LIITE. liite asiakirjaan. Ehdotus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LIITE. liite asiakirjaan. Ehdotus"

Transkriptio

1 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel COM(2015) 76 final ANNEX 1 LIITE Luonnos henkilöiden vapaasta liikkuvuudesta 21 päivänä kesäkuuta 1999 tehdyn, Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Sveitsin valaliiton sopimuksen 14 artiklalla perustetun EU:n JA SVEITSIN SEKAKOMITEAN PÄÄTÖS N:o 2/2014 ammattipätevyyksien vastavuoroista tunnustamista koskevan liitteen III muuttamisesta liite asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätös henkilöiden vapaasta liikkuvuudesta tehdyllä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Sveitsin valaliiton sopimuksella perustetussa sekakomiteassa omaksuttavasta Euroopan unionin kannasta ammattipätevyyksien vastavuoroista tunnustamista koskevan liitteen III muuttamiseksi FI FI

2 LIITE Luonnos Henkilöiden vapaasta liikkuvuudesta 21 päivänä kesäkuuta 1999 Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Sveitsin valaliiton sopimuksen 14 artiklalla perustetun EU:n JA SVEITSIN SEKAKOMITEAN PÄÄTÖS N:o 2/2014, ammattipätevyyksien vastavuoroista tunnustamista koskevan sopimuksen liitteen III muuttamisesta SEKAKOMITEA, joka ottaa huomioon Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Sveitsin valaliiton sopimuksen henkilöiden vapaasta liikkuvuudesta, jäljempänä ʼsopimusʼ, ja erityisesti sen 14 ja 18 artiklan, sekä katsoo seuraavaa: (1) Sopimus allekirjoitettiin 21 päivänä kesäkuuta 1999, ja se tuli voimaan 1 päivänä kesäkuuta. (2) Liitettä III (ammattipätevyyksien vastavuoroinen tunnustaminen) on muutettu viimeksi EU:n ja Sveitsin sekakomitean 1 päätöksellä N:o 2/2011, ja se olisi saatettava ajan tasalle EU:n ja Sveitsin uusien säädösten ja sääntöjen huomioon ottamiseksi, ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN: 1 artikla Muutetaan sopimuksen liitettä III (ammattipätevyyksien vastavuoroinen tunnustaminen) tämän päätöksen liitteen mukaisesti. 2 artikla Tämä päätös on annettu bulgarian, englannin, espanjan, hollannin, italian, kreikan, latvian, liettuan, maltan, portugalin, puolan, ranskan, romanian, ruotsin, saksan, slovakin, sloveenin, suomen, tšekin, tanskan, unkarin ja viron kielillä, ja jokainen teksti on yhtä todistusvoimainen. 3 artikla Tämä päätös tulee voimaan sitä kuukautta seuraavan toisen kuukauden ensimmäisenä päivänä, jona EU:n ja Sveitsin sekakomitea on hyväksynyt sen. Tehty Brysselissä. Sekakomitean puolesta Puheenjohtaja 1 EUVL L 277, , s. 20. FI 2 FI

3 LIITE Muutetaan henkilöiden vapaasta liikkuvuudesta tehdyn, Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Sveitsin valaliiton välisen sopimuksen liitettä III seuraavasti: 1. Lisätään otsikon «A JAKSO: SÄÄDÖKSET, JOIHIN VIITATAAN» 1a kohtaan seuraavat luetelmakohdat: - Komission asetus (EY) N:o 623/2012, annettu 11 päivänä heinäkuuta 2012, ammattipätevyyden tunnustamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/36/EY liitteen II muuttamisesta (EUVL L 180, , s. 9), - Komission tiedonanto Ilmoitus direktiivin 2005/36/EY liitteessä I tarkoitetuista ammatillisista yhdistyksistä ja järjestöistä, jotka täyttävät direktiivin 3 artiklan 2 kohdan edellytykset (EUVL C 182, , s. 1), (EUVL C 183, , s. 1), (EUVL C 367, , s. 5), (EUVL C 244, , s. 1), (EUVL C 396, , s. 1), (EUVL C 183, , s. 4), (EUVL C 301, , s. 1). 2. Täydennetään kohtaa 1g seuraavilla lääketieteen erikoisaloilla: Nimi Sveitsi Syöpätaudit Koulutuksen vähimmäiskesto: 5 vuotta Medizinische Onkologie Oncologie médicale Oncologia medica Nimike Perinnöllisyyslääketiede Koulutuksen vähimmäiskesto: 4 vuotta FI 3 FI

4 Sveitsi Medizinische Genetik Génétique médicale Genetica medica 3. Muutetaan 1g kohdan nimikettä ˮsisätauditˮ koskevat tiedot seuraavasti: Nimike Sveitsi Sisätaudit Koulutuksen vähimmäiskesto: 5 vuotta Allgemeine Innere Medizin Médecine interne générale Medicina interna generale 4. Lisätään 1i kohtaan seuraava opinto-ohjelma: Koulutuksesta annettava asiakirja Asiakirjan antava elin Ammattinimike Viiteajankohta Sveitsi 3. Diplomierte Pflegefachfrau HF, diplomierter Pflegefachmann HF Höhere Fachschulen, die staatlich anerkannte Bildungsgänge durchführen Pflegefachfrau, Pflegefachmann 1. kesäkuuta Infirmière diplômée infirmier diplômé ES ES, Ecoles supérieures qui proposent des filières de formation reconnues par l État Infirmière, infirmier Infermiera diplomata SSS, infermiere diplomato SSS Scuole specializzate superiori che propongono dei cicli di formazione riconosciuti dallo Stato Infermiera, infermiere 5. Lisätään 1m kohdassa olevaan taulukkoon seuraavat tiedot: Koulutuksesta annettava asiakirja Asiakirjan antava elin Ammattinimike Viiteajankohta FI 4 FI

5 Sveitsi 1. Diplomierte Hebamme diplômée diplomata Schulen, die staatlich anerkannte Bildungsgänge durchführen Écoles qui proposent des filières de formation reconnues par l'état Scuole che propongono dei cicli di formazione riconosciuti dallo Stato Hebamme 1. kesäkuuta 2. [Bachelor of Science [Name of the UAS] in Midwifery] Science HES-SO de» Science HES-SO in Midwifery) Science BFH Hebamme» Science BFH in Midwifery) Science ZFH Hebamme» Science ZHAW in Midwifery) Schulen, die staatlich anerkannte Bildungsgänge durchführen Scuole che propongono dei cicli di formazione riconosciuti dallo Stato Hebamme 1. kesäkuuta FI 5 FI

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2016 COM(2016) 69 final 2016/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Turkmenistanin väliseen kumppanuus- ja yhteistyösopimukseen

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.8.2017 COM(2017) 413 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi kumppanuuden perustamisesta Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Kirgisian tasavallan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0041 (NLE) 6962/16 COEST 62 ELARG 18 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 18. helmikuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2016 COM(2016) 70 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Turkmenistanin väliseen kumppanuus- ja

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. elokuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. elokuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0184 (NLE) 11636/17 ADD 1 COEST 212 ELARG 62 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 3. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Euroopan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0041 (NLE) 6962/16 ADD 1 COEST 62 ELARG 18 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 18. helmikuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2016 COM(2016) 302 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Filippiinien tasavallan hallituksen välisen tiettyjä lentoliikenteen

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 403 final LIITE 1.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 403 final LIITE 1. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0180 (NLE) 11599/17 ADD 1 VISA 297 COLAC 65 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 27. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja:

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.2.2016 COM(2016) 84 final ANNEX 4 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin sekä Islannin, Liechtensteinin ruhtinaskunnan ja Norjan kuningaskunnan välisen,

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.2.2016 COM(2016) 84 final ANNEX 3 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin sekä Islannin, Liechtensteinin ruhtinaskunnan ja Norjan kuningaskunnan välisen,

Lisätiedot

12398/17 HG/isk DGD 1. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 24. lokakuuta 2017 (OR. en) 12398/17. Toimielinten välinen asia: 2017/0173 (NLE)

12398/17 HG/isk DGD 1. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 24. lokakuuta 2017 (OR. en) 12398/17. Toimielinten välinen asia: 2017/0173 (NLE) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. lokakuuta 2017 (OR. en) 12398/17 Toimielinten välinen asia: 2017/0173 (NLE) VISA 363 COAFR 254 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Euroopan unionin ja Seychellien tasavallan

Lisätiedot

15410/17 VVP/sh DGC 1A. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) 15410/17. Toimielinten välinen asia: 2017/0319 (NLE)

15410/17 VVP/sh DGC 1A. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) 15410/17. Toimielinten välinen asia: 2017/0319 (NLE) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) 15410/17 Toimielinten välinen asia: 2017/0319 (NLE) COLAC 144 WTO 329 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Kolmas lisäpöytäkirja Euroopan yhteisön

Lisätiedot

Sopimuksen 3 artiklassa tarkoitettu luettelo OSA I

Sopimuksen 3 artiklassa tarkoitettu luettelo OSA I LIITE A Sopimuksen 3 artiklassa tarkoitettu luettelo OSA I ETA-SOPIMUKSESSA TARKOITETUT SÄÄDÖKSET JOITA ON MUUTETTU Bulgarian tasavallan ja Romanian liittymisehtoja ja mukautuksia Euroopan unionin perussopimuksiin

Lisätiedot

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 2/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: SOPIMUS EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Valtuuskunnille toimitetaan

Lisätiedot

Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Perussopimusten tarkistaminen Euroopan parlamentin kokoonpanoa koskevat siirtymätoimenpiteet

Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Perussopimusten tarkistaminen Euroopan parlamentin kokoonpanoa koskevat siirtymätoimenpiteet EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. joulukuuta 2009 (07.12) (OR. fr,es) 17196/09 POLGEN 232 SAATE Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Perussopimusten

Lisätiedot

99 der Beilagen XXIII. GP - Staatsvertrag - 06 Finnischer Vertragstext (Normativer Teil) 1 von 8

99 der Beilagen XXIII. GP - Staatsvertrag - 06 Finnischer Vertragstext (Normativer Teil) 1 von 8 99 der Beilagen XXIII. GP - Staatsvertrag - 06 Finnischer Vertragstext (Normativer Teil) 1 von 8 NEUVOSTOSSA KOKOONTUNEIDEN JÄSENVALTIOIDEN HALLITUSTEN EDUSTAJIEN SISÄINEN SOPIMUS AKT EY-KUMPPANUUSSOPIMUKSEN

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.1.2012 K(2012) 430 lopullinen KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 25.1.2012, kansalaisaloitteesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011

Lisätiedot

LIITTEET LIITE I SOPIMUS KROATIAN TASAVALLAN OSALLISTUMISESTA EUROOPAN TALOUSALUEESEEN. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITTEET LIITE I SOPIMUS KROATIAN TASAVALLAN OSALLISTUMISESTA EUROOPAN TALOUSALUEESEEN. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.2.2014 COM(2014) 91 final ANNEX 1 LIITTEET LIITE I SOPIMUS KROATIAN TASAVALLAN OSALLISTUMISESTA EUROOPAN TALOUSALUEESEEN asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Kroatian

Lisätiedot

Sopimuksen 3 artiklassa tarkoitettu luettelo OSA I

Sopimuksen 3 artiklassa tarkoitettu luettelo OSA I 443 der Beilagen XXIII. GP - Staatsvertrag - 33 finnische Anhänge (Normativer Teil) 1 von 15 LIITE A Sopimuksen 3 artiklassa tarkoitettu luettelo OSA I ETA-SOPIMUKSESSA TARKOITETUT SÄÄDÖKSET JOITA ON MUUTETTU

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö E-KIRJE OKM KAS Wessman Sari(OKM) Eduskunta Suuri valiokunta

Opetus- ja kulttuuriministeriö E-KIRJE OKM KAS Wessman Sari(OKM) Eduskunta Suuri valiokunta Opetus- ja kulttuuriministeriö E-KIRJE OKM2011-00235 KAS Wessman Sari(OKM) 04.07.2011 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Direktiivi 2005/36/EY Asia EU; Koulutus: sisämarkkinat; ammattipätevyyden tunnustaminen

Lisätiedot

12818/10 HKE/phk DDTE

12818/10 HKE/phk DDTE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 6. syyskuuta 2010 (OR. en) 12818/10 Toimielinten välinen asia: 2010/0231 (NLE) CH 38 JEUN 28 EDUC 135 SOC 483 MI 276 JAI 685 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON

Lisätiedot

6960/16 VVP/isk DGC 2A. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 12. huhtikuuta 2016 (OR. en) 6960/16. Toimielinten välinen asia: 2016/0051 (NLE)

6960/16 VVP/isk DGC 2A. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 12. huhtikuuta 2016 (OR. en) 6960/16. Toimielinten välinen asia: 2016/0051 (NLE) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. huhtikuuta 2016 (OR. en) 6960/16 Toimielinten välinen asia: 2016/0051 (NLE) AELE 13 EEE 10 N 15 ISL 10 FL 12 MI 140 PECHE 73 UD 56 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia:

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU PÄÄTÖS, annettu 13.1.2016,

KOMISSION DELEGOITU PÄÄTÖS, annettu 13.1.2016, EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.1.2016 C(2016) 1 final KOMISSION DELEGOITU PÄÄTÖS, annettu 13.1.2016, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/36/EY liitteen V muuttamisesta siltä osin kuin on kyse

Lisätiedot

BELGIAN KUNINGASKUNTA, BULGARIAN TASAVALTA, TŠEKIN TASAVALTA, TANSKAN KUNINGASKUNTA, SAKSAN LIITTOTASAVALTA, VIRON TASAVALTA, IRLANTI,

BELGIAN KUNINGASKUNTA, BULGARIAN TASAVALTA, TŠEKIN TASAVALTA, TANSKAN KUNINGASKUNTA, SAKSAN LIITTOTASAVALTA, VIRON TASAVALTA, IRLANTI, PÖYTÄKIRJA EUROOPAN UNIONISTA TEHTYYN SOPIMUKSEEN, EUROOPAN UNIONIN TOIMINNASTA TEHTYYN SOPIMUKSEEN JA EUROOPAN ATOMIENERGIAYHTEISÖN PERUSTAMISSOPIMUKSEEN LIITETYN, SIIRTYMÄMÄÄRÄYKSISTÄ TEHDYN PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011

SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011 (Suomen säädöskokoelman n:o 1198/2011) Tasavallan presidentin asetus Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen, Euroopan

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.7.2016 COM(2016) 466 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien

Lisätiedot

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) L 22/16 FI Euroopan unionin virallinen lehti 26.1.2018 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2018/128, annettu 25 päivänä tammikuuta 2018, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 167/2013 täytäntöön

Lisätiedot

YLEISSOPIMUS TŠEKIN TASAVALLAN, VIRON TASAVALLAN, KYPROKSEN TASAVALLAN, LATVIAN TASAVALLAN, LIETTUAN TASAVALLAN, UNKARIN TASAVALLAN, MALTAN

YLEISSOPIMUS TŠEKIN TASAVALLAN, VIRON TASAVALLAN, KYPROKSEN TASAVALLAN, LATVIAN TASAVALLAN, LIETTUAN TASAVALLAN, UNKARIN TASAVALLAN, MALTAN YLEISSOPIMUS TŠEKIN TASAVALLAN, VIRON TASAVALLAN, KYPROKSEN TASAVALLAN, LATVIAN TASAVALLAN, LIETTUAN TASAVALLAN, UNKARIN TASAVALLAN, MALTAN TASAVALLAN, PUOLAN TASAVALLAN, SLOVENIAN TASAVALLAN JA SLOVAKIAN

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0042 (NLE) 6964/16 COEST 63 ELARG 19 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 18. helmikuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 5. heinäkuuta 2005 (OR. en) 9811/05 Toimielinten välinen asia: 2005/0095 (CNS)

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 5. heinäkuuta 2005 (OR. en) 9811/05 Toimielinten välinen asia: 2005/0095 (CNS) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 5. heinäkuuta 2005 (OR. en) 9811/05 Toimielinten välinen asia: 2005/0095 (CNS) PE 114 CDN 8 RELEX 294 JAI 209 AVIATION 61 TELECOM 48 OC 399 EDPS 5 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET

Lisätiedot

LIITTEET LIITE II PÄÄTÖSASIAKIRJA. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITTEET LIITE II PÄÄTÖSASIAKIRJA. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.2.2014 COM(2014) 91 final ANNEX 2 LIITTEET LIITE II PÄÄTÖSASIAKIRJA asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Kroatian tasavallan osallistumista Euroopan talousalueeseen koskevan

Lisätiedot

995 der Beilagen XXIV. GP - Staatsvertrag - 07 Änderungsprotokoll in finnischer Sprache-FI (Normativer Teil) 1 von 8

995 der Beilagen XXIV. GP - Staatsvertrag - 07 Änderungsprotokoll in finnischer Sprache-FI (Normativer Teil) 1 von 8 995 der Beilagen XXIV. GP - Staatsvertrag - 07 Änderungsprotokoll in finnischer Sprache-FI (Normativer Teil) 1 von 8 PÖYTÄKIRJA EUROOPAN UNIONISTA TEHTYYN SOPIMUKSEEN, EUROOPAN UNIONIN TOIMINNASTA TEHTYYN

Lisätiedot

PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/CE/BA/fi 1

PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/CE/BA/fi 1 PÄÄTÖSASIAKIRJA AF/CE/BA/fi 1 Täysivaltaiset edustajat, jotka edustavat: BELGIAN KUNINGASKUNTAA, BULGARIAN TASAVALTAA, TŠEKIN TASAVALTAA, TANSKAN KUNINGASKUNTAA, SAKSAN LIITTOTASAVALTAA, VIRON TASAVALTAA,

Lisätiedot

1162 der Beilagen XXII. GP - Staatsvertrag - finnischer Übereinkommenstext (Normativer Teil) 1 von 10

1162 der Beilagen XXII. GP - Staatsvertrag - finnischer Übereinkommenstext (Normativer Teil) 1 von 10 1162 der Beilagen XXII. GP - Staatsvertrag - finnischer Übereinkommenstext (Normativer Teil) 1 von 10 YLEISSOPIMUS TŠEKIN TASAVALLAN, VIRON TASAVALLAN, KYPROKSEN TASAVALLAN, LATVIAN TASAVALLAN, LIETTUAN

Lisätiedot

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 23/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: PÄÄTÖSASIAKIRJA EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Valtuuskunnille

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.7.2013 COM(2013) 555 final 2013/0269 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS säästötulojen verotuksesta ja veroalan hallinnollisesta yhteistyöstä annetun unionin lainsäädännön soveltamista

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2007 Julkaistu Helsingissä 16 päivänä huhtikuuta 2007 N:o 39 40 SISÄLLYS N:o Sivu 39 Laki Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioiden

Lisätiedot

Bryssel COM(2016) 85 final ANNEX 4 LIITE. asiakirjaan

Bryssel COM(2016) 85 final ANNEX 4 LIITE. asiakirjaan EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.2. COM() 85 final ANNEX 4 LIITE asiakirjaan Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle Tilannekatsaus Euroopan muuttoliikeagendaan sisältyvien ensisijaisten

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston direktiiviksi. valmisteveroja koskevasta yleisestä järjestelmästä (uudelleenlaadittu)

LIITTEET. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston direktiiviksi. valmisteveroja koskevasta yleisestä järjestelmästä (uudelleenlaadittu) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.5.2018 COM(2018) 346 final ANNEXES 1 to 2 LIITTEET asiakirjaan Ehdotus neuvoston direktiiviksi valmisteveroja koskevasta yleisestä järjestelmästä (uudelleenlaadittu) {SEC(2018)

Lisätiedot

PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/EEE/XPA/fi 1

PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/EEE/XPA/fi 1 PÄÄTÖSASIAKIRJA AF/EEE/XPA/fi 1 Täysivaltaiset edustajat, jotka edustavat: EUROOPAN YHTEISÖÄ, jäljempänä 'yhteisö', ja BELGIAN KUNINGASKUNTAA, TANSKAN KUNINGASKUNTAA, SAKSAN LIITTOTASAVALTAA, HELLEENIEN

Lisätiedot

Pöytäkirja Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista

Pöytäkirja Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista JÄSENVALTIOIDEN HALLITUSTEN EDUSTAJIEN KONFERENSSI Bryssel, 14. toukokuuta 2012 (OR. en) CIG 1/12 Asia: Pöytäkirja Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista CIG 1/12 HKE/phk PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

196 der Beilagen XXIV. GP - Staatsvertrag - 36 Schlussakte samt Erklärungen - Finnisch (Normativer Teil) 1 von 10 PÄÄTÖSASIAKIRJA.

196 der Beilagen XXIV. GP - Staatsvertrag - 36 Schlussakte samt Erklärungen - Finnisch (Normativer Teil) 1 von 10 PÄÄTÖSASIAKIRJA. 196 der Beilagen XXIV. GP - Staatsvertrag - 36 Schlussakte samt Erklärungen - Finnisch (Normativer Teil) 1 von 10 PÄÄTÖSASIAKIRJA AF/CE/BA/fi 1 2 von 10 196 der Beilagen XXIV. GP - Staatsvertrag - 36 Schlussakte

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.3.2015 COM(2015) 109 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Saint Vincent ja Grenadiinien välisen lyhytaikaista oleskelua koskevan

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.5.2014 COM(2014) 268 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan talousyhteisön ja Sveitsin valaliiton välillä 22 päivänä heinäkuuta 1972 tehdyllä

Lisätiedot

LIITE. ehdotukseen NEUVOSTON PÄÄTÖS

LIITE. ehdotukseen NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.10.2016 COM(2016) 620 final ANNEX 1 LIITE ehdotukseen NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden ja Sveitsin valaliiton välisellä eurooppalaisia satelliittinavigointiohjelmia

Lisätiedot

SOPIMUS BULGARIAN TASAVALLAN JA ROMANIAN OSALLISTUMISESTA EUROOPAN TALOUSALUEESEEN

SOPIMUS BULGARIAN TASAVALLAN JA ROMANIAN OSALLISTUMISESTA EUROOPAN TALOUSALUEESEEN SOPIMUS BULGARIAN TASAVALLAN JA ROMANIAN OSALLISTUMISESTA EUROOPAN TALOUSALUEESEEN EEE/BG/RO/fi 1 EUROOPAN YHTEISÖ, BELGIAN KUNINGASKUNTA, TŠEKIN TASAVALTA, TANSKAN KUNINGASKUNTA, SAKSAN LIITTOTASAVALTA,

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 28. lokakuuta 2010 (29.10) (OR. en) 15676/10 ETS 8 MI 414 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 28. lokakuuta 2010 (29.10) (OR. en) 15676/10 ETS 8 MI 414 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 28. lokakuuta 2010 (29.10) (OR. en) 15676/10 ETS 8 MI 414 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 27. lokakuuta 2010 Vastaanottaja: Euroopan unionin neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

LIITE. ETA:n SEKAKOMITEAN PÄÄTÖS N:o /2015, annettu..., ETA-sopimuksen liitteen XX (Ympäristö) muuttamisesta. asiakirjaan

LIITE. ETA:n SEKAKOMITEAN PÄÄTÖS N:o /2015, annettu..., ETA-sopimuksen liitteen XX (Ympäristö) muuttamisesta. asiakirjaan EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.12.2015 COM(2015) 661 final ANNEX 1 LIITE ETA:n SEKAKOMITEAN PÄÄTÖS N:o /2015, annettu..., ETA-sopimuksen liitteen XX (Ympäristö) muuttamisesta asiakirjaan Ehdotus neuvoston

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.10.2013 COM(2013) 688 final 2013/0329 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin sekä Australian liittovaltion, Brasilian liittotasavallan, Kanadan, Kiinan kansantasavallan

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel XXX [ ](2016) XXX draft ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Marshallinsaarten tasavallan välisen lyhytaikaista oleskelua koskevan viisumivapaussopimuksen

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 3.2.2016 JOIN(2016) 4 final 2016/0025 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.8.2010 KOM(2010) 426 lopullinen 2010/0231 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Sveitsin valaliiton välisen sopimuksen tekemisestä Sveitsin valaliiton osallistumista

Lisätiedot

Pöytäkirja Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista

Pöytäkirja Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista 1796 der Beilagen XXIV. GP - Staatsvertrag - 07 Protokoll in finnischer Sprachfassung (Normativer Teil) 1 von 10 JÄSENVALTIOIDEN HALLITUSTEN EDUSTAJIEN KONFERENSSI Bryssel, 14. toukokuuta 2012 (OR. en)

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.1.2017 COM(2017) 13 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETAsopimuksen liitteen

Lisätiedot

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 1/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: SISÄLLYSLUETTELO EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Valtuuskunnille

Lisätiedot

404 der Beilagen XXII. GP - Staatsvertrag - Schlussakte Finnisch (Normativer Teil) 1 von 9 PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/EEE/XPA/fi 1

404 der Beilagen XXII. GP - Staatsvertrag - Schlussakte Finnisch (Normativer Teil) 1 von 9 PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/EEE/XPA/fi 1 404 der Beilagen XXII. GP - Staatsvertrag - Schlussakte Finnisch (Normativer Teil) 1 von 9 PÄÄTÖSASIAKIRJA AF/EEE/XPA/fi 1 2 von 9 404 der Beilagen XXII. GP - Staatsvertrag - Schlussakte Finnisch (Normativer

Lisätiedot

443 der Beilagen XXIII. GP - Staatsvertrag - 57 finnische Schlussakte (Normativer Teil) 1 von 9 PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/EEE/BG/RO/fi 1

443 der Beilagen XXIII. GP - Staatsvertrag - 57 finnische Schlussakte (Normativer Teil) 1 von 9 PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/EEE/BG/RO/fi 1 443 der Beilagen XXIII. GP - Staatsvertrag - 57 finnische Schlussakte (Normativer Teil) 1 von 9 PÄÄTÖSASIAKIRJA AF/EEE/BG/RO/fi 1 2 von 9 443 der Beilagen XXIII. GP - Staatsvertrag - 57 finnische Schlussakte

Lisätiedot

Sopimuksen 3 kohdassa tarkoitettu luettelo I OSA

Sopimuksen 3 kohdassa tarkoitettu luettelo I OSA 404 der Beilagen XXII. GP - Beschluss NR - Anhänge Finnisch (Normativer Teil) 1 von 89 LIITE A Sopimuksen 3 kohdassa tarkoitettu luettelo I OSA 16 PÄIVÄNÄ HUHTIKUUTA 2003 HYVÄKSYTYLLÄ LIITTYMISASIAKIRJALLA

Lisätiedot

9129/08 HKE/phk DG C III

9129/08 HKE/phk DG C III EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 21. toukokuuta 2008 (OR. en) 9129/08 TRANS 138 MAR 74 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI sisävesialusten teknisistä vaatimuksista annetun Euroopan

Lisätiedot

LIITTEET EU-perusmuistio VM , KOM(2007) 309 lopullinen (FI ja SV)

LIITTEET EU-perusmuistio VM , KOM(2007) 309 lopullinen (FI ja SV) Valtiovarainministeriö E-KIRJELMÄ VM2007-00440 VO Vuojela Hanna 09.08.2007 JULKINEN EDUSKUNTA SUURI VALIOKUNTA Viite Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi pöytäkirjan tekemisestä Euroopan talousyhteisön ja

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. euron käyttöönottamisesta Latviassa 1 päivänä tammikuuta 2014

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. euron käyttöönottamisesta Latviassa 1 päivänä tammikuuta 2014 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.6.2013 COM(2013) 345 final 2013/0190 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS euron käyttöönottamisesta Latviassa 1 päivänä tammikuuta 2014 FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Neuvosto

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 2014

SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 2014 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 2014 101/2014 (Suomen säädöskokoelman n:o 1018/2014) Valtioneuvoston asetus Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.9.2015 COM(2015) 439 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen lyhytaikaista oleskelua koskevan viisumivapaussopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.3.2016 COM(2016) 156 final 2016/0085 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta linja-autoilla harjoitettavasta satunnaisesta kansainvälisestä

Lisätiedot

13060/17 ADD 1 1 DPG

13060/17 ADD 1 1 DPG Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. lokakuuta 2017 (OR. en) 13060/17 ADD 1 PV/CONS 52 ECON 806 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3563. istunto (talous- ja rahoitusasiat), Luxemburg,

Lisätiedot

SOPIMUS Bulgarian tasavallan ja Romanian osallistumisesta Euroopan talousalueeseen

SOPIMUS Bulgarian tasavallan ja Romanian osallistumisesta Euroopan talousalueeseen 2 106/2011 SOPIMUS Bulgarian tasavallan ja Romanian osallistumisesta Euroopan talousalueeseen EUROOPAN YHTEISÖ, BELGIAN KUNINGASKUNTA, TŠEKIN TASAVALTA, TANSKAN KUNINGASKUNTA, SAKSAN LIITTOTASAVALTA, VIRON

Lisätiedot

SOPIMUS BULGARIAN TASAVALLAN JA ROMANIAN OSALLISTUMISESTA EUROOPAN TALOUSALUEESEEN

SOPIMUS BULGARIAN TASAVALLAN JA ROMANIAN OSALLISTUMISESTA EUROOPAN TALOUSALUEESEEN 443 der Beilagen XXIII. GP - Staatsvertrag - 7 finnischer Vertragstext FI (Normativer Teil) 1 von 21 SOPIMUS BULGARIAN TASAVALLAN JA ROMANIAN OSALLISTUMISESTA EUROOPAN TALOUSALUEESEEN EEE/BG/RO/fi 1 2

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Istuntoasiakirja 2004 C6-0161/2004 2003/0274(COD) FI 28/10/2004 YHTEINEN KANTA Neuvoston 21. lokakuuta 2004 vahvistama yhteinen kanta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. marraskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. marraskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. marraskuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0300 (NLE) 14567/17 EHDOTUS Lähettäjä: EF 288 ECOFIN 965 SURE 52 SERVICES 37 CH 44 Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2015) 437 final LIITE 1.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2015) 437 final LIITE 1. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. syyskuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0197 (NLE) 12048/15 ADD 1 VISA 290 COLAC 90 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 14. syyskuuta 2015 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS FI FI FI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.8.2010 KOM(2010)410 lopullinen 2010/0222 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Brasilian liittotasavallan välisen diplomaatti-, virka- tai virkamatkapassin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Schengenin tietojärjestelmää koskevien Schengenin säännöstön määräysten soveltamisesta Kroatian tasavallassa

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Schengenin tietojärjestelmää koskevien Schengenin säännöstön määräysten soveltamisesta Kroatian tasavallassa EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.1.2017 COM(2017) 17 final 2017/0011 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Schengenin tietojärjestelmää koskevien Schengenin säännöstön määräysten soveltamisesta Kroatian tasavallassa

Lisätiedot

LIITE. Oheisasiakirja. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. Oheisasiakirja. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.1.2015 COM(2015) 26 final ANNEX 1 LIITE Oheisasiakirja asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan yhteisöjen sekä Länsirannan ja Gazan alueen palestiinalaishallinnon

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 19. syyskuuta 2011 (21.09) (OR. en) 14391/11 ENV 685 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 19. syyskuuta 2011 (21.09) (OR. en) 14391/11 ENV 685 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 19. syyskuuta 2011 (21.09) (OR. en) 14391/11 ENV 685 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 14. syyskuuta 2011 Vastaanottaja: Euroopan unionin neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.3.2015 COM(2015) 117 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Jäsenvaltioiden myöntämät rautatieliikenteen matkustajien oikeuksista ja velvollisuuksista

Lisätiedot

7621/16 VVP/tia DGC 1A. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 12. lokakuuta 2016 (OR. en) 7621/16. Toimielinten välinen asia: 2016/0091 (NLE)

7621/16 VVP/tia DGC 1A. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 12. lokakuuta 2016 (OR. en) 7621/16. Toimielinten välinen asia: 2016/0091 (NLE) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. lokakuuta 2016 (OR. en) 7621/16 Toimielinten välinen asia: 2016/0091 (NLE) WTO 84 SERVICES 9 COLAC 23 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Liittymispöytäkirja Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ETAsopimuksen liitteen XIII (Liikenne) muuttamiseen

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ETAsopimuksen liitteen XIII (Liikenne) muuttamiseen EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.2.2018 COM(2018) 82 final 2018/0037 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ETAsopimuksen liitteen XIII (Liikenne)

Lisätiedot

Sopimuksen 3 kohdassa tarkoitettu luettelo I OSA

Sopimuksen 3 kohdassa tarkoitettu luettelo I OSA LIITE A Sopimuksen 3 kohdassa tarkoitettu luettelo I OSA 16 PÄIVÄNÄ HUHTIKUUTA 2003 HYVÄKSYTYLLÄ LIITTYMISASIAKIRJALLA MUUTETUT ETA-SOPIMUKSESSA TARKOITETUT ASIAKIRJAT 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu

Lisätiedot

521 der Beilagen XXIII. GP - Beschluss NR - Schlussakte Finnisch (Normativer Teil) 1 von 7 PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/CE/AL/fi 1

521 der Beilagen XXIII. GP - Beschluss NR - Schlussakte Finnisch (Normativer Teil) 1 von 7 PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/CE/AL/fi 1 521 der Beilagen XXIII. GP - Beschluss NR - Schlussakte Finnisch (Normativer Teil) 1 von 7 PÄÄTÖSASIAKIRJA AF/CE/AL/fi 1 2 von 7 521 der Beilagen XXIII. GP - Beschluss NR - Schlussakte Finnisch (Normativer

Lisätiedot

7103/15 AJL/phk DGD 1

7103/15 AJL/phk DGD 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. huhtikuuta 2015 (OR. en) 7103/15 Toimielinten välinen asia: 2015/0046 (NLE) VISA 83 COMEM 54 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Euroopan unionin ja Yhdistyneiden arabiemiirikuntien

Lisätiedot

SN 1316/14 vpy/sl/mh 1 DG D 2A LIMITE FI

SN 1316/14 vpy/sl/mh 1 DG D 2A LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 30. tammikuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0268 (COD) SN 1316/14 LIMITE ILMOITUS Asia: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o.../20.., annettu...,

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.11.2016 COM(2016) 745 final 2016/0368 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1101/89 sekä asetusten (EY) N:o 2888/2000 ja (EY)

Lisätiedot

7129/15 AJL/isk DGD 1. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en) 7129/15. Toimielinten välinen asia: 2015/0053 (NLE)

7129/15 AJL/isk DGD 1. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en) 7129/15. Toimielinten välinen asia: 2015/0053 (NLE) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en) 7129/15 Toimielinten välinen asia: 2015/0053 (NLE) VISA 99 COLAC 28 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Euroopan unionin ja Trinidadin ja Tobagon

Lisätiedot

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 SM Waismaa Marjo 3.12.2004 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia E-kirjelmä aloitteesta neuvoston päätökseksi euron suojelemisesta väärentämiseltä nimeämällä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2018 COM(2018) 261 final 2018/0124 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Italian kunnan Campione d Italian sekä Luganonjärven

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.3.2017 COM(2017) 111 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETAsopimuksen liitteen

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2014 C(2014) 7461 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 17.10.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1305/2013 liitteen I sekä Euroopan

Lisätiedot

LIITTEET. ehdotukseen. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi. julkisen sektorin hallussa olevien tietojen uudelleenkäytöstä (uudelleenlaadittu)

LIITTEET. ehdotukseen. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi. julkisen sektorin hallussa olevien tietojen uudelleenkäytöstä (uudelleenlaadittu) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.6.2018 COM(2018) 234 final ANNEXES 1 to 2 CORRIGENDUM This document corrects document COM (2018) 234 final of 25.04.2018. Concerns all language versions. Addition of 2 annexes

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖ, BELGIAN KUNINGASKUNTA, TANSKAN KUNINGASKUNTA, SAKSAN LIITTOTASAVALTA, HELLEENIEN TASAVALTA, ESPANJAN KUNINGASKUNTA,

EUROOPAN YHTEISÖ, BELGIAN KUNINGASKUNTA, TANSKAN KUNINGASKUNTA, SAKSAN LIITTOTASAVALTA, HELLEENIEN TASAVALTA, ESPANJAN KUNINGASKUNTA, SOPIMUS TŠEKIN TASAVALLAN, VIRON TASAVALLAN, KYPROKSEN TASAVALLAN, LATVIAN TASAVALLAN, LIETTUAN TASAVALLAN, UNKARIN TASAVALLAN, MALTAN TASAVALLAN, PUOLAN TASAVALLAN, SLOVENIAN TASAVALLAN JA SLOVAKIAN TASAVALLAN

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0282 (NLE) 14045/17 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: AELE 80 EEE 54 N 52 ISL 47 FL 37 MI 786 ECO 66 INST

Lisätiedot

11609/12 HKE/phk DG C2

11609/12 HKE/phk DG C2 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 17. heinäkuuta 2012 (OR. en) 11609/12 Toimielinten välinen asia: 2012/0157 (NLE) EEE 82 AGRILEG 94 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0242 (NLE) 12739/14 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EEE 64 CONSOM 159 MI 608 NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa

Lisätiedot

10425/19 eho/elv/si 1 TREE.2.A

10425/19 eho/elv/si 1 TREE.2.A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. heinäkuuta 2019 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2019/0107 (COD) 10425/19 TRANS 387 CODEC 1241 CH 34 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

LIMITE FI. Bryssel, 26. kesäkuuta 2012 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO /12 Toimielinten välinen asia: 2012/0073 (NLE) UD 173 CDN 12 OC 344

LIMITE FI. Bryssel, 26. kesäkuuta 2012 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO /12 Toimielinten välinen asia: 2012/0073 (NLE) UD 173 CDN 12 OC 344 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 26. kesäkuuta 2012 (OR. en) 11587/12 Toimielinten välinen asia: 2012/0073 (NLE) UD 173 CDN 12 OC 344 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Euroopan unionin ja Kanadan välinen

Lisätiedot

AF/CE/CH/FRAUDE/fi 1

AF/CE/CH/FRAUDE/fi 1 PÄÄTÖSASIAKIRJA AF/CE/CH/FRAUDE/fi 1 Täysivaltaiset edustajat, jotka edustavat BELGIAN KUNINGASKUNTAA, TŠEKIN TASAVALTAA, TANSKAN KUNINGASKUNTAA, SAKSAN LIITTOTASAVALTAA, VIRON TASAVALTAA, HELLEENIEN TASAVALTAA,

Lisätiedot

(EYVL L 316, , s. 8)

(EYVL L 316, , s. 8) 1992L0079 FI 27.02.2010 004.001 1 Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin. Toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. B NEUVOSTON DIREKTIIVI 92/79/ETY, annettu 19 päivänä lokakuuta 1992,

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.7.2017 COM(2017) 396 final 2017/0172 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS CARIFORUM-valtioiden sekä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden talouskumppanuussopimuksen CARIFORUM

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 21/VIII/2007 K(2007) 3926 lopull. KOMISSION PÄÄTÖS, tehty 21/VIII/2007, strategisten suuntaviivojen hyväksymisestä vuosiksi 2007 2013 osana neuvoston päätöksen N:o

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) 9438/17 ADD 1 MAP 12 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 17. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en) 6936/17 ADD 4 JAI 189 ASIM 22 CO EUR-PREP 14 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 2. maaliskuuta 2017 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot