Asia: Hallituksen esitys 232/2001 vp viivästyskorkoa koskevan lainsäädännön muuttamisesta

Transkriptio

1 Pekka Länsineva OTL, assistentti, Turun yliopisto Eduskunnan perustuslakivaliokunta klo 9.30 Asia: Hallituksen esitys 232/2001 vp viivästyskorkoa koskevan lainsäädännön muuttamisesta Lakiehdotukset Hallituksen esityksessä on kysymys viivästyskorkoa ja sen määräytymisperusteita koskevan normiston muutosehdotuksesta, jonka perusteena on osittain EY:n maksu viivästysdirektiivin (2000/35/EY) kansallinen täytäntöönpanoja osittain kotimaiset tarpeet yksinkertaistaa ja yhdenmukaistaa viivästyskorkoa koskevaa eri ajoilta peräisin olevaa ja vaikeaselkoiseksi muodostunutta lakitasoista sääntelyä. Esityksessä on kysymys yksityisoikeudellisesta sääntelystä, jolla pyritään määrittelemään velkasuhteiden eri osapuolten oikeudet ja velvollisuudet mahdollisimman tasapainoisella ja oikeudenmukaisella tavalla erilaisissa maksuviivästystilanteissa. Yleisarviona esityksestä voidaan todeta, että siihen sisältyvät säännösmuutokset on perusteltu varsin huolellisesti ja niin, että eri osapuolten asemaa koskevat näkökohdat on otettu niissä monipuolisesti huomioon. Myös esityksen säätämisjärjestysperustelut ovat varsin laajat ja perusteelliset. Valtiosääntöoikeudelliselta kannalta merkityksellisimmät muutosehdotukset esityksessä liittyvät viivästyskoron määrää sekä viivästyskoron sovittelua koskeviin säännöksiin, joita esityksen siirtymäsäännösten mukaan sovellettaisiin myös sellaiseen lain voimaantulonjälkeen kertyvään viivästyskorkoon, jonka oikeusperuste on syntynyt ennen lain voimaantuloa. Lakiehdotuksen mukaiset viivästyskoron määrää koskevat uudet pakottavat säännökset sekä laajennettu sovittelumahdollisuus tulisivat siis sovellettaviksi lain tultua voimaan, vaikka alkuperäinen velkasuhde olisikin syntynyt ja/tai velka erääntynyt ja maksuviivästys alkanut ennen tämän lain voimaantuloa. Jo kertyneeseen viivästyskorkoon uudet koron määrää koskevat säännökset eivät kuitenkaan vaikuttaisi.

2 2 Valtiosääntöoikeudellinen arviointi Yleistä taustaa Kuten hallituksen esityksen säätämisjärjestysperusteluissa todetaan, on ehdotuksen niitä säännöksiä, joilla muutettaisiin taannehtivasti aiemman sääntelyn aikana syntyneiden sopimussuhteiden ehtoja, arvioitava perustuslain 15.1 :n omaisuuden suojasäännöksen kannalta. Yleisesti voidaan todeta, että sopimussuhteisiin taannehtivasti puuttuvien lakiehdotusten perustuslainmukaisuuden arviointiin liittyy pitkä ja osin omintakeinen tulkintaperinne. Varsinkin aiempina vuosina tuolle tulkintaperinteelle oli tyypillistä, että sopimuksiin taannehtivasti puuttuvia lakiehdotuksia arvioitiin ainakin osittain erilaisten kriteerien pohjalta kuin omaisuudensuojan muihin osa alueisiin kohdistuvia puuttumisia. Muotoutui doktriini, joka suhtautui lähtökohtaisesti varsin torjuvasti taannehtiviin puuttumisiin. Toisaalta käytännön tarpeet kuitenkin edellyttivät, että tuohon jokseenkin ehdottomaan tulkinnalliseen lähtökohtaan oli liitettävä erilaisia pehmentäviä poikkeusperusteita. Niinpä perustuslakivaliokunnan käytännössä korostettiin usein esimerkiksi, että tavallisella lailla on mahdollista selventää ja täydentää oikeussuhteita, kunhan aineelliseen oikeuteen ei tuoda olennaisesti uutta sisältöä. Myös sellaisia taannehtivia normeja on pidetty perustuslainmukaisina, joita voidaan pitää luonteeltaan ensi sijassa täytäntöönpano oikeudellisina tai muuten menettelytapoihin liittyvinä. Vuosien mittaan ja varsinkin perusoikeusuudistuksen jälkeisellä kaudella tulkintalinja taannehtivuuskysymyksissä on asteittain lähentynyt muissa omaisuudensuoja asioissa ja perusoikeusarvioinnissa yleisemminkin omaksuttuja lähestymistapoja, vaikka terminologian tasolla taannehtivuusratkaisuihin näyttäisikin liittyvän tiettyjä erityispiirteitä. Tulkintalinjojen asiallista lähentymistä ilmentävät esimerkiksi valiokunnan lausunnot 23/1992 vp ja 37/1998 vp, joissa katsottiin velkajärjestelyyn ja takaukseen liittyen, että alkuperäisten velkasuhteiden ehtoja oli mahdollista kyseisissä tapauksissa esitetyillä perusteilla muuttaa taannehtivin säännöksin, kunhan tällainen muutos ei muodostunut velkojien kannalta kohtuuttomaksi. Tavallista säätämisjärjestystä puoltavana seikkana ensin mainitussa lausunnossa pidettiin muun muassa sitä, että velkajärjestelyn tavoitteena oli velallisten ja velkojien keskinäisten taloudellisten etujen yhteensovittaminen. Samoin viitattiin siihen näkökohtaan, että lainanantoon liittyy luonnostaan riski velallisen maksukyvyttömyydestä. Nämä esimerkit osoittavat, että taannehtiviakin puuttumisia on valiokunnan käytännössä arvioitu viimekädessä tapauskohtaisen kokonaisharkinnan perusteella eikä perinteisiä taannehtivuus sääntöjä kategorisesti soveltaen.

3 3 Tällaista kehitystä tulkintalinjassa voidaan nähdäkseni pitää perusoikeusuudistuksen yleisen hengen mukaisena. Nykyisin voitaneenkin lähteä siitä, että perusoikeuksien yleiset rajoitusedellytykset tarjoavat myös taannehtivuuskysymysten arvioinnille sellaisen luontevan harkintakehikon, jonka puitteissa kaikki kulloinkin käsiteltävänä olevan lakiehdotuksen olennaiset piirteet voidaan ottaa täysipainoisella tavalla huomioon. Lakiehdotusten perustuslainmukaisuutta arvioitaessahan merkitystä ei siis ole ainoastaan perusoikeuteen puuttumisen tavalla (esim. taannehtivuudella), vaan yhtä olennaista on selvittää, kuinka painava peruste puuttumisen taustalla kulloinkin on ja onko ehdotettu puuttuminen kohtuullisessa suhteessa kyseisen perusteen kanssa. Jos perinteisiin taannehtivuusdoktriinin maksiimeihin katsotaan aiheelliseksi tukeutua yleisten rajoitusedellytysten soveltamisen rinnalla, voidaan niiden nähdä lähinnä kuvastavan sellaisia tekijöitä, joilla on ollut ja voi olla merkitystä rajoitusperusteen hyväksyttävyyttä ja rajoituksen suhteellisuutta arvioitaessa. Niinpä esimerkiksi vähäisiä, selventäviä ja täytäntöönpanoluonteisia lainsäädännöllisiä muutoksia voimassaoleviin sopimuksiin voidaan pitää helpommin suhteellisuusvaatimuksen mukaisina kuin vaikkapa jyrkkiä ja oikeussuhteen perusteisiin kajoavia taannehtivia muutoksia. Toisaalta suhteellisuusajatuksen näkökulmasta on perusteltua korostaa, että se, kuinka pitkälle meneviä puuttumisia suojattuun perusoikeushyvään pidetään hyväksyttävänä, riippuu olannaisella tavalla siitä, kuinka painava peruste puuttumisen taustalla on. Esimerkiksi hyvin painava toisten yksilöiden perusoikeuksiin liittyvä peruste voi oikeuttaa kohtalaisen pitkälle meneviin puuttumisiin voimassa oleviin sopimuksiin ja päinvastoin. Periaatteessa ei siis ole poissuljettua, että aineellisen oikeuteen tuotaisiin myös uutta aineellista sisältöä, jos perusteet tällaiselle toimelle ovat hyvin välttämättömiä. Käsillä olevan ehdotuksen arvioinnissa voidaankin nähdäkseni siis lähteä siitä, että sopijapuolten oikeus luottaa voimassa olevien varallisuusarvoisten sopimussuhteiden pysyvyyteen kuuluu epäilemättä perustuslain 15.1 :n suojaamiin etuihin. Toisaalta muiden omaisuudensuojasäännöksen suojaamien etuuksien tavoin sopimussuhteiden pysyvyyskään ei ole ehdottomasti suojattu, vaan lainsäätäjällä on toimivalta puuttua siihen perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten sallimissa puitteissa. Olennaista velkasuhteita koskevan lainsäädännön kannalta on nähdäkseni se, että sääntely ottaa tasapainoisella tavalla huomioon kaikkien osapuolten oikeudet ja intressit ja on myös riittävän vakaata ja tempoilematonta, jotta osapuolet voivat suunnitella toimintaansa ja luottojärjestelmä voi toimia riittävän pitkäjänteiseltä ja ennakoitavalta pohjalta. Toisaalta muun muassa kansainvälisesti avoimessa taloudellisessa ympäristössä on mahdollista, että yhteiskunnan taloudellisissa ja sosiaalisissa suhteissa tapahtuu verraten nopeastikin niin merkittäviä muutoksia, että voimassaolevia sopimussuhteita koskevaa sääntelyä on perusteltua ja kenties jopa välttämätöntä muuttaa yksilöiden perusoikeuksien suojaamiseksi ja olosuhteiden

4 4 muutosten horjuttaman sopimustasa painon palauttamiseksi ja ylläpitämiseksi. Runsas vuosikymmen sitten maassamme käynnistynyttä taloudellista lamaa voitaneen pitää sellaisen mittaluokan muutoksena taloudellisissa olosuhteissa ja yksilöiden elämänmenon edellytyksissä, että myös melko pitkälle menevät julkisen vallan korjaavat toimet saattavat olla perusteltuja. Tämän ehdotuksen arviointia Edellä on todettu, että hallituksen esityksen säätämisjärjestysperustelut samoin kuin esityksen perustelut muiltakin osin on laadittu asiantuntevasti, huolellisesti ja monipuolisesti. Niinpä ehdotuksen perustuslainmukaisuuden arvioinnissa voidaan luontevasti tukeutua esityksen säätämisjärjestysperusteluihin ja niissä noudatettuun jäsentelytapaan. Viivästyskoron määrääjä laskemistapaa koskevien muutosehdotusten osalta voidaan siten todeta, ettei niillä puututa voimassa olevien velkasuhteiden olennaisimpaan sisältöön kuten velan pääomaan ja syntymisperusteisiin, vaan ainoastaan viivästyskorkoon, joka ei ole sellainen taloudellinen etu, jonka varaan kestävää liiketoimintaa voisi perustaa. Ehdotetut muutokset eivät myöskään koske sellaista jo kertynyttä viivästyskorkoa tai muuta konkreettista saatavaa, joka velkojalla lain voimaantullessa on, vaan uutta laskutapaa ryhdyttäisiin soveltamaan vasta lain voimaantulon jälkeen. Ehdotuksen mukaan kuluttaja ja asuntoveloissa uusi lakisääteinen viivästyskorko olisi enimmäiskorko myös silloin, kun velkasopimus on tehty ennen lain voimaantuloa. Konkreettisista sopimusehdoista riippuu kuinka suurta viivästyskoron alennusta kuluttajan hyväksi uudistus merkitsisi, mutta esimerkiksi ennen vuotta 1995 tehtyjen sitoumusten osalta alennus olisi esityksen mukaan tyypillisesti 5 7 prosenttiyksikköä suuruudeltaan. Toisaalta juuri näiden velkojen osalta perittävä %:n viivästyskorko on muodostunut velallisille esityksen mukaan kohtuuttomaksi, sillä nykyisin vallitseva korkotaso on merkittävästi alempi. Kyseiset korkeat viivästyskorot kohdistuvat esityksen mukaan myös erityisesti sellaisiin henkilöihin, joiden velkaongelmat johtuvat 1990 luvun alkupuolen lamasta ja sen erilaisista seurauksista. Toisaalta uudistuksen jälkeenkin kertyvä viivästyskorko kattaisi velkojan kustannukset takaisi riittävän hyvityksen maksuviivästyksestä eikä siten muodostuisi velkojaosapuolelle kohtuuttomaksi. Kysymys on siis tämän hetken oloja vastaavan kohtuullisen suhteen palauttamisesta velkasuhteen osapuolten välille. Näillä ja muilla HE:n säätämisjärjestysperusteluista ilmenevillä perusteilla voidaan katsoa, etteivät ehdotetut viivästyskoron määrää koskevat säännökset taannehtiviltakaan osin loukkaa velkasuhteiden osapuolten

5 5 omaisuudensuojaa nauttivia etuja. Säännösehdotusten taustalla on painavia yksilöllisiä ja yhteiskunnallisia syitä eikä ehdotus ole ristiriidassa suhteellisuusvaatimuksen taikka muiden perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten kanssa. Myös viivästyskoron sovittelua koskevien muutosehdotusten arvioinnissa voidaan tukeutua HE:n säätämisjärjestysperusteluihin. Perustuslakivaliokunnan käytännössä kohtuuttomien sopimusehtojen sovittelua koskevat säännökset on vakiintuneesti katsottu voitavan säätää tavallisella lailla niiden taannehtivuudesta huolimatta. Nyt esitetyissäkin muutoksissa on kysymys velkasuhteen osapuolten keskinäissuhteen tasapainottamisesta mahdollistamalla kohtuuttomien viivästyskorkoehtojen sovittelu. Niinpä tämänkään lain sovittelusäännöksiin ei liity valtiosääntöoikeudellisia ongelmia. Myöskään viitekorkoa koskevaan muutosehdotukseen esityksessä ei liity valtiosääntöoikeudellisia ongelmia. Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan 34/1998 vp hyväksynyt vastaavan viitekoron muutoksen. Edellä mainituilla perusteilla lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.

6 Juha Pöyhönen Velvoiteoikeuden professori Lapin yliopisto 6 EDUSKUNNANPERUSTUSLAKIVALIOKULE Asia: HE 232/2001 vp 1. YLEISTÄ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi viivästyskoron määrää ja alkamisajankohtaa koskevia korkolain säännöksiä. Muutettavia viivästyskoron määrää koskevia korkolain säännöksiä ehdotetaan yleensä sovellettavaksi myös lain voimaantulon jälkeen kertyviin viivästyskorkoihin silloinkin, kun sopimus viivästyskorosta on tehty tai maksuviivästys on alkanut ennen lain voimaantuloa. Ehdotettua säännöstä viivästyskoron sovittelusta voitaisiin soveltaa taannehtivasti myös ennen lainmuutosta tehtyjen sopimusten perusteella tapahtuneiden velallisten suhteen. Lakiehdotus vaikuttaa siten tietyissä ennen lainmuutosta tehtyjen sopimusten perusteella muodostuneissa velkasuhteissa tehtävään viivästyskoron oikeudelliseen arviointiin. Näiltä osin on kysymys siitä, että sopimusten perusteella osapuolille muutoin muodostuvan oikeusaseman ei anneta tietyin osin syntyä sen sisältöisenä kuin osapuolet siitä aikanaan tarkoittivat sopia. Tällaiseen taannehtivaan puuttumiseen on omaisuudensuojaa koskevan perusoikeussäännöksen pohjalta suhtauduttu kielteisesti. Sopimussuhteen koskemattomuus ei kuitenkaan ole muodostunut aivan ehdottomaksi. Taannehtivuuden sisältämän puuttumisen asianmukaisuutta on syytä arvioida perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten valossa. 2. VIIVÄSTYSKORKO OMAISUUTENA VARALLISUUSOIKEUDEN NÄKÖKULMASTA Korko on pääoman tuottoa. Tässä mielessä korko on yksi rahana ja pääomana ilmenevän varallisuuden ulottuvuuksia. Tästä syystä kun korkoon puututaan taannehtivalla lainsäädännöllä, puuttumisella on vaikutusta omaisuudensuojaan. Rahan ja pääoman ominaisuus tuottaa korkona toteutuu oikeudellisesti erilaisten luottojärjestelyjen kautta. Yksityisoikeudellisesi velkasuhteissa korko, myös nyt hallituksen esityksen kohteena oleva viivästyskorko, määräytyy kahdella tavalla, lain perusteella ja sopimuksen perusteella. Viivästyskorko on velkojalla oleva varallisuusarvoinen etuus siitä riippumatta, kummalla oikeudellisella perusteella, sopimuksen vai lain perusteella, velkojalle on syntynyt oikeus saada velalliselta velanmaksun viivästyessä hyvitystä. Omaisuudensuojan näkökulmasta eroa viivästyskoron oikeusperusteessa lakiin perustuvaan ja sopimukseen perustuvaan viivästyskorkoon voidaan pitää vähäisenä. Perusoikeuden rajoittamisen näkökulmasta on kummassakin olennaisesti kysymys velkasuhteen osapuolille muodostuneiden perusteltujen odotusten ja luottamuksen suojasta suhteessa velkasuhteen oikeudellisiin reunaehtoihin. Sama taustanäkökohta voidaan sopimukseen perustuvien asemien osalta muotoilla niin, että "varallisuusoikeudellisten oikeustoimien pysyvyyden suojan taustalla on ajatus oikeussubjektien perusteltujen odotusten suojaamisesta taloudellisissa asioissa" (PeVL 48/1998 vp). Joissakin tilanteissa viivästyskoron sopimiseen saattaa kuitenkin liittyä sellaista yksilöllistä sopimusharkintaa, jonka vaikutuksesta odotus viivästyskoron oikeudellisten määräytymisedellytysten muuttumattomuudesta muodostuu erityisen vahvaksi, ja jopa vahvemmaksi kuin odotukset lakiin perustuvan viivästyskoron muuttumattomuudesta. Sen vuoksi taannehtivan puuttumisen lain perusteella määräytyvään viivästyskorkoon on aiheellisesti katsottu voivan tapahtua monesti lievemmin edellytyksin kuin sopimuksen perusteella määräytyneen koron muuttamisen. Tämä pätee erityisesti siiloin kun ao. lakia on aikaisemminkin muutettu.

7 7 TAANNEHTIVUUDEN ARVIOIMINEN VIIVÄSTYSKORON MÄÄRÄÄ, VIIVÄSTYSKORON SOVITTELUMAHDOLLISUUKSIA JA VIITEKORON MUUTTUMISTA KOSKEVILTA OSILTA 3.1. Viivästyskoron määrä Viivästyskoron määrää on tarkoitus taannehtivasti alentaa tietyissä tilanteissa. Taannehtivuus vaikuttaa tyypillisesti tietyissä tilanteissa, joissa on kysymys yksityishenkilövelallisista. Velkaantumisen taustana voivat olla pääasiallisesti kolmentyyppiset olosuhteet. Ensinnäkin yksityishenkilö on saattanut olla henkilökohtaisessa vastuussa, esimerkiksi rintamansa takauksen perusteella, yritystoiminnassa syntyneistä veloista. Normaalisti tällöin on ollut kysymys yrittäjänä toimineesta henkilöstä tai hänen läheisestään kuten aviopuolisosta. Toiseksi on kysymys asumisen yhteydessä Mahtuneesta velkaantumisesta joko omistusasunnon hankkimiseen tai vuokran maksuun liittyvien velvoitteiden Kattamiseksi. Kolmanneksi on kysymys kulutusluottojen takaisinmaksun viivästymisestä. Pidettäessä silmällä taannehtivuuden taustalla vaikuttavia yhteiskunnallisia taipeita näissä tyypillisissä tilanteissa viivästyskoron taannehtivalla alentamisella voidaan nähdä yhteyksiä velallisten yhdenvertaisuuden toteuttamiseen. Yhdenvertaisuusnäkökohta on tässä se, että monesti varsin satunnaisesti määräytynyt velkaantumisen ajankohta saa olennaisia vaikutuksia siihen, millaiseksi viivästyskoron taso muodostuu. Viivästyskoron taannehtivuudella saavutetaan myös oikeudellista selkeyttä, joka sekin on perusteltu yhteiskunnallinen taive, taannehtivuus näyttäisi myös olevan välttämätön keino tuollaiselle selkeyttämiselle. Ilman taannehtivuutta muodostuisi tilanteita, joissa viivästyskorko pitäisi laskea usean eri aikoina annetun oikeudellisen säännöstön pohjalta. Viivästyskoron taannehtivasta alentamisesta aiheutuu haittaa ja kustannuksia velkojatahoille. Suurelta osin nämä tahot ovat pankkeja ja suuria perintätoimistoja, joilla on taannehtivuuden piiriin sijoittuvia vanhoja saatavia. Näiden tahojen mahdollisuudet hallinnoida kustannuksia, ja jakaa taannehtivuudesta aiheutuvat lisäkustannukset koko liiketoiminnan kannettavaksi, ovat hyvät (ns. kustannusten pulverisointi). Lisäksi vain osa taannehtivuuden laskennallisista kustannuksista on todellisia kustannuksia, sillä taannehtivuuden piiriin kuuluvista saatavista vain osa olisi keskimäärin tullut maksetuksi. Näissä tilanteissa olisi keinotekoista katsoa aiheutuneen luottotappion jakaantuvan siten, että kaikki saatavissa olleet suoritukset olisi katsottu vain viivästyskoron maksuksi. Lisäksi luottoliiketoiminnan tahojen, erityisesti rahalaitosten ja perintätoimistojen, liiketoimintaideana voidaan pitää kestävämpänä sitä, että liiketoiminnan kate tulee normaaliehtojen mukaan suoritettujen luottojen ns. juoksukorosta eikä niinkään aikanaan korkeiksi muodostuneista viivästyskoroista. Velkoja asemassa luottoja perivien tahojen odotukset korkeiden viivästyskorkojen muuttumattomuudesta eivät ole perusoikeuksien näkökulmasta erityisen suojan ansaitsevia. Siksi on omaisuudensuojan jakokulmasta helpommin perusteltavissa taannehtiva puuttuminen juuri viivästyskorkoihin Viivästyskoron sovittelumahdollisuuksien laajentaminen Hallituksen esityksessä on tarkoitus laajentaa viivästyskorkoon puuttumista kohtuuttomuustilanteissa eli milloin velallisen maksettavaksi tulevien viivästyskorkojen määrä on kohtuuttoman suuri verrattuna hänen taloudelliseen asemaansa. Sovittelulla lievennetään osapuolen asemaa taloudellisesti kohtuuttomaksi muodostuneessa tilanteessa. Tällaisen taannehtivuuden taustalla voidaan nähdä painavia yhteiskunnallisia taipeita. Laajenevat sovittelumahdollisuudet tuovat sovittelun piiriin sellaisia velallisia, jotka ovat viivästyneet velan maksussa ilman omaa syytään mutta eivät ole tähän vedonneet tai pystyneet vetoamaan. On myös perusteltua pitää hyväksyttävinä tavoitteina sellaisiakin vaikutuksia, jotka ulottuvat ylivelkaantuneisiin yksityishenkilöihin laajemminkin, kunhan velkaantuminen ei ole tapahtunut sopimattomasti. Sopimattomasti tapahtuneen velkaantumisen rajaamista taannehtivien sovittelumahdollisuuksien ulkopuolelle voidaan pitää myös velkojatahon intressien suhteellisen ja kohtuullisen huomioon ottamisen kannalta asianmukaisena.

8 Sovittelumahdollisuuksien laajentaminen taannehtivasti näyttäisi olevan välttämätöntä ainakin siltä osin kuin on kysymys oikeudellisen tilanteen selkeyttämisestä. Sovittelun oikeudelliset rajoitukset muodostuisivat ilman taannehtivuutta vaikeaselkoisiksi. 8 Sovittelu on aina kokonaisharkintaa, jossa tulee tapauskohtaisesti ottaa huomioon myös velkojatahon intressit Viitekoron muuttuminen Tavallisella lailla on vakiintuneesti katsottu voitavan säätää taannehtivia säännöksiä, jotka selventävät ja täydentävät voimassa olevia oikeussuhteita, ellei siten tuoda aineelliseen oikeuteen mitään olennaisesti uutta (PeVL 13/1986 vp, PeVL 4/1987, PeVL 8/1991 vp). Viitekoron muuttaminen hallituksen esityksessä ehdotetulla tavalla näyttäisi olevan vähäinen muutos, koska aikaisempi ja uuden viitekoron ero on, ainakin nykykokemuksen valossa, pieni. Lisäksi muutos on luonteeltaan pitkälti tekninen, kun sekä aikaisempi että uusi viitekorko määräytyvät rahamarkkinoilla käytettävien korkojen pohjalta. Viitekoron muuttamisen taustalla ovat Euroopan talous ja rahaliittoa koskevat järjestelyt, jotka edellyttävät siirtymistä yhtenäiseen eurooppalaiseen viitekorkojärjestelmään. Muutoksen välittömänä taustana on Euroopan Unionin maksuviivästysdirektiivi. Näistä syistä ehdotetut muutokset ovat perusteluiltaan hyväksyttäviä. 4. TILANTEEN VARALLISUUSOIKEUDELLINEN KOKONAISARVIOINTI Taannehtivilta vaikutuksiltaan ehdotetulla sääntelyllä näyttäisi olevan hyväksyttävät perusteet. Sääntelyllä edistetään painavia yhteiskunnallisia taipeita, erityisesti parannettaessa ylivelkaantuneiden yksityishenkilöiden oikeudellista asemaa. Tämän aseman parantaminen olisi vaikeaa, ja eräin osin jopa mahdotonta, ilman taannehtivuutta. Sääntelyssä on lisäksi otettu huomioon oikeasuhtaisuuden vaatimus muun muassa siten, että sopimattomasti velkaantuneet henkilöt on jätetty laajentuvien sovittelumahdollisuuksien ulkopuolelle. Laajentuvia taannehtivia sovittelumahdollisuuksia käytettäessä on myös velkojatahon intressit otettava yksittäistapauksessa huomioon. Tietyin osin on kysymys selkeyttävistä, teknisluonteisista muutoksista, joilla on taustanaan järjestelyt, jotka omaksuttiin Suomen liittyessä Euroopan talous ja rahaliittoon. Esittämilläni perusteilla katson, ettei tilanteen sopimusoikeudellinen kokonaisarviointi johda siihen, että lainmuutos olisi säädettävä perustuslainsäätämisjärjestyksessä.

9 Veli Pekka Viljanen HE 232/2001 vp VIIVÄSTYSKORKOA KOSKEVAN LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTTAMISESTA Eduskunnan perustuslakivaliokunta Sopimusten pysyvyyden perustuslain suojasta Hallituksen esitykseen liittyvät valtiosääntöoikeudelliset kysymykset liittyvät säännöksiin, joilla puututaan voimassa olevien yksityisoikeudellisten sopimusten pysyvyyteen. Tämän vuoksi tarkastelen ensin lyhyesti yleisellä tasolla kysymystä sopimusten pysyvyyden suhteesta perustuslakiin. Perustuslakivaliokunnan vakiintuneen käytännön ja perustuslain esitöiden mukaan sopimusten pysyvyys kuuluu perustuslain 15 :ssä turvatun omaisuuden suojan piiriin. Perusoikeusuudistuksen esitöissä viitataan perustuslakivaliokunnan käytännössä suhtaudutun torjuvasti siihen, että tavallisella lailla puututaan taannehtivasti yksityisten välisiin varallisuusoikeudellisiin sopimussuhteisiin. Samalla käy kuitenkin selvästi ilmi, ettei tällainen taannehtivuuskielto ole ehdoton, vaan pääsääntö, josta on olemassa merkittäviä poikkeuksia. (Ks. HE 309/1993 vp, s ). Jo ennen perusoikeusuudistusta perustuslakivaliokunta korosti taannehtivuuskiellon suhteellisuutta (PeVL 28/1994 vp): "Perustuslakivaliokunnan melko runsas tulkintakäytäntö osoittaa, ettei kysymys ole ehdottomasta suojasta. Voimassa oleviin sopimuksiin on esimerkiksi voitu ulottaa kohtuullistamismahdollisuus (PeVL 3/1982 vp); oikeussuhteiden selventämistä on pidetty mahdollisena, kunhan aineelliseen oikeuteen ei tuoda olennaisesti uutta sisältöä (PeVL 3/1960 vp); materiaalisista oikeuksista tehtäviä täytäntöönpanoluonteisia prosessitoimia koskevia järjestelyjä on toteutettu tavallisella lailla (PeVL 23/1992 vp)." Perusoikeusuudistuksen jälkeen perustuslakivaliokunta on lukuisissa tulkintaratkaisuissaan omaksunut taannehtivuuskiellon suhteellisuutta korostavan linjan. Sen seikan, että lakiehdotuksella puututaan ennen lain voimaantuloa syntyneisiin yksityisoikeudellisiin sopimussuhteisiin, ei ole katsottu muodostavan ehdotonta estettä säätää tällaisesta puuttumisesta tavallisella lailla (Ks. esim. PeVL 27/1996 vp, PeVL 29, 33, 34 ja 37/1998 vp). Käsitykseni mukaan linja on perusteiltaan oikea: tilanne, jossa ennen lain voimaantuloa solmittu yksityisten välinen sopimus voisi poistaa kokonaan lainsäätäjän kompetenssin säätää tavallisella lailla sopimuksen sisältöön vaikuttavista kysymyksistä, johtaisi käytännössä mahdottomaan asetelmaan, jopa lainsäädännölliseen umpikujaan. Tällainen

10 tulkinta estäisi lainsäätäjää reagoimasta tehokkaasti mittaviinkaan yhteiskunnallisiin epäkohtiin (esim. ylivelkaantuneiden asema), jos nämä ovat yhteydessä voimassa oleviin sopimussuhteisiin. Ymmärtääkseni sopimusten pysyvyyden suojaa koskeva perustuslakivaliokunnan viime vuosien lausuntokäytäntö ilmentää ajattelua, jonka mukaan lainsäädännöllistä puuttumista voimassa oleviin sopimussuhteisiin on tarkasteltava samoista lähtökohdista kuin muunlaisen omaisuudensuojaan puuttumisen (esim. omistajan käyttörajoitusten) sallittavuutta, jonka arvioinnin perustuslakivaliokunta on perusoikeusuudistuksen jälkeen johdonmukaisesti kiinnittänyt perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten täyttymisen arviointiin (ks. esim. PeVL 2 ja 21/1996 vp). Siten sen arvioinnissa, onko kyseessä perustuslain 15 :n kannalta sallittu puuttuminen ennen lain voimaantuloa syntyneiden yksityisoikeudellisten sopimusten sisältöön, on merkitystä erityisesti sillä, onko tällaiselle puuttumiselle osoitettavissa perustuslain kannalta hyväksyttävä peruste (rajoitusperusteen hyväksyttävyysvaatimus) ja voidaanko tällaista puuttumista pitää perustuslain omaisuudensuojasäännökseen kiinnittyvän suhteellisuusvaatimuksen mukaisena. Suhteellisuusvaatimuksen täyttymistä arvioitaessa on merkitystä muun muassa sillä, kuinka pitkälle sopimussuhteisiin ehdotetaan puututtavaksi ja voidaanko ehdotettua sääntelyä pitää alkuperäisten sopijapuolten kannalta kohtuullisena. Perustuslakivaliokunta onkin kiinnittänyt valtiosääntöarvioinnissaan huomiota juuri siihen, etteivät uudet säännökset muodostu kohtuuttomiksi alkuperäisiin sopimusehtoihin verrattuna (ks. esim. PeVL 34/1998 vp) ja siihen, kuinka merkittävä asiallisesti taannehtiva puuttuminen olisi (ks. esim. PeVL 27/1996 vp ja 29/1998 vp). Jäljempänä tarkastelen ehdotusta tältä osin edellä esittämistäni yleisistä lähtökohdista. Valtiosääntöoikeudellinen arvioni lakiehdotuksista on samansuuntainen kuin, mihin hallituksen esityksen poikkeuksellisen korkeatasoisissa ja perusteellisissa säätämisjärjestysperusteluissa on päädytty, minkä vuoksi olen seuraavassa pitänyt riittävänä hallituksen esitystä jonkin verran yleisluonteisempaa tarkastelua. 2. Valtiosääntöoikeudellinen arviointi 2.1. Korkolain muuttamista koskevan lakiehdotuksen (1. lakiehdotus) siirtymäsäännöksen 2 momentin mukaan lakia sovelletaan lain voimaantulon jälkeen kertyvään viivästyskorkoon, vaikka velan oikeusperuste on syntynyt ennen lain voimaantuloa. Siirtymäsäännöksen 3 momentissa säädetään tuomioistuimen velvollisuudesta lain voimaan tullessa vireillä olevassa asiassa viran puolesta vahvistaa luonnolliselta henkilöltä perittävä viivästyskorko laissa säädetyn enimmäismäärän mukaiseksi. Siirtymäsäännöksen 4 momentissa puolestaan säädetään eräissä tapauksissa viivästyskoron määrän rajoittamisesta myös tilanteissa, joissa luonnollinen henkilö on ennen lain voimaantuloa annetun tuomion tai muun ulosottoperusteen mukaan velvollinen suorittamaan viivästyskorkoa. Rajoitusperusteen hyväksyttävyysvaatimuksen kannalta taannehtivuudelle on tältä osin osoitettavissa perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävä peruste. Kyse on yksityisten luonnollisten henkilöiden kulutus ja asuntoluottojen velkasuhteisiin perustuvien viivästyskorkojen määrään vaikuttavasta sääntelystä, jolla pyritään

11 alentamaan viivästyskorkojen määrää tällaisissa velkasuhteissa. Tarkoituksena on parantaa tällaisten objektiivisesti arvioiden heikommassa asemassa olevien velallisten asemaa, erityisesti niissä tilanteissa, joissa korkeat viivästyskorot rasittavat kohtuuttomasti velallisia ja muodostavat esteen velkaongelmien pysyvälle ratkaisemiselle. Suhteellisuusvaatimuksen kannalta pidän olennaisena sitä, että taannehtiva puuttuminen kohdistuu ainoastaan viivästyskorkoseuraamukseen, eikä sopimussuhteen keskeisiin kysymyksiin, kuten varsinaiseen velkapääomaan tai velan syntymisedellytyksiin. Viivästyskorkoa ei yleisesti voida pitää sellaisena velkasuhteen ulottuvuutena, johon velkoja lähtökohtaisesti liittäisi erityisiä tuotto odotuksia, vaan kyse on velan takaisinmaksun viivästymiseen liittyvästä liitännäisseuraamuksesta. Korkolain muutettua viivästyskoron määräytymistapaa ei myöskään voida pitää sopimusosapuolten kannalta kohtuuttomana. Muutos tältä osin ei ainakaan yleisesti ottaen ole luonteeltaan sellainen, että se olisi vaikuttanut merkittävällä tavalla alkuperäisen velkasuhteen syntymiseen, jos muutos olisi ollut jo tuolloin osapuolten tiedossa. Ehdotus ei täten ole ongelmallinen myöskään suhteellisuusvaatimuksen näkökulmasta Ensimmäisen lakiehdotuksen siirtymäsäännöksen 5 momentin mukaan lain 11 :n nojalla voidaan luonnollisen henkilön maksettavia viivästyskorkoja, jotka perustuvat ennen lain voimaantuloa syntyneeseen velkasuhteeseen, voidaan sovitella. Taannehtiva sovittelumahdollisuus sisältyy myös 3. lakiehdotuksen siirtymäsäännökseen. Sopimusehtojen sovittelussa on kyse tilanteesta, jossa yksittäistapauksessa alkuperäisen sopimusehdon soveltaminen on muodostunut kohtuuttomaksi. Tällainen sovittelu pyrkii siten oikeudenmukaisuuden toteuttamiseen yksittäistapauksessa. Perustuslakivaliokunnan vakiintuneen ja pitkäaikaisen tulkintakäytännön (ks. jo Pe VL 3/1982 vp) mukaan perustuslain omaisuudensuojasäännöksestä ei johdu esteitä tällaiselle sopimuksen taannehtivalle kohtuullistamiselle Voimaantulo ja siirtymäsäännöksen 7 momentissa säädetään aikaisempiin sopimuksiin nähden viitekoron muuttumisesta tilanteessa, jossa aikaisemmin sovellettuja viitekorkoja ei enää vahvisteta. Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan 34/1998 vp vastaavankaltaisessa asetelmassa todennut tällaisessa erikoistilanteessa lähtökohtaisesti sallituksi säätää lailla kyseisten korkojen korvautumisesta tavalla, joka ulottuu myös voimassa oleviin sopimuksiin. Säännökset eivät myöskään arvioni mukaan tältä osin muodostu alkuperäisiin sopimusehtoihin verrattuna kohtuuttomiksi, joten estettä sääntelyn taannehtivuudelle ei nähdäkseni ole siltäkään osin olemassa. Yhteenvetona totean, että hallituksen esitykseen sisältyvät lakiehdotukset ovat käsitykseni mukaan sopusoinnussa perustuslain kanssa, ja ne voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.