JUMALA JA IHMINEN. Elämän tasapaino. Matti Väisänen
|
|
- Hannele Saaristo
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 JUMALA JA IHMINEN Elämän tasapaino Matti Väisänen 1
2 Tämän vihkon ovat lahjoittaneet: LUTHERAN HERITAGE FOUNDATION Romeo Plank Road Macomb, MI USA SUOMEN LUTHER-SÄÄTIÖ PL Helsinki Kansikuva: Andrei Rublev (n ) Pyhä Kolminaisuus. Myllypaino, Leväsjoki
3 J U M A L A J A I H M I N E N Elämän tasapaino Ihminen on levoton, kunnes hän löytää levon Jumalassa. Käytännössä tämä kirkkoisä Augustinuksen ajatus ilmenee mm. siten, että ikääntyessään ihminen alkaa etsiä juuriaan. Minäkin olen vajaat kymmenen vuotta sitten puuhannut pystyyn Savon Väisästen sukuseuran ja joka ilta rukoilen sukuni pariin hengellistä herätystä. Muun unohtuessa ihminen haluaa palata lapsuutensa maisemiin ja muistoihin. Psykologit väittävät, että me palaisimme jopa äidin kohtuun, jos se vain olisi mahdollista. Ihminen löytää levon sielullensa kuitenkin vasta sitten, kun hän pääsee sukunsa ja juurtensa tutkimisessa niin pitkälle, että löytää varsinaisen kantaisänsä eli Jumalan. Vasta sitten hän on juurillansa ja löytää rauhan. 1. JUMALAN OLEMUS (Jumalan kolmiykseys) Lähtökohtana teemamme tarkasteluun on Jumalan oma olemus. On paljon salaisuuksia, mysteereitä, mutta Jumalan kolmiykseys on niistä suurin. Se on kokko luomakunnan olemassaolon perustus ja ainoa kestävä selitys. Siksi Perkele vihaa sitä suunnattomasti. 1.1 Yleistä Sana kolminaisuus (lat. trinitas) ilmaisee, että Jumala on kolminainen ja samalla yksi. Tätä sanaa ei ole Raamatussa, mutta itse käsitteellä on vahva raamatullinen perusta. Athanasiuksen uskontunnustuksen mukaan on y k s i Jumala kolmessa persoonassa ja kolme persoonaa y h- d e s s ä Jumalassa, nimittäin Isä, Poika ja Pyhä Henki. Jumalan kolmiyhteydessä on kysymys kolmiykseydestä eli siitä, että Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat lukumääräisesti yksi Jumala. Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä käytetään kustakin erikseen nimitystä persoona, jolla tarkoitetaan itsenäisesti olemassa olevaa (vrt. persoonapro- 3
4 nominit). Isä on siis eri persoona. Poika on eri persoona. Pyhä Henki on eri persoona. Kuitenkaan ei ole olemassa kolmea erillistä Jumalaa, vaan yksi ainoa. Asian voisi yrittää ilmaista matemaattisesti miniyhtälöllä 1 = 3. Jo peruskoulun ensiluokkalainen osaisi sanoa, että tuollainen yhtälö ei ole tosi. Emme ymmärrä, kuinka kolme voi olla yksi ja kuinka yksi voi olla kolme. Ihminen on rajoittunut. Jumala on ääretön. Jumala on puhuteltavissa, ei selitettävissä. Sen tähden mitkään tästä ajasta otetut esimerkit tai vertaukset eivät pysty Jumalan Kolmiykseyttä kattavasti havainnollistamaan. Pyhää Kolmiykseyttä voidaan tuntea vain siinä määrin kuin Raamatussa on siitä meille ilmoitettu. 1.2 Jumalan ykseys ja kolminaisuus Raamatussa Sekä Jumalan ykseys että kolminaisuus on selvästi ilmoitettu sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa. Vanha testamentti: Kolminaisuus tulee ilmi jo Vanhan testamentin ensimmäisissä jakeissa, jotka kuuluvat: A l u s s a, ( Bereesit voidaan kääntää myös kuten Luther: E s i k o i s e n s a k a u t t a ) loi J u m a l a taivaan ja maan. Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan H e n k i liikkui vetten päällä. Ja Jumala sanoi: Tulkoon v a l k e u s. Ja valkeus tuli (1 Ms 1:13). Lutherin käännös on yhdenmukainen sen kanssa, mitä Apostoli Johannes sanoo luomisesta evankeliuminsa alussa: Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttansa... ja Sana tuli lihaksi ja asui (alkukielen mukaan, telttaili ) meidän keskellämme (Jh 1: 14,914). Katso myös Kolossalaiskirjeen alkua, jossa Apostoli Paavali puhuu esikoisen kautta luomisesta (Kl 1:1419) ja joka on suoranainen Vanhan testamentin ensimmäisen jakeen selitys. Israelin vanha uskontunnustus (Shema) kuuluu: Kuule Israel! Herra, meidän Jumalamme (Elohenu = Jumalat), Herra on yksi (ainoa) (5 Ms 6:4; Mk 12:29, KR-38). (Sema Jisrael, Adonai Elohenu Adonai eohad). Heprealaisen tekstin Elohenu (Jumalamme) on siis monikkomuoto. Suomalaisessa Raamatussa monikkomuoto ei tule selvästi näkyviin, koska 4
5 siinä yksikkö ja monikko ovat samanlaiset. Heprealaisen tekstin sisältö tulisi selvemmin ilmi, jos ilmaisisimme sen hiukan virheellisellä suomenkielellä: Kuule, Israel! Herra, meidän J u m a l a t, Herra on yksi. Jumala on siis monta ja kuitenkin yksi. (KR-92:n käännös Kuule, Israel! Herra on meidän Jumalamme, Herra yksin on hukannut koko jakeen ydinsanoman). Hepreankielessä on kolme lukusijaa: yksikkö, kun puhutaan yhdestä, duaali, kun puhutaan kahdesta ja monikko, kun puhutaan useammasta kuin kahdesta. Niin ollen Jumalan ykseyden ja kolminaisuuden puolesta puhuu VT:ssa sekin, että monikossa säännöllisesti esiintyvien Jumalan nimien (Elohim, Adonai) yhteydessä olevat verbit, adjektiivit, pronominit ja muut määreet ovat tavallisesti yksikössä (esim. 1 Ms 1:26; 2 Kn 19:4,10; Ps 7:10; Ps 57:3). Kolminaisuuden puolesta kertoo myös se, että Jumala puhuu itse itsestänsä monikossa: Ja Jumala sanoi: T e h k ä ä m m e ihminen k u- v a k s e mme, k a l t a i s e k s e m m e (1 Ms 1:26, samoin 1 Ms 3:22; 11:7; Js 6:8). Uusi testamentti: Jopa Uuden testamentin tärkeimmässä trinitaarisessa kohdassa, Jeesuksen kastekäskyssä, on samalla todistus Jumalan ykseydestä:... kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen n i- m e e n (yksikkö, eikä nimiin, monikko) (Mt 28:19). Jumalan olemuksen puolesta on siis olemassa vain y k s i Jumala. Tämä on koko Raamatun, sekä Vanhan että Uuden testamentin, yhteinen todistus. Persoonien erillisyys kolminaisuudessa: Jeesuksen kastetapahtumassa näkyy hyvin, kuinka yhden Jumalan kolme eri persoona ovat samanaikaisesti erillisinä olemassa: Kun J e e s u s oli kastettu, nousi hän kohta vedestä, ja katso, taivaat aukenivat, ja hän näki Jumalan H e n- g e n tulevan alas niin kuin kyyhkysen ja laskeutuvan hänen päällensä. Ja katso, taivaasta kuului (I s ä n) ä ä n i, joka sanoi: Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt (Mt 3:1617). 1.3 Tiivistelmä Kolminaisuusoppi sisältää paradoksin ja mysteerin, jota ihmisjärki ei yrityksistään huolimatta voi ymmärtää. 5
6 Kristinusko lepää Jumalan kolmiykseyden varassa. Jos hylkäämme kolminaisuusopin, joko ajaudumme polyteismiin (kolme Jumalaa) tai kiellämme Kristuksen jumaluuden ja teemme Pyhästä Hengestä persoonattoman voiman. Oppia Jumalan kolmiykseydestä on sanottu kristillisen kirkon keskeisimmäksi dogmiksi. Siitä kiinnipitäminen tai sen hylkääminen vaikuttaa ratkaisevasti pelastusoppiin, käsitykseen Kristuksesta ja ihmisestä, samoin kuin ihmisen arkivaellukseen. 2. JUMALAN OLEMUS JÄSENTÄÄ RAAMATUN (Lain ja evankeliumin kolmitahoisuus) Jumalan olemus jäsentää koko Jumalan sanallista ilmoitusta. Sekä laki että evankeliumi ovat kolmitahoisia Jumalan kolminaisuuden perusteella: voimme puhua luomisen, lunastuksen ja pyhityksen evankeliumista. Vastaavasti voimme puhua lain ensimmäisestä, toisesta ja kolmannesta käytöstä. 2.1 Laki (Jumalan kymmenen käskyä) Luterilaisten tunnustuskirjojen mukaan Laki on annettu ihmisille kolmesta syystä. Ensiksi sen tähden, että sen avulla säilyisi ulkonainen säädyllisyys villien ja tottelemattomien ihmisten kohdalla. Toiseksi, että ihmiset sen avulla saatettaisiin syntiensä tuntemiseen. Kolmanneksi, että heillä uudestisyntymisen jälkeen... olisi varma ohje, jonka mukaan... heidän tulisi ojentaa ja muodostaa koko elämänsä (Sovinnonkaava, I, 6:1). Lain ensimmäinen eli yhteiskunnallinen käyttö: Lailla Jumala säätelee ihmisen ulkonaista käyttäytymistä niin, että yhteiskunnassa säilyisi sen lakien mukainen järjestys. Lain ensimmäiseen käyttöön nähden ihmisen tahto on vapaa. Ihminen pystyy ulkonaisesti olemaan esim. tappamatta lähimmäistään, jos hän vain tahtoo niin. Lain ensimmäinen käyttö tuottaa niin ollen yhteiskunnallisella alueella ulkonaista vanhurskautta eli moralismia. B Lain ensimmäisen käytön kieltäminen johtaa anarkiaan ja yhteiskunnan tuhoutumiseen, kaikkien sotaan kaikkia vastaan (terrorismi). 6
7 Lain toinen eli pelastava käyttö: Tosin laki ei pelasta ketään, vaan se valmistaa tietä pelastukselle. Se tekee ihmisen siksi, mitä ihminen on eli syntiseksi ja pelastusta tarvitsevaksi. Lain toinen käyttö vie syvemmälle kuin ensimmäinen käyttö. Se menee motiiveihin ja omantunnon alueelle asti. Lain toiseen käyttöön nähden ihmisen tahto on sidottu. Hän on syntiinlankeemuksen ja sitä seuranneen perisynnin tähden pahan orja ja hengellisesti kuollut. Toisin sanoen hän on itsessään Jumalan tahdon tekemiseen nähden saman mahdottomuuden edessä kuin on fyysisesti kuollut mihin tahansa ulkonaiseen tekemiseen nähden. Kuollut ei tahdo eikä tee. Myös uudestisyntymisen jälkeen laki ilmoittaa uskovalle todeksi sen, mitä hän jatkuvasti on eli armoa tarvitseva syntinen. Uskova ihminen on nimittäin Jumalan edessä jatkuvasti kokonaan syntinen ja kokonaan vanhurskas. Lain avulla Pyhä Henki osoittaa uskovalle, että tämä on jatkuvasti armoa tarvitseva, jotta Jumala saisi häntä jatkuvasti armahtaa, kuten evankeliumi kertoo. Toisessa käytössään laki herättää hengellisesti kuolleen näkemään syntinsä ja syyllisyytensä Jumalan edessä sekä oman kadotetun tilansa. B Lain toisen käytön kieltäminen riistää ihmiseltä itsensä tuntemisen sekä tarpeen ja edellytykset ymmärtää evankeliumia eli Kristusta ja Hänen sovitustyötään. Lain kolmas eli pyhittävä käyttö: Tosin laki ei pyhitä ketään, mutta se opettaa uskovalle Jumalan tahdon. Uskovan tahto on yhtä Jumalan tahdon kanssa samassa suhteessa kuin Pyhä Henki on saanut sijaa uskovassa. Jos kiellämme lain kolmannen käytön kadotamme uskovina Jumalan tahdon tuntemisen. B Samalla uskovalta katoaa syntisyytensä tunteminen ja hän ajautuu vähitellen joko epätotuudelliseen perfektionismiin eli täydellisyysoppiin ja hän luulee olevansa itsessään pyhä tai ns. lihan pyhyyteen ja takaisin maailmaan. 2.2 Evankeliumin kolmitahoisuus Luomisen evankeliumi kertoo, mitä Jumala on tehnyt ja että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja on äärettömän arvokas. Luomisen evanke- 7
8 liumin kieltämisen mukana ihminen kadottaa elämän tarkoituksen, sen mukana elämän ilon ja vastuullisuuden sekä itsestään että toisista. Ateistinen kommunismi ja ns. kehitysoppi makroevoluution osalta ovat esimerkkejä yrityksistä syrjäyttää Jumala/Luoja. Kyseiset ideologiathan edustavat puhdasta materialismia, jossa kaikkivaltiaalla elävällä Jumalalla ei ole sijaa; Jumala ei ole luonut maailmaa, vaan maailma on luonut Jumalan, ne sanovat. Sovituksen ja lunastuksen evankeliumi kertoo, mitä Jeesus Kristus on tehnyt meidän puolestamme: Hän on sovittanut meidät Jumalan kanssa täyttämällä lain meidän puolestamme (aktiivinen sovitus, oboedientia activa) ja kantamalla meidän syntimme rangaistuksen Golgatalla (passiivinen sovitus, oboedientia passiva). Samalla Hän on lunastanut meidät vapaiksi turmiovalloista. Sovituksen ja lunastuksen evankeliumin hylkääminen merkitsee iankaikkisen elämän menettämistä ja kadotukseen joutumista. Pyhityksen evankeliumi kertoo, mitä Pyhä Henki tekee ihmisen saattamiseksi uskon kautta Jumalan yhteyteen ja luomistyön vähittäiseksi palauttamiseksi uskovassa ihmisessä. Pyhitys on luomisen palauttamista lunastuksen perusteella. Pyhityksen evankeliuminen hylkääminen merkitsee hengellisen elämän teoretisoitumista ja näivettymistä. Ihmistä ajatellen luominen ja pyhitys tapahtuvat ihmisessä. Ihmisen tahto on niissä mukana. Siksi ne eivät ole täydellistä, vaan suhteellista ja keskeneräistä. Sovitus ja lunastus sen sijaan on tapahtunut meidän ulkopuolellamme ja ilman meitä. Siksi se on myös täydellinen ja loppuun suoritettu. Jeesus sanoi ristillä omasta työstään: Se on täytetty! Siksi Kristuksen työhön perustuva syntien anteeksiantaminenkin on täydellistä. Luominen ja pyhitys sen sijaan jatkuvat. 2.3 Tiivistelmä (1) Lain ja evankeliumin kolmitahoisuuden ymmärtäminen Jumalan kolmiykseyden perusteella ja (2) lain ja evankeliumin erottaminen (ei eristäminen; distinction, no separation) toisistaan ovat Raamatun ymmärtämisen avaimia. Ensimmäinen kysymykseni omassa raamatuntutkistelussani on aina, 8
9 onko tässä kysymys Isän vai Pojan vai Pyhän Hengen työstä. Toinen kysymykseni on: Onko ko. kohdassa kysymys laista vai evankeliumista. Nämä kaksi kysymystä säästävät raamatuntutkijan pahimmilta ojaanajoilta. 3. JUMALAN OLEMUS JÄSENTÄÄ IHMISEN ELÄMÄN (Kolmen uskonkappaleen tasapaino elämässämme) Jumalan kolmiykseyden eli kolmen uskonkappaleen oikea tasapaino meidän uskossamme ja elämässämme on erittäin oleellinen asia. Se, miten eri uskonkappaleet, ts. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen työ, painottuvat kristillisessä kirkossa ja hengellisessä liikkeessä, luo ko. yhteisöille sekä niiden jäsenille uskon ja sen harjoittamisen perusilmeen, sillä Jumalakuvamme vaikuttaa syvästi meidän elämäämme. Vinoutunut käsitys Jumalasta tuottaa vinoutunutta elämää. Eri uskonkappaleitten väärästä korostuksesta seuraa vammoja kristityn elämässä. Suurin osa elämäni aikana käydyistä sielunhoidollisista keskusteluista on käyty vinoutuneen Jumalan-kuvan johdosta. 3.1 Ensimmäisen uskonkappaleen syrjäytyminen ja sen seuraukset Ensimmäisen uskonkappaleen syrjäytyminen Muotojumalisuudessa, ennen elävää uskoa Pyhän Hengen ja Kristuksen kautta, keskityimme Isään. Kun Pyhä Henki vei sitten elävään Kristuksen tuntemiseen (ja Isän luo), tuli kiusaus käydä halveksimaan tosin tiedostamatta Isää, jota ennen seurasimme, tosin luulouskossa, emme todellisessa, sillä mehän kutsuimmekin häntä vain nimellä Korkein tai jotain vastaava. Korostaessamme toista uskonkappaletta me herätyskristityt huomaamattamme usein laiminlyömme ensimmäisen uskonkappaleen. Missä niin käy, siitä on lukuisia kielteisiä seurauksia jokapäiväisessä elämässämme. Yksi kielteinen seuraus on ns. ajallisten asioitten väärä hengellistäminen. Siellä, missä ensimmäinen uskonkappale käytännössä syrjäytyy niin, 9
10 ettei sitä ole itsenäisenä olemassa lainkaan, ensimmäisen uskonkappaleen eli luomisen piiriin kuuluvat asiat siirtyvät huomaamatta joko toisen uskonkappaleen eli lunastuksen tai kolmannen uskonkappaleen eli Pyhän Hengen alueelle. Näin ko. asiat eivät lakkaa tietenkään olemasta, mutta ne siirtyvät väärään paikkaan Jumala-kuvassamme Ensimmäisen uskonkappaleen syrjäytymisen seurausilmiöitä Jokapäiväinen elämä voi rajoittua väärällä tavalla. Moneen tämänpuoleiseen tulee kielteinen asenne. Monet ensimmäisen uskonkappaleen asiat, kuten harrastukset, kulttuuri, tiede - jopa lääketiede ja sen parannuskeinot -, taide, luonto, helposti synnillistetään ja kielletään tai ainakin niitä väheksytään niin, ettei niitä nähdä Jumalan työnä. Näin tehtäessä ei huomata, että samalla Jeesuksen ihmisyys tulee negatiivisoiduksi. Kun Jeesus nähdään vain Jumalana, silloin Jeesuksen seuraaminen on pelkästään hengellistä, yliluonnollista, vaikka tosiasiassa se, että Jumala tuli Jeesuksessa ihmiseksi, osoittaa, että inhimillinen elämä ei itsessään ole pahaa. Itse asiassa kaikki ensimmäisen uskonkappaleen piiriin kuuluvat asiat ovat Jumalan palvelemista. Käsitys ihmisen parantamisesta vääristyy: Missä ensimmäisen uskonkappaleen asiat on siirretty toisen uskonkappaleen alueelle kuuluviksi, siellä suhtaudutaan ensimmäisen uskonkappaleen mukaiseen lääkäreitten ja sairaanhoidon kautta tapahtuvaan parantamiseen usein pidättyvästi ikään kuin rukouksella tai sairaitten parantamisen armolahjan avulla parantaminen olisi ainakin pyhempää. Ajaudutaan tilanteeseen, jossa Pyhän Kolminaisuuden eri persoonat kilpailevat (uskossamme) parantamisen kunniasta keskenään. Olisi hurmahenkisyyttä kuvitella, että Afrikan terveydenhoito-ongelmat ratkaistaisiin lähettämällä sinne mahdollisimman paljon rukouksella parantajia tai henkilöitä, joilla on ns. sairaittenparantamisen armolahjoja. Näitäkin tarvitaan, mutta samalla meidän tulee tunnustaa, että Jumalan normaalein tapa parantaa on lääketiede ja sitä tuntevat lääkärit ja sairaanhoitajat. Uskon vakaasti, että Jeesus voi tänäänkin muuttaa kivet leiviksi. Eikä meillä Suomessa olisi raaka-aineestakaan pulaa. Siitä huolimatta olisi hurmahenkisyyttä yrittää ratkaista maailman nälkäon- 10
11 gelmaa rukoilemalla mainitun ihmeen tapahtumista. Samalla sielunhoito ohenee helposti pelkäksi ripiksi, ikään kuin kaikki ensimmäisen uskonkappaleen alueen sielun vammat olisivat ripillä hoidettavissa. Näin syyllistytään usein puoskarointiin tapauksissa, joissa tarvittaisiin terapeuttia, psykiatria tai muuta neuvomista ja apua. Myös kristillisen kirkon julistuksen välinerepertuaari ja koko jumalanpalveluselämä kaventuvat minimiin, puheeksi ja virreksi. Muut Jumalan luomat ja antamat lahjat pakastetaan tai kelpuutetaan vain paholaisen palvelemiseen. Ei nähdä myöskään liturgisen elämän rikkauden merkitystä. Kuvat, värit, symbolit, liturgiset eleet polvistumisineen ja ristinmerkkeineen tulisi auttaa ihmistä luotuna kokonaisvaltaiseen ja konkreettiseen jumalanpalveluselämään. Siksi luterilainen kirkko on aina hyljännyt jyrkästi kuvainraaston. Kuvilla on sanoma muillekin kuin lukutaidottomille. 3.2 Toisen uskonkappaleen syrjäytyminen ja sen seuraukset Toisen uskonkappaleen syrjäytyminen merkitsee sovituksen ja lunastuksen syrjäytymistä. Seurauksiltaan kohtalokkain vikaan meno tapahtuu, kun painopiste siirtyy toisesta uskonkappaleesta pois, joko ensimmäiseen tai kolmanteen uskonkappaleeseen eli sovituksesta ja lunastuksesta jompaan kumpaan, luomiseen tai pyhitykseen. Painopiste siirtyy tällöin samalla Jumalasta ihmiseen, ehdottomasta suhteelliseen, täysin valmiista keskeneräiseen. Kaikki evankeliumin kolme eri tahoa eivät ole ihmistä ajatellen keskenään tasavertaiset. Evankeliumia tulee julistaa kaikissa kolmessa ulottuvuudessa, mutta oikeassa keskinäisessä suhteessa: Jeesuksen ylimmäispapillinen työ eli sijaissovitus kaiken keskuksena ja perustana. Toinen uskonkappale on ehdottomasti tärkein, koska se on pelastuksen uskonkappale, mutta sitä korostaessamme emme saa laiminlyödä myöskään ensimmäistä uskonkappaletta. 3.3 Kolmannen uskonkappaleen syrjäytyminen ja sen seuraukset Aina silloin kun Jumala tekee jotakin ihmisessä tai ihmisen välityksellä, hän tekee sen Pyhän Hengen kautta. Sen tähden kolmannen uskonkap- 11
12 paleen eli Pyhän Hengen syrjäytyminen elämässämme merkitsee koko hengellisen elämämme teoretisoitumista ja turhentumista. Meistä tulee ns. aivouskovia, Jeesuksen ajan fariseusten kaltaisia. Meissä on vain jumalisuuden ulkokuori, mutta me kiellämme sen voiman (2Tm 3:5). Meistä tulee ankaria toisia kohtaan mutta laupiaita itsellemme. Tietää kolmiyhteisestä Jumalasta yhtä ja toista tai elää jatkuvassa yhteydessä häneen ovat kaksi eri asiaa. 3.4 Tiivistelmä Syntiinlankeemuksen ja sen seurausten tähden toisella uskonkappaleella tulee olla keskeinen asema kristillisessä opetuksessa ja uskossamme. Toinen uskonkappale on kokonaan valmis ( se on täytetty, Jh 19:30), muut eivät. Nimenomaan toista uskonkappaletta Pyhä Henki ihmisille kirkastaa, sillä sen kautta avautuu kolmas uskonkappale eli saadaan Pyhä Henki ja opitaan tuntemaan Isä sellaisena kuin hän on eli ensimmäinen uskonkappale. 4. TÄMÄNPUOLEISEN JA TUONPUOLEISEN VÄLINEN YHTEYS Luomisen, lunastuksen (sovituksen ja lunastuksen) ja pyhityksen välisessä yhteydessä on kysymys tämän- ja tuonpuoleisen välisestä yhteydestä. Asiaa kuvatkoon seuraavat kolme esimerkkiä: 4.1 Jeesus Kristus Jumala on tullut Jeesuksessa ihmisten keskelle. Jumala on hänessä niin, että Jeesus Kristus on sekä ihminen että Jumala. Siitä huolimatta Jeesus Nasaretilaisen ulkonainen olemus ei ole poikkeuksellinen. Jeesus näytti tämänpuoleiselta samalla tavalla kuin kaikki muutkin. Kuitenkin hän on samalla Jumala. Ylösnousemuksessa ja taivaaseenastumisessa Jeesus Nasaretilainen ei riisuuntunut pois ihmisyydestään. Isän oikealla puolella taivaassa tänään oleva Jeesus Kristus on Jumala ja ihminen. 12
13 Näin tämänpuoleinen ja tuonpuoleinen, inhimillinen ja jumalallinen, luominen ja lunastus yhdistyvät Jeesuksessa Kristuksessa. 4.2 Raamattu Kristus asuu taivaassa, mutta hän asuu myös Raamatun sanassa (reaalipreesens). Kristus lähestyy Raamatun sanassa ihmistä ja ilmoittaa siinä meille itsensä ja pelastaa sen kautta meidät. Raamatun sana ei ulkonaisesti poikkea millään tavalla mistä tahansa muusta inhimillisestä tekstistä. Näin tämänpuoleinen ja tuonpuoleinen, inhimillinen ja jumalallinen, luominen ja lunastus yhdistyvät Raamatussa. 4.3 Sakramentit: Kaste ja Ehtoollinen Kristus on läsnä myös sakramenteissa (reaalipreesens). Joka ottaa sakramentin vastaan, ottaa vastaan itsensä Kristuksen ja hänessä syntien anteeksiantamisen. Sakramentit eivät vain kuvaa Kristusta tai muistuta Kristuksesta, niin kuin reformoidut opettavat. Sakramentin aineet eivät myöskään muutu olemuksensa (substanssinsa) puolesta muuksi, mitä ne ovat, vaikka Rooman kirkko opettaa ehtoollisesta niin. Näin tämänpuoleinen ja tuonpuoleinen, inhimillinen ja jumalallinen, luominen ja lunastus yhdistyvät sakramenteissa eli pyhässä kasteessa ja Herran pyhässä ehtoollisessa. 4.4 Entä Kristus meissä? Raamatun mukaan Pyhä Henki asuu uskovissa. Kristuksen asuminen Pyhän Hengen kautta meissä ja edellä mainitut kolme (Jeesus, Raamattu ja sakramentit) ovat kuitenkin luomisen ja lunastuksen välistä yhteyttä ajatellen eri kategorian asioita. Jeesus, Raamattu ja sakramentit ovat samanaikaisesti kokonaan jumalallisia ja kokonaan inhimillisiä. Uskovan ihmisen laita on toisin. Pyhä Henki asuu kyllä hänessä, mutta hän ei ole silti mikään uusi Kristus. Kristitty on kyllä samanaikaisesti kokonaan syntinen ja kokonaan van- 13
14 hurskas Kristuksen tähden, mutta se on aivan eri asia kuin olla kokonaan inhimillinen ja kokonaan jumalallinen. Eräissä kristillisissä piireissä ajatellaan, että uskova ihminen on sakramentti, jopa ainut todellinen sakramentti eli aineellisen muodon ottanut, havainnollistettu Jumalan sana. Sellainen ajattelu johtaa helposti hurmahenkisyyteen tai paremminkin: se on hurmahenkisyyttä. 4.5 Tiivistelmä Kristuksen todellinen läsnä oleminen armonvälineissään eli reaalipreesens merkitsee sitä, että kohdataksemme Kristuksen meidän ei tarvitse tehdä 2000 vuoden mittaista ajatusmatkaa Golgatalle tai yrittää kurottautua taivaaseen. Ei, vaan Kristus tulee itse armonvälineissään meidän aineellisten ihmisten luo aineellisessa muodossa ja tuo kaikki Golgatan aarteet meille mukanaan. Meidän ei tarvitse matkustaa hänen luokseen, vaan hän on matkustanut ja matkustaa meidän luoksemme. Meidän ei siis tarvitse kuvitella häntä olevaksi ja tulevaksi, vaan hän on ja tulee (hoc est!). PÄÄTÖS Kristinusko lepää Jumalan kolmiykseyden varassa. Jos hylkäämme kolminaisuusopin, menetämme kristinuskon: Jumalan ykseyden kieltäminen johtaa polyteismiin (kolme Jumalaa); Jumalan kolminaisuuden kieltäessämme kiellämme Kristuksen jumaluuden ja teemme Pyhästä Hengestä persoonattoman voiman. Jumalan kolmiykseyden ja lain ja evankeliumin kolmitahoisuuden ymmärtäminen ja lain ja evankeliumin erottaminen toisistaan ovat Raamatun ymmärtämisen avaimia. Kolmen eri uskonkappaleen eli Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen oikea tunteminen ja oikein painottuminen uskon elämässämme auttavat meitä terveeseen uskoon ja tasapainoiseen elämään. Luomisen, lunastuksen ja pyhityksen välisen eron näkeminen varjelee uskoamme terveenä ja suojaa erityisesti hurmahenkisyydeltä. 14
15 15
16 Mitä merkitsee usko kolmiyhteiseen Jumalaan? Tähän perustavaan kysymykseen vastaa rovasti Matti Väisänen kirjoituksellaan. Raamatun perusteella hän opettaa Jumalan olemuksen merkitystä ihmiselle. Jumalan kolmiykseyden oikea tunteminen avaa Raamatun ja johdattaa ihmisen tasapainoiseen uskoon ja elämään Jumalan luomana, lunastamana ja pyhittämänä ihmisenä. Pastori Lauri Kiviranta Artikkelin kirjoittaja rovasti Matti Väisänen tunnetaan paitsi herätysliikejohtajana ennen muuta myös rakastettuna julistajana sekä terävänä kirjoittajana. Tämä vihko jatkaa Suomen Luther-säätiön Aamutähti- sarjaa, joka keskittyy uskonelämän peruskysymyksiin. Sarjan toimittajina ovat rovasti, teol.lis. Simo Kiviranta ja pastori Juhana Pohjola. 16 Suomen Luther-säätiö Aamutähti Nro 24 ISBN
USKONKAPPALEIDEN TASAPAINO LUTHERIN AJATTELUSSA
1/12 Suomen teologinen instituutti Matti Väisänen 5.4.2006 USKONKAPPALEIDEN TASAPAINO LUTHERIN AJATTELUSSA JOHDANTO Ihminen on levoton, kunnes hän löytää levon Jumalassa. Käytännössä tämä kirkkoisä Augustinuksen
JEESUS JA LAKIMIES MK 12:28-34 (19 HJS II vk) Hämeenlinna (19.10.2014)
1/6 Ryttylä 15.10.2014 Matti Väisänen JEESUS JA LAKIMIES MK 12:28-34 (19 HJS II vk) Hämeenlinna (19.10.2014) Teksti: 28. Silloin tuli hänen luoksensa eräs kirjanoppinut, joka oli kuullut heidän keskustelunsa
YKSI JUMALA KOLME PERSOONAA. TV7 raamattukoulu 15.2.2010 Reijo Telaranta
YKSI JUMALA KOLME PERSOONAA TV7 raamattukoulu 15.2.2010 Reijo Telaranta PYHÄ KOLMINAISUUS, Antonio de Pereda, 1640-luvulla KOLMINAISUUDEN YLISTYS, Albrecht Dürer, V. 1511 Jumala antoi sydämen ja aivot
LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA
STI, 25.9.2013 DANIEL NUMMELA LUTERILAISUUS TÄNÄÄN OPINKOHTIEN VALOSSA TUNNUSTUSKIRJAT TUTUIKSI JOHDANTO - 1517 Lutherin 95 teesiä - 1530 Augsburgin tunnustus - 1537 Schmalkaldenin opinkohdat 1 JOHDANTO
DOGMATIIKKA. Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde?
DOGMATIIKKA Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde? JUMALA RAKKAUS EHTOOLLINEN KIRKKO PELASTUS USKONTUNNUSTUKSET
RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939
RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS
Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa
Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme
tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.
LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra
USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com
1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi
MIKSI JUMALA KÄSKEE KUOLLEITA PARANNUKSEEN? Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.
MIKSI JUMALA KÄSKEE KUOLLEITA PARANNUKSEEN? Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS:
Kristuksen kaksiluonto-oppi
Kristuksen kaksiluonto-oppi Katolinen kirkko muotoili kolminaisuusopin 300- ja 400-luvuilla ja täydensi sitä Kristuksen kaksiluonto-opilla Khalkedonin kirkolliskokouksessa vuonna 451. Kirkolla on ollut
Matka Raamatun kastetilanteisiin. Niko Huttunen Dos., Helsingin yliopisto
Matka Raamatun kastetilanteisiin Niko Huttunen Dos., Helsingin yliopisto I Kristillinen kaste ja muut puhdistautumisrituaalit Puhdistautumisriitit tavallisia uskonnoissa Puhdistautumisriitti Ganges- virrassa
Alusta loppuun vaiko olemassaolon pyörässä?
Ilmestys (kr. Αποκαλυψις) tarkoittaa verhon pois ottamista. Emme näe verhottuja asioita ennen niiden paljastumista, ilmoittamista. Jumala on aina paljastanut omilleen sen, mikä on tarpeen tietää tulevaisuudesta.
Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible
Tämän leirivihon omistaa:
Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen
Elämä Jumalan lapsena
1 Roomalaiskirjeen selitys 18 Room. 8:14 17 Savonlinnan Tuomiokirkko, 13.3.2013 Elämä Jumalan lapsena Kertausta Tähän mennessä Paavali on Roomalaiskirjeessään esittänyt pääasiat siitä, kuinka ihmisestä
Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry
Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino
Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki
Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.
Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä
Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,
Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista.
1 Efesolaiskirjeen selitys 4 Ef. 1:10-14 Pyhän Hengen sinetti Tämä on neljäs luento Paavalin Efesolaiskirjettä käsittelevässä luentosarjassa. Tähän mennessä olemme kuulleet siitä, kuinka meidät kristityt
Ristiäiset. Lapsen kaste
Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi
Hyvä Sisärengaslainen,
Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita
SISÄLLYSLUETTELO 1. PYHÄ RAAMATTU 2. PYHÄ KASTE 3. HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN 4. RIPPI ELI AVAINTEN VALTA 5. APOSTOLINEN PAIMENVIRKA
SISÄLLYSLUETTELO 1. PYHÄ RAAMATTU 2. PYHÄ KASTE 3. HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN 4. RIPPI ELI AVAINTEN VALTA 5. APOSTOLINEN PAIMENVIRKA 6. JULKINEN RUKOUS ELI JUMALANPALVELUS 7. PYHÄ RISTI 1 / 5 Luterilaisen
...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24
...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,
Hyvä Sisärengaslainen,
Lisää 1. Joh 3:sta? http://www.sley.fi/luennot/raamattu/ UT/Johanneksen_kirjeet/1Joh03EK.h tm Hyvä Sisärengaslainen, 1. Johanneksen kirjeen kolmas luku puhuu Jumalan lahjasta, mutta myös hänen pyhästä
Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa
Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for
Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta
Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta!1 LUENTO 1 MIKÄ SOLU ON?!2 Näky Tavoite, jota kohti ponnistelemme Toiminnan tulos Kaikille yhteinen Kuka näkymme määrittelee? Pastori tai vanhimmat? Jokainen
Matt Mitchell: Kuka Pyha Henki on?
Matt Mitchell: Kuka Pyha Henki on? Matt Mitchell: The Fellowship of the Holy Spitit: "Who is the Holy Spirit?" 3.helmikuuta 2008 Matteus 3:13-17 Tänä vuonna rukoilen, että saatte kokea pyhän Kolminaisuuden
Fransiskaanit ja teologia
Fransiskaanit ja teologia sääntökunnilla yliopistossa omat oppituolinsa opetus omassa konventissa ) omat teologiset traditiot (k. 1245) opetti Pariisissa aluksi sekulaariteologina (=ei-sääntökuntalaisena)
MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.
MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,
Hei, sinä siellä! Minne. olet matkalla? Opas oikean tien valintaan
Hei, sinä siellä! Minne olet matkalla? Opas oikean tien valintaan 2 Minne olet matkalla? ei! Oletko koskaan pysähtynyt pohtimaan elämäsi tarkoitusta, tai mitä sinulle ja läheisillesi tapahtuu kuoleman
IHMEELLINEN RAAMATTU Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi
IHMEELLINEN RAAMATTU Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 Kuunneltavissa osoitteessa:
Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama
Suoraa puhetta, kuuleeko kukaan? Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Matt. 7: 1-6 1."Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte,
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,
Armolahjat ja luonnonlahjat
Armolahjat ja luonnonlahjat Rakkauden palvelua varten Jumalan antamat lahjat Luonnonlahjat ja armolahjat liittyvät t syvällisell llisellä tavalla ihmisen kokonaisvaltaiseen kutsumukseen. Luonnonlahjat
OLETKO ELÄVÄ VAI KUOLLUT? (Jaak. 2:14-20) Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.
OLETKO ELÄVÄ VAI KUOLLUT? (:14-20) Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS: 1.
Kristus-keskeinen elämä. Osa 4: Majakka-ilta
Kristus-keskeinen elämä Osa 4: Majakka-ilta 17.10.2009 Antti.Ronkainen@majakka.net Room. 8:29 (KR92) Ne, jotka hän edeltäkäsin on valinnut, hän on myös edeltä määrännyt oman Poikansa kaltaisiksi, niin
UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA
UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA Kaikille muille sydämenlyönnit ovat rummutus kohti hautaa, mutta me elämme elämää
Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.)
1 Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.) rabbi J.Melamed Israelista. Mikkeli 19.04.2012 Olen hyvin iloinen, että pääsin tulemaan tänne. Meillä Israelissa on nyt todella kuuma. Kun lähdin,
JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys
Kolossalaiskirje 1:1 2:5
Hannu Väliaho 20.5.2013 Kolossalaiskirje 1:1 2:5 Lyhennyksiä: VT Vanha testamentti UT Uusi testamentti KR38 Kirkkoraamattu vuosilta 1933/38 (vanha raamatunkäännös) KR92 Kirkkoraamattu vuodelta 1992 (uusi
Tule sellaisena kuin olet. 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014
Tule sellaisena kuin olet 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014 2 Toivon kultuurin luominen Useimmat ihmiset elävät hiljaisen epätoivon vallassa. - Henry Thoreau 3 Toivo (sivistyssanakirja) harras odotus, että
Miten puhua Jumalasta muslimien kanssa?
114 Iustitia 15 (2002) 114 119 Miten puhua Jumalasta muslimien kanssa? Miten Jumalasta on ylipäätänsä puhuttava? Minä näin suuren valkean valtaistuimen ja sen, joka sillä istuu. Hänen kasvojensa edestä
Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:
1Kor 15:47 selitys Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: "Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on herra taivaasta." (1Kor 15:47). Sana "herra"
E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa
E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa Kasteesta ja siihen valmistautumisesta ks. Lapsen kasteen kaava (1. A). Kun kaste toimitetaan seurakunnan jumalanpalveluksessa (messu, sanajumalanpalvelus, viikkomessu,
Vainoajan tie saarnaajaksi
Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible
Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi
Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi 1 2.oppituntti Isak Pensiev 14.4.2012 Ystävät, me jatkamme oppituntia, joka avaa meille juutalaisia käsitteitä ja juutalaista näkökulmaa sekä Uuteen- että Vanhaan
Luen lähtökohdaksemme kolme raamatuntekstiä. Ensimmäinen niistä on Roomalaiskirjeen 6. luvusta:
VALTAKUNNALLINEN EVANKELIUMIJUHLA TURUSSA Pyhän juhlaa su 1.7. klo 13.00 Teemu Haataja LAHJANSA JAKAVA JUMALA Raamattuopetukseni aihe on Lahjansa jakava Jumala. Lähdemme tarkastelemaan teemaamme viiden
ARMON OSALLISUUS Se on evankeliumista elämistä. Käärme sanoi:
ARMON OSALLISUUS Olemme kuulleet edellä opetusta armon olemuksesta, siitä millaista armo on olemukseltaan. En mene tässä opetuksessa siihen, mitä tämä armo on, koska se tuli esille edellisessä r-tunnissa.
KONFIRMAATIOMESSU B SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan
KONFIRMAATIOMEU B EKOMUKAUTU virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen
Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo
Nettiraamattu lapsille Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Ensimmäinen Johanneksen kirje 2. osa
Ensimmäinen Johanneksen kirje 2. osa 1 opettaja Isak Penzev 08.03.2013 Shalom ystävät, me jatkamme oppitunteja ja tutkimme apostolien kirjeitä. Messiaan lähettiläät todistavat omasta uskostaan. Ja apostolien
Jakkara ja neljä jalkaa
Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää
Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan
Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Tämän sunnuntain teema on " kutsu Jumalan valtakuntaan ". Päivän tekstissä Jeesus itse asiassa esittää kutsun Jumalan valtakuntaan, vaikka tuo kutsu kuulostaakin
KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA
KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla
Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies
Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Sisällinen ihminen. Efesolaiskirjeen selitys 10 Ef. 3:14 21
1 Efesolaiskirjeen selitys 10 Ef. 3:14 21 Sisällinen ihminen Viime kerralla käsittelimme tässä Paavalin Efesolaiskirjeen selityksessä sitä, kuinka Paavali käsitti tehtävänsä Kristuksen apostolina eli lähettiläänä.
Sielunvihollinen ei siedä Raamatun Sanaa, varsinkaan kun mennään siihen ytimeen, jossa Jeesus on verellään ostanut meidät omikseen.
Omat kokemukset Olen syntynyt tähän kristillisyyteen, olen siitä onnellinen. 15-vuotiaana jätin kristillisyyden, koska koin sen liian lakihenkisenä. Ajauduin maailmaan. Elin syntielämää, myös päihteiden
Apologia-forum 25.-27.4.2014
Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum
JANNE SAKARI KOSKELAN VIRKAAN ASETTAMINEN Oulussa (Su )
Ryttylä 14. 01.2006 Matti Väisänen 1/6 JANNE SAKARI KOSKELAN VIRKAAN ASETTAMINEN Oulussa (Su 15.01.2006) Kristuksessa rakas veljemme, Janne Koskela ja läsnä oleva seurakunta, tervehdin teitä tämän sunnuntain
Kolossalaiskirjeen 1. luvun selitys
Kolossalaiskirjeen 1. luvun selitys Kolossalaiskirje: 1:1 Paavali, Jumalan tahdosta kristuksen Jeesuksen apostoli, ja veli Timoteus 1:2 Kolossassa asuville pyhille ja uskoville veljille kristuksessa. Armo
Perhejumalanpalvelukset
Perhejumalanpalvelukset 269 Johdantosanat Johdantosanojen alussa puhuttelun jälkeen kerrotaan päivän ja sen jumalanpalveluksen erityisluonteesta. Tämän vapaan osan merkkinä on käytetty seuraavassa kahta
JOHANNES KASTAA JEESUKSEN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JOHANNES KASTAA JEESUKSEN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Betaniassa, se on paikkakunta Pereassa
SYNTINEN NAINEN FARISEUKSEN TALOSSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) SYNTINEN NAINEN FARISEUKSEN TALOSSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui b) Ajallinen yhteys muihin
Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita
Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for
Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
KIRKKOPÄIVÄT LAHDESSA 13.-15.5.2011 Saarna Kärkölän kirkossa 15.5.2011 3. sunnuntai pääsiäisestä (Jubilate) JUMALAN KANSAN KOTI-IKÄVÄ (Joh. 17:11-17) Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme
Luuk.24:13-35, Pääsiäinen
Luuk.24:13-35, Pääsiäinen Luuk.24:13-35: Samana päivänä oli kaksi opetuslasta menossa Emmaus-nimiseen kylään, jonne on Jerusalemista noin kahden tunnin kävelymatka*. 14. He keskustelivat kaikesta siitä,
JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Kapernaumissa, synagoogassa
JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE
JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE Osallisuus Elämän Sanaan 1:1-4 Keskinäinen Osallisuus Jumalassa erottaa synnistä ja vihasta 1:5-2:6 Uusi Käsky 2:7-11 Isän Rakkaus ja maailman rakkaus 2:12-17 Antikristus
8. Skolastiikan kritiikki
8. Skolastiikan kritiikki luterilaisen ja katolisen reformaation ristiriidat kehittyivät Lutherin myöhäiskeskiajan teologiaan kohdistuvan kritiikin pohjalta reformoitu traditio omaksui suuren osan luterilaista
PYHÄ HENKI ELÄMÄSSÄMME
PYHÄ HENKI ELÄMÄSSÄMME PYHÄ HENKI ELÄMÄSSÄMME Pyhän Hengen maailmaan tuleminen Pyhän Hengen työ Elämä Pyhän Hengen kanssa Hengen hedelmä ja armolahjat Pyhän Hengen maailmaan tuleminen - Raamattu ilmaisee
Herra olkoon teidän kanssanne. Niin myös sinun henkesi kanssa.
Vietettäessä ehtoollista sairaan luona myös muille läsnä oleville voidaan antaa ehtoollinen. Ehtoollisvälineet asetetaan valkoisella liinalla peitetylle pöydälle. Pöydälle voidaan asettaa myös risti tai
JUMALAN KOLMINAISUUS UUDESSA TESTAMENTISSA 1
1/11 JUMALAN KOLMINAISUUS UUDESSA TESTAMENTISSA 1 1. Kolminaisuusopin perusteet UT:ssa Kolminaisuusoppi ei esiinny sanana Raamatussa, mutta sitä pidetään kuitenkin tärkeimpänä oppina kristinuskossa. Mutta
Ensimmäinen Johanneksen kirje 3. osa
Ensimmäinen Johanneksen kirje 3. osa 1 opettaja Isak Penzev 15.03.2013 Shalom, hyvät ystävät. Me jatkamme oppitunteja, ja meidän aiheenamme on Toora apostolien kirjoituksissa. Jatkamme ensimmäisen Johanneksen
ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo
12. Yhteenveto: Tunnustusten teologiat
12. Yhteenveto: Tunnustusten teologiat luterilaisuus: Augsburgin tunnustus Puolustus Yksimielisyyden ohje muut tunnustuskirjat katolisuus: Trenton kirkolliskokous reformoidut kirkot: paikalliset tunnustukset
JUMALAN SEITSEMÄN ITSESTÄÄN ILMOITTAMAA OMINAISUUTTA
1 Missio Järvenpää Tapani Talikainen 19.2.2013 JUMALAN SEITSEMÄN ITSESTÄÄN ILMOITTAMAA OMINAISUUTTA Tämänhetkinen sijaintimme tiekartalla Olemme tiekartalla edenneet pysähdyspaikkaan, joka on nimetty Jumalan
Havaintomateriaalia - avuksi sinulle
Havaintomateriaalia - avuksi sinulle - lapsi ja nuorisotyöhön - taide- ja leirikoulutyöhön - lähetyskasvatukseen - teemapäiviin - kirkollisiin tapahtumiin - ystävyysseurakunta- työhön - erityisryhmille
Merkki siitä mitä tuleman pitää 81 Herätetty ja korotettu 85 Ylösnousemus ja me? 89 Kaste uuden elämän signaali 93 Aamun ihmiseksi 97 Se valo ei
Sisällys Merkillinen johdatus 9 Uskomaton varjelus 14 Tunnelien kulttuuri 17 Alussa oli romahdus 21 Eiköhän se ole siinä 24 Pilkkaaminen 27 Kadotuksen tie 31 Mies rohkaisi mielensä 34 Isä kertoi perheelleen
Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.
Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"
Tule sellaisena kuin olet. 1. Suvaitsevaisuus ja armo 7.9.2014
Tule sellaisena kuin olet 1. Suvaitsevaisuus ja armo 7.9.2014 Suvaitsevaisuus ja armo Syyllisyyden taakat Miksi tein / en tehnyt, miksi sanoin, miksi en estänyt, miksi petin, miksi valehtelin, miksi en
TV7 RAAMATTUKOULU. "Te kuljette eksyksissä, koska ette tunne pyhiä kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa. (Matt.22:29)
1 TV7 RAAMATTUKOULU "Te kuljette eksyksissä, koska ette tunne pyhiä kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa. (Matt.22:29) Tapani Talikainen UUSI LUOMUS ELÄMÄ KRISTUKSESSA JEESUKSESSA Mutta vanhurskasten polku
Usko ja elämä Kristinuskon pääkohdat selkokielellä
1 Usko ja elämä Kristinuskon pääkohdat selkokielellä SUOMEN EV.LUT. KIRKKO Usko ja elämä Kristinuskon pääkohdat selkokielellä Suomen ev.lut. kirkon kirkkohallituksen julkaisuja 2013 Työryhmä: kehitysvammatyön
Kristityn vapaus. "Armo teille ja rauha, Jumalalta meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta.
1 Kristityn vapaus "Armo teille ja rauha, Jumalalta meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta. Tänään 18 sunnuntaina helluntaista on kirkoissamme aiheena "kristityn vapaus". Päivän evankeliumiteksti
Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.
elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla
Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia
Saarna 16.7.2017 Evankeliumi Matt. 16: 13-19 Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat? He vastasivat: Toisten
Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä
Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kun kaste toimitetaan seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa, siihen liitetään tässä esitetyt kohdat. Saarnan jälkeen vanhemmat ja kummit siirtyvät kastettavan
ei ole syntiä. Ehkä sotakin toisinaan tuomitaan sunnuntaipuheissa,
V PELASTUKSEN KAIPUU Henkisen elämän siirtyessä kuvailemallemme kolmannelle portaalle, ikuiseen elämään johtavalle tielle, vie se totuudenetsijän oman sielunsa pariin, oman sielunsa heikkouksiin, puutteisiin
Kuka Jeesus haluaa meille olla?
1 Johanneksen evankeliumin selitys 9 Joh. 3:9-15 Savonlinnan Tuomiokirkko, 16.9.2015 Kuka Jeesus haluaa meille olla? Viime kerralla tapasimme Nikodemos nimisen juutalaisten hallintomiehen, joka oli yöllä
Jeesus, kiusausten voittaja
Jeesus, kiusausten voittaja Armo teille ja rauha Jumalalta,meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! Tänään Suomen kirkkokäsikirjan mukaan on 1. paastonajan sunnuntai. Olemme siis laskeutumassa
JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen
9. Luterilainen ja reformoitu perinne
9. Luterilainen ja reformoitu perinne Lutherin näkemys koko protestanttisuuden perustana Roomalaiskirjeen luennoista alkaen, erityisesti Galatalaiskirjeen kommentaarissa (1531/35) vanhurskauttaminen syntien
Mitä merkitsee olla Esirukoilija. Rukouskoulu jakso
Mitä merkitsee olla Esirukoilija Rukouskoulu 2014 4. jakso 1. Kertausta ja johdanto esirukoukseen A. Rukouksen yleinen, hallitseva ja kaiken läpäisevä olemus: Rukous on yhteyttä Jumalaan ja kaiken muun
Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible
PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä
1/6 Ryttylä 6.8.2008 Matti Väisänen PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä 10.08.2008 Kristuksessa rakas veljemme Martti Vaahtoranta ja läsnä oleva seurakunta, tervehdin
Kristuksen kirkon ykseys
1 Efesolaiskirjeen selitys 11 Ef. 4:1 16 Savonlinnan Tuomiokirkko, 27.11.2013 Kristuksen kirkon ykseys Viime kerralla käsittelimme tässä Paavalin Efesolaiskirjeen selityksessä sitä, kuinka Paavali rukoili
KALLE VEIKKO VÄÄTÄISEN VIRKAAN ASETTAMINEN Kuopiossa (Su )
Ryttylä 19. 01.2007 Matti Väisänen 1/7 KALLE VEIKKO VÄÄTÄISEN VIRKAAN ASETTAMINEN Kuopiossa (Su 21.01.2007) Kristuksessa rakas veljemme, Kalle Väätäinen ja läsnä oleva seurakunta, tervehdin teitä tämän
Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.
Päiväohjelma 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.00 Lounas 13.40 2x oppitunti (kaksoistunti tai 13.40-14.20/14.25-15)
Kristinuskon opillisia rakenteita, elintapoja ja pyhät teokset
Kristinuskon opillisia rakenteita, elintapoja ja pyhät teokset Kolminaisuusoppi on yksi kristinuskon teologian suurimmista haasteista. Hippon kaupungin piispa Aurelius Augustinus (354-430) kehitti läntiselle
Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto
Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto 7.11.2012 Kirkko- ja seurakuntakäsitys, jossa sekä salatulla että näkyvällä on paikkansa Kaksinaisuus kirkon / seurakunnan