ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 2/2011

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 2/2011"

Transkriptio

1 ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 2/2011 Aika: keskiviikko kello Paikka: Kosken Tl kunnantalo. Saapuvilla: läsnä poissa Puheenjohtaja Pertti Kujala x Varapuheenjohtaja Jutta Kivikallio x Jäsenet Kalle Ahola x Kalle Lähteenmäki x Erja Salminen x kunnanhallituksen edustaja, kunnanjohtaja Jari Kesäniemi x kunnanhallituksen pj. Heikki Tuominen x Puheenjohtajana lautakunnan puheenjohtaja Pertti Kujala. Esittelijänä kunnanjohtaja Jari Kesäniemi. Pöytäkirjanpitäjänä kunnanjohtaja Jari Kesäniemi. Laillisuus: Todetaan kokous laillisuus ja päätösvaltaisuus. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Tämän kokouksen pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan lautakunnan jäsenet Kalle Lähteenmäki ja Erja Salminen. Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Erja Salminen ja Jutta Kivikallio.

2 2 Vuoden 2012 talousarvio ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus pyytää lautakunnalta ehdotusta vuoden 2012 talousarvioksi ja taloussuunnitelmaksi mennessä. Talousarviossa ja taloussuunnitelmassa hyväksytään kunnan toiminnalliset tavoitteet. Talousarvio ja -suunnitelma ovat laadittava siten, että edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Kunnanhallitus edellyttää, että muut käyttötalousmäärärahat, kuin palkkamäärärahat, pysyvät enintään vuoden 2011 talousarvion tasolla. Tehtäväalueen toimintakulujen suurempaan kasvuun tulee olla toiminnan laajenemiseen tai laatuun perustuva taikka muu perusteltu syy. Lautakunta ehdottaa lautakunnan talousarvioksi 2012 ja taloussuunnitelmaksi seuraavaa: Lautakunnan toimintamuotona ovat kunnan ja elinkeinoelämän yhdyselimenä toimiminen; tavoitteena kunnan työpaikkaomavaraisuuden parantaminen; keinoina hyvin hoidettu tonttipolitiikka, yritysneuvonta ja - koulutus. Kunta tarjoaa 10-tien parhaat edellytykset yritystoiminnalle. Hallinto: 4 kokousta/vuosi. Kirjallisuusmääräraha ( ) varataan Kunta-lehden tilausmaksuun jäsenille, 3 vuosikertaa, 200. Markkinointi: Mainosilmoitukset yms. markkinointi Osallistuminen Kosken Kohauksen järjestämiseen, Kehittämistoiminta (005103), Kaksi kunnan ja paikallisen yritystoiminnan yhteistapaamista Osuudet kunnan ja paikallisen elinkeinotoiminnan tai järjestöjen ja yritysten elinkeinotoimen yhteishankkeisiin, Pienyritystoiminnan kehittämisavustukset, kuntakohtaisten yritystoimintaa palvelevien hankkeiden tukeminen, Lautakunnan Kehittämistoiminnan :n määrärahalla voidaan toteuttaa kuntakohtaisia kehittämistoimia ja hankkeita. Sisältö täsmennetään käyttösuunnitelmassa v Ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi ja taloussuunnitelmaksi: Vastuualue Hallinto (005101) Markkinointi (005102) Kehittämistoiminta (005103)

3 Lautakunta hyväksyi ylläkerrotun talousarvioehdotuksen vuodelle 2012 ja taloussuunnitelman vuosille yksimielisesti.

4 3 Elinkeinostrategia Elinkeinolautakunta : Lautakunta on käsitellyt Kosken Tl elinkeinostrategiaa kokouksissaan 2009 ja Käsittely on vaiheeseen, jossa Kosken Tl Yrittäjät ry:ltä odotetaan lausuntoa/täydennysehdotusta strategiatyöhön. Valmistelutyöryhmä on toimittanut oman ehdotuksensa strategian rungoksi Lautakunta päätti esittelystä merkitä asian tiedoksi. Asian käsittelyyn palataan valmistelun jälkeen. Ohjelman tavoitevuosiksi asetetaan Keskustellaan uuden elinkeinopoliittisen ohjelman ja strategian työtilanteesta. Päätetään työlle aikataulu. Päätettiin jatkaa elinkeinostrategian valmistelua. Asiaan palataan seuraavassa elinkeinolautakunnan kokouksessa. Kunnanjohtaja pyytää Maaseutuyrittäjiltä lausuntoa kunnan uuteen elinkeinostrategiaan.

5 4 Varsinais-Suomen Yrittäjät: Kunta ja yrittäjät aamukahvitilaisuus Varsinais-Suomen Yrittäjät järjestävät yhteistyössä kuntien kanssa syksyllä 2011 Kunta ja yrittäjä- aamukahvitilaisuuksia. Koskella Tl tapahtuma järjestetään 15. marraskuuta. Tarkempi ohjelma selviää myöhemmin. Tarkoituksena on, että aamukahvitilaisuuden jälkeen pieni ns. ydinryhmä vierailisi mielenkiintoisessa koskelaisessa yrityksessä. Keskusteluja jatkettaisiin yhteiseen lounaaseen asti. Keskustellaan päivän ohjelmasta kutsuttavista henkilöistä. Päätettiin, että: - aamukahvitilaisuuteen kutsutaan: Kosken Tl yrittäjien edustaja, kunnanvaltuuston- ja hallituksen puheenjohtajisto ja elinkeinolautakunta - lounas järjestetään Koskenkartanossa - kunnanjohtaja selvittää yritysvierailukohteen (Niittykukka, Kosken Puunjalostus Oy, Ransuco)

6 5 Muut asiat - kokouksen alussa Yrityskolmion edustajat Riikka Peikko ja Ollipekka Hoffren kertoivat Yrityskolmion tarjoamista palveluista. - päätettiin järjestää yhdessä Yrityskolmion kanssa käänteinen ALVkoulutus Koskella Tl - päätettiin, että syksyllä järjestetään ns. yrittäjien ilta - keskusteltiin kunnan www-sivuista - keskusteltiin lautakunnan toimenkuvasta - keskusteltiin hankintakoulutuksen järjestämisestä

7 Pöytäkirjan nähtävänäpito: Kosken Tl kunnantalo Muutoksenhaku: Oikaisuvaatimus Kuntalain 89, 92 ja 93 :ien mukaisesti. Puheenjohtaja Pertti Kujala Pöytäkirjanpitäjä Jari Kesäniemi Pöytäkirja tarkastettu ja hyväksytty.

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2012

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2012 ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2012 Aika: Torstaina 27.9.2012 kello 18.00 19.30 Paikka: Kosken Tl kunnantalo. Saapuvilla: läsnä poissa Puheenjohtaja Pertti Kujala x Varapuheenjohtaja Jutta Kivikallio

Lisätiedot

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2012

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2012 ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2012 Aika: torstaina 23.2.2012 kello 18.00 19.20 Paikka: Kosken Tl kunnantalo. Saapuvilla: läsnä poissa Puheenjohtaja Pertti Kujala x Varapuheenjohtaja Jutta Kivikallio

Lisätiedot

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 2/2014

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 2/2014 ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 2/2014 Aika: Maanantaina 25.8.2014 kello 18.00 18.30 Paikka: Kosken Tl kunnantalo. Saapuvilla: läsnä poissa Puheenjohtaja Pertti Kujala x Varapuheenjohtaja Matti

Lisätiedot

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2014

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2014 ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2014 Aika: Torstaina 20.3.2014 kello 18.00 18.50 Paikka: Kosken Tl kunnantalo. Saapuvilla: läsnä poissa Puheenjohtaja Pertti Kujala x Varapuheenjohtaja Matti Tausa

Lisätiedot

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2013. Saapuvilla: läsnä poissa

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2013. Saapuvilla: läsnä poissa ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2013 Aika: Maanantaina 11.3.2013 kello 18.00 Paikka: Kosken Tl kunnantalo. Saapuvilla: läsnä poissa Puheenjohtaja Pertti Kujala Varapuheenjohtaja Matti Tausa Jäsenet

Lisätiedot

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2011

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2011 ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2011 Aika: torstaina 3.3.2011 kello 18.00-19.15 Paikka: Kosken Tl kunnantalo. Saapuvilla: läsnä poissa Puheenjohtaja Pertti Kujala x Varapuheenjohtaja Jutta Kivikallio

Lisätiedot

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2014

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2014 ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2014 Aika: Torstaina 30.10.2014 kello 18.00 18.50 Paikka: Kosken Tl kunnantalo. Saapuvilla: läsnä poissa Puheenjohtaja Pertti Kujala x Varapuheenjohtaja Matti Tausa

Lisätiedot

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2013

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2013 ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2013 Aika: Keskiviikkona 28.8.2013 kello 18.30 19.40 Paikka: Kosken Tl kunnantalo. Saapuvilla: läsnä poissa Puheenjohtaja Pertti Kujala x Varapuheenjohtaja Matti

Lisätiedot

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Haimila Veikko tekninen johtaja, asiantuntija 33

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Haimila Veikko tekninen johtaja, asiantuntija 33 Iitin kunta Pöytäkirja 8/2015 1 Tarkastuslautakunta 23.09.2015 Aika Keskiviikko 23.09.2015 klo 18:00-19:42 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Yli-Kaitala Markku Heinonen Sinikka

Lisätiedot

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2016

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2016 ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2016 Aika: Torstaina 18.2.2016 kello 18.00-18.30 Paikka: Kosken Tl kunnantalo. Saapuvilla: läsnä poissa Puheenjohtaja Pertti Kujala - Varapuheenjohtaja Matti Tausa

Lisätiedot

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 2/2013. Saapuvilla: läsnä poissa. Varapuheenjohtaja Matti Tausa. Terhi Pettersson Erja Salminen

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 2/2013. Saapuvilla: läsnä poissa. Varapuheenjohtaja Matti Tausa. Terhi Pettersson Erja Salminen ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 2/2013 Aika: Torstaina 16.5.2013 kello 18.00 Paikka: Kosken Tl kunnantalo. Saapuvilla: läsnä poissa Puheenjohtaja Pertti Kujala Varapuheenjohtaja Matti Tausa Jäsenet

Lisätiedot

Maanantai klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Muut esille tulevat asiat

Maanantai klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Muut esille tulevat asiat KOKOUSKUTSU LUHANGAN KUNTA 2 /2014 Kaavatoimikunta Kokousaika Maanantai 3.2.2014 klo 16.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 6 7 8 9 sivu 7 7 8 9 Kunnantalo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Valitaan

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5. Maanantai 09.11.2015 kello 18.00 18.25 Puumilan Taitotalo

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5. Maanantai 09.11.2015 kello 18.00 18.25 Puumilan Taitotalo ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 Kunnanvaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Maanantai 09.11.2015 kello 18.00 18.25 Puumilan Taitotalo Saapuvilla olleet Wiinamäki Petteri, pj. Kärkelä Pilvi jäsenet Markkola

Lisätiedot

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 4/2015 1

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 Tarkastuslautakunta 24.05.2015 AIKA 24.05.2015 klo 00:00-20:00 PAIKKA Kaitalankuja, Hailuoto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 19 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta. 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta. 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta Kokousaika Keskiviikko 28.9.2016 klo 17.00 Kokouspaikka Kuntala, kakkossali Asiat sivu nro 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle 2017... 77 48 Ehdotus

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018 1 Kokousaika: Kokouspaikka: Keskiviikkona 30.5.2018 klo18.00-20.48 Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti

Lisätiedot

KOSKEN TL KUNNANVALTUUSTO 21.3.2011 2/2011

KOSKEN TL KUNNANVALTUUSTO 21.3.2011 2/2011 6 KUNNANVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 2/2011 KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Aika: Maanantaina 21. päivänä maaliskuuta 2011 kello 19.00-19.35 Paikka: Kosken Tl kunnantalo, kunnanvaltuuston istuntosali 7 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/ 5/2014 1 (7)

Muonion kunta Esityslista/ 5/2014 1 (7) Muonion kunta Esityslista/ 5/2014 1 (7) Tarkastuslautakunnan kokous Aika ma klo 16.30 18.20 Paikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Juha Särkijärvi varapuheenjohtaja

Lisätiedot

37 Saapuneet asiakirjat 38 Viranhaltijapäätökset 39 Vuoden 2015 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2016-2017

37 Saapuneet asiakirjat 38 Viranhaltijapäätökset 39 Vuoden 2015 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2016-2017 YPÄJÄN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSKUTSU 7/2014 KOKOUSAIKA 8.10.2014 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 37 Saapuneet asiakirjat 38 Viranhaltijapäätökset

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 Kokousaika Keskiviikko 27.02.2018 klo 9.00-11.30 Kokouspaikka Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / 2015. KOKOUSAIKA 11.2.2015 kello 19.00-20.10

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / 2015. KOKOUSAIKA 11.2.2015 kello 19.00-20.10 PÖYTÄKIRJA KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / 2015 KOKOUSAIKA 11.2.2015 kello 19.00-20.10 KOKOUSPAIKKA: LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS SEO huoltoasema Jäsenet paikalla: Varajäsenet järjest.: paikalla: Alaranta Juhani

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 Kokousaika: Torstaina 13.12.2018 klo 9.00 12.15 Kokouspaikka: Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Elinkeinolautakunta Nro 3 29.4.2015 18. Henkilökohtaiset varajäsenet:

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Elinkeinolautakunta Nro 3 29.4.2015 18. Henkilökohtaiset varajäsenet: KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 3 29.4.2015 18 Kokousaika 29.4.2015 klo 19.00-20.12 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Esityslista nro 3 / 2015 Sivistyslautakunta

Kosken Tl kunta Esityslista nro 3 / 2015 Sivistyslautakunta Kokousaika Keskiviikko 15.4.2015 klo 18 Kokouspaikka Kosken kunnantalo, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet varajäsenet Jalli Marja pj. :t 36- Mikkola Laura Hämäläinen Risto vpj. :t 36- Nummela

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 3/ (13) Elinvoimajaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen

Laihia Pöytäkirja 3/ (13) Elinvoimajaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen Laihia Pöytäkirja 3/2018 1 (13) Aika 19.04.2018, klo 17:00-18:20 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen 17 Pöytäkirjan

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/2015 1 Kokousaika 12.1.2015 kello 18.00 18.06 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Halkivaha, Erkki Isotalo, Päivi Jokinen, Olli Juhala,

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018 1 Kokousaika: Torstaina 13.9.2018 klo 9.00 12.05 Kokouspaikka: Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti

Lisätiedot

KOKOUSAIKA 16.10.2007 kello 19.00-20.07

KOKOUSAIKA 16.10.2007 kello 19.00-20.07 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Maaseutuelinkeinolautakunta 2/2007 8 KOKOUSAIKA 16.10.2007 kello 19.00-20.07 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi puheenjohtajana) Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA Torstai 17.5.2018 klo 09.00 10.45 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, Virastotie 5 A, Kivijärvi LÄSNÄ Teuvo Rekonen puheenjohtaja Airi Sorsamäki jäsen Aira Hakkarainen jäsen

Lisätiedot

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Kantola Heikki hallinto- ja talousjohtaja, 22

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Kantola Heikki hallinto- ja talousjohtaja, 22 Iitin kunta Pöytäkirja 5/2015 1 Tarkastuslautakunta 11.05.2015 Aika Maanantai 11.05.2015 klo 19:00-20:11 Paikka Saapuvilla Kunnantalo, neuvotteluhuone (1. krs.) Yli-Kaitala Markku Heinonen Sinikka Ikonen

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA sivu ELINKEINOLAUTAKUNTA 6/ Valtuustosali, kunnanvirasto JÄSEN. Taipale Kari Witas Oy X

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA sivu ELINKEINOLAUTAKUNTA 6/ Valtuustosali, kunnanvirasto JÄSEN. Taipale Kari Witas Oy X ELINKEINOLAUTAKUNTA 6/2013 39 KOKOUSAIKA Keskiviikko 11.9.2013 klo 10-10.50 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi puheenjohtajana Valtuustosali, kunnanvirasto JÄSEN Kinnunen

Lisätiedot

Puheenjohtaja: Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Puheenjohtaja: Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Pöytäkirja 2/2015 KULTTUURILAUTAKUNNAN KOKOUS Aika: Tiistai 12.5.2015 klo 17.00 Paikka: Kosken Tl Kirjasto Läsnä: Almgren Lassi (x) Hämäläinen Risto ( ) Julla Hans ( ) Laakso Matti ( ) Ojala Seija (x)

Lisätiedot

Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t 17-21 JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17

Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t 17-21 JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17 Iitin kunta Pöytäkirja 4/2015 1 Tarkastuslautakunta 27.04.2015 Aika Maanantai 27.04.2015 klo 18:00-20:00 Paikka Saapuvilla Kunnantalo, neuvotteluhuone (1. krs.) Yli-Kaitala Markku puheenjohtaja, esittelijä

Lisätiedot

Jori Louhisuo. Muut saapuvilla olleet Matti Arkko sihteeri Kaija Kangas kunnanhallituksen edustaja

Jori Louhisuo. Muut saapuvilla olleet Matti Arkko sihteeri Kaija Kangas kunnanhallituksen edustaja Kokousaika Torstai 14.02.2013 klo 19.00 20.30 Kokouspaikka Karvian kunta, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Seppo Ruokola Jori Louhisuo Mari Ervelä Sari Vaholuoto Pentti Malmila Marko

Lisätiedot

Torstai 10.10.2013 klo 13.00 alkaen kunnanhallituksen kokoushuoneessa. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Torstai 10.10.2013 klo 13.00 alkaen kunnanhallituksen kokoushuoneessa. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KOKOUSKUTSU Tarkastuslautakunta 10.10.2013 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA Torstai 10.10.2013 klo 13.00 alkaen kunnanhallituksen kokoushuoneessa. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 KOSKEN TL KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 TARKASTUSLAUTAKUNTA Aika: 9.9.2016 klo 9.00 12.25 Paikka: Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Läsnä: Marja Jalli puheenjohtaja Timo Hacklin varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 7 / 2013 Sivistyslautakunta

Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 7 / 2013 Sivistyslautakunta Kokousaika Keskiviikko 30.10.2013 klo 18-20.35 Kokouspaikka Kosken Tl kunnantalo Saapuvilla olleet jäsenet varajäsenet Jalli Marja pj. :t 101-112 Tamminen Tiina Hämäläinen Risto vpj. Ahola Kalle :t 101-112

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2008 1. Kunnantalo, tilapalvelun kokoushuone, 1. kerros

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2008 1. Kunnantalo, tilapalvelun kokoushuone, 1. kerros MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2008 1 AIKA 07.10.2008 klo 17.00 19.30 PAIKKA Kunnantalo, tilapalvelun kokoushuone, 1. kerros KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 41 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 42

Lisätiedot

Jokioisten kunta Pöytäkirja 1 Tarkastuslautakunta 25.5.2016. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Jokioisten kunta Pöytäkirja 1 Tarkastuslautakunta 25.5.2016. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Jokioisten kunta Pöytäkirja 1 Tarkastuslautakunnan kokous Aika keskiviikko klo 9.00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia Otsikko 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Perjantai 7.11.2014 klo 15.00. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Muut esille tulevat asiat

Perjantai 7.11.2014 klo 15.00. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Muut esille tulevat asiat KOKOUSKUTSU LUHANGAN KUNTA 4 / 2014 Kaavatoimikunta Kokousaika Perjantai 7.11.2014 klo 15.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 14 15 16 17 sivu 18 18 19-20 21 Kunnantalo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 5 / 2013 Sivistyslautakunta

Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 5 / 2013 Sivistyslautakunta Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 5 / 2013 81 Kokousaika Keskiviikko 11.9.2013 klo 18 20.21 Kokouspaikka Kosken Tl kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet varajäsenet Jalli Marja

Lisätiedot

tiistai klo Isonkyrön kunnanvirasto, kokoushuone I toimistosihteeri, pöytäkirjanpitäjä

tiistai klo Isonkyrön kunnanvirasto, kokoushuone I toimistosihteeri, pöytäkirjanpitäjä ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 6/2017 Tarkastuslautakunta 2017-2021 Sivu 31 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) tiistai 15.8.2017 klo 18.00

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 14 Kunnanhallitus sivu 1. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 14 Kunnanhallitus sivu 1. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 14 Kunnanhallitus sivu 1 Kokousaika 8.8.2011, kello 17.00 17.45 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Haavisto Veli, puheenjohtaja

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS. Tarkastuslautakunnan kokousmenettelyssä noudatetaan hallintosäännön määräyksiä.

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS. Tarkastuslautakunnan kokousmenettelyssä noudatetaan hallintosäännön määräyksiä. UTSJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA TARKASTUSLAUTAKUNTA 1/15.5.20089 1 Kokousaika 15.5.2009 klo 9-14 Kokouspaikka Läsnä Kunnanvirasto, Utsjoki Pertti Kujala, pj Säde Guttorm, vpj Raimo-Esa Guttorm, j Seppo

Lisätiedot

Elinkeinolautakunta 8.12.2011. KOKOUSAIKA Perjantai 16.12.2011 klo 9.30. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT

Elinkeinolautakunta 8.12.2011. KOKOUSAIKA Perjantai 16.12.2011 klo 9.30. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT KOKOUSKUTSU Elinkeinolautakunta 8.12.2011 KOKOUSAIKA Perjantai 16.12.2011 klo 9.30 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 57 35 Osallistuminen Oppiva

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla. Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Arviointikertomus

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 1 Suunnittelulautakunta sivu 1

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 1 Suunnittelulautakunta sivu 1 ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 1 Suunnittelulautakunta sivu 1 Kokousaika 14.3.2012, kello 16.30 18.25 Kokouspaikka Erkin Haussi, Nikkolantie 114 Saapuvilla olleet jäsenet Poissa Lahti Tapani, puheenjohtaja

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 17. Kunnanhallitus

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 17. Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 17 Kunnanhallitus Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Keskiviikko 22.12.2010 kello 17.00 18:00 Kunnanvirasto Markkola Juha-Matti Keskinen Irja Aho Pirjo Hellgren Jussi

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro 21 7.12.2015 607

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro 21 7.12.2015 607 KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro 21 7.12.2015 607 Kokousaika 7.12.2015 klo 17.00 21.15 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali. Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä,

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 2/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 2/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 2/2016 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 6 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 7 TILINPÄÄTÖKSEN 2015 ESITTELY 3 8 KUNNANHALLITUKSEN PUHEENJOHTAJAN KATSAUS 3 9 EDELLISEN KOKOUKSEN

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 15 Hyvinvointilautakunta 12.04.2016 AIKA 12.4.2016 klo 18:09 20:35 PAIKKA Peiponpellon päiväkodin ruokasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA

Lisätiedot

Keskiviikko klo Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin

Keskiviikko klo Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Viranomainen KOKOUSKUTSU/ESITYSLISTA Nro 11/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Keskiviikko 26.10.2016

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 Sivu 21 YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA. Keskiviikkona klo

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 Sivu 21 YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA. Keskiviikkona klo KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 Sivu 21 YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Keskiviikkona 23.10.2013 klo 18.00 19.35

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 7 / 2014 Sivistyslautakunta

Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 7 / 2014 Sivistyslautakunta Kokousaika Keskiviikko 22.10.2014 klo 18-19.42 Kokouspaikka Kosken TL kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet varajäsenet Jalli Marja pj. :t 83-89 Tamminen Tiina Hämäläinen Risto

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 2 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 2 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1 ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 2 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1 Kokousaika 23.2.2012, kello 18.00 19.30 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Seppälän nuorisotalo Löppönen Markku, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Sisällysluettelo 47. Saapuneet kirjeet...88 48. Sivistyslautakunnan talousarvioehdotus vuodeksi 2013 ja talous- ja henkilöstösuunnitelmat vuosiksi 2013 2015...89 49. Lasten päivähoitomaksujen määrittäminen

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 6/

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 6/ ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 6/2015 49 Kokousaika 7.10.2015 kello 18.00-19.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali, Koulutie 2 Läsnä Anne-Mari Kaarto, puheenjohtaja Ilkka

Lisätiedot

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 6/2017 1

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 6/2017 1 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 6/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika Paikka 28.09.2017 klo 13:00-15:40 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin

Lisätiedot

Jutta Pasma (sit) Satu Sirviö (sit) Ahti Isojärvi (kesk) Jari Tervo (kesk) Marko Poikela (kesk) Pirkko Hyötylä (kesk)

Jutta Pasma (sit) Satu Sirviö (sit) Ahti Isojärvi (kesk) Jari Tervo (kesk) Marko Poikela (kesk) Pirkko Hyötylä (kesk) Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 310 Kunnanhallitus ESITYSLISTA 15/2009 KOKOUSAIKA Perjantaina 04.12.2009 kello 15.00 15.40 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto valtuustosali SAAPUVILLA

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2009 Perusturvalautakunta. Keskiviikko 30.9.2009 klo 18.00. Vesannon kunnanviraston yläsali

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2009 Perusturvalautakunta. Keskiviikko 30.9.2009 klo 18.00. Vesannon kunnanviraston yläsali RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2009 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 30.9.2009 klo 18.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Vesannon kunnanviraston yläsali Pöytäkirjan Sivu 57 58 59

Lisätiedot

Henkilökohtaiset varajäsenet. (x) (x) (-) (x) (x) (x) (-) (x)

Henkilökohtaiset varajäsenet. (x) (x) (-) (x) (x) (x) (-) (x) KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 5/2011 37 Kokousaika Keskiviikko 27.04.2011 klo 17.00 18.21 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA 29.8.2013

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA 29.8.2013 Kokousaika Torstai 29. elokuuta 2013 kello 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto 17.00 18.00 Kosken Op:n auditorio ( Htp:n valokuituesittely 18.00 n.18.30 ) Saapuvilla olleet jäsenet Jari Laurila pj Esko Syrjälä

Lisätiedot

Tarkastustarkastuslautakunta

Tarkastustarkastuslautakunta Kinnulan kunnan Tarkastustarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA TARKASTUSLAUTAKUNNAN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Kokousaika: to 3.9.2009 klo 13.00-15.55. Kokouspaikka: Kinnulan kunnanvirasto jäsen varajäsen Läsnä: Rauno

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA sivu ELINKEINOLAUTAKUNTA 4/2013 0. Valtuustosali, kunnanvirasto JÄSEN

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA sivu ELINKEINOLAUTAKUNTA 4/2013 0. Valtuustosali, kunnanvirasto JÄSEN KOKOUSAIKA Maanantai 22.4.2013 klo 12.00-13.35 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi puheenjohtajana Valtuustosali, kunnanvirasto JÄSEN Kinnunen Rauno pj. X Vasalampi Maija

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 Kunnanvaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 17.11.2014 kello 18.00 19.20 Puumilan Taitotalo Wiinamäki Petteri, pj. Markkola Juha-Matti

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA ESITYSLISTA Tekninen lautakunta

PADASJOEN KUNTA ESITYSLISTA Tekninen lautakunta PADASJOEN KUNTA ESITYSLISTA 28.11.2018 KOKOUSAIKA Keskiviikko 28. marraskuuta 2018 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) MUUT SAAPUVILLA OLLEET

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Esityslista Nro 4/2018. Rakennuslautakunta Kosken Tl kunnanvirasto. Kalle Ahola Riikka Laine

Kosken Tl kunta Esityslista Nro 4/2018. Rakennuslautakunta Kosken Tl kunnanvirasto. Kalle Ahola Riikka Laine Rakennuslautakunta 28.8.2018 1 Kokousaika Tiistai 28.8.2018 kello 18:00- Kokouspaikka Kosken Tl kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsenet: Pekka Kulmanen

Lisätiedot

Poissa Pitkänen Jyrki 1. varapuheenjohtaja. Muut Lehtinen Esa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pasila Olli kunnanvaltuuston 1.

Poissa Pitkänen Jyrki 1. varapuheenjohtaja. Muut Lehtinen Esa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pasila Olli kunnanvaltuuston 1. Iitin kunta Pöytäkirja 24/2014 605 Kunnanhallitus 27.10.2014 Aika Maanantai 27.10.2014 klo 17:30-18:56 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Salonen Jarkko Drockila Leif Alestalo

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Sivu 8 () Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Sivu 8 () Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Sivu 8 () Valtuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 27.4.2016 kello 18.00 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET valtuutettua LIITE A varavaltuutettua

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30. Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO. Perjantai 23.05.2014

PÖYTÄKIRJA. Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30. Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO. Perjantai 23.05.2014 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA Nro/vuosi 3/2014 Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OL- LEET JÄSENET Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30 Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO Jäsen

Lisätiedot

Läsnä Paavo Tuuliniemi puheenjohtaja

Läsnä Paavo Tuuliniemi puheenjohtaja VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 3/2010 Aika Torstai 14.10.2010 klo 17.00 18.15 Paikka Karvian kunta, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Paavo Tuuliniemi puheenjohtaja Riina Tallberg varapuheenjohtaja Jari Kannisto

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 3/2012 Sivu 1( ) VAPAA-AIKAJAOSTO Torstai 04.10.2012 klo 18.00-19.50

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 3/2012 Sivu 1( ) VAPAA-AIKAJAOSTO Torstai 04.10.2012 klo 18.00-19.50 1 KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 3/2012 Sivu 1( ) VAPAA-AIKAJAOSTO Torstai 04.10.2012 klo 18.00-19.50 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 18/2017

KUNNANHALLITUS No 18/2017 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 18/2017 KOKOUSAIKA 13.11.2017 valtuuston kokouksen jälkeen KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asian no Liite no 249 Kokouksen

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 Tarkastuslautakunta 2009 2012 PÖYTÄKIRJA 5/2012 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 27.4.2012 klo 9.00 13.30 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Torstai 7. helmikuuta 2013 kello 19.00 20.40 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Jari Laurila pj x Esko Syrjälä j. x Kimmo Kupi j. x Pirjo Leino j. x Elina Rauhala

Lisätiedot

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18. Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 8.12.2015 Kokoustiedot Aika Maanantaina 14.12.2015 kello 18.00 Käsiteltävät asiat Paikka Lomahotelli Jämin kokoustila 301 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Puumala Pöytäkirja 4/ ( 11) Tarkastuslautakunta Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen

Puumala Pöytäkirja 4/ ( 11) Tarkastuslautakunta Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen Puumala Pöytäkirja 4/2019 1 ( 11) Aika 26.03.2019, klo 14:00-16:50 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen 16 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 29.4.2011 klo 9.00 12.30 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja Ahlqvist Leila Laukkanen Jarmo

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 Tekninen lautakunta 6.3.2014 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 6.3.2014 klo 16.30 (TORSTAI) Kunnanviraston kokoushuone Petteri Wiinamäki Satu Hoffren Irja

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 9/2013 Sivistyslautakunta

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 9/2013 Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 4.12.2013 klo 18.00-18.40 Paikka Ravintola Kammari, Olos Asiat 111 Kokouksen avaaminen 112 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 113 Pöytäkirjantarkastajien valinta

Lisätiedot

Muut saapuvilla olleet

Muut saapuvilla olleet Elinkeinolautakunta 3/2015 Kokousaika Tiistai 6.10.2015 klo 19.00 19.45 Kokouspaikka Karvian kunta, lautakuntien kokoushuone Saapuvilla olleet et Seppo Ruokola Jori Louhisuo Sari Vaholuoto Mari Ervelä

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 3/2017 1

ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 3/2017 1 ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 3/2017 1 Elinkeinotoimikunta AIKA 27.11.2017 klo 17:00 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KOKOUSASIAT Asia Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1. Tarkastuslautakunta 2005 2008 19.5.2009. AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1. Tarkastuslautakunta 2005 2008 19.5.2009. AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1 AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, 3. kerros KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 14 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 8 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 8 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1 ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 8 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1 Kokousaika 27.10.2011, kello 18.00 20.00 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Jaakko Ilkan koulu Löppönen Markku, puheenjohtaja

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Pöytäkirja 6/2012 1 LAPINJÄRVEN KUNTA TARKASTUSLAUTAKUNTA 2009-2012 29.5.2012 26 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3

SISÄLLYSLUETTELO. Pöytäkirja 6/2012 1 LAPINJÄRVEN KUNTA TARKASTUSLAUTAKUNTA 2009-2012 29.5.2012 26 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 6/2012 1 SISÄLLYSLUETTELO ASIAT SIVU 26 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 27 TILINPÄÄTÖS 2011 3 28 TARKASTUSLAUTAKUNNAN SEURAAVA KOKOUS 6 29 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 6 6/2012 2 Kokousaika Tiistai

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 9.5.2014 klo 9.15 14.05 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Myllykoski Satu puheenjohtaja Naakka Tommi varapuheenjohtaja Hatakka Jarno Kallela Sanna

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / KOKOUSAIKA kello

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / KOKOUSAIKA kello PÖYTÄKIRJA KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / 2017 KOKOUSAIKA 1.3.2017 kello 19.00-20.20 KOKOUSPAIKKA: LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kilpukan ruokala Jäsenet paikalla: Varajäsenet järjest.: paikalla: Alaranta Juhani

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA 27.9.2012

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA 27.9.2012 Kokousaika Torstai 27. syyskuuta 2012 kello 19.00 21.05 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Läsnä Poissa Martti Mäkitalo pj x Matti Jolkki j. x Anna-Maija Kirsi-Korhonen

Lisätiedot

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 6/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA 5.6.2014

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA 5.6.2014 Kokousaika Torstai 5. kesäkuuta 2014 kello 18.00 21.10 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Läsnä Poissa Jari Laurila pj x Esko Syrjälä j. x Kimmo Kupi j. x Pirjo

Lisätiedot

Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 6/2012 73 Kokousaika Keskiviikko 31.10.2012 klo 18-19.37 Kokouspaikka Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet läsnä poissa Jalli Marja

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 2 Kunnanhallitus sivu 1. Puhelin/sähköpostikokous

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 2 Kunnanhallitus sivu 1. Puhelin/sähköpostikokous ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 2 Kunnanhallitus sivu 1 Kokousaika 21.1.2013, kello 15.45 16.00 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Puhelin/sähköpostikokous Haavisto Veli, puheenjohtaja Hautala

Lisätiedot

HOLLOLAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA

HOLLOLAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA HOLLOLAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA Kokousaika keskiviikko 23.8.2017 klo 9.00 11.42 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kokoushuone Tiirismaa Käsiteltävät asiat: 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 3

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 1

KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 1 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 1 Tarkastuslautakunta 2013-2016 Aika 27.05.2016 klo 13:10-14:24 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat :t 37-42 Otsikko Sivu 37 Kokouksen

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 8.4.2011 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja Ahlqvist Leila jäsen Laukkanen

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista / 6/

Muonion kunta Esityslista / 6/ Muonion kunta Esityslista / 6/2015 28.10.2015 Tarkastuslautakunnan kokous Aika ke 11.11.2015 klo 16 Paikka valtuustosali Kutsutut Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Juha Särkijärvi varapuheenjohtaja Pentti

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 4/ Kokousaika kello

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 4/ Kokousaika kello ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 4/2018 20 Kokousaika 17.9.2018 kello 18.00 18.13 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Kaarto, Anne-Mari Kalsi, Esa Kankare, Tarmo Kiertonen,

Lisätiedot