Hämeenlinnan Uimahalli, vesijohtoverkoston peruskorjaus. (2006) Riihimäen kaupunki Riihimäen Urheilutalo, peruskorjaus. (2006)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hämeenlinnan Uimahalli, vesijohtoverkoston peruskorjaus. (2006) Riihimäen kaupunki Riihimäen Urheilutalo, peruskorjaus. (2006)"

Transkriptio

1 KEILAKATU HÄMEENLINNA PUH: etunimi.sukunimi@ khtt.fi kotisivu: Sivu 1/5 KHTT-SUUNNITTELU OY KHTT-SUUNNITTELU OY:N REFERENSSILUETTELO Vuonna 1982 perustettu K-H Sähkösuunnittelu Oy vaihtoi nimeä vuonna 2006 KHTT- Suunnittelu Oy:ksi. Tällöin siihen sulautettiin Kanta-Hämeen LVI- Suunnittelu Oy:n henkilökunta, joka on toiminut samoissa tiloissa jo vuodesta 1986 lähtien. Henkilöstömme on nyt viisi sähkösuunnittelijaa ja yksi LVI-suunnittelija. Lisäksi yksi sähkösuunnittelija on opiskellut työn ohessa LVI-insinööriksi ja on näin nyt LVIS- insinööri, joten LVI-puolella pääsääntöisesti toimii kaksi suunnittelijaa tällä hetkellä sekä yksi LVIsuunnittelija harjoittelija. LVI- referenssilistassa on vain yhdistymisen jälkeiset toimeksiannot. Kanta-Hämeen LVI- Suunnittelu Oy:n historia on yli 20 vuotta. LVI-SUUNNITTELU: Referenssiluetteloon on koottu vain merkittävämpiä suunnittelukohteita viimeisen kahden vuoden ajalta. Olemme myös suunnitelleet kerros- ja rivitaloja asuin- ja liike/ toimistokäyttöön. Tervakosken Osuuspankki Pankkitilojen peruskorjaus. (2006) Lammin vanhustenkotiyhdistys Palkkisillan Palvelukoti. (2006) Tarvasmäen Päiväkoti. (2006) Hämeenlinnan Uimahalli, vesijohtoverkoston peruskorjaus. (2006) Riihimäen Urheilutalo, peruskorjaus. (2006) Tampereen yliopisto, HML:n Ilmanvaihdon peruskorjaustyö. (2006) laitokset, Seminaari Tervakosken Liikekeskus Pieneläinklinikka. (2006) Riihimäen varuskunta, rakennusten (12 kpl) liittäminen Riihimäen Kaukolämpö Oy:n verkostoon. (2006 ja 2007) Sibeliuksen syntymäkoti, restaurointi. (2007) Hämeenlinna Vanajan Loimalahden leirikeskus, keittiötilojen peruskorjaus seurakunta (2006)

2 Sivu 2/5 Kansanterveystyön kuntayhtymä Hätilän hammashoitolan muutostyöt. (2006) Suomen terveystalo Tilojen LV-tekniset muutostyöt, (2006) Koy Brunilan kylpylä Tilojen LVI-tekniset peruskorjaustyöt, (2006) Perttulan erityisammattikoulu Autohuoltolan peruskorjaus. (2006) Parola, panssarivaunujen pesupaikka, viemäröinti. (2006) Ojoisten koulun keskuskeittiön peruskorjaus, vaiheet 1 ja 2, (2006 ja 2007) Verkatehdas, osat A ja B, teatterin harjoitussalin ja takatilojen peruskorjaus. (2007) Panssarivarikko, rakennuksen 119 lämmitys- ja ilmanvaihtojärjestelmien muutostyöt. (2007) Riihimäen varuskunta, rakennuksen 203 jäähdytys- ja ilmanvaihtojärjestelmien muutostyöt. (2007) Tampereen yliopisto, HML:n Ilmanvaihdon peruskorjaustyö. (2007) laitokset, Seminaarin laajennus Lammin seudun Vanhustenkotiyhdistys Ry Palkkisillan palvelukodin laajennus ja korjaustyöt. Hankkeen kokonaisala 966 m. Valmistui Sibeliuksen syntymäkoti, restaurointityö, Kansanterveystyön kuntayhtymä Hattulan hammashoitola 2008 Schiedel, piipputehdas Vitabalans Oy 4850 m² elementtipiipputehdas Janakkalaan, valmistui 12/2008. Logistiikka- ja korjaamorakennus 4800 m², suunnittelu valmis 1/2009 Onninen Oy teräksen jalostus m², suunnittelu valmis, työ valmis 7/2009 logistiikkakeskus Verkatehdas, teatterin peruskorjaus ja laajennus, työ valmis 9/2010 Lammin Päiväkoti, hankesuunnittelu. Laajuus noin 1500 m². Hankesuunnitelma valmis 4/2010 Piikinmäen päiväkoti, noin 1500 m² uudisrakennus, työ valmis 2011

3 Sivu 3/5 Autokeskus Oy Hämeenlinna KOy Hauhon Palvelutalo Oy Scan-Auto Ab, HML Hml:n Sisälähetys/Hoivia Senaatti-Kiinteistöt Wetterhoff-säätiö Millog Oy Ruukki Metals Oy/SSAB Automyymälän laajennuksen ja varastohallin suunnittelu, työ valmis 6/2009 Laajennusosan (korikorjaamo) rakentaminen korjaamon yhteyteen, työ valmis 1/2010 Varastohallin muutos lämpimäksi, IV-konehuone ja muita muutoksia, työ valmis 7/2011 Palvelutalo Koivukoto Hauho, laajennus ja muutostyöt. Hankkeen kokonaisala 1913 m. Työ valmis 1/2010 Raskaan kaluston huolto- ja korjaamorakennus. Hankkeen kokonaisala 2390 m. Työ valmis 12/2010 Kutalan Päiväkoti, hankesuunnittelu. Kohteen toteutussuunnittelu tehtiin Peabille. Laajuus 1800 m², työ valmis 2/2010 Muutostyöt Tilojen muutoksia eri puolilla rakennuskompleksia. Piharakennus Ukkila peruskorjaus, valmistui 3/2010. Keittiön peruskorjaus, valmistui 12/ kpl saunaosaston muutos asuinhuoneiksi, suunn. 2/2015 Uranuskoti, kerrostalon osan muutos palvelutalokäyttöön, peruskorjaus- ja muutossuunnittelu (tehtiin YIT- Kiinteistötekniikka Oy:lle). Työ valmis 12/2011 Hämeenlinnan virastotalokortteli: Maanmittauslaitos, vanhan osan IV-muutostyö, IV-, sähköja RAU-sunnittelu. Työ valmistui 1/2010. Toimistotilat, Senaatti-Kiinteistöt. Työ valmistui 1/2011 Fredrika-talon vanhan osan peruskorjaus- ja muutostyöt. Toteutus kahdessa vaiheessa. Työ valmis 6/2011 (vaihe 1) ja 6/2014 (vaihe 2) Jukolan Palvelukeskus muutostyöt, toimistotilojen muutoksia hammaslääkäritiloiksi. Työ valmis 7/2011 Riihimäen varuskunta, rak. 17 LVI- ja jäähdytysjärjestelmien suunnittelu. Suunnittelutyö valmis 1/2012. Harjurinteen koulu, peruskorjaus k-ala 6920 m. työ valmis 11/2012 Sosiaalitilarakennuksen peruskorjaus, noin 1300 m². LVIsuunnittelu. Kohde valmistui 10/2012. Erilaisia tilojen ja putkilinjojen saneerauksia ja peruskorjauksia tehdään jatkuvasti vuosisopimuksella. Vitabalans Oy KOy Balanssi, vanhan tuotantotilan laajennus ja vanhan osan kunnostustyöt. Työ valmis 3/2014 HYK Tekniikkatalo, vanhan liikerakennuksen peruskorjaus koulun teknisten töiden tiloiksi. Työ valmistui 9/2014

4 Sivu 4/5 / Kansanterveystyön kuntayhtymä Pääterveysaseman peruskorjaustyöt eri osastoilla alkaen Viimeisimpiä isompia kokonaisuuksia: G-rakennuksen peruskorjaus ja muutostyöt valmistui 9/2014. E-rakennuksen röntgentilat, työ valmis 1/2015. E-rakennuksen peruskorjaus ja muutostyöt suunnitelmat valmiit 3/2015 ja uudelleen laskentaan täydennyssuunnittelu valmis 3/2016 Palvelutalo Inkilänhovi Mielenterveyskuntoutujien asumishanke Riihimäellä, 656 m, valmis 10/2014 Kaupungintalon, Raatihuoneenkatu 9-11 (Uusi Kastelli), osittainen peruskorjaus- ja muutostyö. Työ käynnissä 10/2015 JTR-rakennus Oy Tuotanto- ja toimistotilat, uudisrakennus, 1250 m², m³. Työ valmistui 12/2015 Liivuoren Päiväkoti, hankesuunnittelu tilaajalle KVRurakkaan sekä LVIA-toteutussuunnittelu urakoitsijalle. Laajuus 2073 m². Työ käynnissä 10/2015 ARO-Yhtymä Oy Autokeskus Konala LVISA-hankesuunnitelma Autokeskus Konalan uudisrakennuksille. Sisältää myös muuntamoita. Bruttoala noin m². 8/2015 Oy Viima Inn Ltd Tuotantorakennus, Hattula. Suunnittelu valmis 12/2015. Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen Asuinkerrostalon peruskorjaus, koko talotekniikan uusinta, Solnantie 37 HKI (3322 h-m²). Suunnittelu valmis 2/2016. Asuinkerrostalon peruskorjaus, koko talotekniikan uusinta, Gyldenintie 37 HKI (3962 h-m²). Sisältää myös postin ja päiväkodin tiloja. Suunnittelu käynnissä 4/2016. HML:n seudun opiskelijaasuntosäätiö Visakylä 5, opiskelija-asuntolat 101 asuntoa. Laajuus 3485 hum 2, suunnittelu valmistui 4/2016 Scania Suomi Oy HS-Vesi Oy Restel Oy Raskaan kaluston huolto- ja korjaamorakennuksen laajennus (suunniteltu meillä 2010). Suunnittelu valmis 4/2016 HAMK Ilmarila, väistötilojen rakentaminen koulurakennukseen, koulutilojen peruskorjaus. Suunnittelu käynnissä 4/2016 Sosiaalitilarakennus (uudisrakennus) sekä nykyisten toimistotilojen muutostyöt. Työ käynnissä 4/2016 Hotelli Cumulus Hämeenlinna, linjasaneeraus ja keittiötilojen muutokset. Työ käynnissä 4/2016 Nuorisokeskuksen muutostyöt, talotekniikkasaneeraus. Työ käynnissä 4/2016

5 Sivu 5/5 Herajoen koulu, laajennus- ja muutostyöt, talotekniikkasaneeraus. Suunnittelu käynnissä 4/2016

Hämeenlinnan Uimahalli, vesijohtoverkoston peruskorjaus. (2006) Riihimäen kaupunki Riihimäen Urheilutalo, peruskorjaus. (2006)

Hämeenlinnan Uimahalli, vesijohtoverkoston peruskorjaus. (2006) Riihimäen kaupunki Riihimäen Urheilutalo, peruskorjaus. (2006) KEILAKATU 1 20.8.2018 13210 HÄMEENLINNA PUH: 03-648 090 email: etunimi.sukunimi@ khtt.fi kotisivu: www.khtt.fi Sivu 1/5 KHTT-SUUNNITTELU OY KHTT-SUUNNITTELU OY:N REFERENSSILUETTELO Vuonna 1982 perustettu

Lisätiedot

Yläaste ja lukio, voimistelusali, työpajarakennus, Peruskorjaus/laajennus v (n. 3000m ).

Yläaste ja lukio, voimistelusali, työpajarakennus, Peruskorjaus/laajennus v (n. 3000m ). KEILAKATU 1, 2.krs 26.4.2016 13210 HÄMEENLINNA PUH: 03-648 090 email: etunimi.sukunimi@ khtt.fi kotisivu: www.khtt.fi Sivu 1/7 KHTT-SUUNNITTELU OY KHTT-SUUNNITTELU OY:N REFERENSSILUETTELO Referenssiluetteloon

Lisätiedot

Sähkösuunnittelutyön lisäksi teemme erilaisten KNX- ja DALI-järjestelmien ohjelmointitöitä ja käyttöönottoja.

Sähkösuunnittelutyön lisäksi teemme erilaisten KNX- ja DALI-järjestelmien ohjelmointitöitä ja käyttöönottoja. KEILAKATU 1, 2.krs 20.8.2018 13210 HÄMEENLINNA PUH: 03-648 090 email: etunimi.sukunimi@ khtt.fi kotisivu: www.khtt.fi Sivu 1/8 KHTT-SUUNNITTELU OY KHTT-SUUNNITTELU OY:N REFERENSSILUETTELO Referenssiluetteloon

Lisätiedot

Kuhmoisten koulukeskus Yläaste ja lukio, voimistelusali, työpajarakennus, Peruskorjaus/laajennus v. 1997 (n. 3000m²).

Kuhmoisten koulukeskus Yläaste ja lukio, voimistelusali, työpajarakennus, Peruskorjaus/laajennus v. 1997 (n. 3000m²). KEILAKATU 1, 2.krs 19.5.2014 13210 HÄMEENLINNA PUH: 03-648 090 email: etunimi.sukunimi@ khtt.fi kotisivu: www.khtt.fi Sivu 1/6 KHTT-SUUNNITTELU OY KHTT-SUUNNITTELU OY:N REFERENSSILUETTELO Referenssiluetteloon

Lisätiedot

SÄHKÖSUUNNITTELUN REFERENSSILUETTELO ASUNTOKOHTEISTA

SÄHKÖSUUNNITTELUN REFERENSSILUETTELO ASUNTOKOHTEISTA KEILAKATU 1, 2.krs 14.8.2018 13210 HÄMEENLINNA PUH: 03-648 090 email: etunimi.sukunimi@ khtt.fi kotisivu: www.khtt.fi Sivu 1/5 KHTT-SUUNNITTELU OY SÄHKÖSUUNNITTELUN REFERENSSILUETTELO ASUNTOKOHTEISTA 2010

Lisätiedot

Taloyhtiöt (kerrostalo-/ rivitalokohteet) As Oy Valtakatu 5 Riihimäki. Kunnalliset kohteet (koulut, palvelutalot jne) Tuomelan koulu, HML kaupunki

Taloyhtiöt (kerrostalo-/ rivitalokohteet) As Oy Valtakatu 5 Riihimäki. Kunnalliset kohteet (koulut, palvelutalot jne) Tuomelan koulu, HML kaupunki Taloyhtiöt (kerrostalo-/ rivitalokohteet) As Oy Valtakatu 5 Riihimäki As OY Kustaankuja 3, Parola As Oy Jaarlinkulma, HML As Oy Sallinhaka, Hyvinkää As Oy Turuntie 1, Hämeenlinna As Oy Junailijankatu 17,

Lisätiedot

KOKONAISSUUNNITTELUPALVELUA

KOKONAISSUUNNITTELUPALVELUA Toimiston palveluksessa vuodesta 1996 Kokemusta arkkitehtisuunnittelusta 21 vuotta Vastuualueet: Toimii vastaavana suunnittelijana talonrakentamisen kohteissamme Erityisosaaminen: Oppilaitokset Koulutus

Lisätiedot

REFERENSSILUETTELO. Matti Kiukkaan referenssikohteet vuosina 1996-2014

REFERENSSILUETTELO. Matti Kiukkaan referenssikohteet vuosina 1996-2014 REFERENSSILUETTELO Matti Kiukkaan referenssikohteet vuosina 1996-2014 Rakennuttajakaari Oy Latokartanontie 7 A info@rakennuttajakaari.fi Y- tunnus 2450421-1 00700 HELSINKI www.rakennuttajakaari.fi puh:

Lisätiedot

TALOTEKNIIKKA/LVI-SUUNNITTELU 1 JULKISET RAKENNUKSET, LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUKSET

TALOTEKNIIKKA/LVI-SUUNNITTELU 1 JULKISET RAKENNUKSET, LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUKSET TALOTEKNIIKKA/LVI-SUUNNITTELU 1 Vaasan Talotoimi Hietalahden jalkapallostadion 2015 Hyllykallion koulu Peruskorjaus 2014 Seinäjoen kaupunki Nummen koulu Laajennus ja peruskorjaus 2014 Vaasan kaupunki Seinäjoen

Lisätiedot

lisäksi lukuisia rakentamiseen, rakennuttamiseen, kiinteistönpitoon ja sisäilma-asioihin sekä julkisiin hankintoihin liittyviä lyhytkursseja

lisäksi lukuisia rakentamiseen, rakennuttamiseen, kiinteistönpitoon ja sisäilma-asioihin sekä julkisiin hankintoihin liittyviä lyhytkursseja Sivu 1/3 Marko Moisio Yhteystiedot: Pirttimäentie 10, 41230 UURAINEN puhelin 044 2311 796 marko.moisio@renove.fi Syntymävuosi 1967 Koulutus Perhesuhteet Ylioppilas 1986, Saarijärven lukio Rakennusmestari

Lisätiedot

Investointiohjelman hankekortit vuosille

Investointiohjelman hankekortit vuosille 1 Investointiohjelman hankekortit vuosille 2020-2024 Terveyspalvelut (kokonaisbudjetti ja rakennusaika) Terveyskeskuksen peruskorjaus, osa C 4.510.000, aloitus: 2021 käyttötalousvaikutus: +12.000 /v Hankkeen

Lisätiedot

ERÄITÄ MERKITTÄVIÄ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMISTON REFERENSSEJÄ:

ERÄITÄ MERKITTÄVIÄ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMISTON REFERENSSEJÄ: ERÄITÄ MERKITTÄVIÄ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMISTON REFERENSSEJÄ: Eteläesplanadi 16 Hämeentie 19 Eteläesplanadi 4 PERUSKORJAUSREFERENSSEJÄ Työ ja elinkeinoministeriön toimitalo o Laajuus: 11 380 brm2 Kaikukatu

Lisätiedot

Aleksanterinkatu 17, 8krs saneeraus, jossa uudistettiin 650m2 toimistotilat.

Aleksanterinkatu 17, 8krs saneeraus, jossa uudistettiin 650m2 toimistotilat. Referenssit Aleksanterinkatu 17, 8krs saneeraus, jossa uudistettiin 650m2 toimistotilat. Hanke toteutettiin projektijohtourakkana. Valmis 04/2015 Hotelli Kämpin 2-vaiheen viemärilinjojen saneeraus. Työt

Lisätiedot

LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUKSET:

LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUKSET: LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUKSET: 1. Viljavuuspalvelu Oy - kerrosala 4.200 ka-m2 - toteutunut vuonna 1992 2. K-Rauta, vaihe 1, Mikkeli - rakennuttaja Kesko Oyj - kerrosala 2.300 ka-m2 - toteutus vuonna 1997

Lisätiedot

REFERENSSILUETTELO. Jari Kukkonen

REFERENSSILUETTELO. Jari Kukkonen REFERENSSILUETTELO Jari Kukkonen Rakennuttajakaari Oy Latokartanontie 7 A info@rakennuttajakaari.fi Y- tunnus 2450421-1 00700 HELSINKI www.rakennuttajakaari.fi puh: +358 10 3206580 REFERENSSILUETTELO 15.5.2014

Lisätiedot

C u r r i c u l u m V i t a e MP-ARK Oy Maarit Patronen 12/2015

C u r r i c u l u m V i t a e MP-ARK Oy Maarit Patronen 12/2015 Patronen Maarit Henkilötiedot Tehtävänimike Rakennusarkkitehti, RAPS Syntymävuosi 1960 Puhelin 044-9788940 Sähköposti maarit.patronen@okra-ark.fi Koulutus Oppilaitos Lahden teknillinen oppilaitos Koulutus

Lisätiedot

KOKONAISSUUNNITTELUPALVELUA

KOKONAISSUUNNITTELUPALVELUA Toimiston palveluksessa vuodesta 1996 Kokemusta arkkitehtisuunnittelusta 20 vuotta Vastuualueet: Toimii vastaavana ja avustavana suunnittelijana talonrakentamisen kohteissamme Erityisosaaminen: Oppilaitokset

Lisätiedot

Referenssiluettelo ARK

Referenssiluettelo ARK Ajan Arkkitehdit Oy REFERENSSILUETTELO 2011 13200 Hämeenlinna www.ajan.fi Y-tunnus 0587765-3 2014 Referenssiluettelo ARK Ajan Arkkitehdit Oy 26.8.2014 YRITYKSEN PERUSTIEDOT Ajan Arkkitehdit Oy on perustettu

Lisätiedot

Pääsuunnittelija (pätevyys LVI- ja Rak) kaj.karves@planera.fi. Tutkinto Suuntautuminen Valmistumisvuosi. lvi-suunnittelu ja tuotannon koulutusohjelma

Pääsuunnittelija (pätevyys LVI- ja Rak) kaj.karves@planera.fi. Tutkinto Suuntautuminen Valmistumisvuosi. lvi-suunnittelu ja tuotannon koulutusohjelma CV Sivu 1 Perustiedot Nimi Syntymävuosi 1981 Yritys Työtehtävä Kaj Karves Planera Oy Puhelin 044 987 79 65 Sähköposti Pääsuunnittelija (pätevyys LVI- ja Rak) kaj.karves@planera.fi Koulutus Tutkinto Suuntautuminen

Lisätiedot

TALOTEKNIIKKA/LVI-SUUNNITTELU 1 JULKISET RAKENNUKSET, LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUKSET

TALOTEKNIIKKA/LVI-SUUNNITTELU 1 JULKISET RAKENNUKSET, LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUKSET TALOTEKNIIKKA/LVI-SUUNNITTELU 1 JULKISET RAKENNUKSET, LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUKSET SYP SYP, Alatori, Vaasa 1989 Insinööri- T-Market, Alavus 1988- rakentajat Oy 1989 Ravintola Ravintola, Vaasa 1989 Kantarellis

Lisätiedot

C u r r i c u l u m V i t a e MP-ARK Oy Maarit Patronen 01/2015

C u r r i c u l u m V i t a e MP-ARK Oy Maarit Patronen 01/2015 Patronen Maarit Henkilötiedot Tehtävänimike Rakennusarkkitehti, RAPS Syntymävuosi 1960 Puhelin 044-9788940 Sähköposti maarit.patronen@okra-ark.fi Koulutus Oppilaitos Lahden teknillinen oppilaitos Koulutus

Lisätiedot

ARKKITEHTITOIMISTO HEIKKI KIRJALAINEN OY

ARKKITEHTITOIMISTO HEIKKI KIRJALAINEN OY ARKKITEHTITOIMISTO HEIKKI KIRJALAINEN OY 1/5 20.09.2011 TOIMISTOMME SUUNNITTELEMAT SEKÄ TYÖN ALLA OLEVAT TOIMISTOTALOTYYPPISET REFERENSSIKOHTEET Tässä luettelossa olevat kohteet ovat toimistomme koulu-/

Lisätiedot

Aktiivisen kuntoutuksen malli, yhteistyö muiden toimijoitten kanssa

Aktiivisen kuntoutuksen malli, yhteistyö muiden toimijoitten kanssa MALMIN SAIRAALAN PERUSKORJAUS JA LAAJENNUS Kuva Arkkitehtitoimisto Olli-Pekka Jokela Oy Taustaa Keskitetty terveyskeskuspäivystys iltaisin ja viikonloppuina Perustason sisätautien päivystys Sairaansijoja

Lisätiedot

Tutkinto Suuntautuminen Valmistumisvuosi

Tutkinto Suuntautuminen Valmistumisvuosi CV Sivu 1 Perustiedot Nimi Teemu Tukiainen Syntymävuosi 1988 Yritys Planera Oy Työtehtävä Projektinjohtaja / Puhelin +358 50 526 1788 Sähköposti teemu.tukiainen@planera.fi Koulutus Tutkinto Suuntautuminen

Lisätiedot

TIETOKARTOITUS - TALOTEKNIIKKA

TIETOKARTOITUS - TALOTEKNIIKKA TIETOKARTOITUS - TALOTEKNIIKKA Jari Palonen Aalto yliopiston Teknillinen korkeakoulu, Energiatekniikan laitos 9.6.2011 TALOTEKNIIKAN MAHDOLLISUUDET ENERGIANSÄÄSTÖ > 50 % lämmönkulutuksesta ASUMISVIIHTYISYYS

Lisätiedot

OPPILAITOS- JA PÄIVÄKOTIKOHTEET UUDISRAKENNUKSET: br.m2 valm.vuosi

OPPILAITOS- JA PÄIVÄKOTIKOHTEET UUDISRAKENNUKSET: br.m2 valm.vuosi REFERENSSILUETTELO, ARKKITEHTITOIMISTO TILATAKOMO OY: OPPILAITOS- JA PÄIVÄKOTIKOHTEET UUDISRAKENNUKSET: br.m2 valm.vuosi Lielahden koulun laajennus. 1000 brm2 v. 2016 Laajennus käsittää nuorisotilat ja

Lisätiedot

(kokonaisbudjetti ja rakennusaika) Klaukkalan terveysasema, vanhan osan peruskorjaus 1.305.000, aloitus: 2014 käyttötalousvaikutus: /vuosi

(kokonaisbudjetti ja rakennusaika) Klaukkalan terveysasema, vanhan osan peruskorjaus 1.305.000, aloitus: 2014 käyttötalousvaikutus: /vuosi Terveyspalvelut Tekla 9.6.2015 80 (kokonaisbudjetti ja rakennusaika) n terveysasema, vanhan osan peruskorjaus 1.305.000, aloitus: 2014 käyttötalousvaikutus: /vuosi Hankkeen on kaksiosainen, hammashoitola

Lisätiedot

KARI SALIN. Project manager, SKOL 2. Idearikas rakennuttaja jolla on Fisen myöntämä rakennuttajan sekä paikallisvalvojan ammattipätevyys.

KARI SALIN. Project manager, SKOL 2. Idearikas rakennuttaja jolla on Fisen myöntämä rakennuttajan sekä paikallisvalvojan ammattipätevyys. KARI SALIN Project manager, SKOL 2 Idearikas rakennuttaja jolla on Fisen myöntämä rakennuttajan sekä paikallisvalvojan ammattipätevyys. TYÖURA 2012-2014 Hallituksen puheenjohtaja, As Oy Samppalinna 2012->>>

Lisätiedot

KOKONAISSUUNNITTELUPALVELUA

KOKONAISSUUNNITTELUPALVELUA Päivi Ihamäki rakennusarkkitehti Puh. (03) 475 2825 paivi.ihamaki@suunnittelutalo.com Toimiston palveluksessa vuodesta 1987 Vastuualueet: Toimii vastaavana suunnittelijana talonrakentamisen kohteissamme

Lisätiedot

TALOTEKNIIKKA/SÄHKÖSUUNNITTELU 1

TALOTEKNIIKKA/SÄHKÖSUUNNITTELU 1 TALOTEKNIIKKA/SÄHKÖSUUNNITTELU 1 Bergö Öråd Bergö Serviceboende 2015 KOy Pikipruukki Krannilan Palvelutalo 2015 KOy Pikipruukki Fyrrykartanon palvelukeskus 2015 KOy Pikipruukki Fab Himalajan palvelukeskus

Lisätiedot

REFERENSSILUETTELO. Pasi Saastamoinen

REFERENSSILUETTELO. Pasi Saastamoinen REFERENSSILUETTELO Pasi Saastamoinen Rakennuttajakaari Oy Latokartanontie 7 A info@rakennuttajakaari.fi Y- tunnus 2450421-1 00700 HELSINKI www.rakennuttajakaari.fi puh: +358 10 3206580 REFERENSSILUETTELO

Lisätiedot

REFERENSSILUETTELO. Yrityksen referenssikohteet vuosina 2011-2014

REFERENSSILUETTELO. Yrityksen referenssikohteet vuosina 2011-2014 REFERENSSILUETTELO Yrityksen referenssikohteet vuosina 2011-2014 Rakennuttajakaari Oy Latokartanontie 7 A info@rakennuttajakaari.fi Y- tunnus 2450421-1 00700 HELSINKI www.rakennuttajakaari.fi puh: +358

Lisätiedot

KVR-urakointi. Vianor Oy toimitilat. Hoitokoti Arwola. KOY Hermian Bitti, pysäköintitalo. Laamannin Palvelukoti

KVR-urakointi. Vianor Oy toimitilat. Hoitokoti Arwola. KOY Hermian Bitti, pysäköintitalo. Laamannin Palvelukoti KVR-urakointi Vianor Oy toimitilat Nuutisarankatu 15, SaKa Hallikiinteistöt Oy uudisrakennus, KVR-urakka, 4637 m2-08 Hoitokoti Arwola Keskisentie 31, 37120 Nokia uudisrakennus, KVR-urakka 1149 bm2-09 KOY

Lisätiedot

NHK Rakennus Oy REFERENSSILUETTELO. Sivu 1/5 KORJAUSRAKENTAMINEN 11.1.2012. Työsisältö. peruskorjaus 1200brm2. Pääurakka

NHK Rakennus Oy REFERENSSILUETTELO. Sivu 1/5 KORJAUSRAKENTAMINEN 11.1.2012. Työsisältö. peruskorjaus 1200brm2. Pääurakka Sivu 1/5 Lukkarin Koulu Koulurakennuksen 1200. Pääurakka 1 M - 2 M eur Nurmijärven kunta KHO Unioninkatu/Fabianinkatu Korkeimman hallinto-oikeuden kirjastotilojen 500 t - 1 M eur Senaatti-Kiinteistöt Rakennuttajapalvelu

Lisätiedot

Autosuoja ja toimistorakennuksen paloautotallit, laajennus ja saneeraus, 10/08 02/09

Autosuoja ja toimistorakennuksen paloautotallit, laajennus ja saneeraus, 10/08 02/09 Abloy Oy Joensuu, Pääjulkisivun muutos, 07/06 09/06 AS. Oy Jarelin Kirkkokatu 25, Joensuu, parveke ja julkisivuremontti, 03/10 10/10 Alku-Asunnot Koulukatu 11 saneeraus, 03/2017 06/2018 Enon Osuuspankki

Lisätiedot

LAUKAAN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA 14.10.2014

LAUKAAN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA 14.10.2014 LAUKAAN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA 14.10.2014 KIRKONKYLÄN KOULU JA KESKUSPÄIVÄKOTI UUDISRAKENNUS, VAIHE 1 LOPPURAPORTTI KUVA HANKKEEN LÄHTÖKOHDAT Tarveselvitys Kouluverkko ja tarveselvityksen lähtökohta

Lisätiedot

Tilaohjelma 2014 Ympäristöpalvelut PS 19.3.2014

Tilaohjelma 2014 Ympäristöpalvelut PS 19.3.2014 Tilaohjelma 2014 Ympäristöpalvelut PS 19.3.2014 Kempeleen kunnan toimitilojen jakaantuminen vuonna 2014 Kempeleen kunnalla on käytössä yhteensä 86 855 m2 toimitilaa. Tiloista kunnan omistuksessa on 85

Lisätiedot

HANKESUUNNITELMA. Haapajärven yläasteen korjaustyöt

HANKESUUNNITELMA. Haapajärven yläasteen korjaustyöt HANKESUUNNITELMA Haapajärven yläasteen korjaustyöt Haapajärven yläasteen korjaustöiden hankesuunnitelma Sisällysluettelo 1. Tarveselvitys... 2 2. Hankesuunnitelma... 2 2.1. Yleistä ja suunnittelun organisointi...

Lisätiedot

TA 2014 TA Käsityöläiskatu 2, Naantali

TA 2014 TA Käsityöläiskatu 2, Naantali Kaupungintalo 2 KOKONAISMÄÄRÄRAHA 45 000 63 000 muutos TA 2014 TA 2016 2017 2017-2018 2017: Hulevesijärjestelmän peruskorjaukset, hissikuilun ja varapoistumistien ympäristöt (45 000) 2018: ruokasalin ikkunaseinän

Lisätiedot

PETTERI KAARNA 19.11.1969 Espoo P. 020-759 8575 GSM 050-340 2509 Sähköposti: petteri.kaarna@hssr.fi

PETTERI KAARNA 19.11.1969 Espoo P. 020-759 8575 GSM 050-340 2509 Sähköposti: petteri.kaarna@hssr.fi HENKILÖREFERENSSI 1(6) PETTERI KAARNA 19.11.1969 Espoo P. 020-759 8575 GSM 050-340 2509 Sähköposti: petteri.kaarna@hssr.fi KOULUTUS: 1988 Talonrakentajan tutkinto, Espoo 1995 Ylioppilas, Espoon Tapiolan

Lisätiedot

SUOMALAIS-VENÄLÄINEN KOULU

SUOMALAIS-VENÄLÄINEN KOULU SUOMALAIS-VENÄLÄINEN KOULU UUDEN KOULURAKENNUKSEN TAUSTAT JA LÄHTÖKOHDAT Timo Juolevi rakennuttajapäällikkö 20.11.2018 PERUSKORJAUKSEN SELVITYS 10/2013-> Lähtötilanne Koulun sisäilma on koettu huonoksi

Lisätiedot

Hankenumero Ahmon koulu Irtaimiston kustannusarvio. Kustannukset yhteensä suunnitelmavuosina

Hankenumero Ahmon koulu Irtaimiston kustannusarvio. Kustannukset yhteensä suunnitelmavuosina TALOUSARVIOESITYKSET Ahmon koulu 63242 Ahmontie 1 800 000 Hankkeeseen liittyvä henkilöstö eriteltynä 100 000 500 000 200 000 Ahmon koulun A-osan korjaussuunnittelu ja muiden tilojen sisäilmaongelmien selvittelyä

Lisätiedot

HEKA LÄNSI-HERTTONIEMI SUSITIE 2-6 PERUSKORJAUS / hnro /

HEKA LÄNSI-HERTTONIEMI SUSITIE 2-6 PERUSKORJAUS / hnro / 2 SIJAINTIKARTTA C-TALON PIHAJULKISIVU 3 SUUNNITTELUKOHDE: KAUPUNGINOSA 42 / KORTTELI 101 / TONTTI 5 HELSINGIN ASUNTOTUOTANTOKOMITEAN HANKE V. 1950-1951 OHJELMASSA RAKENNUKSET OVAT VALMISTUNEET 1950-52

Lisätiedot

Kyllön terveysaseman peruskorjaus 2004-2012

Kyllön terveysaseman peruskorjaus 2004-2012 Kyllön terveysaseman peruskorjaus 2004-2012 14.12.2012 Asemapiirros vuoden 2010 hankesuunnitelmasta Yhteenveto Rakentamiskustannukset yhteensä 24 400 000 euroa (alv 0 %) Suunnittelu ja rakentaminen vuosina

Lisätiedot

AA (ERITTÄIN VAATIVA) C (VÄHÄINEN) B (TAVANOMAINEN) A (VAATIVA) AA A B C 1

AA (ERITTÄIN VAATIVA) C (VÄHÄINEN) B (TAVANOMAINEN) A (VAATIVA) AA A B C 1 Korjausrakentamisen energiaselvityslomake, toimenpide- tai rakennuslupaa varten koskevat asiakirjat, perustuu asetukseen YM 4/13 (TIEDOT TÄYTETÄÄN TYHÄÄN KENTTÄÄN) RAKENNUTTAJA RAKENNUSPAIKAN OSOITE KIINTEISTÖTUNNUS

Lisätiedot

INVESTOINNIT

INVESTOINNIT Kunnanjohtajainfo 30.8.2018 INVESTOINNIT 2019-2024 SATAKUNNAN KESKUSSAIRAALA SAIRAALA-ALUEEN MASTERPLAN INVESTOINNIT 2019-2024 v.2019 v.2020 v.2021 v.2022 v.2023 v.2024 Laitehankinnat -sairaanhoito 1,50

Lisätiedot

Tilan kerroksen nimi Tyypin nimi Tilan numero Tilan nimi Mitattu ala. 0.kerros 0 Kokonaisala K 0 Kokonaisala 307,74

Tilan kerroksen nimi Tyypin nimi Tilan numero Tilan nimi Mitattu ala. 0.kerros 0 Kokonaisala K 0 Kokonaisala 307,74 Asuinkerrostalo 0.kerros 0 Kokonaisala K 0 Kokonaisala 307,74 0.kerros 0 Kokonaisala 1 4 H+K 100,85 0.kerros 12 Asuinhuone 1 OH 22,76 0.kerros 12 Asuinhuone 1 K 12,51 0.kerros 12 Asuinhuone 1 MH 12,62

Lisätiedot

HANKESELVITYS PÄIVÄKOTI LISÄTARKASTELU

HANKESELVITYS PÄIVÄKOTI LISÄTARKASTELU HANKESELVITYS PÄIVÄKOTI LISÄTARKASTELU Harri Apell Tekninen johtaja Ruovedentie 30 34600 Ruovesi. Sivu 2/9 RUOVEDEN KUNNAN PÄIVÄKOTITILAN HANKESELVITYKSEN SISÄLLYSLUETTELO 1. TOIMEKSIANTO...3 2. toteutusvaihtoehto

Lisätiedot

Työpaja I : Toiveet Vehmaisten koulun ja kentän toiminnallisuudesta ja yhteiskäytöstä

Työpaja I : Toiveet Vehmaisten koulun ja kentän toiminnallisuudesta ja yhteiskäytöstä Prosessin aikataulu Työpaja I 24.4.2014: Toiveet Vehmaisten koulun ja kentän toiminnallisuudesta ja yhteiskäytöstä Hankesuunnitelman jatkotyöstäminen Työpaja II 26.5.2014: Hankesuunnitelman esittely ja

Lisätiedot

Toimitilainvestoinnit TS 2016-2019

Toimitilainvestoinnit TS 2016-2019 Toimitilainvestoinnit TS 2016-2019 Valtuustoinfo 17.9.2015 Hannu Penttilä Toimitilarakentamisen 10-vuoden rahoitustarve hankeryhmittäin 2016- ts -16 ts -17 ts -18 ts -19 ts-20 ts -21 ts-22 ts-23 ts-24

Lisätiedot

Suunnittelukohteita 1 / 5. Merrasjärven Tähtikylän alueen B-sakaran asuinkerrostalot, Lahti 2015- - tilaajana YIT Rakennus Lahti

Suunnittelukohteita 1 / 5. Merrasjärven Tähtikylän alueen B-sakaran asuinkerrostalot, Lahti 2015- - tilaajana YIT Rakennus Lahti 1 / 5 Suunnittelukohteita Merrasjärven Tähtikylän alueen B-sakaran asuinkerrostalot, Lahti 2015- - tilaajana YIT Rakennus Lahti - kohteen laajuus n. 7000 br-m2 Annalan päiväkodin korjaus- ja muutostyöt,

Lisätiedot

Teemme kaikkia sähkö- ja LVIJA-töitä Etelä-Suomen alueella ja sähkötöitä Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä. Tyypillisiä kohteitamme ovat koulut,

Teemme kaikkia sähkö- ja LVIJA-töitä Etelä-Suomen alueella ja sähkötöitä Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä. Tyypillisiä kohteitamme ovat koulut, Teemme kaikkia sähkö- ja LVIJA-töitä Etelä-Suomen alueella ja sähkötöitä Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä. Tyypillisiä kohteitamme ovat koulut, sairaalat, toimisto- ja liiketilat, logistiikkarakennukset

Lisätiedot

Rakennuttamisen referenssit. E r ä i t ä m e r k i t t ä v i ä r e f e r e n s s e j ä

Rakennuttamisen referenssit. E r ä i t ä m e r k i t t ä v i ä r e f e r e n s s e j ä Rakennuttamisen referenssit E r ä i t ä m e r k i t t ä v i ä r e f e r e n s s e j ä 20.1.2016 2 (12) Hotelleja 2015-2018 Hotelli Scandic Simonkenttä, Hotellirakennuksen peruskorjaus ja laajennus Laajuus

Lisätiedot

Jyväskylän Tilapalvelu

Jyväskylän Tilapalvelu Jyväskylän Tilapalvelu Kuvien kertomana Toteuttanut: Keski-Suomen museo Kuvassa: oikealla Jarno Hacklin YIT Kiinteistötekniikka Oy:n toimitusjohtaja, Jyväskylän Tilapalvelusta kiinteistöjohtaja Esko Eriksson

Lisätiedot

REFERENSSILUETTELO, RAKENNESUUNNITTELU

REFERENSSILUETTELO, RAKENNESUUNNITTELU Sivu 1 / 5 REFERENSSILUETTELO, RAKENNESUUNNITTELU Asunto Oy Savilahdenparras, Mikkeli hissien suunnittelu porrashuoneeseen rakennesuunnittelu Riku Vihko RI AMK Oy Woikoski Ab, Nurmaa riistaravintola, kerrosala

Lisätiedot

MYYDÄÄN MERIVARTIOASEMA KOKKOLASTA

MYYDÄÄN MERIVARTIOASEMA KOKKOLASTA MYYDÄÄN MERIVARTIOASEMA KOKKOLASTA Märaskärintie 111, 68550 Öja Tulli Business Park, Åkerlundinkatu 11 A - PL 352-33101 Tampere Puh. 010 5220 100 www.catella.fi OSOITE MYYTÄVÄ KOHDE Märaskärintie 111,

Lisätiedot

Rakentaminen Vantaalla 2010

Rakentaminen Vantaalla 2010 Rakentaminen Vantaalla 2010 Rakennus- ja asuntokanta 1.1.2011 Tiedustelut Vantaan kaupunki Jaana Calenius p. 09 8392 6082 jaana.k.calenius(at)vantaa.fi Kannen kuva: Paino: Arkkitehtuuritoimisto Heikkinen

Lisätiedot

REFERENSSEJÄ. Korjausrakentaminen. Piha- ja kuivatuskorjausten rakennesuunnittelu

REFERENSSEJÄ. Korjausrakentaminen. Piha- ja kuivatuskorjausten rakennesuunnittelu REFERENSSEJÄ Piha ja kuivatuskorjausten rakennesuunnittelu Korjausrakentaminen Oheisessa luettelossa on osa yrityksemme viimeaikaisista piha ja kuivatuskorjauskohteista. Referenssiluettelossa ei ole mainittu

Lisätiedot

Energiatehokkuuden parantaminen taloyhtiöissä

Energiatehokkuuden parantaminen taloyhtiöissä Energiatehokkuuden parantaminen taloyhtiöissä Energiaekspertin peruskurssi osa 1: lämpö & vesi 17.03.2014, Tampere DI Petri Pylsy Ekspertti ei kuitenkaan koske säätöihin, sen tekee aina kiinteistönhoitaja

Lisätiedot

REFERENSSEJÄ. Korjausrakentaminen. Koko kiinteistön peruskorjaus- ja linjasaneerauskohteita

REFERENSSEJÄ. Korjausrakentaminen. Koko kiinteistön peruskorjaus- ja linjasaneerauskohteita REFERENSSEJÄ Koko kiinteistön peruskorjaus ja linjasaneerauskohteita Korjausrakentaminen Oheisessa luettelossa on pieni osa yrityksemme linjasaneeraus ja peruskorjauskohteista. Yrityksemme rakenneasiantuntijat

Lisätiedot

A. Suikkari Oy:n hoitamia hankkeita 16.3.2007 alkaen

A. Suikkari Oy:n hoitamia hankkeita 16.3.2007 alkaen A. Suikkari Oy:n hoitamia hankkeita 16.3.2007 alkaen Korjausrakentamiskohteita Tekniikkatalon muutostyöt päiväkodiksi 2008, Piikkiö, työmaavalvonta Piikkiön kunta Urheilukentän ja liikuntasalin kunnostus

Lisätiedot

UUDISTUVA JYRKKÄLÄ VASTAA ASUMISEN HAASTEISIIN

UUDISTUVA JYRKKÄLÄ VASTAA ASUMISEN HAASTEISIIN UUDISTUVA JYRKKÄLÄ VASTAA ASUMISEN HAASTEISIIN KOY JYRKKÄLÄNPOLKU HANKKEEN TULEVAT VAIHEET JA KEHITYSKUVIOT Raklin klinikan tulosseminaari 19.9.2014 Forum Marinum, Turku Juuso Hämäläinen, Rakennuttajatoimisto

Lisätiedot

TALOTEKNIIKKA/SÄHKÖSUUNNITTELU 1

TALOTEKNIIKKA/SÄHKÖSUUNNITTELU 1 TALOTEKNIIKKA/SÄHKÖSUUNNITTELU 1 Keskipohjanmaan CT-tila 2017 Keskipohjanmaan Leikkaussali L1-rakennus 2017 Keskipohjanmaan MY-rakennus 2017 Wasacon Oy Larsmon terveyskeskus 2016 Keskipohjanmaan Sydänpoliklinikka

Lisätiedot

KAARI ARKKITEHDIT PROJEKTILUETTELO

KAARI ARKKITEHDIT PROJEKTILUETTELO KAARI KAARI ARKKITEHDIT PROJEKTILUETTELO PROJEKTILUETTELO SEKÄ ESITTEITÄ KOHTEISTA www.kaari.fi Kaari Arkkitehdit projekteja PÄIVITETTY 20.01.2012 SISÄLLYSLUETTELO ARKKITEHTUURIKILPAILUT JA TUNNUSTUKSET

Lisätiedot

JOUNI SIROLA rakennusinsinööri 09.07.1969 HELSINKI. P. 020-759 8562 GSM: 0400-2000 94 Sähköposti: jouni.sirola@hssr.fi

JOUNI SIROLA rakennusinsinööri 09.07.1969 HELSINKI. P. 020-759 8562 GSM: 0400-2000 94 Sähköposti: jouni.sirola@hssr.fi HENKILÖREFERENSSI 1(13) JOUNI SIROLA rakennusinsinööri 09.07.1969 HELSINKI P. 020759 8562 GSM: 04002000 94 Sähköposti: jouni.sirola@hssr.fi KOULUTUS: KIELITAITO: JÄSENYYDET: NYKYINEN TOIMI: AIKAISEMMAT

Lisätiedot

HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI Liittyy hankesuunnitelmaan

HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI Liittyy hankesuunnitelmaan ROIHUVUOREN ALA-ASTE VUORENPEIKONTIE 7 00820 HELSINKI PERUSPARANNUS HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI 12.4.2013 Liittyy hankesuunnitelmaan 18.3.2010 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS Roihuvuoren ala-aste, perusparannushankkeen

Lisätiedot

LAUKAAN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA LAUKAAN PALOASEMA

LAUKAAN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA LAUKAAN PALOASEMA LAUKAAN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA 15.09.2015 LAUKAAN PALOASEMA LOPPURAPORTTI LAUKAAN PALOASEMAOPPURAPORTTI TARVESELVITYS JA TOTEUTUSTAPA Vanhat toimitilat ja niiden puutteet Pelastuslaitoksen hallinnassa

Lisätiedot

Ehnroosin koulukeskuksen purkaminen

Ehnroosin koulukeskuksen purkaminen Ehnroosin koulukeskuksen purkaminen Nordenskiöldintie 2, 04600 Mäntsälä ja rakennuttamispalvelut vakuutusyhtiö Pohjola sekä mahdollinen purku-urakoitsija Budjetti: tuotto (vakuutuskorvaus) 500 000, meno

Lisätiedot

LAUTTASAAREN ALA-ASTE MYLLYKALLIONTIE 3 TEKNINEN PERUSKORJAUS

LAUTTASAAREN ALA-ASTE MYLLYKALLIONTIE 3 TEKNINEN PERUSKORJAUS LAUTTASAAREN ALA-ASTE MYLLYKALLIONTIE 3 TEKNINEN PERUSKORJAUS HANKESUUNNITELMA 5.9.2013 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS Lauttasaaren ala-aste, vesikatteen uusiminen, hankesuunnitelma, 5.9.2013 2 TIIVISTELMÄ

Lisätiedot

Vihdin kirkonkylän Campus. Vihdin yhteiskoulun vanhan säilytettävän osan muutokset. dok no 2 G LVIAJ- rakennustapaselostus.

Vihdin kirkonkylän Campus. Vihdin yhteiskoulun vanhan säilytettävän osan muutokset. dok no 2 G LVIAJ- rakennustapaselostus. LVIAJ- rakennustapaselostus 28.4.2017 1(7) Vihdin kirkonkylän Campus Vihdin yhteiskoulun vanhan säilytettävän osan muutokset Vihti LVIAJ- rakennustapaselostus dok no 2 G0 002 28.4.2017 LVIAJ- rakennustapaselostus

Lisätiedot

AHOPLAN OY 15.12.2015 1/12

AHOPLAN OY 15.12.2015 1/12 AHOPLAN OY 15.12.2015 1/12 AHOPLAN OY Lämpö-, Vesi-, Ilmanvaihto- ja rakennusautomaation suunnittelutoimisto Perustettu 1982, henkilökunta 1-2 Kalliontie 18 85500 NIVALA REFERENSSILUETTELO (LVIA) AHOPLAN

Lisätiedot

Rakennushistoria- ja ympäristöselvitys

Rakennushistoria- ja ympäristöselvitys Parantolan päärakennus Ahvenistontieltä päin 1930-luvulla pian valmistumisensa jälkeen. Kuva Hämeenlinnan kaupunginmuseo. AHVENISTON ENTINEN KEUHKOTAUTIPARANTOLA Rakennushistoria- ja ympäristöselvitys

Lisätiedot

MM-Yritysrakentaja Oy. Jo vuodesta 1989 25 vuotta energistä rakentamista

MM-Yritysrakentaja Oy. Jo vuodesta 1989 25 vuotta energistä rakentamista MM-Yritysrakentaja Oy Jo vuodesta 1989 25 vuotta energistä rakentamista Yhteystiedot Toimisto MM-Yritysrakentaja Oy Tiilipojanlenkki 4 01720 Vantaa Puh. 010 328 4180 info@mmyr.fi etunimi.sukunimi@mmyr.fi

Lisätiedot

Rajamäen terveysasema, uudisrakennus , aloitus: 2016 käyttötalousvaikutus: /v

Rajamäen terveysasema, uudisrakennus , aloitus: 2016 käyttötalousvaikutus: /v Terveyspalvelut Tekla 11.8.2016 57, liite nro 2 (kokonaisbudjetti ja rakentamisen aloitus) Rajamäen terveysasema, uudisrakennus 3.250.000, aloitus: 2016 Laajuus 1.400 brm 2. Rakennustyöt alkoivat helmikuussa

Lisätiedot

Isännöintitodistuksen osana annettavan energiatodistuksen lähtötietolomake.

Isännöintitodistuksen osana annettavan energiatodistuksen lähtötietolomake. 1) Laskentakohteen perustiedot: Kohde (esim. asunto-osakeyhtiön nimi): Lähiosoite: Postitoimipaikka: Paikkakunta: Valmistumisvuosi: Rakennustunnus/tunnukset: Bruttopinta-ala (ks. ohjeet kohdasta 7): Rakennustyyppi

Lisätiedot

OTE REFERENSSILUETTELOSTA KOULUJA JA KURSSIKESKUKSIA. Tuomelan koulu Vantaa PT SSa IV-muutokset (vuonna 2010)

OTE REFERENSSILUETTELOSTA KOULUJA JA KURSSIKESKUKSIA. Tuomelan koulu Vantaa PT SSa IV-muutokset (vuonna 2010) 1/8 TALONRAKENNUKSEN SÄHKÖSUUNNITTELUKOHTEITA (luetteloon on otettu vain pieni osa suunnittelemistamme kohteista) Projekteista vastaavat henkilöt ilmenevät nimikirjain lyhenteestä. (Mauno Ahonen MA, Tero

Lisätiedot

Ammattitaitoista ja kokenutta sähkökonsultointityötä jo vuodesta 1975

Ammattitaitoista ja kokenutta sähkökonsultointityötä jo vuodesta 1975 YRITYS Ammattitaitoista ja kokenutta sähkökonsultointityötä jo vuodesta 1975 Vuonna 1975 perustettu sähköinsinööritoimisto Ahonen Oy on sähkö-, tele-, ja turvajärjestelmien konsultoinnin ja suunnittelun

Lisätiedot

Hankesuunnitelman liite 6 KUSTANNUSSELVITYS SIPOONLAHDEN KOULU SIPOO

Hankesuunnitelman liite 6 KUSTANNUSSELVITYS SIPOONLAHDEN KOULU SIPOO Hankesuunnitelman liite 6 KUSTANNUSSELVITYS SIPOONLAHDEN KOULU SIPOO 29.9.2016 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Dokumentin tiedot 2 Hankekuvaus 3 Lähtökohdat 3 Yhteenveto ja laskelmat 3 Erillishinnat

Lisätiedot

TYÖKOHDELUETTELO. Pitkänsillankatu 1-3 67100 Kokkola sähköposti etunimi.sukunimi@arkman.fi www.arkman.fi. Y-tunnus 1621382-8

TYÖKOHDELUETTELO. Pitkänsillankatu 1-3 67100 Kokkola sähköposti etunimi.sukunimi@arkman.fi www.arkman.fi. Y-tunnus 1621382-8 TYÖKOHDELUETTELO Arkman Arkkitehtuuri Oy puh 040 836 5040 / Jussi Mansikkamäki Pitkänsillankatu 1-3 67100 Kokkola sähköposti etunimi.sukunimi@arkman.fi www.arkman.fi Y-tunnus 1621382-8 2 17.06.2013 S I

Lisätiedot

RAKENNUTTAMISTEHTÄVÄT KOHDE TEHTÄVÄ VUOSI TILAAJA

RAKENNUTTAMISTEHTÄVÄT KOHDE TEHTÄVÄ VUOSI TILAAJA RAKENNUTTAMISTEHTÄVÄT KOHDE TEHTÄVÄ VUOSI TILAAJA Peruskorjaukset ja linjasaneeraukset: As Oy Satovalli, Kirkkonummi Linjasaneeraus 2014 Varma As Oy Unikkoketo, Vantaa Linjasaneeraus 2013-2014 As Oy Mikkolanpuisto,

Lisätiedot

Ruununmyllyn koulu. Hankesuunnitelma vaihe A:n pohjalta

Ruununmyllyn koulu. Hankesuunnitelma vaihe A:n pohjalta Ruununmyllyn koulu Hankesuunnitelma vaihe A:n pohjalta SIHY-lautakunnan iltakoulu 5.9.2018 Päätökset ja nykytilanne Sivistys- ja hyvinvointitoimialan ja lukiokoulutuksen palveluverkkopykälään Ruununmyllyn

Lisätiedot

ansiot: Valittu vuoden yritykseksi vuonna 1986

ansiot: Valittu vuoden yritykseksi vuonna 1986 perustettu: Vuonna 1977, osakeyhtiöksi v. 1996, nimenmuutos v. 2001, konserniksi v. 2010 omistus: hallituksen pj Simo Leinonen 50% toimitusjohtaja Mika Leinonen perheineen 50% toimipaikat: Kitee ja Tohmajärvi,

Lisätiedot

KOKONAISSUUNNITTELUPALVELUA

KOKONAISSUUNNITTELUPALVELUA Päivi Ihamäki rakennusarkkitehti Puh. (03) 475 2825 paivi.ihamaki@suunnittelutalo.com Toimiston palveluksessa vuodesta 1987 Vastuualueet: Toimii vastaavana suunnittelijana talonrakentamisen kohteissamme

Lisätiedot

perustettu: Vuonna 1977, osakeyhtiöksi v. 1996, nimenmuutos v. 2001, konserniksi v. 2010 omistus: hallituksen pj Simo Leinonen 68%

perustettu: Vuonna 1977, osakeyhtiöksi v. 1996, nimenmuutos v. 2001, konserniksi v. 2010 omistus: hallituksen pj Simo Leinonen 68% perustettu: Vuonna 1977, osakeyhtiöksi v. 1996, nimenmuutos v. 2001, konserniksi v. 2010 omistus: hallituksen pj Simo Leinonen 68% toimitusjohtaja Mika Leinonen perheineen 32% toimipaikat: Kitee ja Tohmajärvi,

Lisätiedot

REFERENSSIT 25.8.2015

REFERENSSIT 25.8.2015 1998 As Oy Virtain Kirkonseudun Nallela kerrostalon ulkopuolen korjaus suunnittelu rakennuttajapalvelu valvonta As Oy Vilppulan Haavikko uusi rivitalo suunnittelu rakennuttajapalvelu valvonta As Oy Kalettomanrinne

Lisätiedot

Rakennus Miilukangas Oy

Rakennus Miilukangas Oy Nro 283 voimassa 28.2.2017 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Rakennus Miilukangas Oy Y-tunnus 1106411-4 kotipaikka

Lisätiedot

PAIHOLAN SAIRAALA-ALUE

PAIHOLAN SAIRAALA-ALUE Dokumentti on tehty tulostettavaksi A4-kokoon kaksipuoleisena 30.9.2014 Arkkitehtitoimisto Torikka & Karttunen Tilaaja: Master Yhtiöt PAIHOLAN SAIRAALA-ALUE RAKENNUS- JA KULTTUURIHISTORIALLINEN SELVITYS

Lisätiedot

Talotekniikan elinkaarimallit ja konseptit

Talotekniikan elinkaarimallit ja konseptit Talotekniikan elinkaarimallit ja konseptit Teknillinen Korkeakoulu LVI-laboratorio CUBENet Talotekniikan tulevaisuuden elinkaaripalvelut TKK LVI-laboratorio TKK Rakentamistalous VTT Tuotteet ja tuotanto

Lisätiedot

Referenssikategoriat. LVI-Iinsinööritoimisto Vahvacon Oy / kuvat Samuli Råman

Referenssikategoriat. LVI-Iinsinööritoimisto Vahvacon Oy / kuvat Samuli Råman Referenssikategoriat 1. Toimisto- ja liikerakennukset Toimistokannassa on 2010-luvulla ollut jatkuvaa ylitarjontaa, joten trendinä on muuntaa toimistoja asunnoiksi. Taantuman vuosina kauppakeskuskten rakentaminen

Lisätiedot

Yritys Keski-Hämeen Rakennus Oy Y-tunnus kotipaikka Valkeakoski on mukana RALA-palautejärjestelmässä. Yritys on myöntänyt luvan yhteenvetora

Yritys Keski-Hämeen Rakennus Oy Y-tunnus kotipaikka Valkeakoski on mukana RALA-palautejärjestelmässä. Yritys on myöntänyt luvan yhteenvetora Nro 1822 voimassa 30.09.2018 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Keski-Hämeen Rakennus Oy Y-tunnus 0969473-1 kotipaikka

Lisätiedot

Teemme kaikkia teollisuuden ja kaupan toimitilakohteiden sähkö- ja LVIJA-töitä Suomessa ja Venäjällä. Kotimaassa tyypillisiä kohteitamme ovat koulut

Teemme kaikkia teollisuuden ja kaupan toimitilakohteiden sähkö- ja LVIJA-töitä Suomessa ja Venäjällä. Kotimaassa tyypillisiä kohteitamme ovat koulut Teemme kaikkia teollisuuden ja kaupan toimitilakohteiden sähkö- ja LVIJA-töitä Suomessa ja Venäjällä. Kotimaassa tyypillisiä kohteitamme ovat koulut ja sairaalat, toimisto- ja liiketilat sekä logistiikkarakennukset.

Lisätiedot

KUSTANNUSSELVITYS. LOVISA SSC Loviisa ruotsinkielinen koulukeskus LOVIISA

KUSTANNUSSELVITYS. LOVISA SSC Loviisa ruotsinkielinen koulukeskus LOVIISA KUSTANNUSSELVITYS LOVISA SSC Loviisa ruotsinkielinen koulukeskus LOVIISA 28.11.2016 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Dokumentin tiedot 2 Hankekuvaus 3 Lähtökohdat 3 Laskentaperusteet 4 Erillishinnat

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS. Naulakallion hoitokoti KASTELLI Naulakalliontie 11. TEKNINEN PERUSKORJAUS Hanke 8085203 16.4.2013

HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS. Naulakallion hoitokoti KASTELLI Naulakalliontie 11. TEKNINEN PERUSKORJAUS Hanke 8085203 16.4.2013 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS Naulakallion hoitokoti KASTELLI Naulakalliontie 11 TEKNINEN PERUSKORJAUS Hanke 8085203 16.4.2013 2 1 YHTEENVETO 1.1 Hankkeen perustiedot 1.2 Hankkeen tarpeellisuus 1.3 Laajuus

Lisätiedot

Tekninen toimi PÄIVÄKOTI NIKSULA HANKESUUNNITELMA

Tekninen toimi PÄIVÄKOTI NIKSULA HANKESUUNNITELMA Tekninen toimi PÄIVÄKOTI NIKSULA HANKESUUNNITELMA 27.5.2014 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ 3 2 PÄIVÄKODIN NYKYINEN TILANNE 3 2.1 TOIMINNAN MITOITUSPERUSTEET 4 3 KUNTALAISTEN TALO 4 3.1 AIEMMAT TARKASTELUT 5 3.2 PÄIVÄKODIN

Lisätiedot

JOUTSAN TERVEYSKESKUS VALTUUSTOSEMINAARI Kunnanhallitus Jari Lämsä, tekninen johtaja

JOUTSAN TERVEYSKESKUS VALTUUSTOSEMINAARI Kunnanhallitus Jari Lämsä, tekninen johtaja JOUTSAN TERVEYSKESKUS VALTUUSTOSEMINAARI 30.1.2017 Kunnanhallitus 6.2.2017 - Jari Lämsä, tekninen johtaja Valmisteluvaiheet - Valtuustoseminaari 30.1.2017 (Terveyskeskus) - Valtuusto 19.12.2016, TA2017,

Lisätiedot

Asuinkiinteistöjen hanke- ja peruskorjausten suunnittelukohteet

Asuinkiinteistöjen hanke- ja peruskorjausten suunnittelukohteet INSINÖÖRITOIMISTO TEKNOPLAN OY - Referenssiluettelo Asuinkiinteistöjen hanke- ja peruskorjausten suunnittelukohteet As. Oy Matinkatu 24 ja 28 - Espoo Rakennusvuosi 1974, kaksi taloa. Muoviviemäreiden pystylinjat

Lisätiedot

TOIMITILAA KAMPISSA ANTINKATU 1. Antinkatu 1, Helsinki

TOIMITILAA KAMPISSA ANTINKATU 1. Antinkatu 1, Helsinki TOIMITILAA KAMPISSA ANTINKATU 1 Antinkatu 1, 00100 Helsinki MIELENKIINTOINEN FUNKKISKIINTEISTÖ Rakennushistorialtaan mielenkiintoinen funkkiskiinteistö sijaitsee keskeisellä paikalla Kampissa ja tarjoaa

Lisätiedot

I n s i n ö ö r i t o i m i s t o P e l t o n e n REFERENSSEJÄ

I n s i n ö ö r i t o i m i s t o P e l t o n e n REFERENSSEJÄ ASUIN- JA MAJOITUSRAKENNUKSET Valvonta As.Oy Linnantie 3 5.kerrosta, 20 huoneistoa peruskorjaus Helsinki 1992 LV+valvonta K.Oy Finnsbacka IV 3+1 kerrosta, 46 huoneistoa peruskorjaus Kirkkonummi/ 1993 LV+valvonta

Lisätiedot

Aiempi käyttö: ed. vuodet yht.

Aiempi käyttö: ed. vuodet yht. Kaupungintalo joko vuosi- tai kokonaismr VUOSIMÄÄRÄRAHA KOKONAISMÄÄRÄRAHA 288 000 hyväksytty muutos hyväksytty TA2014 TA2017 Hankeen ajoitus taloussuunnitelmaan 2016-2018 2018-2019 kuvaus Kaupungintalon

Lisätiedot

ERÄITÄ MERKITTÄVIMPIÄ VUONNA 2005 TOTEUTETTUJA TOIMITUSKOHTEITAMME. TOIMITUSSISÄLTÖ - Kattoristikot, puutavarat, kattotiilet, levyt ja eristeet

ERÄITÄ MERKITTÄVIMPIÄ VUONNA 2005 TOTEUTETTUJA TOIMITUSKOHTEITAMME. TOIMITUSSISÄLTÖ - Kattoristikot, puutavarat, kattotiilet, levyt ja eristeet 1 / 5 (2005) ERÄITÄ MERKITTÄVIMPIÄ VUONNA 2005 TOTEUTETTUJA TOIMITUSKOHTEITAMME Mesopotania Yläne - Kattoristikot, puutavarat, kattotiilet, levyt ja eristeet TILAAJA: Loimaan Tasoiteurakointi Nieminen

Lisätiedot