Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Kongsbergilta kasvua ja osinkoa. Kiinteistöt vakaita. Tomra kartoittaa uusia markkinoita
|
|
- Asta Halonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Hugin & Munin - Weekly Market Briefing Tomra kartoittaa uusia markkinoita EKP:lta vetoapua Offshore tuottaa Kiinteistöt vakaita Kansallista sveitsiläistä! Kongsbergilta kasvua ja osinkoa Bashneft osaa asiansa
2 Osakemarkkinat Kuluneen viikon tapahtumia Euroopan keskuspankki (EKP) laski viime viikolla ohjauskorkonsa 0,25 prosenttiin. Keskuspankin pääjohtaja Draghi päätti alentaa korkoa juuri nyt erittäin alhaisen inflaation ja (liian) vahvan euron takia. Useimmat luulivat tämän tapahtuvan vasta seuraavassa korkokokouksessa. Yksi viikon valopilkuista oli, että luottoluokittaja Fitch nosti Espanjan luokitusnäkymiä negatiivisista vakaiksi. Myös espanjalaisia kymmenen vuoden velkakirjoja myytiin samaan aikaan alle neljän prosentin korolla ensimmäistä kertaa yli kolmeen vuoteen. Pian tämän jälkeen kilpaileva luottoluokittaja S&P laski kuitenkin Ranskan valtionvelan luottoluokitusta. Osakemarkkinoiden kehitys viime viikolla (NOK, kurssit perjantaina aamupäivällä) Norden 1.8 % Europa 0.8 % Verden 0.5 % Norge 0.3 % Sverige 2.0 % Finland 1.6 % Tyskland 0.6 % Frankrike -0.2 % Storbritannia 1.3 % USA 0.2 % Japan 0.0 % Em. Markets -0.7 % Osakemarkkinoiden kehitys viime vuonna (NOK, kurssit perjantaina aamupäivällä) Osakemarkkinat näyttävät keskittävän kaiken huomionsa keskuspankkeihin ja niiden rahapolitiikkaan. USA:n hyvät makroluvut laskivat hetkellisesti osakekursseja. Osakemarkkinat näyttävät olevan tyytyväisiä keskuspankkipolitiikkaan. Norden 33.3 % Europa 30.9 % Norge 22.5 % Sverige 31.9 % Finland 45.6 % Tyskland 38.6 % Frankrike 38.0 % Storbritannia 22.4 % Verden 30.7 % USA 33.3 % Japan 35.0 % Em. Markets 6.7 %
3 ODIN Norge ODIN Norden Tomra kartoittaa uusia markkinoita Tomra näkee kasvumahdollisuuksia uusilla markkinoilla, jotka ovat ottamassa käyttöön panttijärjestelmän. Kysymyksessä ovat Espanja, Australia ja Skotlanti. Tomra kertoi tällä viikolla pidetyn pääomasijoittajapäivän aikana, millä tavalla yhtiö aikoo hyötyä ympäristö- ja kierrätystietoisuuden lisääntymisestä markkinoidessaan jätteiden lajitteluun tarkoitettujalaitteitaan. Yhtiön markkina-asema ja tuotteet ovat tehneet meihin suuren vaikutuksen: Tomra hyödyntää johtavaa teknologiaa elintarvikkeiden (pähkinöiden, vihannesten, ranskanperunoiden jne.) lajittelussa. Siinä käytettävien laitteiden kysyntä on voimakasta, koska lajittelu säästää kustannuksia huomattavasti ja koska raaka-aineiden hinta nousee nopeammin kuin kaupassa myytävän ruoan hinta. Teema-osakkeet ovat viime aikoina saaneet osakseen hyvin paljon huomiota, ja uskomme sijoittajien vähitellen havaitsevan tämän megatrendin, jota Tomra edustaa lajitteluratkaisuillaan. TOMRA Systems ASA Designs, manufactures and operates recycling systems for the return and reuse of beverage containers Market Value (mill.) 7,915 Price: Currency: NOK Enterprise Value (mill.) 9,507 Exchange rate to NOK: / / / E 2014E Sales (mill.) 3,496 3,690 4,073 4,539 4,895 EBIT (Operating Income) (mill.) Net Income (mill.) Price/Earnings Price/Book Value EV/EBIT Return on Equity (%) Dividend Yield (%) CCE-US
4 ODIN Norge ODIN Offshore ODIN Global Solutions löytämässä oikean vaihteen Öljyhuoltopalvelualan yhtiö Aker Solutionsin osakkeen lähetti nousuun yhtiön yllättävän hyvä tilauskanta, josta kerrottiin kolmannen neljänneksen osavuosikatsauksen julkistamisen yhteydessä. Myös katekehitys oli odotettua parempi, vaikka yhtiön kapasiteettia ei pystytäkään kaikilla osa-alueilla hyödyntämään riittävästi. Yhtiön johto ei kuitenkaan salaa sitä tosiasiaa, että näkymät ovat epävarmoja etenkin vuoteen 2015 mentäessä ja että öljyyhtiöiden maksuhalukkuus ei ole entisellä tasolla. Aker Solutions ASA Provides engineering and industrial construction services to the oil, gas, mining and energy industry Market Value (mill.) 24,430 Price: Currency: NOK Enterprise Value (mill.) 35,045 Exchange rate to NOK: / / / E 2014E Sales (mill.) 46,267 35,667 44,413 46,511 50,872 EBIT (Operating Income) (mill.) 2,886 1,762 3,064 2,573 3,985 Net Income (mill.) 1,605 1,555 2,249 1,400 2,775 Price/Earnings Price/Book Value EV/EBIT Return on Equity (%) Dividend Yield (%) CCE-US
5 ODIN Norge ODIN Norden ODIN Global ODIN Offshore Kongsbergilta lisää kasvua ja osinkoa Kongsberg-konserni lupaa aiempaa suurempaa osingonjakoa ja liikevaihdon kasvua. Yhtiön viime viikolla järjestämän pääomasijoittajapäivän aikana yhtiöltä saatiin konkreettisempaa tietoa kuin pitkään aikaan. Siinä yhteydessä kävi ilmi, että yhtiön asema on vakaa ja osake edullinen: Osinkona jaettavaa prosentuaalista osuutta tuloksesta nostetaan 30 prosentista prosenttiin. Liikevaihtoa on tarkoitus lisätä neljän seuraavan vuoden aikana 10 prosenttia vuodessa, mistä puolet on peräisin yritysostoista. Kongsberg Gruppen ASA Develops maritime and offshore defense products Yhtiön käyttökatteen ennen poistoja (EBITDA) on määrä olla vähintään 12 prosenttia. Lisäksi yhtiössä käynnistetään kustannussäästöohjelma, jolla pyritään 500 miljoonan Norjan kruunun säästöihin vuoteen 2016 mennessä. Sijoitetun pääoman tuoton on määrä olla historiallisella tasolla eli prosenttia. Market Value (mill.) 15,540 Price: Currency: NOK Enterprise Value (mill.) 14,232 Exchange rate to NOK: / / / E 2014E Sales (mill.) 15,497 15,128 15,652 16,072 17,111 EBIT (Operating Income) (mill.) 2,113 2,035 1,866 1,651 1,743 Net Income (mill.) 1,495 1,431 1,325 1,172 1,234 Price/Earnings Price/Book Value EV/EBIT Return on Equity (%) Dividend Yield (%) CCE-US
6 ODIN Global ODIN Europa SMB Kansallista sveitsiläistä! Uskomme, että sveitsiläinen vakuutusyhtiö Nationale Suisse saattaa joutua yritysoston kohteeksi. ODIN Global ja ODIN Europa SMB omistavat yhteensä 1,4 prosenttia yhtiöstä. Yksi pääomistajista, Mobiliar, ilmoitti nimittäin tällä viikolla kasvattaneensa omistustaan Nationale Suissessa 11 prosentista 19,8 prosenttiin. Myös Helvetia on lisännyt omistustaan 11 prosenttiin viime vuoden aikana. Kurssireaktion perusteella vaikuttaa siltä, että yhä useammat ovat alkaneet uskoa yritysoston todella tapahtuvan. Pidämme hyvänä yhtiön strategiaa keskittyä erikoisaloihin (taide, teknolgia) kohdistuviin vakuutuksiin, yhtiön vahvaa asemaa Sveitsin vahinkovakuuttamisen alalla sekä erittäin hyviä katteita. Yhtiön tase on liian vahva, minkä takia olemme peräänkuuluttaneet osinkojen kasvattamista. Omistajarakenne on mielenkiintoinen: 53 prosenttia yhtiöstä on kuuden muun vakuutusyhtiön omistuksessa. Swiss National Insurance Co. Provides insurance services Market Value (mill.) 1,086 Price: Currency: CHF Enterprise Value (mill.) 619 Exchange rate to NOK: / / / E 2014E Sales (mill.) 1,635 1,590 1,595 1,523 1,576 EBIT (Operating Income) (mill.) Net Income (mill.) Price/Earnings Price/Book Value EV/EBIT Return on Equity (%) Dividend Yield (%) CCE-US
7 ODIN Offshore Offshore tuottaa Useiden öljynporausyhtiöiden tämänviikkoiset tulosjulkistukset sisälsivät myös hyviä osinkouutisia. Yksi rahastomme öljynporausyhtiöistä, Ensco, sai aikaan kurssipyrähdyksen ilmoittaessaan jaettavan osingon voimakkaasta lisäyksestä. Koska uusien öljynporauslauttojen toimitukset perustuvat pitkäkestoisiin sopimuksiin, yhtiöiden vapaa kassavirta kasvaa. Tällöin monet yhtiöt antavat etusijan osingon korottamiselle ja omien osakkeiden takaisinostoille uusien alusten hankkimisen asemesta. Toimialalla vallitsee edelleen suuri optimismi, mutta yhtiöiden kommenteissa korostetaan entistä selkeämmin vanhojen ja uusien lauttojen välisen kuilun syvenevän. Myös Halliburton (salkun suurin sijoitus) suhtautuu tulevaisuuteen valoisasti ja arvioi kasvattavansa katteita sekä sijoitetun pääoman tuottoa huomattavasti tulevien vuosien aikana. Todistuksena tulevaisuudenuskostaan yhtiö korottaa neljännen vuosineljänneksen osinkoaan 20 prosenttia.
8 ODIN Norge ODIN Kiinteistö I Kiinteistöt vakaita Kiinteistösijoitusyhtiö Olav Thon Eiendomsselskap tuotti kolmantena vuosineljänneksenä hyvän tuloksen. Yhtiön sekä kauppakeskus- että toimistoliiketoiminnasta saaman tuoton kasvu on vakaa ja hyvä. Vuokrausaste on vakuuttavat 98 prosenttia, ja kiinteistöjen arvoja tarkistettiin vuosineljänneksen aikana hieman ylöspäin. Myös johtava ruotsalainen kiinteistösijoitusyhtiö Hufvudstaden (on mukana ainoastaan ODIN Eiendom rahastossa) raportoi hyvästä kolmannen neljänneksen tuloksesta, joka johtui pääasiassa hyvästä kustannusten hallinnasta. Uudelleen neuvoteltuihin vuokrasopimuksiin perustuvat vuokratuotot lisääntyvät jatkuvasti ja salkkuyhtiöiden vuokrausaste nousi 95,2 prosentista 96 prosenttiin. Lisäksi kiinteistöjen arvoja tarkistettiin 0,2 prosenttia ylöspäin.
9 ODIN Emerging Markets Bashneft osaa asiansa Kasvatimme positiotamme venäläisessä Bashneft-öljyyhtiössä. Sen osuus ODIN Emerging Markets -rahastosta on nyt 2 prosenttia. Saimme viime viikolla yhtiöltä odotettua suuremman osingon. Pidämme myönteisenä pääomistaja Sisteman puheita, joiden mukaan yhtiö saattaa ensi vuonna listautua Lontoon pörssiin. Tämä parantaa osakkeen likviditeettiä ja voi tehdä Bashneftistä Venäjän uuden blue chip -energiaosakkeen. Yhtiö voi ylpeillä hyvillä ominaisuuksillaan kuten volyymin kasvu, toiminnan tehokkuus, vahva johto ja etenkin hallintotapaan (corporate governance) liittyvä hyvä historia. Bashneft OJSC Explores and produces crude oil Market Value (mill.) 271,432 Price: Currency: RUB Enterprise Value (mill.) 343,593 Exchange rate to NOK: / / / E 2014E Sales (mill.) 405, , , , ,944 EBIT (Operating Income) (mill.) 54,474 78,590 81,743 78,231 76,862 Net Income (mill.) 43,415 48,571 52,088 54,814 54,876 Price/Earnings Price/Book Value EV/EBIT Return on Equity (%) Dividend Yield (%) AST-IT
10 Tietoa Huginista & Muninista ODIN haluaa ottaa skandinaavisen kulttuuriperintömme mukaan tulevaisuuteen. Muinaiset tarinat tarjoavat mielestämme paljon rikkautta ja potentiaalia: tietoa, elämänviisautta ja inspiraatiota. Skandinaavisessa tarustossa Hugin ja Munin olivat Odinin kaksi neuvonantajakorppia. Ne lensivät ympäri maailmaa ja tarkkailivat kaikkea mitä tapahtui. Aikansa tarkkailtuaan ne lensivät takaisin Odinin luo ja kertoivat havainnoistaan. Huginin (ajatus) ja Muninin (muisti) avulla Odin pysyi selvillä ympäristönsä tapahtumista. Samalla tavalla ODIN haluaa pitää asiakkaansa ajan tasalla talousmarkkinoiden tapahtumista ja asioista, joilla on merkitystä rahastomme kannalta. Toteutamme sen muun muassa uutiskirjeemme avulla, jonka nimi on osuvasti Hugin & Munin. Pysy ajan tasalla Tilaa Hugin & Munin -uutiskirjeemme ilmoittamalla sähköpostiosoitteesi
11 Sisäänkirjautuminen ODIN Online - palveluun Merkitse osuuksia Voit ostaa napsauttamalla tätä Kirjaudu tästä Yhteydenotto asiakaspalveluun info@odinfond.no Tilaa ODINin uutiskirje Kirjoita sähköpostiosoitteesi tänne 11
12 Muistathan että Historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta. Tuleva tuotto riippuu muun muassa osakemarkkinoiden kehityksestä, salkunhoitajien ammattitaidosta, rahaston riskinotosta sekä rahasto-osuuksien hallinnoinnista perittävistä kuluista. Kurssitappiot voivat muuttaa tuoton negatiiviseksi. Tämän raportin uutiset kuvaavat ODINin markkinanäkemystä kirjoitushetkellä. Niiden taustaksi on tutkittu luotettavina pidettyjä lähteitä, mutta emme silti voi taata, että näistä lähteistä saadut tiedot olisivat tarkkoja tai täydellisiä. ODIN Forvaltning AS:n työntekijät voivat käyttää omaan laskuunsa monentyyppisiä taloudellisia instrumentteja. Tämä tarkoittaa, että he voivat omistaa arvopapereita yrityksissä, joista puhutaan tässä raportissa, samoin kuin osuuksia ODINin arvopaperirahastossa. Työntekijöiden omien kauppojen tulee noudattaa ODIN Forvaltning AS:n sisäisiä toimintaperiaatteita, jotka on laadittu arvopapereita koskevan lainsäädännön ja Norjan Verdipapirfondenes foreningin toimialastandardien mukaisesti. Lisätietoja meistä:
13
44-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Fed huomion keskipisteessä Kuljemme vastavirtaan. Kongsberg loistaa. Colasta loppuivat poreet
Hugin & Munin - Weekly Market Briefing 44-2013 Fed huomion keskipisteessä Kuljemme vastavirtaan Kongsberg loistaa Colasta loppuivat poreet Kuluneen viikon tapahtumia Yhdysvaltain keskuspankin joka ikistä
Lisätiedot41-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Nokian Renkaiden lyhyt jarrutus. Ensimmäisestä lähtöruudusta nousukiitoon
Hugin & Munin - Weekly Market Briefing 41-2013 Sotheby s myyty! Italialaiset saavat vettä myllyyn Ensimmäisestä lähtöruudusta nousukiitoon Nokian Renkaiden lyhyt jarrutus Kuluneen viikon tapahtumia Rahoitusmarkkinoita
Lisätiedot47-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Atlas kartalla. Enemmän kuin ohimenevä ilmiö? Näköpiirissä kurssinousua. Lisää pankkiosakkeita
Hugin & Munin - Weekly Market Briefing 47-2013 Atlas kartalla Lisää pankkiosakkeita Irtautuneen yhtiön osake nousukiidossa Näköpiirissä kurssinousua Enemmän kuin ohimenevä ilmiö? Nopeita edestakaisia liikkeitä
Lisätiedot38-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Boolimaljasta riittää tarjottavaa. H&M uusiin huippuihin. Adidaksen näkymät alavireisiä
Hugin & Munin - Weekly Market Briefing 38-2013 Boolimaljasta riittää tarjottavaa Muutamme pääkaupunkiin Adidaksen näkymät alavireisiä H&M uusiin huippuihin Huoltoalusvarustamoilla lisää tarjottavaa Boolimaljasta
LisätiedotODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 13 / 2014
ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 13 / 2014 Ei lisää projekteja, kiitos! Maksuratkaisut tuottivat hyvin H&M kasvaa kasvamistaan Nationale Suisse porskuttaa eteenpäin Osakemarkkinat Kulunut viikko
LisätiedotODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 11 / 2014
ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 11 / 2014 Sisäpiiri- ja takaisinostoja Ranskalainen houkutus Uusi johtaja, uusia korkeuksia? Varustamot aktiivisia Laboratoriopalveluja tarjouksessa Frontline
LisätiedotODINin viikkokatsaus 21-2014
ODINin viikkokatsaus 21-2014 Incredible India Veli Ponteva Uutisia avomereltä Vanha tuttavuus uudessa rahastossa Varustamoala jälleen alennusmyynnissä Osakemarkkinat Kulunut viikko Osakemarkkinat saivat
Lisätiedot37-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Pankkien pääomavaatimukset kasvavat. Sotheby s ottaa vastaan tarjouksia
Hugin & Munin - Weekly Market Briefing 37-2013 Sotheby s ottaa vastaan tarjouksia Supistuuko huoltoalusten tarjonta? Öljynporauslauttojen hyviä sopimusuutisia Pankkien pääomavaatimukset kasvavat Kuivalastivarustamot
Lisätiedot49-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Tavoitteena entistä parempi pääoman tuotto. Rasvaa ruotsalaisyhtiöltä! Carl Zeiss parannuksen tiellä
Hugin & Munin - Weekly Market Briefing 49-2013 Carl Zeiss parannuksen tiellä Tavoitteena entistä parempi pääoman tuotto Katse kohti autoelektroniikkaa Osakemarkkinoiden voitonvarmistus Rasvaa ruotsalaisyhtiöltä!
LisätiedotODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 06 / 2014
ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 06 / 2014 Et itkeä saa, Argentiina Sopimuksia, fuusioita, osakeanteja Raporteissa vaihtelevaa kehitystä Mukavasti poikivia tuloksia Kiitos seitsemästä hyvästä
Lisätiedot48-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Toisenlainen maa? Aker lujittaa otettaan. Victoria s Secretistä katosi jännitys.
Hugin & Munin - Weekly Market Briefing 48-2013 Victoria s Secretistä katosi jännitys Valettu nousuun Toisenlainen maa? Aker lujittaa otettaan Kannustimet liiketoiminnan edistäjinä Osakemarkkinat Kuluneen
LisätiedotHugin & Munin Weekly Market Briefing 19-2014
Hugin & Munin Weekly Market Briefing 19-2014 Hugo Bossilta komea tulos Lääkevalmistajan tulos koheni edelleen Pahvialan epätasainen kehitys Adidas katsoo tulevaisuuteen Ruotsalaisissa yhtiössä piilee substanssiarvoa
Lisätiedot36/2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Vakaa erikoisvakuuttaja, National Suisse. Nokia sai tarpeekseen. Samsoniten kanssa matkalla
Hugin & Munin - Weekly Market Briefing 36/2013 Nokia sai tarpeekseen Korkeat kurssit houkuttelevat osakeanteihin Samsoniten kanssa matkalla "Brazil is Norway on steroids" Vakaa erikoisvakuuttaja, National
LisätiedotODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 02 / 2014
ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 02 / 2014 Sopii kuin hanska käteen Edullista laatua Lohenkasvatusalan osakkeet nousussa hyvien hintojen imussa Oraclelta ilahduttava vastaus Myyntilistalla supertankkerit
Lisätiedot50-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Ruotsin pörssi järkevällä tasolla. Fuusioita ja yritysostoja näköpiirissä?
Hugin & Munin - Weekly Market Briefing 50-2013 Ruotsin pörssi järkevällä tasolla Tatan huipputulos Fuusioita ja yritysostoja näköpiirissä? Öljypessimistit etsivät vääristä paikoista Huhtamäki laajentaa
LisätiedotHugin & Munin - Weekly Market Briefing. Johan Sverdrup oletettua pienempi? Elvytyksen varovainen vähentäminen riemastuttaa
Hugin & Munin - Weekly Market Briefing 51-2013 Keltaiset laput muuttuvat seteleiksi Norjalaiset yhtiöt jouluostoksilla Elvytyksen varovainen vähentäminen riemastuttaa Seismisen alan vaisut näkymät Johan
LisätiedotODIN Europa SMB. Pfeiffer Vacuumiin kohdistuu painetta lyhyellä aikavälillä. Vahvaa nousua toukokuussa. Kalanrehumarkkinat murroksessa
ODIN Europa SMB Toukokuu 2013 ja tulevaisuudennäkymät Vahvaa nousua toukokuussa Kalanrehumarkkinat murroksessa Pfeiffer Vacuumiin kohdistuu painetta lyhyellä aikavälillä Hyvä tuotto toukokuussa Euroopan
LisätiedotHugin & Munin - Weekly Market Briefing. Syngenta versoo ja kasvaa. Lupaava Bluetooth. Kiinteistöyhtiöiden arvot nousussa.
Hugin & Munin - Weekly Market Briefing 42-2013 Syngenta versoo ja kasvaa Lupaava Bluetooth Pieni on kaunista Kiinteistöyhtiöiden arvot nousussa Kuluneen viikon tapahtumia Vain harvat uskoivat, että amerikkalaiset
LisätiedotMakrokatsaus. Maaliskuu 2016
Makrokatsaus Maaliskuu 2016 Myönteinen ilmapiiri maaliskuussa Maaliskuu oli kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla hyvä kuukausi ja markkinoiden tammi-helmikuun korkea volatiliteetti tasoittui. Esimerkiksi
LisätiedotMakrokatsaus. Elokuu 2016
Makrokatsaus Elokuu 2016 Osakkeet nousussa elokuussa Osakemarkkinat ovat palautuneet entiselle tasolleen Brexit-päätöksen jälkeen. Elokuussa pörssin tuotto oli vaisua tai positiivisella puolella useimmilla
LisätiedotODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 14 / 2014
ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 14 / 2014 Hyviä huutokauppahintoja Hyviä uutisia Ruotsista Ostotarjoushuhut vauhdittivat Metsoa Ennakoitu tulosvaroitus Catcher-kenttää koskeva sopimus Osakemarkkinat
LisätiedotODIN Eiendom I (ODIN Kiinteistö I)
ODIN Eiendom I (ODIN Kiinteistö I) Kuukausikatsaus huhtikuu 2014 Alhaiset korot ja hyvä taloudellinen tilanne Vuoden 2014 tulokset toistaiseksi vakaita Kurssinousua pääoman vahvistamisen vanavedessä Alhaiset
LisätiedotHugin & Munin - Weekly Market Briefing. IT rynnii takaisin! Pohjoismaissa tapahtuu. Norjalaisyhtiöiden vaihtelevat tulokset
Hugin & Munin - Weekly Market Briefing 43-2013 Pohjoismaissa tapahtuu Nyt on pienten ajatusten aika IT rynnii takaisin! Norjalaisyhtiöiden vaihtelevat tulokset Kuluneen viikon tapahtumia Osavuosikatsausten
LisätiedotODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 08 / 2014
ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 08 / 2014 Lupaavat markkinat Feminiininen Boss Carlsbergia hopeisella tarjottimella Henkel loistaa Osakemarkkinat Kulunut viikko Viikon rauhallisen alun jälkeen
LisätiedotMakrokatsaus. Kesäkuu 2016
Makrokatsaus Kesäkuu 2016 Iso-Britannia äänesti ei EU:lle 2 Kesäkuuta leimasivat ensin Ison-Britannian EUkansanäänestyksen odottelu ja sen jälkeen äänestyksen jälkimainingit. Britit äänestivät 23. kesäkuuta
LisätiedotODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 05 / 2014
ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 05 / 2014 Vakuuttavaa kasvua Kylmä sää nostaa kaasun hintoja Teemme Tanker Investment - sijoituksen Toteutumatta jäänyt ostotarjous Voi pojat, mikä sopimus! Risteilyä
LisätiedotODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 15 / 2014
ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 15 / 2014 Synergiaa ja energiaa Bluetooth nousun veturina Arvokuljetustoiminnasta kannattava lisä Onko Turkki tekemässä paluuta? Kaasualusten rahtimaksut pilvissä
LisätiedotMakrokatsaus. Helmikuu 2017
Makrokatsaus Helmikuu 2017 Positiivista markkinakehitystä helmikuussa Osakkeet kehittyivät pääasiassa mukavasti helmikuussa, ja nousua tapahtui sekä kehittyneillä että kehittyvillä markkinoilla. Poikkeuksena
LisätiedotODIN Kiinteistö Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Nils Petter Hollekim
ODIN Kiinteistö Rahastokatsaus Tammikuu 2011 Nils Petter Hollekim 2010 ja tulevaisuuden näkymät ODIN Kiinteistö -rahaston arvo nousi 45,8 prosenttia vuonna 2010. Rahaston vertailuindeksi nousi samana aikana
LisätiedotODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 07 / 2014
ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 07 / 2014 Ovatko kustannukset nousussa? Pörssien paluu näyttämölle Hydrossa jälleen ilon aihetta Statoil säästöjen tielle Tuloksessa ei palaneen käryä Kaivosalaan
LisätiedotODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 10 / 2014
ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 10 / 2014 Subsea7:n kurssi sukeltaa Kolmen raidan yhtiöllä valuuttavaikeuksia Idän turbulenssi alensi kursseja Nykyaikaiset öljynporauslautat nosteessa Osakemarkkinat
LisätiedotHugin & Munin Weekly Market Briefing 20-2014
Hugin & Munin Weekly Market Briefing 20-2014 Addtech tekee tulosta Edullinen kassavirtakone Skottilainen kaapelisotku Soitoilla kasvua Houston: ei ongelmia näköpiirissä Poliittinen rauhattomuus luo ostomahdollisuuksia
LisätiedotMakrokatsaus. Heinäkuu 2016
Makrokatsaus Heinäkuu 2016 Myönteistä kehitystä kesämarkkinoilla Heinäkuu oli hyvä kuukausi rahoitusmarkkinoilla. Brittien ei EU:lle aiheutti negatiivisia reaktioita markkinoilla, mutta nyt suunta kääntyi
LisätiedotODIN Energi. Rahastokatsaus kesäkuu 2016
ODIN Energi Rahastokatsaus kesäkuu 2016 Rahaston salkkuyhtiöt ODIN Energi C kesäkuu 2016 Viime kuun tuotto ja tuotto vuoden alusta Rahaston tuotto viime kuussa oli 0,0 prosenttia. Vertailuindeksin tuotto
LisätiedotODIN Global. Rahastokatsaus huhtikuu 2014. Tuloskasvu verrattuna arvostustason nousuun. Vähennämme suosikkiyhtiöiden omistusta
ODIN Global Rahastokatsaus huhtikuu 2014 Vähennämme suosikkiyhtiöiden omistusta Tuloskasvu verrattuna arvostustason nousuun Kassavirta ei mene koskaan pois muodista Ensimmäisen neljänneksen tuloskausi
LisätiedotMakrokatsaus. Huhtikuu 2017
Makrokatsaus Huhtikuu 2017 Myönteinen ilmapiiri rahoitusmarkkinoilla Globaalit osakemarkkinat kehittyivät huhtikuussa enimmäkseen myönteisesti. Hyvät makrotalouden tunnusluvut ja monien yhtiöiden tekemät
LisätiedotMakrokatsaus. Joulukuu 2016
Makrokatsaus Joulukuu 2016 Hyvä kuukausi osakemarkkinoilla Joulukuu oli hyvä kuukausi useimmilla osakemarkkinoilla, ja monet laajat eurooppalaiset osakeindeksit nousivat 7 8 prosenttia. Myös Yhdysvalloissa
LisätiedotMakrokatsaus. Marraskuu 2016
Makrokatsaus Marraskuu 2016 Suuria markkinaheilahteluja Yhdysvaltain vaalien jälkeen Rahoitusmarkkinat yllätti Donald Trumpin voitto Yhdysvaltain presidentinvaaleissa ja vaalituloksen selvittyä markkinat
LisätiedotMakrokatsaus. Syyskuu 2016
Makrokatsaus Syyskuu 2016 Levottomuutta markkinoilla syyskuussa Osakemarkkinoiden kokonaiskehitys polki syyskuussa jokseenkin paikallaan ajoittaisista levottomista jaksoista huolimatta. Rahoitusmarkkinatoimijat
LisätiedotMakrokatsaus. Tammikuu 2017
Makrokatsaus Tammikuu 2017 Osakevuosi alkoi rauhallisesti Suuret muutokset olivat tammikuussa harvinaisia rahoitusmarkkinoilla, mutta osakkeiden kehitys oli pääasiassa positiivista. Markkinoiden volatiliteetti,
LisätiedotODIN Norge Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Jarl Ulvin
ODIN Norge Rahastokatsaus Tammikuu 2011 Jarl Ulvin 2010 ja tulevaisuuden näkymät ODIN Norge -rahaston arvo nousi 31,5 prosenttia vuonna 2010. Rahaston vertailuindeksi nousi samana aikana 29,1 prosenttia.
LisätiedotODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 04 / 2014
ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 04 / 2014 Myykö positiivinen yllätys? Kirjastosta tietoa Teräsyhtiöt sulautuvat Aktivistisijoittajat koputtavat ovelle Joulu kestää aina pääsiäiseen asti Sykliset
LisätiedotODIN Global SMB. Vuosi 2012 ja tulevaisuudennäkymät
ODIN Global SMB Vuosi 2012 ja tulevaisuudennäkymät Hyvä vuosi ODIN Global SMB rahastolle Vuotta 2012 leimasi voimakas poliittinen kuohunta. Makrotalouden kehitykseen liittyi runsaasti epävarmuutta varsinkin
LisätiedotODIN Sverige. Trelleborgissa piilevää arvoa. Rahastokatsaus huhtikuu 2014. Yhtiöt raottavat kukkaroaan
ODIN Sverige Rahastokatsaus huhtikuu 2014 Trelleborgissa piilevää arvoa Yhtiöt raottavat kukkaroaan TV on demand DUNI INTRUM JUSTITIA TRELLEBORG LOOMIS G & L BEIJER SYSTEMAIR ADDTECH SWECO CLOETTA INDUTRADE
LisätiedotODIN Finland Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Truls Haugen
ODIN Finland Rahastokatsaus Tammikuu 2011 Truls Haugen 2010 ja tulevaisuuden näkymät ODIN Finland -rahaston arvo nousi 32,7 prosenttia vuonna 2010. Rahaston vertailuindeksi nousi samana aikana 29,8 prosenttia.
LisätiedotMakrokatsaus. Heinäkuu 2018
Makrokatsaus Heinäkuu 2018 Hyvä kesä myös osakemarkkinoilla 2 Heinäkuu oli hyvä kuukausi kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla, ja kauppasodan ja "Brexitin" aiheuttamista häiriöistä huolimatta pörssit
LisätiedotODIN Kiinteistö I. Rahastokatsaus elokuu 2015
ODIN Kiinteistö I Rahastokatsaus elokuu 2015 Rahasto - suurimmat yhtiöt salkussa 2 ODIN Kiinteistö I elokuu Viime kuun tuotto ja tuotto vuoden alusta Rahasto laski viime kuussa 2,6 prosenttia. Vertailuindeksi
LisätiedotODIN Norden. Rahastokatsaus huhtikuu 2014. TeliaSoneralla paljon dataliikennettä. Aker Asa erittäin aliarvostettu yhtiö. Lue Investorin raportti!
ODIN Norden Rahastokatsaus huhtikuu 2014 TeliaSoneralla paljon dataliikennettä USA:n kehnon sään vaikutukset Aker Asa erittäin aliarvostettu yhtiö Lue Investorin raportti! Metso vauhdissa Huhtikuu Rahaston
LisätiedotODIN Finland. Rahastokatsaus lokakuu 2015
ODIN Finland Rahastokatsaus lokakuu 2015 2 Rahasto - suurimmat yhtiöt salkussa ODIN Finland lokakuu Viime kuun tuotto ja tuotto vuoden alusta Rahasto nousi viime kuussa 7,6 prosenttia. Vertailuindeksi
LisätiedotODIN Offshore. Big3 raportoi hyviä lukuja. Rahastokatsaus huhtikuu BWO voitti Pohjanmerta koskevan sopimuksen
ODIN Offshore Rahastokatsaus huhtikuu 2014 BWO voitti Pohjanmerta koskevan sopimuksen Offshore ei ole sittenkään tuhoon tuomittu Big3 raportoi hyviä lukuja ODIN Offshore huhtikuu ODIN Offshore nousi huhtikuussa
LisätiedotMakrokatsaus. Maaliskuu 2017
Makrokatsaus Maaliskuu 2017 Nousua Euroopassa maaliskuussa Tähän mennessä saadut talouden tunnusluvut vuodelta 2017 ovat suurelta osin yllättäneet positiivisesti ja edistäneet hyvää tunnelmaa rahoitusmarkkinoilla.
LisätiedotODIN Europa SMB. Rahastokatsaus helmikuu 2014. Vaatemarkkinoiden kuningas lunastaa odotukset
ODIN Europa SMB Rahastokatsaus helmikuu 2014 ODIN Europa ja ODIN Europa SMB sulautuvat yhdeksi rahastoksi 24.3.2014 Vaatemarkkinoiden kuningas lunastaa odotukset Lisää osinkoa luvassa Helmikuu Rahaston
LisätiedotODIN Kiinteistö. Rahastokatsaus elokuu 2017
ODIN Kiinteistö Rahastokatsaus elokuu 2017 Rahaston salkku ODIN Kiinteistö C elokuu 2017 Viime kuun tuotto ja tuotto vuoden alusta Rahaston tuotto viime kuussa oli 1,6 prosenttia. Vertailuindeksin tuotto
LisätiedotODIN Offshore. Rahastokatsaus elokuu 2015
ODIN Offshore Rahastokatsaus elokuu 2015 Rahasto - suurimmat yhtiöt salkussa ODIN Offshore elokuu Viime kuun tuotto ja tuotto vuoden alusta Rahasto laski viime kuussa 9,2 prosenttia. Vertailuindeksi nousi
LisätiedotODIN Maritim Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Lars Mohagen
ODIN Maritim Rahastokatsaus Tammikuu 2011 Lars Mohagen 2010 ja tulevaisuuden näkymät ODIN Maritim -rahaston arvo nousi 28,4 prosenttia vuonna 2010. Rahaston vertailuindeksi nousi samana aikana 50,1 prosenttia.
LisätiedotODIN Norge. Rahastokatsaus huhtikuu Statoil teki hyvän tuloksen ennakkosignaalien mukaisesti
ODIN Norge Rahastokatsaus huhtikuu 2014 Statoil teki hyvän tuloksen ennakkosignaalien mukaisesti BW Offshorelle ja Aker Solutionsille jättisopimukset Synergiaa energiasta Hafslund ostaa Østfoldin verkkotoiminnan
LisätiedotMakrokatsaus. Huhtikuu 2016
Makrokatsaus Huhtikuu 2016 Positiiviset markkinat huhtikuussa Huhtikuu oli heikosti positiivinen kuukausi kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla. Euroopassa ja USA:ssa pörssit olivat tasaisesti plussan
LisätiedotEtteplan Q1/2013: Kysyntätilanne odotetun haasteellinen. Toimitusjohtaja Juha Näkki 3.5.2013
Etteplan Q1/2013: Kysyntätilanne odotetun haasteellinen Toimitusjohtaja Juha Näkki 3.5.2013 Toimintaympäristö Tammi-maaliskuussa kone- ja metalliteollisuuden yritykset saivat uusia tilauksia 15 % vähemmän
LisätiedotODIN - Menestyksekästä osakepoimintaa yli 16 vuoden ajan. Sijoitusristeily 23.3.2007 Jaana Koskelainen, tj, Rahastotori Oy
- Menestyksekästä osakepoimintaa yli 16 vuoden ajan Sijoitusristeily 23.3.2007 Jaana Koskelainen, tj, Rahastotori Oy Forvaltning AS Perustettu 1990, Norjaan rekisteröity yritys Omistaja SpareBank 1 Gruppen
LisätiedotODIN Europa. Rahastokatsaus huhtikuu 2014. Ensimmäisen neljänneksen tuloskausi käynnissä. Analogisilla puolijohteilla menee hyvin
ODIN Europa Rahastokatsaus huhtikuu 2014 Ensimmäisen neljänneksen tuloskausi käynnissä Analogisilla puolijohteilla menee hyvin Kaapeliyhtiöille määrättiin sakkoa hintayhteistyöstä ODIN Europa - huhtikuu
LisätiedotLounea Oy:n osavuosikatsaus Q2/2016 (Suluissa viime vuoden vastaavan jakson luku)
Julkaisuvapaa 24.8.2016 kello 14:00 Lounea Oy:n osavuosikatsaus Q2/2016 (Suluissa viime vuoden vastaavan jakson luku) Lounea konsernin liikevaihto kasvoi ja kannattavuus parani viime vuodesta verkkokaupan
LisätiedotODIN Emerging Markets
ODIN Emerging Markets Rahastokatsaus huhtikuu 2014 Vietnam kartalle Pohjakalastusta Venäjällä 210 miljoonaa tilaajaa ODIN Emerging Markets huhtikuu ODIN Emerging Markets -rahaston tuotto oli huhtikuussa
LisätiedotODIN Rahastot. Menestyksekästä osakepoimintaa jo 20 vuotta mihin ODIN sijoittaa v. 2010? 23.4.2010 Sijoitusristeily
ODIN Rahastot Menestyksekästä osakepoimintaa jo 20 vuotta mihin ODIN sijoittaa v. 2010? 23.4.2010 Sijoitusristeily 1 ODIN Rahastot Perustettu vuonna 1990 Keskittyy osakerahastoihin Hallinnoitavat varat:
LisätiedotODIN Finland. Rahastokatsaus huhtikuu 2014. Metso vauhdissa. Cramo rakentaa moduuliyksiköitä. Hyvästit StoraEnsolle. USA:n kehnon sään vaikutukset
ODIN Finland Rahastokatsaus huhtikuu 2014 Metso vauhdissa Cramo rakentaa moduuliyksiköitä Hyvästit StoraEnsolle USA:n kehnon sään vaikutukset ODIN Finland huhtikuu Rahaston tuotto oli huhtikuussa 1,7 prosenttia,
LisätiedotAktian rahastojen kulut ja merkintätilit
Aktian rahastojen kulut ja merkintätilit kuukausisäästö Merkintäpalkkio n vaihto Päivän kurssia sovelletaan POP Suomi 20 / 20 euroa 1,0 % 1,0 % 0,5 % 1,80 % *) 0,00 % *) ennen klo 15:00 FI35 4055 1120
LisätiedotMarkkinakatsaus. Tammikuu 2016
Markkinakatsaus Tammikuu 2016 Talouskehitys Maailmanpankki laski globaalia kasvuennustetta, kuluvan vuoden kasvuvauhti 2,9 prosenttia Yhdysvalloista edelleen vahvoja työllisyyslukuja, työttömyysaste viisi
LisätiedotODIN USA. Rahastokatsaus marraskuu 2017
ODIN USA Rahastokatsaus marraskuu 2017 Rahaston salkku ODIN USA marraskuu 2017 Rahaston hinnoittelu Rahasto hinnoitellaan 21,6 kertaa 12 kuukauden tulosennusteella. Rahaston osinkotuotto on 1,1 prosenttia.
LisätiedotODIN Global Rahastokatsaus Tammikuu 2011
ODIN Global Rahastokatsaus Tammikuu 2011 Vegard Søraunet Oddbjørn Dybvad 2010 ja tulevaisuuden näkymät ODIN Global -rahaston arvo nousi 25,55 prosenttia vuonna 2010. Rahaston vertailuindeksi nousi samana
LisätiedotJenkkitalous porskuttaa ja luo työpaikkoja. Pasi Sorjonen 3. marraskuuta 2014
Jenkkitalous porskuttaa ja luo työpaikkoja Pasi Sorjonen 3. marraskuuta 2014 Jenkkitalous kulkee ylämäkeen Tulevaa Yhdysvallat: Työmarkkinat vetävät EKP odottaa, samoin BoE Suomi: Painuiko vienti lisää?
LisätiedotODIN Emerging Markets. Rahastokatsaus heinäkuu 2015
ODIN Emerging Markets Rahastokatsaus heinäkuu 2015 2 Rahasto - suurimmat yhtiöt salkussa ODIN Emerging Markets heinäkuu Viime kuun tuotto ja tuotto vuoden alusta Rahasto laski viime kuussa 3,0 prosenttia.
LisätiedotODIN Europa. Rahastokatsaus marraskuu 2015
ODIN Europa Rahastokatsaus marraskuu 2015 2 Rahasto - suurimmat yhtiöt salkussa ODIN Europa marraskuu Viime kuun tuotto ja tuotto vuoden alusta Rahasto nousi viime kuussa 1,56 prosenttia. Vertailuindeksi
LisätiedotSijoitusrahaston säännöt ODIN Offshore
Käännös norjan kielestä Sijoitusrahaston säännöt ODIN Offshore 1 Sijoitusrahaston nimi Sijoitusrahasto ODIN Offshore on itsenäinen varallisuusmassa, joka muodostuu määrittelemättömän henkilöjoukon pääomasijoituksista,
LisätiedotODIN Europa Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Alexandra Morris
ODIN Europa Rahastokatsaus Tammikuu 2011 Alexandra Morris 2010 ja tulevaisuuden näkymät ODIN Europa -rahaston arvo nousi 20,3 prosenttia vuonna 2010. Rahaston vertailuindeksi nousi samana aikana 12,0 prosenttia.
LisätiedotMakrokatsaus. Toukokuu 2016
Makrokatsaus Toukokuu 2016 Osakkeet nousivat toukokuussa 2 Oslon pörssi kehittyi myönteisesti myös toukokuussa 1,8 prosentin nousulla. Öljyn tynnyrihinta nousi edelleen ja oli kuukauden lopussa noin 50
LisätiedotLiikevaihto 1985-2003
Liikevaihto 1985-23 5 4 Infrastruktuuri & ympäristö 3 Energia 2 Metsäteollisuus 1 1985 1991 1997 22 23 Metsäteollisuus, uusinvestoinnit 12 % vuotuinen kasvu 2 Liikevaihto markkina-alueittain 22 47, milj.
LisätiedotVaisala Oyj Pörssitiedote 24.7.2013 klo 14:00. Huhti-kesäkuun 2013 liikevaihto ja liikevoitto laskivat. Taloudellinen ohjeistus ennallaan.
Vaisala Oyj Pörssitiedote 24.7.2013 klo 14:00 Vaisala-konsernin osavuosikatsaustiedote tammi-kesäkuu 2013 Huhti-kesäkuun 2013 liikevaihto ja liikevoitto laskivat. Taloudellinen ohjeistus ennallaan. Huhti-kesäkuu
LisätiedotLiikevaihto 1985-2004
Liikevaihto 1985-24 5 4 Infrastruktuuri & ympäristö 3 Energia 2 Metsäteollisuus 1 1985 1991 1997 23 24 Metsäteollisuus, uusinvestoinnit 12 % vuotuinen kasvu 2 Liikevaihto markkina-alueittain 23 411,6 milj.
LisätiedotTarjolla tuhti kattaus talouslukuja. Pasi Sorjonen 03/02/2014
Tarjolla tuhti kattaus talouslukuja Pasi Sorjonen 03/02/2014 Keskuspankit sekä työllisyys- ja luottamusluvut vievät huomion Viime viikon antia: Fed pienensi odotetusti ostoohjelmaansa Hyviä Q4 BKT-lukuja
LisätiedotOsavuosikatsaus 2015 ODINin osakerahastot instituutiosijoittajille
Osavuosikatsaus 2015 ODINin osakerahastot instituutiosijoittajille ODIN - arvoa tulevaisuudelle Heinäkuu 2015 Sisällys 3 Ensimmäinen vuosipuolisko 2015 4 Tuottokatselmus ODINin osakerahastot 5-8 ODIN Norge
LisätiedotAktian rahastojen kulut ja merkintätilit
Aktian rahastojen kulut ja merkintätilit kuukausisäästö Merkintäpalkkio n vaihto Säilytyspalkkio Päivän kurssia sovelletaan säästötili POP Suomi 20 / 20 euroa 1,0 % 1,0 % 0,5 % 1,80 % 0,00 % ennen klo
LisätiedotOsavuosikatsaus 2013. ODINin osakerahastot. Heinäkuu 2013 ODIN RAHASTOT OSAVUOSIKATSAUS 2013 I 1 I
Osavuosikatsaus 2013 ODINin osakerahastot Heinäkuu 2013 ODIN RAHASTOT OSAVUOSIKATSAUS 2013 I 1 I Sisällys 3-4 Markkinakatsaus 5-9 ODIN Norden 10-13 ODIN Finland 14-17 ODIN Norge 18-21 ODIN Sverige 22-26
LisätiedotTilinpäätös 1.1. 31.12.2015
Tilinpäätös 1.1. 31.12.2015 16.2.2016 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Markkinat Liiketoimintaympäristö Maailmantalouden ja rahamarkkinoiden kehityksen epävarmuus jatkui Epävarmuus heijastui myös vaneri-
LisätiedotMetsä Board Financial 2015 Tilinpäätöstiedote 2015
Metsä Board Financial 215 Tilinpäätöstiedote statements review 215 Vuoden 215 kohokohdat Kartonkien toimitusmäärät kasvoivat 12 % verrattuna vuoteen 214 Liikevoitto parani 32 % Vahva liiketoiminnan kassavirta
LisätiedotQ3 BKT-kausi alkaa väkevästi vaikka luottamus yskii. Pasi Sorjonen 20.10.2014
Q3 BKT-kausi alkaa väkevästi vaikka luottamus yskii Pasi Sorjonen 20.10.2014 Q3 BKT-kausi alkaa ostopäällikköindeksien kompuroidessa Tulevaa Ostopäällikköindeksit painuvat alas Kiina ja Britit avaavat
LisätiedotAktian rahastojen kulut ja merkintätilit
Aktian rahastojen kulut ja merkintätilit kuukausisäästö Merkintäpalkkio n vaihto Päivän kurssia sovelletaan säästötili POP Suomi 20 / 20 euroa 1,0 % 1,0 % 0,5 % 1,80 % ennen klo 15:00 FI78 4790 0010 0002
Lisätiedotjälkeen Return on Knowledge Arvopaperin Rahapäivä, 16. syyskuuta 2009 Finlandia-talo Aku Leijala Sampo Rahastoyhtiö Oy
Rahastojen tuottonäkymät finanssikriisin jälkeen Arvopaperin Rahapäivä, 16. syyskuuta 2009 Finlandia-talo Aku Leijala Sampo Rahastoyhtiö Oy Return on Knowledge Houkuttelevat vaihtoehdot eri markkinatilanteisiin.
LisätiedotTässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä arvopapereita.
Tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä arvopapereita. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan arvioonsa sekä
LisätiedotODIN Norden C. Rahastokatsaus lokakuu 2017
ODIN Norden C Rahastokatsaus lokakuu 2017 Rahaston salkkuyhtiöt ODIN Norden C lokakuu 2017 Viime kuun tuotto ja tuotto vuoden alusta Rahaston tuotto viime kuussa oli 2,3 prosenttia. Vertailuindeksin tuotto
LisätiedotAktian rahastojen kulut ja merkintätilit
Aktian rahastojen kulut ja merkintätilit kuukausisäästö Merkintäpalkkio n vaihto Säilytyspalkkio Päivän kurssia sovelletaan säästötili POP Suomi 20 / 20 euroa 1,0 % 1,0 % 0,5 % 1,80 % 0,00 % ennen klo
LisätiedotMarkkinakatsaus. Helmikuu 2016
Markkinakatsaus Helmikuu 2016 Talouskehitys Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) alensi maailmantalouden kasvuennustetta kuluvalle vuodelle 0,2 prosenttiyksiköllä tasolle 3,4 prosenttia Euroalueen tammikuun
LisätiedotAktian rahastojen kulut ja merkintätilit
Aktian rahastojen kulut ja merkintätilit kuukausisäästö Merkintäpalkkio n vaihto Säilytyspalkkio Päivän kurssia sovelletaan säästötili Aktia America 50 / 20 euroa 1,0 % 1,0 % 0,5 % 1,80 % 0,05 % ennen
LisätiedotAktian rahastojen kulut ja merkintätilit
Aktian rahastojen kulut ja merkintätilit kuukausisäästö Merkintäpalkkio n vaihto Päivän kurssia sovelletaan säästötili Aktia America 50 / 20 euroa 1,0 % 1,0 % 0,5 % 1,85 % ennen klo 15:00 FI39 4055 1120
LisätiedotOsakemarkkinoille indeksien kautta. 2.9.2014 Lassi Järvinen, Nordea Markets
Osakemarkkinoille indeksien kautta 2.9.2014 Lassi Järvinen, Nordea Markets Mrd. dollaria Pörssinoteerattujen tuotteiden määrä kasvanut merkittävästi 2000-luvulla 6 000 3 000 5 000 2 500 4 000 2 000 3 000
LisätiedotOsakekaupankäynti 2, jatkokurssi
Osakekaupankäynti 2, jatkokurssi Tervetuloa webinaariin! Webinaarissa käydään läpi käsitteitä kuten osakeanti, lisäosinko sekä perehdytään tunnuslukuihin. Lisäksi käsittelemme verotusta ja tutustumme Nordnetin
LisätiedotOsavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 7.11.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia
Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 7.11.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Osavuosikatsauksen laatimisessa on sovellettu vuonna 2013 käyttöönotettuja uusia tai uudistettuja
LisätiedotODIN Global. Rahastokatsaus kesäkuu 2017
ODIN Global Rahastokatsaus kesäkuu 2017 2 Rahaston salkkuyhtiöt ODIN Global C kesäkuu 2017 Viime kuun tuotto ja tuotto vuoden alusta Rahaston tuotto viime kuussa oli -2,2 prosenttia. Vertailuindeksin tuotto
LisätiedotLomat pidetty mikä on talouden suunta? Pasi Sorjonen 04/08/2014
Lomat pidetty mikä on talouden suunta? Pasi Sorjonen 04/08/2014 Lomat pidetty mikä on talouden suunta? Yhdysvallat: Vahvasti eteenpäin Euroalue: Pehmeät mittarit yllättävän vahvoja Iso-Britannia: Vahva
Lisätiedot