Nappaa vinkit kukkarolle keveään kesään!

Transkriptio

1 Nappaa vinkit kukkarolle keveään kesään! Portti kesälaitumille aukeaa muutaman päivän kuluttua, jolloin koittaa kuluneen kouluvuoden rehkimisellä ansaittu loma. Kesällä ajasta tuskin on puutetta, mutta toisinaan on hankalaa keksiä opiskelijabudjetille ystävällistä tekemistä. Koko kesää ei kuitenkaan tarvitse tuhlata sohvan pohjalla, vaikka sekä kalenteri että kukkaro olisivat vielä sisältöä vailla. Nappaa siis alla olevista vinkeistä hauskaa ja edullista tekemistä lomapäiviisi! 1. Piristä päivää piknikillä Piknikretki on hauska ja huokea tapa viettää aurinkoista kesäpäivää. Esimerkiksi Suomenlinnassa on kauniita nähtävyyksiä ja hyviä piknikpaikkoja, mutta perinteikäs Rantapuistokin kelpaa mainiosti. Myös uimaan voi pulahtaa, jos paikka on veden äärellä ja sää sallii. Ruokien ja juomien ei tarvitse olla viinirypäleitä tai mehukatteja kummempia, vaan tärkeintä on aina seura. 2. Kiertele kirpputoreja Vaatekaapin voi päivittää kesäkuntoon edullisesti kirpputorilla. Ilman kesätöitä jääneet voivat myös ansaita hieman taskurahaa vuokraamalla oman kirpputoripöydän. Samalla voi kätevästi päästä eroon komeron nurkkiin lojumaan jääneistä tavaroista. 3. Vaihtokauppaa kavereiden kanssa Kirpputoriakin edullisempi keino kartuttaa vaatevarastoa on vaihdella itselle käyttämättömäksi jääneitä vaatteita kavereiden kesken. Toisen roska on aina toisen aarre, ja vaatteiden kierrättäminen on myös ekologista. Vaihtokauppaa voi tietenkin harjoittaa myös muilla tavaroilla. 4. Ryhmäjumppaa puistossa Monet kuntosalit järjestävät ilmaisia ohjattuja

2 treenihetkiä puistoissa. Esimerkiksi Kaivopuistossa on jumppia kesäisin useita kertoja viikossa, mutta kannattaa pitää silmät auki myös lähempänä sijaitsevien kuntosalien suhteen. 5. Haasta kaverisi pelaamaan Jos lenkkeily helteellä ei innosta, mutta sohvalla makoilu kyllästyttää, voi suunnata vaikkapa pihavarastolle etsimään vanhoja ulkopelivälineitä. Kaveriporukan kanssa järjestetty pesä- tai jalkapalloottelu on hauskaa ja virkistävää ajanvietettä. Pienemmällä porukalla pelailu jää luultavasti syöttelyksi, mutta jo kymmenellä hengellä voi muodostaa tarpeeksi suuret joukkueet. 6. Lapsuuden lautapelit Sadepäivänä voi suunnata vintille ja kaivaa vuosien pölyttämät lautapelit jälleen esiin. Twister ja Alias ovat monella varmasti vielä tuoreessa muistissa, mutta monien lapsuuden pelien säännöt lienevät jo unohtuneen. Virkistä siis muistiasi ja haasta perheesikin mukaan. 7. Maakuntamatkaile Jos haluaa vaihtaa maisemaa, ei tarvitse välttämättä karata Suomen rajojen ulkopuolelle. Jo vieraaseen kaupunkiin tutustuminen voi olla suuri seikkailu! VR tarjoaa välillä hyvinkin edullisia kaukojunalippuja, jotka kannattaa hyödyntää. Matkan voi tehdä myös roadtrip-tyyliin ja jakaa bensakulut kaverien kesken. 8. Hyödynnä museoiden ilmaispäivät Useat museot tarjoavat aika ajoin ilmaispäiviä, jolloin kuka tahansa pääsee ahmimaan kulttuuria maksutta. Joskus opiskelijakortilla voi myös saada tuntuvankin alennuksen, joten hinnastoja kannattaa pitää silmällä. 9. Hae kirjastosta kassillinen yllätyksiä Kesällä riittää runsaasti aikaa lukemiselle, mutta toisinaan kiinnostavan kirjan löytäminen tuottaa päänvaivaa. Kirjastoilla on tähän kuitenkin ratkaisu: yllätyskassit. Kassilla voi olla teema, ja se voi kirjojen lisäksi sisältää esimerkiksi lehtiä tai

3 elokuvia. Yllätyskasseja löytyy muun muassa Järvenpään kaupunginkirjastosta. 10. Kokeile geokätköilyä Geokätköilyssä etsitään ja piilotetaan geokätköiksi kutsuttuja esineitä. Piiloja voi olla periaatteessa missä vain esimerkiksi puistossa puunkolossa tai jonkin maamerkin luona. Nykyään geokätköilyyn ei välttämättä tarvitse GPS-laitetta, vaan älypuhelin riittää hyvin. Puhelimeen voi ladata kätköilyyn räätälöityjä sovelluksia, joista yleisin lienee Groundspeakin. Älypuhelimen lisäksi tämä harrastus vaatii pitkää pinnaa, sillä piilopaikat eivät aina löydy ensi yrittämällä. Tämä vuosi oli jätte bra Mitä me tekisimmekään ilman sinua! huudahti host-äiti etupenkiltä ja hymyili minulle. Muukin perhe myhäili autossa myöntymisen merkiksi. Tajusin pian tuon iloisen hetken jälkeen, että minun aikani palata Suomeen koittaisi oikeastaan hyvinkin pian. Vaihtovuottahani on jäljellä enää reilu kuukausi. Vuosi ulkomailla on ollut tähän mennessä elämäni opettavaisin ja hauskoin, mutta myös rankin ja vaihtelevin ajanjakso. Olen kiivennyt korkeille vuorille, sekä kompuroinut maanalaisissa, pimeissä luolissa. (Sekä kirjaimellisesti että kuvainnollisesti.) Vaihtovuoteni on myös parantunut saksan kielen taitoani merkittävästi ja saanut suomen kielen tuntumaan jopa hieman monimutkaiselta. Suomalaisille

4 puhuessani olen kutsunut muun muassa säkkituoleja makuupusseiksi ja liikennevaloja värivalopylväiksi huomaamattani, että jokin ei mätsää. Olen matkustanut näiden kymmenen kuukauden aikana toiseen maahan tietämättäni (ja kahdeksaan maahan tietoisesti), kaatunut pyörällä suurkaupungin keskustan pääkadulla, nähnyt ihmisten näkevän ensimmäistä kertaa lunta, toiminut kääntäjänä tanskalaiselle arkkitehdille, tanssinut enemmän kuin ikinä, sanonut hyvästit maailman toisella puolella asuville ystäville, tienannut 100 euroa sanomalla jätte bra, oppinut pitämään elokuvista ja hevosista, ystävystynyt 75-vuotiaan rouvan kanssa, nukkunut mitä omituisemmissa paikoissa sekä vastannut lähes kaikkeen myöntävästi. Jos ennen olin se, joka kätteli kun toinen halasi, niin nyt olen ehdottomasti se halaava osapuoli. Vuosi muuttaa ihmistä ja vuosi ulkomailla vielä varmasti enemmän. Jos ennen olin se, joka kätteli kun toinen halasi, niin nyt olen ehdottomasti se halaava osapuoli. Muutenkin koen olevani nyt rohkeampi ja itsenäisempi, sekä ennakkoluuloton uusia ihmisiä ja asioita kohtaan. Minulla on nyt ystäviä ja tuttavia yli viidestätoista eri maasta. Olen päässyt kuulemaan ja tutustumaan mitä uskomattomampiin ja mielenkiintoisempiin tarinoihin heidän elämästään ja kulttuureistaan. Vaihtovuoteni aikana myös nimeni vaihtui saksalaisten toimesta Juliesta Jzulieksi. Kun leiri, oppitunti tai vaikka luontodokumentti loppuu, kysytään osanottajalta usein, mitä hän on oppinut. Tähän kysymykseen vastaisin osaltani kliseisesti; hetkessä on elettävä. Vaihtovuoden aikana et voi huolehtia koko ajan toisessa maassa olevasta biologisesta perheestäsi, tai tietää uusimpia juonenkäänteitä parhaan kaverisi elämästä. Kaikkea ei myöskään tarvitse kokea kameran linssin läpi, vaan hetken voi omistaa vain itselleen ja muille paikalla oleville. Minulla on vaihtovuotta vielä reilu kuukausi jäljellä, ja aion

5 ottaa siitä kaiken mahdollisen irti. Kun sitten joskus koittaa aika palata Suomeen, aion nauttia Suomi-elämästäni täysin siemauksin. Elämä on tässä ja nyt. Suomi mainittu - torilla tavataan! Saksassa viettämieni kuukausien aikana on vastaan tullut monenlaista maapallon tallaajaa. Näiden erilaisten ihmisten kanssa olen käynyt monenlaisia keskusteluita liittyen muun muassa Suomeen ja suomen kieleen. Kun muuttaa toiseen maahan, on luonnollista että ihmiset ovat kiinnostuneita siitä, mistä olet kotoisin. Tähän mennessä arvaukset omalla kohdallani ovat osuneet useimmiten Norjaan, Puolaan tai Ruotsiin. Kemian opettajani kysyi kuitenkin muutama viikko sitten keskustelumme lomassa, kuinka kauan minulla on ollut kemiaa koulussani Australiassa. Hymähdin huvittuneesti ja korjasin tulevani Suomesta. Opettaja näytti hämmentyneeltä, mikä on melko ymmärrettävää, jos hän on elänyt yli kolme kuukautta siinä luulossa, että olen kotoisin kengurujen ja auringonpaisteen luvatusta maasta. Tämä harhaluulo saattaa selittää sen, miksi hän varmisteli minulta usein etten vain ollut kylmissäni luokkamme ikkunan ollessa auki. Suomihan on lähellä Intiaa! Toinen mielenkiintoinen näkökulma kotimaastani löytyi saksan kielikurssilta. Uusi oppilas tunnillamme oli kotoisin Afrikasta, tarkemmin sanottuna Guineasta. Esittelin itseni miehelle ja kerroin

6 tulevani Suomesta. Hän näytti yllättyneeltä ja sanoi etten näytä suomalaiselta. Suomihan on lähellä Intiaa! Suomen kieli on herättänyt monissa tuttavissani hilpeyttä ja kiinnostusta. Isäntäperheeni on kovan hien ja työn tuloksena oppinut laskemaan kuuteen, sanomaan hämähäkki sekä toivottamaan hyvää ruokahalua. Saksalaisille kavareilleni olen pitänyt vaatimustason hieman matalampana ja opettanut heidät tervehtimään ja hyvästelemään suomeksi. Siis sanomaan moi ja moi moi. Hampurissa vieraillessani minut ja ystäväni juoksi kiinni kaksi juuri yliopistossa aloittanutta opiskelijaa. Heidän tehtäväkseen oli langennut kierrellä ympäri kaupunkia ja saada mahdollisimman monta erimaalaista kirosanaa äänitettyä. Koulun lehden puitteissa ollessamme jääköön Suomea edustamaan lähtenyt sana salaisuudeksi. Omaksi yllätykseksenikin olen tavannut täällä myös suomen kielen taitajia. Muutama päivä sitten tapasin host-isäni työtovereita, joista yksi innostui suuresti kuullessaan minun olevan Suomesta. Hän kertoi entisen puolisonsa olleen suomalainen, joten Suomessa oli tullut nuorempana vierailtua useampaankin otteeseen. Ensimmäinen hänen muistamansa sana tuli kysyttäessä kuin apteekin hyllyltä: kilju. Perinteikkään alkoholijuoman lisäksi muistissa olivat vielä poro, joulupukki, lumienkeli, salmari ja makkara. Rouvahan sulautuisi mainiosti leppoisan suomalaisen lauantai-illan viettoon vielä tänäkin päivänä. Rouvahan sulautuisi mainiosti leppoisan suomalaisen lauantaiillan viettoon vielä tänäkin päivänä. Toinen edistynyt suomen kielen taituri löytyi vaihtojärjestöni Rotaryn klubi-illalliselta. Hieman vanhempi herrasmies kertoi vierailleensa viime vuosisadalla Suomessa ja kysyneensä kahvin hintaa. Myyjä ei puhunut kuulema englantia, vaan toisteli vain sanoja yksi, kaksi ja diksi. Mies kertoi oppineensa tuolloin laskemaan suomeksi kolmeen. Totesin mielessäni että vanhan miehen hyvien muistojen säilyttämiseksi taidan jättää diksin

7 korjaamatta. Voihan joku suomalainen vääntää kolmosesta diksin omalla murteellaan. Hammasraudat suussa. Ja suu täynnä ruokaa. Mutta kuitenkin. Vaihtovuoden kummallisuuksia Kohteessa. Vielä tietämättömänä mitä tuleman pitää Aika kiitää täällä Itämeren toisella puolen hurjaa vauhtia ja vaihtovuotta on tullut vietettyä jo yli 80 päivää! Näiden päivien aikana kuva uudesta asuinmaasta on selkiytynyt ja alussa oudolta tuntuneet asiat hoituvat jo rutiinilla. Saksaa nyt hieman jo tuntevana voisin avata eroavaisuuksia sen ja kotimaamme välillä. 1. Ruoka ja juoma Täällä syödään paljon leipää. Leipää on käytännössä tarjolla joka aterialla ja sunnuntaiaamun brunssilla ovat uunituoreet

8 leipomosta haetut sämpylät pääroolissa. Ja niitä leipomoita on lähes joka kadunkulmassa! Voin sijasta leivän päälle levitetään useimmiten marmeladia, sulatejuustoa tai nutellaa. Olutta juodaan paljon, iltaruuan yhteydessä se on normaali ruokajuoma myös arkisin. Bratwursteja syödään omassa perheessäni ainakin kerran viikossa. 2. Asuminen Talot ovat täällä hyvin erinäköisiä kuin Suomessa. Useimmiten ne on rakennettu kivestä tai tiilistä. Vuokralaisen ottaminen suureen taloon on myös melko yleistä. Perinteisiä ja kauniita ristikkotaloja voi bongata lähes joka kaupungista. Alussa kohtasin hieman vaikeuksia ikkunoiden kanssa. Ne voi avata kokonaan auki tai laittaa auf kipp asentoon, jolloin ikkuna on auki vain ylhäältä. Taistelustani ikkunan kahvan kanssa on joutunut kärsimään yksi kukkaruukku. Das Fachwerkhaus (ristikkotalo) 3. Koulu Ensimmäisellä oppitunnillani Saksassa oppilaat pitivät pieniä puheenvuoroja luokan edessä. Kun ensimmäinen puhuja lopetti

9 esityksensä, aloin vanhasta tottumuksesta taputtamaan. Muut oppilaat koputtivat rystysillä pulpetteihinsa, johon minäkin ymmärsin vaihtaa todella sutjakkaasti. Koulujärjestelmä on täällä erilainen kuin Suomessa. Peruskoulu kestää neljä vuotta, jonka jälkeen oppilaiden tulee päättää viettävätkö he seuraavat kahdeksan kouluvuottansa lukiossa, yhtenäiskoulussa, reaalikoulussa vai kansalaiskoulussa. Kouluni pihalla kuohuu koski Koulussa aineiden haastavuus on melko samalla tasolla kuin Suomessa. Oppilaat eivät saa kuitenkaan vaikuttaa oppiaineisiinsa yhtä paljon kuin Suomessa, eikä aineita suoriteta kursseittain. Sama lukujärjestys pysyy siis koko lukuvuoden voimassa. Tunneilla on täällä enemmän keskustelua ja esityksiä, mutta tietotekniikkaa ei käytetä kovin paljon hyödyksi. Ruokatunnilla syödään eväitä, mennään kotiin tai ostetaan jotain pientä koulun kioskista. Maksullisen kouluruuan skippaavat lähes kaikki, sillä huhujen mukaan se ei ole kovin herkullista.

10 Vaihtarijoukkomme on valmis ottamaan selvää saksalaisesta elämästä 4. Ostokset Jos sunnuntaina yllättää äkillinen tarve omenamehulle tai uudelle kenkäparille, ei asia hoidukkaan täällä samana päivänä. Kaupat ovat siis sunnuntaisin suljettu, myös suurissa kaupungeissa. Hinnat ovat täällä yleisesti edullisempia kuin Suomessa. Useimmat ruokakaupat näyttävät sisältä erehdyttävästi Lidliltä. 5. Muuta Spaghettieis Kengät ovat Saksassa kova juttu ja varsinkin nuorison keskuudessa niihin panostetaan paljon. Jokaisella

11 luokkalaisellani tuntuu olevan ainakin kolmet erilaiset Niket. Koulussa kaverin tullessa vastaan saksalaiset nuoret halaavat toisiaan. Pojatkin suorittavat vähintään jonkinlaisen kättelyn. Spagettia voi löytää täällä myös mitä omituisemmista paikoista: spagetti pizzan täytteenä on ihan normaali juttu ja spagettijäätelö on suosittu ja suussasulava herkku. Luonto täällä on todella vihreää ja puutarhoissa loistavat mitä erikoisemmat kasvit ja kukat. Televisio-sarjat on useimmiten dubattu saksaksi, sisällä käytetään kenkiä ja aamulla heräät mitä varmimmin kirkon kellojen heleään kilkatukseen. Isona minusta tulee aikuinen Jos minä seison oikein korkealla varpailla, olen melkein aikuinen, ilmoitin viiden vuoden ikäisenä äidilleni. Äitini naureskeli ja sanoi, että lapsuudesta kannattaisi nauttia nyt, sillä myöhemmin sitä tulisi kaipaamaan. Minä kuitenkin epäilin sitä, sillä aikuisillahan ei ollut karkkipäivää. Miksi haluaisi olla taas lapsi, jos sai syödä karkkia kaiket päivät? Lapsena sitä ei mitään muuta halunnutkaan kuin olla aikuinen. Aikuisten elämä vaikutti niin helpolta, sillä heillä ei ollut kotiintuloaikoja. Sen lisäksi he saivat päättää, mitkä lelut kaupasta ostettiin. Pidin aikuisia suorastaan jumalina, ja joka ilta menin nukkumaan miettien, että huomenna olen jo päivän vanhempi. Jälkeenpäin aikuisuuden palvominen tuntuu niin sinisilmäiseltä. En ole läheskään aikuinen ja silti haluaisin olla taas lapsi. Vaikka lapsena onkin karkkipäivä erikseen. Veljeni täytettyä täysi-ikäisyyden rajan alkoivat vanhempani marmattaa hänelle jokaisesta kotityöstä, jonka hän jätti

12 tekemättä. Et osaa edes käyttää pyykinpesukonetta ja sinunhan pitäisi olla aikuinen! Voiko siis itseään kutsua aikuiseksi, kun osaa pestä omat likapyykkinsä? Jos joku olisi kysynyt minulta viisi vuotta sitten, kuinka määrittelisin aikuisen, olisin sanonut, että aikuinen on joku, joka on täyttänyt 18 vuotta. Jos taas sama kysymys esitettäisiin nyt, en osaisi vastata. En minä tiedä, mikä on aikuinen. Vaikka olisin kuunnellut terveystiedon kurssilla, en luultavasti siltikään tietäisi vastausta. Ehkä sitä herää joku aamu ja peiliin katsoessaan toteaa, että minähän olen aikuinen. Tai sitten aikuisuus hiipii pikkuhiljaa, ja vuosien päästä huomaa olevansa ryppyinen. En minä tiedä, enhän ole aikuinen. Kesäkuntoon 2015 Olen laskenut jo muutaman kuukauden ajan päiviä kesään. 29. toukokuuta on merkitty jokaiseen kalenteriini, ja puhelimestani löytyy laskuri, josta voin tarpeen tullen vilkaista jäljellä olevien päivien määrän. Edessä häämöttävän rantakauden innoittamana monet tankkaavat proteiinia ja nostavat rautaa päästäkseen siihen kuuluisaan kesäkuntoon. Sitä minäkin toivon itselleni ja muille. Tosin kyseessä saattaa olla hieman erilainen kesäkunto kuin mistä sosiaalisessa mediassa kuhistaan. Lukiosta voi selvitä rennoilla jaksoilla ja kutakuinkin ilman stressiä. Tai sitten lukujärjestyksen voi klikkailla täpötäyteen erilaisia kursseja ja juosta katumuksen kourissa omiin jalkoihinsa kompastellen velvollisuuksiaan karkuun. Tiedän esimerkkejä kummastakin tyypistä itse lukeudun

13 enemmän tai vähemmän jälkimmäiseen porukkaan. Kun melkein kymmenen kuukautta paahtaa kurssitöiden äärellä ja tekee läksyjä yömyöhään, kesäloma maistuu makeammalta ja tuntuu ansaitummalta kuin lapsuuden lauantaikarkit. Siksi onkin tärkeää, ettei koulun loputtua jää liian iso vaihde päälle vaan osaa nollata ja ottaa kaiken irti kymmenen viikon vapaudesta. Tässä ovatkin minun ohjeeni ensi kesää varten Juo kahvia maun takia.kouluaamuisin silmäni eivät avaudu ilman vähintään yhtä kahvikupillista. Kesällä univelat saa kuitenkin nukkua pois eikä aamukahvia tarvitse hörpätä yhdellä kulauksella. Pysähdy hetkeen. Lämmin mutta raikas tuulenvire, pehmeät sadepäivät, iäti paistava aurinko. Kesä on ihmeitä täynnä en halua jäädä niistä paitsi. Unohda aika.lomalla viikonpäivät menettävät merkityksensä, kun ei tarvitse jatkuvasti odotella perjantaita. Kesällä maanantaillekin voi antaa mahdollisuuden. Syö paljon jäätelöä.väittäisin kesäkuntoon pääsyn olevan melkein mahdotonta ilman jäätelöä. Toivottavasti jäätelön vihollisilla on toimiva vaihtoehto b valmiina. Kulje omia polkujasi. Viimeinen ohjeeni on myös kaikista tärkein. Älä jumiudu ennalta määrättyihin kaavoihin. Hylkää tarpeen tullen neljä ensimmäistä sääntöä, mutta pysy uskollisena viidennelle. Spontaani mieli on kevyt. Loma ei ole enää kaukana, vain muutama hassu päivä erottaa minut siitä. Olen valmis heittämään kuluneen vuoden kirjat kaapin perälle ja unohtamaan niiden olemassaolon. Olen valmis nukkumaan puoleenpäivään ja uimaan hieman liian viileässä järvivedessä. Kesäkunto 2015 olen valmis sinua varten.

14 Pala kakkua Lukio on kuin kakku. Jos sitä syö liikaa kerralla, iskee pahoinvointi ja täytyy oksentaa. Toisaalta lautanen pitäisi saada tyhjäksi ennen kuin ruoka-aika, usein kolme vuotta, päättyy. Lopussa ei suinkaan jää ruokalevolle sijaa, vaan pitäisi jaksaa vielä pestä ainakin neljän ylioppilasaineen likatiskit. Valkolakki on monelle lopulta aikamoinen hikilakki, jos opiskelun ottaa tosissaan. On tutkittu juttu, että kaikista Suomen opiskelijoista juuri lukiolaiset kokevat koulunkäynnin rankimmaksi. Olen lukenut, että lukiolaistytöillä on riski saada burn out alta parikymppisenä, ja lukioiden pojat muuttuvat kyynisiksi eivätkä enää jaksa välittää. Omat havaintoni kakun äärellä eivät todista toista. Kakkulautasen ääreltä ei poikkipuolista sanaa kuunnellapuhumisen uskotaan auttavan ahdistukseen. Vaan tämänpä kakkulautasen ääreltä ei poikkipuolista sanaa kuunnella. Jos lukiolainen antaa ymmärtää olevansa väsynyt, ovat repliikit sinähän olet vasta lukiossa ja kovasta maailmasta ei lukiossa ole vielä tietoakaan tuttua tylytystä sukulaisilta, sediltä ja tädeiltä sekä omilta vanhemmilta juurikin kaikilta, jotka eivät ole itse olleet tämän kakkukattauksen äärellä enää vuosikymmeniin. Suomen koulujärjestelmähän on erinomainen, ei omalla nuorella ole sen rattaissa mitään hätää, uskotaan. Lukio ei ole helppo pala kakkuaveikkaan, että vuosikymmenissä tämän kakun suutuntuma on päässyt vähän väljähtymään. Samoin kuin työelämässä pauhataan yhteiskunnan raadollistumisesta, ei ole lukiokaan varmasti tänään enää sama kuin neljäkymmentä

15 vuotta sitten. Englannin kielessä on sanonta a piece of cake, jota voisi suomessa vastata helpon nakin käsite. Lukio ei ole helppo pala kakkua. Kakku pitäisi siis saada maistumaan paremmalta. On toki hyvä, että lukio valmentaa stressiin, kiireeseen ja paineeseen, sillä niitä kohdataan varmasti myöhemmässä elämässä. Mutta miten käy yhteiskunnan, jos eläkepommin ja työvoimapulan kynnyksellä kaksin käsin töihin revittävä nuoriso voi pahoin jo lukiossa? Jokainen voi paremmin, jos kakun kitkerän kirsikan voi vaihtaa johonkin mieluisampaanratkaisu ei ole vain tunkea torttuun lisäaineita, vaan tehdä perusteellisempi korjaus kakun raakaaineisiin. Valoa luo uuteen lukion opetussuunnitelmaan puuhattava valinnaisuuden määrän lisäys. Toki jokainen voi paremmin, jos kakun kitkerän kirsikan voi vaihtaa johonkin itselle mieluisampaan sekä kykyihin, jatko-opintoihin ja urasuunnitelmiin nähden hyödyllisempään. Samoin tulisi kehittää opiskelijahuoltoa ja sen resursseja kuulla opiskelijoiden kuulumisia. Liian monet luisuvat nykyään yksin pöydän alle potemaan pahaa oloaan. Koulujen tulisi miettiä, miten opiskelijalle kasaantuvia liiallisia suorituspaineita voitaisiin keventää inhimilliselle tasolle. En ole itse täällä koulunpenkillä näkemässä uutta opetussuunnitelmaa, mutta lienee silti mielenkiintoista kuulla millaista ruokahalua kakun äärellä on tulevaisuudessa. Jos kakku on yhä äitelä ja aiheuttaa vatsanväänteitä, en lakaisisi autenttisia lautasten ääreltä kuuluvia kommentteja suoraan biojäteastiaan vain omien lukiovuosieni varjolla.

16 Urheilu vs elämä Kun jotain tekee tarpeeksi kauan alkaa joko tykkäämään siitä tai sitä alkaa vihata todella todella paljon. Mutta jos tosiaan vihaa jotain niin paljon, niin ei enää tekisi sitä. Miksi kukaan harrastaisi jotain niin rasittavaa kuin kilpaurheilu? Sitä eivät varmaan täysin varmasti kilpaurheilijatkaan tiedä, mutta rasituksista huolimatta on monta asiaa joka tuo urheilijan takaisin lajiinsa pariin. Normaali urheilu aiheuttaa hyvänolon tunteen, koska tuntee osaavansa ja tekevän jotain mikä on hyväksi keholle. Kilpaurheilu aiheuttaa samankaltaisen hyvänolon tunteen lisäksi makeimmalta maistuvan ja parhaiten aivosoluja hellivän räjähtävän riemukkaan voitontunteen, jota ei voi oikein verrata mihinkään muuhun tunteeseen. Tämä tunne on kuitenkin kilpaurheilun ydin, joka tasapainottaa kilpaurheilijan viharakkaus suhteen urheiluun. Kun harrastaa urheilua tarpeeksi pitkään, saattaa huomata elämän tahdin määräytyvän harrastuksen ja koulun kautta. Vapaa-aika on kortilla, kun ravaa koulun ja treenien välillä jatkuvasti. Muutakin elämää mahdollisesti löytyy, mutta sitä ei ehdi pitää yllä juuri laisinkaan kiireisen elämän takia. Vähäinen sosiaalinen elämä kuluukin vuosien aikana harrastukseen mukaan tarttuneiden kaverien kanssa. Menestymiseen ja kehittymiseen vaaditaan omiin tavoitteisiin nähden sopiva määrä treeniä, tämä johtaa yleensä viikoittaisten treenien pituuden ja treenipäivien lisääntymiseen, mikä puolestaan johtaa arjen vahvaan jaksottumiseen. Elämäänsä tosin voi elää monin eri tavoin, mutta yleensä tavat määräytyvät koulun mukaan. Urheilija tai muusikko saattaa löytää itsensä tasapainottelemassa näiden kahden välillä. Tämä jättää koulun ainoaksi paikaksi, jossa on mahdollista nähdä kavereita. Hyvässä tapauksessa on päästy

17 urheilupainotteiseen kouluun, jossa on samanlaisia kavereita joita sitten näkee myös treeneissä, mutta vain harvalle tarjoutuu tämä mahdollisuus. Ajatus lopettamisesta kasvaa takaraivossa melkein kokoajan. Jokainen epäonnistuminen ja takaisku vahvistavat lopettamisen halua. Pitkäaikainen tai toistuva sairaus pitää poissa treeneistä, jolloin jää jälkeen muusta ikäluokasta ja kisavastustajista. Koulutehtävien ja muiden kouluun liittyvien projektien aiheuttama henkinen taakka tuntuu painavalta ilman treenaamistakin, joten kun lisätään päälle kisapaineet ja treenit saadaan ainekset henkisesti ja fyysisesti rasittavaan elämäntyyliin. Kuitenkin lopuksi kaikki kärsimykset maksavat itsensä takaisin kun onnistuu kunnolla. Avanto and dancing in wanhat It s time for another article about the life of Liz, woohoo! This time I m going to be talking about dancing in wanhat and going in an avanto. I recently just danced in wanhojen tanssit and it was so different from Canadian prom! In Canada the prom is like an after party, you dance to music that is put on by a DJ and you dance with your friends. We also have awards like the best smile, the funniest and the prom king and queen (like in the American movies) so this dance was so different so this dance was so different from what I am used to. When I told my friends in Canada that I was learning dances for the prom they were shocked, and were laughing that I had to do dances like the waltz and tango. At first I was having a lot of trouble

18 with all the dances but it was actually pretty fun to learn the dances after I finally understood what to do Except the polka. I hate polka so much. Another big difference is how everyone is dressed: in Finland all the girls had big princess dresses and the guys were in tuxedos, where in Canada girls wear slim dresses and the guys will just wear a suit. I actually prefer wanhat to Canadian prom because everyone looked so nice and it looked amazing when you got to see everyone dance. Also, big thanks to Ossi for putting up with my horrible dancing and constant swearing. The other thing I want to talk about is avanto. I love it. The first time I went in I felt like I was going to die and I felt like I couldn t breathe but after I went in a few more times it felt amazing! I didn t really understand why everyone was telling me Remember to breathe! until I went in and forgot. Also, I only went down in avanto, I didn t try swimming but the Finns were swimming in the hole you guys are crazy. After the avanto I went into the sauna and tried out my Finnish with some older ladies but it turned into Finglish. (I m fluent in Finglish.) I am still trying to get used to the whole naked sauna thing with strangers, but I m getting there. Avantouintia ja wanhojen tanssit On uuden Lizin artikkelin aika, jee! Tällä kertaa kerron wanhojen tansseista ja avannossa käymisestä. Tanssin äskettäin wanhojen tansseissa, jotka olivat niin erilaiset kanadalaisiin tansseihin verrattuna! Kanadassa tanssit ovat kuin jatkot, niissä tanssitaan kavereiden kanssa DJ:n soittaman musiikin tahtiin. Meillä on myös palkintoja kuten paras hymy ja hauskin, sekä tanssiaisten kuningas ja kuningatar (niin kuin amerikkalaisissa leffoissa), joten nämä tanssit olivat hyvin erilaiset verrattuna siihen, mihin olen tottunut. Kun kerroin kanadalaisille ystävilleni opettelevani tansseja wanhoja varten, he olivat järkyttyneitä ja nauroivat,

19 kun minun piti oppia esimerkiksi valssi ja tango. Aluksi minulla oli ongelmia tanssien kanssa, mutta kun ymmärsin, mitä tehdä, niiden opetteleminen oli oikeastaan aika hauskaa. Paitsi ei polkan. Vihaan polkkaa niin paljon. Toinen suuri ero on siinä, miten tansseihin pukeudutaan. Suomessa kaikilla tytöillä oli muhkeat prinsessamekot ja pojilla smokit, kun taas Kanadassa tytöt pukeutuvat kapeaan vartalonmyötäiseen mekkoon ja pojat vain pukuun. Itse asiassa pidän enemmän suomalaisista kuin kanadalaisista tansseista, sillä kaikki näyttivät niin hyvältä, ja oli mahtavan näköistä, kun kaikki tanssivat. Suurkiitokset myös Ossille siitä, että hän jaksoi kestää kamalaa tanssimistani ja jatkuvaa kiroilemistani. Toinen asia, josta haluan kertoa, on avanto. Rakastan sitä. Kun laskeuduin avantoon ensimmäistä kertaa, tuntui siltä, kuin olisin kuollut enkä pystyisi hengittämään, mutta käytyäni avannossa pari kertaa se tuntui upealta! En ymmärtänyt, miksi kaikki muistuttivat minua hengittämisestä, kunnes kävin avannossa ensimmäisen kerran ja unohdin sen yks kaks. Kävin vain kastautumassa, en uinut jäähän hakatussa reiässä suomalaisten tavoin te olette ihan hulluja. Avannon jälkeen menin saunaan ja testasin siellä suomen kielen taitoani muutaman vanhemman rouvan kanssa, mutta siitä tuli Finglishiä. (Puhun Finglishiä erittäin sujuvasti.) Minun täytyy vielä totutella saunomaan alasti ventovieraitten kanssa, mutta kehityn koko ajan. Suurpiirteinen suomennos: Vilhelmiina Virtanen

20 Kerro, kerro kuvastin Kuva: Jasmine Leppä. Hyi kauhea. Millainen naama, millainen vatsa! Minä olen ruma. Ruma! On kesäkuinen ilta. Jo ties monettako kertaa seison huoneeni peilin edessä ja itken. Itken vuolaasti. Äiti, etkö sä ymmärrä, että mussa ei ole mitään kaunista! Mä olen ruma! Ei. Ei äiti ymmärrä. Huudan ja kiljun ja poljen lattiaa kolmevuotiaan uhmalla. Vähitellen epätoivoinen viha saavuttaa loppuaan, raivo alkaa hellittää ja minä valun pieneksi nyyhkyttäväksi kasaksi lattialle. Miten olenkin niin mitätön. Niin mitätön ja ruma ihminen. Väitän, että jokainen tuntee toisinaan samoin. Toisinaan jopa hieman useammin. Ehkä jopa koko ajan. Aina. Kaikkialla. Väitän myös, että aihe ulkonäköpaineet on loppuun kaluttu jokaista

21 itseinhon ripettä myöten. Silti me yhä kritisoimme omaa ulkonäköämme. Silti me pidämme itseämme monesti arvottomina. On totta, että nykymaailma vastaa kaikkiin tarpeisiimme täydellisyyteen pyrkimisessä. On yleisesti tunnettu asia, että naistenlehdet, mallien kuvat, mainokset, julkkisten muokatut vartalot ynnä muut aiheuttavat meille ulkonäköpaineita. On myös totta, että nykymaailma vastaa kaikkiin tarpeisiimme täydellisyyteen pyrkimisessä. Toisille riittää meikkaus, PhotoShop, ripsien ja hiusten pidennykset ja solarium, kun taas äärimmäisyyksiin menevät käyttävät itseään jos minkälaisissa kauneusleikkauksissa ja rasvaimuissa saavuttaakseen täydellisyyden. Ei ole merkitystä mihin asti paineet meidät johtavat. Olivat toimenpiteemme sitten ainaista meikkaamista, photoshopattuja kuvia, silikonirinnat tai jokavuotinen rasvaimu ja kasvojenkohotus, olemme yhtä kaikki naurettavia tehdessämme kaiken sen, varsinkin, kun emme todellisuudessa itsekään ymmärrä, ketä varten yritämme olla täydellisiä. Kuka meidän olettaa toimivan näin? Yhteiskunta? Ja osa yhteiskuntaa olemme myös itse. Me luomme paineet ja vain me itse voimme ne poistaa. Noin moni ihminen on joutunut toisten haukkumaksi. Sitä voit vain miettiä, kuinka paljon he ovat itseään ehtineet haukkua. Lukiolaisten liitto aloitti syksyllä #kutsumua- kampanjan, jonka tarkoituksena oli vastustaa kiusaamista ja erityisesti haukkumista. Se levisi netissä metsäpalon nopeudella ja saavutti uskomattoman suuren osallistujamäärän jo lyhyessä ajassa. Minusta se on ennemminkin huolestuttavaa kuin mahtavaa. Noin moni ihminen on joutunut toisten haukkumaksi. Sitä voi vain miettiä, kuinka paljon he ovat itseään ehtineet haukkua vuosien aikana. Se, miten hyväksymme itsemme, vaikuttaa myös siihen, miten hyväksymme muut. Mitä rumemmaksi itsesi koet, sitä enemmän

22 näet myös muissa ihmisissä rumuutta. Jos taas pulppuat itsevarmuutta suihkulähteen tavoin, säkenöi maailma ympärilläsi helpommin kauneutta ja loisteliaita värejä. Juuri niin kuin sen kuuluukin. Tärkeintä on rakastaa itseään. Äitisi, ystäväsi, rakkaasi ja kaikki maailman muut ihmiset voivat palvoa kauneuttasi ja kuorossa ylistää Venuksen vartaloasi. Kuitenkin ilman omaa hyväksyvää mielipidettäsi on loppupeleissä sama, mitä he sanovat. Se on kuin seinille huutaisi. Et sinä kuule ja ymmärrä, sillä olet itse pahin kriitikkosi. Olisi hienoa kertoa, kuinka alun nyyhkyttävä kasa nousi maasta, ymmärsi oman arvonsa ja elää nykyisin itseään rakastaen. Mutta ei. Vatsa on edelleen liian iso eikä naamavärkki ole mitenkään parantunut. Jotain on kuitenkin muuttunut. Seisoin tänään peilin edessä vaihtamassa vaatteita ja aloin arvioida itseäni. En kriittisesti vaan vaaleanpunaisten sankojen läpi. Huomasin kuinka sopusuhtaiset kasvot omistan, kuinka sirot sormet minulla on ja miten muodokkaat jalat. Sen jälkeen katseeni siirtyi vatsaan. Hento tuskan huokaus karkasi huuliltani mutta tukahdutin sen. Ja tiedättekö mitä? Olin ihan kivan näköinen. Olen aika kaunis.