Tampereen yliopisto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "21.3.2013 Tampereen yliopisto"

Transkriptio

1 Yleistä Miten free-työstä sovitaan Vastuukysymyksistä Mitä free-työstä laskutetaan ALV ja sosiaaliturva Tampereen yliopisto

2 Omilla välineillä ja omissa tiloissa Työnantajan osoittamilla välineillä ja työnantajan tiloissa Päättää itse mitä tekee. Voi kieltäytyä toimeksiannoista. Vapaa tekemään useille eri asiakkaille On velvollinen tekemään sopimuksensa mukaisesti työnantajan osoittamat työt. Oikeutta työskennellä samanaikaisesti muille työnantajille rajoitettu Valitsee itse milloin tekee ja miten. Asiakkaalle tärkeä lopputulos. Tekee työtä työnantajan osoittamina ajankohtina ja työnantajan osoittamassa paikassa.

3 Itsenäinen ammatinharjoittaja tai yrittäjä Työoikeudellisesti ja sosiaaliturvassa yrittäjä Verotuksessa toimintamuodon mukaan työntekijä tai yrittäjä Vahingonkorvausoikeudessa voi olla työntekijä tai yrittäjä Työlainsäädännön ja työehtosopimusten ulkopuolella Laskuttaa työvälineet, lomat, sairauslomat, työttömyysturvan, vakuutukset Yrittäjäriski!

4 Vapaaehtoiset henkilöstökulut Koulutus Työterveyshuolto Työvälineet ja -tilat Sairasajan palkka 5 Lomat 19 Mitä työ maksaa? Työn sivukulut 30 Freelancerin palkkio 200 Työntekijän palkka 100 4

5 Verokortti Toiminimi Henkilöyhtiöt (AY/KY) Osakeyhtiö Kevein. Useampi toimeksiantaja samanaikaisesti. Verotus kuin työntekijällä, sopii myös käyttökorvauksia saavalle ei-työsuhteiselle. Heikot mahdollisuudet verosuunnitteluun. Huom! verovähennykset Yleensä ajankohtainen kun ALVvelvollisuus iskee Välimuotoja. Yhtiömuotoista toimintaa henkilökohtaisella vastuulla. Tehokkain verosuunnittelu ja kulujen vähentäminen. Ei henkilökohtaista vastuuta. - kirjoittavat - sivutoimiset -kirjoittavat, jotka ALV:n piirissä. Palvelua myyvät Valokuvaajat ja graafikot, joilla suuri laskutus ja suuret kulut.

6

7 JUTTUKOHTAINEN SOPIMINEN VAKIOSOPIMUKSET SJL-VKL KAUPPATAPASOPIMUS (lehdistö)

8 Sopimusvapaus Ei määrämuotoa - Sopimus sitoo suullisena, kirjallisena kuin sanattomanakin! - Ei peruuttamismahdollisuutta! Pyrkikää kirjalliseen sopimiseen (esim. s-posti)! -Hinta! -Tekijänoikeudet!

9 Tekijä Jatkuva Kertajulkaisuoikeus Kaikki Yksinoikeus käyttöoikeus oikeudet Kustantaja Kerran Toistuvasti Y L E I S Ö

10 Kertajulkaisu Vapaa käyttöoikeus Yksinoikeus Edelleenluovutusoikeus Kaikki oikeudet Muuttaminen? 10

11 Vakiosopimuksia ehtoja tarkoitus soveltaa kaikkiin tuleviin toimeksiantoihin. Isommilla toimeksiantajilla yleisiä - laajat tekijänoikeuden luovutukset - palkkiot kuitenkin ennallaan? Viime vuosina käytetty enemmän Toimeksiantokohtainen sopiminen ohittaa Voidaan irtisanoa Älä allekirjoita, mitä et - ymmärrä - voi hyväksyä

12 Lehdistön ei-työsuhteiselle freetyölle Alan kauppatapasopimus - Kouvolan HO k-2008 Sovelletaan, elleivät osapuolet ole muusta sopineet. - Yrittäjän hinnoitteluperusteet. - Luovutuksen laajuus vaikuttaa korottavasti palkkioon. - Tekijän veloittama käypä hinta = liiton ja SFJ:n ohjeellinen palkkiosuositus.

13

14 Käyttäjä vastaa aina siitä, että on tekijänoikeudellinen käyttöoikeus! Luovuttaja vastaa luovutuksensaajalle siitä, että voi luovuttaa aineistoon käyttöoikeuden

15 Freelancer vahingonkorvausvastuussa, mikäli aiheuttaa sopimuskumppanille vahinkoa huolimattomuudella tai tahallisesti näyttötaakka. Voidaan sopimuksella laajentaa tai supistaa Jos freelancer on vahingonkorvauslain mukaisesti huomioon ottaen toimeksiantosuhteen pysyvyys, työn laatu ja muut olosuhteet on rinnastettava työntekijään on vahingonkorvausvastuu suppeampi.

16 16

17 Liiton ja SFJ:n ohjeellinen palkkiosuositus Lähtökohtana Alan keskimääräiset ansiot työsuhteessa keskimääräiset yrittäjäkulut kertajulkaisuoikeus Käyttöoikeuden laajuus vaikuttaa hintaan

18 toimittajan hintaportaikko v tunnin työ: 56 - puoli työpäivää yksi työpäivä kaksi työpäivää yksi työviikko neljä työviikkoa valokuvaajan hinnoittelu video- tai stillkuvaus, lähtöhinta 196,00 (sisältää tunnin kuvausta ja tunnin kuvankäsittelyä) seuraavat tunnit 105,00/tunti kuvankäsittely tai videon editointi 105,00/tunti graafiset suunnittelijat, AD:t; taittajat, kuvittajat kustannustoimittajat

19 Yrittäjän ansio # työntekijän palkka - Laske kuinka paljon haluat yrittäjänä ansaita. Osoitat toimivasi ammattimaisesti. Lähetetty lasku korostaa myös ammattimaisuutta. Alennusmyynti pitää hinnat alhaalla jatkossakin Jousto omissa palkkioissa vaikuttaa myös kollegoiden palkkioihin. Freen palkkioita nostaa useimmiten free itse.

20 V Laskutus, palkkiot ja ansiot Muotoile lasku omiin tarpeisiisi Lasku n:o / Laskun päivämäärä Tekijä Sotu / Y-tunnus / kaupparekisteri nro Osoite / puhelin / faksi Ennakkoperintärekisteröity / ALV-rekisteröity Pankki / tilinumero Ostaja (yritys, lehti ja henkilö) Laskutettava työ + tekijänoikeudet esim. ensi- ja kertajulkaisuoikeus sekä lehden oma verkkokäyttö A. myynti ilman arvonlisäveroa B. arvonlisäverollinen myynti C. laskun loppusumma Tekijä vastaa tämän toimeksiannon osalta itse YEL-eläketurvastaan Muilta osin viittaus VKL-SJL toimitus- ja myyntiehtosopimukseen Maksuehto 14 vrk, netto, eräpäivä; viivästyskorko 8 % (kevät 2010) Huomautusaika 8 vrk

21

22 Vähäisen ALV:llisen myynnin raja vuodessa. - Jos täyttyy hakeuduttava ALVvelvolliseksi Olennaista se mitä myy, ei se missä toimintamuodossa myy! Alvittomia ALV 0 %: tekijänoikeuden luovutukset ALVL 45 mm. jutut, kuvitus Alvillisia ALV 24 % valokuvat (poikkeuksena 45 :stä), taitto, koulutus yms. (palvelun myynti ALVL 1 ) Alvillinen ja alviton myynti eroteltava laskussa

23 Yrittäjän sosiaaliturvan perusta v Pakollinen kun työtulo väh ,99 (2013) 22,5 % (yli 53 v. 23,85 %) yrittäjän työtulosta v Sisältää vanhuuseläkkeen lisäksi muut eläkkeet mm. perhe-eläkkeen ja työkyvyttömyyseläkkeen sekä myös sairaus- päivärahan ja vanhempainetuuksien perusteen! Yritystoiminnan ensimmäisen kerran aloittavan yrittäjän alennus (25 % 48 kk) Vakuutus eläkevakuutusyhtiöistä verovähennyskelpoinen Työtuloksi vähintään euroa, jotta pääsee työttömyysturvan piiriin

24 Terhi Tarvainen

PJY tilaisuus Tampereen yliopisto klo 18.00

PJY tilaisuus Tampereen yliopisto klo 18.00 PJY tilaisuus 30.11. Tampereen yliopisto klo 18.00 Toimintamuodot 2 Toimittajan toimintamuodot Toimintamuoto Hyödyt ja haitat: Kenelle: Freelance-verokortti + Toimeksiantaja pidättää verot + Työttömyysturvaa

Lisätiedot

ENNAKKOVEROLIPPUMIESOPAS

ENNAKKOVEROLIPPUMIESOPAS ENNAKKOVEROLIPPUMIESOPAS - OPAS TOIMEKSIANTO- SUHTEEN KÄYTTÄMISESTÄ Työstä, tehtävästä tai palveluksesta maksettua vastiketta pidetään verotuksessa joko palkkana tai työkorvauksena. Tällä rajanvedolla

Lisätiedot

Kesätoimittajan ABC. Tampereen yliopisto

Kesätoimittajan ABC. Tampereen yliopisto Kesätoimittajan ABC Tampereen yliopisto 8.4.2011 sari.uusi-rauva@journalistiliitto.fi 1 Työsuhde Työlainsäädäntöä ja työehtosopimuksia sovelletaan työsuhteessa oleviin Työsuhde määräytyy suoraan lain nojalla.

Lisätiedot

Kevytyrittäjyys rekrytoinnin muotona. Tervetuloa. Toukokuu Turvallinen polku yrittäjyyteen Omapajan laskutuspalvelu

Kevytyrittäjyys rekrytoinnin muotona. Tervetuloa. Toukokuu Turvallinen polku yrittäjyyteen Omapajan laskutuspalvelu Kevytyrittäjyys rekrytoinnin muotona Tervetuloa Toukokuu 2019 Turvallinen polku yrittäjyyteen Omapajan laskutuspalvelu Merja Koistinen merja.koistinen@omapaja.fi 044 719 8111 #yrityskeventäjä Valmentaja,

Lisätiedot

LASKU. Päivämäärä. Tilaaja

LASKU. Päivämäärä. Tilaaja LASKU Päivämäärä 971511 30.07.2019 Sivu 1 Laskutus Tilaaja SKANSKA TALONRAKENNUS OY SKANSKA TALONRAKENNUS OY PL 369 00026 BASWARE PL 369 00026 BASWARE Alv-tunniste FI17724339 Selitys Rivin alv% Netto EUR

Lisätiedot

Ammatin harjoittamisen vaihtoehdot taiteellisilla aloilla

Ammatin harjoittamisen vaihtoehdot taiteellisilla aloilla Ammatin harjoittamisen vaihtoehdot taiteellisilla aloilla Ulla Huovinen HAAGA-HELIA amk ulla.huovinen@haaga-helia.fi Työsuhteessa vai yrittäjänä? Työtä tehdään joko työntekijänä tai yrittäjänä Vaikuttaa

Lisätiedot

Ennakkoverolippumiehet

Ennakkoverolippumiehet Ennakkoverolippumiehet Pääsäännön yhteenveto 1. Infra-alalla ei tule käyttää ennakkoverolippumiehiä konekuskeina. 2. Jos otat tai olet ottanut henkilön ajamaan yrityksesi omistamaa työkonetta (esim. kaivukone,

Lisätiedot

Freelancer verottajan silmin

Freelancer verottajan silmin Sopimus olennainen: Työsopimus -> työsuhde -> palkka ja työlainsäädäntö Ei työsuhdetta -> työkorvaus (poikkeuksena tietyt henkilökohtaiset palkkiot) Työsuhteessa lait ja TES määrittelevät tarkkaan useita

Lisätiedot

VEROHALLINNON UUDET TULKINNAT ENNAKKOVEROLIPPUMIES TEN OSALTA

VEROHALLINNON UUDET TULKINNAT ENNAKKOVEROLIPPUMIES TEN OSALTA Elinkeino ja työmarkkinatiedote 18/2018 4.5.2018 1 TO VEROHALLINNON UUDET TULKINNAT ENNAKKOVEROLIPPUMIES TEN OSALTA Verohallinto on INFRA ry:n kanssa käymiensä keskustelujen perusteella päivittänyt Palkka

Lisätiedot

YEL-vakuutus 2013 Vakuuta vaivatta Eterassa

YEL-vakuutus 2013 Vakuuta vaivatta Eterassa YEL-vakuutus 2013 Vakuuta vaivatta Eterassa Eteran nopean ja sujuvan työeläkepalvelun resepti Joustavat vakuutusratkaisut Vaivattomat verkkopalvelut Asiantuntijat käytettävissäsi Vinkkejä yrittäjän työhyvinvointiin

Lisätiedot

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö, jäljempänä YTHS. Yhteyshenkilön nimi ja virka-asema (tai muu yksilöinti)

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö, jäljempänä YTHS. Yhteyshenkilön nimi ja virka-asema (tai muu yksilöinti) 1 (5) 1. SOPIJAOSAPUOLET OSTAJA: Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö, jäljempänä YTHS Yhteystiedot: OSTAJAN YHTEYSHENKILÖ: Yhteyshenkilön nimi ja virka-asema (tai muu yksilöinti) (Yhteystiedot, jos poikkeavat

Lisätiedot

LUONNOS RT 80343 KONSULTTISOPIMUS. Kohde. Tehtävä. Tilaaja. Konsultti. syyskuu 2014 korvaa RT 80252 1 (7) Konsultkontrakt Consulting contract

LUONNOS RT 80343 KONSULTTISOPIMUS. Kohde. Tehtävä. Tilaaja. Konsultti. syyskuu 2014 korvaa RT 80252 1 (7) Konsultkontrakt Consulting contract RT 80343 KONSULTTISOPIMUS syyskuu 2014 korvaa RT 80252 1 (7) Konsultkontrakt Consulting contract Kohde Tehtävä Tilaaja Tilaajan edustaja sopimusasioissa Osoite Puhelin Laskutusosoite Konsultti Konsultin

Lisätiedot

KUINKA: KIRJAUTUA SISÄLLE, TEHDÄ LASKU JA KULUT

KUINKA: KIRJAUTUA SISÄLLE, TEHDÄ LASKU JA KULUT KUINKA: KIRJAUTUA SISÄLLE, TEHDÄ LASKU JA KULUT Nyt käydään läpi askel askeleelta kuinka tehdä kyseiset asiat. Ensiksi rekisteröidy sähköpostilla tai Facebookilla Hetki kun tämä on valmis mene: Omat tiedot

Lisätiedot

yleensä olevan työsuhteessa, jos hän ei itse omista tai riippumattoman

yleensä olevan työsuhteessa, jos hän ei itse omista tai riippumattoman 1 INFRA RY:N JÄSENTIEDOTE: VEROHALLINNON PÄIVITYS OHJEESEEN PALKKA JA TYÖKOR- VAUS VEROTUKSESSA Verohallinto on päivittänyt ohjetta, jossa käsitellään palkan ja työkorvauksen välistä rajanvetoa. Päivitetyssä

Lisätiedot

b. Tukiraha, esim starttiraha (työ- ja elinkeinotoimisto) > ei yritystuki, vaan tarkoitettu toimeentulotueksi > harkinnanvaraista n 6 + 6 + 6 kk

b. Tukiraha, esim starttiraha (työ- ja elinkeinotoimisto) > ei yritystuki, vaan tarkoitettu toimeentulotueksi > harkinnanvaraista n 6 + 6 + 6 kk OSA 6: Talousasiaa RAHOITUSLASKELMA osoittaa toiminnan kustannuksia ja investointeja ENNEN toiminnan käynnistymistä / myös toiminnan ALOITTAMISEEN tarvittavia kustannuksia kuvaa sitä, mitä pitää olla hankittuna

Lisätiedot

Etikettien suunnittelu. Kuka ja millä välineillä? Tiina Myllymäki

Etikettien suunnittelu. Kuka ja millä välineillä? Tiina Myllymäki Etikettien suunnittelu Kuka ja millä välineillä? Tiina Myllymäki Myyvä etiketti syntyy tilaajan ja suunnittelijan yhteistyönä Toimeksiannon sisällön määrittelyä varten käydään keskustelu työn taustasta

Lisätiedot

Työsuhde, yrittäjyys, autonomia

Työsuhde, yrittäjyys, autonomia Työsuhde, yrittäjyys, autonomia Kati Lehtonen, lakimies, VT Suomen Lääkäriliitto 1 Yrittäjä vai työsuhde keskeiset erot Yrittäjäsopimus Ammatinharjoittajana tai oman yhtiön kautta Kirjallisesti SLL-LPY

Lisätiedot

Uusi työntekemisen malli. Elisa Hartikka 4.9.2013

Uusi työntekemisen malli. Elisa Hartikka 4.9.2013 Uusi työntekemisen malli Elisa Hartikka 4.9.2013 tausta TILASTO Yrittäjistä 65% on yksinyrittäjiä. Yrittäjyyden kasvu on tällä vuosituhannella lähinnä yksinyrittäjien määrän kasvua. Yksinyrittäjien määrä

Lisätiedot

Mutkatonta molemmille osapuolille. Mediapolis 24.4.2014. Anna Hurmalainen

Mutkatonta molemmille osapuolille. Mediapolis 24.4.2014. Anna Hurmalainen Mutkatonta molemmille osapuolille Mediapolis 24.4.2014 Anna Hurmalainen Muutama sana meistä Moniverso on toiminut yli 10 vuotta. Osuuskunta, jossa on 7 jäsentä, Pirkanmaalla ja pääkaupunkiseudulla Toimisto

Lisätiedot

Hankintasopimusluonnos

Hankintasopimusluonnos Tarjouspyyntö 1(5) Hankintasopimusluonnos SOPIMUS [x]palveluiden TUOTTAMISESTA 1. OSAPUOLET TILAAJA Oulun kaupunki / [x] (jäljempänä Tilaaja ) Y-tunnus: 0187690-1 PL 1 90015 Oulun kaupunki Yhteyshenkilö:

Lisätiedot

NLM 10 -ehtojen mukaisesta asennustoimituksesta 1 )

NLM 10 -ehtojen mukaisesta asennustoimituksesta 1 ) SOPIMUS NLM 10 -ehtojen mukaisesta asennustoimituksesta 1 ) 1 (10) TOIMITTAJA Nimi ja postiosoite TILAAJA Nimi ja postiosoite Puhelin Telefaksi Puhelin Telefaksi Sähköposti Sähköposti Toimittaja ja tilaaja

Lisätiedot

Lupapiste-palvelujen Palvelusopimus

Lupapiste-palvelujen Palvelusopimus 2027/02.08.00.00.00/2016 Lupapiste-palvelujen Palvelusopimus Solita Oy Arkadiankatu 2, 00100 Helsinki Åkerlundinkatu 11, 33100 Tampere Torikatu 18, 90100 Oulu 1060155-5 31.10.2016 2 (6) 1 SOPIMUSOSAPUOLET

Lisätiedot

KULTTUURIYRITTÄJYYS 14.10.2013 JURIDIIKKA

KULTTUURIYRITTÄJYYS 14.10.2013 JURIDIIKKA KULTTUURIYRITTÄJYYS 14.10.2013 JURIDIIKKA Lo5aliina Leh

Lisätiedot

15.9.2015. Kuinka elää kuvataiteella Neuvontaa ja apua ammatillisiin pulmiin

15.9.2015. Kuinka elää kuvataiteella Neuvontaa ja apua ammatillisiin pulmiin 15.9.2015 Kuinka elää kuvataiteella Neuvontaa ja apua ammatillisiin pulmiin Kuinka elää kuvataiteella Hankkeen aikana Tarjotaan neuvontapalveluita taiteilijoille Järjestetään täydennyskoulutusta Kehitetään

Lisätiedot

Terveydenhuollon ammattihenkilö yrittäjänä

Terveydenhuollon ammattihenkilö yrittäjänä Terveydenhuollon ammattihenkilö yrittäjänä Suomen Fysioterapeutit Katri Partanen Suomen Fysioterapeutit Fysioterapia-alalla on vankka perinne yrittäjänä toimimisesta Liitossa lähes 2000 yrittäjäjäsentä:

Lisätiedot

Yrittäjäkoulutus. Yritysmuodon merkitys ja yrityksen perustaminen

Yrittäjäkoulutus. Yritysmuodon merkitys ja yrityksen perustaminen 1 Yrittäjäkoulutus Yritysmuodon merkitys ja yrityksen perustaminen 2 YRITYSMUODOT Ammatti- tai elinkeinotoimintaa voi harjoittaa: yksityisenä elinkeinonharjoittajana (= toiminimi, Tmi) - liikkeenharjoittaja

Lisätiedot

MYEL-vakuutetut. keitä ovat maatalousyrittäjien työterveyshuollon asiakkaat? Työterveyshoitajien koulutus 2012

MYEL-vakuutetut. keitä ovat maatalousyrittäjien työterveyshuollon asiakkaat? Työterveyshoitajien koulutus 2012 MYEL-vakuutetut keitä ovat maatalousyrittäjien työterveyshuollon asiakkaat? Työterveyshoitajien koulutus 2012 2 Maatalousyrittäjien eläkelaitos Mela Hoitaa lakisääteistä MYEL-työeläkevakuuttamista. Asiakkaina

Lisätiedot

KIINTEISTÖPALVELUSOPIMUS

KIINTEISTÖPALVELUSOPIMUS Huom! Lomakkeita myy Kiinteistöalan Kustannus Oy. Kiinteistötyönantajat ry:n jäsenyritykset voivat ladata lomakkeet jäsenextrasta veloituksetta. KIINTEISTÖPALVELUSOPIMUS 1. SOPIMUSKOHDE Kiinteistö 2. SOPIMUKSEN

Lisätiedot

Free-sopimuksen ABC VIESTINTÄTYÖNANTAJAT VTA ry SUOMEN JOURNALISTILIITTO ry

Free-sopimuksen ABC VIESTINTÄTYÖNANTAJAT VTA ry SUOMEN JOURNALISTILIITTO ry Free-sopimuksen ABC VIESTINTÄTYÖNANTAJAT VTA ry SUOMEN JOURNALISTILIITTO ry LUKIJALLE Freelancerit ovat lehtitaloille merkittävä erityisosaamista edustava voimavara, jonka merkitys on muuttuvassa mediamaailmassa

Lisätiedot

KUUMA seutu liikelaitos (y tunnus 0127485-5) Kauppakaari 1-3 C 04200 Kerava

KUUMA seutu liikelaitos (y tunnus 0127485-5) Kauppakaari 1-3 C 04200 Kerava 1 SOPIMUS KUUMA -seutu liikelaitos tilaajana ja Oy toimittajana ovat tehneet seuraavan sopimuksen koskien Paikallisen kehittämisen ja lähidemokratian toimintamalli projektia. 1. SOPIJAPUOLET 1.1 Tilaaja:

Lisätiedot

Taiteilijan sopimus-, vero- ja vastuukysymyksistä julkisen taiteen tilausteoksissa

Taiteilijan sopimus-, vero- ja vastuukysymyksistä julkisen taiteen tilausteoksissa 27.2.2015 Taiteilijan sopimus-, vero- ja vastuukysymyksistä julkisen taiteen tilausteoksissa OTM Anne Vilppula Hyvä sopimus Selkeä Jättää mahdollisimman vähän tulkinnanvaraa Riittävän yksityiskohtainen

Lisätiedot

A V E R ETÄMYYNNIN ENNAKKOTIEDOT / KOSKEE HELPMEANS-VERKKOKAUPAN ASIAKKAIDEN TOIMEKSIANTOSOPIMUKSIA AVER ASIANAJOTOIMISTO OY

A V E R ETÄMYYNNIN ENNAKKOTIEDOT / KOSKEE HELPMEANS-VERKKOKAUPAN ASIAKKAIDEN TOIMEKSIANTOSOPIMUKSIA AVER ASIANAJOTOIMISTO OY A V E R 1 (5) ETÄMYYNNIN ENNAKKOTIEDOT / KOSKEE HELPMEANS-VERKKOKAUPAN ASIAKKAIDEN TOIMEKSIANTOSOPIMUKSIA 1 Osapuolet 1.1 (jäljempänä asiakas ) 1.2 Aver Asianajotoimisto Oy Fredrikinkatu 25 A 24 00120

Lisätiedot

Yrittäjyys, Kevytyrittäjyys ja Työsuhde

Yrittäjyys, Kevytyrittäjyys ja Työsuhde Yrittäjyys, Kevytyrittäjyys ja Työsuhde Työelämän pelisäännöt luentosarjan webinaari 21.4.2018 Jani Huhtamella, koulutusasiantuntija 20.4.2018 Tavoitteet Opastaa ottamaan yhteyttä liittoon, ENNEN kuin

Lisätiedot

Yrittäjän onnistumisopas Näin turvaat selustasi ja vältyt turhilta yllätyksiltä

Yrittäjän onnistumisopas Näin turvaat selustasi ja vältyt turhilta yllätyksiltä Yrittäjän onnistumisopas Näin turvaat selustasi ja vältyt turhilta yllätyksiltä Se voit olla sinä. Yrittäjän tie on palkitseva, mutta täynnä riskejä. Juuri sinun yrityksesi saattaa nousta Suomen nopeimmin

Lisätiedot

YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSTURVA JA SEN EHDOT 2011. Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa

YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSTURVA JA SEN EHDOT 2011. Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSTURVA JA SEN EHDOT 2011 Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa SYT-KASSAN KEHITYS Suomen suurin yrittäjien työttömyyskassa Toiminta alkoi 1.1.1995 alusta, nyt yli 18.000 jäsentä SYT-kassan

Lisätiedot

JHS laskumallin tiedot

JHS laskumallin tiedot 1(5) LUONNOS Liite 3: Laskun kuvamallit JHS laskumallin tiedot Laskunäytölle tai siitä tehdylle paperitulostukselle ei merkitä valinnaisia tietorivejä lainkaan, mikäli tiedolla ei ole sisältöä. Näin saadaan

Lisätiedot

REVOLUTION-LISENSSISOPIMUS

REVOLUTION-LISENSSISOPIMUS Lisenssisopimus 1 (5) REVOLUTION-LISENSSISOPIMUS 1 OSAPUOLET Tämä lisenssisopimus ( Sopimus ) on tehty seuraavien osapuolten välillä: 1. Trainer4You Revolution Oy, y-tunnus 2623516 6, Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

Sopimus Nurmeksen kaupungin, Lieksan kaupungin, Juukan kunnan ja Valtimon kunnan kuntarakenneselvitys

Sopimus Nurmeksen kaupungin, Lieksan kaupungin, Juukan kunnan ja Valtimon kunnan kuntarakenneselvitys Sopimus Nurmeksen kaupungin, Lieksan kaupungin, Juukan kunnan ja Valtimon kunnan kuntarakenneselvitys 28.11.2013 FCG KONSULTOINTI OY 26.11.2013 P23155 Kuntarakenneselvitys 2 Sisällys 1. Sopijapuolet...

Lisätiedot

Kuolemanlaakson yli Yrittäjän vaaran paikat alussa. Valentin Babitzin, Helsingin Uusyrityskeskukset

Kuolemanlaakson yli Yrittäjän vaaran paikat alussa. Valentin Babitzin, Helsingin Uusyrityskeskukset Kuolemanlaakson yli Yrittäjän vaaran paikat alussa Valentin Babitzin, Helsingin Uusyrityskeskukset Liiketoimintasuunnitelma Raha Riskit v Liiketoimintasuunnitelma pukee asiat konkretiaksi. Liiketoimintasuunnitelma

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät Finlandia-talo 28.10.2009

Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät Finlandia-talo 28.10.2009 Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät Finlandia-talo Director Maritta Virtanen Mistä arvonlisäveroa suoritetaan? Liiketoiminnan muodossa Suomessa tapahtuvasta Tavaran ja palvelun myynnistä Ellei

Lisätiedot

Opetus ja tekijänoikeus: lähtökohdat ja käytännön ongelmatilanteet

Opetus ja tekijänoikeus: lähtökohdat ja käytännön ongelmatilanteet Sivistystyönantajat Tieteentekijöiden liitto Professoriliitto IPR University Center Tekijänoikeus yliopistojen työsuhteissa 28.11.2016 Opetus ja tekijänoikeus: lähtökohdat ja käytännön ongelmatilanteet

Lisätiedot

Käsitteitä yrittäjyydestä

Käsitteitä yrittäjyydestä 1 Käsitteitä yrittäjyydestä Käsitteitä Liikeidea: yrityksen perusajatus Vastaa kysymyksiin mitä, kenelle, miten ja millä imagolla. Liiketoimintasuunnitelma: liikeidea käytäntöön Sisältää esim. yritysmuodon

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet. Apulaisprofessori Tomi Viitala

Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet. Apulaisprofessori Tomi Viitala Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet Apulaisprofessori Tomi Viitala Keskeisiä käsitteitä VML = Verotusmenettelylaki Huom! VML:ään tullut ja tulossa merkittäviä muutoksia v. 2017-2019 Verovuosi

Lisätiedot

SOPIMUSTEN MERKITYS OMISTAJANVAIHDOKSISSA

SOPIMUSTEN MERKITYS OMISTAJANVAIHDOKSISSA SOPIMUSTEN MERKITYS OMISTAJANVAIHDOKSISSA Sopimustyypit ja niiden valinta Kaksi päävaihtoehtoa ovat liiketoiminnan myynti (liiketoimintakauppa) ja yrityksen itsensä, eli ns. oikeushenkilön, myynti (osuus

Lisätiedot

Muusikko yrittäjänä. Työsuhteen tunnusmerkit ja yrittäjyyden kriteerit. - Roope Löflund

Muusikko yrittäjänä. Työsuhteen tunnusmerkit ja yrittäjyyden kriteerit. - Roope Löflund Muusikko yrittäjänä Työsuhteen tunnusmerkit ja yrittäjyyden kriteerit - Roope Löflund Muusikkoyrittäjyys Suomessa Tilastoja ja tutkimuksia Muusikkoyrittäjyys Suomessa VAKA-Hanke (2011) Valtakunnallisen

Lisätiedot

MITÄ TYÖNTEKIJÄN PALKKAAMINEN KÄYTÄNNÖSSÄ TARKOITTAA?

MITÄ TYÖNTEKIJÄN PALKKAAMINEN KÄYTÄNNÖSSÄ TARKOITTAA? MITÄ TYÖNTEKIJÄN PALKKAAMINEN KÄYTÄNNÖSSÄ TARKOITTAA? Palkan maksamisesta aiheutuvat velvoitteet, kustannukset ja niiden maksaminen Tilitoimisto Suomalainen Oy, Sari Suomalainen, KLT Ensimmäinen työntekijä

Lisätiedot

Nimi: Osoite: Puhelin/sp: Y- tunnus/kaupparekisteri nro:

Nimi: Osoite: Puhelin/sp: Y- tunnus/kaupparekisteri nro: VASTAANOTTOTILOJA KOSKEVA VUOKRASOPIMUS VUOKRANANTAJA Nimi: Osoite: Puhelin/sp: Y- tunnus/kaupparekisteri nro: VUOKRALAINEN Nimi: Osoite: Puhelin/sp: Y-tunnus/kaupparekisteri nro: VUOKRAUKSEN KOHDE VUOKRASOPIMUKSEN

Lisätiedot

1 / 5. Tilaaja ja Toimittaja jäljempänä myös Osapuoli tai yhdessä Osapuolet

1 / 5. Tilaaja ja Toimittaja jäljempänä myös Osapuoli tai yhdessä Osapuolet 1 / 5 SOPIMUS Helsinki-lähettiläsvalmennuksen mentorointi 1. Osapuolet ja yhteyshenkilöt Tilaaja ja Toimittaja jäljempänä myös Osapuoli tai yhdessä Osapuolet Tilaaja Helsingin kaupunki, Oiva Akatemia -liikelaitos

Lisätiedot

Rakenta Oy 2407354-6. Helsinki. Sergey Kovalev 044-919 0061

Rakenta Oy 2407354-6. Helsinki. Sergey Kovalev 044-919 0061 SOPIMUS OSOITE- JA POSTITUSPALVELUISTA TILAAJA Toiminimi Y-tunnus Kotipaikka Yhteyshenkilö Osoite Puhelin Sähköposti Maksuehdot 14 pv netto, laskutus 3-12 kk välein, 1. vuosi ennakkomaksu 240 e (hintaan

Lisätiedot

Muodollisia tunnusmerkkejä ovat muun muassa: toiminimellä tai yhtiömuodossa toimiminen

Muodollisia tunnusmerkkejä ovat muun muassa: toiminimellä tai yhtiömuodossa toimiminen Muistio 18.11.2016 1 PALKKA JA TYÖKORVAUS VEROTUKSESSA Verohallinto ottaa kantaa ohjeessaan siihen, milloin henkilön katsotaan olevan työsuhteessa (hänelle maksetaan palkkaa) ja milloin hänen katsotaan

Lisätiedot

Aloittavan yrityksen vakuutukset 19.11.2013, Jani Martikainen

Aloittavan yrityksen vakuutukset 19.11.2013, Jani Martikainen Aloittavan yrityksen vakuutukset 19.11.2013, Jani Martikainen Yrittäjän Oikea Turva kartoitus Yrittäjyys on taitoa, tahtoa ja myös riskejä. Nämä kaikki huomioi yrittäjän ja yrityksen kokonaisvaltainen

Lisätiedot

Pajayrittäjä, vakuuta työskentelysi oikein!

Pajayrittäjä, vakuuta työskentelysi oikein! Pajayrittäjä, vakuuta työskentelysi oikein! Yrittäjän eläkelain mukaan henkilö, joka tekee ansiotyötä olematta työ- tai virkasuhteessa, on yrittäjä. Yrittäjänä työskentelevän henkilön täytyy hoitaa vakuutusturvansa

Lisätiedot

Mtech Digital Solutions Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus

Mtech Digital Solutions Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus Minun Maatilani ohjelmiston palvelusopimus 23.12.2015 Page 1 of 5 Mtech Digital Solutions Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus Sisältö Tämä asiakirja on oikeudellisesti sitova sopimus asiakkaan

Lisätiedot

SOPIMUS KLAUKKALAN VANHUSTENTALON LIIKUNTASALIN KUNTOSALILAITTEIDEN HANKINNASTA

SOPIMUS KLAUKKALAN VANHUSTENTALON LIIKUNTASALIN KUNTOSALILAITTEIDEN HANKINNASTA 1 (5) SOPIMUS KLAUKKALAN VANHUSTENTALON LIIKUNTASALIN KUNTOSALILAITTEIDEN HANKINNASTA 1. Osapuolet ja yhteyshenkilöt Tilaaja: Tilaajan yhteyshenkilö Toimittaja: Y-tunnus: Toimittajan yhteyshenkilö 2. Sovellettavat

Lisätiedot

Prizztech Oy Yhteispalvelupiste Enter

Prizztech Oy Yhteispalvelupiste Enter Minustako yrittäjä? Prizztech Oy Yhteispalvelupiste Enter Alkavan yrittäjän neuvonta Luottamuksellista ja maksutonta Yhteistyö Satakunnan TE-toimiston & Lounais-Suomen verotoimiston kanssa Tavoite: Mahdollisimman

Lisätiedot

1 (7) XX:n ptl xx/xx.xx.200x xx

1 (7) XX:n ptl xx/xx.xx.200x xx 1 (7) KONSULTTISOPIMUS NRO 07/X000 Hankenumero xxx KOHDE TEHTÄVÄ xxxxxxxxx xxxxxxxxx KOKONAISHINTA, ERITYISET KORVAUKSET JA KULUT Kokonaishinta arvonlisäveroineen xxxx euroa, ilman arvonlisäveroa xxxx

Lisätiedot

Tekijänoikeudet liiketoiminnassa

Tekijänoikeudet liiketoiminnassa Tekijänoikeudet liiketoiminnassa IPR-seminaari 9.11.2016 Albert Mäkelä lainopillinen asiamies, Suomen Yrittäjät 1 Mitä tekijänoikeus suojaa? Tekijänoikeus suojaa kirjallista tai taiteellista teosta Teoksen

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ. Hanke rahoitetaan Euroopan Unionin aluekehitysrahaston, Sastamalan koulutuskuntayhtymän, kuntien ja yritysten toimesta.

TARJOUSPYYNTÖ. Hanke rahoitetaan Euroopan Unionin aluekehitysrahaston, Sastamalan koulutuskuntayhtymän, kuntien ja yritysten toimesta. TARJOUSPYYNTÖ 3.10.2013 Pyydämme teitä tarjoamaan seuraavaa: Märkärainausprosessin vesisäiliön lämpöeristys. 1 Yleistä taustaa 1.2 Hankkeen toteuttaja 1.3 Hankkeen rahoittaja 2 Hankinta 2.1 Lähtötiedot

Lisätiedot

SOPIMUS 1 TOIMEKSIANTOSOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON 100- VUOTISHISTORIAN KIRJOITTAMISESTA

SOPIMUS 1 TOIMEKSIANTOSOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON 100- VUOTISHISTORIAN KIRJOITTAMISESTA SOPIMUS 1 TOIMEKSIANTOSOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON 100- VUOTISHISTORIAN KIRJOITTAMISESTA 1. Sopijapuolet Helsingin kaupungin suomenkielinen työväenopisto (jäljempänä työväenopisto)

Lisätiedot

SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON LAITOSHUOLLON JA SIIVOUSPALVELUJEN SIIRTÄMISESTÄ HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRILLE

SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON LAITOSHUOLLON JA SIIVOUSPALVELUJEN SIIRTÄMISESTÄ HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRILLE SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON LAITOSHUOLLON JA SIIVOUSPALVELUJEN SIIRTÄMISESTÄ HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRILLE välillä. päivänä kuuta 2017 1 Sopijapuolet Luovuttaja

Lisätiedot

Sairaalaniemen kumppanuuskaavan suunnittelusopimus

Sairaalaniemen kumppanuuskaavan suunnittelusopimus 1 (5) Sairaalaniemen kumppanuuskaavan suunnittelusopimus 1. Sopimuksen osapuolet Toimittajat Tilaajat 2. Hankkeen yhteyshenkilöt Tilaajan yhteyshenkilö: Rovaniemen kaupunki Toimittajan (jäljempänä ryhmän)

Lisätiedot

SOPIMUS LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMITILAT -TULOSYKSIKÖN HENKILÖSTÖN SIIRROSTA LIEKSAN KIINTEISTÖT -OSAKEYHTIÖÖN ALKAEN

SOPIMUS LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMITILAT -TULOSYKSIKÖN HENKILÖSTÖN SIIRROSTA LIEKSAN KIINTEISTÖT -OSAKEYHTIÖÖN ALKAEN SOPIMUS LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMITILAT -TULOSYKSIKÖN HENKILÖSTÖN SIIRROSTA LIEKSAN KIINTEISTÖT -OSAKEYHTIÖÖN 1.1. 2018 ALKAEN 1. Sopimuksen osapuolet 1) Lieksan kaupunki luovuttajana 2) Lieksan Kiinteistöt

Lisätiedot

Joukkoliikenteen aikataulusuunnitteluohjelmiston hankinta ja käyttöönotto sekä ylläpito- ja tukipalvelu ajalle 17.3.2014 (tavoite) - 31.5.

Joukkoliikenteen aikataulusuunnitteluohjelmiston hankinta ja käyttöönotto sekä ylläpito- ja tukipalvelu ajalle 17.3.2014 (tavoite) - 31.5. SOPIMUS 1(7) SOPIMUS Joukkoliikenteen aikataulusuunnitteluohjelmiston hankinta ja käyttöönotto sekä ylläpito- ja tukipalvelu ajalle 17.3.2014 (tavoite) - 31.5.2020 Sisällysluettelo 1 SOPIJAPUOLET... 2

Lisätiedot

Käsitteitä yrittäjyydestä

Käsitteitä yrittäjyydestä 1 Käsitteitä yrittäjyydestä Käsitteitä Liikeidea Vastaa kysymyksiin mitä, kenelle, miten ja millä imagolla. Liiketoimintasuunnitelma Sisältää esim. yritysmuodon valinnan, talouden ja markkinoinnin suunnittelun,

Lisätiedot

Omistajanvaihdoksia koskevat sopimukset

Omistajanvaihdoksia koskevat sopimukset Omistajanvaihdoksia koskevat sopimukset Christel Finne 4.3.2015 Omistajanvaihdoksen eri lähtökohdat Uusi omistaja Perheenjäsen tai lähisukulainen jatkaa yritystoimintaa (sukupolvenvaihdos) Työntekijä jatkaa

Lisätiedot

1. Toimeksiantaja(t) Nimi: Osoite: Puhelin / sähköposti: Päävastuullinen lakimies: Vastapuoli / asian osallinen:

1. Toimeksiantaja(t) Nimi: Osoite: Puhelin / sähköposti: Päävastuullinen lakimies: Vastapuoli / asian osallinen: TOIMEKSIANTOSOPIMUS 1. Toimeksiantaja(t) Nimi: Osoite: Puhelin / sähköposti: 2. Toimeksisaaja Asianajotoimisto Tammer-Juristit Oy (y-tunnus 1053452-4) Aleksis Kiven katu 11 C, 33100 Tampere Puh. 010 346

Lisätiedot

SOPIMUS HOITAJATYÖVOIMAN VUOKRAAMISESTA YÖVALVONTAAN Dementiakoti Toiska ja Pentinlamminkoti

SOPIMUS HOITAJATYÖVOIMAN VUOKRAAMISESTA YÖVALVONTAAN Dementiakoti Toiska ja Pentinlamminkoti Sopimusnro x/2013 SOPIMUS HOITAJATYÖVOIMAN VUOKRAAMISESTA YÖVALVONTAAN Dementiakoti Toiska ja Pentinlamminkoti 1. SOPIMUKSEN OSAPUOLET 1.1 JIK-peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä, 60800 ILMAJOKI Y-tunnus

Lisätiedot

ITSENSÄ TYÖLLISTÄMINEN JAKAMISTALOUDEN KEINOIN. - Laskutuspalveluilla eroon byrokratiasta

ITSENSÄ TYÖLLISTÄMINEN JAKAMISTALOUDEN KEINOIN. - Laskutuspalveluilla eroon byrokratiasta ITSENSÄ TYÖLLISTÄMINEN JAKAMISTALOUDEN KEINOIN - Laskutuspalveluilla eroon byrokratiasta Kun myyt osaamistasi jakamistalouden keinoin, muistathan - pitää kirjaa tuloistasi ja menoistasi verottajaa varten

Lisätiedot

Freelancereiden työmarkkinatutkimus 2014

Freelancereiden työmarkkinatutkimus 2014 Freelancereiden työmarkkinatutkimus 2014 Yksikönjohtaja Sakari Nurmela Työnro: 220106071 TNS Gallup Oy, Miestentie 9 C, 02150 Espoo Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön.

Lisätiedot

STT:n toimitus- ja käyttöehdot Lehtikuva-kuville*

STT:n toimitus- ja käyttöehdot Lehtikuva-kuville* STT:n toimitus- ja käyttöehdot Lehtikuva-kuville* a) Oy Suomen Tietotoimisto Finska Notisbyrån Ab (myöhemmin STT) myöntää asiakkaalle/tilaajalle (Asiakas) kertajulkaisuoikeuden kuville* etukäteen sovittuun

Lisätiedot

LOGON SUUNNITTELU HANKINNAN KOHDE

LOGON SUUNNITTELU HANKINNAN KOHDE 1 (7) LOGON SUUNNITTELU Seutukeskus Oy Häme pyytää Hämeenlinnan n toimeksiannosta tarjoustanne logon suunnittelusta tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Sopimustoimittajaksi valitaan yksi

Lisätiedot

YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA 2014. Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma

YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA 2014. Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA 2014 Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa SYT Suomen suurin yrittäjien työttömyyskassa Toiminta alkoi

Lisätiedot

YRITYS JA VEROT. Yritystoiminta Pia Niuta

YRITYS JA VEROT. Yritystoiminta Pia Niuta YRITYS JA VEROT Verohallinto Yritystoimintaan liittyvät rekisteröintitoimenpiteet (verohallinto) Toiminnan aloittaminen Muutokset toiminnassa Toiminnan lopettaminen Ennakkoperintärekisteri Ennakkoverotus

Lisätiedot

Taiteilijan sopimus- ja vastuukysymyksistä. 15.1.2016 lakimies Anna Nousiainen, Suomen Taiteilijaseura

Taiteilijan sopimus- ja vastuukysymyksistä. 15.1.2016 lakimies Anna Nousiainen, Suomen Taiteilijaseura Taiteilijan sopimus- ja vastuukysymyksistä 15.1.2016 lakimies Anna Nousiainen, Suomen Taiteilijaseura Kun luovutetaan tavaraa tai palvelua korvausta vastaan, on selvitettävä: Kenen tai minkä kanssa järjestän

Lisätiedot

Taiteilijan sopimus-, vastuu- ja verokysymykset

Taiteilijan sopimus-, vastuu- ja verokysymykset Taiteilijan sopimus-, vastuu- ja verokysymykset Anna Nousiainen Lakimies Suomen Taiteilijaseura Kuinka elää kuvataiteella -hanke Julkisen taiteen tilaustyössä ja muutoinkin toimittaessa taloudellisen vaihdannan

Lisätiedot

Maatalouden Laskentakeskus Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus

Maatalouden Laskentakeskus Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus Maatalouden Laskentakeskus Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus Sisältö Käsitteet Tämä asiakirja on oikeudellisesti sitova sopimus asiakkaan ja Suomen Maatalouden Laskentakeskus Oy:n välillä.

Lisätiedot

Tekijänoikeusneuvosto on käsitellyt lausuntopyynnön ja esittää lausuntonaan seuraavan.

Tekijänoikeusneuvosto on käsitellyt lausuntopyynnön ja esittää lausuntonaan seuraavan. TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1996:12 Asia: Valokuvaajan oikeudet Annettu: 11.9.1996 Tekijänoikeusneuvoston lausunto valokuvaajan oikeuksista. Selostus asiasta Valokuvaaja A on 27.2.1996 päivätyllä kirjeellä

Lisätiedot

Osapuolet 1. ( Taiteilija ), henkilö / y-tunnus: 2. ( Galleria ), y-tunnus:

Osapuolet 1. ( Taiteilija ), henkilö / y-tunnus: 2. ( Galleria ), y-tunnus: NÄYTTELYSOPIMUS Osapuolet 1. ( Taiteilija ), henkilö / y-tunnus: Yhteystiedot / yhteyshenkilö: 2. ( Galleria ), y-tunnus: Yhteystiedot / yhteyshenkilö: Osapuolet sopivat tällä asiakirjalla taideteosten

Lisätiedot

Talous- ja palkkahallintopäivä

Talous- ja palkkahallintopäivä Talous- ja palkkahallintopäivä 2016 TyEL-ajankohtaista TyEL-tunnusluvut vuodelle 2017 Tilapäinen työnantaja 25,1 % Sopimustyönantaja 25,1 % Palkkasumma alle tai ei vakinaisia työntekijöitä 8 334 / 6 kk

Lisätiedot

Talous- ja konsernijaosto 3.6.2015, LIITE 2 1

Talous- ja konsernijaosto 3.6.2015, LIITE 2 1 Talous- ja konsernijaosto 3.6.2015, LIITE 2 1 SOPIMUS HUS:N OMISTAMIEN UUDENMAAN SAIRAALAPESULAN OSAKKEIDEN MYYNNISTÄ CAREA KUNTAYHTYMÄLLE JA KASTEK OY:N TEKSTIILIHUOLTOTOIMINNAN SIIRTÄMISESTÄ UUDENMAAN

Lisätiedot

LUOVUTUSSOPIMUS. KOUVOLAN KAUPUNGIN ja KAAKKOIS-SUOMEN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N välillä [ ]

LUOVUTUSSOPIMUS. KOUVOLAN KAUPUNGIN ja KAAKKOIS-SUOMEN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N välillä [ ] LUOVUTUSSOPIMUS KOUVOLAN KAUPUNGIN ja KAAKKOIS-SUOMEN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N välillä [] SOPIMUS [1] LUOVUTUSSOPIMUS 1 Siirron osapuolet 1.1 Luovuttaja Kouvolan kaupunki (y-tunnus xxxx) (jäljempänä Kouvola)

Lisätiedot

Turre Legal neuvottelee Asiakkaan puolesta sovintosopimuksen oikeudenomistajien kanssa

Turre Legal neuvottelee Asiakkaan puolesta sovintosopimuksen oikeudenomistajien kanssa TOIMEKSIANTOSOPIMUS A. Toimeksisaaja Toimeksiannon toimeksisaaja on. Toimeksiannon vastuulakimies on Jussi Kari. Turre Legal voi käyttää myös muita lakimiehiä palvelun toteuttamiseen. B. Palvelut suorittaa

Lisätiedot

Uusi yritys Perustamisilmoitus ja rekisteröityminen

Uusi yritys Perustamisilmoitus ja rekisteröityminen Uusi yritys ja rekisteröityminen Sanna Koivisto Pirkanmaan verotoimisto Mikä on YTJ? Yritys- ja yhteisötietojärjestelmä Verohallituksen ja Patentti- ja rekisterihallituksen yhdessä ylläpitämä tietojärjestelmä

Lisätiedot

Osuuskunnan palkanlaskenta

Osuuskunnan palkanlaskenta Osuuskunnan palkanlaskenta Pienosuuskuntaforum 2018 Helsinki 2.10.2018 Merja Hiltunen, KTM Osuustoiminnan Kehittäjät ry 2.10.2018/MH 1 Työlainsäädäntö Työsopimuslaki Työehtosopimuslaki Työaikalaki Vuosilomalaki

Lisätiedot

Freelancereiden työmarkkinatutkimus 2016

Freelancereiden työmarkkinatutkimus 2016 eiden työmarkkinatutkimus 1 Tutkimusjohtaja Sakari Nurmela Työnro: 1 TNS Gallup Oy, Miestentie 9 C, 1 Espoo Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä ei saa lainata,

Lisätiedot

Tampereen liikenteen tilannekuva. Puitesopimus LUONNOS

Tampereen liikenteen tilannekuva. Puitesopimus LUONNOS Tampereen liikenteen tilannekuva Puitesopimus LUONNOS 29.6.2015 1 Sisällys 1 Sopijapuolet... 2 2 Sopimuksen tausta, tarkoitus ja kohde... 2 3 Sopimuksen voimaantulo ja sopimuskausi... 3 4 Sopimuksen irtisanominen...

Lisätiedot

kuva Yrittäjät.fi Maarit Koskinen 2015

kuva Yrittäjät.fi Maarit Koskinen 2015 kuva Yrittäjät.fi Maarit Koskinen 2015 Minustako yrittäjä? Yrittäjän tärkein voimavara on vahva ammattitaito Yrittäjällä on motivaatiota, pitkäjännitteisyyttä ja halua menestyä ei lannistu ensimmäisistä

Lisätiedot

Valionrannan kumppanuuskaavan suunnittelusopimus

Valionrannan kumppanuuskaavan suunnittelusopimus 1 (5) Valionrannan kumppanuuskaavan suunnittelusopimus 1. Sopimuksen osapuolet Toimittajat Tilaajat 2. Hankkeen yhteyshenkilöt Tilaajan yhteyshenkilö: Rovaniemen kaupunki Toimittajan (jäljempänä ryhmän)

Lisätiedot

Pesonen Arto Sivu 1 Kantolanpolku 98. LASKU FAKTURA Säimen Metsäliitto Osuuskunta. osoite Lappeenrannan hankintapiiri

Pesonen Arto Sivu 1 Kantolanpolku 98. LASKU FAKTURA Säimen Metsäliitto Osuuskunta. osoite Lappeenrannan hankintapiiri Pesonen Arto Sivu 1 Kantolanpolku 98 LASKU FAKTURA 58360 Säimen Päivämäärä Datum Laskun numero Fakturans nummer 0505815292 2.11.2017 2983 arto.pesonen@koneurakointipesonen.fi Viitteenne Er referens Metsäliitto

Lisätiedot

YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA 2015. Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma

YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA 2015. Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA 2015 Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa SYT Suomen suurin yrittäjien työttömyyskassa Toiminta alkoi

Lisätiedot

Aloittavan yrityksen startti-info

Aloittavan yrityksen startti-info Aloittavan yrityksen startti-info 30.3.2017 Sisältö Yritysesittely Rantalainen & Wahlsten Oy Yritysmuodot Verotus ja arvonlisäverotus Taloushallinnon järjestäminen Tilitoimisto- ja tilintarkastuspalvelut

Lisätiedot

Antamalla toimeksiannon EMPLaw lle asiakas ( Asiakas ) hyväksyy nämä ehdot itseään sitoviksi.

Antamalla toimeksiannon EMPLaw lle asiakas ( Asiakas ) hyväksyy nämä ehdot itseään sitoviksi. YLEISET SOPIMUSEHDOT ASIANAJOTOIMISTO EMPLAW OY Näitä yleisiä sopimusehtoja sovelletaan kaikkiin Asianajotoimisto EMPLaw Oy:n ( EMPLaw ) asiakkailleen tarjoamiin palveluihin. Nämä ehdot koskevat toimeksiantoja,

Lisätiedot

SalesBooster Nopeuttaa myyntitulosten saavuttamista. Knowledge Investor Comset www.comset.fi www.comset.se www.comset.dk

SalesBooster Nopeuttaa myyntitulosten saavuttamista. Knowledge Investor Comset www.comset.fi www.comset.se www.comset.dk SalesBooster Nopeuttaa myyntitulosten saavuttamista SalesBooster - Mikä se on? Palvelu, joka Nopeuttaa myyntitulosten saavuttamista kiteyttämällä asiakaslupauksen helpommin ostettavaksi ja myytäväksi tuotteeksi

Lisätiedot

A. Lastensuojelulain mukaista ympärivuorokautista laitoshoitoa, B. Perhekotihoitoa, C. Erityisyksikköhoitoa

A. Lastensuojelulain mukaista ympärivuorokautista laitoshoitoa, B. Perhekotihoitoa, C. Erityisyksikköhoitoa Sopimus lastensuojelulain mukaisesta ympärivuorokautisesta hoidosta. 1. Sopijapuolet Tilaaja PL 85 45101 Kouvola Y-tunnus 0161075-9 Yhteyshenkilö Palvelupäällikkö Sanna-Riitta Junnonen PL 85 45101 Kouvola

Lisätiedot

Itse järjestetty lomitus Vuosiloman ja tuettua maksullista lomittaja-apua vastaavan palvelun hakeminen

Itse järjestetty lomitus Vuosiloman ja tuettua maksullista lomittaja-apua vastaavan palvelun hakeminen Itse järjestetty lomitus Vuosiloman ja tuettua maksullista lomittaja-apua vastaavan palvelun hakeminen Vuosilomaa koskeva hakemus on tehtävä maatalousyrityksittäin kirjallisesti paikallisyksikön määräämän

Lisätiedot

SOPIMUS 1 TOIMEKSIANTOSOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON 100- VUOTISHISTORIAN KIRJOITTAMISESTA

SOPIMUS 1 TOIMEKSIANTOSOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON 100- VUOTISHISTORIAN KIRJOITTAMISESTA SOPIMUS 1 TOIMEKSIANTOSOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON 100- VUOTISHISTORIAN KIRJOITTAMISESTA 1. Sopijapuolet Helsingin kaupungin suomenkielinen työväenopisto (jäljempänä työväenopisto)

Lisätiedot

VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA,

VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA, VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA, 19.3.2018 1 Edun sisältö 2 Edunjättäjä Valtion palveluksessa olleen henkilön kuoltua maksetaan ryhmähenkivakuutusta vastaavaa etua tämän

Lisätiedot

Yleiset toimeksiantoehdot!.#."#$%

Yleiset toimeksiantoehdot!.#.#$% Yleiset toimeksiantoehdot!.#."#$% 1. Hinta ja maksuehdot!.! Toimeksiannosta veloi.amamme palkkio perustuu toimeksiantosopimukseen ja kulloinkin voimassa olevaan hinnastoomme. Toimistollamme on oikeus kalenterivuosi#ain

Lisätiedot

HENKILÖSTÖSIIRTOSOPIMUS. Luovuttaja ja Yhtiö / Luovutuksensaaja jäljempänä yhdessä Sopijapuolet".

HENKILÖSTÖSIIRTOSOPIMUS. Luovuttaja ja Yhtiö / Luovutuksensaaja jäljempänä yhdessä Sopijapuolet. Liite 6. Henkilöstösiirtosopimus 1 SOPIJAPUOLET HENKILÖSTÖSIIRTOSOPIMUS Tampereen kaupunkijäljempänä "Luovuttaja" y-tunnus: 0211675-2 osoite: Aleksis Kiven katu 14-16 C 33101 Tampere ja Monetra Pirkanmaa

Lisätiedot

Tilauksen kohteena olevan tuotteen ja/tai palvelun toimitus. Asiakkaan antamien tietojen nojalla laadittu ehdotus hankinnan ehdoista.

Tilauksen kohteena olevan tuotteen ja/tai palvelun toimitus. Asiakkaan antamien tietojen nojalla laadittu ehdotus hankinnan ehdoista. Yleiset sopimusehdot 1 Määritelmät Nämä ovat DC Net Works Oy:n (jäljempänä Toimittaja) tuottamissa hankintapalveluissa käytetyt yleiset sopimusehdot. Sopimus syntyy Tilaajan ja Toimittajan välillä Tilaajan

Lisätiedot