Lausunto lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan lainsäädännön uudistamisesta
|
|
- Jarmo Laaksonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Miessakit ry Lausunto lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan lainsäädännön uudistamisesta (OM 31/41/2015) Miessakit ry kiittää oikeusministeriöltä saamastamme tiedotteesta lausuntopyyntöön (OM 31/41/2015) liittyen. Olemme tutustuneet oikeusministeriön lainvalmisteluosaston päivättyyn muistioon, johon on koottu lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain (361/1983, lapsenhuoltolaki) soveltamisessa oikeusministeriön tietoon tulleita konkreettisia ongelmia ja ehdotuksia. Yhdistyksemme näkökulmasta muistiossa on kiitettävällä laajuudella ja tässä vaiheessa riittävällä tarkkuudella tuotu esille ne keskeiset kohdat, joihin asian tiimoilta kaivataan ratkaisuja ja tarkennuksia, ja joihin liittyy juuri esille nostetun mukaisia epäselvyyksiä tai erimielisyyksiä. On hyvä, että kukin asia nyt hallitusohjelman osana käydään läpi ja tehdään niihin liittyen joko päätös uudistamisesta tai ennallaan pitämisestä. Yleistä Miessakit ry:n näkökulmasta lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevaa lainsäädäntöä ei pääosiltaan tarvitse uudistaa, mutta sen osia on täsmennettävä. Nykylaissa keskeisimmät asiat lapsen huoltoon ja tapaamisoikeuksiin liittyen on jo mahdollisimman tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti huomioitu, mutta lain noudattamatta jättäminen tulisi sekä laissa että viranomaiskäytännöissä ottaa nykyistä paremmin huomioon. Lainsäädännön uudistamisen perusteluissa on tiedostettava, että sukupuolten tasa-arvoistumisen myötä sekä isillä että äideillä on nyky-yhteiskunnassa mahdollisuus olla mukana lastensa arjessa täysipainoisesti. Tämän ja erojen suuren määrän vaikutukset on ymmärrettävä ja siten kyettävä huomioimaan viranomaistyössä, sekä alalla toimivien eri ammattilaisten ja organisaatioiden toiminnassa. Näin osataan yhä paremmin huolehtia muun muassa siitä, että isyyden ja äitiyden merkityksellisyys sekä vanhemmille että lapsille tulee huomioitua lasten huollosta ja tapaamisoikeudesta keskusteltaessa ja päätettäessä. Miessakit ry:n lausunto perustuu seuraaviin kolmeen keskeiseen huomioon: 1. Lainsäädännön uudistamistoimet tulee kohdentaa niin kutsuttujen riitaisten erotilanteiden kohtaamiseen ja ratkaisemiseen. 2. Riitaisissa erotilanteissa asiat tulee aina pyrkiä ensisijaisesti ratkaisemaan pakollisen sovittelun kautta. 3. Vanhempien ja lasten hyvinvoinnin kannalta on tärkeätä huolehtia lapsen suhteen säilymisestä vanhempiin.
2 Lainsäädännön uudistamisen osana eroavien yhteispäätäntäoikeutta ei tule nykyisestä vähentää. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että mikäli lapsen vanhemmat eron yhteydessä kykenevät sopimaan lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta, sen mukaisesti asiassa tulee toimia. Vanhempien ei tällaisessa tilanteessa tule esimerkiksi joutua selvittämään viranomaisille valitsemaansa asumisjärjestelyä. Lain ja käytänteiden ei siis tule hankaloittaa ihmisten kykyä ja halua sopia. Lainsäädännön uudistamisessa on pyrittävä vahvistamaan sopimisen kulttuuria myös riitaisissa tilanteissa. Tämä toimintatapaesimerkki vaikuttaa eroavien jälkikasvun kykyyn kohdata ja ratkaista vastaavia kriisejä omassa aikuisuudessaan. Tästä syystä riitaisissa erotilanteissa asiat tulee aina pyrkiä ensisijaisesti ratkaisemaan pakollisen sovittelun kautta. Tämä vahvistaa molempien vanhempien mahdollisuutta haastavassa tilanteessa rakentaa tulevaisuutta, jossa kaikkien osapuolten riittävä hyvinvointi voidaan turvata. Kaikessa erotyössä (mukaan lukien lainvalmistelu ja eroperheiden tukeminen) tulee keskeisimpänä arvona olla se, että huolehditaan lapsen suhteen säilymisestä vanhempiin. Vain harvoissa poikkeustapauksissa tämä ei ole mielekästä. On ymmärrettävä, ettei riitaisissakaan eroissa isien ja äitien halu huoltajuuden säilymiselle ole ytimeltään itsekästä oman edun ajamista, vaan ihmisyydelle tärkeä perustarve. Vaikeasta, psyykkisesti hyvin kuormittavasta tilanteesta johtuen se saattaa näyttäytyä vain oman edun ajamisena ja siihen liittyvänä toisen osapuolen mustamaalaamisena. Taustalla on kuitenkin ennen kaikkea vakava pelko asioiden järjestymisestä ja tulevaisuudesta, sekä luottamuspula ja joskus jopa viha eron toista aikuista osapuolta kohtaan. Tästä syystä lainsäädännössä, eroperheiden tukemisessa ja erokriisien ratkaisemisessa olennaisinta on ymmärtää erotilanteen psykologiaa. On siis positiivinen asia, että erotilanteessa olevalle vanhemmalle on kaikkein tärkeintä säilyttää hyvät suhteet lapseensa myös eron jälkeen. Samoin lapsen tasapainoisen kasvun ja kehityksen kannalta on tärkeätä, että hän säilyttää suhteensa vanhempiinsa. Ennen kaikkea lapsi tarvitsee hyvinvoivat vanhemmat ja tämä on keskeisintä myös lapsen edun kannalta. Onnistuneella lainsäädännön kehittämisellä voidaan viranomaistoimintaa ohjata suuntaan, joka vahvistaa hyvinvointia myös kriisitilanteissa. On kuitenkin vältettävä sitä, että inhimillisten kriisien ratkaisemisessa ihminen unohtuu (ks. edellinen kappale). Lainsäädäntöohjaus tarvitsee rinnalleen rakenteita, jotka edesauttavat lain toteuttamista siten, ettei kriisissä olevien ihmisten kriisiä syvennetä. Näin voi tapahtua kun yhä uusia mahdollisuuksia lakiin vetoamiseen liittyvään riitelyyn lisätään lakia tarkennettaessa. Lainsäädäntöohjauksen rinnalle tulee siten liittää keskeisenä osana viranomaisten ja alan ammattilaisten perus- ja täydennyskoulutuksen jatkuva kehittäminen, sekä riitaisten erojen pakollinen sovittelu. Esitämme seuraavassa lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan lainsäädännön uudistamiseen liittyvän lausuntomme siten, että olemme kirjanneet keskeiset näkemyksemme perusteluineen lainvalmisteluosaston muistion kustakin kohdasta (varsinainen lausunto kursiivilla). Vuoroasumisjärjestelyt (OM:n muistion kohta 2.2.1) Nykyistä lakia ei varsinaisesti tarvitse muuttaa, mutta on hyvä säätää tulojen- ja kustannusten jaosta vuoroviikkoasumiseen päädyttäessä.
3 Lapsen asumisjärjestelyt tulee riitaisissakin erotilanteissa ratkaista siten, että lapsen suhde molempiin vanhempiin säilyy. Suhteen säilymiselle on tärkeätä säännöllinen yhdessäolo ja yhteisen arjen jakaminen. Vaihtoehtoja asumisjärjestelyjen toteuttamiselle on monia, samoin näkemyksiä ja kokemuksia siitä, mikä on toimivinta. Resursseja tulee riittävästi kohdentaa siihen, että asumisjärjestelyistä riitelevien kesken löydetään vaihtoehto, johon kumpikin on valmis sitoutumaan. On myös hyvä huomioida, että lapsi saattaa tarvita puolueettoman edustajan tuomaan esille lapsen todellisen mielipiteen. On tärkeä selvittää ja tiedostaa, milloin vuoroviikkoasuminen on hyvä asumisjärjestelyvaihtoehto. Lakiin liitettäviä säädöksiä tähän ei tarvita, mutta tietoisuutta tämän vaihtoehdon soveltuvuudesta on lisättävä, jotta se nimettäisiin soveltuvassa tilanteessa hyväksi vaihtoehdoksi. Vuoroviikkoasumisesta on hyviä kokemuksia erityisesti tilanteessa, jossa vanhemmat kykenevät riittävän rakentavaan yhteistoimintaan. Järjestely on ollut kokemusten mukaan erinomainen tapa huolehtia siitä ydintarpeesta, että lapsen suhde vanhempiin säilyy. Osassa tilanteista vuoroviikkoasumisjärjestely on myös vähentänyt riitaisuutta, kun vanhemmat ovat kokeneet oman vanhemmuutensa turvatuksi. Toisaalta, monissa riitaisissa eroissa vuoroviikkoasumisjärjestelyllä ei ole ollut vaikutusta riitojen vähentymiseen, ja yhä syvenevä vastakkainasettelu on vaikuttanut siihen, etteivät lapset saa tarvitsemaansa mallia riitaisten asioiden ratkaisemisesta sopimalla. Vuoroviikkoasumisratkaisua ei myöskään suositella aivan pienen lapsen kohdalla. Ja, jos vanhemmat asuvat kauempana toisistaan, lapselle muodostuu kaksi erilaista elämää, kaverisuhteet puolittuvat, lapsi ei pääse jakamaan sitä aikaa kavereiden kanssa, jonka viettää toisen vanhemman luona. Tästäkään näkökulmasta katsottuna vuoroviikkoasuminen ei ole aina ongelmatonta. Vuoroviikkoasumiseen päädyttäessä olisi asianmukaista jakaa myös tuet, etuudet ja kulut vanhempien kesken näiden henkilökohtaisiin tuloihin suhteutettuna. Tällöin on olennaista, että perustarpeisiin, eli asumiseen, asuntojen väliseen matkustamiseen, vaate- ja ruokahankintoihin sekä harrastuksiin liittyville kuluille määritellään järjestelyyn soveltuvat raja-arvot. Kahden virallisen osoitteen määrittelylle ei ole riittävästi perusteluja. Enemmänkin tällainen rakenne lisäisi yhteiskuntabyrokratiaa ja mutkistaisi riitatilanteiden ratkaisua. On selkeyden takia mielekästä, että lapsen asuinpaikan mukaan määräytyy mm. se, mikä kunta on velvollinen järjestämään päivähoidon, koulupaikan, terveydenhuollon ym. lakisääteiset julkiset palvelut, ja että myös lapsilisät ja muut perhe-etuudet suoritetaan lähtökohtaisesti sille vanhemmalle, jonka luona lapsi väestörekisterijärjestelmän mukaan asuu. Kuten edellä kirjoitettua, nämä tulee kuitenkin täysmääräisinä huomioida vuoroviikkoasumisjärjestelyjen kustannusten jakamisessa. Lisäksi on huomioitava, yhteishuoltajuus on yhteiskunnassamme hyvällä tavalla ensisijainen tapa ratkaista huoltajuuden perusrakenne. Arkikielessä sekoittuvat aika-ajoin käsitteet yhteishuoltajuus ja vuoroasuminen, eli joskus ymmärretään, että vain vuoroasumisjärjestelyyn kuuluu yhteishuoltajuus. Se, etteivät ne tarkoita samaa asiaa, on viranomaisten hyvä selvittää riitaisten erojen osapuolille. Säännökset tuetuista ja valvotuista tapaamisista (OM:n muistion kohta 2.2.2) Asian selkeyttämiseksi ja oikeustilan yhtenäistämiseksi tuetuista ja valvotuista tapaamisista on tarpeen ottaa nimenomaiset säännökset myös lapsenhuoltolakiin.
4 Valvotuissa ja tuetuissa tapaamisissa on liikaa tulkinnallisia elementtejä. Huoltoriidan osapuolet pystyvät usein horjuttamaan viranomaisten objektiivisen tilannekuvan näkemistä esittämällä vakuuttavastikin perättömiä väitteitä ja syytöksiä omaksi edukseen. Siksi on tarpeen määritellä tarkemmin valvottujen ja tuettavien tapaamisten edellytyksiä. Samoin perustein olisi hyvä jo alussa määritellä määräyksen tai sopimuksen kesto ja miten sen jatkamista tai päättämistä arvioidaan. Muiden kuin vanhempien tapaamisoikeus (OM:n muistion kohta 2.2.3) On hyvä, että nykyisen lapsenhuoltolain mukaisesti tapaamisoikeus voidaan vahvistaa oikeudellisesti sitovasti vain lapsen ja tämän vanhemman välille. Lakia voitaisi kuitenkin tarkentaa siten, että vanhemmalla tarkoitetaan myös niin kutsuttua sosiaalista vanhempaa, joka on erikseen määriteltävän osan lapsen elämästä toiminut hänen lähivanhempanaan. Lisäksi on huomioitava, että tuettujen ja valvottujen tapaamisten osana tapaajavanhemman isovanhemmilla on mahdollisuus olla mukana näissä tapaamisissa. Lapsen tapaamisoikeudesta sovittaessa on keskityttävä lapsen lähivanhempiin. Lapset tarvitsevat tätä turvaa erityisesti juuri erotilanteiden keskellä. Asiaa ei tulee lakiperusteisesti psykologisesta, sosiaalisesta tai viranomaiskäytännöllisestä näkökulmasta katsottuna mutkistaa. Isovanhemmat ja muut lapsen elämän kannalta keskeiset henkilöt ovat lapselle tärkeitä ja vanhempien tehtävä on huolehtia siitä, että lapsi säilyttää suhteensa myös heihin. Erotilanteisiin liittyen lähtökohtana tulee olla, että lapsi tapaa esimerkiksi etävanhempansa isovanhempia tavatessaan etävanhempaa. Keskeisintä on huolehtia, että eroavilla ja heidän kanssaan toimivilla on riittävästi tietoa siitä, kuinka merkityksellisiä lapselle ovat hyvät aikuis- ja sukulaissuhteet. Vieraannuttaminen ja muut tapaamisen toteutumiseen liittyvät vaikeudet (OM:n muistion kohta a) Vieraannuttamisen takia lapsenhuoltolakiin ei tarvita uusia säännöksiä; vieraannuttamisen kieltäminen sisältyy jo voimassa olevaan lakiin lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta. Sen sijaan alalla toimivien viranomaisten osaamista tulee vahvistaa liittyen vieraantumisen negatiivisten vaikutusten ymmärtämiseen, sekä tahallisen että tahattoman vieraannuttamisen havainnointiin. Tapaamisoikeuden tahallisen estämisen kriminalisointia tulee harkita sen ennaltaehkäisevän vaikutuksen vuoksi. Lisäksi laissa on tarpeellista säätää, että tapaamisoikeuden toteutumattomuuden syy tulee pikaisesti ja määräajassa selvittää ja vastuu selvittämisestä on annettava viranomaistahoille, tapaajavanhemmalle tulee osoittaa tarvittaessa viranomaisapua siihen asti, että tapaamisoikeus toteutuu kulloinkin tehdyn sopimuksen mukaisesti (ainakin em. syyn selviämiseen asti), ja että viranomaisten tulee ottaa huoltajuus- ja tapaamisoikeussopimus uudelleen käsittelyyn, ja tarvittaessa antaa lähihuoltajuus toiselle puolisolle, mikäli lähihuoltaja ei noudata tapaamisoikeudesta sovittua tai määrättyä ottaen huomioon kuitenkin molempien osapuolten soveltuvuuden lähihuoltajiksi. Tapaamismääräysten rikkomista on pidettävä yhtenä kriteerinä soveltumattomuudesta lähihuoltajaksi ja periaate olisi todettava lainsäädännössä.
5 Vieraannuttaminen on väkivaltaa lasta, ex-puolisoa ja itseä kohtaan. Se on väkivaltaa lasta kohtaan, koska lapsen hyvinvoinnissa yksi keskeisimmistä tekijöistä on riittävän hyvä ja kestävä suhde vanhempiinsa, myös erotilanteessa. On väkivaltaa hankaloittaa tätä tai mustamaalata lapselle keskeisiä aikuisia. Tämä vaarantaa vakavasti lapsen kokemaa turvallisuutta ja luottamusta. Lapsi on lojaali molemmille vanhemmilleen ja toisen mustamaalaaminen aiheuttaa kehitystä ja kasvua vakavasti vaarantavan ristiriitatilanteen, johon lasta ei koskaan saisi asettaa. Vieraannuttaminen on väkivaltaa ex-puolisoa kohtaan, koska molempien vanhempien hyvinvoinnille on keskeistä säilyttää riittävä suhde elämänsä tärkeimpään asiaan, omiin lapsiin. Ja vieraannuttaminen on väkivaltaa itseä kohtaan muun muassa siinä mielessä, että erokriisivihassa ja turbulentissa tilanteessa tekee tietoisesti tai tietämättään pahaa, jota ei tasapainoisessa tilassa tekisi. Useimmiten vieraannuttaja katuu ja syyllistää itseään jälkikäteen, vaikka se ei kaikille osapuolille näkyväksi aina tulekaan. Viranomaisia ja alan ammattilaisia on jo peruskoulutuksen osana tuettava ymmärtämään vieraantumisen negatiiviset merkitykset lapsen tasapainoiselle ja turvalliselle kehitykselle. Samalla heitä on tuettava huomioimaan tahallinen ja tahaton vieraannuttaminen, ja tällaisesta toiminnasta kertovat keskeisimmät signaalit eroperheiden kanssa toimiessaan. Koulutuksen sisältöjen tulee perustua riippumattomalle ammatillisille osaamiselle, eli ilmiöön vaikuttavat tekijät tulee kyetä huomioimaan sekä tekijöiden että uhrien osalta neutraalisti. Vieraannuttamisen todentaminen on monesti hyvin hankalaa (ja vieraannuttamiseksi kun saatetaan helposti tulkita melkein mikä tahansa toisen osapuolen mielestä loukkaava tai negatiivinen teko), ja lapset joutuvat helposti keskelle taistelua todisteiden keräämiseksi toista vanhempaa vastaan. Ongelmat tapaamisoikeussopimuksen pitämisessä voivat olla monisyiset: toisaalta kyseessä voi olla monimutkainen perhedynamiikka (ongelmat vuorovaikutuksessa, henkinen ja fyysinen pahoinpitely, jne.), toisaalta tarkoituksellinen tai tuottamuksellinen huoltokiusaaminen (esimerkiksi PAS- Parental Alienation Syndroma -persoonallisuushäiriö). On luotava tarkempia ja helpommin saatavilla olevia keinoja ja palveluita sen selvittämiseksi, mistä tapaamisoikeuden rikkomiset pohjimmiltaan johtuvat. Lapsen asuinpaikan muuttaminen (OM:n muistion kohta b) Asuinpaikan muutoksesta tulee ilmoittaa etukäteen, josta syystä ilmoittamisvelvollisuus on syytä sisällyttää lapsenhuoltolakiin. On olennaista huolehtia siitä, että lapsen elämän keskeiset muutokset tai aikomus sellaisten toteuttamiselle ovat lapsen vanhempien tiedossa. Muuttamista sinänsä tämän takia ei tule hankaloittaa tai estää. Tarkoituksen tulee pohjata siten siihen, että lapsen toisella vanhemmalla on riittävästi aikaa valmistautua muuton vaikutuksiin tapaamisjärjestelyjen osalta. Tällä varmistetaan tapaajavanhemman ja lapsen välisen suhteen säilyminen mahdollisen asuinpaikan muutoksen jälkeen siinä määrin, kuin se on mahdollista. Vastuu lapsen tapaamiskustannuksista (OM:n muistion kohta 2.2.5) Nykyinen oikeuskäytäntö on tässä asiassa kohdallaan, eikä lakia sinänsä tarvitse muuttaa. Poikkeukseksi voidaan harkita kirjattavan tilanne, jos vanhemmat päätyvät vuoroviikkoasumisjärjestelyyn (ks. asianomainen tämän lausunnon kohta).
6 Tapaamisista johtuvat kotien väliset kohtuulliset valtion matkustussäännön mukaisesti määräytyvät matkakulut tulee ottaa huomioon, kun määritellään mahdollista elatusmaksua. Koska nykyinen käytäntö toimii näin, molemmat vanhemmat osallistuvat lapsen tapaamiskustannuksiin, eikä asiasta ei tarvitse ottaa lakiin säännöstä. Oikeudenkäyntimenettelyn nopeuttaminen (OM:n muistion kohta 3.3.1) Oikeudenkäyntimenettelyn nopeuttamiseksi on asetettava määräaika ensimmäiselle istuntokäsittelylle. Jos kaikkien riitaisten erojen lähtökohtaratkaisuksi asetetaan yhteishuolto ja väliaikainen yleispätevä tapaamisoikeussopimus, olisi perusturva kaikkien osapuolten osalta kunnossa, ja määräaika voitaisi suhteuttaa nykyresurssien mahdollistamaan todellisuuteen. Säädetty määräaika asiantuntija-avusteisessa sovittelumenettelyssä on riittävä ja on huolehdittava siitä, että määräajan noudattamaiseksi on riittävät resurssit. Yksilötasolla lapsen huoltajuusasia on niin merkittävä, että se tulisi ratkaista viipymättä. Viiveet ja välitilanteessa olo kriisiyttävät tilannetta jopa niin pahasti, että huoltajuusriita voi patologisoitua vuosiksi. Viivettä saatetaan myös hyödyntää tahallisessa vieraannuttamisessa. Määräaika sosiaaliviranomaisen selvitykselle (OM:n muistion kohta a) Selvityksen tekemiselle on asetettava määräaika. Jos kaikkien riitaisten erojen lähtökohtaratkaisuksi asetetaan yhteishuolto ja väliaikainen yleispätevä tapaamisoikeussopimus, olisi perusturva kaikkien osapuolten osalta kunnossa, ja määräaika voitaisi suhteuttaa nykyresurssien mahdollistamaan todellisuuteen. Yksilötasolla lapsen huoltajuusasia on niin merkittävä, että se tulisi ratkaista viipymättä. Viiveet ja välitilanteessa olo kriisiyttävät tilannetta jopa niin pahasti, että huoltajuusriita voi patologisoitua vuosiksi. Viivettä saatetaan myös hyödyntää tahallisessa vieraannuttamisessa. Olosuhdeselvityksen hankkiminen kunnan ostopalveluna (OM:n muistion kohta b) Sosiaaliviranomaisen selvityksen hankkimista ostopalveluna ja siihen liittyvää lainsäädäntötarvetta kannattaa arvioida. Yksityisiltä palveluntuottajilta olisi voitava hankkia olosuhdeselvityksiä siten, että niillä on lain edessä sama arvo kuin sosiaalilautakunnan antamalla viranomaisselvityksellä. Tämä lisäresurssi on tarpeen, jotta riitaisten ja olosuhdeselvityksiä edellyttävien erojen edelleen kasvava määrä voidaan kohdata. Yksityiselle palveluntuottajalle asetettavat kriteerit tulee olla selkeät. Lapsen kuuleminen ja osallistuminen oikeudenkäyntiin (OM:n muistion kohta 3.3.3) Lapsen kuuleminen nykykäytännön ja lainsäädännön osalta on kohdallaan. Oikeuskäsittelyt tulee hoitaa aikuisten kesken ja lapsen kuuleminen tarvittaessa toteuttaa nykykäytäntöjen mukaisesti. Lapsia ei tule velvoittaa ratkaisemaan vanhempiensa ongelmia. Lasten asemasta huolehditaan nykykäytäntöjen myötä riittävästi. Toistuvat huoltajuusoikeudenkäynnit (OM:n muistion kohta 3.3.4) Aiemmin voimassa ollut laki oli parempi ja se tulisi palauttaa sellaisenaan voimaan (ongelmat johtuvat juuri uudesta laista).
7 Huolto- ja tapaamisoikeuspäätökset tulee ensivaiheessa laatia niin, että perustana on yhteishuoltajuus ja riittävä tapaamisoikeus kummallekin vanhemmalle. Prosessin osana on huolehdittava siitä, että eroavat vanhemmat saavat riittävää tukea huoltajuus- ja tapaamisoikeussopimusten tekemiseen, koska he eivät turbulentissa tilanteessa ja toisinaan myös vihassaan välttämättä kykene huomioimaan keskeisiä tärkeitä asianosia. Yhteiskunnassa kannattaakin panostaa ammatillisesti johdetun vapaaehtoistukiverkoston rakentamiseen. Tällaisia tukihenkilöitä olisi tärkeä voida osoittaa molemmille vanhemmille. Eron osapuolia on lainsäädännöllä tärkeä ohjata siihen, että sovitun mukaisesti on erojen jälkeinen elämä rakennettava. Muutoksen hakemisen tulee olla mahdollista vain olosuhteiden olennaisesti muuttuessa. Lapsen huoltoa ja huostaanottoa koskevien prosessien päällekkäisyys (OM:n muistion kohta 3.3.5) Muistiossa esille nostetun mukaisesti, on tarpeen selvittää, voitaisiinko tuomioistuinten välistä tiedonvaihtoa ja menettelyjen yhteensovittamista parantaa silloin, kun samaa lasta koskeva huoltoa ja huostaanottoa koskeva asia on yhtä aikaa vireillä eri viranomaisissa. Tiedonkulkua voitaisi parantaa sillä, että hyväksytään viranomaistahojen luottamuksellisuusperusta riittäväksi arvoksi sille, että informaatiota voi jakaa ilman erillisten suostumusten hankintaa. Isyyden kumoamisen vaikutus lapsen huoltoon (OM:n muistion kohta 4.4.1) Asian selkeyttämiseksi on syytä harkita nimenomaista säännöstä siitä, miten isyyden kumoaminen vaikuttaa miehen asemaan lapsen huoltajana. Lisäksi olisi säädettävä, että jos huoltajuus on jatkunut vähintään erikseen sovittavan määräajan verran, tulisi tapaamisoikeuden jatkua vaikka isyys kumotaankin (ks. lausunnon kohta Muiden kuin vanhempien tapaamisoikeus). On jo inhimillisesti katsoen tärkeätä laatia säännös siitä, miten isyyden kumoaminen vaikuttaa miehen asemaan lapsen huoltajana. Laki on ihmisiä varten ja on hyvin merkityksellistä, että niin merkittävän asian, kuin isyyden kumoamisen teknisetkin arjen vaikutukset ovat selkeitä. Lisäksi viranomaisilla tulisi olla käytettävissään tietoutta siitä, mistä mies tässäkin tilanteessa saa tukea psyykkiselle jaksamiselleen. Lapsen huoltoon liittyvien sopimusten alan laajentaminen (OM:n muistion kohta 4.4.2) On kannatettavaa, että riidattomissa tilanteissa tehtävienjaosta, oheishuoltajasta ja vanhemman tietojensaantioikeudesta voitaisiin sopia myös sosiaalilautakunnan vahvistamalla sopimuksella. Yhteiskunnan rakenteiden tulee suosia asioista sopimista. Riidattomissa tilanteissa on resurssien hukkaamista edellyttää tuomioistuinkäsittelyä. On kuitenkin samalla huomioitava, että huoltajuuden kaventaminen on erittäin merkittävä oikeustoimi ja usein lähes peruuttamaton ratkaisu. Vanhempien tukemisesta päätöksenteon aikana on huolehdittava ja varmistettava, että nämä ovat riittävän tietoisia ratkaisujen sisällöistä. Vanhempien oikeuksien ja velvollisuuksien täsmentäminen (OM:n muistion kohta 4.4.3) Nykyiset käsitteet yhteis- ja yksinhuoltajuudesta ovat selkeitä, samoin yleisellä tasolla asumista ja tapaamisoikeutta koskevat käsitteet. Käsitteiden selventäminen on tärkeätä tilanteessa, jos joku osapuolista ilmoittaa, ettei ymmärrä käsitteitä. Vanhempainvastuu on hyvä käsitenimi ja erityisen hyvä lain henkenä.
8 On olennaista, että viranomaiset ovat tietoisia siitä, mitä käsitteet tarkoittavat. Heillä tulee olla myös pedagogista osaamista siihen, että he kykenevät ne asiakkailleen tarvittaessa selventämään. Samalla on tärkeätä, ettei käsitteiden näennäisen epäselvyyden takia mennä eräällä tavalla mukaan riitaisasti eroavien huoltajuustaisteluun. On huomioitava, että osa ihmisistä tahallisesti tai tahattomasti ymmärtää käsitteet väärin. Esimerkiksi vuoroviikkoasuminen ja yhteishuoltajuus ovat eri asioita; monasti ilmaistaan, että vain vuoroviikkoasumiseen sisältyy yhteishuoltajuus. Molempien vanhempien suostumus tulee yhteishuoltajuustilanteessa olla asioihin, joihin laki tai esimerkiksi koulun/harrastuksen käytäntö velvoittaa vanhempien suostumusta. Vanhemmuussopimus (OM:n muistion kohta 4.4.4) Vanhemmuussopimuksen tekemistä voidaan pareille arvostaen suositella, ja jos sellainen tehdään, sopimuksen on hyvä olla velvoittava erotilanteessa. Sopimuksen ei tule kuitenkaan olla lakisääteinen; vanhempien tulee olla oikeutettuja päättämän tästä itsenäisesti. Ajatus sopimuksen taustalla on hyvä, mutta kyse on myös hyvin sensitiivisestä asiasta parisuhteen alussa. Sovittelu ja muu varhaisen vaiheen tuki (OM:n muistion kohta 4.4.5) Kaikki riitaisat erot tulisi ratkoa pakollisen sovittelun kautta (sovittelupakkoa ei siis kuitenkaan tule liittää tilanteeseen, jossa vanhemmat itse kykenevät asioista sopimaan). Sovittelu on idealtaan juuri sitä, mitä aikuisten tulee tuleville sukupolville näyttää. Sovittelun osana voidaan korostaa vanhempainvastuuta eron jälkeen ja tuoda esille kaikkien osapuolten hyvinvoinnin kannalta tärkeitä ratkaisuja eron jälkeiseen vanhemmuuteen. Sovittelun avulla voidaan myös osin ehkäistä huoltajuusriitojen syntymistä tai vähentää niiden kärjistymistä. Lisäksi sovittelun kautta on huomioitavissa se, että eron suunnittelu vanhempien välillä on eriaikaista, joten sovittelun avulla voidaan varmistaa, että vanhemmat ovat yhtälailla tietoisia sopimuksen sisällöistä ja vaikutuksista. Lopuksi Pidämme tärkeänä, että erovanhempien ja heidän lastensa hyvinvointia tukevia rakenteita vahvistetaan yhteiskunnassamme. Yhteiskunnan lainsäädännön kautta toteuttama ohjaus ja rajanveto kuuluvat sen keskeisimpiin velvollisuuksiin. Olisikin toivottavaa, että nyt tehtävät päätökset joko uudistamisesta tai ennallaan pitämisestä toteutetaan valmiiksi asti siten, ettei eduskunnan lakivaliokunta tekemiensä päätösten jälkeen lähettäisi asioita enää uudelleen arvioitaviksi ministeriöihin. Erokriisit ovat ennen kaikkea inhimillisiä kriisejä, ja ihmiset tarvitsevat luottamusta selkeyteen ja pitkäjänteisyyteen kyetäkseen päästämään irti elämää horjuttavista kaunoista, ja voidakseen keskittyä tasapainoisen tulevaisuuden rakentamiseen. Tätä selkeyttä tarvitsevat myös tahot, jotka auttavat eroavia selviämään erosta eteenpäin. Miessakit ry:n yksi päätoimintamuodoista on valtakunnallinen Erosta Elossa -palvelu, joka tukee ja opastaa miehiä ero-ongelmien käsittelyssä ja niistä selviämisessä. Toiminnan avulla miehet saavat henkilökohtaista keskusteluapua, neuvontaa ja vertaistukea niihin lukuisiin kysymyksiin, joita herää
9 parisuhteen uhatessa päättyä, varsinaisessa eroprosessissa ja ajassa eron jälkeen. Yhtenä keskeisenä tavoitteena on turvata lapsen ja isän suhteen jatkuminen myös eron jälkeen. Keskeisenä erotyötä yhteiskunnassamme tekevänä toimijana osallistumme mielellämme myös jatkossa lainsäädäntötyön tukemiseen. Helsingissä MIESSAKIT RY:N HALLITUS Lisätietoja Tomi Timperi toiminnanjohtaja Miessakit ry
Lapsenhuoltolain uudistus. Työryhmän keskeiset ehdotukset
Lapsenhuoltolain uudistus Työryhmän keskeiset ehdotukset Vahvistetaan lapsen oikeutta ilmaista näkemyksensä Lastenvalvojan tai tuomioistuimen olisi varmistettava riidattomissakin asioissa, että lapsi on
Valtakunnalliset lastensuojelupäivät Lapsen etu ja vuoroasuminen Katja Niemelä, perheoikeudellisten asioiden päällikkö, Helsinki
Valtakunnalliset lastensuojelupäivät Lapsen etu ja vuoroasuminen Katja Niemelä, perheoikeudellisten asioiden päällikkö, Helsinki Lapsenhuoltolain uudistaminen pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelmassa
Lapsen asemaa vahvistamassa. Lapsenhuoltolain uudistaminen. Katja Niemelä
Lapsen asemaa vahvistamassa Lapsenhuoltolain uudistaminen Katja Niemelä Lapsenhuoltolain uudistaminen pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelmassa Työryhmän tehtävänä oli arvioida, miltä osin lapsen huoltoa
Yhteistyövanhemmuus eron jälkeen. Lapsenhuoltolain uudistaminen. Katja Niemelä
Yhteistyövanhemmuus eron jälkeen Lapsenhuoltolain uudistaminen Katja Niemelä Lapsenhuoltolain uudistaminen pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelmassa Työryhmän tehtävänä oli arvioida, miltä osin lapsen
MUISTIO LAPSEN HUOLTOA JA TAPAAMISOIKEUTTA KOSKEVAN LAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN. Käyntiosoite Postiosoite Puhelin Faksi Sähköpostiosoite
MUISTIO Lainvalmisteluosasto Yksityisoikeuden yksikkö 25.1.2016 OM 31/41/2015 LAPSEN HUOLTOA JA TAPAAMISOIKEUTTA KOSKEVAN LAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN 1. Muistion tarkoitus Tähän muistioon on koottu lapsen
Lausunto NIMILAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN (Oikeusministeriön Mietintöjä ja lausuntoja 21/2017)
Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry Lausunto 16.06.2017 Asia: OM 24/41/2015 Nimilain uudistamistyöryhmän mietintö Yleisiä huomioita Lausuntonne: NIMILAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN (Oikeusministeriön Mietintöjä
Lapsenhuoltolain uudistaminen. Yleistä. Lapsenhuoltolain yleiset säännökset (1. luku; 1-5 c ) Sateenkaariperheet ry. Lausunto
Sateenkaariperheet ry Lausunto 24.11.2017 Asia: OM 31/41/2015 Lapsenhuoltolain uudistaminen Yleistä Onko teillä yleistä lausuttavaa työryhmän ehdotuksesta? Oikeusministeriön työryhmän ehdotuksessa erityisen
Lapsenhuoltolain uudistaminen. Yleistä. Lapsenhuoltolain yleiset säännökset (1. luku; 1-5 c ) Itä-Suomen aluehallintovirasto. Lausunto
Itä-Suomen aluehallintovirasto Lausunto ISAVI/2705/05.01.01.02/2017 30.11.2017 Asia: OM 31/41/2015 Lapsenhuoltolain uudistaminen Yleistä Onko teillä yleistä lausuttavaa työryhmän ehdotuksesta? Maistraattien
Avioero ja lasten asioista sopiminen.
Avioero ja lasten asioista sopiminen. Anne Liakka Eron Keskellä eronkeskellä.fi Materiaalin Copyright 2015 eronkeskellä.fi / Palomacorento Oy ja Suomen Jurisit Oy. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalissa
Lapsenhuoltolain uudistaminen. Yleistä. Lapsenhuoltolain yleiset säännökset (1. luku; 1-5 c ) Varsinais-Suomen käräjäoikeus. Lausunto
VarsinaisSuomen käräjäoikeus Lausunto 01.12.2017 Asia: OM 31/41/2015 Lapsenhuoltolain uudistaminen Yleistä Onko teillä yleistä lausuttavaa työryhmän ehdotuksesta? Voimassa olevan lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta
Lausunto lasten huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan lainsäädännön uudistamisesta
Oikeusministeriölle OM 31/41/2015 Lausunto lasten huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan lainsäädännön uudistamisesta Ensi- ja turvakotien liitto ilmaisee hämmästyksensä siitä, että tästä lasten huoltoa
Oikeudellinen huolto = huoltomuoto vanhempien eron jälkeen
YHTEISHUOLTO VAI YKSINHUOLTO? Huollon monet merkitykset - arkihuolto - oikeudellinen huolto - edunvalvonta Oikeudellinen huolto = huoltomuoto vanhempien eron jälkeen Huoltomuoto vanhempien asuessa erillään
Lausunto Ehdotus on niin lapsen edun, kuin laadittujen sopimusten ja päätösten pitkäjänteisen toteutumisen kannalta ongelmallinen.
Ida Pimenoff Lausunto 01.12.2017 Asia: OM 31/41/2015 Lapsenhuoltolain uudistaminen Yleistä Onko teillä yleistä lausuttavaa työryhmän ehdotuksesta? Lapsenhuoltolain yleiset säännökset (1. luku; 15 c ) Huoltajat
Paraneeko lapsen asema lakiuudistuksen myötä? Lapsen edun ja osallisuuden toteutumisen arviointia. Erofoorumi
Paraneeko lapsen asema lakiuudistuksen myötä? Lapsen edun ja osallisuuden toteutumisen arviointia Erofoorumi 2018 22.3.2018 1 Lapsen asemaan koskevat keskeiset muutokset Lakiuudistuksen tavoite : lapsen
PIRKANMAAN KÄRÄJÄOIKEUS LAUSUNTO 1(6) Kelloportinkatu 5 A 15.2.2016 33100 Tampere
PIRKANMAAN KÄRÄJÄOIKEUS LAUSUNTO 1(6) Kelloportinkatu 5 A 15.2.2016 33100 Tampere Oikeusministeriö / lainvalmisteluosasto Asia: Lausunto lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan lainsäädännön uudistamista
Lapsenhuoltolain uudistaminen. Yleistä. Lapsenhuoltolain yleiset säännökset (1. luku; 1-5 c ) Etävanhempien liitto ry. Lausunto
Etävanhempien liitto ry Lausunto 25.11.2017 Asia: OM 31/41/2015 Lapsenhuoltolain uudistaminen Yleistä Onko teillä yleistä lausuttavaa työryhmän ehdotuksesta? Lastenhuoltolain uudistuksen peruslähtökohtana
Lapsenhuoltolain uudistaminen Onko teillä yleistä lausuttavaa työryhmän ehdotuksesta? Lausuntonne ehdotetuista säännöksistä?
Pertti Karhunen Lausunto 30.11.2017 Asia: OM 31/41/2015 Lapsenhuoltolain uudistaminen Yleistä Onko teillä yleistä lausuttavaa työryhmän ehdotuksesta? Lastenvalvojilla jotka käsittelevät tapaamissopimuksia,
LAKIALOITTEIDEN PUOLESTA. www.isätlastenasialla.fi
LAKIALOITTEIDEN PUOLESTA Isät lasten asialla ry Isät lasten asialla on yhdistys, joka koostuu joukosta eronneita vanhempia, isovanhempia, siskoja ja veljiä. Jäseniä yhdistää lapsen osittainen tai kokonaan
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Anna Moring anna.moring@monimuoto
Säännökset tuetuista ja valvotuista tapaamisista
LAUSUNTO 20/2016 1 (5) 15.02.16 Oikeusministeriö oikeusministerio@om.fi Viite: OM:n lausuntopyyntö 26.1.2016, OM 31/41/2015 Asia: Lausuntopyyntö lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan lainsäädännön
LÄHISUHDEVÄKIVALTA JA ERO; VAIKUTUS LAPSIIN JA VANHEMMUUTEEN Koulutustilaisuus sosiaalialan ammattilaisille
LÄHISUHDEVÄKIVALTA JA ERO; VAIKUTUS LAPSIIN JA VANHEMMUUTEEN Koulutustilaisuus sosiaalialan ammattilaisille ROVANIEMI 22.5. 2014 Marjatta Karhuvaara / Sanna Kaitue Koulutuksen pohjana on käytetty opasta
Oikeusministeriö. Viite: Lausuntopyyntönne OM 31/41/2015
HELSINGIN HOVIOIKEUS Dnro: 42/7074/2016 Salmisaarenranta 71 PL 132 00181 Helsinki Puhelin 02956 40500, Telefax 02956 40512 kirjaamo Sähköpostiosoite helsinki.ho@oikeus.fi 8.3.2016 Oikeusministeriö Viite:
LAPSIOIKEUS Isyysolettama
Isyysolettama Isyys voidaan todeta tai vahvistaa a) Todeta avioliiton perusteella (syntymähetken tilanne) legaalinen olettama, joka voidaan kumota b) vahvistaa tunnustamisen / tuomion perustella - Jos
Lapsen vieraannuttaminen ilmiönä Lapsi erotilanteissa toteutuuko lapsen etu? 16.12.2014
Lapsen vieraannuttaminen ilmiönä Lapsi erotilanteissa toteutuuko lapsen etu? 16.12.2014 Helinä Häkkänen-Nyholm, PsT, dosentti, psykoterapeutti Psykologi- ja lakiasiaintoimisto PsyJuridica Oy Lapsen vieraannuttaminen
Lapsenhuoltolain uudistaminen. Yleistä. Lapsenhuoltolain yleiset säännökset (1. luku; 1-5 c ) Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri.
EteläKarjalan sosiaali ja terveyspiiri Lausunto 28.11.2017 Asia: OM 31/41/2015 Lapsenhuoltolain uudistaminen Yleistä Onko teillä yleistä lausuttavaa työryhmän ehdotuksesta? EteläKarjalan sosiaali ja terveyspiiri
Lapsenhuoltolain uudistaminen. Yleistä. Lapsenhuoltolain yleiset säännökset (1. luku; 1-5 c ) Huoltajat ja tapaamisoikeus (2. luku; 6-12 ) Lausunto
Lausunto 30.11.2017 Asia: OM 31/41/2015 Lapsenhuoltolain uudistaminen Yleistä Onko teillä yleistä lausuttavaa työryhmän ehdotuksesta? Lapsenhuoltolain yleiset säännökset (1. luku; 1-5 c ) Ei huomautettavaa.
Eduskunnan lakivaliokunnalle
Eduskunnan lakivaliokunnalle Pyydettynä lausuntonaan hallituksen esityksestä laiksi lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 88/2018)
Lapsenhuoltolain uudistaminen. Yleistä. Lapsenhuoltolain yleiset säännökset (1. luku; 1-5 c ) Ensi- ja turvakotien liitto ry. Lausunto
Ensi- ja turvakotien liitto ry Lausunto 28.11.2017 Asia: OM 31/41/2015 Lapsenhuoltolain uudistaminen Yleistä Onko teillä yleistä lausuttavaa työryhmän ehdotuksesta? Kokonaisuudessaan Lapsenhuoltolain uudistamiseen
Lapsenhuoltolain uudistaminen. Yleistä. Helsingin kaupunki, sosiaali- ja terveystoimiala. Lausunto Asia: OM 31/41/2015
Helsingin kaupunki, sosiaali- ja terveystoimiala Lausunto 01.12.2017 Asia: OM 31/41/2015 Lapsenhuoltolain uudistaminen Yleistä Onko teillä yleistä lausuttavaa työryhmän ehdotuksesta? Sosiaalihuoltolain
LÄHISUHDEVÄKIVALTA JA ERO; VAIKUTUS LAPSIIN JA VANHEMMUUTEEN Koulutustilaisuus sosiaalialan ammattilaisille
LÄHISUHDEVÄKIVALTA JA ERO; VAIKUTUS LAPSIIN JA VANHEMMUUTEEN Koulutustilaisuus sosiaalialan ammattilaisille TAMPERE 8.5. 2014 Marjatta Karhuvaara / Sanna Kaitue Koulutuksen pohjana on käytetty opasta Lähisuhdeväkivallan
Yhteistyövanhemmuus. Miten huolehdimme lapsesta eron jälkeen?
Yhteistyövanhemmuus Miten huolehdimme lapsesta eron jälkeen? On tärkeää, että lapsi saa varmuuden siitä, että molemmat vanhemmat säilyvät hänen elämässään. Toisen vanhemman puuttuessa lapsen elämästä on
Mies, ero ja käytännön asiat
Mies, ero ja käytännön asiat Kari Vilkko Erosta Elossa toiminta 3.4.2014 Annankatu 16 B 28 00120 Helsinki puh: (09) 6126 620 miessakit@miessakit.fi www.miessakit.fi Sisältö ennen eroa: mitä voin tehdä
Eron jälkeinen isyys. Ilmo Saneri isätyöntekijä Isyyden Tueksi hanke
Eron jälkeinen isyys Ilmo Saneri isätyöntekijä Isyyden Tueksi hanke Annankatu 16 B 28 00120 Helsinki puh: (09) 6126 620 miessakit@miessakit.fi www.miessakit.fi Miessakit ry miehiä tukevaa hyvinvointityötä
17.4.2013. LA 27/2012 vp (Juho Eerola/ps ym.) Lakivaliokunnan asiantuntijakuuleminen 18.4.2013
1/3 HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUS Osasto 1 MUISTIO 17.4.2013 Eduskunnan lakivaliokunnalle Viite: LA 27/2012 vp (Juho Eerola/ps ym.) Lakivaliokunnan asiantuntijakuuleminen 18.4.2013 Kuten oikeusministeriö 26.11.2012
Vanhemmuussuunnitelma
Vanhemmuussuunnitelma Yhteinen lapsemme on / Yhteisiä lapsiamme ovat: Kunnioitamme toisiamme vanhempina, hyväksymme toistemme merkityksen lastemme elämässä ja toimimme yhteistyökumppaneina lastemme kasvattamisessa.
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Päivi Lauri paivi.lauri@ppshp.fi Organisaatio, jota vastaus edustaa Pohjois-Pohjanmaan
Sateenkaariperheet ry kiittää mahdollisuudesta lausua sateenkaariperheiden kannalta keskeisen tärkeästä lakihankkeesta.
4.10.2018 Lausunto Asia: Lausunto lakivaliokunnalle lapsenhuoltolain uudistamisesta Sateenkaariperheet ry kiittää mahdollisuudesta lausua sateenkaariperheiden kannalta keskeisen tärkeästä lakihankkeesta.
Asia: Käräjäoikeuden lausunto lapsenhuoltolain uudistamista koskeneen oikeusministeriön työryhmän mietinnöstä 47/2017
Helsingin käräjäoikeus 7.12.2017 laamanni Lausunto Asia: Käräjäoikeuden lausunto lapsenhuoltolain uudistamista koskeneen oikeusministeriön työryhmän mietinnöstä 47/2017 Yleistä Käräjäoikeus pitää esityksen
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Heli Sahala heli.sahala@kotka.fi
HALLITUKSEN ESITYS LAIKSI LAPSEN HUOLLOSTA JA TAPAAMISOIKEUDESTA AN- NETUN LAIN MUUTTAMISESTA JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI
Lainvalmisteluosasto Yksityisoikeuden yksikkö 21.11.2018 Outi Kemppainen Eduskunnan lakivaliokunta HALLITUKSEN ESITYS LAIKSI LAPSEN HUOLLOSTA JA TAPAAMISOIKEUDESTA AN- NETUN LAIN MUUTTAMISESTA JA ERÄIKSI
ERON EDESSÄ Lastenvalvojapalvelut
ERON EDESSÄ Lastenvalvojapalvelut MISTÄ EROSSA SOVITAAN? 1 /Rautatienkatu 10 8 lastenvalvojaa 4 sosiaalityöntekijää (olosuhdeselvitykset oikeudelle) palveluohjaaja 040 8064046 (keskusteluapua vanhemmille,
Vanhemmuussuunnitelma
Vanhemmuussuunnitelma Yhteinen lapsemme on / Yhteisiä lapsiamme ovat: Kunnioitamme toisiamme vanhempina, hyväksymme toistemme merkityksen lastemme elämässä ja toimimme yhteistyökumppaneina lastemme kasvattamisessa.
1 (5) Oikeusministeriölle. Viite: Lausuntopyyntönne 26.1.2016, OM 31/41/2015
1 (5) HELSINGIN HALLINTO-OIKEUS LAUSUNTO Radanrakentajantie 5 00520 HELSINKI Puhelin 029 56 42000 15.2.2016 H 00028/16 Faksi 029 56 42079 Sähköposti helsinki.hao@oikeus.fi Oikeusministeriölle Viite: Lausuntopyyntönne
Viite: Sosiaali- ja terveysvaliokunta keskiviikko klo 09:30 / HE 88/2018 vp / Asiantuntijapyyntö
LAPS/8/2016 12.11.2018 1 /6 Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Viite: Sosiaali- ja terveysvaliokunta keskiviikko 14.11.2018 klo 09:30 / HE 88/2018 vp / Asiantuntijapyyntö Asia: Lapsiasiavaltuutetun
Mannerheimin Lastensuojeluliiton lausunto
Mannerheimin Lastensuojeluliiton lausunto 13.11.2018 Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain muuttamisesta
Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja
Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja Ajoissa liikkeelle reseptejä ehkäisevään työhön 12.6.2012 Iisalmi Mika Ketonen eroperhetyöntekijä, Eroperheen kahden kodin lapset projekti, Lahden ensi- ja turvakoti
Pohdittavaa apilaperheille
14.2.2014 Pohdittavaa apilaperheille Pohdittavaa ja sovittavaa ennen lapsen syntymää Perheaikaa.fi luento 14.2.2014 Apilaperheitä, ystäväperheitä, vanhemmuuskumppaneita Kun vanhemmuutta jaetaan (muutenkin
Lapsenhuoltolain uudistaminen. Yleistä. Lapsenhuoltolain yleiset säännökset (1. luku; 1-5 c ) Huoltajat ja tapaamisoikeus (2.
PohjoisKarjalan käräjäoikeus Lausunto 30.11.2017 Asia: OM 31/41/2015 Lapsenhuoltolain uudistaminen Yleistä Onko teillä yleistä lausuttavaa työryhmän ehdotuksesta? PohjoisKarjalan käräjäoikeus kiinnittää
Valtuutetun on pidettävä valtuuttajalle kuuluvat raha- ja muut varat erillään omista varoistaan.
YLEISIÄ OHJEITA VALTUUTETULLE Seuraavat ohjeet perustuvat edunvalvontavaltuutuksesta annetun lain (648/2007) säännöksiin sellaisina kuin ne lain voimaan tullessa 1.11.2007 olivat. Valtuutetun on oma-aloitteisesti
Lasten huoltajuudesta eron jälkeen. Osmo Kontula Tutkimusprofessori
Lasten huoltajuudesta eron jälkeen Osmo Kontula Tutkimusprofessori Osmo Kontula 16.5.214 Tutkimuksen aineisto Vuonna 25 avo- tai avioliiton solmineet: Lkm % Otos 1. Naimisissa olevat suomenkieliset 726
Lapsen edun toteutuminen vanhempien erotilanteessa ja sovinnollisessa yhteistyövanhemuudessa
Lapsen edun toteutuminen vanhempien erotilanteessa ja sovinnollisessa yhteistyövanhemuudessa Päivi Hietanen Ensi- ja turvakotien liiton Ero lapsiperheessä työ Lisätietoa:ensijaturvakotienliitto.fi apuaeroon.fi
Lapsenhuoltolain uudistaminen. Yleistä. Lapsenhuoltolain yleiset säännökset (1. luku; 1-5 c ) Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry. Lausunto
Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry Lausunto 01.12.2017 Asia: OM 31/41/2015 Lapsenhuoltolain uudistaminen Yleistä Onko teillä yleistä lausuttavaa työryhmän ehdotuksesta? Yhden Vanhemman Perheiden Liitto
Lapsenhuoltolain uudistaminen. Yleistä. Lapsenhuoltolain yleiset säännökset (1. luku; 1-5 c ) Huoltajat ja tapaamisoikeus (2.
Perhehoitoliitto ry Lausunto 01.12.2017 Asia: OM 31/41/2015 Lapsenhuoltolain uudistaminen Yleistä Onko teillä yleistä lausuttavaa työryhmän ehdotuksesta? Perhehoitoliitto ry kiittää mahdollisuudesta lausua
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus sirkka Myllys sirkka.myllys@hotmail.co
Lapseni kaksi kotia Nettiluento (perheaikaa.fi) 15.08.2013. Bodil Rosengren Yhden Vanhemman Perheiden Liitto
Lapseni kaksi kotia Nettiluento (perheaikaa.fi) 15.08.2013 Bodil Rosengren Yhden Vanhemman Perheiden Liitto Yhden vanhemman perheet Käsitteet Perhe, perhekäsitteet Viralliset perhemääritelmät Tunneperheet
VANHUSPALVELULAKI. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista Seminaaripäivä 3.10.
VANHUSPALVELULAKI Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista Seminaaripäivä 3.10.2013 Lain tarkoitus ( 1 ) IKÄÄNTYNYTTÄ VÄESTÖÄ KOSKEVAT TAVOITTEET
Ryhmämuotoinen työskentely lasten ja vanhempien tukena eron jälkeen
Ryhmämuotoinen työskentely lasten ja vanhempien tukena eron jälkeen Pirpana ry:n koulutuspäivä Kuntatalo 13.5.2013 Riitta Mykkänen-Hänninen kouluttaja, työnohjaaja Samanaikaiset ryhmäprosessit Vanhempia
ISYYDEN TUNNUSTAMINEN ÄITIYSNEUVOLASSA
ISYYDEN TUNNUSTAMINEN ÄITIYSNEUVOLASSA Henna Harju Lakimies Helsingin kaupunki, perheoikeudelliset asiat ISYYSLAKI 11/2015 Suomessa syntyy vuosittain n. 60 000 lasta, joista n. 40 % syntyy avioliiton ulkopuolella
Huoltoriita huoltokiusaaminen - vieraannuttaminen. Kuka auttaa kun lapsen oikeutta vanhempaan rikotaan?
Huoltoriita huoltokiusaaminen - vieraannuttaminen. Kuka auttaa kun lapsen oikeutta vanhempaan rikotaan? Pauli Tossavainen varapuheenjohtaja Huoltoriita Huoltoriita on oikeusprosessi, jossa haetaan päätöstä
ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUS JA TUETTU PÄÄTÖKSENTEKO
ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUS JA TUETTU PÄÄTÖKSENTEKO Sanna Ahola Erityisasiantuntija VamO, Kynnys 28.9.2018 ESITYKSEN KULKU Yleistä itsemääräämisoikeudesta Nykyistä lainsäädäntöä itsemääräämisoikeudesta sosiaalihuollossa.
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Sari Huusko sari.huusko@turku.fi
OIKEUSMINISTERIÖLLE Lapsen suojelu
OIKEUSMINISTERIÖLLE Pyydettynä lausuntonaan työryhmän mietinnöstä Lapsenhuoltolain uudistaminen (OM Mietintöjä ja lausuntoja 47/2017) Väestöliitto ry toteaa seuraavaa: Työryhmä on perustanut mietintönsä
Isyyslain kokonaisuudistus ja isyyden tunnustaminen äitiysneuvolassa. Lainsäädäntöneuvos Salla Silvola, oikeusministeriö
Isyyslain kokonaisuudistus ja isyyden tunnustaminen äitiysneuvolassa Lainsäädäntöneuvos Salla Silvola, oikeusministeriö Isyyslain uudistamisen tausta Uusi isyyslaki (11/2015) tulee voimaan 1.1.2016 Kumoaa
LAUSUNTO LAPS/8/ /5. Sosiaali- ja terveysministeriölle. Viite: Kuulemis- ja keskustelutilaisuus lasten vuoroasumisesta 15.2.
LAPS/8/2016 15.2.2018 1 /5 Sosiaali- ja terveysministeriölle Viite: Kuulemis- ja keskustelutilaisuus lasten vuoroasumisesta 15.2.2018 Asia: Lapsiasiavaltuutetun lausunto lasten vuoroasumisesta Lapsiasiavaltuutetun
Potilaan asema ja oikeudet
Potilaan asema ja oikeudet Lakimies, VT Heli Kajava 12.9.2018 1 Potilaan oikeudet potilaslaissa (laki potilaan asemasta ja oikeuksista 785/1992) oikeus laadultaan hyvään terveydentilan edellyttämään hoitoon
ETÄVANHEMPIEN LIITTO RY:N ASIANTUNTIJALAUSUNTO
ETÄVANHEMPIEN LIITTO RY:N ASIANTUNTIJALAUSUNTO Pyynnöstä ilmoitamme lausumanamme asiassa: HE 88/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain muuttamisesta
HUOLTAJAN (ETÄVANHEMMAN) OIKEUS OSALLISTUA LAPSENSA PÄIVÄHOITOA KOS- KEVAAN PÄÄTÖKSENTEKOON
28.6.2012 Dnro 2420/4/11 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin Esittelijä: Esittelijäneuvos Tapio Räty HUOLTAJAN (ETÄVANHEMMAN) OIKEUS OSALLISTUA LAPSENSA PÄIVÄHOITOA KOS- KEVAAN PÄÄTÖKSENTEKOON
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Marjut Eskelinen marjut.eskelinen@avi.fi
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Eija Koskela eija.koskela@uusikaupunk
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista.. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Aino Närkki aino.narkki@hyvinvointial
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 63/2009 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 63/2009 vp Hallituksen esitys lasten suojelua koskevan Haagin yleissopimuksen hyväksymisestä ja laeiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta sekä
Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan lainsäädännön uudistamisen tarpeet -muistio
Sivu 1 / 7 oikeusministerio@om.fi Lainvalmisteluosasto Yksityisoikeuden yksikkö Lausuntopyyntö 26.1. Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan lainsäädännön uudistamisen tarpeet -muistio Yhden vanhemman
Luo luottamusta Suojele lasta Jaana Tervo 2
Luo luottamusta Suojele lasta 16.11.2016 Jaana Tervo 2 1 Lasten suojelemisen yhteistyötä ohjaavat periaatteet sekä tiedonvaihtoa ja yhteistyötä ohjaava lainsäädäntö Suojele lasta Varmista lapsen aito osallisuus
Yleistä Lapsenhuoltolain yleiset säännökset (1. luku; 1-5 c ) Huoltajat ja tapaamisoikeus (2. luku; 6-12 )
Yleistä Lapsen huoltoa koskeva lainsäädäntö on suhteellisen vanhaa. Työryhmän ehdotus käsittää osaksi jo tällä hetkellä vallitsevan käytännön kirjaamista, mutta myös joitakin uusia asioita. Työryhmän ehdotukset
Asia: Lapsiasiavaltuutetun lausunto lapsenhuoltolain uudistamista koskevasta työryhmän mietinnöstä
LAPS/8/2016 1.12.2017 1 /8 Oikeusministeriölle Viite: Lausuntopyyntö 29.9.2017/ Lapsenhuoltolain uudistaminen (OM 31/41/2015) Asia: Lapsiasiavaltuutetun lausunto lapsenhuoltolain uudistamista koskevasta
NUORTEN OSALLISUUS. Seija Saalismaa projektikoordinaattori. Lasten Kaste- Lappi ja Kuusamo
NUORTEN OSALLISUUS LASTENSUOJELUN KEHITTÄJÄNÄ Seija Saalismaa projektikoordinaattori 1 Lainsäädäntö velvoittaa lasten ja nuorten osallisuuteen 2 Perustuslain 6 3 mom. määrää, että lapsia on kohdeltava
Miina-projektin ohjausryhmän kokous Ensi- ja turvakotien liitto, 10.2.2011 Päivi Vilkki, varatuomari
Miina-projektin ohjausryhmän kokous Ensi- ja turvakotien liitto, 10.2.2011 Päivi Vilkki, varatuomari Vaikeuksia ymmärtää, että ovat rikoksen uhreja. Vaikeuksia saada asioihin selvyyttä hajallaan olevan
Lausunto. Hovioikeus toteaa, että se lausuu mietinnöstä vain siltä osin kuin sillä on jotain erityistä lausuttavaa ehdotetuista säännöksistä.
Rovaniemen hovioikeus Lausunto 30.11.2017 44/2017 Asia: OM 31/41/2015 Lapsenhuoltolain uudistaminen Yleistä Onko teillä yleistä lausuttavaa työryhmän ehdotuksesta? Oikeusministeriö on 29.9.2017 pyytänyt
Lausunto /2017 liittyen lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan lainsäädännön uudistamiseen
Jari Pulkkinen Lausunto 30.11.2017 Asia: OM 31/41/2015 Lapsenhuoltolain uudistaminen Yleistä Onko teillä yleistä lausuttavaa työryhmän ehdotuksesta? Jari Pulkkinen ja Petri Honkanen ja lausunto 47/2017
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 35/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain 1 luvun 3 :n muuttamisesta Kirkkolakia ehdotetaan täydennettäväksi siten, että lapsen edellytyksistä olla evankelis-luterilaisen kirkon jäsen
Mistä ei saa puhua väkivalta ja yhdenvertaisuus lasten huollosta käytävässä keskustelussa. Johanna Niemi
Mistä ei saa puhua väkivalta ja yhdenvertaisuus lasten huollosta käytävässä keskustelussa Johanna Niemi Lapsikäsitys LHL:n lapsikäsitys: lasta ei saa häiritä vanhempien välisillä riidoilla; lapsi on passiivinen
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista.. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus ja Rosendahl eija.o.rosendahl@oikeus.f
Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen Neuvolapäivät 2017
Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen Neuvolapäivät 2017 Jukka Mäkeä, lastenpsykiatri, lasten psykoterapeutti Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö, THL Miksi Vanhemmuus on yhteiskunnan
Lausunto Sukuseurojen Keskusliitto ry lausuu lakiehdotuksesta etu- ja sukunimilaiksi seuraavaa.
Sukuseurojen keskusliitto ry Lausunto 15.06.2017 Asia: OM 24/41/2015 Nimilain uudistamistyöryhmän mietintö Yleisiä huomioita Lausuntonne: SUKUSEUROJEN KESKUSLIITTO RY 15.6.2017 Sokerilinnantie 7 E 02600
Kahden kodin arki lapsen ja vanhemman näkökulmasta
Kahden kodin arki lapsen ja vanhemman näkökulmasta Puheenvuoro Anne Meritie Kokemusasiantuntija diaologi Vanhemmuussuunnitelma työkaluna Yhteiskeskustelu 1 #tasavertainenarki #lastensuojelupäivät2018 Kaksi
KOHTI YHTEISTÄ LAPSIKÄSITYSTÄ LAPSEN OIKEUKSIEN SOPIMUS LAPSIKÄSITYSTEN YHDISTÄJÄNÄ
Suvianna Hakalehto Lapsi- ja koulutusoikeuden apulaisprofessori KOHTI YHTEISTÄ LAPSIKÄSITYSTÄ LAPSEN OIKEUKSIEN SOPIMUS LAPSIKÄSITYSTEN YHDISTÄJÄNÄ LAPSEN OIKEUDELLISEN ASEMAN KEHITYS lapsi sosiaalisena
Eri järjestämistapojen valintaprosessit (miten se oikeasti Espoossa tapahtuu)
Eri järjestämistapojen valintaprosessit (miten se oikeasti Espoossa tapahtuu) Anu Autio, asiantuntija Espoon kaupunki, Vammaispalvelut Henkilökohtaisen avun asiakasmäärä sekä nettokustannukset Kuusikossa
Lapsenhuoltolain uudistaminen. Yleistä. Lapsenhuoltolain yleiset säännökset (1. luku; 1-5 c ) Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry. Lausunto
Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry Lausunto 01.12.2017 Asia: OM 31/41/2015 Lapsenhuoltolain uudistaminen Yleistä Onko teillä yleistä lausuttavaa työryhmän ehdotuksesta? Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Lapsen oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia Lapsiystävällisen kunnan rakennuspalikat Pikkusyöte
Lapsen oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia Lapsiystävällisen kunnan rakennuspalikat Pikkusyöte 16.8.2018 Jaana Tervo, THL Lapsen oikeuksien sopimus Lapset ovat toimijoita joilla on omia oikeuksia:
Lapsenhuoltolain uudistaminen. Yleistä. Lapsenhuoltolain yleiset säännökset (1. luku; 1-5 c ) Suomen Asianajajaliitto. Lausunto
Suomen Asianajajaliitto Lausunto 01.12.2017 Dnro 60/2017 Asia: OM 31/41/2015 Lapsenhuoltolain uudistaminen Yleistä Onko teillä yleistä lausuttavaa työryhmän ehdotuksesta? Suomen Asianajajaliitto (jäljempänä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnallisen eläkelain muuttamisesta Kunnallista eläkelakia esitetään muutettavaksi siten, että kunnallisen eläkelaitoksen Kevan toimitusjohtaja voitaisiin irtisanoa
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 64/2005 vp. Hallituksen esitys riita-asioiden sovittelua ja
EDUSKUNNAN VASTAUS 64/2005 vp Hallituksen esitys riita-asioiden sovittelua ja sovinnon vahvistamista yleisissä tuomioistuimissa koskevaksi lainsäädännöksi Asia Hallitus on vuoden 2004 valtiopäivillä antanut
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Virpi Paasisalo virpi.paasisalo@suomenki
Lapsen itsemääräämisoikeuden käyttäminen 25.11.2014
Lapsen itsemääräämisoikeuden käyttäminen 25.11.2014 Lapsen itsemääräämisoikeuden käyttäminen Alaikäiset ja biopankit -keskustelu 25.11.2014 Merike Helander Merike Helander, lakimies 25.11.2014 2 Esityksen
Lastensuojelun ja vammaispalvelun rajapinnoista
Lastensuojelun ja vammaispalvelun rajapinnoista 28.1.2015 Lastensuojelun tarkoitus turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun
Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja syksyllä 2011
Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja llä 11 Vanhempien palautteet Marja Leena Nurmela Tukeva/Rovaseutu Tietoa lasten eroryhmästä Lasten eroryhmät kokoontuivat 7
Uusi lastensuojelulaki
1 Uusi lastensuojelulaki, STM 2 Valmisteluvaiheet Lastensuojelulain kokonaisuudistustyöryhmä 5.1.2005 31.3.2006 Asiantuntijoiden kuuleminen keväällä 2005 Lastensuojelun kehittämisohjelman kehittämisehdotukset
HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUS Oikeusministeriö Lainvalmisteluosasto
HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUS LAUSUNTO 15.2.2016 Oikeusministeriö Lainvalmisteluosasto Asia : Lausuntopyyntö lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan lainsäädännön uudistamista koskevasta muistiosta (OM 31/41/2015)
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Risto Hiekkataipale irma.tolmunen@okv.fi
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Waltteri Siirala Waltteri.siirala@tyks.fi