TOIMINTASUUNNITELMA JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY
|
|
- Väinö Kyllönen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TOIMINTASUUNNITELMA JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY
2 SISÄLLYS 1 YLEISTÄ TOIMINTA TALOUS TOIMIALAT Lasten ja nuorten harrasteliikunta Joukkuevoimistelu Tanssillinen voimistelu Aikuiset Uskollisuuden Kilta nro TAPAHTUMAT JOISSA OLEMME MUKANA KOULUTUSTOIMINTA MARKKINOINTI JA VIESTINTÄ... 21
3 1 YLEISTÄ Seuran toiminta-ajatus Se Liikuttaa Järvenpään Voimistelijat ry tarjoaa lähialueen asukkaille laadukasta liikuntaa harrasteryhmissä ja kilpavoimistelussa. Järvenpään Voimistelijat ry:n tavoitteena on tarjota monipuolista voimistelutoimintaa jäsenilleen. Kasvatamme lapsia, nuoria ja aikuisia aktiivisiksi liikkujiksi. Seuran toiminta on terveyttä ja iloa tuottavaa sekä taloudellisesti kannattavaa, voittoa tavoittelematonta lähiliikuntaa. Seuran tarkoituksena on edistää liikuntaharrastusta seuran toiminta - alueella siten, että mahdollisimman moni seuran jäsen harrastaisi kunto-, kilpa- tai huippu-urheilua edellytystensä mukaisesti. Visio Olemme laadukas ja monipuolinen, menestyvä ja innostava, valtakunnallisesti tunnettu keski-uusimaalainen voimisteluseura. Kehitämme toimintaamme alueellisen asiakastarpeen mukaisesti. Painopistealueet Painopistealueiksi kaudelle on valittu perustoiminnan laadun ylläpitäminen, aikuisliikunnan jäsenmäärän säilyttäminen, yhteistyön vahvistaminen ja uuden ison hallituksen toiminnan kehittäminen. Järvenpään Voimistelijoiden toiminnan tarjoaminen lähes tuhannelle jäsenelle rajoitetuilla sali- resursseilla on haaste. Toiminnan keskittyminen jäsenien tarpeisiin ja ohjaajien osaamiseen, luo kehyksen tuntitarjonnalle. Järvenpään Voimistelijoiden tiivis HJM -yhteistyö joukkuevoimistelussa Hyvinkään voimistelu- ja liikunta ry:n sekä Mäntsälän voimistelijoiden kanssa jatkuu. Kasvanut joukkuevoimistelijoiden määrät vaatii lisäresursseja, jotta tiedonkulku ja yhteistyö sujuvat. Yhteistyötä pyritään kehittämään ja syventämään ja tavoitteena on saada yhä useampia vapaaehtoisia mukaan toimintaan. Järvenpään Voimistelijat on tehnyt yhteistyösopimuksen Järvenpään kaupungin kanssa aikuisten Aikaa Sinulle-hankkeesta. Tehtävänämme on tiedottaa kaupungin yhteistyöhenkilöä hankkeen sisällön ja tavoitteiden mukaisista liikunta- ja palvelumahdollisuuksista, joihin terveytensä kannalta liian vähän liikkuvien on helppo tulla. Seuran näkyvyyttä ja yhteenkuuluvuutta parannetaan seura-asujen hankinta mahdollisuudella koko jäsenistölle. 1
4 Tavoitteet Seuran tavoitteena on kaudella kehittää seuran toimintaa seuraavasti: Perustoiminta Liikuntatilan puutteen ratkaiseminen mahdollisesti vuokraamalla sopivat tilat Voimistelupolut: huolehditaan terveysliikunnan, harraste-, tanssillisen- ja valmennuksen voimistelupolun toteutumisesta tuntitarjonnassa Aikuisten liikunnan puolella vastaaminen kilpailuun mielekkäällä tuntitarjonnalla ja laadukkaalla ohjauksella Voimisteluliiton Priima - laatukriteeristön mukaisesti Vahvistetaan valmentajien ja ohjaajien osaamista mm. koulutuksilla ja vertaistutoroinnilla Yhteistyö Ensimmäisen seurayhteistyöjakson jälkeen pyritään vahvistamaan yhteistyön jatkumista menestyksekkäästi tulevaisuudessa. Vahvistetaan yhteistyötä kaupungin kanssa osalllistumalla kaupungin hankkeisiin ja huolehtimalla ajantasaisesta tiedottamisesta ja tiedon vastaanottamisesta Yhteisöllisyys Suunnittelupäivien ja yhteisten tapahtumien avulla vahvistamme yhdistystoiminnan yhteisöllisyyttä Hallituksen ja seuratyöntekijöiden saumaton yhteistyö Hallinto Lisätään hallituksen jäsenmäärää uusien sääntöjen mukaiseksi Jatketaan hyvin sujunutta hallitusyhteistyötä Löytää ratkaisut tilaongelmaan ja luoda edellytykset mahdollistaa oman tilan vuokraukseen Seuran slogan on Se liikuttaa! 2
5 2 TOIMINTA Hallitus ja työryhmät Seuran hallitus johtaa seuran toimintaa. Päätöskokousten lisäksi hallitus pitää työryhmäpalavereja aihealueittain sekä toiminnan suunnittelupäivät kaksi kertaa toimintakauden aikana. Hallituksen vastuualueet jaetaan niin, että jokainen voi käyttää omia vahvuuksiaan ja mahdollisuuksiensa mukaan opetella uutta. Palaverit keskittyvät painopistealueiden kehittämiseen sekä osaltaan auttavat tavoitteiden saavuttamisessa. Aiheina ovat myös: markkinointi, viestintä ja tapahtumat talous ja hinnoittelu ohjaajahuolto ja turvallisuus sisäisen toiminnan kehitys Yhteistyö Seuramme tekee aktiivisesti yhteistyötä Suomen Voimisteluliiton, ESLU:n (Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu), sekä Järvenpään kaupungin kanssa. Kuulumme myös SVUL Uudenmaan piirin, joka tukee toimintaamme. Mahdollisuuksien mukaan teemme yhteistyötä myös alueen muiden seurojen kanssa. Alueyhteistyö jatkuu Hyvinkään voimistelu- ja liikunta ry:n sekä Mäntsälän voimistelijoiden kanssa. Työntekijät Seurassa toimii yksi kokopäiväinen ja kolme puolipäiväistä työntekijää. Lasten ja nuorten harrasteliikunnan vastaava sekä valmennusvastaavat. HJM-tiimissä toimii kaksi kokopäiväistä työntekijää. Toimisto Seuran toimisto sijaitsee Helsingintie 44:ssä, tilat toimivat työntekijöiden työpaikkana, siellä pidetään myös seuran kokoukset (hallitus, valmentaja-/ohjaajapalaverit, vanhempain tapaamiset) ja palaverit. Toimiston aukioloajat sovitaan joustavasti tilanteen mukaan. 3
6 3 TALOUS Talous tässä markkina- ja kilpailutilanteessa vaatii toiminnan tarkkaa suunnittelua ja seurantaa. Pienimuotoinen varainhankinta kuten arpajaiset, Veikkaus-yhteistyö ja seuran omat tapahtumat tukevat seuran taloutta. Hyvin suunniteltu monipuolinen viikkotarjonta eri ikäryhmille, sekä laadukas toiminta takaa jäsenmäärän säilymisen ja talouden tasapainon. Panostamme seuran näkyvyyteen, joukkuevoimistelun valmennustoimintaan, harrastetoiminnan monipuolisuuteen, Kiltatoiminnan kehittämiseen, laatuun (aikuisten Priima-sertifikaatti sekä lasten ja nuorten Sinetti) ja yhteisöllisyyteen tulevan kauden aikana. Seurassa arvioidaan toimintaa laatukriteerien perusteella säännöllisesti. Toimintaa kehitetään myös yhteiskunnallisten haasteiden ja vaatimuksien mukaisesti. Seuran toiminta on ammattimaistunut ja vaatii nykyisellä toimintamallilla kokopäiväisiä työntekijöitä valmentajien lisäksi. Seuran palkkakustannukset ovat nousseet viime vuosien aikana merkittävästi. Kustannusten seuranta vaatii jatkuvaa arviontia, kilpailutusta sekä suunnittelua. Hyvin koulutetut ja osaavat työntekijät takaavat toiminnan laadun. Avustukset ovat osa seuran taloutta. Viime vuosina saamamme avustukset ovat pienentyneet huomattavasti, vaikka toiminta ja jäsenmäärä ovat kasvaneet tasaisesti. Avustuksia haetaan mm. Järvenpään kaupungin perusavustus OKM-Seuratuki toiminnan kehittämiseen KKI-tuki KKI-koulutustuki Op:n kesäduuni Aluehallintoviraston ja avustukset lasten ja nuorten paikalliseen harrastustoimintaan Lisäksi seurataan Voimisteluliiton, alueiden, SVUL Uudenmaanpiirin yms. tarjoamia tukimahdollisuuksia ja niitä haetaan sopiviin kohteisiin. Myös sponsoreita kaivataan etenkin joukkuevoimistelun puolelle. Mahdollinen ylijäämä varataan toiminnan kehittämiseen, välineisiin, ohjaajien kouluttamiseen ja tarvitt avaan puskuriin turvataksemme vakituisten työntekijöiden henkilöstökulut. Olemme myös tilanteessa että tilojen puute rajoittaa seuran kasvutavoitetta, ja tähän pyrimme myös talouden suunnittelussa löytämään ratkaisua. Seuran kirjanpidosta toimintakaudella vastaa Rantalainen Oy Uusimaa. Aputoiminimi Rantalainen Järvenpää. Osoite: Postikatu 10 A, Järvenpää. Puh y-tunnus Tilintarkastuksesta vastaa Tilitoimisto Ordent Oy, Jouko Ahokas. 4
7 4 TOIMIALAT Seuran lasten ja nuorten toiminta noudattaa Valon sekä lajiliiton (Suomen Voimisteluliitto) sinettikriteerejä. Aikuisten toiminnalle on puolestaan myönnetty Priima-aikuisliikunnan laatusertifikaatti, jonka periaatteita toiminnassa toteutetaan. 4.1 Lasten ja nuorten harrasteliikunta Tulevan kauden tarjonta sisältää voimistelua, tanssia, temppujumppaa tai harrasteliikuntaa lapsille ja nuorille. Tavoitteena on tarjota liikuntaa eri puolella kaupunkia osaavien ja koulutettujen ohjaajien johdolla. Sinettikriteerit uudistuivat , joten kaudella käytetään erityistä huomiota uusien kriteerien täyttämiseksi. Liikkujan ja voimistelijan polut Järvenpään Voimistelijoissa Ikäryhmä Tanssi 0-3v Perheliikunta Perheliikunta 3-6v Minitanssi Kids Dance 6-12v Kids Dance DANCE 13-15v DANCE yli 15v Aikuisten kuntoliikunta Joukkuevoimistelu ja tanssillinen voimistelu Esivalmennus Minivalmennus JV Valmennusryhmät Tanssillinen voimistelu JV-valmennusryhmät Tanssillinen voimistelu Edustusjoukkueet JV-Valmennusryhmät Edustusjoukkueet Ihanaiset Harrasteliikunta Perheliikunta Satujumppa Temppujumpat Temppujumppa Freegym Freegym DANCE Aikuisten kuntoliikunta Jokaisen harrasteryhmän toiminta on laadukasta, monipuolista ja suunnitelmallista. Kausisuunnitelmat tehdään ryhmille kaudeksi kerrallaan, aina ryhmän tavoite- ja ikätason mukaisesti. Lasten ja nuorten harrasteliikunnan ohjaajat kokoontuvat ennen kauden alkua elokuussa 2016 suunnittelemaan tulevaa kautta sekä tammikuussa Kaikki ohjaajat ja apuohjaajat koulutetaan Suomen Voimisteluliiton Jumppakoulu-ohjaajiksi HJM-seurojen sisäisellä koulutuksella. Ohjaajia koulutetaan myös pidemmälle tarpeen mukaan. 5
8 Lasten ryhmissä on pääsääntöisesti yksi pääohjaaja ja yksi tai useampi apuohjaaja tai kaksi pääohjaajaa, jotka toimiva t samanaikaisohjaajina. Alle 6-vuotiaiden ryhmissä on enimmillään 15 lasta ja yli 6-vuotiaiden ryhmissä enimmillään 18 lasta. Voimistelu- ja temppujumpparyhmillä on käytössään voimistelupassimateriaali harjoittelun tukena. Tavoitteena on hyödyntää seuran moniopuolisia liikuntavälineitä kaudella Myös lasten osallistuminen harrastuksen suunnitteluun ja omista asioista päättämiseen tulee näkyvämmin esille tulevalla kaudella. Kauden lopussa toteutamme tyytyväisyyskyselyn lapsille ja heidän vanhemmilleen. Harrasteryhmät tekevät yhdessä pelisäännöt aina kaudeksi kerrallaan. Kauden tavoitteena on ylläpitää lasten- ja nuorten harrasteryhmissä vanhempien ja kotiväen aktiivisuutta ja tietoisuutta seuratoiminnasta yhteisillä tiedotuksella ja yhteistunneilla. Ryhmissä järjestetäänkin avoimet ovet vanhemmille kerran syksyllä ja keväällä. Lisäksi haluamme lisätä yhteisöllisyyttä ja yhtenä keinona aktivoimme lasten vanhempia osallistumaan seuran tapahtumiin ja talkoisiin. Lähes kaikki seuran harrasteryhmät esiintyvät seuran näytöksissä. Minivalmennusryhmät osallistuvat myös voimistelun STARA-tapahtumiin. Lasten ja nuorten harrasteliikunnan tarjonta Tulevalla kaudella lasten harrastepuolen viikko-ohjelma sisältää voimistelua, tanssia, tanssillista voimistelua, temppujumppaa, Freegymiä ja perheliikuntaa. Pyrimme lisäämään ryhmien tarjontaamme suuren kysynnän vuoksi. Jatkamme viime kaudella hyviksi havaittuja toimintamalleja: temppujumpparyhmä omassa salissa samanaikaisesti aikuisliikunnan ryhmän kanssa sekä voimisteluryhmien toinen voimisteluharjoituskerta, taitovalmennus. Seuran harrasteryhmät tarjoavat erinomaisen pohjan lajiin kuin lajiin. Hyvän pohjan saa myös seuran omiin kilpailulajeihin joukkuevoimisteluun sekä tanssilliseen voimisteluun. RYHMÄ IKÄ H/VKO PÄIVÄ SALITOIVE 1 Voimisteluryhmä Minit 3-4 v. 1 h ma-to Kyrölä/Anttila/Harjula/Oinaskatu 2 Voimisteluryhmä Millit 4-5 v. 1 h ma-to Kyrölä/Anttila/Harjula/Oinaskatu 3 Voimisteluryhmä Mimmit 4-5 v. 1 h su Kyrölä/Anttila/Harjula/Oinaskatu 4 Voimisteluryhmä Minnit 5-6 v. 1,15 h ma-to Kyrölä/Anttila/Harjula/Oinaskatu 6
9 5 Voimisteluryhmä Miinat 5-6 v. 1,15 h ma-to Kyrölä/Anttila/Harjula/Oinaskatu 6 Voimisteluryhmä Minjat 6-7 v. 1 h 15 min ma-to Kyrölä/Anttila/Harjula/Oinaskatu 7 Voimisteluryhmä Minellat 6-7 v. 1 h 15 min ma-to Kyrölä/Anttila/Harjula/Oinaskatu 8 Voimisteluryhmä Milenat 7-8 v. 1 h 15 min ma-to Harjula/Oinaskatu 9 Voimisteluryhmä Mindit 7-8 v. 1 h 15 min ma-to Kyrölä/Anttila/Harjula/Oinaskatu 10 Voimisteluryhmä Mimosat 6-8 v. 1 h 15 min su Kyrölä/Anttila/Harjula/Oinaskatu 11 Voimisteluryhmä Mintut 8-10 v. 1 h 15 min ma-to Harjula/Oinaskatu 12 Tanssillisen voimist e- lun ryhmä Mirandat 9-11 v. 1 h 15 min ma-to Harjula (koko sali) 13 Tanssillisen voimist e- lun ryhmä Mineat (jatkoryhmä) 2 x vko v. 1, 5 h ma-to Harjula (koko sali) 14 Satujumppa 3-4 v. 1 h ma-to Anttila/Kyrölä/Harjula/Oinaskatu 15 Temppujumppa Kissanpennut 16 Temppujumppa Leopardit 17 Temppujumppa Jaguaarit 3-4 v. 1 h ma-to Anttila/Kyrölä/Harjula/ 4-5 v. 1 h ma-to Anttila/Kyrölä/Harjula 4-6 v. 1 h ma-to Anttila/Harjula/Kyrölä 18 Temppujumppa Tiikerit 5-6 v. 1 h ma-to Anttila/Harjula/Kyrölä 19 Temppurata I 4-6 v. 1 h la Harjula/Kyrölä/Anttila 20 Temppurata II 7-12 v. 1 h la Harjula/Kyrölä/Anttila 21 Perhetemppu 1 v+ 1 h ma-su Oinaskatu/Anttila/Kyrölä 22 Isät ja pojat liikkuu ja pelaa 5v + 1 h pe Haarajoki 23 Freegym I 7-9 v. 1 h ma-to Anttila 7
10 24 Freegym II v. 1 h ma-to Anttila 25 Minitanssi Päiväns ä- teet 26 Minitanssi Tähdenlennot 4-6 v. 1 h ma-to Kyrölä/Anttila/Harjula/Oinaskatu 4-6 v. 1 h ma-to Kyrölä/Anttila/Harjula/Oinaskatu 27 Kids DANCE I 5-7 v. 1 h ma-to Kyrölä/Anttila/Harjula/Oinaskatu 28 Kids DANCE II 6-8 v. 1 h ma-to Kyrölä/Anttila/Harjula/Oinaskatu 29 Kids DANCE III 7-12 v. 1 h ma-to Harjula 30 DANCE II v. 31 DANCE III v. 1 h ma-to Piironen 1 h ma-to Piironen 32 Taitovalmennus I 4-6 v. 1h 15 min su Kyrölä/Anttila/Harjula 33 Taitovalmennus II 7-12 v. 1,5 h su Kyrölä/Anttila/Harjula 34 Minitanssi 4-6 v. 1 h la Piironen 35 DANCE I 7-9 v. 1 h la Piironen 36 DANCE II v. 1 h la Piironen 45 min-1 h viikossa 95 /syksy, 95 /kevät Minivalmennus 35 /kk, Mineat 2 kertaa viikossa 40 /kk Se liikuttaa harjoittelupaketti 7-12 v. Kids Dance 7-12 v. DANCE I yli 9 v. Freegym Temppurata Voimisteluryhmien lisäharjoittelupaketti 4-6 v. (Minit, Millit, Mimmit, Minnit, Miinat) Kids DANCE I Temppurata 8
11 Taitovalmennus Voimisteluryhmien lisäharjoittelupaketti 6-12 v. (Minellat, Minjat, Milenat Mindit, Mimosat, Mintut, Mirandat, Mineat) Kids Dance 7-12 v. DANCE yli 9 v. Temppurata Taitovalmennus Voimisteluryhmät 3-5 vuotiaat harjoittelevat kaudella minuuttia kerrallaan ja yli 5-vuotiaat 1 h 15 min - 1,5 h kerrallaan. Lisäksi voimisteluryhmille tarjotaan 4-6 -vuotiaiden ja yli 6-vuotiaiden lisäharjoittelupakettia, johon kuuluu toinen voimistelukerta viikossa sekä muuta monipuolista liikuntaa. Kaikkien voimisteluryhmien eli M-ryhmien kausimaksuun sisältyy naru ja voimistelupassi. Minivalmennuksen kausimaksuun sisältyy lisäksi osallistuminen kahteen seuran järjestämään STARA-tapahtumaan. Minivalmennusryhmille hankitaan yhtenäiset voimistelupuvut esiintymisiä varten. Jokainen voimisteluja kustantaa puvun ja STARA-lisenssin itse. Uutuutena aloitamme tanssillisen voimistelun Mineat-jatkoryhmän, jossan on mahdollista harjoitella 1-2 kertaa viikossa. Ryhmä pyrkii osallistumaan Suomen Voimisteluliiton Show-tapahtumiin. Lasten tapahtumat Elokuussa järjestämme kesäjumppia eri-ikäisille. Kaudella on tarkoitus järjestää jälleen Lasten lenkki -tapahtuma elokuussa ennen kauden alkua. Myös harrastevoimistelun leiripäivät järjestetään syksyllä ja keväällä. Uutuutena pyrimme järjesteämään myös tanssin ja tanssillisen voimistelun leiripäivän vuotiaille. Leiripäiviin saavat osallistua kaikki seuran harrastajat, mutta se on suunniteltu tukemaan M-ryhmien kausisuunnitelmaa. Suosittu Halloween-temppuratatapahtuma järjestetään jälleen Halloween-lauantaina. Seura järjestään perinteiset joulu- ja kevätnäytökset lasten ja nuorten harrasteliikunnan syys- ja kevätkauden päätteeksi. 9
12 4.2 Joukkuevoimistelu Järvenpään Voimistelijoiden tavoitteena on tarjota laadukasta ja kokonaisvaltaista valmennusta joukkuevoimistelun parissa. Tavoitteina on myös mahdollistaa joukkuevoimistelutoiminnassa harrastaminen erilaisilla motivaatio- ja taitotasoilla. Joukkuevoimistelun polku turvaa harrastusmahdollisuuden jokaiselle harrastajalle alle kouluikäisistä aina aikuisurheilijoiksi saakka. Joukkuevoimistelun valmennusryhmät muodostetaan, kun voimistelijat ovat 6-8-vuotiaita. Valmennusryhmään valitaan voimistelijoita harrastevoimistelun M-ryhmistä. Valmennusryhmien muodostaminen tehdään ikä- ja taitotaso sekä harrastuksen jatkuvuus huomioiden. Valmennusryhmään valitaan voimistelijat yleisesti kahdesta eri ikäluokasta. Ryhmiä pyritään perustamaan 1-3 vuodessa niin, että samassa ikäluokassa on aina vähintään kaksi joukkuetta, jotka jaetaan motivaatio- ja taitotason mukaisesti. Samalle ikäluokalle valitaan yksi vastuuvalmentaja sekä tämän lisäksi muita valmentajia. Seuran valmennusvastaava on mukana uusien valmennusryhmien perustamisessa sekä voimistelijoiden valinnoissa. JV-valmennusryhmät kaudelle Järvenpään voimistelijoissa toimii kaudella valmennusryhmää. 6-8v SM-polulle tähtäävä joukkue 6-8v SM/kilpasarjapolulle tähtäävä joukkue 6-8v kilpasarjapolulle tähtäävä joukkue 8-10v edustusjoukkue 8-10v kilpasarjaan tähtäävä joukkue 8-10v harrastesarjaan tähtäävä joukkue EDELIA 10-12v FIANNAT S 10-12v kilpasarjaan tähtäävä joukkue FIANNAT V 10-12v kilpa/harrastesarjaan tähtäävä joukkue IDELLET harrastesarjaan tähtäävä joukkue FELINDAT kilpasarja 12-14v ISLA harrastesarja 12-14v CHICAS harrastesarja yli 16v Valmennusryhmiä muokataan kausittain yksilöiden tavoite- ja taitotason sekä motivaation mukaisesti. 10
13 Lisäksi kaudella toimii myös 5-6 HJM seurayhteistyöjoukkuetta, jotka edustaa kaikkia HJM-seuroja eli Hyvinkään voimistelua ja liikuntaa, Järvenpään voimistelijoita sekä Mäntsälän voimistelijoita. Kilpaileminen ja esiintymiset Järvenpään Voimistelijoiden valmennusryhmät osallistuvat kotimaassa Voimisteluliiton valtakunnallisiin, Etelä -Suomen alueen joukkuevoimistelukilpailuihin, seurojen järjestämiin CUP-kilpailuihin sekä voimistelun stara-tapahtumiin. Yli 10-vuotiaat valmennusryhmät voivat myös osallistua kansainvälisiin kilpailuihin. Seuran alle 12-vuotiaiden valmennusryhmät kilpailevat voimistelun stara-tapahtumissa ja vuotiaiden sarjassa. Yli 12-vuotiaat kilpailevat kilpa- tai harrastesarjassa. SM-sarjassa kilpailevat vain HJM seurayhteistyöjoukkueet. SMsarjan valmennusryhmillä on pitkän tähtäimen suunnitelmana menestyä kotimaassa sekä kansainvälisillä kentillä. Kilpa- ja harrastesarjan joukkueilla on tavoitteena menestyä ja kehittyä omalla taitotasollaan omassa kilpailusarjassaan. Valmennusryhmien kilpailulliset tavoitteet asetetaan aina joukkuekohtaisesti ottaen huomioon ryhmän taitoja ikätason sekä kilpailusarjan. Kaikki valmennusryhmät osallistuvat seuran kevät- ja joulunäytöksiin. Harjoitteleminen Tavoitteenamme on, että valmennusryhmässä harjoitteleminen on monipuolista, suunnitelmallista ja laadukasta. Joukkueen harjoitusmäärä riippuu joukkueen tavoite-, ikä- ja taitotasosta. Yleisesti valmennusryhmissä harjoitellaan 2-7 kertaa viikossa, noin 4-20h/vko. Osalla joukkueista on lajiharjoitusten lisänä oheislajeina balettia, pilatesta, tanssia tms. Tarjoamme myös kaikille halukkaille valmennusryhmien voimistelijoille mahdollisuuden harjoitella taitovalmennusryhmässä. Taitovalmennusryhmät antavat lisäharjoittelumahdollisuuden oman joukkueen harjoitusten lisäksi. Taitovalmennusryhmissä harjoitellaan voimistelun perustaitoja sekä taito-ohjelmia. Taitovalmennusryhmät harjoittelevat 1-2 kertaa viikossa. Ryhmät on tarkoitettu alle 12-vuotiaille voimistelijoille ja ne jaetaan taitotasojen mukaisesti, jolloin mahdollistetaan yksilöllisten tarpeiden huomioiminen. Valmennusleirit 11
14 HJM seurayhteistyö järjestämiä HJM-kutsuleirejä pidetään 2-3 kertaa vuodessa. Leirien tavoitteena on tutustuttaa seurojen voimistelijat ja valmentajat toisiinsa sekä saada monipuolista valmennusta ja koulutusta leirien aikana. HJMkutsuleirien osallistujat valitaan valmennusryhmistä. Tarjoamme valmennusryhmien voimistelijoille myös seuran järjestämiä leiripäiviä kaksi kertaa vuodessa. Leiripäiviin on kaikilla valmennusryhmäläisillä mahdollisuus osallistua. JV-tiimi Joukkuevoimistelun valmennustiimi eli JV-tiimi koostuu kaikista seuran valmennusryhmien valmentajista ja apuvalmentajista. Seuran valmentajat tapaavat noin kerran kuussa ja JV-tiimin vetäjänä toimii seuran valmennusvastaavat. Tämän lisäksi HJM-alueen valmentajat tapaavat pari kertaa kauden aikana. Tapaamisten tehtävänä on taata kaikille seuran, johtokunnan ja liiton välinen tiedonkulku ja sopia koulutuksista, tapahtumista, aikatauluista yms. Tavoitteena on myös kehittää tiimin toimintaa sekä pyrkiä saumattomaan yhteistyöhön. Seurassa työskentelee myös kaksi baletinopettajaa sekä yksi pilates-ohjaaja. Tuomarit Järvenpään Voimistelijoissa toimii tällä hetkellä seitsemän joukkuevoimistelutuomaria. Tuomareiden koulutustasot vaihtelevat kolmosluokan ja ykkösluokan välillä. Terhi Aho on seuran tuomari, jolla on myös KV-tuomarikortti. Terhi Aho käy myös maajoukkuetason leireillä kouluttajina sekä kuulu Voimisteluliiton tuomariasiantuntija työryhmään. Seuran tuomarit käyvät kisojen lisäksi myös valmennusryhmien harjoituksissa ja antavat palautetta ohjelmista, vaikeusosista yms. Palaute on arvokasta tietoa valmentajille ja voimistelijoille. Kaikki seuramme tuomarit noudattavat Voimisteluliiton tuomariohjetta. Valmentaja- ja tuomarikoulutus Järvenpään voimistelijat kouluttaa seuran omia kasvattejaan valmentajiksi sekä tuomareiksi. Valmentajia tarvitaan jatkuvasti esi- ja minivalmennukseen, valmennusryhmiin sekä tuomaritoimintaan. Valmentajien ja tuomareiden koulutus toteutetaan Voimisteluliiton koulutusjärjestelmän mukaisesti. Kaikkia valmentajia kannustetaan käymään koulutuksissa ja kouluttamaan itseään mahdollisimman pitkälle. Seura myös velvoittaa ohjaamaan seurassamme koulutusten myötä. Seura tukee koulutuksia 100%:sti, mutta koulutuksista täytyy olla aina hallituksen päätös. Yhteistyötahot 12
15 Järvenpään Voimistelijat ovat tehneet yhteistyösopimuksen Aava Orto-lääkäreiden ja Fysioakatemian kanssa. Sopimus mahdollistaa nopean avunsaannin voimistelijalle esim. loukkaantumisen sattuessa sekä saumattoman tiedon kulun valmentajille asiasta. Sopimuksen myötä kuntoutussuunnitelmat tehdään ja toteutetaan yhteistyössä kaikkien osapuolten kanssa. Seuran voimistelijoilla on myös mahdollisuus käydä lihastasapainokartoituksessa puolen vuoden välein. Testitulosten perusteella valmentajat laativat yksilöllisen harjoitteluohjelman voimistelijoilleen. Lihastasapainokartoituksessa olisi hyvä käydä ensimmäisen kerran n vuotiaana. Järvenpään voimistelijoilla on yhteistyösopimus Järvenpään lukion kanssa. Yhteistyösopimus mahdollistaa opiskelun ja urheilun yhdistämisen lukiossa. Aamu- ja iltapäiväharjoittelu on mahdollista 2-3 kertaa viikossa. Kuva 1. Voimistelupolut 13
16 4.3 Tanssillinen voimistelu Tanssillisen voimistelun ryhmiä kaudelle on suunnitelmassa seuraavasti: Lapset ja Nuoret: Mineat Mirandat Tanssillisen voimistelun lasten ja nuorten ryhmät toimivat lasten ja nuorten harrasteliikunnan alaisuudessa. Kaudella lasten ja nuorten alkeisryhmiä on kaksi: Mirandat 9-11 v. ja Mineat v. Mirandat harjoittelevat kerran viikossa, jonka lisäksi on mahdollista osallistua voimisteluryhmien lisäharjoituksiin. Mineat harjoittelevat 1-2 kertaa viikossa, joista toinen harjoitus on tekniikkatunti ja toinen ohjelmaharjoitus. Lisäksi Mineat voivat osallistua voimisteluryhmien lisäharjoituksena tanssiin. Molemmat ryhmät osallistuvat STARA-tapahtumiin ja mahdollisesti myös SHOW-tapahtumiin. Ryhmiä ohjaa Tiina Hedeman. Aikuiset, Ihanaiset on kilpaileva ja esiintyvä ryhmä, joka harjoittelee 2 x viikossa. Ryhmä tekee esityksiä näytöksiin ja kilpailuihin. Kausi alkaa Italian matkalla, jonne on lähdössä 18 Ihanaista Osallistumme Festival del Sole -tapahtumaan kahdella ohjelmalla, joista toinen on This is not the end. Tavoitteena on kauden aikana esiintyä seuran joulu- ja kevätnäytöksissä sekä liiton Show-tapahtumissa. Lisäksi Ihanaiset ryhmä tähtää Polkuja-koreografiakilpailuun sekä tanssillisen voimistelun kilpailuihin. Toivomme, että kauden aikana ryhmä pääsee esiintymään myös erilaisissa muissa näytöksissä ja tapahtumissa. 4.4 Aikuiset Tulevalla kaudella aikuisten viikko-ohjelma sisältää monipuolista aikuisten liikuntaa: kuntojumppia, tanssia, tanssillista voimistelua, vesiliikuntaa ja kuntosaliharjoittelua ammattitaitoisten ja koulutettujen ohjaajien toimesta. Tunnit ja tarjonta pyritään jakamaan tasaisesti eri viikonpäiville ja kouluille. Jumppatunnit järjestetään koulujen saleissa kaupungin myöntämien salivuorojen puitteissa. Aikuisten liikunnassa liikunnan ilo ja terveys ovat avainasemassa. Tunnit ovat terveyttä edistäviä, liikkujien tarpeet ja tyytyväisyys huomioidaan suunnittelussa. Aikuisten tulevan kauden tarjonta Aikuisten syyskausi on ajalla , 14 jumppaviikkoa. Syyskauden lomat ovat: syysloma viikolla 42 ja joululoma on Joululomalla pyritään järjestämään 8 jumppaa ja Loppiaisetkot. Kevätkausi on ajalla , 17 jumppaviikkoa. Kevätkauden lomat ovat: talviloma viikolla 8, pääsiäisvapaa ja Vappuvapaa Yhteensä aikuisilla on 31 jumppaviikkoa syys- ja kevätkaudella. Kesäjumpat heinä-elokuussa 2016 pidetään 16 kertaa ja kesällä 2017 touko-kesäkuussa 14 kertaa. 14
17 Aikuisten jumppatunteja on syys- ja kevätkaudella 14 kertaa viikossa. Jumppatunteja pyritään järjestämään seuraavasti: muokkaus, tanssitunnit (baila baila ja lavis), aamuteema lauantai-aamuna, aerobinen syketunti, venyttelymix, reisi-vatsa-pakara, kahvakuula, keppijumppa, kuntopiiri ja seniorimuokkaus. Uutuudet ovat: baila baila, lavis, venyttelymix, rvp ja kuntopiiri. Vesiliikuntaryhmiä on syys- ja kevätkaudella neljä: kaksi aamulla ja kaksi illalla. Aamuvesiliikuntaryhmät ovat 30 minuutin pituisia ja iltaryhmät ovat 45 minuutin pituisia. Tunnit järjestetään Järvenpään kaupungin uima hallin monitoimialtaalla. Ohjattu kuntosalikiertoharjoittelu on 1,5h Piirosen kuntosalilla. Aikuisten esiintyvä ryhmä Ihanaiset harjoittelee 2,5h viikossa. Aikuisten tunteja tulee olemaan ensi kaudella 21 kertaa viikossa, harjoitusvuoroista sekä ohjaajien lukumäärästä riippuen. Aikuisten tunteja pyritään järjestämään 1-2 kertaa viikossa samaan aikaan lasten ryhmien kanssa samalla koululla. Matalan kynnyksen tunnit Aloittaville liikkujille tarjotaan matalan kynnyksen tunteja, joihin haetaan myös KKI-tukea. Matalan kynnyksen tunnit ovat: muokkaus, tanssi, venyttelymix, kuntopiiri ja vesitreeni aamulla ja illalla. KKI -ohjelma jakaa taloudellista tukea paikallisille toimijoille, jotka järjestävät aloittelijoille sopivaa liikuntatoimintaa sekä kehittävät keinoja kannustaa terveytensä kannalta liian vähän liikkuvia työikäisiä säännöllisen liikuntaharrastuksen pariin. Hanketukea haetaan maaliskuussa 2016 ja myönnetty tuki on käytettävä kesä-joulukuu 2016 aikana. Tapahtumat Aikuisten kausi aloitetaan syksyllä ja keväällä valtakunnallisella jumppaviikolla, jolloin kaikille tunneille saa tulla tutustumaan maksutta. Ystäväviikkoa vietämme kaksi kertaa kaudessa. Kauden aikana on tavoitteena järjestää seuraavia maksullisia tunteja: joulun ajan jumpat, loppiaisjumppa-maraton, kesäkurssit ja kesäjumpat kesä-elokuussa. Markkinointi ja mainonta sekä palautekysely Palautekysely toteutetaan kerran kaudessa nettikyselynä sekä paperiversiona. Palautekysymykset yksinkertaistetaan, koska vastausprosentti on ollut aikaisemmilla kausilla alhainen. Keskitymme sisäisen ja ulkoisen markkinoinnin sekä seuran näkyvyyden parantamiseen. Aikuisille lanseerataan seura-asu, jonka he voivat ostaa itselleen. Pyrimme tuomaan terveysliikunta-teemaa enemmän esille mm. tiedotuksessa ja tuntikuvauksissa sekä tarjoamalla jäsenistöllemme oheispalveluna liikunta- ja ravintotietoisuutta esimerkiksi erilaisin nettivinkein ja vaihtuvin teemoin. 15
18 Tapahtumista jaetaan flyereita jumppatunneilla. Kauden alussa paikallislehdessä mainostetaan aikuisten liikuntaa teemalehdessä. Kesäjumppia mainostetaan Keski-Uusimaan klubietuna kesäkuun alussa. Syksyllä jaetaan viikko-ohjelma joka talouteen Järvenpäässä yhteisjakeluna. Koulutus Ohjaajien koulutustarpeet kartoitetaan ja pyritään löytämään jokaiselle sopivan koulutuksen työn tueksi. Svoli Convention-koulutuksiin osallistuu mahdollisimman moni ohjaaja. Aikuisliikuttajien koulutukseen haemme mahdollisuuksien mukaan KKI-koulutustukea. Ohjaajat Aikuisten liikunnan vastaava kutsuu ohjaajat palaveriin. Ohjaajapalaverit pidetään syys- ja kevätkauden alussa. Palavereissa suunnitellaan kauden toimintaa ja sisältöä. Aikuisliikunnan vastaava on ohjaajien ensisijainen kontaktihenkilö. Ohjaajiin ollaan tiiviissä yhteydessä kauden aikana puhelimitse. Ohjaajat kutsutaan seuran joulu- ja kevätnäytöksiin. Ohjaajia kiitetään kaudesta ja mahdollisuuksien mukaan ohjaajille pidetään kauden päätöspalaveri ja kerätään samalla palautetta kaudesta. Priima-sertifikaatti Toteutamme aikuisten liikunnan PRIIMA laatumerkin periaatteita: PRIIMA -laatuseurat ovat seuroja, joilla on säännöllistä aikuisten kunto- ja terveysliikuntatoimintaa. Tarjonta on monipuolista ja luotettavaa. Jumppatunneista on hyvät tuntikuvaukset, jotka auttavat liikkujaa löytämään itselleen sopivat tunnit. Liikunnan ilo ja terveys ovat avainasemassa. Liikkujan tarpeet ja tyytyväisyys ovat seuran ykkösasia. Liikunta on terveyttä edistävää ja jumppatunneista on hyvät tuntikuvaukset. PRIIMA -seuran ohjaajat ovat aina koulutettuja ja tunnit turvallisia. Seurat tarjoavat aikuisliikkujille mahdollisuuden osallistua myös tapahtumatoimintaan, kuten näytöksiin ja jumppatapahtumiin. PRIIMA - aikuisliikunnan laatuseurat ovat sitoutuneet jatkuvaan toiminnan kehittämiseen ja ne keräävät säännöllisesti asiakaspalautetta sekä arvioivat toimintaansa. Priima-sertifikaatin uusiminen on ajankohtainen toimintakaudella
19 4.5 Uskollisuuden Kilta nro 50 Killan tarkoitus on koota seuran jäsenet ystävyyttä ja henkistä vireyttä ylläpitäväksi ryhmäksi. Uskollisuuden Killassa toteutetaan perinteistä kilta-ajatusta sovelletettuna Voimistelulliiton arvoihin ja toimintaan. Killan toiminta sisältää mm. liikuntaa, tapaamisia, retkiä, esitelmiä jne. jotka on tarkoitettu killan jäsenille tai kutsusta myös muille. Tapahtumakalenteri Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Retki/kesäteatteri Keilailu, syyskokoukset Kulttuuritapahtuma Kiltaparlamentti Valtakunnallinen Kiltapäivä Pikkujoulujuhla klo 14 Sotaveteraanien maja Keilailua Ystävänpäivän viettoa klo 15 Tertulla Ulkoilupäivä, Ilmatorjuntamuseo Retki, kevätkokoukset Kevätkirmaisu klo 14 Sahajärvelle Tapaaminen kesälounaan merkeissä Lähemmin ilmoitamme tapahtumista paikallislehdissä. Emännistö kokoontuu tarvittaessa. Tiedustelut: Hilkka , Terttu tai Kerstin Iloisiin tapaamisiin! Johtokunta/Emännistö 17
20 5 TAPAHTUMAT, JOISSA OLEMME MUKANA Syksy 2016 Valtakunnallinen Jumppaviikko aikuisille kauden alussa Kevät 2017 Jumppaviikko tammikuussa Ohjaajien suunnittelupäivä Loppiaismaraton Valmennuksen infotilaisuus + asiantuntijapu- Ohjaajien arviointi/suunnittelupäivä heenvuoro syksyn alussa Naistenpäivämessut maaliskuussa Lasten ryhmien infotilaisuus kauden alussa Kilpailukatselmus (Minivalmennus) vanhemmille Kilpailukatselmus (JV) Työhyvinvointipäivä Kilpailukatselmus (TanVo) Kilpailukatselmus (Minivalmennus) SHOW (TanVo) Kilpailukatselmus (JV) Leiripäivä 6-12v (Lapset) Kilpailukatselmus (TanVo) Leiripäivä JV SHOW (TanVo) Leiripäivä (TanVo) Lasten Halloween- tapahtuma Kutsuleiri HJM (JV) Kutsuleiri HJM (JV) Voimistelun asematapahtuma HJM (JV) Leiripäivä JV Taikapuun staratapahtuma (Minivalmennus) Leiripäivä 6-12v (Lapset) Taikapuun staratapahtuma (JV) Leiripäivä (TanVo) Kevätnäytös Seuran kaikkien työntekijöiden pikkujoulu Järvenpää päivälle esiintymisiä Taikapuun staratapahtuma (Minivalmennus Turkit Tuusulanjärveen ja JV) Kesäleiri 2017 (HJM (JV) Voimistelun staratapahtuma HJM (JV) Kesäleiri 2017 (TanVo) Joulunäytös Kesäleirit ja kurssit 2017 (Lapset ja aikuiset) Joulujumpat 18
21 6 KOULUTUSTOIMINTA Seura kouluttaa sekä seuratoimijoita että ohjaajia ja valmentajia toiminnan tarpeen mukaan. Koulutustarve kartoitetaan syksyllä ja keväällä tulevaa kautta silmällä pitäen ja valitaan sopivimmat koulutukset. Tavoitteena on, että jokainen valmentaja ja ohjaaja on käynyt Suomen Voimisteluliiton peruskoulutuskokonaisuuden. Hallituksen ja muiden seuratoimijoiden koulutukseen kiinnitetään myös kaudella erityistä huomiota ja heitä varten pyritään tekemään koulutussuunnitelma. Koulutuksista tehdään aina esitys hallitukselle, joka hyväksyy koulutuksen budjetin puitteissa. Tulevalla kaudella jatketaan seurojen yhteistyössä Voimisteluliiton koulutuspilotin toteuttamista järjestämällä 1-tason ohjaajakoulutuksia: Jumppakoulukoulutukset 1 3, Jumppakoulu täydennyskoulutus, Lajitaidon peruskoulutus sekä Valmennuksen suunnittelun ja seurannan koulutus. Ohjaajakoulutusten kouluttajakulut jaetaan seurojen kesken osallistujamäärän mukaan. 20
22 7 MARKKINOINTI JA VIESTINTÄ Seuran tunnettuuden lisäämiseksi jäsenille pyritään tarjoamaan mahdollisuus seuravaatteiden hankintaan. Sosiaalisen median merkitys markkinointikanavana on lisääntynyt. Pyrimme jakamaan tietoa tapahtumistamme aktiivisesti sosiaalisen median välityksellä erilaisissa foorumeissa. Perinteisessä markkinoinnissa jatkamme paikallisilmoittelua lehdissä. Edellisen vuoden tapaan pyrimme tekemään lehdistötiedotteita mahdollisimman monipuolisesti. Näkyvyyden lisääminen on jatkuva haaste johon pyrimme vastaamaan eri viestintäkanavia käyttäen. Osana viestintää ja markkinointia toimivat myös seuran nettisivut, joka on tärkeä viestintäväline. Kauden aikana kehitämme verkkosivustoa asiakaslähtöisemmäksi. Julkaisemme Jäsen- ja ohjaajatiedotteen 4 kertaa kaudessa. Tulevan kauden viikko-ohjelma jaetaan kotitalouksiin elokuussa. 21
JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT
TOIMINTASUUNNITELMA 2017-2018 JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 1 1.1. Seuran visio, missio ja arvot... 1 1.2. Painopistealueet ja tavoitteet 2017-2018... 1 2. HALLINTO... 2 2.1.
JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO 24.8.2015
JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO 24.8.2015 Järvenpään Voimistelijat ry. pähkinänkuoressa Perustettu vuonna 1950 Jäseniä n. 667 henkilöä (tilanne 24.8.2015) Lapset
TERVETULOA VALMENNUSRYHMÄÄN!
TERVETULOA VALMENNUSRYHMÄÄN! Tässä info kirjeessä kerrotaan seuramme valmennusryhmien toimintaan liittyen yleisistä asioista. Seuramme kilpailulajit ovat joukkuevoimistelu ja tanssillinen voimistelu. JOUKKUEVOIMISTELU
Toimintasuunnitelma 2014
Toimintasuunnitelma 2014 Terveyttä edistävä Vapaaehtoistyötä arvostava TNV:n arvot ja visio Ihmisläheinen ja positiivinen Luotettava ja osaava VANTAAN KAUPUNKI/ LIIKUNTAPALVELUT JÄSENET OHJAAJAT Valo,
Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA
Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA 2016-2017 UVL:n organisaatio Ohjaajat ja Valmentajat Valmentajatiimi Jumppakummit Nuorisoklubi Kilta Johtokunta UVL:n toiminta Nuorten liikunta Lasten harrastajaryhmät
Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA
Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA 2017-2018 Seuran organisaatio Johtokunta Kilta Valmentajat Ohjaajat Nuorisoklubi Jumppakummit Seuran toiminta Nuorten liikunta Lasten harrastajaryhmät Aikuisten
JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14
JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden
Valmennusryhmien info Järvenpään voimistelijat
Valmennusryhmien info 2017-2018 Järvenpään voimistelijat Voimistelijan polku Seurassamme on mahdollista harrastaa joukkuevoimistelua monella eri motivaatioja taitotasolla, joita on kuvattu joukkuevoimistelijan
TOIMINTASUUNNITELMA
TOIMINTASUUNNITELMA 2017 2018 Tässä toimintasuunnitelmassa esitellään seuran eri toimialojen tärkeimmät kehityskohteet kaudelle 2017 2018. Erityisesti näihin kehityskohteisiin halutaan panostaa laadukkaan
Valmennusryhmien info syksy Järvenpään voimistelijat
Valmennusryhmien info syksy 2016 Järvenpään voimistelijat Tapahtumat 1.8. Syyskausi alkaa (kesäharjoitukset vko 31-32) 3.-4.9. HJM-kutsuleiri, Järvenpää Liikuntahalli 10.9. HJM-taitokilpailu, Mäntsälä
Mäntsälän Voimistelijoiden jvtoiminta
Mäntsälän Voimistelijoiden jvtoiminta kaudella 2016-2017 Tuovinen 17.5.2016 PL 45, 04601 Mäntsälä www.mantsalanvoimistelijat.fi puh 040 513 7892 mantsalan.voimistelijat@msoynet.com Vanhempainillan aiheet
TOIMINTASUUNNITELMA HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY
TOIMINTASUUNNITELMA 2017-2018 HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY 1 TOIMINTA-AJATUS Seuran tarkoituksena on tarjota jäsenistölleen terveyttä edistävää liikuntaa ja tarjota eri-ikäisille mahdollisuuksia
Toimintasuunnitelma vuodelle 2007
1 Keravan Naisvoimistelijat KNV ry 17.10.2006 Johtokunta Toimintasuunnitelma vuodelle 2007 1. Toiminta-ajatus Keravan Naisvoimistelijat KNV ry:n tarkoituksena on tarjota kuntalaisille liikuntaharrastus
TOIMINTASUUNNITELMA HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY
TOIMINTASUUNNITELMA 2018-2019 HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY 1 TOIMINTA-AJATUS Seuran tarkoituksena on tarjota jäsenistölleen terveyttä edistävää liikuntaa ja tarjota eri-ikäisille mahdollisuuksia
ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2016
ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2016 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 2 2 TOIMINNAN TAVOITTEET... 2 3 HARRASTELIIKUNTA... 2 3.1. Lapset ja nuoret... 3 3.2 Perheliikunta... 3 4 VALMENNUSTOIMINTA...
TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017
TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry 12.4.2016 2 TIKKURILAN TAITOLUISTELUKLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO
Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma 2019
Ysikaks Nivala Toimintasuunnitelma 2019 Toiminnan arvot Ysikaks Nivala Ry:n toiminnan arvoina on tarjota harrastajille monipuolista liikuntaa ja lajitaitojen harjoittamista kohtuullisin kustannuksin. Haluamme
SC VANTAAN JÄSENKIRJE 2 / 2014
SC VANTAAN JÄSENKIRJE 2 / 2014 1. SC Vantaa ja Tapanilan Erä ovat aloittaneet seurayhteistyön 2. Koko perhe liikkumaan! 3. Syksyn kuulumisia 4. Leiristipendit kesäksi 2015 5. Seuran jäsenten syyskokous
HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2015-2016
HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2015-2016 1 TOIMINTA-AJATUS Seuran tarkoituksena on tarjota jäsenistölleen terveyttä edistävää liikuntaa ja tarjota eri-ikäisille
Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016
Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Pyhtään Naisvoimistelijat ry 2 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. SEURAN TOIMINTATAVOITTEET... 3 3. TOIMINNAN KESKEISET HAASTEET...
TOIMINTASUUNNITELMA HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY
TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY 1 TOIMINTA-AJATUS Seuran tarkoituksena on tarjota jäsenistölleen terveyttä edistävää liikuntaa, ja tarjota eri-ikäisille mahdollisuuksia
Alppilan Salamat on aloittanut toimintansa v Sen kotipaikkana ja toimintaalueena on Helsingin kaupunki.
Alppilan Salamat ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1. Toiminta-ajatus Alppilan Salamat on aloittanut toimintansa v.1959. Sen kotipaikkana ja toimintaalueena on Helsingin kaupunki. Alppilan Salamat pyrkii
ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA 2018
1 ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA 2018 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 2 2 TOIMINNAN TAVOITTEET... 2 3 HARRASTELIIKUNTA... 3 4 VALMENNUSTOIMINTA... 4 5 VALMENTAJATOIMIKUNTA... 4 6 KOULUTUSTOIMINTA...
KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010
KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2010 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA Kankaanpään Uimarit ry:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa eri ikäryhmille uimaopetus, harrastus- ja kilpauintipalveluita.
ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2008 TAPAHTUMIA VUODEN 2008 AIKANA
ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2008 TAPAHTUMIA VUODEN 2008 AIKANA Suomen mestaruuskilpailut 1.-2.3. Espoo Pohjoismaiden mestaruuskilpailut 8.-9.3. Tanska Luokkanousukilpailut
ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2007 TAPAHTUMIA VUODEN 2007 AIKANA
ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2007 TAPAHTUMIA VUODEN 2007 AIKANA Kirjan ja ruusun päivä 8.5. Elannon Isku - Vantaan kevätnäytös 15.5. Suomen Voimistelupäivät 8.-10.6. Svolin
Toimintalinja Imatran liikuntaseura ILse ry Imatran liikuntaseura Ilse ry 2015
Toimintalinja Imatran liikuntaseura ILse ry Imatran liikuntaseura Ilse ry 2015 2 Sisältö 1 SEURAN VISIO... 3 2 SEURAN EETTISET LINJAUKSET... 4 3 SEURATOIMINNAN TAVOITTEET... 5 3.1. VIIHTYMISEEN JA ILMAPIIRIN
Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5
Uudistuneet Sinettiseurakriteerit versio 5 Liikunnallinen elämäntapa Urheilijan polku Liikkujan polku Sinettiseurakriteerit Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa Organisointi ja toimintaperiaatteet
Tapiolan Voimistelijat ry Toimintasuunnitelma 2016 sivu 1
Toimintasuunnitelma 2016 sivu 1 1. Yleistä Tapiolan Voimistelijat on Espoossa, Tapiolan ja sen lähialueilla toimiva 51-vuotias liikuntaseura, joka kuuluu jäsenseurana Suomen Voimisteluliittoon sekä Etelä-Suomen
Järvenpään Voimistelijat ry TOIMINTAKERTOMUS
Järvenpään Voimistelijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2016-2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 1 2. TOIMIALAT 1 2.1. LAPSET JA NUORET 1 2.1.1. HARRASTELIIKUNTA 5 2.1.2. VOIMISTELURYHMÄT 5 2.3. JOUKKUEVOIMISTELU 7
HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014
HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1 TOIMINTA-AJATUS Seuran tarkoituksena on tarjota jäsenistölleen terveyttä edistävää liikuntaa ja tarjota eri-ikäisille mahdollisuuksia
Miten mukaan Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry:n toimintaan
Miten mukaan Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry:n toimintaan Tässä on lyhyt info, miten pääset mukaan liikkujaksi, harrastajaksi, valmennusryhmään, ohjaajaksi tai seuratoimintaan. Seuran toimintakausi on
Seurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat
Seurakehitys SJAL:ssa Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Sisältö SJAL:n seurakehitysohjelmasta Kokemuksia oman seuran analyysista Artemis Laatujärjestelmä seuroille? SJAL:n
TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017
TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 Tässä toimintasuunnitelmassa esitellään seuran eri toimialojen tärkeimmät kehityskohteet kaudelle 2016-2017. Erityisesti näihin kehityskohteisiin halutaan panostaa laadukkaan
Valmentajien pelisäännöt
Valmentajien pelisäännöt 1. Harjoitteleminen ja kilpaileminen ikäluokittain 1.1 Harjoitusmäärät ja tavoitteet Forssan Naisvoimistelijoiden periaatteena on tarjota joukkuevoimisteluharrastus yli 8- vuotiaille
Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit
Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun
FC SCJ Strategia 2019
FC SCJ Strategia 2019 Toiminta-ajatus Seuran toiminnan tarkoituksena on tarjota tavoitteellista ja laadukasta yhteisöllisyyttä korostavaa jalkapallon harraste- ja kilpatoimintaa lapsille, nuorille, perheille
LAATUOHJELMA. yhteiset kriteerit. luonnos
LAATUOHJELMA yhteiset kriteerit luonnos 28.11.2016 SEURATOIMINNAN LUPAUS - MENESTYSSUUNNITELMASTA Huolehdimme siitä, että seurat näkevät toimintaympäristön muutokset ja elävät ajassa. Seurat ovat innostavia
TuUS menestyssuunnitelma. (niin sanottu strategia)
TuUS menestyssuunnitelma (niin sanottu strategia) Taidolla uintiin! Visio Mahdollistamme hyvät taidot uintiurheilussa menestymiseen. Missio Luomme edellytykset kunkin tarpeiden ja kykyjen mukaiseen kunto-
Joukkuevoimisteluvalmennus Raision Jumppareissa
Joukkuevoimisteluvalmennus Raision Jumppareissa Arvot ja keskeiset periaatteet Liikunnan ilo ja uuden oppimisen riemu Reilu ja avoin meininki, voimistelijoita kunnioittava kohtelu Yhdenvertaisuus (kaikki
Tanssi- ja Voimisteluseura Illusion Vaajakoski ry Toimintasuunnitelma 2019
Tanssi- ja Voimisteluseura Illusion Vaajakoski ry Toimintasuunnitelma 2019 1. Yleistä Tanssi- ja Voimisteluseura Illusion Vaajakoski ry on Jyväskylässä toimiva urheiluseura, joka kuuluu jäsenseurana Suomen
Vanhempainilta Turun Urheiluliitto, joukkuevoimistelu
Vanhempainilta 16.8.2017 Turun Urheiluliitto, joukkuevoimistelu Illan kulku 2 1. Valmentajien esittely 2. Uuden valmennusjärjestelmän esittely 3. Joukkuevoimistelutoimialan pelisääntöjen läpikäyminen 4.
Seuran strategia on rakennettu toimintakausiksi , ja Strategian peruspilarit ovat seuran visio, perusarvot ja
Seuran strategia on rakennettu toimintakausiksi 2016-2017, 2017-2018 ja 2018-2019 Strategian peruspilarit ovat seuran visio, perusarvot ja strategiset painopisteet Strategian osana on määritelty myös seuran
SC VANTAA. Jäsenkirje 3/2014
SC VANTAA Jäsenkirje 3/2014 1. Katsaus joukkuevoimistelijoiden kevääseen... 2 2. Mukaan joukkuevoimisteluun... 3 3. Harrasteliikuntaryhmiin ilmoittautuminen alkanut... 3 4. Valmentajaksi tai ohjaajaksi
KKI-hanketuki seurojen näkökulmasta. Lisätietoa
KKI-hanketuki seurojen näkökulmasta Lisätietoa http://www.kkiohjelma.fi/hanketuki KKI-hanketuki Taloudellinen tuki paikallisille toimijoille työikäisten liikuttamiseksi Tahoille, jotka järjestävät aloittelijoille
Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit
Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun
Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen
Ysikaks Nivala Toimintasuunnitelma 2018 Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen Toiminnan arvot - monipuolinen liikunta lajitaitojen harjoittaminen kasvatus yhteistyössä vanhempien, koulujen ja muiden
1.2. Visio Terveyttä edistävää harrasteliikuntaa ja tasokasta valmennustoimintaa kaikille naantalilaisille.
Seurakäsikirja 1. Toiminta-ajatus ja visio 1.1. Toiminta-ajatus Naantalin Voimistelijat tarjoaa monipuolista liikuntaa harraste- ja valmennustasolla kaiken ikäisille. Haluamme tuottaa ihmisille elämäniloa,
TOIMINTASUUNNITELMA 2014
TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa
Kaikkien osa-alueiden yhteiset laatutekijät
Kaikkien osa-alueiden yhteiset laatutekijät 6.9.20182 Tähtiseura-ohjelman laatutekijät Yhteiset laatutekijät Lapset & nuoret Aikuiset Johtaminen ja hallinto Johtaminen Hallinto Viestintä ja markkinointi
Visio, missio, arvot ja strategia
Visio, missio, arvot ja strategia Joensuun Kataja ry taitoluistelujaosto Arvot toiminnan perusta Visio tahtotila Jatkuva kehitys Missio tehtävä Strategia toimintamalli Arvot AVOIMUUS Asioista puhutaan
SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN
SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN Ohessa osa-alueittain alueittain taulukot, joihin on jo täytetty riittävän tason kuvaus kaikista osa-alueista. Taulukon perässä ovat kysymykset,
Valmentajien toimintalinja
Valmentajien toimintalinja 1. Harjoitteleminen ja kilpaileminen ikäluokittain 1.1 Harjoitusmäärät ja tavoitteet Forssan Naisvoimistelijoiden periaatteena on tarjota joukkuevoimisteluharrastus yli 8- vuotiaille
RaJun JV-valmennuksen kehittämistavoitteita
RaJun JV-valmennuksen kehittämistavoitteita 1. Kaikkien JV-valmentajien osaamistasoa kohotetaan yksilöllisen koulutussuunnitelman mukaan seuraavilla osa-alueilla tarvelähtöisesti: Valmennuksen suunnittelu
Toimintasuunnitelma vuodelle 2017
Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Seuran toiminta-ajatuksen toteuttaminen 2 1.1.Missio 3 1.2 Arvot 3 1.3 Visio v. 2020 3 1.3.1 Haasteet ja mahdollisuudet 4 2. Toiminta 4 2.1. Lasten ja nuorten liikunta
TAMPEREEN JUMPPATIIMI TAJU RY
TAMPEREEN JUMPPATIIMI TAJU RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 TAMPEREEN JUMPPATIIMI TAJU RY 1 KAIKILLE HARRASTE- LIIKUNTAA HYVÄLLÄ FIILIKSELLÄ TAJU on lähellä KAIKILLE HARRASTELIIKUNTAA HYVÄLLÄ FIILIKSELLÄ
SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0
SINETTISEURAKRITEERIT versio 3.0 Sinettikriteerien uudistaminen Työstetty työryhmällä: Henna Sivenius (hiihto), Maiju Kokkonen (taitoluistelu), Turkka Tervomaa (jääkiekko), Henri Alho (jalkapallo), Tiiu
PAKILAN VOIMISTELIJAT PNV ry
PAKILAN VOIMISTELIJAT PNV ry TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2017-31.8.2018 SISÄLTÖ 1. Yleistä 2. Seuran toimintatavoitteet 3. Harrasteliikunta 3.1. Lasten ja nuorten liikunta (LaNu) 3.2. Aikuisten ryhmäliikunta
Jalkapalloseura FC Hertan STRATEGIA
Jalkapalloseura FC Hertan STRATEGIA 2012-2017 VISIO 2017 FC Hertta on suomalaisen tyttö- ja naisjalkapallon laatuseura. FC Hertta tarjoaa Joensuun seudun tytöille ja naisille mahdollisuuden pelata jalkapalloa
JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY
1 JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY 2 Sisältö 1.... 3 1.1. Visio, missio ja arvot... 3 1.2. Kasvatukselliset periaatteet... 3 1.3. Seuratoiminnan tavoitteet... 3 2. Seuraorganisaatio... 4 2.1. Tiimien tehtävät...
Seuralla on yhteiset kirjalliset seuran sisäiset pelisäännöt.
TOIMINTALINJA 2014 2015 SISÄLLYS 1 Visio... 1 2 Kuvaus seurasta... 1 3 Seuran pelisäännöt... 1 4 Vastuun jakaminen seurassa... 2 5 Seuran ongelmaratkaisupolku... 2 6 Seuran kehittäminen ja laadun tarkkailu...
TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2015 2016
TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2015 2016 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry 2.4.2015 2 TIKKURILAN TAITOLUISTELUKLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO
Muuramen Syke ry:n viestintäsuunnitelma
Muuramen Syke ry:n viestintäsuunnitelma Muuramen Sykkeen viestintäsuunnitelma vastaa kysymyksiin: miksi viestitään, mitä ja miten viestitään, kuka viestii ja kenelle, milloin ja missä. Suunnitelma laaditaan
GT Teamit RED ORANGE GREEN YELLOW PINK BLUE PLAYER
GT Teamit 2016-2017 RED ORANGE GREEN YELLOW PINK BLUE PLAYER Grani Tenniksen valmennuskokonaisuus - Pelaajan polku GT Tennis- ja mailapelikoulu Esikouluikäisille ja 1-3 -luokkalaisille Ohjaajakoulutukset
ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2014
ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2014 Sisältö 1 YLEISTÄ... 3 2 TOIMINNAN TAVOITTEET... 3 3 HARRASTELIIKUNTA... 3 3.1. Lapset... 4 3.2. Lapset ja nuoret... 4 3.3. Perheliikunta... 4 4
TAMPEREEN JUMPPATIIMI TAJU RY
JUMPPATIIMI TAJU RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 JUMPPATIIMI TAJU RY 1 KAIKILLE HARRASTE- LIIKUNTAA HYVÄLLÄ FIILIKSELLÄ KAIKILLE HARRASTELIIKUNTAA HYVÄLLÄ FIILIKSELLÄ Tampereen Jumppatiimi TAJU ry
NURMIJÄRVEN TAITOLUISTELIJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2012-30.6.2013. 1. Toiminnan tarkoitus ja toimintaympäristö. 2.
NURMIJÄRVEN TAITOLUISTELIJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2012-30.6.2013 1. Toiminnan tarkoitus ja toimintaympäristö Nurmijärven Taitoluistelijat ry on Nurmijärven kunnan alueella, erityisesti Klaukkalan
TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2015-31.7.2016. Iisalmen Naisvoimistelijat ry
TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2015-31.7.2016 Iisalmen Naisvoimistelijat ry TOIMINTA-AJATUS IINA on iisalmelainen voimisteluseura, joka tarjoaa laadukkaita ja monipuolisia liikuntaelämyksiä monen ikäisille liikkujille.
Toimintasuunnitelma vuodelle 2018
Toimintasuunnitelma vuodelle 2018 Sisällys 1. Seuran toiminta-ajatuksen toteuttaminen... 3 1.1.Missio... 3 1.2 Arvot... 3 1.3 Visio v. 2020... 3 1.3.1 Haasteet ja mahdollisuudet... 4 2. Toiminta... 4 2.1.
Toimintasuunnitelma 2015
Toimintasuunnitelma 2015 Esipuhe Iisalmen Taekwondo Ry on vuonna 2000 perustettu liikunta- ja urheiluseura, sen tarkoituksena on edistää Taekwondon keinoin kunto- ja terveysliikuntaa, kilpaurheilua sekä
Toimintasuunnitelma 2016. Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016
Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016 1 1. Rajamäen Kehitys Ry:n toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta Rajamäen Kehitys Ry eli RaKe on perustettu 1924 ja on yksi suurimmista ja vanhimmista Nurmijärvellä
Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 -
Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015-1 Yleiset sinettiseurakriteerit Seuralla on kirjallinen toimintalinja seuran toimintaperiaatteista ja -tavoista. Seura pitää huolta
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v)
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 5v5 joukkueet (6-9v) Lähtökohdat toiminnan järjestämiselle Lasten valmennus JyPK:ssa on pitkäjänteistä kja suunnitelmallista toimintaa perusasioiden kautta
TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUODELLE 2014 Iisalmen Naisvoimistelijat ry
TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUODELLE 2014 Iisalmen Naisvoimistelijat ry TOIMINTA-AJATUS IINA on iisalmelainen voimisteluseura, joka tarjoaa laadukkaita ja monipuolisia liikuntaelämyksiä monenikäisille
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 11v11 joukkueet (14-18v)
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 11v11 joukkueet (14-18v) C14-B18 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa - tavoitteet C14-B18 11v11 ikäkausi- ja kilpajoukkueissa lähtökohtana on yksilöiden kehittäminen.
Tikkakosken Voimistelu- ja Liikuntaseura ry:n toimintaa ohjaavat toiminta-ajatus, visio ja arvot. Ne ovat määritelty yhdistyksen toimintalinjassa.
TOIMINTASUUNNITELMA 1.1. 31.12.2015 Sisällys 1. YLEISTÄ... 2 2. YHDISTYKSEN HALLINTO JA JÄSENISTÖ... 2 2.1 JOHTOKUNTA... 2 2.2 SEURATYÖNTEKIJÄ JA TOIMISTO... 2 2.3 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 2 2.4 JÄSENISTÖ...
TOIMINTASUUNNITELMA 2016
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Esipuhe Iisalmen Taekwondo Ry on vuonna 2000 perustettu liikunta- ja urheiluseura, sen tarkoituksena on edistää Taekwondon keinoin kunto- ja terveysliikuntaa, kilpaurheilua sekä
Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015
Mäntsälän Voimistelijat Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015 1. TAUSTATIEDOT Kuinka vanha olet? 10 8 6 4 2 58,6 % 31,0 % 10,3 % alle 19 v 19-25 v 26-45 v 45-60 v yli 61 v Kaikki (KA:3.79, Hajonta:0.61)
Ohjaajien startti-ilta 2013
Ohjaajien startti-ilta 2013 Torstai 22.8.2012 Aleksandra, EHN PL 45, 04601 Mäntsälä www.mantsalanvoimistelijat.fi puh 040 513 7892 mantsalan.voimistelijat@msoynet.com Seuran toiminta-ajatus ja arvot Visio
Voimisteluliiton seuraseminaari Järvenpää 23.3.2013. Yhdessä järjestämme näyttävän näytöksen. Mäntsälän Voimistelijat ry. Mäntsälän Voimistelijat ry
Voimisteluliiton seuraseminaari Järvenpää 23.3.2013 Yhdessä järjestämme näyttävän näytöksen Mäntsälän Voimistelijat Perustettu 1983 Jäseniä noin 750, joista valtaosa alle 19-vuotiaita Ohjaajia ja valmentajia
Järvenpään Voimistelijat ry TOIMINTAKERTOMUS
Järvenpään Voimistelijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2015-2016 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ... 1 2 TOIMIALAT... 1 2.1 Lapset ja nuoret... 1 2.2 Harrasteliikunta... 3 2.3 Voimisteluryhmät... 3 2.4 Valmennus... 5 2.4.1 Tapahtumakalenteri...
TOIMINTASUUNNITELMA
TOIMINTASUUNNITELMA 1.1. 31.12.2017 1 1. YLEISTÄ Tikkakosken Voimistelu- ja Liikuntaseura ry:n toimintaa ohjaavat toiminta-ajatus, visio ja arvot. Ne ovat määritelty yhdistyksen toimintalinjassa. Vuoden
TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015
1 TEAM FINCHEVAL RY 2 JOHDANTO Toimintalinja on laadittu Suomen Ratsastajainliiton seurakehittämisohjelman mukaisesti vuodelle 2015. Toimintalinjasta käy ilmi asioita, jotka ovat seurallemme tärkeitä ja
Toimintasuunnitelma 2014
Toimintasuunnitelma 2014 1 Tikkakosken Voimistelu- ja Liikuntaseura ry TOIMINTASUUNNITELMA 1.1. 31.12.2014 1. YLEISTÄ Tikkakosken Voimistelu- ja Liikuntaseura ry tarjoaa monipuolista voimisteluliikuntaa
Mäntsälän lukio. Vanhempainilta Joukkuevoimistelu
6.5.2019 Mäntsälän lukio Vanhempainilta Joukkuevoimistelu Olemme Tähtiseura KAIKILLE YHTEISET LAATUTEKIJÄT Johtaminen ja hallinto (johtaminen, hallinto, viestintä ja markkinointi) Urheilutoiminta (urheilijan
Syke on laadukas, hauska, ja kokeileva seura harrastaa. Toiminta ja talous ovat vakaalla pohjalla. Syke on käsite!
1. TAUSTAA Muuramen Syke ry (Syke) on heinäkuussa 2009 perustettu tanssiin ja voimisteluun keskittynyt liikuntaseura. Jäsenmäärä on kasvanut lyhyessä ajassa suureksi, tosin jäsenmäärän kasvu on viime vuosina
TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE
01.04.2009 LAIHIAN LUJA LENTOPALLOJAOSTO TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE Tämän kirjan omistaa : Joukkueeni : Valmentaja : Valmentaja puhelinnumero: Joukkueen
GT TEAMIT RED ORANGE GREEN GT KILPATEAM
GT TEAMIT 2018-2019 RED ORANGE GREEN GT KILPATEAM GRANI TENNIKSEN PELAAJAN POLKU MIKSI GT? yksi Suomen suurimmista tennisseuroista viihtyisä ja turvallinen halli ystävällinen ilmapiiri ammattitaitoiset
Salon Palloilijat ry Visio 2022
Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry:n (SalPa) visio vuoteen 2022 asti Salon Palloilijat ry (SalPa) on urheiluseura mihin jokaisen lapsen, nuoren ja aikuisen on mahdollisuus tulla harrastamaan
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009
MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...
FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014
FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus
VISIO VaKP Voimistelujaosto on kasvava, haluttu ja laadukas liikuttaja Valkeakoskella
VaKP Voimistelujaoston toimintalinja VISIO VaKP Voimistelujaosto on kasvava, haluttu ja laadukas liikuttaja Valkeakoskella ARVOT Ihmisläheisyys Laatu Liikunnan ilo Kasvatuksellisuus SLOGAN Helppo tulla,
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012
RUOVEDEN NAISVOIMISTELJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 Ruoveden Naisvoimistelijat ry on aikaansa seuraava, arvostettu, tunnettu ja aktiivinen liikuntaseura. Sinettiseurana RNV on myös edelläkävijä
Järvenpään Voimistelijat ry TOIMINTAKERTOMUS
Järvenpään Voimistelijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2017-2018 1 SISÄLTÖ YLEISTÄ 3 2. TOIMIALAT 3 2.1. Lapset ja nuoret 3 2.2. Joukkuevoimistelu 8 2.3. Aikuiset 20 2.5. Kilta 24 3. HALLINTO 26 3.1. Hallitus 26
Toimintasuunnitelma toimikaudelle 1.9.2013-31.8.2014
Toimintasuunnitelma toimikaudelle 1.9.2013-31.8.2014 1 Reilu, reipas ja riemukas - Raision Jumpparit on monipuolinen ja lämminhenkinen raisiolainen liikuntaseura. Raision Jumpparit tarjoaa liikuntaa kaiken
ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015. Sport Club Vantaa ry Tapanilan Erä ry Voimistelujaosto
ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015 INFOTILAISUUS 1. ELITE YHTEISTYÖ 2. MIKÄ ELITE ON? 3. ELITE TIIMI 4. ELITE VALMENNUS 5. ELITE TOIMINTA 6. URHEILIJASOPIMUS 6. HAKU ELITEEN TOIMINTA ON VASTA ALUILLAAN ENSIMMÄINEN
Stadin paras kasvattajaseura 2020. Toimintasuunnitelma vuosille 2014 2016
Stadin paras kasvattajaseura 2020 Toimintasuunnitelma vuosille 2014 2016 Toiminta-ajatus Jalkapalloa lähialueella, omalla tasolla ja itselle sopivassa joukkueessa Kustannukset ovat suhteessa harrastukseen
OKM:n seuratuen haku
Seuratuen 2018 haku Haku päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi Seuralla pitää olla päätös hakemiselle Kysy liiton toimistolta lisätietoja, vinkkejä ja apua Lähetä
KILPAVOIMISTELU TOVOLISSA
Aineisto: Suomen Voimisteluliitto (Svoli) ToVoLin nettisivut Petri Vilhunen (kuvat) Google kuvahaku Toijalan Voimistelu ja Liikunta KILPAVOIMISTELU TOVOLISSA TO V O LI N KI LPA V O I MI STELUN V A A TI
Toimintasuunnitelma 2017
Toimintasuunnitelma 2017 Naantalin Voimistelijat ry:n hallitus vuonna 2017 Puheenjohtaja: Varapuheenjohtaja: Sihteeri: Rahastonhoitaja: Lasten ja nuorten jaoston vastaavat: Aikuisten jaoston vastaavat: