Hyötyä nimisuojajärjestelmästä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hyötyä nimisuojajärjestelmästä"

Transkriptio

1 HELSINGIN YLIOPISTO RURALIA-INSTITUUTTI Hyötyä nimisuojajärjestelmästä Marjo Särkkä-Tirkkonen Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti KANSALLISEN RUOKAKETJUN KEHITTÄMINEN 1

2 Eurooppalainen nimisuojajärjestelmä Alunperin luotu viineille ja alkoholijuomille v laajentui koskemaan myös maataloustuotteita ja elintarvikkeita Tällä hetkellä suojattu yht. noin 3400 tuotetta Viinejä 1750 Väkeviä alkoholijuomia 350 Maustettuja viinituotteita 5 Maataloustuotteita ja elintarvikkeita yli

3 HELSINGIN YLIOPISTO RURALIA-INSTITUUTTI Kuluttajille kerrotaan suojauksesta merkeillä: 3

4 Mille nimisuojaa voi hakea? Nimelle Oltava kaupallisessa käytössä ja kielenkäytössä tarkoittamaan kyseistä tuotetta jo ennen hakemuksen tekemistä Nimen aiempi ja nykyinen käyttö on osoitettava konkreettisin esimerkein, kuten tuotteen markkinointimateriaalin avulla. Nimiä, joilla tuotetta kuvataan yleisesti ja jotka eivät viittaa suoraan juuri kyseiseen tuotteeseen, ei hyväksytä. ATP-suojan voi hakea Tuotantotavalle (vrt. Jamon serrano, Haymilk) Reseptille (vrt. Karjalanpiirakka, Mozzarella) Tuotantotavalle tai reseptille oltava kuitenkin nimi Hakuprosessi vie n. 3-4 vuotta Perustelujen kokoaminen ja hakemuksen laatiminen (70 %) Vastaväitemenettely kansallisella ja Eu-tasolla (20 %) Yhtenäisen asiakirjan kääntäminen kaikille EU-kielille (10 %)

5 Ero tavaramerkkiin verrattuna Tavaramerkki Tennistä Vaatii yksilön/yrityksen hakijaksi EU:n nimisuoja Jalkapalloa Vaatii joukkueen eli tuottajaryhmän tai osuuskunnan tms. hakijaksi Pakottaa verkostoitumaan 5

6 Suomalaisella marja- ja hedelmäliköörillä ja vodkalla on ollut nimisuoja v. 1995! (Väkevät alkoholijuomat, asetus 110/2008) " Suomalainen Marja-/Hedelmälikööri, Finsk Bär- /Fruktlikör tai Finnish Berry-/Fruit Liqueur" Nimitystä Suomalainen Marja-/Hedelmälikööri, Finsk Bär-/Fruktlikör tai Finnish Berry-/Fruit Liqueur voidaan käyttää vain sellaisesta alkoholijuomasta, joka on valmistettu suomalaisista marjoista ja hedelmistä kuten suomuuraimesta, mesimarjasta, karpalosta, puolukasta, tyrnimarjasta, omenasta tai päärynästä sekä etyylialkoholista ja sokerista ja joka on valmistettu Suomessa. Alkoholipitoisuus vähintään 15 tilavuus- % Sokeria vähintään 100 g/l Pullotus voi tapahtua muualla kuin Suomessa ja etyylialkoholi voi tulla muualta kuin Suomesta

7 "Suomalainen vodka/finsk vodka/vodka of Finland Nimitystä voidaan käyttää alkoholijuomasta, jonka raaka-aineina on käytetty suomalaista viljaa tai perunaa ja suomalaista pohja- tai lähdevettä. Etyylialkoholipitoisuus vähintään 37,5 tilavuus-% Nimitys mahdollinen myös maustetuksi vodkaksi luokitelluissa tuotteissa Pullotus voi tapahtua muualla kuin Suomessa

8 Suomalaiset nimisuojatuotteet Muut EU-maat, esim. tällä hetkellä: Lapin Puikula (SAN) Lapin Poron liha (SAN) Parmigiano Reggiano Feta Prosciutto di Parma Roquefort Mozzarella di Bufala Campana Lapin Poron kuivaliha (SAN) Lapin Poron kylmäsavuliha (SAN) Kitkan viisas (SAN) Scottish Wild Salmon Schwarzwälder Schinken Kainuun rönttönen (SMM) Puruveden muikku (SMM) Mozzarella Haymilk Karjalanpiirakka (APT) Sahti (APT) Kalakukko (APT) 8

9 Samaa perhettä HELSINGIN YLIOPISTO RURALIA-INSTITUUTTI Suomalainen marja- ja hedelmälikööri /Finsk bär/fruktlikör, Finnish Berry/Fruit liqueur Suomalainen vodka/finsk vodka/vodka of Finland Cognac Scotch whisky Champagne Port 9

10 Mitä hyötyä nimisuojauksesta? Tuottajille/yrityksille Lisäarvoa tuotteelle/korkeampi hinta Suojaa epäreilulta kilpailulta ja nimen väärinkäytöltä Keino erilaistaa tuote Madaltaa kynnystä päästä kansainvälisiin verkostoihin

11 Mitä hyötyä nimisuojauksesta? Kuluttajille Yksityiskohtaista tietoa tuotteen alkuperästä ja laadusta Kuvaukset käännetään kaikille EU-kielille ->kuluttajalla mahdollisuus perehtyä tuotteen kuvaukseen omalla äidinkielellä Nimisuojatuotteita koskeva valvontavaatimus takaa aitouden ja tuoteturvallisuuden Monipuolistaa tuotetarjontaa Parantaa jäljitettävyyttä

12 Mitä hyötyä nimisuojauksesta? EU:lle/Suomelle/maakunnalle/alueelle Hidastaa väestökatoa maaseutualueilta, kehittää aluetaloutta ja on vahvasti kytköksissä mm. matkailuun (ruokamatkailu) Edistää kestävän kehityksen periaatteita Monipuolistaa/säilyttää monimuotoista elintarviketuotantoa Edistää EU:n profiloitumista laatuelintarvikkeiden tuottajaalueena globaaleilla elintarvikemarkkinoilla

13 Miten käytännössä merkkiä voi käyttää? Merkin käytön lähtökohta, että KULUTTAJAA EI SAA JOHTAA HARHAAN! Nimisuojatun tuotteen etiketissä

14 Miten käytännössä merkkiä voi käyttää? Kun ainesosana toisessa tuotteessa

15 Miten käytännössä merkkiä voi käyttää? Kun ravintola-/menuannos, tai raaka-aineena ravintola- /menuannoksessa tai esim. drinkissä

16 HELSINGIN YLIOPISTO RURALIA-INSTITUUTTI Yhteystietoja, lähteitä Valvira: Timo Rokka, Mavi: Piritta Sokura, MMM: Petri Koskela, myös Tietoa nimisuojatuotteiden valmistajista: Viinit/E-Bacchus-tietokanta: E-SPIRITS-DRINKS-tietokanta: Maataloustuotteita ja elintarvikkeita koskeva DOOR-tietokanta: INAO/Ranska: Arnaud Faugas 16

17

NIMISUOJALLA BISNESTÄ VIENTIMARKKINOILLA

NIMISUOJALLA BISNESTÄ VIENTIMARKKINOILLA NIMISUOJALLA BISNESTÄ VIENTIMARKKINOILLA MARJO SÄRKKÄ-TIRKKONEN HELSINGIN YLIOPISTO, RURALIA-INSTITUUTTI ARKTISUUS ELINTARVIKEVIENNIN MAHDOLLISUUTENA 16.11.2016, MIKAELI, MIKKELI EU HALUAA PROFILOITUA

Lisätiedot

Voiko elintarviketeollisuus hyötyä nimisuojasta?

Voiko elintarviketeollisuus hyötyä nimisuojasta? Voiko elintarviketeollisuus hyötyä nimisuojasta? Marjo Särkkä-Tirkkonen Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti Elintarvikepäivä, 5.5.2015 1 Eu:n nimisuojajärjestelmä HELSINGIN YLIOPISTO Kansainvälinen

Lisätiedot

EU:n nimisuojan hakeminen elintarvikkeille ja nimisuojan kaupallinen hyödyntäminen

EU:n nimisuojan hakeminen elintarvikkeille ja nimisuojan kaupallinen hyödyntäminen HELSINGIN YLIOPISTO EU:n nimisuojan hakeminen elintarvikkeille ja nimisuojan kaupallinen hyödyntäminen Marjo Särkkä-Tirkkonen Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti Food from Finland verkostoitumisilta,

Lisätiedot

EU:N NIMISUOJAJÄRJESTELMÄ ALUEELLISTA IDENTITEETTIÄ RAKENTAMASSA

EU:N NIMISUOJAJÄRJESTELMÄ ALUEELLISTA IDENTITEETTIÄ RAKENTAMASSA EU:N NIMISUOJAJÄRJESTELMÄ ALUEELLISTA IDENTITEETTIÄ RAKENTAMASSA Marjo Särkkä-Tirkkonen HY/Ruralia-instituutti 7.3.2014, Kouvola Taustatietoa nimisuojajärjestelmästä Slow Food, Ark of Taste ja Presidia

Lisätiedot

EU:N NIMISUOJAJÄRJESTELMÄ JA SEN MAHDOLLISUUDET

EU:N NIMISUOJAJÄRJESTELMÄ JA SEN MAHDOLLISUUDET EU:N NIMISUOJAJÄRJESTELMÄ JA SEN MAHDOLLISUUDET Marjo Särkkä-Tirkkonen HY/Ruralia-instituutti Suomen lehmästä EU-nimisuojattu brändi, Ahlmanin koulu 7.6.2013, Tampere Taustatietoa nimisuojajärjestelmästä

Lisätiedot

Nimisuojausta Suomessa ja Euroopassa 26.11.2013, Helsinki. Marjo Särkkä-Tirkkonen, ETM, marjo.sarkka-tirkkonen@helsinki.fi HY/Ruralia-instituutti

Nimisuojausta Suomessa ja Euroopassa 26.11.2013, Helsinki. Marjo Särkkä-Tirkkonen, ETM, marjo.sarkka-tirkkonen@helsinki.fi HY/Ruralia-instituutti Nimisuojausta Suomessa ja Euroopassa 26.11.2013, Helsinki Marjo Särkkä-Tirkkonen, ETM, marjo.sarkka-tirkkonen@helsinki.fi HY/Ruralia-instituutti Maataloustuotteet ja elintarvikkeet Suomalaiset tuotteet:

Lisätiedot

Nimisuojajärjestelmän kuvaus

Nimisuojajärjestelmän kuvaus Esittelijä Mika Varjonen Sivu/sivut 1 / 7 ELINTARVIKKEIDEN NIMISUOJAN VALVONTAOHJE Nimisuojajärjestelmän kuvaus Maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden nimisuojajärjestelmä on ollut Euroopan yhteisön laajuisena

Lisätiedot

Suomalaisen kaurabrändin vahvistaminen

Suomalaisen kaurabrändin vahvistaminen Suomalaisen kaurabrändin vahvistaminen EU:n nimisuojan haku 26.3.2019 Päivi Tähtinen 1 1.Mikä on nimisuoja 2.Miksi nimisuojaa haetaan 3.Suomalaisen kauran eroavaisuudet 4.Miten nimisuojaa käytetään Asiat

Lisätiedot

Elintarvikkeiden nimisuojan valvontaohje

Elintarvikkeiden nimisuojan valvontaohje Esittelijä Tytti Itkonen Sivu/sivut 1 / 7 Nimisuojajärjestelmän kuvaus Maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden nimisuojajärjestelmä on ollut Euroopan yhteisön laajuisena voimassa vuodesta 1993. Järjestelmän

Lisätiedot

Nimisuojajärjestelmän kuvaus

Nimisuojajärjestelmän kuvaus Esittelijä Mika Varjonen Sivu/sivut 1 / 8 ELINTARVIKKEIDEN NIMISUOJAN VALVONTAOHJE Nimisuojajärjestelmän kuvaus Maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden nimisuojajärjestelmä on ollut Euroopan yhteisön laajuisena

Lisätiedot

NIMISUOJAJÄRJESTELMÄ MISTÄ SIINÄ ON KYSE?

NIMISUOJAJÄRJESTELMÄ MISTÄ SIINÄ ON KYSE? NIMISUOJAJÄRJESTELMÄ MISTÄ SIINÄ ON KYSE? MAIJA HEINONEN MMM/MAO/MARKKINAPOLITIIKKAYKSIKKÖ 13.6.2012 1 KYSE ON EUROOPAN UNIONIN LAATUJÄRJESTELMISTÄ, JOISSA MAATALOUSTUOTTEEN TAI ELINTARVIKKEEN LAATU LIITTYY

Lisätiedot

Italialaisilla on Parman kinkku suomalaisilla Saunapalvikinkku Markku Niemistö, Lihateollisuuden tutkimuskeskus, Suojattu alkuperänimitys

Italialaisilla on Parman kinkku suomalaisilla Saunapalvikinkku Markku Niemistö, Lihateollisuuden tutkimuskeskus, Suojattu alkuperänimitys Italialaisilla on Parman kinkku suomalaisilla Saunapalvikinkku Markku Niemistö, Lihateollisuuden tutkimuskeskus, 26.11.2013 Suojattu alkuperänimitys (SAN) ja suojattu maantieteellinen merkintä (SMM) rajaavat

Lisätiedot

NIMISUOJA ON HELPPO TAPA LISÄTÄ MYYNTIÄ! MARJO SÄRKKÄ-TIRKKONEN HELSINGIN YLIOPISTO, RURALIA-INSTITUUTTI

NIMISUOJA ON HELPPO TAPA LISÄTÄ MYYNTIÄ! MARJO SÄRKKÄ-TIRKKONEN HELSINGIN YLIOPISTO, RURALIA-INSTITUUTTI NIMISUOJA ON HELPPO TAPA LISÄTÄ MYYNTIÄ! MARJO SÄRKKÄ-TIRKKONEN HELSINGIN YLIOPISTO, RURALIA-INSTITUUTTI JYVÄSKYLÄ, 21.5.2019 SISÄLTÖ LAADUSTA JA PAIKALLISUUDESTA NIMISUOJAJÄRJESTELMÄSTÄ NIMISUOJASTA JA

Lisätiedot

KEHITTÄMISSUUNNITELMA VUOSILLE NIMISUOJAJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖNOTON LAAJENTAMISEKSI SUOMESSA

KEHITTÄMISSUUNNITELMA VUOSILLE NIMISUOJAJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖNOTON LAAJENTAMISEKSI SUOMESSA MMM 10.7.2018 KEHITTÄMISSUUNNITELMA VUOSILLE 2018-2025 NIMISUOJAJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖNOTON LAAJENTAMISEKSI SUOMESSA Tämän kehittämissuunnitelman tavoitteena on aktivoida suomalaisia tuottajia, elintarvikeyrityksiä

Lisätiedot

Jos tuotteellasi on tarina, se kannattaa kertoa koko Euroopalle!

Jos tuotteellasi on tarina, se kannattaa kertoa koko Euroopalle! Jos tuotteellasi on tarina, se kannattaa kertoa koko Euroopalle! Lapin Poron liha Tiedotustilaisuus 8.5.2009 Taustaa nimisuojajärjestelmälle Maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden nimisuojajärjestelmä

Lisätiedot

NIMISUOJAUKSEN TAVOITTEET

NIMISUOJAUKSEN TAVOITTEET o o NIMISUOJAUKSEN TAVOITTEET Maataloustuotannon monipuolistaminen erityisesti syrjäisillä alueilla. Sellaisten maataloustuotteiden tuotannon edistäminen, joista saa paremman hinnan kuin tavanomaisesta

Lisätiedot

Suomalaisen marja- ja hedelmäliköörin nykytila ja tuotanto Suomessa. Sanna Lento, Hämeen ammattikorkeakoulu

Suomalaisen marja- ja hedelmäliköörin nykytila ja tuotanto Suomessa. Sanna Lento, Hämeen ammattikorkeakoulu Suomalaisen marja- ja hedelmäliköörin nykytila ja tuotanto Suomessa Sanna Lento, Hämeen ammattikorkeakoulu 7.6.2016 Nimisuojasta kilpailukykyä? Maa- ja metsätalousministeriön ja kahdeksan organisaation

Lisätiedot

Tislatun alkoholijuoman vakiintuneen maantieteellisen merkinnän toimittaminen

Tislatun alkoholijuoman vakiintuneen maantieteellisen merkinnän toimittaminen Tislatun alkoholijuoman vakiintuneen maantieteellisen merkinnän toimittaminen Luonnos - Viimeksi tallentanut 22/11/2016 12:30 käyttäjä null I. TEKNINEN ASIAKIRJA 1.Nimi ja tyyppi a. Rekisteröitävä nimi

Lisätiedot

Jos tuotteellasi on tarina, se kannattaa kertoa koko Euroopalle!

Jos tuotteellasi on tarina, se kannattaa kertoa koko Euroopalle! Jos tuotteellasi on tarina, se kannattaa kertoa koko Euroopalle! Lapin Poron kuivaliha Taustaa nimisuojajärjestelmälle Maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden nimisuojajärjestelmä on ollut Euroopan yhteisön

Lisätiedot

EU:n panostukset nimisuojaukseen

EU:n panostukset nimisuojaukseen EU:n panostukset nimisuojaukseen Anna-Leena Miettinen Ruokaosasto/Markkinayksikkö 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ EU-nimisuojalainsäädäntö EU-osarahoitteinen menekinedistäminen EU-maaseudun kehittäminen EU-vapaakauppasopimukset

Lisätiedot

LOPPURAPORTTI

LOPPURAPORTTI LOPPURAPORTTI 1.1.2015 31.12.2016 NIMISUOJASTA KILPAILUKYKYÄ Marjo Särkkä-Tirkkonen Mervi Louhivaara Minna Junttila Sanna Lento Matti Särkelä Johanna Rinnekari Janne Turunen Päivi Tähtinen SISÄLTÖ 1. Johdanto.

Lisätiedot

Luonnontuotteista ruokamatkailuun vetovoimaa ja nimisuojatuotteita? Mirja Pummila, elintarvike- ja yritysasiantuntija

Luonnontuotteista ruokamatkailuun vetovoimaa ja nimisuojatuotteita? Mirja Pummila, elintarvike- ja yritysasiantuntija Luonnontuotteista ruokamatkailuun vetovoimaa ja nimisuojatuotteita? Mirja Pummila, elintarvike- ja yritysasiantuntija MAA- JA KOTITALOUSNAISET Juuret maalla Ruokamatkailu Ruokamatkailu on kansainvälinen

Lisätiedot

Transmission of an established geographical indication of spirit drinks

Transmission of an established geographical indication of spirit drinks Transmission of an established geographical indication of spirit drinks I. TEKNINEN ASIAKIRJA 1.Nimi ja tyyppi a. Rekisteröitävä nimi / rekisteröitävät nimet Suomalainen Vodka (fi) Finsk Vodka (sv) Vodka

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.8.2016 COM(2016) 523 final 2016/0252 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Islannin välisen maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden maantieteellisten merkintöjen

Lisätiedot

ELINTARVIKKEEN NIMEÄMINEN. Pakkausmerkintäseminaari 30.5.2013

ELINTARVIKKEEN NIMEÄMINEN. Pakkausmerkintäseminaari 30.5.2013 ELINTARVIKKEEN NIMEÄMINEN Pakkausmerkintäseminaari 30.5.2013 1 ELINTARVIKKEEN NIMI Kuluttajan kannalta tärkeimpiä merkintöjä elintarvikepakkauksessa / esitteessä / tms. Sijaitsee yleensä pakkauksen pääasiallisella

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. syyskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. syyskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. syyskuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0238 (NLE) 12525/17 ADD 4 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 25. syyskuuta 2017 Vastaanottaja: COEST 240 CFSP/PESC

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.8.2016 COM(2016) 524 final 2016/0251 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Islannin välisen maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden maantieteellisten merkintöjen

Lisätiedot

Joustavuus Eviran joustavuushanke

Joustavuus Eviran joustavuushanke Joustavuus Eviran joustavuushanke Ylitarkastaja Carmela Hellsten Esityksen sisältö Komission ohjeet Hygieniapaketin mahdollistamat joustot Joustot kansallisessa lainsäädännössä Joustot Eviran ohjeissa

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi elintarvikelain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan elintarvikelakia muutettavaksi. Lakiin lisättäisiin Euroopan unionin lainsäädäntöön perustuvan nimisuojajärjestelmän

Lisätiedot

Elintarvikelainsäädännön joustavuus

Elintarvikelainsäädännön joustavuus Elintarvikelainsäädännön joustavuus Tuuli Koskimies Webinaari 3.9.2018 Yhteistyössä: Eviran ja HY:n Elintarvikelainsäädännön joustavuuden mahdollisuudet -hanke, Eviran Pk-yritysten neuvontahanke sekä Lähiruoan

Lisätiedot

EU:n nimisuojajärjestelmän hyödyntäminen Suomessa

EU:n nimisuojajärjestelmän hyödyntäminen Suomessa Helsingin yliopisto Maatalous- metsätieteellinen tiedekunta Taloustieteen laitos Mona Turpeinen EU:n nimisuojajärjestelmän hyödyntäminen Suomessa Elintarvike-ekonomia Pro gradu EE 325 Helsinki 2011 HELSINGIN

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D038011/03 Liite 1.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D038011/03 Liite 1. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. maaliskuuta 2015 (OR. en) 7159/15 ADD 1 DENLEG 36 AGRI 120 SAN 69 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 11. maaliskuuta 2015 Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

Mitä kaikkea elintarvikkeen pakkaus kertoo?

Mitä kaikkea elintarvikkeen pakkaus kertoo? Mitä kaikkea elintarvikkeen pakkaus kertoo? SELKOESITE 1 Sisällys Mitä pakkaus kertoo... 3 Elintarvikkeen nimi... 4 Mistä elintarvike on valmistettu... 5 Päiväysmerkinnät... 7 Mistä elintarvike on peräisin...

Lisätiedot

Jos tuotteellasi on tarina, se kannattaa kertoa koko Euroopalle!

Jos tuotteellasi on tarina, se kannattaa kertoa koko Euroopalle! Jos tuotteellasi on tarina, se kannattaa kertoa koko Euroopalle! Lapin Poron liha Lapin Poron kuivaliha Lapin Poron kylmäsavuliha Matti Särkelä, HML 13.6.2012 Lapin Poron haut historia 1/6 1997 Ensimmäinen

Lisätiedot

Nimisuojilla nostetta ruokamatkailuun! EU:n nimisuojajärjestelmän hyödyntäminen Suomen ruokamatkailun edistämiseksi. Iina Laine

Nimisuojilla nostetta ruokamatkailuun! EU:n nimisuojajärjestelmän hyödyntäminen Suomen ruokamatkailun edistämiseksi. Iina Laine Nimisuojilla nostetta ruokamatkailuun! EU:n nimisuojajärjestelmän hyödyntäminen Suomen ruokamatkailun edistämiseksi Iina Laine Opinnäytetyö Hotelli- ja ravintola-alan koulutusohjelma 2013 Tiivistelmä Hotelli-

Lisätiedot

Kasvinsuojeluainejäämät tavanomaisissa ja luomuelintarvikkeissa

Kasvinsuojeluainejäämät tavanomaisissa ja luomuelintarvikkeissa Kasvinsuojeluainejäämät tavanomaisissa ja luomuelintarvikkeissa Sanna Viljakainen Ylitarkastaja, TkT Tuoteturvallisuusyksikkö Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Kasvinsuojeluaineiden käyttö Käytetään

Lisätiedot

SEK(2010) 1525 lopull. KOM(2010) 733 lopull. KOMISSION YKSIKÖIDEN VALMISTELUASIAKIRJA

SEK(2010) 1525 lopull. KOM(2010) 733 lopull. KOMISSION YKSIKÖIDEN VALMISTELUASIAKIRJA EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.12.2010 SEK(2010) 1524 lopullinen C7-0423/10 PART.1 SEK(2010) 1525 lopull. KOM(2010) 733 lopull. KOMISSION YKSIKÖIDEN VALMISTELUASIAKIRJA TIIVISTELMÄ MAANTIETEELLISIÄ MERKINTÖJÄ

Lisätiedot

Esimerkkejä Britanniasta hyötyjä ja haasteita? Eiren Tuusjärvi, erikoistutkija Ravitsemus ja kuluttajatutkimus

Esimerkkejä Britanniasta hyötyjä ja haasteita? Eiren Tuusjärvi, erikoistutkija Ravitsemus ja kuluttajatutkimus Esimerkkejä Britanniasta hyötyjä ja haasteita? Eiren Tuusjärvi, erikoistutkija Ravitsemus ja kuluttajatutkimus Nimisuojausta Suomessa ja Euroopassa. Nimisuojatuotteet alueellista identiteettiä rakentamassa

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.5.2018 C(2018) 3120 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 28.5.2018, elintarviketietojen antamisesta kuluttajille annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen

Lisätiedot

Rehujen pakkausmerkinnät. Salonpää, Hietanen, Anttila, Mattila Rovaniemen ammattikorkeakoulu

Rehujen pakkausmerkinnät. Salonpää, Hietanen, Anttila, Mattila Rovaniemen ammattikorkeakoulu Rehujen pakkausmerkinnät Salonpää, Hietanen, Anttila, Mattila Rovaniemen ammattikorkeakoulu Määritelmiä Merkinnöillä tarkoitetaan rehuun liittyviä ja siihen viittaavia tai sen mukana olevia mainintoja,

Lisätiedot

Ruokaväärennökset ja luomun luotettavuus

Ruokaväärennökset ja luomun luotettavuus Ruokaväärennökset ja luomun luotettavuus Marjo Särkkä-Tirkkonen Erikoissuunnittelija, ETM Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti marjo.sarkka-tirkkonen@helsinki.fi @Marjo_ST p. 044-5906849 Fast methods

Lisätiedot

Lähiruoka tuo leivän moneen hämäläispöytään

Lähiruoka tuo leivän moneen hämäläispöytään Lähiruoka tuo leivän moneen hämäläispöytään Lähde: HY Ruralia-instituutti; Ruokatuotannon aluetaloudellisen vaikuttavuuden selvitys Hämeessä, 2012 MTK Häme Ohjelmapäällikkö Päivi Rönni Lähiruoka on.. MTK:n

Lisätiedot

17.2.2016 1 (7) vähintään 50000 pulloa; pullojen lukumäärä ilmoitettava

17.2.2016 1 (7) vähintään 50000 pulloa; pullojen lukumäärä ilmoitettava 17.2.2016 1 (7) GLÖGIT Alkuperämaa ei määrätty; ilmoitettava Viiniglögi KW160205 viiniglögi täydentävä punaviiniglögi vähittäismyyntihinta enintään 7,99 euroa vähintään 100000 pulloa; pullojen lukumäärä

Lisätiedot

Laki. makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien valmisteverosta annetun lain muuttamisesta

Laki. makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien valmisteverosta annetun lain muuttamisesta Laki makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien valmisteverosta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien valmisteverosta annetun lain (1127/2010)

Lisätiedot

Ann Louise Erlund ProjektijohtajaYrkeshögskolan Novia. StiftelsenFinlandssvenskaJordfondensr.

Ann Louise Erlund ProjektijohtajaYrkeshögskolan Novia. StiftelsenFinlandssvenskaJordfondensr. Ann Louise Erlund ProjektijohtajaYrkeshögskolan Novia StiftelsenFinlandssvenskaJordfondensr. Rannikon Ruoka Ruoka-artesaanit ovat uusi kasvava ammattikunta pohjoismaissa. Artesaaniruoan jatkojalostuksessa

Lisätiedot

Uuselintarvikkeet. Terveys ja elintarviketurvallisuus

Uuselintarvikkeet. Terveys ja elintarviketurvallisuus Uuselintarvikkeet Terveys ja elintarviketurvallisuus Johdanto Uuselintarvikkeiksi kutsuta an elintarvikkeita tai elintarvikkeiden ainesosia, joita on käytetty Euroopan unionissa (EU) vain vähän tai ei

Lisätiedot

EU:n nimisuojajärjestelmä tutuksi -hankkeen tuloksia ja listaa potentiaalisista tuotteista Suomessa eri alueilla

EU:n nimisuojajärjestelmä tutuksi -hankkeen tuloksia ja listaa potentiaalisista tuotteista Suomessa eri alueilla EU:n nimisuojajärjestelmä tutuksi -hankkeen tuloksia ja listaa potentiaalisista tuotteista Suomessa eri alueilla Marjo Särkkä-Tirkkonen, ETM Helsingin yliopisto/ Ruralia-instituutti, Mikkeli marjo.sarkka-tirkkonen@helsinki.fi

Lisätiedot

PIKAOPAS KULUTTAJALLE

PIKAOPAS KULUTTAJALLE PIKAOPAS KULUTTAJALLE Tiedätkö, mistä ruokasi tulee? Suomessa syötävästä ruuasta noin 80 % on Suomessa valmistettua. Noin 65 % ruokamme raaka-aineesta on suomalaista. Elintarviketuotanto on maailmanlaajuista.

Lisätiedot

Alkoholijuomien tukkuhinnat lokakuussa 2015

Alkoholijuomien tukkuhinnat lokakuussa 2015 Talous ja ympäristötilastot Alkoholijuomien tukkuhinnat lokakuussa 2015 Marraskuu 2015 Tilastokeskus: 00022 Tilastokeskus 029 551 1000 Toimeksiantaja: Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry 2 Alkoholijuomien

Lisätiedot

Marja- ja hedelmävalmisteiden koostumus ja pakkausmerkinnät ohje valvojille ja toimijoille

Marja- ja hedelmävalmisteiden koostumus ja pakkausmerkinnät ohje valvojille ja toimijoille Esittelijä Tytti Itkonen Sivu/sivut 1 / 9 Marja- ja hedelmävalmisteiden koostumus ja pakkausmerkinnät ohje valvojille ja toimijoille Osa 2: Täysmehut, nektarit ja mehut Hedelmätäysmehuista ja tietyistä

Lisätiedot

PUBLIC. Brysel,2.kesäkuuta2014 (OR.en) EUROOPANUNIONIN NEUVOSTO. 9827/14 Toimielintenvälinenasia: 2014/0086(NLE) LIMITE COEST169 PESC511 JAI319 WTO168

PUBLIC. Brysel,2.kesäkuuta2014 (OR.en) EUROOPANUNIONIN NEUVOSTO. 9827/14 Toimielintenvälinenasia: 2014/0086(NLE) LIMITE COEST169 PESC511 JAI319 WTO168 ConseilUE EUROOPANUNIONIN NEUVOSTO Brysel,2.kesäkuuta2014 (OR.en) 9827/14 Toimielintenvälinenasia: 2014/0086(NLE) LIMITE PUBLIC COEST169 PESC511 JAI319 WTO168 SÄÄDÖKSETJA MUUTVÄLINEET Asia: NEUVOSTONPÄÄTÖSEuroopanunionin,Euroopanatomienergiayhteisön

Lisätiedot

Elintarvikkeiden alkuperämerkinnät

Elintarvikkeiden alkuperämerkinnät Elintarvikkeiden alkuperämerkinnät Pakkausmerkintäseminaari 30.5.2013, Helsinki Lainsäädäntöneuvos Anne Haikonen Maa- ja metsätalousministeriö voimassa oleva lainsäädäntö ja Eviran ohjeet alkuperämaa tai

Lisätiedot

Alkutuotannon tuotteiden jatkojalostus ja suoramyynti. Monialayrittäjyys maaseudulla 6.3.2013

Alkutuotannon tuotteiden jatkojalostus ja suoramyynti. Monialayrittäjyys maaseudulla 6.3.2013 Alkutuotannon tuotteiden jatkojalostus ja suoramyynti Monialayrittäjyys maaseudulla 6.3.2013 Alkutuotannon suoramyynti = Alkutuotannon toimijoiden harjoittama omien alkutuotannon tuotteiden myynti Ei vaadi

Lisätiedot

Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin. Toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä.

Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin. Toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. 2008R0110 FI 07.02.2014 005.001 1 Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin. Toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. B EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o 110/2008, annettu

Lisätiedot

22 RYHMÄ JUOMAT, ETYYLIALKOHOLI (ETANOLI) JA ETIKKA

22 RYHMÄ JUOMAT, ETYYLIALKOHOLI (ETANOLI) JA ETIKKA 22 RYHMÄ JUOMAT, ETYYLIALKOHOLI (ETANOLI) JA ETIKKA Huomautuksia 1. Tähän ryhmään eivät kuulu: a) tässä ryhmässä mainitut tuotteet (muut kuin nimikkeeseen 2209 kuuluvat), jotka on valmistettu ruoanlaittoa

Lisätiedot

Luonnontuotteet vientivaltteina & Luonnonyrttioppaan esittely. FT Anni Koskela Arktiset Aromit ry

Luonnontuotteet vientivaltteina & Luonnonyrttioppaan esittely. FT Anni Koskela Arktiset Aromit ry Luonnontuotteet vientivaltteina & Luonnonyrttioppaan esittely FT Anni Koskela Arktiset Aromit ry Arktiset Aromit ry Luonnontuotealan valtakunnallinen toimialajärjestö, perustettu v. 1993 Tavoitteena edistää

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO TERVEYDEN JA ELINTARVIKETURVALLISUUDEN PÄÄOSASTO

EUROOPAN KOMISSIO TERVEYDEN JA ELINTARVIKETURVALLISUUDEN PÄÄOSASTO Ref. Ares(2016)2131256-04/05/2016 EUROOPAN KOMISSIO TERVEYDEN JA ELINTARVIKETURVALLISUUDEN PÄÄOSASTO Linja F Terveys- ja elintarviketarkastukset ja analysointi DG(SANTE) 2015-7412 - MR LOPULLINEN TARKASTUSRAPORTTI

Lisätiedot

Mitä tapahtuisi jos Alkon vähittäismyyntimonopoli purettaisiin?

Mitä tapahtuisi jos Alkon vähittäismyyntimonopoli purettaisiin? Mitä tapahtuisi jos Alkon vähittäismyyntimonopoli purettaisiin? Esa Österberg Johtava asiantuntija, Alkoholi ja huumeet yksikkö, Päihteet ja riippuvuus osasto Alkoholin kokonaiskulutus Suomessa vuosina

Lisätiedot

Elintarvikkeiden suoramyynti lainsäädäntö ja omavalvonta

Elintarvikkeiden suoramyynti lainsäädäntö ja omavalvonta Elintarvikkeiden suoramyynti lainsäädäntö ja omavalvonta Huomisen Osaajat hanke KASVUA HÄMEESSÄ HUOMISEN HÄMÄLÄINEN RUOKA Maatilamyynnin omavalvontaneuvoja koulutus MAATILAMYYNNIN MAHDOLLISUUDET- RAJOITTAVA

Lisätiedot

Luomu -aitous ja jäljitettävyys. Marjo Särkkä-Tirkkonen Erikoissuunnittelija, ETM Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti

Luomu -aitous ja jäljitettävyys. Marjo Särkkä-Tirkkonen Erikoissuunnittelija, ETM Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti Luomu -aitous ja jäljitettävyys Marjo Särkkä-Tirkkonen Erikoissuunnittelija, ETM Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti Taustaa AuthenticFood (Core Organic II-tutkimushanke) Fast methods for authentication

Lisätiedot

Vastuullisuuden jäljitettävyyden ja läpinäkyvyyden kehittäminen viljaketjussa Hankeseminaari 28.11.2013, Säätytalo

Vastuullisuuden jäljitettävyyden ja läpinäkyvyyden kehittäminen viljaketjussa Hankeseminaari 28.11.2013, Säätytalo Vastuullisuuden jäljitettävyyden ja läpinäkyvyyden kehittäminen viljaketjussa Hankeseminaari 28.11.201, Säätytalo Jaana Kotro Hankkeen koordinaattori, tutkija MTT jaana.kotro@mtt.fi p. 0295 17 91 Agroteknologiaverkosto

Lisätiedot

Ilmoitus koskee toiminnan aloittamista toiminnan olennaista muuttamista. Osoite ja postitoimipaikka sekä kotikunta. Puhelinnumero ja sähköpostiosoite

Ilmoitus koskee toiminnan aloittamista toiminnan olennaista muuttamista. Osoite ja postitoimipaikka sekä kotikunta. Puhelinnumero ja sähköpostiosoite ILMOITUS Ilmoitus_elintarvikehuoneisto/v2_3.8.2018 elintarvikelain (23/2006, muutos 352/2011) 13 1 momentin mukaisesta elintarvikehuoneistosta Ympäristöterveydenhuollon palveluyksikkö DNro ja saapumispäivämäärä

Lisätiedot

YKSI MERKKI VOI KERTOA ENEMMÄN KUIN TUHAT SANAA -LUOMUTUOTTEIDEN MERKEISTÄ

YKSI MERKKI VOI KERTOA ENEMMÄN KUIN TUHAT SANAA -LUOMUTUOTTEIDEN MERKEISTÄ YKSI MERKKI VOI KERTOA ENEMMÄN KUIN TUHAT SANAA -LUOMUTUOTTEIDEN MERKEISTÄ MARJO SÄRKKÄ-TIRKKONEN, ETM HELSINGIN YLIOPISTO RURALIA-INSTITUUTTI Luomuruokatapahtuma, Tertin kartano 1.10.2016 www.helsinki.fi/ruralia

Lisätiedot

Ruoka-alan alueellinen kehittäminen, esimerkkinä Etelä-Savo. Riitta Kaipainen Ruoka-Kouvola IV kumppanuuspöytäkokoontuminen 2.9.

Ruoka-alan alueellinen kehittäminen, esimerkkinä Etelä-Savo. Riitta Kaipainen Ruoka-Kouvola IV kumppanuuspöytäkokoontuminen 2.9. Riitta Kaipainen Ruoka-Kouvola IV kumppanuuspöytäkokoontuminen 2.9.2015 Ruralia-instituutti / Riitta Kaipainen 3.9.2015 1 Elintarvikealaan kohdistuvien kehittämislinjauksien historiaa Etelä-Savossa: -

Lisätiedot

L 84/14 Euroopan unionin virallinen lehti

L 84/14 Euroopan unionin virallinen lehti L 84/14 Euroopan unionin virallinen lehti 20.3.2014 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o 251/2014, annettu 26 päivänä helmikuuta 2014, maustettujen viinituotteiden määritelmästä, kuvauksesta,

Lisätiedot

Mistä tulevat hankehakujen painoalueet? 10.2.2015 Anna Lemström elintarvikeylitarkastaja, ruokaosasto, MMM

Mistä tulevat hankehakujen painoalueet? 10.2.2015 Anna Lemström elintarvikeylitarkastaja, ruokaosasto, MMM Mistä tulevat hankehakujen painoalueet? 10.2.2015 Anna Lemström elintarvikeylitarkastaja, ruokaosasto, MMM 1 Sisältö Hankehaku 2014 painoalueet Taustalla vaikuttavat asiakirjat Elintarviketurvallisuuselonteko

Lisätiedot

Lähiruoan koordinaatiohanke

Lähiruoan koordinaatiohanke Lähiruoan koordinaatiohanke Yhdessä tehden parempiin tuloksiin Päivi Töyli Heidi Valtari paivi.toyli@utu.fi heidi.valtari@utu.fi 040 189 1929 0400 487 160 Turun yliopiston Brahea-keskus 15.11.2017 Yhdessä

Lisätiedot

Alkoholijuomien matkustajatuonti

Alkoholijuomien matkustajatuonti Alkoholijuomien matkustajatuonti (toukokuu 2012 - huhtikuu 2013) Tilastojulkistus 11.6.2013 Tuomo Varis etunimi.sukunimi@thl.fi Puh. 029 524 7654 Esa Österberg etunimi.sukunimi@thl.fi Puh. 029 524 7018

Lisätiedot

Osa III.12.o TUET MAATALOUSTUOTTEIDEN JA ERÄIDEN MUIDEN KUIN MAATALOUSTUOTTEIDEN MENEKINEDISTÄMISEEN JA MAINONTAAN

Osa III.12.o TUET MAATALOUSTUOTTEIDEN JA ERÄIDEN MUIDEN KUIN MAATALOUSTUOTTEIDEN MENEKINEDISTÄMISEEN JA MAINONTAAN Osa III.12.o TUET MAATALOUSTUOTTEIDEN JA ERÄIDEN MUIDEN KUIN MAATALOUSTUOTTEIDEN MENEKINEDISTÄMISEEN JA MAINONTAAN Tätä ilmoituslomaketta on käytettävä myönnettäessä valtiontukea EY:n perustamissopimuksen

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /...,

LIITE. asiakirjaan KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /..., EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.5.2016 C(2016) 2835 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /..., Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1308/2013 täydentämisestä tuonti-

Lisätiedot

Tiesitkö tämän kasvinsuojeluainejäämistä?

Tiesitkö tämän kasvinsuojeluainejäämistä? Tiesitkö tämän kasvinsuojeluainejäämistä? 2 Kasvinsuojeluainejäämät Mikä on kasvinsuojeluaine?...3 Mikä on kasvinsuojeluainejäämä?...4 Kasvinsuojeluaineiden turvallisuusarviointi...5 Kasvinsuojeluaineiden

Lisätiedot

Viiniglögiä Väkevää viiniglögiä Glühweinia Aromatisoitua viiniä Aromatisoitua hedelmä-ja/tai marjaviiniä Alkoholitonta glögiä Väkevää glögiä

Viiniglögiä Väkevää viiniglögiä Glühweinia Aromatisoitua viiniä Aromatisoitua hedelmä-ja/tai marjaviiniä Alkoholitonta glögiä Väkevää glögiä GLÖGIT Alko hakee valikoimaan joulukaudeksi 2017 Viiniglögiä Väkevää viiniglögiä Glühweinia Aromatisoitua viiniä Aromatisoitua hedelmä-ja/tai marjaviiniä Alkoholitonta glögiä Väkevää glögiä Tuotteiden

Lisätiedot

OHJE ELINTARVIKKEITA ULKOTILOISSA (SÄÄNNÖLLISESTI) MYYVILLE OMAVALVON- TASUUNNITELMAN LAATIMISEKSI

OHJE ELINTARVIKKEITA ULKOTILOISSA (SÄÄNNÖLLISESTI) MYYVILLE OMAVALVON- TASUUNNITELMAN LAATIMISEKSI KOKKOLAN KAUPUNKI 1(5) OHJE ELINTARVIKKEITA ULKOTILOISSA (SÄÄNNÖLLISESTI) MYYVILLE OMAVALVON- TASUUNNITELMAN LAATIMISEKSI Omavalvonta on yrityksen omaa toimintaa, jolla se pyrkii säilyttämään käsittelemiensä

Lisätiedot

FINNAIR SKY BISTRO ON EUROPEAN AND DOMESTIC FLIGHTS EUROOPAN JA KOTIMAAN REITTILENNOILLA

FINNAIR SKY BISTRO ON EUROPEAN AND DOMESTIC FLIGHTS EUROOPAN JA KOTIMAAN REITTILENNOILLA FINNAIR SKY BISTRO ON EUROPEAN AND DOMESTIC FLIGHTS EUROOPAN JA KOTIMAAN REITTILENNOILLA BEVERAGES ON EUROPEAN AND DOMESTIC FLIGHTS EUROOPAN JA KOTIMAAN REITTILENNOILLA 3 2 50 3 2 SPARKLING WATER KIVENNÄISVESI

Lisätiedot

Ruokakauppa. Tavallista parempi

Ruokakauppa. Tavallista parempi VK 14/16, KAAKKOIS-SUOMI avallista parempi Ruokakauppa 499 Perhetilan broilerin ohut fileeleike 480-600 g (8,32-10,40/) Ilman korttia 6,85 (11,42-14,27/) -27 % Herkulliseksi paistettu vuohenjuusto juhlistaa

Lisätiedot

TEM Toimialapalvelu Luonnontuoteala nyt

TEM Toimialapalvelu Luonnontuoteala nyt TEM Toimialapalvelu Luonnontuoteala nyt Lutunen-hankkeen seminaari 24.10.2018 Rovaniemi Anne Ristioja, Lapin ELY-keskus Luonnontuoteala kehittyy osana biotaloutta Suomen biotalousstrategian mukaan luonnontuotteet

Lisätiedot

Maakuntien Parhaat. Eeva Juva Kajaani 09.02.2010

Maakuntien Parhaat. Eeva Juva Kajaani 09.02.2010 Maakuntien Parhaat Eeva Juva Kajaani 09.02.2010 Maakuntien Parhaat Maaseudun ammattilaisia! Maakuntien Parhaat on ProAgria Keskusten Liiton myöntämä valtakunnallinen laatumerkki maaseudun pienyrityksille

Lisätiedot

Arktisuudesta selkänojaa elintarvikeviennille. Pohjois-pohjanmaan maakuntapäivät 2016 Minna Asunmaa, Ruokatieto Yhdistys ry

Arktisuudesta selkänojaa elintarvikeviennille. Pohjois-pohjanmaan maakuntapäivät 2016 Minna Asunmaa, Ruokatieto Yhdistys ry Arktisuudesta selkänojaa elintarvikeviennille Pohjois-pohjanmaan maakuntapäivät 2016 Minna Asunmaa, Ruokatieto Yhdistys ry Ruokatieto Yhdistys ry - edistää suomalaista ruokakulttuuria viestimällä ruuasta

Lisätiedot

HE 4/1998 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 4/1998 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 4/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi makeis- ja vilvoitusjuomaverosta annetun lain 5 :n ja lain liitteenä olevan virvoitusjuomaverotaulukon muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan välisen vapaakauppasopimuksen tekemisestä

SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan välisen vapaakauppasopimuksen tekemisestä EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. elokuuta 200 (OR. en) 8505/0 Toimielinten välinen asia: 200/0075 (NLE) WTO 09 SERVICES 7 COMER 58 COASI 64 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0357/1. Tarkistus. Alberto Cirio PPE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0357/1. Tarkistus. Alberto Cirio PPE-ryhmän puolesta 27.4.2015 B8-0357/1 1 6 kohta 6. vaatii, että komissio laatii välittömästi kertomuksen, joka asetuksen (EU) N:o 1169/2011 mukaan oli tehtävä joulukuuhun 2014 mennessä ja jossa arvioidaan, olisiko alkoholijuomiin

Lisätiedot

145* PUOLUKKAA BERRIE PUOLUKKA-KARPALO. Puolukan ja karpalon yhdistelmä herättää makuaistin syksyisillä aromeillaan.

145* PUOLUKKAA BERRIE PUOLUKKA-KARPALO. Puolukan ja karpalon yhdistelmä herättää makuaistin syksyisillä aromeillaan. Roberts MARJAHYVÄÄ Roberts Berrieissä on marjojen kaikki parhaat ominaisuudet helposti nautittavassa muodossa. Juotavat välipalat on valmistettu kokonaisista marjoista, jolloin mukana ovat myös runsaasti

Lisätiedot

Ruokaketjuhankkeet mitä uutta luvassa. Eveliina Viitanen Maaseutuvirasto

Ruokaketjuhankkeet mitä uutta luvassa. Eveliina Viitanen Maaseutuvirasto Ruokaketjuhankkeet mitä uutta luvassa Eveliina Viitanen Maaseutuvirasto Hakuvaihe Syksyn 2014 haku 78 hakemusta, joista 47 hyväksyttyä hanketta Avustusta haettiin yhteensä yli 17 miljoonaa 1-vuotisia:

Lisätiedot

JOUSTAVUUS ELINTARVIKELAINSÄÄDÄNNÖSSÄ

JOUSTAVUUS ELINTARVIKELAINSÄÄDÄNNÖSSÄ JOUSTAVUUS ELINTARVIKELAINSÄÄDÄNNÖSSÄ Ympäristöterveydenhuollon alueelliset koulutuspäivät 2.9.2015, Oulu Lainsäädäntöneuvos Anne Haikonen Maa- ja metsätalousministeriö harmonisoitu EU-lainsäädäntö elintarvikkeita

Lisätiedot

Alkoholijuomien matkustajatuonti

Alkoholijuomien matkustajatuonti TILASTORAPORTTI Statistikrapport Statistical report Alkoholijuomien matkustajatuonti 2014 Resandeinförseln av alkoholdrycker 2014 Esa Österberg +358 29 524 7018 esa.osterberg@thl.fi Tuomo Varis +358 29

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriö E-KIRJE MMM MAO Miettinen Anna-Leena(MMM) JULKINEN. Eduskunta Suuri valiokunta

Maa- ja metsätalousministeriö E-KIRJE MMM MAO Miettinen Anna-Leena(MMM) JULKINEN. Eduskunta Suuri valiokunta Maa- ja metsätalousministeriö E-KIRJE MMM2011-00747 MAO Miettinen Anna-Leena(MMM) 25.08.2011 JULKINEN Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Komission vihreä kirja maataloustuotteita koskevasta tiedotuksesta

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN ELINTARVIKKEIDEN NIMISUOJAN HYÖDYNTÄMINEN POHJOIS-KARJALAN RUOKAMATKAILUSSA

EUROOPAN UNIONIN ELINTARVIKKEIDEN NIMISUOJAN HYÖDYNTÄMINEN POHJOIS-KARJALAN RUOKAMATKAILUSSA KARELIA-AMMATTIKORKEAKOULU Matkailun koulutusohjelma Hiltunen Ira EUROOPAN UNIONIN ELINTARVIKKEIDEN NIMISUOJAN HYÖDYNTÄMINEN POHJOIS-KARJALAN RUOKAMATKAILUSSA Opinnäytetyö Toukokuu 2015 OPINNÄYTETYÖ Toukokuu

Lisätiedot

TEM Toimialapalvelu Luonnontuoteala kasvaa ja monipuolistuu

TEM Toimialapalvelu Luonnontuoteala kasvaa ja monipuolistuu TEM Toimialapalvelu Luonnontuoteala kasvaa ja monipuolistuu Arktisten Aromien 25-vuotisjuhlaseminaari 18.6.2018 Anne Ristioja, Lapin ELY-keskus Luonnontuoteala kehittyy osana biotaloutta Suomen biotalousstrategian

Lisätiedot

Portaat kaupalliseen hyödyntämiseen viennissä. Antti Lauslahti Toimitusjohtaja Reilua.fi Oy

Portaat kaupalliseen hyödyntämiseen viennissä. Antti Lauslahti Toimitusjohtaja Reilua.fi Oy Portaat kaupalliseen hyödyntämiseen viennissä Antti Lauslahti Toimitusjohtaja Reilua.fi Oy 16.11.2016 Portaat kaupalliseen hyödyntämiseen viennissä *Esim perhetila *Tilamyynti ym. *Kivijalka + tukku (+nettikauppa,)

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 180/2002 vp Suomalaisen sahdin vientimahdollisuudet Eduskunnan puhemiehelle Suomalaisista tuotteista eurooppalainen nimi- ja alkuperäsuoja on annettu kahdelle tuotteelle. Toinen on

Lisätiedot

Syö marjoja 2 dl joka päivä. Suomalaiselle metsämustikalle maantieteellinen alkuperäsuoja Simo Moisio, MMM, emba ARKTISET AROMIT ry

Syö marjoja 2 dl joka päivä. Suomalaiselle metsämustikalle maantieteellinen alkuperäsuoja Simo Moisio, MMM, emba ARKTISET AROMIT ry Syö marjoja 2 dl joka päivä Suomalaiselle metsämustikalle maantieteellinen alkuperäsuoja Simo Moisio, MMM, emba ARKTISET AROMIT ry Metsämarjojen ravitsemuksellinen koostumus 80-90 % vettä niukasti energiaa

Lisätiedot

22 RYHMÄ JUOMAT, ETYYLIALKOHOLI (ETANOLI) JA ETIKKA

22 RYHMÄ JUOMAT, ETYYLIALKOHOLI (ETANOLI) JA ETIKKA 22 RYHMÄ JUOMAT, ETYYLIALKOHOLI (ETANOLI) JA ETIKKA Huomautuksia 1. Tähän ryhmään eivät kuulu: a) tässä ryhmässä mainitut tuotteet (muut kuin nimikkeeseen 2209 kuuluvat), jotka on valmistettu ruoanlaittoa

Lisätiedot

Pohdi vierustoverin kanssa hetki, mitkä asiat vaikuttavat ostopäätökseen? Katsotko ostamasi tuotteen pakkausmerkintöjä, miksi/miksi et?

Pohdi vierustoverin kanssa hetki, mitkä asiat vaikuttavat ostopäätökseen? Katsotko ostamasi tuotteen pakkausmerkintöjä, miksi/miksi et? Kertaus Mistä saat: B-vitamiinia C-vitamiinia D-vitamiinia E-vitamiinia Magnesium Rauta Kalsium Jodi Seleeni https://www.youtube.com/watch?v=h0myvftie2u PAKKAUSMERKINNÄT POHDI pareittain Pohdi vierustoverin

Lisätiedot

KALA-ALAN LAITOS Dnro (viranomainen täyttää)

KALA-ALAN LAITOS Dnro (viranomainen täyttää) HAKEMUS Elintarvikelain (23/2006) 13 2mom.:n mukainen toimijan elintarvikehuoneiston hyväksymishakemus KALA-ALAN LAITOS Dnro (viranomainen täyttää) 1 (5) Hakija täyttää soveltuvin osin Hyväksymishakemus

Lisätiedot

KILPAILIJAN OPAS 2014

KILPAILIJAN OPAS 2014 KILPAILIJAN OPAS 2014 KILPAILIJAN OPAS 2014 Vuoden 2014 Angostura Aromatic Bitters Global Cocktail challenge Finaali Finalistimaat: USA Kanada Iso-Brintannia Eurooppa Australia Uusi-Seelanti Etelä-Afrikka

Lisätiedot

(9) - Keskeistä on tuoda esille suomalaisuuteen liittyviä ylpeyden aiheita kuten osaamista, luontoa tai kulttuuria.

(9) - Keskeistä on tuoda esille suomalaisuuteen liittyviä ylpeyden aiheita kuten osaamista, luontoa tai kulttuuria. 1.2.2017 1 (9) SUOMEN 100-VUOTISJUHLAVUODEN LISÄHAUT Itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi Alko hakee rajallisen saatavuuden tuotteita, joissa satavuotias Suomi tulee teemana selkeästi esiin: - Keskeistä

Lisätiedot

Jäljitettävyyden valvontaprojekti v. 2015

Jäljitettävyyden valvontaprojekti v. 2015 EVO-projekti 2015 Jäljitettävyyden valvontaprojekti v. 2015 Ylitarkastaja Jussi Peusa, Evira jussi.peusa@evira.fi Tässä esityksessä Käydään läpi pääpiirteittäin miksi kyseinen projekti mitä tavoitellaan

Lisätiedot

SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA.

SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA. SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA. Se tulee omalle pöydälle tai kaverin kylmälaukkuun tutusta kaupasta. Me kannamme sen kassalle tutunnäköisessä pakkauksessa, josta tiedämme tarkkaan, mitä

Lisätiedot

PAKKAUSMERKINNÄT 19.1.2012 Rovaniemi,

PAKKAUSMERKINNÄT 19.1.2012 Rovaniemi, PAKKAUSMERKINNÄT 19.1.2012 Rovaniemi, Marjatta Rahkio, LTK Satu Mustalahti, LTK pakkausmerkinnät Pakkausmerkintävaatimukset on tehty kuluttajan tiedon saannin näkökulmasta Ovat yhtäläiset kaikille pakatuille

Lisätiedot

U 90/2013 vp. Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen

U 90/2013 vp. Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen U 90/2013 vp Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi maataloustuotteita koskevat tiedotus- ja menekinedistämistoimet sisämarkkinoilla ja kolmansissa

Lisätiedot