YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2012"

Transkriptio

1 YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 212 UPM Rauma

2 UPM yhdistää bio- ja metsäteollisuuden ja rakentaa uutta, kestävää ja innovaatiovetoista tulevaisuutta. Tuotteemme valmistetaan uusiutuvista raaka-aineista ja ovat kierrätettäviä. Yhtiön liiketoiminta jakaantuu kolmeen ryhmään: Energia ja sellu, Paperi sekä Tekniset materiaalit. UPM:n palveluksessa on noin 22 henkilöä. Yhtiöllä on toimintaa 67:ssä ja tuotantolaitoksia 17 maassa. Vuosittainen liikevaihto on yli 1 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Helsingin pörssissä. UPM The Biofore Company UPM Rauma UPM:n Rauman tehdas sijaitsee länsirannikolla Rauman kaupungin keskustan tuntumassa meren rannalla. Samalla tehdasalueella sijaitsevat myös Metsä Fibre Oy:n sellutehdas ja Forchem Oy:n mäntyöljytislaamo sekä Rauman Voima Oy:n biovoimalaitos, aputoiminimeltään Rauman Biovoima. UPM toimittaa tehdasalueelle raaka- ja kemiallisesti puhdistetun veden sekä vastaa teollisuuden ja kaupungin jätevesien yhteispuhdistuksesta. Energiantuotannossa yritykset tekevät tiivistä yhteistyötä. Rauman tehtaaseen kuuluu neljä paperikonelinjaa, revintämassaosasto, kaksilinjainen kuorimo, kaksi hiomoa, kolme kuumahiertämöä, vesilaitos ja biologinen jätevedenpuhdistamo sekä teollisuusjätteen läjitysalue. Paperikoneilla valmistetaan aikakauslehtipapereita kahdella koneella kiillotettua, superkalanteroitua SC-paperia ja kahdella päällystettyä LWC-paperia. Raumalla valmistetun paperin loppukäyttökohteita ovat aikakauslehdet, myyntikuvastot sekä erilaiset mainospainotuotteet. Lisäksi tehtaalla valmistetaan revintämassaa eli fl uffsellua hygienia- ja kattaustuotteiden raaka-aineeksi. UPM:n YMPÄRISTÖselonteko 212 UPM:n sellu- ja paperitehtaat Tämä UPM Rauman Ympäristönsuojelun kehitys 212 on UPM:n sellu- ja paperitehtaiden ympäristöselonteon 212 tehdas liite, joka käsittelee vuoden 212 ympäristösuorituskykyä ja tunnuslukuja. UPM:n sellu- ja paperitehtaiden ympäristö selonteko muodostaa yhdessä tehdasliitteiden kanssa UPM:n yhteisen EMAS-selonteon. UPM:n sellu- ja paperitehtaiden ympäristöselonteko on saatavilla osoitteesta Seuraava UPM:n yhteinen EMAS-ympäristöselonteko ilmestyy keväällä 214. UPM:n tehdasalueella toimiva Rauman Biovoima hankkii käyttö-, kunnossapito- ja ympäristöpalvelut UPM:ltä. Rauman Biovoiman tuottamasta energiasta yli 9 % tuotetaan uusiutuvilla polttoaineilla. Koska voimalaitos on erillinen yhtiö, sen toiminta sisältyy ainoastaan isännänvastuunäkökulmasta tähän EMAS-raporttiin. Tuotantokyky 1 21 tonnia paperia 15 tonnia revintämassaa eli fl uff-sellua Henkilöstön määrä 69 Tuotteet Päällystämätön aikakauslehtipaperi: UPM Max UPM Cat Päällystetty aikakauslehtipaperi: UPM Star UPM Ultra UPM Cote UPM Cote Silk UPM Ultra Silk Fluff-sellu Sertifikaatit Laatujärjestelmä ISO 91 Ympäristöasioiden hallintajärjestelmä ISO 141 Työterveys- ja työturvallisuusjärjestelmä OHSAS 181 EMAS-ympäristöjärjestelmä Puun alkuperäketjun hallinta FSC ja PEFC Chain of Custody (CoC) Sertifi kaatit löytyvät UPM:n internet-sivulta > Vastuullisuus > Periaatteet ja tunnusluvut > Sertifi kaatit > Hae sertifi kaatti > Tehdas > Paperi & Sellu > UPM Rauma paper mill Ympäristömerkit Euroopan Unionin ympäristömerkki FI/11/1 PEFC/ UPM RAUMA, YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 212

3 Ympäristövuosi 212 Vuonna 212 Rauman paperitehtaalla jatkui työ tehtaan kannattavuuden parantamiseksi ja toimintatapojen kehittämiseksi. Tuotantomäärä oli hivenen edellisvuotta korkeampi. Energiansäästöprojektit jatkuivat massanvalmistuksessa ja paperikoneilla. Energiatehokkuus parani, ja työ jatkuu edelleen vuonna 213. Paperituotannon osalta veden kulutuksen ja kiintoainehäviön tavoitteita ei saavutettu, mutta arvot paranivat vuoteen 211 verrattuna. Tehdas on ominaispäästöissä kaikilta osin BAT-rajojen sisällä. Tehtaan kemikaalien varastointimäärät ovat pienentyneet, minkä johdosta Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin raportointivaatimus on muuttunut turvallisuusselvityksestä toimintaperiaateasiakirjaan. Rauman tehdas on sitoutunut ylläpitämään nykyisen turvallisuustason. SO 2 -varastosäiliön määräaikaistarkastuksen yhteydessä sattui vakava vaaratilanne, missä pieni määrä SO 2 -kaasua pääsi ilmaan rikkoutuneen tiivisteen vuoksi. Korjaavat toimenpiteet vastaavan tapahtuman estämiseksi on sovittu. Vuoden aikana tehdasalueella ei ollut merkittäviä ympäristöpoikkeamia. Helmikuussa jätevedenpuhdistamolla oli lyhytaikainen sähkökatkos, jonka vaikutus puhdistustulokseen oli pieni. Jätevedenpuhdistamon lämpötila ylitti elokuussa lyhytaikaisesti sisäisen hälytysrajan, mutta sillä ei ollut vaikutusta puhdistustulokseen. Lokakuun voimakkaat sateet näkyivät myös normaalia korkeampina virtausmäärinä jätevedenpuhdistamolla. Metsäteollisuudella ei ollut yhteistä seisokkia, joten puhdistamo toimi tauotta koko vuoden. Jätevedenpuhdistamon käyttövarmuutta parannettiin uusimalla ohjausjärjestelmä. Lämpötilan hallitsemiseksi investoidaan uuteen jäähdytystorniin, jonka valmistelevat työt aloitettiin kesällä. Jäähdytystorni otetaan käyttöön keväällä 213. Meluntorjunta jatkui suunnitelluilla kehitystoimilla. Melumalli päivitetään seuraavaksi vuonna 213. Sampaanalankentän rakentamisessa valmisteltiin ensimmäinen rakennusalue ympäristöluvan mukaisesti siihen tilaan, että täyttötyöt voivat alkaa 213. Vuoden 212 joulukuussa alueella tehtiin koestabilointikentät. Rakennustyö parantaa tehtaan jätteiden hyötykäyttöä merkittävästi. Tehdasalueelle sijoitettavien tuulivoimaloiden suunnittelutyötä jatkettiin. Töitä tehdään hankkeen lupaprosessin eteenpäinviemiseksi. Sidosryhmät eivät esittäneet merkittäviä huolenilmaisuja. Biodiesellaitoksen rakentamiseksi Raumalle ei saatu päätöstä ainakaan toistaiseksi. Jatkuvaa parantamista toimintaa tehostaen Tehtaan prosesseja ja toimintoja kehitetään, henkilökuntaa ja yhteistyökumppaneita koulutetaan ja ympäristöriskit minimoidaan. Tehdas toimii kaikilla mittareilla Best Available Technology -kriteerien sisällä. Konsernissa on käynnistetty Clean Run -kampanja. Ennakoivia ympäristöhavaintoja tehtiin tehtaalla kiitettävästi ja työ jatkuu edelleen. Riskikartoitukset ja riskienhallintasuunnitelmat ylläpidetään. Ympäristöviranomaiset ja ulkopuoliset riippumattomat ympäristöasiantuntijat arvioivat toimintaamme. Alueellista yhteistyötä tehdään eri tahojen kanssa. Osallistumme alueellisten ympäristöohjelmien laadintaan ja vesipuitedirektiivin mukaiseen vesistöjen tilakartoitukseen ja toimenpideohjelmien suunnitteluun. Erityisesti osallistumme Rauman merialueen ja Itämeren tilan parantamiseen tähtääviin projekteihin. Paperitehtaan koko tuotannolle on myönnetty EU-ympäristömerkin käyttöoikeus. Ympäristömerkki kertoo, että tuote on valmistettu energiaa ja vettä säästäen, jätteen määrä minimoiden sekä uusiutuvia luonnonvaroja ja mahdollisimman vähän luontoa kuormittavia raaka-aineita suosien. EU-ympäristömerkki on ainoa riippumaton ympäristömerkki, joka pätee kaikkialla Euroopassa. Kari Pasanen, tehtaanjohtaja Eerik Ojala, ympäristöpäällikkö UPM RAUMA, YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 212 3

4 Ilma Vesi UPM:n osuus energiatuotannon rikkidioksidi- ja typpidioksidipäästöistä nousi vuoteen 211 verrattuna. Energiantuotanto kasvoi vuodesta 211. Fossiilisen hiilidioksidin määrä kokonaisuudessaan kasvoi hieman, vaikka paperitehtaan osuus hieman laski. 2 % FOSSIILINEN HIILIDIOKSIDI, CO 2 1 t/a Rauman Biovoima, UPM:n osuus Paperitehdas UPM:n, Metsä Fibren ja Rauman kaupungin edustajista muodostettu käyttötoimikunta ohjaa yhteispuhdistuksen kehittämistä ja toimivuutta. Jätevedenpuhdistamon ja vesistöalueen tarkkailuohjelmat ovat viranomaiskäsittelyssä. Jäteveden puhdistamon puhdistustulos oli hyvä, eikä lämpötila haitannut prosessia. Vuositason kokonaispäästöt täyttivät parhaan käyttökelpoisen tekniikan vaatimustason, BAT. 1 5 RIKKIDIOKSIDI, SO 2 t/a MERIALUEEN TILA NURMES 1 5 TUULIRUUSU, m/s KYLMÄPIHLAJA Tyynet >7. Rauman Biovoima, UPM:n osuus Rauman Biovoima, muu A B RAUMA TYPEN OKSIDIT, NO 2 Tuuliruusu kertoo, mistä suunnasta tuulee. Tuulensuunnat ja -nopeudet on mitattu Raumalla Sinisaaressa vuonna 212. Mittauspiste on noin,5 kilometriä tehtaalta kaupunkiin päin. Lähde Ilmatieteenlaitos, Ilmanlaadun seuranta Rauman Sinisaaressa t/a RIHTNIEMI Erinomainen Hyvä Tyydyttävä HANHINEN Välttävä Huono Ei tuloksia 2 km Lähde Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy Rauman Biovoima, UPM:n osuus Rauman Biovoima, muu A. Rauman kaupungin puhdistamo B. Metsäteollisuuden puhdistamo, jossa Rauman kaupungin jätevedet on puhdistettu vuodesta 22 lähtien Kuvasta selviää merialueen tila Rauman tehtaan lähialueilla. Melu Metsäteollisuuden ja yhteispuhdistuksen jätevesikuormitus on pienentynyt sille tasolle, että puhdistusta tehostamalla ei enää juurikaan saavuteta parannusta vesistön tilassa. Tehdasmelun vähentämiseksi häiritsevimmille kohteille on laadittu meluntorjuntasuunnitelma. Suunnitelmaa toteutettiin vuonna 212 ja osa toimenpiteistä siirtyy vuodelle 213. Melumalli päivitetään seuraavaksi vuonna 213. Meluntorjuntatyötä tehdään ennakoivasti jatkuvan parantamisen periaatteella. 4 UPM RAUMA, YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 212

5 Jäte BIOLOGINEN HAPENKULUTUS, BOD 7 t/d KEMIALLINEN HAPENKULUTUS, COD Cr t/d Tuhkaa ja kaoliinia käytettiin UPM:n ja kunnallisten jätehuoltoalueiden sulkemiseen. Muu jäte on metalli- ja vaarallista jätettä. Kuvassa jätteet on laskettu kuivapainona. Kaatopaikan tarkkailuohjelma on viranomaiskäsittelyssä FOSFORI, P kg/d 3 Lupa, 3 kk liukuva Rauman kaupunki UPM ja Metsä Fibre Lupa, 3 kk liukuva TYPPI, N kg/d Lupa, 3 kk liukuva 7 Rauman kaupunki UPM ja Metsä Fibre Lupa, 3 kk liukuva Kiinteä jäte voidaan pääasiallisesti käyttää hyödyksi, talousjätettä lukuun ottamatta. Tuhka syntyy Rauman Biovoiman voimalaitoksella, mutta keskinäisen sopimuksen mukaisesti UPM huolehtii käytännössä tuhkan loppusijoituksesta. Läjitysalue täyttää viimeisimmät ympäristövaatimukset. Jätejakeet varastoidaan omille alueille, mikä mahdollistaa niiden hyötykäytön tulevaisuudessa. Tavoitteena on käyttää vuoden 213 aikana edelleen tuhkaa ja muita metsäteollisuuden kierrätysmateriaaleja kaatopaikkojen pintarakenteisiin ja varastokenttien rakentamiseen. Myös uusia hyötykäyttömahdollisuuksia maanrakennuksessa selvitetään. Tuhkalla korvataan muita rakennusmateriaaleja. KIINTOAINEKUORMITUS MEREEN t/d PROSESSIVEDEN KULUTUS % (22 = 1 %) SIVUTUOTTEET JA JÄTTEET t/a LÄNTISEN VESIENHOITOALUEEN VESISTÖKUORMITUS Tuhka läjitykseen Tuhka hyötykäyttöön Kaatopaikkajäte Muu Tuhka varastoitu FOSFORI Luonnon huuhtouma Laskeuma vesiin Muu ihmisperäinen kuormitus Metsätalous Maatalous Turkistuotanto Turvetuotanto Kalankasvatus Teollisuus ja yritystoiminta Haja-asutus Yhdyskunnat TYPPI Luonnon huuhtouma Laskeuma vesiin Muu ihmisperäinen kuormitus Metsätalous Maatalous Turkistuotanto Turvetuotanto Kalankasvatus Teollisuus ja yritystoiminta Haja-asutus Yhdyskunnat Vesienhoidon toimenpideohjelma-alueen pintavesi muodostumien ekologinen luokitus oli Rauman merialueen rannikon eteläosassa hyvä ja pohjoisempana tyydyttävä. Teollisuuden ja yritystoiminnan osuus pintavesien kokonais ravinne kuormituksista oli pieni alle 2 %, josta vain noin 1 % oli leville käyttökelpoista (rehevöittävää). Lähde Länsi-Suomen ympäristökeskus, Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelma vuoteen 215 UPM RAUMA, YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 212 5

6 Ympäristötunnusluvut 212 Tuotantoa sekä raaka-aineen ja energian kulutusta koskevat tunnusluvut on ilmoitettu kokonaislukuina konsernitasolla UPM:n sellu- ja paperitehtaiden ympäristöselonteossa. Tuotantokapasiteetti * Jätteet on ilmoitettu kuivapainona. Paperi RaumaCell 1 21 t 15 t Raaka-aineet Sellu ja kemikaalit Tiedot UPM-konsernin ympäristöraportista. Energia Biogeeniset ja fossiiliset polttoaineet Ostoenergia (UPM) Biogeeniset 75,6 %, fossiiliset 24,4 %. Tiedot UPM-konsernin ympäristöraportista. Päästöt ilmaan Hiukkaset Rikkidioksidi, SO 2 Typen oksidit, NO X Fossiilinen, CO 2 18 t 154 t 535 t (529 t + NO X 5,791 t propaanista) t Raakavesi Prosessi- ja jäähdytysvesi m³ Päästöt veteen Kaatopaikkajätteet* Jätteet välivarastoon hyötykäytettäväksi Jätteet hyötykäyttöön Puhtaat jäähdytysvedet Prosessijätevedet Biologinen hapenkulutus, BOD 7 Kemiallinen hapenkulutus, COD Cr Kiintoaine Fosfori, P Typpi, N Kaoliini Prosessijäte (UPM) Prosessijäte (Rauman Voima) Talousjäte (UPM) Talousjäte (Rauman Voima) Tuhka Kaoliini Tuhka Kaoliini Metallijäte ym. (UPM) Metallijäte ym. (Rauman Voima) Kierrätyskuitu ym. Puujäte m³ m³ 16 t t 263 t 5 t 55 t 74 t 36 t 4 t 32,7 t,7 t t 315 t t 178 t 518 t 97 t 45 t 377 t Polttoon Energiajäte t Vaarallinen jäte 22 t Tehdasalueen koko 198 ha 6 UPM RAUMA, YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 212

7 Vuoden 212 tavoitteiden saavuttaminen Useista seisokeista johtuen tuotetonnia kohti laskettu vedenkulutus ja kiintoainehäviö olivat tavoitteita korkeampia. Ympäristöpoikkeamilta vältyttiin. Paperikoneiden kiintoainehäviötavoitetta alle 1,1 % ei saavutettu. Paperikoneiden vedenkulutustavoitetta alle 1,5 m 3 /t ei saavutettu. Energiatehokkuutta parannettiin. Kokonaistavoitteeseen pääsemiseksi työtä jatketaan. Meluntorjuntatoimenpiteiden osalta suorituskyvyssä jäi parannettavaa, melutaso oli kuitenkin alle melurajojen. Jätevedenpuhdistamon toimintaa tehostettiin kehitystoimenpiteiden mukaisesti. Tuhkan hyötykäyttö toteutui yli 5 %. Ympäristötavoitteet vuodelle 213 Ympäristön ja turvallisuuden kehittämisen merkittävimpiä toimenpiteitä vuonna 213 ovat ympäristöpoikkeamien estäminen ja Clean Run -tavoitteiden saavuttaminen veden kulutuksen ja kiintoainehäviön vähentäminen veden kulutus alle 11,3 m³/t kiintoainehäviö alle 1,4 % tuotannosta jätevedenpuhdistamon käyttövarmuuden parantaminen jäähdytyskapasiteettia lisäämällä energiatehokkuuden parantaminen Sampaanalankentän rakentamisen jatkaminen tuhkan hyötykäyttö yli 7 % VAHVISTAMISPÄÄTÖS REG.NO. FI - 58 DNV Certification Oy/Ab (FI-V-2) on akkreditoituna todentajana tarkastanut UPM Rauman ympäristöjärjestelmän ja Ympäristönsuojelun kehitys 212 -raportin sekä UPM:n sellu- ja paperitehtaiden ympäristö selonteon 212 tiedot. Tarkastuksen perusteella on todettu , että UPM Rauman ympäristöjärjestelmä, tämä Ympäristön suojelun kehitys 212 raportti ja UPM Raumaa koskevat tiedot UPM:n sellu- ja paperitehtaiden ympäristö selonteossa 212 täyttävät EU:n EMAS-asetuksen (EY) Nro 1221/29 vaatimukset. UPM RAUMA, YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 212 7

8 UPM-Kymmene Oyj Rauma Tikkalantie 1 PL Rauma Puh Faksi Lisätietoja: info.rauma@upm.com Eerik Ojala Ympäristöpäällikkö Puh eerik.ojala@upm.com Timo Pitkänen Energiapäällikkö Puh timo.pitkanen@upm.com Jari Mäki-Petäys Massanvalmistus- ja kunnossapitotoiminnon johtaja puh jari.maki-petays@upm.com Raija Lehtorinne Viestintäpäällikkö Puh raija.lehtorinne@upm.com UPM Fine, 14 g/m 2. Painettu 5/213.

YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 2011 UPM, Rauma

YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 2011 UPM, Rauma YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 211 UPM, Rauma UPM, Rauma UPM:n Rauman tehdas sijaitsee länsirannikolla Rauman kaupungin keskustan tuntumassa meren rannalla. Samalla tehdasalueella sijaitsevat myös Metsä Fibre

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2013

YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2013 YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2 UPM Rauma UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Rafl atac, UPM Paper Asia,

Lisätiedot

UPM Kajaanissa. UPM Smart UPM Cat sanomalehti- ja erikoissanomalehtipaperit. UPM Brite UPM News. UPM, Kajaani

UPM Kajaanissa. UPM Smart UPM Cat sanomalehti- ja erikoissanomalehtipaperit. UPM Brite UPM News. UPM, Kajaani UPM, Kajaani Ympäristönsuojelun kehitys 26 UPM, Kajaani Tuotantokyky 61 paperia Henkilöstön määrä 6 Tuotteet päällystämätön aikakauslehtipaperi UPM Smart UPM Cat sanomalehti- ja erikoissanomalehtipaperit

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2014

YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2014 YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2 UPM Rauma UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Rafl atac, UPM Paper Asia,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2015

YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2015 YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 215 UPM Rauma UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Paper

Lisätiedot

Ympäristönsuojelun kehitys 2016

Ympäristönsuojelun kehitys 2016 Ympäristönsuojelun kehitys 216 UPM Rauma UPM Paper ENA (Eurooppa ja Pohjois- Amerikka) on maailman johtava graafisten papereiden valmistaja, jolla on laaja tuotevalikoima papereita mainontaan ja julkaisuun

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2012

YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2012 YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 212 UPM Jokilaakson tehtaat UPM Jämsänjokilaaksossa UPM:n Jokilaakson tehtaat, Jämsänkoski ja Kaipola sijaitsevat Jämsänjokilaaksossa Keski-Suomessa. Jämsänkoskella tehdas toimii

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 2011 UPM Jokilaakson tehtaat

YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 2011 UPM Jokilaakson tehtaat YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 211 UPM Jokilaakson tehtaat UPM CORPORATE ENVIRONMENTAL STATEMENT 211 UPM Jämsänjokilaaksossa UPM:n Jokilaakson tehtaat, Jämsänkoski ja Kaipola sijaitsevat Jämsänjokilaaksossa

Lisätiedot

Päättäjien Metsäakatemia. UPM, Rauma K. Pasanen, tehtaanjohtaja 30.9.2010

Päättäjien Metsäakatemia. UPM, Rauma K. Pasanen, tehtaanjohtaja 30.9.2010 Päättäjien Metsäakatemia UPM, Rauma K. Pasanen, tehtaanjohtaja 30.9.2010 Rauman paperitehdas Uudistuva ja vastuullinen edelläkävijä 2 UPM PAPERIKAPASITEETIT UPM - Paperikapasiteetti 2009 '000 tonnia Aikakauslehtipaperit

Lisätiedot

UPM Raumalla. UPM, Rauma

UPM Raumalla. UPM, Rauma UPM, RAUMA YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 28 UPM, Rauma Tuotantokyky 1 28 tonnia paperia 15 tonnia revintämassaa eli fl uff-sellua Henkilöstön määrä 85 Tuotteet päällystämätön aikakauslehtipaperi UPM Max UPM

Lisätiedot

KAJAANIN TEHTAAN VUODEN 2005 YMPÄRISTÖTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN

KAJAANIN TEHTAAN VUODEN 2005 YMPÄRISTÖTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN UPM, Kajaani, Ympäristönsuojelun kehitys 25 KAJAANIN TEHTAAN VUODEN 25 YMPÄRISTÖTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN UPM:n Kajaanin paperitehtaan tuotanto oli vuonna 25 pienempi kuin edellisenä vuonna ollen 498 921

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2013

YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2013 YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 213 UPM Jokilaakson tehtaat UPM Jämsänjokilaaksossa UPM:n Jokilaakson tehtaat, Jämsänkoski ja Kaipola, sijaitsevat Jämsänjokilaaksossa Keski-Suomessa. Jämsänkoskella tehdas toimii

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2012

YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2012 YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 212 UPM Tervasaari UPM yhdistää bio- ja metsäteollisuuden ja rakentaa uutta, kestävää ja innovaatiovetoista tulevaisuutta. Tuotteemme valmistetaan uusiutuvista raaka-aineista

Lisätiedot

UPM Rauma. Ympäristö- ja yhteiskuntavastuu 2017

UPM Rauma. Ympäristö- ja yhteiskuntavastuu 2017 UPM Rauma Ympäristö- ja yhteiskuntavastuu 217 UPM Rauma UPM Paper ENA Oy:n Rauman tehdas sijaitsee länsirannikolla Rauman kaupungin keskustan tuntumassa meren rannalla. Samalla tehdasalueella sijaitsevat

Lisätiedot

UPM Jämsänjokilaaksossa

UPM Jämsänjokilaaksossa UPM, ja Ympäristönsuojelun kehitys 26 UPM Tuotantokyky 87 tonnia paperia Henkilöstön määrä 8 Tuotteet UPM Max UPM Cat UPM Flex Papers UPM Face Papers UPM Base Papers UPM Tuotantokyky 7 tonnia paperia Henkilöstön

Lisätiedot

UPM Rauma YMPÄRISTÖ- JA YHTEISKUNTA- VASTUU 2018

UPM Rauma YMPÄRISTÖ- JA YHTEISKUNTA- VASTUU 2018 UPM Rauma YMPÄRISTÖ- JA YHTEISKUNTA- VASTUU 218 UPM Rauma UPM Communication Papers Oy:n Rauman tehdas sijaitsee länsirannikolla Rauman kaupungin keskustan tuntumassa meren rannalla. Samalla tehdasalueella

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 2011 UPM, Tervasaari

YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 2011 UPM, Tervasaari YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 211 UPM, Tervasaari UPM CORPORATE ENVIRONMENTAL STATEMENT 211 UPM paper and pulp mills Tämä UPM, Tervasaari Ympäristönsuojelun kehitys 211 on UPM:n paperi- ja sellutehtaiden

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 2011 UPM Pietarsaari

YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 2011 UPM Pietarsaari YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 211 UPM Pietarsaari UPM Pietarsaari UPM Pietarsaaren sellu- ja paperitehdas sekä Alholman saha sijaitsevat Pohjanlahden rannalla Pietarsaaren Alholmassa. UPM Pietarsaaren ja

Lisätiedot

Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Climbus-päättöseminaari 9.6.2009 Jorma Eloranta Toimitusjohtaja, Metso-konserni

Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Climbus-päättöseminaari 9.6.2009 Jorma Eloranta Toimitusjohtaja, Metso-konserni Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Climbus-päättöseminaari 9.6.2009 Jorma Eloranta Toimitusjohtaja, Metso-konserni Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Esityksen sisältö: Megatrendit ja ympäristö

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2014

YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2014 YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2 UPM Tervasaari UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Paper

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2013

YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2013 YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 213 UPM Tervasaari UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Paper

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2015

YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2015 YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2 UPM Tervasaari UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Paper

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUN. ENVIRONMENTAL performance kehitys in 2012. UPM Kaukas

YMPÄRISTÖNSUOJELUN. ENVIRONMENTAL performance kehitys in 2012. UPM Kaukas YMPÄRISTÖNSUOJELUN ENVIRONMENTAL performance kehitys in 212 UPM Kaukas UPM yhdistää bio- ja metsäteollisuuden ja rakentaa uutta, kestävää ja innovaatiovetoista tulevaisuutta. Tuotteemme valmistetaan uusiutuvista

Lisätiedot

Ympäristönsuojelun kehitys 2016

Ympäristönsuojelun kehitys 2016 Ympäristönsuojelun kehitys 216 UPM Tervasaari UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Specialty

Lisätiedot

Porvoon jalostamon ympäristötulos 2017

Porvoon jalostamon ympäristötulos 2017 Porvoon jalostamon ympäristötulos 2017 Soihdutusmäärä laski hieman vuodesta 2016 Normaalivuodeksi suuri soihdutusmäärä johtui huolloista ja käyntihäiriöistä jalostamolla. Soihdutuksiin liittyen saatiin

Lisätiedot

UPM ForMi - selluloosa biokomposiitit ja käytännön sovellukset. Stefan Fors, UPM

UPM ForMi - selluloosa biokomposiitit ja käytännön sovellukset. Stefan Fors, UPM UPM ForMi - selluloosa biokomposiitit ja käytännön sovellukset Stefan Fors, UPM 1 UPM UPM The Biofore Company VISIO UPM yhdistää bio- ja metsäteollisuuden ja rakentaa uutta, kestävää ja innovaatiovetoista

Lisätiedot

Uudenmaan ympäristökeskuksen toimenpiteitä Itämeren pelastamiseksi. Itämerihaasteen kansallinen seminaari

Uudenmaan ympäristökeskuksen toimenpiteitä Itämeren pelastamiseksi. Itämerihaasteen kansallinen seminaari Uudenmaan ympäristökeskuksen toimenpiteitä Itämeren pelastamiseksi Itämerihaasteen kansallinen seminaari Päivi Blinnikka 1 Ympäristöhallinto Aluehallinto Alueelliset ympäristökeskukset 1 Uusimaa 2 Lounais-Suomi

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 2010 UPM, Jokilaakson tehtaat

YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 2010 UPM, Jokilaakson tehtaat YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 21 UPM, Jokilaakson tehtaat UPM CORPORATE ENVIRONMENTAL STATEMENT 21 UPM Jämsänjokilaaksossa UPM:n Jokilaakson tehtaat, Jämsänkoski ja Kaipola sijaitsevat Jämsänjokilaaksossa

Lisätiedot

UPM jämsänjokilaaksossa

UPM jämsänjokilaaksossa UPM, ja Ympäristönsuojelun kehitys 27 UPM Tuotantokyky 87 tonnia paperia Henkilöstön määrä 75 Tuotteet UPM Max UPM Cat UPM Flex Papers UPM Face Papers UPM Base Papers UPM Tuotantokyky 7 tonnia paperia

Lisätiedot

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 1900 1998 ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia)

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 1900 1998 ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia) Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 19 1998 ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia) 4 3 2 1 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 2011 UPM, Kymi

YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 2011 UPM, Kymi YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 211 UPM, Kymi UPM, Kymi Kouvolassa, Kuusankoskella sijaitsevaan UPM:n Kymin tehtaaseen kuuluu paperi- ja sellutehdas. Kymin tuotantolaitokset muodostavat yhdessä nykyaikaisen

Lisätiedot

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia hiiltä)

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia hiiltä) Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia hiiltä) 1 8 6 4 2 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2015

YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2015 YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 215 UPM Jokilaakson tehtaat UPM Jämsänjokilaaksossa UPM:n Jokilaakson tehtaat, Jämsänkoski ja Kaipola sijaitsevat Jämsänjokilaaksossa Keski-Suomessa. Jämsänkoskella tehdas toimii

Lisätiedot

Maapallon kehitystrendejä (1972=100)

Maapallon kehitystrendejä (1972=100) Maapallon kehitystrendejä (1972=1) Reaalinen BKT Materiaalien kulutus Väestön määrä Hiilidioksidipäästöt Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (195=1) Maailman väestön määrä

Lisätiedot

Powered by UPM BioVerno

Powered by UPM BioVerno Powered by UPM BioVerno vähäpäästöistä suomalaista dieseliä ja naftaa www.upmbiopolttoaineet.fi UPM Biopolttoaineet Alvar Aallon katu 1 PL 380 00101 Helsinki Finland Puh: +358 2041 5111 Sähköposti: biofuels@upm.com

Lisätiedot

METSÄ ON TÄYNNÄ UUSIA MAHDOLLISUUKSIA. Metsäbiotalous-Roadshow 2013 Marko Janhunen, UPM 7.11.2013

METSÄ ON TÄYNNÄ UUSIA MAHDOLLISUUKSIA. Metsäbiotalous-Roadshow 2013 Marko Janhunen, UPM 7.11.2013 METSÄ ON TÄYNNÄ UUSIA MAHDOLLISUUKSIA Metsäbiotalous-Roadshow 2013 Marko Janhunen, UPM 7.11.2013 Liiketoimintarakenne 1.11.2013 alkaen UPM Biorefining UPM Energy UPM Raflatac UU Sellu (3,2 miljoonaa tonnia

Lisätiedot

Elintarviketeollisuusliitto ry Yhteenveto ympäristökyselystä 2007 1(7)

Elintarviketeollisuusliitto ry Yhteenveto ympäristökyselystä 2007 1(7) Yhteenveto ympäristökyselystä 2007 1(7) Yhteenveto Elintarviketeollisuusliiton vuonna 2007 toteuttamasta ympäristökyselystä Elintarviketeollisuusliitto kokosi vuonna 2006 ensimmäisen teollisuuden yhteisen

Lisätiedot

METSÄN UUDET MAHDOLLISUUDET UPM BIOFORE YHTIÖ. ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen

METSÄN UUDET MAHDOLLISUUDET UPM BIOFORE YHTIÖ. ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen UPM BIOFORE YHTIÖ ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen AGENDA 1. UPM BIOFORE YHTIÖ 2. UUSI METSÄTEOLLISUUS 3. UUDET MAHDOLLISUUDET AGENDA 1. UPM BIOFORE YHTIÖ 2. UUSI METSÄTEOLLISUUS

Lisätiedot

UPM, Tervasaari. UPM Tervasaari

UPM, Tervasaari. UPM Tervasaari UPM, TERVASAARI YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 28 YMPÄRISTÖRAPORTTI 28 UPM:N PAPERI- JA SELLUTEHTAAT UPM Tervasaari Tuotantokyky 36 tonnia paperia 24 tonnia sellua (Sellutehdas pysähtynyt 18.12.28) Henkilöstön

Lisätiedot

Matkalle PUHTAAMPAAN. maailmaan UPM BIOPOLTTOAINEET

Matkalle PUHTAAMPAAN. maailmaan UPM BIOPOLTTOAINEET Matkalle PUHTAAMPAAN maailmaan UPM BIOPOLTTOAINEET NYT TEHDÄÄN TEOLLISTA HISTORIAA Olet todistamassa ainutlaatuista tapahtumaa teollisuushistoriassa. Maailman ensimmäinen kaupallinen biojalostamo valmistaa

Lisätiedot

Porvoon jalostamon ympäristötulos

Porvoon jalostamon ympäristötulos Porvoon jalostamon ympäristötulos 2015 Sisältö Syötöt ja tuotanto Käytetyt polttoaineet Päästöt ilmaan Päästöt veteen Jäähdytysvesi Jätteet Energiatehokkuus Ympäristöinvestoinnit Vaikutukset ympäristöön

Lisätiedot

Hintalappu toimenpiteille ja hyödyt virkistyskäytölle

Hintalappu toimenpiteille ja hyödyt virkistyskäytölle Hintalappu toimenpiteille ja hyödyt virkistyskäytölle Turo Hjerppe Suomen ympäristökeskus Karvianjoki-seminaari: miten vesistö hyvään tilaan? 11.10.2012 KarTuTa Mallit apuna vesien tilan parantamisen kustannusten

Lisätiedot

ILMASTO- JA ENERGIAOHJELMA 2020

ILMASTO- JA ENERGIAOHJELMA 2020 POHJOIS-KARJALAN ILMASTO- JA ENERGIAOHJELMA 2020 Paikallisesti Uusiutuvasti Vietävän tehokkaasti Miksi lähdettiin ohjelmaa tekemään? Pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia (2008): Valtioneuvosto

Lisätiedot

Matkalle puhtaampaan maailmaan. Jaakko Nousiainen, UPM Biopolttoaineet Puhdas liikenne Etelä-Karjalassa

Matkalle puhtaampaan maailmaan. Jaakko Nousiainen, UPM Biopolttoaineet Puhdas liikenne Etelä-Karjalassa Matkalle puhtaampaan maailmaan Jaakko Nousiainen, UPM Biopolttoaineet Puhdas liikenne Etelä-Karjalassa 30.1.2017 METSÄ ON TÄYNNÄ UUSIA MAHDOLLISUUKSIA Maailma muuttuu Rajalliset resurssit Globaalin talouden

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2012

YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2012 YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2012 UPM Kymi UPM:n Kymin tehdas sijaitsee Kouvolassa Kymijoen rannalla. UPM Kymi Kouvolassa, Kuusankoskella sijaitsevaan UPM:n Kymin tehtaaseen kuuluu paperi- ja sellutehdas.

Lisätiedot

Ympäristövuosi.

Ympäristövuosi. 7 7 Ympäristövaikutukset Ympäristövaikutusten hallinta ja minimointi ovat toimintamme kulmakiviä jotka määrittävät onnistumisemme ympäristöasioiden hoidossa ja ohjaavat toimintaamme. Yksi tärkeimmistä

Lisätiedot

AKEn ympäristöjärjestelmä

AKEn ympäristöjärjestelmä AKEn ympäristöjärjestelmä Suunnitelmallista ja tavoitteellista ympärist ristötyötä edistämäss ssä 30.9.2009 1 Historiaa LVMn hallinnonalan ensimmäinen ympäristöohjelma tehtiin vuonna 1994 (L53/94) Seuraava

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2014

YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2014 YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 214 UPM Kaukas UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Paper

Lisätiedot

Maailma tarvitsee Metsää

Maailma tarvitsee Metsää Maailma tarvitsee Metsää Maailman väestö kasvaa ja vaurastuu. Energiasta ja luonnonvaroista kilpaillaan kiivaasti. Vaikka maailma on entistä digitaalisempi myös metsää tarvitaan. Metsä Group on vastuullisen

Lisätiedot

Jyväskylän energiatase 2010. Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Jyväskylän energiatase 2010. Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Jyväskylän energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Jyväskylän energiatase 2010 Öljy 1495 GWh Teollisuus 590 GWh Sähkö 65 % Prosessilämpö 35 % Kivihiili 39 GWh Turve 2460 GWh Rakennusten

Lisätiedot

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia) Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia) Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia) 4 3 2 1 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut 22.9.2

Lisätiedot

Ympäristönsuojelun kehitys 2011

Ympäristönsuojelun kehitys 2011 Ympäristönsuojelun kehitys 2 UPM, Kaukas UPM Kaukaalla Kaukaan tehtaat sijaitsevat Kaakkois-Suomessa Lappeenrannassa Saimaan rannalla. Tehdasalueella toimii useita UPM:n tuotantolaitoksia ja yksiköitä

Lisätiedot

Resurssitehokkuus tuotannosta tuotteisiin case Kaukas. Päättäjien Metsäakatemia 23.5.2013 Päivi Salpakivi-Salomaa Ympäristöjohtaja, UPM

Resurssitehokkuus tuotannosta tuotteisiin case Kaukas. Päättäjien Metsäakatemia 23.5.2013 Päivi Salpakivi-Salomaa Ympäristöjohtaja, UPM Resurssitehokkuus tuotannosta tuotteisiin case Kaukas Päättäjien Metsäakatemia 23.5.2013 Päivi Salpakivi-Salomaa Ympäristöjohtaja, UPM Sisältö 1. Biofore ja biotalous 2. Resurssitehokkuus 3. Esimerkkejä

Lisätiedot

Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (1950=100)

Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (1950=100) Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (195=1) Maailman väestön määrä EU-15 Uudet EU-maat 195 196 197 198 199 2 21 22 23 24 25 Eräiden maiden ympäristön kestävyysindeksi

Lisätiedot

Äänekosken sellutehtaan lisätuotannon vaikutuksia

Äänekosken sellutehtaan lisätuotannon vaikutuksia Äänekosken sellutehtaan lisätuotannon vaikutuksia Lisätuotanto max 800 000 t/v (+ 160 %), Kauko- Itään (läh. Kiinaan). Lisäpuun käyttö max 4,3 milj m3 (n. + 200 %) (lähdeluvut ehkä erilaisia). 6 kiinto-m3

Lisätiedot

Ihmisen paras ympäristö Häme

Ihmisen paras ympäristö Häme Ihmisen paras ympäristö Häme Hämeen ympäristöstrategia Hämeen ympäristöstrategia on Hämeen toimijoiden yhteinen näkemys siitä, millainen on hyvä hämäläinen ympäristö vuonna 2020. Strategian tarkoituksena

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2013

YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2013 YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2013 UPM Kymi UPM Kymi Kouvolassa, Kuusankoskella sijaitsevaan UPM:n Kymin tehtaaseen kuuluu paperi- ja sellutehdas. Kymin tuotantolaitokset muodostavat yhdessä nykyaikaisen

Lisätiedot

M-real Äänekoski Paper EMAS -ympäristöselonteko 2006-2008 - päivitystiedot 2008

M-real Äänekoski Paper EMAS -ympäristöselonteko 2006-2008 - päivitystiedot 2008 Sari Åkerlund 14.05.2009 1(7) Paper EMAS -ympäristöselonteko 2006- - päivitystiedot Viitaten Paper EMAS ympäristöselontekoon 2006- (rekisterinumero FI-000042) päivitämme keskeiset tiedot ympäristönsuojelun

Lisätiedot

Suomesta ravinteiden kierrätyksen mallimaa

Suomesta ravinteiden kierrätyksen mallimaa Suomesta ravinteiden kierrätyksen mallimaa Suomesta ravinteiden kierrätyksen mallimaa Vesiensuojelupäivät 7.-8.9.2011 Tarja Haaranen, YM Pro Saaristomeri ohjelmakokous 2012 Tarja Haaranen, YM Riku Lumiaro

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2014. Väliraportti nro 116-14-7630

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2014. Väliraportti nro 116-14-7630 RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2014 Väliraportti nro 116-14-7630 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää oheisena tulokset 13. 14.10.2014 tehdystä Rauman merialueen tarkkailututkimuksesta

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNKI SUOMEN TÄRPÄTTI OY, TISLAAMOHANKE, RAUMA MELUARVIO

RAUMAN KAUPUNKI SUOMEN TÄRPÄTTI OY, TISLAAMOHANKE, RAUMA MELUARVIO Vastaanottaja Rauman kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 15.1.2016 Viite 1510024178 RAUMAN KAUPUNKI SUOMEN TÄRPÄTTI OY, TISLAAMOHANKE, RAUMA MELUARVIO RAUMAN KAUPUNKI MELUARVIO Päivämäärä 15.1.2016

Lisätiedot

PAPERI KESTÄVÄ VAIHTOEHTO. Valitse vastuullisesti. Valitse UPM:n paperi.

PAPERI KESTÄVÄ VAIHTOEHTO. Valitse vastuullisesti. Valitse UPM:n paperi. PAPERI KESTÄVÄ VAIHTOEHTO Valitse vastuullisesti. Valitse UPM:n paperi. KESTÄVÄ KEHITYS ON MATKA 2 Kestävä kehitys tarkoittaa meille UPM:ssä matkaa. Kehitämme jatkuvasti ympäristö-, yhteisö- ja taloustehokkuuttamme.

Lisätiedot

Luonto on tärkeintä mitä ihmisellä on! ja varsinkin vesi!!

Luonto on tärkeintä mitä ihmisellä on! ja varsinkin vesi!! Luonto on tärkeintä mitä ihmisellä on! ja varsinkin vesi!! Luonto on meidän kotimme! Teksti ja kuvat: Janne Gröning Kaikki aineellinen, mitä ihminen tarvitsee jokapäiväisessä elämässään, tulee luonnosta,

Lisätiedot

upm kuusankoskella UPM, Kymi

upm kuusankoskella UPM, Kymi UPM, KYMI YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 28 YMPÄRISTÖRAPORTTI 28 UPM:N PAPERI- JA SELLUTEHTAAT UPM, Kymi Tuotantokyky 84 tonnia paperia 54 tonnia sellua Henkilöstön määrä 83 Tuotteet päällystetty ja päällystämätön

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2015

YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2015 YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 215 UPM Kaukas UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Paper

Lisätiedot

UPM BIOPOLTTOAINEET Puupohjaisisten biopolttoaineiden edelläkävijä

UPM BIOPOLTTOAINEET Puupohjaisisten biopolttoaineiden edelläkävijä UPM BIOPOLTTOAINEET Puupohjaisisten biopolttoaineiden edelläkävijä Teollisuuden metsänhoitajien syysseminaari 2014, 06.11.2014 Sari Mannonen/UPM Biopolttoaineet UPM tänään The Biofore Company UPM Biorefining

Lisätiedot

SYYSKOKOUS JA KAASUPÄIVÄ 18.11.2014. Timo Toikka 0400-556230 05 460 10 600 timo.toikka@haminanenergia.fi www.haminanenergia.fi

SYYSKOKOUS JA KAASUPÄIVÄ 18.11.2014. Timo Toikka 0400-556230 05 460 10 600 timo.toikka@haminanenergia.fi www.haminanenergia.fi SYYSKOKOUS JA KAASUPÄIVÄ 18.11.2014 Timo Toikka 0400-556230 05 460 10 600 timo.toikka@haminanenergia.fi www.haminanenergia.fi Kaasun tilanne on mielenkiintoinen Poliittinen tilanne on noussut keskiöön

Lisätiedot

Tietyömaiden turvallisuus Maanrakennuskuljetus 2010 seminaari

Tietyömaiden turvallisuus Maanrakennuskuljetus 2010 seminaari Tietyömaiden turvallisuus Maanrakennuskuljetus 2010 seminaari Pasi Patrikainen Kunnossapitopäällikkö POS ELY Pasi Patrikainen POS ELY/ L-vastuualue 5.10.2010 1 Sisältö Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Ympäristöjärjestöjen esitykset maatalouspolitiikan uudistamiseksi

Ympäristöjärjestöjen esitykset maatalouspolitiikan uudistamiseksi 9.11.2012 Ympäristöjärjestöjen esitykset maatalouspolitiikan uudistamiseksi BirdLife Suomi, Luonto-Liitto, Natur och Miljö, Suomen luonnonsuojeluliitto ja WWF Suomi 9.11.2012 Taustaa -53 miljardia panostus

Lisätiedot

Meri-Porin voimalaitoksen turvallisuustiedote

Meri-Porin voimalaitoksen turvallisuustiedote Meri-Porin voimalaitoksen turvallisuustiedote MERI-PORIN VOIMALAITOKSEN TURVALLISUUSTIEDOTE Tässä turvallisuustiedotteessa kuvataan Meri-Porin voimalaitoksen toimintaa ja toiminnasta aiheutuvia vaaratekijöitä.

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA YMPÄRISTÖRAPORTTI 2014 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon

Lisätiedot

Biopolttoaineiden ympäristövaikutuksista. Kaisa Manninen, Suomen ympäristökeskus Uusiutuvan energian ajankohtaispäivät 3.12.2013

Biopolttoaineiden ympäristövaikutuksista. Kaisa Manninen, Suomen ympäristökeskus Uusiutuvan energian ajankohtaispäivät 3.12.2013 Biopolttoaineiden ympäristövaikutuksista Kaisa Manninen, Suomen ympäristökeskus Uusiutuvan energian ajankohtaispäivät 3.12.2013 Eikö ilmastovaikutus kerrokaan kaikkea? 2 Mistä ympäristövaikutuksien arvioinnissa

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN BIOTUOTETEHDAS

ÄÄNEKOSKEN BIOTUOTETEHDAS ÄÄNEKOSKEN BIOTUOTETEHDAS Jyväskylä 13.2.2015 Niklas von Weymarn, tutkimusjohtaja, Metsä Fibre 1 1 Metsä Fibre - osa ia 2 Raakapuun viejästä kansainväliseksi konserniksi in kehitys 1934 2014 Metsäliitto

Lisätiedot

BIOPOLTTOAINEET UUTENA LIIKETOIMINTA-ALUEENA

BIOPOLTTOAINEET UUTENA LIIKETOIMINTA-ALUEENA BIOPOLTTOAINEET UUTENA LIIKETOIMINTA-ALUEENA ForestEnergy2020 Vuosiseminaari Joensuun Tiedepuisto, 8.10.2013 Pekka Jokela, UPM Biopolttoaineet Biopolttoaineet uutena liiketoiminta-alueena UPM:n biopolttoainestrategia

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2014

YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2014 YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 214 UPM Jokilaakson tehtaat UPM Jämsänjokilaaksossa UPM:n Jokilaakson tehtaat, Jämsänkoski ja Kaipola sijaitsevat Jämsänjokilaaksossa Keski-Suomessa. Jämsänkoskella tehdas toimii

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA YMPÄRISTÖRAPORTTI 2015 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2013

YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2013 YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 213 UPM Pietarsaari UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM

Lisätiedot

Metsä Groupin biotuotetehdas

Metsä Groupin biotuotetehdas Metsä Groupin biotuotetehdas 12.4.2017 Martti Asunta Metsä Group METSÄ GROUP Liikevaihto 4,7 mrd. euroa Henkilöstö 9 300 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA Konsernin emoyritys Omistajina 104 000 suomalaista metsänomistajaa

Lisätiedot

TERVETULOA KAUKAALLE!

TERVETULOA KAUKAALLE! TERVETULOA KAUKAALLE! 2013 Esityksen sisältö Turvallisuus ensin! UPM Kaukas tänään Kaukaan tehtaiden historia Ohjeita tehdaskierrokselle 2 UPM Public Sitoutuminen työturvallisuuteen - Työturvallisuuden

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2012

YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2012 YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 212 UPM Pietarsaari UPM yhdistää bio- ja metsäteollisuuden ja rakentaa uutta, kestävää ja innovaatiovetoista tulevaisuutta. Tuotteemme valmistetaan uusiutuvista raaka-aineista

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ ETELÄ- JA KESKI-POHJANMAAN ALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2013

TIIVISTELMÄ ETELÄ- JA KESKI-POHJANMAAN ALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2013 TIIVISTELMÄ ETELÄ- JA KESKI-POHJANMAAN ALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2013 1. Yleistä Arviointistandardit: PEFC FI 1001:2009, PEFC FI 1002:2009 Arvioinnin laajuus:

Lisätiedot

MAAILMAN MODERNEIN BIOTUOTETEHDAS

MAAILMAN MODERNEIN BIOTUOTETEHDAS MAAILMAN MODERNEIN BIOTUOTETEHDAS OSSI PUROMÄKI METSÄ FIBRE, 1 on kannattava ja kilpailukykyinen metsäteollisuuskonserni 2 Metsä Fibre lyhyesti METSÄ FIBRE Maailman johtavia havuselluntuottajia ja suuri

Lisätiedot

ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA

ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA METSÄ FIBRE OY RAUMAN TEHTAAT RAUMAN BIOVOIMA OY JA FORCHEM OY ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA Kuva: U P M Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet tammi-kesäkuussa ASIANTUNTIJAPALVELUT

Lisätiedot

Puun energiakäyttö 2012

Puun energiakäyttö 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 15/2013 Puun energiakäyttö 2012 18.4.2013 Esa Ylitalo Metsähakkeen käyttö uuteen ennätykseen vuonna 2012: 8,3 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

joutsenmerkityt takat

joutsenmerkityt takat joutsenmerkityt takat tulevaisuus luodaan nyt Pohjoismaisen Joutsen-ympäristömerkin tavoitteena on auttaa kuluttajaa valitsemaan vähiten ympäristöä kuormittava tuote. Palvelulle tai tuotteelle myönnettävän

Lisätiedot

Vesihuoltolaitosten vaikutus ilmastonmuutokseen

Vesihuoltolaitosten vaikutus ilmastonmuutokseen Vesihuoltolaitosten vaikutus ilmastonmuutokseen Vesihuoltonuoret 6.11.2009, Tampere Tuija Tukiainen Teknillinen korkeakoulu Diplomityö Aihe: Vesihuoltolaitosten kasvihuonekaasupäästöt Suomessa Esiselvitys:

Lisätiedot

Cleantechista Suomen uusi Nokia? Mari Pantsar-Kallio, FT, Dos Ohjelmajohtaja Ympäristöteknologian osaamisklusteri

Cleantechista Suomen uusi Nokia? Mari Pantsar-Kallio, FT, Dos Ohjelmajohtaja Ympäristöteknologian osaamisklusteri Cleantechista Suomen uusi Nokia? Mari Pantsar-Kallio, FT, Dos Ohjelmajohtaja Ympäristöteknologian osaamisklusteri Ympäristöteknologian osaamisklusteri Cleantech Finland-brändin kehittämistä tekemisen kautta

Lisätiedot

Öljyhuippu- ja bioenergiailta 25.04.07. Yhdyskuntien ja teollisuuden sivuainevirtojen ja biomassan hyödyntäminen sähköksi ja lämmöksi

Öljyhuippu- ja bioenergiailta 25.04.07. Yhdyskuntien ja teollisuuden sivuainevirtojen ja biomassan hyödyntäminen sähköksi ja lämmöksi Öljyhuippu- ja bioenergiailta 25.04.07 Yhdyskuntien ja teollisuuden sivuainevirtojen ja biomassan hyödyntäminen sähköksi ja lämmöksi Esa Marttila, LTY, ympäristötekniikka Jätteiden kertymät ja käsittely

Lisätiedot

Kuinka vesipuitedirektiivi ja muu ympäristölainsäädäntö ohjaa metsätalouden vesiensuojelua

Kuinka vesipuitedirektiivi ja muu ympäristölainsäädäntö ohjaa metsätalouden vesiensuojelua Kuinka vesipuitedirektiivi ja muu ympäristölainsäädäntö ohjaa metsätalouden vesiensuojelua Paula Mononen Pohjois-Karjalan ympäristökeskus Metsätalous ja vesistöt -seminaari, Koli 26.9.2006 Vesipolitiikan

Lisätiedot

Vesienhoidon asettamat tavoitteet turvetuotannon vesiensuojelulle. Marjaana Eerola

Vesienhoidon asettamat tavoitteet turvetuotannon vesiensuojelulle. Marjaana Eerola Vesienhoidon asettamat tavoitteet turvetuotannon vesiensuojelulle Marjaana Eerola Vesienhoidon suunnittelusta Tavoitteena, ettei vesien tila heikkene ja että vedet olisivat vähintään hyvässä tilassa vuonna

Lisätiedot

Ympäristövuosi / 2012

Ympäristövuosi / 2012 2012 Ympäristövuosi / 2012 Vastuullisuus läpi linjan Käytännön tasolla kehitystyö tarkoittaa sitä, että hankimme teknologiaa, jolla voidaan vähentää melu-,vesi- ja ilmapäästöjä ja samalla pienentää yhtiömme

Lisätiedot

Äänekosken biotuotetehdas

Äänekosken biotuotetehdas Äänekosken biotuotetehdas Metsä Groupin avainluvut 2014 METSÄ GROUP Liikevaihto 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 10 500 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA Konsernin emoyritys Omistajina 122 000 suomalaista metsänomistajaa

Lisätiedot

Itämeren tulevaisuuden näkymiä kehitystrendit ja epävarmuustekijät

Itämeren tulevaisuuden näkymiä kehitystrendit ja epävarmuustekijät Itämeren tulevaisuuden näkymiä kehitystrendit ja epävarmuustekijät Merialueiden suunnittelu Suomessa Helsingin ympäristökeskus, 30.1.2014 1. Itämeren tulevaisuuden haasteet Merenkäytön kasvu Hajanainen

Lisätiedot

Kohti biotaloutta - mitä, miten ja miksi? Eeva Hellström 24.3.2015

Kohti biotaloutta - mitä, miten ja miksi? Eeva Hellström 24.3.2015 Kohti biotaloutta - mitä, miten ja miksi? Eeva Hellström 24.3.2015 Miksi biotaloutta on niin vaikea ymmärtää? 2 2 Biotalous vastaa kolmeen kysymykseen Biologisten luonnonvarojen hoito, käyttö ja jalostus

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2014. Osa 5 a Vaaralliset kemikaalit

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2014. Osa 5 a Vaaralliset kemikaalit Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2014 Osa 5 a Vaaralliset kemikaalit Tukesin valvontakohteet, muut kohteet Vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta

Lisätiedot

Paikallinen ja palveleva kumppani jo vuodesta 1919. Tapamme toimia. Leppäkosken Sähkö Oy. Arvomme. Tarjoamme kestäviä energiaratkaisuja asiakkaidemme

Paikallinen ja palveleva kumppani jo vuodesta 1919. Tapamme toimia. Leppäkosken Sähkö Oy. Arvomme. Tarjoamme kestäviä energiaratkaisuja asiakkaidemme Energiantuotanto Paikallinen ja palveleva kumppani jo vuodesta 1919 Sähkö -konserni on monipuolinen energiapalveluyritys, joka tuottaa asiakkailleen sähkö-, lämpö- ja maakaasupalveluja. Energia Oy Sähkö

Lisätiedot

Mustankorkea Oy: Jätteestä bioenergiaa

Mustankorkea Oy: Jätteestä bioenergiaa Mustankorkea Oy: Jätteestä bioenergiaa Mustankorkea Oy Alueellinen jätteenkäsittely-yhtiö Perustettu v. 1998 Omistajat: Jyväskylän kaupunki Laukaan ja Muuramen kunnat Em. Lisäksi 9 asiakaskuntaa N. 200

Lisätiedot

Varsinais-Suomen vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat? Raisio Janne Suomela

Varsinais-Suomen vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat? Raisio Janne Suomela Varsinais-Suomen vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat? Raisio 1.12.211 Janne Suomela Varsinais-Suomen päävesistöalueet Kiskonjoki Perniönjoki 147 km 2 Uskelanjoki 566 km 2 Halikonjoki

Lisätiedot

Ravinnekuormitus arviointi ja alustavat tulokset

Ravinnekuormitus arviointi ja alustavat tulokset Ravinnekuormitus arviointi ja alustavat tulokset 1 Mihin kuormitusarviot perustuvat SYKEn hydrologinen malli (SYKE_WSFS) & kuormitusmalli (VEMALA) Fosforin ja typen kuormituksen syntyminen maa-alueilta

Lisätiedot

PUHDISTUSTULOKSIA RAITA PA2 PUHDISTAMOSTA LOKA-PUTS HANKKEEN SEURANNASSA 2008-2011

PUHDISTUSTULOKSIA RAITA PA2 PUHDISTAMOSTA LOKA-PUTS HANKKEEN SEURANNASSA 2008-2011 PUHDISTUSTULOKSIA RAITA PA2 PUHDISTAMOSTA LOKA-PUTS HANKKEEN SEURANNASSA 2008-2011 Raita PA 2.0-panospuhdistamo Seurannassa oli yksi Raita PA 2.0-panospuhdistamo, josta otettiin kahdeksan lähtevän jäteveden

Lisätiedot