Elämyksiä kulttuurista. Kaikukortilla maksutta sisään
|
|
- Kai Sipilä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Elämyksiä kulttuurista Kaikukortilla maksutta sisään
2 Kiinnostaako kulttuuri? Kaikukortilla voit käydä Espoossa maksutta festivaaleilla, konserteissa, teattereissa tai museoissa! Kulttuuri kuuluu kaikille taloudellisesta tilanteesta riippumatta. Kaikukortti on henkilökohtainen, maksuton ja se on voimassa myöntämispäivästä vuoden kerrallaan. Kortilla voit hankkia itsellesi ja lapsillesi maksuttomia lippuja kulttuuritapahtumiin. Kenelle Kaikukortti on tarkoitettu? Kaikukortti on tarkoitettu Kaikukortti-verkostossa mukana olevien sosiaali- ja terveysalan yhteisöjen asiakkaille, jotka kokevat olevansa taloudellisesti tiukassa tilanteessa. Kortin saat suoraan henkilökunnalta. Mukana olevien sosiaali- ja terveysalan yhteisöjen listan löydät esitteen lopusta. Kaikukortin voivat saada aikuiset tai 16 vuotta täyttäneet nuoret. Kortin saaminen ei edellytä omien tulojen todistamista. Alle 16-vuotiaille lapsille, jotka kuuluvat Kaikukortin haltijan perheeseen, voi hankkia maksuttomia pääsylippuja silloin, kun he osallistuvat yhdessä Kaikukortin haltijan kanssa. KULTTUURITOIMIJAT KAIKUKORTTI-VERKOSTOSSA ESPOON KAUPUNGINORKESTERI Tapiola Sinfonietta Espoon kulttuurikeskus Kulttuuriaukio 2, Espoo p (toimisto) tapiolasinfonietta.fi KULTTUURITALOT Espoon kulttuurikeskus Kulttuuriaukio 2, Espoo p (kulttuurituottaja) espoo.fi/kulttuurikeskus Karatalo Kotkatie 4, Karakallio, Espoo p (kulttuurituottaja) espoo.fi/karatalo Lasten kulttuurikeskus Pikku-Aurora Järvenperäntie 1 3, Espoo p (toimisto) espoo.fi/pikkuaurora Sellosali Soittoniekanaukio 1 A, Espoo p (kulttuurituottaja) sellosali.fi Vindängen Tuulikuja 6, Tapiola, Espoo p (kulttuurituottaja) esbo.fi/vindangen KARI SARKKINEN
3 Mihin Kaikukortilla pääsee? Kortilla pääsee maksutta Kaikukortti-verkostoon kuuluvien kulttuuritoimijoiden tilaisuuksiin. Mukana on yli 20 espoolaista kulttuuritoimijaa ja suuri osa niiden tarjonnasta. Rajaukset kerrotaan kulttuuritoimijoiden omilla verkkosivuilla. Hanki pääsyliput kulttuuritoimijoiden omista lipunmyyntikanavista. Lippuja ei saa verkkokaupasta. Kaikukortti-lippuja saattaa olla esityksissä rajattu määrä. Kerro varausta tai ostosta tehdessäsi Kaikukorttisi numero. Varaudu lisäksi näyttämään kortti paikan päällä. Huomioithan, että jos ostat lipun kaupallisen lipunvälitystoimijan kautta, sinun on maksettava palvelumaksu, vaikka itse pääsylippu on maksuton. TEATTERIT Espoon Kaupunginteatteri Revontulentie 8, Espoo p (lipunmyynti) espoonteatteri.fi Tanssiteatteri Glims & Gloms Nuijalantie 9, Espoo (toimisto) p (vastaava tuottaja) glimsgloms.com Unga Teatern Lillklobb, Nuijalantie 9, Espoo p (vaihde) ungateatern.fi ELOKUVATEATTERIT KannuKino Kannusillankatu 4, Espoon keskus Espoo p (kulttuurituottaja) espoo.fi/kannusali KinoTapiola Mäntyviita 2, Tapiola, Espoo p (aukioloaikoina) kinotapiola.fi /fi/tietoakavijalle/kaikukortti Huom! Levityssopimusten vuoksi Kaikukortin piirissä oleva elokuvatarjonta Kino Tapiolassa ja KannuKinossa on rajattua. Tarkista rajaukset toimijoiden verkkosivuilta. ELLA TOMMILA / EMMA
4 MUSEOT FESTIVAALIT Gallen-Kallelan Museo Gallen-Kallelan tie 27, Espoo p (vaihde) gallen-kallela.fi April Jazz Ahertajantie 6 B, Espoo (toimisto) p (toimisto) apriljazz.fi Näyttelykeskus WeeGee Ahertajantie 5, Tapiola, Espoo p (info) Yhteislipulla kaikkiin WeeGeen museoihin weegee.fi Espoo Ciné Tapiolan keskustorni, Tapiontori Espoo (toimisto) p (toimisto) espoocine.fi EMMA Espoon modernin taiteen museo p (asiakaspalvelu) emmamuseum.fi Helinä Rautavaaran museo p (toimisto) helinamuseo.fi KAMU Espoon kaupunginmuseo p (tiedustelut) espoonkaupunginmuseo.fi ARI KARTTUNEN / EMMA Suomen Lelumuseo Hevosenkenkä p (toimisto) lelumuseohevosenkenka.fi Suomen Kellomuseo p (tiedustelut) kellomuseo.fi Talomuseo Glims Glimsintie 1, Espoo (sairaalan vieressä) p (tiedustelut) espoonkaupunginmuseo.fi > Talomuseo Glims JuuriJuhla RotFest Hämeentie 34 D, Helsinki (Suomen kansanmusiikkiliiton toimisto) p (toiminnanjohtaja) juurijuhla.fi Urkuyö ja Aaria Pappilantie 2, Espoon keskus Espoo (toimisto) p (toiminnanjohtaja) urkuyofestival.fi VocalEspoo Tapiolan keskustorni, Tapiontori Espoo (toimisto) p (toiminnanjohtaja) vocalespoo.fi
5 HEIDI-HANNA KARHU SOSIAALI- JA TERVEYSALAN TOIMIJAT KAIKUKORTTI- VERKOSTOSSA AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT Eteläinen aikuissosiaalityö Pyyntitie 3, Espoo Neuvontapuhelin p (ti, to ja pe klo 8 9) espoo.fi/sosiaalityo Pohjoinen aikuissosiaalityö Komentajankatu 5 C, Espoo Neuvontapuhelin p (ti, to ja pe klo 8 9) espoo.fi/sosiaalityo Espoon Kipinä Terveyskuja 2 A, Espoo p espoo.fi/kipina Maahanmuuttajapalvelut Terveyskuja 2 A, Espoo p espoo.fi/maahanmuuttajat In Espoo -neuvonta (maahanmuuttajapalvelut) Pyyntitie 3, Espoo ja Komentajankatu 5 C, Espoo p espoo.fi/inespoo Talous- ja velkaneuvonta Itätuulentie 2 B, Espoo p (ma to klo 10 12) espoo.fi > Sosiaali- ja terveyspalvelut > Sosiaalityö ja toimeentulo > Taloudellinen tuki > Talous ja velkaneuvonta TYÖLLISYYSPALVELUT Espoon työvoiman palvelukeskus Läkkisepänkuja 2 A, Espoo p (sihteeri) espoo.fi > yö ja yrittäminen > Apua työllistymiseen > Yhteystiedot > Työvoiman palvelukeskus Työhönvalmennuskeskus Niittyrinne 5, Espoo p espoo.fi > Työ ja yrittäminen > Apua työllistymiseen > Yhteystiedot > Työhönvalmennuskeskus Soukan työkeskus Soukantie 13, Espoo p espoo.fi > Työ ja yrittäminen > Apua työllistymiseen > Yhteystiedot > Soukan työkeskus MAARIT KYTÖHARJU
6 JUSSI HELIMÄKI MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUT Espoon Klubitalo Kutojantie 3, 5. krs, Espoo p espoonklubitalo.fi Nepperssin huoltokoti Vanhankartanontie 29, Espoo p Sepänkylän tukiasuntola Palomiehentie 1 A, Espoo p (ohjaaja) Olarinluoman vastaanottokoti Luomanportti 11, Espoo p LAPSIPERHEIDEN JA NUORTEN PALVELUT Lapsiperheiden perhetyö Kamreerintie 5, Espoo p (johtava perheohjaaja) espoo.fi /perhetyo Nuorten jälkihuolto Kamreerintie 7, 4. krs Espoo p (johtava sosiaalityöntekijä) espoo.fi > Sosiaali- ja terveyspalvelut > Lapsiperheiden palvelut > Lastensuojelu > Nuorisohuolto ASUKASTILAT Asukastila Kivenkolo Merisaapas 1 A, Espoo p (ohjaaja) espoo.fi/kivenkolo YHDISTYKSET JA JÄRJESTÖT Valtakunnallinen Verso ry p valtakunnallinenverso.weebly.com Espoon Mielenterveysyhdistys EMY ry Pappilantie 7, Espoo p emy.fi Vamos Espoo Kamreerintie 3 C, 6. krs., Espoo p (ryhmävalmentaja) vamosnuoret.fi/espoo
7 Seuraksi vapaaehtoinen kulttuurikaveri Jos kaipaat seuraa tai tukea kulttuurivierailuun, voit pyytää mukaan myös vapaaehtoista kulttuurikaveria. Kulttuurikaveri-toimintaa ylläpitää Espoon kaupungin kulttuuriyksikkö. Lisätietoja kulttuurikavereista: Espoon kulttuurikaverikoordinaattori p tai Kaikukortti valtakunnallisesti Kaikukortti-toiminnan tavoitteena on parantaa taloudellisesti tiukassa tilanteessa olevien henkilöiden mahdollisuuksia nauttia taiteesta ja kulttuurista. Lisätietoa Kaikukortista valtakunnallisesti: Kaikukortti Espoossa Lisätietoja Kaikukortti-toiminnasta Espoossa Espoon kaupunki, kulttuurin tulosyksikkö, erityisasiantuntija Helena Sarjakoski p Espoon kaupunki, Pohjoisen aikuissosiaalityön aluepäällikkö, Tapio Nieminen p Palautetta voi lähettää osoitteeseen
Elämyksiä kulttuurista. Kaikukortilla maksutta sisään
Elämyksiä kulttuurista Kaikukortilla maksutta sisään Espoo 2017 Kiinnostaako kulttuuri? Kulttuuri kuuluu kaikille. Kaikilla ei kuitenkaan ole varaa hankkia lippuja esimerkiksi museoon, teatteriin tai konserttiin.
Elämyksiä kulttuurista
PEKKA ELOMAA Elämyksiä kulttuurista Kaikukortilla maksutta sisään Espoo 2018 AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT Mikä on Kaikukortti? Kaikukortilla voi hankkia maksuttomia pääsylippuja esimerkiksi festivaaleille,
Kiinnostavatko kulttuuritapahtumat?
JUSSI HELIMÄKI JUSSI HELIMÄKI Seuraksi kulttuurikaveri Ota yhteyttä Espoon kulttuurikaveritoiminnan koordinaattoriin p. 050 3814033 (ma-pe klo 10-15) tai kulttuurikaveri@espoo.fi. Kerro, mihin tapahtumaan
Kaisa Koskela Palvelukoordinaattori / kulttuurin tulosyksikkö. Kaikkien kulttuuripalvelut -selvitys
Kaisa Koskela kaisa.k.koskela@espoo.fi Palvelukoordinaattori / kulttuurin tulosyksikkö Kaikkien kulttuuripalvelut -selvitys Tavoitteena hahmottaa kokonaistilannetta ja palvelutarpeita kulttuurisen moninaisuuden
- Kaikukortilla maksuttomia kulttuurielämyksiä Kempeleessä
2019 - Kaikukortilla maksuttomia kulttuurielämyksiä Kempeleessä Kiinnostaako kulttuuri? Kulttuuri kuuluu kaikille. Kaikilla on oikeus käydä konserteissa, festivaaleilla, museoissa ja teattereissa vaikka
Elämyksiä kulttuurista! Kaikukortilla maksutta sisään
Elämyksiä kulttuurista! Kaikukortilla maksutta sisään Esite Kaikukortin haltijoille Karkkilassa vuonna 2018 Kiinnostaako kulttuuri? Mikä on Kaikukortti? Kuka voi saada Kaikukortin? Mistä voit saada Kaikukortin?
Elämyksiä kulttuurista! Kaikukortilla maksutta sisään vuonna 2019
Elämyksiä kulttuurista! Kaikukortilla maksutta sisään vuonna 2019 Esite Kaikukortin haltijoille Karkkilassa vuonna 2019 Kiinnostaako kulttuuri? Mikä on Kaikukortti? Kuka voi saada Kaikukortin? Mistä voit
R-kioski Espoo Kivenlahti Merivalkama 2. Merivalkama ESPOO. Ukkohauentie ESPOO Maksuvälineet: Smartum Saldo -mobiilimaksu
ESPOO R-kioski Espoo Leppävaara Läkkisepänkuja 2 Läkkisepänkuja 2 R-kioski Espoo Mankkaa Mankkaantie 2-4 Mankkaantie 2-4 02180 ESPOO R-kioski Espoo Kivenlahti Merivalkama 2 Merivalkama 2 R-kioski Espoo
R-kioski Espoo Otaniemi Lm ESPOO. Maksuvälineet: R-kioski Espoo Kuitinmäki Kuunkehrä 4. Kuunkehrä ESPOO.
ESPOO R-kioski Espoo Mankkaa Mankkaantie 2-4 Mankkaantie 2-4 02180 ESPOO, Lounas/Lunch, Työmatka R-kioski Espoo Niittykumpu Lm Niittykummun Metroasema, Niittykatu 2, Lounas/Lunch, Työmatka R-kioski Espoo
Kaikukortti Lappeenranta kevät 2019
Kiinnostaako kulttuuri- ja urheilutapahtumat? Kevät 2019 Lappeenranta Kaikukortti Lappeenranta kevät 2019 koonnut erityisasiantuntija Tuula Helén, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tiimi www.eksote.fi
Valtakunnallinen Kaikukortti -toimintamalli, päivitetty
Valtakunnallinen Kaikukortti -toimintamalli, päivitetty 4.1.2018 Sisällys Mikä on Kaikukortti Kuka saa Kaikukortin? Miten Kaikukortti annetaan? Kaikukortin luovutuslomake Mikä on yhteisön Kaikukortti?
Monien kulttuurien espoolaiset kulttuurin tulosyksikön palveluissa
Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 23.8.2018 Kaisa Koskela, Kulttuurin tulosyksikkö Monien kulttuurien espoolaiset kulttuurin tulosyksikön palveluissa Kulttuurin tulosyksikkö Kulttuurilautakunta Svenska
Elämyksiä kulttuurista! Kaikukortilla maksutta sisään Rovaniemellä
Elämyksiä kulttuurista! Kaikukortilla maksutta sisään Rovaniemellä 2019-2020 Esite Kaikukortin haltijoille Rovaniemellä 2019-2020 Kiinnostaako kulttuuri? Mikä on Kaikukortti? Kuka voi saada Kaikukortin?
Ryhmämuotoinen sosiaalityö Espoossa
Ryhmämuotoinen sosiaalityö Espoossa Lähtötilanne 2010 lopussa: Yksittäisiä ryhmäkokeiluja aikuissosiaalityössä Ryhmät ovat hiipuneet Ryhmiä toteutettu projekteissa ryhmät loppuneet projektien myötä TAHTOTILA:
KAIKUKORTILLA MAKSUTTOMIA KULTTUURIELÄMYKSIÄ OULUSSA
KAIKUKORTILLA MAKSUTTOMIA KULTTUURIELÄMYKSIÄ OULUSSA 2018 2019 Esite Kaikukortin haltijoille Oulussa 2018-2019 Mikä on Kaikukortti? Lippuja myös lapsillesi Kuka voi saada Kaikukortin? Mistä voit saada
Kulttuuria ihan kaikille? Aura Linnapuomi Kulttuuria kaikille -palvelu
Kulttuuria ihan kaikille? Aura Linnapuomi Kulttuuria kaikille -palvelu 11.11.2016 Mistä minä tulen: Kulttuuria kaikille - palvelu Kuvassa: Mira Haataja, Rita Paqvalén, Ahmed Al-Nawas, Aura Linnapuomi,
Kaikukortin valtakunnallinen toimintamalli
Kaikukortin valtakunnallinen toimintamalli Kaikukortin toimintamallissa kuvataan Kaikukortin valtakunnalliset toimintaperiaatteet. Kaikukortti-verkostoissa mukana olevat kulttuuri-, sosiaali- ja terveysalan
KAIKUKORTILLA MAKSUTTOMIA KULTTUURIELÄMYKSIÄ OULUSSA
KAIKUKORTILLA MAKSUTTOMIA KULTTUURIELÄMYKSIÄ OULUSSA 2018 2019 Esite Kaikukortin haltijoille Oulussa 2018-2019 Mikä on Kaikukortti? Lippuja myös lapsillesi Kuka voi saada Kaikukortin? Mistä voit saada
Kaikukortin valtakunnallinen toimintamalli
aikukortin valtakunnallinen toimintamalli aikukortin valtakunnallisessa toimintamallissa kuvataan aikukortin valtakunnalliset toimintaperiaatteet. aikkien aikukortti-kumppanien tulee sitoutua saman toimintamallin
VAPAA-AJAN PAIKKA NUORILLE
VAPAA-AJAN PAIKKA NUORILLE Nuorisotiloilla voit harrastaa, viettää vapaa-aikaa ja kokea elämyksiä Erilaisia kerhoja esim. bändikerho, futiskerho, askartelukerho, tyttöjen kerho jne., teemailtoja, työpajoja
ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN PERHE- JA SOSIAALIPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE
Sosiaali- ja terveystoimen toimialan 2.2.2 1 (15) ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN PERHE- JA SOSIAALIPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Perusturvajohtaja 21.12.2016 Voimaan 1.1.2017
Kulttuuria kaikille Kaikukortti Kainuussa. Aura Linnapuomi, Kulttuuria kaikille -palvelu Hanna-Riikka Karjalainen, Paltamon kunta 7.2.
Kulttuuria kaikille Kaikukortti Kainuussa Aura Linnapuomi, Kulttuuria kaikille -palvelu Hanna-Riikka Karjalainen, Paltamon kunta 7.2.2018 Mikä Kaikukortti on? - Pahvinen, maksuton henkilökohtainen kortti
Kulttuuripassin pilotointihankkeen loppuraportti. Aura Linnapuomi 2.5.2016
Kulttuuripassin pilotointihankkeen loppuraportti Aura Linnapuomi 2.5.2016 sivu 2 / 33 Kulttuuripassin pilotointihankkeen loppuraportti Kulttuuria kaikille -palvelun julkaisuja 2/2016 Kirjoittaja: Aura
Tarvitsemme jotain uutta. Kuvassa Hilla-Maaria Sipilä ja Hanna Elo 2
Kaijus Varjonen, Espoon aikuisten sosiaalipallvelut, 2013 Tarvitsemme jotain uutta Kuvassa Hilla-Maaria Sipilä ja Hanna Elo 2 Espoon Kipinän toiminnan tavoitteet & tarkoitus 2013 Espoon Kipinän tavoitteena
Kaikille kulttuuria Oikeus osallistua kulttuurielämään maksutta Kaikukortilla
Kaikille kulttuuria Oikeus osallistua kulttuurielämään maksutta Kaikukortilla Perehdytysmateriaali Kaikukorttitoiminnassa mukana oleville kortin jakajille vuonna 2018 Tavoitteet Taustaa Kenelle Kaikukortti
Asumisen tukea tarvitsevat asiakkaat SAP-työparin näkökulma Päivi Jouttimäki, asiantuntija, Aikuisten sosiaalipalvelut
Asumisen tukea tarvitsevat asiakkaat SAP-työparin näkökulma 10.11.2017 Päivi Jouttimäki, asiantuntija, Aikuisten sosiaalipalvelut Esityksen sisältö Tuettua asumista hakevien asiakkaiden toimintakyky (käytäntötutkimus)
Elämyksiä kulttuurista! - Kaikukortilla maksutta sisään Keski-Pohjanmaalla ja Kruunupyyssä
Elämyksiä kulttuurista! - Kaikukortilla maksutta sisään Keski-Pohjanmaalla ja Kruunupyyssä Esite Kaikukortin haltijoille Kiinnostaako kulttuuri? Mikä on Kaikukortti? Kuka voi saada Kaikukortin? Mistä voit
Kulttuuria kaikille -palvelu, Espoon ja Kainuun Kaikukortti-tilastojen koostetta vuosilta
Kulttuuria kaikille -palvelu, 2018. Espoon ja Kainuun Kaikukortti-tilastojen koostetta vuosilta 2015 2017 Tänne on koottu joitakin Kaikukortti-tilastoja Espoosta ja Kainuusta. Espoo ja Kainuu olivat ensimmäiset
Turun Ohjaamo 2015-2018
Turun Ohjaamo 2015-2018 Toiminta ja ajatus 17.3.2015 MIKSI OHJAAMO? Nuorten palvelut ovat olleet hajanaisesti sijoittuneita ja huonosti nuorten löydettävissä. Tavoite: Nuorten palvelut yhdessä paikassa
OHJEITA KAIKUKORTTI-TOIMINTAAN
OHJEITA KAIKUKORTTI-TOIMINTAAN Tietoa Kaikukortista karkkilalaisille Kaikukorttiverkoston kulttuuritoimijoille vuonna 2019 Kaikille kulttuuria! Karkkilassa on käytössä Kaikukortti! Kaikukortilla voi hankkia
KAUPUNGINMUSEON JA KULTTUURIN TULOSYKSIKÖN ESIKUNNAN SEKÄ KAUPUNGINKIRJASTON TILOJEN KÄYTTÖPERIAATTEET JA KORVAUSPERUSTEET
1 (5) KAUPUNGINMUSEON JA KULTTUURIN TULOSYKSIKÖN ESIKUNNAN SEKÄ KAUPUNGINKIRJASTON TILOJEN KÄYTTÖPERIAATTEET JA KORVAUSPERUSTEET Kaupunginmuseon ja kaupunginkirjaston palvelualueet ovat osa kulttuurin
KULTTUURINYSTÄVÄN SYKSY 2018 Maksutonta toimintaa ja Kaikukorttikohteita JOULUKUU
1 KULTTUURINYSTÄVÄN SYKSY 2018 Maksutonta toimintaa ja Kaikukorttikohteita JOULUKUU Voit saada Kaikukortin, jos olet Kaikukortti-toiminnassa mukana olevan espoolaisen sosiaali- ja terveysalan toimijan
Kaikille kulttuuria Oikeus osallistua kulttuurielämään maksutta Kaikukortilla
Kaikille kulttuuria Oikeus osallistua kulttuurielämään maksutta Kaikukortilla Perehdytysmateriaali Kaikukorttitoiminnassa mukana oleville kulttuurikohteille vuonna 2018 Tavoitteet Taustaa Kenelle Kaikukortti
MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUJEN KOKONAISUUS ESPOOSSA Tiina Ahonen. Tekijätiedot ja/tai esityksen nimi 1
MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUJEN KOKONAISUUS ESPOOSSA 14.12.2015 Tiina Ahonen 1 Osana Espoon kaupungin terveyspalveluja mielenterveys- ja päihdepalvelut järjestävät ehkäiseviä, hoitavia ja kuntouttavia
OHJEITA KAIKUKORTTI-TOIMINTAAN
OHJEITA KAIKUKORTTI-TOIMINTAAN Tietoa Kaikukortista karkkilalaisille Kaikukorttiverkoston sosiaali- ja terveysalan toimijoille vuonna 2019 Kaikille kulttuuria! Karkkilassa on käytössä Kaikukortti! Kaikukortilla
Lahden kaupungin lukiokoulutuksen kulttuuriohjelma
Lahden kaupungin lukiokoulutuksen kulttuuriohjelma Ohjeet opiskelijoille elokuussa 2017 (lv. 2017 2018) Lisätiedot: susanna.koponen@lahti.fi ja p. 050 398 5775 www.lahti.fi/palvelut/koulutus/lukiokoulutus/lukiokoulutuksen-kulttuuriohjelma
Tarinoita ja sitaatteja Kaikukortista
Tarinoita ja sitaatteja Kaikukortista poimintoja Kaikukortin saamasta palautteesta Kaikukortin väliaika - tiedossa kahvia ja pullaa! -tilaisuuteen 29.5.2018 Espoossa Kaikukortti mahdollisti sen, että ylipäätänsä
VARHAISKASVATUS- PALVELUT
VARHAISKASVATUS- PALVELUT 2019 VARHAISKASVATUS- PALVELUT 2019 Espoon kaupunginmuseon varhaiskasvatuksen palvelut tarjoavat monialaisen kurkistuksen menneisyyden ihmisten elämään. Museomme toimipisteistä
Espoon kaupunki Pöytäkirja 56. Valmistelija/lisätietoja: Elina Yli-Koski, puh
19.04.2017 Sivu 1 / 1 56 terveystoimen toimialaan kuuluvien päätösten laillisuus Valmistelija/lisätietoja: Elina Yli-Koski, puh. 046 877 1962 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Perusturvajohtaja Juha
Espoon kaupungin kulttuurilautakunta. Kaupunkikulttuurin tulosyksikön vuoden 2013 käyttösuunnitelma
Espoon kaupungin kulttuurilautakunta Kaupunkikulttuurin tulosyksikön vuoden 2013 käyttösuunnitelma SISÄLLYS 1. KAUPUNKIKULTTUURIN TULOSYKSIKKÖ Juha Vilja, va. kulttuurijohtaja 1.1 Näyttelykeskus WeeGee
Kysely Kaikukortin haltijoille
1 Kysely Kaikukortin haltijoille Hyvä Kaikukortin haltija! Kaikukortti-toimintaa on kokeiltu Lappeenrannassa nyt 1.6.2017 lähtien. Tämän kyselyn tavoitteena on saada tietoa siitä, miten käyttökelpoisena
TAJUA MUT! -TOIMINTAMALLI LASTEN JA NUORTEN TUEKSI. Projektipäällikkö Riikka Puusniekka, Espoo Mieli 2015 päivät
TAJUA MUT! -TOIMINTAMALLI LASTEN JA NUORTEN TUEKSI Projektipäällikkö Riikka Puusniekka, Espoo Mieli 2015 päivät TOIMINTAMALLIN TAUSTAA Toimintamallin kehittäminen alkoi Rotterdamissa, Hollannissa vuonna
Sisällys. Kaikille kulttuuria Kaikukortilla opas Kaikukortin kokeiluun ja käyttöönottoon. Kulttuuria kaikille -palvelun julkaisuja 1/2018
Sisällys Kaikille kulttuuria Kaikukortilla opas Kaikukortin kokeiluun ja käyttöönottoon Kulttuuria kaikille -palvelun julkaisuja 1/2018 Kirjoittajat: Mira Haataja ja Aura Linnapuomi Etukannen kuva: Kajaanin
KAIKUKORTILLA KULTTUURIA JA HYVINVOINTIA KAINUUSSA
Mira Haataja, VTM, Suunnittelija ja hankekoordinaattori, Kulttuuria kaikille -palvelu Terve kunta -verkoston Hyvinvointityö kuntien vahvuudeksi -seminaari 28.9.2017 KAIKUKORTILLA KULTTUURIA JA HYVINVOINTIA
KULTTUURIN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAKERTOMUS KULTTUURIN VUOSI 2016
KULTTUURIN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAKERTOMUS KULTTUURIN VUOSI 2016 Yhteistyötä kotona ja maailmalla Vuonna 2016 kulttuurin tulosyksikkö otti tehtäväkseen viedä eteenpäin tavoitteita, joista valtuusto päätti
Kaikille kulttuuria Oikeus osallistua kulttuurielämään maksutta Kaikukortilla
Kaikille kulttuuria Oikeus osallistua kulttuurielämään maksutta Kaikukortilla Perehdytysmateriaali Karkkilan Kaikukortti-toiminnassa mukana oleville kulttuurikohteille vuonna 2019 Tavoitteet Taustaa Kenelle
KULTTUURINYSTÄVÄN TALVI 2019 Maksutonta toimintaa ja Kaikukorttikohteita TAMMIKUU (Osa 2/2)
1 KULTTUURINYSTÄVÄN TALVI 2019 Maksutonta toimintaa ja Kaikukorttikohteita TAMMIKUU (Osa 2/2) Voit saada Kaikukortin, jos olet Kaikukortti-toiminnassa mukana olevan espoolaisen sosiaali- ja terveysalan
Käytäntötutkimusaiheita Espoon aikuissosiaalityö. Käytäntötutkimuspäivä 28.9.2015
Käytäntötutkimusaiheita Espoon aikuissosiaalityö Käytäntötutkimuspäivä 28.9.2015 Maahanmuuttajataustaisten nuorten verkostot Käytäntötutkimuksessa kartotetaan maahanmuuttajataustaisten nuorten asiakkaiden
euroa 3. Huonetilojen vuokralle ottaminen euroa
HELSINGIN KAUPUNKI VIRANHALTIJAN 1 (9) Viranhaltijan hankintavaltuudet VIRASTOTASOISET Virastopäällikkö 1. Tukipalveluhankinnat Helsingin kaupungin virastolta tai liikelaitokselta tai Helsingin ja Uudenmaan
euroa 3. Huonetilojen vuokralle ottaminen euroa
HELSINGIN KAUPUNKI VIRANHALTIJAN 1 (9) Viranhaltijan hankintavaltuudet VIRASTOTASOISET Virastopäällikkö 1. Tukipalveluhankinnat Helsingin kaupungin virastolta tai liikelaitokselta tai Helsingin ja Uudenmaan
Sosiaali- ja terveystoimi. Jämsä
Sosiaali- ja terveystoimi Jämsä 19.4.2018 Sosiaali- ja terveystoimen toimintaa raamittaa: Jämsän ja Kuhmoisten sosiaali- ja terveystoimen yhteistoiminta-alue Yhteinen sosiaali- ja terveyslautakunta (7
Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 4. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1
Kulttuurilautakunta 23.05.2017 Sivu 1 / 1 943/2017 00.01.03 4 Kulttuurilautakunnan vuoden 2017 talousarvion ja strategian huhtikuun kuukausiraportti tilanteessa 30.4.2017 Valmistelijat / lisätiedot: Kirsti
KULTTUURINYSTÄVÄN KEVÄT 2019 Maksutonta toimintaa ja Kaikukorttikohteita TOUKOKUU
1 KULTTUURINYSTÄVÄN KEVÄT 2019 Maksutonta toimintaa ja Kaikukorttikohteita TOUKOKUU Voit saada Kaikukortin, jos olet Kaikukortti-toiminnassa mukana olevan espoolaisen sosiaali- ja terveysalan toimijan
NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa.
KULTTUURITAPAHTUMAT VUONNA 2015 NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 8.12.2015 tuli hänen syntymästään kuluneeksi 150 vuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat
Lähibussi 116. Närbuss Tapiola - Pohjois-Tapiola. Hagalund - Norra Hagalund. Tapiola - Pohjois-Tapiola. Hagalund - Norra Hagalund
116 - Pohjois- - Norra n uimahalli s simhall Uimahalli Simhallen Sateenkaari Regnbågen Tuulikuja Vindgränden Lähibussi 116 - Pohjois- Närbuss 116 - Norra 10. 20 12. 20 10. 24 12. 24 10. 29 12. 29 10. 32
euroa 3. Huonetilojen vuokralle ottaminen euroa
HELSINGIN KAUPUNKI VIRANHALTIJAN 1 (9) Viranhaltijan hankintavaltuudet VIRASTOTASOISET Virastopäällikkö 1. Tukipalveluhankinnat Helsingin kaupungin virastolta tai liikelaitokselta tai Helsingin ja Uudenmaan
KULTTUURINYSTÄVÄN SYKSY 2019 Maksutonta toimintaa ja Kaikukorttikohteita ELOKUU
1 KULTTUURINYSTÄVÄN SYKSY 2019 Maksutonta toimintaa ja Kaikukorttikohteita ELOKUU Voit saada Kaikukortin, jos olet Kaikukortti-toiminnassa mukana olevan espoolaisen sosiaali- ja terveysalan toimijan asiakas
KULTTUURINYSTÄVÄN SYKSY 2019 Maksutonta toimintaa ja Kaikukorttikohteita LOKAKUU
1 KULTTUURINYSTÄVÄN SYKSY 2019 Maksutonta toimintaa ja Kaikukorttikohteita LOKAKUU Voit saada Kaikukortin, jos olet Kaikukortti-toiminnassa mukana olevan espoolaisen sosiaali- ja terveysalan toimijan asiakas
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (5) 74 Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan lausunto valtuutettu Hakasen ym. talousarvioaloitteeseen palvelujen vahvistamisesta asukkaiden tarpeiden mukaisiksi HEL 2015-003169
Kaikille kulttuuria Oikeus osallistua kulttuurielämään maksutta Kaikukortilla
Kaikille kulttuuria Oikeus osallistua kulttuurielämään maksutta Kaikukortilla Perehdytysmateriaali Kaikukorttitoiminnassa mukana oleville kortin jakajille vuonna 2019 Tavoitteet Taustaa Kenelle Kaikukortti
Hankintaraja. Talous- ja tukipalvelut Henkilöstö- ja kehittämispalvelut Tietohallinto- ja viestintäpalvelut. 2. Huonetilojen vuokralle ottaminen
Sosiaali- ja terveysviraston hankintavaltuudet vuonna 2013 1. Tukipalveluhankinnat Helsingin kaupungin virastolta tai liikelaitokselta tai Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymältä Virasto
Espoon kaupunki Pöytäkirja 74
25.05.2016 Sivu 1 / 1 74 terveystoimen toimialaan kuuluvien päätösten laillisuus Päätösehdotus Perusturvajohtaja Juha Metso päättää kuntalain 51 :n nojalla olla ottamatta käsiteltäväkseen seuraavissa pöytäkirjoissa
Suomen Akateemisten Naisten Liiton vuosikokous 2015
Suomen Akateemisten Naisten Liitto Vuosikokous 2015 Suomen Akateemisten Naisten Liiton vuosikokous 2015 Aika: perjantai 13.11. sunnuntai 15.11. Paikka: Kauniaisten Työväen Akatemia Vanha Turuntie 14, 02700
Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (9)
Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (9) 45 Täyttölupien myöntäminen HEL 2015-013426 T 01 01 01 00 Päätös Kaupunginjohtaja päätti johtajistokäsittelyssä, että seuraavat avoimeksi tulleet virat/toimet
Kaikille kulttuuria Oikeus osallistua kulttuurielämään maksutta Kaikukortilla
Kaikille kulttuuria Oikeus osallistua kulttuurielämään maksutta Kaikukortilla Perehdytysmateriaali Karkkilan Kaikukortti-toiminnassa mukana oleville kortin jakajille vuonna 2019 Tavoitteet Taustaa Kenelle
Kuntouttava työtoiminta Espoossa 2013
Kuntouttava työtoiminta Espoossa 2013 Koppi Kohti kuntouttavampia työelämäpalveluita hanke Projektisuunnittelija Hilla-Maaria Sipilä KOPPI - Kohti kuntouttavampia työelämäpalveluita Yhteistyössä: Terveyden
TOIMIALA YHTEENSÄ TP 2015 TA 2016 Kj TAe2017 TS 2018 TS 2019 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI. Tehtäväalueet TP 2015 TA 2016 Kj TAe2017
TOIMIALA YHTEENSÄ TP 2015 TA 2016 Kj TAe2017 TS 2018 TS 2019 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI Toimintatuotot 18 061 797 18 489 000 17 599 200 17 049 200 17 049 200 Myyntituotot 5 896 589 6 763 900 6 379 100 6
Nähtävyyksiä & Espoon kartta sivu 8. Väestö sivu 12. Matkailu & Liikenne sivu 18. hoito- ja hoivapalvelut sivu 21. henkilöstö sivu 25
taskutilasto 2016 Espoon historiaa sivu 4 Nähtävyyksiä & Espoon kartta sivu 8 Alue sivu 10 Ympäristö sivu 11 Väestö sivu 12 Väestön koulutusja tulotaso sivu 15 Työmarkkinat sivu 16 Matkailu & Liikenne
LIPPU VIESTII VÄLITTÄMISESTÄ
LIPPU VIESTII VÄLITTÄMISESTÄ TAJUA MUT! -MALLIN SAAVUTUKSET JA KEHITTÄMISKOHTEET PAREMPI EI VAADI AINA RAHAA SEMINAARI Projektipäällikkö Riikka Puusniekka, Espoo Inka Laurovuori, mikkeliläinen nuori Kenttäpäällikkö
SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p
SOTE-palvelut, tilannekatsaus 11.10.2018 Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p. 040 685 4035 Johanna.patanen@popmaakunta.fi www.popmaakunta.fi www.facebook.com/popmaakunta Twitter:@POPmaakunta
Huonetilojen vuokralle ottaminen euroa 4. Palvelujen ja tavaroiden hankinnat euroa euroa
HELSINGIN KAUPUNKI VIRANHALTIJAN 1 (7) TOIMIALATASOISET Toimialajohtaja 1. Tukipalveluhankinnat Helsingin kaupungin toimialoilta tai liikelaitoksilta tai Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymältä
KULTTUURINYSTÄVÄN SYKSY 2018 Maksutonta toimintaa ja Kaikukorttikohteita SYYSKUU
1 KULTTUURINYSTÄVÄN SYKSY 2018 Maksutonta toimintaa ja Kaikukorttikohteita SYYSKUU Voit saada Kaikukortin, jos olet Kaikukortti-toiminnassa mukana olevan espoolaisen sosiaali- ja terveysalan toimijan asiakas
SUOSITUSPOLKU PERUSKOULUILLE
SUOSITUSPOLKU PERUSKOULUILLE 1. luokka Talomuseo Glims: Maatilan vuodenkierto, 30 min. Espoon kaupunginmuseon koululaispalvelut tarjoavat monialaisen kurkistuksen menneisyyden ihmisten elämään. Museoidemme
Kulttuuria kaikille!
Kulttuuria kaikille! Tietoa Kaikukortin käytöstä kortin haltijoille Evijärven Kauhavan ja Lappajärven Kaikukortti-toiminta 2019 2020 Kaikukortilla maksutta sisään! 15.5.2019 Sisällys 1. Kiinnostaako kulttuuri?...
Asiakaspalvelujen ostot enintään (alv 0 %)
HELSINGIN KAUPUNKI VIRANHALTIJAN 1 (8) TOIMIALATASOISET Viranhaltijan hankintavaltuudet Toimialajohtaja 1. Tukipalveluhankinnat Helsingin kaupungin toimialoilta tai liikelaitoksilta tai Helsingin ja Uudenmaan
Kaikukortti-kysely 2 Kainuussa
Kaikukortti-kysely 2 Kainuussa Kyselylomakkeet liitteeksi Kaikukortti-kysely 2 Kainuussa. Kaikukortin haltijoiden ja Kaikukortti-kumppaneiden kokemuksia Kaikukortti-kokeilusta Kainuussa vuonna 2017 sekä
PERUSTURVAPALVELUJEN TOIMIALAN ORGANISAATIO ALKAEN PERUSTURVAJOHTAJA LIISA STÅHLE
Sosiaalipalveluiden PERUSTURVAPALVELUJEN TOIMIALAN ORGANISAATIO 19.9.2017 ALKAEN PERUSTURVAJOHTAJA LIISA STÅHLE Terveyspalveluiden Tulosalueet Toimintakyvyn tukipalveluiden Ikäihmisten hyvinvointipalveluiden
PERUSTURVAPALVELUJEN TOIMIALAN ORGANISAATIO ALKAEN VS. PERUSTURVAJOHTAJA JAANA KOSKELA
Sosiaalipalveluiden PERUSTURVAPALVELUJEN TOIMIALAN ORGANISAATIO 5.12.2018 ALKAEN VS. PERUSTURVAJOHTAJA JAANA KOSKELA Terveyspalveluiden Tulosalueet Toimintakyvyn tukipalveluiden Ikäihmisten hyvinvointipalveluiden
KULTTUURINYSTÄVÄN SYKSY 2018 Maksutonta toimintaa ja Kaikukorttikohteita MARRASKUU
1 KULTTUURINYSTÄVÄN SYKSY 2018 Maksutonta toimintaa ja Kaikukorttikohteita MARRASKUU Voit saada Kaikukortin, jos olet Kaikukortti-toiminnassa mukana olevan espoolaisen sosiaali- ja terveysalan toimijan
Sosiaalipalvelut Terveystalo/Kymsote
Sosiaalipalvelut Terveystalo/Kymsote Lasten-, nuorten- ja perheiden palvelut Perheiden sosiaalityö sisältää virka-aikaisen lastensuojelun päivystyksen ja sosiaalihuoltolain mukaisen ilmoitusten vastaanoton
SENIORIEN KULTTUURI-INFO KULTURINFO FÖR SENIORER
SENIORIEN KULTTUURI-INFO Poimintoja Espoon syksyn 2018 kulttuuritarjonnasta KULTURINFO FÖR SENIORER Axplock ur Esbos kulturutbud hösten 2018 Olli Urpela ESPOON KULTTUURIKESKUS KULTTUURIAUKIO 2, TAPIOLA
oikeus osallistua kulttuurielämään
oikeus osallistua kulttuurielämään Mira Haataja, 14.10.2016 Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen päivät 2016, Tulevaisuuden kunta hyvinvoinnin edistäjänä, Kaukametsä, Kajaani. 1. Mikä ja kenelle? 2. Miksi
KULTTUURINYSTÄVÄN KEVÄT 2019 Maksutonta toimintaa ja Kaikukorttikohteita HUHTIKUU
1 KULTTUURINYSTÄVÄN KEVÄT 2019 Maksutonta toimintaa ja Kaikukorttikohteita HUHTIKUU Voit saada Kaikukortin, jos olet Kaikukortti-toiminnassa mukana olevan espoolaisen sosiaali- ja terveysalan toimijan
ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN PERHE- JA SOSIAALIPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE
Sosiaali- ja terveystoimen toimialan 2.2.2 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN PERHE- JA SOSIAALIPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Perusturvajohtaja 28.12.2015 Voimaan 1.1.2016
Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 03.04.2017 Sivu 1 / 1 101 Lautakuntien ja jaostojen sekä viranhaltijoiden päätökset Päätösehdotus Kaupunginjohtaja: - Kaupunginjohtajan päätöspöytäkirja (Henkilöstöasiat) 24.3.2017 /
Katsaus kulttuurialan asiakkuuksiin. Lippupiste Oy 23.11.2009 Olli Saarinen
Katsaus kulttuurialan asiakkuuksiin Lippupiste Oy 23.11.2009 Olli Saarinen Esityksen agenda Lipunmyynnin kehitys, tammi-lokakuut 2008-2009 Vertailussa mukana ne teatterit ja konsertinjärjestäjät jotka
Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat?
Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat? Perhekeskustoimintamallin ja aikuisten palvelujen yhdyspinnat työpaja Sirpa Karjalainen Hankekoordinaattori PRO SOS aikuissosiaalityön kehittämishanke
KULTTUURILAUTAKUNTA 24.3.2015 17, LIITE Kohdeavustukset 2015, erä 2
KULTTUURILAUTAKUNTA 24.3.2015 17, LIITE Kohdeas 2015, erä 2 Hakija as uks 2014 Asen käyttökohde Anottu Ehdotus Päätös Asen käyttötarkoitus Perustelu Cederberg Pteri KA 2013: 2000 hatu 4787,50 päätös 0
Espoon kaupunki Pöytäkirja 19. Valmistelija/lisätietoja: Mika Paavilainen, puh
26.02.2014 Sivu 1 / 1 19 terveystoimen toimialaan kuuluvien päätösten laillisuus Valmistelija/lisätietoja: Mika Paavilainen, puh. 046 877 1962 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Perusturvajohtaja
Espoon kaupunki Pöytäkirja 67
09.06.2015 Sivu 1 / 1 1688/00.01.01/2015 67 Espoon kaupungin sosiaali- ja terveystoimen viranhaltijoiden päätösvallan käyttämistä yksilöasioissa koskevan säännön muuttaminen Valmistelijat / lisätiedot:
Avopalvelujen asiakaspalautekysely 2012
Avopalvelujen asiakaspalautekysely 2012 Tulokset Aidosti asiakaslähtöiset avopalvelut Katriina Piironen Avopalvelujen hallinto 4.12.2012 Avopalvelujen asiakaskysely 29.10.-11.11.2012 Tampereen sosiaali-
Lippupiste Oy 7.10.2009 Olli Saarinen
Katsaus kulttuurialan asiakkuuksiin Lippupiste Oy 7.10.2009 Olli Saarinen Esityksen agenda Lipunmyynnin kehitys, tammi-syyskuut 2007-2009 2009 Vertailussa mukana ne teatterit ja konsertinjärjestäjät jotka
Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (10)
Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (10) 75 Täyttölupien myöntäminen HEL 2016-007644 T 01 01 01 00 Päätös KJ RYJ Kaupunginkanslia Hankintakeskus Rakennusvirasto Kaupunginjohtaja päätti johtajistokäsittelyssä,
Oriveden palvelujen yhteystiedot
Tampereen ja Oriveden sosiaali- ja terveyspalvelut yhdistyivät Oriveden palvelujen yhteystiedot Oriveden palvelujen yhteystiedot 2 Terveyspalvelut Terveyspalvelujen neuvonta joka päivä klo 07 22, puh.
NÄHTÄVYYKSIÄ & ESPOON KARTTA SIVU 8 VÄESTÖ SIVU 12 MATKAILU & LIIKENNE SIVU 18 HOITO- JA HOIVAPALVELUT SIVU 21 KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ SIVU 25
TASKUTILASTO 2019 ESPOON HISTORIAA SIVU 4 NÄHTÄVYYKSIÄ & ESPOON KARTTA SIVU 8 ALUE SIVU 10 YMPÄRISTÖ SIVU 11 VÄESTÖ SIVU 12 VÄESTÖN KOULUTUS- JA TULOTASO SIVU 15 TYÖMARKKINAT SIVU 16 MATKAILU & LIIKENNE
Nähtävyyksiä & Espoon kartta sivu 8. Väestö sivu 12. Matkailu & Liikenne sivu 18. hoito- ja hoivapalvelut sivu 21. henkilöstö sivu 25
taskutilasto 2017 Espoon historiaa sivu 4 Nähtävyyksiä & Espoon kartta sivu 8 Alue sivu 10 Ympäristö sivu 11 Väestö sivu 12 Väestön koulutusja tulotaso sivu 15 Työmarkkinat sivu 16 Matkailu & Liikenne
Monikulttuuriasiain neuvottelukunnan kokous
Pöytäkirja 1 (6) Monikulttuuriasiain neuvottelukunnan kokous Aika 23.8.2018 klo 17:00-18:50 Paikka Vihreän liiton ryhmähuone, Valtuustotalo, Espoonkatu 4 Osallistujat Luottamushenkilöjäsenet: Rauli Virtanen,
AMMATTITEATTERIT. AHAA TEATTERI Hatanpään valtatie 6 33100 TAMPERE 03 222 4870 www.ahaateatteri.com info@ahaateatteri.com
AMMATTITEATTERIT AHAA TEATTERI Hatanpään valtatie 6 33100 TAMPERE 03 222 4870 www.ahaateatteri.com info@ahaateatteri.com ESPOON PL 10665, 02070 Espoon kaupunki 09 439 3550, fax 467 550 Liput 439 3388 www.espoonteatteri.fi
Infokirje
Infokirje 2 23.8.2017 Tässä infokirjeessä: 1. Päivitettyä tietoa Nuuksion harjoituksesta ja esiintymisestä 2. Aapine-levy 3. Kuvapankki 4. Kirjoituksia Israelin-matkaraporttiin! 5. Allergia-, ruokavalio-
FESTARIKAUSI KÄYNNISTYY
FESTARIKAUSI KÄYNNISTYY Pääkaupunkiseudun elokuvatapahtumat CINEMAJA ry on vaihtoehtoisia elokuvia esittävien festivaalien, klubien ja kulttuurikeskusten yhdistys. Yhdistyksen tavoitteena on edistää elokuvakulttuurin