TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN"

Transkriptio

1 TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN 2/2013

2 PUHEENJOHTAJAN MIETTEITÄ Ensimmäinen puolenvuoden jakso on takanapäin puheenjohtajan tehtäviä hoidellen. Erätaika messujen järjestäminen ja mukana oleminen yhdessä Siilin Ladun kanssa onnistuivat erinomaisesti, siitä kiitos kaikille toiminnassa mukana olleille. Tavoitteemme oli tuoda esille Tunturilatua ja Tsietsaa ja samalla hankkia uusia jäseniä kerhoomme. Jäsenmäärämme onkin ollut hienoisessa kasvussa toivon, että jokainen jäsen pyytäisi mukaan eri tapahtumiin tutustumaan ystäviään ja tuttaviaan joista voisi tulla uusia Tsietsalaisia. Tapahtumat löytyvät kotisivuilta, kiitos kotisivujemme ylläpitäjälle Reijolle. Susikyrön huoltorakennuksen talkoissa kesäkuussa olimme viiden henkilön voimin. Elokuussa tiedotteen ilmestymisen aikoihin olemme taas talkoissa viikon ajan. Huoltorakennuksen vihkiäiset ovat syyskokouksen ja susiaisten yhteydessä. Tunturiladun kesäpäivät olivat Evolla. Järjestelyn hoitivat Luoktalaiset Lahdesta, joka on uusin Tunturikerho. Järjestelyt olivat onnistuneet hyvin, osanottajia oli reilut neljäkymmentä henkilöä. Kerhomme osallistui kuuden henkilön voimin. Mukaan olisi mahtunut enemmänkin hienoihin Hämeen maisemiin ja Suomen vanhimpaan metsäopetuksen kehtoon. Tutustuimme siellä mielenkiintoiseen eräkärryyn, jossa rinkka kulkee kevyesti kesävaelluksilla. Keskeisenä tapahtumana oli toimihenkilöiden/ jäsenistön koulutustapahtuma. Suomen luonnon päivää vietämme patikoiden ja meloen Tiilikkajärven kansallispuistossa elokuun viimeinen lauantai Siitä on ollut ilmoitus kotisivuillamme. Lähdetäänpä joukolla mukaan. Näin kiireinen kesäaika alkaa vaihtua syksyyn ja tulee uudet retkeilyt eri muodoissaan vastaan, valon määrä vähenee ja syksyn pimeyteen on taas totuteltava. Ollaan siitä huolimatta virkeällä ja valoisalla mielellä, liikummepa sitten missä päin Suomea tahansa. Yhteinen ruskaviikko Siilin Ladun kanssa Akumajalle toteutuu Osallistujamäärä täyttyi hyvissä ajoin. Monille meistä Akumajalla käynti on ensimmäinen, jota odotamme iloisin mielin. Järjestelyistä suuri kiitos Seijalle ja Olaville. Eero

3 TAPAHTUMIA Elokuun lopussa la vietetään valtakunnassa ensimäistä kertaa SUOMEN LUONNON PÄIVÄÄ Vietämme luontoretkipäivää tekemällä päiväretken Tiilikkajärven kansallispuistoon Rautavaaralle. Reitti soveltuu joko patikoiden tai meloen kuljettavaksi. Osallistuminen on vapaata kaikille, joten otetaanpa ystävät ja kaverit mukaan, kyllä pitkospuilla tilaa riittää. Kuljettava matka noin 12km. Kokoonnutaan Sammakkotammen lähtöpaikalle klo 10. Siilinjärven suunnasta lähdemme ABC:ltä klo 8:30 kimppakyydein. Tiedustelut ja kimppakyydit: Antero Konttinen puh ja Pirjo Punju puh Koulutustapahtuma Jokamiehenoikeudet Kuopiossa tiistaina klo: Osoite: Kuopionlahdenkatu 23, Kuopion musiikkikeskus Kaikille avoin tapahtuma, vapaa pääsy Tarkemmat tiedot osoitteessa: suomenlatu.fi/jmo LAITETAAMPA KALENTERIIN TULEVAN VUODEN TAPAHTUMIA Perinteinen pakkasviikko, Susikyrössä Hiihtovaellus, Vetäjä Pentti Vainio Ruskaviikko, Susitalaksella Tarkemmat tiedot 1/2014 tiedotteessa. Vuokrattavat tavarat ja hinnat vrk vko Ahkio 4 20 Puolijoukkue teltta 5 20 Laavu/loue 2 10 Retkikeitin 1 5 Vuokraukset: Urpo Häkkinen puh Laukanlammen maja Maja on tunturikerho Tsietsan käytössä. Majaa voisi käyttää kerhoiltojen järjestämiseen. Majaisäntänä toimii Urpo Häkkinen ja häneltä voi tiedustella majaa numerosta puh

4 SUDEN JOIKU Toiminnallisesti erittäin vilkas alku vuosi on takana. Kerhomme on ollut esillä mediassa enemmän, kun koskaan aikaisemmin. Uusia jäseniä olemme saaneet niin että, jäsenmäärämme on kaikkien aikojen suurin juuri tällä hetkellä. Uudistunut kerhon hallitus ei kuitenkaan voi asettua laakereillaan lepäilemään vaan katse on oltava tiukasti eteenpäin. Tunturiladun alkuperäiset toimintatavat ja tavoitteet ovat entistä selkeämmin osana toimintaa. Ensimmäisen kahden vuosikymmenen aikana vihittiin Tsietsalaisia tunturisusiksi lähes kaksikymmentä henkilöä. Sitten tuli kahden vuosikymmenen hiljaisuus, kunnes viime syksynä saimme jälleen uuden tunturisuden laumaamme. Ennusmerkit viittaavat siihen, että tulevan syksyn susiaisissa Susikyrössä lokakuun alussa kuullaan jälleen uusien kerhomme susien ulvontaa? Mikäli joku haluaa tietää lisää tunturisusiaatteesta, niin allekirjoittanut kertoo mielellään siitä. Ennakkotietona saanen kertoa jo senkin, että ensi vuoden susiaiset pidettäneen varsin lähellä kotipesäämme, joten silloin uusia susia lisää kerhoomme? Yhteiset tunturivaellukset ovat osa tunturilatulaisuutta ja sen alkuperäisiä toimintatavoitteita. Tämän vuoden maaliskuussa Yliperälle tehty talvivaellus suoritettiin varsin arktisissa olosuhteissa. Ensi talven vaellusta suunnitellaan huhtikuun lopulle vapun alle, jolloin saman moisia arktisia olosuhteita ei todennäköisesti ole. Mikäli joku haluaa jo nyt merkitä tulevan talvivaelluksen kalenteriin, niin sen ajankohta on pääsiäisen ja vapun välinen viikko ja suunta on todennäköisesti Kilpisjärveltä etelään Norjan ja Ruotsin puolelle. Yhteisiä kesävaelluksia on myös ajatus toteuttaa kesällä Pirjo ja Antero kerhomme retkivastaavina ottavat toiveita vaelluskohteista mielellään vastaan. Tulevan vuoden kalenteriin kannattaa myös jo nyt merkitä vk 8, jolloin Tsietsalaiset lähtevät perinteisesti viikoksi Susikyröön hiihtelemään, lumikenkäilemään ja viihtymään uudistuneessa Tunturiladun erätukikohdassa. Mikäli mielenkiintoa asiaan löytyy, niin on myös mahdollista tuon viikon aikana tehdä pieni muutaman päivän vaellus Ounas - Pallas tunturien alueelle, mutta siitä sitten myöhemmin lisää. Tunturilatu on saamassa järjestettäväkseen v Erävaelluksen SM-kilpailut. Ajankohta on elokuu Erilaisiin järjestelytehtäviin tarvitaan kovasti talkoolaisia. Mielenkiintoa herätellen kannattaa seurata Tunturilatulehtiä ja myös kotisivuilta löytyy jatkossa tietoa asiasta. PENA-SUSI

5 Kevätkokous Eero Lammi ja Urpo Häkkinen Päivi Korolainen Tunturikerho Tsietsan kevätkokous pidettiin Paikalla oli jäseniä enemmän kuin koskaan ennen. Kokouksessa muistettiin Tsietsan pitkäaikaisia jäseniä Urpo Häkkistä ja Eero Lammia. Kokouksen jälkeen Korolaisen Päivi kertoo kaukomatkailusta sanoin ja kuvin Päivin esitelmä oli mielenkiintoinen ja mieliinpainuva. Kertomuksen aikana saimme matkustaa ympäri maapalloa. Kevätkokous Kevätkokous

6 Viides kerta VaValla Tänä vuonna VaVa-leirillä oli tavallista enemmän innokkaita leiriläisiä. Monet saivat paljon uusia ystäviä, ja taidettiin sitä puhelinnumeroitakin keskenään vaihdella. Parasta leirillä oli kuitenkin ne vanhat, tutut kaverit joiden kanssa on tullut jaettua monia hauskoja hetkiä. Moni piti myös tunturilla käynnistä, ja Montellin reissu ja yöretki Hietajärvelle oli monelle unohtumaton kokemus. Ruoka oli maittavaa ja sitä riitti suurelle porukalle, ja taisi moni vähän santsatakin... Iltaohjelma leirillä oli vaihtelevaa: joskus laulua, joskus sketsejä ja taisipa siellä sirkuskin olla.. Kaikkien leiriläisten suosikkeja olivat koirat Kassu ja Leevi, joiden rotu on Kleinspitz. Lapset (ja joskus myös aikuiset) kisailivat, kuka saisi leikkiä tai taluttaa näitä söpöjä koiria. Itse olin leirillä viidettä kertaa, ja mukana olivat myös sisarukseni Jesse (9v), Julia (7v) ja Janica (5v). Kiitokset järjestäjille! Jessica Vihervuori Mummon mietteitä Niinpä on taas yksi VaVa-leiri takana, tällä kertaa vain pelkkänä asiakkaana. Neljän lapsen huoltajana ei aikaa juuri jäänyt leirin toimintoihin osallistumiseen mutta Kumpelaisilla oli vankka joukko tekijöitä joten lisäapua ei juuri kaivattukaan. Omat haasteensa leirin vetämiselle toi suuri osallistujajoukko, lähes 70 henkeä. Myös ruokahuolto oli kovilla, aamu- ja iltapalat sekä kaksi lämmintä ruokaa piti kokit tiukasti hellan ääressä. Kenties yksi lämmin ateria päivällä olisi riittänyt, olisi jäänyt ohjelmallekin enemmän aikaa. Tuo osallistujamäärä askarrutti meitä konkareita kovin. Kuinka tulevina vuosina leiri järjestetään, mikäli osallistujamäärä on noin suuri tai jopa vielä kasvaa? Pilkotaanko leiri iän tai jonkun muun kriteerin perusteella osiin? Silloin tällaiset suurperheet jättävät asian sikseen, ei ainakaan tällä mummolla ole mahdollista ajella useampaa viikkoa Siilinjärvi - Susikyrö väliä. Ja lapsille vuosien varrella syntyneet kaveruussuhteet suoraan sanoen heitetään hunningolle jos leireillään eri aikaan. Sinällään hienoa että lapsia ja nuoria kiinnostaa viikko ilman nettiä ja ostaria. Ja eikös Tunturiladun yksi pulmista juuri ole nuorten saaminen mukaan toimintaan? VaValla luodaan hyvin pohjaa kiinnostukselle retkeillä luonnossa ja oppia erätaitoja vaikka vain leikkien merkeissä. Eikä käsin tiskauskaan ole ongelma kun kerran kaikki joutuvat sen tekemään. Niin että ison haasteen edessä ovat seuraavien VaVa-leirien järjestäjät. Suotakoon heille suurta viisautta että näkisimme taas ensi vuonna kaikki entiset ja uudet halukkaat leiriläiset juoksentelemassa Susikyrön kankailla... ja vetämässä Lauretziaa iltanuotiolla! Seija Vihervuori

7 Tunturiladun seniorivaellus Seniorivaelluksen Kuhmon Iso-Palonen - Maasärkkä luonnonsuojelualueelle järjesti Okta. Osanottajia oli kaikkiaan 15, joista olin nuorimmasta päästä 50 v "ei seniori", vanhin taisi olla rautarouva 80 v. Tsietsalaisia oli kaksi minun lisäkseni Antero Konttinen. Kokoontuminen oli Kuhmon luontokeskus Petolassa, jossa saimme opastetun kierroksen ja tietopaketin Suomen suurpedoista. Tunti hurahti nopeasti, ja sen jälkeen alkoi automatka Iso-Paloselle n. 50 km, josta loppumatka oli pölyävää hiekkatietä Valkeiskankaan pysäköintialueelle. Vaellus alkoi pienessä tihkusateessa. Osa tavaroista vietiin leiripaikalle kottikärryillä. Suurin osa kannettiin rinkoissa ja käsimatkatavaroina n. 3 km. Kyllä ensi kerralla mietin tarkemmin mitä mukaan tarvitsen ja miten ne kannattaa pakata. Onneksi porukassa oli avulias nainen, joka kantoi yhden nyssäköistäni. Ensimmäiset kahvit keitettiin jo kilometrin jälkeen Papinsalmen laavulla, syötiin muikkuteosta eli paikallista muikkukukkoa ja rönttösiä. Sää kirkastui ja matka jatkui. Saunaniemessä telttakylä alkoi nousta nopeasti. Upouusi telttani oli helppo koota, mutta apua toki tarvitsin. Toisen kerran osaan varmaan ihan itse. Teltta on hyvä ja kevyt, kaksi mahtuu hyvin ja kolmekin, kun valitsee teltan paikaksi tasaisen maaston. Makuupussini oli hieman liukas joten valuin alamäkeen. Teltan pystytyksessä on huomioitava seuraavalla kerralla tarkemmin maaston muoto. Käpyjä ei jäänyt selän alle, tai sitten minussa ei ole prinsessan vikaa kun nukutti niin hyvin. Aamuherätyksen suorittivat linnut: kuikka, kaakkuri, kurki ja käpytikka pitivät konserttiaan vuorotellen. Lauantaivaelluksen (Iso-Palosen reitti + Jäkäläsärkän reitti Tammalammenpuron laavulta Oikunniemen laavulle) pituus oli n km, joka oli ihan riittävästi helteisessä säässä. Matkalla nähtiin muutama metsäpeura ja kuukkelikin vilaukselta. Jäkäläsärkän reitin kulki vain osa porukasta, toisten odotellessa Oikunniemen laavulla. Tällä pätkällä vauhti oli ehkä liian kova, ei tullut luontoa paljon ihasteltua! Mustikoita riitti suuhun napsittavaksi kyllä.. Mutta leiripaikalla oli päästävä järveen vaikka ilman uimapukua, siis alkkarit ja t-paita päällä ja järveen plums! Toisen päivän aamu valkeni ja alkoi kuulua vetoketjujen aukaisuääniä, kun porukat heräilivät purkamaan leiriä ja pakkaamaan. Lähtövalmiina oltiin niin ajoissa, että päätettiin käydä tutustumassa Lentuankoskeen ennen saunomista Lentuankosken leirintäalueella. Viimeiset makkarat paistettiin nuotiolla ja sitten saunomaan. Kyllä oli hyvä saada jo hiet pois ja lähteä puhtaana kotimatkalle. Reitit Iso-Palosen reitti, noin 13 km, Iso-Palosen ympäri. Palvelut: laavut tulentekopaikkoineen Iso- Palosen Tammalammenpurolla ja Oikunniemessä sekä Veräisen Saunaniemessä. Lisäksi tulentekopaikat Papinsalmessa, Kuikkalahdessa ja Nimetönlammella. o Nähtävää: Polun varrella on mm. lapinhautoja, tervahaudan pohjia sekä viime sotien aikaisten juoksuhautojen jäännöksiä. Jäkäläsärkän reitti, noin 3,5 km. Iso-Palosen länsipuolella oleva rengaspolku.

8 Apu kesävaellukselle Tässäpä oiva apu kesävaellukselle "Eräkärry" tiedustelut Arto Niemelä Hämeenlinna puh Haluatko siirtyä sähköisen tiedotteen lukijaksi? Tiedote on kaikkien luettavissa sähköisesti osoitteessa, Mikäli se vastaa tarpeitasi etkä halua sen lisäksi paperista tiedotetta, ilmoita asiasta sihteerille Odotatko sähköpostitiedotetta kerholta? Täydennämme Tsietsan tiedotteita väliaikoina sähköpostiviestein. Lähetämme tiedotteita siihen osoitteeseen jonka olet meille liittyessäsi tai myöhemmin ilmoittanut. Jotkut viestit palautuvat siksi, että osoitteesi on muuttunut. Jos et vähään aikaan ole saanut Tsietsalta sähköpostia, syy saattaa olla vanhentuneessa osoitteessa. Mikäli haluat takaisin postituksen piiriin, ilmoita uusi osoitteesi osoitteeseen

9 TSIETSAN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Sunnuntaina klo Paikka LatuRasti, Huvikummuntie 45, Siilinjärvi Kokouksen jälkeen pidetään perinteisesti PIKKUJOULU TERVETULOA JOUKOLLA MUKAAN hallitus

TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN

TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN 1/2014 HYVÄT TSIETSALAISET Vuosi on jälleen vaihtunut. Syksyn harmaus ja kaamosaika alkaa vaihtua lisääntyvään valonmäärään, joten

Lisätiedot

TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN

TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN 1/2013 PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvää jo alkanutta vuotta 2013 Tsietsalaiset. Lämpimät kiitokseni luottamuksestanne, kun valitsitte

Lisätiedot

TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN

TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN 1/2012 TERVEHDYS TEILLE TSIETSALAISET Kylläpä se talvi tuli taas ja Siperia henkii kylmää ilmaa. Melkein täytyy tupaukkona olla,

Lisätiedot

TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN

TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN 2/2012 PUHEENJOHTAJALTA Keväiset terveiset vielä täältä hankien keskeltä, tosin hiihdot tältä keväältä täällä Pohjois-Savossa näyttä

Lisätiedot

TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN

TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN 1/2015 Puheenjohtajan kertomaa Kiitoksen aika Kaksi vuotta on takanapäin puheenjohtajuutta ja kaksi vuotta edessä uutta pestiä.

Lisätiedot

Heippa. Jari Vanhakylä

Heippa. Jari Vanhakylä 1 2 Heippa Kevät on tullut taas siihen pisteeseen, että on aika aloitella kalastuskausi. Kohta jäät sulavat ja mm. siikaonginta kevätauringossa kutsuu. Kun kahden kilon siika on saatu vuorossa on yli kolmen

Lisätiedot

Tunturikerho Kuokte. Kerhokirje 1 / 2006

Tunturikerho Kuokte. Kerhokirje 1 / 2006 Tunturilatu ry Tunturikerho Kuokte Kerhokirje 1 / 2006 Ruskaa Tenniöjoella KERHOTOIMIKUNTA JA MUUT TOIMIHENKILÖT 2006 Matti Häppölä, puh. joht. 019 724302 (k) Kirveskatu 7, 11130 Riihimäki 050 4903897

Lisätiedot

Siilin Latu ry Jäsentiedote 1/2016

Siilin Latu ry Jäsentiedote 1/2016 Siilin Latu ry Jäsentiedote 1/2016 Pj:n porinat Kevättä Latulaiset! Kevät tulloo että kohina kääp. No siltähän se nyt ainakin näyttää. Lumet hupenevat vauhdilla ja rapa lentää. Muksuilla näkyy olevan kovasti

Lisätiedot

Hetta-Pallas 2-9.8.2014

Hetta-Pallas 2-9.8.2014 Hetta-Pallas 2-9.8.2014 eli ensikertalaisen kokemuksia viikon vaellukselta Joensuun Ladun Loistavien Leidien matkassa. Opin aika monta asiaa vaeltamisesta ja varustautumisesta, kanssavaeltajistani ja itsestäni;

Lisätiedot

SINUSSA ON ITUA! Sinussa on itua!

SINUSSA ON ITUA! Sinussa on itua! SINUSSA ON ITUA! SINUSSA ON ITUA! Sinussa on itua! on Perhehoitoliiton nuorisotyön ja alueyhdistysten yhdessä toteuttama tutustumistempaus Suomen sijaiskotinuorten, Sinut ry:n toimintaan. Tutustumistempaus

Lisätiedot

TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN

TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN 1/2018 Puheenjohtajan Tervehdys Oikein Hyvää Uutta Vuotta kaikille Tsietsalaisille. Tämä alkanut vuosi on lumen suhteen erittäin

Lisätiedot

Sunnuntaina startattiin rannasta klo 1400 aikoihin. Päällikkö keksi suunnata kohti Mjösundetin siltaa, matkalla rigattiin valmiiksi maailman parhaat

Sunnuntaina startattiin rannasta klo 1400 aikoihin. Päällikkö keksi suunnata kohti Mjösundetin siltaa, matkalla rigattiin valmiiksi maailman parhaat Andörja 27.07.08 Matkalle lähdettiin Turusta perjantaina klo 1800. Alku sujui hankalasti koska Villen kalsarit jäi Mietoisiin. Ajomatkaa kertyi kaiken kaikkiaan noin 1500 kilometriä. Perillä oltiin joskus

Lisätiedot

ROCKTAIL NEWS. sekä sekalaista muuta tavaraa. kysy koulutus-kentällä Jannelta tai puhelimitse p tai sähköpostilla

ROCKTAIL NEWS. sekä sekalaista muuta tavaraa. kysy koulutus-kentällä Jannelta tai puhelimitse p tai sähköpostilla 3/2015 1 ROCKTAIL NEWS RockTail News ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Mainosmyynti, artikkelit, ilmoitukset ja tiedustelut Anna-Riitta Forss, Vierutie 3 15560 Nastola 040-5956529 rocktail@netti.fi Lehden

Lisätiedot

Mesikämmen 2/2006 2/2006

Mesikämmen 2/2006 2/2006 Mesikämmen 2/2006 2/2006 Partiolippukunta Mankkaan Eräsusien tiedotuslehti 2/2006 2 Mesikämmen 2/2006 Mesikämmen on partiolippukunta Mankkaan Eräsusien virallinen tiedotuslehti. Päätoimittaja ja taitto:

Lisätiedot

Körpäkkäsanomat 1/2006

Körpäkkäsanomat 1/2006 Körpäkkäsanomat 1/2006 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana

Lisätiedot

Rimmin Räpylä. Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015

Rimmin Räpylä. Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015 Rimmin Räpylä Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015 Puheenjohtajan palsta Vireä kyläyhdistyksemme on toiminut jo yli 13 vuotta ja aina vaan tekemistä riittää. Vappuna on yhteisiä menoja, äitienpäivän

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2007/2. syyskokouskutsu retkitarinat: Marita Jääskeläinen Paula Halonen Teuvo Ryynänen

JÄSENTIEDOTE 2007/2. syyskokouskutsu retkitarinat: Marita Jääskeläinen Paula Halonen Teuvo Ryynänen JÄSENTIEDOTE 2007/2 syyskokouskutsu retkitarinat: Marita Jääskeläinen Paula Halonen Teuvo Ryynänen Puheenjohtajan porinat Syksy on muljahtanut jo lokakuun lopulle tätä naputellessa ja lehtiä tippuu puista

Lisätiedot

Vantaan Ladun 25. isänpäivän polkuretki Isänpäivän polkuretki sunnuntaina 13.11.2011.

Vantaan Ladun 25. isänpäivän polkuretki Isänpäivän polkuretki sunnuntaina 13.11.2011. 25. isänpäivän polkuretki Isänpäivän polkuretki sunnuntaina 13.11.2011. Polkuretken teemana on SUUNNISTUS, Bisan majalla suunnistuksenohjausta, voit kokeilla suunnistustaitojasi suunnistusrasteilla Bisan

Lisätiedot

TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN

TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN 2/2014 Puheen johtajan kertomaa Kylmän alkukesän vaihtuessa lämpimäksi kesäksi luonnossa liikkuminenkin on vilkastunut monin eri

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Jäsentiedote 1/2015. Kuva Pertti Tiuttu.

Jäsentiedote 1/2015. Kuva Pertti Tiuttu. Jäsentiedote 1/2015 Kuva Pertti Tiuttu. HUITTISTEN LATU JA POLKU RY. perustettu 1976 Pankkiyhteydet: FI69 11193000052670 (Nordea) FI80 50590040008590 (OP) FI95 44561040010091 (SP) Toimihenkilöt vuonna

Lisätiedot

Women MX Camp Joutsa 9-10.6.2007

Women MX Camp Joutsa 9-10.6.2007 Moi! Olen Emma ja olen 10 v. Olen ajanut motocrossia noin 3 ja puoli vuotta ja tämänhetkinen pyöräni on KTM 85cc SX. Ajan Botnia Dirt Riders (BDR) seurassa Vaasassa. Olen osallistunut Women MX Camp: iin,

Lisätiedot

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan

Lisätiedot

Luontoliikunta Green Care menetelmänä / PATIKONTI. Mikko Kataja

Luontoliikunta Green Care menetelmänä / PATIKONTI. Mikko Kataja Luontoliikunta Green Care menetelmänä / PATIKONTI Mikko Kataja GREEN CARE - ammatillisuutta, vastuullisuutta ja tavoitteellisuutta Noormarkun retkeilyreitti Green Care -ympäristönä Noormarkun retkeilyreitti

Lisätiedot

Ulkoilua Kuolimon äärellä!

Ulkoilua Kuolimon äärellä! Ulkoilua Kuolimon äärellä! Kuolimon ympäristö tarjoaa loistavat mahdollisuudet ulkoiluun ja luonnosta nauttimiseen. Rantametsissä on kilometreittäin merkittyjä retkipolkuja ja monin paikoin myös laavuja

Lisätiedot

Kokemuksia kansallispuistokäynneistä

Kokemuksia kansallispuistokäynneistä Kokemuksia kansallispuistokäynneistä Lataa luontoa seminaari Hyvinkää, Hyria 24.9.2015 Martti Aarnio, erikoissuunnittelija Metsähallitus, luontopalvelut Metsähallituksen luontopalvelut hoitaa ja suojelee

Lisätiedot

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään.

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään. Rippikoulut 2016 Vuonna 2016 rippikouluikäisiä ovat vuonna 2001 syntyneet nuoret. Rippikouluun voivat ilmoittautua myös ne, joilla rippikoulu on jäänyt käymättä tai jos on aloittanut koulun 6-vuotiaana

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

Ulkoilupäivä 16.08.2014. Suvilan ulkoilupäivän ajankohta oli sopinut monen kalenteriin, kojonkulmalle tuli yli 50 suvilalaista.

Ulkoilupäivä 16.08.2014. Suvilan ulkoilupäivän ajankohta oli sopinut monen kalenteriin, kojonkulmalle tuli yli 50 suvilalaista. Ulkoilupäivä 16.08.2014 Suvilan ulkoilupäivän ajankohta oli sopinut monen kalenteriin, kojonkulmalle tuli yli 50 suvilalaista. Aloitimme ulkoilupäivän ruokailulla, ruokailumme siunasi Taisto Salo. Puheensorina

Lisätiedot

ENNAKKOINFO JA A TIKKO - JA ALPPIKIIPEILYKURSSI STORSTEINFJELLET, NARVIK, 5pv

ENNAKKOINFO JA A TIKKO - JA ALPPIKIIPEILYKURSSI STORSTEINFJELLET, NARVIK, 5pv ENNAKKOINFO JA A TIKKO - JA ALPPIKIIPEILYKURSSI STORSTEINFJELLET, NARVIK, 5pv Kurssin sisältö Vuoristo-olosuhteet o vuoriston eri osat o vuoriston jatkuva muutos o sään vaikutus toimintaan Jäätikkövaeltamisen

Lisätiedot

Löydä päivävaelluksen hauskuus

Löydä päivävaelluksen hauskuus Päivävaelluksen suunnittelu FValitse jokin hauska ja mielenkiintoinen retkikohde. Jos liikutte ryhmänä, ota muut huomioon retkikohteen valinnassa. FOta selvää vaellusreitin pituudesta ja siitä, kuinka

Lisätiedot

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi 2015-16

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi 2015-16 METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ Lukuvuosi 2015-16 Luokat ja henkilökunta Ensi lukuvuoden 4A ja 4B 5ABCDE laaja-alainen erityisopettaja Päivi Juustila englannin ja saksan opettaja teknisen työn opettaja koulunkäynnin

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Suomen Pitkäkarvakerho ry Deutsch Langhaar Klub Finnland -yhdistyksen vuosikokouksesta 2015

PÖYTÄKIRJA Suomen Pitkäkarvakerho ry Deutsch Langhaar Klub Finnland -yhdistyksen vuosikokouksesta 2015 PÖYTÄKIRJA Suomen Pitkäkarvakerho ry Deutsch Langhaar Klub Finnland -yhdistyksen vuosikokouksesta 2015 Paikka: Wanha Karhunmäki, Lapua Aika: 14.11.2015 1. Kokouksen avaus Hallituksen jäsen Joni Riste avasi

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN

TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN 2/2017 Puheenjohtajan mietteitä Tuulahdus Tunturiladun syyskokouksesta Turusta. Tunturilatu koki historiallisen vaiheen, kun saimme

Lisätiedot

Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta.

Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta. Nuoria Somettaa Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta. Vastaajien ikävuosien keskiarvo on 14 vuotta. Vastaajien ikäjakauma 16 16 16 16 16 17 17 17 17 17 17 17 18 18 19 20 20 10 10 10 11 11

Lisätiedot

Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun yhteydessä 1. adventtisunnuntaina eli Pälkäneen tai Luopioisten kirkossa klo 10.

Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun yhteydessä 1. adventtisunnuntaina eli Pälkäneen tai Luopioisten kirkossa klo 10. RIPPIKOULUT 2018 TERVE! Ensi vuonna olet sen ikäinen, että voit käydä rippikoulun. Tervetuloa! Lue tämä kirje ja mieti yhdessä perheesi kanssa eri vaihtoehtoja. Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun

Lisätiedot

Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.-15.2.2013

Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.-15.2.2013 Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.15.2.2013 1. Olen Opiskelija Opettaja tai muuta henkilökuntaa 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 2. Sukupuoli Nainen 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13

Lisätiedot

Kuokten ruskaretki 9/2011, Julma Ölkky

Kuokten ruskaretki 9/2011, Julma Ölkky Raija Niemi Kuokten ruskaretki 9/2011, Julma Ölkky - 1 - KERHOTOIMIKUNTA 2012 YHTEYSTIEDOT: Airi Heino, puheenjohtaja, jäsensihteeri, 040 1954808 kahvinkeittäjä, airi.heino@pp.inet.fi Eliisa Linden, sihteeri

Lisätiedot

SINKUT LOMALLA: Joka neljäs sinkku lähtisi sokkotreffilomalle tuntemattoman kanssa

SINKUT LOMALLA: Joka neljäs sinkku lähtisi sokkotreffilomalle tuntemattoman kanssa Veikkaus toteutti matka-aiheisen kyselytutkimuksen ajalla 7.4. 15.4.2016 Kyselyyn vastasi 1 033 henkilöä Veikkauksen 1,8 miljoonasta kanta-asiakkaasta Yli tuhat asiakasta on kattava otos Veikkauksen kanta-asiakkaista.

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

Haukan Sanomat Saapumislehti

Haukan Sanomat Saapumislehti Haukan Sanomat Saapumislehti KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri 30.6 5.7.2013, Utin leirikenttä, Kouvola Tervetuloa kauan odotetulle palokuntanuorten

Lisätiedot

OULU JOULUNAJAN VIIKKO-OHJELMA

OULU JOULUNAJAN VIIKKO-OHJELMA Joulunajan viikko-ohjelma on voimassa 23.12.2011 8.1.2012 PERJANTAI 23.12. / 30.12. / 6.1. 12:00 MOOTTORIKELKKASAFARI ERÄMAAHAN Nauti ulkoilmaelämästä moottorikelkkasafarilla luonnon sydämeen. Reittimme

Lisätiedot

Kutsu unkarinvizslojen mestaruuskokeeseen ja vizslamaiseen viikonloppuun 12. 14.10.2012. sekä. spinone-vizslat haasteotteluun 14.10.

Kutsu unkarinvizslojen mestaruuskokeeseen ja vizslamaiseen viikonloppuun 12. 14.10.2012. sekä. spinone-vizslat haasteotteluun 14.10. Kutsu unkarinvizslojen mestaruuskokeeseen ja vizslamaiseen viikonloppuun 12. 14.10.2012 sekä spinone-vizslat haasteotteluun 14.10.2012 Vizslamestaruuskoe 13.10.2012 Viime vuonna aloitetun perinteen mukaisesti

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2012

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2012 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2012 Pukki odottelee jo innoissaan KOSKENLASKU Poikkeuksellisen aurinkoisena kesäkuisena torstaipäivänä 14.6.2012 kiipesi joukko kuohuja pelkäämättömiä

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007

Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007 Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007 Sukuseura valmistautuu vireään kesään 2007, jolloin järjestetään 6. sukujuhlat 30.6. 1.7. Kolarin Nuottavaarassa sekä julkaistaan uusi, täydennetty ja korjattu

Lisätiedot

Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk

Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk Kaikille löytyy sopivia reittejä patikoida ja samalla antautua luonnon rauhoittavaan syleilyyn. Nuotiopaikat, laavut ja kahvilat toivottavat kulkijan virkistävälle

Lisätiedot

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Jos suunnittelet muuttoa, on hyödyllistä pohtia etukäteen, millaiset asiat ovat sinulle tärkeitä

Lisätiedot

ROCKTAIL NEWS. Ilmoitushinnat: Toistuvaisilmoitus 4 X ilmoitushinta koon mukaan 25% Rivi-ilmoitus (5 riviä)

ROCKTAIL NEWS. Ilmoitushinnat: Toistuvaisilmoitus 4 X ilmoitushinta koon mukaan 25% Rivi-ilmoitus (5 riviä) 3/2014 1 ROCKTAIL NEWS RockTail News ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Mainosmyynti, artikkelit, ilmoitukset ja tiedustelut Anna-Riitta Forss, Vierutie 3 15560 Nastola 040-5956529 rocktail@netti.fi Lehden

Lisätiedot

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun? Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Länsituulen viesti 2 / 2003

Länsituulen viesti 2 / 2003 Länsituulen viesti 2 / 2003 2 Kesä mielessä Meille on jälleen koittanut Suomen suloisin vuodenaika. Saamme nautiskella kesäluonnon tarjoamista tuoksuista, uudesta vihreydestä kaikkineen, kuulostella lintujen

Lisätiedot

Körpäkkäsanomat 1/2007

Körpäkkäsanomat 1/2007 Körpäkkäsanomat 1/2007 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana

Lisätiedot

TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto

TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016 Suomen Uimaliitto 2 Tervehdys Tampereelta! Tätä kirjoittaessani joulukuun alkupuolella vesisateen ropistessa ikkunaan täällä Mansessa nääs

Lisätiedot

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu Kiveen hakattu 2/2013 Aleksis Kiven peruskoulu Sisällysluettelo Pääkirjoitus Minun proggikseni 3 Proggislogokilpailu 2013 5 Sarjakuvia 6 Koulu alkoi ja musiikki soi 10 Koululehti sai nimen 12 Lomatoivoituksia

Lisätiedot

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ!

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! Nuortenillan toiminta-ajatus ja tavoite Kahden eri seurakunnan nuoret kohtaavat toisiaan ja tutustuvat seurakuntien nuorisotoimintaan, jakavat kokemuksia, ideoita,

Lisätiedot

Työssäoppimiseni ulkomailla

Työssäoppimiseni ulkomailla Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2007 Toukokuu

JÄSENTIEDOTE 2/2007 Toukokuu Porin Latu ry:n T O I M I N TA K E S K U S S U S I S U O Ulkoilumajaa vuokrataan erilaisiin tarkoituksiin, esim. perhejuhlien viettoon, yhdistysten kokouksiin ja illanviettoihin. Majan vuokra on 80 euroa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

Adoptiomaatapaamisen järjestäminen

Adoptiomaatapaamisen järjestäminen Adoptiomaatapaamisen järjestäminen 2016 Aina tulee yllätyksiä. Hyvällä suunnittelulla turvaa paljon, reagointikyvyllä ja hyvillä hermoilla pelastaa kaiken. Tekijä: Julia Kurki 2 Vapaaehtoistyö tapahtuman

Lisätiedot

TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN

TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN 1/2019 Puheenjohtajalta 1/19 Mukavaa elämyksellistä ja retkeilyllistä vuotta kaikille! Eerolle iso kiitos usean vuoden puheenjohtajuudesta,

Lisätiedot

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä Sukuseuran kesäretki 12.8.2017 Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä Pitkän sateisen jakson jälkeen vihdoin oli luvassa puolipilvistä ja jopa aurinkoistakin säätä. Tätä viikonloppua oli jo odoteltukin

Lisätiedot

Suomalainen kulttuuri ja elämäntapa

Suomalainen kulttuuri ja elämäntapa 2009-2013 Suomalainen kulttuuri ja elämäntapa Suomalainen ajankäyttö Suomalainen viestintä ja käytöstavat Suomalainen elämäntapa Aikatauluja ja sovittuja tapaamisaikoja on hyvä noudattaa täsmällisesti.

Lisätiedot

Melontaretket Aurajoella Aurajokimelonta 20 vuotta! 2011 2.-3.7. 29.5. 27.8. YÖMELONTA AURAJOKIMELONTA KEVÄTMELONTA Aurajoen opastuskeskus Myllärintalo avoinna 1.6.-31.8.2011, talviaikaan tilauksesta Tervetuloa!

Lisätiedot

Raportti Eläimet puutarhassa tapahtumasta klo

Raportti Eläimet puutarhassa tapahtumasta klo Raportti Eläimet puutarhassa tapahtumasta 5.8.2017 klo. 12-15. Saimme keväällä avustuksen Eläimet puutarhassa tapahtumaan Alli Paasikiven säätiöltä. Aloimme heti suunnitella tapahtuman toteuttamista. Päätimme

Lisätiedot

KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI PAJASANOMAT 1 /2012

KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI PAJASANOMAT 1 /2012 KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI TALVEN TAIKAA PAJASANOMAT 1 /2012 Joulukuussa näytti talven tulo jäävän muutamaan pakkasasteeseen ja lumihiutaleeseen, olihan joulukuussa jopa

Lisätiedot

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA 1/5 TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su 18.2.2018 KUNNIAKIRJA Saunaseura SaunaMafia ry täytti 9 vuotta ja samalla luovutimme savusaunojen lämmittäjälle Atte Salolle Saunamajurin kunniakirjan

Lisätiedot

St1 2015-2016. Juho Halonen Jussi Piirainen Vierumäki 28.5.2015

St1 2015-2016. Juho Halonen Jussi Piirainen Vierumäki 28.5.2015 St1 2015-2016 Juho Halonen Jussi Piirainen Vierumäki 28.5.2015 ST1 nuorten maajoukkue 2015-2016 Valmentajat: Jussi Piirainen ja Juho Halonen Urheilijat: Tytöt (6) Jasmi Joensuu (-96) Johanna Matintalo

Lisätiedot

AVIISA 1/2014 TUNTURIKERHO LOGI. Tunturilatu ry:n 10. kerho. Joskus on helpompaa vaeltaa tienvartta kuin puskea koivikkojen läpi.

AVIISA 1/2014 TUNTURIKERHO LOGI. Tunturilatu ry:n 10. kerho. Joskus on helpompaa vaeltaa tienvartta kuin puskea koivikkojen läpi. TUNTURIKERHO LOGI Tunturilatu ry:n 10. kerho AVIISA 1/2014 Joskus on helpompaa vaeltaa tienvartta kuin puskea koivikkojen läpi. Kansikuva Auli Sjöberg LOGIN JOHTOKUNTA 2014: Paavo KRAMSU Riitta HOVERFÄLT

Lisätiedot

Latumajan Lumikenkäily tutuksi -kurssi 22.2.2012. HEINOLAN LATU ry:n tiedotuslehti n:o 1/2012 Internet: www.phnet.fi/public/heinolanlatu

Latumajan Lumikenkäily tutuksi -kurssi 22.2.2012. HEINOLAN LATU ry:n tiedotuslehti n:o 1/2012 Internet: www.phnet.fi/public/heinolanlatu HEI NOLAN HEINOLAN LATU ry:n tiedotuslehti n:o 1/2012 Internet: www.phnet.fi/public/heinolanlatu Napakelkka on Laskiaisriehan suosikkivempain ollut jo vuosia. Päät ovat varmaan pyörällä aisan molemmissa

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 5. 7.9.2014

SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 5. 7.9.2014 SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 5. 7.9.2014 Leiri alkaa perjanitaina 5.9. klo 17:00 ja loppuu sunnuntaina 7.9. noin klo 13:30. Eerikkilän urheilukeskuksen osoite on Urheiluopistontie 138, 31370

Lisätiedot

Kehitysyhteistyön ABC

Kehitysyhteistyön ABC Kehitysyhteistyön ABC järjestöille Oletko kiinnostunut kansainvälisistä asioista? Vaikuttamisesta? Yhteiskunnallisista kysymyksistä? Oletko miettinyt, mikä on roolisi globaalissa maailmassa? Millainen

Lisätiedot

Pyöris pyöräilynystävät ry. Toiminan kertomus 2011 1/4 Tummalla,toteutunut

Pyöris pyöräilynystävät ry. Toiminan kertomus 2011 1/4 Tummalla,toteutunut Pyöris pyöräilynystävät ry. Toiminan kertomus 2011 1/4 sihteeri Tummalla,toteutunut PYÖRÄILY HARRASTUKSENA Pyöräilyn harrastaminen on löytänyt paikkansa Lapinlahdella työpaikkojen,yhdistysten ja koulujen

Lisätiedot

CCI-sanomat 5 19.8.2014

CCI-sanomat 5 19.8.2014 Kyösti Meriläinen Aihe: VL: CCI-sanomat 4 / 28.7.2013 CCI-sanomat 5 19.8.2014 CCI-sanomat uudistuu Turun tuomiokirkon poika- ja koulutuskuoro Turun konservatorion poikakuoromuskari CCI-sanomissa tiedotetaan

Lisätiedot

Sisällysluettelo: <> Yleistä <> <> Suuntaa antava aikataulu <>

Sisällysluettelo: <> Yleistä <> <> Suuntaa antava aikataulu <> Sisällysluettelo: Yleistä Suuntaa antava aikataulu Tehtävät ennen vaellusta 1. Ajankohdasta päättäminen 2. Mainostaminen 3. Vaellusinfo 4. Vaelluskokous 5. Ilmoittautuminen 6. Vaellusmaksut

Lisätiedot

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009 LATTOMERI :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona 4.11.2009 klo 18.00 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Länsi-Porin seurakunnan perhekerho Lattomeren kirkko

Lisätiedot

Ohjausta opintielle yhteisöllisesti Rehjan saaressa. OpinTorin teemaryhmä Yhteisöllisyys oppimisen tukena Oulun yliopisto 14.5.

Ohjausta opintielle yhteisöllisesti Rehjan saaressa. OpinTorin teemaryhmä Yhteisöllisyys oppimisen tukena Oulun yliopisto 14.5. Ohjausta opintielle yhteisöllisesti Rehjan saaressa OpinTorin teemaryhmä Yhteisöllisyys oppimisen tukena Oulun yliopisto 14.5.2008 Anna Launonen Opintojen aloitus Rehjassa Osa opintojaksoa: Opiskelu ja

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

- Nuorten aamu- ja iltapäivätoiminta

- Nuorten aamu- ja iltapäivätoiminta Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 2011, 20 Lapset ja nuorisotyö - Nuorten aamu- ja iltapäivätoiminta Puijolan nuorisotyö 2 Päätavoite PUIJOLA EDISTÄÄ SOSIAALISTA NUORISOTYÖTÄ jakautuu 4 osatavoitteeseen

Lisätiedot

www.netnic.fi/tklk 1/2013 Kuvia Turun pienoisrautatiepäiviltä 2012 Suomalaisia öljy-yhtiöiden säiliöautoja

www.netnic.fi/tklk 1/2013 Kuvia Turun pienoisrautatiepäiviltä 2012 Suomalaisia öljy-yhtiöiden säiliöautoja www.netnic.fi/tklk 1/2013 Kuvia Turun pienoisrautatiepäiviltä 2012 Suomalaisia öljy-yhtiöiden säiliöautoja TENDERI on Turun Kiskoliikennekerho ry:n jäsenlehti, joka ilmestyy vähintään kaksi kertaa vuodessa.

Lisätiedot

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

Mulla on idea! Lasten osallisuus toiminnan suunnittelussa ja arvioinnissa. LTO, KT Piia Roos

Mulla on idea! Lasten osallisuus toiminnan suunnittelussa ja arvioinnissa. LTO, KT Piia Roos Mulla on idea! Lasten osallisuus toiminnan suunnittelussa ja arvioinnissa LTO, KT Piia Roos www.piiaroos.fi Roos, P. 2015. Lasten kerrontaa päiväkotiarjesta Miten lapset kertovat ja millaisena päiväkotiarki

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Ristinkantajat ry:n Green Care -toiminta ja toiminnan vaikutusten arviointi vuonna 2015

Ristinkantajat ry:n Green Care -toiminta ja toiminnan vaikutusten arviointi vuonna 2015 Ristinkantajat ry:n Green Care -toiminta ja toiminnan vaikutusten arviointi vuonna 2015 Sisällys Toiminnan kuvaus... 1 Palautekysely... 2 Kyselyn tulokset... 3 1 Toiminnan kuvaus Ristinkantajat ry:n vuosi

Lisätiedot

Kuva: Usko Juntunen. Mistä polku löytyy?

Kuva: Usko Juntunen. Mistä polku löytyy? Kuva: Usko Juntunen Mistä polku löytyy? Mistä reittitarjonta löytyy? Kuntien tiedotus ulkoilupaikoista ja reiteistä? Valtakunnallinen tieto maastopyöräilymahdollisuuksista? Kartat ja reittisovellukset

Lisätiedot

Maastoon matalalla kynnyksellä. Tiiina Riikonen

Maastoon matalalla kynnyksellä. Tiiina Riikonen Maastoon matalalla kynnyksellä Tiiina Riikonen PyöräPolku hanke 2014-2015 Hanke keskittyi maastopyöräilyyn luontoympäristössä. Maastopyöräily on monipuolinen laji. Kuntoliikuntana, ulkoiluna, retkeilynä

Lisätiedot

Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan

Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan Paremman avioliiton jatkoseminaari Hartolassa 26.-27.11.2011 Ilmoittaudu www.parempiavioliitto.fi www.hnmky.fi Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan Linna-hotelliin ja Hartolaan 26.-27.11.2011. Nyt on

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 2/2011

SR ry. Jäsentiedote 2/2011 Jäsentiedote 2/2011 Tervehdys, Sipoon ressu! Syksy on alkanut, niin myös aktiivinen reserviläistoiminta yhdistyksessämme. Tiedossa onkin paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä tiedotteessa

Lisätiedot

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa Leimaus 2011 Kisakeskuksessa ma 6.6. Lähdimme perinteisesti Lappia talolta kimpsuinemme klo 12 kohti etelää. Martti ja Mauri otettiin kyytiin Keminmaasta. Onneksi autossa oli DVD laite ja ilmastointi,

Lisätiedot

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 Torstaina 4.10. saapuivat osallistujat ympäri Suomea ja Norjan Trondheimista. Illalla kokoonnuimme Kaplaakin kiltahuoneelle, jonne

Lisätiedot

Metsä/Luonto

Metsä/Luonto Tutkimme ja kokeilemme Metsä/Luonto 2016 2017 Työn tehneet: 7-8 vuotiaat Pirtin koulun iltapäiväkerholaiset Tähdet: Aleksi H, Anniina H., Anniina R., Arttu H., Arttu K., Eelis, Eeva, Hilma, Kerttu, Leevi,

Lisätiedot

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.

Lisätiedot

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4. 1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani

Lisätiedot

Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015

Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015 Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015 Kytäjä Golf Ry:n Seniorikysely Ajankohta: Helmikuu 2015 Sähköpostiosoitteet: Kytäjä Golf Ry:n jäsenrekisteri Jäsenrekisterissä 1.2.2015 273 senioria (miehet 55v,

Lisätiedot