Vartiovuoren Tytöt ry 3/2009

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vartiovuoren Tytöt ry 3/2009"

Transkriptio

1 Vartiovuoren Tytöt ry 3/2009

2 Tässä ei oo kyllä mitään järkeä Sataa. Se tuli ihan yht äkkiä, vaikka säätiedotus olikin luvannut sadetta koko päiväksi. Olimme olleet nenät kiinni säätiedotuksissa, mutta sadetta kesäleirin toiseksi päiväksi! Kyllähän säätiedotukset muuttuvat: ei meidän leirillämme voinut sataa vesisotapäivänä! Ennen ruokailua oli tarkoitus pukeutua uikkareihin, täyttää vesipyssyt ja hakea kaikki tyhjät ketsuppipullot, ämpärit, sangot ja vadit apuun ja leikkiä yli sadan hengen vesisotaa. Sade yltyi. Eikä se loppunut millään, sitä vaan tuli taivaalta, kaikki harmaat pilvet kerääntyivät meidän yllemme, eikä kirkasta näkynyt missään. Lopetetaan, joku ehdotti, ei jatketa enää. Sitä ei kuunneltu. Teltat uivat, kuului kauempaa. Johtajat kaivoivat ojia niillä lapioilla, joita löytyi. Vesisade ja -sota yltyivät. Kuulin sudenpennun miettivän hetken ja sanovat johtajalleen: tässä ei oo kyllä mitään järkeä. Johtaja katsoi sudenpentua ja myönsi olevansa samaa mieltä. Vesisodasta havahdutaan ympäröivään vedenpaisumukseen. Kuuma mehua, huikataan keittiölle. Kaikki katokseen! Vesisodan voittaja on selvinnyt, ja sade alkaa vetäytyä jo. Onpas. Tässä on paljonkin järkeä. Me opimme tästä. Vaikka yksikään vaatekappale ei ollut kuiva, sudenpentu keskellä lätäkköä nauroi. Se tarttui. Eteenpäin, huusi sudenpentu lätäköstä. Annas Rauta-leirillä vettä löytyi myös uima-altaasta: kuvassa sen tyhjennys aiheutti pienimuotoisen tulvan. TEKSTI Anna Suntio KUVA Anna Suntio Lippukuntalehti Hilpari ilmestyy neljä kertaa vuodessa, yksi lehti kevätjuhlassamme ja yksi joulujuhlassa. Päätoimittajan yhteystiedot: p

3 Hilpari 3/2009 Sisällys Päätoimittaja Anna Suntio Kansi Kameleontit Taittaja Karla Vallila Julkaisija Vartiovuoren Tytöt ry Painopaikka Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus Painos 200 kpl 2 Päätoimittajan terveiset 3 Sisällys 4 Tapahtunutta 6 Sudarisivut 8 Samoajien aloituspamaus 9 Frettien retki Korkeasaareen 12 Rauta kesäleiri 13 Päästäisiä kämppä täynnä 14 Kuka tämä johtaja on? 16 Esittelyssä Kameleontit 17 Kameleontit maastossa 18 Mikä ihmeen Woomal? 19 Näppärästi nuotiolla 20 Retkiruokagallup 22 Vartiovuori 50 vuotta 23 Tämän kuvan haluaisin nähdä 24 Lävellä lörpöteltyä 24 Sudarisivujen ratkaisut 26 Viime hetken vinkkejä jouluun.. 27 Yhteystiedot 28 Hyvää joulua kaikille! 3

4 Kunniaa kevätjuhlassa TAPAHTUNUTTA VarTy:n kevätjuhlaa vietettiin perinteisesti Linnavuorella. Juhlassa jäsenille jaettiin vaihemerkkejä ja aktiivisia partiolaisia muistettiin huomionosoituksin. Pulla maistui ja mehua riitti! Tervetuloa partioon! Tiistaina moni uusi jäsen löysi tiensä partiokololle. Uusi lauma aloitti toimintansa Maijan ja Pinjan johdolla (Lue lisää Mustekalojen esittelystä!). Mustekaloihin mahtuu vielä mukaan! Kierrätetään yhdessä Kolon eteiseen on ilmestynyt pieni kierrätyspiste. Muistathan kierrättää kaikki kokouksessa syntyneet jätteet yhdessä johtajien kanssa! Tutustukaa kokouksessa kierrätyksen pääperiaatteisiin. Jos näet kolon pihalla roskia, kerää ne pois yhdessä ryhmäläistesi kanssa. Harrastuksia ja messuja Seurakuntaamme asetettiin virkaan uusi kirkkoherra VarTy:n johtajistoa oli paikalla auttamassa messun järjestelyissä mm. kantamalla kolehtia. Vartiokylän seurakunnan ja alueen järjestöjen yhteisiä harrastemessuja vietettiin aurinkoisessa säässä lauantaina VarTy edusti alueen partiotoimintaa yhdessä VarPo:n kanssa. Laulu raikui ja hernekeitto valmistui soppatykissä. Hauskaa oli! Mukana Kamussa Vartiovuoren Tytöt on mukana Pääkaupunkiseudun Partiolaisten monikulttuurisuushanke Kamussa. Tavoitteenamme on mm. lisätä kulttuurien tuntemusta ja suvaitsevaisuutta lippukunnassamme. Mikäli haluat tietää lisää hankkeesta, ota yhteyttä Eevaan: 4

5 Uusi vuosi, uudet kujeet Johtajisto kokoontui Kontion majalle suunnittelukokoukseen. Kokouksessa mietittiin missä nyt mennään ja suunniteltiin vuotta Vuodelle 2010 tehtiin kalenteria ja jaettiin pestit. Lisäksi ratkottiin ongelmia yhdessä tohtorin vastaan otolla ja KaMu-projektikin tuli tutuksi. Ja totta kai ohjelmaan kuului hyvää ruokaa, saunomista, lautapelejä ja mukavaa yhdessä oloa. Vartiovuorikilta Vartiovuoren 50-vuotisjuhlissa bongattiin eläimiä, mm. kettu. Partiojohtaja-illallisilla, lauantaina Puotilan Kartanossa käynnistettiin Vartiovuorikillan toiminta. Kiltalaiset ovat Vartiovuorelaisia partiojohtajia. Kiltaan voi liittyä, kun ikää on kertynyt 22 vuotta ja toimii / on toiminut Vartiovuoren Tytöissä tai Vartiovuoren Pojissa. Kiltalaiset kokoontuvat yhteen vuosittain viettämään aikaa yhdessä esim. retkillä. Halutessaan kiltalaiset voivat tarjota tukea lippukunnille. Ensimmäinen Vartiovuorikillan tapahtuma on kesäkuussa 2010 tehtävä retki kämpälle Korpitörmään. Lisäksi kiltalaiset ovat lämpimästi tervetulleita auttamaan ja osallistumaan lippukuntien tapahtumiin - jo ennen kesää 2010! Haluatko mukaan Vartiovuorikiltaan? Laita sähköpostia tai soita Kiltamestari Nasselle! Lisätiedot Tarja Nasse Vuoriolta. TEKSTIT Anna Suntio, Nora Saarinen, varty.fi KUVAT Arkisto 5

6 SUDARISIVUT Nyt on mennyt Hilparin tekijöiltä pasmat sekaisin - eihän tuosta alla olevasta kuvasta saa mitään selvää! Auta ja selvitä mikä kuva lehdessä pitäisi olla - yhdistä kuvan pisteet Minkä kuvan saat? Oikean vastauksen löydät sivulta 25. Kuvassa on Apua tarvitaan edelleen, mutta tällä kertaa pulassa on seuraavan sivun siili! Siili tahtoisi kotiinsa talviunille, mutta reitit ovat menneet sekaisin. Mitä reittiä pitkin siili pääsee kotiinsa lehtikasaan? Oikean vastauksen löydät sivulta TEKSTIT JA KUVAT Maija Rinta-aho

7 SUDARISIVUT

8 SAMOAJIEN ALOITUSPAMAUS VarTyn samoajaohjelman aloituspamaus ja samalla lpk:n ensimmäinen koko samoajaikäkauden yhteinen tapahtuma järjestettiin samoajaa tapasi sunnuntaiaamuna kololla täysin tietämättöminä siitä mitä päivän aikana on edessä. Kololla luotsit (Kaisa ja Mirka) antoivat matkaohjeet, ja niin samoajat suuntasivat julkisia kulkuneuvoja käyttäen kohti Nuuksiota. Perillä Nuuksion Solvallassa kokkailtiin kaikki yhdessä trangialla perinteistä ja herkullista (?) pussipastaa. Tämän jälkeen paljastui päivän pääohjelma olimme tulleet kalliokiipeilemään! Tai oikeastaan laskeuduimme alas pystysuoraa kallionjyrkännettä. Pääkaupunkiseudun Partiolaisten kiipeilytoimikunnan osaavissa käsissä pääsimme kaikki turvallisesti laskeutumaan kalliolta, suurin osa jopa kahteen kertaan. Laskeutuminen oli yllättävän rankkaa, tosin se sinne kallion päälle kiipeäminen taisi olla pahempi.. Kivaa oli kuitenkin, ja samalla samoajat suorittivat samoajaohjelman (metsävarusteet) Kalliokiipeily -aktiviteetin Eränkävijöiden supermies -taskusta. (jos samoajien ohjelman rakenne kiinnostaa tarkemmin, siihen voi tutustua mm. -sivuilla) TEKSTI JA KUVA Kaisa Havola

9 Frettien retki Korkeasaareen Korkeasaaressa matkaat tundralta sademetsään ja vuoristojen huipuilta kotimaiseen kosteikkoon. Eläintarhan 150 eläinlajia ja lähes 1000 kasvilajia kertovat luonnon monimuotoisuudesta. Monimuotoisuuden suojelemiseksi kasvatamme Korkeasaaressa uhanalaisia lajeja. Osallistumme myös elinympäristöjen suojeluun lajien alkuperäisillä elinalueilla. Näin korkeasaari kuvaa itse eläinpuistoaan. Fretit vartio kävi kyseisessä eläintarhassa keväällä 2009 ja pitivät matkaansa erittäin onnistuneena. Me menimme Korkeasaareen bussilla, joka oli kokonaan limen vihreä, ulkoa ja sisältä. Kun pääsimme eläintarhaan sisälle, kohtasimme vapaina olevia hanhia, jotka kuulemma hyökkäilevät ihmisten päälle. Kävimme katsomassa monia eläimiä, sateisesta ilmasta huolimatta. Kisut, matelijat ja erityisesti paviaanit olivat mielenkiintomme kohteina. Saukkojen leikkejäkin jaksoimme seurata aika kauan. Eväsretkeilimme (tosin sisätiloissa)ja pidimme hauskaa. Lopuksi vielä suurin osa Freteistä osti legendaarisen Nalletikkarin. TEKSTI JA KUVA Venla Santalahti 9

10 Huolto huoltaa ja huolehtii lämmöllä mutta mitä kaikkea siihen vaaditaan? Huolto on tärkeä lähes kaikkia partiotapahtumia. Se voi esimerkiksi kesäleireillä sisältää mm. muonituksen, peseytymisen järjestämisen, saniteettitiloista huolehtimisen, kaluston kuljetuksen organisoinnin, jätehuollon, polttopuuhuollon ja mitä milloinkin on sovittu. Huollon suunnittelu on aloitettava ajoissa. On otettava selvää esim. leiripaikasta ja millaiset keittiötilat, vessat, peseytymismahdollisuudet ja jätehuoltomahdollisuudet ovat jo olemassa ja mitkä tarvitsee itse rakentaa tai viedä mukana. Jos jokin tällainen perusedellytys puuttuu, on sen järjestämisen suunnittelu ja toteutus aloitettava ajoissa. Suuritöinen ja paljon aikaa vievä suunnitteluosuus varsinkin suurissa tapahtumissa on ruokalistan suunnittelu. Esimerkiksi erikoisruokavalioiden ja allergioiden sovittaminen ruokalistaan siten, että tarvitsee tehdä mahdollisimman vähän eri variaatioita samasta ruuasta, on usein työlästä. Tämän takia useat retkiruuat ovat oikeastaan hyvin yksinkertaisia ja niihin käytetään usein mahdollisimman vähän jalostettuja elintarvikkeita. Partiossa yritetään myös kiinnittää huomiota ruuan monipuolisuuteen, jotta ruuasta tullaan kylläisiksi ja jaksetaan paremmin. Leirillä syötiin kyllä muutakin kuin vettä ja leipää Ennen tapahtuman alkua huollolla on usein kiireinen edeltävä viikko tai jopa kauemmin. Materiaalihankinnat pyritään toki tekemään hyvissä ajoin, mutta ruokatarvikkeita ei voi eikä kannata ostaa paljoa etukäteen, jotta ne olisivat mahdollisimman tuoreita itse tapahtuman aikaan. Myös huollon tarvitsema kalustomäärä on usein hyvin valtava ja se tulee laskea, tarkastaa, mahdollisesti huoltaa ja täydentää sekä pakata mukaan. 10

11 Huollon on alettava toimimaan heti kun tapahtuma alkaa. Ei voida todeta, että odottakaas kaikki puoli päivää, jotta joku ensin rakentaa keittiön ja alkaa sitten kokata ja ai niin vessaan pääsee vasta illalla kun joku on vihdoin rakentanut sen. Lounas on oltava puolen päivän aikaan, vaikka tapahtuma olisi alkanut vasta myöhään aamupäivällä. Niinpä huollosta vastaavat johtajat lähtevät varsinkin isoihin tapahtumiin usein aikaisemmin, jotta kaikki on valmista kun muu porukka saapuu paikalle. Pidemmissä monta yötä kestävissä tapahtumissa huollolta vaaditaan kestävyyttä ja taitoa ottaa aikaa itselleen joka välissä kun se on mahdollista. Lähes aina huolto herää aamuisin valmistelemaan aamupalaa aikaisemmin kuin muut heräävät ja illalla pääsee nukkumaan vasta kun viimeinenkin on saanut iltapalan ja on saatu tiskattua päivän tiskit ja mahdollisesti valmisteltu seuraavaa päivää. Tapahtumien jälkeen huollon tulee työnjaosta riippuen hoitaa vielä monta velvollisuutta ja toki tehdä tilitykset huolella, sillä esimerkiksi ruoka yksin on hyvin suuri yksittäinen menoerä kaikissa tapahtumissa. Palaute on huollolle hyvin lähellä sydäntä. Jos huolto toimii, niin välttämättä aina ei muisteta näitä raskaan työn raatajia kiittää vaan ollaan vaan kylläisiä ja kipitetään omiin tehtäviin. Mutta silloin jos esimerkiksi ruoka myöhästyy, niin voi että!!! Miksi silti löytyy meitä joilla palaa sammumaton innostuneisuus tehdä huoltoa, tuota melkein orjatyöksi luokiteltavaa erilaisissa tapahtumissa? No siksi, että usein kaikilla, jotka huoltoon eksyvät on tuo sama into olemassa ja jatkuva tekeminen on lähellä sydäntä. Risoton tekeminen sadalle hengelle on mitä parhainta yhdessä tekemistä ja tottahan partiota tehdään muutenkin yhdessä loistavien kavereiden kanssa. Sitä paitsi partioretkikeittiössä on usein koko tapahtuman paras meno ja meininki, vaikka joku muu jotain muuta yrittäisikin väittää. <3<3<3 Raudan huoltotytöt Kahvipannu kattilaa soimaa. TEKSTI Anne Jurvanen KUVAT Anna Suntio

12 RAUTA -KESÄLEIRI Vartiovuoren Tytöt ja Pojat viettivät hauskan kesäleirin Teuvossa, lähellä Saloa, heinä- ja elokuun vaihteessa. Mukaan mahtui niin pienimpiä sudenpentuja kuin vanhoja partiojohtajiakin. Sudenpentujen leiri kesti neljä päivää ja muiden seitsemän. Saavuimme leirille 30. heinäkuuta. Johtajat olivat rakennusleirillä rakentaneet meille upeat leiripuitteet. Ensimmäinen päivä kuluin majoittautuessa ja leiripaikkaan tutustuttaessa. Koko leirin aikana suoritimme uuteen partio-ohjelmaan kuuluvia aktiviteetteja. Yksi päivä kuluikin uuteen ohjelmaan tutustumiseen. Samana päivänä siirryttiin virallisesti uuteen ohjelmaan. Myös leiripaidat olivat jokaiselle ikäkaudelle oman värisensä. Jokaiselle ikäkaudelle oli myös tehty tasoistansa ohjelmaa. Sudenpennut pääsivät yhdessä johtajan kanssa lyhyelle haikille, eli vaellukselle. Seikkailijoiden ja tarpojien haikki kesti vuorokauden. Matkalla pääsimme myös -80-luvun diskoon. Johtajat pääsivät tekemään itselleen oman puukon. Lauantaipäivä kului larpin parissa. Larppi on roolipeli. Vartiolaiset kiersivät rasteja ryhmissä ja suorittivat tehtäviä. Päämääränä oli saada tehtyä vene, purjeet ja ankkuri ja hakea aarre saarelta. Iltaisin aika kului nuotion äärellä ja hyvän ohjelman parissa. Iltaohjelma koostui leikeistä, partiolauluista ja huimaavista esityksistä. Leirillä myös hygienia on tärkeää ja saunaan pääsimme usein. Jopa sateen yllättäessä saimme mönkijäkyydin saunalle, joka sijaitsi vähän matkan päässä leiripaikasta. Maittavia ruokia meille loihti huoltotiimi. Ruoka oli terveellistä ja monipuolista, niin kuin leirillä kuuluukin. Huolto hoiti myös kaikenlaisen siivoamisen ja tiski- ja käsipesuvesien vaihtamisen. Myös saunan lämmittäminen kuului huollon tehtäviin. Huollossa työskentelee liuta vapaaehtoisia johtajia. 12 TEKSTI Pinja Lehtinen KUVAT Essi Turva

13 PÄÄSTÄISIÄ KÄMPPÄ TÄYNNÄ Päästäiset olivat hirmuhauskalla kämppäretkellä Kirjoitimme koko retken ajan päiväkirjoja tuntemuksista ja ajatuksista. Tässä Hilparissa lukevat kommentit ovat suoraan päiväkirjoista. Perjantai: Töhötimme ja sytytimme takan. sen jälkeen sytytimme uunin ja kämppä täyttyi savulla. Olo on mahtava, mutta kylmä Söimme ruokana karjalanpiirakkaa, tonnikalaa ja ananasta. Ne paloi Nina haastattelee meitä Hilparin eväsgalluppiin. Onkohan kysymykset vaikeita??! Kerrassaan mahtava fiilis. Rakas takkini kohtasi tuomion tulen kun se suli alareunasta näin perjantai 13. päivänä. Ajatellaan myönteisesti, sillä oli hyvä elämä takana! Fretit tulevat ja lähtevät Joraillaan 1,5l kokiksesta on mennyt puolet! Tuli hirvee sosiaalinen tarve Pelaan pyramidipeliä Yöllä: Takin suruaika on jo mennyt meilkein ohi. Moottorisahamurhaaja ei syönyt mua kun pesin hampaita yksin pimeässä. LIIAN kuuma!! Jos menisin alas, mut mä herättäisin muut. Mut emmä haluu mennä nukkuu rottien kaa tonne alas. Eikä mitä mä teen?? Lauantai Herätys Eikä! Aamupala: riisipuuroa Tuoksu on ainakin vielä ihan hyvä.. Jodet suunnittelevat Suunnistus, Jeejee tääl ei ookkaan kylmä! J Mä ja Tilduliini oltiin sikanopeit suunnistamaan, jee! Emmuska ja Kristapista tuli vähän aikaa sit Sauna Masentaa.. Suklaabanskuleita ja lämpimiä voileipiä, nam! Selaimesi ei ehkä tue tämän kuvan näyttöä. Epäilen kovasti et täl retkel on jonkinnäköinen lihottamiskampanja.. JATKUU SEURAAVALLA SIVULLA 13

14 JATKOA EDELLISELTÄ SIVULTA Yösuunnistus Mä tiesin!! Haluun nukkuu! VarPot oli ystävällisesti piilottanu rastit eikä kaikkia löytyny Näil kartan muovitaskuilla voi lasketella mäkeä alas Nukkumaan, ylhäältä parvelta alas muuttaminen Sunnuntai Väsyttää!! Pelataan älyvapaata peliä (Brain Bacsh..) Saatiin ihan sairaan hieno kuva meiän juttuun vieraskirjaan! Siivottiin sikanopeesti! J Kotiin, nyyh.. KUKA TÄMÄ JOHTAJA ON? 1. Partionimi? - Ei ole mitään erityistä. 2. Mitä teet tällä hetkellä Vartiovuoren Tytöissä? - Johdan Kameleontteja 3. Mikä on parasta partiopestissäsi? Entä mikä vaikeinta? - Pienten kanssa oleminen, iso ryhmä tuo mukanaan monenlaisia haasteita. 4. Spork vai luha? - Spork 5. Miksi partioretkillä syödään aina puuroa? - Se on hyvää, terveellistä ja ravitsevaa, ainakin silloin kun se ei ole vihreää :P 6. Oletko nötkötin ystävä? - En 7. Miksi Suur Lörpölle ei kerrota enää niin paljoa juoruja? - Sen kun tietäisi! 8. Mitä siviili-minäsi tekee partion ulkopuolella? - Käy ahkerasti koulua, pelaa futista, kattoo leffoja, lukee, piirtää, kokkailee, musisoi, lenkkeilee dataa 9. Lemppariaamupalasi? NORA - Lasillinen appelsiinimehua ja pari leipää 10. Mikä on ikävintä, kun tulee kotiin partioleiriltä? - Pitää tehdä läksyt maanantaiksi 11. Miksi nuotion savu tulee aina kohti silmiä? - No ehkä savu vaan tykkää silmistä niin paljon :D 12. Lähtisitkö mukaan pyörähaikille? - Jep!

Vartiovuoren Tytöt ry

Vartiovuoren Tytöt ry 1/2010 Vartiovuoren Tytöt ry PÄÄTOIMITTAJAN TERVEISET Hihhei! Kohta taas on yksi partio puolvuos takana:) Kaikenlaista on kerennyt tapahtumaan. On retkeilty paljon, on tullut uusia johtajia ROK-kurssin

Lisätiedot

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään?

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään? Tervetuloa partioon Partio on vastavoima Miks mun pitäis ja Ei kuulu mulle -asenteille. Partiossa toimitaan ryhmissä, jotka noudattavat partio-ohjelmaa. Tärkeää on se, että saa tehdä itse. Pienimmätkin

Lisätiedot

Mesikämmen 2/2006 2/2006

Mesikämmen 2/2006 2/2006 Mesikämmen 2/2006 2/2006 Partiolippukunta Mankkaan Eräsusien tiedotuslehti 2/2006 2 Mesikämmen 2/2006 Mesikämmen on partiolippukunta Mankkaan Eräsusien virallinen tiedotuslehti. Päätoimittaja ja taitto:

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2010

Toimintakertomus vuodelta 2010 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille toimintavuosi 2010 oli jälleen aktiivinen toiminnan kannalta. Lippukunnan jäsenmäärä on melko paljon noussut viime

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

LUONTO24PALAUTE 5B-luokka

LUONTO24PALAUTE 5B-luokka LUONTO24PALAUTE 5B-luokka yök tyydyttävä kivaa superia Oliko leirillä kivaa 4 15 Tulisitko uudelleen 7 12 Oliko ohjaajat kivoja 4 8 7 Miten yöpyminen sujui 2 7 5 5 Mitä pidit luontopolkurasteista 1 9 9

Lisätiedot

Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006. Vartiolaisen nimi:

Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006. Vartiolaisen nimi: Nenustannokka Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006 LEIRILÄISEN KÄSIKIRJA Vartiolaisen nimi: Tervetuloa Nenustannokalle! Hyvä vartiolainen. Olet ilmoittautunut Salon alueen lippukuntien yhteiselle

Lisätiedot

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Haukan Sanomat Saapumislehti

Haukan Sanomat Saapumislehti Haukan Sanomat Saapumislehti KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri 30.6 5.7.2013, Utin leirikenttä, Kouvola Tervetuloa kauan odotetulle palokuntanuorten

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

LEIRIELÄMÄÄ. Ilves 13 - Piirileiri parrasvaloissa 2

LEIRIELÄMÄÄ. Ilves 13 - Piirileiri parrasvaloissa 2 LEIRI-INFO LEIRIELÄMÄÄ Ilves 2013 on Hämeen Partiopiirin telttaleiri Evolla Hämeenlinnassa. Leirin teema on elokuvamaailma. Leirille odotetaan noin 4000 hämäläistä partiolaista. Ilves 13 - Piirileiri parrasvaloissa

Lisätiedot

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra 19.1.2012

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra 19.1.2012 NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA Lätzä ja Petra 19.1.2012 Missä mennään? Partiolaisten jäsenmäärä on laskenut rajusti muutamassa vuodessa Nyt SP:ssä jäseniä n. 55 000 Samanlaisella kehityksellä, 10 vuoden kuluttua

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Partiolippukunta Vihterä ry Toimintasuunnitelma 2016 Mahdollistamme alueen lapsille ja nuorille laadukasta ja mielekästä partiotoimintaa Yleistä toiminnasta Partiolippukunta Vihterä ry:n tarkoituksena

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Taso 1: Tutustun turvallisuusohjeisiin

Taso 1: Tutustun turvallisuusohjeisiin Aktiviteetti: Riskit ja turvallisuus Taso 1: Tutustun turvallisuusohjeisiin Tavoite: Tarpoja oppii ennakoimaan ja ymmärtämään, mitkä asiat voivat tehdä retkestä vaarallisen. Vartionjohtajan ohje: Vartio

Lisätiedot

-Toimii omalla tavallaan ja omien mahdollisuuksiensa mukaisesti, kuitenkin noudattaen arvoja ja toimintamalleja

-Toimii omalla tavallaan ja omien mahdollisuuksiensa mukaisesti, kuitenkin noudattaen arvoja ja toimintamalleja Ikäkaudet Perhepartio -Uusin lisäys partiotoimintaan -Toimii omalla tavallaan ja omien mahdollisuuksiensa mukaisesti, kuitenkin noudattaen arvoja ja toimintamalleja -Perhepartio ei käytä vielä partio-ohjelmaa

Lisätiedot

- Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä -

- Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä - - Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä - 1 Tervetuloa vapaaehtoiseksi partioon! Vaikka partio onkin tarkoitettu lapsille ja nuorille, on partiossa aikuisilla vapaaehtoisilla eli vapareilla

Lisätiedot

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto. 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii Sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää sodankyläistä partioperinnettä

Lisätiedot

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 6.12.2009

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 6.12.2009 . (tulostettava pdf-versio) sivu 1(6) Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Kuva 1 Tässä vielä harjoiteltiin Viimeisiä veneitä Anne-Maija näyttää sanoja etupenkissä Itsenäisyyspäivänä olikin sunnuntai ja perinteinen

Lisätiedot

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA LEIRILIPPUKUNTAINFO 4 MARRASKUU 2018 TÄSSÄ INFOSSA LEIRILIPPUKUNTAILMOITTAUTUMINEN KUKSASSA ILMOITTAUTUMISOHJE OHJE IKÄKAUDEN VALINNASTA SAMOAJA- JA VAELTAJALUOTSIEN OPPAAT LISÄTIETOA PERHELEIRISTÄ ILVES19

Lisätiedot

Vartiovuoren Tytöt ry 3/2008

Vartiovuoren Tytöt ry 3/2008 Vartiovuoren Tytöt ry 3/2008 Päätoimittajan terveiset Taas tuli valmiiksi yksi uusi Hilpari, joka on kesän ja kovaa vauhtia edenneen syksyn jäljiltä aika tuhti paketti menneitä tapahtumia ja ryhmien kuulumisia.

Lisätiedot

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009 . (tulostettava pdf-versio) sivu 1(5) Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Su 6.12. klo 16 Partiolaisten harjoitukset alkavat jo klo 15.15 Olethan silloin paikalla! Jyväskylän vapaaseurakunnassa (Puutarhakatu

Lisätiedot

Uskomatonta ja ennenkokematonta:

Uskomatonta ja ennenkokematonta: Uskomatonta ja ennenkokematonta: LEIRI KESKELLÄ KAUPUNKIA! Oululaiset partiolaiset kokoontuvat yhteiselle leirille Kuusisaareen ensi kesänä. Ohjelmaa merellä, rannalla, keskellä kaupunkia. Uusien ja vanhojen

Lisätiedot

Kokemuksia kerhotoiminnasta

Kokemuksia kerhotoiminnasta Kokemuksia kerhotoiminnasta Kerhopäivinä koulussa on aina myönteinen sutina. Ovat oppilaat ja ohjaajat sama hehku kasvoillaan touhottamassa sinne tänne. Siinä tulee rehtorinakin tunne, että tämähän toimii!

Lisätiedot

Ville Raitio, sihteeri. Ralf Baumann. Otto Hyytiälä. Tilli Pesola. Miska Rissanen. Kenny Ronkainen. Antti Väisänen

Ville Raitio, sihteeri. Ralf Baumann. Otto Hyytiälä. Tilli Pesola. Miska Rissanen. Kenny Ronkainen. Antti Väisänen Sivu 1/6 Yleistä Vuosi 2014 oli Töölön Sinisten 82. toimintavuosi. Kokoontumispaikkoinamme toimivat Töölönkadun Kolo ja Kallionkolo, sekä retkipaikkanamme Långvikin kämppä. Hallituksen kokoonpano oli seuraavanlainen:

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Vartiovuoren Tytöt ry 2/2008

Vartiovuoren Tytöt ry 2/2008 Vartiovuoren Tytöt ry 2/2008 Päätoimittajan terveiset Kevät tuli hurjaa vauhtia ja nyt ajatukset tuntuvat siirtyneen jo kesään. Monilla on luvassa kesätöitä ja viimeistään loppukesästä partioon liittyviä

Lisätiedot

TAKU 1 AKU 2 NUMERO 2. Leirin avajaiset. Sää huomenna 14 [1] Lieskahdus. Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA. Pelastusjohtaja Harri Setälä

TAKU 1 AKU 2 NUMERO 2. Leirin avajaiset. Sää huomenna 14 [1] Lieskahdus. Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA. Pelastusjohtaja Harri Setälä Leirilehti 11.06.2015 NUMERO 2 Leirin avajaiset Pelastusjohtaja Harri Setälä Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA TAKU 1 ILOISIA LEIRIKASVOJA AKU 2 Sää huomenna 14 RUOAKSI HUOMENNA: 7.30 aamupala: kaurapuuro,

Lisätiedot

Skenaario 1: Paavo kokouksessa

Skenaario 1: Paavo kokouksessa Vaatimusmäärittely liite A: Skenaariot 1-6 Skenaario 1: kokouksessa Osapuolet Tero Eeva Siirrettävä data Paikkatieto Kalenterimerkinnät Käyttäjän tunnistus Oikeuksien luovutus Käyttäjäprofiilit Tilanne

Lisätiedot

Särkiniemen Sanomat Virallinen leirilehti

Särkiniemen Sanomat Virallinen leirilehti Pääkirjoitus Aarre on löydetty Särkiniemen Sanomat Virallinen leirilehti Nro.6 31.7.2011 Massiivinen iltanuotio jäi historiankirjoihin (ainakin e-hämyyn) yhtenä aikamme suurimmista partiotapahtumista.

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Mankkaan Eräsudet ry 1 / 7 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Mankkaan Eräsudet ry jatkaa 21. toimintavuotenaan nykyisen partio-ohjelman toteuttamista. Vuonna 2014

Lisätiedot

LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä

LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä LOKAKUU 2018 Illat pimenevät ja kelit kylmenevät, ja se jos mikä antaa syyn puhua ensi kesästä! Sinun kanssasi kesäfiilistä nostattaa kuukausittain ilmestyvä ryskeposti Rusahdus, joka tarjoaa paljon hyödyllistä

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat NAKKILAN PARTIOLAISET RY Noora Heikintalo 13.11.2010 PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 1/3 LIPPUKUNNAN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika Lauantaina 13.11.2010 klo 16.00-17.20 Paikka Partiomaja, Savikontie

Lisätiedot

Klapasvaatteiden tilaus Virallinen partiopaita sinistä Sudenpentujen Hinta 25 Seikkailijoiden, tarpojien, samoajien, vaeltajien ja aikuisten

Klapasvaatteiden tilaus Virallinen partiopaita sinistä Sudenpentujen Hinta 25 Seikkailijoiden, tarpojien, samoajien, vaeltajien ja aikuisten Aika päivittää partiovaatetus kuntoon! Siispä tässä ohjeet virallisten partiopaitojen hankkimiseen kaikille ikäkausille. Lisäksi nyt on mahdollisuus tilata tyylikkäitä lippukunnan logolla varustettuja

Lisätiedot

Tehtävät. stressiin liittyvät tehtävät 1 5. Minun stressini. Stressin monet puolet

Tehtävät. stressiin liittyvät tehtävät 1 5. Minun stressini. Stressin monet puolet Tehtävät 1 Minun stressini stressiin liittyvät tehtävät 15 A. Mikä sinua stressaa? Voit ajatella, mitkä asiat tämänhetkisessä arjessasi, elämäntilanteessasi tai vaikkapa yksittäisissä tilanteissa aiheuttavat

Lisätiedot

HUOLTAJAN OHJE TIETOJEN PÄIVITTÄMINEN HUOLTAJAKSI ILMOITTAUTUMINEN REKISTERÖITYMINEN

HUOLTAJAN OHJE TIETOJEN PÄIVITTÄMINEN HUOLTAJAKSI ILMOITTAUTUMINEN REKISTERÖITYMINEN 3.2.2016 vj Oikeudet: huoltaja HUOLTAJAN OHJE Tämä ohje on tarkoitettu partiolaisen huoltajalle. Ohjeesta selviää kuinka huoltaja voi toimia huollettavansa partiojäsenyyteen liittyvissä asioissa. Huoltajalla,

Lisätiedot

Tähän kysymykseen vastataan ei, jos lippukunta toteuttaa esim. omaa partio-ohjelmaansa tai jotain vanhempaa Suomen Partiolaisten ohjelmaa.

Tähän kysymykseen vastataan ei, jos lippukunta toteuttaa esim. omaa partio-ohjelmaansa tai jotain vanhempaa Suomen Partiolaisten ohjelmaa. VUOSISELOSTE 2015 TÄYTTÖOHJE Tässä täyttöohjeessa käydään läpi jokainen vuosiselosteen kysymys, ja annetaan ohjeita eri kohtien täyttämiseen. Ohjeet on kirjoitettu harmaalle pohjalle sisennettynä, kysymykset

Lisätiedot

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Sivu 1/6 14.10.2009. Yleistä

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Sivu 1/6 14.10.2009. Yleistä Sivu 1/6 14.10.2009 Yleistä Vuosi 2010 on Töölön Sinisten 77. toimintavuosi. Kokoontumispaikkamme tullee olemaan Töölönkadun kolo ja retkipaikkamme Långvikin uusi kämppä. Alkavan vuoden tavoitteena on

Lisätiedot

Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut

Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut Sudenpentujen päiväretki Korkeasaareen Kaikki TaMen sudenpennut tekevät päiväretken Korkeasaareen 9.4. Lisätietoa tapahtumakirjeliitteessä.

Lisätiedot

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 15.8.2010 14.8.2011 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii toimintakaudella 15.8.2010-14.8.2011 partio-ohjelmaa toteuttaen. Toimintakauden päätapahtuma

Lisätiedot

Vartiovuoren Tytöt ry 1/2008

Vartiovuoren Tytöt ry 1/2008 Vartiovuoren Tytöt ry 1/2008 Päätoimittajan terveiset Uusi vuosi on jo edennyt kevääseen, ja varma merkki siitä on ensimmäinen Hilpari. Neljästi vuodessa ilmestyvän lehtemme ensimmäinen numero näkee perinteisesti

Lisätiedot

Mitä leirilippukunnanjohtajilta ja - luotseilta odotetaan?

Mitä leirilippukunnanjohtajilta ja - luotseilta odotetaan? Mitä leirilippukunnanjohtajilta ja - luotseilta odotetaan? Roolisi leirilippukunnanjohtajana (LLPKJ) tai leiriluotsina on äärimmäisen tärkeä Roihun onnistumisen kannalta. Näihin tärkeisiin rooleihin kohdistuu

Lisätiedot

D98 LEIRIKOULU Vuokatti Palaute osallistujilta

D98 LEIRIKOULU Vuokatti Palaute osallistujilta D LEIRIKOULU.-.2.2012 Vuokatti Palaute osallistujilta Tässä esityksessä on viikolla Vuokatissa järjestetyn jääkiekon leirikoulun palauteyhteenveto Palaute on kerätty nettikyselyllä anonyymisti Palaute

Lisätiedot

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla ILVES19 Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla 24.7.-1.8.2019 MIKÄ ON ILVES19? Hämeen Partiopiirin piirileiri Evolla Hämeenlinnassa Leirin ajankohta 24.7. 1.8.2019 seikkailijoille, tarpojille, samoajille,

Lisätiedot

ESITYKSEN KULKU. Ensiksi yleistä ikäkausista. Seuraavaksi ikäkaudet järjestyksessä. Todella nopea katsaus perhepartioon ja sisupartioon.

ESITYKSEN KULKU. Ensiksi yleistä ikäkausista. Seuraavaksi ikäkaudet järjestyksessä. Todella nopea katsaus perhepartioon ja sisupartioon. PARTION IKÄKAUDET ESITYKSEN KULKU Ensiksi yleistä ikäkausista. Seuraavaksi ikäkaudet järjestyksessä. Todella nopea katsaus perhepartioon ja sisupartioon. Esityksen päättäminen. YLEISTÄ IKÄKAUSISTA, PARTIOPOLUSTA

Lisätiedot

TILASTOT Ikäryhmät Ikäkausien suhteelliset osuudet Ikäkausien suhteellisten osuuksien muutos

TILASTOT Ikäryhmät Ikäkausien suhteelliset osuudet Ikäkausien suhteellisten osuuksien muutos TILASTOT 2015 4 Yhteenveto 7 Jäsenistö Suomen Partiolaisten jäsenet Jäsenmäärän muutos edellisvuoteen verrattuna: Jäsenmaksun maksaneet jäsenet Rekisteriin kirjatut jäsenet Ikäryhmät Ikäkausien suhteelliset

Lisätiedot

VAHVAT, HYVINVOIVAT LIPPUKUNNAT

VAHVAT, HYVINVOIVAT LIPPUKUNNAT YHTEINEN TEHTÄVÄMME Partiokasvatuksen ansiosta yhä useammat lapset ja nuoret kasvavat tasapainoisiksi, vastuuntuntoisiksi, aktiivisiksi ja itsenäisiksi yhteisön jäseniksi SIKSI TAVOITTEENAMME ON: VAHVAT,

Lisätiedot

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen.

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen. Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 15.8.2012-14.8.2013 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii toimintakaudella 15.8.2011-14.8.2012 partio-ohjelmaa toteuttaen. Toimintakauden päätapahtuma

Lisätiedot

MINÄ MUUTAN. Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle

MINÄ MUUTAN. Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle MINÄ MUUTAN Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle Kirsi Timonen, projektityöntekijä Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2010-2012 MINÄ MUUTAN Olet suuren muutoksen edessä. Uuteen kotiin

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Nakkilan Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille Nakkilan kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Lippukunta

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun. Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2015

Tervetuloa rippikouluun. Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2015 Tervetuloa rippikouluun Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2015 Miksi rippikouluun? Kirkon kasteopetusta Kaste- ja lähetyskäsky: kaste & opetus Täysivaltainen seurakunnan jäsenyys kummin tehtävä itsenäinen

Lisätiedot

Ambulo 2015. Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin. Toinen leirikirje

Ambulo 2015. Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin. Toinen leirikirje Ambulo 2015 Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin Toinen leirikirje Kuljetusten aikataulu Lähtö : Bussi lähtee maanantaina 27.7.2015 kello 12.00 Konalan kirkolta (kyntäjäntie 4, 00390 Helsinki). Olethan

Lisätiedot

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1/2013. Ilves13-piirileiri Evolla 25.7.-2.8.2013 Vielä ehdit mukaan!

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1/2013. Ilves13-piirileiri Evolla 25.7.-2.8.2013 Vielä ehdit mukaan! Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1/2013 Ilves13-piirileiri Evolla 25.7.-2.8.2013 Vielä ehdit mukaan! TÄSSÄ NUMEROSSA - LIPPUKUNTALEHTI - 43. vuosikerta JULKAISIJA Partiolippukunta Kalevan Karhut http://www.kalevankarhut.net

Lisätiedot

Maanantai 21.7.2014: Viimeinen kokonainen työviikko!

Maanantai 21.7.2014: Viimeinen kokonainen työviikko! Maanantai 21.7.2014: Viimeinen kokonainen työviikko! Maanantaiaamuna otimme suunnan kohti moision terveyskeskus-sairaalaa. Aamupäivän vietimme Sinivuokko osastolla. Siellä muutamat vanhukset lähtivät heti

Lisätiedot

Ryhmäkuvassa Kameleontit

Ryhmäkuvassa Kameleontit Ryhmäkuvassa Kameleontit 13. Miksi kololla VarPo:n puoli on suurempi? - Pojat eivät tunne sanontaa sopu sijaa antaa, niinpä jotta vältyttäisiin isoimmilta konflikteilta, poikien puoli on suurempi. 14.

Lisätiedot

Hailuoto 24. 25.3.2007 Olsyn ja Helsyn retki

Hailuoto 24. 25.3.2007 Olsyn ja Helsyn retki Hailuoto 24. 25.3.2007 Olsyn ja Helsyn retki Junassa on tunnelmaa siitä ei pääse mihinkään. Ja yöjunassa sitä on moninverroin enemmän. Aamulla puoli kahdeksan aikaan astuimme yön rytkytyksen jälkeen Oulun

Lisätiedot

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla.

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla. Ranska Chamonix Niin tällänen blogikin pitäis kirjottaa. Meinasin että kirjotan ihan mitä olen Ranskassa tehny ja lisäilen sinne tänne kuvia, en oo mitenkään blogin kirjottaja tyyppiä. 3.1 Lähin Kittilästä

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 MANKKAAN ERÄSUDET RY 1(5) Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 Mankkaan Eräsusien seitsemäntenätoista toimintavuotena jatkamme uuden ohjelman toteuttamista ja tulemme

Lisätiedot

LEIRI-INFOINFO TERVETULOA LEIRILLE! Tässä infossa käymme läpi leirin kannalta tärkeitä asioita.

LEIRI-INFOINFO TERVETULOA LEIRILLE! Tässä infossa käymme läpi leirin kannalta tärkeitä asioita. LEIRI-INFOINFO TERVETULOA LEIRILLE! Tässä infossa käymme läpi leirin kannalta tärkeitä asioita. Viritä tupsukorvasi oikealle taajuudelle ja aloita tallennus! Ilves 13 - Piirileiri parrasvaloissa 2 1 LEIRIELÄMÄÄ

Lisätiedot

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa Leimaus 2011 Kisakeskuksessa ma 6.6. Lähdimme perinteisesti Lappia talolta kimpsuinemme klo 12 kohti etelää. Martti ja Mauri otettiin kyytiin Keminmaasta. Onneksi autossa oli DVD laite ja ilmastointi,

Lisätiedot

MAALISKUU Savuilmoittautuminen...2. Leirimaksuavustukset...2. Leirille saapuminen.3. Leirihuutokilpailu..3. Savut ja Savun pestit...

MAALISKUU Savuilmoittautuminen...2. Leirimaksuavustukset...2. Leirille saapuminen.3. Leirihuutokilpailu..3. Savut ja Savun pestit... MAALISKUU 2019 Nyt saa onnitella! Ryskeelle on tällä hetkellä tulossa huimat 2122 henkilöä tehden siitä Järvi-Suomen Partiolaisten tähän saakka suurimman piirileirin, hyvä me! Tällä porukalla touhutaan

Lisätiedot

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot

SUDENPENTUOSASTO. Syksy 2014. 2.10. Avoimet ovet vanhemmille partiotiloissa. 4. 5.10. Sudenpentujen retkiviikonloppu: laumat järjestävät omat retkensä

SUDENPENTUOSASTO. Syksy 2014. 2.10. Avoimet ovet vanhemmille partiotiloissa. 4. 5.10. Sudenpentujen retkiviikonloppu: laumat järjestävät omat retkensä SUDENPENTUOSASTO Vko 36 Laumojen ensimmäiset kokoukset 20.9. Syysexcu, sudenpentuosaston syysretki 4. 5.10. Sudenpentujen retkiviikonloppu: laumat järjestävät omat retkensä Vko 48 Kynttiläkokoukset (laumankokouksessa

Lisätiedot

Vakka. Partio kuuluu myös aikuisille!

Vakka. Partio kuuluu myös aikuisille! Vakka Partio kuuluu myös aikuisille! Syksy 2014 Hämeen Partiopiiri ry Aikuisjaosto Syksy 2014 Kannen kuva: Hannu Halmejärvi Seuraavan sivun kuva: Hannu Strömberg Tervehdys aikuisjaostosta! Aikuinen partiossa

Lisätiedot

Samoajaluotsin infowebinar. Riikka Antikainen ja Marika Mansikkamäki

Samoajaluotsin infowebinar. Riikka Antikainen ja Marika Mansikkamäki Samoajaluotsin infowebinar Riikka Antikainen ja Marika Mansikkamäki Samoajan Ilves19 Samoaja saa vaikuttaa jo aika paljon oman leirinsä sisältöön Leiri koostuu pestistä ja ohjelmasta Pestiä on kolmena

Lisätiedot

Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous

Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous Jokihiset ry Syyskokouksen 2014 pöytäkirja Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous Aika: tiistai 28.11.2014 klo 18.00 Paikka: Kolo, Jokiniemen koulun paviljonki, Valkoisenlähteentie 51, 01370 VANTAA

Lisätiedot

Merisuo & Storm Lisää luettavaa 2. Sisältö

Merisuo & Storm Lisää luettavaa 2. Sisältö Sisältö Opettajalle.................................... 3 Kalat metsässä................................. 5 Swaffhamin kulkukauppias........................ 14 Lontoon silta...................................

Lisätiedot

PIHALLA (WORKING TITLE) by Tom Norrgrann & Nils-Erik Ekblom. Mikun koekuvausmateriaali

PIHALLA (WORKING TITLE) by Tom Norrgrann & Nils-Erik Ekblom. Mikun koekuvausmateriaali PIHALLA (WORKING TITLE) by Tom Norrgrann & Nils-Erik Ekblom Mikun koekuvausmateriaali MUSTA RUUTU. Kuulemme musiikkia. Ruudun oikeaan ala-laitaan ilmestyy grafiikkaa: SANNA on POKEttanut sinua. S0 INT.

Lisätiedot

Elokuu Versoja oli 125 henkilöä ja lähes sata majoittui Kouvolan Vapiksella. Kiitokset Kelo-Versoille majoitusjärjestelyistä!

Elokuu Versoja oli 125 henkilöä ja lähes sata majoittui Kouvolan Vapiksella. Kiitokset Kelo-Versoille majoitusjärjestelyistä! Versoja oli 125 henkilöä ja lähes sata majoittui Kouvolan Vapiksella. Kiitokset KeloVersoille majoitusjärjestelyistä! Koko tapahtumassa oli yli 8000 partiolaista.! Kuva 2 Tampereen Versoja antoi suaamupalalla

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä Sukuseuran kesäretki 12.8.2017 Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä Pitkän sateisen jakson jälkeen vihdoin oli luvassa puolipilvistä ja jopa aurinkoistakin säätä. Tätä viikonloppua oli jo odoteltukin

Lisätiedot

Jaloa joulukuuta! Lue lisää ja katso, sovellutko luovuttajaksi: Lisätietoja myös Sonjalta! Mini

Jaloa joulukuuta! Lue lisää ja katso, sovellutko luovuttajaksi:  Lisätietoja myös Sonjalta! Mini Erätär 4/ 2010 3 Jaloa joulukuuta! Joulu on antamisen ja saamisen juhla. Lahjan ei aina tarvitse olla ihmeellinen. Sinulla saattaa olla yli tarpeidesi jotakin, mitä jollakulla toisella ei ole lainkaan

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 25.6.2018 Aloitimme neljännen työviikkomme matkustamalla Suomenniemeen, jossa kävimme piristämässä asiakkaita Metsätähden toimintakeskuksella. Aloitimme ohjelman tuttuun tapaan yhteislauluilla,

Lisätiedot

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION 18. elokuuta kello 14.30 Hki- Vantaan kentällä alkoi tämän vuotinen Twinning vierailumme kaksoiskamariimme Stadeen. Lento lähti 17.30, mutta puheenjohtajamme Jarno

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2009

TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 SISÄLLYSLUETTELO Toimintasuunnitelma 2009... 3 Yleistä... 3 Toiminta... 3 Toimintaryhmät... 3 Koulutus... 4 Muu toiminta... 4 Tiedotus ja viestintä... 4 Tapahtumat... 4 Tossu...

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Nakkilan Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille Nakkilan kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna

Lisätiedot

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä

Lisätiedot

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla ILVES19 Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla 24.7.-1.8.2019 MIKÄ ON ILVES19? Hämeen Partiopiirin piirileiri Evolla Hämeenlinnassa Leirin ajankohta 24.7. 1.8.2019 seikkailijoille, tarpojille, samoajille,

Lisätiedot

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan.

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan. 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää Sodankyläistä partioperinnettä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2005

TOIMINTASUUNNITELMA 2005 Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 2005 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii vuonna 2005 Suomen Partiolaisten ohjelmaa toteuttaen. Vuoden päätapahtumana on lippukunnan kesäleiri,

Lisätiedot

TARPOJALUOTSI WEBINAARI

TARPOJALUOTSI WEBINAARI TARPOJALUOTSI WEBINAARI 6.3.2019 OHJELMAN TUKEMINEN Leiriprojektin aikana lippukunnat saavat uusia ideoita toimintaansa à tätä varten koottu tarpojaohjelman mukaisia toiminta vinkkejä tehtäväksi jo ennen

Lisätiedot

AIKAMUODOT. Perfekti

AIKAMUODOT. Perfekti AIKAMUODOT Perfekti ???! YLEISPERFEKTI Puhumme menneisyydestä YLEISESTI, mutta emme tiedä tarkasti, milloin se tapahtui Tiesitkö, että Marja on asunut Turussa? Minä olen käynyt usein Kemissä. Naapurit

Lisätiedot

varusteita Tekstikysymysraportti Ristiintaulukointi kysymyksillä Ikä: 15-24 Vastauspäivä Kysymys Vastaus Aikajakso: 01.01.2002-31.08.

varusteita Tekstikysymysraportti Ristiintaulukointi kysymyksillä Ikä: 15-24 Vastauspäivä Kysymys Vastaus Aikajakso: 01.01.2002-31.08. Tekstikysymysraportti Ristiintaulukointi kysymyksillä Aikajakso: 01.01.2002-31.08.2012 Ikä: 15-24 ruokailuolosuhteita saanti kiinotuin lehtijutuin luin asiansa suurempia kalansaanti varusteita kooo kaloja

Lisätiedot

HESPARTTO RY TOIMINTASUUNNITELMA. Toimintasuunnitelma vuodelle 2013

HESPARTTO RY TOIMINTASUUNNITELMA. Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 HESPARTTO RY TOIMINTASUUNNITELMA Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Yleistä Vuosi 2013 on Hespartto ry:n 96. toimintavuosi. Vuosi 2013 on Hespartto ry:n 96. toimintavuosi. Vuoden painopisteinä ovat johtajien

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry.

Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. 29.6.2012 Jarno Hakulinen Sisällys 1. Piirikohtaiset tilastot... 3 2. Vuosiselosteen palautuminen... 3 3. Tilastoissa käytettyjä termejä... 4 4. Jäsenistö...

Lisätiedot

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008 Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008 TÄSSÄ NUMEROSSA - LIPPUKUNTALEHTI - 36. vuosikerta JULKAISIJA Ä-tervehdys... 3 www.kalevankarhut.net... 4 Ötökän elämää... 5 Silppusäkki... 6 Virkailijat...

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu

Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu ollut. Ääni kuului uudestaan. - Sehän tulee tuosta

Lisätiedot

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä Turun kaupungin kanssa. Teksti: Jaana Karjala, Outi Koskinen

Lisätiedot