Suomalais-venäläisen III Päättäjien Metsäfoorumin avaus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomalais-venäläisen III Päättäjien Metsäfoorumin avaus"

Transkriptio

1 Suomalais-venäläisen III Päättäjien Metsäfoorumin avaus Esko Hamilo Alivaltiosihteeri Ulkoasianministeriö Arvoisat päättäjien metsäakatemian osanottajat, Hyvät naiset ja herrat Metsät ovat Suomen tärkein luonnonvara. Ne peittävät kaksi kolmannesta Suomen koko pinta-alasta tuottaen aineellisia ja aineettomia hyödykkeitä ihmisten moniin eri tarpeisiin. Metsät ovat erityisen tärkeitä Suomen maaseudun elinvoimalle. Ne ovat myös perusta laajalle ja menestyvälle puuhun perustuvalle teollisuudelle ja erilaisille palveluille. Suomen metsien kasvu on nykyisellään noin 100 miljoonaa kuutiota vuodessa. Metsiemme kasvu on lisääntynyt 70-luvun puolivälistä kiihtyvällä vauhdilla hyvän metsien hoidon ansiosta. Raakapuun kokonaiskäyttömme Suomessa on ollut vuosittain noin 70 miljoonan kuutiometrin tasolla, josta energiakäyttöön on ohjautunut viime vuosina noin 8 miljoonaa kuutiometriä. Tuontipuuta on ollut miljoonaa kuutiometriä. Suurin osa tuontipuusta on tullut Venäjältä, josta tuonti on nyt puutullien vuoksi jyrkästi vähentynyt. Metsiin perustuva teollisuus käsittää nykyisin perinteisen metsäteollisuuden, energiateollisuuden ja kemianteollisuuden. Lisäksi metsiin perustuvaa palveluliiketoimintaa edustaa esimerkiksi kasvava luontomatkailu, jonka liikevaihto on ollut viime vuosina kasvussa ja se arvioidaan noin 2,5 miljardiksi euroksi. Perinteinen metsäteollisuus käsittää puutuote- sekä massa- ja paperiteollisuuden. Metsätalous ja -teollisuus muodostavat yhdessä metsäsektorin, joka tuottaa 4 5 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta ja on yksi kansantaloutemme vahvoista tukijaloista. Metsäteollisuuden tuotannon arvo nousi 2010 runsaaseen 19 miljardiin euroon. Tuotannon määrä kasvoi viime vuonna kaikilla metsäteollisuuden sektoreilla. Suomessa tuotettiin sellua 6,7 miljoonaa tonnia, paperia ja kartonkia 11,8 miljoonaa tonnia ja sahatavaraa 9,4 miljoonaa kuutiota. Lisäksi energian tuotantoon käytettiin yli 6 miljoonaa kuutiometriä metsähaketta. 1 (6)

2 Tulevaisuuden biotaloudessa koko metsäsektorilla on mahdollisuus entisestään nostaa kansantaloudellista merkitystään. Biokemian ja energiateollisuuden tuotteet ja metsäalan palvelut tulevat olemaan kasvavia aloja. Odotammekin uusia investointeja puuraaka-ainetta eri tavoin käyttävään teollisuuteen. Suomen hallitus on linjannut osana uusiutuvan energian kokonaispakettia, että vuonna 2020 metsähaketta käytetään energian tuotantoon 13,5 miljoonaa kuutiota vuodessa. Kasvutavoite on siis kaksinkertaistaa sen käyttö. Metsäteollisuus ei ole auringon laskun ala; se panostaa edelleen myös kotimaahan. Elinkeinoelämän keskusliiton investointitiedustelun mukaan metsäteollisuus suunnittelee investoivansa Suomeen tänä vuonna kaikkiaan 896 miljoonan euron edestä. Kasvua viime vuoden investointeihin on peräti 41,3 prosenttia, mutta määrä olisi silti pienempi kuin viime vuosikymmenellä keskimäärin. Suurmetsäteollisuuden ohella Suomessa on vahva pienten ja keskisuurten yritysten hallinnassa oleva puutuoteteollisuus, jonka tulevaisuus on täynnä mahdollisuuksia. Se erityisesti on investoinut tuotannon jalostusarvon kasvattamiseen Suomessa muun muassa puurakentamisessa ja puutuotteissa. Alueellisesti metsä- ja puutuoteteollisuus ovat edelleen hyvin tärkeitä. Meillä on edelleen kuutisenkymmentä paperi-, sellu- ja kartonkitehdasta sekä noin 170 sahaa toiminnassa ympäri maata. Metsäsektorin kehitys viimeisen kymmenen vuoden aikana ei ole ollut pelkästään positiivista. Viennin reaaliarvo on pienentynyt ja kuten kaikki tiedämme, myös tehtaita on Suomessa suljettu erityisesti paperin kysynnän ja tarjonnan tasapainottamiseksi. Taantuman jälkeen ala on kuitenkin nopeasti toipunut ja kehittää uusia tuotteita laajalla skaalalla paperintuotannosta puutuotteisiin ja biokemian tuotteisiin. Tulevaisuuden kasvumahdollisuudet ovat erinomaiset ja puuraaka-ainevarantomme on erinomainen perusta uusille biotalouden tuotteille ja palveluille. Arvoisat kuulijat, Tulevaisuuden haasteiden ratkaisemisessa uusiutuvilla ja karttuvilla luonnonvaroilla, kuten pohjoisen metsillä on iso rooli molemmissa maissa, sekä Venäjällä että Suomessa. Niiden avulla voidaan tuottaa ratkaisuja ihmiskunnan suuriin haasteisiin, kuten ruoan riittävyyteen, kaupungistumiseen ja ilmastonmuutokseen. Älypakkaukset, biopolttoaineet ja muut metsätuotteet sekä metsien käyttö virkistykseen, matkailuun ja hyvinvoinnin ylläpitoon ja lisäämiseen helpottavat yhä enemmän ihmisten arkea. Tästä syystä metsäosaamisen varmistaminen on Suomelle sekä Venäjälle erityisen tärkeää tulevaisuudessakin. Metsäteollisuus ei ole enää valtion omistuksessa, ei Suomessa eikä Venäjällä. Sen kannattavuus ja uudet investoinnit riippuvat yksityisestä pääomasta ja uusista innovaatioista, joita syntyy tutkimuksessa ja alan yrityksissä. Sijoitukset tehdään sinne, mistä saadaan paras tuotto sijoitetulle pääomalle, sellua kannattaa valmistaa siellä, missä puuraaka-aine on 2 (6)

3 helposti saatavilla ja edullista. Paperitehtaat tehdään lähelle alueita, missä tuotteille on suuri kysyntä. Tärkeätä on myös vakaa toimintaympäristö ja riskittömyys, puuraaka-aineen häiriötön saanti sekä infrastruktuurin toimivuus. Erityisesti nämä tekijät ovat meillä Suomessa vahvoja. Suuret investoinnit edellyttävät aina lisää investointeja myös infrastruktuuriin ja metsähoitoon, joiden kustannuksiin valtion on osallistuttava. Suurteollisuuden osalta puunhankinnan pitää toimia luotettavasti, jotta esimerkiksi miljoonan tonnin sellutehdas saa hankittua vuodessa noin viisi miljoonaa kuutiota puuta. Puunhankinnan luotettavuus on tärkeätä myös pienen ja keskisuuren teollisuuden toiminnan kannalta. Korostaisin tässä toimimista liiketalouden periaatteiden mukaan, jolloin hakkuutoiminta ja investoinnit tulevat kannattaviksi. Puun joustava hankinta myös yli rajojen lähialueille luo yhtiöille positiivista kassavirtaa, eikä se estä teollisuuden kehittymistä, päinvastoin. Raakapuun ja tuotteiden pitäisi voida liikkua vapaasti sekä alueiden että valtioiden rajojen yli. Suomalainen suurmetsäteollisuus on investoinut viime vuosina voimakkaasti Etelä-Amerikkaan ja Aasiaan. Viimeisen 10 vuoden aikana Brasilia on kaksinkertaistanut sellun tuotannon 14 miljoonaan tonniin. Lyhytkuituisen sellun valmistus on siirtynyt jo pääosin eteläiselle pallonpuoliskolle. Indonesiaan on valmistumassa useita isoja sellutehtaita. Vuonna 2009 Kiinan paperin ja kartongin tuotanto ohitti jo USA:n vastaavan tuotantomäärän ja saavutti 85 miljoonaa tonnia. Kiinan tuotannon valtava kasvu huolestuttaa jo paperintuottajia sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Erityisesti paino- ja toimistopaperien ylituotanto jatkaa kasvuaan. Sanomalehtipaperin kulutus kääntyi laskuun ensin Yhdysvalloissa ja sitten Euroopassa. Sama on tapahtumassa myös aikakauslehtipaperille. Lehdet siirtyvät sähköisiin ja digitaalisiin jakelukanaviin. Olemme siis murroksen keskellä etenkin perinteisissä paperituotteissa. Viimeisen 20 vuoden aikana metsäteollisuuden murros voidaan havaita sekä uudessa teknologiassa että uusissa tuotteissa. Uusi teknologia pystyy käyttämään paperin valmistuksessa yhä paremmin kierrätyskuitua ja yhä vähemmän pitkäkuituista havusellua. Lyhytkuituisen sellutonnin valmistaminen maksaa Uruguayssa puolet siitä, mitä Suomessa. Metsäteollisuuden suuret investoinnit tehdään niihin maihin, joissa on kyllin paljon poliittista tahtoa luoda investointiedellytykset pitkäaikaiselle toiminnalle. Raaka-aineen saanti joko luonnonmetsistä tai plantaaseilta pitää olla varmaa ja taloudellisesti kannattavaa sekä kestävällä pohjalla. Valtiovalta voi parantaa investointiedellytyksiä antamalla helpotuksia tulleissa ja veroissa. Esimerkiksi Suomessa metsäteollisuus maksaa energiaveroa, mutta Ruotsissa sitä ei ole. Olkoon investointien lisääminen molemmissa maissa yhteinen haasteemme, johon meidän on tartuttava lujasti ja aktiivisesti. Meidän on yhdessä luotava strategia, miten pohjoisen vyöhykkeen metsävaroista saadaan luotua pohja uusille metsäteollisuuden sekä biotalouden tuotteille ja palveluille. Tietotaitoa molemmista maista kyllä löytyy on vain saatava aikaan 3 (6)

4 yhteinen tahtotila sekä valtiovallan että yritysten kesken ja saatettava alan toimijat saman pöydän ääreen. Molempien maiden asiantuntijat voivat oppia paljon toisiltaan. Valtiovallan ja eri viranomaisten on tuettava näitä kehityshankkeita ennakkoluulottomasti molemmissa maissa. Äskettäin julkaistussa tutkimuksessa Suomen Metsäntutkimuslaitoksen Metlan tutkijat Hetemäki, Seppälä ja Uusivirta totesivat että metsäala myös jarruttaa omaa uudistumistaan. Koko metsäsektorin täytyisi pystyä uudistumaan nopeammin ja laajemmin. Sen pitää pystyä tuottamaan uusia tuotteita ja uusia palveluita aikaisempaa nopeammassa syklissä. Uudistuminen vaatii uusia yrityksiä, innovaatioita ja uutta pääomaa. Valtio voi myös tukea muulla tavoin kehitystyötä. Suomessa ministeriöt tekevät hyvää yhteistyötä alan kehittämiseksi. Päälinjat löytyvät maa- ja metsätalousministeriön Kansallisesta metsäohjelmasta ja työ- ja elinkeinoministeriön Metsäalan strategisesta ohjelmasta. Molempien ohjelmien osalta muuten teemme hyvää yhteistyötä maidemme välillä ja haemme yhteistyökohteita vertailemalla metsäalan strategioita keskenään. Etenemme Suomessa näiden ohjelmien linjausten mukaisesti ja siitä hyvänä esimerkkinä on muun muassa asetettu työryhmä, jonka tehtävänä on puukaupan edistäminen Suomen puumarkkinoilla. Siinä ovat mukana metsäteollisuusyhtiöt, yksityiset metsänomistajat, etujärjestöt ja metsäntutkimuslaitos sekä viranomaistahot. Se on käynnistänyt nopeasti toimenpiteitä, joilla parannamme kotimaisen puumarkkinan toimivuutta. Olemme esimerkiksi kehittäneet raakapuun hintatilastointia tarkemmaksi ja luotettavammaksi, jolloin puun myyjät ja ostajat saavat ajankohtaista ja yksityiskohtaista tietoa puun hinnoista. Se auttaa puukaupan osapuolia. Olemme käynnistäneet osana em. ohjelmia useita kehittämishankkeita, joita tänään täällä myöhemmin esitellään. Hyvät osanottajat! Tässä yhteydessä on syytä mainita, että idea suomalais-venäläisistä Päättäjien metsäfoorumeista syntyi Suomessa jo noin kaksi vuotta sitten. Haluan siis korostaa, että ajattelimme jo silloin tulevaisuutta ja suhteidemme kehittämistä edelleen metsäalalla. Virallisen aloitteen venäläisten päättäjien kutsumisesta Suomessa vuonna 2011 järjestettäviin Päättäjien metsäfoorumeihin teki silloinen pääministeri Matti Vanhanen lokakuussa 2009 Pietarin metsähuippukokouksessa. Ehdotus sai kannatusta Venäjän johdossa, pääministeri V.V. Putinin tapaamisen yhteydessä. Päättäjien Metsäakatemian tavoitteena on lisätä päättäjien kiinnostusta metsäasioihin, vahvistaa heidän metsällistä tietämystään sekä luoda vuorovaikutusta metsäsektorin ja muiden alojen päättäjien kesken. Toimintamuotoina ovat keskeisille yhteiskunnallisille vaikuttajille suunnatut kurssit, jatkotilaisuudet ja julkaisut. On myös syytä todeta, että meidän perinteinen Metsäakatemiamme pyrkii ensisijaisesti ratkaisemaan Suomessa olevia ongelmia, kun taas nyt alkavassa suomalais-venäläisessä metsäfoorumissa tarkastelun perustana on koko boreaalinen metsävyöhyke ja se osana globaalia metsäsektoria. Tämän 4 (6)

5 yhteisen Päättäjien Metsäfoorumin tarkoituksena onkin edistää Venäjän ja Suomen välistä metsäalan yhteistyötä ja syventää maiden välistä taloudellista kanssakäymistä. Foorumissa etsitään yhteisvoimin ratkaisuja maiden metsäsektoreiden kilpailukyvyn parantamiseksi ja edistetään Venäjän ja Suomen yhteisen näkemyksen syntymistä boreaalisten metsävarojen tehokkaasta ja kestävästä käytöstä. Venäjä ja Suomi ovat metsäsektorin suurvaltoja ja metsäsektorimme ovat monella tapaa integroituneet toisiinsa. Maamme ovat harjoittaneet metsäteollisuustuotteiden kauppaa keskenään jo ainakin 150 vuotta. Maidemme välille kehittyneet metsäalan suhteet ovat ainutlaatuiset, vastaavanlaista ei muiden maiden välillä ole. Me istumme samassa veneessä metsäasioissa jo historian ja maantieteen valossa. Yrittäkäämme yhteistyössä edistää molempien maiden metsäsektorien kilpailukykyä. Meidän täytyy etsiä ratkaisuja, joiden avulla voisimme säilyttää nyt olemassa olevan metsäteollisuuden tehtaat maissamme ja luoda edellytykset sille, että metsiin ja puuhun perustuvan elinkeinoelämän investointeja kohdentuisi tulevaisuudessa mahdollisimman paljon tänne pohjoisiin maihin. Luulen, että meillä on kaikki mahdollisuudet siihen. Olemme luonnollisesti kiinnostuneita jakamaan hyviä kokemuksiamme Päättäjien Metsäakatemia -konseptista kaikkiin siitä kiinnostuneisiin maihin. Itse asiassa Suomen Metsäyhdistys on tuotteistanut Päättäjien Metsäakatemia -viestintämallin kansainväliseen käyttöön. Vuosina toteutettiin yhteensä neljä kurssia silloisille uusille EU-kandidaateille, siis lähinnä Itä-Euroopan maille. Uskon vahvasti, että tämä viestintämalli soveltuisi hyvin käytettäväksi myös Venäjällä. Suomessa on toimivaksi havaittu malli, jossa metsäsektorin eri osapuolet käyvät laajaa vuoropuhelua sektorin kehittämiseksi, metsätalouden, metsäteollisuuden ja valtion välillä. Tarvitaan laajaa dialogia viranomaisten, metsäteollisuuden, kansalaisjärjestöjen, tutkijoiden ja median välillä, jotta saadaan luotua eri osapuolten hyväksymä pitkäjänteinen metsäpolitiikka. Tässä foorumissa voimme yhdessä tutustua, millainen tämä metsäakatemia sitten käytännössä on. Tänä vuonna foorumeissa on tarjolla alansa parhaiden asiantuntijoiden alustuksia metsäsektorin eri aihealuista yhteisten keskustelujen pohjaksi. Metsäretkeilyllä osallistujat voivat sitten käytännössä tutustua koko arvoketjuun metsästä valmiiksi saha- ja paperiteollisuuden tuotteiksi. Maidemme metsäyhteistyöllä on vankat ja vahvat perinteet, kuten jo viittasin aiemmin metsäteollisuustuotteiden kauppaan. Venäläiset tehtaat toimittavat sanomalehtipaperia suomalaisille painotaloille suuria määriä, noin 30 % kulutuksestamme. Suomalaisten kirjoitus- ja painopapereiden vienti Venäjälle on huomattavassa kasvussa. Metsäteollisuuden koneiden ja laitteiden sekä metsäkoneiden ja puutavara-autojen viennillä Suomesta Venäjälle on samoin vuosikymmenten historia; harmillisesti pari vuotta sitten iskenyt globaali talous- ja rahoituskriisi hiljensi hyvin kehittynyttä kauppaa, nyt se on lähtenyt uudelleen vahvaan nousuun. 5 (6)

6 Suomalaiset metsäteollisuusyritykset ovat investoineet viimeisten 15 vuoden aikana Venäjälle yli miljardi euroa. Viimeisten 20 vuoden aikana metsätalouden ja luonnonsuojelun yhteistyö on ollut todella aktiivista esimerkkinä venäläis-suomalainen Luoteis-Venäjän kestävän metsätalouden ja luonnon monimuotoisuuden kehittämisohjelma. Vankka pohja yhteistyöllemme on rakennettu maidemme välisessä talouskomissiossa ja sen työryhmissä. Myös koulutus- ja tutkimuspuolella on käynnissä monia yhteisiä hankkeita. Metsäsektorin korkeimman tason keskustelufoorumeina ovat toimineet pääministerien johtamat metsähuippukokoukset, joita on vuosina järjestetty kolme. Viime vuonna käynnistyi Venäjän ja Suomen metsäja metsäteollisuusstrategioiden ja niiden yhtymäkohtien vertailutyö Venäjän teollisuus- ja kauppaministeriön, Suomen työ- ja elinkeinoministeriön sekä maa- ja metsätalousministeriön johdolla. Laajan yhteistyölistan luettelemista voisi vielä tästäkin jatkaa. Uskon, että metsäyhteistyö tulee jatkumaan laaja-alaisena myös tulevina vuosina. Venäjän WTO- jäsenyys tulee avaamaan uusia mahdollisuuksia metsäteollisuustuotteiden kaupan kasvulle ja luomaan hyvät investointiedellytykset Venäjän metsäteollisuuteen. Uskon, että metsäsektorilla on paljon potentiaalia, ja meidän on yhteisin ponnistuksin taattava sille loistava tulevaisuus. Metsäteollisuus tuo hyvinvointia maillemme jatkossakin, jos kehitämme toimintaympäristöä metsäteollisuudelle kilpailukykyiseksi ja tartumme rohkeasti biotalouden monipuolisiin mahdollisuuksiin. Muun muassa näistä kysymyksistä voimme jatkaa keskustelua Päättäjien metsäfoorumissa. Arvoisat osanottajat! Toivotan menestystä ja onnea tälle hyvin mielenkiintoiselle ja ennakkoluulottomalle hankkeelle, vuorossaan kolmannelle Suomalaisvenäläiselle Päättäjien Metsäfoorumille. Kiitän myös Suomen Metsäyhdistystä, eri ministeriöitä ja muita metsäalan organisaatioita suuresta valmistelutyöstä sekä venäläisiä osanottajia, jotka ovat löytäneet aikaa osallistua tähän tilaisuuteen. 6 (6)

Suomalais-venäläisen Päättäjien Metsäfoorumin avaus

Suomalais-venäläisen Päättäjien Metsäfoorumin avaus Suomalais-venäläisen Päättäjien Metsäfoorumin avaus Sirkka-Liisa Anttila Maa- ja metsätalousministeri Arvoisat suomalais-venäläisen Päättäjien Metsäfoorumin osanottajat, hyvät naiset ja herrat, Haluan

Lisätiedot

Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma

Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Esityksen sisältö Kolme tulevaisuuden kuvaa 1.

Lisätiedot

Taloudellisen taantuman vaikutukset metsäsektorilla Metsäneuvoston kokous 10.3. 2009. Toimitusjohtaja Anne Brunila Metsäteollisuus ry

Taloudellisen taantuman vaikutukset metsäsektorilla Metsäneuvoston kokous 10.3. 2009. Toimitusjohtaja Anne Brunila Metsäteollisuus ry Taloudellisen taantuman vaikutukset metsäsektorilla Metsäneuvoston kokous 10.3. 2009 Toimitusjohtaja Anne Brunila Metsäteollisuus ry Paperiteollisuuden tuotannossa jyrkkä käänne vuoden 2008 lopulla 2 Massa-

Lisätiedot

METSÄ GROUP Liikevaihto 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 9 600

METSÄ GROUP Liikevaihto 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 9 600 Avainluvut 2015 METSÄ GROUP Liikevaihto 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 9 600 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA Konsernin emoyritys Omistajina 116 000 suomalaista metsänomistajaa METSÄ FOREST Puunhankinta ja metsäpalvelut

Lisätiedot

Metsäpolitiikan suunta ja toimeenpano: Hallitusohjelma ja Kansallinen metsästrategia 2025

Metsäpolitiikan suunta ja toimeenpano: Hallitusohjelma ja Kansallinen metsästrategia 2025 Metsäpolitiikan suunta ja toimeenpano: Hallitusohjelma ja Kansallinen metsästrategia 2025 Metsäneuvos Marja Kokkonen MMM/LVO/MBY Puuta liikkeelle ja luontopolitiikkaa luottamuksella seminaari 14.10.2015

Lisätiedot

Suomen metsät ja metsäsektori vähähiilisessä tulevaisuudessa

Suomen metsät ja metsäsektori vähähiilisessä tulevaisuudessa Suomen metsät ja metsäsektori vähähiilisessä tulevaisuudessa Tuloksia hankkeesta Low Carbon Finland 25 -platform Maarit Kallio ja Olli Salminen Metsäntutkimuslaitos Metsät ja metsäsektori vaikuttavat Suomen

Lisätiedot

Metsäalan merkitys. Toimitusjohtaja Timo Jaatinen, Metsäteollisuus ry 26.8.2011

Metsäalan merkitys. Toimitusjohtaja Timo Jaatinen, Metsäteollisuus ry 26.8.2011 Metsäalan merkitys Toimitusjohtaja Timo Jaatinen, Metsäteollisuus ry Metsäteollisuus on oleellinen osa Suomen kansantaloutta Metsäteollisuuden osuus Suomen Teollisuustuotannosta 13 % Tehdasteollisuuden

Lisätiedot

Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas. Metsä Group

Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas. Metsä Group Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas 1 Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas Metsäteollisuushistorian suurin investointi Suomessa 1,1 miljardia euroa Sellun tuotanto 1,3

Lisätiedot

Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset

Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset Teollisuuden Metsänhoitajat ry:n vuosikokous ja Metsätehon iltapäiväseminaari Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma (MSO)

Lisätiedot

Biotuotetehtaan mahdollistama puunhankinnan lisäys ja sen haasteet Olli Laitinen, Metsä Group

Biotuotetehtaan mahdollistama puunhankinnan lisäys ja sen haasteet Olli Laitinen, Metsä Group Biotuotetehtaan mahdollistama puunhankinnan lisäys ja sen haasteet Olli Laitinen, 1 Aiheena tänään Metsäteollisuus vahvassa nousussa Äänekosken biotuotetehdas Investointien vaikutukset puunhankintaan 2

Lisätiedot

PUUN OSTAJIEN NÄKEMYS. Puuta lisää metsistä -seminaari 15.4.2016 Tomi Salo, metsäjohtaja

PUUN OSTAJIEN NÄKEMYS. Puuta lisää metsistä -seminaari 15.4.2016 Tomi Salo, metsäjohtaja PUUN OSTAJIEN NÄKEMYS Puuta lisää metsistä -seminaari 15.4.2016 Tomi Salo, metsäjohtaja TEOLLISUUS KÄYTTI PUUTA 63,9 MILJOONAA KUUTIOTA VUONNA 2014 Raakapuun lisäksi teollisuus käytti sivutuotteena syntyvää

Lisätiedot

Äänekosken biotuotetehdas Niklas von Weymarn, Metsä Fibre Oy

Äänekosken biotuotetehdas Niklas von Weymarn, Metsä Fibre Oy Äänekosken biotuotetehdas Niklas von Weymarn, Metsä Fibre Oy 1 Johtava toimija valituissa liiketoiminnoissa Keskitymme tuotteisiin ja palveluihin, joissa meillä on vahvaa osaamista ja kilpailuetua ja joiden

Lisätiedot

Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet. Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma

Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet. Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Esityksen sisältö Metsäalan nykytilanne Globaalit trendit sekä metsäbiotalouden

Lisätiedot

Suomen metsäteollisuuden tuotanto- ja puunkäyttönäkymät vuonna 2020

Suomen metsäteollisuuden tuotanto- ja puunkäyttönäkymät vuonna 2020 Suomen metsäteollisuuden tuotanto- ja puunkäyttönäkymät vuonna 2020 Lauri Hetemäki Metsien käytön tulevaisuus Suomessa -hankeen ohjausryhmän seminaari, Metsämiesten Säätiö, Kerkkä, 12.5.2009 Metsäntutkimuslaitos

Lisätiedot

Itä-Suomen syysmetsäpäivä - Metsäsektorin tilanne ja tulevaisuuden näkymät

Itä-Suomen syysmetsäpäivä - Metsäsektorin tilanne ja tulevaisuuden näkymät Itä-Suomen syysmetsäpäivä - Metsäsektorin tilanne ja tulevaisuuden näkymät Kuopiossa 30.10.2010 Strateginen johtaja Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö, Metsäalan strateginen ohjelma Alustuksen

Lisätiedot

metsäteollisuuden tuotantolaitokset Tuotannon supistuminen johtui työkiistan aikaisista seisokeista toisella neljänneksellä.

metsäteollisuuden tuotantolaitokset Tuotannon supistuminen johtui työkiistan aikaisista seisokeista toisella neljänneksellä. Metsäteollisuuden tuotanto Tuotanto Suomessa tammi-syyskuussa 25 Paperia ja Puuta Tuotanto normaalitasolla kolmannella neljänneksellä Kuluvan vuoden heinä-syyskuussa metsäteollisuuden tuotantolaitokset

Lisätiedot

Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin

Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin Metsätieteen päivät Metsäteollisuus ry 2 Maailman metsät ovat kestävästi hoidettuina ja käytettyinä ehtymätön luonnonvara Metsien peittävyys

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ja talouden tulevaisuus Suomessa vuoteen 2020

Metsäteollisuuden ja talouden tulevaisuus Suomessa vuoteen 2020 Metsäteollisuuden ja talouden tulevaisuus Suomessa vuoteen 2020 Lauri Hetemäki Puu- ja erityisalojen liitto 110 vuotta juhlaseminaari, 14.5.2009, Sibeliustalo, Lahti Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus

Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus Puumarkkinapäivät Reima Sutinen Työ- ja elinkeinoministeriö www.biotalous.fi Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous Biotalous:

Lisätiedot

Venäjän n raakapuun vienti Pohjois-Eurooppaan

Venäjän n raakapuun vienti Pohjois-Eurooppaan Venäjän n raakapuun vienti Pohjois-Eurooppaan Muuttuva Venäjä -metsäseminaari Joensuu 7.5.21 Jari Viitanen Metla Sisällys Raakapuun vienti Venäjältä 1992 28 Venäläisen raakapuun viennin globaali jakautuminen

Lisätiedot

Arvio Suomen puunjalostuksen tuotannosta ja puunkäytöstä vuoteen 2020

Arvio Suomen puunjalostuksen tuotannosta ja puunkäytöstä vuoteen 2020 Arvio Suomen puunjalostuksen tuotannosta ja puunkäytöstä vuoteen 2020 Lauri Hetemäki & Riitta Hänninen Tiedotustilaisuus 27.5.2009, Helsingin yliopiston päärakennus, Helsinki Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Metsätalouden näkymät

Metsätalouden näkymät Metsätalouden näkymät Pääkaupunkiseudun Metsäpäivä 3.9.2016 Metsäjohtaja Juha Mäntylä Metsäteollisuus ja puun käyttö Metsäteollisuus pitää Suomen elinvoimaisena 4 Metsäteollisuus on elintärkeää yli 50

Lisätiedot

CROSS CLUSTER 2030 Metsä- ja energiateollisuuden Skenaariot Jaakko Jokinen, Pöyry Management Consulting Oy 8.10.2014

CROSS CLUSTER 2030 Metsä- ja energiateollisuuden Skenaariot Jaakko Jokinen, Pöyry Management Consulting Oy 8.10.2014 CROSS CLUSTER 23 Metsä- ja energiateollisuuden Skenaariot Jaakko Jokinen, Pöyry Management Consulting Oy 8.1.214 MIHIN UUSIA BIOTUOTTEITA TARVITAAN? ÖLJYTUOTTEIDEN NETTOTUONTI Öljyn hinnan nopea nousu

Lisätiedot

Suomen puunjalostuksen tuotanto ja puunkäyttö 2015-2020

Suomen puunjalostuksen tuotanto ja puunkäyttö 2015-2020 Suomen puunjalostuksen tuotanto ja puunkäyttö 2015-2020 Riitta Hänninen ja Lauri Hetemäki Talouskriisin ja metsäalan murroksen vaikutus KMO 2015 toteutumiseen seminaari, maa- ja metsätalousministeriö 3.11.2009.

Lisätiedot

Suomen metsäteollisuus voi menestyä kansainvälisessä kilpailussa

Suomen metsäteollisuus voi menestyä kansainvälisessä kilpailussa Suomen metsäteollisuus voi menestyä kansainvälisessä kilpailussa Matti Kärkkäinen professori Metsäalan tulevaisuusfoorumi 16.3.2005, Sibelius-talo, Lahti Matti Kärkkäinen 1 Sahatavaran kulutus henkeä kohti

Lisätiedot

Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK

Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit Gigaluokan muuttujia Kulutus ja päästöt Teknologiamarkkinat

Lisätiedot

Pohjois-Savon metsäbiotalous

Pohjois-Savon metsäbiotalous n metsäbiotalous ssa metsäbiotaloudella on merkittävä aluetaloudellinen rooli Metsäbiotalous muodostaa 40 % maakunnan biotalouden tuotoksesta. Biotaloudessa tärkein sektori on elintarviketeollisuus. Metsäbiotalouden

Lisätiedot

Metsähallituksen rooli tutkimustiedon käytäntöön viennissä. Tapio Pouta

Metsähallituksen rooli tutkimustiedon käytäntöön viennissä. Tapio Pouta Metsähallituksen rooli tutkimustiedon käytäntöön viennissä Tapio Pouta 11.11.2009 Sisältö Metsähallituksen ja sen yksiköiden roolit Tulevaisuuden visio Metsähallituksen T&K toiminta Tutkimustiedon käytäntöön

Lisätiedot

Sahojen merkitys metsäteollisuudelle

Sahojen merkitys metsäteollisuudelle Suomen Sahateollisuusmiesten Yhdistyksen 90-vuotisjuhla Sahojen merkitys metsäteollisuudelle Toimitusjohtaja Ilkka Hämälä, Metsä Fibre 7.4.2017 Metsän ensimmäiset menestystuotteet: terva ja sahatavara

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan metsäbiotalous

Etelä-Pohjanmaan metsäbiotalous Etelä-Pohjanmaan metsäbiotalous Etelä- Pohjanmaan metsäbiotalouden perusta puutuotteissa Metsäbiotalouden suurin toimiala on puutuoteteollisuus. Se työllistää lähes 60 prosenttia maakunnan metsäbiotalouden

Lisätiedot

Maailma tarvitsee Metsää

Maailma tarvitsee Metsää Maailma tarvitsee Metsää Maailman väestö kasvaa ja vaurastuu. Energiasta ja luonnonvaroista kilpaillaan kiivaasti. Vaikka maailma on entistä digitaalisempi myös metsää tarvitaan. Metsä Group on vastuullisen

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN BIOTUOTETEHDAS

ÄÄNEKOSKEN BIOTUOTETEHDAS ÄÄNEKOSKEN BIOTUOTETEHDAS Jyväskylä 13.2.2015 Niklas von Weymarn, tutkimusjohtaja, Metsä Fibre 1 1 Metsä Fibre - osa ia 2 Raakapuun viejästä kansainväliseksi konserniksi in kehitys 1934 2014 Metsäliitto

Lisätiedot

Metsäalan rakennemuutos ja toimintaedellytykset. 28.4.2009 Joensuu. Metsäalan strateginen ohjelma MSO Juha Ojala

Metsäalan rakennemuutos ja toimintaedellytykset. 28.4.2009 Joensuu. Metsäalan strateginen ohjelma MSO Juha Ojala Metsäalan rakennemuutos ja toimintaedellytykset 28.4.2009 Joensuu Metsäalan strateginen ohjelma MSO Juha Ojala Metsäsektori Suomessa + Klusteri työllistää suoraan ja välillisesti n. 200 000 työntekijää

Lisätiedot

Metsä Groupin Polar King -projekti. Kemin sellutehtaan esiselvitys on käynnissä. Juha Mäntylä Liiketoimintajohtaja Metsäliitto Osuuskunta

Metsä Groupin Polar King -projekti. Kemin sellutehtaan esiselvitys on käynnissä. Juha Mäntylä Liiketoimintajohtaja Metsäliitto Osuuskunta Metsä Groupin Polar King -projekti Kemin sellutehtaan esiselvitys on käynnissä Juha Mäntylä Liiketoimintajohtaja Metsäliitto Osuuskunta METSÄ GROUP Liikevaihto* 5,7 mrd. euroa Henkilöstö 9 300 * Huomioitu

Lisätiedot

Äänekosken biotuotetehdas

Äänekosken biotuotetehdas Äänekosken biotuotetehdas Metsä Groupin avainluvut 2014 METSÄ GROUP Liikevaihto 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 10 500 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA Konsernin emoyritys Omistajina 122 000 suomalaista metsänomistajaa

Lisätiedot

Metsä Groupin biotuotetehdas

Metsä Groupin biotuotetehdas Metsä Groupin biotuotetehdas 12.4.2017 Martti Asunta Metsä Group METSÄ GROUP Liikevaihto 4,7 mrd. euroa Henkilöstö 9 300 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA Konsernin emoyritys Omistajina 104 000 suomalaista metsänomistajaa

Lisätiedot

Biotalouden edelläkävijä

Biotalouden edelläkävijä Biotalouden edelläkävijä Ilkka Hämälä Pääjohtaja, Metsä Group Pellervon Päivä 11.4.2018 1 13/04/2018 Esityksessä nähty video löytyy osoitteesta: https://www.youtube.com/watch?v=7eayjgxz5-o METSÄ GROUP

Lisätiedot

Äänekosken biotuotetehdas 29.4.2015

Äänekosken biotuotetehdas 29.4.2015 Äänekosken biotuotetehdas 29.4.2015 2 Presentation name / Author Maailman ensimmäinen biotuotetehdas Maailman ensimmäinen biotuotetehdas Ilkka Hämälä Äänekosken biotuotetehdas Metsäteollisuuden suurin

Lisätiedot

Maailman metsäteollisuuden kohtalonkysymykset

Maailman metsäteollisuuden kohtalonkysymykset Maailman metsäteollisuuden kohtalonkysymykset Petteri Pihlajamäki, varatoimitusjohtaja Pöyry Forest Industry Consulting Oy Paperin ja kartongin maailmanmarkkinat Kaksi maailmaa: Kehittyvät markkinat 3-5%/v

Lisätiedot

Metsäteollisuuden uusi nousu? Toimitusjohtaja Timo Jaatinen, Metsäteollisuus ry 30.5.2011

Metsäteollisuuden uusi nousu? Toimitusjohtaja Timo Jaatinen, Metsäteollisuus ry 30.5.2011 Metsäteollisuuden uusi nousu? Toimitusjohtaja, Metsäteollisuus ry 2 Metsäteollisuus pitää Suomen elinvoimaisena Metsäteollisuus on elintärkeä yli 50 paikkakunnalle 50 sellu- ja paperitehdasta Yli 240 teollista

Lisätiedot

2.10.2014. Business metsässä Hämeenlinnan Verkatehdas 02.10.2014 Sahateollisuuden kehitysnäkymät Kai Merivuori, Suomen Sahat ry

2.10.2014. Business metsässä Hämeenlinnan Verkatehdas 02.10.2014 Sahateollisuuden kehitysnäkymät Kai Merivuori, Suomen Sahat ry 2.10.2014 Business metsässä Hämeenlinnan Verkatehdas 02.10.2014 Sahateollisuuden kehitysnäkymät Kai Merivuori, Suomen Sahat ry Kaikki asiakkaastasi! Sen lisäksi, että sahat tuottavat trendikästä tuotetta,

Lisätiedot

Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas

Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas Lehdistötilaisuus 23.4.2014 1 Sisältö Hanke lyhyesti Markkina-asema vahvistuu edelleen Taloudelliset vaikutukset Investointipäätöksen edellytykset Biotuotetehdas

Lisätiedot

Suomen Sahat Sidosryhmäpäivä 09. Markkinakatsaus Helsinki

Suomen Sahat Sidosryhmäpäivä 09. Markkinakatsaus Helsinki Suomen Sahat Sidosryhmäpäivä 09 Markkinakatsaus 24.11.2009 Helsinki Sahateollisuus on metsäteollisuuden selkäranka Järeän puun hankinta käynnistää kaiken keskeisen toiminnan metsissämme Saha- ja vaneriteollisuus

Lisätiedot

Vihreä, keltainen, sininen ja punainen biotalous

Vihreä, keltainen, sininen ja punainen biotalous Vihreä, keltainen, sininen ja punainen biotalous MMM:n tiekartta biotalouteen 2020 1 MMM:n hallinnonalan strategiset päämäärät Pellot, metsät, vedet, kotieläimet sekä kala- ja riistakannat ovat elinvoimaisia

Lisätiedot

Metsäteollisuuden globaalit muutosajurit. Päättäjien Metsäakatemia Majvik, 4.5.2011 Rainer Häggblom, Vision Hunters Ltd. Oy

Metsäteollisuuden globaalit muutosajurit. Päättäjien Metsäakatemia Majvik, 4.5.2011 Rainer Häggblom, Vision Hunters Ltd. Oy Metsäteollisuuden globaalit muutosajurit Päättäjien Metsäakatemia Majvik, 4.5.2011 Rainer Häggblom, Vision Hunters Ltd. Oy 1. Metsäteollisuuden maailmankuva on helppo ymmärtää Kilpailevat tuotteet Kasvu

Lisätiedot

Tulevaisuuden mahdollisuudet paperiteollisuudessa. PMA 18.-20.5.2011 Pentti Ilmasti

Tulevaisuuden mahdollisuudet paperiteollisuudessa. PMA 18.-20.5.2011 Pentti Ilmasti Tulevaisuuden mahdollisuudet paperiteollisuudessa PMA 18.-20.5.2011 Pentti Ilmasti Metsäteollisuus on tärkeää Suomelle - nyt ja tulevaisuudessa 50 sellu- ja paperitehdasta sekä noin 200 muuta jalostustehdasta

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014 Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 1/2015 TILASTO: Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014 15.1.2015 Aarre Peltola TILASTO Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014 15.1.2015 Aarre Peltola

Lisätiedot

Suomen kilpailukyky metsäalalla onko sitä?

Suomen kilpailukyky metsäalalla onko sitä? Suomen kilpailukyky metsäalalla onko sitä? Puuta liikkeelle seminaari Jyväskylä Ylitarkastaja Matti Mäkelä MMM/LVO/MBY 1 Maa- ja metsätalousministeriön luonnonvaraosaston toiminta-ajatus Osaston toiminta-ajatuksena

Lisätiedot

Ajankohtaista puumarkkinoilta

Ajankohtaista puumarkkinoilta Ajankohtaista puumarkkinoilta Jukka Hujala metsäasiantuntija MTK metsälinja Karstula-Kyyjärven mhy 12.9.2015 Metsäpolitiikan ohjaus kohti vuotta 2050 Kansallinen metsäohjelma 2015 Metsäpoliittinen selonteko

Lisätiedot

Metsäneuvos Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö

Metsäneuvos Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö KMO 2015:n muutosesitys Metsäneuvos Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö 5.5.2010 1 KANSALLINEN METSÄOHJELMA 2015 Strateginen toimenpideohjelma - linjaa Suomen metsäpolitiikkaa - valtioneuvoston

Lisätiedot

KAAKKOIS-SUOMEN METSÄTEOLLISUUS JA PUUHUOLTO TARVITSEVAT TOIMIVAA LIIKENNEINFRAA

KAAKKOIS-SUOMEN METSÄTEOLLISUUS JA PUUHUOLTO TARVITSEVAT TOIMIVAA LIIKENNEINFRAA KAAKKOIS-SUOMEN METSÄTEOLLISUUS JA PUUHUOLTO TARVITSEVAT TOIMIVAA LIIKENNEINFRAA KYMENLAAKSO LIIKENTEEN YDINVERKKOJEN KESKIÖSSÄ tilaisuus 26.3.2015 Esa Korhonen Aluejohtaja, Itä-Suomi UPM, Puunhankinta

Lisätiedot

Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa

Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa 1. Mitkä ovat kasvun tyylilajit yleensä? 2. Globalisaatio haastaa rikkaat maat; olemme siis hyvässä seurassa 3. Kasvu tulee tuottavuudesta; mistä tuottavuus

Lisätiedot

Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys

Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys Elinvoimaa metsistä seminaari Lahti, Fellmannia, 06.11.2013 Pekka T Rajala, kehitysjohtaja, Stora Enso Metsä 1 Metsäteollisuus käy läpi syvää rakennemuutosta Sahateollisuuden

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät

Teknologiateollisuuden talousnäkymät Teknologiateollisuuden talousnäkymät 30.3.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 31.3.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino 51 % Suomen koko viennistä. Alan yritykset investoivat

Lisätiedot

Vienti osana kansantaloutta Teknologiateollisuus

Vienti osana kansantaloutta Teknologiateollisuus Vienti osana kansantaloutta 1 Mistä vienti koostuu nykyään? Mikä on viennin rooli kansantaloudessamme? Onko Suomi riippuvainen viennistä? Miksi vientisektorille on tärkeää miten muiden toimialojen työvoimakustannukset

Lisätiedot

Metsä Group Jyväskylän hankintapiiri 01.03.2016. 23.6.2016 Esityksen nimi

Metsä Group Jyväskylän hankintapiiri 01.03.2016. 23.6.2016 Esityksen nimi Metsä Group Jyväskylän hankintapiiri 01.03.2016 2 23.6.2016 Esityksen nimi Äänekosken biotuotetehdashanke Piiripäällikkö Matti Rossi, Metsä Group Metsä- ja viherpäivät, Jyväskylä, 7.-8.6.2016 Avainluvut

Lisätiedot

METSÄSEKTORIN SEKTORIN SUHDANNEKATSAUS Metsäntutkimuslaitos Riitta Hänninen* ja Jari Viitanen. *

METSÄSEKTORIN SEKTORIN SUHDANNEKATSAUS Metsäntutkimuslaitos Riitta Hänninen* ja Jari Viitanen. * METSÄSEKTORIN SEKTORIN SUHDANNEKATSAUS 2009 2010 2010 Metsäntutkimuslaitos 30.10.2009 Riitta Hänninen* ja Jari Viitanen * riitta.hanninen@metla.fi Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish

Lisätiedot

BIOTUOTETEHDAS Enemmän kuin sellutehdas Tutkimusjohtaja Niklas von Weymarn, Metsä Fibre

BIOTUOTETEHDAS Enemmän kuin sellutehdas Tutkimusjohtaja Niklas von Weymarn, Metsä Fibre BIOTUOTETEHDAS Enemmän kuin sellutehdas Tutkimusjohtaja Niklas von Weymarn, Metsä Fibre 1 Biotalous keskiössä, mutta fossiilitalous heräämässä henkiin Metsäliitto perustetaan Petrokemian lähtölaukaus Äänenkosken

Lisätiedot

Etelä-Karjalan metsäbiotalous

Etelä-Karjalan metsäbiotalous Etelä-Karjalan metsäbiotalous Etelä-Karjalassa metsäbiotalouden merkitys maakunnan taloudessa on Suomen suurin Metsäbiotalous muodostaa pääosan maakunnan koko biotaloudesta. Esimerkiksi tuotoksesta sen

Lisätiedot

METSÄN TULEVAISUUDEN TUOTTEET Teollisuuden metsänhoitajat ry Syysseminaari Metsäpäivillä 6.11.2014

METSÄN TULEVAISUUDEN TUOTTEET Teollisuuden metsänhoitajat ry Syysseminaari Metsäpäivillä 6.11.2014 METSÄN TULEVAISUUDEN TUOTTEET Teollisuuden metsänhoitajat ry Syysseminaari Metsäpäivillä 1 Metsän tulevaisuuden tuotteet: Ohjelma Avaus Olli Laitinen, puheenjohtaja, Teollisuuden metsänhoitajat ry Uudet

Lisätiedot

Bioenergian tulevaisuus Lapissa, avaus Rovaniemi, 9.10.2014

Bioenergian tulevaisuus Lapissa, avaus Rovaniemi, 9.10.2014 13.10.2014 Bioenergian tulevaisuus Lapissa, avaus Rovaniemi, 9.10.2014 Heli Viiri aluejohtaja Suomen metsäkeskus, Lappi Puun käyttö Suomessa 2013 Raakapuun kokonaiskäyttö oli viime vuonna 74 milj. m3,

Lisätiedot

Metsäenergiaa riittävästi ja riittävän tehokkaasti. Markus Hassinen Liiketoimintajohtaja, Bioheat Metsäakatemian kurssi no.32

Metsäenergiaa riittävästi ja riittävän tehokkaasti. Markus Hassinen Liiketoimintajohtaja, Bioheat Metsäakatemian kurssi no.32 Metsäenergiaa riittävästi ja riittävän tehokkaasti Markus Hassinen Liiketoimintajohtaja, Bioheat Metsäakatemian kurssi no.32 Vapon historia - Halkometsistä sahoille ja soille 18.4.2011 Vuonna 1945 Suomi

Lisätiedot

SUOMALAIS-VENÄLÄINEN PÄÄTTÄJIEN METSÄFOORUMI 2. - 4.3.2011 GLOBAALIT KILPAILUKYVYN EDELLYTYKSET MUUTOKSESSA

SUOMALAIS-VENÄLÄINEN PÄÄTTÄJIEN METSÄFOORUMI 2. - 4.3.2011 GLOBAALIT KILPAILUKYVYN EDELLYTYKSET MUUTOKSESSA SUOMALAIS-VENÄLÄINEN PÄÄTTÄJIEN METSÄFOORUMI 2. - 4.3.2011 GLOBAALIT KILPAILUKYVYN EDELLYTYKSET MUUTOKSESSA 2.4.2011 Petteri Pihlajamäki Executive Vice President, Pöyry Management Consulting Oy Esityksen

Lisätiedot

PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6

PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6 PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6 Suomen puunjalostus ja sen merkitys eri puutavaralajit ja niiden laadun vaikutus puunjalostukseen puunjalostusmuodot 1 Puu on ekologinen materiaali

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan metsäbiotalous

Keski-Pohjanmaan metsäbiotalous Keski-Pohjanmaan metsäbiotalous Keski-Pohjanmaa puutuotteista pientä lisää biotalouteen Metsäbiotalouden osuus maakunnan koko biotalouden tuotoksesta on 19 %, joka on selvästi maakuntien keskiarvoa pienempi.

Lisätiedot

Ajankohtaista maataloudesta. Keski-Suomen Yrittäjien Kevätseminaari Tommi Lunttila 29.4.2015

Ajankohtaista maataloudesta. Keski-Suomen Yrittäjien Kevätseminaari Tommi Lunttila 29.4.2015 Ajankohtaista maataloudesta Keski-Suomen Yrittäjien Kevätseminaari Tommi Lunttila 29.4.2015 Ajankohtaista maa- ja metsätaloudessa Biotalous ja Ruoka Markkinat - Venäjän tuontikielto - Kaikki maataloustuotteet

Lisätiedot

Pirkanmaan metsäbiotalous

Pirkanmaan metsäbiotalous Pirkanmaan metsäbiotalous Pirkanmaa metsäbiotalouden kärkimaakunta Metsäbiotalous muodostaa lähes puolet maakunnan koko biotalouden tuotoksesta. Osuus on selvästi keskimääräistä suurempi. Kivijalkana on

Lisätiedot

Puu paperiksi ja energiaksi?

Puu paperiksi ja energiaksi? Puu paperiksi ja energiaksi? Lauri Hetemäki FINBIO Kevätpäivä 2009 Helsinki Congress Paasitorni, 22.4.2009 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi

Lisätiedot

Metsäala nyt ja tulevaisuudessa

Metsäala nyt ja tulevaisuudessa Metsässä puhaltavat uudet tuulet -seminaari Mikaeli, Mikkeli 11.9.2012 Metsäala nyt ja tulevaisuudessa Lauri Hetemäki Euroopan metsäinstituutti & Itä-Suomen yliopisto Esityksen sisältö 1. Metsäsektorin

Lisätiedot

Metsähallitus Metsätalous Oy. Hyvinvointia monikäyttömetsistä

Metsähallitus Metsätalous Oy. Hyvinvointia monikäyttömetsistä Metsähallitus Metsätalous Oy Hyvinvointia monikäyttömetsistä Tuotamme puuta kestävästi ja kannattavasti Metsähallitus Metsätalous Oy on Metsähallituksen omistama tytäryhtiö, joka hoitaa liiketoiminnan

Lisätiedot

UUSIUTUVA METSÄTEOLLISUUS TARVITSEE HYVIÄ PÄÄTÖKSIÄ VIESTIMME PÄÄTTÄJILLE

UUSIUTUVA METSÄTEOLLISUUS TARVITSEE HYVIÄ PÄÄTÖKSIÄ VIESTIMME PÄÄTTÄJILLE UUSIUTUVA METSÄTEOLLISUUS TARVITSEE HYVIÄ PÄÄTÖKSIÄ VIESTIMME PÄÄTTÄJILLE METSÄ KASVUN MOOTTORINA Luomme suomalaista hyvinvointia puuhun perustuvilla ratkaisuilla, investoimalla, työllistämällä ja maksamalla

Lisätiedot

Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa

Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa TRIO-ohjelman jatko Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 60 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän T&K-investoinneista Alan yritykset työllistävät suoraan 258 000 ihmistä,

Lisätiedot

Kaikki asiakkaastasi! Viikko-ostot (pysty- ja hankintakaupat)

Kaikki asiakkaastasi! Viikko-ostot (pysty- ja hankintakaupat) 2 4 6 8 10 12 14 16 18 20 22 24 26 28 30 32 34 36 38 40 42 44 46 48 50 52 45 40 35 30 25 20 15 10 5 0 Kaikki asiakkaastasi! Viikko-ostot (pysty- ja hankintakaupat) 2007-2012 2007 2008 2009 2010 2011 2012

Lisätiedot

PTT-ennuste: Metsäsektori

PTT-ennuste: Metsäsektori MSO 17.10.2014 PTT-ennuste: Metsäsektori syksy 2014 Paula Horne Sahatavaran tuotanto jatkunut vientivetoisena Sahatavaran vientihinta Suomesta, 3kk keskiarvo 250 240 230 220 210 200 190 180 Sahatavaran

Lisätiedot

Metsien käytön kehitys. Maarit Kallio, Metla Low Carbon Finland 2050 platform Sidosryhmätilaisuus 2.12.2013

Metsien käytön kehitys. Maarit Kallio, Metla Low Carbon Finland 2050 platform Sidosryhmätilaisuus 2.12.2013 Metsien käytön kehitys Maarit Kallio, Metla Low Carbon Finland 2050 platform Sidosryhmätilaisuus 2.12.2013 Skenaariot Baseline Baseline80 Jatkuva kasvu Säästö Muutos Pysähdys Baseline ja Baseline80 Miten

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön STRATEGIA 2030

Maa- ja metsätalousministeriön STRATEGIA 2030 Maa- ja metsätalousministeriön STRATEGIA 2030 Uusiutuva Suomi mahdollisuuksien maailma Monet nyt itsestään selvinä pitämämme asiat ovat ainutlaatuisia. Puhdas ruoka ja vesi ovat tulevaisuudessa elintärkeintä

Lisätiedot

Biotalous Suomen taloudessa rooli taantumassa ja piristymisessä Janne Huovari PTT-seminaari - Uutta arvoa biotaloudesta?

Biotalous Suomen taloudessa rooli taantumassa ja piristymisessä Janne Huovari PTT-seminaari - Uutta arvoa biotaloudesta? Biotalous Suomen taloudessa rooli taantumassa ja piristymisessä Janne Huovari PTT-seminaari - Uutta arvoa biotaloudesta? Biotalous Suomessa Biotalous finanssikriisissä ja taantumassa Biotalouden tuotannon

Lisätiedot

Arvioita Suomen massa- ja paperiteollisuuden tuotannolle ja energiavaikutuksille

Arvioita Suomen massa- ja paperiteollisuuden tuotannolle ja energiavaikutuksille Arvioita Suomen massa- ja paperiteollisuuden tuotannolle ja energiavaikutuksille Lauri Hetemäki Hallituksen ilmasto- ja energiapolitiikan ministerityöryhmän kokous, Valtioneuvoston linna, 30.3.2010 Metsäntutkimuslaitos

Lisätiedot

Toimialojen rahoitusseminaari. Puutuoteteollisuus. Helsinki

Toimialojen rahoitusseminaari. Puutuoteteollisuus. Helsinki Toimialojen rahoitusseminaari Puutuoteteollisuus Helsinki 12.5.2016 Pasi Loukasmäki Puutuotealan Toimialat TOL 2008 mukaan TOL 16 Sahatavaran ja puutuotteiden valmistus Puun sahaus, höyläys ja kyllästys

Lisätiedot

Metsästä tuotteeksi. Kestävän kehityksen arviointi. Helena Wessman KCL

Metsästä tuotteeksi. Kestävän kehityksen arviointi. Helena Wessman KCL Metsästä tuotteeksi. Kestävän kehityksen arviointi Helena Wessman KCL Helena Wessman 27.5.2009 1 MITÄ ON KESTÄVÄ KEHITYS? Kestävä kehitys = taloudellisuus+sosiaalinen hyväksyttävyys+ ympäristöystävällisyys

Lisätiedot

Pohjanmaan metsäbiotalous

Pohjanmaan metsäbiotalous n metsäbiotalous massa ja paperi etunenässä Metsäbiotalouden osuus maakunnan koko biotalouden tuotoksesta on 42 %. Muita biotalouden tärkeitä sektoreita ovat maatalous ja elintarviketeollisuus. Metsäbiotalouden

Lisätiedot

Kestävää hyvinvointia metsävarojen

Kestävää hyvinvointia metsävarojen Kestävää hyvinvointia metsävarojen käytöllä Lahti 18.10.2012 Metsävarojen aktiivisen käytön mahdollisuudet MSO:n tavoitteet ja linjaukset Sixten Sunabacka Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Esityksen

Lisätiedot

Metsäsektorin elinkeinorakennetta on monipuolistettava Suomessa

Metsäsektorin elinkeinorakennetta on monipuolistettava Suomessa Metsäsektorin elinkeinorakennetta on monipuolistettava Suomessa Anssi Niskanen johtaja - Metsäalan tulevaisuusfoorumi Maa- ja metsätalousministeriön ja Joensuun yliopiston järjestämä keskustelu- ja tiedotustilaisuus

Lisätiedot

Elinkeinoelämän näkökulma - kilpailukyvyn avaimet. EK:n hallituksen puheenjohtaja, vuorineuvos Ilpo Kokkila

Elinkeinoelämän näkökulma - kilpailukyvyn avaimet. EK:n hallituksen puheenjohtaja, vuorineuvos Ilpo Kokkila Elinkeinoelämän näkökulma - kilpailukyvyn avaimet EK:n hallituksen puheenjohtaja, vuorineuvos Ilpo Kokkila Suomen globaalit haasteet Ilmastonmuutos Eurokriisi Energiapaletin muutos Regulaatiousko ja -tulva

Lisätiedot

Teollisuuden kilpailukyky ja liikenneyhteydet Meriliikennejohtaja Jyrki Ranki Metsä Group

Teollisuuden kilpailukyky ja liikenneyhteydet Meriliikennejohtaja Jyrki Ranki Metsä Group Teollisuuden kilpailukyky ja liikenneyhteydet Meriliikennejohtaja Jyrki Ranki Metsä Group Lapin Liikennepäivät 12.11.2015 Tehoa teollisuuden logistiikkaan Metsä Group ja logistiikka Metsä Groupissa Suomen

Lisätiedot

METSÄN UUDET MAHDOLLISUUDET UPM BIOFORE YHTIÖ. ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen

METSÄN UUDET MAHDOLLISUUDET UPM BIOFORE YHTIÖ. ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen UPM BIOFORE YHTIÖ ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen AGENDA 1. UPM BIOFORE YHTIÖ 2. UUSI METSÄTEOLLISUUS 3. UUDET MAHDOLLISUUDET AGENDA 1. UPM BIOFORE YHTIÖ 2. UUSI METSÄTEOLLISUUS

Lisätiedot

Keski-Suomen metsäbiotalous

Keski-Suomen metsäbiotalous Keski-Suomen metsäbiotalous metsäbiotaloudella suuri merkitys aluetaloudelle Metsäbiotalouden osuus maakunnan kokonaistuotoksesta on 14 %, arvonlisäyksestä 10 % ja työllisyydestä 6 %. Merkitys on selvästi

Lisätiedot

MAAILMAN MODERNEIN BIOTUOTETEHDAS

MAAILMAN MODERNEIN BIOTUOTETEHDAS MAAILMAN MODERNEIN BIOTUOTETEHDAS OSSI PUROMÄKI METSÄ FIBRE, 1 on kannattava ja kilpailukykyinen metsäteollisuuskonserni 2 Metsä Fibre lyhyesti METSÄ FIBRE Maailman johtavia havuselluntuottajia ja suuri

Lisätiedot

Metsähyvinvoinnin kehitysohjelman ajankohtaistapahtuma 18.11.2014 Biotalous tehdään yhteistyöllä. Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö

Metsähyvinvoinnin kehitysohjelman ajankohtaistapahtuma 18.11.2014 Biotalous tehdään yhteistyöllä. Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsähyvinvoinnin kehitysohjelman ajankohtaistapahtuma Biotalous tehdään yhteistyöllä Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö www.biotalous.fi Aiheet: 1. Biotalous ja hyvinvointi 2. Biotalous ja yhteistyö

Lisätiedot

M-real. Osavuosikatsaus 1-3Q 2008

M-real. Osavuosikatsaus 1-3Q 2008 M-real Osavuosikatsaus 1-3Q 28 Päivitetty raportointirakenne Raportointirakennetta on muutettu syyskuussa 28 julkistetun Graphic Papers-kaupan seurauksena Kauppaan kuuluvat yksiköt on raportoitu lopetetuissa

Lisätiedot

Päijät-Hämeen metsäbiotalous

Päijät-Hämeen metsäbiotalous en metsäbiotalous en metsäbiotalouden veturina on puutuoteteollisuus Metsäbiotalouden osuus maakunnan biotalouden tuotoksesta on 39 %. Biotaloudessa merkittävä sektori on myös elintarviketeollisuus. Metsäbiotalouden

Lisätiedot

LAATUPUUN TARVE JA KYSYNTÄNÄKYMÄT

LAATUPUUN TARVE JA KYSYNTÄNÄKYMÄT Itä-Savon laatukasvatuspäivä, Rantasalmi 21.8.2012 Metla, PUU-ohjelma ja Itä-Suomen alueyksikkö LAATUPUUN TARVE JA KYSYNTÄNÄKYMÄT Tukkipuun kysyntä ja merkitys metsätaloudelle Saha- ja vaneriteollisuuden

Lisätiedot

Teema 1: Globaali todellisuus. 1. Maailman metsävarat ja niiden käyttö 2. Metsäteollisuus maailmalla ja Suomessa

Teema 1: Globaali todellisuus. 1. Maailman metsävarat ja niiden käyttö 2. Metsäteollisuus maailmalla ja Suomessa Teema 1: Globaali todellisuus 1. Maailman metsävarat ja niiden käyttö 2. Metsäteollisuus maailmalla ja Suomessa Maailman metsät ja kasvillisuusvyöhykkeet Metsistä boreaalisella vyöhykkeellä on 1/3. Ne

Lisätiedot

VAIN KILPAILU- KYKYINEN EUROOPPA MENESTYY. Metsäteollisuuden EU-linjaukset

VAIN KILPAILU- KYKYINEN EUROOPPA MENESTYY. Metsäteollisuuden EU-linjaukset VAIN KILPAILU- KYKYINEN EUROOPPA MENESTYY Metsäteollisuuden EU-linjaukset 1 EUROOPAN UNIONI on Suomelle tärkeä. EU-jäsenyyden myötä avautuneet sisämarkkinat antavat viennistä elävälle Suomelle ja suomalaisille

Lisätiedot

Kanta-Hämeen metsäbiotalous

Kanta-Hämeen metsäbiotalous en metsäbiotalous en biotaloutta vetää elintarvikesektori Metsäbiotalous muodostaa 3-5 % koko maakunnan tuotoksesta, arvonlisäyksestä, investoinneista ja työllisyydestä. Suhteelliset osuudet ovat lähellä

Lisätiedot

Biotalouden mahdollisuudet. Jouko Niinimäki & Antti Haapala Oulun yliopisto

Biotalouden mahdollisuudet. Jouko Niinimäki & Antti Haapala Oulun yliopisto Biotalouden mahdollisuudet EU:n energiaomavaraisuus ja -turvallisuus EU:n raaka-aineomavaraisuus ja turvallisuus EU:n kestävän kehityksen tavoitteet Metsäteollisuuden rakennemuutos Suomen metsäala on merkittävässä

Lisätiedot

Satakunnan metsäbiotalous

Satakunnan metsäbiotalous Satakunnan metsäbiotalous Satakunnassa massa ja paperi ovat metsäbiotalouden kärjessä Metsäbiotalouden osuus maakunnan biotalouden tuotoksesta on 41 %. Muussa biotaloudessa tärkeimmät sektorit ovat elintarviketeollisuus

Lisätiedot

Metsäteollisuuden vienti Suomesta 2003 Arvo 11 mrd. EUR

Metsäteollisuuden vienti Suomesta 2003 Arvo 11 mrd. EUR 1 Metsäteollisuuden vienti Suomesta 2003 Arvo 11 mrd. EUR Eurooppa Aasia 77 % 11 % Muut 16 % Pohjois-Amerikka Afrikka Latin. Amerikka 7 % 2 % 1 % USA 7 % Oseania Päämarkkinamaat Saksa 1 % 18 % Muu Eurooppa

Lisätiedot

Puunjalostuksen näkymät Suomessa

Puunjalostuksen näkymät Suomessa Puunjalostuksen näkymät Suomessa Lauri Hetemäki Metsäntutkimuslaitos Tasavallan presidentin talouspoliittinen työlounas, Presidentinlinna, 15.4.2008 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish

Lisätiedot

Metsäbiojalostamoinvestointien kannattavuus eri politiikkavaihtoehdoissa: Alustavia tuloksia

Metsäbiojalostamoinvestointien kannattavuus eri politiikkavaihtoehdoissa: Alustavia tuloksia Metsäbiojalostamoinvestointien kannattavuus eri politiikkavaihtoehdoissa: Alustavia tuloksia Hanna-Liisa Kangas ja Jussi Lintunen, & Pohjola, J., Hetemäki, L. & Uusivuori, J. Metsäenergian kehitysnäkymät

Lisätiedot