Koillismaan Osuuskauppa
|
|
- Tuomas Alanen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 2009
2 Koillismaan Osuuskauppa Koillismaan Osuuskauppa on asiakkaittensa omistama osuustoiminnallinen liikeyritys. Yhdessä muiden alueosuuskauppojen kanssa omistamme SOK:n ja muodostamme siten strategisen S-ryhmän. 1. Toiminta-ajatus Koillismaan Osuuskaupan tarkoituksena on tuottaa etuja asiakasomistajilleen ja edistää muutoinkin toimialueensa taloudellista ja henkistä hyvinvointia. 2. Visio Koillismaan Osuuskaupan visio on säilyä itsenäisenä alueosuuskauppana ja toimia edelläkävijänä vähittäiskaupassa seitsemän kunnan alueella Koillismaalla. Koillismaan Osuuskaupan toiminta perustuu vahvaan alueelliseen identiteettiin. Koillismaan Osuuskauppa tarjoaa asiakasomistajilleen heidän tarpeistaan lähtevän, kattavan ja kilpailukykyisen palvelukokonaisuuden omalla liiketoiminnallaan ja partnereiden avulla. 3. Arvot Koillismaan Osuuskauppa tukeutuu arvoissaan S-ryhmän yhteisiin arvoihin sovellettuna Koillismaan Osuuskaupan strategiaan. Tuloksellisuus Hyvä toiminnallinen ja taloudellinen tulos ja sen käyttö palvelujen kehittämiseen hyvinvoinnin edistämiseen turvaa jatkuvuuden ja kehityksen sekä itsenäisen Koillismaan Osuuskaupan. Vastuullisuus Ihmisten arvostaminen asiakkaina, omistajina ja työntekijöinä sekä taloudellisesta ja henkisestä hyvinvoinnista (mm. koulutus, kulttuuri) huolehtiminen on lähtökohta KOK:n perustehtävälle palvelujen ja etujen tuottamiselle asiakasomistajille. SISÄLLYSLUETTELO 1. Toimitusjohtajan katsaus S-ryhmä verkostoitunutta yhteistoimintaa Koillismaan Osuuskauppa vastuullinen toimija Koillismaalla Asiakasomistajuus kannattaa Asiakasomistajan oma S-pankki Päivittäis- ja käyttötavarakauppa lähellä asiakasta ABC-liikennemyymälät monipuolista palvelua matkasi varrella Makunautintoja, elämyksiä ja hyvää tunnelmaa Päätökset asiakasomistajien käsissä Toimintavuosi Yhteystiedot Kumppanuus Kattava ja tehokas yhteistyöverkosto maakunnallisella sekä valtakunnallisella tasolla mahdollistaa menestymisen muuttuvassa ja kansainvälistyvässä yhteiskunnassa. Uudistuminen Muutosvalmius, jatkuva uudistuminen ja tulevaisuudesta huolehtiminen turvaavat kilpailukyvyn ja asiakasomistajien ajanmukaiset palvelut ja edut. KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA
3 2. S-ryhmä verkostoitunutta yhteistoimintaa 1. Koillismaan Osuuskauppa palveluja ja etuja asiakasomistajien tarpeisiin Koillismaan Osuuskaupan toiminnan tavoitteena on yli sadan vuoden ajan ollut palvelujen ja etujen tuottaminen asiakasomistajilleen, jäsenilleen. Suomalaisen yhteiskunnan ja osuuskuntayrittämisen arvot ovat aina olleet tärkeä osa Koillismaan Osuuskaupan toimintaa. Visiomme on olla asiakasomistajiemme oma kauppa. Sen mukaan osuustoiminta edustaa ihmiskasvoista markkinataloutta ja pitkäjänteistä liiketoimintaa. Tällainen toiminta tähtää pitkällä tähtäimellä paitsi yrityksen myös koko alueen menestykseen. Taloudellinen tuloksemme jää tuottamaan hyvinvointia omalle toimialueellemme Kuusamoon, Kemijärvelle, Taivalkoskelle, Posiolle, Sallaan, Savukoskelle ja Pelkosenniemelle. Koillismaan Osuuskauppa pyrkii palvelemaan tasapuolisesti koko toimialueemme asiakasomistajia. Lähtökohtamme on vastuuntuntoinen yritystoiminta, joka ei pyri maksimoimaan voittoja lyhyellä tähtäyksellä vaan huomioi myös kestävän kehityksen, pitkäjänteisen toiminnan kehittämisen sekä yhteiskuntavastuun. Nämä periaatteet ovat osoittaneet kantavuutensa Koillismaallakin jo yli 100-vuoden ajan. Jäsenmäärämme on ollut jatkuvassa kasvussa saavuttaen viime vuonna jäsenen rajapyykin, nettolisäyksen ollessa vuoden aikana 280 jäsentä. Huomioiden toimialueemme muuttotappion, tämä on loistava saavutus. Koillismaan Osuuskaupan kokonaismyynti v oli 91,1 miljoonaa euroa kasvaen edellisestä vuodesta lähes 10 prosenttia. Tilikauden ylijäämäksi muodostui 0,62 miljoonaa euroa ja operatiiviseksi rahoitustulokseksi, 2,1 miljoonaa euroa. Tulosta voidaan pitää maailmanlaajuinen heikko taloustilanne huomioiden tyydyttävänä. Tilivuoden 2009 käyttöomaisuusinvestoinnit olivat jälleen erittäin suuret, peräti 4,79 miljoonaa euroa. Tilivuoden suurin investointikohde oli Prisma Kuusamon laajennus, joka aloitettiin elokuussa Laajennus valmistuu keväällä Prisman laajennus tulee entisestään vahvistamaan Prisman asemaa Kuusamon johtavana kauppakeskuksena sekä tuo mukanaan myös monia uusia kaupan palveluja. Panostuksemme uusien toimipaikkojen avauksiin näkyy myös työntekijämäärän kasvuna toimialueellamme. Viime vuosina olemme rekrytoineet useita kymmeniä uusia työntekijöitä yksiköihimme. Erityisesti työntekijämäärä on kasvanut ABC-liikennemyymälöissä. Henkilöstö on tärkein voimavaramme. Haluan tässä yhteydessä kiittää koko Koillismaan Osuuskaupan henkilöstöä jaksamisesta ja tekemästänne työstä kauppamme ja asiakkaidemme hyväksi. Työpaikkojen kasvu ja muutkin satsauksemme Koillismaalle tuovat myös toimeentuloa ja hyvinvointia alueellemme sekä verotuloja valtiolle ja alueemme kunnille. Haluan esittää parhaat kiitokset Koillismaan Osuuskaupan asiakasomistajille, asiakkaille, yhteistyökumppaneille, toimialueemme kaupungeille ja kunnille, S-ryhmälle sekä KOK:n hallinnolle ja henkilöstölle vastuullisesta ja menestyksekkäästä liiketoiminnasta sekä yhteistyöstä. Kehitämme Koillismaata yhdessä tulevaisuuteen! 2.1 Koillismaan Osuuskauppa on osa menestyvää S-ryhmää. S-ryhmä on merkittävä suomalainen, osuustoiminnallinen kaupanalan yritysryhmä. Se muodostuu Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnasta (SOK) ja sen tytäryhtiöistä sekä 22 alueosuuskaupasta ja 14 paikallisosuuskaupasta. Jäsenet omistavat osuuskaupat, jotka puolestaan omistavat keskusliike SOK:n. S-ryhmän päämääränä on tarjota asiakasomistajilleen kaikkialla Suomessa monipuoliset palvelut ja laaja toimipaikkaverkosto. S-ryhmän toiminnan lähtökohtina ovat asiakkaan palvelutarpeet ja arjen helpottaminen. Koillismaan Osuuskauppa, yksi suomen 22 alueosuuskaupasta, on aidosti alueellinen yritys, jossa kaikki toimintaan liittyvä päätöksenteko on alueen ihmisten omissa käsissä. 2.2 Tehokas liiketoimintamalli S-ryhmän liiketoiminta-alueet ovat marketkauppa, liikennemyymälä- ja polttonestekauppa, tavaratalo- ja erikoisliikekauppa, matkailu- ja ravitsemiskauppa, auto- ja autotarvikekauppa sekä maatalouskauppa. S-ryhmän liiketoiminta on organisoitu valtakunnallisiin ketjuihin. SOK tuottaa keskitetysti yhteiset palvelutoiminnot. Kun ketjutoimintaan yhdistetään alueosuuskauppojen hyvä paikallinen markkina- ja asiakastuntemus, syntyy tehokas S-ryhmäläinen liiketoimintamalli. Kotimarkkinoiden lisäksi S-ryhmällä on kansainvälistä liiketoimintaa Baltiassa ja Pietarissa. Yksiköissä harjoitetaan marketkauppaa sekä matkailu- ja ravitsemiskauppaa. S-ryhmällä oli viime vuoden lopussa Suomessa toimipaikkaa. S-ryhmässä työskentelee noin palvelualan ammattilaista. S- ryhmän yritysten bonusmyynti vuonna 2009 oli milj. euroa, jossa kasvua edelliseen vuoteen oli 4 prosenttia. Asiakasomistajille maksettiin Bonusta 316 milj. euroa, jossa Arina oli kasvua edelliseen vuoteen 3 %. Bonusjärjestelmään kuuluviin osuuskauppoihin liittyi vuoden aikana uutta jäsentä ja niiden kokonaisjäsenmäärä oli vuoden KPO lopussa Satakunta Keula EePee TOK Pirkanmaa Keskimaa PeeÄssä Koillismaa Maakunta Hämeenmaa Ympäristö Suur-Seutu Ympyrä HOK-Elanto Osla Varuboden Jukola Suur-Savo PKO EeKoo Jukka Kihlman, toimitusjohtaja Merkittävällä järjestöjen ja tapahtumien tukemisella pyritään edesauttamaan Koillismaan pysymistä viihtyisänä ja houkuttelevana elinympäristönä ja matkailualueena. Maakunnan tasapuolinen kehittyminen on myös Koillismaan Osuuskaupan etu. 4 KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA 2009 KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA
4 3. Koillismaan Osuuskauppa vastuullinen toimija Koillismaalla 3.1 Aidosti paikallinen toimija Koillismaan Osuuskauppa toimii Koillismaan talousalueella, Kuusamon ja Kemijärven kaupunkien sekä Taivalkosken, Posion, Sallan, Savukosken ja Pelkosenniemen kuntien alueella. Alueen väestömäärä oli tilanteessa henkeä. Koillismaa on elinkeinorakenteeltaan palveluvaltaista. Luonnonkauniina ja monipuoliset palvelut tarjoavan alueena se kuuluu valtakunnan suurimpiin loma-asuntokeskittymiin. Toimialueella on kaksi kansainvälistä rajanylityspaikkaa: Sallan rajanylityspaikka avattiin kansainväliselle liikenteelle vuonna 2002 ja Kuusamon rajanylityspaikka vuonna Lisääntyvä lentoliikenne, mm. charter-lennot, tuovat alueelle erityisesti ulkomaisia matkailijoita. Vuosittain yksistään Kuusamossa vierailee noin miljoona turistia. Teollisuuden osalta merkittävin toimiala on saha- ja puunjalostusteollisuus. Koillismaan Osuuskaupan tavoitteena on tuoda hyvät palvelut eri puolille Koillismaata. Koillismaan Osuuskauppa pyrkii toimialueensa omana kauppana myös myötävaikuttamaan toimialueensa vapaa-ajanviettomahdollisuuksien ja tapahtumien onnistumiseen. Toimialueen järjestöjen kanssa solmitut yhteistyösopimukset sekä urheilu- ja kulttuuritapahtumien tukemiseen käytetyt varat ovat vuosittain n. 180 tuhatta euroa. 3.2 Merkittävä työllistäjä Koillismaalla Koillismaan Osuuskauppa on yksi toimialueensa suurimmista työllistäjistä. Koillismaan Osuuskaupan palveluksessa oli vuoden 2009 aikana vakinaisia työntekijöitä keskimäärin yhteensä 185, joista osa-aikaisia oli 48. Heidän lisäkseen KOK:ssa oli keskimäärin 92 tilapäistä työntekijää. Edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta vakinaisen henkilöstön määrä on uusien yksiköiden myötä noussut. Erityisen vahvaa kasvu on ollut liikenneasematoimialalla. Koillismaan Osuuskaupan tavoitteena on olla houkutteleva työnantaja, joka tarjoaa monipuolisia tehtäviä ja hyvät henkilökuntaedut. Laadukkaalla esimiestyöllä ja johtamisella varmistetaan henkilöstön hyvinvointia ja tuloksellista toimintaa. Tasa-arvon toteutuminen työssä on myös tärkeä asia. Eri sukupuolta olevien ja eri ikäisten työntekijöiden kohtelun tulee olla työpaikoilla tasa-arvoista. Tasa-arvon toteutumista seurataan työyhteisötutkimuksissa ja tasa-arvosuunnitelman avulla. Henkilöstön työvireestä ja osaamisen kehittämisestä huolehditaan monin tavoin. Koillismaan Osuuskaupalla on laajat työterveyshuoltopalvelut. Tiiviillä yhteistyöllä työterveyshuollon kanssa halutaan edistää työssäjaksamista, ehkäistä ennenaikaista eläköitymistä sekä vähentää sairauspoissaoloja. Henkilöstöä kannustetaan kehittämään itseään sekä ylläpitämään työkykyään työajan ulkopuolellakin osallistumalla kurssimaksuihin ja kustantamalla mm. kuntosali- ja uimahallilippuja. Koillismaan Osuuskaupan työnantajakuva on hyvä; osuuskauppaa pidetään varmana ja turvallisena työpaikkana. Osaava, motivoitunut ja hyvinvoiva henkilöstö takaa Koillismaan Osuuskaupan menestyksen. 3.3 Ympäristöasiat ovat tärkeitä Ympäristöasioiden huomioiminen on Koillismaan Osuuskaupan arkipäivän toimintaa kaikilla organisaatiotasoilla. Ympäristöarvojen huomioiminen kattaa koko Koillismaan Osuuskaupan toiminnan. Kuljetusten tehokkuuteen pyrkiminen on yksi tärkeimmistä päivittäistavarakaupan ympäristökuormituksen pienentämiseen tähtäävistä toimista. Koillismaan Osuuskaupan päivittäistavarakaupan hankinnat on pitkälti keskitetty SOK:n omalle hankintayhtiölle, Inex Partners Oy:lle. Hankintojen keskittämisellä ja toimitustiheyden optimoinnilla on merkittävästi parannettu kuljetusten tehokkuutta ja pienennetty ympäristökuormitusta toimitettua tavarakuutiota kohti. Koillismaan Osuuskauppa on investoinut viime vuosina erittäin voimakkaasti. Toimipaikkaverkosto on hyvässä kunnossa. Rakentamisessa ja kiinteistöjen käytössä ympäristöasiat on huomioitu merkittävänä tekijänä. Materiaalit ja kiinteistötekniikka on toteutettu energiatehokkuus, terveellisyys, kestävyys, helppohoitoisuus ja kunnossapitoasiat huomioiden. Elinkaari uusien kiinteistöjen rakentamisessa mahdollistaa toiminnan joustavan laajentamisen ilman suuria muutostöitä. Rakentamisvaiheen hyvällä suunnittelulla ehkäistään tarpeetonta rakennusmateriaalien hävikkiä ja jätteiden syntymistä. Kiinteistöjen lämmön, sähkön ja veden kulutusseuranta on myös otettu käyttöön. Oikea-aikaiseen huoltoon ja laitteistojen säätötoimenpiteisiin kiinnitetään entistä enemmän huomiota. Jätehuollon osalta Koillismaan Osuuskaupalla on käytössä jätteiden lajittelu. Hävikin vähentämiseen pyritään tehostamalla ja tarkentamalla tuotteiden tilausta. Pantillisten ja pantittomien palautuspullojen lisäksi kaupoissa otetaan vastaan pienparistoja ja akkuja veloituksetta. Jatkossakin ympäristöasiat otetaan merkityksellisenä seikkana huomioon mm. uusien liikepaikkojen suunnittelussa. Ekopisteitä Koillismaan Osuuskaupan toimipaikoista on Prisma Kuusamossa, Sale Käylässä sekä S-Market Rukassa. Yhteiskuntavastuun kannalta on selvää, että toiminnassa noudatetaan lainsäädäntöä, sopimuksia sekä annettuja ohjeita ja määräyksiä. Koillismaan Osuuskauppa huomioi toiminnassaan ympäristölainsäädännön vaatimukset. Suurena toimijana pystymme takaamaan tuotteiden turvallisuuden ja kuluttajansuojan toimivuuden. Koillismaan Osuuskaupan omistavat sen jäsenet eli paikalliset ihmiset. Asioidessasi Koillismaan Osuuskaupan toimipaikoissa tuet samalla koko Koillis-Suomen kehittymistä entistä elinvoimaisemmaksi alueeksi. Koillismaan Osuuskaupan vastuullisuusperiaatteet Olemme asiakasta varten Palkitsemme asiakasomistajat parhailla Bonuksilla Tarjoamme kilpailukykyiset hinnat, laadukkaat tuotteet ja kattavan palveluverkoston Palvelemme asiakkaita rehellisesti ja ystävällisesti sekä toimimme eettisesti Mahdollistamme asiakkaille vastuullisten valintojen tekemisen tarjoamalla turvallisia sekä eettisesti, että ympäristön kannalta kestäviä tuotteita ja palveluja Kannamme vastuuta ihmisistä ja ympäristöstä Edistämme työyhteisöjen monimuotoisuutta ja samanarvoisuutta Tarjoamme kannustavan, terveellisen ja turvallisen työympäristön Kehitämme henkilöstömme osaamista ja laadukasta esimiestyötä Parannamme toimintamme energiatehokkuutta ja lisäämme uusiutuvan energian käyttöä Otamme huomioon hankinnoissa ja investoinneissa koko elinkaaren aikaiset kustannukset ja ympäristövaikutukset Vähennämme toiminnassamme syntyvän jätteen määrää Uudistamme jatkuvasti toimintaamme Otamme huomioon tuote- ja palvelutarjonnan kehittämisessä asiakkailta ja muilta sidosryhmiltä saamamme palautteet Kehitämme palveluiden saavutettavuutta alueellisesti kattavalla palveluverkostolla Käytämme palveluverkostomme kehittämisessä parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa ja osaamista Toimimme tuloksellisesti Parannamme S-ryhmän liiketoiminnan kustannustehokkuutta vastuullisella toiminnalla Mittaamme vastuullisuuden suorituskykyä taloudellisilla, sosiaalisilla ja ympäristömittareilla Käytämme toimintamme tuloksia alueellisten palveluiden ja hyvinvoinnin kehittämiseen 6 KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA 2009 KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA
5 4. Asiakasomistajuus kannattaa 5. Asiakasomistajan oma S-pankki Koillismaan Osuuskaupan jäsenmäärä vuoden 2009 lopussa oli jäsentä (+ 2,5 %). Uusia jäseniä liittyi vuoden 2009 aikana yhteensä 557 nettolisäyksen ollessa 280 jäsentä. Bonusmyynti oli 65,4 miljoonaa euroa. Kasvu edelliseen vuoteen oli 6,1 %. Bonusta maksettiin asiakasomistajille 2,3 miljoonaa euroa, jossa kasvua edelliseen vuoteen oli 56 tuhatta euroa (2,5 %). Koillismaan Osuuskaupassa omistajat ja asiakkaat ovat samoja ihmisiä, siis asiakasomistajia. He ovat paljon enemmän kuin kantaasiakkaita. Asiakasomistajuus on S-ryhmän liiketoiminnan suunnittelun ja kehittämisen lähtökohta; tarjontaa asiakasomistajille uudistetaan ja parannetaan jatkuvasti. Lisäksi S-ryhmän omaa palvelutarjontaa täydentävät bonusyhteistyökumppanit eri toimialoilta. 4.1 Liittyminen on helppoa Osuuskaupan omistajaksi pääsee suorittamalla 100 euron osuusmaksun. Se ei ole kortti- tai jäsenmaksu vaan sijoitus, joka oikeuttaa oman osuuskaupan ja koko S-ryhmän palvelujen ja etujen hyödyntämiseen. Asiakasomistajalla on myös oikeus osallistua päätöksentekoon ja hallintoon. Osuusmaksun voi maksaa heti kokonaan. Asiakasomistajaksi pääsee myös 20 euron osaosuusmaksulla. Sen jälkeen on kaksi vuotta aikaa kerätä osuusmaksu täyteen Bonuksilla. Asiakasomistajaksi liittyminen on mahdollista kaikissa Koillismaan Osuuskaupan toimipisteissä sekä internetissä osoitteessa Osuusmaksu on riskitön sijoitus. Mikäli asiakasomistaja joskus haluaa luopua omistajuudestaan, osuusmaksu palautetaan takaisin sääntöjen määräämällä tavalla. 4.2 S-Etukortilla parasta Bonusta Ostojen keskittäminen on asiakasomistajalle helppoa, järkevää ja kannattavaa. Koillismaan Osuuskauppa palkitsee omistajansa Bonuksella, joka on rahana maksettavista eduista merkittävin. Bonuksen suuruus riippuu ostosten määrästä, ja se kasvaa sitä mukaa, mitä enemmän ostoja kuukaudessa kertyy. Bonus maksetaan joka kuukauden 10. päivään mennessä. Bonusta saa kaikista S-ryhmän toimipaikoista Suomessa sekä valtakunnallisilta ja alueellisilta bonusyhteistyökumppaneilta. Bonus maksetaan aina oman osuuskaupan bonustaulukon mukaisesti riippumatta siitä, missä päin Suomea palveluja on käyttänyt. Suomen Rahatiedon ja Taloussanomien selvityksen mukaan S-ryhmän S-Etukortti on Suomen paras bonuskortti. S-Etukortti tuo parhaat edut, olivatpa kuukausittaiset ostot sitten 400, 600 tai euroa. Lisäksi S-Etukortilla on paras luottokorko ja maksutapaetu. 4.3 Kattavat tuote ja palveluedut Koillismaan Osuuskaupan asiakasomistajat saavat Bonuksen lisäksi runsaasti erilaisia tuote-, palvelu- ja elämysetuja. Edut esitellään kuukausittain ilmestyvässä asiakasomistajapostissa. Postin mukana tulee myös asiakasomistajan omat bonustiedot sekä Yhteishyvä -lehti. Bonusta saa Koillismaan Osuuskaupan toimipaikkojen lisäksi S-ryhmän valtakunnallisilta ja alueellisilta yhteistyökumppaneilta. Suomessa S-Etukortilla saa Bonusta jo yli toimipaikasta. Yhteistyökumppaneiksi on valittu luotettavia oman alansa osaajia. Koillismaan Osuuskaupan toimialueella toimivia S-ryhmän Bonusyhteistyökumppaneita ovat mm. If-vahinkovakuutusyhtiö, Elisa matkapuhelinpalvelut, Energiapolar, Silmäasema, Lapin Autokatsastus Oy ja Hertz autovuokraamot. 5.1 Kotona ja kaupassa S-pankki palvelee sekä kotona että kaupassa. Koillismaan Osuuskaupassa S-pankin asiakaspalvelupiste sijaitsee Prisma Kuusamossa ja asiointipisteet S-market Joki-Jussissa, S-market Erätulessa ja S-market Kemijärvessä. S-pankin lomakkeet ja palvelut saa myös alueemme muista S-marketeista ja Saleista. Koko maassa S-pankki palvelee yli tuhannessa S-ryhmän toimipaikassa myös iltaisin ja viikonloppuisin. S-Pankin pääkonttori on verkkopankki, jossa asiointia varten tarvitaan asiakaspalvelupisteestä saatavat pankkitunnukset. Verkkopankissa voi esimerkiksi avata tilejä, maksaa laskuja ja seurata hyvinkin tarkasti oman talouden menoja ja tuloja. S-pankissa voi myös tehdä hyväkorkoisia sijoituksia sekä hakea kulutusluottoja. S-Pankin kasvu jatkui vuoden 2009 aikana ja sillä oli vuoden lopussa asiakasta ja talletuskantaa kokonaisuudessaan lähes 2,5 miljardia euroa. 5.2 Monipuolinen palveluvalikoima S-pankki tarjoaa asiakasomistajalle palvelut päivittäisten raha-asioiden hoitamiseen. S-pankin peruspalvelut, kuten esimerkiksi käyttötili, S-etukortti Visa ja verkkopankki ovat maksuttomia asiakasomistajille. ja heidän kanssaan samassa taloudessa asuville. Uusiin maksuominaisuuksilla varustettuihin S- pankin S-Etukortteihin on liitetty siru-ominaisuus. Taustalla on Suomen liittyminen yhtenäiseen euromaksu alueeseen. Kaikki kotimaiset pankkikortit korvautuvat uudistuksen myötä kansainvälisillä maksukorteilla, kuten Visa -korteilla. Bonuksen lisäksi asiakasomistaja saa 0,5 % suuruista maksutapaetua kaikista maksutapaedun piiriin kuuluvista ostoksista, kun hän maksaa ostoksensa S-Etukortilla S-ryhmän toimipaikoissa. 5.3 Kortit kaikkiin tarpeisiin S-Etukortti Visa Debitiä, S-pankin pankkikorttia, voi käyttää maksuvälineenä sekä S- ryhmän toimipaikoissa että muualla. Korttiin kytketylle S-tilille voi myös ohjata esimerkiksi palkat, eläkkeet, lapsilisät ja veronpalautukset. S-Etukortti Visa Credit on luottokortti. Luo- ton myöntää S-pankki, ei mikään ulkopuolinen luottolaitos. S-Etukortti Visa Credit /Debit on yhdistelmäkortti, jossa on sekä pankki että luotto-ominaisuudet. Tällä kortilla voit siis maksaa ostoksesi suoraan joko pankkitililtä tai luotolla. S-Pankki lisää asiakasomistajuuden ja S-Etukortin vetovoimaa mm. seuraavasti: Ilmainen käyttötili Ilmainen verkkopankki Ilmainen Visa Hyvät korot talletuksille Edulliset kulutusluotot Kattava verkosto Maksutapaetu S-Etukortti on tutkitusti Suomen paras bonuskortti. 8 KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA 2009 KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA
6 6. Päivittäis- ja käyttötavarakauppa lähellä asiakasta 7. ABC-liikennemyymälät - monipuolista palvelua matkasi varrella Koillismaan Osuuskaupan näkyvin palvelu asiakasomistajille on marketkauppa, jonka rungon muodostavat Prisma Kuusamo, kuusi S-markettia ja kaksi Salea. Rautakauppaa harjoitetaan Kuusamon S-raudassa ja Prisman asumisen osastolla. Huonekalukauppa, Stemma, sijaitsee Torikeskuksen alakerrassa Kuusamossa. Autokauppa aloitettiin Kuusamossa Koillismaan Auton nimissä tammikuussa 2009 Mercedes Benz, Citroen ja Mitsubishi -edustuksilla. Koillismaan Osuuskaupan päivittäis- ja käyttötavarakaupan verkostoa on viime vuosina uudistettu ja laajennettu jatkuvasti. Vuonna 2006 valmistui täysin uusi S-market Erätuli Sallaan sekä monipuolinen rautakauppa, S-Rauta Kuusamoon. Vuonna 2007 uusittiin Stemma huonekalumyymälä Kuusamon keskustassa, Torikeskuksessa. S-market Joki-Jussin laajennus Taivalkoskella valmistui joulukuussa Elokuussa 2009 aloitettiin Prisma Kuusamon laajennustyöt. Valikoimiltaan ja palveluiltaan erittäin monipuolisen Prisman avajaiset pidetään keväällä Koillismaan Osuuskaupan asiakaslupauksena on tarjota päivittäistavarakaupan myymälöissään kullakin paikkakunnalla edullisin ostoskori. Kilpailukykyinen hintataso sekä tuotteiden hyvä saatavuus ja laatu varmiste- ABC on nopeimmin kasvava liikennemyymälä- ja polttonestekaupan ketju Suomessa. Liikennemyymälät tarjoavat monipuoliset polttonestekaupan, ravintolan sekä ruoka- ja autotarvikekaupan palvelut. Koillismaan Osuuskaupan ABC -liikennemyymälät Kuusamossa, Kemijärvellä ja Taivalkoskella palvelevat monipuolisella tarjonnallaan tien päällä kulkijoita. Lisäksi ne toimivat omilla paikkakunnillaan lähikauppoina ja paikallisten ihmisten viihtyisinä tapaamispaikkoina. Liikentaan tehokkaiden taustatoimintojen avulla. Verkoston jatkuva kehittäminen takaa, että palvelut ovat helposti saavutettavissa. Ketjutoiminnalla ja paikalliset ostotarpeet huomioimalla varmistetaan, että valikoimat ovat kunkin paikkakunnan laajimmat ja parhaat. Hyvin suunniteltujen myymälöiden ansiosta asiointi on sujuvaa ja helppoa. Selkeät opaste-, hintaja tuoteinformaatiot, siistit esillepanot sekä kassojen riittävä määrä helpottavat ostamista. Koillismaan Osuuskauppa on menestynyt päivittäis- ja käyttötavarakaupassa hyvin. Keskeisimmät menestystekijät ovat paikkakuntien monipuolisimmat valikoimat sekä hintakilpailukyky, jonka mahdollistaa kustannustehokas toiminta. Kustannustehokkuutta synnyttävät S-ryhmän ketjutoimintamalli ja osuuskaupan oma osaaminen. Käyttötavarakaupassa Koillismaan Osuuskaupan valikoimat ovat jatkuvassa kasvussa. Toimipaikkojen laajennuksen myötä tarjontaa on voitu lisätä ja ottaa huomioon asiakkaiden tarpeet eri hintaryhmissä. Nopeasti voimistuva trendi kaikessa kaupankäynnissä tänä päivänä on vastuullisuusajattelu ja eettinen kuluttaminen. Koillismaan Osuuskaupan toimipaikkojen tuotevalikoimissa kiinnitettään jatkuvasti huomiota myös ekologisiin seikkoihin. neasemaverkoston lisäksi autoilevan asiakasomistajan käytössä ovat ABC-automaattiasemat Sallassa, Rukalla ja Käylässä. Koillismaan Osuuskauppa panostaa vastuulliseen liiketoimintaan polttonestekaupassa ja huolehtii polttonestemyynnin ympäristövaatimusten täyttämisestä erittäin huolellisesti. ABC-ketjussa rakentamisessa ja toiminnassa käytetään uusinta teknologiaa ja tutkimustietoa sekä valvotaan omaa toimintaa tarkasti. Liikenneasemat: Kuusamo, Kemijärvi, Taivalkoski. Polttoainemyynti: Salla, Käylä, Ruka Rainbow ja X-tra ovat S-ryhmän ruokakaupoissa myytäviä omia merkkejä. Omien merkkien kehittämisessä otetaan huomioon terveellisyyteen, turvallisuuteen ja kestävään kehitykseen liittyvät näkökulmat. Koillismaan Osuuskaupan ABC-liikennemyymälät palvelevat vuoden jokaisena päivänä klo KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA 2009 KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA
7 8. Makunautintoja, elämyksiä ja hyvää tunnelmaa Koillismaan Osuuskaupan majoitus- ja ravintolapalvelut ovat tällä hetkellä keskittyneet Kuusamoon. Sokos Hotel Kuusamo on kodikas hotelli Kuusamon keskustassa, järvenrantamaisemissa. Sokos Hotel Kuusamon ravintolamaailman uudistustyö valmistui heinäkuussa 2006 ja hotellin saunaosasto uudistettiin vuonna Hotellin tiloissa ravintola-asiakkaita palvelee kolme erilaista ravintolaa: Ruokaravintola Torero, Iltaravintola Hotku Klubi sekä Ollin Baari. Koillismaan Osuuskaupan kilpailuedut majoitus- ja ravintolapalveluissa ovat asiakasystävälliset hinnat, hyvä palvelu, palkitseva Bonus ja S-Etukortilla saatavat lisäedut. Sokos Hotel Kuusamo ja ravintola Torero kuuluvat valtakunnallisiin S-ryhmän ketjuihin, mikä tuo kustannustehokkuutta taustatoimintoihin. Tunnelmallinen Torero tunnetaan maukkaasta ruoastaan. Siellä voi nauttia myös pohjoisen ruokalajeja erityiseltä Kuusamo ala carte listalta. Hotku klubilla kuullaan korkeatasoisia esiintyjiä etenkin hiihtosesonkina ja ruska-aikaan. Sokos Hotel Kuusamon palvelutarjontaan kuuluvat kattavat kokoustilat ja palvelut sisältäen muun muassa videoneuvottelumahdollisuuden. 12 KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA 2009 KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA
8 9. Päätökset asiakasomistajien käsissä Koillismaan Osuuskaupan asiakasomistajuus tuo mukanaan palvelujen ja etujen lisäksi omistajuutta. Jokainen osuuskauppaan liittynyt jäsen omistaa yhtä suuren osuuden Koillismaan Osuuskaupasta. Omistajan oikeutta jokainen voi käyttää vaaleissa, joilla valitaan edustajat päättämään yhteisistä asioista. Ylintä päätösvaltaa käyttää edustajisto, joka valitaan asiakasomistajien joukosta äänestämällä neljän vuoden välein. Edustajiston vaalit järjestettiin Koillismaan Osuuskaupassa viimeksi keväällä Tasapuolisuuden takaamiseksi Koillismaan Osuuskaupan toimialue on jaettu viiteen äänestysalueeseen: Kuusamon jäsenalue, Posion jäsenalue, Taivalkosken jäsenalue, Kemijärven jäsenalue sekä Salla- Savukoski- Pelkosenniemen jäsenalue. Koillismaan Osuuskaupan edustajistoon kuuluu 50 jäsentä. Edustajiston varsinaiset kokoukset pidetään keväällä ja syksyllä. Edustajiston tärkeimpiä tehtäviä ovat mm. tilinpäätöksen vahvistaminen, ylijäämän käytöstä päättäminen, hallintoneuvoston jäsenten sekä tilintarkastajien valinta sekä osuuskunnan sääntöjen muuttaminen. Koillismaan Osuuskaupan hallintoneuvostoon kuuluu 21 jäsentä. Edustajisto valitsee hallintoneuvoston jäsenet kolmen vuoden toimikausiksi. Hallintoneuvosto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan vuodeksi kerrallaan. Koillismaan Osuuskaupan hallintoneuvosto pitää neljä kokousta vuodessa. Hallintoneuvoston tehtävänä on osuuskunnan sääntöjen mukaisesti valvoa hallituksen ja toimitusjohtajan hoitamaa osuuskunnan hallintoa ja toiminnan tarkoituksen toteutumista sekä vahvistaa strategia ja numeeriset tavoitteet. Hallintoneuvosto valitsee hallituksen jäsenet ja toimitusjohtajan. Koillismaan Osuuskaupan hallituksen muodostavat toimitusjohtaja sekä hallintoneuvoston kalenterivuodeksi valitsemat neljä jäsentä. Hallituksen puheenjohtajana toimii sääntömääräisesti toimitusjohtaja. Hallituksen tehtävänä on päättää osuuskaupan tavoitteista, toimintasuunnitelmista, henkilöstöpolitiikasta, investoinneista, rahoitus- ja sijoitusperiaatteista sekä valvoa ja vastata liiketoiminnan menestyksellisyydestä. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan kutsusta. Hallintoneuvoston puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja osallistuvat hallituksen kokouksiin. Toimitusjohtajan tehtävänä on johtaa Koillismaan Osuuskaupan toimintaa osuuskunnan sääntöjen ja hallintoelinten ohjeiden mukaisesti. Toimitusjohtaja vastaa strategian kehittämisestä ja uudistamisesta. Asiakas- ja myymälätoimikunnat eivät varsinaisesti kuulu hallintoon, mutta ovat tärkeä linkki osuuskaupan ja asiakasomistajien välillä. Ne välittävät asiakasomistajien toiveita ja odotuksia osuuskaupalle sekä antavat palautetta ja osallistuvat palvelujen kehittämiseen. Edustajisto Koillismaan Osuuskaupan edustajiston jäsenet toimikaudella : Kuusamon jäsenalue Ervasti Raija, Heikkinen Satu, Hekkala Ari, Hilden Jalo, Härkönen Heikki, Kallunki Eero, Karjalainen Pirjo, Keränen Veikko, Koski Veikko, Kurtti Aulis, Kyyhkynen Pentti, Norri Anne, Käkelä Jouko, Oikarainen Mikko, Patosalmi Veikko, Pesonen Marita, Poussu Arto, Poussu Raimo, Ronkainen Vesa, Säkkinen Marko, Tornberg Pentti, Väisänen Jari, Väätäinen Pirkko Posion jäsenalue Karasti Johanna, Karasti Pasi, Majava Ari, Papinaho Mikko, Säkkinen Anne-Mari, Ylisirniö Tuomo Taivalkosken jäsenalue Jaakkola Veikko, Lahtinen Helena, Paloniemi Markku, Peltoniemi Joonas, Ronkainen Rauni, Vääräniemi Paavo A. Kemijärven jäsenalue Alaluusua Reima, Kiviniemi Erkki, Kaisanlahti Tarja, Kivelä Riitta, Patosalmi Hilkka, Peltoniemi Kirsti, Perälä Veikko, Vihriälä Hannu Salla-Savukoski-Pelkosenniemen jäsenalue Lehtomäki Erkki, Mattila Tarja, Nordlund Mika, Rönkkö-Kivelä Anu, Sipola Nina, Salmijärvi Petteri, Tuutijärvi Terttu Hallintoneuvosto Edustajiston kokouksen valitsemaan hallintoneuvostoon v ovat kuuluneet: erovuorossa Aikkila Kyösti, Kuusamo 2010 Ervasti Hannu, Taivalkoski 2012 Haataja Sirpa, Kemijärvi 2012 Heikkilä Paula, Kuusamo 2012 Hirvonen Kalevi, Taivalkoski 2012 Jaakkola Ahti, Kuusamo 2011 Kivelä Asta, Taivalkoski 2011 Kostamovaara Raija, Kemijärvi 2010 Linjakumpu Seppo, Kuusamo 2010 Nevala Tuula, Kuusamo 2011 Paaso Kaija, Taivalkoski 2010 Pekkarinen Marjatta, Kemijärvi 2011 Poikela Eija, Salla 2010 Pätsi Marja-Leena, Posio 2011 Pöyliö Ari, Kemijärvi 2011 Ronkainen Vesa, Kuusamo 2012 Savukoski Jouko, Savukoski 2012 Suorajärvi Tapio, Kuusamo 2011 Turunen Martti, Kuusamo 2012 Turunen Urho, Kuusamo 2010 Törmänen Kielo, Posio 2010 Ronkainen Esa, Kuusamo toimikausi päättynyt 2009 Saapunki Pentti, Kemijärvi toimikausi päättynyt 2009 Hallintoneuvoston puheenjohtajana on v toiminut Seppo Linjakumpu, varapuheenjohtajana Ari Pöyliö ja sihteerinä talousjohtaja Esa Niinisalo. Hallitus Koillismaan Osuuskaupan hallitukseen v ovat kuuluneet Jukka Kihlman, Juhani Alatalo, Reijo Kallunki, Reijo Kulmunki ja Antero Pitkänen. Hallituksen puheenjohtajana on sääntömääräisesti toiminut osuuskaupan toimitusjohtaja Jukka Kihlman, varapuheenjohtajana Juhani Alatalo ja sihteerinä talousjohtaja Esa Niinisalo. Tilintarkastajat Varsinaisena SOK:n määräämänä tilintarkastajana on v toiminut KHT-yhteisö Tilintarkastusotava Oy Helsingistä, joka on ilmoittanut, että päävastuullisena tarkastajana toimii KHT Esa Harttunen sekä toisena varsinaisena tilintarkastajana HTM Benjamin Aapaoja Posiolta ja varamiehenä HTM Tuomo Airisniemi Kuusamosta. Asiakas- ja myymälätoimikunnat Osuuskaupan toimialueella on v toiminut kahdeksan asiakastoimikuntaa joihin ovat kuuluneet: Kuusamon asiakastoimikunta Alatalo Sisko-Maija, Karjalainen Pirjo, Kulmala Sanna, Määttä Tuula, Oikarainen Mikko, Oikarinen Kaisa, Pätsi Maire, Ryhtä Irmeli, Saapunki Raija ja Väätäinen Pekka. Kemijärven asiakastoimikunta Alaluusua Reima, Kostamo Päivi, Pajari Ritva, Salminen Vuokko, Rytilahti Helge, Kiviniemi Erkki ja Salo Aino Taivalkosken asiakastoimikunta Alatalo Taisto, Heikkala Veikko, Jurmu Sirkka, Moilanen Paula, Partanen Erja, Saariniemi Sari, Tissari Teuvo ja Vääräniemi Sanna Sallan asiakastoimikunta Haavanlammi-Tennilä Eija, Hänninen Tatu, Kangas Sinikka, Pohtila Terttu, Rytkönen Anna- Liisa, Tapio Kaarina, Uimari Aulis ja Vaarala Eero Posion asiakastoimikunta Aalto Senja, Posio Paula, Karasti Taina, Kulojärvi Enni, Orjasniemi Päivi, Törmänen Kielo ja Määttä Pentti Käylän asiakastoimikunta Juuma Kauko, Kallunki Kerttu, Kauppinen Tuija, Käkelä Orvokki, Lämsä Irene, Oikarainen Sirkka ja Patosalmi Raili Savukosken asiakastoimikunta Kalliskota Pirkko, Kalliskota Veli, Kilpimaa Riitta, Savukoski Helmi ja Toivonen Marjo S-market Rukan asiakastoimikunta Kajava Lea, Määttä Antero, Pitkänen Seppo, Tahkola Veikko, Tahkola Väinö, Tornberg Kaisa ja Turunen Marja-Liisa 14 KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA 2009 KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA
9 Koillismaan Osuuskaupan johto-organisaatio alkaen Talousjohtaja Esa Niinisalo Talous ja hallinto Rahoitus Henkilöstöasiat Asiakasomistaja-asiat Kiinteistö- ja vuokra-asiat Työsuojeluasiat Vakuuttaminen ja riskienhallinta Kaupallinen johtaja Tuija Heikkinen Prisma Kuusamo S-marketit (6 kpl) Salet (2 kpl) Stemma Kuusamo Beauty Shop Tietojärjestelmät Toimitusjohtaja Jukka Kihlman Osuuskunnan johtaminen Kehittäminen ja investoinnit Strategiat S-Rauta Koillismaan Auto Toimialajohtaja Henrik Karvonen Sokos Hotel Kuusamo ABC-liikenneasemat 3 kpl Majoitus- ja ravitsemiskaupan kehittäminen Laskentapäällikkö Elli Säkkinen Kirjanpito- ja laskentaprosessit Taloushallinnon atk-järjestelmät Controller Teija Parviainen Talous- ja raportointiprosessien kehittäminen Sisäinen valvonta 10. Toimintavuosi Haastavat talousnäkymät Taloudellinen toimeliaisuus väheni huomattavasti ja maailmanlaajuisesti vuonna Se aiheutti rajun supistumisen maailmankaupassa ja levitti vakavan taantuman kaikille mantereille. Maailmantalous supistui viime vuonna yli prosentin. Syvempi lama vältettiin vain erittäin voimakkaan ja eri talousalueiden samanaikaisen elvytyksen ansiosta. Alkaneen vuoden näkymät ovat epävarmat kansainvälisen suhdannetilanteen herkkyydestä johtuen. Taantuman jälkeinen elpyminen on alkanut, mutta vaikutukset tulevat hitaasti. Koillismaan Osuuskaupan toimialueella vuonna 2009 taloudellisen aktiviteetin hidastuminen alkoi näkyä sekä yksityisellä, että julkisella sektorilla. Työllisyystilanne heikkeni ja investoinnit ja rakentaminen vähenivät koko toimialueella. Valtakunnallisen taloustilanteen heikkeneminen näkyi myös matkailijamäärien vähenemisenä Myynti kasvoi taantumasta huolimatta ja tuloskehitys oli tyydyttävä Koillismaan Osuuskaupan kokonaismyynti v oli 91,1 miljoonaa euroa. Myynti alitti budjetin 8,3 miljoonaa euroa eli 8 prosenttia mutta ylitti edellisvuoden 7,4 miljoonaa euroa eli 9 prosenttia. Suhteellisesti voimakkaimmin myynti kasvoi päivittäistavarakaupassa sekä liikenneasemakaupassa. Koillismaan Osuuskaupan yksiköistä suhteellisesti eniten kasvoi ABC- Kemijärven, S-market Kemijärven käyttötavaraosaston ja Sokos Hotel Kuusamon pitopalvelun myynti. Koillismaan Osuuskaupan myynti kehittyi v tavalla, joka takaa edelleen markkinaosuuksien varmistumisen usealla toimialalla ja tuoteryhmissä. Koillismaan Osuuskaupan vuoden 2009 liikevaihto oli 74,6 miljoonaa euroa. Toiminnan tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja oli 0,9 miljoonaa euroa. Vuonna 2008 tulos oli 1,7 miljoonaa euroa. Tilikauden ylijäämäksi muodostui 0,62 miljoonaa euroa (0,8 % liikevaihdosta). Bonusta (netto) ostohyvityksenä kohdistettiin myyntikatteeseen 1,9 miljoonaa euroa kasvun ollessa edelliseen vuoteen 62 tuhatta euroa. Voimakkaat investoinnit heikensivät hieman tuloskehitystä. Operatiivinen tulos oli 0,24 miljoonaa euroa, joka on 0,85 miljoonaa euroa alle budjetoidun ja 0,28 miljoonaa euroa alle edellisvuoden. Operatiivinen rahoitustulos, 2,1 miljoonaa euroa, alitti budjetoidun 0,55 miljoonalla eurolla ja edellisvuoden 0,18 miljoonalla eurolla. Liikekirjanpidon tilikauden ylijäämä on euroa, mistä hallitus esittää, että vararahastoon siirretään euroa ja loppu euroa siirretään käyttörahastoon Investoinnit jatkuivat voimakkaana Tilivuoden 2009 käyttöomaisuusinvestoinnit olivat 4,79 miljoonaa euroa. Edellisenä vuonna vastaava summa oli 5,83 miljoonaa euroa ja vuonna ,23 miljoonaa euroa. Tilivuoden suurin investointikohde oli Prisma Kuusamon laajennus, joka aloitettiin elokuussa Laajennus valmistuu keväällä Koillismaan Osuuskauppa merkitsi vuonna 2009 S-pankki Oy:n osakkeita. Koillismaan Osuuskauppa lähti osakkaaksi myös alueosuuskauppojen vuonna 2009 perustamaan S-ryhmän Logistiikkakeskukset Oy:öön. Koillismaan Osuuskaupan taloudellinen ja rahoituksellinen asema on vakaa. Voimakkaista investoinneista huolimatta likvidit rahavarat olivat tilikauden lopussa yhteensä 4,5 miljoonaa euroa ja edellisen vuoden lopussa 2,66 miljoonaa euroa. Lainaa nostettiin investointeihin 5,3 miljoonaa euroa. Maksuvalmius on pysynyt hyvänä Tulosodotuksia Vuosi 2010 tulee olemaan Koillismaan Osuuskaupassa kaupallisen toiminnan vuosi. Osuuskaupan kokonaismyynnin ennakoidaan kasvavan vuonna 2010 ja tuloskehityksen paranevan viimeistään vuonna Voimakkaimmat kasvuodotukset ovat liikenneasemakaupassa ja käyttötavarakaupassa. Liikenneasemakauppaa on kehitetty ABC-liikenneasemaverkostoa lisäämällä. Myös Prisma Kuusamon laajennuksen myötä tuleva valikoimalisäys parantaa käyttötavarakaupan kehitystä. Oleellisin tekijä kasvulle on toimialueemme matkailun hyvänä pysyminen sekä talouskasvun alkaminen maailmantalouden taantuman jälkeen. Vuonna 2010 vahva tavoitteemme on, että olemme toimialueellamme monipuolisin ja parhain palvelujen tarjoaja ja tulemme jatkamaan rooliamme maakunnallisena kehittäjänä. 16 KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA 2009 KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA
10 TULOSLASKELMA TASE Liikevaihto , ,32 Liiketoiminnan muut tuotot , ,91 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat , ,14 Ulkopuoliset palvelut , , , ,54 Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot , ,59 Henkilösivukulut , , , ,65 VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet , ,41 Aineelliset hyödykkeet , ,47 Sijoitukset , , , ,28 VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus , ,33 Lyhytaikaiset saamiset , ,58 Rahoitusarvopaperit 1 536,77 Rahat ja pankkisaamiset , , , , , ,90 Poistot ja arvonalentumiset , ,94 Liiketoiminnan muut kulut Toimitilavuokrat , ,67 Muut kulut , , , ,47 Liikeylijäämä , ,63 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Osuuspääoma , ,48 Arvonkorotusrahasto , ,49 Vararahasto , ,00 Käyttörahasto , ,56 Tilikauden ylijäämä , , , ,32 Rahoitustuotot ja -kulut (+/-) , ,59 Ylijäämä ennen satunnaisia eriä , ,04 TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN , ,69 KERTYMÄ Ylijäämä ennen tilinpäätössiirtoja , ,04 ja veroja Tilinpäätössiirrot (+/-) , ,89 Tuloverot (+/-) , ,36 Tilikauden ylijäämä , ,79 VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen vieras pääoma , ,84 Lyhytaikainen vieras pääoma , , , , , ,90 18 KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA 2009 KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA
11 TUNNUSLUVUT Bruttoinvestoinnit (milj. ) Jäsenmäärä Liikevaihto 54,6 58,9 62,9 68,2 74,6 Liikeylijäämä/-tappio -Milj. 4,5 1,1 1,7 2,4 1,5 -%:a liikevaihdosta 8,3 1,9 2,8 3,5 2,0 Miljoonaa euroa Ylijäämä/tappio ennen satunnaisia eriä -Milj. 4,1 0,8 1,2 1,7 0,9 -%:a liikevaihdosta 7,6 1,3 1,8 2,5 1, Oman pääoman tuotto-% 53,3 7,8 9,5 15,8 6,5 Myynti (milj. ) Omavaraisuusaste-% Sijoitetun pääoman tuotto-% 14,5 4,4 7,0 8,8 5,4 Omavaraisuusaste, % 20,3 25,4 27,9 30,6 29,3 Bruttoinvestoinnit käyttöomaisuuteen -Milj. 3,2 4,2 2,2 5,8 4,8 -%:a liikevaihdosta 5,9 7,1 3,6 8,6 6,4 Henkilöstön keskimääräinen lukumäärä tilikauden aikana kokoaik osa-aik Miljoonaa euroa Henkilöstö keskimäärin Tulos ennen satunnaisia eriä (milj. ) % TUNNUSLUKUJEN LASKENTAKAAVAT Oman pääoman tuotto-% = Tulos ennen satunnaisia eriä - välittömät verot x 100 oma pääoma + vähemmistöosuus (keskimäärin) Miljoonaa euroa Sijoitetun pääoman tuotto-% = Tulos ennen satunnaisia eriä + korko- ja muut rahoituskulut x 100 taseen loppusumma - korottomat velat pakolliset varaukset, (keskim.) Omavaraisuusaste, % = oma pääoma + vähemmistöosuus x 100 taseen loppusumma - saadut ennakot Liikevaihto toimialoittain v (%) Henkilöstö toimialoittain v (%) Bruttoinvestoinnit käyttöomaisuuteen = Henkilöstön keskimääräinen lukumäärä tilikauden aikana = käyttöomaisuusinvestoinneista suoritettu määrä kuukausien loppulukemien summa 12 5 % 20 % 17 % 58 % Liikennemyymälä- ja polttonestekauppa Hotelli- ja ravintolatoiminta Käyttötavara- ja rautakauppa Päivittäistavarakauppa 17 % 12 % 4 % 67 % Yleishallinto Liikennemyymälä- ja polttonestekauppa Hotelli- ja ravintolatoiminta Päivittäis- ja erikoistavarakauppa 20 KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA 2009 KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA
12 11. Yhteystiedot vuotta Koillismaan Osuuskauppa Huoparintie Kuusamo puh fax Y-tunnus S-market Ruka ja ABC-polttoainemyynti PRISMA Kuusamo S-market Kuusamo ja Stemma Kuusamo ABC Kuusamo S-market Erätuli ja ABC-polttoainemyynti S-market Kemijärvi S-Rauta ABC Kemijärvi Sale Käylä ja ABC-polttoainemyynti S-market Joki-Jussi KOILLISMAAN OSUUSKAUPAN BONUSTAULUKKO Ostot Bonus% , , , , , , , ,5 50 1,0 Sokos Hotel Kuusamo Koillismaan Auto ABC Taivalkoski Sale Savukoski S-market Ahola
13 KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA YHTEISTOIMINTAA KOTISEUDUN HYVÄKSI KUUSAMOSSA PRISMA Kuusamo S-market Kuusamo S-market Ruka ABC polttoainemyynti Sale Käylä ABC polttoainemyynti Stemma Beauty Shop S-Rauta ABC liikenneasema Sokos Hotel Kuusamo Koillismaan Auto KEMIJÄRVELLÄ S-market Kemijärvi ABC liikenneasema SALLASSA S-market Erätuli ABC polttoainemyynti SAVUKOSKELLA Sale Savukoski TAIVALKOSKELLA S-market Joki-Jussi ABC liikenneasema POSIOLLA S-market Ahola MARKET TORIKESKUS RAUTA KUUSAMO TAIVALKOSKI KEMIJÄRVI Automaatit: Salla Käylä Ruka KOILLISMAAN auto Koillismaan Kirjapaino Oy
Koillismaan Osuuskauppa
2010 Koillismaan Osuuskauppa Koillismaan Osuuskauppa on asiakkaittensa omistama osuustoiminnallinen liikeyritys. Yhdessä muiden alueosuuskauppojen kanssa omistamme SOK:n ja muodostamme siten strategisen
LisätiedotKOILLISMAAN OSUUSKAUPPA 2011 1
2011 KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA 2011 1 Koillismaan Osuuskauppa Koillismaan Osuuskauppa on asiakkaittensa omistama osuustoiminnallinen liikeyritys. Yhdessä muiden alueosuuskauppojen kanssa omistamme SOK:n
LisätiedotVastuullisuus S-ryhmS
Vastuullisuus S-ryhmS ryhmässä Ympärist ristöpäällikkö Juhani Ilmola SOK Vastuullisuusyksikkö 1 Esityksen sisält ltö S-ryhmä lyhyesti S-ryhmän vastuullisen liiketoiminnan kehittäminen Sidosryhmien odotukset
Lisätiedot24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat:
Tilinpäätöstiedote vuodelta 2014 1 (7) Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2014 Vuoden 2014 tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli 323,6 miljoonaa euroa (247,0 milj. euroa vuonna
LisätiedotVastuullisuudella ja työhyvinvoinnilla tuottavuutta. SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä Osuuskauppa Hämeenmaan HyviS- Finaalissa 27.1.
Vastuullisuudella ja työhyvinvoinnilla tuottavuutta SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä Osuuskauppa Hämeenmaan HyviS- Finaalissa 27.1.2015 S-ryhmän rakenne * Marketkauppa S-RYHMÄN TOIMINNAN TARKOITUKSENA ON
LisätiedotSuomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25
Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin
LisätiedotS-ryhmä teki ennätystuloksen - asiakasomistajat keskittivät ostojaan entistä enemmän
S-ryhmä teki ennätystuloksen - asiakasomistajat keskittivät ostojaan entistä enemmän Liiketoiminnallisesti vuosi 2004 oli historian paras 100-vuotisjuhlia viime vuonna viettäneelle S-ryhmälle. Koko ryhmän
LisätiedotSuomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24
Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity
LisätiedotSuomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36
Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity
LisätiedotYrittäjän oppikoulu Osa 1 (25.9.2015) Tuloslaskelman ja taseen lukutaito sekä taloushallinnon terminologiaa. Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy
Yrittäjän oppikoulu Osa 1 (25.9.2015) Tuloslaskelman ja taseen lukutaito sekä taloushallinnon terminologiaa Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy Oppitunnin sisältö Tuloslaskelma Mikä on tuloslaskelma?
LisätiedotOsuuskauppa Keskimaa. Pasi Viinamäki Digitaalisen markkinoinnin suunnittelija 13.2.2014. Osuuskauppa Keskimaa
Pasi Viinamäki Digitaalisen markkinoinnin suunnittelija Nimenmuutos 23.4.2013: Keskimaa Osk on nyt Toiminta-ajatus Keskimaan toiminnan tarkoituksena on tuottaa etuja ja palveluja asiakasomistajille - Keskimaa
LisätiedotKOILLISMAAN OSUUSKAUPPA
2012 KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA 2012 1 Koillismaan Osuuskauppa Koillismaan Osuuskauppa on asiakkaittensa omistama osuustoiminnallinen liikeyritys. Yhdessä muiden alueosuuskauppojen kanssa omistamme SOK:n
LisätiedotVILJASEMINAARI 2012 Kuluttajan ja kaupan odotukset viljatuotteelta
VILJASEMINAARI 2012 Kuluttajan ja kaupan odotukset viljatuotteelta VILLE KIVINEN OSUUSKAUPPA HÄMEENMAA 14.3.2012 SEUROJENTALO SEURALA, HÄMEENKOSKI 1 Osuuskauppa Hämeenmaa 2 Hämeenmaan toiminta-ajatuksena
LisätiedotKonsernituloslaskelma
Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden
LisätiedotIMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY
IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY 1. Toimiala Imatran Vuokra-asunnot Oy omistaa n. 1600 vuokra-, opiskelija- ja ryhmäkotiasuntoa. Yhtiö huolehtii asuntojen ylläpidosta, peruskorjauksesta ja tarvittaessa myös uudisrakentamisesta.
LisätiedotTULOSLASKELMA
TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493
LisätiedotTARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013
TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TOIMINTAKERTOMUS Yleistä Tarinaharjun Golf Oy:n kahdeskymmeneskuudes toimikausi sujui toimintasuunnitelman mukaisesti. Pelikausi oli vilkas. Tarinan kentillä
LisätiedotHELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS
HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12
LisätiedotKonsernituloslaskelma
Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit
LisätiedotTee HOK:ia esittelevä PowerPoint-esitys.
Tee HOK:ia esittelevä PowerPoint-esitys. Esityksessä tarvittavat tekstit ja kuvat löytyvät harjoituskansiosta. 1. Aloita uusi esitys 2. Lisää esitykseen teksti tiedostosta HOK_esitys_teksti.doc Lisää Diat
LisätiedotKONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010
KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 TOIMINTAKERTOMUS Sivu 1 Yhtiö on Jyväskylän kaupungin tytäryhteisö ja kuuluu Jyväskylän kaupunkikonserniin sen alakonsernina. Yhtiön osakepääoma Jakautuu 864 osakkeeseen. Kaikilla
LisätiedotTOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS
Vuosikertomus 2017 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Servican kannalta vuotta 2017 voi kuvata mielenkiintoiseksi. Lähdimme vuoden alkaessa valmistelemaan yhdessä omistajien kanssa Servican yhtiöittämistä vuoden
LisätiedotTilinpäätöstiedotteen tiedot ovat tilintarkastamattomia.
Tilinpäätöstiedote vuodelta 2013 1 Osuuskunta KPY konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1.-31.12.2013 Vuoden 2013 tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli 247,0 miljoonaa euroa (216,1 miljoonaa euroa vuonna
Lisätiedot1.1 Tulos ja tase. Oy Yritys Ab Syyskuu Tilikauden alusta
1.1 Tulos ja tase KUMULATIIVINEN MYYNTI Current Ratio koko yritys 12 1 8 6 4 2 215 KUM TOT. 115 KUM TOT. 415 KUM TOT. 315 KUM TOT. 715 KUM TOT. 615 KUM TOT. 515 KUM TOT. 915 KUM TOT. 815 KUM TOT. 1,77
LisätiedotGlobal Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15
Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi
LisätiedotSOK Viestintä ja julkaisut (6)
Viestintä ja julkaisut 18.2.2010 1 (6) Tiedotusvälineille 18.2.2010 Julkaisuvapaa klo 13.00 S-ryhmän vuosi 2009 S-ryhmä kokonaisuudessaan Vähittäismyynti oli 11 686,8 miljoonaa euroa (11 820,6 milj. euroa).
LisätiedotKonsernin liikevaihto oli katsauskautena 88,8 miljoonaa euroa (88,9 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2010).
Tiedote 1 (9) Osuuskunta KPY -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2011 Tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 88,8 miljoonaa euroa (88,9 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2010). Konsernin voitto
LisätiedotOpetusapteekkiharjoittelun taloustehtävät. 12.11.2013 Esittäjän nimi 1
Opetusapteekkiharjoittelun taloustehtävät 12.11.2013 Esittäjän nimi 1 ESIMERKKI APTEEKIN TULOSLASKELMASTA APTEEKIN TULOSLASKELMA Liikevaihto 3 512 895 Kelan ostokertapalkkiot 34 563 Muut tuotot 27 156
LisätiedotBELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.
Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.
LisätiedotSALON RAUTA OY. Yritys valmistaa metallisia portaita ja portteja sekä ruostumattomasta teräksestä mm. postilaatikoita.
SALON RAUTA OY Salon Rauta Oy:n perustivat 1.9.1998 Antti ja Timo Salo. Antti Salo toimii yrityksessä toimitusjohtajana sekä talousjohtajana ja Timo Salo hallituksen puheenjohtajana sekä myyntijohtajana.
LisätiedotNIVOS VESI OY. Tilinpäätös
NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016
LisätiedotKonsernin liikevaihto oli katsauskautena 103,0 miljoonaa euroa (88,8 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2011).
Tiedote 1 (9) Osuuskunta KPY -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2012 Tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 103,0 miljoonaa euroa (88,8 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2011). Konsernin voitto
LisätiedotKokkolan Tarmo, Osuustoiminta ja. Osuuskauppa Arina
1 Kokkolan Tarmo, Arina Koillisma a Osuustoiminta ja KPO Maakunta Jukola Osuuskauppa Arina Eepee Pirkanmaa Satakunta Keula TOK Suur-Seutu Keskimaa Hämeenmaa PeeÄssä Suur-Savo Ympä- Eekoo ristö Osla Ympyrä
LisätiedotS-ryhmän myynti ja taloudellinen kehitys tammi kesäkuussa 2010
SOK Viestintä ja julkaisut 19.8.2010 1(7) Tiedotusvälineille 19.8.2010 klo 13.00 S-ryhmän myynti ja taloudellinen kehitys tammi kesäkuussa 2010 (S-ryhmän vähittäismyyntiluvut on ilmoitettu ilman arvonlisäveroa)
LisätiedotVastuullisuus osana Oma kauppa -visiota
Vastuullisuus osana Oma kauppa -visiota SOK Henkilöstöhallinto ja kehittäminen Hannu Rahnasto 1 S-ryhmän toiminta- ajatuksena on tuottaa palveluja ja etuja asiakasomistajille 2 Jäsenmäärän kehitys 2000-2006
LisätiedotKullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9
Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS
LisätiedotTOK KASVOI JA TYÖLLISTI VUONNA 2007
1 LEHDISTÖTIEDOTE 13.2.2008 Julkaisuvapaa TOK KASVOI JA TYÖLLISTI VUONNA 2007 Vuoden 2007 päätapahtumat TOK:n myynti kasvoi markkinoita nopeammin (+ 20 %) TOK:n palveluverkosto kehittyi 12 uudella toimipaikalla
LisätiedotNIVOS VESI OY. Tilinpäätös
NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017
LisätiedotTULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009
TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan
Lisätiedot1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot
1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön
LisätiedotS-ryhmä ja osuuskauppavaalit. S-ryhmä
ja osuuskauppavaalit 1 Mistä kaikki sai alkunsa Osuustoiminnan juuret ulottuvat vuoden 1844 Pohjois-Englantiin ja Rochdalen kaupunkiin. Tuolloin kankaankutojat perustivat ensimmäisen elinkelpoisen osuustoimintayrityksen.
LisätiedotTURVATIIMI Oyj YHTIÖKOKOUS 27.3.2009 Toimitusjohtajan katsaus Tj Eero Kukkola
TURVATIIMI Oyj YHTIÖKOKOUS 27.3.2009 Toimitusjohtajan katsaus Tj Eero Kukkola Turvatiimi lyhyesti Liikevaihto 27,6 meuroa, henkilöstöä 750, toimintaa yli 20 paikkakunnalla Atine Group Oy:n tytäryhtiö (n
LisätiedotKonsernin liikevaihto oli katsauskautena 109,1 miljoonaa euroa (103,0 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2012).
Tiedote 1 (10) Osuuskunta KPY -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2013 Tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 109,1 miljoonaa euroa (103,0 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2012). Konsernin
LisätiedotOletus. Kuluva vuosi - LIIKEVAIHTO Edellinen vuosi - LIIKEVAIHTO
Oletus 1, 8, 6, 4, 2,, Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Kuluva vuosi - LIIKEVAIHTO Edellinen vuosi - LIIKEVAIHTO 913 KUM TOT. 912 KUM TOT. Ero ed. vuoteen 1212 KUM TOT. Ennuste ed. vuoden
LisätiedotYHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj
YHTIÖKOKOUS 24.3.2011 Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj 1 Raision strategiset jaksot Käänne 2007 Kannattavuus 2008-2009 Kasvu 2010-2011 Huhtikuu 2010: Glisten Helmikuu 2011: Big Bear Group 2 Raisio
LisätiedotTranskokko Oy - 17124311. Pvm Rating Limiitti
Standard 2014-05-16 10:52 Teppo Testi TRANSKOKKO OY POSTIOSOITE: TESTITIE 17,99999 TESTILÄ, SUOMI Y-TUNNUS. 1712431-1 D&B D-U-N-S NR. 46-111-2222 PUHELIN 99-123456 TILINPÄÄTÖS 201212 A Luottokelpoinen
LisätiedotKONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja
KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS 2005 27. tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Strategia KONE tuo asiakkailleen kilpailuetua innovatiivisilla palveluillaan ja ratkaisuillaan. Samalla KONEen tuotteet
LisätiedotSOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS
SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2002 > Liikevaihto oli katsauskaudella 4,2 miljoonaa euroa, jossa laskua 13,7 %. > Liiketulos pysyi edellisen tilikauden vastaavan katsauskauden tasolla ja oli 0,2
LisätiedotKULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)
KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan
LisätiedotKONSERNITULOSLASKELMA
KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana
LisätiedotSuomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18
Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18 Yrityksen perustiedot Malliyritys Oy Yritystie 5 00100 Helsinki Y-tunnus 011111111 Kaupparekisterinumero Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin 01.01.2000
LisätiedotOsavuosikatsaus
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2008 1 VARUBODEN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2008 Toimintaympäristö Odotukset taloudellisesta kasvusta ovat pienentyneet vuoden alku puoliskolla. Inflaatio on kiihtynyt kallistuneiden
LisätiedotVESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös
Y-tunnus 2009335-5 Tilinpäätös Toimintakertomus TASEKIRJA 31.12.2009 VESIOSUUSKUNTA UHKOILA VESIOSUUSKUNTA UHKOILA TOIMINTAKERTOMUS Sisällysluettelo: Toimintakertomus 1-2 Vesiosuuskunta Uhkoilan perustamiskokous
LisätiedotLPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018
LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl 1 Y-tunnus 0129056-4 T U L O S L A S K E L M A 2018 2017 LIIKEVAIHTO 4 528 004,57 LIIKETOIMINNAN MUUT TUOTOT 55 708,20 5 035 225,82 Materiaalit ja palvelut
LisätiedotBELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00
Julkaistu: 2003-02-13 08:06:55 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA
LisätiedotYH Asteri yhdistys YH14
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset
LisätiedotOmistajan käyntikortti NYT NAUTTIMAAN OMISTAJAN EDUISTA
Omistajan käyntikortti NYT NAUTTIMAAN OMISTAJAN EDUISTA Parhaat edut on varattu asiakasomistajille Omistaja alkaa S-kirjaimella: Sinä Osuuskaupan omistavat sen asiakkaat eli asiakasomistajat. Idea on
LisätiedotYhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli
TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos
LisätiedotEmoyhtiön tuloslaskelma, FAS
Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3
LisätiedotTULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014
TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan Energia Oy Vuosikertomus 2014 Konserni Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2014 1.1. 31.12.2013 LIIKEVAIHTO 128 967 121 379 Valmistus omaan käyttöön 4 869 4 273 Liiketoiminnan
LisätiedotTIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla.
1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2011 Tulos parani Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 41,4 milj. euroa (vuonna 2010 vastaavalla
LisätiedotYhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11)
TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos
LisätiedotAINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS
TIEDOTE 1(5) 29.8.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 30.181.495 euroa. Liikevaihto kasvoi 10,5 %
LisätiedotToimintakatsaus
Toimintakatsaus 1.1.-30.6.2009 1 VARUBODEN TOIMINTAKATSAUS 1.1. 30.6.2009 Toimintaympäistö Maailmantalous on hyvin lyhyellä ajalla voimakkaasti heikentynyt, mikä omalta osaltaan myös heijastuu Suomen talouteen.
LisätiedotSOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003
Julkaistu: 2003-04-24 07:01:11 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2 Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Konsernin
LisätiedotYhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13)
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200
LisätiedotYleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa
LisätiedotTestiyritys SQL-Suomalainen Oy - 00000006. Pvm Rating Limiitti
Standard 2014-05-13 12:40 Erja Fasta TESTIYRITYS SQL-SUOMALAINEN OY (L) POSTIOSOITE: SQLKATU 60 60, 99999 KORVATUNTURI, SUOMI Y-TUNNUS. 0000000-6 D&B D-U-N-S NR. 65-200-7816 TILINPÄÄTÖS 201310 AA Hyvä
LisätiedotTIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla
1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2011 Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla Konserni Aina
LisätiedotDemoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011
Sivu1 (13) Demoyritys Oy Oikotie 8 00200 HELSINKI Y-tunnus: 0000000-0 Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 . 2 Sisällysluettelo Sivu Hallituksen toimintakertomus 3 Tuloslaskelma 4 Tase (vastaavaa)
LisätiedotTULOSLASKELMAN RAKENNE
TULOSLASKELMAN RAKENNE Liiketoiminnan tuotot Toiminnan kulut Liikevoitto VÄHENNETÄÄN Liikevaihdon ansaintaan liittyvät kulut Rahoituserät Satunnaiset erät Tilinpäätösjärjestelyt Tilikauden voitto Verot
Lisätiedot1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO
Emoyhtiön tilinpäätöksen 1 1 000 euroa 1.1. 31.12.2007 1.1. 31.12.2006 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 301 560
LisätiedotP-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5)
P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA 1.1.-31.12.2003 Konsernin liikevaihto oli 56,1 milj., jossa kasvua edelliseen vuoteen 7,1 milj. (14,4 %).
LisätiedotNIVOS VESI OY. Tilinpäätös
NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2018 31.12.2018
LisätiedotKONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0
LisätiedotELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta
LisätiedotUrheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111)
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset
LisätiedotBBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase
Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit
LisätiedotYhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0
EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO
LisätiedotAINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS
TIEDOTE 16.5.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 14.674.840 euroa. Liikevaihto kasvoi 9,9 % edellisen
LisätiedotNIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös
NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 7 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017 1.1.2016
LisätiedotHKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS
HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2013 HKLjk 2.5.2013 Osavuosikatsaus 1 (10) Yhteisön nimi: HKL-Metroliikenne Ajalta: Toimintaympäristö ja toiminta Toimintaympäristössä ei ole havaittu erityisiä
LisätiedotTULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017
VUOSIKERTOMUS 2017 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2017 1.1. 31.12.2016 LIIKEVAIHTO 121 109 124 180 Valmistus omaan käyttöön 14 673
LisätiedotVESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös
VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Y-tunnus 2009335-5 1 TASEKIRJA 31.12.2010 Toimintakertomus Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Sisällyslueftelo: Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot 5-6 Päiväys
LisätiedotTULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016
VUOSIKERTOMUS 2016 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2016 1.1. 31.12.2015 LIIKEVAIHTO 124 180 124 532 Valmistus omaan käyttöön 673 4 647
LisätiedotVesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014
5. Eriytetyt tilinpäätökset 5.1. Laskennallisesti eriytetyn vesihuoltolaitoksen tilinpäätöslaskelmat Leppävirran kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpito on eriytetty laskennallisesti. Liitteenä vesihuoltolaitoksen
LisätiedotKustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab
Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab 1/9 Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab TASEKIRJA Tase-erittelyt 1.1.2004-31.12.2004 Tasekirjan sisällysluettelo Kirjanpitoaineisto 1 Toimintakertomus 2 Talousarviovertailu
LisätiedotOy Yritys Ab (TALGRAF ESITTELY) TP 5 Tilinpäätös - 5 vuotta - Tuloslaskelma ja tase - katteet
Oy Yritys Ab 1.1.2009-31.12.2013 TP 5 Tilinpäätös - 5 vuotta - Tuloslaskelma ja tase - katteet 7000 7000 6000 6000 5000 5000 4000 4000 3000 3000 2000 2000 1000 1000 1209 KUM TOT. 1210 KUM TOT. 1211 KUM
LisätiedotNIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös
NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-6 7 7 1 TULOSLASKELMA 1 000 eur 1.1.2018 31.12.2018
LisätiedotOsuuskauppa Maakunta. Hallituksen toimintakertomus tilivuodelta S-ryhmän kehitys
1 Osuuskauppa Maakunta Hallituksen toimintakertomus tilivuodelta 2018 S-ryhmän kehitys 1.1. 31.12.2018 S-ryhmän muodostavat osuuskaupat ja SOK tytäryhtiöineen. S-ryhmän veroton vähittäismyynti oli vuonna
LisätiedotLÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00
LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2000 Lännen Tehtaiden tammi-elokuun liikevaihto kasvoi 28 prosenttia ja oli 1 018,1 miljoonaa markkaa (1999: 797,1 Mmk). Tulos
LisätiedotOsakkaat toimialoittain. Pohjolan Voima Oy. Powest Oy
POWEST VUOSIKATSAUS 2011 VUOSIKATSAUS 2010 PoWEST 2 Powest omistaa sellaisia yhtiöitä, joiden liiketoiminnat palvelevat sen osakkaiden energianhankintaa. Lisäksi Powest tarjoaa Pohjolan Voima -konsernin
LisätiedotVesiosuuskunta Uhkoila
1.1. - 31.12.2018 Osoite: Kauppalankatu 2 B 19 05800 HYVINKÄÄ Kotipaikka HYVINKÄÄ Y-tunnus 2009335-5 TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2018 TOIMINTAKERTOMUS 1 TULOSLASKELMA 2 TASE 3-4 LIITETIEDOT
LisätiedotVUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO
VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO KuntaPro Oy vuonna 2014... 2 Keskeiset tuotanto- ja talousluvut... 3 KuntaPro Oy:n hallinto... 3 Johdon palkitseminen... 3 Henkilöstö... 3 Tuloslaskelma 2014... 4 Tase
LisätiedotAINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010. ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu TIEDOTE
1(5) Hallinto ja viestintä 222222222222222222 Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010 ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu
LisätiedotKONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %
LisätiedotTilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015
Julkaistu: 2015-09-10 14:10:49 CEST Yhtiötiedote Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.7.2014 30.6.2015 (tilintarkastamaton) Keskeiset tilinpäätös tunnusluvut (t ): Liikevaihto 2 329
Lisätiedot1 / 10. Iiden ry TILINPÄÄTÖS. Iiden ry. Y-tunnus: Tämä tilinpäätös on säilytettävä
1 / 10 15505490 TILINPÄÄTÖS Iiden ry Ytunnus: 15505490 01.01.2017 31.12.2017 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2027 asti 2 / 10 15505490 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2017 31.12.2017 Sisällysluettelo
LisätiedotOsavuosikatsaus 1.1. 30.9.2013 [tilintarkastamaton]
Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2013 [tilintarkastamaton] Kohti kansainvälistymistä Kolmannen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 13.7% edellisvuodesta ja olivat EUR 4.3m (EUR 3.8m Q3/2012). Vuoden
LisätiedotKullo Golf Oy TASEKIRJA
Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma
Lisätiedot