LUONTO HELSINGISSÄ. A r t o N i r o n e n

Transkriptio

1 LUONTO HELSINGISSÄ A r t o N i r o n e n 122

2 SÄÄ JA VUODENAJAT HELSINGISSÄ Helsingissä on lämpimän Golf-virran ansiosta lämpimämpi ilmasto kuin vastaavilla leveysasteilla esimerkiksi Pohjois-Amerikassa. Helsingin keskilämpötila on kesällä C, mutta hellepäivinä lämpöä voi olla +30 C ja ylikin. Talvikuukausien keskilämpötila on C, mutta sää vaihtelee nopeastikin vesisateesta ja muutamasta plusasteesta kireään paukkupakkaseen ja lumituiskuun. Vaihtelevasta säästä johtuen retkeilijän on hyvä käyttää useita ohuita vaatekerroksia, joita voi poistaa tai lisätä tarpeen mukaan. Suomen luonnon hienoimpia piirteitä ovat vuodenaikojen voimakkaat vaihtelut. Maisemat saavat hyvin erilaisia ilmeitä ja samassa paikassa on mielenkiintoista vierailla eri vuodenaikoina. Talvi Ensilumi sataa yleensä marraskuun lopulla, mutta se sulaa tavallisesti parissa päivässä. Alkutalvi ennen lumen tuloa on kaamosta parhaimmillaan tai pahimmillaan. Hämärän hetket viipyvät aamulla ja illalla pitkään. Usein sateisenkin hämärän katkaisevat yksittäiset kirkkaat päivät, jolloin on vaikea uskoa, että on kyse samasta paikasta. Joulukuiset päivät ovat lyhyimmillään alle kuusi tuntia. Talvipäivän seisauksena aurinko nousee klo 9.24 ja laskee Auringon korkeuskulma on vain 6,5 astetta ja auringonvalo vaikuttaa punertavalta. Helsinki saa pysyvän lumipeitteen keskimäärin joulupäivänä, kaksi kuukautta myöhemmin kuin Lappi. Lumen sataessa kaupunki kaunistuu ja valoa on enemmän. Avoin meri ja vastasatanut lumi ovat kaunis yhdistelmä, jota voi ihailla esimerkiksi Kaivopuistossa. Alkutalvesta satava lumi pysyy paremmin sisämaassa kuin rannikolla. Esimerkiksi Nuuksiossa saattaa olla mahdollista hiihtää samaan aikaan, kun Helsingissä asia ei tule edes mieleen. Samoin Nuuksion lammet jäätyvät aikaisemmin kuin merenlahdet. Huomaa, että vaikka pakkasta ei olisi alkutalvesta paljon, meren ollessa avoinna, ja tuulen vinkuessa, ilma tuntuu kylmemmältä. L U O N T O - RETKIOPAS HELSINGIN LUONTOON 123

3 Pakkaset ovat kireimmillään tammi- ja helmikuussa. Tällöin on mahdollista nähdä satunnaisesti revontuliakin, ehkä pari kertaa talvessa, mutta varsinaisesti niitä nähdään Lapissa. Tähtitaivas on keskitalven pakkasilla kirkkaimmillaan ja näkyy parhaiten siellä, missä kaupungin valot eivät valaise taivasta. Pukeutumisessa kannattaa huomioida, että tuuli lisää pakkasen purevuutta avoimilla alueilla. Lunta sataa lisää ja maaliskuun puolivälissä sitä on keskimäärin 32 cm. Valokin lisääntyy. Aurinkoisena lopputalven päivänä on huikaisevan kirkasta ja retkeläinen saa siristellä hämärään tottuneita silmiään. Erityisesti hohtavilla hangilla hiihtävän kannattaa suojata kasvojensa iho aurinkovoiteella ja ottaa mukaan aurinkolasit, kun ultraviolettisäteilyn määrä on korkeimmillaan. Kevät Päivän piteneminen ja sulava lumi tuovat kevään maaliskuusta alkaen. Huhtikuussa kevät tulee jo kohisten: varhaisimmat kevätkukat ilmestyvät valoisille kasvupaikoilleen, ensimmäiset perhoset lentävät ja taivaalla etenevät muuttolintujen parvet. Kuun lopulla loputkin vedet vapautuvat jääpeitteestään. Lämpötila on yleensä plussan puolella, mutta öisin on pikkupakkasia. Toukokuu on kevään ja alkavan kesän juhlaa ja viljelyksillä käydään kylvötöihin. Matalissa vesissä kuuluu molskahduksia kalojen kutiessa ja sammakot kurnuttavat etenkin hämärissä. Lehdot ovat kauneimmillaan ja metsät täyttyvät lintujen laulusta. Soidinmenot ovat parhaimmillaan. Kuitenkin takatalvi ja lumisade voivat yllättää, vielä toukokuun alkupuolellakin. A r t o N i r o n e n 124

4 Retkeilijän on hyvä huomata, että lämpötila vaihtelee keväällä päivän mittaan: korkeapaineen aikana varhaisaamulla voi olla jopa pakkasta (lämmin päähine ja käsineet tarpeen), mutta iltapäivän lämmössä saattaa riittää t-paita. Kevät tulee myös Helsingissä eri paikoissa eri aikaan: toukokuinen saaristo on kylmän meren tähden 1-2 viikkoa jäljessä sisämaan keväästä. Tämän huomaa kasvien kukinnassa ja se kannattaa huomioida myös omassa pukeutumisessa. Varaa retkelle ulkosaaristoon riittävästi vaatetta vielä kesäkuun alussakin. Pipo, käsineet ja talvitakki eivät ole liioittelua! Kevät on Helsingissäkin tapahtumiltaan ehkä voimakkain vuodenaika, jolloin iloitaan talven taittumisesta. Ihmiset tulevat päiväkävelyiltä pajunkissat mukanaan. Suurkirkon portailla istutaan kasvot aurinkoon päin. Vantaanjoen jäidenlähtö kerää katsojia ja Viikin peltoteillä on hämmästyttävän monella ulkoilijalla kiikarit kaulalla. Onko pääskysiä jo näkynyt? Kesä Kesällä nautitaan talven aikana kaivatusta valosta ja lämmöstä. Kesäkuussa ja heinäkuussa on usein muutama kunnon hellejaksokin. Kesäkuussa luonnossa tapahtuu paljon: pesinnät ovat kiihkeimmillään ja kevätkasvien vaaleanvihreä loisto kalvakassa maaperässä on vaihtunut kaikkinaisen vihreyden puhkeamiseen. Pieni miinus: hyttyset ovat saapuneet inisemään iltahämärään ja ihmisen paljaan ihon vaiheilla tapahtuu usein seuraava prosessi: ininä- A r t o N i r o n e n 125

5 nipistys-läiskäys-kutina. Tämä vaiva on kaupunkialueilla ja saariston tuulissa yleensä olematon, mutta etenkin kosteissa metsissä joskus kiusallista. Hyttyskarkote auttaa. Valoa riittää: sydänyöllä hämärtää vain hiukan. Päivän pituus on enimmillään melkein 19 tuntia. Juhannuksena aurinko nousee Helsingissä klo 3.55 ja laskee Auringon korkeuskulma on 53 astetta. Heinäkuu on suomalaisten suosituin lomakuukausi, jolloin säät ovat keskimäärin parhaimmat. Heinäkuun keskilämpötila on Helsingissä +17. Vedet lämpenevät aremmillekin uimareille. Eläimet kasvattavat poikasiaan. Linnut lopettavat laulunsa viimeistään kuun loppupuolella. Asiaan kuuluva pukeutuminen vaihtelee päivän säästä ja paikasta riippuen uimapuvusta ohueen pitkähihaiseen vaatetukseen. Merenrannalle kannattaa ottaa mukaan lähes aina pitkähihaista, joka suojaa tuulelta tai auringon polttavalta heijastukselta. Kesä jatkuu yleensä elokuun lopulle. Illat alkavat taas pimentyä, mutta ovat miellyttävän lämpimiä. Elokuu on erinomaista aikaa liikkua saaristossa. Rantaniityt kukkivat ja merivesi on lämpimimmillään. Elokuu on nimensä mukaisesti sadonkorjuun aikaa, jolloin kasvu valmistuu luonnossa. Nuoria lintuja ja eläimiä liikkuu joka puolella ja vihreys on suurimmillaan, paikoin jopa viidakkomaista. Lintujen muutto on alkanut huomaamattomasti ja etenkin laululintujen nokat osoittavat yötaivaalla etelään. Vuoden komeimmat ukonilmat ajoittuvat usein elokuuhun. Syksy Syyskuussa ilmasto on edelleen miellyttävä. Sateet ja poutasäät vuorottelevat. Sadevarusteet, ainakin repussa, ja vettä pitävät jalkineet ovat tarpeen. Kasvillisuus on edelleen hyvin esillä ja nyt on myös paras sienestysaika. Metsien puolukat kypsyvät poimittaviksi. Syksy tulee voimakkaimmin syys-lokakuun vaihteessa. Aamutaivaalla kiiruhtavat muuttolinnut ja Helsingissä on puissa syksyn väriloisto: ruska. Lokakuun aikana lehdet alkavat pudota puista ja ilma muuttuu koleaksi. Syksyyn ajoittuvat vuoden kovimmat tuulet, jopa myrskyt, jotka vaikuttavat myös meriveden korkeuteen. Kalamiehet koettavat saada aaltojen tyrskyistä saaliiksi taimenia. Lohikalat ja siika nousevat kutemaan 126 RETKIOPAS HELSINGIN LUONTOON - L U O N T O

6 A r t o N i r o n e n Vantaanjokeen. Marraskuun lopulla odotellaan jo talven tuloa. Hämärä ja kosteus vallitsevat. Lehtipuiden rungot paljastavat muotonsa parhaiten. Pikkulintuja etsiytyy ruokintapaikoille. Suomen sääennustukset lyhyesti: Merisää Helsingissä: L U O N T O - RETKIOPAS HELSINGIN LUONTOON 127

7 HELSINGIN LUONNON ERITYISPIIRTEITÄ Helsinki, Itämeren tytär, on nopeasti kasvava pieni suurkaupunki Suomenlahden pohjoisrannan niemellä. Helsinki sijaitsee tammi- ja havumetsävyöhykkeen rajalla. Luontomme on välimaastoa rehevän Euroopan ja karun idän taigan välillä. Ikikivanha maaperä kohoaa meren alta Helsingissä ei maa juuri tärise, koska olemme vakaalla paikalla mannerlaatan keskiosissa. Geologian kannalta täällä on näkyvissä hyvin vanhaa ja hyvin nuorta, mutta ei mitään siltä väliltä. Helsingin geologisen kirjan ensimmäiset sivut ovat kovaa kalliota, viimeiset irtonaista ja pehmeää maaperää. Helsingin ja koko Etelä-Suomen kallioperä kuuluu svekofenniseen vuorijonovyöhykkeeseen, joka syntyi vähän alle 2000 miljoonaa vuotta sitten. Missä kallioperä on paljaana, on nähtävissä vain tuon vuoriston kuluneita juuriosia, itse vuoristo on kulunut pois jo aikoja sitten. Suomesta puuttuvat nuoremmat, korkeahuippuiset vuorijonot. Helsingin vallitseva kivilaji on suonigneissi, jota kutsutaan myös migmatiitiksi, seoskiveksi. Se on J a r i K o s t e t 128

8 harmaan tai tumman gneissin ja punaisen graniitin seosta. Helsingin luontoa on viimeiset vuosituhannet muokannut eniten jääkausi ja viime vuosisatoina ihmiset. Viimeisen jääkauden loputtua noin vuotta sitten maa alkoi kohoamaan. Esimerkiksi Helsingin nykyisen kantakaupungin alueet olivat vielä 4000 vuotta sitten vielä meren alla. Eduskuntatalon kohdalla oli tosin jo pieni kalliosaari. Maa kohoaminen on hidastunut, mutta se on vielä noin 21 cm sadassa vuodessa. Muistettakoon myös, että nykyiset avokalliot ovat entisiä luotojen huippuja, jotka aallokko on huuhtonut paljaiksi. Etenkin saaristo on edelleen jatkuvassa muutostilassa. Tällä hetkellä Helsingissä on saaria yli 300. Pieniä luotoja nousee vieläkin hiljalleen meren alta ja merenlahdet mataloituvat, kunnes kuivuvat rantaniityiksi. Näin ovat syntyneet mm. Viikin peltoalueet. Merenrantaniityt muuttuvat vähitellen rantametsiksi ja saaret kuroutuvat kiinni mantereeseen. Viime vuosisatoina myös ihmiset ovat vallanneet maata mereltä. Toisaalta ihmisen toimesta meren pintaa saattaa jatkossa kohottaa kasvihuoneilmiön voimistumisesta aiheutuva jäätiköiden sulaminen. Helsingistä puuttuvat elämän kehityksestä kertovat fossiilipitoiset kerrostumat, joita löytyy jo Virosta. Vanhaa kallioperää peittää Helsingissä kalliohuippuja lukuun ottamatta maaperä, joka on yleensä syntynyt mannerjäätikön kallioperästä irrottamista aineksista viimeisen jääkauden aikana. Maaperä on yleensä peruskalliosta jään irrottamaa kivimurskaa eli moreenia. Laaksoissa on savea, harjuissa puolestaan hiekkaa ja soraa. Jääkauden loppuajan sulamisvirrat n vuotta sitten loivat Helsinkiin harjuja. Jääkaudet tekivät kallioihin hiidenkirnuja. Helsingin seudun siirtolohkareet eli hiidenkivet kulkeutuivat tänne jääkauden loppupuolella suurten jäävuorien mukana. Leiripaikoista suurkaupungiksi Ensimmäiset Helsingin seudulta löydetyt ihmisten jätökset ovat 8000 vuotta vanhoja. Nämä ihmiset söivät hylkeitä, karhuja ja majavia kolmisenkymmentä kilometriä pohjoiseen nyky-helsingistä sijainneilla L U O N T O - RETKIOPAS HELSINGIN LUONTOON 129

9 rantanuotioillaan. Helsingin niemi oli tuolloin vielä kokonaan veden alla. Merenpinta oli n. 60 m korkeammalla kuin nykyään ja Helsingin kohdalla vain korkeimmat kalliot muodostivat muutamia kareja. Vantaaseen nouseva taimen houkutteli asutusta jokivarteen luvulla suomalaiset kiistelivät kalastusoikeuksista Virosta tulleiden saksalaismunkkien kanssa. Helsingin kaupunki syntyi hallintopäätöksillä, useampaan kertaan ja kahteen eri paikkaan, kun se ei muuten ollut syntyäkseen. Vuonna 1550 Ruotsin kuninkaan mahtikäskyä seuranneilla porvarien pakkosiirroilla luotiin kaupunki tullien keräämiseksi Viron kanssa käydystä kaupasta. Tuo Vanhakaupunki, kyläpahanen, kituutti lohikosken partaalla Vantaanjoen suussa sata vuotta. Lahden pohjukka osoittautui kuitenkin liian matalaksi isommille aluksille. Siksi kaupunki siirrettiin nykyiselle paikalleen, jossa sitä ennen ei ollut asutusta. Helsingin nykyinen kantakaupunki lähistöineen oli suurimmaksi osaksi vielä vähän yli sata vuotta sitten Suomenlahden rannikkoalueen luontoa. Kallioisen merenniemen pinnanrakenne oli perin epätasaista. Kun kaupungin väkiluvusta alkavat tilastot vuonna 1750, oli täällä 250 kotitaloutta, joissa eli 1500 henkeä. Suomenlinnan linnoitustyöt kiihdyttivät puuston hävitystä ja tuhosivat Helsingistä täällä aikaisemmin kasvaneita tammimetsiä. Helsingin väkiluku kasvoi 1800-luvun puoliväliin mennessä henkeen, Suomen suurimmaksi kaupungiksi. Koko Suomen asukasluku oli tuolloin 1,6 miljoonaa luvun lopulla kaupunkirakentamisen lisääntyessä kalliomaaston hankalaa pinnanmuodostusta louhittiin tasaisemmaksi laajoilla alueilla. Veden ja saarien mosaiikkia hävisi paljon niemeltä, jonne kaupunki alkoi levittäytyä. Ydinkeskustaan työntynyt matala, ruovikkoinen merenlahti Gloet - aikansa pioneeriornitologien lintupaikkana tuntema - täytettiin 1800-luvun alkupuolella. Myös pieniä järviä, puroja ja soita kuivatettiin. Kaupungin edustalta hävisi parikymmentä saarta maamassojen alle. Myös puistoissa kallioita peitettiin täyttömaalla. Siellä täällä kantakaupungissa jokin kallionhuippu nostaa päätään edelleen, vaikka kallioita on hävitetty tähän päivään asti. 130 RETKIOPAS HELSINGIN LUONTOON - L U O N T O

10 Kuten alkuperäiset kalliot, myös havupuut ovat hävinneet melkein kokonaan kaupungin keskustasta. Kantakaupungin ulkopuolella, köyhemmälle kansalle tarkoitetuissa kansanpuistoissa (Seurasaari, Mustikkamaa) säilyi nykypäivään asti enemmän alkuperäistä pinnanmuodostusta kallioineen sekä alkuperäistä puustoa, kuten mäntyjä, kuusia, tervaleppiä ja haapoja. Ennen toista maailmansotaa Helsingin väkiluku oli yli , vaikka kaupunkiasutus oli levinnyt enimmäkseen vain Helsinginniemelle kantakaupungin ympärille. Vasta toisen maailmansodan jälkeen pääkaupunkimme laajeni esikaupunkeina laajalle ympäristöönsä. Pohjoisessa syntyi Vantaa ja lännessä Espoo. Näihin ilmansuuntiin kuljettaessa kaupunkimaista asutusta on yli parikymmentä kilometriä. Idässä Helsinki loppuu jyrkemmin ja nopeammin maaseutuun, Sipooseen. Sipoon kunnan alueella asui vuoden 1999 lopussa vain asukasta, mutta sinnekin on syntymässä uusia asuntoalueita. Vuoden 2004 lopussa Helsingin väkiluku oli Ympäristökunnat mukaan luettuna metropolialueen väkiluku ylittää nykyään puolitoista miljoonaa. Kansainvälisessä mittakaavassa Helsingin seutu on Suomen ainoa suurkaupunkialue. Syntyvyys, muutto ulkomailta ja ennen kaikkea Suomen väestön voimakas muuttoliike etelään pääkaupunkiseudulle kasvattaa Helsingin väestöä nykyään noin 4000:lla hengellä vuodessa. Helsingin rakennettu alue sekä tiivistyy että leviää ympäristöseuduille. Rakentamista lisää myös se, että ihmiset asuvat väljemmin. Vuonna 1975 käytössä oli keskimäärin 24 asumisneliötä henkeä kohden, nykyään jo 31 neliötä. Paljon outoja kasveja Pääkaupungin ihmispaljous on tuhonnut ja muuttanut luonnonympäristöä, mutta myös luonut uudenlaisia kulttuuriympäristöjä, joiden myötä etenkin kasvisto on monipuolistunut. Helsingin kasvisto on lukumääränsä perusteella Suomen monipuolisin. Kasvilajiston rikkautta nostavat vierasperäiset lajit eli tulokkaat, jotka ovat saapuneet ihmisen tahattomalla avulla tai hänen varta vasten tuominaan hyötykasveina. Helsingissä elää nyt lähes 1100 putkilokasvilajia (kukkakasvia ja sanikkaista). Helsingin keskustassa kasvaa villiä kasvilajia neliökilometrillä, kantakaupungin laidoilla L U O N T O - RETKIOPAS HELSINGIN LUONTOON 131

11 peräti lajia. Suomen harvaan asutuilla seuduilla kasvilajimäärät ovat huomattavasti pienempiä, Etelä-Suomessa suunnilleen lajia neliökilometrillä. Monet kasvilajeista ovat saapuneet Helsinkiin jo niin varhain, ettei saapumisesta ole muistiinpanoja. Purjelaivojen mukana tuli satamakaupunkiin uusia kasveja. Vajaalastissa palaavien laivojen ruumaan otettiin ulkomailla painolastiksi maata, joka sitten tyhjennettiin kotisatamissa. Vain harvat tulokaskasvit ovat pystyneet asettumaan muokkaamattomiin luonnonympäristöihin. Ihminen on luonut täällä monenlaisia keinotekoisia ympäristöjä, joissa alkuperäisen kasviston kilpailukyky on heikentynyt ja tulokkaat saaneet hyvää jalansijaa. Juuri ratapihat, pientareet, pihat, viljelykset, istutukset, joutomaat, hiilikasat, kivimuurit ja asfalttikentät ovat tulokkaiden valtakuntaa. Nisäkkäissäkin tulokkaita Helsingissä esiintyvät lähes kaikki Etelä-Suomen nisäkäslajit, lukuun ottamatta laajoja metsäalueita tarvitsevia suurpetoja ja liito-oravaa. Helsingin tunnuseläin orava esiintyy niissä kantakaupunkia lähellä olevissa puistoissa, joissa on havupuita. Kulttuurialueita suosivasta rusakosta on tullut Helsingin kaupunkijänis. Metsäjänis elää Helsingissä saaristossa ja metsäalueilla. Ketut ovat Helsingissä viime vuosina alkaneet kaupungistua. Metsäkauris on viime vuosina lisääntynyt Helsingin seudulla ja nähty mm. Laajalahdella ja Viikissä. Ihmisen kuljettamina on Helsinkiin ja muualle Suomeen kotiutunut 1900-luvulla myös useita nisäkäslajeja. Siilin suomalaiset kuljettivat Virosta ja Ruotsista 1800-luvun lopussa pihapiiriensä lemmikiksi. Siili on yleinen lähellä kantakaupunkiakin isommissa puistoissa, vaikka autoliikenne koituu sille usein turmioksi. Pohjoisamerikkalaisia tulokkaita ovat piisami, minkki ja valkohäntäpeura. Helsingissä nykyään yleinen piisami levittäytyi tänne suomalaisten tekemistä istutuksista 1920-luvulla. Tarhakarkulainen minkki on nykyään yleinen Helsingin viheralueiden rannoilla. Alkuperältään aasialainen supikoira on levinnyt Suomeen venäläisten alueilleen tekemistä istutuksista. 132 RETKIOPAS HELSINGIN LUONTOON - L U O N T O

12 Kaupunkilinnut Helsingin kaupungin alueella pesivät useimmat eteläsuomen tavalliset lintulajit. Täältä puuttuu soilla pesivät kahlaajat ja suuria metsäalueita tarvitsevat kanalinnut ja havumetsien pöllöt. Koska merta kuuluu paljon kaupungin alueeseen, pesivät täällä myös kaikki tavallisimmat saaristolajit. Helsingissä elää kolme istutettua lintulajia: kesykyyhky, fasaani ja kanadanhanhi. Talvehtivat vesilinnut ovat Helsingin pienikokoisissa sulissa melkein vain sinisorsia. Keskieurooppalainen vesilintukirjo puuttuu kylmän ilmastonkin takia. Nykyään saariston harmaa-, selkä- ja kalalokkeja pesii runsaasti keskusta-alueidenkin talojen katoilla. Harakat ja varikset ovat alkaneet viime vuosikymmeninä pesiä melko pelottomina keskustassa. Korkeasaaresta täydennystä saaneet valkoposkihanhet pesivät kaupungin edustan luodoilla ja kulkevat luottavaisesti suurina parvina nurmikentillä. Helsingistä puuttuvat monet eteläisemmän Euroopan kaupungeissa esiintyvät lintulajit. Kaupunkikyyhkymme pulu eli kesykyyhky saanee kohta seuraa: sepelkyyhky on kotiutunut jo esikaupunkeihin. Levinneisyydeltään pohjoiset räkättirastas ja punakylkirastas ovat kaupunkierikoisuuksiamme, joita ei tavata Länsi- Euroopan kaupungeista. Laulurastas, punarinta ja peukaloinen eivät puolestaan Helsingissä ole asettuneet puistoihin, vaan ovat pysyneet havumetsien asukkeina. A r t o N i r o n e n 133

13 Helsinkiläinen talvi ja ihmisluonne Helsinki on niitä harvoja pääkaupunkeja, jossa meri jäätyy vuosittain. Ilmastoltaan leudommasta suunnasta tuleva matkaaja kokeekin rajuimman kontrastin omaan maahansa saapuessaan tänne talvella. Pohjoisen lyhyt päivä, kylmyys, lumi ja jää tarjoavat rohkealle retkeilijälle kuitenkin omia erityisnautintojaan, kuten eläinten jälkien kirjoittamia tarinoita ja jääkiteistä kimmeltäviä talvisiementäjäkasveja. Lintuja on vähän, mutta nisäkkäiden olemassaolosta saa parhaimman käsityksen juuri talvella. Vaeltelevia pohjoisia lintuja, kuten urpiaisia ja tilhiä, saapuu tännekin. Talvi on hyvä vuodenaika kohdata Helsinki. Vielä alle sata vuotta sitten, aikana ennen jäänmurtajia, jäätyvä Itämeri oli pelottavana pidetty asia. Se eristi suomalaiset moniksi kuukausiksi Euroopasta. Luonnonolot ovat eristäneet suomalaisia myös toisistaan. Maatalousyhteiskuntana Suomi oli eurooppalaisessa vertailussa hyvin harvaan asuttu ja etenkin talvella lumen vuoksi vaikeakulkuinen maa. Jotkut historioitsijat katsovat juuri tämän vaikuttaneen suomalaisten luonteen jäyhyyteen. Suomalaiset arvostavat vieläkin eristyneisyyttä ja yksinäisyyttä, esimerkiksi mennessään luontoon retkelle tai kesämökeilleen. Urbanisoitumista on kuitenkin tapahtunut myös ihmisissä. Monet helsinkiläiset luonnonystävät ovat retkillään entistä tottuneempia seurallisuuteen, lintutorneissa kerrotaan havainnoista ja puhutaan small-talkia. Vanha kaupunkikulttuuriin kuuluva ihanne toreilla, kahviloissa ja muilla julkisilla paikoilla tapahtuvasta ihmisten tasaarvoisesta kohtaamisesta toteutuu itse asiassa nykyään usein parhaiten ulkoilualueilla. Kaupunkielämään kuulunut kiireetön, päämäärätönkin kuljeskelu, ympäristöstä ja muiden ihmisten läsnäolosta nauttien, on nykyään ehkäantoisinta ruuhkaisen ydinkeskustan ulkopuolella. Niinpä myös helsinkiläisten havainnointiin soveltuu hyvin esimerkiksi Seurasaari tai Vanhankaupunginkoski. Mielenkiintoista kaupungissa on se, kuinka erilaiset ihmiset, eläimet ja muu luonto pystyvät elämään toisiaan vahingoittamatta ja häiritsemättä. Tai miten ne kykenevät vieläpä hyötymään ja nauttimaan toisistaan molemminpuolisesti. 134 RETKIOPAS HELSINGIN LUONTOON - L U O N T O

14 A r t o N i r o n e n 135