Siivous turvaa elin- ja työympäristösi turvallisuuden ja viihtyisyyden!
|
|
- Marja Juusonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Siivous turvaa elin- ja työympäristösi turvallisuuden ja viihtyisyyden! Leila Kakko, Tampereen ammattikorkeakoulu Marita Koskinen, Sastamalan Ruoka- ja Puhtauspalvelut Päivi Ryynänen, HUS-Desiko Auli Vainio, Lassila&Tikanoja Puhtausala (tai puhdistuspalveluala) on monipuolinen ja laaja-alaisesti työllistävä palveluelinkeino. Puhdistuspalveluilla vaikutetaan ihmisten ja elinympäristön terveellisyyteen, viihtyisyyteen ja turvallisuuteen sekä kiinteistöjen kuntoon ja kestävyyteen. Suomessa puhtausalalla työskentelee noin henkilöä hyvin vaihtelevissa tehtävissä. Puhdistuspalvelut sisältävät ensisijaisesti erilaisten toimitilojen ylläpito- ja perussiivoustehtäviä. Lisäksi työhön kuuluu toimintaympäristöstä riippuen muita palvelutehtäviä. Kansallisomaisuus on huonossa kunnossa? Vuonna 2015 yli puolet Suomen 660 miljardin euron (nettopääoma) kansallisvarallisuudesta perustui rakennettuun ympäristöön. Merkittävä osa siitä koostuu talorakennuksista, joita vuonna 2014 Suomessa oli 1,498 miljoonaa niiden kerrosalan ollessa 461 miljoonaa neliömetriä. Rakennuskannasta noin 50 prosenttia on rakennettu vuoden 1980 jälkeen ja kolmannes vuoden 1990 jälkeen. Rakennusten kerrosalasta noin 45 prosenttia on asunto-osake- ja kiinteistöyhtiöiden hallussa, vajaa 25 % yritysten ja rahoituslaitosten hallinnassa ja vajaa 20 % julkisyhteisöjen ja niiden omistamien liikelaitosten ja yritysten hallinnassa (josta pääosa kuntien ja kuntayhtymien hallinnassa), jos omakotitaloja sekä rivi- ja paritaloja ei huomioida. Kiinteistöjen laskennallisten puhdistus- ja siivouspalvelujen arvo on noin 1,6 miljardia euroa. Summa ei ole yhtä kuin Suomen siivouskustannukset, sillä kiinteistöjen siivous ei sisällä rakentamiseen liittyvää rakennussiivousta, kotisiivousta, liikennevälineiden siivousta ja muuta erikoissiivousta. Kaupallisen siivouksen osuus kiinteistöjen siivouskustannuksista on kasvanut nopeasti 1990-luvulta lähtien lukuun ottamatta kuntayhteisöjen kiinteistöjen siivousta. Kaupallisen siivouksen osuus kiinteistöjen siivouskustannuksista on arviolta jo 70 prosenttia. Haasteita siivoukselle aiheuttavat vanhentunut rakennuskanta, talotekniikka ei vastaa nykypäivän vaatimuksia ja muuttunut tilojen käyttötarkoitus.tilanne tulee usein vastaan siivouksessa silloin kun uusi palveluntuottaja aloittaa työnsä. Ennen kuin haluttua hoitotasoa voidaan noudattaa, on syntynyt hoitovelka poistettava lisätoimenpiteillä esim. perussiivouksella. Tuoreimman rakennetun omaisuuden tilaa käsittelevän ROTI-raportin mukaan rakennuskannan heikoimmat lenkit ovat kuntien ikääntyneet palvelurakennukset. Kiinteistössä on usein korjaus- ja hoitovelkaa. Hoitovelkaa syntyy, jos kiinteistöllä vallitseva tilanne ei lähtötilanteessa yllä sille
2 tasolle, jota halutaan jatkossa ylläpitää. Korjaamaton hoitovelka voi helposti muuttua korjausvelaksi. Rakennusten ylläpito, huolto ja korjaaminen vaativat yhä enemmän osaamista ja aiempaa suurempia investointeja. Purkaminen onkin yhä todennäköisempi vaihtoehto energiasyöpöille, heikkokuntoisille ja vaikeasti korjattaville tai hankalasti toiseen käyttötarkoitukseen muunnettavilla rakennuksille. Siivous ja sisäilma Ihmiset viettävät suurimman osan ajastaan erilaisissa sisätiloissa muun muassa kotona, päiväkodissa, koulussa ja työpaikalla. Tästä johtuen sisätilojen terveellisyydellä ja hygieenisyydellä on erittäin suuri merkitys. Tilojen lisääntyneiden sisäilmaongelmien vuoksi on entistä enemmän alettu kiinnittämään huomiota siivouksen ajankohtaan sekä tilojen siivottavuuteen. Siivous helpottuu ja mahdollistuu, jos tilojen tasopinnoille ei kerry tavaraa, materiaalit ovat helposti puhdistettavissa ja kalustuksen määrä on järkevä. Siivouksella voidaan sekä parantaa että heikentää sisäilman laatua. Asianmukainen ja ammattimainen siivous vähentää pinnoilta ilmaan nousevan pölyn määrää. Tähän kuuluu oikein valitut ja huolletut siivousvälineet, asianmukaiset siivousmenetelmät ja looginen työjärjestys. Oikein suoritetun siivouksen tuloksena pinnoilla ja ilmassa on vähemmän likaa ja pölyä, jolloin myös erilaisia allergeenejä on vähemmän ja tilojen järjestys ja arvo säilyvät. Ammattimaisessa siivouksessa lähdetään olettamuksesta, että siivousta suorittavat henkilöt ovat ammattilaisia ja toimivat ammattimaisesti. Kuitenkin liian märät menetelmät voivat olla osaltaan syynä kosteusvaurioihin, mutta samalla siivoushenkilöstö usein myös havaitsee tiloissa tapahtuneet muutokset. Sisäilman kannalta haasteellisin työvaihe on lattioiden peruspesu ja vahaus, jolloin vettä on käytettävä. Ongelma muodostuu siitä, että tilojen ilmanvaihto ei ole riittävällä tasolla, jolloin pintojen kuivuminen kestää liian kauan. Pienissä kohteissa, joissa koneiden käyttö on rajoitettua, voidaan vettä käyttää paikoin liikaa. Onnistunut siivous on usean tekijän yhteisvaikutus. Tarvitaan siivousta suorittava henkilö, pitää tietää tiloissa tapahtuva toiminta ja sen asettamat vaatimukset siivoukselle, pitää tunnistaa pinnoilla oleva lika ja sen määrä. Näiden perusteella voidaan valita oikea siivouksen ajankohta, käytettävä menetelmä ja sen myötä tarvittavat välineet, koneet ja aineet. Onnistuneeseen siivoukseen vaikuttavat tekijät on koottu kuvioon 1.
3 Kuvio 1. Siivouksen onnistumiseen vaikuttavat tekijät. Puhtausalan tekijät Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2015 puhdistustyöntekijöinä työskenteli yhteensä henkilöä. Luvussa on mukana siivoojat, kotiapulaiset ja muut puhdistustyöntekijät. Kunnissa laitoshuoltajan nimikkeellä työskenteli yhteensä noin henkilöä nimikkeen ollessa viidenneksi yleisin ammattinimike (kuvio 2). Ala onkin merkittävä työllistäjä, joka tarjoaa monipuolisia työmahdollisuuksia sekä koulutetuille työntekijöille että ilman ammatillista koulutusta oleville. Suuri osa tutkinnoista suoritetaan työn ohessa oppisopimuskoulutuksena. Kuvio 2. Suomen kuntien 20 yleisintä ammattinimikettä lokakuussa Siivoojat työskentelevät entistä enemmän kokoaikaisesti ja samaan aikaan yhdessä kohteen muun henkilöstön kanssa. Tällöin asiakaspalveluun liittyvät ominaisuudet korostuvat. Siivoustyössä on myös paljon muita mahdollisuuksia, työtä voi tehdä
4 yksin tai tiimeissä, voi tehdä pelkää osa-aikatyötä esim. vain iltaisin tai urakoida perussiivouksia. Työpäivän voi tehdä kahdessa osassa, kuten porras- ja koulusiivouksessa. Osassa kohteista toteutuu työaika-autonomia, eli työaika voidaan sopia tiimin sisällä asiakastarpeet huomioiden. Siivousalasta onkin tullut merkittävä työllistäjä alanvaihtajille, lisäansiota hakeville opiskelijoille sekä maahanmuuttajille, joiden on vaikea työllistyä Suomessa omaan ammattiinsa. Avoimet työpaikat ja työnhakijat eivät aina kohtaa. Kesäkuussa 2016 avoimia työpaikkoja hakusanalla siivous oli yhteensä 309 ( Samanaikaisesti myös työttömiä työnhakijoita oli paljon. Siivous ei ole niin matalapalkka-ala, kuten se yleisesti mielletään. Vuonna 2011 alkanut ohjelma ansiokehitystakuusta on nostanut alan palkkausta, tähän mennessä jopa 15 %. Palkka on kilpailukykyinen esim. kaupan ja ravintola-alan palkkoihin verrattuna, etenkin puhuttaessa kokoaikaisesta päivätyöstä. Urakehitys Siivouspalvelua voidaan tuottaa joko organisaation omana työnä tai ostopalveluna, jolloin yritysten koko vaihtelee. Pienten yritysten määrä nousi, kun verotukseen tuli mahdollisuus siivouspalveluiden kotitalousvähennykseen. Tilastokeskuksen tilastojen mukaan vuonna 2014 Suomessa oli toimivia siivouspalvelualan yrityksiä yhteensä Lisäksi pitää muistaa myös alan tavarantoimittajat ja muut organisaatiot, joita ei aina mielletä siivousalaan kuuluviksi. Siivouksen lisäksi työntekijöillä voi olla toimitilapalveluihin liittyviä muita tehtäviä, kuten ateria-, vahtimestari-, välinehuoltopalveluja, asiakkaiden opastusta yms. Tämä monipuolistaa työpäivää ja yhä useammalle saadaan kokopäiväinen työ, vaikka kohteen siivoustehtävät eivät siihen riittäisi. Voidaan puhua myös MOPA, eli monipalvelutyöntekijöistä. Eräänlaista monipalvelua tarjoavat myös yritysmummot, joita yritykset ovat palkanneet luomaan kodinomaista tunnelmaa työpaikoille. Toimenkuvaan kuuluu tällöin siivouksen lisäksi esim. Ateriapalveluita. Siivousalan tutkintoja ja esimerkkejä ammattinimikkeistä on esitetty kuvassa 1. ja taulukossa 1 on esitetty viime vuosien tutkintomäärät.
5 Kuva 1. Siivousalan tutkintoja ja ammattinimikkeitä Taulukko 1. Siivousalan tutkintojen suoritusmäärät 2014 ja 2015 Tutkinnon suorittaneet / vuosi Kotityö-ja puhdistuspalvelujen perustutkinto, kodinhuoltaja Kotityöpalvelujen ammattitutkinto Puhdistuspalvelujen perustutkinto, toimitilahuoltaja Kiinteistöpalvelujen perustutkinto, toimitilahuoltaja * Laitoshuoltajan ammattitutkinto Siivoustyönohjaajan erikoisammattitutkinto Siivousteknikon erikoisammattitutkinto * mennessä suoritetut tutkinnot Siivoushenkilöstön esimiehenä työskentelee useimmiten siivoustyönohjaaja, -johtaja tai palveluesimies. Tutkintona heillä voi olla siivoustyönohjaajan tai siivousteknikon erikoisammattitutkinto, opistoasteen tutkinto tai restonomin (AMK) tutkinto. Muita toimenkuvia siivouspalveluissa voi olla erilaiset myynti-, markkinointi-, asiantuntija- ja kouluttajatehtävät sekä suunnittelijat. Lisäksi tavarantoimittajilla on myyntiedustajia, asiakaspäälliköitä, kouluttajia sekä erikseen vielä alan konsultit. Pedagogisen pätevyyteen hankkineet voivat toimia alan opetustehtävissä eri koulutusasteilla.
6 Ammattisiivouksen kehityskaari Ammattisiivouksen alku 1960-luvulla valtionhallinnossa alettiin pohtia julkisten rakennusten säilymistä hyvinä, jolloin tiedon tarve siivouksesta, käytettävistä menetelmistä ja aineista havaittiin ajankohtaiseksi. Tällöin perustettiin ensimmäiset siivouspäälliköiden virat lähinnä valveutuneimpiin kaupunkeihin ja julkishallintoon. Pian havaittiin myös eri rakennusten siivouskustannuksen olevan eri suuruisia, joten perustettiin työryhmä pohtimaan asiaa ja vuonna 1972 julkaistiin ensimmäiset aika-ja menetelmä standardit ohjaamaan siivoustyötä ja saattamaan se mahdollisimman yhdenmukaiseksi maan joka kolkassa. Mielessäni kuvittelen siivouksen tulevaisuuden seuraavanlaiseksi: Tietokoneella ohjattu robotti siivoaa tietokoneella tehtyjen tarpeen mukaiseen siivoukseen perustuvien siivousohjelmien mukaan likaa hylkiviksi tehtyjä pintoja työnjohtajan seuratessa työtä televisiosta MMM Inkeri Hämäläinen Tämä Hämäläisen kuvitelma on tänään totta, vaikkakin ei vielä kaikilta osin jokapäiväistä. Robotit ovat tulleet myös siivoukseen ja pintojen likaa hylkivyys on jo jokapäiväistä esim. tekstiilipinnoilla. Lisäksi esim. ikkunat voivat olla itsepuhdistuvia. Kuva 2. Ilona-robotti työn touhussa Kauppakeskus Sellossa. Siivouksen ammattikoulutuksen voidaan sanoa perustuvan perusteellisen kotisiivouksen pohjalle. Varsinaisen siivouskoulutuksen katsotaan Suomessa
7 alkaneen 1965, jolloin ensimmäiset alan kurssit järjestettiin. Ennen sitä koulutus oli perustunut tavarantoimittajien toimittamaan tietoon. Koulutus oli kurssimuotoista ja sillä ei suoranaisesti ollut vaikutusta työstä maksettavaan palkkaan. Siihen aikaan siivoojan ammattitutkinto oli mahdollista suorittaa 6 vuoden työkokemuksen jälkeen, mutta siihen valmentavaa koulutusta ei järjestetty. Suoritettu ammattitutkinto näkyi palkassa vain valtion palveluksessa olevilla. Muille koulutuksen tarpeellisuutta perusteltiin mm. urakehityksellä, etusijalla työtä hakiessa, oman työn arvostamisella ja itsetunnon paranemisella. Ammattimaisen siivouksen alkuaikoina kiinnitettiin erityisesti huomiota lattioiden puhtauteen ja hoitoon. Silloiset lattiamateriaalit vaativat myös erilaisten suojaus- ja hoitomenetelmien käyttöä, lattian piti kiiltää, vaikkei se aina ollutkaan puhdas. Huomioitavaa oli myös, että lattioiden kiilto saatiin aikaiseksi käsimenetelmin ennen kuin ensimmäiset siivouskoneet tulivat laajempaan käyttöön. Toki pintojen likaantuminen tapahtuu pääsääntöisesti jaloissa tulevasta liasta, joten lattioiden puhdistamiseen käytetään enemmän aikaa ja huomiota. Kiiltävä lattia koetaan edelleen puhtaana. Nykyisin tiedetään lian koostuvan osaksi myös näkymättömistä hiukkasista ja mikrobeista, jolloin tasopintojen puhdistamiseen tulisi myös kiinnittää huomiota. Näkymättömän lian poisto vaatii korkeaa aseptista omatuntoa ja ammattimaisuutta pyyhkiä pintoja, jotka näyttävät puhtailta. Menetelmä- ja välinekehitys Siivousmenetelmien kehittämisen alkuna voidaan pitää jo aiemmin mainittuja aika- ja menetelmästandardeja, joissa määriteltiin miten työ tulisi tehdä ja mitä välineitä tulisi käyttää. Suomalaiset siivousmenetelmät eroavat muista eurooppalaisista siinä, että meillä on käytössä myös kuivan -, kostean - ja märän menetelmän lisäksi myös nihkeämenetelmä, jossa voidaan käyttää vähemmän vettä kuin kosteassa menetelmässä, mutta kuitenkin sen verran, ettei pöly ja lika nouse ilmaan kuten kuivaa menetelmää käytettäessä. Menetelmäkehitys on tietenkin vaikuttanut myös siivousvälineiden kehittymiseen ja siinä suomalaiset ovatkin olleet jopa uranuurtajia. Välineiden kehittämisessä on ollut tehokkuuden lisäämisen lisäksi pääpaino myös siivoojien ergonomian huomioimisella. Välineen varret ovat säädettäviä, moppi voidaan vaihtaa helposti, kumartelua ja kurottelua voidaan välttää, jolloin työasennot pysyvät hyvinä. Ammattilaisen tunnistaa myös siitä, että hän käyttää työssään siivousvaunua, jossa kaikki tarvittava kulkee kätevästi mukana. Siivousvälineet puhdistetaan huolellisesti käytön jälkeen, sillä vain puhtailla välineillä voi päästä hyvän puhtaustasoon Siivouspyyhkeissä ja mopeissa materiaalien kehitys on ollut huimaa, vanhoista flanellisista kalsarilahkeista ja froteepyyhkeistä on tultu mikro- ja nanokuituihin, joilla saadaan aikaan parempi puhdistustulos, vaikka käytetään vähemmän vettä ja puhdistusainetta. Esimerkkinä tästä tuotekehityksestä on kuvat 3 ja 4, joissa näkyy lattian pyyhinnän kehittyminen.
8 Kuva 3. Lattiansiivouksen tuotekehityshistoriaa 1 Kuva 4. Lattiansiivouksen tuotekehityshistoriaa 2 Siivousaineiden käytön kehitys kloorista esivalmisteltuun siivoukseen Esivalmisteltu siivous on poistanut siivouspyyhkeiden vääntämisen, sillä pyyhkeet ja mopit kostutetaan valmiiksi oikeaan kosteuteen ja myös mahdollisesti tarvittava pesuaine on jo annosteltu kostutuksen yhteydessä. Tällöin siivousvaunussa on
9 mukana vain puhtaita siivouspyyhkeitä ja moppeja ja valmista käyttöliuosta sisältävä kostutuspullo, jolla voidaan lisätä lian vaatimaa kostutusta tarvittaessa. Ammattilainen ei siis kanna vettä mukanaan. Siivouksessa käytetään pääsääntöisesti neutraaleja tai heikosti emäksisiä puhdistusaineita, desinfioivia puhdistusaineita käytetään vain korkean hygieniavaatimuksen tiloissa. Esimerkkinä elintarvikkeiden käsittelytilat, eritetahradesinfektio ja epidemioiden aikainen siivous. Tässä kohdin kehitys on ollut huimaa ihan viime vuosinakin. Aikaisemmin puhtaus haluttiin varmistaa käyttämällä klooripitoisia puhdistusaineita ensin päivittäin vaikka käsienpesualtaiden yms. puhdistamiseen. Mikrobien oletettiin elävän vain kosteilla pinnoilla, joten kuivien pintojen desinfiointia ei pidetty tarpeellisena. Myöhemmin kloorin käyttöä vähennettiin vaiheittain noin kerran viikossa käytettäväksi ja nyt sitä käytetään lähinnä eritetahrojen poistoon. Tähän kehitykseen on vaikuttaneet muuttuneet kemikaalilainsäädökset ja lisääntynyt tietämys pinnoilla olevista mikrobeista ja niiden poistamisesta. Desinfioivien aineiden, myös muiden kuin kloorin, käyttö on nykypäivänä perusteltua vain erilaisten epidemioiden yhteydessä ja kohdekohtaisesti. Esimerkiksi toimistojen puhtaanapidossa ei normaalisti tarvita desinfioivia aineita, ei edes wc-tiloissa. Pinnat saadaan puhtaaksi yleispuhdistusaineella ja käyttäen hyvää mikrokuituista siivouspyyhettä tai -moppia. Desinfioivien aineiden käytön vähentäminen on myös ympäristöteko, sillä useimmat desinfioivat tehoaineet hajoavat hitaasti luonnossa ja ovat ympäristölle myrkyllisiä. Samalla myös siivoojien työympäristö on muuttunut ainekuormituksen osalta terveellisemmäksi. Mikäli desinfioivaa tuotetta tarvitaan, niin se päätetään kohdekohtaisesti ja käytettävä tehoaine riippuu poistettavista mikrobeista. Ammattikäyttöön tarkoitetut puhdistusaineet ovat tiivisteitä joista valmistetaan kohteessa käyttöä varten käyttöliuos. Oikean annostelun takaamiseksi on käytettävissä erilaisia annostelijoita. Käytettävät aineet ovat riippuvaisia siivottavasta kohteesta ja voimassa olevista hankintasopimuksista. Pääsääntöisesti voidaan sanoa, että aineiden oikeaan käyttöön ja annosteluun panostetaan, sillä se on sekä kustannuskysymys, että työturvallisuuteen vaikuttava asia. Yhdessä tehokkaan mikrokuitutuotteen kanssa käytetynä pinnoille ei jää puhdistusainejäämiä. Siivouskoneet Siivouksen kehittymistä yhä vaativammaksi kuvastaa varmaan parhaiten siivouksen koneellistuminen. Siivouskoneet ovat keventäneet siivousta ja niiden myötä on kehitetty koneisiin perustuvia siivousmenetelmiä, kuten höyry- ja sumupuhdistus, pintapesu nopeakierroksisella lattianhoitokoneella ja kristallointi. Näistä esimerkeistä sumupuhdistusta ei juurikaan enää käytetä, sillä pintamateriaalien ja laikkojen kehittymisen myötä se ei ole enää niin tarpeellinen menetelmä. Käytetyimmät koneet nykyisin imureiden lisäksi ovat yhdistelmäkoneet, joita löytyy nyt istuen ohjattavista isoista koneista pieniin ja silti tehokkaisiin koneisiin. Koneiden käyttö on nopeuttanut pääasiassa lattioiden puhtaanapitoa, mutta yhä useampaa konetta voidaan käyttää myös kalusteiden puhdistukseen, josta vaikka esimerkkinä painehuuhtelukone ja
10 kuivaava höyrypesukone. Höyrypesukonetta voidaan käyttää myös esim. keittiötiloissa myös tasopintojen ja seinien peruspuhdistukseen. Ammattimaisessa siivouksessa työn pääpaino tulisi olla koneellisissa menetelmissä, jolloin myös pyykki-ja välinehuolto hoidetaan koneellisesti.tämä kuitenkin vaatii ammatillista osaamista, jotta menetelmiä voidaan käyttää oikein. Nykyaikana koneelliset menetelmät valtaavat alaa myös siivousvälineiden, kuten moppikehysten yms. puhdistuksessa, tekstiilien pesun ollessa jo yleinen käytäntö. Uudet siivoustilat varustetaan useasti jo rakennusvaiheessa ammattikäyttöön tarkoitetuilla pyykinpesu ja -kuivauskoneilla, lisäksi korkean hygienian tiloissa on myös välineiden pesuun tarkoitettu kone. Laatu ja sen varmistaminen Usein siivoustulosta arvioidaan silmämääräisesti, visuaalisesti, ja monet laatujärjestelmät ja siivousstandardit perustuvat visuaaliseen arviointiin. Arviointikriteerit on määritelty ja niiden mukaan pisteytetään saavutettu puhtaustaso. Eri arvioitsijat voivat kuitenkin arviointikriteereistä huolimatta tulkita hyvin eri tavoin esimerkiksi sen, mitä tarkoittaa häiritsevä tahra. Visuaalisen arvioinnin tukena voidaan käyttää valokuvausta ja kuvia voidaan analysoida halutulla tavalla, myös tietokoneavusteisesti. Pelkät visuaaliseen arviointiin perustuvat menetelmät eivät usein yksinään riitä puhtauden arviointiin, koska kaikki lika ei ole silmin havaittavaa ja eri ihmisten puhtauskäsitykset eroavat toisistaan. Pintojen puhtautta ja siivoustulosta voidaan mitata visuaalisten menetelmien lisäksi mikrobiologisilla ja instrumentaalisilla menetelmillä. Yhteisen näkemyksen saamiseksi laadittu INSTA 800 (SFS 5994) standardi siivouksen teknisen laadun määrittämiseen ja arviointiin, hyväksyttiin suomalaiseksi standardiksi vuonna Standardin ovat laatineet yhteistyössä Norjan, Ruotsin, Suomen ja Tanskan siivousalan yrittäjien, julkisen ja yksityisen sektorin kiinteistönomistajien, työnantajajärjestöjen, tutkimuslaitosten ja ammattijärjestöjen edustajat. Standardissa kuvattujen silmämääräisen ja mittauslaitteiden käyttöön perustuvien tarkastusten arviointiperusteet helpottavat asiakkaiden ja palveluntarjoajien välistä yhteistyötä ja viestintää. Ensimmäinen yhteinen puhtausalan ammattisanasto laadittiin jo vuonna Standardi on uusittu Sanasto toimii laadun hallinnan apuna nimikkeistön osalta selventämällä käsitteitä, vakiinnuttamalla nimistöä ja helpottamalla viestintää. Yritykset voivat osoittaa laaduntuottokykynsä sertifioimalla toimintansa. Puhtausalalla käytettyjä sertifikaatteja ovat muun muassa Clean Card, ISO 9001:2015 ja ISO Clean Card -sertifikaatti on kattava todiste puhtauspalveluyrityksen laaduntuottokyvystä. ISO sertifikaatti on luotettava todistus yrityksen toimivan asiakaslähtöisestä ja järjestelmällisestä toiminnasta laadun kehittämisessä. Ympäristösertifikaatti ISO puolestaan kertoo sidosryhmille vastuullisesta suhtautumisesta ympäristöasioihin.
11 Yrityksille, jotka tarjoavat asiakkailleen ympäristömyötäistä siivouspalvelua, voidaan myöntää Joutsenmerkki. Joutsenmerkki on Suomen tunnetuin ympäristömerkki. Siivouspalveluille laaditut Joutsenmerkin kriteerit on laadittu elinkaarinäkökulmasta, ja niiden tarkoituksena on varmistaa ympäristöystävällisyys tuotannon, käytön ja jätehuollon ajalta. Vaatimuksia on asetettu erityisesti käytettäville kemikaaleille, joista suurimman osan pitää olla ympäristön kannalta parempia. Lisäksi palvelun tuottajan pitää huolehtia ympäristökuormituksen vähentämisestä kuljetuksissa, jätehuollossa ja omissa hankinnoissaan. Siivouksen laadun on oltava hyvä ja siivouspalveluyrityksen henkilökunnan on oltava hyvin koulutettua. Työturvallisuus Puhtaanapidon tehtävänä on tuottaa turvallinen ja viihtyisä työympäristö tiloissa työskenteleville. Tilojen tulee olla käyttötarkoituksensa mukaisesti riittävän puhtaita ja viihtyisiä. Puhtausalan työturvallisuutta on pyritty parantamaan Nolla työtapaturmaa-foorumin, työnantajien ennakoivien toimenpiteiden sekä yksintyöskentelyn vähentämisen kautta. Työntekijän ergonomian huomioon ottamisessa suomalaiset ovat maailman huippuja. Tämä näkyy erityisesti siivousvälineiden kehityksessä ja koneiden säädettävyydessä. Ohjelmistot, järjestelmät ja digitalisoituminen Ensimmäiset siivouksen työmäärämitoitukseen kehitetyt sovellukset otettiin Suomessa käyttöön jo 1980-luvulla. Samat ohjelmat ovat edelleen käytössä, nyt vaan huomattavasti kehittyneempinä ja monipuolisimpina versioina luvulla on tullut runsaasti myös erilaisia laadun mittaukseen tarkoitettuja sovelluksia. Ne toimivat mobiilisti ja sisältävät runsaasti erilaisia raportointimahdollisuuksia. Mobiili työajankeruu on yleistynyt viimeisen 5 vuoden aikana. Työntekijät kirjaavat työaikaansa mobiililaitteella ja tiedot siirtyvät suoraan palkanmaksun perusteeksi. Tämä on tarkoittanut huomattavia investointeja älypuhelimiin, mutta säästänyt paljon manuaalista tallennustyötä. Esineiden Internet on tullut jo osaksi päivittäistä arkea myös siivouksessa. Pyyheautomaatit ja wc-paperi automaatit lähettävät viestejä siivoojan puhelimeen ja roska-astiat kertovat tyhjennystarpeesta. Siivous ja kohdekohtaiset erityispiirteet Siivous määritellään tilojen käyttöarvoa säilyttäväksi aputoiminnoksi, jolle on ominaista kiinteistön kunnon ylläpitäminen ja tilojen yleinen toimivuus. Siivouksen
12 tavoitteena on poistaa likaa ja pölyä pinnoilta, estää mikrobien leviämistä ja lisääntymistä. Siivouksen tarvetta ovat lisänneet muun muassa tilojen lisääntynyt aukioloajoista riippumaton käyttö, tilankäytön tehostaminen, kosteus- ja homevauriot, globalisaatio ja ihmisten liikkuminen. Esimerkkejä tilojen muuttuneesta käytöstä ovat teknologian mahdollistama palvelujen saatavuus mihin aikaan tahansa, kuten kuntosali, joka on auki 24/7 ja monitilatoimistot. Lisäksi ihmiset liikkuvat yhä enemmän ja pidempiä matkoja sekä työssään että vapaa-ajallaan. Kasvaneen liikkuvuuden myötä myös erilaiset taudit ja infektiot ovat lisääntyneet. Erilaisissa sisätiloissa ja toimintaympäristöissä on omia siivoukseen vaikuttavia erityispiirteitä ja puhtaanapidon kannalta tärkeää on riittävän korkean hygieniatason säilyttäminen kaikissa olosuhteissa. Sairaalasiivous Sairaalasiivouksella on tärkeä merkitys hoitoon liittyvien infektioiden torjunnassa. Korkeimmat hygieniavaatimukset ovat leikkaus-, tutkimus-, tehohoito- ja puhdastiloissa. Näiden tilojen puhtaanapidossa noudatetaan erittäin tarkkaa aseptista työtapaa, työvälineet ovat tilakohtaisia ja voivat edellyttää henkilökunnan suojautumista työskentelyn aikana. Potilaan hoitoprosessin sujuvuus, nykyaikaisen terveys- ja hoitoteknologian hyödyntäminen, tilojen korkea käyttöaste, monien eri toimintojen yhdenaikaiset vaatimukset, sekä toimintavarmuus kuormituksessa sekä poikkeusoloissa luovat haasteita myös puhtaanapidolle ja tilojen siivottavuudelle. Siivouksen tulee tapahtua oikea-aikaisesti ja omalta osaltaan edistää muita prosesseja myös laitteiden huollon, puhdistamisen ja käyttökuntoon saattamisen osalta. Liikuntapaikat Suomen liikuntapaikkaverkosto on asukasmäärään suhteutettuna ainutlaatuisen kattava. Lipas-tietojärjestelmän (suomalaisten liikuntapaikkojen tietopankki) mukaan liikuntapaikkoja on noin ja niiden jälleenhankinta-arvo on arvioiden mukaan noin 14,5 miljardia euroa. Liikuntapaikkojen siivous- ja hygieniatarpeet vaihtelevat liikuntapaikoittain. Niiden osaamisvaatimuksia lisäävät lähes kaikkiin liikuntapaikkoihin kuuluvat puku- ja pesuhuonetilat sekä yhä useammin myös saunatilat. Tilojen erilaiset hygieniavaatimukset, pitkät aukioloajat, moninaiset käyttäjät sekä suuret käyttäjämäärät edellyttävät asiantuntevaa, huolellista, mukautuvaa ja oikein kohdistettua siivousta. Liikuntasalien haasteena on pölyn ja hien aiheuttamat liukkaat lattiat ja vuorokautiset käyttäjämäärät. Kuntosaleissa huomioitavaa on muun muassa erilaiset laitteet, niiden
13 kosketuspinnat ja näytöt. Kuuluuko laitteiden puhdistus siivoukseen vai salin ohjaajien tehtäviin? Eri kohteissa käytänteet vaihtelevat. Uima-allastilojen ja niiden yhteydessä olevien märkätilojen siivous vaatii erityistä osaamista, jotta tilojen hygieeninen turvallisuus voidaan taata. Tämä osaaminen voidaan osoittaa uudella uima-allas- ja märkätilojen hygieniaosaamistestillä. Allas- ja märkätiloissa on mikrobien lisääntymiselle otolliset lämpö- ja kosteusolosuhteet, jolloin niiden lisääntyminen on nopeaa ja hankalaa hallita. Oma haasteensa on tilojen käyttäjät, joiden oma henkilökohtainen hygienia vaikuttaa muun muassa allasveden laatuun. Lisäksi pinnoilta olevat mikrobit voivat siirtyä myös allasveteen. Elintarviketilat Elintarviketilojen puhtaus on olennainen osa tuotantoprosessia ja vain sillä voidaan taata kuluttajille turvalliset tuotteet. Elintarviketeollisuudessa peut tehdään pääsääntöisesti yöllä tuotannon ollessa pysähdyksissä. Puhdistukset vaativat erikoisaineita ja erikoisosaamista. Pienikin määrä vierasta ainetta saattaa aiheuttaa tuotteen pilaantumisen ja sitä kautta riskin sairastua. Käytännössä myös siivoojilta vaaditaan hygieniapassi, vaikka eivät olekaan kosketuksissa varsinaisten tuotteiden kanssa. Omavalvonta on yritysten keino varmistaa tuotteidensa turvallisuus. Se perustuu elintarvikelakiin ja on oltava kaikilla elintarvikkeita valmistavilla, käsittelevillä, kuljettavilla, varastoivilla ja tarjolla pitävillä yrityksillä. Omavalvonnassa tarkkaillaan raaka-aineiden, tuotteiden, tuotantovälineiden ja -tilojen eri ominaisuuksia, esimerkiksi mikrobiologista laatua, elintarviketilojen, työvälineiden ja koneiden puhtautta. Päiväkoti ja koulut Kouluissa toiminta on päivisin vilkasta. Iltakäyttö kohdistuu lähinnä liikuntatiloihin ja erityisluokkiin. Roskia ja hiekkaa on tiloissa joskus hyvinkin paljon. Tilojen siivous on luonteeltaan urakkamaista ja kiireellisyys ajoittuu aamu- ja iltapäiviin. Päiväkodeissa on runsaasti ihmisten mukana tuomaa likaa. Osa liasta on ihmisten luonnollisia mikrobeja ja osa tautia aiheuttavat mikrobeja. Lika toimii hyvänä kasvualustana mikrobien lisääntymiselle. Ne tarttuvat lapsesta toiseen muun muassa koskettelun, hengitysilman, ulosteiden ja muiden eritteiden välityksellä. Tartunta voi tapahtua leikkikalujen, tekstiilien, pöytäpintojen ja muiden kosketuspintojen välityksellä. Tartunnat leviävät helpoiten pienempien lasten ryhmissä, joten näiden tilojen siivous tulee tehdä huolella. Päiväkodeissa ja kouluissa on myös erilaisia epidemioita. Näistä yleisimpiä ovat parasiittien aiheuttamat epidemiat esimerkiksi kihomadot, päätäit ja syyhypunkki. Parasiittien munat voivat säilyä elinkykyisinä pölyssä ja elottomilla pinnoilla, jopa
14 verhoissa useamman päivän ajan. Epidemiatilanteissa tuleekin siivous suorittaa erityisellä huolella. Päivähoidon tulee terveydellisiltä ja muilta olosuhteiltaan olla lapselle ja lapsen hoidolle ja kasvatukselle sopiva. Päiväkotien hygieniaa parantamalla voidaan vaikuttaa päivähoitolasten sairastavuuteen. Tällöin lasten infektio-oirepäivät sekä vanhempien ja henkilökunnan työstä poissaolot vähenevät merkittävästi. Kotisiivous ja palveluasuminen Väestön ikääntyminen ja halu asua edelleen kotona tai kodinomaisessa ympäristössä ovat lisänneet merkittävästi kotisiivouksen kysyntää. Toisaalta ruuhkavuosia elävät lapsiperheet haluavat käyttää vapaa-aikansa muuhun kuin siivoukseen. Suuri muutos on tapahtunut myös asenteissa, siivous on yksi palvelu muiden joukossa, ja sen ostaminen aivan normaalia kuluttamista. Yksi merkittävä tekijä kotisiivouksen yleistymiseen oli kotitalousvähennyksen tulo vuonna Se käytännössä ammattimaisesti kotisiivouksen markkinat ja synnytti suuren määrän yrityksiä tuottamaan tätä palvelua. Palvelutaloissa vastuu siivouksesta ja sen kustannuksista on usein jaettu palvelutalon ja asukkaiden kesken. Palvelutalo huolehtii yleisten tilojen siivouksesta ja asukkaat omien huoneiden siivouksesta. Palvelutalojen siivoukseen vaikuttavat samat tekijät kuin päiväkodeissa. Siellä on runsaasti ihmisen tuomaa mikrobilikaa. Asukkaiden heikentyneen vastustuskyvyn vuoksi, kosketuspintojen puhdistaminen on erittäin tärkeää. Siivous tänään, Suomi mukana kehityksen kärjessä Suomessa alan sisällä kilpailijat ja eri alojen osaajat tekevät yhteistyötä siivousalan kehittämiseksi. Yhteistyötä tehdään niin osaamisen kehittämisessä, siivousmenetelmä, -aine ja -välinekehityksessä kuin laadun kehittämisessä. Siivousalaa kehittämällä edistetään ihmisten ja ympäristön hyvinvointia. Tämä yhteistyö tulee näkyväksi SSTL Puhtausala ry:n koordinoimassa alueellisessa toiminnassa sekä valtakunnallisesti erilaisten kampanjoiden ja hankkeiden muodossa. Suurin yhteistyömuoto on puhtausalan kansainväliset FinnClean messut, joita on järjestetty vuodesta 1981 ja välivuosina järjestetyt pienemmät paikalliset miniclean messut. SSTL Puhtausala ry on toimijana myös Työelämä hankkeessa, jossa tavoitteena on lisätä työelämän laatua ja työhyvinvointia puhtausalan työpaikoilla. Puhtausalalla työskentelevät pitävät toimialaa hyvänä, vaikka ammattia ei arvosteta. Siivoojan työssä mielekkääksi koetaan työn itsenäisyys, vapaus suunnitella omaa työpäivää. Siivouspalvelu tuotetaan asiakaskohteissa ja työpäivien sisältö muokkautuu toiminnan mukaan vuorovaikutuksessa asiakkaan kanssa. Oman työn monipuolisuus ja jatkuva kehittäminen koetaan motivoivaksi tekijäksi. Kohti kutsumuksellista puhtausalaa - hankkeen luoman vision mukaan tulevaisuudessa
15 siivoojat toimivat tavoitteellisesti ja osaavasti itseohjautuvina tiimeinä. Esimiehet toimivat tiimiensä valmentajina: tukevat, auttavat ja luovat puitteet tiimien onnistumiselle. Lähteitä: Ala-Kotila, A. & ja Vainio, T Kiinteistöpalvelujen vaikuttavuus ja rooli yhteiskunnassa. Asiakasraportti VTT-CR Viitattu Cleanliness & Service sector 1/2014. Viitattu Infektioriskin vähentäminen päivähoidossa Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2005:28. Helsinki: Yliopistopaino. Joutsenmerkki. 076 Siivouspalvelut 2. Mitä ovat Joutsenmerkityt siivouspalvelut? Viitattu Kakko, L & Aulanko, M Siivous ja sisäilma. Sisäilmaopas 4. Sisäilmayhdistys ry Kujala, T. & Wilkman, A Jokainen siivota osaa? Ammattisiivouksen historiaa Suomen Siivousteknisen liiton julkaisuja 3:5. Liikuntapaikkarakentamisen suunta-asiakirja Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2014:4. Viitattu karakentamisen_suunta.pdf Lith, s.4. Kiinteistöala Suomen kansantaloudessa lukuja Renko, M. & Uhari, M Infektioiden ehkäisy päiväkodeissa. Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 117 (10), Reunanen, R Siivous erityyppisissä kiinteistöissä. Teoksessa Siivoustyön käsikirja. Toim. T. Valkosalo. 23. uud. p. Helsinki: Suomen Siivoustekninen liitto, SFS Puhtausalan sanasto. Suomen Standardoimisliiton julkaisuja. Helsinki: Suomen Standarsoimisliitto. SFS Siivouksen tekninen laatu. Mittaus ja arviointijärjestelmä (INSTA 800:2010). Suomen Standardoimisliiton julkaisuja. Helsinki: Suomen Standardoimisliitto. Suomen virallinen tilasto (SVT): Työvoimatutkimus [verkkojulkaisu]. ISSN= Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: ]. Saantitapa:
16 Virtala-Kantola, M., Hotanen, T., Kärnä, H. & Ristimäki, K. Teoksessa Kujala,T. (toim.) Terveenä työssä ja työstä puhdistuspalvelualalla. Suomen siivousteknisen liiton julkaisuja 1:19. Mikkeli: AO-paino, 9, 26. Yleisimmät ammattinimikkeet KT Kuntatyönantajat. Viitattu
Ammattikeittiösiivouksen uudet käytännöt vähemmän vettä, vähemmän kemikaaleja Esivalmisteltu siivous
Ammattikeittiösiivouksen uudet käytännöt vähemmän vettä, vähemmän kemikaaleja Esivalmisteltu siivous Leila Kakko & Marita Koskinen Sisältö Esivalmisteltu siivous Mitä likaa ammattikeittiöissä on? Misataanko
PUHTAUS- JA KIINTEISTÖPALVELUALA OSAAMISTARJOTIN
PUHTAUS- JA KIINTEISTÖPALVELUALA OSAAMISTARJOTIN 27.12.2018 1 Sisällys Perussiivouspalvelut... 2 Perussiivouspalvelujen perusteet... 2 Perussiivouspalvelujen pintamateriaalit... 2 Perussiivouspalvelujen
Siivouspalvelukuvaus Liite 2
1 Siivouspalvelukuvaus Liite 2 Asiakas Sopimuskohde / osoite Wiitaunioni; siivouspalvelut Päiväkoti Tuulentupa Työväentalontie 2 44 500 VIITASAARI Siivottava pinta-ala 161,0 m2 Päivittäinen työaika 1,75
Millainen tila on helppo pitää puhtaana? Leila Kakko
Millainen tila on helppo pitää puhtaana? Leila Kakko 1 2 3 http://docplayer.fi/3709510-siivous-sisailman-laatutekijana.html 4 Siivouksen vaikutus sisäilmaan Siivouksella voidaan poistaa lähinnä pinnoille
Siivouskäytännöt - tekniikat ja menetelmät
Siivouskäytännöt - tekniikat ja menetelmät Uimahallit, kylpylät ja kosteat tilat Sisältö Siivoushenkilöstön ammattitaitovaatimukset Henkilökohtainen hygienia Aseptiikka Siivouksen ajankohta Siivousmenetelmät,
Siivous ja desinfektio. Laitoshuoltopäällikkö Tanja Salomaa 16.11.2009
Siivous ja desinfektio Laitoshuoltopäällikkö Tanja Salomaa 16.11.2009 Sairaalasiivous siivouksen tavoitteena on luoda edellytykset tilan varsinaiselle toiminnalle huomioiden: hygieenisyys viihtyisyys edustettavuus
Siivouspalvelukuvaus LIITE 1
Siivouspalvelukuvaus LIITE 1 Asiakas Sopimuskohde / osoite Ylläpitosiivous Wiitaunioni; siivouspalvelut Muurasjärven ala-aste; A-rakennus Ristimäentie 9 44 880 Muurasjärvi Siivottava pinta-ala 559,40 m2
Oppilaitoksen tarjonta laitoshuoltajan ammattitutkintoon valmistavaan koulutukseen
Oppilaitoksen tarjonta laitoshuoltajan ammattitutkintoon valmistavaan koulutukseen Mallinnus rakenteesta, tuotekortteina kuvatusta sisällöstä ja toteutuksen vuosikellosta Henkilökohtaistamisen ja osaamisen
Siivouspalvelukuvaus Liite 1
1 Siivouspalvelukuvaus Liite 1 Asiakas Sopimuskohde / osoite Wiitaunioni; siivouspalvelut Miekkarinteen päiväkoti Isoahontie 18 44 500 VIITASAARI Siivottava pinta-ala 257,0 m2 Päivittäinen työaika 2,0
Puhtauspalvelussa toimiminen 15 osp. Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus
Puhtauspalvelussa toimiminen 15 osp Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus Näytön tehtävät: suunnittelee työtään yhteistyössä työyhteisön kanssa asiakaskohteen toiminnan, palvelukuvauksen ja työohjeiden
Sisällys. Kysy lisää: Tiimipäällikkö Satu Pöllänen puh
PUHTAUS- JA KIINTEISTÖPALVELUALA OSAAMISTARJOTIN 1.8.2018-31.12.2018 28.6.2018 1 Sisällys Asiakaslähtöiset puhtaus- ja kiinteistöpalvelut... 2 Asiakaslähtöisten puhtaus- ja kiinteistöpalvelujen tuottamisen
Raha-automaattiyhdistyksen RAHA-AUTOMAATTIEN PUHDISTUSOHJEET
Raha-automaattiyhdistyksen RAHA-AUTOMAATTIEN PUHDISTUSOHJEET Siivouksen vuosikello Päivittäinen siivous roska-astioiden tyhjennys, roskapussin vaihto ja roska-astian ulkopintojen nihkeäpyyhintä kosketuspintojen
Siivousalan PEREHDYTTÄMISOPAS
Siivousalan PEREHDYTTÄMISOPAS SIIVOUSVÄLINEET 1. siivousvaunu 2. sanko (siivoussanko) 3. jätesäkki 4. kuivain - Voit kuivata ikkunat, peilit ja lattiat. 5. lattiamoppi ja pyyhe 6. ikkunanpesin - Voit pestä
Ammattiosaamisen merkitys tehokkuuden ja laadun tuottamisessa Mistä ja miten koulutettua henkilöstöä alalle tulevaisuudessa
Ammattiosaamisen merkitys tehokkuuden ja laadun tuottamisessa Mistä ja miten koulutettua henkilöstöä alalle tulevaisuudessa Mitä kiinteistöpalveluala on tänään? osa mittavaa kiinteistö- ja rakentamisklusteria
Siivouspalvelukuvaus Liite 3
1 Siivouspalvelukuvaus Liite 3 Asiakas Sopimuskohde / osoite Wiitaunioni; siivouspalvelut Kuntoutumiskeskus Miekku Haapaniementie 27 44 500 VIITASAARI Siivottava pinta-ala 440,40 m 2 Työaika on 2,0 h/kerta;
Kiinteistöpalveluala kiinteistön elinkaaressa
Kiinteistöpalveluala kiinteistön elinkaaressa KIRA-Akatemia 6.10.2017 elinkeinopoliittinen asiantuntija Tiia Brax, Kiinteistötyönantajat ry Kiinteistön elinkaaren loppupään toimijoita ja tehtäviä Ympäristöanalyysi
Siivouspalvelukuvaus LIITE 2
1 Siivouspalvelukuvaus LIITE 2 Asiakas Sopimuskohde / osoite Ylläpitosiivous Wiitaunioni; siivouspalvelut Muurasjärven kotipalvelu Toukolantie 7 44 880 Muurasjärvi Siivottava pinta-ala 49,5 m2 Säännöllisin
Perussiivous 30 osp. Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus: Näytön tehtävät:
Perussiivous 30 osp Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus: Näytön tehtävät: suunnittelee työtään yhteistyössä työyhteisön kanssa asiakaskohteen toiminnan, palvelukuvauksen ja työohjeiden mukaan. toteuttaa
Ajankohta Arvioinnin kohteet tutkinnon perusteista
TUTKINNON AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖJEN TOTEUTUS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA: KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO Puhdistuspalvelujen osaamisala, toimitilahuoltaja Tutkinnon osa Näytön kuvaus Näyttö
Oppilaitoksen tarjonta kotityö- ja puhdistuspalvelujen perustutkintoon valmistavaan koulutukseen
Oppilaitoksen tarjonta kotityö- ja puhdistuspalvelujen perustutkintoon valmistavaan koulutukseen Mallinnus rakenteesta, tuotekortteina kuvatusta sisällöstä ja toteutuksen vuosikellosta Henkilökohtaistamisen
Siivouspalvelut erityiskohteessa 20 osp. Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus
Siivouspalvelut erityiskohteessa 20 osp Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus Näytön tehtävät: suunnittelee työtään ja valmistautuu työhönsä palvelukuvauksen, työohjeiden ja asiakkaan tarpeiden mukaan.
Liite 1 KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO/ kodinhuoltaja / toimitilahuoltaja
TUTKINTOSUORITUSTEN ARVIOINTI Liite 1 KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO/ kodinhuoltaja / toimitilahuoltaja Tutkinnon osa Tutkinnon suorittaja Kerroshoitopalvelut Ajankohta Arvioija Näyttöympäristö
Perhepäivähoidon hygieniaohjeet
Perhepäivähoidon hygieniaohjeet Hygienia ja puhtaus Hygienia on aikuisen ja lasten henkilökohtaista hygieniaa sekä työympäristön-, lelujen ja elintarvikkeiden puhtautta. Hygienian tehostaminen päivähoidossa
Tilat ovat edustavia tai hygieenisesti korkeaa puhtautta vaativia tiloja.
PUHTAUSTASOT JA MÄÄRITELMÄT PUHTAUSTASO 5 / (PUHDAS, HYGIEENINEN) Tilat ovat edustavia tai hygieenisesti korkeaa puhtautta vaativia tiloja. Tilat ovat käytössä päivittäin. Tilojen toiminta edellyttää tiloilta
Uudet kiinteistöpalvelualan ammatti- ja erikoisammattitutkinnot voimaan 1.8.2013. Huomioi uudet tutkinnot palvelua tilatessasi!
Uudet kiinteistöpalvelualan ammatti- ja erikoisammattitutkinnot voimaan 1.8.2013 Huomioi uudet tutkinnot palvelua tilatessasi! Sisällys Koulutusuudistuksen taustaa Mikä muuttuu? Alan ammatillinen koulutus,
Kodin siivous erityistilanteissa 20 osp. Ammattitaitovaatimukset. Opiskelija osaa
Kodin siivous erityistilanteissa 20 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija osaa suunnitella kodin siivouksen erityistilanteessa asiakaskohteessa tehdä kodin siivouksen erityistilanteessa asiakaskohteessa
KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO
KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO TAVOITTEET Kotityö- ja puhdistuspalvelujen tutkinto sisältää siivous-, ateriapalvelu-, tekstiilihuolto- ja asiakaspalvelukoulutusta, hygienia- ja työturvallisuuskoulutusta.
SIIVOUS EPIDEMIOIDEN AIKANA
SIIVOUS EPIDEMIOIDEN AIKANA Minna Kyllinen Puhtausasiantuntija Solo Sokos Hotel Torni 5.9.2019 SSTL Puhtausala ry SUUNNANNÄYTTÄJÄ Epidemian ennaltaehkäisy siivouksen toimenpiteillä Mitä siivoojana voin
Toimitilapalvelut 15 osp. Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus: Näytön tehtävät: Opiskelija
Toimitilapalvelut 15 osp Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus: Näytön tehtävät: Opiskelija suunnittelee työtään palvelukuvauksen, työohjeiden ja asiakaskohteen toiminnan mukaan. valmistautuu työtehtäviin
ROVANIEMEN KAUPUNKI. Hyvinvoiva lapsi. Hygienia ja infektioiden torjunta perhepäivähoidossa
ROVANIEMEN KAUPUNKI Hyvinvoiva lapsi Hygienia ja infektioiden torjunta perhepäivähoidossa Varhaiskasvatuspalvelut 2015 Työryhmä: Ahlsved Matias, tartuntataudeista vastaava hoitaja, Rovaniemen kaupunki
Ylläpitosiivous 25 osp
Ylläpitosiivous 25 osp Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus Näytön tehtävät: suunnittelee työtään yhteistyössä työyhteisön kanssa asiakaskohteen toiminnan, palvelukuvauksen ja työohjeiden mukaan.
Poistoa Oy
Poistoa Oy 27.3.2019 RTA Rakennusten kosteus- ja homevaurioihin sekä sisäilmaongelmiin liittyvien ulkopuolisten asiantuntijoiden koulutuksen sisältövaatimukset ja osaamistavoitteet Yhteensä 45 op Rakennusfysiikka
AMMATILLISET TUTKINNON OSAT (135 osp) Kaikille pakollinen tutkinnon osa (45 osp)
KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO AMMATILLISTEN TUTKINNON OSIEN SISÄLTÖ Kotityö- ja puhdistuspalvelujen perustutkinto (180 osp) koostuu ammatillisista tutkinnon osista (135 osp), yhteisistä
HOITO-OHJE. Orient Occident vinyylilattiat. Ruukinkuja 2, ESPOO orientoccident.fi
HOITO-OHJE Orient Occident vinyylilattiat Ruukinkuja 2, 02330 ESPOO 09 260660 orientoccident.fi SISÄLLYS Yleistä... 2 Lattiamateriaali on hyvin hoidettu silloin, kun... 3 Käyttöönottopuhdistus... 3 Suojaus...
Hygieniakartoitus siivouspalvelukonseptin kehittämisen tukena Servisole Oy Siivouspalvelussa. 26.9.2012 Tiina Timonen
Hygieniakartoitus siivouspalvelukonseptin kehittämisen tukena Servisole Oy Siivouspalvelussa 26.9.2012 Tiina Timonen Servisole pähkinänkuoressa: Toiminta alkanut 1.1.1999 RTK Palvelu Oy:n siivoukseen erikoistunut
Hoitoympäristön puhdistaminen. 3.11.2014 Sirpa Pekkala Sairaalahuoltopäällikkö PPSHP
Hoitoympäristön puhdistaminen 3.11.2014 Sirpa Pekkala Sairaalahuoltopäällikkö PPSHP SISÄLTÖ Puhdistamisen tavoite Puhtaustasovaatimukset Siivousmenetelmät Puhdistusaineet Tartuntojen torjunta PUHDISTAMISEN
Siivooja epidemioiden ennaltaehkäisijänä
Siivooja epidemioiden ennaltaehkäisijänä Finnclean 11-12.5.2017 Minna Kyllinen Koulutusasiantuntija/kouluttaja RTK-Palvelu Oy/Contineo Oy Infektioiden aikakautena siivooja voi ehkäistä epidemian, vai voiko?
KIINTEISTÖN PUHTAANAPITO VAATII AIKAA JA OSAAMISTA TEKSTI: MERJA KIHL JA ARI MONONEN KUVAT: 123RF.COM
KIINTEISTÖN PUHTAANAPITO VAATII AIKAA JA OSAAMISTA TEKSTI: MERJA KIHL JA ARI MONONEN KUVAT: 123RF.COM 50 kita 1 2/ 2018 Ensimmäinen haaste on, että alalle olisi Suomessa saatava lisää osaavia ammattilaisia.
Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutuksista kiinteistöpalvelualalle. Lisätietoja: elinkeinopoliittinen asiantuntija Tiia Brax
Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutuksista kiinteistöpalvelualalle Lisätietoja: elinkeinopoliittinen asiantuntija Tiia Brax Opetus- ja kulttuuriministeriö viestii reformista omilla sivuillaan Kiinteistöpalvelualan
INFEKTIORISKIN VÄHENTÄMINEN PÄIVÄHOIDOSSA 18.9.2013 PIETARSAARI
INFEKTIORISKIN VÄHENTÄMINEN PÄIVÄHOIDOSSA 18.9.2013 PIETARSAARI TUULA SUONTAMO OY Tutkittua puhtautta Koulutus Konsultointi Puhtausmittaukset Puhtausalan kehittämisprojektit www.suontamo.fi LUENNON SISÄLTÖÄ
Anneli Ruotsalainen Siivouspäällikkö Joensuun kaupunki
Anneli Ruotsalainen Siivouspäällikkö Joensuun kaupunki Olen Anneli Ruotsalainen ja toimin Joensuun kaupungin Teknisen keskuksen Siivouspalvelut - yksikössä siivouspäällikkönä, jossa tehtävässä olen ollut
Puhtauden- ja pölynhallinnan palvelut. Terveelliset tilat, viihtyisät ympäristöt
Puhtauden- ja pölynhallinnan palvelut Terveelliset tilat, viihtyisät ympäristöt Työmaapalvelut Rakennussiivous Loppusiivous Käyttöönottosiivous Sopimussiivous Monipuoliset puhtauden- ja pölynhallinnan
Hoitoympäristöjen puhtauspalvelujen hygieniaosaaminen verkkooppimisympäristö
Hoitoympäristöjen puhtauspalvelujen hygieniaosaaminen verkkooppimisympäristö Minna Kyllinen 9.5.2019 SSTL Puhtausala ry TOIMIALAN KEHITTÄJÄ Mikä? Verkkokurssi erilaisissa hoitoympäristöissä toimiville
Ajankohta Arvioinnin kohteet tutkinnon perusteista
TUTKINNON AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖJEN TOTEUTUS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA: KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO Kotityöpalvelujen osaamisala, kodinhuoltaja Tutkinnon osa Näytön kuvaus ja kesto Näyttö
Oppilaitoksen tarjonta kotityöpalvelujen ammattitutkintoon valmistavaan koulutukseen
Oppilaitoksen tarjonta kotityöpalvelujen ammattitutkintoon valmistavaan koulutukseen Mallinnus rakenteesta, tuotekortteina kuvatusta sisällöstä ja toteutuksen vuosikellosta Henkilökohtaistamisen ja osaamisen
Robottisiivouksen kehittämisen moniasiakasprojekti case Porvoo. Marianne Seppänen Palvelupäällikkö, Liikelaitos Porvoon Tilapalvelut
Robottisiivouksen kehittämisen moniasiakasprojekti case Porvoo Marianne Seppänen Palvelupäällikkö, Liikelaitos Porvoon Tilapalvelut Robottisiivous Yritysesittely Robottisiivoushanke Tavoitteet Testikohteet
Uima-allas- ja märkätilojen hygieniaosaamiskoulutus ja -testi
Uima-allas- ja märkätilojen hygieniaosaamiskoulutus ja -testi Ympäristöterveydenhuollon alueelliset koulutuspäivät 20.9.2017 Oulu, 11.10.2017 Turku Marita Koskinen Sastamalan Ruoka- ja Puhtauspalvelut
Innovatiivinen moppivarsi, joka vähentää rasitusvammoja.
Moppivarsi Innovatiivinen moppivarsi, joka vähentää rasitusvammoja. Innovatiivinen design Tarjoamamme ergonomisesti suunniteltu moppivarsi vähentää toistuvia liikkeitä, jotka johtavat rasitukseen. Kun
Lapin keskussairaalan ja psykiatrian klinikan lattiamateriaalit ja niiden hoito
Lapin keskussairaalan ja psykiatrian klinikan lattiamateriaalit ja niiden hoito LSHP:n laitoshuoltajat SISÄLLYS MARMORI... 2 KERAAMINEN LAATTA... 3 MOSAIIKKIBETONI... 4 TURVALATTIA... 5 MUOVIPÄÄLLYSTEET...
Pesutilojen siivous. Siivouksen tavoite
Pesutilojen siivous Hygieniailtapäivä laitoshuoltajille 2017 ja 2018 Hygieniahoitaja Rauni Ikonen Siivouksen tavoite Saavuttaa tarkoituksenmukainen puhtaus Palauttaa toiminnasta aiheutuneet puhtaustason
Hyvät toimintakäytännöt välinehuollossa
23. Välinehuollon valtakunnalliset koulutuspäivät 1.10-2.10.2015 Tampere Tuija Molkkari Koulutukseni ja työkokemukseni Apuhoitaja 1981 Sairaanhoitaja 1986 Sisätautien erikoissairaanhoitaja 1991 Viestinnän
Siivouksen vaikutus sisäilmaan CASE SEEK-hanke
Siivouksen vaikutus sisäilmaan CASE SEEK-hanke Leila Kakko, MMM TAMK, lehtori Faktaa siivouksesta Mitä on siivous? Aputoiminto, jonka avulla prosessi (tilassa tehtävä toiminta) pidetään käynnissä Sisätiloissa
KEURUUN VANHUSPALVELUT: TARHIALA. Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla
KEURUUN VANHUSPALVELUT: TARHIALA Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla Tutkinnon perusteet: Kotityö- ja puhdistuspalveluiden pt. 2014 Paikka: Työvalmentaja: Hoivaosasto
SIIVOUS SISÄILMAN LAATUTEKIJÄNÄ
SIIVOUS SISÄILMAN LAATUTEKIJÄNÄ SISÄILMAPAJA 2 Jyväskylä 24. -25.11.2010 Tarja Andersson SISÄILMASTOON VAIKUTTAVAT TEKIJÄT Maaperä Ulkoympäristö Rakentaminen Rakenteet Sisäilma Ylläpito Koneet Käyttö Laitteet
Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan erikoisammattitutkinto Elina Oivanen
Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan erikoisammattitutkinto 11.12.2017 Elina Oivanen Esimiestyön tutkinto Erikoisammattitutkinto Ohjaajatasolle jatkossa Lähiesimiestyön ammattitutkinto Ei osaamisaloja eikä
SISÄILMASTOSEMINAARI 2018 TILOJEN SIIVOTTAVUUDELLA PAREMPAAN SISÄILMAAN. Satu Lahtinen Helsinki
SISÄILMASTOSEMINAARI 2018 TILOJEN SIIVOTTAVUUDELLA PAREMPAAN SISÄILMAAN Satu Lahtinen Helsinki 15.03.2018 SISÄLTÖ Siivottavuus ja sisäilma saneeraus Toteutus Vaiheet Tulokset Toimintamalli siivottavuuden
Sosiaali- ja terveydenhuollon laitosten puhdistuspalvelut 20 osp
Sosiaali- ja terveydenhuollon laitosten puhdistuspalvelut 20 osp Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus: Näytön tehtävät: suunnittelee työtään ja valmistautuu työhönsä palvelukuvauksen ja asiakkaan
3. Lattioiden puhdistus
3. Lattioiden puhdistus Viimeisenä vaan ei todellakaan vähäisimpänä: lattia. Vileda Professionalin lattianpuhdistusratkaisut perustuvat sekä kokemukseen että uuteen ajattelutapaan. Ergonomia, tehokkuus
Puhdistus- ja kotityöpalvelut
Puhdistus- ja kotityöpalvelut Pohjois-Karjalan Aikuisopisto Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Millaista siivoustyö on 2007? Puhdistuspalvelualan työ on palvelutyötä, joka koostuu mm. seuraavista tehtävistä:
PÄIVÄKOTIEN JA ASUKASPUISTOJEN YLLÄPITOSIIVOUS
TARJOUSPYYNTÖ / LIITE 4 B 1 1 (6) Päiväkotien ja asukaspuistojen ylläpitosiivouksen palvelukuvaus 18.4.2012 1751/02.08.00/2012 PÄIVÄKOTIEN JA ASUKASPUISTOJEN YLLÄPITOSIIVOUS RYHMÄ- JA LEPOHUONEET SEKÄ
Sisäilma-Siivottavuushanke ja siitä saadut kokemukset kouluissa ja päiväkodeissa Anneli Ruotsalainen Joensuun kaupunki
Sisäilma-Siivottavuushanke ja siitä saadut kokemukset kouluissa ja päiväkodeissa 28.1.2015 Anneli Ruotsalainen Joensuun kaupunki Mitä on hyvä sisäilma ja mikä merkitys siivouksella on sisäilman
Julkisen rakennuskannan tervehdyttäminen Itä- Suomessa
Julkisen rakennuskannan tervehdyttäminen Itä- Suomessa Terveiden tilojen vuosikymmen seminaari 17.4.2018 Kuopio, Itä-Suomen aluehallintovirasto Yli-insinööri Katja Outinen Lainsäädäntö luo puitteet terveellisille
Ammattitaitoinen ylläpitosiivous
Ammattitaitoinen ylläpitosiivous Puhtaustason ylläpitäminen Päivi Kekäläinen Siivouksen tavoite sosiaali- ja terveydenhuoltolaitoksissa Hygieenisyys Tavoitteena on tartuntojen ja sairaalainfektioiden ehkäisy
INSTA 800 -standardin kuulumiset
INSTA 800 -standardin kuulumiset Puhtausalan kehityspäivä Tarja Valkosalo SSTL Puhtausala ry TOIMIALAN KEHITTÄJÄ Taustaa Pohjoismainen standardi, käytössä myös Virossa Standardi julkaistu syyskuussa 2000,
Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla. Tutkinnon perusteet: KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUIDEN PERUSTUTKINTO 2014
NUORTEN YSTÄVÄT MAHIS JYVÄSKYLÄ Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla Tutkinnon perusteet: KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUIDEN PERUSTUTKINTO 2014 Paikka: Taitoniekantie
Miten parannan sisäilman laatua?
Miten parannan sisäilman laatua? Tuula Syrjänen DI, rakennusterveysasiantuntija 17/05/2014 Mitä on hyvä sisäilma? Sisäilma on hyvää, jos suurin osa rakennuksen käyttäjistä on tyytyväisiä sisäilman laatuun
Kotityöpalvelujen osaajaksi
Kotityöpalvelujen osaajaksi Kotityöpalvelujen teemaviikon seminaari LAATUISA LOKAKUU 9.10.2013 Raija Tissari Kotityöpalvelu Tuottaa palveluja eri ikäisille erilaisissa toimintaympäristöissä ja elämäntilanteissa
Kunnon välineillä siivous sujuu
Kunnon välineillä siivous sujuu Siivoaminen on tärkeää näkymätöntä työtä, jonka ansiosta pinnat pysyvät hyvinä, viihtyvyys lisääntyy, eivätkä mikrobit pääse lisääntymään. Jotta siivoustyö sujuisi mahdollisimman
YLEISTÄ s. 3 KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 4 HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO 120 ov s.
Elämän eväät YLEISTÄ s. 3 KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 4 HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 5 KOTITALOUSOPETUS 20 ov s. 6 HAKEUTUMINEN KOULUTUKSIIN
Tarjouspyyntö siivouspalveluista D/192/ /2016 Liite 2.
PUHTAUSTASOLUOKITUS A Ylläpitosiivous Näitä puhtaustasoja sovelletaan tilojen siivouksessa yleisesti. Tasoja sovelletaan niissä tiloissa, joiden osalta muuta ei ole tuotu tarjouspyynnössä tai sen liitteissä
Siivouskilpailutus Liite 1.
PUHTAUSTASOLUOKITUS A Ylläpitosiivous Näitä puhtaustasoja sovelletaan tilojen siivouksessa yleisesti. Tasoja sovelletaan niissä tiloissa, joiden osalta muuta ei ole tuotu tarjouspyynnössä tai sen liitteissä
AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖJEN SUUNNITELMA
0 AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖJEN SUUNNITELMA Toimitilahuoltajan perustutkinto Hyväksytty Bovallius- ammattiopiston ja koulutuskeskus Agricolan Pieksämäen ammatillisen koulutuksen toimielimessä 29.3.2011. 1
Kotityö- ja puhdistuspalvelualan opettajan työelämäjakso Mikkelin ruoka ja puhtauspalveluissa
Teksti: Satu Turkki Kotityö- ja puhdistuspalvelualan opettajan työelämäjakso Mikkelin ruoka ja puhtauspalveluissa Etelä-Savon ammattiopiston opettajilla on mahdollisuus osallistua työelämäjaksolle vähintään
PALOASEMIEN YLLÄPITOSIIVOUS
TARJOUSPYYNTÖ / LIITE 4 H 1 1 (8) PALOASEMIEN YLLÄPITOSIIVOUS KÄYTÄVÄT, KOPIOINTIHUONE, HISSIT, PORTAAT, TASANTEET, AULAT JA TUULIKAAPIT Puhdistetaan t ja matot pöydät ulottuvuuskorkeudella olevat tasopinnat
Ulkoilma Ihmisestä ja kotieläimistä (hilseet ja mikrobit) Ihmisen toiminta (hajusteet, väärin hoidetut pinnat, kynttilänpoltto, ruuanvalmistus jne )
24.11.2015 Ulkoilma Ihmisestä ja kotieläimistä (hilseet ja mikrobit) Ihmisen toiminta (hajusteet, väärin hoidetut pinnat, kynttilänpoltto, ruuanvalmistus jne ) Rakennus- ja sisustusmateriaalit (tekstiilipinnat,
PUHTAANAPIDON HAASTEET. Uimahallit, kylpylät ja kosteat tilat 17.11.2015 TAMPERE TUULA SUONTAMO OY. Tutkittua puhtautta
PUHTAANAPIDON HAASTEET Uimahallit, kylpylät ja kosteat tilat 17.11.2015 TAMPERE TUULA SUONTAMO OY Tutkittua puhtautta Koulutus Konsultointi Puhtausmittaukset Puhtausalan kehittämisprojektit www.suontamo.fi
Rakennusten terveys- ja talousvaikutukset. DI Olavi Holmijoki Rakennusfoorumi 2.6.2015 Rakennustietosäätiö
Rakennusten terveys- ja talousvaikutukset DI Olavi Holmijoki Rakennusfoorumi 2.6.2015 Rakennustietosäätiö YM:n, STM:n ja Suomen Kuntaliiton rahoittama projekti Rakennusten ylläpidon ja korjausten terveysja
sen merkitys hallin käyttöön
Hallin puhtaanapito ja sen merkitys hallin käyttöön Janne Jylkkä Hallimestari Kemin kaupunki KEMIN UIMAHALLI KEMIN UIMAHALLI KEMIN UIMAHALLI KEMIN UIMAHALLI KEMIN UIMAHALLI Rakennettu 1967, arkkitehti
KUOPION TALOUSKOULU. Ravitsemus ja puhtaus
KUOPION TALOUSKOULU Ravitsemus ja puhtaus Ravitsemus ja puhtaus RAVITSEMUS Kurssitarjotin sisältö Hyvä ravitsemushoito eri ikäryhmissä ja tilanteissa Laadukas ruokalista ja ateriasuunnittelu hyvän ravitsemushoidon
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2019 1 (5) 56 Uima-allastilojen pintahygienia -projekti vuonna 2018 HEL 2019-000687 T 11 02 02 02 Päätös Projektin tausta Projektin tavoite Projektin toteutus Kaupunkiympäristölautakunnan
Siivottavuus Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa SIIVOTTAVUUSOPAS TOISEN ASTEEN OPISKELUTILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2018
Siivottavuus Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa SIIVOTTAVUUSOPAS TOISEN ASTEEN OPISKELUTILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2018 Hyvä siivottavuus on yksi terveen sisäilman edellytyksistä Siivottavuuteen vaikuttavat
Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito. Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 27.1.2011
Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 27.1.2011 Sisältö Ympäristöasioiden hallinta yrityksissä Toimitilojen vaikutus ympäristöön Kiinteistön ympäristösertifioinnit
Kodin perussiivous ja tekstiilihuoltopalvelut 15 osp. Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus: Näytön tehtävät:
perussiivous ja tekstiilihuoltopalvelut 15 osp Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus: Näytön tehtävät: Opiskelija toteuttaa palvelua sovitun toimintatavan mukaan ja toimii erilaisissa kodinhuollon
Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa laajasti eriikäisten
Kasvun tukeminen ja ohjaus Sivu 1(13) Arvioinnin kohde Arviointikriteerit 1. Työprosessin hallinta Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot Tutkinnon suorittaja:
Objective Marking. Taitaja 2014 Lahti. Skill Number P3 Skill Puhdistuspalvelu Competition Day 2. Competitor Name
Objective ing Skill Number P3 Skill Puhdistuspalvelu Competition Day 2 Sub Criterion Kestävä kehitys ja itsearviointi Sub Criterion A3 ing Scheme Lock 04-04-2014 13:55:15 Entry Lock 10-04-2014 14:08:40
YMPÄRISTÖNHUOLTO Puhdistustapalvelualalle. OSA 3: Siivous ja ympäristö
YMPÄRISTÖNHUOLTO Puhdistustapalvelualalle OSA 3: Siivous ja ympäristö Sisältö 1. Osa: Perusteet Ympäristöongelmat ja ympäristönsuojelu Kestävä kehitys Ympäristöhuolto osana puhdistuspalvelualaa 2. Osa/päivä:
SISÄLTÖ INTO2018 INFEKTIOIDEN TORJUNTAPÄIVÄT DIPOLI PUHDAS, DESINFIOITU VAI STERIILI
INTO2018 INFEKTIOIDEN TORJUNTAPÄIVÄT 6.11.2018 DIPOLI PUHDAS, DESINFIOITU VAI STERIILI SISÄLTÖ 1 2 3 - Puhdistaminen, desinfektio ja sterilointi perusmenetelminä tartuntojen torjunnassa - Perusmenetelmien
Kerroshoitopalvelut 15 osp. Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus. Näytön tehtävät:
Kerroshoitopalvelut 15 osp Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus Näytön tehtävät: suunnittelee omaa työtään asiakaskohteen palvelukuvauksen työohjeiden ja tilanteen mukaisesti. valmistautuu kerroshoitotehtäviin
Tilattavan siivouspalvelun kuvaus ja vähimmäisvaatimukset Liite 1
Loimaan kaupunki Tilattavan siivouspalvelun kuvaus ja vähimmäisvaatimukset Liite 1 1.YHTEISKOULU, HIRVIKOSKEN YHTENÄISKOULU JA KESKUSKOULU Työkorkeus ylläpitosiivouksessa on ylettyvyyskorkeus, harvemmin
Betonilattioiden hoito-ohjeet
Betonilattioiden hoito-ohjeet 2. syyskuuta 2013 Betonilattioiden hoito-ohjeet Yleistä Vanhoissa betonilattioissa yleisiä ongelmia ovat niiden likaantuminen, vaikea puhdistettavuus ja pölyäminen. Näiden
Siivoustekstiilien huolto ja lajittelu
Siivoustekstiilien huolto ja lajittelu Tuotteiden huolto - merkinnät Tuotteiden hoito-ohjemerkinnät tulee tarkastaa ennen ensimmäistä pesua 60 max.95 Maksimipesulämpötila 95 C (ei suositus) Yleinen merkintä
RAHA-AUTOMAATIN KOSKETUSPINNAT
RAHA-AUTOMAATIN KOSKETUSPINNAT Puhdistuskohde Raha-automaatin kosketuspinnat: kosketusnäyttö, painikkeet, maksupäätteen näppäimistö, likaantuneet kohdat Raha-automaatin kosketuspinnat, eli kosketusnäyttö,
Palvelutyönantajien koulutustarveselvityksen tulokset ammattikorkeakoulujen jatkotutkintojen tarpeesta
Palvelutyönantajien koulutustarveselvityksen tulokset ammattikorkeakoulujen jatkotutkintojen tarpeesta Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden määrä Tilastokeskuksen mukaan ammattikorkeakoulututkinnon
Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista?
Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Koulun ja päiväkodin sisäilmaongelma monialainen ratkaisu Työsuojeluinsinööri Sirkku Lehtimäki Etelä-Suomen Aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue 1 Työnantajan
Siivouspalvelujen palvelukuvaus
Siivouspalvelujen palvelukuvaus Tarvasmäen päiväkoti, Versotie 1, 13300 Hämeenlinna Tuulikaappi Ovista ja ovenpielistä likaantuneiden kohtien pyyhintä Kura-aikoina mattojen imurointi joka päivä; Muina
Asiakirjatyyppi 1/6 25.1.2013
Asiakirjatyyppi 1/6 PALVELUKUVAUS Ojoisten Lasten talo, (päiväkoti, esikoulu, koulu ja neuvola) (elokuu 2013) Ylläpitosiivous Tuulikaapit Märkäeteiset Ovista ja ovenpielistä likaantuneiden kohtien pyyhintä
SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN OHJEISTUS PALVELUN TUOTTAJALLE RAKENNUKSEN LOPPUSIIVOUKSEEN
SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN OHJEISTUS PALVELUN TUOTTAJALLE RAKENNUKSEN LOPPUSIIVOUKSEEN Palvelun tuottajan tulee - osallistua rakennustyömaan urakoitsijapalavereihin ja työmaakokouksiin - ajoittaa loppusiivous
Sosiaalityön työpaikkojen houkuttelevuus
Sosiaalityön työpaikkojen houkuttelevuus Talentian selvitys 2017 Työ on mielenkiintoista, monipuolista ja sopivasti haastavaa. Työ on sovitettavissa yksityiselämään työmatkan ja -ajan, palkkauksen ja kuormittuvuuden
Ateria- ja kahvituspalvelut 20 osp. Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus. Näytön tehtävät: Opiskelija
Ateria- ja kahvituspalvelut 20 osp Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus Näytön tehtävät: suunnittelee oman työnsä palvelusopimuksen ja asiakkaan toiveen ja tarpeen mukaan. valmistautuu asiakaskohteen