SPS/IPC/DRIVES OLI MENESTYS
|
|
- Juho-Matti Härkönen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Murrelektronik Asiakaslehti MICO+ CONNECTIVITY MIRO GSM Kiinnostavia ominaisuuksia ja lisää mahdollisuuksia Kone- ja tehdasasennustesi selkäranka Informaatio tekstiviestillä järjestelmän etävalvontaa lisää sivulla 05 lisää sivulla 06 lisää sivulla 07 PÄÄKIRJOITUS Hyvä Asiakas! Mennyt vuosi oli Murrelektronikille jännittävä, kiinnostava ja menestyksekäs. Yksi kohokohdista oli SPS/IPC/DRIVES-messut Nürnbergissä. Olemme hyvillämme siitä erinomaisesta palautteesta, jota saimme messuosastollamme. Meidän messutiimimme oli erityisen innoissaan ja hyvin kiireinen. Oli hienoa, että niin suuri määrä asiakkaita kävi katsomassa meitä. Lisäksi saimme mahdollisuuden toivottaa tervetulleeksi useita uusia, tulevia asiakkaita, jotka saivat tutustua ensi kertaa yhtiöömme sekä laajaan palvelu- ja tuoteohjelmaamme. Siksipä voimmekin sanoa: messut olivat suuri menestys! Sekä vieraille että yhtiöllemme. Jo olemassa olevia kumppanuuksia vahvistettiin, uudet yhteistyöt saivat alkunsa vallan erinomainen tulos! Me katsomme nyt eteenpäin mielenkiintoista vuotta 2012 ja olemme erittäin luottavaisia siihen, mitä se tuo tullessaan. Olemme iloisia, koska automaatioratkaisumme tulevat jatkossakin vastaamaan asiakkaidemme tarpeisiin. Siksi olemme varmoja, että tuotteidemme kysyntä tulee kasvamaan. Me olemme tehneet paljon investointeja, koska haluamme jatkossakin täyttää asiakkaidemme vaatimukset ja toiveet kuten varmasti odotatkin meidän tekevän. Yhtenä esimerkkinä tehdyistä investoinneista on Stollbergin tehtaan laajennusprojekti. Kehitämme siellä merkittävästi tuotantoa ja logistiikkaa. Kesällä 2011 kokosimme ensimmäisen sadon. Nyt katsomme eteenpäin kohti uusien tilojen avajaisia vuonna KATSAUS MESSUIHIN SPS/IPC/DRIVES OLI MENESTYS Murrelektronikin osastolla kävi melkoinen kuhina Nürnbergissä järjestetyillä SPS/IPC/DRIVES-messuilla. Kolmen päivän aikana tuhansia messuvieraita kävi tutustumassa Murrelektronikin uusimpiin tuotteisiin. He perehtyivät esimerkiksi Connectivity-maailmaan ja oppivat tuntemaan MVK Metal Safetyn innovatiivisen IP67-moduulin turvakenttäväyläsovelluksiin. Visuaalinen Connectivity City -installaatio imaisi näyttelyvieraat mukaansa. Tämä mieleenpainuva esitys demonstroi kuinka Murrelektronikin lukuisat, kone- ja tehdasasennuksiin suunnitellut vaihtoehdot tarjoavat parhaat ratkaisut lähes mihin sovellukseen hyvänsä. Connectivity-paviljongin vieraat viettivät laatuaikaa ja löysivät monta mielenkiintoista ideaa vietäväksi yrityksiinsä. Saimme myös runsaasti palautetta MVK Metal Safetystä. Tässä kenttäväylätekniikan huipputuotteessa yhdistyy Murrelektronikin luotettava teknologia sekä nykyaikaisessa turvatekniikassa vaadittavat ominaisuudet. MVK Metal Safety tarjoaa joustavuutta ja monet messuvieraat innostuivatkin kompaktin moduulin tarjoamista ennennäkemättömistä mahdollisuuksista. Eipä ihme, että Murrelektronikin messutiimi oli erittäin kiireinen aamu yhdeksästä iltaseitsemään! Monien pitkäaikaisten yhteistyökumppaneiden lisäksi paikalla piipahti myös useita uusia kiinnostuneita asiakkaita. Onneksi aikaa riitti Murrelektronikin luona myös pieneen kahvihetkeen valmistajana Tom Schweiger ammattilainen espressokeittimen kahvassa! Toivotan kaikille asiakkaillemme erinomaista alkanutta vuotta. Jatketaan innovatiivista ja rakentavaa yhteistyötä tänäkin vuonna! Stay connected pysytään yhteydessä! Caroline Hafner-Pinnel 01
2 MVK METAL SAFETY OPTIMAALISTA SUOJAUSTA IHMISELLE JA KONEELLE TURVAKENTTÄVÄYLÄRATKAISUT SIL 3- JA PL e- TASOILLE ASTI Turvatekniikka on kaikki kaikessa automaatioalalla. Tottahan ihmiset ja laitteet on jatkuvasti suojeltava loukkaantumisilta ja vaurioilta. Murrelektronik tarjoaa innovatiivisen ratkaisun aktiiviseen turvatekniikkaan: turvakenttäväylämoduuli MVK Metal Safety! Tärkein ominaisuus: Murrelektronikin uudet kenttäväylämoduulit mahdollistavat asennukset Safety Integrity Level 3- (IEC ja IEC 62061) ja Performance Level e- (EN ISO ) tasojen mukaisesti. KÄYTTÖSOVELLUKSIA Kaksikäsikäyttö Hätä-Seis-piirit Turvaovet Turvamatot Valoverhot MVK Metal Safetyn myötä Murrelektronik tarjoaa asiakkailleen uusinta aktiivista turvatekniikkaa. Tämä kestävä kenttäväylämoduuli sisältää turvatulot ja -lähdöt sekä tarvittavan toiminnallisuuden. Liityntä turvaohjaukseen (F-PLC) voidaan toteuttaa joko PROFINET/PROFIsafe- tai PROFIBUS/PROFIsafe-protokollaa käyttämällä. Näin varmistetaan turvallisuuteen liittyvän datan kulku luotettavasti. MVK Metal Safetyn avulla kokonaisjärjestelmä täyttää korkeimmat turvastandardit. Täysin suojatut MVK Metal Safety -moduulit soveltuvat erittäin vaativiin teollisuusolosuhteisiin: IP67 suojaus, korkea mediasietoisuus sekä erinomainen tärinäkestoisuus. Lisäksi moduuli tarjoaa kattavat diagnostiikkatoiminnot. KESTÄVÄ TURVALLINEN JOUSTAVA Täysin metallikoteloitu ja tiivis IP67 Iskun ja tärinän kestävä Sama moduuli monenlaiseen käyttösovellukseen Turvatulot ja -lähdöt samassa moduulissa Nopeampi asentaa Korkeinta mahdollista turvaa SIL 3/PL e -tasoille asti Turvallinen tiedonsiirto PROFIsafella 02
3 TURVASEMINAARI TÜV KOULUTTAA MURRELEKTRONIKIN TYÖNTEKIJÖITÄ DIAGNOSTIIKKA HAVAINNOLLINEN Merkintäkilvet turva-keltaisella Valorenkaat ja kontaktit turva-keltaisella Johdon katkeamisen ja ylikuormituksen valvonta Kanavakohtainen virtapiirin väärinkytkentäilmoitus Yksittäisen kanavan katkeamisilmoitus Turvatekniikka voi olla mielenkiintoinen ja haastavakin teema. Varsinkin kun vaaditaan muuntautumista EN 954-1:stä uuteen turvastandardiin EN ISO tai EN Murrelektronikin työntekijää harjoitteli neljän päivän tiiviillä Koneiden toiminnallinen turvallisuus -kurssilla yhdessä TÜV Rheinland tiimin kanssa kaikkia mahdollisia teemaan liittyviä asioita. Turvakomponenteista ja suojalaitteista keskusteltiin perusteellisesti standardien pohjalta sekä esimerkein; laitteita analysoitiin ja niiden soveltuvuutta jokapäiväiseen käyttöön ihmisten ja laitteiden turvaamiseksi arvioitiin. Uusia konedirektiivejä ja niiden vaatimuksia tarkasteltiin useista eri näkökulmista. Murrelektronik Training Centerin johtaja Ulrich Kohl kehui tämän intensiivisen koulutuksen tuloksia: Nyt kun Murrelektronik keskittyy entistä enemmän turvatekniikkaan, tarvitsevat työntekijämme asiakasrajapinnassa alan ammattiosaamista. Koulutus antoi meille paljon uutta tietoa ja otimme aimo harppauksen eteenpäin. 03
4 KAIZEN-ALOITE MAAILMANLUOKAN SUORITUSKYKYÄ ASIAKKAILLEMME KAIZEN on johtamisjärjestelmä, jonka juuret ovat Japanissa. Se perustuu jatkuvaan prosessin kehittämiseen. Siksipä KAIZEN sopii hyvin myös meidän yhtiöllemme: me optimoimme myös jatkuvasti tuotantoamme. Meidän visiomme on tarjota asiakkaillemme maailmanluokan suorituskykyä jatkuvien ja systemaattisten parannusten kautta. Maailmanluokan suorituskyky tarkoittaa: nolla-virhe-tuotantoa ja korkeaa asiakastyytyväisyyttä. Stefan Grotzke (toimitusjohtaja Operations & Logistics) sekä Holger Scheib (johtaja Murrelektronik-Production-System) kertovat kuinka tämä lähestymistapa toimii. Tähtäätte hyvin vaativaan maaliin, Mr. Grotzke. Kuinka aiotte saavuttaa sen? STEFAN GROTZKE: Toimien tavoitteellisesti ja selkeällä strategialla. Tällä hetkellä kehitämme Murrelektronik- tuotantojärjestelmää (MEPS) kaikissa tehtaissamme. Järjestelmässä olemme tarkasti määritelleet kuinka parannamme tuotantopaikkojamme ja pidämme ne ajan tasalla. Tuotantojärjestelmä yhdistää periaatteet ja operatiiviset työkalut ja se perustuu neljään pilariin: Production, Quality, Commercial ja Social Excellence. Olenko oikeassa arvellessani, että Production Excellence kohdistuu asiakkaaseen? HOLGER SCHEIB: Totta tosiaan, tuotantomme perustuu asiakkaidemme toiveisiin ja säädämme sen toimimaan pull-periaatteella. Optimoimme tuotantoajat siten, että kykenemme toimittamaan tuotteen asiakkaalle hyvin lyhyessä ajassa. Otimme käyttöön One-Piece-Flow-järjestelmän ja se mahdollistaa tuotantomme toimimisen äärimmäisen joustavasti. Mutta ette kai siitä huolimatta väheksy laatuvaatimuksia? GROTZKE: Päinvastoin. Me tähtäämme vain virheettömien tuotteiden toimittamiseen asiakkaillemme. Varmistaaksemme sen pyrimme systemaattisesti nolla-virhe-strategiaan. Tämä onnistuu integroimalla toimittajamme ja varmistamalla, että toteutamme vakaita prosesseja. Se vaatinee melkoista pitkäjänteisyyttä SCHEIB: Jo vain kyse ei ole mistään ainutkertaisesta tapahtumasta. Elämme kehitysprosessin parissa koko ajan. Standardoimme menettelytapojamme ja otamme käyttöön hyväksi havaittuja ja toimivia käytäntöjä tuotantopaikoilla. Lisäksi koulutamme henkilökuntaamme kyseisiin aiheisiin kurssittamalla ja ryhmätöiden avulla ja työntekijät ovat varmaankin hyvin tärkeitä näissä toteutuksissa SCHEIB: Juuri niin. Keskustelemme työntekijöiden kanssa aktiivisesti ja hyödynnämme heidän taitojaan ja tietämystään. Säännöllisellä jatkokoulutuksella ja pätevöittämistoimenpiteillä vahvistamme näitä potentiaaleja edelleen. Se on avain menestykseen. PRODUCTION EXCELLENCE LEAN PRODUCTION Eliminate waste One Piece Flow Minimize production times and inventory Production control according to the Pull Principle Maximum plant efficiency QUALITY EXCELLENCE TOTAL QUALITY MANAGEMENT Zero defect strategy in all areas High quality products Robust processes MURRELEKTRONIK PRODUCTION SYSTEM OUR VISION Make continuous, systematic improvements towards world class performance to achieve customer satisfaction and profitability Integration of suppliers COMMERCIAL EXCELLENCE KVP / KAIZEN Continuous improvements Standardization 5S + S Visualization Kaizen workshops SOCIAL EXCELLENCE EMPLOYEE COMMITMENT Continuous training and qualifications Active communication Idea management Entrepreneurial thinking and Do It strategies Committed and self-governing employees Kuinka toteutatte projektia organisaation kannalta katsottuna? GROTZKE: Perustimme tiimin, joka työskentelee yksinomaan tässä projektissa muodostaakseen Murrelektronik- tuotantojärjestelmän (MEPS). Kyseinen tiimi tekee tiivistä yhteistyötä eri tehtaiden kolleegojen kanssa. He vertailevat keskenään kokemuksia erilaisten menettelytapojen suhteen, määrittelevät tavoitteet sekä analysoivat, mitkä asetetut merkkipaalut on jo saavutettu. Samalla keskittyen silti koko ajan siihen, mikä on olennaista: maailmanluokan suorituskykyä asiakkaillemme. STAY CONNECTED Lasting connections to customers, employees and products 04
5 MICO BASIC KATKAISE ÄLYKKÄÄSTI Murrelektronikin MICO BASIC on pieni moduuli, joka valvoo älykkäästi 24 VDC virtaa. Kompaktit moduulit valvovat neljää tai jopa kahdeksaa lähtökanavaa. Teholähde on jokaisen ohjauskaapin sydän. Hakkuriteholähteet pystyvät antamaan paljon tehoa. Kuitenkin ylikuormituksen tai oikosulun sattuessa ne katkaisevat syötön välittömästi ja saattavat aiheuttaa kokonaisten koneiden ja järjestelmien alasajon. Siksi on tärkeää suojata turvallisesti tehonsyöttöjärjestelmät. Murrelektronikin MICO tarjoaa erinomaisen ratkaisun tähän ongelmaan! Tämä älykäs tehonjakelujärjestelmä valvoo virtaa, ilmoittaa maksimikuormituksen lähestymisestä ja tunnistaa ääritilanteet. MICO-komponentit katkaisevat vialliset kanavat, estävät koko järjestelmän kaatumisen ja parantavat käytettävyyttä. MICO CLASSIC MICO CLASSIC on älykäs tehonjakelujärjestelmä, joka varmistaa koneiden ja järjestelmien käytettävyyden. MICO CLASSIC on saatavissa kahden ja neljän kanavan versioina. Moduulit voidaan asentaa haluttuina kombinaatioina. Näin varmistetaan kustannustehokas ja tilaa säästävä järjestelmärakenne. Moduulit yhdistetään toisiinsa valmiilla silloituselementeillä. MICO CLASSIC eliminoi käynnistysvirtapiikit porrastetulla käynnistyksellä. Voit siten käyttää lähtövirraltaan pienempiä teholähteitä. MEIDÄN HUIPPUOSAAMISTAMME MICO CLASSIC 4.10 SPEED-START Aina hereillä: Speed-Startin käynnistys on optimoitu ja sen avulla voidaan toteuttaa tehonjakelu ilman keskeytystä erittäin herkille järjestelmille, joissa on jännitteenvalvonta. MICO CLASSIC ACTUATOR-SENSOR Kaikkiin tilanteisiin: Kaksi kanavaa on varattu suojaamaan antureita (virta-alue 1 4 A) ja kaksi toimilaitteille (4 10 A). Koko tarvittava virta-alue 1-10 A on yhdessä kompaktissa laitteessa. MICO BASIC on oikea ratkaisu silloin, kun suojellaan montaa samanlaisilla tehovaatimuksilla olevaa kuormaa/virtapiiriä. Se toimii minkä järjestelmän kanssa tahansa. MICO BASIC suojaa neljää tai kahdeksaa kanavaa ja on erittäin kompakti moduuli, joten se säästää tilaa ohjauskaapissa. Virta-alueet on aseteltu kiinteästi 2, 4 tai 6 A:iin. LEDit näyttävät yksittäisten kanavien tilat, joten vianetsintä on vaivatonta. Sitä paitsi moduuleissa on ennakoiva varoitustoiminto: LED vilkkuu vihreänä, kun kanava on saavuttanut 90 prosentin kuormitusasteen. Se auttaa välttämään ongelmia, ennen kuin niitä ilmeneekään! Lisäominaisuutena on ryhmähälytyskontakti, jonka avulla saa lähetettyä MICO BASICin tilatiedon ohjausjärjestelmälle. MICO FUSE TALOUDELLISTA VALVONTAA Kustannustehokas valvonta lasiputkisulakkeilla se on mahdollista MICO FUSE:lla. Kompaktissa MICO FUSE 250 moduulissa on kahdeksan paikkaa lasiputkisulakkeille. Moduuli korvaa yksittäiset sulakeliittimet ja vähentää siten asennuksen aikana tarvittavaa johdotustyötä. MICO FUSE 24 LED:n LED-valot näyttävät lisäksi kunkin kanavan tilan. MICO+ KIINNOSTAVIA OMINAISUUKSIA JA LISÄÄ MAHDOLLISUUKSIA Tervetuloa tutustumaan! MICO+ on MICO-perheen uusin jäsen. Se tuo mukanaan kiinnostavia ominaisuuksia ja lisää mahdollisuuksia saatavilla keväällä Säästä enemmän energiaa: MICO+ :n avulla voit katkaista pois käytöstä koneiden ja järjestelmien osia, joita ei tarvita tuotantoprosessissa. Esimerkkinä kokoonpanolinjat, jotka eivät operoi 24/7, vaan kuljettavat vain satunnaisesti osia. Ohjauksesta tuleva signaali riittää asettamaan moduulin ei-operatiiviseen tilaan. Tämä säästää energiaa ja vähentää kustannuksia. Kun koneen tai järjestelmän osa tarvitaan ottaa taas käyttöön, MICO+ :n avulla uudelleenaktivointi on nopeaa. 90% - signaali: Kun kanavan valitusta virta-arvosta 90 prosenttia on saavutettu, LED alkaa vilkkua. Tämä MICO:ssa oleva ennakkovaroitustoiminto on erinomainen työkalu koneiden ja järjestelmien käyttöönotossa. Usein virtaa joudutaan kasvattamaan myös käytön aikana. Tämä saattaa johtua esim. venttiilien ja moottoreiden kulumisesta. MICO+:n 90% ennakkovaroitus on saatavilla ulos myös signaalitietona. Ennakkovaroitustieto lähetetään ohjaukselle, ohjaus kuittaa hälytyksen ja tarvittavat vastatoimet voidaan aloittaa välittömästi. Uudet liittimet: Per kanava käytettävissä on kaksi liitäntämahdollisuutta. MICO+ :n avulla voit kytkeä siten kaksinkertaisen määrän kuormia MICO CLASSIC:iin verrattuna. Helposti saadaan myös lisättyä ominaisuuksia, kuten yksittäisen kanavan valvonta: Yksi johdin kuormalle, toinen ohjaustuloon Murrelektronikin MICO perheellä se on niin helppoa. 05
6 ITALIA ASENNUSTEKNIIKAN UUDET POLUT Putkien poikkileikkaaminen ja leikkausjäljen tasoittaminen: sellaiseen on suunniteltu Sinicon koneet. Neljä työvaihetta hoidetaan kerralla, yhdellä operaatiolla ja juuri se tekee koneista suorituskykyisiä sekä kustannustehokkaita. Kenttäväylä on erinomainen ratkaisu tällaiseen sovellukseen. Sinicon sähköinsinöörit luottavat Murrelektronikin Impact20- ja Impact67- moduuleihin. Vuodesta 1962 italialainen Sinico on ollut menestyksekäs markkinajohtaja. Yhtiön perusti Egidio Sinico, Montebelloon, Venetsian maakuntaan, jossa se sijaitsee edelleenkin. Sinico kehittää ja tuottaa putkien katkaisuun ja katkaisujäljen tasoittamiseen tarkoitettuja laitteita. Laitteet pystyvät käsittelemään putkia, tankoja, keloja ja muita onttoja kappaleita. Yhdellä operaatiolla kone saattaa suorittaa monta osatehtävää, kuten: leikkaus, pyöräyttäminen, poraus, iskeminen, kierteittäminen, muotoilu, valssaaminen, kanttaaminen jne. Sinico on saavuttanut suuren maineen erikoistumalla näihin vaativiin tehtäviin. Menestyksekkään uransa aikana yhtiö on myynyt yli 1500 konetta ympäri maailman. Kun oltiin kehittämässä uutta Top2000-sarjaa, tuotevastuulliset insinöörit keskittyivät joustavuuden maksimointiin, korkeaan automaatioasteeseen sekä lyhyihin tuotantoaikoihin tuotekappaleiden prosessoinnissa. Lisäksi heille olivat erittäin tärkeitä lyhyet asennusajat sekä kattavat diagnostiikkamahdollisuudet normaalikäytön aikana sekä vikatilanteissa. Sinicon sähköinsinöörit päättivät liittää koneen anturit ja toimilaitteet järjestelmään Ethernet-pohjaisella kenttäväylällä. Se mahdollisti nopean ja kattavan datasiirron. Se on tärkeä ominaisuus Sinicon koneissa, koska akseleita sekä kaikkia koneen operaatioita ohjataan tehokkaan ohjelmiston avulla. Kyseinen ohjelmisto hallitsee laajaa tietokantaa, johon kaikki parametrit - kuten leikkuukoneiden terät, työkalut, osien ominaisuudet jne. - on talletettu. Koneen anturit ja toimilaitteet on kytketty ohjauskaapissa Murrelektronikin Impact20- moduuleilla sekä kentällä Impact67-moduuleilla. Ohjauskaapissa olevien moduulien osalta on varauduttu tulevaisuuteen ja lähtöjen määrää voidaan tarpeen mukaan lisätä. Kentällä on useita antureita, joilla on suurempi virtatarve. Impact67- moduuleiden korkea lähtövirran kesto (2 A) mahdollistaa toimilaitteiden ohjauksen luotettavasti. Lisäksi moduuleissa on kattavat diagnostiikkatoiminnot, mikä on myös tärkeä ominaisuus. KONE- JA TEHDASASENNUSTESI SELKÄRANKA CONNECTIVITY EROTTUU JOUKOSTA Murrelektronikille CONNECTIVITY tarkoittaa optimaalista kone- ja tehdasasennusta. Me toimitamme kaiken, mitä siihen tarvitset: ensiluokkaiset tuotteet, älykkäät konseptit sekä erinomaisen palvelun. Näihin menestystekijöihin perustuen me kehitämme yhdessä Sinun kanssasi räätälöidyt ratkaisut sähköisiin asennuksiisi. Loppujen lopuksi, ne ovat laitteistosi selkäranka. Samalla kiinnitämme huomiomme myös kaikkiin prosesseihin, ihan alkuperäisestä suunnittelusta aina järjestelmän tukemiseen. Tulet todella hyötymään asennusratkaisuistamme, koska: CONNECTIVITY lisää koneidesi ja järjestelmiesi kustannustehokkuutta ja tuo kilpailuetua. CONNECTIVITY-asiantuntijamme työskentelevät kentällä. He neuvovat asiakkaitamme paikan päällä, usein suoraan hänen sovellukseensa liittyen. Asiakaskeskustelujen ja saatujen kokemusten pohjalta kehitämme hyviä ideoita ja ratkaisuja. Meillä on uskallusta etsiä uusia polkuja samalla, kun hyödynnämme hyväksi havaittuja konsepteja. Tämä tuo menestyksen. Olemme avoimia kaikille ideoille. Esimerkiksi, emme suinkaan valitse tiettyä kenttäväyläprotokollaa heti kättelyssä, ennen kuin olemme tarkistaneet, mikä on ehdottomasti paras vaihtoehto juuri Sinun sovellukseesi. Ja mitä tulee antureihin ja toimilaitteisiin, olemme avoimia kaikkien toimittajien tuotteille. Meillä on ainutlaatuinen oma tuoteohjelma. Voimme valita yli komponentista. Patentteja, innovaatioita ja erinomaisia ideoita niitä riittää! Voit luottaa meidän tuotteisiimme ne toimivat keskenään, pienintä yksityiskohtaa myöten. Yhteensopivuusongelmia? Ei lainkaan! 06
7 SAKSA INFORMAATIO TEKSTIVIESTILLÄ Maxhütte-Haidhofissa Regensburgissa sijaitseva yritys on erikoistunut rakennusteknologiaan, sähköasennuksiin ja palosuojaustekniikkaan. Yrityksen sähköinsinöörit ovat laajentanut olemassa olevaa ilmoitusjärjestelmäänsä. Tavoite on: tulevaisuudessa tehtaan käyttöhenkilöstö saa tiedon välittömästi, jos tehtaalla ilmenee tekninen vika. Tulipalon sattuessa tieto lähetetään kaikille työntekijöille, vaikkapa he olisivat kotonaankin. MIRO GSM:n avulla voidaan etähallita ja -ohjata koneita ja järjestelmiä yksinkertaisesti ja helposti tekstiviestillä. Älykäs ominaisuus, jota Winter & Hartl:in sähköinsinöörit hyödyntävät. He käyttävät Murrelektronikin ohjauskaappiin asennettavia komponentteja turvallisuuteen liittyvissä järjestelmissään informaation tuottamiseen. Oli selvää, ettei tehtaan olemassa oleva linja kyennyt välittämään lisäviestejä. Ratkaisuna tarpeeseen oli MIRO GSM moduulin hyödyntäminen. Miksi? Koska tämä Murrelektronikin kaappiasenteinen komponentti kykenee kommunikoimaan langattomasti GSM verkon välityksellä. Ei tarvita minkäänlaista lisäkaapelointia: tärkeä informaatio yksinkertaisesti lähetetään tekstiviestinä halutuille vastaanottajille yksinkertaista! Jos tehtaan järjestelmässä ilmenee ongelmia, kunnossapitohenkilöstö saa tekstiviestin eikä hukata kallista aikaa. MIRO GSM:n ohjelmointi on helppoa. Konfigurointiohjelmisto on hyvin yksinkertainen käyttää. Etuna on myös se, että MIRO GMS:n puhelinluetteloon pystyy tallentamaan 50 puhelinnumeroa. Sillä määrällä saadaan jo kaikki tarvittavat ihmiset hälytettyä hätätilanteessa. Tärkeä näkökulma CONNECTIVITY-lähestymistavassa on: kun etsimme ihanteellista asennusratkaisua, me emme tuijota projektin yksittäisiä osia. Niiden välillä on myös riippuvuussuhteita. Siksipä on tärkeää analysoida koko prosessia, alkaen koneiden ja järjestelmien suunnittelusta, hankinnasta, logistiikasta, tuotannosta ja käyttöönotosta. Kunnossapito- ja diagnostiikka-asioita unohtamatta. Tämä on paras tapa pitää silmällä kokonaisprojektin kustannustehokkuutta ja saavuttaa synergeettisiä vaikutuksia, jotka lopulta tuovat menestyksen. Miten CONNECTIVITY toimii? Kuvittele kokonaisvaltainen järjestelmä monine toimilaitteineen ja antureineen. Tällaisessa tilanteessa asennusratkaisu, joka on yhdenmukaisesti suunniteltu CONNECTIVITY-lähestymistavalla, voi maksaa pian itsensä takaisin. On mahdollista, ettei säästäminen lähdekään materiaalikustannuksista komponenttien hankintahinnat saattavat olla samat tai jopa hieman korkeammat. Mutta sitten synergeettiset vaikutukset alkavat näkyä! Tähän asti olet joutunut ostamaan koko joukon pieniä osia nyt CONNECTIVITYN avulla et tarvitse kuin muutaman komponentin. Tämä helpottaa tilausprosessiasi, versioiden ja mallien hallintaa sekä varastointia. Asennus nopeutuu ja asennusaika vähenee. Moni aikaa vievä työ käy nyt paljon nopeammin! CONNECTIVITY - MÄÄRITELMÄ CONNECTIVITY optimoi sähköiset kone- ja järjestelmäasennuksesi yhdenmukaisesti ja yhdestä lähteestä. Me lisäämme kilpailuetuasi korkealla prosessin luotettavuudella ja alentamalla kokonaiskustannuksia. Ja myöhemmin, miten se maksaa takaisin käytön aikana? Silloin meidän asennusratkaisumme tarjoaa Sinulle monia diagnostiikkatoimintoja. Mottomme on: Älä etsi vikoja, löydä ne! Ennen vanhaan kunnossapitoasentaja etsi puoli päivää keskeytyksen syytä. Nyt hän voi mukavasti nähdä virheen diagnostiikka-pc:ltä ja korjata ongelman nopeasti. Se on todellista kustannustehokkuutta, koko prosessin mitalta. CONNECTIVITY tekee sen mahdolliseksi. Vielä toinen tärkeä näkökulma: yhdessä meidän kanssamme löydät parhaat argumentit käytettäviksi myyntitiimisi tueksi. Kuten huomasit: CONNECTIVITY erottuu joukosta. Olemme laajentaneet valmiuksiamme, jotta voimme olla yhteistyössä entistä nopeammin, kokonaisvaltaisemmin ja tehokkaammin! 07
8 SAKSA UUSI MYYNTIJOHTAJA SAKSAAN Salvatore Buccheri on Murrelektronikin Saksan uusi myyntijohtaja. Taustansa ansiosta yhtiössämme ja sen ulkopuolella hänellä on useiden vuosien kokemus viennistä ja kansainvälisistä asiakassuhteista. Globaalit vaatimukset ja tarpeet kohdistuvat enenevässä määrin myös Saksan myyntiimme. Tässä voimme hyödyntää hänen osaamistaan. Olemme varmoja, että Salvatore Buccheri on asiakkaillemme erinomainen yhteistyökumppani! KIINA UUDESSA LOISTOSSAAN Murrelektronikin tuotantolaitos Shanghaissa hohtaa uudessa loistossaan! Kesän kuluessa tehdas uudistettiin täysin, minkä jälkeen henkilökunnalla oli suuri tilaisuus, jossa juhlittiin uusien tilojen valmistumista. Myös monet asiakkaistamme ja toimittajistamme osallistuivat tähän tapahtumaan osoituksena läheisestä yhteistyöstä ja kumppanuudesta. Uudistus piti sisällään uudet lattiat, väliseinät, sisäkatot ja viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä kaikki seinät maalattiin. Nyt tuotanto- ja toimistotilat on selkeästi jaettu ja erotettu. Henkilökunnan ympäristö on entistäkin viihtyisämpi ja mukavampi. Murrelektronikin Shanghain tuotantolaitoksella on tilaa 1430 m 2. Projektin valmistujaisjuhlissa tarjottiin kiinalaisia herkkuja ja Murrelektronikin Shanghain tuotantolaitoksella kauan työskennelleitä kunnioitettiin. Illan kohokohta oli arpajaiset, jossa ihmiset voittivat koko joukon hienoja palkintoja, esimerkiksi Juhlalliseen vihkimistilaisuuteen osallistuivat henkilökunta, asiakkaat ja toimittajat. sähköpyöriä! Niinpä nyt Murrelektronikin työntekijät pääsevät entistä nopeammin uusittuihin toimitiloihinsa! Oletko ja ladannut Murrelektronik App -sovelluksen? Lataa se älypuhelimeesi ja anna palaa! Skannaa viivakoodi ja pian käytössäsi on kädessäsi olevasta tuotteesta tärkeimmät tiedot - tekniset tiedot, manuaali, asennusohje jne. Löydät suoraan kentällä kaiken tarvitsemasi omiin asennuksiisi - nopeasti ja helposti. Aivan lyömätön palvelu Anna Palaa: lataa App, asenna ja skannaa! CUSTOMER DAYS INNOVAATIOVOIMAA Noin 30 asiakasta saapui Oppenweilerissa pidettyyn Customer Days -tapahtumaan. Osallistujat vakuuttuivat Murrelektronikin asiantuntijuudesta ja innovaatiovoimasta. Vieraat tulivat Tsekeistä, Espanjasta, Italiasta, Unkarista, Brasiliasta, Irlannista, Iso-Britanniasta ja Turkista ja viihtyivät parissamme kolme päivää. Yrityksemme johdosta Caroline Hafner-Pinnel toivotti vieraat tervetulleiksi ja valmisteli heitä mielenkiintoiselle ja jännittävälle vierailulle. Ensimmäisenä päivänä vieraamme kävivät Murrelektronikin pääkonttorissa, Oppenweilerissa. Seuraavana päivänä he jatkoivat tehdasvierailulla Stodissa (Tsekki). Murrelektronikin vieraat olivat hyvin vaikuttuneita siellä vallitsevasta innovaatiovoimasta! Seuraava vierailukohde, tsekkiläinen panimo, vaikutti enemmänkin makuhermoihin. Krones AG:n pullotuslinjalla he näkivät useita Murrelektronikin tuotteita tosi toimissa. Tapahtuman päätösjuhlat olivat Stuttgartin Volksfesteillä, jossa vieraat viettivät mukavan iltapäivän. JAKSO 19 MURRPHY ON TARKKANA! Eli kuinka tehdä töitä turvallisesti elintarviketeollisuudessa - M12 Steel! MEG Power Oy (Member Murrelektronik of Murrelektronik GmbH Falkenstraße Group) Palttinakatu 3, D Oppenweiler Lahti Fon +49 Puh Fax Fax info@murrelektronik.com sales@megpower.fi 08
MICO. Ratkaisut älykkääseen tehonjakeluun. Valvonta. Katkaisu. Tunnistus
MICO Ratkaisut älykkääseen tehonjakeluun Valvonta Katkaisu Tunnistus 02 MICO 03 RATKAISUT ÄLYKKÄÄSEEN TEHONJAKELUUN Monimuotoiset useita komponentteja sisältävät tehonsyöttöjärjestelmät vaativat luotettavan
LisätiedotOhjattua suorituskykyä.
Ohjattua suorituskykyä. Yhdyskuntatekniset ajoneuvot Toimiala Rakennuskoneet Maa- ja metsätalouskoneet Kuljetus ja logistiikka Suorituskykyä. Kaikkien komponentien täydellisen integroinnin ansiosta saavutetaan
Lisätiedot...ILMAN KOMPROMISSEJA!
...ILMAN KOMPROMISSEJA! MODUULIRAKENNE Kentällä laajennettavissa yksittäisillä venttiilipaikoilla Venttiilimäärä valittavissa aina 16 paikkaan asti Saatavana laadukkaita lisätarvikkeita Kaksi eri kokoa
LisätiedotUponor C-46 -lämmönsäädin. Säätilan mukaan kompensoituva ohjain vesikiertoisiin lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmiin
Uponor C-46 -lämmönsäädin Säätilan mukaan kompensoituva ohjain vesikiertoisiin lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmiin Tuotteen kuvaus Luovaa tekniikkaa helppo asentaa ja käsitellä Uponorin C-46-lämmönsäädin
LisätiedotMitä Lean on? Lean5 Europe Oy Ltd
Mitä Lean on? Lean5 Europe Oy Ltd Tommi Elomaa MITÄ ON LEAN? 1. ARVO TEHDÄÄN VAIN SITÄ, MIKÄ TUOTTAA ARVOA ASIAKKAALLE. EI TEHDÄ MITÄÄN MUUTA. Leanin keskeinen ajatus on päinvastainen Tarkoitus ei ole
LisätiedotRENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT
Tuoteluettelo / 2014 RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Maatalous Teollisuus & materiaalin käsittely Ympäristönhoito Kevytperävaunut Muut laitteet THE SKY IS NOT THE LIMIT STARCO FINLAND
LisätiedotModulaarinen kattokaiutin Älykäs ääniratkaisu kaikkiin kattoihin
Modulaarinen kattokaiutin Älykäs ääniratkaisu kaikkiin kattoihin 2 Modulaarinen kattokaiutin Suunniteltu helppoon asennukseen Sopii melkein kaikkiin kattotyyppeihin Innovatiivinen modulaarirakenne Helppo
LisätiedotTyövaatepalvelut Hyvää tyyliä Hyvää fiilistä Parasta työtä
Työvaatepalvelut Hyvää tyyliä Hyvää fiilistä Parasta työtä TYÖVAATE- PALVELUMME pitää huolta Ihmisistä Turvallisuus on taitolaji. Työstä Paras suoja työllesi. Tyylistä Tyylipuhtaasti töihin. 2 Monta hyvää
LisätiedotOEM-tuotteet. Erillisliittimet teollisuussovelluksiin.
OEM-tuotteet Erillisliittimet teollisuussovelluksiin. Optimaalinen liitos alusta loppuun. Hyvä käytettävyys: pistotulppa, liitosjärjestelmä pienjännitealueelle. Käytettävyys on keskeinen tekijä, kun arvioidaan
LisätiedotElektroninen ohjaus helposti
Elektroninen ohjaus helposti Koneiden vankka ja yksinkertainen ohjaus älykkään elektroniikan avulla IQAN-TOC2 oikotie tulevaisuuteen Helppo määritellä Helppo asentaa Helppo säätää Helppo diagnosoida Vankka
LisätiedotMENESTYSTÄ sinulle FÜR DEN GEMEINSAMEN ERFOLG WELTWEIT
MENESTYSTÄ sinulle FÜR DEN GEMEINSAMEN ERFOLG WELTWEIT YRITYS EIN UNTERNHEMEN AUF sinulle ERFOLGSKURS. Noin 10 vuotta sitten perustettu GGM Gastro International GmbH on tullut maailmanlaajuisesti tunnetuksi
LisätiedotOhjenuora työntekijöillemme
Geberit kompassi Ohjenuora työntekijöillemme Tehtävä Arvot Toimintaperiaatteet Menestystekijät Mitä me teemme Mikä meitä johdattaa Miten työskentelemme yhdessä Mikä on menestyksemme takana Hyvät työntekijät
LisätiedotTERVETULOA. Valtran traktoritehtaalle
TERVETULOA Valtran traktoritehtaalle TÄTÄ ON VALTRA YKSILÖLLISIÄ TRAKTOREITA JA PALVELUJA MAAILMAN POHJOISIN TRAKTORITEHDAS SUOSITTU VIERAILUKOHDE Valtran Suomen tehdas sijaitsee Suolahdessa, Keski-Suomessa
LisätiedotASENNUSOHJE MICROPROP DC2
VERSIO: 201401 ASIAKIRJA: 841608 SUOMI ASENNUSOHJE MICROPROP DC2 ROTOTILTIN OHJAUS HALLINTAVIPUEMULOINNILLA SISÄLLYS 1. Turvallisuusmääräykset 5 1.1. Yleistä 5 1.2. Turvallisuuden tarkistuslista 5 2. Toimituksen
LisätiedotSilent Gliss 9020/21, 9040/41 ja 5091 moottorit. Uusi moottorisukupolvi
Silent Gliss 9020/21, 9040/41 ja 5091 moottorit Uusi moottorisukupolvi Elämää helpottavia innovaatioita Silent Glissillä on yli 40 vuoden kokemus sähkötoimisista verhokiskoista. Toimme ensimmäisenä markkinoille
LisätiedotPaloilmoitusjärjestelmän laajennusratkaisu - Sinteso Move
www.siemens.fi/paloturvallisuus Paloilmoitusjärjestelmän laajennusratkaisu - Sinteso Move Yhdistä nykyinen paloilmoitusjärjestelmäsi Sintesoon. Se on palontorjunnan uusi ulottuvuus. Infrastructure & Cities
LisätiedotMeidän visiomme......sinun tulevaisuutesi
Meidän visiomme... Asiakkaittemme akunvaihdon helpottaminen...sinun tulevaisuutesi Uusia asiakkaita, lisää kannattavuutta ja kehitystä markkinoiden tahdissa Synergy Battery Replacement Programme The Battery
LisätiedotBRANDS. Vahvista BRÄNDIÄ
BRANDS Lisää myyntiä Vahvista BRÄNDIÄ VIESTINTÄ myymälässä MIKSI SE ON TÄRKEÄÄ? Hyödyntämällä näitä tietoja voit lisätä myyntiä melkoisesti Haluatko lisätä myyntiä? Viesti enemmän Haluatko kasvattaa MARKKINAOSUUTTASI?
LisätiedotYrityskohtaiset LEAN-valmennukset
Yrityskohtaiset LEAN-valmennukset Lean ajattelu: Kaikki valmennuksemme perustuvat ajatukseen: yhdessä tekeminen ja tekemällä oppiminen. Yhdessä tekeminen vahvistaa keskinäistä luottamusta luo positiivisen
LisätiedotMonipuolisen yhteistyön haaste pyrittäessä korkealle
1 Monipuolisen yhteistyön haaste pyrittäessä korkealle Markus Hellström 2 Esityksen kiteytys 3 Esityksen sisältö Tavoite ja sen merkitys liiketoiminnan johtamisessa Miten vien liiketoiminnan tavoitteeseen?
LisätiedotHYVINVOINNIN ETURINTAMASSA
An ASSA ABLOY Group brand HYVINVOINNIN ETURINTAMASSA Abloy -ratkaisut terveydenhuoltoon Hyvän hoidon ehdoilla Toimivat, turvalliset puitteet nousevat kriittiseen rooliin ihmisten hyvinvoinnista huolehdittaessa.
LisätiedotMistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat?
Pilvipalvelut Mistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat? Pilvipalvelut - Mistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat? Suurin osa kaikista uusista it-sovelluksista ja -ohjelmistoista toteutetaan pilvipalveluna.
LisätiedotKolme tapaa säästää energiaa omalla parkkipaikalla. - Kokonaisratkaisu, nopearatkaisu vai Long Life-ratkaisu?
Kolme tapaa säästää energiaa omalla parkkipaikalla - Kokonaisratkaisu, nopearatkaisu vai Long Life-ratkaisu? Kolme tapaa säästää energiaa omalla parkkipaikalla Tässä on kolme meidän parhainta ratkaisua
LisätiedotHOUSTON, WE HAVE A SOLUTION!
HOUSTON, WE HAVE A SOLUTION! The simplest way to save your time and costs. Tehokkaat, toimivat ja optimoidut tulostusympäristöt ovat haasteemme ja tavoitteemme. Vuodesta 1993 lähtien olemme kehittäneet
LisätiedotYHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Teleste Proprietary. All rights reserved.
YHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki VISIO - Alamme johtavana toimijana luomme modernia verkottunutta maailmaa uusien laajakaista- ja videoratkaisujen avulla. 1 Teleste lyhyesti 2 Vuosi 2014 keskeiset
LisätiedotHyria. Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa.
Hyria 2018 Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa. Strategian avulla toteutamme visiomme. Hyria 2018 Strategia ei anna suoraa
LisätiedotAvoimet standardit ja integraatio
Avoimet standardit ja integraatio Avoimet standardit ja integraatio Trendin ainutlaatuinen lähestymistapa avoimiin standardeihin ja integraatioon tarjoaa odottamasi hyödyt, sekä markkinoiden johtavat innovaatiot
LisätiedotSuojakumisarjat / korjaamotyökalut
08 Suojakumisarjat / korjaamotyökalut LÖBRO suojakumit LÖBRO suojakumit Alkuperäisen laitevalmistajan toimittajalta Vetoakselin suojakumit ovat erittäin tärkeitä vakionopeusnivelten tehokkaalle ja luotettavalle
Lisätiedotapollo ajanvaraus- ja asiakashallintajärjestelmä GOLD M A R K E T
GOLD ajanvaraukseen, asiakashallintaan ja markkinointiin. Dynaaminen Helppokäyttöinen Vaivattomasti ylläpidettävä Edullinen on ratkaisu Online-ajanvarauksella lisäetua palveluun MARKET:ssa asiakkaasi saavat
LisätiedotTALOAUTOMAATIO KODIN KESKITETTY SÄHKÖTOIMINTOJEN OHJAUS
TALOAUTOMAATIO KODIN KESKITETTY SÄHKÖTOIMINTOJEN OHJAUS 2015 Kaikki kodin sähkötoiminnot yhdessä järjestelmässä VALVONTA AUTOTALLIN OVET VERHO-OHJAUS OHJAUSJÄRJESTELMÄ ENERGIANKULUTUS LÄMMITYS VALAISTUS
Lisätiedottarvitsetko tilaa ja kustannustehokkuutta?
tarvitsetko tilaa ja kustannustehokkuutta? Optimointiin ja hätään Tilan määrä Kun pääkonttoriin iskee vesivahinko tai luokat täyttyvät koululaisista, vastaus on Cramo. Saat laadukkaat ratkaisut kaikkiin
LisätiedotVirtuoosi POS-järjestelmien joukossa
Virtuoosi POS-järjestelmien joukossa Menestyvä liiketoiminta muistuttaa monin osin huippuunsa viritettyä orkesteria jossa eri osien sopusuhtainen vuorovaikutus ja integrointi luovat sykähdyttävän esityksen.
LisätiedotKEHITÄMME JA TUOTAMME INNOVATIIVISIA HENKILÖSTÖ- RATKAISUJA, JOTKA AUTTAVAT ASIAKKAITAMME SAAVUTTAMAAN TAVOITTEENSA.
KEHITÄMME JA TUOTAMME INNOVATIIVISIA HENKILÖSTÖ- RATKAISUJA, JOTKA AUTTAVAT ASIAKKAITAMME SAAVUTTAMAAN TAVOITTEENSA. 2 Talous, työelämä ja markkinat muuttuvat nopeammin kuin koskaan. Pääoma ja teknologia
LisätiedotTYÖNTEKIJÄMME TARJOAVAT PARASTA NEUVONTAA JA HUOLTOA
WWW.GNB-NORDIC.COM TUNNET MEIDÄT NIMELLÄ EXIDE MUTTA NYT OSASTOMME NIMI ON GNB GNB ON MAAILMAN SUURIMPIA AKKUVALMISTAJIA... TYÖNTEKIJÄMME TARJOAVAT PARASTA NEUVONTAA JA HUOLTOA ASIAKAS KErTOO: GNB:SSÄ
LisätiedotMiten asiakas tekee valintansa?
Miten asiakas tekee valintansa? ja miten me voimme vaikuttaa siihen? TkT Asiantuntija Harri Karkkila Strategia Asiakkaan kokema arvo Asiakastyytyväisyys ja asiakaskokemus Kilpailuedut Yrittäjä Kouluttaja
LisätiedotKESKUSPÖLYNIMURIJÄRJESTELMÄT. hyvinvoinnin maailma...
KESKUSPÖLYNIMURIJÄRJESTELMÄT hyvinvoinnin maailma... Hygieniaa ja mukavuutta yksinkertaisesti 1 Keskuspölynimuri 2 PVC-putket 3 Äänenvaimennin 4 Imurasia Kuvat ovat suuntaa-antavia. KESKUSPÖLYNIMURIJÄRJESTELMÄT
LisätiedotLiukuoviprofiilit ja komponentit. Pohjoismaiden johtava. teräsliukuoviprofiilien valmistaja
Liukuoviprofiilit ja komponentit Pohjoismaiden johtava teräsliukuoviprofiilien valmistaja Liukuoviprofiilit ja komponentit Procons kehittää ja tuottaa komponentteja liukuovien asennukseen. Konsepti on
LisätiedotTurvallisuus koneautomaatiossa
Turvallisuus koneautomaatiossa Uusittu konedirektiivi ja sen soveltaminen Koneen valmistajan velvollisuudet Kone- ja pienjännitedirektiivin soveltaminen Koneyhdistelmä Koneen dokumentit ja CE -merkintä
LisätiedotHiab XS 033 Kapasiteettiluokka 2,8 3,3 tm
Hiab XS 033 Kapasiteettiluokka 2,8 3,3 tm Tuote-esite Monipuolinen työkalu Hiab XS 033 tarjoaa enemmän Hiab XS 033 on päivittäisiin töihin sopiva suorituskykyinen ja joustava nosturi, jota on kätevä käyttää.
LisätiedotHän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme
Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua
LisätiedotCISCO AIRONET 1131AG -TUKIASEMA
CISCO AIRONET 1131AG -TUKIASEMA Asennus ja käyttöönotto -ohjeet 8.10.2010 Jaakko Helskyaho CISCO AIRONET 1131AG 2 (7) SISÄLLYSLUETTELO 1 ASENNUS... 3 1.1 Kannen avaaminen... 3 1.2 Tukiaseman liitännät...
LisätiedotKorkean pohjoismaisen laadun kupariputkien ja palveluiden toimittaja
1 Korkean pohjoismaisen laadun kupariputkien ja palveluiden toimittaja Cupori on vuonna 2008 perustettu uusi yritys, kun yhtiö osti Outokummulta sen kupariputkiliiketoiminnan MBO-kaupalla. Oma myyntiyhtiö
LisätiedotRatkaisu aurinkopaneelien liitäntään
Ratkaisu aurinkopaneelien liitäntään PHOENIX CONTACT OY Niittytie 11 FI-01300 Vantaa Contact Center: +358 (0)9 3509 0290 Tekninen asiakaspalvelu: +358 (0)9 3509 0260 18.10.2016 hppt://www.phoenixcontact.fi
LisätiedotLaikas Oy on toimialueensa MARKKINAJOHTAJA konepajateollisuudessa
Laikas Oy on toimialueensa MARKKINAJOHTAJA konepajateollisuudessa Laikas Oy on vuonna 2005 perustettu tekniseen tukkukauppaan ja huoltopalveluihin erikoistunut perheyritys. Päätoimipaikkamme on Vieremällä
LisätiedotTeollisuuden uudistuvat liiketoimintamallit Teollinen Internet (Smart Grid) uudistusten mahdollistajana
Teollisuuden uudistuvat liiketoimintamallit Teollinen Internet (Smart Grid) uudistusten mahdollistajana 2/27/2014 Ind. Internet_energy 1 2/27/2014 Ind. Internet_energy 2 Energia- ym. teollisuuden tietoympäristö
LisätiedotGETINGE CLEAN MANAGEMENT SYSTEM
GETINGE CLEAN MANAGEMENT SYSTEM 2 Getinge Clean Management System GETINGE CLEAN MANAGEMENT SYSTEM (CMS) -JÄRJESTELMÄ ENTISTÄ PAREMPI PROSESSI, AINUTLAATUINEN RATKAISU Getinge voi auttaa yritystäsi hallitsemaan
LisätiedotThe Scandinavian standard in electrical enclosures.
The Scandinavian standard in electrical enclosures. Yritys Finelcomp Oy on vuonna 1988 perustettu sähkökeskusmekaniikkaa valmistava yritys. Yritys tuottaa ratkaisuja sähkönjakelu- ja telelaitteiden kotelointi-
Lisätiedot24/7. Tulevaisuuden lämmitys kotiisi yksinkertaista, tehokasta ja etäohjattua. smartheating.danfoss.fi. Danfoss Link -lämmityksen ohjaus
Danfoss Link -lämmityksen ohjaus Tulevaisuuden lämmitys kotiisi yksinkertaista, tehokasta ja etäohjattua Ajoissa kotiin. Olohuoneen lämpötila: 21 C. Uuden Danfoss Link -sovelluksen avulla voit ohjata kotisi
LisätiedotPROBYTE CONTROL GSM. GSM/SMS-hälytys- ja ohjauslaite. GSM Control 7/11/01 sivu 1/5
PROBYTE CONTROL GSM GSM/SMS-hälytys- ja ohjauslaite GSM Control 7/11/01 sivu 1/5 Yleistä l - PROBYTE CONTROL GSM on hälytys- ja kauko-ohjauslaite, joka käyttää GSM/SMStekniikkaa viestien välitykseen GSM
LisätiedotParas työvalaistus budjetille kuin budjetille: ESYLUX Light Control - ohjaustekniikka
LEHDISTÖTIEDOTE Ahrensburg/Frankfurt, 18. maaliskuuta 2018 Paras työvalaistus budjetille kuin budjetille: ESYLUX Light Control - ohjaustekniikka ESYLUX Light Control ELC on ESYLUXin kehittämä ohjaustekniikka
LisätiedotLeica Viva GS14 Suunniteltu suorituskykyiseksi
Leica Viva GS14 Suunniteltu suorituskykyiseksi Visiosi: Joustavuutta ja suorituskykyä Tervetuloa Leica Viva GS14 Työkalusi kaikkiin GNSS-sovelluksiin Leica GS14 on kaikkein kompaktein ja tehokkain GNSS-vastaanotin.
LisätiedotMoninaisuus avain ikääntyneiden hoidon laadun kehittämiseen
Moninaisuus avain ikääntyneiden hoidon laadun kehittämiseen ARVOKAS VANHUUS:MONINAISUUS NÄKYVÄKSI SEMINAARI 5.11.201, HELSINKI KÄÄNNÖS PUHEEVUOROSTA FRÉDÉRIC LAUSCHER, DIRECTOR OF THE BOARD ASSOCIATION
LisätiedotSisällysluettelo. Esittely/Palvelut 3-7. Jakorasiat mm 2, IP KV-moduulikotelot A:han, 3-54 moduulia, IP 54-65
Sisällysluettelo Esittely/Palvelut 3-7 Jakorasiat 8-119 1.5-240 mm 2, IP 54-67 KV-moduulikotelot 120-159 63 A:han, 3-54 moduulia, IP 54-65 Ovellinen keskusjärjestelmä 160-227 250 A:han, IP 66 Mi keskusjärjestelmä
Lisätiedot3. Arvot luovat perustan
3. Arvot luovat perustan Filosofia, uskonto, psykologia Integraatio: opintojen ohjaus Tässä jaksossa n Omat arvot, yrityksen arvot n Visio vie tulevaisuuteen Osio 3/1 Filosofia Uskonto 3. Arvot luovat
LisätiedotHOMAG: Me olemme enemmän kuin osiemme summa
Sivu: 1/8 Maaliskuu 2017 YKSI YRITYS YKSI BRÄNDI HOMAG: Me olemme enemmän kuin osiemme summa Jokaisen yrityksen, joka haluaa menestyä nykypäivän taloudessa, on seurattava markkinoita, kuunneltava asiakasta
LisätiedotOnnittelut PC SpeedCAT perheeseen liittymisestä
Onnittelut PC SpeedCAT perheeseen liittymisestä Tulet hämmästymäät kaikista upeista asioista joita PC SpeedCAT pystyy tekemään: Optimoi tietokoneesi nopeuden tehden siitä Optimoi internetnopeutesi tehden
Lisätiedottyöryhmien SharePoint-yhteistyötä helpottava ratkaisu
työryhmien SharePoint-yhteistyötä helpottava ratkaisu LIIKKEENJOHDON SUURIN HAASTE Modernin yrityksen on muutoksen kyydissä pysyäkseen suunniteltava tehokas strategia ja seurattava sitä. Siinä piilee kuitenkin
LisätiedotKAJAANI 2.2. 2016 MESSUOHJE NY- YRITTÄJILLE
KAJAANI 2.2. 2016 MESSUOHJE NY- YRITTÄJILLE Hyvä NY-yrittäjä! NY-aluemessut järjestetään tiistaina 2.2. klo 12-17 Kajaanin Prismassa. NYyritysten tulee osallistua messuille, osallistuminen messuille kuuluu
LisätiedotOikeat osat, oikeassa paikassa, oikeaan aikaan agilon
Teollisuusnosturit Ydinvoimalanosturit Satamanosturit Raskaat haarukkatrukit Kunnossapito Työstökonehuolto MATERIAALINHALLINTA Oikeat osat, oikeassa paikassa, oikeaan aikaan agilon 2 Konecranes Agilon
LisätiedotYksi johtavista kaasuntoimittajista Pohjoismaissa
Yksi johtavista kaasuntoimittajista Pohjoismaissa www.airliquide.fi Maailmanlaajuinen teollisuusyritys Air Liquide on maailman johtava teollisuuden ja terveydenhoitoalan kaasuja, teknologioita ja palveluja
LisätiedotTeollisuusautomaation standardit Osio 10
Teollisuusautomaation standardit Osio 10 Osio 1: SESKOn Komitea SK 65: Teollisuusprosessien ohjaus Osio 2: Toiminnallinen turvallisuus: periaatteet Osio 3: Toiminnallinen turvallisuus: standardisarja IEC
LisätiedotPremier Nordic Ilmalämpöpumppu
Midea Group on myös yksi suuriista valmistajista ja ulkomaanvientiyrityksistä Kiinassa. Viimeisen vuoden aikana Midea on tehnyt laskelmia ja taktisia siirtoja muuttuvilla markkinoilla, joka on taannut
LisätiedotCanon Essential Business Builder Program. Avain yrityksesi menestykseen
Canon Essential Business Builder Program Avain yrityksesi menestykseen Essential Business Builder Program: esittely Painotoimintaan liittyy monenlaisia haasteita, ja toiminnan kasvattaminen on usein vaikeaa.
LisätiedotToiminnallisen määrittelyn tarina. Esimerkki Reaktorin tavasta tehdä toiminnallista määrittelyä.
Toiminnallisen määrittelyn tarina Esimerkki Reaktorin tavasta tehdä toiminnallista määrittelyä. Toimitusjohtajan pulma Tässä on toimitusjohtaja Roope, jonka tavoitteena on pyörittää Rengasmaster Oy:tä
LisätiedotTURVAA LIIKETOIMINTASI KAIKKIALLA. Protection Service for Business
TURVAA LIIKETOIMINTASI KAIKKIALLA Protection Service for Business MOBIILI MAAILMA Käytämme enemmän laitteita ja meillä on enemmän yhteyksiä kuin koskaan ennen. On kätevää ja myös erittäin tuottavaa kun
LisätiedotSepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE
Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE TIIMIMME PALVELEE SINUA KOKONAISVALTAISESTI Stancon Oy on vuodesta 1994 toiminut yritys, joka
LisätiedotMittaus- ja valvontareleet Zelio Control Toimilaitteiden Luotettavaan valvontaan
Mittaus- ja valvontareleet Zelio Control Toimilaitteiden Luotettavaan valvontaan Simply Smart! Nerokkuutta ja älyä, joka tekee käytöstä helppoa Mittaus- ja valvontareleet Simply Smart! Nerokkuutta ja älyä,
LisätiedotMikä on EN81-28? Jumittunut hissiin?
Mikä on EN81-28? Jumittunut hissiin? Me voimme auttaa! Hisselektronik kehittää ja valmistaa elektroniikkaa hissiteollisuudelle. Tuotteet ovat pääasiassa hissipuhelimia sekä langalliseen puhelinverkkoon
LisätiedotPuhtaat kaivot. Ratkaisuja suihkutiloihin.
Puhtaat kaivot. Ratkaisuja suihkutiloihin. Tasalattiasuihkujen suosio kasvaa. Yhä enemmän ja enemmän ihmiset haluavat saada avointa tilaa kylpyhuoneeseensa. Vähemmän esteitä - enemmän hyötyjä Tasalattiaiset
Lisätiedot- Älykkäitä nostolaitteita
Ergonomisia nostoapulaitteita ainutlaatuisella ohjattavuudella ja joustavalla käytettävyydellä. Quick-Lift TUOTTEET - Älykkäitä nostolaitteita Since 1912 OTA YHTEYTTÄ! (09) 221 90 530 sales@erikkila.com
LisätiedotPROSESSISOTURIT TUOTTAVUUDEN PUOLESTA, SEISOKKEJA VASTAAN!
PROSESSISOTURIT TUOTTAVUUDEN PUOLESTA, SEISOKKEJA VASTAAN! VALMIINA VAATIVIIN HAASTEISIIN Sitek-Palvelu Oy on pneumatiikan sekä sähkö- ja automaatioratkaisujen erikoisosaaja, jonka kanssa parannat prosessisi
LisätiedotLean Management käytännössä - Arjen kehittäminen ytimessä - tuottavuuden kehittämistilaisuus
Lean Management käytännössä - Arjen kehittäminen ytimessä - tuottavuuden kehittämistilaisuus JTO LEAN LEARNING CENTER OY 6.11.2015 klo 11.00 16.00 Finlandia Hotel Airport Oulu Vihiluoto 10, Kempele JTO
LisätiedotExpert in insulation and scaffolding
Expert in insulation and scaffolding Hyvät asiakkaat Olemme kohta 30 vuotta toiminut perheyritys. Tällä hetkellä kuulumme pohjoismaiden suurimpiin yrityksiin, joka tarjoaa sekä eristystä että telineratkaisuja.
Lisätiedotwww.ruukki.fi/flex RUOSTUMATONTA TERÄSTÄ
www.ruukki.fi/flex RUOSTUMATONTA TERÄSTÄ JA ALUMIINIA TOIVEIDESI MUKAAN Ruukki FLEX Ruostumaton teräs ja alumiini juuri sinun mittojesi mukaan Ajattele ratkaisua, jossa saat yhden kontaktin palveluna juuri
LisätiedotBusiness Oulu. Teollisuus-Forum 29.5.2013. Wisetime Oy:n esittely
Business Oulu Teollisuus-Forum 29.5.2013 Wisetime Oy:n esittely Wisetime Oy Wisetime Oy on oululainen v. 1991 perustettu ohjelmistotalo, jonka omat tuotteet, Wise-järjestelmät ja niihin liittyvät tukipalvelut,
LisätiedotSuunnittelu / Asennusohjeet
Suunnittelu / Asennusohjeet Versio 1.0 (041110) Sisältö 1 PERUSTA 2 2 SUUNNITTELU 2 2.1 Esisuunnittelu 2 2.1.1 Järjestelmän laajuus 2 2.1.2 Toimintakuvaukset 2 2.2 Komponenttien sijoitukset 3 2.2.1 Tasopiirustukset
LisätiedotLAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000
LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000 LAATUPOLITIIKKA Puutyöliike Pekka Väre Ky:n liiketoiminnan kehittyminen ja jatkuvuus varmistetaan koko henkilökunnan yhdessä omaksumien toimintaperiaatteiden ja yrityksessä
LisätiedotWhen people and products connect a workplace comes to life.
130903 Tuotanto: Valentin&Byhr. Paino: Strokirk-Landströms. Paperi: Munken Polar. When people and products connect a workplace comes to life. www.efg.fi Tutustu meihin. EFG on johtava toimisto- ja julkisten
LisätiedotEnsto Intro -kodinohjain Aina kotona.
Ensto Intro -kodinohjain Aina kotona. Olitpa itse kotona tai poissa, Ensto Intro -kodinohjain tuo huolettomuutta asumiseen. 2 Ensto Intro -kodinohjausjärjestelmä tarjoaa yksinkertaisen ja helpon kotona/poissa
LisätiedotMaintpartner Group. Yritysesittely Toukokuu 2017
Maintpartner Group Yritysesittely Toukokuu 2017 Maintpartner on Pohjois-Euroopan johtava teollisuuden käyttö- ja kunnossapitoyritys. Olemme alan asiantuntijoita ja yhdessä asiakkaidemme kanssa pyrimme
LisätiedotNimettömien tietojen lähettäminen Lenovolle
Nimettömien tietojen lähettäminen Lenovolle Sisältö Nimettömien tietojen lähettäminen Lenovolle... 1 Harmony... 1 Lenovo Companion 3.0... 2 Lenovo Customer Engagement Service... 3 Lenovo Experience Improvement
LisätiedotPeople. Passion. Performance. Hydrauliset RX-iskuvasarat kovaan käyttöön
People. Passion. Performance. Hydrauliset RX-iskuvasarat kovaan käyttöön KULJETUSAJONEUVOON KIINNITETTÄVÄT VANKKATEKOISET HYDRAULISET LUOTETTAVAT CHICAGO PNEUMATIC -ISKUVASARAT ON RAKENNETTU KESTÄMÄÄN.
Lisätiedot! LAATUKÄSIKIRJA 2015
LAATUKÄSIKIRJA Sisällys 1. Yritys 2 1.1. Organisaatio ja vastuualueet 3 1.2. Laatupolitiikka 4 2. Laadunhallintajärjestelmä 5 2.1. Laadunhallintajärjestelmän rakenne 5 2.2. Laadunhallintajärjestelmän käyttö
LisätiedotHiab XS 033 Kapasiteettiluokka 2,8 3,3 tm
Hiab XS 033 Kapasiteettiluokka 2,8 3,3 tm Tuote-esite Monipuolinen työkalu Hiab XS 033 tarjoaa enemmän Hiab XS 033 on päivittäisiin töihin sopiva suorituskykyinen ja joustava nosturi, jota on kätevä käyttää.
LisätiedotKoulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä:
TypingMaster Online asiakaskyselyn tulokset Järjestimme toukokuussa asiakkaillemme asiakaskyselyn. Vastauksia tuli yhteensä 12 kappaletta, ja saimme paljon arvokasta lisätietoa ohjelman käytöstä. Kiitämme
LisätiedotTehoa toimintaan. Aditron laadukkailla HR-palveluilla HR-VAKIO / PALKKAVAKIO / MATKAVAKIO
Tehoa toimintaan Aditron laadukkailla HR-palveluilla HR-VAKIO / PALKKAVAKIO / MATKAVAKIO HR-tehtävistä 2/3 on perusrutiineja Ulkoistamalla henkilöstöhallinnon rutiinit voitte merkittävästi parantaa yrityksenne
LisätiedotTRUCONNECT Etäpalvelut REAALIAIKAINEN TUOTANNON TEHOKKUUDEN VALVONTA
Teollisuusnosturit Ydinvoimalanosturit Satamanosturit Raskaat trukit Kunnossapito Työstökonehuolto ETÄPALVELUT TRUCONNECT Etäpalvelut REAALIAIKAINEN TUOTANNON TEHOKKUUDEN VALVONTA TIEDÄTKÖ KUINKA TEHOKKAASTI
LisätiedotOptimoitu vaurionkorjausjärjestelmä
Optimoitu vaurionkorjausjärjestelmä Ota homma haltuun! MIRKAn käänteentekevä Optimoitu vaurionkorjausjärjestelmä (OSP, Optimized Surface Preparation System) tekee kaikista työvaiheista maksimaalisen tehokkaita.
LisätiedotKustannustehokas hankintaosastosi. Beijing - Shanghai - Hong Kong - New Delhi - Stockholm - Helsinki
Kustannustehokas hankintaosastosi Beijing - Shanghai - Hong Kong - New Delhi - Stockholm - Helsinki Nikolai Sourcing Hankinta- ja logistiikkaratkaisuja ja vastuullisuuden hankintapalveluita teollisuudelle
LisätiedotFINDRI REF- TECHNOLOGY. Findri Ref-Control. Lauhduttimien ja nesteja a hdyttimien puhaltimien seka pumppujen ohjauskeskus
Findri Ref-Control Lauhduttimien ja nesteja a hdyttimien puhaltimien seka pumppujen ohjauskeskus Kohteeseen kuin kohteeseen optimoitavat Findri Ref-Control -ohjauskeskukset Oy Yleiskylma -Findri tarjoaa
LisätiedotHASCO up to date 3/19
HASCO up to date 3/19 Kuumakanavaspesialistit Olemme työskennelleet vuodesta 1974 asti intensiivisesti kuumakanavatekniikan parissa ja kuulumme lukuisien patenttien ansiosta alan pioneereihin. HASCO hot
LisätiedotVaivattomasti parasta tietoturvaa
Vaivattomasti parasta tietoturvaa BUSINESS SUITE Tietoturvan valinta voi olla myös helppoa Yrityksen tietoturvan valinta voi olla vaikeaa loputtomien vaihtoehtojen suossa tarpomista. F-Secure Business
Lisätiedotgroup I.VIEW LINE KAIVUKONEEN KAIVUSYVYYSJÄRJESTELMÄ edizione/edition 07-13
I.VIEW LINE KAIVUKONEEN KAIVUSYVYYSJÄRJESTELMÄ edizione/edition 07-13 I.VIEW LINE: PUNNITUS I.VIEW LINE: KAIVU Cobo-3B6 ymmärtää että tämän päivän avainsanat koneohjauksessa ovat JOUSTAVUUS ja KUSTANNUSTEHOKKUUS.
LisätiedotSURF IDEA BOOK 2013. www.surfaces.fi YOUR IDEA. OUR SURFACES.
SURF IDEA BOOK 2013 Arkkitehti: Ota yhteyttä saat 15 itunes App Store -lahjakortin käytettäväksi iphone ja ipad -applikaatioihin! Linkki sisällä 1 2 Vapaus keskittyä arkkitehtuurin suunnitteluun Puucomp
LisätiedotHiab XS 044 Kapasiteettiluokka 3,7 4,0 tm
Hiab XS 044 Kapasiteettiluokka 3,7 4,0 tm Tuote-esite Ylivoimaista ulottuvuutta Hiab XS 044 on täydellinen nosturikokemus Hiab on aina yhdistetty korkeaan laatuun ja jatkuvaan kehitykseen. Erityisen ulottuvaksi
LisätiedotMistä kilpailukykyä kotimaiseen tuotantoon? Tuotannon ulkomaille siirtämisen haasteet
Mistä kilpailukykyä kotimaiseen tuotantoon? Tuotannon ulkomaille siirtämisen haasteet Timo Salmu 29.5.2013 NESTIX Oy 1982 perustettu ohjelmistotalo Tuotekehitys, myynti, johto, projektointija asiakastuki
LisätiedotKorjausvedos. MOVIDRIVE MDX61B -ohjainkortti MOVI-PLC DHP11B. Julkaisuajankohta 09/2005 FA361510 11456744 / FI
Vaihdemoottorit \ Teollisuusvaihteet \ Käyttötekniikan elektroniikka \ Käyttötekniikan automaatio \ Palvelut MOVIDRIVE MDX61B -ohjainkortti MOVI-PLC DHP11B FA361510 Julkaisuajankohta 09/2005 11456744 /
Lisätiedotwww.osram.fi Led-valo on monipuolinen OSRAMin uusi led-lamppuvalikoima on omaa luokkaansa Koska meille kelpaa vain paras Light is OSRAM
www.osram.fi Led-valo on monipuolinen OSRAMin uusi led-lamppuvalikoima on omaa luokkaansa Koska meille kelpaa vain paras Light is OSRAM OSRAM led-lamput Kohokohdat Moderni teknologia, innovaatio ja tehokkuus:
LisätiedotKONEen yhtiökokous 2014. 24. helmikuuta 2014 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja
KONEen yhtiökokous 2014 24. helmikuuta 2014 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja 2013: Vahvaa kokonaiskehitystä 2013 2012 Historiallinen muutos Vertailukelpoinen muutos Saadut tilaukset M 6 151,0 5 496,2 11,9
LisätiedotTEHOLÄHTEET JA MUUNTAJAT
TEHOLÄHTEET JA MUUNTAJAT TABILOIDUT TEHOLÄHTEET Galvaanisesti erotettu verkosta, elektronisella sulakkeella. Ohjaus ja automaatiojärjestelmien syöttöön, versiot 12 ja 24V. TABILOIDUT ÄÄDETTÄVÄT TEHOLÄHTEET
Lisätiedot