2 OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN 4 3 OMAISHOIDON SOPIMUS 5

Lisätiedot

Omaishoitajien ensitietopäivä 20.5.2014

Omaishoitajien ensitietopäivä 20.5.2014 Omaishoitajien ensitietopäivä 20.5.2014 Omaishoidon tuki Sosiaalityöntekijä omaishoitoperheen tukena Sosiaalityöntekijä Marjaana Elsinen Seinäjoen keskussairaala Omaishoidon sanastoa omaishoito: vanhuksen,

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje

Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI Omaishoidon tuen ohje SISÄLLYS 1. Yleistä... 1 2. Omaishoidon tuen myöntäminen... 1 2.1. Tuen hakeminen... 1 2.2. Tuen myöntämisedellytykset... 1 3. Hoitopalkkio...

Lisätiedot

LIITE 4. Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2012. (vahvistettu Kuopion perusturva- ja terveyslautakunnassa 25.2.

LIITE 4. Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2012. (vahvistettu Kuopion perusturva- ja terveyslautakunnassa 25.2. Kuopion kaupunki Omaishoidon tuki 2012 1 (5) Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2012 (vahvistettu Kuopion perusturva- ja terveyslautakunnassa 25.2.2012) LIITE 4 Perusteet Omaishoidon tuki on lain

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset ja tukea koskeva sopimus

Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset ja tukea koskeva sopimus Kuopion kaupunki TIEDOTE 1(5) OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2011 Perusteet Omaishoidon tuki on lain (Laki omaishoidon tuesta 2.12.2005/937) mukaista palvelua, jonka järjestämis- ja valvontavastuu

Lisätiedot

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Li 2 Ikla 15.12.2010 3 Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Yleiset perusteet Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvaa säännöllisen

Lisätiedot

Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito

Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito P PERUSTURVALAUTAKUNTA 21.10.2014 Perusturvalautakunta 24.2.2015 11 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNKI. Perusturvalautakunta / 86 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE JA MYÖNTÄMISPERUSTEET

HARJAVALLAN KAUPUNKI. Perusturvalautakunta / 86 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE JA MYÖNTÄMISPERUSTEET HARJAVALLAN KAUPUNKI Perusturvalautakunta 14.12.2016/ 86 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE JA MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2017 2 Sisällysluettelo 1. Omaishoidontuen sisältö ja tarkoitus 3 2. Omaishoidontuen hakeminen

Lisätiedot

Kiteen kaupunki Omaishoidontuen myöntämisperusteet

Kiteen kaupunki Omaishoidontuen myöntämisperusteet Kiteen kaupunki Omaishoidontuen myöntämisperusteet Perusturvalautakunta 17.12.2013 165 1 Omaishoidon tuki Omaishoidon tuki perustuu omaishoidon tuesta annettuun lakiin (937/2005) ja siihen tehtyihin muutoksiin

Lisätiedot

PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET

PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET perusturvaltk 17.3.2015 LIITE 2. PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET 1 SÄÄDÖKSET 1.1 Ohjaava lainsäädäntö - Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidontuesta (937/2005). -

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE

OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE 1 ESPOON KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI Perhe- ja sosiaalipalvelut Vanhusten palvelut OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveyslautakunta 18.5.2006, voimaan 1.6.2006 25.1.2007, voimaan 1.1.2007

Lisätiedot

TUUSNIEMEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET

TUUSNIEMEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET TUUSNIEMEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Sosiaalilautakunta 26.10.2015 29 Päivitys: Sosiaalilautakunta 11.4.2016 1 SISÄLLYSLUETTELO 2 1. PERUSTEET 3 2. OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEDELLYTYKSET

Lisätiedot

LIMINGAN KUNNAN OMAISHOIDON MYÖNTÄMISOHJEET 1.1.2015 alkaen

LIMINGAN KUNNAN OMAISHOIDON MYÖNTÄMISOHJEET 1.1.2015 alkaen Perusturvalautakunta 17.12.2014 98 LIMINGAN KUNNAN OMAISHOIDON MYÖNTÄMISOHJEET 1.1.2015 alkaen Yleistä Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa

Lisätiedot

Kaupunginhallitus , Liite 235/2014 Hyvinvointipalvelut P

Kaupunginhallitus , Liite 235/2014 Hyvinvointipalvelut P Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1.12.2014, Liite 235/2014 Hyvinvointipalvelut Omaishoito Perusturvalautakunta P 20.9.2016 115 1 (6) OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.7.2016 ALKAEN 65 VUOTTA TÄYTTÄNEILLE

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN KUNTA Perusturvapalvelut. OMAISHOIDONTUEN SOVELTAMISOHJE lukien. 1. Lainsäädännöllinen perusta

HÄMEENKYRÖN KUNTA Perusturvapalvelut. OMAISHOIDONTUEN SOVELTAMISOHJE lukien. 1. Lainsäädännöllinen perusta HÄMEENKYRÖN KUNTA Perusturvapalvelut OMAISHOIDONTUEN SOVELTAMISOHJE 1.1.2017 lukien 1. Lainsäädännöllinen perusta Omaishoidontuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia

Lisätiedot

KOLARIN KUNTA OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA PALKKIOT LUKIEN

KOLARIN KUNTA OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA PALKKIOT LUKIEN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA PALKKIOT 1.1.2016 LUKIEN Omaishoitajille maksettavien hoitopalkkioiden määrästä ja alimmista hoitopalkkioista säädetään omaishoidon tuesta annetun lain (937/2005)

Lisätiedot

TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia OMAISHOIDON TUEN OHJEET 2016

TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia OMAISHOIDON TUEN OHJEET 2016 TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia OMAISHOIDON TUEN OHJEET 2016 1. SISÄLLYS 1 OMAISHOIDON TUESTA YLEISESTI... 1 2 OMAISHOIDONTUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISKRITEERIT... 2 2.1 Omaishoidontuen hakeminen... 2

Lisätiedot

Vanhustyön vastuualuepäällikön ehdotus: Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset

Vanhustyön vastuualuepäällikön ehdotus: Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet ja soveltamisohjeet Perusturvaltk 42 / 08.02.2006 Vuoden 2006 alusta tuli voimaan laki omaishoidon tuesta (937/2005). Omaishoidon tuki on osa sosiaalipalveluja, jonka

Lisätiedot

OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 01.02.2013 ALKAEN

OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 01.02.2013 ALKAEN 1 Versio 14.1.2013 Perusturvalautakunta 13.2.2013 liite nro 1 OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 01.02.2013 ALKAEN Omaishoidontukea voidaan myöntää omaishoitolain 3 :n mukaan, jos 1. henkilö alentuneen

Lisätiedot

Kaarinan kaupunki 1 (6) Hyvinvointipalvelut Omaishoito P

Kaarinan kaupunki 1 (6) Hyvinvointipalvelut Omaishoito P Kaarinan kaupunki 1 (6) Hyvinvointipalvelut Omaishoito P PERUSTURVALAUTAKUNTA 20.9.2016 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET ALLE 16-VUOTIAILLE 1.7.2016 ALKAEN 1 Yleistä omaishoidon tuesta Omaishoidon tukea

Lisätiedot

Tuen yleiset myöntämisperusteet

Tuen yleiset myöntämisperusteet Yleistä Omaishoidontukea koskeva laki (937/2005) tuli voimaan 1.1.2006. Laki korvasi sosiaalihuoltolaissa olleet omaishoidontukea koskevat säännökset sekä asetuksen omaishoidontuesta. Samaan aikaan myös

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2013

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2013 Kuopion kaupunki Liite 1 (5) Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2013 Perusteet Omaishoidon tuki on lain (laki omaishoidon tuesta 2.12.2005/937) mukaista palvelua, jonka järjestämis- ja valvontavastuu

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja hoitopalkkiot vuonna 2016

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja hoitopalkkiot vuonna 2016 Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja hoitopalkkiot vuonna 2016 31/05.02.20/2014 Sotelk 1 Omaishoidon tuki on lakisääteinen (937/2005) sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojen

Lisätiedot

Opas omaishoidontuesta

Opas omaishoidontuesta Opas omaishoidontuesta 1 2 Omaishoito Omaishoito on hoidettavan kotona tapahtuvaa hänen henkilökohtaista hoitoa. Omaishoitajana voi toimia hoidettavan avo- tai aviopuoliso, vanhempi, lapsi tai muu hoidettavalle

Lisätiedot

Juankosken kaupungin omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016

Juankosken kaupungin omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016 Juankosken kaupungin omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016 Omaishoidon tuki on omaishoidon tuesta annetun lain (L937/2005) mukaista sosiaalipalvelua, jonka järjestämis- ja valvontavastuu on kunnalla.

Lisätiedot

Omaishoitajan vapaa sijaishoitaja toimeksiantosopimuksella. Taivalkoski

Omaishoitajan vapaa sijaishoitaja toimeksiantosopimuksella. Taivalkoski Omaishoitajan vapaa sijaishoitaja toimeksiantosopimuksella Taivalkoski 20.10.2015 Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Hyväksytty 04.08.2015 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 1.1 Omaishoitajan vapaan

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET KEMPELEEN KUNNASSA

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET KEMPELEEN KUNNASSA OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET KEMPELEEN KUNNASSA 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Mitä omaishoidon tuki on?... 3 2. Omaishoidon tuen myöntämisen edellytykset... 3 3. Omaishoidon tuen hakeminen... 4 3.1 Palvelutarpeen

Lisätiedot

Omaishoitajan vapaa sijaishoitajatoimeksiantosopimuksella

Omaishoitajan vapaa sijaishoitajatoimeksiantosopimuksella Omaishoitajan vapaa sijaishoitajatoimeksiantosopimuksella Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Päivitetty 20.12.2018 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 18.12.2018 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 1.1

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet Akaan ja Urjalan yhteistoimintaaluella

Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet Akaan ja Urjalan yhteistoimintaaluella Akaan kaupunki Perusturvatoimi Vanhus- ja vammaistyön tehtäväalue Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet Akaan ja Urjalan yhteistoimintaaluella 1. Tuen tarkoitus ja sisältö Omaishoidon tuki perustuu lakiin

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JYVÄSKYLÄSSÄ

Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JYVÄSKYLÄSSÄ Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JYVÄSKYLÄSSÄ 2013 SISÄLLYSLUETTELO OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 3 Omaishoidon

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN 2018

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN 2018 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN 2018 Sosiaali- ja terveyslautakunta 13.12.2017 82 1. TUEN TARKOITUS JA SISÄLTÖ 2 Omaishoidon tukea koskevan lain tarkoituksena on edistää hoidettavan edun mukaisen omaishoidon

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016 Kuopion kaupunki 1 (6) Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016 Omaishoidon tuki on omaishoidon tuesta annetun lain (2.12.2005/937) mukaista sosiaalipalvelua, jonka järjestämis- ja valvontavastuu

Lisätiedot

Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito

Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito P PERUSTURVALAUTAKUNTA 21.10.2014 Perusturvalautakunta 24.2.2015 11 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET

Lisätiedot

Hakemus saapunut pvm. Käsittelijä Päätös pvm.

Hakemus saapunut pvm. Käsittelijä Päätös pvm. Kainuun maakunta kuntayhtymä Omaishoidontukihakemus Sosiaali- ja terveystoimiala O Kehitysvammaisen hoitoon Perhepalvelut O Vaikeavammaisen hoitoon Vanhuspalvelut O Vanhuksen hoitoon yli 65 v. Organisaatio

Lisätiedot

PITKÄAIKAISSAIRAIDEN (30 vuotta täyttäneiden) JA IKÄÄNTYNEIDEN OMAISHOIDON TUKI ALKAEN / OHJEET Ylöjärven kaupunki

PITKÄAIKAISSAIRAIDEN (30 vuotta täyttäneiden) JA IKÄÄNTYNEIDEN OMAISHOIDON TUKI ALKAEN / OHJEET Ylöjärven kaupunki PITKÄAIKAISSAIRAIDEN (30 vuotta täyttäneiden) JA IKÄÄNTYNEIDEN OMAISHOIDON TUKI 1.1.2017 ALKAEN / OHJEET Ylöjärven kaupunki 1. Lainsäädännöllinen perusta Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidon tuesta

Lisätiedot

HOITO- JA HOIVAPALVELUT

HOITO- JA HOIVAPALVELUT Hoito- ja hoivapalvelut Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT IKÄIHMISTEN OMAISHOITO Myöntämisperusteet Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä PL 4 (Meijerikatu 2) 74101 Iisalmi Puhelinvaihde (017) 272

Lisätiedot

Hyväksytty perusturvalautakunnassa PERUSTURVA 24.1.2012, 6 OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISPERUSTEET VUODELLE 2012

Hyväksytty perusturvalautakunnassa PERUSTURVA 24.1.2012, 6 OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISPERUSTEET VUODELLE 2012 PYHÄNNÄN KUNTA Hyväksytty perusturvalautakunnassa PERUSTURVA 24.1.2012, 6 OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISPERUSTEET VUODELLE 2012 Pyhännän kunnassa omaishoidon tukea haetaan oheisella lomakkeella.

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET LOIMAALLA 2015

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET LOIMAALLA 2015 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET LOIMAALLA 2015 YLEISTÄ OMAISHOIDONTUESTA (Omaishoitolaki 937/2005) Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä

Lisätiedot

KIIKOISTEN KUNTA Ohjeet omaishoidon tuen myöntämiseksi 1.2.2011 lukien

KIIKOISTEN KUNTA Ohjeet omaishoidon tuen myöntämiseksi 1.2.2011 lukien KIIKOISTEN KUNTA Ohjeet omaishoidon tuen myöntämiseksi 1.2.2011 lukien Perusturvalautakunta 24.01.2011 8 1 Sisällys: 1. Omaishoidontuen määritelmä ja perusteet...2 2. Omaishoidontuen kriteerit ja tuen

Lisätiedot

Yleistä omaishoidon tuesta (Omaishoitolaki 937/ )

Yleistä omaishoidon tuesta (Omaishoitolaki 937/ ) OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET ALLE 65-VUOTIAIDEN OSALTA 1.1.2019 ALKAEN Yleistä omaishoidon tuesta (Omaishoitolaki 937/2005 1 ) Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön

Lisätiedot

Vesannon kunta Perusturvalautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Perusteet

Vesannon kunta Perusturvalautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Perusteet Vesannon kunta Perusturvalautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Perusteet Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, minkä järjestämisestä kunta vastaa määrärahojen puitteissa. Omaishoitajille

Lisätiedot

LIITE 2. Kirkkonummen kunta OMAISHOIDON TUKI. Myöntämisperusteet ja ohjeet. 1. Yleiset edellytykset ja omaishoidon tuen hakeminen

LIITE 2. Kirkkonummen kunta OMAISHOIDON TUKI. Myöntämisperusteet ja ohjeet. 1. Yleiset edellytykset ja omaishoidon tuen hakeminen LIITE 2 Kirkkonummen kunta OMAISHOIDON TUKI Myöntämisperusteet ja ohjeet 1. Yleiset edellytykset ja omaishoidon tuen hakeminen Omaishoidon tuella tarkoitetaan kokonaisuutta, joka muodostuu vanhuksen, vammaisen

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.3.2015 alkaen

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.3.2015 alkaen Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.3.2015 alkaen OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä vastaa kunta. Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen,

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JÄRVI- POHJANMAALLA 1.6.2009

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JÄRVI- POHJANMAALLA 1.6.2009 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JÄRVI- POHJANMAALLA 1.6.2009 19.5.2009 Päivi Joensuu Terttu Lakaniemi Merja Mäkitalo SISÄLLYS 1. Omaishoidontuki 2. Omaishoidontuen hakeminen 3. Tuen myöntämiskriteerit

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1 (6) Omaishoidon tuen myöntämisperusteet Yleistä omaishoidon tuesta (Omaishoitolaki 937/2005) Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa

Lisätiedot

TYRNÄVÄN KUNTA Sosiaali- ja terveyslautakunta Vanhustyö, Vammaispalvelut OMAISHOIDONTUKI VUONNA 2014

TYRNÄVÄN KUNTA Sosiaali- ja terveyslautakunta Vanhustyö, Vammaispalvelut OMAISHOIDONTUKI VUONNA 2014 TYRNÄVÄN KUNTA Sosiaali- ja terveyslautakunta Vanhustyö, Vammaispalvelut OMAISHOIDONTUKI VUONNA 2014 Omaishoidontuki mahdollistaa henkilön kotihoidon alentuneesta toimintakyvystä, sairaudesta, vammasta

Lisätiedot

OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.11.2009 lähtien

OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.11.2009 lähtien Sosiaalityö- ja perhepalvelut/vammaispalvelut OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.11.2009 lähtien Pitkäaikaissairaat tai vammaiset lapset ja nuoret alle 18 vuotta, sekä yli 18-vuotiaat kehitysvammaiset

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 15.12.2015 150, liite 6 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE VUONNA 2016

Perusturvalautakunta 15.12.2015 150, liite 6 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE VUONNA 2016 Perusturvalautakunta 15.12.2015 150, liite 6 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE VUONNA 2016 2 Säädösperusta (1, 2 ) Laki omaishoidon tuesta (937/2005) astui voimaan 1.1.2006. Lain tarkoitus on edistää hoidettavan

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET LOIMAALLA 2016

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET LOIMAALLA 2016 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET LOIMAALLA 2016 YLEISTÄ OMAISHOIDONTUESTA (Omaishoitolaki 937/2005) Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä

Lisätiedot

1) Henkilö alentuneen toimintakyvyn, sairauden, vamman tai muun vastaavanlaisen syyn vuoksi tarvitsee kotioloissa hoitoa tai muuta huolenpitoa.

1) Henkilö alentuneen toimintakyvyn, sairauden, vamman tai muun vastaavanlaisen syyn vuoksi tarvitsee kotioloissa hoitoa tai muuta huolenpitoa. Palvelutuotantolautakunta 20.6.2017, Liite 1 Vanhusten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden omaishoidon tuki 20.6.2017 alkaen Oulunkaaren kuntayhtymässä Omaishoidon tuen yleiset periaatteet Omaishoidolla

Lisätiedot

65 VUOTTA TÄYTTÄNEIDEN OMAISHOIDON TUKI LOIMAALLA 2018 (Omaishoitolaki 937/2005)

65 VUOTTA TÄYTTÄNEIDEN OMAISHOIDON TUKI LOIMAALLA 2018 (Omaishoitolaki 937/2005) 1 65 VUOTTA TÄYTTÄNEIDEN OMAISHOIDON TUKI LOIMAALLA 2018 (Omaishoitolaki 937/2005) Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen

Lisätiedot

1. Omaishoidon tukea voidaan myöntää henkilölle, jonka kotipaikka on Pöytyän kunta.

1. Omaishoidon tukea voidaan myöntää henkilölle, jonka kotipaikka on Pöytyän kunta. OMAISHOIDON KRITEERIT 2017 Pöytyä Omaishoidon tuki Omaishoito on vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämisestä kotioloissa omaisen tai muun hoidettavalle läheisen henkilön

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET PIRKKALAN YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA ALKAEN

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET PIRKKALAN YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA ALKAEN 1 (1) OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET PIRKKALAN YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA 1.3.2018 ALKAEN 1. Yleistä omaishoidon tuesta 2. Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet 2.1. Yleiset perusteet 2.2. Lapsen omaishoidon

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI Sosiaalilautakunta

SUONENJOEN KAUPUNKI Sosiaalilautakunta 1 SUONENJOEN KAUPUNKI Sosiaalilautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2016 Perusteet Omaishoidon tuki on määrärahasidonnainen sosiaalipalvelu, jonka myöntäminen perustuu kunnan harkintaan.

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN LINJAUKSET PETÄJÄVESI 2016-

OMAISHOIDON TUEN LINJAUKSET PETÄJÄVESI 2016- OMAISHOIDON TUEN LINJAUKSET PETÄJÄVESI 2016- Petäjäveden kunta Päivitetty 7.3.2016 AI SISÄLLYSLUETTELO Sisällys SISÄLLYSLUETTELO... 2 1.Omaishoidon tuen tarkoitus... 3 2. Omaishoidon tuen myöntämisen edellytykset...

Lisätiedot

KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI

KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI Tämä ohjeistus astuu voimaan 01.01.2009 ja on voimassa toistaiseksi. Ohjeistusta tarkistetaan tarvittaessa. 1. TUEN HAKU Omaishoidon tuesta säädetään

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN OHJEET 65-VUOTTA TÄYTTÄNEET ALKAEN

OMAISHOIDON TUEN OHJEET 65-VUOTTA TÄYTTÄNEET ALKAEN Ylöjärven kaupunki OMAISHOIDON TUEN OHJEET 65-VUOTTA TÄYTTÄNEET 1.1.2019 ALKAEN 1. Lainsäädännöllinen perusta Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidon tuesta (2.12.2005/937 ja 950/2006). Tuen tarkoituksena

Lisätiedot

Liite n:o 2, Perusturvalautakunta 27.1.2010 9 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JOUTSASSA 2010 -

Liite n:o 2, Perusturvalautakunta 27.1.2010 9 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JOUTSASSA 2010 - 1 Liite n:o 2, Perusturvalautakunta 27.1.2010 9 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JOUTSASSA 2010 - Määritelmä Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISKRITEERIT alkaen

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISKRITEERIT alkaen OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISKRITEERIT 1.1.2017 alkaen 2 SISÄLLYS 1 OMAISHOIDON TUESTA YLEISESTI...3 2 OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISKRITEERIT...4 2.1 Omaishoidon tuen hakeminen...4 2.2 Omaishoidon

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JÄRJESTÄMISTAVAT

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JÄRJESTÄMISTAVAT 1 KOKEMÄEN KAUPUNKI OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA JÄRJESTÄMISTAVAT 1.4.2017 ALKAEN Perusturvalautakunta Ptlk 5.4.2017 40 1. OMAISHOIDON TUKI... 3 Tuen myöntämisedellytykset... 3 Omaishoidon tuen

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntäminen ja palkkioluokkakriteerit

Omaishoidon tuen myöntäminen ja palkkioluokkakriteerit 1 (7) Omaishoidon tuen myöntäminen ja palkkioluokkakriteerit Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuella tarkoitetaan omaishoidon tuesta annetun lain (2005/937) mukaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan

Lisätiedot

Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuonna 2015

Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuonna 2015 Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuonna 2015 Yleistä omaishoidontuesta Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisen yleiset periaatteet:

Omaishoidon tuen myöntämisen yleiset periaatteet: Hallinnollinen ohje 1 (6) Kehitysvammaisten, vammaisten ja sairaiden henkilöiden omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2018 alkaen Omaishoidontuki Omaishoitolain (937/2005) mukaan omaishoidolla tarkoitetaan

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD Omaishoidon tuen myöntämisperusteet Kokkolassa ja Kruunupyyssä [Työryhmä: Lena Aho-Rintamäki, Iiris Jurvansuu, Kaija Keski-Rahkonen, Eija Korkia-Aho ja Hanna Saarinen] 1.6.2015

Lisätiedot

Omaishoidontuki Espoossa yli 50 -vuotiaat Suur-Leppävaaran asukasfoorumin senioritreffit

Omaishoidontuki Espoossa yli 50 -vuotiaat Suur-Leppävaaran asukasfoorumin senioritreffit Omaishoidontuki Espoossa yli 50 -vuotiaat 15.10.2014 Suur-Leppävaaran asukasfoorumin senioritreffit Omaishoidon tuen palveluohjaus ja päätöksenteko Espoossa Perhe- ja sosiaalipalveluiden tulosyksikön vammaisten

Lisätiedot

Omaishoidon tuen tarkoitus

Omaishoidon tuen tarkoitus Perusturvalautakunta 24.11.2016 54 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2017 ALKAEN Omaishoidon tuen tarkoitus Omaishoidon tuen tarkoitus on mahdollistaa hoidettavan kotona asuminen. Omaishoidon tukea

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1.2016

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1.2016 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1.2016 Perusturvalautakunta 27.1.2016 7 Sisällysluettelo OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JOUTSASSA 1.1.2016... 3 Omaishoidon tuen määritelmä... 3 Omaishoidon

Lisätiedot

Paletti palveluja erityistä tukea tarvitseville Lasten palvelut (alle 18v) Palveluohjaaja Tarja Kaskiluoto 18.3.2011

Paletti palveluja erityistä tukea tarvitseville Lasten palvelut (alle 18v) Palveluohjaaja Tarja Kaskiluoto 18.3.2011 Paletti palveluja erityistä tukea tarvitseville Lasten palvelut (alle 18v) Palveluohjaaja Tarja Kaskiluoto 18.3.2011 Omaishoidon tuki Laki omaishoidon tuesta (2.12.2005/937) lakisääteinen sosiaalipalvelu,

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET 1.5.2016 ALKAEN

OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET 1.5.2016 ALKAEN OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET 1.5.2016 ALKAEN Riihimäen kaupunki Koti- ja vanhuspalvelut Aikuisten ja vammaisten palvelut PL 125 11100 Riihimäki Päiväys 1/2016 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUEN TARKOITUS JA SISÄLTÖ...

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet Omaishoidon tuen myöntämisperusteet OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä vastaa kunta. Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai

Lisätiedot

Omaishoidon tuen toimintaohje Saarikassa 2015

Omaishoidon tuen toimintaohje Saarikassa 2015 Omaishoidon tuen toimintaohje Saarikassa 2015 2 Omaishoidon tuen tarkoitus ja tuen sisältö ( Laki omaishoidon tuesta 937/2005 1, 2 ) Omaishoidon tuen tarkoituksena on edistää hoidettavan edun mukaisen

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN LINJAUKSET JYVÄSKYLÄSSÄ

Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN LINJAUKSET JYVÄSKYLÄSSÄ Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN LINJAUKSET JYVÄSKYLÄSSÄ 2012 SISÄLLYSLUETTELO OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 3 Omaishoidon tuen tarkoitus

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunta 18.1.2012 11, indeksitarkistus Sotela 16.12.2014 vuodelle 2015.

Sosiaali- ja terveyslautakunta 18.1.2012 11, indeksitarkistus Sotela 16.12.2014 vuodelle 2015. HEINOLAN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveystoimi 1 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 ALKAEN 1. Omaishoidon tuen perusteet Laki omaishoidon tuesta (937/2005) Omaishoidon tuki on lakisääteinen ja määrärahasidonnainen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET 1.1.2019 alkaen Sisällys OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 3 Omaishoidon tuen tarkoitus... 3

Lisätiedot

Vesannon kunta Perusturvalautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Perusteet

Vesannon kunta Perusturvalautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Perusteet LIITE 5 Perusturvaltk 18.1.2018 6 Vesannon kunta Perusturvalautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Perusteet Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, minkä järjestämisestä kunta vastaa

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet. 1.8.2015 alkaen. Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala Vanhus- ja vammaispalvelut. 1.8.

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet. 1.8.2015 alkaen. Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala Vanhus- ja vammaispalvelut. 1.8. Omaishoidon tuen Sosiaali- ja terveyslautakunta 9.6.2015 1 1 Omaishoidon tuen tarkoitus ja sisältö Omaishoidon tukea koskevan lain (937/2005) tarkoituksena on edistää hoidettavan edun mukaisen omaishoidon

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja palkkiot 1.1.2015 alkaen

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja palkkiot 1.1.2015 alkaen Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja palkkiot 1.1.2015 alkaen 1. Omaishoidon tuki Omaishoidon tuki on määrärahasidonnainen sosiaalipalvelu, jonka myöntäminen perustuu kunnan harkintaan. Omaishoitajille

Lisätiedot

Stltk 27.1.2016 5 liite 3 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Omaishoito Mitä se on?

Stltk 27.1.2016 5 liite 3 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Omaishoito Mitä se on? Stltk 27.1.2016 5 liite 3 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Omaishoito Mitä se on? Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa

Lisätiedot

Stltk 17.12.2012, liite OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Omaishoito Mitä se on

Stltk 17.12.2012, liite OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Omaishoito Mitä se on Stltk 17.12.2012, liite OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Omaishoito Mitä se on Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen

Lisätiedot

[OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISOHJEET]

[OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISOHJEET] 2015 Someron kaupunki [OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISOHJEET] Sivu 1 / 6 Someron kaupungin omaishoidon tuen myöntämisohjeet 2015 Yleistä omaishoidontuesta Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2017

OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2017 PYHÄNNÄN KUNTA Hyväksytty perusturvalautakunnassa 20.12.2016 Perusturvaosasto 119 Suvi-Tuulia Seitsojoki 08.12.2016 OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2017 Omaishoidon tukea haetaan

Lisätiedot

Limingan kunnan vanhusten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden omaishoidon tuen ohjeet ja kriteerit

Limingan kunnan vanhusten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden omaishoidon tuen ohjeet ja kriteerit Limingan kunnan vanhusten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden omaishoidon tuen ohjeet ja kriteerit 1.6.2017 Perusturvalautakunta 30.5.2017 35 Limingan kunta / Perusturvapalvelut 1 Sisällys 1 YLEISTÄ OMAISHOIDON

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI Sosiaalilautakunta

SUONENJOEN KAUPUNKI Sosiaalilautakunta 1 SUONENJOEN KAUPUNKI Sosiaalilautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2015 Perusteet Omaishoidon tuki on määrärahasidonnainen sosiaalipalvelu, jonka myöntäminen perustuu kunnan harkintaan.

Lisätiedot

Lopen kunta OMAISHOIDON TUEN SEUDULLISET PERUSTEET 1.1.2016 ALKAEN. Käsittely: Perusturvalautakunta

Lopen kunta OMAISHOIDON TUEN SEUDULLISET PERUSTEET 1.1.2016 ALKAEN. Käsittely: Perusturvalautakunta Lopen kunta OMAISHOIDON TUEN SEUDULLISET PERUSTEET 1.1.2016 ALKAEN Käsittely: Perusturvalautakunta SISÄLLYSLUETTELO 1. Tuen tarkoitus ja sisältö... 1 2. Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset... 1 3. Omaishoitosopimus...

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET (alle 65-vuotiaat) 1.9.2008 ALKAEN

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET (alle 65-vuotiaat) 1.9.2008 ALKAEN KIIMINGIN KUNTA Stl. 26.8.2008 39, Liite 3 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET (alle 65-vuotiaat) 1.9.2008 ALKAEN Omaishoidon tuella on tarkoitus mahdollistaa asiakkaan kotona asuminen sitä tukevine perusja

Lisätiedot