TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN
|
|
- Maija Mäkelä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN 2/2016
2 Puheenjohtajan kertomaa Kesäiset terveiset hyvät Tsietsan jäsenet Olemme heittäneet talviset harrastukset lepäämään ja kesäiset liikuntamuodot ovat päällimmäisenä mietteissämme. Haluan kuitenkin muistella talven tapahtumia hiukan, vaikka Tunturilatu lehdessä on ollut hyviä juttuja kerhomme tapahtumista ja osallistumisista. Vainion Pentille annamme vilpittömän tunnustuksen juhlavuoden hiihtovaelluskilpailun järjestelyistä, jotka sujuivat kaikin puolin hyvin Pallastunturin vaativilla reiteillä. Saimmehan sieltä tuomisiksi ikäsarjan kolmoisvoiton, mikä olisikaan ollut lopputulos, jos yksi kerhomme joukkueista olisi voinut osallistua kisaan mukaan. Reittiin kuuluvat tehtävät olivat taitoa ja tietoa mittaavia ja hiukan pilke silmäkulmassa toteuttaen toimivat hyvin. Erityisen kiitoksen osoitan joukkuekaverilleni Erkki Pölläselle, hän lähti rohkeasti mukaan pikaisella varoitusajalla. Erkin mukaan tulo varmisti meidän joukkueen osallistumisen, koska minun aikaisemmin varattu joukkuekaveri joutui perumaan lähtönsä muutamaa päivää ennen kisaan osallistumista. Olihan tämä meille upea kokemus näin ensikertaa osallistuvina ja täysin harjoittelemattomina mukaan lähteneinä kilpailijoina. Vilpittömät onnittelut voittaja joukkueet 1. Marjatta ja Juha 2. Päivi ja Arttu hieno tunne oli olla yhdessä palkintokorokkeella. Erilaisia tapahtumia ja toimintaa on ollut kerhollamme, joista on kirjoituksia tiedotteessamme. Uusi kokeilu on perheretkeilytapahtuma yhdessä Siilin Ladun kanssa. Sitä on viety eteenpäin toukokuussa kolmena iltana ja huipentuu yön yli tapahtumaksi LatuRastin läheisessä maastossa. Tällöin mukana olevat perheet yöpyvät teltoissa, laittavat retkiruuat, tutustuvat samalla mitä retkeily vaatii kaikkinensa ja millaisille retkille on mahdollisuus osallistua. Tämänhetkiset kokemukset osoittavat, että tällaiselle toiminnalle on jatkossakin tarvetta. Mukaan otettiin kymmenen perhettä ja paikat täyttyivät heti. Nuorimmat osallistujat ovat alle vuoden ikäisiä lapsia. Mainitsemisen arvoinen on tapahtunut hakkerointi Tunturiladun kotisivuille, joka vaikuttaa myös lähes kaikkien kerhojen kotisivujen toimintaan. Tsietsan sivuiltakin on lähtenyt yhteistiedot ja jäsenasiat. Tämä on harmillinen asia, koska henkilöt jotka haluaisivat tietoa kerhostamme eivät sitä löydä. Syksyllä tapahtuva juhlavuoden susiaiset Susikyrössä on yksi TL:n juhlavuoden tärkeimmistä mahdollisuuksista kaikille niille jäsenille, joilla on kriteerit täyttävät vaellukset sekä tiedot ja taidot. Laittakaa anomukset susivaliokunnalle niin saadaan kerhoomme uusia susia. Reipasta ja toiminnallista vuoden jatkoa toivotellen Eero
3 Kevätvaellus Moskugaisin ja Pältsan maisemissa Tsietsalaiset nauttivat huhtikuussa kevään viimeisistä hangista Norjan ja Ruotsin suurten tuntureiden kainalossa. Meitä innokkaita ahkion vetäjiä oli mukana seitsemän ja saimme kokea säätä laidasta laitaan, joista päällimmäiseksi jäi auringonpaisteiset päivät, toki usein höystettynä melkoisella tunturituulella. Matkareittimme kulki Kilpisjärveltä kolmen valtakunnan rajapyykin kautta Norjan kämpille Gappohytalle ja Rostahytalle, jossa vietimme tuiskuisen vapaapäivän tunturilaskettelun, hiihtelyn ja lumikenkäilyn merkeissä. Kotimaata kohden hiihdimme Ruosin Pältsastuganin kautta. Paluu Goldajärven kautta Kuohkimajärvelle sujui Tuippalin länsirinteitä seuraillen. Vielä viimeisellä taipaleella nautimme Mallan yläja alamäistä sekä tutkimme jäätynyttä Kitsin putousta. Kävipä osa porukasta Kilpisjärvellä matkailukeskuksen avannossakin (ihan tarkoituksella), kun se sattui kutsuvana ladun vieressä odottamaan! Vaellukselta mieleen painuivat erityisesti nuo naapurimaidemme niin lähellä olevat tunturit, joita saimme kiertää ja ihailla joka puolelta. Paras-tunturin sokeritoppa siinti silmiimme jo Kilpisjärveltä. Samoin kävi tutuksi Goldan pahta Goldajärven yläpuolella, Pältsan silhuetti pohjoispuolelta ja mahtava Moskugaisi (mikä lie sen virallinen suomenkielinen nimi?), jonka mutkaisia rinteitä seurailimme sitten muutaman päivän ajan ja taas Pältsa niin uljaana etelä- ja länsipuolelta. Loppumatkasta palailimme Paraksen, Markusmallan ja Goldan maisemiin. Mikä ilo oli oppia tunnistamaan eri tuntureita, joita matkallamme näimme! Tuntureilla laskettelu oli huhtikuun keleillä suuri nautinto, ahkio pysyi mukana eikä pahempia haavereita sattunut! Vaikka joku rinne tuntui jo turhankin haasteelliselta, sitä suurempi oli ilo, kun jyrkkien kohtien jälkeen sai vapaasti ja vauhdilla painella pitkiä loivempia rinteitä. Oli meidän onnemme, ettei hanki ollut jäinen vaan sopivan pehmeän lumikerroksen peittämä.
4 Tälläkin matkalla perehdyimme taas turvallisuusasioihin. Juha vei fiksusti turvallisuussuunnitelmamme ennen lähtöä tullimiehille, jotka olivat siitä otettuja! Tuskin mikään ryhmä ottaa yhteyttä viranomaisiin ennen maastoon lähtöä. Kartat ja kompassit sekä GPS-laite olivat ahkerassa käytössä, erityisesti kun hiihdimme suurimmaksi osaksi merkitsemättömiä reittejä. Gappohytalta lähtiessä oikean reitin löytäminen kohti Isdalenia oli jo hyvä harjoitus, kun oli usva ja pyry hävittivät näkyvyyden välillä kokonaan. Auringon tullessa esiin näimme ympärillämme olevat mahtavat maisemat ja saimme nauttia pitkästä laskusta perille kämpälle. Ensimmäistä kertaa meillä oli mukana myös inreach-satelliittilähetin, josta lähetimme päivittäin viestin kotiväellemme. Sen avulla he pääsivät seuraamaan matkaamme suoraan kartalta. Sillä pystyy lähettämään viestit ja hätäkutsun lähes mistä tahansa ja tämän kokemuksen perusteella sen akussa pysyi myös virta hyvin, mikä on talvella tärkeää. Toki läheskään kaikkiin ominaisuuksiin emme vielä ehtineet tutustua. Suosittelemme talviretkeilyä kaikille, jotka haluavat kokea ympärillään lumisen erämaan, kulkea omin voimin ilman tiukkaa aikataulua, puhelimen ja tietokoneen tavoittamattomissa. Se on oma kuntoutusjakso, jonka tuloksena kohenee niin fyysinen, psyykkinen kuin sosiaalinen hyvinvointimme! Kokeile! Anja, Eeva-Liisa, Juha, Leena, Marjatta, Pirkko, Päivi kuvat Pirkko Martikainen
5 Garmin GPS-laitteet tehokäyttöön-koulutus Satelliittipaikannusjärjestelmät, koordinaattijärjestelmät, ETRS89, Map source ja MapInstall??? Mitä ihmettä ne ovat? Nämä ja monet muut ennestään vieraat sanat tulivat tutuiksi, kun Tsietsan porukka opiskeli sitkeästi. Kaikki lähti siitä tuntemuksesta että vaellusreissujen suunnittelu on mukavuudeltaan lähes puolet reissusta. Valmisteluissa karttojen tutkimisen lisäksi kiinnostaa reittisuunnittelu nykytekniikan avulla. Toisena motiivina on vaeltamisen turvallisuuden lisääminen GPS-laitteita hyödyntäen. Puheenjohtajamme Eero kuunteli vienoa toivettamme ja alkoi järjestämään kouluttajia sekä hoitamaan muita järjestelyjä. Kokoonnuimme kahdeksi illaksi opiskelemaan satelliittipaikannusta ja koordinaatistoja. Erilaiset ja eri-ikäiset GPS-laitteet sekä nettiongelmat toivat haastetta opettajille. Pääsimme noiden iltojen aikana juonesta kiinni mistä otsikon asiassa on kyse, mutta opinnot jäivät vielä kesken. Kunkin kannettavalle piti saada karttaohjelma sekä ladattavat kartta-aineistot lähiopetuksessa. Myöskään GPSlaitteiden ominaisuudet eivät vielä olleet hallussa, joten päätimme järjestää vielä jatkokurssin. Alapitkällä metsästysseuran majalla oli aika ottaa homma haltuun. Kannettavat viriteltiin pöydille ja niin alkoi karttaohjelmien sekä kartta-aineistojen asennukset. Haastetta riitti ja monesti huudettiin opettaja, opettaja apua ennen kuin kaikki saatiin toimimaan. Opettajamme Ari Parviainen Savon ammatti- ja aikuisopistolta oli todella lehmänhermoinen opiskelijoiden kanssa, jotka eivät todellakaan aina ymmärtäneet mitä olivat tekemässä. Onneksi olimme saaneet paikalle myös Halisen Karin, joka toimi apuopena tutustuen siinä samalla entistä paremmin meihin tsietsalaisiin. Koneet tallensivat vihdoin ohjelmia ja sinä aikana teimme maastossa joitakin harjoituksia GPS-laitteiden kanssa. Teimme reittipisteet suoraan gepseihin koordinaattien avulla ja löytyiväthän ne myös maastosta. Leppoisa saunailta
6 rentoutti meidän omia rasittuneita kovalevyjämme lauantain päätteeksi. Tuvassa oli jo havaittavissa orastavaa asioiden ymmärtämisentunnetta. Sunnuntaina teimme tietokoneiden karttaohjelmilla reitit ja siirsimme ne sitten gepseihin. Tämän jälkeen porukka jakaantui kahteen osaan kulkemaan reitin. Matkan taittamisen jälkeen palasimme majalle siirtämään kuljetut jäljet tietokoneille, joista niitä oli mielenkiintoista analysoida. Jatkokurssin kaksi täyttä päivää käytettiin tehokkaasti ja rohkeus omaan jatkoopiskeluun oli herännyt. Kun oppijoiden ikä on 50+ ja opittava asia on kaikkea muuta kuin konkreettista tarvitaan sitkeyttä, riittävästi aikaa ja rauhallinen opettaja. Näiden edellytysten lisäksi meidän oppimisen loistavia puitteita oli varmistamassa ruokahuollosta vastanneet monelle lukijalle ehkä tutut, Terttu ja Esa Paldanius eli Levin latukahvila Hanhipirtin isäntäväki. Todella herkulliset ateriat ja sydämellinen huolenpito muutoinkin teki meihin suuren vaikutuksen. Suosittelemme lämpimästi ja aiomme Levin hiihtoreissuilla käydä tervehtimässä heitä latukahvilassa. Luontoon.fi sivuille kerrotaan gps-sateliittipaikentamisesta seuraavaa: GPS:n avulla voi seurata matkan etenemistä ja nähdä suoraan mm. kuljetun matkan ja siihen käytetyn ajan, keski- ja maksiminopeudet, etäisyydet eri kohteisiin, korkeuden merenpinnasta, auringon nousu- ja laskuajat, kuljetun jäljen, korkeusprofiilit ym. GPS-paikannin mahdollistaa liikkumisen mm. silloin, kun näkyvyys on niin huono, ettei pelkän kartan ja kompassin avulla voi suunnistaa. GPS:n avulla on myös mahdollista suunnistaa tarkasti silloin, kun maastossa on vähän kiintopisteitä tai niitä ei ole ollenkaan ta i maasto on niin pienipiirteistä, että sen seuraaminen kartalta on mahdotonta. GPS -paikannin antaa toisaalta lisäturvaa, vaikka suunnistettaisiinkin kartan ja kompassin avulla. Oman sijainnin voi aina tarpeen tullen tarkistaa ja hätätilanteessa voi ohjata avun tarkasti oikeaan paikkaan. Aikuisopiskelija ei ole astia joka täytetään, vaan lamppu joka sytytetään. Lämmin kiitos meiltä kirkastuneilta osoitetaan Arille ja Karille opetuksesta, Eerolle järjestelyistä ja Tertulle sekä Esalle huolenpidosta. Navigoimisiin, ryhmän puolesta kertoili Eeva-Liisa, kuvat Marita Jääskeläinen
7 Retkeilyoppia lapsiperheille Meitä oli viisi Siilin Ladun ja Tsietsan aktiivia matkalla.. no, ei ihan Alabamaan vaan Latunen-lastentoimijoiden tapaamiseen. Matkalla pohdittiin miten saataisiin lapsiperheitä mukaan molempien yhdistysten tapahtumiin ja toimintaan. Olisiko retkeily se matalin askelma tulla mukaan? Tuumasta toimeen ja niinpä Siilin Latu ja tunturikerho Tsietsa järjestivät yhdessä toukokuun aikana lapsiperheille suunnatun retkeilykurssin, tavoitteena myös alentaa kynnystä retkeillä lasten kanssa. Kolmena iltana käytiin läpi retkeilyn perustaitoja, majoitteita, retken ruokahuoltoa, varusteita ja hieman suunnistustakin. Aikuiset kuuntelivat oppeja ja lapsia leikitettiin teeman mukaan ulkona. Viimeisellä kurssikerralla päästiin sitten kokeilemaan opittuja taitoja. Aurinkoisena lauantai-iltapäivänä alkoi Siilin Ladun majan ympäristöön kohota erilaisia yösijoja kunkin mieltymyksen ja kokeilunhalun mukaan. Majoitteita nousi laavusta telttaan ja hammockiin asti. Ruokatietoutta vaihdeltiin, keittimiä vertailtiin ja neuvot & niksit lentelivät ilmassa. Illalle oli suunniteltu pientä ohjelmaa mutta aika kului ruuan ja iltapalan valmisteluissa niin nopsaan että uni alkoi jo kutsua pienimpiä heti kahdeksan jälkeen. Siispä unikaverit kainaloon ja kohden unten maita. Hyvin nukutun (?) yön jälkeen itsekukin telttakunta valmisteli aamupalansa ja kohta alkoivat lapset vilistää LatuRastin kankailla melekomoisen tyytyväisinä. Heiteltiin käpyjä rinkiin, hypättiin ruutua ja vaihdettiin yön kokemuksia. Mutta kohta jo koti kutsui eli leiri piti purkaa ja siirtyä normaaliin päiväjärjestykseen. Lopuksi jaettiin kaikille telttayön viettäneille lapsille kunniakirjat, nuorin saaja oli vain 10 kk:n ikäinen! Kyselimme kurssilaisten tuntemuksia ja tyytyväisiä tuntuivat olevan, suunniteltiin jopa uutta retkeä vähän edemmäs kesän mittaan. Joten kurssilaisten kuin järjestelytiiminkin mielestä tätä pilottihanketta jatketaan ensi keväänä! Tarina ja kuvat Seija Vihervuori Siilin Latu/tunturikerho Tsietsa
8 Toimintasuunnitelma 2016 Elokuu 27.8 Suomen luonnonpäivän retki Talaskankaalle Retkelle kimppakyydein ja omin eväin, yhteyshenkilöt Iisalmi Jaana Keskinen ja Kuopio Pirjo Punju alueesta tietoa Syyskuu Ruskavaellus Pöyrisjärvelle Kokoontuminen Näkkälän parkkipaikalle 17.9 klo mennessä, siitä lähimmälle telttapaikalle ja yöpyminen. Seuraavana päivänä vaellus Pöyrisjärven autiotuvan läheisyyteen, josta päiväretkiä ympäristöön. Paluumatkalle lähdetään 23.9 ja ollaan TL:n juhlasusiaisissa Susikyrössä kenellä on siihen mahdollisuus. Ilmoittautuminen ja tiedustelut Eero Nuutinen Marraskuu Syyskokous, pikkujoulu ja retkimuistelot Tapahtumien sisältöjen ja ajankohtien tarkentuminen ilmoitetaan jäsenille s-postitse ja Tsietsan kotisivuilla
9 Tunturiladun tapahtumia VaVa-leiri Susikyrössä ilmoittautuminen 30.6 mennessä Kari Halinen , Tsietsasta järjestelyissä mukana Olli, Seija, Merja ja Eero Kesäpäivät Kuuskajaskarin linnakesaari Seniorivaellus puistojen Kotkassa Susiaiset Susikyrö (Geatki) (Kuovza) Tunturiladun 70 v. Pääjuhla Kylpylähotelli Peurungassa VETOOMUS AUTIOTUPIEN JA KAMMIEN PUOLESTA Tulitikkuaskeja tarroineen ja autiotupa vetoomus kopioita löytyy Eeva-Liisa Ålanderilta ja Eero Nuutiselta. Ottakaa yhteyttä ennen vaelluksille lähtöä niin saatte materiaalia autiotupiin vietäväksi. Suomen Ladun tapahtumat Löydät nettisivuilta sekä Latu ja Polku lehdistä Tsietsan toimihenkilöt EERO NUUTINEN Puheenjohtaja Vanhapolku 18, Kortejoki nuutinen.eka(at)gmail.com PÄIVI KOROLAINEN Varapuheenjohtaja/vaellusvastaava paivi.korolainen(at)meili.fi PIRJO PUNJU Sihteeri/retkivastaava Tuuttikuja 4 C 23, Kuopio tsietsa_sihteeri(at)hotmail.fi JUHA HÄKKINEN Tiedottaja/vaellusvastaava Petter Kumpulaisentie Iisalmi tsietsa(at)hotmail.fi EEVA-LIISA ÅLANDER Hallituksen jäsen eevaliisa1.alander(at)gmail.com JUHANI HEISKANEN Hallituksen jäsen TARJA RÖNKÄ Jäsensihteeri/tiedottaja tarja.ronka1(at)gmail.com TUULA SARHALUOMA Kirjanpitäjä
10 JÄSENMAKSUT 2016 Yksilöjäsenmaksu 40, rinnakkaisjäsenmaksu 33,50 perhejäsenmaksu 68, nuoret alle 20 v. 20 ja opiskelijat alle 29 v. 20 Vuokrattavat tavarat ja hinnat vrk vko Ahkio 4 20 Puolijoukkue teltta 5 20 Laavu/ loue 2 10 Retkikeitin 1 5 Varaukset: Urpo Häkkinen puh tai puh Laukanlammen majan käytöstä voi sopia suoraan Urpon kanssa Myytävät merkit/ tarrat Tunturiladun hihamerkki Tunturiladun pinssi Tsietsan hihamerkki Tsietsan tarra 2 kpl 2 kpl 3 kpl 15 snt/ kpl Eero Nuutinen puh
TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN
TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN 1/2018 Puheenjohtajan Tervehdys Oikein Hyvää Uutta Vuotta kaikille Tsietsalaisille. Tämä alkanut vuosi on lumen suhteen erittäin
TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN
TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN 1/2012 TERVEHDYS TEILLE TSIETSALAISET Kylläpä se talvi tuli taas ja Siperia henkii kylmää ilmaa. Melkein täytyy tupaukkona olla,
TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN
TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN 2/2012 PUHEENJOHTAJALTA Keväiset terveiset vielä täältä hankien keskeltä, tosin hiihdot tältä keväältä täällä Pohjois-Savossa näyttä
TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN
TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN 1/2019 Puheenjohtajalta 1/19 Mukavaa elämyksellistä ja retkeilyllistä vuotta kaikille! Eerolle iso kiitos usean vuoden puheenjohtajuudesta,
TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN
TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN 1/2015 Puheenjohtajan kertomaa Kiitoksen aika Kaksi vuotta on takanapäin puheenjohtajuutta ja kaksi vuotta edessä uutta pestiä.
TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN
TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN 1/2014 HYVÄT TSIETSALAISET Vuosi on jälleen vaihtunut. Syksyn harmaus ja kaamosaika alkaa vaihtua lisääntyvään valonmäärään, joten
TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN
TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN 2/2013 PUHEENJOHTAJAN MIETTEITÄ Ensimmäinen puolenvuoden jakso on takanapäin puheenjohtajan tehtäviä hoidellen. Erätaika messujen
Siilin Latu ry Jäsentiedote 1/2016
Siilin Latu ry Jäsentiedote 1/2016 Pj:n porinat Kevättä Latulaiset! Kevät tulloo että kohina kääp. No siltähän se nyt ainakin näyttää. Lumet hupenevat vauhdilla ja rapa lentää. Muksuilla näkyy olevan kovasti
ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa
ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella
SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE
SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE 2013 HYVÄ JÄSENEMME Talvipäivän seisaus ja joulukiireet ovat takana. Mieli halajaa tämän vuoden ulkoiluhaasteisiin. Varmaankin useimmilla Ladun jäsenillä on tapana huipentaa
TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN
TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN 1/2013 PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvää jo alkanutta vuotta 2013 Tsietsalaiset. Lämpimät kiitokseni luottamuksestanne, kun valitsitte
Tervetuloa mukaan SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin!
www.saunamafia.fi 15. 17.7.2011 1/8 MUKAVAA HAUSKAN- JA MUUNKIN PITOA! Löylynlyömät eli SaunaMafian joukkue Ikaalisten XVII Saunafestivaaleilla. AIKA: Pe 13. - Su 15.7.2012 PAIKKA: Ikaalisten Kylpylä Saunomista,
Heippa. Jari Vanhakylä
1 2 Heippa Kevät on tullut taas siihen pisteeseen, että on aika aloitella kalastuskausi. Kohta jäät sulavat ja mm. siikaonginta kevätauringossa kutsuu. Kun kahden kilon siika on saatu vuorossa on yli kolmen
TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN
TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN 2/2017 Puheenjohtajan mietteitä Tuulahdus Tunturiladun syyskokouksesta Turusta. Tunturilatu koki historiallisen vaiheen, kun saimme
Ruha Wolley Legendaarinen seura
- 1 - - 2 - Ruha Wolley Legendaarinen seura Käsissäsi on juuri ilmestynyt Ruha Wolleyn kausijulkaisu. Tämän julkaisun avulla tehdään joka vuosi eteläpohjalaista lentopallohistoriaa, sillä ilman teitä tukijoita
Vantaan Ladun 25. isänpäivän polkuretki Isänpäivän polkuretki sunnuntaina 13.11.2011.
25. isänpäivän polkuretki Isänpäivän polkuretki sunnuntaina 13.11.2011. Polkuretken teemana on SUUNNISTUS, Bisan majalla suunnistuksenohjausta, voit kokeilla suunnistustaitojasi suunnistusrasteilla Bisan
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä
Kemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys.
20.2.2017 KEMIN LATU ry. Jäsentiedote 2017 62 toimintavuosi Ulkoile hyvässä seurassa Kemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys. Suomen Ladun jäsenenä pääset mukaan tapahtumiin, kursseille
Körpäkkäsanomat 1/2006
Körpäkkäsanomat 1/2006 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana
Ruskaretki Hammastunturin erämaassa 2015
Ruskaretki Hammastunturin erämaassa 2015 Lauantaina 5.9. aamulla kuudelta 40 henkeä lähti linja-autolla Lappia kohti. Matka kulki rauhallisesti Kakslauttaselle, mihin ehdimme illalla yhdeksän maissa. Kaikille
TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN
TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN 2/2014 Puheen johtajan kertomaa Kylmän alkukesän vaihtuessa lämpimäksi kesäksi luonnossa liikkuminenkin on vilkastunut monin eri
Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin
Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä
Mesikämmen 2/2006 2/2006
Mesikämmen 2/2006 2/2006 Partiolippukunta Mankkaan Eräsusien tiedotuslehti 2/2006 2 Mesikämmen 2/2006 Mesikämmen on partiolippukunta Mankkaan Eräsusien virallinen tiedotuslehti. Päätoimittaja ja taitto:
Suomen Ladun Yhdessä-teema käyntiin vuonna 2009
Suomen Ladun Yhdessä-teema käyntiin vuonna 2009 Silloin tutkimusten mukaan 40 % asuinkunnista on sinkkutalouksia Yli viidennes suomalaisista kokee yksinäisyyttä Yli puolet suomalaisista liikkuu pääsääntöisesti
Körpäkkäsanomat 2/2007
Körpäkkäsanomat 2/2007 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana
Paikallisyhteisön huomioiminen matkailussa, turvallisuusohjeiston esittely Inarin matkailuseminaari
Paikallisyhteisön huomioiminen matkailussa, turvallisuusohjeiston esittely Inarin matkailuseminaari 2.11.2018 Arctic Outdoor, turvallisuutta ja terveyttä tunturista kehittämishanke 2017-2019, Inarin kunta
Latumajan Lumikenkäily tutuksi -kurssi 22.2.2012. HEINOLAN LATU ry:n tiedotuslehti n:o 1/2012 Internet: www.phnet.fi/public/heinolanlatu
HEI NOLAN HEINOLAN LATU ry:n tiedotuslehti n:o 1/2012 Internet: www.phnet.fi/public/heinolanlatu Napakelkka on Laskiaisriehan suosikkivempain ollut jo vuosia. Päät ovat varmaan pyörällä aisan molemmissa
SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA
1/5 TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su 18.2.2018 KUNNIAKIRJA Saunaseura SaunaMafia ry täytti 9 vuotta ja samalla luovutimme savusaunojen lämmittäjälle Atte Salolle Saunamajurin kunniakirjan
SOHO - Training Course Sigulda, Latvia
1 SOHO - Training Course 16.-20.10.2013 Sigulda, Latvia Eija Kauniskangas Keravan nuorisopalvelut eija.kauniskangas@kerava.fi p. 040 3182196 2 SOHO - European Training Course Siguldassa, Latviassa pidetty
SAARISELKÄ TALVI SAFARIT 2015-2016 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput!
SAARISELKÄ TALVI SAFARIT 2015-2016 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput! 1. KELKKASAFARI TUNTURIIN (14:00-16:00) päivittäin (paitsi su) Tällä vauhdikkaalla safarilla kiertelemme Saariselän lähiympäristössä
... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja terveyttä,
18-21.4.2014 Eräkärryvaellus Repovedellä
18-21.4.2014 Eräkärryvaellus Repovedellä Lähdin Hämeenlinnasta kohti Repoveden kansallispuistoa. Hain toisen kärryn mukaan raksalta. Hain kaverini matkan varrelta josta jatkoimme yhtä matkaa kohti Repovettä.
Tunturikerho Kuokte. Kerhokirje 1 / 2006
Tunturilatu ry Tunturikerho Kuokte Kerhokirje 1 / 2006 Ruskaa Tenniöjoella KERHOTOIMIKUNTA JA MUUT TOIMIHENKILÖT 2006 Matti Häppölä, puh. joht. 019 724302 (k) Kirveskatu 7, 11130 Riihimäki 050 4903897
Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin!
SAUNASEURA 27.12.2016 1/5 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - To 18.2. TAPAHTUMAT 2016 SAUNASEURA SAUNAMAFIA ry TÄYTTI 7 VUOTTA. Kuumat Onnittelut Maailman Aktiivisimmalle Saunaseuralle! - Ti 26.4. Klo 17:30-19:00
Ilmoittaudu ja tule mukaan!
Suomen Ladun 54. Leiripäivät Vantaan Hakunilassa Ilmoittaudu ja tule mukaan! Tule hetkeksi, päiväksi tai koko viikonlopuksi pelaamaan, kisaamaan, osallistumaan ja rentoutumaan, tule lauantai-iltana tanssimaan
OH Hiihtokoulun kausiohjelman perusinfo ja toimintaohjeet
OH Hiihtokoulun kausiohjelman perusinfo ja toimintaohjeet 2016-17 Ole ystävällinen ja käytä hetki tämän tiedotteen lukemiseen. Tästä tiedotteesta löydät vastauksen useimpiin yleisimpiin kysymyksiin. Mikäli
Elokuu Versoja oli 125 henkilöä ja lähes sata majoittui Kouvolan Vapiksella. Kiitokset Kelo-Versoille majoitusjärjestelyistä!
Versoja oli 125 henkilöä ja lähes sata majoittui Kouvolan Vapiksella. Kiitokset KeloVersoille majoitusjärjestelyistä! Koko tapahtumassa oli yli 8000 partiolaista.! Kuva 2 Tampereen Versoja antoi suaamupalalla
Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.
Matkan hinta (meno-paluu) määräytyy osallistujamäärän mukaan. 20 henkeä n. 250, jos 40, niin lähempänä 100.
Kesän bussimatka Lappiin Lähtö Imatralta pe 21.7.2017 Paluu Lemmenjoelta la 29.7.2017 Reitti: Imatra-Joensuu-Kajaani-Pudasjärvi-Rovaniemi-Sodankylä-Kiilopää- Saariselkä-Inari-Lemmenjoki ja takaisin. (Vaihtoehtoinen
Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu
Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu 14.-15.9.2019 Tampere Tavoitteet Kultainen kompassi -cup on alueiden välinen joukkuekilpailu 13 14-vuotiaille. Vuoden 2019 finaali suunnistetaan Tampereella sunnuntaina
SR ry. Jäsentiedote 1/2010
Tervehdys, Sipoon ressu! SR ry Jäsentiedote 1/2010 Kesä kolkuttelee jo ovilla. Kesällä ja etenkin syksyllä on tiedossa paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä tiedotteessa pieni
Nordea Suunnistuskoulu 2015. Yhteenveto
Nordea Suunnistuskoulu 2015 Yhteenveto Suunnistuskoulu Kaudella 2015 suunnistuskoulu järjesti 14 suunnistustilaisuutta, niistä 4 iltarastien yhteydessä. Vakituisia ohjaajia oli 19 ja oppilaita 96. Suunnistuskoulun
Hyvä muistaa ja tietää. Kutsu suunnittelemaan 20-vuotisjuhliamme 3 Alateen Kolon tiedotus 4 Seuraava alkkariviikonloppu 5 Tapahtumia 10
Alkkari Elokuu 2005 Sisällysluettelo: Hyvä muistaa ja tietää 2 Kutsu suunnittelemaan 20-vuotisjuhliamme 3 Alateen Kolon tiedotus 4 Seuraava alkkariviikonloppu 5 Tapahtumia 10 Hyvä muistaa ja tietää Askelvihkotilaukset
JÄSENTIEDOTE 2007/2. syyskokouskutsu retkitarinat: Marita Jääskeläinen Paula Halonen Teuvo Ryynänen
JÄSENTIEDOTE 2007/2 syyskokouskutsu retkitarinat: Marita Jääskeläinen Paula Halonen Teuvo Ryynänen Puheenjohtajan porinat Syksy on muljahtanut jo lokakuun lopulle tätä naputellessa ja lehtiä tippuu puista
GPS-koulutus Eräkarkku Petri Kuusela. p
GPS-koulutus 2018 Eräkarkku Petri Kuusela tulirauta@gmail.com p. 040 772 3720 GPS toiminnallisuudet Missä olen (koordinaatit, kartalla) Opasta minut (navigointi) Paljonko matkaa (navigointi maastossa)
Ensi keväänä vietettävien Kevätpäivien osalta järjestelyt ovat vielä avoinna. Viimeistään tulevassa syyskokouksessa saamme varmistusta asiaan.
Jäsenkirje 2/12 SUOMEN RAVINAISTEN LIITTO RY:N JÄSENYHDISTYKSILLE Hyvät Ravinaiset Kesä on jo takanapäin, mutta voimme vielä muistella hienoja Mikkelin kuninkuusraveja ja muita tapahtumia. Syksy on tullut
Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä
Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson
JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso
JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia
Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL
Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL Suunta Jyväskylä ry. suunnistuksen erikoisseura Jyväskylässä Periaatteita ovat: - suunnistusseura, joka
Sisällysluettelo: <> Yleistä <> <> Suuntaa antava aikataulu <>
Sisällysluettelo: Yleistä Suuntaa antava aikataulu Tehtävät ennen vaellusta 1. Ajankohdasta päättäminen 2. Mainostaminen 3. Vaellusinfo 4. Vaelluskokous 5. Ilmoittautuminen 6. Vaellusmaksut
SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE 2015
SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE 2015 HYVÄÄ LIIKUNTAVUOTTA 2015 Saarijärven Ladun 47. toimintavuosi on alkamassa. Nyt näyttää siltä, että tulossa on jälleen luminen oikea talvi. Vuosi sitten näytti aivan
Kaudella 2014-2015 3-4 laji/liikunnallista treeniä + pelit Harjoituspelit: 1-2 harjoituspeliä per kk kauden aikana per joukkue
VANHEMPAINPALAVERI 5.3.2014 KAUSISUUNNITELMA 2014-2015 JOUKKUEET Koko joukkueen tavoitekoko n. 2+28 (tällä hetkellä 1+22) Dux Titans D2 o Kilpailullisempi ja tavoitteellisempi harjoittelu/pelaaminen o
00003 VASTAUSLÄHETYS TUNNUS Haluan liittää jäseneksi myös seuraavat samassa taloudessa asuvat perheenjäsenet: Sukunimi Etunimi Syntymäaika
Voit liittyä Suomen Ladun jäseneksi osoitteessa www.suomenlatu.fi/liity tai palauttamalla tämän lomakkeen postitse. Haluan liittyä Suomen Ladun jäseneksi. Jäsenyhdistykseni on (Mikäli jätät yhdistyksen
JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013
JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja
SAARIJÄRVEN LADUN JÄSENTIEDOTE
SAARIJÄRVEN LADUN JÄSENTIEDOTE 2012 TERVEHDYS PALAVASALMEN AVANTOSAUNALTA Vuoden viimeisenä tiistaina on ihan kauhea keli : tuulee niin, ettei meinaa pystyssä pysyä. On loskaista ja pimeää. Ajattelen,
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut
Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelman arviointi lv 2015-16
Sivistyslautakunta 16.6.2016 70, oheismateriaali Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelman arviointi lv 2015-16 Ohjaajat Anne Laukkanen Mirja Malinen (tiistaisin) Merja Miettinen Annika Niskanen
Aluetoiminta Suomen Ladussa
Aluetoiminta Suomen Ladussa 22.4.2017 22.04.2017 Anja Korhonen Mitä on aluetoiminta Suomen Ladussa Suomen Ladun jäsenyhdistykset on jaettu kahdeksaan (8) latualueeseen, jotka eivät ole rekisteröityjä yhdistyksiä
1.-2.11.2013 JÄLJILLÄ 2013 ENNAKKO -JA KILPAILUOHJE
1.-2.11.2013 JÄLJILLÄ 2013 ENNAKKO -JA KILPAILUOHJE Tervetuloa Jäljille 2013 Olette ilmoittautuneet Mikaelin Sinikellojen mestaruuskisoihin, onnittelut loistavasta valinnasta! Tervetuloa mukaan! Tutustukaa
HIIHTÄMÄSSÄ ITÄVALLASSA 2006
HIIHTÄMÄSSÄ ITÄVALLASSA 2006 NEVA järjesti matkan Alppien parhaimmistoon kuuluvalle murtomaahiihtoalueelle Itävallan Ramsauhun 20 hengen voimin 25.2. - 4.3.2006. Kokemukset olivat todella hyvät. Majoituimme
Leimaus 2011 Kisakeskuksessa
Leimaus 2011 Kisakeskuksessa ma 6.6. Lähdimme perinteisesti Lappia talolta kimpsuinemme klo 12 kohti etelää. Martti ja Mauri otettiin kyytiin Keminmaasta. Onneksi autossa oli DVD laite ja ilmastointi,
RUSKAVAELLUS KEMIHAARAAN
RUSKAVAELLUS KEMIHAARAAN 11.-18.9. 2017 Maanantai 11.9. Salo Savukoski, 1250 km, Joulumuorin tupa jossa majoitus mökeissä. Tiistai 12.9. Savukoski Kemihaara, n. 110 km, aamupala Samperin Savotassa. Kemihaara
Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011
Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin
Garmin GPSmap 60CSx -laite
Garmin GPSmap 60CSx -laite GPS koulutus 20.6.2007 PAIKKATIETOPAJA -hanke Näppäimet ja laitteen osat Power - virta päälle/pois, taustavalon säätö Keinunäppäin valitse vaihtoehtoja / kenttiä, syötä tietoja,
LUONTOLAUKAA KODAT&LAAVUT
LUONTOLAUKAA KODAT&LAAVUT Hyvä lukija Kaikkialla ympärillämme, kuten luonnossa on pieniä asioita,jotka tuovatiloa arkipäivään.niinsuomen ihana luonto vuodenkiertoineen ja kaikkine uusine ihmeineen tuovatmeille
Uutiskirje. Tervehdys Yrittäjä. Kouvolan Yrittäjien aamukahvi tapahtuma Allun torikahvilassa keräsi runsaasti jäseniä paikalle.
Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje 6/2016 Tervehdys Yrittäjä Kouvolan Yrittäjien aamukahvi tapahtuma Allun torikahvilassa keräsi runsaasti jäseniä paikalle. Menestyksen johdosta
Nuoret kilpailunjärjestäjinä
Osallista nuoret mukaan seuratoimintaan! Nuoret kilpailunjärjestäjinä Ennimaria Järventausta & Vesa Suonurmi, Kyrös-Rasti Kyrös-Rasti Hämeenkyröläinen suunnistukseen erikoistunut seura KyRa kuuluu Hämeen
Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo alle 10-vuotiaille. Sunnuntaisin klo Kaustisen urheilutalolla juoksusuoralla.
YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTA Kaudella 2018-2019 Viikkoharjoitukset: Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo 17-18 alle 10-vuotiaille Valmennusryhmät: Keskiviikkoisin klo 18-19.30 Vetelin urheilutalolla Sunnuntaisin
Hetta-Pallas 2-9.8.2014
Hetta-Pallas 2-9.8.2014 eli ensikertalaisen kokemuksia viikon vaellukselta Joensuun Ladun Loistavien Leidien matkassa. Opin aika monta asiaa vaeltamisesta ja varustautumisesta, kanssavaeltajistani ja itsestäni;
TUNTURIKERHO LOGI AVIISA 2/2015. Tunturilatu ry:n 10. kerho. Talaksen maisemissa sinne taas syksyllä
TUNTURIKERHO LOGI Tunturilatu ry:n 10. kerho AVIISA 2/2015 Talaksen maisemissa sinne taas syksyllä LOGIN JOHTOKUNTA 2015: Paavo KRAMSU Marja KOSKINEN Sirkka-Liisa HIRVONEN Christer FORSBERG Anja KYLÄVALLI
1. Puheenjohtaja Markku Riuttala avasi kokouksen ja totesi sen lailliseksi klo: 17:40.
Paikka: Satakunnan ammattikorkeakoulun tekniikan Porin yksikön luokkahuone Aika: 8.1.2013 Klo: 17:40-18:00 Läsnä: Markku Riuttala, Esa Halminen, Mikko Rahi, Pekka Aarne,. 1. Puheenjohtaja Markku Riuttala
MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011
MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011 Sateisena marraskuisena perjantai-iltapäivänä kokoonnuimme Oulun rautatieasemalle Tampereen teatterimatkalle lähtöön. Asemalla jaettiin kirje, mikä
KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI PAJASANOMAT 1 /2012
KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI TALVEN TAIKAA PAJASANOMAT 1 /2012 Joulukuussa näytti talven tulo jäävän muutamaan pakkasasteeseen ja lumihiutaleeseen, olihan joulukuussa jopa
JÄSENTIEDOTE 2/2007 Toukokuu
Porin Latu ry:n T O I M I N TA K E S K U S S U S I S U O Ulkoilumajaa vuokrataan erilaisiin tarkoituksiin, esim. perhejuhlien viettoon, yhdistysten kokouksiin ja illanviettoihin. Majan vuokra on 80 euroa
KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo
KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai
Länsituulen viesti 1 / 2001
Länsituulen viesti 1 / 2001 Kevätauringon säteiden herätellessä venekansaa talviunilta, tahdon minäkin tervehtiä seuran jäseniä lämpimällä tervehdyksellä. Monenlaista toimintaa on ollut toki talvenkin
YAMA-ARASHI RY 3/2007
YAMA-ARASHI RY 3/2007 JUDO Varapuheenjohtajalta Kesä mennyt on ja syksy saapuu. Vai olisiko Vielä on kesää jäljellä. -iskelmän sanat ja ajatukset paremmin kohdallaan raapustaessani alkuvuoden muisteloita
Taurus Hill Observatory Venus Transit 2012 Nordkapp Expedition. Maailman äärilaidalla
Taurus Hill Observatory Venus Transit 2012 Nordkapp Expedition Maailman äärilaidalla Miksi mennä Pohjois-Norjaan havaitsemaan Venuksen ylikulkua? Lähimmillään Venuksen ylikulkua saattoi kokonaisuudessaan
Vähintään 2 tuntia päivässä. Vanhempainilta
Vähintään 2 tuntia päivässä Vanhempainilta Silmät auki ja menoksi Tutkimukset osoittavat, että valtaosa lapsista liikkuu vähemmän, mitä heidän tasapainoinen kehityksensä edellyttää ja vähemmän, mitä vanhemmat
toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205
Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja
RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014
RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 Rippikouluun ilmoittautuminen Hei sinä ensi vuonna 15 vuotta täyttävä nuori! Roihuvuoren seurakunta kutsuu erityisesti sinut rippikouluun. Jos taas olet jo vanhempi
Hejdå! - Terveisiä Norjasta
Hejdå! - Terveisiä Norjasta. 17.06.2109 Tai oikeastaan tällä hetkellä istun jo autossa ruotsin puolella, matkalla kohti Tulkholmaa. Reissun viimeinen treeni tehtiin juuri Örebrossa joka oli 1,30h juoksu.
Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015
Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen
LIPPUKUNTAPOSTI. Tammikuu 2014
Hiljaiset Päivät AALLOI LLA pe 21. - su 23.3.2014 Lahdessa Hiljaisten Päivien maastokisan eri sarjojen kiertopalkinnot: kolme monoa! Ilmoittautumiset toivotaan lippukunnittain ja maaliskuun alussa lähetetään
Kannelmäen peruskoulun lehti
Kannelmäen peruskoulun lehti Tämä lehti on kannelmäen peruskoulun oppilaiden tekemä lehti Tässä lehdessä esitetään oppilaiden tekemiä eri töitä, piirroksia ja sarjakuvia sekä raportti Super Schools viikosta
SAARIJÄR Ä VEN LA L DUN U JÄSENTIEDOT O E E 20 2 09 0
SAARIJÄRVEN LADUN JÄSENTIEDOTE 2009 LIIKKUKAA LÄHELLÄ! Saarijärven Ladun 41. toimintavuosi on alkamassa. Niin meidän kuin Suomen Ladun teema on edelleen Läheltä liikkumaan. Kirjoittaessani tätä, minulla
KLUBIN SYYSKOKOUS 19.11.2015 UUDET JOHTOKUNNAN JÄSENET
1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 20.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html VUODEN KLUBITEKO Johtokunta voi harkintansa mukaan palkita vuosittain vuoden klubiteon tekijän. Palkinnon
Tervetuloa koirajuoksun ja 1-koiran kärry Suomen Mestaruuskilpailuihin
Tervetuloa koirajuoksun ja 1-koiran kärry Suomen Mestaruuskilpailuihin 7.-8.10.2017 Kilpailupaikan osoite: Rauhalantie 50, Mäntsälä www.uvu.fi/sm2017 AIKATAULU LAUANTAI Kilpailutoimisto aukeaa kello 7:30
Melontarippikoulu
Melontarippikoulu 24.6. - 1.7.2019 Tervetuloa rippikouluun! Me opettajat Jyri Hakala, Sari Vikström-Kivioja ja Mika Savolainen toivotamme sinut tervetulleeksi Espoon tuomiokirkkoseurakunnan rippikouluun!
Kohtaamisen taito. Aito kohtaaminen. Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo. LAPE-päivät , Tampere
Kohtaamisen taito Aito kohtaaminen Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo LAPE-päivät, Tampere Aidon kohtaamisen kampanja Olemme kuulleet paljon lapsia, nuoria ja perheitä. Kohtaamisen merkitys nousee koko ajan
AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA
AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA Kylärekisteri ja kylätalorekisteri Muistakaa ilmoittaa kylärekisteriin yhteystietojen muutokset. Kylärekisterin kautta teemme kaiken tiedotuksen teidän kylien
SR ry. Jäsentiedote 2/2011
Jäsentiedote 2/2011 Tervehdys, Sipoon ressu! Syksy on alkanut, niin myös aktiivinen reserviläistoiminta yhdistyksessämme. Tiedossa onkin paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä tiedotteessa
Hymer Club Finland 23-25.5.2014
Hymer Club Finland 23-25.5.2014 25-vuotisjuhla ja kevätkokous iloisessa Itä-Suomessa, Muuruvedellä! Loistava valinta juhlapaikaksi, Hymer Clubin perustamispaikkakunta, Muuruvesi. Aurinkoisena perjantaina
Körpäkkäsanomat 2005
Körpäkkäsanomat 2005 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana
ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012
ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 Torstaina 4.10. saapuivat osallistujat ympäri Suomea ja Norjan Trondheimista. Illalla kokoonnuimme Kaplaakin kiltahuoneelle, jonne
Piristen sukuseura ry Jäsenkirje 1/2018, Savonlinnassa
Piristen sukuseura ry www.pirinen.suvut.fi Jäsenkirje 1/2018, Savonlinnassa 23.03.2018 Hyvät Piristen suvun jäsenet. Tässä kirjeessä on puheenjohtajan tervehdys, sukuseuran kesän 2018 ilmoittautumis tiedot,
RAUTAVAARAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2018 1
RAUTAVAARAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2018 1 22.10.2018 AIKA 22.10.2018 klo 15:30 PAIKKA Nuorisotila KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 18 Kokouksen avaaminen 3 19 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 20 Pöytäkirjantarkastajien
Ulkoilua Kuolimon äärellä!
Ulkoilua Kuolimon äärellä! Kuolimon ympäristö tarjoaa loistavat mahdollisuudet ulkoiluun ja luonnosta nauttimiseen. Rantametsissä on kilometreittäin merkittyjä retkipolkuja ja monin paikoin myös laavuja
PIKAOPAS 1. Kellotaulun kulma säädetään sijainnin leveys- asteen mukaiseksi.
Käyttöohje PIKAOPAS 1. Kellotaulun kulma säädetään sijainnin leveysasteen mukaiseksi. Kellossa olevat kaupungit auttavat alkuun, tarkempi leveysasteluku löytyy sijaintisi koordinaateista. 2. Kello asetetaan
Scratch ohjeita. Perusteet
Perusteet Scratch ohjeita Scratch on graafinen ohjelmointiympäristö koodauksen opetteluun. Se soveltuu hyvin alakouluista yläkouluunkin asti, sillä Scratchin käyttömahdollisuudet ovat monipuoliset. Scratch