LUOKKAKILPAILU- INFO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LUOKKAKILPAILU- INFO"

Transkriptio

1 LUOKKAKILPAILU- INFO

2 Neljä viidestä ei polta. *2*

3 Suomi on maailman ensimmäinen maa, jossa on kirjattu lakiin tavoitteeksi tupakkatuotteiden käytön loppuminen. Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on mukana Savuton Suomi verkostossa, jossa mukana olevat tahot työskentelevät sen eteen, että lakiin kirjattu tavoite toteutuu. Lain tavoitteena on erityisesti lasten ja nuorten tupakoinnin aloittamisen ehkäisy sekä tupakoinnin rajoittaminen heidän kasvuympäristössään. Laki kieltää muun muassa tupakoinnin koulualueella. Tupakka ei kuulu tulevaisuuteen. Tupakointi on menettänyt maineensa ja tupakkatuotteiden käyttö vähenee jatkuvasti kaiken ikäisten keskuudessa. Valtaosa suomalaisnuorista on jo tupakoimattomia ja myönteinen kehityssuunta näyttää jatkuvan. Kuitenkin 13 % yläkoululaisista tupakoi yhä päivittäin. Lisäksi nuuskakokeilut ovat viime vuosina lisääntyneet. Uudempana ilmiönä sähkösavukkeen ja vesipiipun kokeileminen herättävät kiinnostusta myös nuorten parissa. Kannustetaan kaikkia nuoria valitsemaan elämäntapa, johon mitkään nikotiinituotteet eivät kuulu! *3*

4 tästä oppaasta löydätte tietoa Smokefree-luokkakilpailusta. Henkilökunnan on hyvä huomioida, että tupakoimattomuus on koko kouluyhteisön asia. Saatattehan Smokefree-toiminnan koko henkilökunnan tietoon, jotta kaikilla on mahdollisuus osallistua kilpailun läpiviemiseen. Tätä opasta täydentää smokefree.fi-verkkosivusto, josta löytyy ajankohtaista tietoa luokkakilpailusta ja tupakoimattomuuden tukemisesta sekä paljon muuta materiaalia teemaan liittyen. Sivuilta löydät myös kuukauden keskusteluvinkin, jota on helppo hyödyntää esimerkiksi luokanvalvojan tunnin yhteydessä. Vinkit sopivat hyvin myös eri oppiaineisiin integroitaviksi. Lokakuun keskusteluvinkki: Suomessa on kirjattu lakiin tavoitteeksi tupakkatuotteiden käytön loppuminen. Tilastojen valossa tupakoinnin suosio Suomessa näyttääkin olevan hiipumaan päin. Pohtikaa oppilaiden kanssa tupakoinnin tulevaisuutta: Onko tavoitteeseen mahdollista päästä, mitä tupakoinnin suhteen tulee tapahtumaan ja miksi? Oppilaat voivat lopuksi esimerkiksi äänestää väheneekö vai lisääntyykö tupakointi Suomessa tai lopetetaanko tupakan myynti kokonaan. Vietetään yhdessä raikas kouluvuosi ilman tupakkaa tai muita nikotiinituotteita! Smokefree Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Elimäenkatu 27, Helsinki puh: s.posti: Smokefree kuuluu Suomen syöpäyhdistyksen koordinoimaan valtakunnalliseen nuorten tupakoinnin vähentämisohjelmaan. *4*

5 Smokefreeluokkakilpailun säännöt *5*

6 Smokefree-luokkakilpailu perustuu ryhmän yhteiseen päätökseen tupakoimattomuudesta. Kilpailussa aikuinen ei vahdi nuorten tupakoimattomana pysymistä, vaan nuorille annetaan vastuuta. Kilpailu perustuu nuoren omaan sanaan tupakoimattomuudestaan. Koulun henkilökunta ja nuoret tekevät yhdessä töitä tavoitteen saavuttamiseksi. Luokkakilpailun tavoitteena on ehkäistä nuorten tupakkakokeiluja, jotta riski tupakoinnin aloittamiseen pienenisi. Mitä pidempään nuori pysyy tupakoimattomana, sitä todennäköisempää on, että hän ei aloita ollenkaan. Luokkakilpailu on myös hyvä keino vaikuttaa ensimmäiset tupakointikokeilunsa tehneiden nuorten asenteisiin. Smokefree-luokkakilpailuun voivat osallistua kaikki 7. ja 8. -luokat. Ryhmä voi olla myös jokin muu vuotiaista koostuva opetus- tai harrastuskokoonpano, joka kokoontuu säännöllisesti. Opetus- tai harrastuskokoonpano voi olla esimerkiksi tyttöjen tai poikien liikuntaryhmä, käsityöryhmä, teknisen työn ryhmä, koulukuoro tai kotitalousryhmä. Kilpailukausi on , jolloin tupakointi ja nuuskan käyttö on kokonaan kielletty sekä koulu- että vapaaajalla. Säännöt kieltävät myös sähkösavukkeen käyttämisen. Joka kuukausi arvotaan kaikkien kilpailuun osallistuvien luokkien kesken kannustuspalkintoja, joista ilmoitetaan voittajaluokille. Kilpailukauden päätyttyä arvotaan tupakoimattomina pysyneiden luokkien kesken neljä rahapalkintoa: 1 x 1000, 2 x 500 ja 1 x 250. Voittajista tiedotetaan toukokuun alussa. Viedään yhdessä kilpailu läpi! Lisää ajankohtaista tietoa löytyy osoitteesta *6*

7 Kilpailu starttaa Tätä ennen on hyvä tutustua alla olevaan ohjeistukseen kilpailun kulusta. ƧƧ ƧƧ ƧƧ ƧƧ ƧƧ Kilpailuun osallistuva luokka allekirjoittaa luokan yhteisen sitoumuslomakkeen. Se kannattaa asettaa näkyvälle paikalle kilpailukauden ajaksi, esimerkiksi kotiluokan seinälle. Lisäksi oppilaiden kanssa on hyvä keskustella allekirjoituksen merkityksestä. NJNJAllekirjoitus merkitsee sitoutumista allekirjoittamaansa asiaan parhaalla mahdollisella panoksellaan. Oppilaille jaetaan myös henkilökohtaiset sitoumuslomakkeet, joihin tulee pyytää myös huoltajan allekirjoitus. Oppilaiden tupakoimattomina pysymistä tulee seurata kilpailukauden aikana keskusteluin. Voitte halutessanne esimerkiksi sopia säännöllisen kuukausittaisen ajankohdan, jolloin asia otetaan yhteisesti esille. Tärkeimmistä luokkakilpailuun liittyvistä asioista tiedotetaan yhteyshenkilöille sähköpostin välityksellä. Lisäksi smokefree.fi-sivustolle päivittyy jatkuvasti kilpailukauden aikana ajankohtaista tietoa kilpailusta ja siihen liittyvistä teemoista. Sivustolta löytyy myös tietoa muun muassa Savuton koulu -toimintatuesta ja sen hakemisesta sekä muuta tukimateriaalia tupakoimattomuustyön edistämiseen. Seuraa ajankohtaisia kirjoituksia ja kerro myös muulle henkilökunnalle sivustosta. Kilpailukauden päätyttyä sääntöjä noudattaneet luokat osallistuvat rahapalkintojen arvontaan. Oppilaiden tupakoimattomuus tulee varmistaa suullisesti keskustellen. Jos luokka on pysynyt tupakoimattomana ja nuuskaamattomana koko kilpailukauden, tulee yhteyshenkilön täyttää *7*

8 Pysyimme tupakoimattomina -lomake. Lomake on tulostettavissa -sivustolta kilpailukauden päätyttyä huhtikuussa ja se lähetetään kilpailujärjestäjälle joko skannattuna sähköpostin välityksellä tai kirjeenä. Lomakkeen tulee olla perillä arvontaa varten mennessä. Miten menetellään, jos? Luokkakilpailuun osallistuvan luokan oppilas aloittaa tupakoinnin Jos käy ilmi, että luokkakilpailuun osallistuva oppilas aloittaa kilpailukaudella tupakoinnin, tulee luokanvalvojan tai yhteyshenkilön keskustella asiasta kyseisen oppilaan ja koko luokan kanssa. Tärkeää on, että otetaan huomioon tupakoivan oppilaan ja koko luokan halukkuus jatkaa kilpailua sekä sitoutua jälleen sääntöihin. Jos luokka yhdessä päättää, että he haluavat jatkaa kilpailua, voivat he sen tehdä. Jos tupakointikokeiluja tulee edelleen ilmi, on luokan luovuttava kilpailusta. Luokkakilpailuun osallistuvalle luokalle tulee uusi oppilas Uudelle oppilaalle tulee kertoa, että luokka on mukana Smokefree-luokkakilpailussa ja sitoutunut tupakoimattomuuteen. Hänen kanssaan on hyvä keskustella tupakoimattomuuden hyödyistä ja kannustaa mukaan kilpailuun. On kuitenkin uuden oppilaan päätettävissä, haluaako hän sitoutua mukaan kilpailuun. Jos hän ei halua kilpailuun osallistua, voi muu luokka edelleen jatkaa kilpailussa alkuperäisellä kokoonpanolla. *8*

9 tue tupakoimattomuutta *9*

10 Nuori ottaa aikuisista mallia. ƧƧAikuisen tulee olla nuorelle esimerkkinä. Koulun alueella tupakoinnin kieltävä laki koskee myös koko koulun henkilökuntaa. Nuoret tarvitsevat aikuisen tukea tupakoimattomuudelleen. Pelkästään tupakan pitkäaikaisista terveysvaikutuksista valistaminen ei tehoa nuoriin. ƧƧ Valistuksen taustalla olevat terveyshaitat itselle ja muille ovat kiistattomia ja niistä on syytä olla tietoinen. Nuorille tupakointi tai tupakoimattomuus ei kuitenkaan ole terveyskäyttäytymisen muoto, vaan vaikuttimena ovat muut asiat. Nuorten maailmassa terveyshaitat tuntuvat kaukaisilta, siksi niistä puhumisen lisäksi on tärkeää vahvistaa tupakoimattomuuteen liittyviä positiivisia mielikuvia. Onnistunut tupakkavalistus herättää nuoret pohtimaan itse omaa suhtautumistaan tupakointiin sekä siihen liittyviin mielikuviin hyödyistä ja haitoista. Nuoret liittävät tupakkatuotteisiin myös positiivisia mielikuvia. Ƨ Ƨ Nuoret mieltävät tupakoinnin osaksi tietynlaisia elämäntyylejä ja he haluavat kuulua porukkaan. Tupakointiin liitettyjen positiivisten mielikuvien huomioiminen ja purkaminen on tärkeää tupakoimattomuuden edistämisessä. Nuorten tupakointi on sosiaalista. ƧƧYhteenkuuluvuuden tunne on nuorille tärkeää. Smokefreeluokkakilpailu on oiva keino ryhmäyttää luokkaa niin, että tupakoimattomuus kääntyy yhteiseksi voimavaraksi. *10*

11 Kiinnitä huomiota myös nuuskan käyttöön. ƧƧNuuskan käytön suosio näyttää kasvavan nuorten keskuudessa. Monet nuoret kokevat nuuskan käytön perinteistä tupakointia pienempänä pahana. Nuuskalla on myös tupakointia parempi maine: se yhdistetään mielikuvissa muun muassa urheilullisuuteen ja rentoon jätkämäisyyteen. Näyttää kuitenkin siltä, että myös tyttöjen kokeilut ovat lisääntymään päin. Sosiaalisuus ja yhdessä tekeminen liittyvät läheisesti myös nuuskan hankkimiseen, välittämiseen ja käyttämiseen. Uudet tuotteet kiinnostavat nuoria. ƧƧSähkösavuke on löytänyt tiensä myös nuorten keskuuteen. Nuoria houkutellaan tuotteen pariin eri makuvaihtoehdoilla, jotka tekevät käytöstä miellyttävämpää tottumattomille käyttäjille. Tupakkalaki kieltää sähkösavukkeen markkinoinnin, mutta kieltoa rikotaan jatkuvasti. On todennäköistä, että sähkösavukekokeilut madaltavat kynnystä siirtyä käyttämään myös perinteisiä tupakkatuotteita. Lue lisää sähkösavukkeesta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivuilta: Mitä te tekisitte Savuton koulu -toimintatuen turvin? ƧƧMiettikää yhdessä oppilaiden kanssa mitä koulussanne voisi tehdä tupakoimattomuuden edistämiseksi. Laatikaa suunnitelma ja laittakaa EHYT ry:lle toimintatukihakemus vuoden loppuun mennessä. Lisätietoa: savuton+koulu/. *11*

12 Tutustu smokefree.fi -sivustolla myös näihin smokefreetoiminnan muotoihin: TOP - tupakatta oot paras on yläkouluille suunnattu cdaineisto nuorten tupakoimattomuuden edistämiseen. Savuton koulu-toiminnan tarkoituksena on tukea koulun hyvinvointia erityisesti tupakoimattomuuden näkökulmasta. Koulut ja oppilaitokset voivat hakea kauttamme taloudellista toimintatukea savuttomuustoiminnan edistämiseen. Lopettamisen tuki tarjoaa vinkkejä ja tukea tupakoinnin lopettamiseen. *12*

LUOKKAKILPAILU- LUOKKAKILP INFO INF

LUOKKAKILPAILU- LUOKKAKILP INFO INF LUOKKAKILPAILU- INFO Neljä viidestä ei polta. Suomi on maailman ensimmäinen maa, jossa on kirjattu lakiin tavoitteeksi tupakkatuotteiden käytön loppuminen. Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on mukana Savuton

Lisätiedot

LUOKKAKILPAILU- LUOKKAKILP INFO INF

LUOKKAKILPAILU- LUOKKAKILP INFO INF LUOKKAKILPAILU- INFO Neljä viidestä ei polta. Suomi on maailman ensimmäinen maa, jossa on kirjattu lakiin tavoitteeksi tupakkatuotteiden käytön loppuminen. Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on mukana Savuton

Lisätiedot

LUOKKAKILPAILU- INFO

LUOKKAKILPAILU- INFO LUOKKAKILPAILU- INFO me emme polta. Suomi on maailman ensimmäinen maa, jossa on kirjattu lakiin tavoitteeksi tupakkatuotteiden käytön loppuminen. Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on mukana Savuton Suomi 2040

Lisätiedot

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry toimii koko maassa ja koko väestön parissa terveiden elämäntapojen edistämiseksi. Järjestö edistää tutkittuun tietoon ja kokemukseen perustuvaa yhteiskunnallista keskustelua

Lisätiedot

SMOKEFREE- LUOKKAKILPAILUINFO

SMOKEFREE- LUOKKAKILPAILUINFO SMOKEFREE- LUOKKAKILPAILUINFO 2016 2017 1 KOUKUSSA ELÄMÄÄN ilman nikotiinia 2 Tervetuloa mukaan edistämään nuorten tupakoimattomuutta! Smokefree-luokkakilpailua on järjestetty Suomessa vuodesta 1989. Vuosien

Lisätiedot

Opas yhteyshenkilöille

Opas yhteyshenkilöille Smokefree-tupakoimattomuuskilpailut 2009 2010 Opas yhteyshenkilöille Irmeli on kova jätkä! Irmeli ei tarvitse tupakkaa. Sisällysluettelo Lukijalle... 3 Ohjeet kilpailusarjoittain Luokkakilpailu... 4 Yksilökilpailu...

Lisätiedot

SMOKEFREE- LUOKKAKILPAILUINFO 2015 2016. SmokeFree. SmokeFree. SmokeFree. SmokeFree. SmokeFree. SmokeFree

SMOKEFREE- LUOKKAKILPAILUINFO 2015 2016. SmokeFree. SmokeFree. SmokeFree. SmokeFree. SmokeFree. SmokeFree SMOKEFREE- LUOKKAKILPAILUINFO 2015 2016 1 KOUKUSSA ELÄMÄÄN ilman nikotiinia TUPAKOIMATTOMUUS ON KOKO KOULUYHTEISÖN ASIA Tästä oppaasta löydät Smokefree-luokkakilpailun säännöt ja vinkkejä nuorten tupakoimattomuuden

Lisätiedot

LUOKKAKILPAILUINFO SAVUTON KOULU -TOIMINTA TUE TUPAKOIMATTOMUUTTA HUOMIO MYÖS NUUSKAAN

LUOKKAKILPAILUINFO SAVUTON KOULU -TOIMINTA TUE TUPAKOIMATTOMUUTTA HUOMIO MYÖS NUUSKAAN LUOKKAKILPAILUINFO SAVUTON KOULU -TOIMINTA TUE TUPAKOIMATTOMUUTTA HUOMIO MYÖS NUUSKAAN PITÄÄKÖ POKKA TÄNÄKIN VUONNA? Viime vuoden tapaan Smokefree-työryhmä lähestyy teitä Pokkateemalla. Jos nuorilla oli

Lisätiedot

Tupakkakokeilut, tupakoinnin aloittamisen ehkäisy ja lähiympäristön merkitys. Minttu Mäkelä

Tupakkakokeilut, tupakoinnin aloittamisen ehkäisy ja lähiympäristön merkitys. Minttu Mäkelä Tupakkakokeilut, tupakoinnin aloittamisen ehkäisy ja lähiympäristön merkitys Minttu Mäkelä 13.3.2014 Tupakkalaki Tupakkalaissa suunnataan ennaltaehkäiseviä toimia erityisesti lasten ja nuorten tupakointiin,

Lisätiedot

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI EHYT RY KOULUTYÖ EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI Mikä EHYT? Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on vahva toimija, joka toimii koko maassa ja koko väestön parissa terveiden elämäntapojen edistämiseksi

Lisätiedot

Mikä ratkaisuksi tilanteeseen? Minttu Mäkelä Nuuskaa taskussa -seminaari Vaasa

Mikä ratkaisuksi tilanteeseen? Minttu Mäkelä Nuuskaa taskussa -seminaari Vaasa Mikä ratkaisuksi tilanteeseen? Minttu Mäkelä Nuuskaa taskussa -seminaari Vaasa 14.4.2014 Suuret linjat on kunnossa: o Nuuskan myynti on kiellettyä EU:ssa (poikkeuksena Ruotsi). o Tupakkalakiin kirjattu

Lisätiedot

(Huom! Tämä dia taustatietona vanhempainillan vetäjälle. Tätä diaa ei näytetä vanhemmille.)

(Huom! Tämä dia taustatietona vanhempainillan vetäjälle. Tätä diaa ei näytetä vanhemmille.) 1 (Huom! Tämä dia taustatietona vanhempainillan vetäjälle. Tätä diaa ei näytetä vanhemmille.) 2 8.- ja 9.-luokkalaisista (14 16v) 5 % käyttää alkoholia kerran viikossa tai useammin ja 13 % käyttää alkoholia

Lisätiedot

Miten nikotiinituotteista voi keskustella nuorten kanssa? Minttu Tavia

Miten nikotiinituotteista voi keskustella nuorten kanssa? Minttu Tavia Miten nikotiinituotteista voi keskustella nuorten kanssa? Minttu Tavia 29.11.2016 Tupakoinnin suosio on laskenut. Vanha tapa saa uusia muotoja sähkösavuke, vesipiippu, nuuska Yhteinen nimittäjä? Nikotiini

Lisätiedot

Tupakkalaki ja laki ehkäisevästä päihdetyöstä

Tupakkalaki ja laki ehkäisevästä päihdetyöstä Tupakkalaki ja laki ehkäisevästä päihdetyöstä Miten ne vaikuttavat nuorten parissa toimiessa? Minttu Tavia 29.11.2016 Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Toimimme valtakunnallisesti koko väestön parissa terveiden

Lisätiedot

OPAS TUPAKOINNIN LOPETTAMISKILPAILUN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTTAMISEEN

OPAS TUPAKOINNIN LOPETTAMISKILPAILUN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTTAMISEEN OPAS TUPAKOINNIN LOPETTAMISKILPAILUN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTTAMISEEN JOHDANTO Kouluista ja oppilaitoksista tukea nuorten tupakoinnin lopettamiseen Kouluissa ja oppilaitoksissa toteutetaan monenlaista terveyden

Lisätiedot

Uudet nikotiinituotteet koukuttavat. Minttu Tavia Asiantuntija, VTM Päihdetiedotusseminaari 3.6.2014

Uudet nikotiinituotteet koukuttavat. Minttu Tavia Asiantuntija, VTM Päihdetiedotusseminaari 3.6.2014 Uudet nikotiinituotteet koukuttavat Minttu Tavia Asiantuntija, VTM Päihdetiedotusseminaari 3.6.2014 Tupakoinnin suosio laskenut Miesten tupakointi on 1980-luvulta lähtien vähentynyt ja myös naisten tupakointi

Lisätiedot

Tupakointi ja päihteiden käyttö on kielletty kouluaikana ja koulun tapahtumissa sekä koulualueella. Vrt. tupakkalaki

Tupakointi ja päihteiden käyttö on kielletty kouluaikana ja koulun tapahtumissa sekä koulualueella. Vrt. tupakkalaki HANKONIEMEN YLÄASTEEN JA LUKION PÄIHDESTRATEGIA 1. TUPAKKATUOTTEIDEN KÄYTÖN EHKÄISEMINEN Tupakkatuotteiden käytön ehkäisevä työ on tarpeen tupakoinnista aiheutuvien huomattavien niin yksilölle, kuin yhteiskunnallekin

Lisätiedot

Vanhempainilta Kuusiston koulu Melissa Sukanen

Vanhempainilta Kuusiston koulu Melissa Sukanen Vanhempainilta 31.1.2019 Kuusiston koulu Melissa Sukanen Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Valtakunnallinen ehkäisevän päihdetyön järjestö Vauvasta mummoon - EHYT ry:n koulutyö: Alakoulu: Juteltaisko?, Pelitaito

Lisätiedot

Nuoret ja nuuska. Muoti-ilmiö nimeltä nuuska

Nuoret ja nuuska. Muoti-ilmiö nimeltä nuuska Nuoret ja nuuska Muoti-ilmiö nimeltä nuuska Nuuskan suosio on kasvanut viime aikoina huolestuttavasti erityisesti poikien keskuudessa. Nuuska mielletään usein tiettyjä urheilulajeja harrastavien poikien

Lisätiedot

Nuorten trendit ja päihteet. Osaamiskeskus Vahvistamo Verkostokoordinaattori Mika Piipponen

Nuorten trendit ja päihteet. Osaamiskeskus Vahvistamo Verkostokoordinaattori Mika Piipponen Nuorten trendit ja päihteet Osaamiskeskus Vahvistamo Verkostokoordinaattori Mika Piipponen Nuorisoalalla työskentelevien osaamisen vahvistaminen: mielenterveyden edistäminen ja päihde- ja pelihaittojen

Lisätiedot

Suurin osa suomalaisnuorista ei tupakoi

Suurin osa suomalaisnuorista ei tupakoi Nuoret ja tupakka Suurin osa suomalaisnuorista ei tupakoi 16-18-vuotiaista suomalaisnuorista tupakkatuotteita käyttää päivittäin 17%. Tytöt ja pojat tupakoivat lähes yhtä paljon. Nuorten tupakoinnin yleisyys

Lisätiedot

Lataa Savuton tuki - Anne Puuronen. Lataa

Lataa Savuton tuki - Anne Puuronen. Lataa Lataa Savuton tuki - Anne Puuronen Lataa Kirjailija: Anne Puuronen ISBN: 9789527175262 Sivumäärä: 189 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 35.20 Mb Tupakkatuotteet ovat Suomessa suurin yksittäinen elintapoihin

Lisätiedot

Tässä alueellisen toiminnan aluejakoa sekä henkilöitä työn takana. Varmasti monet olette jo tehneetkin paljon yhteistyötä

Tässä alueellisen toiminnan aluejakoa sekä henkilöitä työn takana. Varmasti monet olette jo tehneetkin paljon yhteistyötä 1 2 Tässä alueellisen toiminnan aluejakoa sekä henkilöitä työn takana. Varmasti monet olette jo tehneetkin paljon yhteistyötä 3 Terveys ry siirtää toimintansa uudelle Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:lle Yhdessä

Lisätiedot

Missä mennään Kouluterveyskyselyn valossa? Hanna Ollila THL

Missä mennään Kouluterveyskyselyn valossa? Hanna Ollila THL Missä mennään Kouluterveyskyselyn valossa? Hanna Ollila THL Tupakka ja terveys -päivä 3.1.19 1 Päivittäin tupakoivien osuudet () yläkouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa 00 1 Tytöt Pojat Yläkoulu

Lisätiedot

Nuorten tupakointi. Suomalaisnuorten tupakoinnin yleisyyden seuranta:

Nuorten tupakointi. Suomalaisnuorten tupakoinnin yleisyyden seuranta: Nuorten tupakointi Suomalaisnuorten tupakoinnin yleisyyden seuranta: Nuorten terveystapatutkimus 12-18- Kouluterveyskysely Koulutyypin mukainen tarkastelu: Yläkoulun 8. ja 9. luokat sekä lukioiden ja ammatillisten

Lisätiedot

Nuorten tupakointi. Suomalaisnuorten tupakoinnin yleisyyden seuranta:

Nuorten tupakointi. Suomalaisnuorten tupakoinnin yleisyyden seuranta: Nuorten tupakointi Suomalaisnuorten tupakoinnin yleisyyden seuranta: Nuorten terveystapatutkimus (Tampereen yliopisto) 12- Kouluterveyskysely (THL) Koulutyypin mukainen tarkastelu: Yläkoulun 8. ja 9. luokat

Lisätiedot

Tupakoimattomuutta tukeva koulu

Tupakoimattomuutta tukeva koulu Tupakoimattomuutta tukeva koulu Pohja nuoruusiän ja aikuisuuden tupakoimattomuudelle luodaan jo alakouluiässä. Alakoululla on tärkeä rooli yhdessä vanhempien kanssa tukea lapsen tupakoimattomuutta. Tupakoinnin

Lisätiedot

Global Youth Tobacco Survey Tuloksia Suomen kyselystä

Global Youth Tobacco Survey Tuloksia Suomen kyselystä Global Youth Tobacco Survey 12 Tuloksia Suomen kyselystä 8.1.15 www.thl.fi/gyts 1 Taustaa GYTS mittaa 13 15-vuotiaiden koululaisten asenteita, tietoja ja kokemuksia tupakointia ja tupakansavulle altistumista

Lisätiedot

SAVUTTOMUUSSALKUN SISÄLTÖ (PÄIVITETTY 5/2019)

SAVUTTOMUUSSALKUN SISÄLTÖ (PÄIVITETTY 5/2019) SAVUTTOMUUSSALKUN SISÄLTÖ (PÄIVITETTY 5/2019) KAIKILLE SOPIVA HAVAINTOMATERIAALI Tervapurkki ja opaste Rahapurkki ja opaste (tupakasta) Tuoksupurkit (tupakanhajuinen ja raikas t-paita) ja opaste Nuuskapurkit

Lisätiedot

Mitä ammattilainen voi tehdä - miten puhua nuuskasta? Minttu Tavia

Mitä ammattilainen voi tehdä - miten puhua nuuskasta? Minttu Tavia Mitä ammattilainen voi tehdä - miten puhua nuuskasta? Minttu Tavia 3.4.2017 Tupakoinnin suosio on laskenut. Vanha tapa saa uusia muotoja sähkösavuke, vesipiippu, nuuska Yhteinen nimittäjä? Nikotiini Tupakointi

Lisätiedot

Nuuska ja uudet tuotteet - Missä mennään? Minttu Mäkelä Mikkeli

Nuuska ja uudet tuotteet - Missä mennään? Minttu Mäkelä Mikkeli Nuuska ja uudet tuotteet - Missä mennään? Minttu Mäkelä Mikkeli 19.3.2014 1.Johdanto teemaan Esityksen sisältö 2.Faktaa nuuskasta ja uusista tuotteista Käytön yleisyys ja haitat 3.Nuuskailmiö Mistä oikein

Lisätiedot

Päivän yhteenveto. Pykälistä käytäntöön -aluekierros, Tampere. kehittämispäällikkö Jaana Markkula Tupakka, rahapelit ja riippuvuus -yksikkö

Päivän yhteenveto. Pykälistä käytäntöön -aluekierros, Tampere. kehittämispäällikkö Jaana Markkula Tupakka, rahapelit ja riippuvuus -yksikkö Päivän yhteenveto Pykälistä käytäntöön -aluekierros, Tampere kehittämispäällikkö Jaana Markkula Tupakka, rahapelit ja riippuvuus -yksikkö 19.4.2016 Markkula 1 Yhteenveto STM:n tervehdys: Ehkäisevää työtä

Lisätiedot

Nuorten tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttö. Uusia tuloksia Kouluterveyskyselystä Hanna Ollila, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Nuorten tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttö. Uusia tuloksia Kouluterveyskyselystä Hanna Ollila, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Nuorten tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttö Uusia tuloksia Kouluterveyskyselystä Hanna Ollila, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Mikä on kokonaiskuva nuorten tupakkatuotteiden käytöstä? Savukkeiden,

Lisätiedot

Nuorten tupakointi. Suomalaisnuorten tupakoinnin yleisyyden seuranta:

Nuorten tupakointi. Suomalaisnuorten tupakoinnin yleisyyden seuranta: Nuorten tupakointi Suomalaisnuorten tupakoinnin yleisyyden seuranta: Nuorten terveystapatutkimus (Tampereen yliopisto) - Kouluterveyskysely (THL) Koulutyypin mukainen tarkastelu: Yläkoulun 8. ja 9. luokat

Lisätiedot

Lasten ja nuorten savuttomuuden tukeminen. Virpi Korhonen 30.11.2010

Lasten ja nuorten savuttomuuden tukeminen. Virpi Korhonen 30.11.2010 Lasten ja nuorten savuttomuuden tukeminen Virpi Korhonen 30.11.2010 Helpa Roihuvuori, 2010 Tupakoi päivittäin 47 % Tupakoi päivittäin oppilaitoksen alueella 37 % Tupakoi päivittäin oppilaitoksen läheisyydessä

Lisätiedot

Savuton Kontiolahti -työryhmä 31.12.2013 Seuranta/Mittari SAVUTON KUNTA -KRITEERIEN TOTEUMA KONTIOLAHDEN KUNTA. Toteutusvastuu

Savuton Kontiolahti -työryhmä 31.12.2013 Seuranta/Mittari SAVUTON KUNTA -KRITEERIEN TOTEUMA KONTIOLAHDEN KUNTA. Toteutusvastuu KRITEERI 1 Tupakointi on kielletty tupakkalain 12 :n osoittamissa kunnan omistamissa ja hallinnoimissa tiloissa ja ulkoalueilla. Tupakointikiellot on merkitty selkeästi kylteillä, tarroilla ja julisteilla.

Lisätiedot

TUPAKOINTI ENNEN JA NYT

TUPAKOINTI ENNEN JA NYT 1 TUPAKOINTI ENNEN JA NYT Alla näkyvät viivadiagrammit kertovat tupakkaa kokeilleiden ja päivittäin tupakoivien osuudet 12 18-vuotiaista nuorista vuosina 1981 2017. Vastatkaa viivadiagrammeja tulkitsemalla

Lisätiedot

Nuorisotyön seminaari Kanneljärven opisto 28.4.2014 Mika Piipponen Kouluttaja, EHYT ry

Nuorisotyön seminaari Kanneljärven opisto 28.4.2014 Mika Piipponen Kouluttaja, EHYT ry Nuorisotyön seminaari Kanneljärven opisto 28.4.2014 Mika Piipponen Kouluttaja, EHYT ry Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Yhdistys aloitti toimintansa 1.1.2012, kun Elämäntapaliitto, Elämä On Parasta Huumetta

Lisätiedot

Nuorten tupakoimattomuuden edistäminen. Vinkkejä vanhemmille

Nuorten tupakoimattomuuden edistäminen. Vinkkejä vanhemmille Nuorten tupakoimattomuuden edistäminen Vinkkejä vanhemmille Tupakointi on erittäin vaarallista kasvaville ja kehittyville lapsille ja nuorille 16-18-vuotiaista suomalaisnuorista tupakkatuotteita käyttää

Lisätiedot

Savuton työpaikka osa työhyvinvointia

Savuton työpaikka osa työhyvinvointia Savuton työpaikka osa työhyvinvointia Miksi savuton työpaikka? Kustannussäästöt Päivittäin tupakoiva aiheuttaa työnantajalle maltillisen arvion mukaan vuodessa keskimäärin 1 060 1 300 euron kustannukset

Lisätiedot

Elämäntapa Muutosmatka. Sari Rantanen Kliinisesti erikoistunut sairaanhoitaja Perusterveydenhuollon yksikkö

Elämäntapa Muutosmatka. Sari Rantanen Kliinisesti erikoistunut sairaanhoitaja Perusterveydenhuollon yksikkö Elämäntapa Muutosmatka Sari Rantanen Kliinisesti erikoistunut sairaanhoitaja Perusterveydenhuollon yksikkö 1. Ryhmätapaaminen (2h) Kat, Pth-yks. + amm. 2. Ryhmätapaaminen (2h) Alkumittaukset, lab-vastaukset

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

SAVUTTOMUUSSALKUN SISÄLTÖ (PÄIVITETTY 10/2017)

SAVUTTOMUUSSALKUN SISÄLTÖ (PÄIVITETTY 10/2017) SAVUTTOMUUSSALKUN SISÄLTÖ (PÄIVITETTY 10/2017) KAIKILLE SOPIVA HAVAINTOMATERIAALI Tervapurkki ja opaste Rahapurkki ja opaste Tuoksupurkit (tupakanhajuinen ja raikas t-paita) ja opaste Nuuskapurkit ALAKOULUIKÄISET

Lisätiedot

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI EHYT ry on vahva ehkäisevän päihdetyön toimija, joka toimii koko maassa ja koko väestön parissa terveiden elämäntapojen edistämiseksi ja joka kokoaa

Lisätiedot

Nuuska ja muut uudet tupakoinnin muodot - Missä mennään? Minttu Mäkelä Kuopio

Nuuska ja muut uudet tupakoinnin muodot - Missä mennään? Minttu Mäkelä Kuopio Nuuska ja muut uudet tupakoinnin muodot - Missä mennään? Minttu Mäkelä Kuopio 2.4.2014 1.Johdanto teemaan Esityksen sisältö 2.Faktaa nuuskasta ja uusista tuotteista Käytön yleisyys ja haitat 3.Nuuskailmiö

Lisätiedot

Dia-esitys vanhemmil e (esimerkiksi vanhempainiltaan) Yläkoulu Diojen sisällöt Dia 1: Dia 2:

Dia-esitys vanhemmil e (esimerkiksi vanhempainiltaan) Yläkoulu Diojen sisällöt Dia 1: Dia 2: Dia-esitys vanhemmille (esimerkiksi vanhempainiltaan) Yläkoulu Lasten ja nuorten tupakoimattomuuden edistäminen Vinkkejä vanhemmille Diojen sisällöt Dia 1: Pohja nuoren tupakoimattomuudelle luodaan jo

Lisätiedot

TUPAKOINTI ENNEN JA NYT

TUPAKOINTI ENNEN JA NYT 1 TUPAKOINTI ENNEN JA NYT Alla näkyvät viivadiagrammit kertovat tupakkaa kokeilleiden ja päivittäin tupakoivien osuudet 12 18-vuotiaista nuorista vuosina 1981 2015. Vastatkaa viivadiagrammeja tulkitsemalla

Lisätiedot

Tiedon keruusta ja käsittelystä vastaa [kyselyn järjestävän paikallisen organisaation/kunnan nimi].

Tiedon keruusta ja käsittelystä vastaa [kyselyn järjestävän paikallisen organisaation/kunnan nimi]. Ota kantaa kunnan päihdetilanteeseen! KUNNAN PÄIHDETILANNEKYSELY Kyselyllä kartoitetaan KUNNAN NIMI asukkaiden päihteisiin, tupakkaan ja rahapeleihin liittyviä näkemyksiä ja mielipiteitä päihdehaittojen

Lisätiedot

Aloite Sipoon kunnan julistautumisesta savuttomaksi kunnaksi/eva Autio. Aloite merkittiin tiedoksi.

Aloite Sipoon kunnan julistautumisesta savuttomaksi kunnaksi/eva Autio. Aloite merkittiin tiedoksi. Valtuusto 41 07.05.2012 Aloite Sipoon kunnan julistautumisesta savuttomaksi kunnaksi/eva Autio KV 104 Valtuusto 1.11.2010 Eva Autio (kesk.) jätti aloitteen, jossa hän ehdottaa, että Sipoon koko kunta julistautuu

Lisätiedot

Savuton sairaala toimintaohjelma. 23.2.2015 Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Savuton sairaala toimintaohjelma. 23.2.2015 Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Savuton sairaala toimintaohjelma 23.2.2015 Pirkanmaan sairaanhoitopiiri 1 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 2 SITOUTUMINEN... 2 TIEDOTTAMINEN... 3 KOULUTUS JA OHJAUS... 4 TUKI TUPAKOINNIN LOPETTAMISEKSI...

Lisätiedot

Katsaus Lapin päihdetilanteeseen

Katsaus Lapin päihdetilanteeseen Katsaus Lapin päihdetilanteeseen Rundi 2013 Tupakka, päihteet- ja (raha)pelit, -varhaisen puuttumisen työvälineitä haittojen ehkäisyyn Ylitarkastaja Marika Pitkänen Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto

Lisätiedot

Päivän yhteenveto. Pykälistä käytäntöön -aluekierros, Turku. kehittämispäällikkö Jaana Markkula Tupakka, rahapelit ja riippuvuus -yksikkö

Päivän yhteenveto. Pykälistä käytäntöön -aluekierros, Turku. kehittämispäällikkö Jaana Markkula Tupakka, rahapelit ja riippuvuus -yksikkö Päivän yhteenveto Pykälistä käytäntöön -aluekierros, Turku kehittämispäällikkö Jaana Markkula Tupakka, rahapelit ja riippuvuus -yksikkö 26.4.2016 Markkula 1 Lounais-Suomen avin avaus: Parhaimmat menetelmät

Lisätiedot

Tupakatta paras amiksessa - kehittäminen Missä mennään?

Tupakatta paras amiksessa - kehittäminen Missä mennään? Tupakatta paras amiksessa - kehittäminen Missä mennään? Alueellinen ohjelmapäällikkö Eeva Etelä-Suomen Kaste Taustaa Tupakkatuotteiden käyttö on huomattavasti yleisempää ammatillisissa oppilaitoksissa

Lisätiedot

VALTAKUNNASSA KAIKKI HYVIN? Nuorten hyvinvoinnin tilan tarkastelua

VALTAKUNNASSA KAIKKI HYVIN? Nuorten hyvinvoinnin tilan tarkastelua VALTAKUNNASSA KAIKKI HYVIN? Nuorten hyvinvoinnin tilan tarkastelua Lasten ja nuorten mahdollisuus hyvään kasvuun on perusta kansan hyvinvoinnille nyt ja tulevaisuudessa! THL: Lapsi kasvaa kunnassa 16.10.2012

Lisätiedot

Nikotiiniton amis -hanke

Nikotiiniton amis -hanke Nikotiiniton amis -hanke Viitekehyksenä yhteiskunnallinen markkinointi 24.4.2017 1 Yhteiskunnallisen markkinoinnin prosessi Tarpeen tunnistaminen ja ennakkosuunnit telu Määrittely Kehitys ja suunnittelu

Lisätiedot

Tupakkatuotteet seurakunnan nuorisotoiminnassa Tietopaketti isosille

Tupakkatuotteet seurakunnan nuorisotoiminnassa Tietopaketti isosille Tupakkatuotteet seurakunnan nuorisotoiminnassa Tietopaketti isosille Faktoja tupakan vaarallisuudesta Tupakan savu sisältää noin 4000 kemikaalia, joista 50 aiheuttaa syöpää. 50% tupakoitsijoista kuolee

Lisätiedot

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA Yhteinen ote alkoholi-, huume- ja rahapelihaittojen sekä tupakoinnin vähentämiseen EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA Alkoholin aiheuttamia kuolemia on yli 40 %

Lisätiedot

Taustatietoa Nuorten päihteettömyyden tukeminen -vanhempainiltamallista:

Taustatietoa Nuorten päihteettömyyden tukeminen -vanhempainiltamallista: Taustatietoa Nuorten päihteettömyyden tukeminen -vanhempainiltamallista: Hyödynnettävyys: sijoitettavissa koulun jo olemassa oleviin vanhempainiltoihin tai -tapaamisiin Tavoite: vahvistaa huoltajien kielteistä

Lisätiedot

Tupakka, sähkösavuke ja nuuska - ajankohtaiskatsaus

Tupakka, sähkösavuke ja nuuska - ajankohtaiskatsaus Tupakka, sähkösavuke ja nuuska - ajankohtaiskatsaus Anne Pietinalho, LKT, dos, FCCP Johtava lääkäri, Raaseporin tk Asiantuntijalääkäri, Filha ry Diat: Patrick Sandström, Erityisasiantuntija, Filha ry,

Lisätiedot

Ohjeistus eettisen keskustelun korttien käyttöön

Ohjeistus eettisen keskustelun korttien käyttöön Ohjeistus eettisen keskustelun korttien käyttöön Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n Lukio-hankkeen tekemässä selvityksessä Lukiolaiset ja päihteet laadullinen selvitys opiskelijoiden ja opettajien näkemyksistä

Lisätiedot

Nuorten tupakointitilanne ja uudet haasteet

Nuorten tupakointitilanne ja uudet haasteet Nuorten tupakointitilanne ja uudet haasteet Hanna Ollila, asiantuntija Tupakka-, päihde- ja rahapelihaitat -yksikkö 2.12.2014 1 Nykytilanne Kouluterveyskyselyn valossa Uusia tuloksia: Aloittamisalttius

Lisätiedot

Oppilaitosten tupakointikieltojen toteutuminen

Oppilaitosten tupakointikieltojen toteutuminen Oppilaitosten tupakointikieltojen toteutuminen Suomalaisnuorten tupakoinnin yleisyyden seuranta: Nuorten terveystapatutkimus 12-18-vuotiaat Kouluterveyskysely Koulutyypin mukainen tarkastelu: Yläkoulun

Lisätiedot

Pykälistä käytäntöön: ehkäisevän päihdetyönlaki ja toimintaohjelma tutuksi - tilaisuus

Pykälistä käytäntöön: ehkäisevän päihdetyönlaki ja toimintaohjelma tutuksi - tilaisuus Pykälistä käytäntöön: ehkäisevän päihdetyönlaki ja toimintaohjelma tutuksi - tilaisuus Katsaus alkoholi-, tupakka-, huumausaine- ja rahapelitilanteeseen 29.4.2016 Kirsimarja Raitasalo 1 ALKOHOLI 29.4.2016

Lisätiedot

TUPAKKASALKUN / SAVUTTOMUUSSALKUN SISÄLTÖ

TUPAKKASALKUN / SAVUTTOMUUSSALKUN SISÄLTÖ TUPAKKASALKUN / SAVUTTOMUUSSALKUN SISÄLTÖ (PÄIVITETTY 8/2015) KAIKILLE SOPIVA HAVAINTOMATERIAALI Tervapurkki ja opaste Nuuskapurkit Rahapurkki opaste Tuoksupurkit (tupakanhajuinen ja raikas t-paita) ja

Lisätiedot

Viidennen luokan Askelma

Viidennen luokan Askelma Askelmat-ohjelma Tavoitteet Askelmat-ohjelman tavoitteena on mahdollistaa keskustelua koulun, kodin ja muiden nuorten kanssa toimivien tahojen kesken. Keskustelun aiheet nousevat esiin aina sen hetkisen

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN SAVUTTOMUUDEN EDISTÄMINEN. Toimenpideohjelma Evijärvi Kauhava Lappajärvi. www.stumppi.fi www.fressis.fi www.savutonsuomi.

LASTEN JA NUORTEN SAVUTTOMUUDEN EDISTÄMINEN. Toimenpideohjelma Evijärvi Kauhava Lappajärvi. www.stumppi.fi www.fressis.fi www.savutonsuomi. LASTEN JA NUORTEN SAVUTTOMUUDEN EDISTÄMINEN Toimenpideohjelma Evijärvi Kauhava Lappajärvi www.stumppi.fi www.fressis.fi www.savutonsuomi.fi/ Yhall Kaksineuvoinen 1.9.2015 Sivistysltk, Kauhava 9.11.2015,

Lisätiedot

Ota kantaa [kunnan nimi] / [alueen nimi] päihdetilanteeseen!

Ota kantaa [kunnan nimi] / [alueen nimi] päihdetilanteeseen! Ota kantaa [kunnan nimi] / [alueen nimi] päihdetilanteeseen! [kunnan nimi] / [alueen nimi] PÄIHDETILANNEKYSELY Kyselyllä kartoitetaan kunnan asukkaiden päihteisiin, tupakka- ja nikotiinituotteisiin (savukkeet,

Lisätiedot

Suutarinkylän koulun päihdetoimintamalli

Suutarinkylän koulun päihdetoimintamalli 2018 Suutarinkylän koulun päihdetoimintamalli 2018-2019 YHTEISÖLLINEN HYVINVOINTIRYHMÄ TUPAKKATUOTTEET 1. Oppilas käyttää tupakkatuotteita koulun alueella Tupakkatuotteiden käyttö ja hallussapito ovat

Lisätiedot

Tupakointi ammatillisissa oppilaitoksissa tuloksia Kouluterveyskyselystä. Tutkija Riikka Puusniekka, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Tupakointi ammatillisissa oppilaitoksissa tuloksia Kouluterveyskyselystä. Tutkija Riikka Puusniekka, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Tupakointi ammatillisissa oppilaitoksissa tuloksia Kouluterveyskyselystä Tutkija Riikka Puusniekka, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Aineisto Helsingin, Espoon ja Vantaan yhdistetty aineisto Vastaajina

Lisätiedot

Tupakointi vähenee koko ajan

Tupakointi vähenee koko ajan TOSITIETOA Tupakka Tupakointi vähenee koko ajan Ennen vanhaan tupakoitiin paljon. Tupakointi oli sallittua ravintoloissa, junissa, lentokoneissa ja työpaikoilla. Nykyään tupakointia sisätiloissa rajoittaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 3/2016 1 (6) 7 Tupakoinnin ehkäisy- ja vähentämisohjelma Helsinkiin 2007 2015, Savuton Helsinki, loppuraportti sosiaali- ja terveyslautakunnalle HEL 2016-000009 T 00 01 04

Lisätiedot

PSHP:n vastuullisuusohjelma - esimerkkinä Savuton sairaala

PSHP:n vastuullisuusohjelma - esimerkkinä Savuton sairaala PSHP:n vastuullisuusohjelma - esimerkkinä Savuton sairaala (Piirin yhteistyötoimikunta 16.2.2018) (Johtamisfoorumi 12.3.2018) STESO 14.3.2018 Hallintoylihoitaja Tiina Surakka Vastuullisuusohjelman sisältö

Lisätiedot

Martti Haaranen luki ja jätti kokouksessa seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen:

Martti Haaranen luki ja jätti kokouksessa seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen: Yhteistyötoimikunta 3 22.08.2017 Kunnanhallituksen 20 10.10.2017 henkilöstöjaosto Kunnanhallitus 350 30.10.2017 Kunnanvaltuusto 92 06.11.2017 Valtuustoaloite Tohmajärven kunnan saamiseksi savuttomaksi

Lisätiedot

SMOKEFREE- RASTIRATA OPETTAJAN OHJE. SmokeFree. SmokeFree. SmokeFree. SmokeFree. SmokeFree. SmokeFree

SMOKEFREE- RASTIRATA OPETTAJAN OHJE. SmokeFree. SmokeFree. SmokeFree. SmokeFree. SmokeFree. SmokeFree SMOKEFREE- RASTIRATA OPETTAJAN OHJE 1 Smokefree-rastirata on ensisijaisesti suunnattu 5. 6. luokkien opetukseen, mutta tehtävät soveltuvat myös yläkouluikäisille. Rastirata voidaan toteuttaa kokonaisuudessaan

Lisätiedot

Tervetuloa! TUPAKKA, PÄIHTEET JA (RAHA)PELIT -laadun ja

Tervetuloa! TUPAKKA, PÄIHTEET JA (RAHA)PELIT -laadun ja Tervetuloa! TUPAKKA, PÄIHTEET JA (RAHA)PELIT -laadun ja viestinnän välineitä haittojen ehkäisy tilaisuuteen Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Heli Heimala, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat - vastuualue

Lisätiedot

Lasten ja nuorten tupakoimattomuuden edistäminen. Vinkkejä vanhemmille

Lasten ja nuorten tupakoimattomuuden edistäminen. Vinkkejä vanhemmille Lasten ja nuorten tupakoimattomuuden edistäminen Vinkkejä vanhemmille Tupakointi on erittäin vaarallista kasvaville ja kehittyville lapsille ja nuorille Lapsi altistuu tupakan myrkyille Passiivisen tupakoinnin

Lisätiedot

Kouluterveyskysely Vantaan kaupungin tulokset

Kouluterveyskysely Vantaan kaupungin tulokset Kouluterveyskysely 2017 - Vantaan kaupungin tulokset 4. 5.-luokkalaisten tulokset HYVINVOINTI JA YSTÄVÄT Lähes kaikki (90 %) ovat tyytyväisiä elämäänsä, pojat useammin kuin tytöt. Suuri osa (86 %) kokee

Lisätiedot

15 Tupakka. s

15 Tupakka. s 15 Tupakka s.170-179 1 Tupakka, Mikä se on? On olemassa erilaisia tupakkatuotteita, kuten savukkeet, nuuska ja sähkötupakka. Kaikkien tupakkatuotteiden on todettu aiheuttavan merkittäviä terveysriskejä

Lisätiedot

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n ajankohtaiset

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n ajankohtaiset Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n ajankohtaiset Aluekoordinaattori Heli Vaija Uusimaa Kanta-Häme Päijät-Häme Kymenlaakso Etelä-Karjala 12.10.2018 www.asunnottomienyo.fi Syksyn tulevat verkkovanhempainillat

Lisätiedot

Tupakoimaton KYS. Toimenpideohjelma 2016. Laatija: Tupakoimaton KYS -työryhmä. Versionumero: 1.1. Päivämäärä: 6.4.2016

Tupakoimaton KYS. Toimenpideohjelma 2016. Laatija: Tupakoimaton KYS -työryhmä. Versionumero: 1.1. Päivämäärä: 6.4.2016 Tupakoimaton KYS Toimenpideohjelma 2016 Laatija: Versionumero: 1.1 Päivämäärä: 6.4.2016 Hyväksyjä: Kuntayhtymän johtoryhmä Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Toimenpideohjelma 1.0 2 (11) Sisällys Johdanto...

Lisätiedot

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä JOPO Joustava perusopetus 1/2 Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä Uudenmaankatu 17 Rehtori Janne Peräsalmi 05800 Hyvinkää Vehkojan koulu 0400-756276 janne.peräsalmi@hyvinkää.fi

Lisätiedot

Kunta savuttomaksi - tukea, tekoja ja yhteistyötä

Kunta savuttomaksi - tukea, tekoja ja yhteistyötä Kunta savuttomaksi - tukea, tekoja ja yhteistyötä Tupakkahaittojen ehkäisyn tiimi, THL Haittojen ehkäisemisen ryhmä, STM 13.9.2013 www.thl.fi/tupakka 1 Päivittäin tupakoivat aikuiset koulutuksen mukaan

Lisätiedot

Pakka-toimintamalli käytännössä

Pakka-toimintamalli käytännössä Pakka-toimintamalli käytännössä ROAD SHOW moniammatilliset toimintamallit tutuiksi 26.11.2014, Oulu Ylitarkastaja Raija Fors Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Pakka toimintamalli Vaikuttavaksi todettu

Lisätiedot

Tupakoinnin lopettamisen tuki ryhmässä. Muutos Motivaatio Vuorovaikutus 28 päivää ilman

Tupakoinnin lopettamisen tuki ryhmässä. Muutos Motivaatio Vuorovaikutus 28 päivää ilman Tupakoinnin lopettamisen tuki ryhmässä Muutos Motivaatio Vuorovaikutus 28 päivää ilman 1 Muutoksen vaiheet Esiharkintavaihe (haluttomuus) Harkintavaihe (ambivalentti)

Lisätiedot

28 päivää ilman. Kaikille sopiva ohjelma tupakoinnin lopettamiseen

28 päivää ilman. Kaikille sopiva ohjelma tupakoinnin lopettamiseen 28 päivää ilman Kaikille sopiva ohjelma tupakoinnin lopettamiseen www.28paivaailman.fi www.28paivaailman.fi 28 + 1 -tukitapaamiset Ohjaajakoulutukset: 2x2 /v myös etäosallistumismahdollisuus ohjaajakoulutuksiin

Lisätiedot

28 päivää ilman. Kaikille sopiva ohjelma tupakoinnin lopettamiseen

28 päivää ilman. Kaikille sopiva ohjelma tupakoinnin lopettamiseen 28 päivää ilman Kaikille sopiva ohjelma tupakoinnin lopettamiseen www.28paivaailman.fi www.28paivaailman.fi Kolme kokonaisuutta: www.28paivaailman.fi asiakkaalle, (ei vaadi kirjautumista): tapaamisten

Lisätiedot

SMOKEFREE- RASTIRATA OHJAAJAN OPAS. Bueno

SMOKEFREE- RASTIRATA OHJAAJAN OPAS. Bueno SMOKEFREE- RASTIRATA OHJAAJAN OPAS 1 Bueno Smokefree-rastirata on ensisijaisesti suunnattu 5.-6. luokkien opetukseen, mutta tehtävät soveltuvat myös yläkouluikäisille. Rastirata voidaan toteuttaa kokonaisuudessaan

Lisätiedot

Suomi, Sinä ja päihteet

Suomi, Sinä ja päihteet Suomi, Sinä ja päihteet Asiaa päihteistä maahanmuuttajille Tule mukaan Päihdetyö Tältä se näyttää: Tähän se johtaa: Kännissä olet ääliö. Suomi ja päihteet Ehkäistään Hoidetaan Laki ohjaa Silti: Nuoria

Lisätiedot

Lapin nuoret tilastoissa ja tutkimuksissa

Lapin nuoret tilastoissa ja tutkimuksissa Lapin nuoret tilastoissa ja tutkimuksissa Projektipäällikkö Heli Niemi heli.niemi@ely-keskus.fi p. 040-672 2330 Lapin ELY-keskus, Heli Niemi 10.11.2011 1 Esityksen tarkoitus Virittäytymistä yhteiseen työskentelyyn

Lisätiedot

LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ: Hyvät Käytännöt

LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ: Hyvät Käytännöt Ehkäisevän päihdetyön, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ja lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemisen yhteistyöpäivä Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan toimijoille LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ:

Lisätiedot

Savuttomat raiteet VR-Yhtymän kokemuksia haasteellisessa ympäristössä. Ervasti/Ilvesmäki 11.05.2010

Savuttomat raiteet VR-Yhtymän kokemuksia haasteellisessa ympäristössä. Ervasti/Ilvesmäki 11.05.2010 Savuttomat raiteet VR-Yhtymän kokemuksia haasteellisessa ympäristössä Ervasti/Ilvesmäki 11.05.2010 Tupakoinnin rajoittamiselle taustaa Asiakaspalaute Pääosin palautteet ovat kohdistuneet häiritsevään

Lisätiedot

Tänä vuonna keskustellaan puheeksioton hyödyistä ja hyviksi koetuista toimintakäytännöistä.

Tänä vuonna keskustellaan puheeksioton hyödyistä ja hyviksi koetuista toimintakäytännöistä. Ehkäisevän päihdetyön teemaviikolla halutaan nostaa esiin hyviä käytäntöjä, joiden avulla ehkäistään ja vähennetään päihdehaittoja sekä edistetään hyvinvointia. Tänä vuonna keskustellaan puheeksioton hyödyistä

Lisätiedot

Terveyden edistämisen ajankohtaiset asiat

Terveyden edistämisen ajankohtaiset asiat Terveyden edistämisen ajankohtaiset asiat 2.5.2017 Kainuun potilas-, kansanterveys- ja vammaisjärjestöjen, vanhusneuvostojen ja soten edustajien yhteiskokous Järjestöt yhteistyötoimijana Vahva arvopohja,

Lisätiedot

Lasten ja nuorten päihteidenkäyttö Kouluterveyskyselyn 2017 tulosten valossa

Lasten ja nuorten päihteidenkäyttö Kouluterveyskyselyn 2017 tulosten valossa Lasten ja nuorten päihteidenkäyttö Kouluterveyskyselyn 2017 tulosten valossa Päihdeasiain neuvottelukunnan kokous 11.4.2018 Katariina Lappalainen, erityissuunnittelija, Sivistystoimi Kouluterveyskyselystä

Lisätiedot

Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet ja luokanohjaajan tehtävät Metsokankaan koulussa

Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet ja luokanohjaajan tehtävät Metsokankaan koulussa Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet ja luokanohjaajan tehtävät Metsokankaan koulussa HYÖDYNNETTY OPPILASHUOLLON KÄSIKIRJAA SEKÄ LUOKANOHJAAJAN KÄSIKIRJAA Oppilashuollon käsikirja s. 15 Huoli

Lisätiedot

Tupakka ja terveys -päivä Työpaja: Tupakka politiikan kehittäminen. Amisnäkökulma

Tupakka ja terveys -päivä Työpaja: Tupakka politiikan kehittäminen. Amisnäkökulma Tupakka ja terveys -päivä 23.1.2019 Työpaja: Tupakka politiikan kehittäminen Amisnäkökulma Kuraattori Anu Peltonen Seinäjoen kaupunki Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedu Mitä sinä tekisit toisin? Vastaajina:

Lisätiedot

6. Arviointi... 4. 9. Joukkueen kokoonpanon muuttaminen... 4. 12. Vakuutukset... 5

6. Arviointi... 4. 9. Joukkueen kokoonpanon muuttaminen... 4. 12. Vakuutukset... 5 Taitaja9 säännöt SISÄLLYSLUETTELO 1. Kilpailun järjestäjä... 3 2. Kilpailun tarkoitus, eettiset säännöt ja arvot... 3 3. Käsitteitä... 3 4. Kilpailutehtävät... 4 5. Osanottajat... 4 6. Arviointi... 4 7.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 15/ (7) Kaupunginhallitus Stj/

Helsingin kaupunki Esityslista 15/ (7) Kaupunginhallitus Stj/ Helsingin kaupunki Esityslista 15/2016 1 (7) 1 Savuton Helsinki -ohjelman loppuraportti HEL 2016-000009 T 00 01 04 00 Päätösehdotus Esittelijän perustelut Taustaa päättää merkitä tiedoksi ja valmistelussa

Lisätiedot