hanke Apua ja tukea rekrytoinnin eri vaiheisiin TE -toimiston palkkatuki Kaupungin työllistämistuki

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "hanke Apua ja tukea rekrytoinnin eri vaiheisiin TE -toimiston palkkatuki Kaupungin työllistämistuki"

Transkriptio

1 hanke Apua ja tukea rekrytoinnin eri vaiheisiin TE -toimiston palkkatuki Kaupungin työllistämistuki Kaupungin kesätyöllistämistuki nuorille TE-palvelut Oppisopimus Työkokeilu Rekrytointikoulutus

2 VOITTO -TYÖLLISYYSHANKE APUNASI Työntekijän palkkaaminen on iso päätös ja investointi. Kaikki työllistämiseen liittyvät asiat vievät myös paljon aikaa. VOITTO-hankkeen yrityskoordinaattori yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa on käytettävissä kun yritys tai organisaatio kaipaa apua palkkatukiasioiden selvittelyssä osaajien etsimisessä rekrytointiprosessin eri vaiheissa. Tukimuotoja on useita ja yrityskoordinaattorin avulla yritykset saavat kädestä pitäen ohjausta ja neuvontaa mm. palkkauskustannusten laskemisessa, tukien hakemisessa ja kaikessa muussakin rekrytointiin liittyvässä. Salossa ollaan yhteistuumin mukana talkoissa Salon työllistämisessä. Ota rohkeasti yhteyttä! Yrityskoordinaattori Juha Metsänoja p

3 TIIVISTETYSTI TUKIMUODOISTA TE-toimiston palkkatuki Työ- ja elinkeinoministeriö päättää vuosittain alueilla käytössä olevasta palkkatuen määrästä. Työnantaja voi saada palkkatukea, kun palkkaa työttömän työnhakijan, jolla on vaikeuksia työllistyä. Työllistymistä voi vaikeuttaa mm. pitkä työttömyys tai ammattitaidon puute. Palkkatukipäätös perustuu työttömän työnhakijan tarpeisiin ja TE-toimiston päätökseen. TEtoimisto päättää tuen suuruuden ja keston tapauskohtaisesti. Palkkatukea voidaan myöntää: määräaikaiseen työsuhteeseen toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen oppisopimuskoulutukseen kokoaikaiseen työsuhteeseen ja osa-aikaiseen työsuhteeseen Työssä täytyy noudattaa alan työehtosopimusta ja työstä tulee maksaa työehtosopimuksen mukainen palkka. Palkkatuen määrä Palkkatuki on prosenttiperusteinen tuki. Palkkatuen määrä ja enimmäiskesto määräytyvät tuelle palkattavan henkilön työttömyyden keston perusteella mitä pitempään henkilö on ollut työttömänä ennen palkkatuen myöntämistä, sitä korkeampi on tuen suuruus ja sitä pitemmäksi ajaksi tukea voidaan myöntää.

4 Palkkatuki voi määräytyä myös tuella palkattavan henkilön vamman tai sairauden perusteella, jos ne olennaisesti ja pysyväisluonteisesti alentavat tuottavuutta tarjolla olevassa tehtävässä. Näissä tapauksissa tuki on enintään 50 % palkkauskustannuksista. Tukijakson kesto on enintään 24 kuukautta kerrallaan. Lisätietoa palkkatuesta myös TE-palveluiden verkkosivuilta: rekrytointiin/ Ota yhteyttä lasketaan yrityksesi palkkatukimäärä yhdessä kuntoon! SALON KAUPUNGIN PALKKATUKI YRITYKSILLE JA YHTEISÖILLE Salon kaupunki voi myöntää palkkatukea salolaisen pitkäaikaistyöttömien (yhtäjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä ollut) tai Sanssi-kortin ehdot täyttävien nuorten työllistämiseen. Kaupungin tuki voidaan maksaa TE-toimiston palkkatukipäätöksen jatkoksi tai ilman sitä, suoraan tukea hakevalle yritykselle, jos se täyttää muut ehdot. Tuen määrä 400 /kk työllistettävää työntekijää kohden, enintään 6 kuukauden ajaksi tuki maksetaan työnantajalle jälkikäteen todennettuja palkkakustannuksia vastaan työllistämistukea voi hakea takautuvasti maksimissaan 3 kk työsuhteen alkamisesta. Salon kaupungin palkkatukiasioissa palvelevat: Seija Lähtinen, p , seija.lahtinen@salo.fi Eija Pohjola, p , eija.pohjola@salo.fi

5 Tähtioptiomallin myötä lisätukea yrityksille pitkäaikaistyöttömän salolaisen osaajan palkkaamiseen Tähtioptiomallissa kaupunki palkkaa työttömän avoinna olevaan kaupungin palkkatukipaikkaan kuudeksi kuukaudeksi. Mikäli henkilö suoriutuu työssään hyvin ja hän on itse halukas ja valmis siirtymään eteenpäin, voidaan neljän kuukauden työssäolojakson jälkeen tehdä palkkatukijakson viimeiseksi kahdeksi kuukaudeksi edelleensijoitus Salon alueen yritykseen. Kun kuuden kuukauden palkkatukijakso on päättynyt, voidaan heti tämän jälkeen yritykselle myöntää vielä kaupungin työllistämislisä 400,00 / kk neljän kuukauden ajaksi kyseiseen yritykseen, jos se palkkaa saman henkilön työhön. Soita ja kysy lisää selvitetään juuri teidän yrityksellenne sopivin tukipaketti! Juha Metsänoja, yrityskoordinaattori, p , juha.metsanoja@yrityssalo.fi

6 Salon kaupungin yritysten kesätyöllistämistuki yrityksille ja yhteisöille Kesätyöllistämistukea maksetaan salolaisille yrityksille, järjestöille tai yhdistyksille, jotka palkkaavat enintään 25-vuotiaan salolaisen nuoren kesätyöhön touko- syyskuussa. tukea maksetaan enintään viiden nuoren työllistämiseen yritystä, järjestöä tai yhdistystä kohti kesätyöllistämistuen määrä on 200 / työllistetty vähintään kolmen viikon pituinen työllistämisaika. työllistettävän työajan tulee olla vähintään 25 h/ vko nuorten kesätyöllistämistukea haetaan työsuhteen päätyttyä Salon kaupungilta. Kesätyöllistämistukea ei myönnetä, jos yritys, järjestö tai yhdistys saa muuta tukea nuoren palkkaamiseksi kesätyöhön. Tukivaihtoehtoja palkkaukseen Yrityksille on tarjolla erilaisia rahoitusvaihtoehtoja palkkauksen tueksi Salon kaupungin ja TE-palveluiden lisäksi myös ELY-keskukselta ja Tekesiltä. Yrityksen kehittämisavustus (ELY keskus) avainhenkilön palkkaukseen ELY keskus voi tukea varsinkin kansainvälistymiseen liittyviin kehittämistoimenpiteisiin liittyviä palkka-, konsultointi-, matka-, messuosallistumis- ja vastaavia menoja voidaan enintään 50 %:lla (de minimis) avustuksen perusteena olevista menoista. Palkkamenoihin (ilman lakisääteisiä työnantajamaksuja) voi saada tukea 12 kuukauden ajan enintään 50 %. Vihervirta Marjo, yritysasiantuntija, p , Keski-Suomen ELY, Turku

7 Tekesin Digiboosti Digiboosti on Tekesin rahoituskampanja uudistumis- ja kasvuhaluisten pk-yritysten digitaalisen osaamisen lisäämiseksi. Digiboosti rahoittaa yksittäisten tai useampien henkilöiden palkkaamista tehtäviin, joissa tuodaan pk-yrityksiin kokonaan uudenlaista osaamista digitaalisuuteen liittyen esimerkiksi liiketoiminnan digitalisoimiseen. Henkilö voidaan palkata tutkimus- ja tuotekehitystehtäviin tai selvittämään, miten yritys voi hyötyä digitaalisuudesta. Pk-yrityksen hankkiessa digiosaajan liiketoimintaansa kehittämään, Tekes voi maksaa puolet ensimmäisen vuoden palkasta. Tällä pyritään madaltamaan kynnystä palkata uusia työntekijöitä ja samalla edistää digitalisoitumista etenkin perinteisten alojen yrityksissä. Tärkeää Digiboosti-rahoituksesta: Minkä tahansa toimialan pk-yritys voi hakea Digiboosti-rahoitusta. Palkattava henkilö voi olla vastavalmistunut, irtisanottu tai työpaikkaa vaihtava. Digiboosti on de minimis -rahoitusta ja vaikuttaa yrityksen de minimis -kiintiöön. Digiboosti on Tekesin innovaatiorahoitusta, ei palkkatukea. Digiboosti jatkuu ainakin vuoden 2016 ajan. Jukka Mäki, asiantuntija, p ,

8 TE-TOIMISTO YRITTÄJÄN APUNA TE-toimisto auttaa työnantajia erilaisissa rekrytointiin ja osaajien etsimiseen liittyvissä kysymyksissä. Työkokeilu Työkokeilu on työpaikalla järjestettävä, työllistymistä edistävä palvelu, jonka tavoitteena on selvittää asiakkaan ammatinvalinta- ja uravaihtoehtoja, tukea paluuta työmarkkinoille tai alanvaihtoa. Työkokeilun kesto on enintään 6 kuukautta ja työkokeilun ajalta maksetaan työntekijälle työttömyysturvaa ja mahdollisesti ylläpitokorvaus. Työkokeilija ei ole työsuhteessa oleva henkilö. Työkokeilun organisoi TE-toimisto yhdessä työpaikan ja työkokeilijan kanssa. Lisätietoja: Työnantaja-asiakkaat ja yhteistyökumppanit , puhelinaika klo 9 11 ja Muina aikoina puhelut ohjataan työnantajaja yrityspalveluiden numeroon

9 OPPISOPIMUSKOULUTUS Oppisopimus on määräaikainen työsopimus, joka sitoo opiskelijaa, työnantajaa ja oppilaitosta. Työnantaja maksaa opiskelijalle työehtosopimuksen mukaisen palkan. Oppisopimuksen ajan työnantaja tarjoaa opiskelijalle ammatin/tutkinnon edellyttämiä työtehtäviä ja sitoutuu järjestämään työt niin, että opiskelija voi osallistua oppilaitoksen lähipäiviin. Mikäli oppisopimuskoulutukseen otetaan työtön henkilö, voi työnantaja saada työ- ja elinkeinotoimistosta haettavaa palkkatukea. Työnantajalle maksettavasta koulutuskorvauksesta sovitaan erikseen oppisopimusta solmittaessa. Salon seudun ammattiopiston oppisopimuspalvelut auttaa ja neuvoo kaikissa oppisopimukseen liittyvissä asioissa. Kysy lisää: Leila Landén, p , KOLMITUOTE Kolmituote, Salon Seudun Työkeskus Oy tuottaa Varsinais-Suomen TEtoimiston alueella, työllistämis- ja kuntoutuspalveluita osatyökykyisille henkilöille. Kolmituote on yleishyödyllinen yhtiö, jonka tarkoitus ei ole tuottaa omistajilleen voittoa. Työtoiminta on toteutettu teollisuusyritysmäisesti sisältäen ompelimon, kokoonpano- ja puuosastot. Hannu Rauhala, p , , YHTEISHANKINNAN REKRYTOINTIKOULUTUS Työ- ja elinkeinopalvelut suunnittelevat ja toteuttavat ammatillista koulutusta usein yhteistyössä työnantajien kanssa. Yhteishankinnalla toteutetun rekrytointikoulutuksen avulla yritys voi etsiä ja kouluttaa yrityksen tarpeisiin työntekijöitä, kun yrityksen tarvitsemia osaajia ei valmistu muusta koulutuksesta. Yhteishankintakoulutuksissa työnantaja osallistuu koulutuksen rahoitukseen ja opiskelijavalintaan. Yhteishankintakoulutuksista saat lisätietoa ELY-keskuksesta, oppilaitoksista, koulutuksen järjestäjiltä tai Yrityssalosta Juha Metsänojalta, p ,

10 VOITTO - Nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistymisen edistämishanke VOITTO on Salon kaupungin koordinoima työllisyyshanke. Hankkeen osatoteuttajina toimivat Turun Ammattikorkeakoulu Oy:n Salon toimipiste ja Salon seudun koulutuskuntayhtymä. Hankkeen tavoitteena on: luoda asiakaslähtöinen toimintamalli nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa olevien ohjaamiseen ja työllistymiseen kehittää ja kokeilla uusia palvelumuotoja työllistymisen edistämiseksi ja rekrytointien tukemiseksi vahvistaa työmarkkinoiden eri toimijoiden kanssa tehtävää yhteistyötä vahvistaa työelämän kanssa tehtävää yhteistyötä. Hankkeen kohderyhmä: ensisijaisesti vähintään päivää työmarkkinatukea saaneille erityisryhmänä työelämään tai koulutukseen hakeutuvat nuoret muut heikossa työmarkkinaasemassa olevat henkilöt, joilla on edellytyksiä työllistyä. Hankkeen yhteystiedot Projektipäällikkö Eija Laitinen, Salon kaupunki/kehittämis-, elinkeino- ja työllisyyspalvelut, Tehdaskatu 2, SALO p , eija.laitinen@salo.fi

11 VOITOLLA TYÖHÖN! VOITTO on Salon kaupungin koordinoima työllisyyshanke. Hankkeen osatoteuttajina toimivat Turun Ammattikorkeakoulu Oy:n Salon toimipiste ja Salon seudun koulutuskuntayhtymä. Hanke saa Keski-Suomen ELY-keskuksen myöntämää Euroopan sosiaalirahaston (ESR) tukea.

12

hanke Apua ja tukea rekrytoinnin eri vaiheisiin www.rakennerahastot.fi TE -toimiston palkkatuki Kaupungin työllistämistuki

hanke Apua ja tukea rekrytoinnin eri vaiheisiin www.rakennerahastot.fi TE -toimiston palkkatuki Kaupungin työllistämistuki hanke Apua ja tukea rekrytoinnin eri vaiheisiin TE -toimiston palkkatuki Kaupungin työllistämistuki Kaupungin kesätyöllistämistuki nuorille TE-palvelut Oppisopimus Työkokeilu Rekrytointikoulutus www.rakennerahastot.fi

Lisätiedot

Tuet ja avustukset lyhyesti

Tuet ja avustukset lyhyesti Tuet ja avustukset lyhyesti TE toimiston palkkatuki palkkatuella voi työllistää henkilön, joka on ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi TE-toimistoon TE- toimisto selvittää asian aina tapauskohtaisesti

Lisätiedot

Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto

Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla 22.5.2017 Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 1 20.9.2017 Palkkatuki Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi

Lisätiedot

PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI

PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI 11.5.2017 1 Palkkatuen myöntämisen yleiset edellytykset 1) työ- ja elinkeinotoimisto arvioi työttömän työnhakijan työttömyyden johtuvan ammatillisen

Lisätiedot

Palkkatuki Uudenmaan TE-toimisto, Palkkatukiyksikkö

Palkkatuki Uudenmaan TE-toimisto, Palkkatukiyksikkö Palkkatuki 1 Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta 7 luku 1 - Palkkatuki Työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu tuki, jonka TE-toimisto myöntää työnantajalle palkkauskustannuksiin

Lisätiedot

Välityömarkkinafoorumi. Ritva Sillanterä 6.3.2015

Välityömarkkinafoorumi. Ritva Sillanterä 6.3.2015 Välityömarkkinafoorumi Ritva Sillanterä 6.3.2015 Uudistunut palkkatuki Työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu tuki, jonka TE-toimisto myöntää työnantajalle palkkauskustannuksiin

Lisätiedot

Palkkatuki ja oppisopimuskoulutus Eija Sumen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto

Palkkatuki ja oppisopimuskoulutus Eija Sumen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Palkkatuki ja oppisopimuskoulutus 10.10.2017 Eija Sumen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Palkkatuki Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu harkinnanvarainen tuki. Palkkatuen

Lisätiedot

Tätä ohjetta sovelletaan ennen alkaneisiin työsuhteisiin. Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle

Tätä ohjetta sovelletaan ennen alkaneisiin työsuhteisiin. Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle Tätä ohjetta sovelletaan ennen 1.10.2016 alkaneisiin työsuhteisiin. TAMPEREEN TYÖLLISTÄMISTUKI Tampereen työllistämistuen tavoitteena on edistää yksilöllisiä erityispalveluita tarvitsevien työnhakijoiden

Lisätiedot

Palkkatuki. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Eija Ahava Toimisto Otsikko

Palkkatuki. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Eija Ahava Toimisto Otsikko Palkkatuki Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Eija Ahava 26.1.2018 1 Palkkatuen määrä Työttömyyden keston perusteella määräytyvä palkkatuki palkkauskustannuksista: Enintään 30 % enintään 6 kk ajan jos

Lisätiedot

Rahoituspohjan muutos - työttömyysetuuksien käyttötarkoituksen laajentaminen

Rahoituspohjan muutos - työttömyysetuuksien käyttötarkoituksen laajentaminen Etelä-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto MUUTOKSET PALKKATUKEEN Rahoituspohjan muutos - työttömyysetuuksien käyttötarkoituksen laajentaminen Välityömarkkinatoimijoille määräkiintiöt - yhdistyksille,

Lisätiedot

TE-palvelut työnantajille. 25.9.2014 Toimisto Otsikko

TE-palvelut työnantajille. 25.9.2014 Toimisto Otsikko TE-palvelut työnantajille 1 Ilmoita avoin työpaikka Paikan ilmoittaminen verkossa, te-palvelut.fi Kun teet työnantajana yhteistyösopimuksen TE-toimiston kanssa, saat omalta TE-toimistoltasi käyttöösi verkkopalvelutunnukset

Lisätiedot

Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet 11.6.2014 Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus

Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet 11.6.2014 Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet 11.6.2014 Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus Palkkatuki (vamman tai sairauden perusteella) Työolosuhteiden järjestelytuki Ritva Sillanterä 11.6.2014

Lisätiedot

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille TE-palvelut yrityksille ja työnantajille te-palvelut.fi Kun yrityksessä tarvitaan uutta, osaavaa työvoimaa tai näköpiirissä on uutta osaamista vaativa muutostilanne, kannattaa hyödyntää TE-palveluja. Olemme

Lisätiedot

Uudistuva palkkatuki. Välkky Välityömarkkinafoorumi 8.12.2014 Ritva Sillanterä

Uudistuva palkkatuki. Välkky Välityömarkkinafoorumi 8.12.2014 Ritva Sillanterä Uudistuva palkkatuki Välkky Välityömarkkinafoorumi 8.12.2014 Ritva Sillanterä Uudistamisen tavoitteet Tavoitteena on parantaa Työnantajien ja työnhakijoiden yhdenvertaista kohtelua Tukipäätösten ennakoitavuutta

Lisätiedot

Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille. Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs.

Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille. Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs. Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs. Kauppakamarin Hankintainfo Vantaa 6.3.2015 Työttömyys Vantaalla tammikuussa 2015 1/2015 1/2014 Muutos

Lisätiedot

TE-palvelut. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto

TE-palvelut. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto TE-palvelut Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto 5.11. TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista työvoima- ja yrityspalveluista TE-palvelut ovat julkisia työ- ja elinkeinopalveluita, joita tarjoavat Työ- ja

Lisätiedot

Palkkatuen muutokset 2017

Palkkatuen muutokset 2017 Palkkatuen muutokset 2017 Timo Jalvanti Pirkanmaan TE-toimisto/Tukitiimi 1 Palkkatuen muutoksia vuoden 2017 alusta. Tuen hakeminen - Palkkatukihakemuksessa ei enää kysytä työsopimuslakiin viittaavia asioita

Lisätiedot

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille TE-palvelut yrityksille ja työnantajille te-palvelut.fi Kun yrityksessä tarvitaan uutta, osaavaa työvoimaa tai näköpiirissä on muutostilanne, kannattaa hyödyntää TE-palveluja. Olemme henkilöstön hankinnan

Lisätiedot

Green Care seminaari. Kokkolan työvoiman palvelukeskus. 10.4.2013 Toimisto Otsikko

Green Care seminaari. Kokkolan työvoiman palvelukeskus. 10.4.2013 Toimisto Otsikko Green Care seminaari Kokkolan työvoiman palvelukeskus 1 Kokkolan työvoiman palvelukeskus (TYP) Työvoiman palvelukeskus on TE-toimiston, kaupungin sekä KELAN yhteinen palveluyksikkö Tavoitteena on moniammatillisesti

Lisätiedot

Yleistä kuntouttamiseen liittyen

Yleistä kuntouttamiseen liittyen Työhön kuntoutumisen tukitoimet TE-hallinnossa 3.11.2015 1 Yleistä kuntouttamiseen liittyen Julkisen työ ja yrityspalvelulakiin liittyviä palveluita. Ovat toissijaisia palveluita eli aina ensin selvitettävä

Lisätiedot

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille TE-palvelut yrityksille ja työnantajille te-palvelut.fi Kun yrityksessä tarvitaan uutta, osaavaa työvoimaa tai näköpiirissä on uutta osaamista vaativa muutostilanne, kannattaa hyödyntää TE-palveluja. Olemme

Lisätiedot

Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet

Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet Parantaa työttömän työnhakijan ammattitaitoa, osaamista ja työmarkkina-asemaa ja näin edistää hänen työllistymistään avoimille työmarkkinoille TE-toimisto arvioi,

Lisätiedot

Kun ilmoitat avoimen työpaikan TE-toimistoon, kerro, oletko kiinnostunut rekrytoimaan palkkatuen avulla.

Kun ilmoitat avoimen työpaikan TE-toimistoon, kerro, oletko kiinnostunut rekrytoimaan palkkatuen avulla. Palkkatuki Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu tuki, jota TE-toimisto voi käytettävissään olevien määrärahojen puitteissa myöntää työnantajalle palkkauskustannuksiin.

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle

HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle HEINÄVEDEN KUNNAN TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Heinäveden kunnan työllisyyspalvelut tarjoaa tukea ja ohjausta työttömien työnhakijoiden

Lisätiedot

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 Markku.haurinen@jns.fi Yrityskansio sisältö Työllisyyden kuntakokeilu Koulutus- ja työhönvalmennus Työkokeilu Palkkatuki Esimerkkilaskelmat palkkatuesta

Lisätiedot

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Yhteystiedot Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Nuorten oppisopimuskoulutus Tarja Orellana, koulutustarkastaja p. 040 341 5189 tarja.orellana@jao.fi

Lisätiedot

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille TE-palvelut yrityksille ja työnantajille te-palvelut.fi Kun yrityksessä tarvitaan uutta, osaavaa työvoimaa tai näköpiirissä on muutostilanne, kannattaa hyödyntää TE-palveluja. Olemme henkilöstön hankinnan

Lisätiedot

Työllistämistoiminnan kehittäminen vuonna 2016 / kuntalisän maksaminen

Työllistämistoiminnan kehittäminen vuonna 2016 / kuntalisän maksaminen Kaupunginhallitus 454 14.12.2015 Työllistämistoiminnan kehittäminen vuonna 2016 / kuntalisän maksaminen 1878/02.05.01/2015 KHALL 14.12.2015 454 Kaupunginvaltuusto on 7.9.2015 94 käsitellyt valtuutettu

Lisätiedot

Työnantajasektori: Yritys Yhdistys/säätiö Muu. Henkilöstön lukumäärä: Tukea haetaan ajalle: Noudatettava työehtosopimus: euroa / kuukausi

Työnantajasektori: Yritys Yhdistys/säätiö Muu. Henkilöstön lukumäärä: Tukea haetaan ajalle: Noudatettava työehtosopimus: euroa / kuukausi Hakemuslomake Työnantaja (tuen hakija) Nimi: Nuorten työllistämistuki Työnantajasektori: Yritys Yhdistys/säätiö Muu Y-tunnus: Osoite: Kotikunta: Toimiala: Henkilöstön lukumäärä: Yhteyshenkilö: Puhelinnumero:

Lisätiedot

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Selkoesite TE-palvelut yrityksille ja työnantajille te-palvelut.fi TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Tämä esite kertoo, mitä palveluja TE-toimistot tarjoaa yrityksille ja työnantajille. TE-palveluista

Lisätiedot

Palkkatukea oppisopimuskoulutukseen. Oppisopimuskoulutuksen tietotori 13.5.2014, Helsinki Ylitarkastaja Kirsti Haapa-aho Työ- ja elinkeinoministeriö

Palkkatukea oppisopimuskoulutukseen. Oppisopimuskoulutuksen tietotori 13.5.2014, Helsinki Ylitarkastaja Kirsti Haapa-aho Työ- ja elinkeinoministeriö Palkkatukea oppisopimuskoulutukseen Oppisopimuskoulutuksen tietotori 13.5.2014, Helsinki Ylitarkastaja Kirsti Haapa-aho Työ- ja elinkeinoministeriö Sovellettavat säädökset ja ohjeet Laki julkisesta työvoima-

Lisätiedot

Helsingin kaupunki työllistää julkisten hankintojen avulla

Helsingin kaupunki työllistää julkisten hankintojen avulla HELSINGIN KAUPUNKI 1 / 9 Helsingin kaupunki työllistää julkisten hankintojen avulla Helsingin kaupunki haluaa edistää heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden työllistymistä julkisten hankintojen

Lisätiedot

Hyvä työntekijä, valmiina palvelukseen!

Hyvä työntekijä, valmiina palvelukseen! Hyvä työntekijä, valmiina palvelukseen! Sisällys 1. Johdanto... 4 2. TE-toimiston työkokeilu... 6 3. Kelan työkokeilu... 8 4. Palkkatuki... 10 5. Oppisopimuskoulutus... 12 6. Työolosuhteiden järjestelytuki...

Lisätiedot

Palkkatuki ja työkokeilu välityömarkkinoilla Salmenautio Sirpa

Palkkatuki ja työkokeilu välityömarkkinoilla Salmenautio Sirpa Palkkatuki ja työkokeilu välityömarkkinoilla 1 26.9.2018 Salmenautio Sirpa Palkkatuen myöntämisen edellytykset Palvelutarpeen oikea-aikaisuus Työllistymissuunnitelmassa sovitaan palkkatuesta Perusteena

Lisätiedot

PALKKATUKIUUDISTUS 1.1.2015

PALKKATUKIUUDISTUS 1.1.2015 PALKKATUKIUUDISTUS 1.1.2015 Uudenmaan hanketoimijoiden seminaari 23.1.2015 Riitta Somero ja Hellä Neuvonen-Seppänen Uudenmaan ELY-keskus ja TE-toimisto 17.2.2015 1 Palkkatuki Työttömän työnhakijan työllistymisen

Lisätiedot

Tähtäimessä työmarkkinat polkuja ja poteroita

Tähtäimessä työmarkkinat polkuja ja poteroita Tähtäimessä työmarkkinat polkuja ja poteroita Uudenmaan TE-toimisto Tuetun työllistymisen palvelulinja 1 22.9.2015 Uudenmaan TE-toimisto Anne Hirvonen Tilastotietoa koko maa 2 22.9.2015 Uudenmaan TE-toimisto

Lisätiedot

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Selkoesite TE-palvelut yrityksille ja työnantajille te-palvelut.fi TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Tämä esite kertoo, mitä palveluja TE-palvelut tarjoaa yrityksille ja työnantajille. TE-palveluista

Lisätiedot

Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot

Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot Te-toimisto työllistymisen tukimuodot Kirsi Elg Asiantuntija, Jyväskylän työvoiman palvelukeskus Keski-Suomen TE-toimisto Tuetun työllistymisen palvelulinja 1 Asiakkaalle hänen palvelutarpeensa mukaista

Lisätiedot

Paikka auki II - osatyökykyisten ja nuorten työllistämisen avustusohjelma

Paikka auki II - osatyökykyisten ja nuorten työllistämisen avustusohjelma Paikka auki II - osatyökykyisten ja nuorten työllistämisen avustusohjelma 1 Paikka auki II - peruslähtökohdat Paikka auki II -avustusohjelman tarkoituksena on edistää vaikeasti työllistyvien henkilöiden

Lisätiedot

Työllistymisen toimenpidesuunnitelma Ruokolahti

Työllistymisen toimenpidesuunnitelma Ruokolahti Työllistymisen toimenpidesuunnitelma 2017-2018 Ruokolahti 2(7) Aluksi Työllistymisen toimenpidesuunnitelma on kunnan ja työllistymistä edistävän monialainen yhteispalvelun (TYP) välinen suunnitelma rakennetyöttömyyden

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii Oppisopimuskoulutus Tekemällä oppii Sopii kuin nakutettu Perustietoa oppisopimuksesta Oppisopimus on käytännöllinen tapa kouluttautua ja kouluttaa yritykseen ammattitaitoista henkilöstöä sekä kehittää

Lisätiedot

Paikka auki. osatyökykyisten ja nuorten työllistämisen avustusohjelma

Paikka auki. osatyökykyisten ja nuorten työllistämisen avustusohjelma Paikka auki osatyökykyisten ja nuorten työllistämisen avustusohjelma Paikka auki - osatyökykyisten ja nuorten työllistämisen avustusohjelma Paikka auki - peruslähtökohdat Paikka auki -avustusohjelman tarkoituksena

Lisätiedot

Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle

Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle TAMPEREEN TYÖLLISTÄMISTUKI Tampereen työllistämistuen tavoitteena on edistää yksilöllisiä erityispalveluita tarvitsevien työnhakijoiden työllistymistä, parantaa tamperelaisten välityömarkkinoiden toimivuutta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki työllistää julkisten hankintojen avulla

Helsingin kaupunki työllistää julkisten hankintojen avulla HELSINGIN KAUPUNKI 1 / 9 Helsingin kaupunki työllistää julkisten hankintojen avulla Helsingin kaupunki haluaa edistää heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden työllistymistä julkisten hankintojen

Lisätiedot

OULULAISILLE YRITYKSILLE MYÖNNETTÄVÄ KUNTALISÄ OPPISOPIMUSKOULUTUKSEEN (450 (350 eur/kk)

OULULAISILLE YRITYKSILLE MYÖNNETTÄVÄ KUNTALISÄ OPPISOPIMUSKOULUTUKSEEN (450 (350 eur/kk) 2014 OULULAISILLE YRITYKSILLE MYÖNNETTÄVÄ KUNTALISÄ OPPISOPIMUSKOULUTUKSEEN (450 (350 eur/kk) Työllistymiseen liittyvänä tukimuotona Oulun kaupunki myöntää yritysten palkkatuettuihin oppisopimustyösuhteisiin

Lisätiedot

Ajankohtaiset muutokset TEpalveluissa

Ajankohtaiset muutokset TEpalveluissa Ajankohtaiset muutokset TEpalveluissa Hämeen TE-toimisto 1 Muutokset TE-palveluissa Asiakasta koskevat määritelmät Asiakas JTYPL:n mukaisia palveluita, tukia tai korvauksia hakeva tai saava yksityinen

Lisätiedot

KOULUTUS TEKEE HYVÄÄ.

KOULUTUS TEKEE HYVÄÄ. KOULUTUS TEKEE HYVÄÄ. - myös oppisopimuksella IDEOITA JA INNOSTUSTA TULEVAISUUTEEN: WWW.SAKKY.FI OPPISOPIMUS LYHYESTI Opiskelu painottuu työn tekemiseen, tarvittaessa osaamista täydennetään oppilaitoksessa

Lisätiedot

EK:n 3+6 oppisopimusmalli

EK:n 3+6 oppisopimusmalli EK:n 3+6 oppisopimusmalli EK:n 3+6 oppisopimusmallin tavoitteet tukea nuorten työllistymistä lisäämällä alle 25-vuotiaiden mahdollisuuksia oppisopimuskoulutukseen kehittää oppisopimuskoulutusta paremmin

Lisätiedot

EK:n 3+6 oppisopimusmalli

EK:n 3+6 oppisopimusmalli EK:n 3+6 oppisopimusmalli EK:n 3+6 oppisopimusmallin tavoitteet tukea nuorten työllistymistä lisäämällä alle 25-vuotiaiden mahdollisuuksia oppisopimuskoulutukseen kehittää oppisopimuskoulutusta paremmin

Lisätiedot

11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajakysely ja työnantajien haastattelut Vuoden 2014 alussa työnantajille tehty työnantajakysely 161 vastaajaa 51 työnantajan

Lisätiedot

Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Anna-Liisa Lämsä KT, TYP-verkostopäällikkö Pohjois-Pohjanmaan työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Työnantajakysely

Lisätiedot

Palkkatuki. TEM:n hallinnonalan itse toteutettavien rakennerahastohankkeiden hallinnointi koulutus 31.8.2010 Kirsti Haapa-aho

Palkkatuki. TEM:n hallinnonalan itse toteutettavien rakennerahastohankkeiden hallinnointi koulutus 31.8.2010 Kirsti Haapa-aho Palkkatuki TEM:n hallinnonalan itse toteutettavien rakennerahastohankkeiden hallinnointi koulutus 31.8.2010 Kirsti Haapa-aho TYÖLLIST LLISTÄMISTUKIJÄRJESTELMÄ TYÖLLIST LLISTÄMISTUKI TYÖNANTAJALLLE PALKKATUKI

Lisätiedot

OPPISOPIMUS ESEDU / Oppisopimuspalvelut / AT

OPPISOPIMUS ESEDU / Oppisopimuspalvelut / AT OPPISOPIMUS www.esedu.fi/oppisopimus www.oppisopimus.fi 21.11.2018 ESEDU / Oppisopimuspalvelut / AT 1 Mitä oppisopimuskoulutus on? Oppisopimuskoulutus on työssä tapahtuvaa ammatillista koulutusta, jota

Lisätiedot

Nuorisotakuu Te-hallinnossa. Anna-Kaisa Räsänen

Nuorisotakuu Te-hallinnossa. Anna-Kaisa Räsänen Nuorisotakuu Te-hallinnossa Anna-Kaisa Räsänen 15.11.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Palkkatuki 25.11.2010 3

Palkkatuki 25.11.2010 3 Palkkatuki Tarkoituksena on parantaa työttömän työnhakijan ammattitaitoa, osaamista ja työmarkkina-asemaa sekä edistää pitkään työttömänä olleen pääsemistä avoimille työmarkkinoille Palkkatukea koskevat

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2014. 1366/2014 Laki

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2014. 1366/2014 Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2014 1366/2014 Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Annettu Helsingissä

Lisätiedot

Palkkatuki 29.10.2015

Palkkatuki 29.10.2015 Palkkatuki 29.10.2015 Palkkatuki Työnantaja voi hakea palkkatukea työhön palkattavan työttömyyden keston perusteella. Mahdollista hakea myös työhön palkattavan vamman tai sairauden perusteella. Myöntäminen

Lisätiedot

Työllisyyspoliittinen avustus Lapin TE-toimisto

Työllisyyspoliittinen avustus Lapin TE-toimisto Työllisyyspoliittinen avustus 1 Työllisyyspoliittisen avustuksen tarkoitus Työttömien työnhakijoiden työllistymisen edistäminen * parannetaan yleisiä työmarkkinavalmiuksia ja ammatillista osaamista Erityisesti

Lisätiedot

TE-toimiston palvelut

TE-toimiston palvelut TE-toimiston palvelut Suvi Lindén Asiantuntija Uudenmaan TE-toimisto 1 TE-toimiston palvelut työllistymisen edistämiseksi Työllistymisen tueksi: Työkokeilu Palkkatuki Kurssit ja valmennukset: Uravalmennus

Lisätiedot

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa

Lisätiedot

Välityömarkkinatoimijat ja palkkatuki

Välityömarkkinatoimijat ja palkkatuki Välityömarkkinatoimijat ja palkkatuki Iisalmi 20.1.2017 ja Kuopio 23.1.2017 Esityksessä käsitellään lyhyesti 1.1.2017 voimaan tulleita palkkatukeen liittyviä muutoksia. Julkinen työvoima- ja yrityspalvelulaki

Lisätiedot

Yllätetään yhteiskunta -yritysyhteisössä Kotka

Yllätetään yhteiskunta -yritysyhteisössä Kotka Mistä kaikki alkoi? Rannikkopajalla nuorille tarjottavien palveluiden määrää lisättiin käynnistämällä 2010 vuoden maaliskuussa Nuorta ei jätetä -hankkeen työhönvalmennuspalvelu Vuoden aikana työhönvalmennuksessa

Lisätiedot

Työllisyyspolliittinen avustus vuonna 2015 ja palkkatukiuudistus

Työllisyyspolliittinen avustus vuonna 2015 ja palkkatukiuudistus Työllisyyspolliittinen avustus vuonna 2015 ja palkkatukiuudistus 19.11.2014 Työllisyyspoliittinen avustus vuonna 2015 19.11.2014 Työllisyyspoliittisen avustuksen tavoitteena on parantaa työttömien työnhakijoiden

Lisätiedot

Työllisyyspoliittiset avustukset vuodelle 2019

Työllisyyspoliittiset avustukset vuodelle 2019 Työllisyyspoliittiset avustukset vuodelle 2019 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Eija Ahava 14.9.2018 1 Työllisyyspoliittisen avustuksen hakeminen Hakuaika vuodelle 2019 on 10.9. 12.10.2018 (klo 16.15)

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN TE-TOIMISTON TYÖNANTAJA- JA YRITYSPALVELUT

KESKI-SUOMEN TE-TOIMISTON TYÖNANTAJA- JA YRITYSPALVELUT KESKI-SUOMEN TE-TOIMISTON TYÖNANTAJA- JA YRITYSPALVELUT 1 Tarkoitus Kysynnän ja tarjonnan kohtaaminen > työnantajat saavat tarpeisiinsa pohjautuvaa osaavaa työvoimaa ja henkilöasiakkaat saavat osaamiseensa

Lisätiedot

Palkkatuki muutoksia10.5.2010

Palkkatuki muutoksia10.5.2010 Palkkatuki muutoksia10.5.2010 Iisalmi 15.6. ja Kuopio 18.6.2010 13.8.2010 1 Palkkatuki muutoksia Palkkatuen myöntäminen elinkeinotoiminnan harjoittajille muuttui 10.5.2010 EY:n valtiotukisäännösten lähtökohtana

Lisätiedot

Työllistämisen Turku-lisä Työllisyystoimikunta 24.2.2015

Työllistämisen Turku-lisä Työllisyystoimikunta 24.2.2015 Työllistämisen Turku-lisä Työllisyystoimikunta 24.2.2015 19.2.2015 Esittäjän nimi 1 Työmarkkinatuen kuntaosuus tammikuulta noin 2 miljoonaa euroa Ennuste vuositasolle on 24,5 M Vuodesta 2011 tähän vuoteen

Lisätiedot

TE-toimiston palvelut. 11.11.2014 Jutta Jänkävaara-Lempiäinen, palvelupäällikkö Uudenmaan TE-toimisto, tuetun työllistymisen palvelut

TE-toimiston palvelut. 11.11.2014 Jutta Jänkävaara-Lempiäinen, palvelupäällikkö Uudenmaan TE-toimisto, tuetun työllistymisen palvelut TE-toimiston palvelut Jutta Jänkävaara-Lempiäinen, palvelupäällikkö Uudenmaan TE-toimisto, tuetun työllistymisen palvelut Alueelliset TE-palvelut Uudenmaan TE-toimisto Varsinais-Suomen TE-toimisto Satakunnan

Lisätiedot

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Uudenmaan TE-toimisto 2018 Uudenmaan TE-toimisto Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimiston yrityspalveluiden asiantuntijat auttavat yrityksiä henkilöstön hankintaan,

Lisätiedot

Työllisyyspoliittinen avustus TYPO

Työllisyyspoliittinen avustus TYPO TriPla-hanke TriPla-hanke LounaPlussa ry:n ja Hämeen Kylät ry:n toteuttama välityömarkkinahanke, jossa työllistetään palkkatuella pitkään työttömänä olleita henkilöitä yhdistyksiin ja yrityksiin Toimialueena

Lisätiedot

Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia. 10 askelta onnistumiseen

Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia. 10 askelta onnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia 10 ta onnistumiseen Elinkeinoelämän järjestöt yhteistyössä ammatillisen koulutuksen uudistumisen tukena #UUSIAMIS on tervetullut

Lisätiedot

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa

Lisätiedot

TE-palvelut työllistymisen tukena. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto

TE-palvelut työllistymisen tukena. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto TE-palvelut työllistymisen tukena Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto 5.11.2013 TE-palvelut Vuoden 2013 alusta TE-toimiston palvelut ovat nimeltään työ- ja elinkeinopalvelut (TE-palvelut) TE-palvelut määritellään

Lisätiedot

HEVOSYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA

HEVOSYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA HEVOSYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA ONNELAN ORIASEMA, Johanna Kivimäki Oriasemapalvelut Ravihevoskasvatusta Varsapihatto TYÖNANTAJAHISTORIA: palkattu kesätyöntekijä (palkkatuella ja ilman), oppisopimus, työkokeilu,

Lisätiedot

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 markku.haurinen@jns.fi

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 markku.haurinen@jns.fi Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 markku.haurinen@jns.fi Yrityskansio sisältö Työllisyyden kuntakokeilu Koulutus- ja työhönvalmennus Työkokeilu Palkkatuki Esimerkkilaskelmat palkkatuesta

Lisätiedot

Etsitkö työlle tekijää? Hyödynnä työhönvalmennusta.

Etsitkö työlle tekijää? Hyödynnä työhönvalmennusta. Etsitkö työlle tekijää? Hyödynnä työhönvalmennusta www.eksote.fi Onko yrityksessäsi työtehtäviä, jotka ovat vailla tekijää ja niiden tekemiseen menee vain muutama tunti päivässä? Olisivatko lisäkädet tarpeen

Lisätiedot

KAIKILLE TYÖTÄ JA TEKEMISTÄ? VÄLITYÖMARKKINAT AKTIIVISENA JA JOUSTAVANA RATKAISUNA. Hallitusneuvos Päivi Kerminen

KAIKILLE TYÖTÄ JA TEKEMISTÄ? VÄLITYÖMARKKINAT AKTIIVISENA JA JOUSTAVANA RATKAISUNA. Hallitusneuvos Päivi Kerminen KAIKILLE TYÖTÄ JA TEKEMISTÄ? VÄLITYÖMARKKINAT AKTIIVISENA JA JOUSTAVANA RATKAISUNA Hallitusneuvos Päivi Kerminen RAKENNETYÖTTÖMYYTTÄ KOSKEVAT KEHITTÄMISLINJAUKSET 1. Ongelmalähtöisestä tarkastelusta vahvuuksien

Lisätiedot

Pyhäjoen kunta tukee työllisyyttä käyttämällä työmarkkinatuen kuntaosuuteen varattua määrärahaa uusien työpaikkojen luomiseen alueelle

Pyhäjoen kunta tukee työllisyyttä käyttämällä työmarkkinatuen kuntaosuuteen varattua määrärahaa uusien työpaikkojen luomiseen alueelle Sivu 1/8 Uusi työ Pyhäjoella Pyhäjoen kunta tukee työllisyyttä käyttämällä työmarkkinatuen kuntaosuuteen varattua määrärahaa uusien työpaikkojen luomiseen alueelle Pyhäjoen kunta haluaa tukea osaltaan

Lisätiedot

Kehittäjäryhmän skype tilaisuus Projektisuunnittelija Anette Hagström, Vantaa

Kehittäjäryhmän skype tilaisuus Projektisuunnittelija Anette Hagström, Vantaa Kehittäjäryhmän skype tilaisuus 5.6.2019 Projektisuunnittelija Anette Hagström, Vantaa Yritykset mukaan luomaan hyvinvointia Tavoitteena on vahvistaa osaamista ja hyödyntää työllistämisehtoa julkisissa

Lisätiedot

Uudenmaan Työ- ja elinkeinotoimisto

Uudenmaan Työ- ja elinkeinotoimisto Uudenmaan Työ- ja elinkeinotoimisto Riku Hautamäki Yritysasiakkuuskoordinaattori 1 TE-lyhenteestä TE-toimisto = Työ- ja elinkeinotoimisto (ent. työvoimatoimisto), työkkäri. Koko Suomessa 15 alueellisesti

Lisätiedot

työllisyysyksikkö , ,0 #JAKO/0! Toimintatulot 0, , ,0 #JAKO/0!

työllisyysyksikkö , ,0 #JAKO/0! Toimintatulot 0, , ,0 #JAKO/0! Työllisyysyksikkö Valtuustoon nähden sitovat tavoitteet: työllisyysyksikkö 935 940,0 778 020,0 #JAKO/0! Toimintatulot 0,0 935 940,0 778 020,0 #JAKO/0! työllisyysyksikkö 2 831 200,0 2 692 110,0 #JAKO/0!

Lisätiedot

Hankintojen avulla työllistäminen Helsingissä

Hankintojen avulla työllistäminen Helsingissä Hankintojen avulla työllistäminen Helsingissä n. 6-8 kk n. 4-6 kk 1. Hankintojen kartoitus ja kilpailutuksen valmistelu 2. Tarjouspyynnön laadinta ja julkaisu 3. Tarjousaika 4. Sopimus ja työllistettävien

Lisätiedot

NUORTEN TUETTU OPPISOPIMUS alle 25-vuotiaille vantaalaisille. OPAS NUORELLE JA TYÖPAIKALLE Nuorisopalvelut/Työpajatoiminta

NUORTEN TUETTU OPPISOPIMUS alle 25-vuotiaille vantaalaisille. OPAS NUORELLE JA TYÖPAIKALLE Nuorisopalvelut/Työpajatoiminta NUORTEN TUETTU OPPISOPIMUS alle 25-vuotiaille vantaalaisille OPAS NUORELLE JA TYÖPAIKALLE Nuorisopalvelut/Työpajatoiminta Sisällysluettelo Nuorelle 3 Työpaikalle 4 Opiskelija / työpaikkaohjaaja / esimies

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/2015 1 (5) 678 Työllisyydenhoidon Helsinki-lisän myöntämisperusteiden uudistaminen HEL 2015-006992 T 01 02 00 00 Päätös päätti panna asian pöydälle syyskauden ensimmäiseen

Lisätiedot

TE toimiston Yrityspalvelut yrityksen ehdoilla

TE toimiston Yrityspalvelut yrityksen ehdoilla TE toimiston Yrityspalvelut yrityksen ehdoilla Julkisen sektorin palvelut yrittäjilletapahtuma Kluuvissa 10.11.2010 KLUUVIN TYÖ- JA ELINKEINOTOIMISTO Toiminta-ajatus: Tehokkaan työnvälityksen ja osaavan

Lisätiedot

Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle

Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle 2 Milloin opiskelija voi tarvita tukea työllistymiseen? Miten oppilaitoksessa voidaan ohjata työllistymisessä? Ammatillisen koulutuksen tavoitteena

Lisätiedot

Nuorten Oppisopimuskoulutus

Nuorten Oppisopimuskoulutus Nuorten Oppisopimuskoulutus Oppisopimuksella tarkoitetaan työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä harjoitettavia ammatillisia opintoja, joita täydennetään tietopuolisilla opinnoilla. Työ + koulu

Lisätiedot

Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena

Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena Tytteli Karvonen-Juntura Team Finland-koordinaattori Lapin ELY-keskus 05.09.2018 2 Tietoa, työkaluja ja verkostoja suomalaisten yritysten ja muiden toimijoiden

Lisätiedot

TE-palvelut muutoksessa. 6.3.2014 Maaret Rantolahti

TE-palvelut muutoksessa. 6.3.2014 Maaret Rantolahti TE-palvelut muutoksessa 1 Palvelut ja palveluverkosto uudistuvat Tarjolla entistä monipuolisemmat ja selkeämmät palvelut henkilö-, työnantaja- ja yritysasiakkaille. Tämän vuoden alusta lähtien TE-toimiston

Lisätiedot

Helsingin kaupungin työllisyydenhoito

Helsingin kaupungin työllisyydenhoito Helsingin kaupungin työllisyydenhoito Eija Hanni 17.5.2011 Eija Hanani Työllisyydenhoidon linjaukset 1. Työttömyyden katkaisu mahdollisimman varhain 2. Painopisteryhmät: - nuoret - nuoret aikuiset - maahanmuuttajat

Lisätiedot

Etelä-Savon välityömarkkinat ja työllisyyden hoidon haasteet 2015

Etelä-Savon välityömarkkinat ja työllisyyden hoidon haasteet 2015 Etelä-Savon välityömarkkinat ja työllisyyden hoidon haasteet 2015 Verkostoja hyödyntäen järjestöjen kautta aitoon työllistymiseen 15.10.2014 1 17.10.2014 Etelä-Savon TE-toimisto/ Rakennepoliittinen ohjelman

Lisätiedot

Väyliä Työelämään. Tietoa työnantajalle

Väyliä Työelämään. Tietoa työnantajalle Väyliä Työelämään Tietoa työnantajalle Sisällysluettelo Diili 4-5 Hankkeen tavoitteena on auttaa ammattikoulutettuja alle 29-vuotiaita työnhakijoita työllistymään hyödyntäen työvoimahallinnon palveluita

Lisätiedot

TE-palveluja alueellisesti

TE-palveluja alueellisesti 1 2015 TE-palveluja alueellisesti Kaakkois-Suomen TE- Toimialue: Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson maakunnat Toimipaikat: Hamina, Imatra, Kotka, Kouvola ja Lappeenranta Työvoiman palvelukeskukset: Hamina,

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, toukokuu 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, toukokuu 2015 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 24.6. klo 9.00 Työttömyys painui Kainuussa vuoden takaista alemmaksi Kainuu pyristelee muuhun maahan nähden vastavirtaan työttömyyden

Lisätiedot

Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena. Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz

Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena. Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz TE-toimiston uudistettu palvelumalli Palvelumalli perustuu

Lisätiedot

Sähköpostiosoite. Lukio: luokka/aloitusvuosi ja arvioitu päättymisvuosi

Sähköpostiosoite. Lukio: luokka/aloitusvuosi ja arvioitu päättymisvuosi KESÄTYÖSETELI 2019 Hakuaika 1.2.-5.4.2019 KESÄTYÖSETELIN NUORI PALAUTTAA TÄYTETTYNÄ VIIMEISTÄÄN perjantaina 5.4.2019 klo 15.00 Iin kunnanviraston yhteispalvelupisteeseen tai postitse osoitteeseen: Iin

Lisätiedot

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä?

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Psykologi Tanja Josefsson, Tampereen TE-toimisto Projektipäällikkö Paula Salminen, Epilepsialiitto ry 24.4.2014 Kuka on osatyökykyinen Osatyökykyisyys (ent.

Lisätiedot

Varsinais-Suomen kummiyritysrengas

Varsinais-Suomen kummiyritysrengas Varsinais-Suomen kummiyritysrengas Tästä on kyse 1 Varsinais-Suomen Kummiyritysrengas Jokaisessa maakunnan kunnassa on selkeä ja tunnettu toimintatapa, jota kautta varmistetaan nuoren, alle 30-vuotiaiden

Lisätiedot

työpaikka oppisopmuskoulutus koulutus Ammatti tutkinto yrittäjä

työpaikka oppisopmuskoulutus koulutus Ammatti tutkinto yrittäjä työpaikka oppisopmuskoulutus koulutus Ammatti tutkinto yrittäjä Hanki tutkinto tai kehitä osaamistasi! OPISKELE AMMATTI OPPISOPIMUKSELLA. Oppisopimuskoulutus on työsuhteeseen tai yrittäjyyteen perustuvaa

Lisätiedot

Työntekijän palkkaaminen Kirsti Paloniemi - Henkilöstötieto Oy

Työntekijän palkkaaminen Kirsti Paloniemi - Henkilöstötieto Oy Työntekijän palkkaaminen 25.10.2017 Kirsti Paloniemi - Henkilöstötieto Oy Uuden työntekijän tarve? Toimiako yksin vai toiminko työantajana ja kasvatan yritystä? Kysynnän ja tarjonnan suhde? Kasvaako yritys

Lisätiedot