TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN"

Transkriptio

1 TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN 1/2014

2 HYVÄT TSIETSALAISET Vuosi on jälleen vaihtunut. Syksyn harmaus ja kaamosaika alkaa vaihtua lisääntyvään valonmäärään, joten luonnossa liikkuminen kiehtoo meitä monin eritavoin. Vuoden 2014 tapahtumat ovat näkyvissä kotisivuillamme. Toivonkin tapahtumiin runsasta osallistumista jäsenistöltä ja samalla voimme jokainen ottaa mukaan tutustumaan uusia henkilöitä, joista voisimme saada uusia jäseniä kerhoomme. Heti Tammikuun lopulla pidettävä kerhoiltapäivä Iisalmessa ja Siilinjärvellä on oiva tilaisuus tuoda esille kerhoamme ja samalla kerrata retkeilyasiaa kaikkine varusteineen. Helmikuun alkupuolella on sitten yhteinen lumikenkä/ umpihankihiihto tapahtuma Siilin Ladun kanssa keskuspaikkana Latu Rasti. Nämä kaikki tapahtumat, jotka ovat kirjattuna vuosisuunnitelmaan antavat meille monella eritavalla niin liikunnallista, kuin yhdessä olemisen ja tekemisen riemua. Näitten lisäksi kannattaa seurata Tunturiladun ja Suomenladun tapahtumia joihin voi osallistua itse kukin oman mieltymyksensä mukaan. Yhteistyö toisten kerhojen ja latuyhdistysten kanssa avaa uusia näkemyksiä ja tuttavuuksia, jotka elävöittävät kerhommekin toimintaa. Käytössämme olevaa Laukanlammen majaa emme tänä talvena pidä auki hiihtoloma viikolla (10), koska viime talven kokemus osoitti kävijämäärän niin vähäiseksi, ettei sen auki pito ole kannattavaa ja järkevää. Majan käytöstä vastaa Urpo Häkkinen puh siispä yhteys Urpoon majankäyttöasioissa ja kerhomme vuokrattavissa olevista välineistä. Liikunnan iloa pj. Eero

3 SUDEN JOIKU Toimintarikkaan vuoden jälkeen edessä ovat uudet haasteet. Täältä oman kerhon vinkkelistä katsoen on mielenkiintoista lähteä ensimmäiselle kerhoviikolle uudistuneeseen Susikyröön viikolla 8. Toivottavasti saamme runsaan osallistujajoukon mukaan. Ennen pääsiäistä on myös monenmoista tapahtumaa, mutta minulla on jo mielessä pääsiäisen ja vapun välillä tehtävä hiihtovaellus Kilpisjärveltä etelään. Sääolosuhteet eivät varmaankaan ole yhtä vaikeat kuin viime talvena Haltin suunnalla. Tunturiladun johtokunnan puolesta on sydämellä monta hienoa tapahtumaa, joihin soisi myös Tsietsalaisten osallistuvan suurin joukoin. Arktiset Kevätpäivät saivat teemansa meidän kerhosta tulleesta aloitteesta. Matka Pietarsaareen ei varmaan mene hukkaan, sillä Nanoq museo ja Mäkelän Pete, että konkari jäätikkö vaeltaja Pentti Kronqvist johtavat kuulijansa Arktisille jäätiköille monipuolisin esityksin. Pankaa aika muistiin. Toinen merkittävä uutuus Tunturiladun toiminnassa on Saamelaistoimikunnan nyt ensimmäisen kerran junailema Marianpäivä viikko Susikyrössä joka huipentuu sitten Marianpäivä tapahtumiin Hetassa. Kyseinen juhlahan on ollut satoja vuosia saamenkansan merkittävin juhlatapahtuma ja sen kokeminen ei jätä ketään kylmäksi. Suosittelen. Asiasta on enemmän Tunturilatu lehdessä 4/2013.

4 Tunturiladun retkitoimikunnan yhdessä kerhomme kanssa suunnittelema vaellus Unkariin sai varsinaisen yllätyssuosion. Vaellus myytiin loppuun muutamassa viikossa ja ylimääräisiä henkilöitäkin olisi lähdössä. Valitettavasti Unkarissa tapahtuvat siirtokuljetukset rajoittavat osallistujamäärän 18 vaeltajaan. Tunturiladun johtokunta on asettanut painopistealueeksi alkaneelle vuodelle retkeilyn teeman, jonka vuoksi järjestö perustettiin v Järjestön tunnettavuuden parantaminen ja jäsenmäärän kasvattaminen ovat myös asioita, joihin johtokunta toivoo kerhojen paneutuvan. Allekirjoittanut sai jatkopestin Tunturiladun johtokuntaan seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Lupaan tuoda Tsietsalaisten tietoon kerhoja koskevat asiat mahdollisimman vikkelään tiedottamisen edelleen parantamiseksi. Vastuualueena saan edelleen toimia järjestön Retkitoimikunnan ja Susiverkoston vetäjänä. Molemmat asiat ovat sydäntäni lähellä ja tunsin suurta iloa katsellessani syksyn Susiaisissa vihittäviä susia. Tsietsa löi koko muun Tunturiladun 4-3. Ensi syksyn juhlat pidetään tuossa lähellä Naapurivaaralla. Toivon silloin myös saavani iloita uusista Tsietsalaisista susista. PENA-SUSI

5 Vuoden 2014 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri/jäsensihteeri Tiedottaja/jäsenrekisteri Retkivastaava Susiasiavastaava Hallituksen jäsen Eero Nuutinen Vanhapolku 18, Kortejoki puh , Pirjo Punju Tuuttikuja 4 C 23, Kuopio puh pirjo.punju@gmail.com Jaana Keskinen Suistamonkatu 95 A 1, Iisalmi puh tsietsa_sihteeri@hotmail.fi Ulla Korhonen Siilinjärventie 1292 B, Hamula puh tsietsa@hotmail.fi Antero Konttinen Leppäkaarteentie 39 B 6, Leppäkaarre puh antero.konttinen@hotmail.com Pentti Vainio Soraharjuntie 18, Iisalmi puh po.vainio@saunalahti.fi Juha Häkkinen Petter Kumpulaisentie 32, Iisalmi puh juha.hakkinen@meili.fi

6 TOIMINTASUNNITELMA 2014 Tammikuu Talviretkeilytapahtumat Iisalmessa klo Tapahtumapaikkana on K-Citymarket Iisalmi, Eteläntie 4, IISALMI. Siilinjärvellä klo LatuRastilla, Huvikummuntie 45, Siilinjärvi Ulkoilumajoitteiden, varusteiden ja välineiden esittelyä ja kokeilua. Päiväretkien ja vaellusten suunnitteluun liittyvää: varusteet, kartat, ruuat ja muut mukavat! Helmikuu Yhdessä lumille lumikenkäily / umpihankihiihto LatuRasti, Siilinjärvi klo 10 Yhdessä SiilinLadun kanssa (kompassinkäyttö harjoitus) Kerhoviikko Susikyrössä lumikenkäily / hiihto Maaliskuu Pilkkikisat Laukanlammen majalla, Siilinjärvellä klo Hiihtoviikko Pallaksella Siilin Latu järjestäjänä Huhtikuu Kevätkokous Hiihtovaellus vetäjä Pentti Vainio Toukokuu Luontopäivä vetäjinä Pirjo Punju ja Antero Konttinen

7 Elokuu Retkelle yhdessä luontoon, vetäjinä Pirjo Punju ja Antero Konttinen Syyskuu Unkarin vaellus, vetäjänä Pentti Vainio Ruskaviikko Susitalaksella Marraskuu Joulukuu Tunturi Ladun tapahtumat Syyskokous, pikkujoulu ja reissumuistelot Joulun odotusta konsertti Maaliskuulla kokoonnutaan Pietarsaareen Arktisille Kevätpäiville Vava leiri Susikyrö Kesäpäivät järjestää Alppas Seniorivaellus järjestää Kolbma Syyskokous ja susiaiset järjestää Okta Suomen Ladun tapahtumat Luottamushenkilökoulutus Iisalmessa Suomi meloo tapahtuma Savo-Karjalan latualueen syyskokous Mäntyharjulla Syysliittokokous ja Kiilopään 50v juhlat Kiilopäällä Talvisotahiihdot alkaen Tapahtumia lisää Tunturilatu sekä Latu ja polku lehdissä sekä verkkosivuillamme

8 Ja näin syntyi TUNTURINAALIT Tsietsaan Olimme ruskaviikolla Akumajalla, jossa emme olleet aikaisemmin käyneet. Alkuviikosta tutustuimme lähi tuntureihin. Kävimme Akukoskella, Akutunturilla ja kuljimme Akujoen vartta. Tiistaiaamuna kahdeksan hengen porukka lähti parin yön vaellukselle. Autokuskimme saatteli meidät Susikiisalle, josta lähdimme kävelemään Akumajalle (matka noin 50km). Kaunis ruska, hyvät näkymät avotunturissa ja kaunis sää siivittivät matkaamme. Matkalla puhuimme paljon tunturisusi asiasta. Meillä monellakaan ei ole tarpeeksi meriittiä susiarvoon. Porukalla ajattelimme, että voisimme olla jotain esim. tunturinaalia, tunturisopuli tai jotain muuta. Tätä ajatusta kehittelimme lisää kun päästiin kämpille. Perjantaina asiaa ruvettiin hiomaan pienellä porukalla ja siitä syntyi lopullinen ajatus tunturinaaleista. Antero teki laulun ja Eeron kanssa tekivät leikkimieliset säännöt. Perjantai-iltana pidimme pienimuotoiset tunturinaali vihkimiset jossa jokainen tunturinaali sai Eeron tekemän numeroidun koivukiekko mitalin. Merja Nuutinen

9 TUNTURINAALI SÄÄNNÖT 1. Tunturinaalin arvoon on oikeus henkilöllä, joka on osallistunut kerho/ruskaviikolla yhteiseen vähintään yhden yön ylittävään tunturivaellukseen. 2. Eduksi jos henkilö on suomalainen tai eurooppalainen, joskin se ei ole välttämätön. 3. Vaelluksen vetäjällä on oikeus tarkistaa naalikokelaan pipon tiukkuus. Tunturinaalin arvon voi saada vain kerran. Säännöt hyväksytty AKUMAJALLA Puheenjohtaja Eero Nuutinen ja vaelluksen vetäjä Antero Konttinen TUNTURINAALIT VUONNA 2013 Vaellus: aika Vaellus: Susikiisalta Akumajalle, matka noin 50 km ja kaksi yötä teltassa. Osallistujat: Antero, Eeva-Liisa, Leena, Juhani, Marita, Maire, Merja ja Eero Saapuminen Akujärvelle syyskuussa 2013

10 TUNTURINAALIVALSSI Mä seuduilla näillä oon tunnettu joku ties ja napaketuks`mua mainittu on. Mä kairoilla kuljen ja kuolenkin kukaties ja kurun rakkaisen jään kainaloon. Jos rämmin läpi suon tai räkkä hätistää niin yhtään ei väliä sen. Ei haita nälkä lain, kun kaivan rinkastain mä palan paineeksi viel`kupposen, kun puron vartehen vain lasken reppusen ja tievalle käyn istumaan. Kuksaankin tilkan mä tiristän ja... ah, maku jää hivelemään. Jo aamulla varhain mä karttaani katselen ja varrin rinteelle silmäyksen luon. Siell`tunturit oottaa jo vierellä kurujen, kun retkireppuni pykälään vien. Jos rämmin läpi suon tai räkkä hätistää niin yhtään ei väliä sen. Ei haita nälkä lain, kun kaivan rinkastain mä palan paineeksi viel` kupposen, kun puron vartehen vain lasken reppusen ja tievalle käyn istumaan. Kuksaankin tilkan mä tiristän ja... ah, maku jää hivelemään. Sävel: Kaukon Käyhkön Kalastaja Eemelin valssi Sanat: Kauko Käyhköä mukaillen Antero Konttinen

11 Tiedoksenne Helsingissä Kansallisteatterissa on Aillohas-auringon poika -näytelmä, mikä arvatenkin kiinnostaa monia tunturilatulaisia. Näytelmä kertoo Nils-Aslak Valkeapäästä ( )herkästä, monialaisesti lahjakkaasta saamelaistaiteilijasta ja saamenkulttuurin edistäjästä. Katso: Pirjo Kukkonen TL:n saamelaistoimikunnasta Haluatko siirtyä sähköisen tiedotteen lukijaksi? Tiedote on kaikkien luettavissa sähköisesti osoitteessa, Mikäli se vastaa tarpeitasi etkä halua sen lisäksi paperista tiedotetta, ilmoita asiasta Odotatko sähköpostitiedotetta kerholta? Täydennämme Tsietsan tiedotteita väliaikoina sähköpostiviestein. Lähetämme tiedotteita siihen osoitteeseen jonka olet meille liittyessäsi tai myöhemmin ilmoittanut. Jotkut viestit palautuvat siksi, että osoitteesi on muuttunut. Jos et vähään aikaan ole saanut Tsietsalta sähköpostia, syy saattaa olla vanhentuneessa osoitteessa. Mikäli haluat takaisin postituksen piiriin, ilmoita uusi osoitteesi osoitteeseen Yhteistyöterveisin Ulla Korhonen

12 TSIETSAN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS Keskiviikkona klo Kunnonpaikassa Siilinjärvellä Jokiharjuntie 3, Vuorela Tilaisuudessa Pirjo Kukkonen kertoo saamelaisasiasta. TERVETULOA JOUKOLLA MUKAAN Hallitus

TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN

TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN 1/2015 Puheenjohtajan kertomaa Kiitoksen aika Kaksi vuotta on takanapäin puheenjohtajuutta ja kaksi vuotta edessä uutta pestiä.

Lisätiedot

TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN

TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN 1/2013 PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvää jo alkanutta vuotta 2013 Tsietsalaiset. Lämpimät kiitokseni luottamuksestanne, kun valitsitte

Lisätiedot

TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN

TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN 1/2012 TERVEHDYS TEILLE TSIETSALAISET Kylläpä se talvi tuli taas ja Siperia henkii kylmää ilmaa. Melkein täytyy tupaukkona olla,

Lisätiedot

TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN

TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN 2/2012 PUHEENJOHTAJALTA Keväiset terveiset vielä täältä hankien keskeltä, tosin hiihdot tältä keväältä täällä Pohjois-Savossa näyttä

Lisätiedot

TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN

TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN 2/2013 PUHEENJOHTAJAN MIETTEITÄ Ensimmäinen puolenvuoden jakso on takanapäin puheenjohtajan tehtäviä hoidellen. Erätaika messujen

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

Kemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys.

Kemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys. 20.2.2017 KEMIN LATU ry. Jäsentiedote 2017 62 toimintavuosi Ulkoile hyvässä seurassa Kemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys. Suomen Ladun jäsenenä pääset mukaan tapahtumiin, kursseille

Lisätiedot

TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN

TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN 1/2018 Puheenjohtajan Tervehdys Oikein Hyvää Uutta Vuotta kaikille Tsietsalaisille. Tämä alkanut vuosi on lumen suhteen erittäin

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012.... yhdessä...

TOIMINTASUUNNITELMA 2012.... yhdessä... 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2012... yhdessä... 2 JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA v. 2012 YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa, vireyttä ja terveyttä Suomen Ladun teeman

Lisätiedot

TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN

TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN 2/2014 Puheen johtajan kertomaa Kylmän alkukesän vaihtuessa lämpimäksi kesäksi luonnossa liikkuminenkin on vilkastunut monin eri

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN

TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN 1/2019 Puheenjohtajalta 1/19 Mukavaa elämyksellistä ja retkeilyllistä vuotta kaikille! Eerolle iso kiitos usean vuoden puheenjohtajuudesta,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Häjyt r.y., johtokunnan kokous, Kurikka, Paulapieksujen maja 4.10.2014, 1. Häjyt r.y., syyskokous, Kauhava (Härmä), Hunurijärvi 22.11.2014 Hölkkä- ja kuntoliikuntaseura Häjyt ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Lisätiedot

Toukokuu 5.5. Vertaistyöryhmä, Turku 6.5. Hallituksen kokous, Turku Parikurssi, Ruissalon kylpylä, Turku (haku 28.4.

Toukokuu 5.5. Vertaistyöryhmä, Turku 6.5. Hallituksen kokous, Turku Parikurssi, Ruissalon kylpylä, Turku (haku 28.4. SANY Toimintakalenteri 2017 Tammikuu 21.1. Hallituksen kokous, Helsinki Helmikuu 10.-11.2. Veera-työhmä, Hämeenlinna 11.-12.2. Arviointityöpaja, Hämeenlinna Maaliskuu 4.3. Hallituksen kokous, Helsinki

Lisätiedot

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019 Sisältö 1. Yleistä... 3 2. Toiminnan tavoitteet vuonna 2019... 3 3. Toiminta... 3 4. Tiedotus... 4 5. Hallinto... 4 5.1. Vuosikokous... 4 5.2. Hallitus... 4 6. Yhteistyötahot... 5 7. Talous... 5 Liite:

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

Tunturikerho Kuokte. Kerhokirje 1 / 2006

Tunturikerho Kuokte. Kerhokirje 1 / 2006 Tunturilatu ry Tunturikerho Kuokte Kerhokirje 1 / 2006 Ruskaa Tenniöjoella KERHOTOIMIKUNTA JA MUUT TOIMIHENKILÖT 2006 Matti Häppölä, puh. joht. 019 724302 (k) Kirveskatu 7, 11130 Riihimäki 050 4903897

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN

TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN 2/2017 Puheenjohtajan mietteitä Tuulahdus Tunturiladun syyskokouksesta Turusta. Tunturilatu koki historiallisen vaiheen, kun saimme

Lisätiedot

TUNTURIKERHO KAVTSIN SÄÄNNÖT

TUNTURIKERHO KAVTSIN SÄÄNNÖT TUNTURIKERHO KAVTSIN SÄÄNNÖT I KERHON NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Kerhon nimi on TUNTURIKERHO KAVTSI. Sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Kerho toimii Tunturilatu ry:n alaisena paikallisena tunturilatulaisten

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja terveyttä,

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksen toiminnallisen tilan kuvaus Yhdistyksen jäsenmäärä 311 Jäsenten työpaikat Kiuruveden kaupunki, Iisalmen kaupunki, Seurakunta, Yksityiset hoivakodit, Fysikaaliset hoitolaitokset, Toimi-säätiö

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015 KESÄTEATTERI KIINNOSTI Kuopion Uudessa Kesäteatterissa Rauhalahdessa esitettiin kuluneena kesänä täysille katsomoille musikaalia Solistina Olavi Virta.

Lisätiedot

Pieksän Ladun. Jäsentiedote 2015. www.pieksanlatu.fi. pieksanlatu(at)gmail.com

Pieksän Ladun. Jäsentiedote 2015. www.pieksanlatu.fi. pieksanlatu(at)gmail.com Pieksän Ladun Jäsentiedote 2015 www.pieksanlatu.fi pieksanlatu(at)gmail.com 1 Hei Latulaiset ja ulkoilukansa! Hiihtokauden lähestyessä toivotan kaikki ulkoilijat jälleen tervetulleeksi hiihtämään Partaharjun

Lisätiedot

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 KUOPION SELKÄYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 2 Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 Jäsenistö Vuoden 2016 lopussa jäsenmäärä oli 386 henkilöä. Vapaaehtoistyöntekijöiden määrä 30 henkilöä ja

Lisätiedot

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2013/2. Siilin Ladun pikkujoulu LatuRastilla lauantaina klo 18.

JÄSENTIEDOTE 2013/2.  Siilin Ladun pikkujoulu LatuRastilla lauantaina klo 18. JÄSENTIEDOTE 2013/2 www.suomenlatu.org/siilinlatu/ LatuRastin avara tupa luo valoisat puitteet kokoontumisille Majavaraukset Olavi Oinonen 044-210 3316 Siilin Ladun pikkujoulu LatuRastilla lauantaina 30.11.2013

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA 1959-2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 STRATEGIA 2016 1959-2017 VISIO 2017 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Keski-Suomen Yrittäjänaiset:

Keski-Suomen Yrittäjänaiset: Tervehdys kaikille ihanat Yrittäjänaiset. Vuosi alkaa olla lopuillaan ja on aika pikkuhiljaa rauhoittua Joulun viettoon, kukin tavallaan. Mennyt vuosi yhdistyksellämme oli varsin vaiherikas lukuisine tapahtumineen

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

ROCKTAIL NEWS. sekä sekalaista muuta tavaraa. kysy koulutus-kentällä Jannelta tai puhelimitse p tai sähköpostilla

ROCKTAIL NEWS. sekä sekalaista muuta tavaraa. kysy koulutus-kentällä Jannelta tai puhelimitse p tai sähköpostilla 3/2015 1 ROCKTAIL NEWS RockTail News ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Mainosmyynti, artikkelit, ilmoitukset ja tiedustelut Anna-Riitta Forss, Vierutie 3 15560 Nastola 040-5956529 rocktail@netti.fi Lehden

Lisätiedot

tapahtumakalenteri johtokunta / toimikunnat jäsenmaksut vuokrataan JÄSENTIEDOTE 2007/1

tapahtumakalenteri johtokunta / toimikunnat jäsenmaksut vuokrataan JÄSENTIEDOTE 2007/1 tapahtumakalenteri johtokunta / toimikunnat jäsenmaksut vuokrataan JÄSENTIEDOTE 2007/1 SIILIN LADUN JOHTOKUNTA JA TOIMIKUNNAT Johtokunta Olavi Oinonen pj. 0400-804203 olavi.oinonen@dnainternet.net Seija

Lisätiedot

koulun nimi Valmistava opetus

koulun nimi Valmistava opetus ASIKKALAN KUNTA koulun nimi Valmistava opetus LUKUVUOSISUUNNITELMA (PA9 ) 2016-2017 YHTEYSTIEDOT Koulu Lähiosoite: Perusopetukseen valmistava opetus Tallukantie 1 Postinumero ja postitoimipaikka 17200

Lisätiedot

Ilmailuinsinöörien kerho perjantai, 12. kesäkuuta 2009. Jäsenkirje 1/2009

Ilmailuinsinöörien kerho perjantai, 12. kesäkuuta 2009. Jäsenkirje 1/2009 Jäsenkirje 1/2009 Vuosi 2009 on ehtinyt jo kesän kynnykselle. Ilmailuinsinöörien kerho lähestyy teitä nyt toimikauden ensimmäisellä jäsenkirjeellä, jossa esitellään tämän vuoden johtokunta, kartoitetaan

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015 1 TEAM FINCHEVAL RY 2 JOHDANTO Toimintalinja on laadittu Suomen Ratsastajainliiton seurakehittämisohjelman mukaisesti vuodelle 2015. Toimintalinjasta käy ilmi asioita, jotka ovat seurallemme tärkeitä ja

Lisätiedot

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA 2016 2018 Vahvistettu paikallistoimikunnan syyskokouksessa 2.10.2017 Yleistä Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (VAPEPA)

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA 2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja

Lisätiedot

Jäsentiedote 1/2015. Kuva Pertti Tiuttu.

Jäsentiedote 1/2015. Kuva Pertti Tiuttu. Jäsentiedote 1/2015 Kuva Pertti Tiuttu. HUITTISTEN LATU JA POLKU RY. perustettu 1976 Pankkiyhteydet: FI69 11193000052670 (Nordea) FI80 50590040008590 (OP) FI95 44561040010091 (SP) Toimihenkilöt vuonna

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 MAANANTAI 4 TIISTAI 5 KESKIVIIKKO 6 Loppiainen TORSTAI 7 PERJANTAI 8 LAUANTAI 9 SUNNUNTAI 10 Jussi Kiiskilä Valteri-koulu, Onerva 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 2 MAANANTAI 11 TIISTAI 12

Lisätiedot

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA 1/5 TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su 18.2.2018 KUNNIAKIRJA Saunaseura SaunaMafia ry täytti 9 vuotta ja samalla luovutimme savusaunojen lämmittäjälle Atte Salolle Saunamajurin kunniakirjan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA 2015-2016 STRATEGIA 2016 VISIO 2016 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme tunnetuksi TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

SIILIT LUKUVUOSI 2010 2011

SIILIT LUKUVUOSI 2010 2011 SIILIT LUKUVUOSI 2010 2011 Tälle koko lukuvuodelle olemme suunnitelleet teemaksi MATKALLA Tutkimusmatkamme lähtee minusta itsestä ja laajenee käsittämään ainakin Suomen ja Pohjoismaat. Otamme toimintaamme

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 MISSIO Edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää tervettä kilpailua ja naisyrittäjien

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hei, Yhdistystämme vaivaa sama ongelma kuin muitakin yhdistyksiä. Toimintamme kuihtuu entisestään.

Lisätiedot

Padasjoki Johtola Rakennus 5 Iso sauna Pieni sauna Ajoharjoittelurata 150 m ampumarata Telttamajoitusalue

Padasjoki Johtola Rakennus 5 Iso sauna Pieni sauna Ajoharjoittelurata 150 m ampumarata Telttamajoitusalue Tammikuu PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA LA Ampumahiihtopaviljonki, rak 359 Riimu, rak. 358 Helmikuu Ma Ti Ke To Pe La Su Ma Ti Ke To Pe La Su

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry

Toimintasuunnitelma 2013. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintasuunnitelma 2013 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Yleistä Yhdistyksemme on perustettu 9.5.1937, vuosi 2013 on yhdistyksemme 76. toimintavuosi. Jäsenmäärämme 1.1.2012 oli 816. Toiminta-ajatuksemme

Lisätiedot

Paikallisyhteisön huomioiminen matkailussa, turvallisuusohjeiston esittely Inarin matkailuseminaari

Paikallisyhteisön huomioiminen matkailussa, turvallisuusohjeiston esittely Inarin matkailuseminaari Paikallisyhteisön huomioiminen matkailussa, turvallisuusohjeiston esittely Inarin matkailuseminaari 2.11.2018 Arctic Outdoor, turvallisuutta ja terveyttä tunturista kehittämishanke 2017-2019, Inarin kunta

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Tervetuloa vastaamaan Vanhankaupunginlahtea koskevaan kyselyyn!

Tervetuloa vastaamaan Vanhankaupunginlahtea koskevaan kyselyyn! 1 Liite 9: Kyselylomake Tervetuloa vastaamaan Vanhankaupunginlahtea koskevaan kyselyyn! Helsingin kaupungin ympäristökeskus tekee Vanhankaupunginlahdelle uutta hoito- ja käyttösuunnitelmaa. Lähtökohtana

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus 25.10.2009 KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. JOHDANTO Kymenlaakson Reserviläispiiri ry:n 53. toimintavuosi noudattaa Reserviläisliitto

Lisätiedot

Klo 15.30 KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset

Klo 15.30 KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset KARLIN SUKUSEURA RY KUTSU SUKUJUHLAAN JA SUKUKOKOUKSEEN 16.6.2013 Karlin sukuseura ry:n sukuneuvostolla on ilo kutsua Sinut perheineen yhdistyksen sääntöjen edellyttämään varsinaiseen sukukokoukseen 16.6.2013.

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintasuunnitelma 2015

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintasuunnitelma 2015 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintasuunnitelma 2015 2 YLEISTÄ YHDISTYS ON PERUSTETTU 9.5.1937 3 YLEISTÄ JÄSENIÄ VUODEN ALUSSA OLI 872 4 MISSIO TARJOAMME TAPAHTUMIA, JOISSA JÄSENEMME PÄÄSEVÄT KEHITTYMÄÄN,

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

ROCKTAIL NEWS. Ilmoitushinnat: Toistuvaisilmoitus 4 X ilmoitushinta koon mukaan 25% Rivi-ilmoitus (5 riviä)

ROCKTAIL NEWS. Ilmoitushinnat: Toistuvaisilmoitus 4 X ilmoitushinta koon mukaan 25% Rivi-ilmoitus (5 riviä) 3/2014 1 ROCKTAIL NEWS RockTail News ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Mainosmyynti, artikkelit, ilmoitukset ja tiedustelut Anna-Riitta Forss, Vierutie 3 15560 Nastola 040-5956529 rocktail@netti.fi Lehden

Lisätiedot

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Kevätkokous Syyskokous Kulttuuri- tai muu vapaa-ajan tapahtuma jäsenille Uusien jäsenten rekrytointitilaisuus yhdistettynä hyvinvointitapahtumaan Kontaktoidaan

Lisätiedot

Jäsentiedote 4/2018. Puijon Latu ry SÄILYTÄ! Tapahtumakalenteri Ulkoilukahvio palvelee. Vuokraa majaa, saunaa, laavua, välineitä

Jäsentiedote 4/2018. Puijon Latu ry SÄILYTÄ! Tapahtumakalenteri Ulkoilukahvio palvelee. Vuokraa majaa, saunaa, laavua, välineitä Puijon Latu ry Tapahtumakalenteri 2019 SÄILYTÄ! Ulkoilukahvio palvelee Vuokraa majaa, saunaa, laavua, välineitä Puijon Latu ry Puijon Latu on Suomen Latu ry:n Kuopiossa toimiva jäsenyhdistys. Postiosoite:

Lisätiedot

Suomen Ladun Yhdessä-teema käyntiin vuonna 2009

Suomen Ladun Yhdessä-teema käyntiin vuonna 2009 Suomen Ladun Yhdessä-teema käyntiin vuonna 2009 Silloin tutkimusten mukaan 40 % asuinkunnista on sinkkutalouksia Yli viidennes suomalaisista kokee yksinäisyyttä Yli puolet suomalaisista liikkuu pääsääntöisesti

Lisätiedot

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous

A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous 24. 25.10.2015 Kylpylähotelli Kunnonpaikka, Siilinjärvi Kokouksen asialista on tämän kutsun liitteenä. A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 24. 25.10.2015

Lisätiedot

Lasinkeräilijän Blogi

Lasinkeräilijän Blogi Sivu 1/8 Jaa muille Ilmoita väärinkäytöstä Seuraava blogi» Luo blogi Kirjaudu sisään Lasinkeräilijän Blogi Etusivu Lasinkeräilijän linkit Avainsanat INFO Lasinkeräilijän kalenteri SUNNUNTAI, 22. HUHTIKUUTA

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Kutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen

Kutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen Kutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen Tervetuloa sääntömääräiseen kevätkokoukseen maanantaina 22.5.2017 klo 18:00 Hiedanrannan vanhalle tehdasalueelle (www.valiaikainenhiedanranta.fi, www.tampere.fi/hiedanranta).

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Haminanseudun Oloneuvokset ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Haminanseudun Oloneuvokset ry:ssä alkaa toiminnassa viideskymmenesensimmäinen vuosi. Toimintamme on hyvin monipuolista niin, että kaikilla

Lisätiedot

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto. 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii Sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää sodankyläistä partioperinnettä

Lisätiedot

Melontaretket Aurajoella Aurajokimelonta 20 vuotta! 2011 2.-3.7. 29.5. 27.8. YÖMELONTA AURAJOKIMELONTA KEVÄTMELONTA Aurajoen opastuskeskus Myllärintalo avoinna 1.6.-31.8.2011, talviaikaan tilauksesta Tervetuloa!

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa

Lisätiedot

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018 Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018 JHL 310 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2018 2 Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK RY:n TIEDOTUSLEHTI helmikuu 2018

JYVÄSKYLÄN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK RY:n TIEDOTUSLEHTI helmikuu 2018 www.rkl.fi JYVÄSKYLÄN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK RY:n TIEDOTUSLEHTI helmikuu 2018 Yhdistyksen hallitus 2018: Tommi Rautjärvi, puheenjohtaja 0400 543 587 Alpo Ilmarinen 0440 224 482 Veikko Järvinen

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019 Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2019 1 JHL 2022 LIITTOSTRATEGIA VISIO: JHL on kokoava voima, joka toimii vahvimpana ammattiliittona työpaikoilla ja

Lisätiedot

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 Elokuu Viikko 32 Jakso 1 5 Maanantai 6 Tiistai 7 Keskiviikko 8 Torstai 9 Perjantai 10 Lauantai 9.30-10.45 11.25-12.40 ruokailut 4 VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info erillinen info 12.50-14.05 11

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2015/1. http://siilinlatu.suomenlatu.org/ KOKOUSKUTSU

JÄSENTIEDOTE 2015/1. http://siilinlatu.suomenlatu.org/ KOKOUSKUTSU JÄSENTIEDOTE 2015/1 http://siilinlatu.suomenlatu.org/ KOKOUSKUTSU Siilin Latu ry:n sääntömääräinen kevätkokous 26.3.2015 klo 19.00 Kokouspaikka LatuRasti, Huvikummuntie 45, Siilinjärvi Käsiteltävät asiat

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Hyvinkää Ringette. Kesäkuu Hoitaa Aika Sarjamaksut maksuun Edu+B+C-joukkueet 1. Pj + Rahastonhoitaja

Hyvinkää Ringette. Kesäkuu Hoitaa Aika Sarjamaksut maksuun Edu+B+C-joukkueet 1. Pj + Rahastonhoitaja Kesäkuu Hoitaa Aika Sarjamaksut maksuun Edu+B+C-joukkueet 1. Pj + Rahastonhoitaja Kesäkuu erä Sarjaan ilmoittautuminen 9.6. Etelä-Suomen (E- S) E (enemmän ja vähemmän pelanneet), E-S D Pj 9.6.2017 mennessä

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja terveyttä,

Lisätiedot

Hyvä muistaa ja tietää. Kutsu suunnittelemaan 20-vuotisjuhliamme 3 Alateen Kolon tiedotus 4 Seuraava alkkariviikonloppu 5 Tapahtumia 10

Hyvä muistaa ja tietää. Kutsu suunnittelemaan 20-vuotisjuhliamme 3 Alateen Kolon tiedotus 4 Seuraava alkkariviikonloppu 5 Tapahtumia 10 Alkkari Elokuu 2005 Sisällysluettelo: Hyvä muistaa ja tietää 2 Kutsu suunnittelemaan 20-vuotisjuhliamme 3 Alateen Kolon tiedotus 4 Seuraava alkkariviikonloppu 5 Tapahtumia 10 Hyvä muistaa ja tietää Askelvihkotilaukset

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja terveyttä,

Lisätiedot

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta Toiminta alkoi 25. 3. 1997. Jo perustamistilaisuudessa yhdistyksen nimestä keskusteltaessa tuli esille se, että perustettava yhdistys aloittaisi toimintansa alueellisena

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Esipuhe Iisalmen Taekwondo Ry on vuonna 2000 perustettu liikunta- ja urheiluseura, sen tarkoituksena on edistää Taekwondon keinoin kunto- ja terveysliikuntaa, kilpaurheilua sekä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO VUODELLE 2011.... yhdessä...

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO VUODELLE 2011.... yhdessä... 1 TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO VUODELLE 2011... yhdessä... 2 JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA v. 2011 YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on yhtenä Suomen Ladun jäsenyhdistyksenä tarjota kuntoa,

Lisätiedot

Siilinjärven kyläparlamentin TOIMINTA-AJATUS, VISIO JA STRATEGIA 2020-TAVOITTEET

Siilinjärven kyläparlamentin TOIMINTA-AJATUS, VISIO JA STRATEGIA 2020-TAVOITTEET Siilinjärven kyläparlamentin TOIMINTA-AJATUS, VISIO JA STRATEGIA 2020-TAVOITTEET Kyläparlamentin toiminta-ajatuksena on edistää kuntalain 22 :n mukaisesti kunnan asukkaiden ja palvelujen käyttäjien osallisuus-

Lisätiedot

TAMMIKUUN 2017 KUUKAUSITIEDOTE

TAMMIKUUN 2017 KUUKAUSITIEDOTE TAMMIKUUN 2017 KUUKAUSITIEDOTE Lupaus laadusta SalPa taitoluistelu on Sinettiseura Valmennuksen terveiset Luistelijat muistakaa täyttää harjoituspäiväkirjaa, aina silmuista ylöspäin. Uuden vuoden jälkeen

Lisätiedot

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi.

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi. Jäsentiedote 11.10.2010 Iloiset syksyn toivotukset jäsenistöllemme! Vaikka viimeiset lehdet putoilevatkin jo puista, ei yhdistyksemme siirry talviunille. Porhallamme iloisesti kohti joulua ja syksyn ja

Lisätiedot

Suomen Ladun ajankohtaiset asiat

Suomen Ladun ajankohtaiset asiat Suomen Ladun ajankohtaiset asiat 12.1. Suomen Ladun jäsenyhdistysten uudet mallisäännöt 12.2. Muut ajankohtaiset asiat OSALLISTU Jäsenmaksujen ilmoittaminen 30.11. mennessä Liikuttaja-verkkolehti Alueyhdyshenkilöt

Lisätiedot

2014 TOIMINTAKALENTERI

2014 TOIMINTAKALENTERI 2014 TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU 1 1 KE Uudenvuodenpäivä 1.-31.1 Seututoimikuntien järjestäytymiskokoukset (6 kpl) iltakokouksinapj 2 TO KOKO VUOSI: Aktivointiprojekti, Aluetoimikunnan kokoukset, Ammattiosastojen

Lisätiedot