UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyskeskus Sosiaali- ja terveyslautakunta Toimeentulotuen myöntämisohjeet PERUSOSA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyskeskus Sosiaali- ja terveyslautakunta 16.10.2008. Toimeentulotuen myöntämisohjeet PERUSOSA"

Transkriptio

1 1 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyskeskus Sosiaali- ja terveyslautakunta OHJE Toimeentulotuen myöntämisohjeet PERUSOSA Perusosalla katettaviin menoihin kuuluvat ravintomenot, vaatemenot, vähäiset terveydenhuoltomenot sekä henkilökohtaisesta ja kodin puhtaudesta, paikallisliikenteen käytöstä, sanomalehden tilauksesta, televisioluvasta, puhelimen käytöstä ja harrastus- ja virkistystoiminnasta aiheutuvat menot sekä vastaavat henkilön ja perheen jokapäiväiseen toimeentuloon kuuluvat menot. Perusosalla katettavien menojen lisäksi muina perusmenoina otetaan tarpeellisen suuruisina huomioon: 1) asumistukilain 6 :ssä tarkoitetut asumismenot; 2) taloussähköstä aiheutuvat menot; 3) kotivakuutusmaksu; sekä 4) vähäistä suuremmat terveydenhuoltomenot. ASUMINEN Asumismenot Toimeentulotuessa asumismenoja huomioitaessa tarkoituksena on viimesijassa turvata henkilön/perheen asuminen. Asumismenojen tarpeellista suuruutta harkittaessa otetaan huomioon asunnon koko ja laatu suhteessa perheen kokoon ja tarpeisiin sekä kohtuullista asumistasoa vastaava kustannustaso paikkakunnalla. Asumismenot huomioidaan pääsääntöisesti kuukausikohtaisesti. Asumismenot voidaan ottaa huomioon perustoimeentulotukilaskelmassa todellisen suuruisina, jos toimeentulotuen hakijalla ei ole tosiasiassa mahdollisuutta saada paikkakunnalta asuntoa, jonka menot olisivat sen suuruiset kuin kunnassa on arvioitu kohtuulliseksi tai sosiaalityöntekijän harkinnan perusteella asunnon vaihtaminen perheen sosiaaliset olosuhteet huomioon ottaen on kohtuutonta. Toimeentulotuen hakijan tulee maksaa edellisen kuun vuokra, jotta se huomioidaan normilaskelmassa menona. Maksusta on esitettävä tosite. Vuokraa ei hyväksytä asumismenoksi siltä osin, kun sen maksaa muu kuin kyseessä oleva henkilö tai perhe, esimerkiksi työnantaja, yritys tai vanhemmat. Uudelle toimeentulotukiasiakkaalle annetaan riittävä aika (3 kk) hakeutua edullisempaan asuntoon, ennen kuin asumismeno voidaan ottaa tukea myönnettäessä kohtuullistettuna huomioon. Mikäli opiskelijalle on tarjottu asuntolapaikka, opiskelijaa velvoitetaan ensisijaisena asumisensa turvaamisen keinona ottamaan tarjottu asuntolapaikka vastaan. Vankilassa olevan asunnon vuokra otetaan huomioon korkeintaan 3 kk:n ajalta vankilaan

2 2 menosta alkaen. Vuokra-asunnossa asumistukilain 6 :ssä tarkoitettuja asumismenoja ovat: - vuokra - erikseen maksettavat lämmityskustannukset - vesimaksut asunnosta Kohtuullisiksi katsottavat vuokrat: 1 henkilö enintään 320 euroa/kk 2 henkilöä enintään 440 euroa/kk 3 henkilöä enintään 500 euroa/kk 4 henkilöä enintään 560 euroa/kk 5 henkilön ja useamman henkilön talous, ei määritelty, harkintaa käyttäen kohtuullinen vuokra. Vesimaksu enintään 16 euroa/kk/henkilö. Sähkölämmitysasunnoissa sähkölaskusta taloussähkön selvittämiseksi voidaan käyttää Kelan asumistukinormin mukaan 0,53 euroa/m 2. Sähkön ja veden lukemalaskut huomioidaan perustoimeentulotuen laskelmassa, mikäli ne ovat kohtuulliset asiakkaan kokonaisasumismenot huomioiden. Vesi- ja sähkölaskujen kohtuullisuus tulee tarvittaessa tarkistaa vesi- ja energialaitokselta. Muut asumisesta aiheutuvat menot - sähkölasku - saunamaksu - kotivakuutus (huomioidaan ainoastaan irtaimiston osuus, ei vastuuvakuutusta eikä oikeusturvaa -> vakuutuskirja on esitettävä) Omistusasunnossa tarkoitettuja menoja ovat: Omistusasunto normaali hoitovastike (rahoitusvastike tai ylimääräinen hoitovastike ainoastaan eritellyn koron osalta) erikseen maksettavat lämmityskustannukset vesimaksut vesimaksut huomioidaan omistusasunnossa todellisen maksun mukaan, kuitenkin enintään 16 euroa/henkilö/kk (koskee myös omakotitaloasumista) asunnon hankkimiseksi tai perusparantamiseksi otettujen henkilökohtaisten lainojen vuotuisista koroista aiheutuvat menot kokonaisuudessaan edellyttäen, että tuen hakijalla verotuksen ennakkopidätyksessä on asuntolainojen korot otettu huomioon ja että perhe asuu asunnossa

3 3 Omakotitalokiinteistön hoitomenot (omistusasunto) Omakotitalokiinteistön hoitomenot kuukaudessa lasketaan seuraavan kaavan mukaan (Kelan asumistukipäätöksessä hyväksytyt menot): 0,78 x asunnon pinta-ala (lämmitysnormi) + 60,19 (hoitonormi) + 17,12 /henkilö (vesinormi). (Luvut ovat vuoden 2008 lukuja, muuttuvat vuosittain). Hoitomenoihin sisältyvät lämmityskustannusten ja vesimaksujen lisäksi mm. palovakuutus, tontin vuokra, kiinteistövero, nuohous ja jätehuolto. Muut kustannukset huomioidaan kuten edellä. Asumismenoja tarkastellaan kokonaisuudessaan ottaen huomioon kohtuulliseksi katsottavat asumismenot. Jos muuttaa edullisemmasta asunnosta kalliimpaan asuntoon, hyväksytään entinen vuokra, jos muutolle ei ole erityistä syytä (esim. häätö lapsiperheelle). Poste Restante-osoitteessa asuvat Poste restante -osoitteessa asuvat menettävät ensisijaisia etuuksia ja toisaalta etuuksien väärinkäyttö on mahdollista. Poste restantessa asuvilta tulee pyytää hakemuksen liitteenä selvitys osoitteista, missä he yöpyvät. Perusosa määritellään pääsääntöisesti yhteisasujan mukaan. TERVEYDENHUOLTOMENOT Lääkkeet Vähäiset terveydenhoitomenot sisältyvät perusosaan. Näinä menoina voidaan pitää reseptivapaita lääkkeitä ja hoitotarvikkeita. Jos reseptivapaisiin lääkkeisiin tai lääkkeisiin, joihin ei tule Kela-korvausta, myönnetään toimeentulotukea, tulee asiakkaan toimittaa lääkärinlausunto sairauden hoidosta ja lääkkeen välttämättömyydestä. Reseptillä määrätyt hoitotarvikkeet huomioidaan, mikäli myönnetty hoitotuki tai vammaistuki ei kata menoja. E-pillerit tai muut lääkärin määräämät ehkäisyvälineet huomioidaan menona. Potenssilääkkeet hyväksytään menoksi vain Kelan hyväksymään perussairauden hoitoon. Toimeentulotukena korvataan vain apteekin lääkkeiden vaihtamista koskevan lain perusteella määrittämä edullisin vaihtoehto paitsi, jos lääkäri on kieltänyt lääkkeen vaihdon. Ensisijaisesti hyväksytään terveydenhuoltomenot julkisessa terveydenhuollossa annetusta

4 4 hoidosta ja sieltä määrätyistä sairauden hoitoon tarkoitetuista reseptilääkkeistä. Yksityisen terveydenhuollon käytöstä johtuneet menot voidaan ainoastaan erityistilanteessa huomioida toimeentulotuessa, mikäli esimerkiksi erikoishoidon tarve ja hoidon kiireellisyys tai asiakkaan hoitosuhteen jatkuvuus perustellusti sitä edellyttävät. Tällöin asiakkaan on esitettävä aina hoitavan lääkärin lausunto tällaisen hoidon tarpeesta sekä selvitys siitä, ettei julkisia terveydenhuoltopalveluja ole ollut saatavilla kiireellisen hoitotarpeen ilmetessä. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut Sairaalahoidon asiakasmaksuina huomioidaan toimeentulotuessa; - poliklinikkamaksut ja sairaalamaksut pitkäaikaisessa laitoshoidossa oleville huomioidaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun asetuksen 15 mukainen käyttövara (90 euroa/kk) menona perusosan sijaan Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain (221/2003) 11 :n mukaan sosiaalihuollon palveluista määrätty maksu ja terveydenhuollon palveluista henkilön maksukyvyn mukaan määrätty maksu on jätettävä perimättä tai sitä on alennettava siltä osin, kuin maksun periminen vaarantaa henkilön tai perheen toimeentulon edellytyksiä tai henkilön lakisääteisen elatusvelvollisuuden toteutumista. Palvelun tuottava kunta tai kuntayhtymä voi päättää, että maksun perimättä jättämistä tai alentamista sovelletaan myös muihin maksuihin. Edellä mainittu menettely asiakasmaksun alentamiseksi on ensisijaista toimeentulotukeen nähden. Lyhytaikaisessa laitoshoidossa olevan perusosa lasketaan ruokaosuudella vähennettynä. Ruokaosuus on 49 % perusosasta. Vähennys tehdään, kun laitoshoito kestänyt yli 9 päivää ja tällöin vähennys tehdään koko laitoshoidon ajalta. Laitoshoidon lomien aikana voidaan myöntää ruokarahaa ja matkarahaa, mikäli lomat ovat laitoksen hoitosuunnitelman mukaisia. Edellytyksenä on, että käyttövarana on laitoshoidon perusosa. Hammashoitokustannukset Myönnetään akuuttiin hammashoitoon ja hammaslääkärin arvioimaan välttämättömään perushammashoitoon terveyskeskuksessa. Suositellaan maksamista kuukausittain, ei yhtenä suurena summana. Hammashoitokustannukset käsitellään terveyskeskuksen hammashoidon antaman kustannusarvion mukaan. Ensisijaisesti hyväksytään hammashoitokustannukset terveyskeskuksessa. Yksityishammaslääkärikulut huomioidaan ainoastaan silloin, kun hoidon kiireellisyys sitä perustellusti edellyttää eikä julkinen terveydenhuolto ole pystynyt järjestämään palvelua. Tällöin on pyydettävä hoitavan lääkärin lausunto hoidon kiireellisyydestä ja julkisen terveydenhuollon selvitys siitä, ettei päivystyspalveluja ole ollut saatavilla. Mikäli toimeentulotukea hakee muu kuin pitkäaikais- tai toistuvaisasiakas pelkästään hammasproteesin hankintaan, tarkastellaan hakijan tulotasoa ja olosuhteita myös kahdelta hakemista edeltävältä kuukaudelta ennen toimeentulotukiasiakkuutta sekä

5 5 hankinnan kiireellisyyttä. Mikäli kahden edellisen kuukauden (proteesikustannuksia ei laskelmissa mukana) ja hakemiskuukauden (proteesikustannukset mukana laskelmassa) normiylityksellä pystytään hoitamaan hankinta, toimeentulotukea ei myönnetä, ellei se hakijan terveydentila tai muut olosuhteet huomioon ottaen ole kohtuutonta Silmälasit/piilolinssit Silmälääkärin tai optikon terveydellisistä syistä määräämät silmälasit huomioidaan toimeentulotukilaskelmassa menona. Perussilmälasit tai piilolinssit huomioidaan toimeentulotukilaskelmassa terveydenhuoltomenona kolmen vuoden välein ellei silmälääkäri tai optikko määrää silmälaseja uusittaviksi edellistä useammin erityisistä terveydellisistä syistä. Mikäli toimeentulotukea hakee muu kuin pitkäaikais- tai toistuvaisasiakas pelkästään silmälasien / piilolinssien hankintaan, tarkastellaan hakijan tulotasoa ja olosuhteita myös kahden hakemista edeltävän kuukauden osalta ennen toimeentulotukiasiakkuutta, sekä hankinnan kiireellisyyttä. Mikäli kahden edellisen kuukauden (silmälasi/ piilolinssikustannukset eivät laskelmissa mukana) ja hakemiskuukauden (silmälasi/piilolinssikustannukset mukana laskelmassa) normiylityksellä pystytään hoitamaan ei-kiireellinen hankinta, toimeentulotukea ei myönnetä, ellei se hakijan terveydentila tai muut olosuhteet huomioon ottaen ole kohtuutonta. Enimmäishinnat hyväksytään laskelmaan seuraavasti: yksiteho 120 kaksiteho 200 moniteho 280 kehykset 120 Fysikaalinen hoito sekä psyko- ja lyhytkestoinen terapia Fysikaalisesta hoidosta huomioidaan pääsääntöisesti lääkinnällisen kuntoutuksen lääkärin määräyksestä julkisessa terveydenhuollossa annetun hoidon kustannukset. Julkista hoitoa saadakseen asiakasta ohjataan ottamaan yhteyttä terveyskeskukseen hoidontarpeen arviointia ja julkisen hoidon jatkotoimenpiteitä varten. Psyko- ja lyhytkestoisen terapian kulut korvataan pääsääntöisesti julkisen terveydenhuollon kustannusten mukaan. Hedelmättömyyshoito Hedelmättömyyshoidosta syntyneet kustannukset julkisessa terveydenhuollossa huomioidaan toimeentulotukilaskelmassa menona. TÄYDENTÄVÄN TOIMEENTULOTUEN MENOT Päivähoitomenot ja koululaisten iltapäivätoiminnan maksut

6 6 Päivähoitomenot hyväksytään täydentävän toimeentulotuen laskelmaan menoksi tilapäisesti. Mikäli asiakkaalla on jatkuva toimeentulotuen tarve, ohjataan asiakasta hakemaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain mukainen vapautus päivähoitomaksuista. Yksityisen päivähoidon maksu voidaan huomioida menona ainoastaan tilapäisesti. Toimeentulotuen tarpeen ollessa pitkäaikaista perheen mahdollisuus kunnan järjestämään päivähoitoon tulee selvittää. Koululaisten iltapäivätoiminnasta aiheutuvat menot voidaan huomioida laskelmassa menona. Lasten luonapito Lasten luonapitokuluina huomioidaan toimeentulotukilaskelmaan lapsen perusosasta ravinto-osuus, kun hakijalla on esittää luonapitovuorokausista luotettava todistus siltä vanhemmalta, jonka luona lapsi asuu. Pääsääntöisesti menot huomioidaan jälkikäteen. Matkakulut huomioidaan pääsääntöisesti edullisimman kulkuneuvon mukaan puoleksi vanhempien kesken. Viikonlopusta korvataan ruokakulut kahdelta päivältä. Jos luonapito ylittää sopimuksessa mainitun luonapitoajan tai tavanomaisena pidettävän luonapitoajan (joka toinen viikonloppu 4-6 vrk/kk ja puolet loma-ajoista) tulee pääsääntöisesti sen vanhemman, jonka luona lapsi asuu ja joka saa lapsilisän ja elatustuen/-avun, vastata lapsen elantomenoista ns. tavanomaisena pidettävän luonapitoajan ylimenevältä ajalta ellei erityisistä, erikseen perustelluista syistä muuta johdu. (Esim. luonapito alkaa pe klo 18 ja päättyy su klo 18 = 2 vrk.) Lasten harrastusmenot Lasten harrastusten tukemiseen voidaan huomioida toimeentulotuen pitkäaikais- ja toistuvaisasiakkaana olleelle perheelle tai muutoin pitkään vähäisillä tuloilla (perheen tulot ylittäneet vain niukasti toimeentulotukinormit) olleille perheille erityisellä harkinnalla. Tuetaan yhtä kohtuuhintaista harrastusta ja välinehankinnoissa vanhemmilla on 30 prosentin omaosuus kustannuksista. Elatusapu Elatusapua ei hyväksytä menona täydentävän toimeentulotuen laskelmassa muutoin kuin tilapäisesti. Asiakasta ohjataan elatusavun huojentamisasiassa, mikäli asiakkaan maksukyky on alentunut olennaisesti, ja hänellä on muu kuin satunnainen toimeentulotuen asiakkuus. Maksettu elatusapu / elatustuki huomioidaan perustoimeentulotuen laskelmassa käytettävissä olevaksi tuloksi. Työttömyyskassan jäsenmaksu Työttömyyskassan jäsenmaksu hyväksytään menona täydentävän toimeentulotuen

7 7 laskelmassa. Huonekalut ja kodinkoneet Pääsääntöisesti myönnetään lastensuojeluasiakkaille ensiasunnon alkukalustukseen. Alkukalustukseen voidaan myöntää tukea enintään 300. Alkukalustus sisältää sängyn, keittiön pöydän ja tulit, vuodevaatteet, ruokailu- ja ruoanvalmistusvälineet, verhot, matot ja valaisimet. Ensisijassa kysytään aina ensin kierrätyskeskuksesta. - jääkaappi hyväksytään vain, jos asunnosta puuttuu jääkaappi ja asukkaan on se itse hankittava. Hankintahinta hyväksytään edullisimman vaihtoehdon mukaan. Selvitetään ensin käytetyn mahdollisuus. Hyväksytään enintään pesukone: hyväksytään vain lapsiperheille, jos talossa ei ole muuta pyykinpesumahdollisuutta, hyväksytään enintään edullisimman vaihtoehdon mukaan. Hyväksytään enintään pölynimuri: hyväksytään vain lapsiperheille, enintään 95 - lastenrattaat: hyväksytään enintään lasten vaunut/yhdistelmärattaat: hyväksytään enintään lasten sänky: hyväksytään enintään 70 - lasten turvakaukalo/ -istuin: hyväksytään enintään 200 Vuokravakuus Pääsääntöisesti toistuvasti toimeentulotukea saaneelle henkilölle/perheelle, kriisitilanteessa taikka asunnottomana olleelle voidaan hyväksyä yhden kuukauden kohtuullista vuokraa vastaava vakuus. Muuttokustannukset Muuttokustannuksiin voidaan myöntää toimeentulotukea tarveselvityksen perusteella mikäli perhetilanne, työnsaanti tai opiskelu sitä edellyttää ja mikäli muualta (esim. työvoimatoimisto) ei hakijalle myönnetä korvausta. Muutosta on aina neuvoteltava etukäteen sosiaalityöntekijän kanssa. Kaupungin sisällä tapahtuvaan muuttoon myönnetään 80, jos käyttää ulkopuolista muuttoapua muutoin enintään 50. Romanivaatetus Naisten romanihameeseen myönnetään enintään 400 euroa joka kolmas vuosi. Tämä

8 8 summa otetaan laskelmassa huomioon menona. Muu romaninaisen vaatetus, kuten röijyt ja puserot kuuluu perusosalla katettaviin menoihin kuten myös miesten romanivaatetus. Ennen avustuksen myöntämistä tulee selvittää hakijan mahdollisuus säästää hame vähitellen. Toimeentulotuen myöntäminen edellyttää toimeentulotuen pitkäaikais- tai toistuvaisasiakkuutta. Hautauskustannukset Hautauskustannuksina huomioidaan kohtuulliset kustannukset siltä osin kuin vainajan jättämät varat eivät riitä hautajaiskuluja kattamaan. Pesän varat tulee tarkistaa aina ennen päätöksentekoa perunkirjasta. Huomio tulee kiinnittää pesän varojen/velkojen lisäksi pankin saldotodistukseen kuolinpäivänä. Hautajaismenoja hyväksytään korkeintaan 650 euroa. Tukea myönnetään vasta perunkirjoitusten jälkeen. Tukea laskettaessa huomioidaan vainajan ja puolison tulot. Hautajaismenoina hyväksytään arkku, vainajan vaatteet, kuljetus ja kukkalaite. Lisäksi hyväksyttäviä menoja ovat: omaiselle kohtuuhintainen kukkalaite tai seppele. Edunvalvontaan liittyvät palkkiot alkaen edunvalvontapalkkiota ei huomioida laskelmassa. Palkkiot ja maistraatin maksut eivät ole toimeentulotukeen oikeuttavia menoja. Sakot Pääsääntöisesti sakkoja ei huomioida toimeentulotuen laskelmassa. Sakko voidaan erityisen poikkeuksellisissa tilanteissa olla perusteltua maksaa ehkäisevänä toimeentulotukena mm. lastensuojelullisista syistä. Asia käsitellään aina sosiaalityöntekijöiden palaverissa. Toimeentulotukivajauksen voi asiakkaan niin halutessa laittaa sakon maksuun. TULOJEN JA VARALLISUUDEN HUOMIOIMINEN PERUSTOIMEENTULOTUESSA Vähäiset tulot Vähäisiksi katsottavat aikuisten osalta yhteenlaskettuna alle 50 euron / kk suuruiset satunnaiset avustukset ja ansiotulot jätetään huomioimatta (Laki toimeentulotuesta 1410/2001, 11 2 mom. 1. kohta). Yleissäännös vähäisten tulojen huomioon ottamatta jättämisestä koskee myös lapsia. Lasten satunnaiset kesä- ja viikonloppupalkat on esimerkiksi katsottava sellaisiksi ansiotuloiksi, jotka lain mukaan tulee jättää huomioon ottamatta Veronpalautukset / jäännösverot Veronpalautukset huomioidaan perhekohtaisesti 170 euron ylittävältä osalta. Jäännösveroa ei huomioida laskelmassa menona. Toimeentulotuen saajaa ohjataan jäännösveron osalta hakemaan verojen maksuun lykkäystä, huojennusta tai poistamista.

9 9 Varat Käytettävissä olevat varat kuten säästöt, arvopaperit ja muu helposti realisoitavissa oleva varallisuus otetaan huomioon 170 euroa ylittävältä osalta. Säästöiksi ei huomioida kuukauden käyttömenoja. Kiinteän, muussa kuin omassa asuinkäytössä olevan omaisuuden realisointiajaksi määritellään enintään 6 kk. Määritellyn realisointiajan jälkeen tehtävät perus- ja täydentävän toimeentulotuen päätökset tehdään perinnällä. Alle euron suuruista kiinteää omaisuutta ei edellytetä pääsääntöisesti realisoitavaksi. OPISKELIJAT Opiskelijan ensisijainen toimeentulojärjestelmä on opintotukilain (65/1994) mukainen opintotuki: opintolainan valtiontakaus, opintoraha ja asumislisä. Opintotuki on tarkoitettu kattamaan opiskeluaikaiset opinto- ja toimeentulokustannukset. Toimeentulotuella ei voi päätoimisesti opiskella. Mikäli opiskelijan vanhemmat ovat vähävaraisia (=toimeentulotukiasiakkaita) ja opiskelija asuu vanhempiensa taloudessa, ei opiskelijaa velvoiteta nostamaan opintolainaa, mikäli hän on alaikäinen. Vanhempiensa luona asuvat täysi-ikäiset ammattiopintoja suorittavat sekä itsenäisesti asuvat lukiolaiset ja ammattiopintoja suorittavat opiskelijat velvoitetaan nostamaan opintolaina iästä huolimatta. Vain erityisin sosiaalisin perustein tästä voidaan poiketa ja perusteet tulee tuolloin kirjata päätökseen selkeästi. Opiskelijan hakiessa toimeentulotukea kesäajalle tilanteessa, jossa hän ei ole nostanut opiskelukuukausille valtion takaamaa opintolainaa, johon hänellä olisi ollut oikeus, voidaan nostamatta jäänyt opintolaina huomioida hakijalle käytettävissä olevaksi tuloksi hakemuskuukaudelle, ja sen jälkeen siirtää tuloylijäämää seuraaville kuukausille enintään kaksi kuukautta. Perusteluna todetaan, että hakija saa elantonsa muutoin kuin ensisijaisten etuuksien avulla. Opintolaina on nostettavissa asti. Mikäli opintolainaa em. tapauksessa ei ole haettu, voidaan hakija velvoittaa vielä asti hakemaan opintolainan valtiontakaus niille kuukausille, joille takaus on mahdollista vielä saada. Hakijaa tuetaan pääsääntöisesti perustoimeentulotuella enintään 3 kk täysimääräisesti seuraavissa erityistilanteissa: hakijan aloittaessa opiskelunsa tietäen, ettei mahdollisesti tule saamaan maksuhäiriöiden takia opintolainan valtiontakausta myönnetystä lainantakauksesta huolimatta pankit eivät myönnä opintolainaa tai muutakaan korvaavaa rahoitusta opiskelijasta itsestään johtuvista syistä opinnot ovat viivästyneet kohtuuttomasti (sairaus) hakija on aloittanut opiskelun, johon ei ole oikeutta saada opintososiaalisia etuuksia, eikä ole varmistanut koko opiskeluajalle riittävää toimeentuloturvaa, (uusi ammattitutkinto, aikuislukio, avoin yliopisto tmv.) toimeentulotukea myönnetään enintään yhdelle kuukaudelle

10 10 Mikäli opiskelija ei ole viranhaltijan nimenomaisesta viranhaltijapäätökseen kirjatusta kehotuksesta huolimatta kohtuullisessa ajassa (kolme kuukautta) saanut järjestettyä opintotukietuuksia, korvaavaa rahoitusta opinnoilleen tai hakeutunut toimeentulotukeen nähden ensisijaisten etuuksien piiriin, niin tällöinkään opiskelijaa ei voida jättää täysin ilman toimeentulotukea. Tällöin perusosaa voidaan alentaa enintään 20 % viranhaltijan päätöksellä 2 kk kerrallaan. Mikäli opiskelija toistuvasti on kieltäytynyt järjestämästä toimeentuloturvaansa muulla tavoin kuin toimeentulotuella, niin perusosaa voidaan alentaa enintään 40 % viranhaltijan päätöksellä 2 kk kerrallaan. Uusi alentamispäätös voidaan tehdä välittömästi edellisen jälkeen. Perusosan alentamispäätös voidaan tehdä kirjallisessa menettelyssä YRITTÄJÄT Yrittäjää, jonka yritystoiminta edelleen jatkuu kannattamattomana, voidaan avustaa yleensä vain lyhytaikaisesti korkeintaan 3 kk:n ajan. Määräajan jälkeen edellytetään hakijan saavan toimeentulonsa yritystoiminnalla tai hakeutuvan työmarkkinoille työnhakijaksi lopetettuaan yritystoiminnan tai saavan toimeentulonsa muulla tavoin. Jos yrittäjä jatkaa kannattamatonta yritystoimintaa, perusosaa alennetaan. Yrittäjältä vaaditaan toimeentulotukihakemuksen lisäksi erillinen yrittäjän tuloselvityslomake, yrityksen tiliotteet, verotustiedot, tilinpäätös, tase ja tuloslaskelma sekä tarpeen mukaan muut tarvittavat selvitykset. Asiakkaan luvalla yritysasiakkaan asiassa voidaan konsultoida asiantuntijoita huomioiden salassapitomääräykset.

SOSIAALILAUTAKUNNAN 17.12.2015 HYVÄKSYMÄ OHJE: ASUMISMENOT

SOSIAALILAUTAKUNNAN 17.12.2015 HYVÄKSYMÄ OHJE: ASUMISMENOT SOSIAALILAUTAKUNNAN 17.12.2015 HYVÄKSYMÄ OHJE: ASUMISMENOT Asumismenot Toimeentulotuessa asumismenoja huomioitaessa tarkoituksena on viimesijassa turvata henkilön/perheen asuminen. Asumismenojen tarpeellista

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUKIOPAS 2014 - Tietoa toimeentulotuesta

TOIMEENTULOTUKIOPAS 2014 - Tietoa toimeentulotuesta TOIMEENTULOTUKIOPAS 2014 - Tietoa toimeentulotuesta Toimeentulotuki on toimeentulotukilain (1412/1997) nojalla myönnettävä viimesijainen taloudellinen tuki. Toimeentulotuki on tarkoitettu tilapäiseksi

Lisätiedot

KUUSAMON KAUPUNGIN TOIMEENTULOTUKIOHJE

KUUSAMON KAUPUNGIN TOIMEENTULOTUKIOHJE KUUSAMON KAUPUNGIN TOIMEENTULOTUKIOHJE 1.7.2015 alkaen Hyväksytty Ptlk 1 TOIMEENTULOTUEN YLEISET PERUSTEET KUUSAMOSSA Voimassa 1.7.2015 alkaen Toimeentulotuen myöntämisperusteet on viimeksi käsitelty 22.11.2011

Lisätiedot

Toimeentulotukiopas 2015 Tietoa toimeentulotuesta

Toimeentulotukiopas 2015 Tietoa toimeentulotuesta 1 Toimeentulotukiopas 2015 Tietoa toimeentulotuesta Toimeentulotuki on toimeentulotukilain (1412/1997) nojalla myönnettävä viimesijainen taloudellinen tuki. Toimeentulotuki on tarkoitettu tilapäiseksi

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUEN MYÖNTÄMISTÄ KOSKEVAT LISÄOHJEET HUITTISTEN KAUPUNGISSA

TOIMEENTULOTUEN MYÖNTÄMISTÄ KOSKEVAT LISÄOHJEET HUITTISTEN KAUPUNGISSA TOIMEENTULOTUEN MYÖNTÄMISTÄ KOSKEVAT LISÄOHJEET HUITTISTEN KAUPUNGISSA 1. OIKEUS TOIMEENTULOTUKEEN JA TOIMEENTULOTUEN HAKEMISMENETTELY Toimeentulotuki on sosiaalihuoltoon kuuluva viimesijainen taloudellinen

Lisätiedot

Toimeentulotuen tarkoituksesta säädetään toimeentulotukilain 1 :ssä seuraavasti:

Toimeentulotuen tarkoituksesta säädetään toimeentulotukilain 1 :ssä seuraavasti: Toimeentulotukea koskevat soveltamisohjeet 1.5.2014 alkaen TOIMEENTULOTUEN TARKOITUS Toimeentulotuen tarkoituksesta säädetään toimeentulotukilain 1 :ssä seuraavasti: Toimeentulotuki on sosiaalihuoltoon

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi TOIMEENTULOTUKIOPAS

Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi TOIMEENTULOTUKIOPAS Haapaveden kaupunki Haapaveden Siikalatvan sosiaalityö Tähtelänku 1, PL 40 86600 HAAPAVESI Sosiaali- terveyspiiri Helmi TOIMEENTULOTUKIOPAS TOIMEENTULOTUKIOPAS Mitä on toimeentulotuki? Miten selvitetään

Lisätiedot

Toimeentulotuen tarkoitus

Toimeentulotuen tarkoitus Toimeentulotuen tarkoitus Toimeentulotuki on sosiaalihuoltoon kuuluva viimesijainen taloudellinen tuki, jonka tarkoituksena on turvata henkilön ja perheen toimeentulo ja edistää itsenäistä selviytymistä.

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 17.6.2008 / LIITE 90

Perusturvalautakunta 17.6.2008 / LIITE 90 Perusturvalautakunta 17.6.2008 / LIITE 90 HAUKIPUTAAN KUNTA 1 TOIMEENTULOTUEN YLEISET PERUSTEET Toimeentulotuen myöntämisperusteet on käsitelty perusturvalautakunnassa 21.12.2004 201. Ohjeistus on päivitetty

Lisätiedot

SOVELTAMISOHJEET ALENNETTAESSA ASIAKASMAKSUJA SÄÄNNÖLLISEN PALVELUN KUUKAUSIMAKSUA TILAPÄISEN KOTIHOIDON MAKSUA TUKIPALVELUMAKSUJA

SOVELTAMISOHJEET ALENNETTAESSA ASIAKASMAKSUJA SÄÄNNÖLLISEN PALVELUN KUUKAUSIMAKSUA TILAPÄISEN KOTIHOIDON MAKSUA TUKIPALVELUMAKSUJA SOVELTAMISOHJEET ALENNETTAESSA ASIAKASMAKSUJA SÄÄNNÖLLISEN PALVELUN KUUKAUSIMAKSUA TILAPÄISEN KOTIHOIDON MAKSUA TUKIPALVELUMAKSUJA 2 YLEISTÄ Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain

Lisätiedot

SOVELTAMISOHJEET ALENNETTAESSA ASIAKASMAKSUJA SÄÄNNÖLLISEN PALVELUN KUUKAUSIMAKSUA TILAPÄISEN KOTIHOIDON MAKSUA TUKIPALVELUMAKSUJA

SOVELTAMISOHJEET ALENNETTAESSA ASIAKASMAKSUJA SÄÄNNÖLLISEN PALVELUN KUUKAUSIMAKSUA TILAPÄISEN KOTIHOIDON MAKSUA TUKIPALVELUMAKSUJA 27.3.2013 SOVELTAMISOHJEET ALENNETTAESSA ASIAKASMAKSUJA SÄÄNNÖLLISEN PALVELUN KUUKAUSIMAKSUA TILAPÄISEN KOTIHOIDON MAKSUA TUKIPALVELUMAKSUJA 2 YLEISTÄ Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun

Lisätiedot

OHEISMATERIAALINA KOKOUKSESSA OULAINEN TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET

OHEISMATERIAALINA KOKOUKSESSA OULAINEN TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET OHEISMATERIAALINA KOKOUKSESSA OULAINEN TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET 2016 TOIMEENTULOTUEN YLEISET PERUSTEET, VOIMASSA 1.1.2016 ALKAEN 1 SÄÄNNÖKSET... 4 1.1 Oikeus toimeentulotukeen ja toimeentulotuen

Lisätiedot

PYHÄRANNAN KUNNAN TOIMEENTULOTUKIOHJEET

PYHÄRANNAN KUNNAN TOIMEENTULOTUKIOHJEET PYHÄRANNAN KUNNAN TOIMEENTULOTUKIOHJEET Nämä ohjeet eivät rajoita viranhaltijan oikeutta käyttää harkintaa päättäessään perheen tai yksilön oikeudesta toimeentulotukeen. 1.5.2012 alkaen. 1 OIKEUS TOIMEENTULOTUKEEN

Lisätiedot

Stl. 29.1.2008 1 Liite 1 TOIMEENTULOTUKIOHJE KIIMINGIN KUNTA. 1.2.2008 alkaen

Stl. 29.1.2008 1 Liite 1 TOIMEENTULOTUKIOHJE KIIMINGIN KUNTA. 1.2.2008 alkaen Stl. 29.1.2008 1 Liite 1 TOIMEENTULOTUKIOHJE KIIMINGIN KUNTA 1.2.2008 alkaen TOIMEENTULOTUEN YLEISET PERUSTEET, VOIMASSA 1.2.2008 ALKAEN Toimeentulotuen myöntämisperusteet on viimeksi käsitelty sosiaali-

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi TOIMEENTULOTUKIOPAS

Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi TOIMEENTULOTUKIOPAS Haapaveden kaupunki Haapaveden ja Siikalatvan sosiaalityö Tähtelänkuja 1, PL 40 86600 HAAPAVESI Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi TOIMEENTULOTUKIOPAS TOIMEENTULOTUKIOPAS Mitä on toimeentulotuki? Miten selvitetään

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUKIOHJEET

TOIMEENTULOTUKIOHJEET UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Sosiaalilautakunta 17.3.2015 TOIMEENTULOTUKIOHJEET 18.3.2015 alkaen Nämä ohjeet eivät rajoita viranhaltijan oikeutta käyttää harkintaa hänen päättäessään henkilön / perheen oikeudesta

Lisätiedot

Perustoimeentulotuen mä ä rä n läskennän ohje

Perustoimeentulotuen mä ä rä n läskennän ohje Perustoimeentulotuen mä ä rä n läskennän ohje Sisällysluettelo Perustoimeentulotuen laskenta Tulot Asumismenot Menot Arvio perustoimeentulotuen määrästä Tämän laskurin avulla voit selvittää mahdollisuuden

Lisätiedot

PELKOSENNIEMI SOSIAALITOIMISTO Sodankyläntie 1 A 98500 PELKOSENNIEMI

PELKOSENNIEMI SOSIAALITOIMISTO Sodankyläntie 1 A 98500 PELKOSENNIEMI PELKOSENNIEMI SOSIAALITOIMISTO Sodankyläntie 1 A 98500 PELKOSENNIEMI Hakemus ajalle TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS Hakemus saapunut/jätetty / 1 Osoite Sukunimi ja etunimet Avio / avopuolison suku ja etunimet Kotona

Lisätiedot

Perusturvakeskus Liuhtarintie 10 62100 Lapua Hakemus saapunut..20

Perusturvakeskus Liuhtarintie 10 62100 Lapua Hakemus saapunut..20 LAPUAN KAUPUNKI TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS Perusturvakeskus Liuhtarintie 10 62100 Lapua Hakemus saapunut..20 Vakuutan, että antamani tiedot ovat totuudenmukaiset ja sitoudun ilmoittamaan toimeentulotukipäätöksen

Lisätiedot

Toimeentulotuen soveltamisohje 1.5.2014 alkaen

Toimeentulotuen soveltamisohje 1.5.2014 alkaen NAANTALIN KAUPUNKI Toimeentulotuen soveltamisohje 1.5.2014 alkaen Sote-ltk 24.4.2014 NAANTALIN KAUPUNKI TOIMEENTULOTUEN 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Säännökset 2 1.1 Oikeus toimeentulotukeen ja toimeentulotuen

Lisätiedot

Infotilaisuus maahanmuuttajille. Toimeentulotuki Sampola

Infotilaisuus maahanmuuttajille. Toimeentulotuki Sampola Infotilaisuus maahanmuuttajille Toimeentulotuki 22.2.2017 Sampola Mistä toimeentulotukea voi hakea? KELA KUNTA Perustoimeentulotuki 1.1.2017 alkaen Täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki Toimeentulotuki

Lisätiedot

JOUTSAN KUNTA Liite n:o 1, perusturvalautakunta 29.9.2010 63

JOUTSAN KUNTA Liite n:o 1, perusturvalautakunta 29.9.2010 63 1(7) JOUTSAN KUNTA Liite n:o 1, perusturvalautakunta 29.9.2010 63 Perusturvalautakunta TOIMEENTULOTUEN MYÖNTÄMISOHJEET 1.1.2006 voimaan tulleen muutoksen jälkeen toimeentulotuki rakentuu perustoimeentulotuesta,

Lisätiedot

Tohmajärven perusturvalautakunta 18.12.2007 135. Kiteen sosiaalilautakunta 19.12.2007 214

Tohmajärven perusturvalautakunta 18.12.2007 135. Kiteen sosiaalilautakunta 19.12.2007 214 TOIMEENTULOTUKI Kesälahti Kitee Tohmajärvi Helli (ehdotus) Helli (ehdotus) Tohmajärven sos.työn henkilökunnan ehdotus Tuen myöntämisen perusteet vahvistettu Kesälahden sosiaalilautakunta 19.2.2008 33 Kiteen

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Sosiaalilautakunta 5.5.2015 25 TOIMEENTULOTUEN MYÖNTÄMISEN YLEISET PERUSTEET

SISÄLLYSLUETTELO. Sosiaalilautakunta 5.5.2015 25 TOIMEENTULOTUEN MYÖNTÄMISEN YLEISET PERUSTEET Sosiaalilautakunta 5.5.2015 25 TOIMEENTULOTUEN MYÖNTÄMISEN YLEISET PERUSTEET SISÄLLYSLUETTELO 1 SÄÄNNÖKSET... 1 1.1 Oikeus toimeentulotukeen ja toimeentulotuen hakemismenettely... 1 2 TOIMEENTULOTUEN MÄÄRÄYTYMINEN...

Lisätiedot

SEUTUKUNNALLINEN TOIMEENTULOTU- KIOHJEISTUS

SEUTUKUNNALLINEN TOIMEENTULOTU- KIOHJEISTUS SEUTUKUNNALLINEN TOIMEENTULOTU- KIOHJEISTUS TOIMEENTULOTUEN YLEISET PERUSTEET, VOIMASSA 1.6.2006 ALKAEN 1 SÄÄNNÖKSET 4 1.2 Oikeus toimeentulotukeen ja toimeentulotuen hakemismenettely 4 2 TOIMEENTULOTUKILAIN

Lisätiedot

SEUDULLISET OHJEET TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISEEN

SEUDULLISET OHJEET TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISEEN 1 SEUDULLISET OHJEET TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISEEN Hirvensalmi, Kangasniemi. Mikkeli, Mäntyharju, Pertunmaa, Puumala, Ristiina, Suomenniemi 10.11.2011 2 Toimeentulotukea myönnettäessä noudatetaan: Laki

Lisätiedot

Asiakasmaksun poistohakemus 1(6)

Asiakasmaksun poistohakemus 1(6) Asiakasmaksun poistohakemus 1(6) HAKEMUS ASIAKASMAKSUN VAPAUTUKSESTA Terveydenhuollon asiakasmaksu voidaan tiettyjen edellytysten täyttyessä poistaa. Vapautusmahdollisuus koskee sairaalan poliklinikkamaksua,

Lisätiedot

Kohtuulliset asumismenot määräytyvät henkilöluvun mukaan sisältäen lämmityskustannukset ja vesimaksut. Vesimaksu enintään 28,07 euroa/asukas/kk.

Kohtuulliset asumismenot määräytyvät henkilöluvun mukaan sisältäen lämmityskustannukset ja vesimaksut. Vesimaksu enintään 28,07 euroa/asukas/kk. 1 TOIMEENTULOTUEN MYÖNTÄMISEN OHJEELLISET PERUSTEET 1.4.2014 alkaen 1. PERUSTOIMEENTULOTUKEA KOSKEVAT SOVELTAMISOHJEET: 1.1. Asumismenot: Toimeentulotuessa asumismenojen huomioimisen tarkoituksena on viime

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUJEN PERIMÄTTÄ JÄTTÄMISEN JA ALENTAMISEN TOIMINTA- OHJE

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUJEN PERIMÄTTÄ JÄTTÄMISEN JA ALENTAMISEN TOIMINTA- OHJE 1 SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUJEN PERIMÄTTÄ JÄTTÄMISEN JA ALENTAMISEN TOIMINTA- OHJE Yhtymähallitus 31.3.2016 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Asiakasmaksuja koskevat yleiset periaatteet 3 2. Asiakasmaksun

Lisätiedot

Omaishoitajien valmennus. Toimeentulotuki Marja Salminen Johtava sosiaalityöntekijä Pohjoisen aikuissosiaalityö Etuuskäsittely

Omaishoitajien valmennus. Toimeentulotuki Marja Salminen Johtava sosiaalityöntekijä Pohjoisen aikuissosiaalityö Etuuskäsittely Omaishoitajien valmennus Toimeentulotuki Marja Salminen Johtava sosiaalityöntekijä Pohjoisen aikuissosiaalityö Etuuskäsittely Toimeentulotuki Toimeentulotuki koostuu perustoimeentulotuesta, täydentävästä

Lisätiedot

3 OIKEUS TOIMEENTULOTUKEEN

3 OIKEUS TOIMEENTULOTUKEEN 1(9) Muutosesitykset 16.8.2013 sosiaali- ja terveyslautakunnan 28.2.2012 35 hyväksymään toimeentulotukiohjeeseen. Euromäärämuutokset esitetään lihavoituina ja suuremmalla fonttikoolla kuin teksti. Erityisesti

Lisätiedot

TOIVAKAN KUNTA Perusturvalautakunta TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄNTOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET

TOIVAKAN KUNTA Perusturvalautakunta TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄNTOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET TOIVAKAN KUNTA Perusturvalautakunta TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄNTOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET 1.1.2017 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO 2 2 TOIMEENTULOTUEN TARKOITUS JA HAKEMISMENETTELY 3 3 TOIMEENTULOTUEN

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUKI JYVÄSKYLÄSSÄ. Copyright Jyväskylän kaupunki

TOIMEENTULOTUKI JYVÄSKYLÄSSÄ. Copyright Jyväskylän kaupunki TOIMEENTULOTUKI JYVÄSKYLÄSSÄ Copyright Jyväskylän kaupunki MITÄ TOIMEENTULOTUKI ON Toimeentulotuki muodostuu perustoimeentulotuesta, täydentävästä ja ehkäisevästä toimeentulotuesta. Toimeentulotuki on

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUKIKÄYTÄNTÖJÄ LAPINLAHDEN KUNNASSA 2011

TOIMEENTULOTUKIKÄYTÄNTÖJÄ LAPINLAHDEN KUNNASSA 2011 TOIMEENTULOTUKIKÄYTÄNTÖJÄ LAPINLAHDEN KUNNASSA 2011 TERVEYDENHOITOMENOT Toimeentulotuessa huomioidaan pääsääntöisesti julkisen terveydenhuollon palvelut. Terveyskeskuksen fysioterapia huomioidaan terveydenhoitomenoksi.

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 16.6.2009 / LIITE

Perusturvalautakunta 16.6.2009 / LIITE Perusturvalautakunta 16.6.2009 / LIITE HAUKIPUTAAN KUNTA 1 TOIMEENTULOTUEN YLEISET PERUSTEET, VOIMASSA 1.7.2009 ALKAEN Toimeentulotuen myöntämisperusteet on käsitelty perusturvalautakunnassa 21.12.2004

Lisätiedot

Yhtymähallitus liite 122 TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET

Yhtymähallitus liite 122 TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET Yhtymähallitus 14.12.2016 liite 122 TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET TOIMEENTULOTUEN YLEISET PERUSTEET, VOIMASSA 1.1.2017 Sisällysluettelo 1. TOIMEENTULOTUEN YLEISET PERUSTEET... 3 2. TÄYDENTÄVÄN TOIMEENTULOTUEN

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUEN MYÖNTÄMISOHJEET 1.1.2014

TOIMEENTULOTUEN MYÖNTÄMISOHJEET 1.1.2014 TOIMEENTULOTUEN MYÖNTÄMISOHJEET 1.1.2014 Perusturvalautakunta 17.12.2013 Pöytäkirjan liite 115 Sivu 2 / 8 TOIMEENTULOTUEN MYÖNTÄMISOHJEET Toimeentulotuki rakentuu perustoimeentulotuesta, täydentävästä

Lisätiedot

1. YLEISTÄ 2 2. TULOT JA VARALLISUUS 3. 2.1. Varat 3. 2.2. Tulot 3. 2.3. Opiskelijat 4

1. YLEISTÄ 2 2. TULOT JA VARALLISUUS 3. 2.1. Varat 3. 2.2. Tulot 3. 2.3. Opiskelijat 4 1 1. YLEISTÄ 2 2. TULOT JA VARALLISUUS 3 2.1. Varat 3 2.2. Tulot 3 2.3. Opiskelijat 4 2.4. Yrittäjät 5 2.5. Vangit 6 2.6. Varusmiehet ja siviilipalvelusta suorittavat 6 3. PERUSTOIMEENTULOTUEN MENOT 7

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUKIOHJEET

TOIMEENTULOTUKIOHJEET UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Sosiaalilautakunta 17.12.2015 TOIMEENTULOTUKIOHJEET 1.1.2016 alkaen Nämä ohjeet eivät rajoita viranhaltijan oikeutta käyttää harkintaa hänen päättäessään henkilön / perheen oikeudesta

Lisätiedot

Oulun kaupungin toimeentulotuen soveltamisohje 1.10.2015 ja asumismenot 1.1.2016. Ohjeellinen, tueksi päätöksentekijöille

Oulun kaupungin toimeentulotuen soveltamisohje 1.10.2015 ja asumismenot 1.1.2016. Ohjeellinen, tueksi päätöksentekijöille Oulun kaupungin toimeentulotuen soveltamisohje 1.10.2015 ja asumismenot 1.1.2016 Ohjeellinen, tueksi päätöksentekijöille Hyvinvointipalvelut Hyvinvointipalvelut 1 (27) 1. Säännökset... 2 2. Oikeus toimeentulotukeen

Lisätiedot

Uudet perusosan määrät 1.1.2015 alkaen. Toimeentulotuki

Uudet perusosan määrät 1.1.2015 alkaen. Toimeentulotuki Uudet perusosan määrät 1.1.2015 alkaen Toimeentulotuki Toimeentulotuen hakeminen ja myöntäminen Toimeentulotuki on sosiaalihuoltoon kuuluva viimesijainen taloudellinen tuki, jonka tarkoituksena on turvata

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 14.12.2010 / LIITE 138

Perusturvalautakunta 14.12.2010 / LIITE 138 Perusturvalautakunta 14.12.2010 / LIITE 138 HAUKIPUTAAN KUNTA 1 TOIMEENTULOTUEN YLEISET PERUSTEET, VOIMASSA 1.1.2011 ALKAEN Toimeentulotuen myöntämisperusteet on käsitelty perusturvalautakunnassa 15.12.2009

Lisätiedot

Sukunimi Etunimet Henkilötunnus. Lähiosoite Postinumero- ja postitoimipaikka Asuinkunta

Sukunimi Etunimet Henkilötunnus. Lähiosoite Postinumero- ja postitoimipaikka Asuinkunta Hakemus saapunut / 201 Hakemus ajalle Hakijan henkilötiedot Sukunimi Etunimet Henkilötunnus Lähiosoite Postinumero- ja postitoimipaikka Asuinkunta Puhelin Sähköpostiosoite Ammatti ja koulutus Työnantaja

Lisätiedot

1. Perustoimeentulotukea koskevat soveltamisohjeet:

1. Perustoimeentulotukea koskevat soveltamisohjeet: TAMPEREEN KAUPUNKI TOIMEENTULOTUKEA KOSKEVAT SOVELTAMISOHJEET 1.3.2011 ALKAEN Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunta 16.2.2011 / 28 (Dnro TRE: 1393 /05.02.00/2011) 1. Perustoimeentulotukea

Lisätiedot

Toimeentulotukea koskevat soveltamisohjeet 1.1.2014 alkaen

Toimeentulotukea koskevat soveltamisohjeet 1.1.2014 alkaen TAMPERE 1 (5) TRE: 5808/05.02.00/2013 Toimeentulotukea koskevat soveltamisohjeet 1.1.2014 alkaen Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunta 25.9.2013/97 1. Perustoimeentulotukea koskevat

Lisätiedot

UTSJOEN KUNTA Sosiaali- ja terveystoimisto TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS

UTSJOEN KUNTA Sosiaali- ja terveystoimisto TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS UTSJOEN KUNTA Sosiaali- ja terveystoimisto TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS PL 41, 99981 UTSJOKI Hakemuksen nro: Hakemus saapunut/jätetty / 2014 TOIMEENTULOTUKEA HAETAAN AJALLE Henkilötiedot Hakijasta ja hänen perheenjäsenestä

Lisätiedot

Toimeentulotukea koskevat soveltamisohjeet alkaen

Toimeentulotukea koskevat soveltamisohjeet alkaen TAMPERE 1 (5) Toimeentulotukea koskevat soveltamisohjeet 1.11.2016 alkaen Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunta 28.9.2016 1. Perustoimeentulotukea koskevat soveltamisohjeet: 1.1.

Lisätiedot

VANTAA. Toimeentulotuki

VANTAA. Toimeentulotuki VANTAA Toimeentulotuki Oletko oikeutettu toimeentulotukeen? Toimeentulotuki on viimesijainen taloudellinen etuus, jonka tarkoituksena on turvata välttämätön toimeentulo silloin, kun henkilö ei voi saada

Lisätiedot

PIETARSAAREN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO TOIMEENTULOTUEN YHTEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET VUONNA 2013

PIETARSAAREN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO TOIMEENTULOTUEN YHTEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET VUONNA 2013 PIETARSAAREN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO TOIMEENTULOTUEN YHTEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET VUONNA 2013 PERUSTOIMEENTULOTUKI 2, 6, 7A, 7B Toimeentulotukea hakevalla saa olla tilillään yhden kuukauden elinkustannuksia

Lisätiedot

Menolaji Joutsa Jyväskylä Jämsä Laukaa Äänekoski

Menolaji Joutsa Jyväskylä Jämsä Laukaa Äänekoski 1 Taulukko 1: Täydentävän toimeentulotuen menot Menolaji Joutsa Jyväskylä Jämsä Laukaa Äänekoski Kodin irtaimisto pitkään jatkuneessa heikossa taloudellisessa tilanteessa olevien perheiden odottamattomiin

Lisätiedot

Utsjoen kunta TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET. Perusturvalautakunta 27.4.2016

Utsjoen kunta TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET. Perusturvalautakunta 27.4.2016 1 Utsjoen kunta TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET Perusturvalautakunta 27.4.2016 2 Toimeentulotuki on viimesijainen toimeentuloturvan muoto. Tuki on tarveharkintaista, ja sitä myönnetään yleensä kuukaudeksi

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta 7.2.2012 5 NURMEKSEN KAUPUNKI. Toimeentulotukiohje TOIMEENTULOTUEN MYÖNTÄMISEN YLEISET PERUSTEET

Sosiaalilautakunta 7.2.2012 5 NURMEKSEN KAUPUNKI. Toimeentulotukiohje TOIMEENTULOTUEN MYÖNTÄMISEN YLEISET PERUSTEET Sosiaalilautakunta 7.2.2012 5 NURMEKSEN KAUPUNKI Toimeentulotukiohje TOIMEENTULOTUEN MYÖNTÄMISEN YLEISET PERUSTEET SISÄLLYSLUETTTELO 1 SÄÄNNÖKSET... 1 1.1 Oikeus toimeentulotukeen ja toimeentulotuen hakemismenettely...

Lisätiedot

Multian Sosiaalilautakunta Liite: 7/5/2012 26.9.2012 71

Multian Sosiaalilautakunta Liite: 7/5/2012 26.9.2012 71 1 Multian Sosiaalilautakunta Liite: 7/5/2012 26.9.2012 71 Toimeentulotukiopas 2 Mitä toimeentulotuki on? Toimeentulotuki on kunnan sosiaalitoimen myöntämä rahallinen etuus. Se on tarkoitettu viimesijaiseksi

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET

TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET TOIMEENTULOTUEN YLEISET PERUSTEET, VOIMASSA 1.3.2011 ALKAEN 1 SÄÄNNÖKSET... 4 1.1 Oikeus toimeentulotukeen ja toimeentulotuen hakemismenettely... 4 2 TOIMEENTULOTUEN RAKENNE...

Lisätiedot

Apulaiskaupunginjohtajan ehdotus: Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää vahvistaa toimeentulotuen myöntämiskäytännön ohjeistuksen 1.12.2009 alkaen.

Apulaiskaupunginjohtajan ehdotus: Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää vahvistaa toimeentulotuen myöntämiskäytännön ohjeistuksen 1.12.2009 alkaen. Toimeentulotukiohjeistuksen tarkistus Stlk 14.10.2009, 144 Toimeentulotuki on viimesijainen kuntalaisen taloudellinen tuki. Tukeen on oikeutettu silloin, kun henkilö on tuen tarpeessa eikä voi saada toimeentuloaan

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET 1.5.2016 LUONNOS

TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET 1.5.2016 LUONNOS TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET 1.5.2016 LUONNOS Sosiaali- ja terveyslautakunta 26.4.2016 1 Sisällys TOIMEENTULOTUEN YLEISET PERUSTEET 3 1 SÄÄNNÖKSET 3 2 OIKEUS TOIMEENTULOTUKEEN 3 3 TOIMEENTULOTUEN HAKEMISMENETTELY

Lisätiedot

Toimeentulotukiasiakkaiden asumisen turvaaminen. Raija Kostamo

Toimeentulotukiasiakkaiden asumisen turvaaminen. Raija Kostamo Toimeentulotukiasiakkaiden asumisen turvaaminen Raija Kostamo 28.3.2017 Miten asumista voidaan tukea Kelasta? Kelasta voi saada rahallista tukea asumiseen eri etuuksien muodossa Yleinen asumistuki Opintotuen

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUKIOHJE. Lumijoen kunnassa 1.11.2012 ALKAEN

TOIMEENTULOTUKIOHJE. Lumijoen kunnassa 1.11.2012 ALKAEN 1 TOIMEENTULOTUKIOHJE Lumijoen kunnassa 1.11.2012 ALKAEN SISÄLLYS 1 SÄÄNNÖKSET 3 2 OIKEUS TOIMEENTULOTUKEEN JA TOIMEENTULOTUEN HAKEMISMENETTELY 3 2.1 TOIMEENTULOTUEN RAKENNE JA MÄÄRÄYTYMINEN 4 2.2 TOIMEENTULOTUEN

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1 SÄÄNNÖKSET... 1 2 OIKEUS TOIMEENTULOTUKEEN JA TOIMEENTULOTUEN HAKEMISMENETTELY... 1 3 OPISKELIJAT... 8 4 YRITTÄJÄT...

SISÄLLYSLUETTELO 1 SÄÄNNÖKSET... 1 2 OIKEUS TOIMEENTULOTUKEEN JA TOIMEENTULOTUEN HAKEMISMENETTELY... 1 3 OPISKELIJAT... 8 4 YRITTÄJÄT... Toimeentulotukiohje Kempeleen kunnassa 1.4.2015 alkaen KEMPELEEN KUNTA TOIMEENTULOTUEN YLEISET PERUSTEET, VOIMASSA 1.4.2015 Tällä ohjeistuksella korvataan aiemmat soveltamisohjeet. Nämä ohjeet eivät koske

Lisätiedot

Opiskelu ja asevelvollisuus numeroina 2012

Opiskelu ja asevelvollisuus numeroina 2012 Opiskelu ja asevelvollisuus numeroina 2012 Voit hakea opiskelijan tukia verkossa www.kela.fi/asiointi Lisätietoja palvelunumeroista ma pe klo 8 18 Opiskelijan tuet 020 692 209 Asevelvollisen tuet 020 692

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUKEA KOSKEVAT SOVELTAMISOHJEET

TOIMEENTULOTUKEA KOSKEVAT SOVELTAMISOHJEET ESPOON KAUPUNKI 1 (5) TOIMEENTULOTUKEA KOSKEVAT SOVELTAMISOHJEET Espoon ohjeistus nojautuu sosiaali- ja terveysministeriön oppaaseen toimeentulotukilain soveltajille. Ministeriön ohjeisiin on lisätty tarvittavin

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUKIOHJEET

TOIMEENTULOTUKIOHJEET 1 TOIMEENTULOTUKIOHJEET 1 SÄÄNNÖKSET Suomen perustuslain 19 :n 1 momentissa turvataan oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Toimeentulotukiasian käsittelyssä on huomioitava seuraavat säännökset

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUKILAIN SOVELTAMISOHJE. Limingan kunnassa 1.1.2015 ALKAEN

TOIMEENTULOTUKILAIN SOVELTAMISOHJE. Limingan kunnassa 1.1.2015 ALKAEN 1 Perusturvalautakunta 29.10.2014 77 TOIMEENTULOTUKILAIN SOVELTAMISOHJE Limingan kunnassa 1.1.2015 ALKAEN 2 Sisällys TOIMEENTULOTUKILAIN SOVELTAMISOHJEET 4 1 SÄÄNNÖKSET 4 2 OIKEUS TOIMEENTULOTUKEEN JA

Lisätiedot

KALAJOEN KAUPUNKI Perusturvapalvelut. Toimeentulotuen soveltamisohjeet Kalajoen kaupungissa

KALAJOEN KAUPUNKI Perusturvapalvelut. Toimeentulotuen soveltamisohjeet Kalajoen kaupungissa KALAJOEN KAUPUNKI Perusturvapalvelut Toimeentulotuen soveltamisohjeet Kalajoen kaupungissa TOIMEENTULOTUEN YLEISET PERUSTEET, VOIMASSA 1.11.2014 ALKAEN 1 SÄÄNNÖKSET 4 1.1 Oikeus toimeentulotukeen ja toimeentulotuen

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUKIOHJE UUDEN OULUN KUNNISSA

TOIMEENTULOTUKIOHJE UUDEN OULUN KUNNISSA HYVINVOINTIPALVELUT TOIMEENTULOTUKIOHJE UUDEN OULUN KUNNISSA 1.1.2012 ALKAEN Ohjeellinen, tueksi päätöksentekijöille OULUN KAUPUNKI 1 SISÄLLYS 1 SÄÄNNÖKSET... 2 2 OIKEUS TOIMEENTULOTUKEEN JA TOIMEENTULOTUEN

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET

TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET TOIMEENTULOTUEN YLEISET PERUSTEET, VOIMASSA 1.1.2015 ALKAEN 1 SÄÄNNÖKSET... 4 1.1 Oikeus toimeentulotukeen ja toimeentulotuen hakemismenettely... 4 1.2.Asiakassuunnitelman

Lisätiedot

Täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki

Täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki 2 Peruspalvelulautakunta 26.1.2017 Täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki Ohjeistus 1.1.2017 alkaen Nämä ohjeet eivät rajoita viranhaltijan oikeutta käyttää harkintaa hänen päättäessään henkilön / perheen

Lisätiedot

LAITILAN KAUPUNKI. Täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki

LAITILAN KAUPUNKI. Täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki LAITILAN KAUPUNKI Täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki Ohjeistus 1.3.2017 alkaen Nämä ohjeet eivät rajoita viranhaltijan oikeutta käyttää harkintaa hänen päättäessään henkilön / perheen oikeudesta toimeentulotukeen.

Lisätiedot

Kotona Nimi Henkilötunnus asuvat lapset ja Nimi Henkilötunnus muut samassa Nimi Henkilötunnus taloudessa asuvat Nimi Henkilötunnus.

Kotona Nimi Henkilötunnus asuvat lapset ja Nimi Henkilötunnus muut samassa Nimi Henkilötunnus taloudessa asuvat Nimi Henkilötunnus. HAMINAN KAUPUNKI SOSIAALITYÖ TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS Vastaanotettu Sibeliuskatu 36 B 49400 HAMINA Neuvonta p. 749 3031 Henkilö- Hakijan sukunimi ja etunimet Henkilötunnus tiedot ja asuminen Puolison sukunimi

Lisätiedot

KOKKOLAN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN PALVELUKESKUS

KOKKOLAN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN PALVELUKESKUS KOKKOLAN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN PALVELUKESKUS kunnan myöntämä rahallinen tuki viimesijainen etuus perustuu toimeentulotukilain säännöksiin tarkoitettu tilanteisiin, joissa hakijan tai hänen perheensä

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS

TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS Saapunut / LIITTEET JOTKA TULEE LIITTÄÄ ENSIMMÄISEEN TOIMEENTULOTUKIHAKEMUKSEEN, katso sivu 4. JOKAISEEN TOIMEENTULOTUKIHAKEMUKSEEN ON LIITETTÄVÄ KAIKISTA TULOISTA/MENOISTA TOSITTEET

Lisätiedot

Pyhännän kunnan TOIMEENTULOTUKIOPAS. Pyhännän perusturva 1/2012

Pyhännän kunnan TOIMEENTULOTUKIOPAS. Pyhännän perusturva 1/2012 Pyhännän kunnan TOIMEENTULOTUKIOPAS Pyhännän perusturva 1/2012 Päivitetty 7.12.2011 TOIMEENTULOTUKIOPAS Mitä on toimeentulotuki? Miten selvitetään oikeus toimeentulotukeen? Miten sitä haetaan? Yksityiskohtaisempaa

Lisätiedot

TOIMEENTULO TEHOSTETUSSA PALVELUASUMISESSA. TPA Tampere: toimeentulo tehostetussa palveluasumisessa!

TOIMEENTULO TEHOSTETUSSA PALVELUASUMISESSA. TPA Tampere: toimeentulo tehostetussa palveluasumisessa! TOIMEENTULO TEHOSTETUSSA PALVELUASUMISESSA 1! Perustieto Mitä TPA on? TPA sisältö Mitä asukas maksaa itse Maksun määräytyminen KELA:n tuet Maksukatto Maksualennus Syventävätieto Hakemus Esimerkki maksuista

Lisätiedot

NURMEKSEN KAUPUNKI. Toimeentulotukiohje TOIMEENTULOTUEN MYÖNTÄMISEN YLEISET PERUSTEET

NURMEKSEN KAUPUNKI. Toimeentulotukiohje TOIMEENTULOTUEN MYÖNTÄMISEN YLEISET PERUSTEET NURMEKSEN KAUPUNKI Toimeentulotukiohje TOIMEENTULOTUEN MYÖNTÄMISEN YLEISET PERUSTEET Johtava sosiaalityöntekijä 29.4.2015 SISÄLLYSLUETTTELO 1 SÄÄNNÖKSET... 1 1.1 Oikeus toimeentulotukeen ja toimeentulotuen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET

Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET 1 Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 SÄÄNNÖKSET... 3 1.1 Oikeus toimeentulotukeen ja toimeentulotuen hakemismenettely... 3 1.2. Asiakassuunnitelman tekeminen...

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET

TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET TOIMEENTULOTUEN YLEISET PERUSTEET, VOIMASSA 1.2.2015 ALKAEN 1 SÄÄNNÖKSET... 4 1.1 Oikeus toimeentulotukeen ja toimeentulotuen hakemismenettely... 4 1.2.Asiakassuunnitelman

Lisätiedot

Toimeentulotukiohjeet 1.11.2015 alkaen

Toimeentulotukiohjeet 1.11.2015 alkaen Toimeentulotukiohjeet 1.11.2015 alkaen Sosiaalilautakunnan hyväksymät 2 3 TOIMEENTULOTUKIOHJEET 1.11.2015 ALKAEN 2 1 ASUMINEN 3 Toimeentulotuessa huomioitavat asumismenot: 3 Vuokra-asunto 3 Omistusasunto

Lisätiedot

Toimeentulotukiohjeet 1.11.2015 alkaen

Toimeentulotukiohjeet 1.11.2015 alkaen Toimeentulotukiohjeet 1.11.2015 alkaen Sosiaalilautakunnan hyväksymät 20.10.2015 138 TOIMEENTULOTUKIOHJEET 1.11.2015 ALKAEN... 2 1 ASUMINEN... 3 Toimeentulotuessa huomioitavat asumismenot:... 3 Vuokra-asunto...

Lisätiedot

Perustoimeentulotuki. Viimesijainen taloudellinen tuki

Perustoimeentulotuki. Viimesijainen taloudellinen tuki Perustoimeentulotuki Viimesijainen taloudellinen tuki LYHYESTI JA SELKEÄSTI Sisällys Mihin menoihin tukea voi saada? 2 Mitkä tulot vaikuttavat tukeen? 3 Miten tuen määrä lasketaan? 4 Hakeminen ja maksaminen

Lisätiedot

Nakkilan kunnan. toimeentulotukiohjeet alkaen

Nakkilan kunnan. toimeentulotukiohjeet alkaen PerVal 12.12.2017 71 liite nro 32 Nakkilan kunnan toimeentulotukiohjeet 1.1.2018 alkaen Perusturvavaliokunta 12.12.2017 71 1 Sisällys TOIMEENTULOTUEN YLEISET PERUSTEET... 2 Oikeus toimeentulotukeen...

Lisätiedot

Pyhännän kunnan TOIMEENTULOTUKIOPAS. Pyhännän perusturva 1/2015

Pyhännän kunnan TOIMEENTULOTUKIOPAS. Pyhännän perusturva 1/2015 Pyhännän kunnan TOIMEENTULOTUKIOPAS Pyhännän perusturva 1/2015 Päivitetty 30.12.2014 TOIMEENTULOTUKIOPAS Mitä on toimeentulotuki? Miten selvitetään oikeus toimeentulotukeen? Miten sitä haetaan? Yksityiskohtaisempaa

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUKIOHJEET POLVIJÄRVI 2010-2012,

TOIMEENTULOTUKIOHJEET POLVIJÄRVI 2010-2012, 1 TOIMEENTULOTUKIOHJEET POLVIJÄRVI 2010-2012, 1 SÄÄNNÖKSET Suomen perustuslain 19 :n 1 momentissa turvataan oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Toimeentulotukiasian käsittelyssä on huomioitava

Lisätiedot

PALVLTK Liite 4 EHKÄISEVÄN JA TÄYDENTÄVÄN TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJE 2018

PALVLTK Liite 4 EHKÄISEVÄN JA TÄYDENTÄVÄN TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJE 2018 PALVLTK 20.2.2018 32 Liite 4 EHKÄISEVÄN JA TÄYDENTÄVÄN TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJE 2018 Lapinlahden palvelulautakunta 20.2.2018 1 SÄÄNNÖKSET Toimeentulotuki on viimesijainen taloudellinen tuki, jonka

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET

TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET TOIVAKAN KUNTA Perusturvalautakunta 2.6.2015 TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET 1.7.2015 alkaen 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO 2 2 TOIMEENTULOTUEN TARKOITUS JA HAKEMISMENETTELY 3 3 TOIMEENTULOTUEN RAKENNE

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET alkaen Rantasalmella

TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET alkaen Rantasalmella 1 TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET 1.1.2017 alkaen Rantasalmella Hyväksytty Kunnanhallitus 19.12.2016 / 256 Voimaantulo 1.1.2017 2 SISÄLLYSLUETTELO: 1. YLEISTÄ 3 1.1. Perustoimeentulotuki.3 1.2. Täydentävä

Lisätiedot

Toimeentulotukiasiakkaiden asuminen. Peltola, Riikka Tiimipäällikkö, Lahti

Toimeentulotukiasiakkaiden asuminen. Peltola, Riikka Tiimipäällikkö, Lahti Toimeentulotukiasiakkaiden asuminen Peltola, Riikka Tiimipäällikkö, Lahti 16.2.2017 Miten asumista voidaan tukea Kelasta? Kelasta voi saada rahallista tukea asumiseen eri etuuksien muodossa Yleinen asumistuki

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNKI TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS Sosiaali- ja terveysvirasto Toimeentulotuki 1 (5)

RAUMAN KAUPUNKI TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS Sosiaali- ja terveysvirasto Toimeentulotuki 1 (5) Toimeentulotuki 1 (5) Saapumispäivä / 20 Pyydämme Teitä täyttämään hakemuksen kaikki kohdat ja allekirjoittamaan sen. Tuloista ja menoista on esitettävä tositteet. Hakemus tulee toimittaa sosiaalitoimistoon

Lisätiedot

Opiskelijan toimeentulotuki ja sosiaalityö

Opiskelijan toimeentulotuki ja sosiaalityö Opiskelijan toimeentulotuki ja sosiaalityö Tampereen yliopisto 28.4.2016 Sosiaaliohjaajat Sanna Mäkipää ja Johanna Männikkö 28.4.2016 Toimeentulotuki Sosiaalipalvelut Kaupungin sosiaalipalvelut tukevat

Lisätiedot

Siviilisääty 1. naimaton 2. naimisissa 3. asumuserossa 4. leski 5. eronnut 6. avoliitossa

Siviilisääty 1. naimaton 2. naimisissa 3. asumuserossa 4. leski 5. eronnut 6. avoliitossa MÄNTSÄLÄN KUNTA Perusturvapalvelukeskus Heikinkuja 4, 04600 MÄNTSÄLÄ Puh. 019-689 01/vaihde TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS Saapunut /20 Henkilö tiedot Hakija Henkilötunnus Osoite Puhelin Siviilisääty 1. naimaton

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET LAPUALLA 1.1.2016 ALKAEN.

TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET LAPUALLA 1.1.2016 ALKAEN. TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET LAPUALLA 1.1.2016 ALKAEN. 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 SÄÄNNÖKSET... 4 1.1 Oikeus toimeentulotukeen ja toimeentulotuen hakemis-... 4 menettely... 4 2 TOIMEENTULOTUEN RAKENNE...

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET 1.9.2014 ALKAEN.

TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET 1.9.2014 ALKAEN. TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET 1.9.2014 ALKAEN. 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 SÄÄNNÖKSET... 4 1.1 Oikeus toimeentulotukeen ja toimeentulotuen hakemis-... 4 menettely... 4 2 TOIMEENTULOTUEN RAKENNE... 5 2.1 Toimeentulotuen

Lisätiedot

TOIMEENTULO TEHOSTETUSSA PALVELUASUMISESSA. TPA Tampere: toimeentulo tehostetussa palveluasumisessa

TOIMEENTULO TEHOSTETUSSA PALVELUASUMISESSA. TPA Tampere: toimeentulo tehostetussa palveluasumisessa TOIMEENTULO TEHOSTETUSSA PALVELUASUMISESSA 1 Perustieto Mitä TPA on? TPA sisältö Mitä asukas maksaa itse Maksun määräytyminen KELA:n etuudet Maksukatto Maksualennus Syventävä tieto Hakemus Esimerkki maksuista

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 15/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 9.11.2010

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 15/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 9.11.2010 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 15/2010 1 313 MUUTOSVAATIMUS PITKÄAIKAISHOITOMAKSUPÄÄTÖKSEEN Terke 2010-2050 Esityslistan asia TJA/17 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun

Lisätiedot

Perustoimeentulotuki. Viimesijainen taloudellinen tuki

Perustoimeentulotuki. Viimesijainen taloudellinen tuki Perustoimeentulotuki Viimesijainen taloudellinen tuki LYHYESTI JA SELKEÄSTI Sisällys Perustoimeentulotuki 1 Mihin menoihin tukea voi saada? 2 Miten tulot vaikuttavat tukeen? 3 Miten tuen määrä lasketaan?

Lisätiedot

62100 Lapua Hakemus saapunut..20

62100 Lapua Hakemus saapunut..20 LAPUAN KAUPUNKI TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS Perusturvakeskus Liuhtarintie 10 (virkailija täyttää) 62100 Lapua Hakemus saapunut..20 Vakuutan, että antamani tiedot ovat totuudenmukaiset ja sitoudun ilmoittamaan

Lisätiedot

LAUKAAN KUNNAN TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄN TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET

LAUKAAN KUNNAN TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄN TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET LAUKAAN KUNNAN TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄN TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET Perusturvalautakunta 20.4.2017 1. EHKÄISEVÄ TOIMEENTULOTUKI (Toimeentulotukilaki 13) Ehkäisevää toimeentulotukea koskevien lainmuutosten

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUKIHAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJE (5.4.2011)

TOIMEENTULOTUKIHAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJE (5.4.2011) TOIMEENTULOTUKIHAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJE (5.4.2011) Hakemus käsitellään VAIN, jos se on kaikilta osin täytetty asianmukaisesti ja mukana on KAIKKI tarvittavat liitteet. Ensimmäisessä toimeentulotukihakemuksessa

Lisätiedot

Perustoimeentulotuki ja asuminen Asumissosiaalisen työn teemapäivä, Tampere

Perustoimeentulotuki ja asuminen Asumissosiaalisen työn teemapäivä, Tampere Perustoimeentulotuki ja asuminen Asumissosiaalisen työn teemapäivä, Tampere 24.1.2017 Sarita Alarotu Etuuskäsittelypäällikkö, toimeentulotuki Kela Keskinen vakuutuspiiri Perustoimeentulotuen siirto Kelaan

Lisätiedot

Perustoimeentulotuki ja asuminen Asumissosiaalisen työn teemapäivä, Tampere

Perustoimeentulotuki ja asuminen Asumissosiaalisen työn teemapäivä, Tampere Perustoimeentulotuki ja asuminen Asumissosiaalisen työn teemapäivä, Tampere 16.3.2017 Sarita Alarotu Etuuskäsittelypäällikkö, toimeentulotuki Kela Keskinen vakuutuspiiri Perustoimeentulotuen siirto Kelaan

Lisätiedot

Laki. opintotukilain muuttamisesta

Laki. opintotukilain muuttamisesta EV 109/1999 vp - HE 73/1999 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi opintotukilain ja asumistukilain muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 7311999 vp laeiksi opintotukilain

Lisätiedot