PERUSTURVAN MAKSUT JA PALKKIOT INKOON KUNNASSA ALKAEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PERUSTURVAN MAKSUT JA PALKKIOT INKOON KUNNASSA ALKAEN 1.3.2016"

Transkriptio

1 PERUSTURVAN MAKSUT JA PALKKIOT INKOON KUNNASSA ALKAEN TERVEYSPALVELUT Maksuja määrittäessä perusteena on sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulaki (viimeksi muutettu nro 1329/2010) ja valtioneuvoston asetus sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen muuttamisesta (1350/2015) Kansaneläkeindeksillä tarkistettavien summien korotus on 1,74 % ja työeläkeindeksillä tarkistettavien summien korotus 1,78 %. Tasasuuruisten asiakasmaksujen korotus on perusturvalautakunnan päätöksen mukaisesti 15 % (hallitusohjelman mukaan korotusmahdollisuus oli 27,5 %). Terveyskeskuksen avohoidon maksut 1. Käyntimaksu lääkärikäynniltä 18,50 Peritään kolmelta ensimmäiseltä terveyskeskuskäynniltä kalenterivuodessa. Maksua ei peritä veteraaneilta, erityisryhmiin kuuluvilta veteraaneilta, sosiaalihuoltolain mukaisten kaupungin omien asumispalveluyksiköiden asiakkailta eikä alle 18-vuotiailta. Kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain 1 :n 1 momentissa tarkoitettuilta henkilöiltä ei peritä terveyskeskusmaksua. 18 vuotta täyttäneeltä ulkokuntalaiselta peritään jokaiselta käynniltä 18,50 (ei koske terveyskeskuksen vaihtoa) Iästä riippumatta Pohjoismaiden ja Iso-Britannian sekä EU/ETA- kansalaisilta, joilla on E111 lomake tai EU-kortti ja ns. sopimusmaiden kansalaisilta peritään käynniltä 18,50 EU/ETA-kansalaisilta, joilla ei ole E111 lomaketta ja muilta ulkomaalaisilta 137,12 peritään käynniltä tuottamiskustannukset 2. HUS-yhteispäivystysmaksut HUS:n valtuustopäätöksen mukaisesti Arkisin klo välisenä aikana sekä lauantaisin, sunnuntaisin, pyhäpäivinä, 18 vuotta täyttäneiltä henkilöiltä peritään käynnistä 32,70 TK-yhteispäivystyskäynnistä arkisin klo 8-20 peritään 18 vuotta täyttäneiltä henkilöiltä 16,40 3. Käyntimaksu sairaanhoitajakäynniltä 10,10 Peritään kolmelta ensimmäiseltä käynniltä kalenterivuodessa. Mikäli potilas käy samalla kertaa myös lääkärillä, peritään maksu vain lääkärikäynnistä. Käyntimaksu sairaanhoitajan luona käynnistä peritään kun käynti koskee hoidon tarpeen arviointia, sairaanhoitoa tai seurantaa. Maksu peritään myös sellaiselta käynniltä, mikä koskee rokotusohjelman ulkopuolella olevia rokotuksia. Kansainvälisestä rokotustodistuksesta peritään erillinen maksu, ks. Todistukset ryhmä Fysioterapia (7 ) Yksilökohtaisesta fysioterapiasta hoitokerralta 10,10

2 5. Sarjassa annettava hoito (11 ) 10,10 Maksu peritään enintään 45 hoitokerralta kalenterivuodessa. Yllä mainitut maksut lasketaan maksukattoon (691 / kalenterivuosi) Suun terveydenhuollon maksut (9 ) Suun ja hampaiden tutkimuksesta ja hoidosta perittäviä maksuja korotetaan perusturvalautakunnan 15 % korotuspäätöksen mukaisesti. Maksut peritään 18 vuotta täyttäneiltä. Kunnan oma harkinta: veteraaneilta ja erityisryhmiin kuuluvilta veteraaneilta ei peritä maksua suunterveydenhuollon ammattilaisen luona käynnistä. Veteraanien proteettisista hoidoista, laboratoriokustannuksista tms. sekä yksityisen suunterveydenhuollon ammatinharjoittajan luona käynneistä korvataan kelakorvauksen jälkeen enintään 250 / kalenterivuosi. Perusmaksu suun ja hampaiden tutkimuksesta ja hoidosta (asiakasmaksuasetus 9 1 mom.) Suuhygienisti hoidon antajana 9,20 Hammaslääkäri hoidon antajana 11,70 Erikoishammaslääkäri hoidon antajana 17,10 Perusmaksun lisäksi peritään tutkimuksesta ja hoidosta terveydenhuollon toimenpideluokituksen suun terveydenhuollon toimenpiteistä seuraavat maksut: Muut tutkimukset ja hoidot - Toimenpideluokituksen SA-ryhmän tutkimukset 7,60 - Kuvantamistutkimukset hammaskuvalta 7,60 leukojen ja koko hampaiston panoraamaröntgenkuvauksesta 16,90 Ehkäisevä hoito: SC-ryhmän suun terveyden edistämisen toimenpiteet 7,60 Hampaiden tutkimukset, tarkastukset ja sairauksien hoito. Toimenpideluokituksen vaativuusluokan mukaan, lukuun ottamatta proteettisia toimenpiteitä, kultakin toimenpiteeltä: Vaativuusluokka 0 2 7, , , , ,20 Proteettiset toimenpiteet proteesin huolto: - proteesin pohjaus 49,30 - proteesin korjaus 33,70 2

3 akryyliosa- ja kokoproteesi 164,70 kruunut ja sillat hampaalta 164,70 rankaproteesi 200,00 Erikoissairaanhoito HUS:n valtuuston päätöksen mukaisesti Poliklinikkamaksu 32,70 Päiväkirurgia 107,30 Hoitovuorokauden maksu 38,80 Muut maksut Käyttämättä ja peruuttamatta jätetystä palvelusta perittävä maksu 45,50 lääkärin ja hammashoidon vastaanottoaika (15 vuotta täyttäneet) Maksu lääkärintodistuksesta (23 ) Muusta kuin hoitoon liittyvästä todistuksesta tai lausunnosta peritään seuraavat maksut: Lääkärintodistukset ja lausunnot Ryhmä 1 20,70 tbc-todistus elintarviketodistus muut yksinkertaiset vapaamuotoiset todistukset (esim. ruokavaliosta jne.) Ryhmä 2 45,50 T-todistus C-lausunto lausunnot työvoimaviranomaisia varten Pahoinpitelylausunnot muut näihin rinnastettavat hoitoon liittymättömät todistukset Ryhmä 3 45,50 laajat lausunnot oikeutta varten stipendiaatti- ym. laajat ulkomaita koskevat todistukset E-lausunnot tapaturmasta tai ammattitaudista hammaslääkärintodistus vakuutusyhtiötä varten Ryhmä 4 54,90 ajo-oikeuden saamiseksi tai säilyttämiseksi tarvittava lääkärintodistus ilmailulupakirja- ja urheilusukeltajalausunnot kansainvälinen rokotustodistus ampuma-aselausunnot 3

4 Maksuttomat todistukset sairausloman tarpeen osoittamiseksi kirjoitettu lääkärintodistus SVA tai SVB sairaan lapsen hoitotodistus sterilisaatiota ja raskauden keskeytystä varten annettavat lausunnot lausunto toiseen sairaanhoitolaitokseen pääsemistä varten todistus sairauden takia saattajasta tai muun kuin yleisen kulkuneuvon tarpeesta C-lausunto eläkettä saavan hoitotukea/vammaistukea varten koskien laitoshoidossa/ asumispalveluissa olevia henkilöitä B-lausunnot erityiskorvattavista lääkkeistä B-lausunnot eläkettä ja kuntoutusta varten Lääkärinlausunto maistraatille edunvalvonnantarpeen selvittämistä vartenpsturvaosaston KOTIHOIDON MAKSUT Jatkuvasta ja säännöllisesti annetusta kotihoidosta perittävä kuukausimaksu Jatkuvasti ja säännöllisesti annetusta kotisairaanhoidosta ja sosiaalihuoltoasetuksen 9 :n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetusta kotipalvelusta voidaan periä palvelun laadun ja määrän, palvelun käyttäjän maksukyvyn sekä perheen koon mukaan määräytyvä kohtuullinenkuukausimaksu. Maksuja korotetaan indeksin mukaisesti. Asetuksen mukaisesti kuukausimaksu saa olla enintään alla mainitun maksuprosentin osoittama määrä tulorajan ylittävistä kuukausituloista. Perheen koko Tuloraja brutto /kk Tuntia/kk 5 t tai alle 5-10 t t t Yli 28 t % 22 % 27% 32 % 35% % 15 % 18 % 21 % 22 % % 14% 16% 18% 18 % % 12% 13% 15% 15 % % 10% 12% 13 % 13 % % 10% 11% 11% 11 % Kun henkilömäärä on suurempi kuin kuusi, tulorajaa korotetaan 348 eurolla ja maksuprosenttia alennetaan yhdellä prosenttiyksiköllä kustakin seuraavasta henkilöstä. Kotona annettavasta palvelusta laaditaan yhdessä palvelun käyttäjän kanssa palvelu- ja hoitosuunnitelma. Suunnitelmaan tulee sisällyttää sekä kotisairaanhoito että kotipalvelu. Suunnitelmaa tarkistetaan palvelujen tarpeen muuttuessa. Kuukausimaksu peritään yllä olevan taulukon mukaisesti tulorajan ylittävästä osasta taulukon osittaman prosenttimäärän mukaan. 4

5 Tilapäinen palvelu Kotihoidon palvelu katsotaan tilapäiseksi, jos sen kesto on alle kuukauden kestävää tai kotona käydään harvemmin kuin kerran viikossa. Palvelu on tilapäinen, mikäli hoitosuunnitelmaa ei ole laadittu. Seuraavien palvelujen hinnoittelu ei pohjaudu säädökseen, vaan kunnan harkintaan ja peritään käynnin pituuden mukaisesti. Lautakunnan päätöksen mukaisesti korotus on 15 %: Erittäin lyhyt käynti, alle 15 min 4,30 (esim. silmä- tai korvatipat, laastarin vaihto) Käynnin ensimmäisestä 2 tunnista peritään 10,70 Jokaisesta seuraavasta käynnin kestävästä tunnista peritään lisäksi 10,70 Lääkäri- tai hammaslääkärin tilapäisestä kotikäynnistä peritään 16,90 ja muun henkilökunnan 10,70. Tukipalvelumaksut Sosiaalihuoltoasetuksen 9 :n mukaan kotipalveluina järjestetään tukipalveluja, kuten mm. ateria-, vaatehuolto, kylvetys-, siivous kuljetus- sekä sosiaalista kanssakäymistä edistäviä palveluja. Näiden palvelujen hinnoittelu ei pohjaudu säädökseen, vaan kunnan harkintaan ja tältä osin vaatehuolto- ja kylvetysmaksua on korotettu 15 %: Ateriapalvelut Kotiin kuljetettu ateria 8,40 Kauppa- ja asiointipalvelu Palvelua annetaan vain jatkuvan palvelun asiakkaille. 15,45 /käynti Vaatehuolto Kotihoidon asiakkaiden vaatehuoltoa (suoritetaan Vaahteramäessä) 10,70 Kylpypalvelu Vaahteramäessä tapahtuva kylpypalvelu 10,70 Päivätoiminnasta perittävä maksut Ateriat 8,40 Kerhomaksu 2,30 Omaishoitajan vapaa 1 x/viikko 5,85 Vaihtoehto lyhytaikaishoidolle(sisältää kerhomaksun ja ateriat) Matkat alin linja-autotaksa Turvapuhelin Tämä palvelu on sosiaalihuoltoasetuksen 9 :n mukainen tukipalvelu eli harkinnanvarainen. Inkoon perusturvatoimesta turvapuhelin luovutetaan pääsääntöisesti hakijalle silloin, kun kysymyksessä on yksin asuva henkilö, joka kokee sairaudesta tai vammasta johtuvaa turvattomuutta. Turvapuhelinta anotaan kotihoidolta ja se myönnetään tuloselvityksen perusteella 5

6 Yhden henkilön talous Kahden henkilön Palvelusta peritään talous Tulorajat ASUMIPALVELUN MAKSUT Näiden palvelujen hinnoittelu ei pohjaudu säädökseen vaan kunnan omaan harkintaan. Ruoka (ateriapaketti) Puhtaus (sisältää siivouksen ja vaatehuollon) 322,60 /kk 55,20 /kk Palvelumaksu Palvelumaksu on 85 % asiakkaan nettotuloista sen jälkeen, kun nettotuloista on vähennetty välttämättömien menojen osuus. Jos yhteiseen kotiin jää pienempituloinen puoliso asumaan, voidaan palvelumaksua määrättäessä käyttää harkintaa niin, että hänen on taloudellisesti mahdollista asua entisessä kodissa. Asiakkaan nettotuloista vähennetään vuokra, ateria- ja puhtauspaketti ja Kelan käyttämä lääkkeiden vuotuinen omavastuu. Omaa käyttövaraa hoidon saajalla kuitenkin pitää olla 107 /kk. Palvelumaksussa vuokratulona huomioidaan nettovuokratulo. Palvelumaksua määriteltäessä ei huomioida oman asunnon ylläpitoon liittyviä menoja. Palvelumaksua peritään poissaolon ajalta asiakasmaksuasetuksen 32 :n mukaan. Vuokra peritään siihen asti, kunnes asunto on tyhjennetty. Lyhytaikainen asumispalvelu (intervalli) 38,80 /päivä Mikäli maksukatto on saavutettu ennen hoidon aloittamista, peritään hoitovuorokaudelta 17,90 Päivähoito asumispalveluyksikössä (maksimi 8h) 17,90 /päivä LAITOSHOIDON MAKSUT Lähikunnilta ostetaan hoitoa terveyskeskusten vuodeosastohoitoa ja potilailta laskutetaan hoidosta palvelun tarjoavan kunnan/kaupungin vahvistamien maksujen mukaisesti. Tämä koskee lyhytaikaista laitoshoitoa, lyhytaikaista psykiatrista hoitoa, päivä- ja yöhoitoa ja kuntoutushoitoa. Pitkäaikainen laitoshoito (asetus 15 ) Pitkäaikaisen laitoshoidon maksu on enintään 85 % potilaan henkilökohtaisista säännöllisistä tuloista. Tuloina otetaan huomioon eläketulot, elinkorot, elatusavut = syytinki, maatilatalouden tulo, vammaistuki / eläkettä saavan hoitotuki sekä muut säännölliset tulot. Tuloksi lasketaan myös omaisuudesta saatavat tulot kuten vuokra-, korko- ja osinkotulot. Laitoshoidon maksua määrättäessä ei huomioida oman asunnon ylläpitoon liittyviä menoja. 6

7 Jos pitkäaikaisessa laitoshoidossa oleva on välittömästi ennen laitoshoidon alkamista elänyt yhteistaloudessa avioliitossa tai avioliitonomaisessa olosuhteissa ja hänen kuukausitulonsa ovat suuremmat kuin puolison kuukausitulot, maksu määräytyy puolisoiden yhteenlaskettujen kuukausitulojen perusteella. Pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevalta perittävä maksu voi olla enintään 42,5 % edellä mainituin perustein yhteenlasketuista kuukausituloista. Jos molemmat puolisot ovat pitkäaikaisessa laitoshoidossa, maksu määräytyy kuitenkin potilaan henkilökohtaisten säännöllisten kuukausitulojen perusteella. Pitkäaikaishoidon maksujärjestelmän mukaan potilaan henkilökohtaiseen käyttöön tulee jäädä vähintään 107 /kk. Laitoshoidon hoitopäivämaksun saa periä vain kerran kalenterivuorokaudelta. Laitoshoitoon ottaminen ei kuitenkaan vapauta sen vuorokauden aikana tapahtuvalta avosairaanhoitokäynnin maksulta. Omaishoitajan vapaan aikaiset maksut laitoshoidossa Lakisääteisen omaishoitajan vapaan aikaisen omaishoitajan työtä korvaavan palvelun asiakasmaksu on 11,50 /vrk laitoshoidossa (Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain muuttamisesta 387/2008, 6b ) ja päivätoiminnassa 5,85 /vrk. SOSIALIPALVELUT Vammaispalvelut Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista (380/ ) maksuttomia ovat sopeutumisvalmennus, päivätoiminta sekä palveluasumiseen liittyvät erityispalvelut. Palveluasumisen erityiskustannuksista voidaan kuitenkin periä maksu silloin, kun henkilö saa niihin korvausta muun lain kuin vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain nojalla. Vaikeavammaisten kuljetuspalvelu Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain 8 :n 2 momentissa tarkoitetuista vaikeavammaisille järjestettävistä kuljetuspalveluista voidaan periä enintään paikkakunnalla käytettävissä olevan julkisen liikenteen maksua vastaava maksu tai muu siihen verrattavissa oleva kohtuullinen maksu. Vapaa-ajan asiointi ym. matkat lähikuntiin(raasepori, Lohja, Siuntio ja Kirkkonummi): -Julkisen liikenteen mukainen taksa Opiskelumatkat - Kelan mukainen omavastuu Työmatkat - julkisen liikenteen mukainen taksa Vapaa-ajan matkoista ja työmatkoissa asiakasosuus maksetaan matkan yhteydessä kuljettajalle. Kunta laskuttaa opiskelumatkojen mukaisten matkojen asiakasosuuden. Mikäli kuljetuspalveluasiakas hukkaa lähitaksikorttinsa, peritään uudesta kortista 20. 7

8 Henkilökohtaisen avun korvaukset Henkilökohtaista apua järjestetään vaikeavammaiselle vammaispalvelulain 8 mukaan kotona ja kodin ulkopuolella. Inkoon kunta järjestää vammaispalvelulain 8d :n mukaista henkilökohtaista apua korvaamalla vaikeavammaiselle henkilölle henkilökohtaisen avustajan palkkaamisesta aiheutuvat kustannukset työnantajan maksettavaksi kuuluvine lakisääteisine maksuineen ja korvauksineen. Ilta- ja viikonlopputöistä aiheutuvat lisät korvataan, mikäli ne ovat vammaispalvelulain mukaisen palvelusuunnitelmaan perustuvia. Oikeus ko. korvauksiin tulee näkyä asiakaspäätöksessä. Kehitysvammahuollon ylläpitomaksut Kehitysvammaisten erityishuollosta annetussa laissa (519/77) tarkoitettu erityishuolto on pääasiallisesti maksutonta. Lukuun ottamatta erityishuoltoon liittyvä ylläpito, josta voidaan periä maksu. Asiakasmaksuja ei peritä alle 16-vuotiaalle annetuista osittaisesta ylläpidosta (mm. tilapäishoito). Kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain mukaan järjestetystä täydestä ylläpidosta voidaan periä maksu lyhytaikaisessa laitoshoidossa siten kuin asiakasmaksuasetuksen 12 :ssä säädetään ja pitkäaikaisessa laitoshoidossa siten kuin asiakasmaksulain 15 :ssä säädetään. Kunnan asiakasmaksuja sovelletaan kunnan, yksityisten ja muiden palveluntuottajien antamaan palveluun, lukuun ottamatta kuntayhtymiä. Rinnekotisäätiö ja kuntayhtymät (Eteva ja Kårkulla) laskuttavat asiakasmaksut suoraan asiakkaalta. Vakituisen asumisen ylläpito 16 vuotta täyttäneellä Ylläpitomaksu määritellään jatkuvan ympärivuorokautisen hoidon osalta laitoshoidossa ja perhehoidossa edellyttäen, että hoito jatkuu yhtäjaksoisesti vähintään 90 vrk. Ylläpitomaksu on 85 % hoidossa olevan laissa tarkoitetuista nettokuukausituloista. Asiakkaalle jätettävien käyttövarojen vähimmäismäärä tulee olla 15 % henkilön nettotuloista. Maksu voidaan kuitenkin määrätä enintään sen suuruiseksi, että hoitoa saavan henkilökohtaiseen käyttöön jää kuukausittain vähintään 107. Laitoshoidon maksua määrättäessä nettotuloihin lasketaan mukaan alle 16- vuotiaan vammaistuki, 16 vuotta täyttäneen vammaistuki, eläkettä saavan hoitotuki sekä ruokavaliokorvaus. Asumiseen liittyvänä muun ylläpidon maksuna (sisältää siivous- ja pyykinpesuaineet, sähkön, veden, vaatehuollon yms.) peritään autetussa ja ohjatussa asumisessa 74,50 /kk. Tilapäisen asumisen ylläpito 16 vuotta täyttäneellä(sisältää asumisen, ateriat ja ylläpidon) asumisyksikössä 26,50 /vrk perhehoidossa 23,70 /v omaishoitajan vapaan ajalta 11,50 /vrk Ateriapalvelut Asiakas maksaa ruokailustaan toimintapaikassa, muussa ruokailupaikassa tai työkeskuksessa Lounas ja päivällinen 6,50 Välipala, kahvi, tee 2,50 Lyhytaikainen laitoshuolto 16 vuotta täyttäneellä Alle 3 kk laitoshoidosta laskutetaan palvelua tarjoavan kunnan/kaupungin vahvistamien maksujen mukaisesti. 8

9 Lomatoiminta Leiritoiminta on harkinnanvaraiseen päätöksentekoon perusturvaa ja määrärahasidonnaista virkistystoimintaa. Leirimaksu päivän aterioineen on 17,50 /vrk/asiakas. Mielenterveys- ja päihdepalveluiden asumispalveluista perittävät maksut Asiakkaan osuus palvelumaksusta määräytyy seuraavasti: Tuloina otetaan huomioon asiakkaan nettotulot. Asiakkaalle tulee jäädä omaan käyttöön yllämainittujen vuokran, ruoan ja lääkkeiden jälkeen laitoshoidon minimikäyttövara ja alin vammais-/hoitotuki. Yli menevät asiakkaan tulot peritään palvelumaksuna. Palvelumaksu määritellään ja peritään takautuvasti palveluasumisen alusta alkaen. Lyhytaikaisen palveluasumisen maksu Palvelusta laskutetaan palvelua tarjoavan kunnan/kaupungin tai yksityisen palveluntuottajan vahvistamien maksujen mukaisesti. Yilapäinen perhehoito (enintään 14 vrk) Hoitopalkkion maksuperusteena on: koko vuorokausi, osavuorokausi ja joissakin tapauksissa tunti. Hoitopalkkion suuruus: 52 /vrk tai haasteellisen asiakkaan hoidosta 62 /vrk. Kulukorvaus: 23 /vrk (maksetaan vähintään yhden yön yli hoitajan luona kestäneestä tilapäishoidosta) Tukihenkilölle suoritettavat korvaukset Tukihenkilölle maksetaan korvausta toimeksiantosopimuksen mukaan, korvaus on 8, 00 /tunti. Tämän lisäksi tukihenkilölle maksetaan kustannuskorvausta 10 / kerta. Korvaus maksetaan takautuvasti. Työosuusrahan maksaminen vammaisille, kehitysvammaisille, mielenterveys- ja päihdeasiakkaille Työosuusrahaa maksetaan työ- ja avotyötoiminnan asiakkaille 1-9,00 / työpäivä ja se maksetaan läsnäolopäiviltä. Kehitysvammaisten perhehoidon hoitopalkkiot ja kulukorvaukset Perhehoitajalle maksettavan hoitopalkkion vähimmäismäärä on 691,25 /kk. Kulukorvauksen vähimmäismäärä on 409,59 perhehoidossa olevaa henkilöä kohti kalenterikuukaudessa Hoitopalkkiot ja kulukorvaukset maksetaan kuukausittain jälkikäteen. Perhehoidon käynnistämiskorvaus - maksetaan sijoituksen alkaessa ja enimmäismäärä on 2 908,85 /lapsi. Lastensuojelun perhehoidon kulukorvaukset ja palkkiot (Pihlaja-sopimuksen mukaisesti) Sijoitettu lapsi 0 2 v Sijoitettu Sijoitettu Sijoitettu lapsi 0 17 Jälkihuolto 9

10 perhehoitaja kotona 1314,78 /kk lapsi 3 12 v nuori 13-17v v perhehoitaja perhehoitaja perhehoitaja työssä kotona kotona (sijoituksen 1525,46 /kk peruspalkkio kaksi (sijoituksen 2 691,26 /kk ensimmäistä ensimmäistä vuotta) vuotta, ei 1314,52 edellytä /kk perhehoitajan kotona olemista kahta vuotta) seuraavat vuodet 876,52 /kk Seuraavat vuodet 876,52 /kk (kotona oleva) tai 691,26 /kk (töissä käyvä) nuori asuu kotona 691,26 /kk indeksi nuori ei asu kotona 328,69 /kk indeksi Kustannuskorvaus / kk / lapsi 0-6 vuotias 576, vuotias 641, vuotias 724,17 16 vuotias 765,58 17 vuotias + jälkihuolto 868,60 Ammatillinen perhehoito nuorten sijoituksissa (perhehoitaja kotona) Palkkiot/kk/nuori: 1728,85 /kk Pitkäaikaisen ja ammatillisen perhehoidon erityishoitopalkkiot ja kulukorvaukset Palkkion korotus erityishoidettavuudesta: 30/50/100 % peruspalkkiosta, joka on 691,26 /kk (indeksin mukaan) Lyhytaikainen perhehoito Peruspalkkiot: Sijoitettu lapsi, yli 18 kk 42,54 / päivä / lapsi Sijoitettu lapsi, alle 18 kk 63,80 / päivä / lapsi Erityishoitopalkkio: Peruspalkkio + 50 % peruspalkkiosta Kulukorvaus 27,27 / päivä / lapsi Tuki- ja lomitusperhetoiminta Peruspalkkio 35,60 / päivä / lapsi Korotettu palkkio erityishoitotilanteessa 41,69 / päivä / lapsi 10

11 Kulukorvaus 23,90 / päivä / lapsi 11

PERUSTURVAN MAKSUT JA PALKKIOT INKOON KUNNASSA ALKAEN

PERUSTURVAN MAKSUT JA PALKKIOT INKOON KUNNASSA ALKAEN PERUSTURVAN MAKSUT JA PALKKIOT INKOON KUNNASSA ALKAEN 1.1.2018 TERVEYSPALVELUT Maksuja määrittäessä perusteena on sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulaki (734/1992) ja valtioneuvoston asetus sosiaali-

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti muutetaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT 1.1.2013 ALKAEN

SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT 1.1.2013 ALKAEN Sivu 1 (7) Kunnanhallitus 18.12.2012 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT 1.1.2013 ALKAEN Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista perittävistä maksuista säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON LAKISÄÄTEISET ASIAKASMAKSUT 1.1.2016 ALKAEN

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON LAKISÄÄTEISET ASIAKASMAKSUT 1.1.2016 ALKAEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON LAKISÄÄTEISET ASIAKASMAKSUT 1.1.2016 ALKAEN Maksukatto (L 6 a ) 679,00 691,00 1 Terveyskeskuksen avohoidon maksut (A 7 ) Terveyskeskuslääkärin vastaanotto a) vuosimaksu b)

Lisätiedot

122 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut 1.1.2015 alkaen. Esitys Sosiaali- ja terveysjohtaja Markus Hemmilä:

122 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut 1.1.2015 alkaen. Esitys Sosiaali- ja terveysjohtaja Markus Hemmilä: ROVANIEMI Perusturvalautakunta KAUPKIRJ: 1160 /2013 PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä 25.11.2014 Sivu 1 122 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut 1.1.2015 alkaen Lain sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Yksilökohtainen fysioterapia hoitokerta 8,80 11,50

Yksilökohtainen fysioterapia hoitokerta 8,80 11,50 LIITE 26 PERUSTURVALAUTAKUNTA 9.12.2015 60 HÄMEENKYRÖN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT 1.1.2016 alkaen: Terveyskeskuksen avosairaanhoidon käyntimaksu - lääkärikäynti 16,10 20,90 - sairaanhoitajakäynti

Lisätiedot

VANHEMMAN IHMISEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELU- MAKSUT

VANHEMMAN IHMISEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELU- MAKSUT VANHEMMAN IHMISEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELU- MAKSUT KESÄKUU 2006 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyspalvelukeskus 2 HAKEMISTO A sivu Apuvälineet 3 F Fysioterapia 3 H Hoitotarvikkeet 3 K Kotihoidon

Lisätiedot

PERUSTURVAPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 1.2.2016 ALKAEN I SOSIAALIPALVELUISTA PERITTÄVÄT MAKSUT KOTIHOITO

PERUSTURVAPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 1.2.2016 ALKAEN I SOSIAALIPALVELUISTA PERITTÄVÄT MAKSUT KOTIHOITO 1 PERUSTURVAPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 1.2.2016 ALKAEN I SOSIAALIPALVELUISTA PERITTÄVÄT MAKSUT KOTIHOITO Kotona annettavalla palvelulla tarkoitetaan sosiaalihuoltoasetuksen (607/83) 9 :ssä tarkoitettuja

Lisätiedot

Peruspalveluliikelaitos Jytan terveyden- ja sosiaalihuollon asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen

Peruspalveluliikelaitos Jytan terveyden- ja sosiaalihuollon asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Peruspalveluliikelaitos Jytan terveyden- ja sosiaalihuollon asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Peruspalvelulautakunta on hyväksynyt asiakasmaksut kokouksessaan 10.12.15 91. TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT 2016

Lisätiedot

hlöä / talous tuloraja 0-3,99h/kk 4-10,99h/kk 11-19,99h/kk 20-28,99h/kk 29- h/kk 1 573 10 % 14 % 20 % 28 % 35 % 2 1057 10 % 12 % 14 % 18 % 22 %

hlöä / talous tuloraja 0-3,99h/kk 4-10,99h/kk 11-19,99h/kk 20-28,99h/kk 29- h/kk 1 573 10 % 14 % 20 % 28 % 35 % 2 1057 10 % 12 % 14 % 18 % 22 % Sivu 1 / 9 KINNULAN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUMAKSUT VUONNA 2016 TERVEYSPALVELUT, TUKIPALVELUT JA KOTIHOITO 1.1.2016 ALKAEN, TULOSIDONNAISET ASIAKASMAKSUT 1.4.2016 ALKAEN 1 SOVELTAMISALA Asiakasmaksulakia

Lisätiedot

Vammaispalvelujen asiakasmaksut

Vammaispalvelujen asiakasmaksut Vammaispalvelujen asiakasmaksut 1 (6) Sisältö 1 Vammaispalvelujen asiakasmaksut... 3 2 Kuljetuspalvelu... 3 3 Asuminen... 4 3.1 Pysyvä asuminen... 4 3.2 Vaikeavammaisen tilapäinen asuminen (esim. asumisharjoittelu

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunta 18.11.2014, 156

Sosiaali- ja terveyslautakunta 18.11.2014, 156 1 SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT 1.1.2015 LUKIEN (AMA = asiakasmaksuasetus 912/1992) Sosiaali- ja terveyslautakunta 18.11.2014, 156 TERVEYSPALVELUJEN MAKSUT 1.1.2015 AMA 7 Terveyskeskuksen

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT 1.1.2016 LUKIEN (AMA = Asiakasmaksuasetus 912/1992)

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT 1.1.2016 LUKIEN (AMA = Asiakasmaksuasetus 912/1992) 14.1.2016/ch SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT LUKIEN (AMA = Asiakasmaksuasetus 912/1992) Sosiaali- ja terveyslautakunta 15.12.2015, 114 MUUT ASIAKASMAKSUT / Koti- ja laitoshoito LYHYTAIKAINEN

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUISTA 1.1.2015 ALKAEN

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUISTA 1.1.2015 ALKAEN 1 SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUISTA 1.1.2015 ALKAEN Maksut v. 2014 TERVEYSPALVELUT Terveyskeskuksen avohoidon maksut (A 7 ) Terveyskeskuslääkärin vastaanotto a) vuosimaksu b) käyntimaksu 14,70

Lisätiedot

Nykyinen maksu 12,80 25,60 17,50 31,50 590,00 38,00 31,50

Nykyinen maksu 12,80 25,60 17,50 31,50 590,00 38,00 31,50 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2010 A. Indeksitarkastuksen piirissä olevat asiakasmaksu Nykyinen maksu Uusi maksu Uuden maksun voimaantulo ajankohta Terveyspalveluiden tulosalue Terveyskeskuksen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimen muuttuneet asiakasmaksut alkaen

Sosiaali- ja terveystoimen muuttuneet asiakasmaksut alkaen 1 (5) 1 MUUT AVOSAIRAANHOIDON ASIAKASMAKSUT 31.12.2017 saakka 1.1.2018 lukien Lääkärintodistus tai - lausunto Lääkärintodistus ja lausunto Maksullisuus riippuu todistuksen / lausunnon laadusta. Ks. tarkemmin

Lisätiedot

Perittävä maksu Nykyinen maksu: 01.01.2016 voimaantulevaksi esitetty maksu:

Perittävä maksu Nykyinen maksu: 01.01.2016 voimaantulevaksi esitetty maksu: 1 ASIAKASMAKSUT LOIMAAN KAUPUNGIN TERVEYS- JA HOIVAPALVELUISSA 2016 LAKI 734/1992 ja asetus sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista / Valtioneuvoston muutos asetukseen 19. marraskuuta 2015 1. AVOTERVEYDENHUOLTO

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT, PALVELUSETELIN ARVO JA KULJETUSPALVELUN TULORAJAT 1.1.2016

KANGASALAN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT, PALVELUSETELIN ARVO JA KULJETUSPALVELUN TULORAJAT 1.1.2016 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain (734/1992) ja asetuksen (912/1992) ja Kangasalan kunnan hallintosäännön 8 6-kohdan nojalla sosiaali- ja terveyslautakunta on päättänyt: 1. SOVELTAMISALA

Lisätiedot

Peruspalvelukeskus Oiva liikelaitos 2

Peruspalvelukeskus Oiva liikelaitos 2 Peruspalvelukeskus Oiva liikelaitos 1 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut 1.1.2010 alkaen Terveyspalvelut Vanha hinta Hinta 1.1.2010 Terveyskeskuksen kertakäynti 12,80 13,70 TERVEYSKESKUSMAKSU

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut 2016

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut 2016 Soteltk 26.1.2016 6 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut 2016 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut tulevat voimaan 1.2.2016. Tulojen mukaan määräytyvät maksut tarkistetaan 1.2.2016. Avopalvelujen

Lisätiedot

Tukipalvelumaksut Kotipalveluina järjestetyistä tukipalveluista peritään niiden laadun mukaan seuraavat maksut:

Tukipalvelumaksut Kotipalveluina järjestetyistä tukipalveluista peritään niiden laadun mukaan seuraavat maksut: 18.12.2015 Sivu 1 (10) Siilinjärven kunta Sosiaali- ja terveyslautakunta 17.12.2015 75 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT 1.1.2016 ALKAEN Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista

Lisätiedot

TERVEYSPALVELUJEN MAKSUT. Avoterveydenhoidon maksut

TERVEYSPALVELUJEN MAKSUT. Avoterveydenhoidon maksut Perusturvalautakunta 65 19.12.2013 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudet asiakasmaksut 1.1.2014 Ptltk 65 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuissa noudatetaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut vuoden 2016 alusta alkaen

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut vuoden 2016 alusta alkaen Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut vuoden 2016 alusta alkaen Palveluasumisesta perittävä hoitomaksu hoitosuus/ravatar 0-2,5 2,51-3 yli 3,01 tuloraja 573 36% 40% 44% Palveluasumisesta peritään

Lisätiedot

Ikääntyneiden palvelut Asiakasmaksut 2016

Ikääntyneiden palvelut Asiakasmaksut 2016 Ikääntyneiden palvelut Asiakasmaksut 2016 Kotihoidon asiakasmaksut Kotihoitoon kuuluvan kotipalvelun järjestäminen perustuu sosiaalihuoltolain (1301/2014) 19 :n ja kotisairaanhoidon järjestäminen terveydenhuoltolain

Lisätiedot

ASIAKASMAKSULAIN JA -ASETUKSEN MUKAISET LAITOSHOIDON JA TERVEYDENHUOLLON AVOHOIDON ASIAKASMAKSUT 1.1.2014 ALKAEN

ASIAKASMAKSULAIN JA -ASETUKSEN MUKAISET LAITOSHOIDON JA TERVEYDENHUOLLON AVOHOIDON ASIAKASMAKSUT 1.1.2014 ALKAEN ASIAKASMAKSULAIN JA -ASETUKSEN MUKAISET LAITOSHOIDON JA TERVEYDENHUOLLON AVOHOIDON ASIAKASMAKSUT 1.1.2014 ALKAEN 1/3 2014 AVOHOIDON MAKSUT Maksukatto 679,00 Terveyskeskusmaksu sisältyy maksukattoon Terveyskeskusmaksu

Lisätiedot

ASIAKASMAKSUT Säännöllinen kotihoito

ASIAKASMAKSUT Säännöllinen kotihoito ASIAKASMAKSUT 2016 Säännöllinen kotihoito Kotona annettavalla palvelulla tarkoitetaan sosiaaliasetuksen (607/83) 9 :ssä tarkoitettuja kotipalveluita ja kansanterveyslain (66/72) 14 :n 1 mom:n 2 kohdan

Lisätiedot

Säännöllisen kotihoidon ja lapsiperheiden kotipalvelun kuukausimaksutaulukko: Henkilö -määrä. Valvottu h/kk

Säännöllisen kotihoidon ja lapsiperheiden kotipalvelun kuukausimaksutaulukko: Henkilö -määrä. Valvottu h/kk ASIAKASMAKSUT 2017 Säännöllinen kotihoito Kotona annettavalla palvelulla tarkoitetaan sosiaaliasetuksen (607/83) 9 :ssä tarkoitettuja kotipalveluita ja kansanterveyslain (66/72) 14 :n 1 mom:n 2 kohdan

Lisätiedot

Vammaispalvelujen asiakasmaksut

Vammaispalvelujen asiakasmaksut 11.12.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta, Liite 1 Vammaispalvelujen asiakasmaksut 1.2.2014 Kehitysvammaisten erityishuollon palveluista perittävät maksut: 1. Pitkäaikainen hoito ja asuminen: Pitkäaikaisesta

Lisätiedot

Hinta 1.1.2014. Palvelu

Hinta 1.1.2014. Palvelu 1 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut 1.1.2014 alkaen Terveyspalvelut Maksu Vanha hinta Hinta 1.1.2014 Palvelu Terveyskeskuksen kertakäynti 13,80 14,70 TERVEYSKESKUSMAKSU Kertakäyntimaksu peritään

Lisätiedot

VANHUSPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2015. Perusturvalautakunta 17.12.2014 116

VANHUSPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2015. Perusturvalautakunta 17.12.2014 116 VANHUSPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2015 Perusturvalautakunta 17.12.2014 116 2 (11) PALVELUASUMISEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2015 Palveluasuminen/asiakasmaksu Maksun määräytymiseen käytetään säännöllisen kotihoidon

Lisätiedot

KEHITYSVAMMAHUOLTO. Maksu Maksu Asiakasmaksulaki 7b ja 7c ja 21

KEHITYSVAMMAHUOLTO. Maksu Maksu Asiakasmaksulaki 7b ja 7c ja 21 KEHITYSVAMMAHUOLTO Asiakasmaksulaki 4 : Kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain mukainen erityishuolto ja erityishuollon saamiseksi välttämättömät kuljetukset ovat maksuttomia. Kehitysvammaisen

Lisätiedot

2016 Avosairaanhoito Lääkäripalvelun käyntimaksu 16,40. Lääkärintodistukset 40,30

2016 Avosairaanhoito Lääkäripalvelun käyntimaksu 16,40. Lääkärintodistukset 40,30 Yksikkö Maksut 2016 Avosairaanhoito Lääkäripalvelun käyntimaksu 16,40 Suppea lääkärintodistus, esim. SV-etuutta varten 17,10 Lääkärintodistus ajo-oikeuden 48,50 saamiseksi/säilyttämiseksi Sairaanhoitajan

Lisätiedot

SOSIAALI-JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT VUONNA 2015

SOSIAALI-JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT VUONNA 2015 SOSIAALI-JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT VUONNA 2015 Palvelu Maksu / Tuloraja 2014 Maksu / Tuloraja 1.1.2015 alkaen Korotusperuste VANHUSPALVELUT Kotona annettavat tai vastaavat palvelusetelillä hankittavat

Lisätiedot

Vammaispalvelujen asiakasmaksut

Vammaispalvelujen asiakasmaksut Sosiaali- ja terveystoimen asiakasmaksut 7.3.2016 alkaen Kaupunginallituksen päätös 29.2.2016, 75 Vammaispalvelujen asiakasmaksut 1. Kuljetuspalvelu 1.1 Vammaispalvelulain mukaisesta vaikeavammaisten enkilöiden

Lisätiedot

Kotipalvelun ja kotisairaanhoidon kuukausimaksu, Palveluseteli Ylittävältä osalta

Kotipalvelun ja kotisairaanhoidon kuukausimaksu, Palveluseteli Ylittävältä osalta Liite Peruspalvelulautakunta 11.12.2014 Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä Peruspalveluliikelaitos Jyta SOSIAALIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2015 1. Säännöllinen kotihoito Henkilömäärä

Lisätiedot

Kotipalvelun ja kotisairaanhoidon kuukausimaksu, Palveluseteli Ylittävältä osalta

Kotipalvelun ja kotisairaanhoidon kuukausimaksu, Palveluseteli Ylittävältä osalta Liite Peruspalvelulautakunta 10.12.2013 Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä Peruspalveluliikelaitos Jyta SOSIAALIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2014 1. Säännöllinen kotihoito Henkilömäärä

Lisätiedot

Selite. Peritään 15-vuotta täyttäneeltä ja sitä vanhemmalta.

Selite. Peritään 15-vuotta täyttäneeltä ja sitä vanhemmalta. (Sosiaali - ja terveyslautakunta 15.12.2015 151) TERVEYSKESKUSTOIMINTA Terveyskeskuksen avohoidon maksut Asiakasmaksu 1.1.2016 Selite Terveyskeskusmaksu 16,40 /käynti A sos.- ja terv.huollon asiakasmaksuista

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT 1.1.2014 LUKIEN TERVEYSPALVELUT. Maksut v. 2013 Maksut v. 2014 Joensuu/Kontiolahti/ Joensuu/Kontiolahti/

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT 1.1.2014 LUKIEN TERVEYSPALVELUT. Maksut v. 2013 Maksut v. 2014 Joensuu/Kontiolahti/ Joensuu/Kontiolahti/ 1 SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT 1.1.2014 LUKIEN TERVEYSPALVELUT Maksut v. 2013 Maksut v. 2014 Terveyskeskuksen avohoidon maksut (A 7 ) Terveyskeskuslääkärin vastaanotto a) vuosimaksu b) käyntimaksu

Lisätiedot

Perusturvalautakunta liite nro 1

Perusturvalautakunta liite nro 1 Perusturvalautakunta 16.8.2016 liite nro 1 1/5 ASIAKASMAKSULAIN JA - MUKAISET LAITOSHOIDON JA TERVEYDENHUOLLON AVOHOIDON ASIAKASMAKSUT 1.1.2017 VOIMASSA OLEVAN AVOHOIDON MAKSUT Maksukatto 691,00 Vuosimaksu

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT 1.1.2015 SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT

HEINÄVEDEN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT 1.1.2015 SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT 1 HEINÄVEDEN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT 1.1.2015 SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT Soveltamisala Terveydenhuoltolaissa (30.12.2010/1326) tarkoitetuista terveyspalveluista

Lisätiedot

SOSIAALI-JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT VUONNA 2017 ja 2018

SOSIAALI-JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT VUONNA 2017 ja 2018 Sivu 1 SOSIAALI-JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT VUONNA 2017 ja 2018 Palvelu Kotona annettavat tai vastaavat palvelusetelillä hankittavat palvelut 1 henkilö, 1.3.2017 alk. 573,00/kk 576,00/kk Asetus 2

Lisätiedot

SOSIAALI-JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT VUONNA 2016

SOSIAALI-JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT VUONNA 2016 SOSIAALI-JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT VUONNA 2016 VANHUSPALVELUT Kotona annettavat tai vastaavat palvelusetelillä hankittavat palvelut 1 henkilö 563,00/kk 573,00/kk Asetus 2 henkilöä 1 039,00/kk 1

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä

Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä PERUSTERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT 2012 Terveydenhuollon maksukatto on 636 (633 ) kalenterivuosi. Maksukattoon lasketaan mukaan terveyskeskuksen

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite Erityisasiantuntija Marja Penttilä

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite Erityisasiantuntija Marja Penttilä SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite Erityisasiantuntija Marja Penttilä 6.11.2017 VALTIONEUVOSTON ASETUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKAS- MAKSUISTA ANNETUN ASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Yleistä

Lisätiedot

SOSIAALI-JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT VUONNA 2016 ja 2017

SOSIAALI-JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT VUONNA 2016 ja 2017 Sivu 1 SOSIAALI-JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT VUONNA 2016 ja 2017 Palvelu Kotona annettavat tai vastaavat palvelusetelillä hankittavat palvelut 1 henkilö, 1.3.2017 alk. 573,00/kk 573,00/kk Asetus 2

Lisätiedot

Asiakasmaksulain ja asetuksen mukaiset laitoshoidon ja terveydenhuollon avohoidon asiakasmaksut alkaen

Asiakasmaksulain ja asetuksen mukaiset laitoshoidon ja terveydenhuollon avohoidon asiakasmaksut alkaen lautakunta 19.12.2018, Liite nro 1, (1/5) 1 Asiakasmaksulain ja laitoshoidon ja terveydenhuollon avohoidon asiakas AVOHOIDON MAKSUT Maksukatto 683,00 Terveyskeskusmaksu (lääkäri, käyntimaksu) ei peritä

Lisätiedot

Asiakasmaksulain ja asetuksen mukaiset laitoshoidon ja terveydenhuollon avohoidon asiakasmaksut alkaen

Asiakasmaksulain ja asetuksen mukaiset laitoshoidon ja terveydenhuollon avohoidon asiakasmaksut alkaen lautakunta 20.12.2017 liite nro 2 (1/7) Asiakasmaksulain ja laitoshoidon ja terveydenhuollon avohoidon asiakas 1 AVOHOIDON MAKSUT Maksukatto 691,00 683,00 Terveyskeskusmaksu (lääkäri, käyntimaksu) ei peritä

Lisätiedot

103 KOTI- JA VANHUSPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN 2015. Jatkuva ja säännöllinen kotihoito

103 KOTI- JA VANHUSPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN 2015. Jatkuva ja säännöllinen kotihoito 1 Dno: AHT/ 480/2014 103 KOTI- JA VANHUSPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN 2015 Jatkuva ja säännöllinen kotihoito Kotihoito on sosiaalihuoltolakiin perustuvaa kotipalvelua ja terveydenhuoltolakiin

Lisätiedot

Vammaispalvelujen asiakasmaksut 1.3.2014

Vammaispalvelujen asiakasmaksut 1.3.2014 22.01.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta, Liite 1 Vammaispalvelujen asiakasmaksut 1.3.2014 Kehitysvammaisten erityishuollon palveluista perittävät maksut: 1. Pitkäaikainen hoito ja asuminen: Pitkäaikaisesta

Lisätiedot

Vanhusten asumisen maksut Kuusamossa 1.10.2015 alkaen

Vanhusten asumisen maksut Kuusamossa 1.10.2015 alkaen Vanhusten asumisen maksut Kuusamossa 1.10.2015 alkaen Asumispalveluiden järjestäminen perustuu sosiaalihuoltolain (1982/710) 17 ja asetuksen (1983/607) 10 säädöksiin, joiden mukaan kunnan on huolehdittava

Lisätiedot

11-20 tuntia/kk. 5-10 tuntia/kk

11-20 tuntia/kk. 5-10 tuntia/kk JUUPAJOEN KUNNAN SOSIAALIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2015 (keltaisella merkityt muutoksia/tarkennuksia) Sosiaalihuoltolain (388/2008) mukaisista palveluista perittäviä maksuja, korvauksia ja vuokria

Lisätiedot

HOIDON JA HOIVAN PALVELUT / KOTIHOIDON, KOTIHOIDON TUKIPALVELUIDEN, MUISTINEUVOLATOIMINNAN JA PÄIVÄTOIMINNAN ASIAKASMAKSUT 1.1.

HOIDON JA HOIVAN PALVELUT / KOTIHOIDON, KOTIHOIDON TUKIPALVELUIDEN, MUISTINEUVOLATOIMINNAN JA PÄIVÄTOIMINNAN ASIAKASMAKSUT 1.1. HOIDON JA HOIVAN PALVELUT / KOTIHOIDON, KOTIHOIDON TUKIPALVELUIDEN, MUISTINEUVOLATOIMINNAN JA PÄIVÄTOIMINNAN ASIAKASMAKSUT 1.1.2016 ALKAEN Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja ohjaava lainsäädäntö

Lisätiedot

ASIAKASMAKSUT 2018, SOSIAALIPALVELUT

ASIAKASMAKSUT 2018, SOSIAALIPALVELUT ASIAKASMAKSUT 2018, SOSIAALIPALVELUT SÄÄNNÖLLINEN KOTIHOITO JA LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU Kotiin annettavalla palvelulla, kotihoito, tarkoitetaan sosiaalihuoltolain (14/2014) 19 :ssä tarkoitettua kotipalvelua

Lisätiedot

Palvelun tuntimäärä/kk ja kuukausimaksun %-määrä tulorajan ylittävästä tulosta. yli 5- Henkilöluku Tuloraja % % % % % %

Palvelun tuntimäärä/kk ja kuukausimaksun %-määrä tulorajan ylittävästä tulosta. yli 5- Henkilöluku Tuloraja % % % % % % ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI, KOTIHOIDON MAKSUT 1.1.2016 ALKAEN Perusturvalautakunta 16.12.2015, liite nro 4 Äänekoski Palvelun tuntimäärä/kk ja kuukausimaksun %-määrä tulorajan ylittävästä tulosta Tuntia kuukaudessa

Lisätiedot

Erityisryhmien palvelu Palvelumaksu Ateriat Muuta huomioitavaa. Asiakkaan nettotulojen ja hyväksyttävien menojen erotus 1

Erityisryhmien palvelu Palvelumaksu Ateriat Muuta huomioitavaa. Asiakkaan nettotulojen ja hyväksyttävien menojen erotus 1 Kouvolan kaupunki 1 (6) SOSIAALIPALVELUT (ti) Liite nro x Pela 1.1.2009 Erityisryhmien asiakasmaksut 2009 Erityisryhmien asiakasmaksut ovat asumispalvelujen ja niihin liittyvien tukipalvelujen maksuja.

Lisätiedot

KUORTANEEN KUNTA PERUSTURVA ASIAKASMAKSUT

KUORTANEEN KUNTA PERUSTURVA ASIAKASMAKSUT KUORTANEEN KUNTA PERUSTURVA ASIAKASMAKSUT 2014 1. SOVELTAMISALA Sosiaali- ja terveyspalveluista perittäviä maksuja koskevat säännökset ovat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetussa laissa

Lisätiedot

Liite nro 3 Kouvolan kaupunki Pela 13.1.2009. Ei säädöksiä Ryhmäkertoja on yleensä 10.

Liite nro 3 Kouvolan kaupunki Pela 13.1.2009. Ei säädöksiä Ryhmäkertoja on yleensä 10. Liite nro 3 Kouvolan kaupunki Pela 13.1.2009 1 (5) Perusturva Terveydenhuollon asiakast 1.1.2009 alkaen Avoterveydenhuolto nimi Terveyskeskuksen lääkäripalvelun Terveyskeskuksen päivystyksen 12,80 1*)

Lisätiedot

Vammaispalvelujen asiakasmaksut

Vammaispalvelujen asiakasmaksut 26.02.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta, Liite 1 Vammaispalvelujen asiakasmaksut 1.5.2014 1. Laissa ja asetuksessa olevat maksut, joihin sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi indeksitarkistukset 22.1.2014

Lisätiedot

1 1) 1) Maksuprosentin Maksuprosentin 1.1.2015 osoittama euromäärä osoittama euromäärä

1 1) 1) Maksuprosentin Maksuprosentin 1.1.2015 osoittama euromäärä osoittama euromäärä PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMESSA 1.1.2015 lukien 1.1.2014 1.1.2015 Jatkuva ja säännöllinen kotipalvelu ja kotisairaanhoito * vähintään yhtenä päivänä viikossa Jäljempänä mainitun maksuprosentin

Lisätiedot

TERVEYSPALVELUIDEN MAKSUT Voimassa alkaen, ellei toisin mainita

TERVEYSPALVELUIDEN MAKSUT Voimassa alkaen, ellei toisin mainita TERVEYSPALVELUIDEN MAKSUT Terveyskeskusmaksut vuosimaksu * 41,70 15.9.16 41,70 voimassa kalenterivuoden käyntimaksu * 20,90 15.9.16 20,90 jos ei suorita vuosimaksua (käyntikertojen lukumäärästä riippumatta)

Lisätiedot

TERVEYSPALVELUIDEN MAKSUT Voimassa alkaen, ellei toisin mainita

TERVEYSPALVELUIDEN MAKSUT Voimassa alkaen, ellei toisin mainita TERVEYSPALVELUIDEN MAKSUT Terveyskeskusmaksut vuosimaksu * 35,30 17.12.15 41,70 voimassa kalenterivuoden käyntimaksu * 17,70 17.12.15 20,90 jos ei suorita vuosimaksua (käyntikertojen lukumäärästä riippumatta)

Lisätiedot

Nykyinen yksikköhinta tai kaavan sisältö, jos hinta perustuu kaavaan * liitännäiset) * vuosimaksu (voimassa kalenterivuoden) 27,50

Nykyinen yksikköhinta tai kaavan sisältö, jos hinta perustuu kaavaan * liitännäiset) * vuosimaksu (voimassa kalenterivuoden) 27,50 1 Terveyspalvelut Avohoito, terveyskeskuslääkärin luona käynneistä perittävät maksut vuosimaksu (voimassa kalenterivuoden) 27,50 käyntimaksu, jos ei suorita vuosimaksua (käyntikertojen lukumäärästä riippumatta)

Lisätiedot

LAUKAAN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUMAKSUT 1.1. 31.12.2014

LAUKAAN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUMAKSUT 1.1. 31.12.2014 Kunnanhallitus 9.12.2013 LAUKAAN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUMAKSUT 1.1. 31.12.2014 1. Soveltamisala: Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista perittävistä maksuista säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimen asiakasmaksut. alkaen

Sosiaali- ja terveystoimen asiakasmaksut. alkaen Sosiaali- ja terveystoimen asiakasmaksut Terveydenhoidon asiakasmaksut Vastaanottojen asiakasmaksut Terveyskeskuksen sairaanhoitokäynti 18 vuotta täyttäneiltä 3 kertaa kalenterivuodessa, lukuunottamatta

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT 1.1.2014 ALKAEN

SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT 1.1.2014 ALKAEN Sivu 1 (8) Sosiaali- ja terveyslautakunta 19.12.2013 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT 1.1.2014 ALKAEN Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista perittävistä maksuista säädetään

Lisätiedot

Kotihoidon asiakasmaksut alkaen

Kotihoidon asiakasmaksut alkaen Hallitus 263 16.12.2015 Kotihoidon asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 263 (Valmistelija: vs. vastuualuepäällikkö Marja Heikkinen) Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallitus on edellisen kerran

Lisätiedot

Perusturvan tarkistetut asiakasmaksut Perusturvaltk Liite 3

Perusturvan tarkistetut asiakasmaksut Perusturvaltk Liite 3 Perusturvan tarkistetut asiakasmaksut 1.1.2019 Perusturvaltk 18.12.2018 84 Liite 3 Nykyinen maksu Maksu 1.1.2019 Lakisääteinen/ Kunnan päätettävä Lääkäri- ja sairaanhoitajapalvelut Poliklinikan käyntimaksu

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI MAKSULUETTELO Luettelossa esitetään yleiset maksutiedot, ei sopimuskohtaisia

NAANTALIN KAUPUNKI MAKSULUETTELO Luettelossa esitetään yleiset maksutiedot, ei sopimuskohtaisia Terveyspalvelut Avohoito, terveyskeskuslääkärin käynneistä perittävät maksut yli 18-vuotiailta 1.1.2015 alk., soteltk 18.12.2014 1.1.2016 alk. V, sote-ltk vuosimaksu (voimassa kalenterivuoden) 32,10 35,30

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALAN ASIAKASMAKSUT 1.1.2016

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALAN ASIAKASMAKSUT 1.1.2016 1 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALAN ASIAKASMAKSUT 1.1.2016 Sosiaali- ja terveyslautakunta VUOKRAT Laki asuinhuoneiston vuokrauksesta 31.3.1995/481. Vuokra määräytyy sen mukaan, mitä vuokrasopimuksessa on sovittu.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimen asiakasmaksut 1.1.2016 lukien

Sosiaali- ja terveystoimen asiakasmaksut 1.1.2016 lukien 1 (8) Sosiaali- ja terveystoimen asiakasmaksut 1.1.2016 lukien asumispalvelut perhehoito kotihoito terveydenhuolto kehitysvammahuolto sosiaalityö Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun

Lisätiedot

Vammaispalvelujen asiakasmaksut

Vammaispalvelujen asiakasmaksut 19.08.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta, Liite 1 Vammaispalvelujen asiakasmaksut 1.10.2015 1. VAMMAISPALVELULAIN MUKAINEN VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELU Vammaispalvelulain mukaisesta vaikeavammaisten

Lisätiedot

LAUKAAN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUMAKSUT 1.1. 31.12.2015

LAUKAAN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUMAKSUT 1.1. 31.12.2015 LAUKAAN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUMAKSUT 1.1. 31.12.2015 1. Soveltamisala: Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista perittävistä maksuista säädetään sosiaalija terveydenhuollon asiakasmaksuista

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT 1.1.2015 ALKAEN

SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT 1.1.2015 ALKAEN Sosiaali- ja terveyslautakunta 18.12.2014 Sivu 1 (8) SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT 1.1.2015 ALKAEN Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista perittävistä maksuista säädetään

Lisätiedot

KOTIHOIDON TUKIPALVELUMAKSUT

KOTIHOIDON TUKIPALVELUMAKSUT JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Asiakasmaksut 1 Vanhus- ja vammaispalvelut 2013 KOTIHOIDON TUKIPALVELUMAKSUT Ateriapalvelut Lounas koulussa/päiväkodissa 5,20 Lounas päiväkeskuksessa/palveluasumisessa 6,20 Kotiin toimitettu

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain mukaisten asumispalvelujen maksut

Sosiaalihuoltolain mukaisten asumispalvelujen maksut Sosiaalihuoltolain mukaisten asumispalvelujen maksut 1.1.2014 Tehostettu palveluasuminen on tarkoitettu henkilölle, joka ei selviydy omassa kodissaan tehostetun kotihoidon turvin. Asukkaan maksut koostuvat

Lisätiedot

KUNTAINFO Helsinki 22.11.2013 9/2013

KUNTAINFO Helsinki 22.11.2013 9/2013 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ KUNTAINFO Helsinki 22.11.2013 9/2013 Kuntien ja kuntayhtymien sosiaali- ja terveydenhuollosta vastaaville toimielimille, sairaanhoitopiireille sekä erityishuoltopiireille

Lisätiedot

VESANNON PERUSTURVALAUTAKUNTA

VESANNON PERUSTURVALAUTAKUNTA VESANNON PERUSTURVALAUTAKUNTA SOSIAALIPALVELUJEN ASIAKASMAKSUTAKSA 1.1.2014 Perusturvalautakunta 14.1.2014 9 Liite 5 Perusturvalautakunta 10.12.2014 76 tarkistus kohtaan: 6. Perhehoidon maksut Perusturvalautakunta

Lisätiedot

SOSIAALIPALVELUISTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT VUONNA 2019

SOSIAALIPALVELUISTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT VUONNA 2019 AURAN KUNTA Liite nro 1: Perusturvalautakunta 12.12.2018 SOSIAALIPALVELUISTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT VUONNA 2019 KOTIHOIDON KUUKAUSIMAKSU Maksuprosentti hoito- ja palvelusuunnitelmassa sovittujen säännöllisten

Lisätiedot

TERVEYSPALVELUIDEN MAKSUT Voimassa alkaen, ellei toisin mainita

TERVEYSPALVELUIDEN MAKSUT Voimassa alkaen, ellei toisin mainita TERVEYSPALVELUIDEN MAKSUT Terveyskeskusmaksut vuosimaksu * 41,70 15.9.16 41,20 voimassa kalenterivuoden käyntimaksu * 20,90 15.9.16 20,60 jos ei suorita vuosimaksua (käyntikertojen lukumäärästä riippumatta)

Lisätiedot

Huom! Täydennetty asetuksen mukaisilla enimmäismaksuhinnoilla, punaisella tekstillä

Huom! Täydennetty asetuksen mukaisilla enimmäismaksuhinnoilla, punaisella tekstillä Huom! Täydennetty asetuksen mukaisilla enimmäismaksuhinnoilla, punaisella tekstillä 1 Sosiaali- ja terveyslautakunta Kunnanhallitus 11.6.2008 58 Oheisaineistoa 23.6.2008 136 LIITE 11 LAUKAAN KUNNAN SOSIAALI-

Lisätiedot

Ikäihmisten koti- ja tukipalveluiden, sekä asumispalveluiden maksut

Ikäihmisten koti- ja tukipalveluiden, sekä asumispalveluiden maksut Ikäihmisten koti- ja tukipalveluiden, sekä asumispalveluiden maksut Ensisijaisena toimenpiteenä ennen hoitomaksun alentamista edellytetään aina, että asiakas anoo Kelalta ne etuudet, joihin yleensä kotihoidon

Lisätiedot

TERVEYSPALVELUIDEN MAKSUT Voimassa alkaen, ellei toisin mainita

TERVEYSPALVELUIDEN MAKSUT Voimassa alkaen, ellei toisin mainita TERVEYSPALVELUIDEN MAKSUT Terveyskeskusmaksut vuosimaksu * 41,20 14.12.17 41,20 voimassa kalenterivuoden käyntimaksu * 20,60 14.12.17 20,60 jos ei suorita vuosimaksua (käyntikertojen lukumäärästä riippumatta)

Lisätiedot

LAUKAAN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUMAKSUT

LAUKAAN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUMAKSUT Perusturvalautakunta 14.12.2017 63 LAUKAAN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUMAKSUT 1.1.2018 Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista perittävistä maksuista säädetään sosiaalija terveydenhuollon asiakasmaksuista

Lisätiedot

9. Sosiaalihuoltolain mukaisen asumispalvelun maksut

9. Sosiaalihuoltolain mukaisen asumispalvelun maksut LAIHIAN KUNTA Sivu 1 / 6 ASIAKASMAKSUT 1.6.2015 LUKIEN Sisällys AVOPALVELUMAKSUT 1. Kotona annettava säännöllinen palvelu 2. Kotona annettava tilapäinen palvelu 3. Vanhusten asumispalvelut a. vuokra b.

Lisätiedot

SOSIAALI-JA TERVEYSPALVELUIDEN TOIMIALA ASIAKASMAKSUT 1.1.2015, 1.2.2015

SOSIAALI-JA TERVEYSPALVELUIDEN TOIMIALA ASIAKASMAKSUT 1.1.2015, 1.2.2015 SOSIAALI-JA TERVEYSPALVELUIDEN TOIMIALA ASIAKASMAKSUT 1.1.2015, 1.2.2015 TERVEYSKESKUSTOIMINTA Terveyskeskuksen avohoidon maksut Asiakasmaksu Terveyskeskusmaksu 16,10 /käynti A sos.- ja terv.huollon asiakasmaksuista

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT

HEINÄVEDEN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT Sivu 1 / 7 HEINÄVEDEN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT 1.1.2016 SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT Soveltamisala Terveydenhuoltolaissa (30.12.2010/1326) tarkoitetuista terveyspalveluista

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT 2016

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT 2016 Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT 2016 Hallituksen päätös 16.12.2015 / 214 SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT 1.1.2016 ALKAEN

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT 1.2.2016 ALKAEN TERVEYSPALVELUT Hinta 1.2.2015

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT 1.2.2016 ALKAEN TERVEYSPALVELUT Hinta 1.2.2015 Sivu 1 (21) SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT 1.2.2016 ALKAEN TERVEYSPALVELUT Maksu Hinta 1.2.2015 Hinta Palvelu 1.2.2016 TERVEYSASEMAN AVOSAIRAANHOIDON LÄÄKÄRIPALVELU (TERVEYSKESKUSMAKSU) -

Lisätiedot

Lastensuojelusta perittävät asiakasmaksut 1.3.2015 alkaen

Lastensuojelusta perittävät asiakasmaksut 1.3.2015 alkaen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 316/02.05.00/2015 37 Lastensuojelusta perittävät asiakasmaksut 1.3.2015 alkaen Johtava sosiaalityöntekijä Hannele Elo-Kuru 4.3.2015: Lastensuojelulain (13.4.2007/417)

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI HELMEN ASIAKASMAKSUT 2015

SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI HELMEN ASIAKASMAKSUT 2015 SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI HELMEN ASIAKASMAKSUT 2015 Perusturvalautakunta 2.12.2014 81 13. TERVEYSKESKUKSEN AVOHOIDON MAKSUT 13.1. Terveyskeskuksen avosairaanhoidon lääkäripalvelumaksu - maksuja ei saa

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUSÄÄNTÖ TORNION KAUPUNKI

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUSÄÄNTÖ TORNION KAUPUNKI 2016 SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUSÄÄNTÖ TORNION KAUPUNKI Sisällysluettelo 1. SOVELTAMISALA... 1 2. MÄÄRITELMÄ... 1 3. KOTONA ANNETTAVAT PALVELUT... 1 3.1. Säännöllinen kotona annettava palvelu...

Lisätiedot

HANKASALMEN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYS- PALVELUJEN ASIAKASMAKSUT 2019

HANKASALMEN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYS- PALVELUJEN ASIAKASMAKSUT 2019 Liite khall 4.2.2019 15 Liite PETULTK 24.1.2019 11 HANKASALMEN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYS- PALVELUJEN ASIAKASMAKSUT 2019 Tätä maksutaksaa sovelletaan sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta

Lisätiedot

Palveluasumisen asiakasmaksujen uudistusnäkymät

Palveluasumisen asiakasmaksujen uudistusnäkymät Palveluasumisen asiakasmaksujen uudistusnäkymät Sosiaali- ja terveydenhuollon maksut ongelmia ja uudistusnäkymiä SSOS:n yleisötilaisuus Jyrki Kataisen hallituksen ohjelman kirjaus asiakasmaksujärjestelmän

Lisätiedot

KAUNIAISTEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT 1.1.2016 ALKAEN

KAUNIAISTEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT 1.1.2016 ALKAEN 1 KAUNIAISTEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT 1.1.2016 ALKAEN 2 Sisällys KAUNIAISTEN KAUPUNKI... 1 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISTA PERITTÄVÄT... 1 ASIAKASMAKSUT... 1 1.

Lisätiedot

Perusturvatoimen maksut, palkkiot ja toimintaohjeet vuonna 2017

Perusturvatoimen maksut, palkkiot ja toimintaohjeet vuonna 2017 Perusturvalautakunta 86 13.12.2016 Kaupunginhallitus 421 19.12.2016 1077/02.05.00/2012 Perusturvatoimen maksut, palkkiot ja toimintaohjeet vuonna 2017 PERLJ Lohjan kaupungin hallintosäännön 20 :n perusteella

Lisätiedot

2.1 Yleistä 2.1 Päivähoitomaksujen maksuprosentit ja tulorajat 3. PÄIVÄHOITOMAKSUN PERUSTEENA OLEVAT TULOT JA NIIDEN SELVITTÄMINEN

2.1 Yleistä 2.1 Päivähoitomaksujen maksuprosentit ja tulorajat 3. PÄIVÄHOITOMAKSUN PERUSTEENA OLEVAT TULOT JA NIIDEN SELVITTÄMINEN PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN PADASJOEN KUNNASSA 01.08.2014 ALKAEN 1. SÄÄDÖKSET 2. PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN 2.1 Yleistä 2.1 Päivähoitomaksujen maksuprosentit ja tulorajat 3. PÄIVÄHOITOMAKSUN

Lisätiedot

TERVEYDEN- JA AVOSAIRAANHOIDON SEKÄ ERIKOISSAIRAANHOIDON ASIAKASMAKSUT 1.1.2015 ALKAEN

TERVEYDEN- JA AVOSAIRAANHOIDON SEKÄ ERIKOISSAIRAANHOIDON ASIAKASMAKSUT 1.1.2015 ALKAEN TERVEYDEN- JA AVOSAIRAANHOIDON SEKÄ ERIKOISSAIRAANHOIDON ASIAKASMAKSUT 1.1.2015 ALKAEN Terveydenhuollon asiakasmaksut tarkistetaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista 23.10.2014 annetun valtioneuvoston

Lisätiedot

PERUSTURVAPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2014 ALKAEN

PERUSTURVAPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2014 ALKAEN 1 PERUSTURVAPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2014 ALKAEN I SOSIAALIPALVELUISTA PERITTÄVÄT MAKSUT KOTIHOITO Kotona annettavalla palvelulla tarkoitetaan sosiaalihuoltoasetuksen ( 607/83) 9 :ssä tarkoitettuja

Lisätiedot

Säkylän kunta KOTIHOITO OMA KOTI KULLAN KALLIS. Designed by M. Hakala

Säkylän kunta KOTIHOITO OMA KOTI KULLAN KALLIS. Designed by M. Hakala Säkylän kunta KOTIHOITO OMA KOTI KULLAN KALLIS Designed by M. Hakala KOTIHOITO Kotihoidolla tarkoitetaan kotipalveluja, kotisairaanhoitoa ja erilaisia tukipalveluja. Kotihoidon tarkoituksena on auttaa

Lisätiedot

155 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen indeksitarkistus 1.1.2014 alkaen / muutos 1.1.2015 alkaen

155 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen indeksitarkistus 1.1.2014 alkaen / muutos 1.1.2015 alkaen 155 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen indeksitarkistus 1.1.2014 alkaen / muutos 1.1.2015 alkaen Dnro D/17/02.09.00/2012 Aikaisemmat käsittelyt: johtokunta 23.12.2013 205 johtokunta 25.8.2014

Lisätiedot