YIT / KANKAAN ALUE RAKENNETTAVUUS- SELVITYS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YIT / KANKAAN ALUE RAKENNETTAVUUS- SELVITYS"

Transkriptio

1 Vastaanottaja Seija Takanen Päivämäärä YIT / KANKAAN ALUE RAKENNETTAVUUS- SELVITYS Laatija Jouni Mali Tarkastanut Timo Raitanen Viite projekti

2 1. YLEISTÄ Ramboll Finland Oy (jäljempänä Ramboll) teki YIT Rakennus OY:n toimeksiannosta entisen Kankaan alueen pohjoisosaan, Tourujoen ja Minimanin väliselle täytemaa-alueelle, nykyisille YIT:n tonteille sijoittuvan rakennettavuusselvityksen keväällä 2012 arkkitehtisuunnittelua ja myöhempää alueen käyttöä varten. Lähtötietoina oli käytettävissä vanhaa kartta-aineistoa, tutkimusalueen tuntumaan ulottuva Kankaan alueen rakennettavuusselvitys sekä vanhoja kartoitustietoja ko. alueesta. Tutkittu alue sijaitsee Jyväskylän ydinkeskustasta noin kilometri koilliseen. Alue rajoittuu länsisivultaan Tourujokeen, pohjoisessa nykyiseen pientaloasuinalueeseen / Vapaaherrantiehen sekä idässä Minimanin pysäköintialueeseen ja etelässä Kympintiehen. Alue on aikaisemmin kuulunut Kankaan tehdasalueeseen ja ollen siis pääosin vanhaa teollisuusaluetta. Aluetta on käytetty pysäköinti- ja täyttöalueena sekä sen lounaiskulmalla sijaitsee mm. vanha konttorirakennus. Vanha Tourujoen uoma on ulottunut ko. alueelle 1800-luvun lopulla. Alueen eteläpuolella on toiminut nyttemmin lakkautettu Kankaan paperitehdas vuodesta 1872 alkaen. Alueella ei ole tiedetä harjoitetun puun kyllästämistä. Ramboll on tehnyt alueelle vuonna 2011 alustavan haitta-aineselvityksen ja siinä on esitetty suositukset jatkotoimenpiteiden varalle. 2. POHJATUTKIMUKSET JA POHJASUHTEET 2.1 Vanhat tutkimustiedot Lähtötietoina käytettiin mm. seuraavia vanhoja pohjatutkimuksia: Ramboll / Kankaan tehdasalueen rakennettavuusselvitys 2011 Ramboll / alustava pilaantuneisuusselvitys työnro pvm vanhoja täyttö- ja putkijohto kartoitustietoja, Keski-Suomen Viatek, työ 5216 (1997), Keski-Suomen Viatek, työ 5475 (1999), SCC Viatek, työ 5561 (2000) 2.2 Hankkeen yhteydessä tehdyt uudet pohjatutkimukset Rambollin toimesta alueelle tehtiin maaliskuussa 2012 yhteensä 14 puristinheijarikairausta. Lisäksi häiriintyneitä maanäytteitä otettiin 3 tutkimuspisteestä yhteensä 12 kappaletta ja pohjavesiputkia asennettiin 2 kappaletta. Samassa yhteydessä tutkittiin Vapaaherrantien itäpuolelle sijoittuva erillistontti, johon kairattiin 2 puristiheijarikairausta ja toisesta otettiin yhteensä 5 häirittyä maanäytettä. Maanäytteistä määritettiin vesipitoisuus ja maalaji arvioitiin aistinvaraisesti. Näytteiden vesipitoisuudet/maalajitiedot on esitetty tutkimusleikkauksissa.

3 Alueen maastomallimallitiedot pohjautuvat alueen kartoitustietoihin ja kairauspisteiden osalta takymetri-/gps mittauksiin. Myös vanhoja pohjakarttoja ja niissä esiintyneitä korkeustietoja muutettuna uuteen korkeusjärjestelmään on hyödynnetty soveltuvin osin, samoin Jyväskylän kaupungilta saatua laserkeilausaineistoa ja alueen pohjakarttaa. Mittaukset on sidottu Jyväskylän kaupungin koordinaatistoon ja N2000 -järjestelmiin. Tutkimusleikkauksissa esitetyt maakerrosrajat ja maalajiarviot perustuvat kairausvastuksiin, kairaajan arvioihin sekä maanäytetietoihin. 2.3 Topografia ja pohjasuhteet Rakennuspaikka 1 Alueen nykyinen topografia muodostuu tehdyistä maatäytöistä, ympäristön luonnollisista sekä rakennetuista piha-, katu- ja tiealueista sekä tilapäisistä pysäköintikentistä ja vanhasta konttorirakennuksen pihapiiristä. Alueella esiintyy vanhoja putkijohtolinjoja, joiden sijainnista ei ole tietoa / varmuutta. Entiseltä Kankaan tehdasalueelta Kympinkadun eteläpuolelta, lähtee aluetta kohti 1200 B sadevesiviemäri, jonka ulottumaa ei tiedetä. Putki on noin 10 m syvyydessä. Alueen poikki kulkee koillis-luodesuunnassa sähköilmalinja, toinen vastaavanlainen sijoittuu alueen itäreunaan. Alueen etelä- ja lounaisosa viettää kohti vanhaa tehdasaluetta. Alueen pohjoispuolella sijaitseva Vapaaherrantie on leikkauksessa ko. tontin kohdalla. Pohjoisrajalla maanpinta on luonnollisessa tasossa ylimmillään tasolla n.102, josta se laskee nykyiselle täyttöalueelle, ollen pääosin tasossa n. 95. Alueen itäosan täyttöalueella, Kympinkadun puolella maanpinta on tasolla n. 98,5 99. Alueen länsiosa laskee kohti vanhaa jokiuomaa ollen tasolla n. 95. Tourujoen uoman vesipinta vaihtelee tutkimusalueella olevan vesivoimalaitoksen yläpuolella noin välillä +94,4 +95,6 N2000 (Tuomiojärven vesipinta) ja voimalaitoksen alapuolella +77,9 +79,7 N2000 (Jyväsjärven vesipinta). Jokiuoman aiheuttamasta padotuksesta johtuen ajoittain veden pinnan korkeus poikkeaa liittyvän järven vesipinnasta. Suurimmalla osalla tutkimusaluetta nykyinen maanpinta on täyttöä. Täytön paksuus ulottuu vanhan jokiuoman kohdalla vähintään 5 m syvyyteen. Täytön alapinta ulottuu pääosin tasoon 90 tai hieman sen alapuolelle. Täyttö on rakennettu pitkän ajan kuluessa ja viimeisimmät osat siitä on tehty 2000 luvun alussa. Täytemaa on suunnittelemattomasti rakennettua ja saattaa sisältää myös eloperäisiä aineksia tai sekalasitakin materiaalia eikä sen laatua pysty luotettavasti varmistamaan kuin laaja-alaisin koekuopin. Täytön alapuolella perusmaa on löyhää / keskitiivistä silttiä, joka saattaa sisältää paikoin savisiakin ja/tai hiekkaisempia kerrostumia. Kerrokset ovat vanhaa joen pohjaa. Silttikerrokset rajoittuvat tiiveydeltään vaihtelevaan pääosin tiiviiseen / lohkareiseen moreeniin. Tehdyt kairaukset päättyivät kiviin, lohkareisiin tai kallioon tai jouduttiin lopettamaan moreenikerroksessa, koska tangot vääntyivät tai menivät poikki. sekä paikoin tiiviiseen maakerrokseen tasolla n eli n m syvyydessä maanpinnasta. Pohjaveden pinnan tason mittaamista varten asennettiin 2 pohjavesiputkea Tutkimuspisteessä10 vesipinta oli tasolla (N2000) ja tutkimuspisteeseen 6 asennetusta pohjavesiputkesta havaittiin vesipinta tasolla +90,57 (N2000).

4 Pohjaveden pinta seuraa Tourujoen läheisyydessä joen veden pinnan korkeusvaihteluja ja nousee siitä poispäin liikuttaessa. Myös vanhassa täytetyssä jokiuomassa tapahtunee veden suotautumista täyttökerroksissa alajuoksun suuntaan. Suurella osalla täyttöaluetta pohjavesi lienee tasolla noin eli vanhan uoman pohjan tasossa. Alueen perusmaa sekä ajetut täytemaat ovat routivia, tärinän ja veden vaikutuksesta häiriintyviä ja tiiveydeltään vaihtelevia. Vapaaherrantien itäpuoli, 2. rakennuspaikka, Alueen poikki kulkee vanha junarata. Radan rakennekerrosten alapuolella perusmaa on löyhää, paikoin savistakin, silttiä n m syvyyteen. Silttikerros rajoittuu alaosastaan moreeniin, jossa oleviin kiviin / lohkareisiin kairaukset ovat pysähtyneen tasolla n. 81.3, eli n m syvyydessä maapinnasta. 3. RAKENNETTAVUUS 3.1 Yleistä rakennettavuudesta Aluein rakennettavuus vaihtelee alueen osien välillä jonkin verran. Maankäytön suunnittelussa tulee huomioida mm. luontaiset pohjasuhteet, vanha joen uoma, erityisesti suunnittelemattomasti tehdyt tiivistämättömät täytöt ja niiden kivisyys sekä mahdollisesti sekalainen jopa eloperäisiä aineksia sisältävä täytemaa. Tourujoen vanhan uoman osalta perusmaa sisältänee myös reuna-alueiden vanhat humusmaat sekä mahdollisesti jokiuomille tyypillisiä kiviä ja lohkareita. Suunnittelussa tulee huomioida myös alueella kulkevat putkistot. Maarakentamisen yhteydessä tulee huomioida, että alue oli toisen maailmansodan aikana lentopommitusten kohteena ja siten räjähtämättömien pommien löytyminen on edelleen mahdollista. 3.2 Perustaminen Suuressa osassa tutkittua aluetta perusmaan yläosan muodostavat vanhat täytöt. Nämä todennäköisesti materiaaliltaan ja tiiviydeltään vaihtelevat kerrokset tulee tarvittaessa poistaa rakennusten alta. Jokiuoman kohdalla täyttöjen alle on voinut jäädä hyvinkin huonosti kantavia/eloperäisiä joen pohjan maakerroksia. Mikäli vanhoja täyttökerroksia/eloperäisiä kerroksia jätetään rakennuksen alle, tulee rakennuksen runko ja alapohja perustaa paaluille. Vaikka täytemaat poistettaisiin, ei raskaasti kuormitettuja painumille arkoja rakenteita tulisi perustaa löyhän silttisen perusmaan varaan maanvaraisesti. Täyttöjen alta alkavat tiiveydeltään pääosin löyhät, rakeisuudeltaan varsin vaihtelevat monin paikoin saviset/silttiset/hiekkaiset kerrokset, jotka rajautuvat alaosastaan moreeniin. Mikäli alueelle ei ole tulossa nettokuormituslisää, voidaan kevyitä rakenteita harkita perustettavaksi sekalaisen täytemaan osalta suoritetun massanvaihdon varaan.

5 Vapaaherrantien itäpuolella, rakennuspaikan 2. kohdalla rakennukset on suositeltavaa perustaa paaluille. Vain kevyet ja yksinkertaiset painumia sietävät rakennukset voidaan perustaa maanvaraisesti. Paaluina tulee kivisen / lohkareisen täytön johdosta harkita teräsputki- / porapaaluja tai käytettäessä teräsbetonitukipaaluja varautua poistamaan täytemaan esteitä ennen paalutusta. Suurimmassa osassa aluetta tavanomaisten kerrostalojen suositeltavin perustamistapa on paalutus. Maanvaraisesti perustettaessa tulee varautua pieniin painumiin. Suurin sallittu pohjapaine tulee määrittää rakennuskohtaisesti painumalaskentaa suorittaen. 3.3 Rakentamistaso Rakennusten lattiatasot ja alueen maanpinnan korkeudet tulee valita siten, että viereisen Tourujoen tulvilta suojaudutaan. Erityisesti perustamistasoihin vaikuttaa myös mahdollinen jokiuoman siirto nykyisestä vanhaan uomaan. 3.4 Maakaivannot Alle 3 metrin syvyiset maakaivannot, jotka eivät ulotu pohjaveden pinnan alapuolelle, voidaan pääsääntöisesti tehdä luiskattuina. Syvissä (> 3 m) kaivannoissa on erityisesti huomioitava työturvallisuus ja varauduttava löyhien maakerrosten ja vanhojen täyttöjen alueella tuettuihin rakenteisiin, kevennyskaivantoihin ja esimerkiksi tukielementtien käyttöön. Kaivettaessa pohjavedenpinnan alapuolelle / täytemaan alapintaan perusmaa / vanhat täytöt ovat herkkiä hydraulisille murtumille. 3.5 Kuivatus Rakennukset ja piha-alueen rakennekerrokset tulee salaojittaa. Kuivatusvedet voidaan asianomaisen viranomaisen hyväksyessä johtaa suoraan Tourujokeen. Rakennusten ja rakenteiden ylärinteen puoleisilla sivuilla tulee kuivatus toteuttaa erityisen huolellisesti. Piha- ja liikennealueiden pintakuivatus voidaan hoitaa pintakallistuksin ja sadevesiviemärein. 3.6 Piha- ja liikennealueiden perustamistavat Piha- ja liikennealueet voidaan pääsääntöisesti perustaa perusmaan/vanhan täytön varaan kantavuus- ja routamitoituksen perusteella. Eloperäiset maat/pilaantuneet maa-ainekset tulee poistaa ennen täyttöjen tekemistä Alueellinen stabiliteetti tulee huomioida väylien sijoittamisessa ja korkeustason/rakenteen valinnassa erityisesti joen uoman lähelle rakennettaessa. 3.7 Putkijohtojen perustamistavat Putkijohdot voidaan perustaa kuitukankaalla perusmaasta / täytemaasta erotetulle vähintään 150 mm paksuiselle sora-arinalle. Löyhien silttisten / savisten maakerrosten esiintymisalueella tulee varautua painumiin, mikäli alueelle kohdistuu lisäkuormitusta.

6 3.8 Ympäristön huomioiminen Kaivutyön yhteydessä tulee huomioida räjähtämättömien pommien vaara. Paalutustyö ja muun tärinää/siirtymiä aiheuttavan työn aikana tulee huomioida säilytettävän rakennuskannan ja läheisten asuinrakennusten pääosin maanvarainen perustapa ja osin herkät rakenteet. Mahdolliset pilaantuneet maaainekset tulee poistaa rakennettavilta alueita ao. viranomaisen ohjeiden mukaisesti. 3.9 Tourujoen uoman uusi siirtäminen Tourujoen mahdollinen siirtäminen takaisin vanhaan uomaansa n. 5 m syvyyteen on vaativa toimenpide, josta aiheutuisi huomattavia kustannuksia ja riskejä tuleville rakenteille. Jos vesiaihe halutaan alueelle uoman muodossa, olisi se järkevää sijoittaa kivirakenteiseen, pienimuotoiseen uomaan noin 2 m syvyyteen nykyisestä maanpinnasta. 4. JOHTOPÄÄTÖKSET Alue soveltuu täytemaat huomioon ottaen pääosaltaan hyvin talonrakentamiseen. Alueen rakentamisen suunnittelussa tulee kuitenkin huomioida Tourujoen reunan riittämätön stabiliteetti, maan pintakerroksen suuressa osassa aluetta muodostavat vanhat sekalaiset täytöt. Myös alueella mahdollisesti esiintyvät ympäristöriskit tulee kartoittaa. Ympäristötekniset tutkimukset/ kunnostukset on suositeltavaa suorittaa ennen varsinaista rakentamista. 5. JATKOTOIMENPITEET Alueella tule tehdä koekuoppatutkimuksia täytemaan laadun ja erityisesti mahdollisen pilaantuneisuuden varmistamiseksi erityisesti alueen pohjois- /koillisosalla. Alueella tulee tehdä yksityiskohtaisia pohjatutkimuksia rakennusten sijainnin varmistuttua. Läheisten kiinteistöjen osalta on syytä selvittää vanhat pohjatutkimustiedot ja rakennusten perustamistavat. RAMBOLL FINLAND OY Jouni Mali DI, Projektipäällikkö Timo Raitanen DI, vanhempi suunnittelija LIITTEET Pohjatutkimuspiirustukset

KANKAAN ALUE RAKENNETTAVUUS- SELVITYS

KANKAAN ALUE RAKENNETTAVUUS- SELVITYS Vastaanottaja Kari Seuranen Päivämäärä 11.4.2011 KANKAAN ALUE RAKENNETTAVUUS- SELVITYS Laatija Timo Raitanen Hyväksyjä Hannu Kaleva Viite projekti 82133178 1. YLEISTÄ Ramboll Finland Oy (jäljempänä Ramboll)

Lisätiedot

RAKENNETTAVUUSSELVITYS

RAKENNETTAVUUSSELVITYS Insinööritoimisto Geotesti Oy TYÖNRO 060292 RAKENNETTAVUUSSELVITYS AHLMANIN ALUE TAMPERE MPERE Insinööritoimisto Geotesti Oy DI Katri Saarelainen RAKENNETTAVUUSSELVITYS 05.12.2006 1(4) TYÖNRO 060292 Ahlmanin

Lisätiedot

Asemakaava nro 8570 ID 1 427 936. Tammelan stadion. Rakennettavuusselvitys

Asemakaava nro 8570 ID 1 427 936. Tammelan stadion. Rakennettavuusselvitys Asemakaava nro 8570 ID 1 427 936 Työnro 150056 Tammelan stadion Rakennettavuusselvitys 24.6.2015 2 (6) Tammelan stadion Työnro 150056 SISÄLLYSLUETTELO Yleistä... 3 Tutkimuskohde... 3 Tehdyt tutkimukset...

Lisätiedot

Kuokkatien ja Kuokkakujan alueen rakennettavuusselvitys

Kuokkatien ja Kuokkakujan alueen rakennettavuusselvitys KIRKKONUMMEN KUNTA SEPÄNKANNAS III Kuokkatien ja Kuokkakujan alueen rakennettavuusselvitys P18602 7.5.2012 2 (6) SISÄLLYSLUETTELO: 1 YLEISTÄ... 3 2 TUTKIMUKSET... 3 3 POHJASUHTEET... 3 4 KATUALUEET...

Lisätiedot

RAKENNUSLIIKE LAPTI OY KUOPION PORTTI

RAKENNUSLIIKE LAPTI OY KUOPION PORTTI RAKENNUSLIIKE LAPTI OY KUOPION PORTTI KOHTEEN ALUSTAVA RAKENNETTAVUUSSELVITYS 30.11.2016 Viite 1510030132 Versio 1 Hyväksynyt Tarkistanut Kirjoittanut J. Hirvonen Ramboll Kirjastokatu 4 70100 Kuopio Finland

Lisätiedot

1 Rakennettavuusselvitys

1 Rakennettavuusselvitys 1 Rakennettavuusselvitys 1.1 Toimeksianto Rakennettavuusselvityksen tavoitteena on ollut selvittää kaavarunko-/asemakaava-alueen pohjaolosuhteet ja alueen soveltuvuus rakentamiseen sekä antaa yleispiirteiset

Lisätiedot

Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3401/09

Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3401/09 VIHDIN KUNTA Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 3401/09 Sisällys: Pohjatutkimuslausunto Pohjatutkimusmerkinnät Pohjatutkimuskartta 3401/09/1 1:3000 Leikkaus A-A

Lisätiedot

Päivämäärä 03.04.2014 PAPINKANKAAN KAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS

Päivämäärä 03.04.2014 PAPINKANKAAN KAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS Päivämäärä 03.04.2014 PAPINKANKAAN KAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS PAPINKANKAAN KAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS Päivämäärä 03.04.2014 Laatija Tarkastaja Iikka Hyvönen Jari Hirvonen SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ

Lisätiedot

HAUSJÄRVEN KUNTA PIHONKAARTEEN RAKEN- NETTAVUUSSELVITYS. Vastaanottaja Hausjärven kunta. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 30.6.

HAUSJÄRVEN KUNTA PIHONKAARTEEN RAKEN- NETTAVUUSSELVITYS. Vastaanottaja Hausjärven kunta. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 30.6. Vastaanottaja Hausjärven kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 30.6.2016 Viite 1510025613 HAUSJÄRVEN KUNTA PIHONKAARTEEN RAKEN- NETTAVUUSSELVITYS HAUSJÄRVEN KUNTA PIHONKAARTEEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS

Lisätiedot

Multimäki II rakennettavuusselvitys

Multimäki II rakennettavuusselvitys Multimäki II rakennettavuusselvitys ERILLISLIITE 2 1 / 27 12.8.2014 1 (8) Multimäki II rakennettavuusselvitys TIE21218 Joensuun kaupunki SUUNNITTELUKOHDE Teemu Tapaninen 12.8.2014 Multimäki II rakennettavuusselvitys

Lisätiedot

Pirkkahalli, pysäköintialue

Pirkkahalli, pysäköintialue Työnro 070012 RAKENNETTAVUUSSELVITYS Pirkkahalli, pysäköintialue Ilmailunkatu Tampere POHJARAKENNESUUNNITELMA 1 (5) RI Tiina Ärväs 11.01.2008 Työnro 070012 Pirkkahalli, pysäköintialue Ilmailunkatu Tampere

Lisätiedot

RAKENNETTAVUUSSELVITYS

RAKENNETTAVUUSSELVITYS 27.04.2012 Työnro 120007 RAKENNETTAVUUSSELVITYS Cargotec Valmetinkatu Tampere A-Insinöörit Suunnittelu Oy TAMPERE Satakunnankatu 23 A 33210 Tampere Puh. 0207 911 777 Fax 0207 911 778 ESPOO Harakantie 18

Lisätiedot

Tarvaalan tilan rakennettavuusselvitys

Tarvaalan tilan rakennettavuusselvitys SAARIJÄRVEN KAUPUNKI P17623 21.8.2012 2 (5) SISÄLLYSLUETTELO: 1 YEISTÄ... 3 2 TUTKIMUKSET... 3 3 POHJASUHTEET... 3 4 ALUEEN RAKENNETTAVUUS... 4 4.1 Yleistä... 4 4.2 Rakennukset... 4 4.3 Kunnallistekniikka...

Lisätiedot

PIEKSÄMÄKI VANHAN VETURITALLIN ALUE RAKENNETTAVUUS- SELVITYS

PIEKSÄMÄKI VANHAN VETURITALLIN ALUE RAKENNETTAVUUS- SELVITYS Vastaanottaja Pieksämäen kaupunki Kaavoituspäällikkö Pekka Häkkinen Päivämäärä 4.7.2012 PIEKSÄMÄKI VANHAN VETURITALLIN ALUE RAKENNETTAVUUS- SELVITYS Timo Raitanen, Hannu Lauhakari Hannu Lauhakari Viite

Lisätiedot

3.a. Helposti rakennettavaa aluetta -Sr, Hk, Mr, Si. Vaikeasti rakennettava pehmeikkö lyhyehkö paalutus 2-5m

3.a. Helposti rakennettavaa aluetta -Sr, Hk, Mr, Si. Vaikeasti rakennettava pehmeikkö lyhyehkö paalutus 2-5m 2 5 6 5 7 7 1. Helposti rakennettavaa aluetta -Sr, Hk, Mr, Si 3 3.a Vaikeasti rakennettava pehmeikkö lyhyehkö paalutus 2-5m 1. Vaikeasti rakennettava pehmeikkö paaluperustus 5-12m kadut, pihat mahd. kalkkipilarointi

Lisätiedot

SEINÄJOEN SEURAKUNTA NURMON HAUTAUSMAAN LAAJENNUKSEN POHJATUTKIMUS POHJATUTKIMUSSELOSTUS 27.6.2014

SEINÄJOEN SEURAKUNTA NURMON HAUTAUSMAAN LAAJENNUKSEN POHJATUTKIMUS POHJATUTKIMUSSELOSTUS 27.6.2014 3697 SEINÄJOEN SEURAKUNTA NURMON HAUTAUSMAAN LAAJENNUKSEN POHJATUTKIMUS POHJATUTKIMUSSELOSTUS 27.6.2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ JA SUORITETUT TUTKIMUKSET 1 2. TUTKIMUSTULOKSET 1 2.1 Rakennuspaikka

Lisätiedot

LAUSUNTO ALUEEN PERUSTAMISOLOSUHTEISTA

LAUSUNTO ALUEEN PERUSTAMISOLOSUHTEISTA GEOPALVELU OY TYÖ N:O 10108 SKOL jäsen ROUTIONKAAREN ALUETUTKIMUS Ratsutilantie 08350 LOHJA LAUSUNTO ALUEEN PERUSTAMISOLOSUHTEISTA 08.06.2010 Liitteenä 2 kpl pohjatutkimuspiirustuksia - 001 pohjatutkimusasemapiirros

Lisätiedot

RAKENNETTAVUUSSELVITYS

RAKENNETTAVUUSSELVITYS RAKENNETTAVUUSSEVITYS PAIMIO MEIJERITIEN ÄNSIOSAN ASEMAKAAVA 9.11.2015 1 (5) _Rakennettavuusselvitys1.docx Sisältö 1 Yleistä... 3 2 Tehdyt tutkimukset... 3 2.1 Mittaukset... 3 2.2 Pohjatutkimukset... 3

Lisätiedot

Mäntytie 4, 00270 Helsinki p. (09) 2410006 tai 0400 465861, fax (09) 2412311 KERAVA- PORVOO RAUTATIEN ALITUSPAIKKOJEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS

Mäntytie 4, 00270 Helsinki p. (09) 2410006 tai 0400 465861, fax (09) 2412311 KERAVA- PORVOO RAUTATIEN ALITUSPAIKKOJEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS INSINÖÖRITOIMISTO e-mail: severi.anttonen@kolumbus.fi Mäntytie 4, 00270 Helsinki p. (09) 2410006 tai 0400 465861, fax (09) 2412311 2017 TALMAN OSAYLEISKAAVA-ALUE SIPOO KERAVA- PORVOO RAUTATIEN ALITUSPAIKKOJEN

Lisätiedot

Alustava pohjaveden hallintaselvitys

Alustava pohjaveden hallintaselvitys Alustava pohjaveden hallintaselvitys Ramboll Finland Oy Säterinkatu 6, PL 25 02601 Espoo Finland Puhelin: 020 755 611 Ohivalinta: 020 755 6333 Fax: 020 755 6206 jarno.oinonen@ramboll.fi www.ramboll.fi

Lisätiedot

Näsilinnankatu 40. Pohjatutkimusraportti. Uudisrakennus Työnro

Näsilinnankatu 40. Pohjatutkimusraportti. Uudisrakennus Työnro Työnro 160091 Näsilinnankatu 40 Uudisrakennus Pohjatutkimusraportti 23.8.2016 A-Insinöörit Suunnittelu Oy ESPOO HELSINKI KUOPIO OULU PORI TAMPERE TURKU p. 0207 911 888, www.ains.fi Y-tunnus 0211382-6 Näsilinnankatu

Lisätiedot

Linnanniitun eteläosan kaava-alue K 266 T 3, K 265 T 2-3, K 263 T 1-3, K 264 T 1 Nummela POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3632/10

Linnanniitun eteläosan kaava-alue K 266 T 3, K 265 T 2-3, K 263 T 1-3, K 264 T 1 Nummela POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3632/10 VIHDIN KUNTA Linnanniitun eteläosan kaava-alue K 266 T 3, K 265 T 2-3, K 263 T 1-3, K 264 T 1 Nummela POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 3632/10 Sisällys: Pohjatutkimuslausunto Pohjatutkimusmerkinnät Pohjatutkimuskartta

Lisätiedot

GEOTEKNINEN RAKENNET- TAVUUSSELVITYS

GEOTEKNINEN RAKENNET- TAVUUSSELVITYS Vastaanottaja Kangasalan kunta Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Päivämäärä Rev A 27.10.2015 GEOTEKNINEN RAKENNET- TAVUUSSELVITYS TARASTENJÄRVEN ASEMA- KAAVA-ALUE 740 KANGASALA TÄMÄ RAPORTTI KORVAA

Lisätiedot

LAHDEN KAUPUNKI TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA/ MAANKÄYTTÖ

LAHDEN KAUPUNKI TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA/ MAANKÄYTTÖ 0 LAHDEN KAUPUNKI TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA/ MAANKÄYTTÖ KYTÖLÄN KAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS 24.5.2011 1 TYÖ NRO: 408058 TILAAJA: LAHDEN KAUPUNKI KOHDE: KYTÖLÄN KAAVA-ALUE LAHTI TEHTÄVÄ: RAKENNETTAVUUSSELVITYS

Lisätiedot

ALUSTAVA RAKENNETTAVUUSSELVITYS ASEMAKAAVOI- TUSTA VARTEN

ALUSTAVA RAKENNETTAVUUSSELVITYS ASEMAKAAVOI- TUSTA VARTEN TEKNINEN KESKUS Ritaportin liikenteen ja ympäristön yleissuunnittelu ALUSTAVA RAKENNETTAVUUSSELVITYS ASEMAKAAVOI- TUSTA VARTEN 6.6.2008 Oulun kaupunki Tekninen keskus Ritaportin liikenteen ja ympäristön

Lisätiedot

RAKENNETTAVUUSSELVITYS

RAKENNETTAVUUSSELVITYS PORNAINEN, AIDUNAUEEN ASEMAKAAVAN SWECO Ympäristö Oy Inststo Arcus Oy aatinut Tarkastanut Hyväksynyt N Vehmas / Arcus K Andersson-Berlin / Arcus J Heikkilä / Arcus 17-01-03 17-01-03 17-01-03 Sisällysluettelo

Lisätiedot

SENAATTI-KIINTEISTÖT LAHDEN VARIKKO RAKENNETTAVUUSSEL- VITYS

SENAATTI-KIINTEISTÖT LAHDEN VARIKKO RAKENNETTAVUUSSEL- VITYS Vastaanottaja Senaatti-kiinteistöt Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Päivämäärä 26.2.2010 Viite 82127893 SENAATTI-KIINTEISTÖT LAHDEN VARIKKO RAKENNETTAVUUSSEL- VITYS SENAATTI-KIINTEISTÖT LAHDEN VARIKKO

Lisätiedot

geob ihmfi51 y 1 TYO ND OULUN KAUPUNKI KAAKKURIN TYOPAIKKA-ALUEEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS

geob ihmfi51 y 1 TYO ND OULUN KAUPUNKI KAAKKURIN TYOPAIKKA-ALUEEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS geob ihmfi51 y 1 TYO ND 8842.. OULUN KAUPUNKI KAAKKURIN TYOPAIKKA-ALUEEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS 1 TEHTAVA Oulun kaupungin toimeksiannosta on Geobotnia Oy tehnyt pohjatutkimuksia Oulun kaupungin Kaakkurin

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA KLAUKKALA, VANHA-KLAUKKA, RAKENNETTAVUUSSELVITYS. Vastaanottaja Nurmijärven kunta. Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys

NURMIJÄRVEN KUNTA KLAUKKALA, VANHA-KLAUKKA, RAKENNETTAVUUSSELVITYS. Vastaanottaja Nurmijärven kunta. Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Vastaanottaja Nurmijärven kunta Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Päivämäärä Luonnos 5.11.2014 Viite 1510013691 NURMIJÄRVEN KUNTA KLAUKKALA, VANHA-KLAUKKA, RAKENNETTAVUUSSELVITYS 1 Päivämäärä Luonnos

Lisätiedot

Enäranta Korttelit 262 ja 278-285 Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3392/09

Enäranta Korttelit 262 ja 278-285 Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3392/09 VIHDIN KUNTA Enäranta Korttelit 262 ja 278-285 Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 3392/09 Sisällys: Pohjatutkimuslausunto Pohjatutkimusmerkinnät Pohjatutkimuskartta 3392/09/1 1:2000 Leikkaus

Lisätiedot

NCC Property Development Oy Tampereen keskusareenan alue, asemakaavan muutos Tampere

NCC Property Development Oy Tampereen keskusareenan alue, asemakaavan muutos Tampere NCC Property Development Oy Tampereen keskusareenan alue, asemakaavan muutos Tampere RAKENNETTAVUUSSELVITYS ASEMAKAAVAN MUUTOSTA VARTEN 1. YLEISTÄ Selvityksen kohde on asemakaava-alue Tampereen keskustan

Lisätiedot

LINTUMETSÄN ALUETUTKIMUS

LINTUMETSÄN ALUETUTKIMUS GEOPALVELU OY TYÖ N:O 11294 SKOL jäsen LINTUMETSÄN ALUETUTKIMUS Lepsämäntie 01800 KLAUKKALA POHJATUTKIMUSRAPORTTI 15.12.2011 Liitteenä 4 kpl pohjatutkimuspiirustuksia: - 001 pohjatutkimusasemapiirros 1:1000-002

Lisätiedot

RAKENNETTAVUUSSELVITYS HARRISAAJON KAAVA- ALUEELLA KITTILÄN RAATTAMASSA

RAKENNETTAVUUSSELVITYS HARRISAAJON KAAVA- ALUEELLA KITTILÄN RAATTAMASSA Koulukatu 28 Puh. (08) 5354 700 Sähköposti: gb@geobotnia.fi 90100 Oulu Fax (08) 5354 710 Internet: www.geobotnia.fi Forsström Rakennus Oy Työ n:o 10539 PL 560 19.8.2008 67701 Kokkola RAKENNETTAVUUSSELVITYS

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA KYLÄNPÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE. Rakennettavuusselvitys. Työ: E Tampere,

NURMIJÄRVEN KUNTA KYLÄNPÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE. Rakennettavuusselvitys. Työ: E Tampere, NURMIJÄRVEN KUNTA KYLÄNPÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE Rakennettavuusselvitys Työ: E26275 Tampere, 11.12.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 453 33101 Tampere Puhelin 010 241 4000 Y-tunnus: 0564810-5 www.fmcgroup.fi Toimistot:

Lisätiedot

GEOPALVELU OY TYÖ N:O SKOL jäsen

GEOPALVELU OY TYÖ N:O SKOL jäsen G P TYÖ N:O 17224 SKOL jäsen VIRKKULAN SENIORIKYLÄ 755 / 406 / 14 / 21 PALONUMMI SIUNTIO RAKENNETTAVUUSSELVITYS 3.10.2017 Liitteenä 6 kpl pohjatutkimuspiirustuksia -001 pohjatutkimusasemapiirros 1:500-002

Lisätiedot

Päivämäärä JOENSUUN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS

Päivämäärä JOENSUUN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS Päivämäärä 03.05.2016 JOENSUUN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS JOENSUUN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS Päivämäärä 03.05.2016 Laatija Tarkastaja Iikka Hyvönen Jari

Lisätiedot

Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3401/09

Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3401/09 VIHDIN KUNTA Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 3401/09 Sisällys: Pohjatutkimuslausunto Pohjatutkimusmerkinnät Pohjatutkimuskartta 3401/09/1 1:3000 Leikkaus A-A

Lisätiedot

POHJATUTKIMUSRAPORTTI KAUPPAKESKUS PALETTI VAASANTIE 2 43700 KYYJÄRVI

POHJATUTKIMUSRAPORTTI KAUPPAKESKUS PALETTI VAASANTIE 2 43700 KYYJÄRVI POHJATUTKIMUSRAPORTTI KAUPPAKESKUS PALETTI VAASANTIE 2 43700 KYYJÄRVI 18.06.2014 Sisällysluettelo: 1. Projektin kuvaus 2. Alueen kuvaus 3. Maaperän kuvaus 4. Perustaminen 5. Kuivatus 6. Routasuojaus Liitteet

Lisätiedot

LAUSUNTO ALUEEN PERUSTAMISOLOSUHTEISTA

LAUSUNTO ALUEEN PERUSTAMISOLOSUHTEISTA GEOPALVELU OY TYÖ N:O 10073 SKOL jäsen GUNNARLAN ALUETUTKIMUS Kaivurinkatu 08200 LOHJA LAUSUNTO ALUEEN PERUSTAMISOLOSUHTEISTA 01.06.2010 Liitteenä 7 kpl pohjatutkimuspiirustuksia - 001 pohjatutkimusasemapiirros

Lisätiedot

OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) RAKENNETTAVUUSSELVITYS

OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) RAKENNETTAVUUSSELVITYS OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) K74026 T1 21.8.2017 ALUSTAVA NUPURI NUPURINKARTANONTIE KORTTELI 74026 T1 Yleistä Alueen alustavaa rakennettavuusselvityksen määrittämistä varten on

Lisätiedot

KIRKKORANTA KERIMÄKI ALUEEN MAAPERÄKUVAUS JA RAKENNETTAVUUS 15.2.2013

KIRKKORANTA KERIMÄKI ALUEEN MAAPERÄKUVAUS JA RAKENNETTAVUUS 15.2.2013 KIRKKORANTA KERIMÄKI ALUEEN MAAPERÄKUVAUS JA RAKENNETTAVUUS 15.2.2013 Viite 8214459921 Versio 1 Pvm 15.2.2013 Hyväksynyt Tarkistanut Ari Könönen Kirjoittanut Jari Hirvonen 1 1. YLEISTÄ Tilaajan toimeksiannosta

Lisätiedot

HOLLOLAN KUNTA, KUNTOTIE, RAKENNETTAVUUSSELVITYS

HOLLOLAN KUNTA, KUNTOTIE, RAKENNETTAVUUSSELVITYS Vastaanottaja Hollolan kunta Kuntatekniikan päällikkö Ari Rinkinen Virastotie 3 15870 Hollola Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 8.6.2012 Viite 82143252-01 HOLLOLAN KUNTA, KUNTOTIE, HOLLOLAN KUNTA, KUNTOTIE,

Lisätiedot

Työ nro RAKENNETTAVUUSSELVITYS YLÖJÄRVEN KAUPUNKI SILTATIEN ASUTUSALUE KIRKONSEUTU, YLÖJÄRVI

Työ nro RAKENNETTAVUUSSELVITYS YLÖJÄRVEN KAUPUNKI SILTATIEN ASUTUSALUE KIRKONSEUTU, YLÖJÄRVI Työ nro 10675-3 04.11.2014 RAKENNETTAVUUSSELVITYS YLÖJÄRVEN KAUPUNKI SILTATIEN ASUTUSALUE KIRKONSEUTU, YLÖJÄRVI TARATEST OY * Mittaustyöt Turkkirata 9 A, 33960 PIRKKALA PUH 03-368 33 22 * Pohjatutkimukset

Lisätiedot

GEOPALVELU OY TYÖ N:O SKOL jäsen

GEOPALVELU OY TYÖ N:O SKOL jäsen GEOPALVELU OY TYÖ N:O 18085 SKOL jäsen ALAKOULUN ALUETUTKIMUS Meijerintie 32700 HUITTINEN 9.5.2018 - liitteenä 4 kpl pohjatutkimuspiirustuksia - 001 pohjatutkimusasemapiirros 1:1000-002 pohjatutkimusleikkaus

Lisätiedot

RIIHIMÄKI, HUHTIMONMÄKI MAAPERÄTUTKIMUS JA RAKENNETTAVUUSSELVITYS

RIIHIMÄKI, HUHTIMONMÄKI MAAPERÄTUTKIMUS JA RAKENNETTAVUUSSELVITYS Vastaanottaja Riihimäen kaupunki Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Päivämäärä 27.1.2016 Viite 1510022785 RIIHIMÄKI, HUHTIMONMÄKI MAAPERÄTUTKIMUS JA RIIHIMÄKI, HUHTIMONMÄKI MAAPERÄTUTKIMUS JA Päivämäärä

Lisätiedot

PARIKKALAN KUNTA KOIRNIEMEN ALUEEN RAKENNETTAVUUSTUTKIMUS

PARIKKALAN KUNTA KOIRNIEMEN ALUEEN RAKENNETTAVUUSTUTKIMUS 7330 PARIKKALAN KUNTA KOIRNIEMEN ALUEEN RAKENNETTAVUUSTUTKIMUS 4.11.2013 PARIKKALA 4.11.2013 7330 mh/pkm/po 2 PARIKKALAN KUNTA KOIRNIEMEN ALUEEN RAKENNETTAVUUSTUTKIMUS 1 YLEISTÄ Parikkalan kunnan toimeksiannosta

Lisätiedot

Rakennustoimisto Pohjola Oy Rakennuskeskus Centra Katinen, Hämeenlinna

Rakennustoimisto Pohjola Oy Rakennuskeskus Centra Katinen, Hämeenlinna Rakennustoimisto Pohjola Oy Rakennuskeskus Centra Katinen, Hämeenlinna RAKENNETTAVUUSSELVITYS LUONNOS 8.9.2011 1. YLEISTÄ Päivämäärä 08.09.2011 Proj. nro 82138231 Selvityksen kohde on Katisen kaupunginosassa,

Lisätiedot

GEOPALVELU OY TYÖ N:O SKOL jäsen

GEOPALVELU OY TYÖ N:O SKOL jäsen GEOPALVELU OY TYÖ N:O 18085 SKOL jäsen ALAKOULUN ALUETUTKIMUS Meijerintie 32700 HUITTINEN 9.5.2018 - liitteenä 4 kpl pohjatutkimuspiirustuksia - 001 pohjatutkimusasemapiirros 1:1000-002 pohjatutkimusleikkaus

Lisätiedot

SEINÄJOEN KAUPUNKI ROVEKSEN POHJATUTKIMUS POHJATUTKIMUSSELOSTUS 10.8.2010

SEINÄJOEN KAUPUNKI ROVEKSEN POHJATUTKIMUS POHJATUTKIMUSSELOSTUS 10.8.2010 3136 SEINÄJOEN KAUPUNKI POHJATUTKIMUSSEOSTUS 10.8.2010 SUUNNITTEUTOIMISTO 3136 AUETEKNIIKKA OY TUTKIMUSSEOSTUS JP 10.8.2010 SISÄYSUETTEO 1 TEHTÄVÄ JA SUORITETUT TUTKIMUKSET... 1 2 TUTKIMUSTUOKSET... 1

Lisätiedot

OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) RAKENNETTAVUUSSELVITYS

OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) RAKENNETTAVUUSSELVITYS OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) K45031 T3 31.5.2016 ALUSTAVA KURTTILA MAAKAUPPIAANKUJA KORTTELI 45031 T3 Yleistä Alueen alustavaa rakennettavuusselvityksen määrittämistä varten on

Lisätiedot

SIUNTION KUNTA PALONUMMENMÄKI PALONUMMENKAARI K 180 T 1-6, K 179 T 4, K 181 T 1-2 Siuntio POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 4204/13

SIUNTION KUNTA PALONUMMENMÄKI PALONUMMENKAARI K 180 T 1-6, K 179 T 4, K 181 T 1-2 Siuntio POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 4204/13 SIUNTION KUNTA PALONUMMENMÄKI PALONUMMENKAARI K 180 T 1-6, K 179 T 4, K 181 T 1-2 Siuntio POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 4204/13 UUDENMAAN MAANRAKENNUSSUUNNITTELU OY PL 145 gsm 0400 472 059 gsm 0400 409 808

Lisätiedot

LEPOMOISIO-HUOVIN ALUEEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS

LEPOMOISIO-HUOVIN ALUEEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS 21.11.2014 Työnumero 140107 LEPOMOISIO-HUOVIN ALUEEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS Pirkkalan kunta Pirkkala ESPOO Bertel Jungin aukio 9 02600 Espoo Puh. 0207 911 777 Fax 0207 911 779 TAMPERE Satakunnankatu 23

Lisätiedot

Seinäjoen kaupunki. Roveksen alueen hulevesiselvitys ja alueellinen maaperätutkimus. Perustamistapa- ja pohjatutkimuslausunto

Seinäjoen kaupunki. Roveksen alueen hulevesiselvitys ja alueellinen maaperätutkimus. Perustamistapa- ja pohjatutkimuslausunto 943 Seinäjoen kaupunki Roveksen alueen hulevesiselvitys ja alueellinen maaperätutkimus Päivitys 30.9.2016 HKM Infra Oy Nikolaintie 6 A 62200 KAUHAVA (06) 434 2300 www.hkminfra.fi Sisällysluettelo ROVEKSEN

Lisätiedot

101, +118.62 +113.20 / 5.42. 1 0 0 20 40 60 80 100 pk/0.2m

101, +118.62 +113.20 / 5.42. 1 0 0 20 40 60 80 100 pk/0.2m 101, +118.62 2.00 3.00 373 L 4.00 5.00 +113.20 / 5.42 333 L kn 1 0 0 20 40 60 80 100 pk/0.2m Number101 Method PAKL X 6989356.742 3 Y 28485661.384 3 Date 13.5.2013 2.00 102, +118.56 +116.31 / 2.25 286 L

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI KANKAANTAUS 78, MAAPERÄ- JA POHJAVESITARKASTELU

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI KANKAANTAUS 78, MAAPERÄ- JA POHJAVESITARKASTELU Vastaanottaja Hämeenlinnan kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 27.4.2016 Viite 1510026179 HÄMEENLINNAN KAUPUNKI KANKAANTAUS 78, MAAPERÄ- JA POHJAVESITARKASTELU HÄMEENLINNAN KAUPUNKI KANKAANTAUS

Lisätiedot

IISALMEN KAUPUNKI UIMAHALLIEN SIJOITUSVAIHTOEHDOT ALUEIDEN POHJASUHDEKUVAUS JA RAKENNETTAVUUS

IISALMEN KAUPUNKI UIMAHALLIEN SIJOITUSVAIHTOEHDOT ALUEIDEN POHJASUHDEKUVAUS JA RAKENNETTAVUUS IISAMEN KAUPUNKI UIMAHAIEN SIJOITUSVAIHTOEHDOT AUEIDEN POHJASUHDEKUVAUS JA RAKENNETTAVUUS 26.2.2018 Viite 1539229 Versio 1 Hyväksynyt Tarkistanut Kirjoittanut Jari Hirvonen 1 1.EISTÄ Tilaajan toimeksiannosta

Lisätiedot

Kuusankosken kaupungin toimeksiannosta olemme tehneet maaperätutkimuksia Kuusankosken Länsikeskustan perustamisolosuhteiden selvittämiseksi.

Kuusankosken kaupungin toimeksiannosta olemme tehneet maaperätutkimuksia Kuusankosken Länsikeskustan perustamisolosuhteiden selvittämiseksi. RAKENNETTAVUUSSELVITYS Kuusankosken länsikeskusta LIITE 14 Tutkimuskohde Kuusankosken kaupungin toimeksiannosta olemme tehneet maaperätutkimuksia Kuusankosken Länsikeskustan perustamisolosuhteiden selvittämiseksi.

Lisätiedot

ROUSUN ALUE ASEMAKAAVAN LAATIMISEEN LIITTYVÄ MAAPERÄTUTKIMUS, RAKENNETTAVUUSSELVITYS JA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO

ROUSUN ALUE ASEMAKAAVAN LAATIMISEEN LIITTYVÄ MAAPERÄTUTKIMUS, RAKENNETTAVUUSSELVITYS JA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO Vastaanottaja Järvenpään kaupunki, kaupunkiympäristö, kaavoitus Päivämäärä 15.6.2011 Viite 82132293 ROUSUN ALUE ASEMAKAAVAN LAATIMISEEN LIITTYVÄ MAAPERÄTUTKIMUS, RAKENNETTAVUUSSELVITYS JA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO

Lisätiedot

Asemakaavan seurantalomake

Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta 577 Paimio Täyttämispvm 16.12.2016 Kaavan nimi Kauppatien asemakaava ja asemakaavan muutos Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Vireilletulosta

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA KLAUKKALA, LINTU- METSÄN ALUE RAKENNETTAVUUS- SELVITYS

NURMIJÄRVEN KUNTA KLAUKKALA, LINTU- METSÄN ALUE RAKENNETTAVUUS- SELVITYS Vastaanottaja Nurmijärven kunta Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Päivämäärä 21.9.2010 Viite 82130365 NURMIJÄRVEN KUNTA KLAUKKALA, LINTU- METSÄN ALUE RAKENNETTAVUUS- SELVITYS NURMIJÄRVEN KUNTA KLAUKKALA,

Lisätiedot

LAUSUNTO ALUEEN PERUSTAMISOLOSUHTEISTA

LAUSUNTO ALUEEN PERUSTAMISOLOSUHTEISTA GEOPALVELU OY TYÖ N:O 11113 SKOL jäsen ROUTION ALUETUTKIMUS Ratsutilantie 08350 LOHJA LAUSUNTO ALUEEN PERUSTAMISOLOSUHTEISTA 30.06.2011 Liitteenä 6 kpl pohjatutkimuspiirustuksia - 001 pohjatutkimusasemapiirros

Lisätiedot

KIIMINGIN YRITYSPUISTON ASEMAKAAVAN SELVITYKSET MAAPERÄN RAKENNETTAVUUSSELVITYS

KIIMINGIN YRITYSPUISTON ASEMAKAAVAN SELVITYKSET MAAPERÄN RAKENNETTAVUUSSELVITYS KIIMINGIN YRITYSPUISTON ASEMAKAAVAN SELVITYKSET MAAPERÄN RAKENNETTAVUUSSELVITYS KIIMINGIN YRITYSPUISTON ASEMAKAAVAN SELVITYKSET MAAPERÄN RAKENNETTAVUUSSELVITYS Tarkastus 7.0.07 Päivämäärä 6.0.07 Laatija

Lisätiedot

OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2)

OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) K20006 T6 25.5.2016 ALUSTAVA KUURINNIITTY KIRJOMÄKI KORTTELI 20006 T6 Yleistä Alueen alustavaa rakennettavuusselvityksen määrittämistä varten on lähtötietoina

Lisätiedot

RIIHIMÄKI, KYNTTILÄTIE RAKENNETTAVUUS- SELVITYS

RIIHIMÄKI, KYNTTILÄTIE RAKENNETTAVUUS- SELVITYS Vastaanottaja Riihimäen kaupunki Eteläinen asemakatu 2 11130 RIIHIMÄKI Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Päivämäärä 1.2.2011 Viite 82125243 09 RIIHIMÄKI, KYNTTILÄTIE RAKENNETTAVUUS- SELVITYS RIIHIMÄKI,

Lisätiedot

Repokallion kaava-alue

Repokallion kaava-alue S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A JOENSUUN KAUPUNKI Repokallion kaava-alue Rakennettavuusselvitys FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P19997 Rakennettavuusselvitys Saljola Suvi Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ...

Lisätiedot

Kotirinteen kaava-alue Alueellinen pohjatutkimus Nummela POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3414/09

Kotirinteen kaava-alue Alueellinen pohjatutkimus Nummela POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3414/09 VIHDIN KUNTA Kotirinteen kaava-alue Alueellinen pohjatutkimus Nummela POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 3414/09 PL 145 gsm 0400 472 059 gsm 0400 409 808 03101 NUMMELA fax (09) 343 3262 fax (09) 222 1201 email

Lisätiedot

POHJATUTKIMUSRAPORTTI

POHJATUTKIMUSRAPORTTI G P GEOPALVELU OY TYÖ N:O 17125 SKOL jäsen KARLSÅKER OMAKOTITALOTONTIT 20, 22, 24 26 / 132 / KARLSÅKER / SIUNTIO Pellonkulma 02580 SIUNTIO 15.6.2017 Liitteenä 6 kpl pohjatutkimuspiirustuksia -001 pintavaaitus

Lisätiedot

AUTOHALLI / KELLARI PERUSTAMISTAPALAUSUNTO

AUTOHALLI / KELLARI PERUSTAMISTAPALAUSUNTO AUTOHALLI / KELLARI PERUSTAMISTAPALAUSUNTO Tilaaja: Kiinteistö Oy Federleynkatu 37 Tekijä: Tähtiranta Infra Oy projektinumero 5711 4.12.2014 Tähtiranta Infra Oy Vanajantie 10 B 13110 HÄMEENLINNA Kiinteistö

Lisätiedot

HIETA-AHON KAAVARUNKO, KIIMINKI MAAPERÄ- JA RAKENNETTAVUUSSELVITYS

HIETA-AHON KAAVARUNKO, KIIMINKI MAAPERÄ- JA RAKENNETTAVUUSSELVITYS HIETA-AHON KAAVARUNKO, KIIMINKI MAAPERÄ- JA RAKENNETTAVUUSSELVITYS 9.8.2012 HIETA-AHON KAAVARUNKO, KIIMINKI MAAPERÄ- JA RAKENNETTAVUUSSELVITYS Päivämäärä Työ nro Laatija Tarkastaja 9.8.2012 82139158 Mikko

Lisätiedot

Pitkäkarin pohjoisosan ja Kylmäniemenlahden rakennettavuusselvitys

Pitkäkarin pohjoisosan ja Kylmäniemenlahden rakennettavuusselvitys Raahen kaupunki Tekninen palvelukeskus 23.3.2012 Ruskatie 1 92140 PATTIJOKI Raahen kaupunki Pitkäkarin pohjoisosan ja Kylmäniemenlahden rakennettavuusselvitys Raahe Raahen kaupunki SISÄLLYS 1 TEHTÄVÄ...

Lisätiedot

OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) RAKENNETTAVUUSSELVITYS

OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) RAKENNETTAVUUSSELVITYS OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) K45085 T12 16.8.2017 ALUSTAVA ÅMINNE PULPETTIPOLKU KORTTELI 45085 T12 Yleistä Alueen alustavaa rakennettavuusselvityksen määrittämistä varten on lähtötietoina

Lisätiedot

OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) RAKENNETTAVUUSSELVITYS

OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) RAKENNETTAVUUSSELVITYS OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) K44073 T2 16.8.2017 ALUSTAVA KAUKLAHTI KAUPPAKUMPPANINTIE KORTTELI 44073 T2 Yleistä Alueen alustavaa rakennettavuusselvityksen määrittämistä varten

Lisätiedot

Lääkäriliitto. Pohjatutkimus-, perustamistapa- ja rakennettavuusselvitys. Kiinteistö Oy Sipoon hotelli ja koulutuskeskus. Söderkulla, Kallbäck

Lääkäriliitto. Pohjatutkimus-, perustamistapa- ja rakennettavuusselvitys. Kiinteistö Oy Sipoon hotelli ja koulutuskeskus. Söderkulla, Kallbäck Lääkäriliitto Kiinteistö Oy Sipoon hotelli ja koulutuskeskus Söderkulla, Kallbäck Pohjatutkimus-, perustamistapa- ja rakennettavuusselvitys 13.08.2014 Latokartanontie 7A, 00700 Helsinki etunimi.sukunimi@sipti.fi

Lisätiedot

UTAJÄRVI, MUSTIKKAKANGAS

UTAJÄRVI, MUSTIKKAKANGAS Vastaanottaja Arto Seppänen Utajärven kunta Laitilantie 5 91600 UTAJÄRVI Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Päivämäärä 17.10.2017 Viite 1510036498 UTAJÄRVI, MUSTIKKAKANGAS MAAPERÄN RAKENNETTAVUUSSELVITYS

Lisätiedot

Työnro Hauralanranta. Rakennettavuusselvitys

Työnro Hauralanranta. Rakennettavuusselvitys Työnro 170091 Rakennettavuusselvitys 30.10.2017 2 (7) Työnro 170091 SISÄLLYSLUETTELO Yleistä... 3 Tehdyt tutkimukset... 4 Ympäröivät rakennukset... 4 Pintasuhteet... 4 Pohjasuhteet... 4 Perustaminen...

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN ASEMANSEU- TU KAAVAVAIHEEN MAAPERÄ- TUTKIMUS JA ALUSTAVA RA- KENNETTAVUUSSELVITYS

HÄMEENLINNAN ASEMANSEU- TU KAAVAVAIHEEN MAAPERÄ- TUTKIMUS JA ALUSTAVA RA- KENNETTAVUUSSELVITYS Vastaanottaja YIT Rakennus Oy Miikka Kilpinen Asiakirjatyyppi Alustava rakennettavuusselvitys Päivämäärä 12.3.2015 Viite 1510017708 HÄMEENLINNAN ASEMANSEU- TU KAAVAVAIHEEN MAAPERÄ- TUTKIMUS JA ALUSTAVA

Lisätiedot

Varilan koulu PERUSTAMISTAPASELVITYS. Sastamala. Projektinumero

Varilan koulu PERUSTAMISTAPASELVITYS. Sastamala. Projektinumero Projektinumero 2017-5 PERUSTAMISTAPASELVITYS Varilan koulu Sastamala PERUSTAMISTAPASELVITYS 20.01.2017 1(4) Projektinumero 2017-5 Varilan koulu Sastamala YLEISTÄ Rakennuskohde Toimeksiannosta olen laatinut

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNKI RAKENNETTAVUUSSELVITYS KRAVUNARKUNMÄKI KRAVUNHARJUN ASUNTOMESSUALUE

HYVINKÄÄN KAUPUNKI RAKENNETTAVUUSSELVITYS KRAVUNARKUNMÄKI KRAVUNHARJUN ASUNTOMESSUALUE Päivämäärä 12.4.2011 HYVINKÄÄN KAUPUNKI RAKENNETTAVUUSSELVITYS KRAVUNARKUNMÄKI KRAVUNHARJUN ASUNTOMESSUALUE HYVINKÄÄN KAUPUNKI RAKENNETTAVUUSSELVITYS KRAVUNARKUNMÄKI KRAVUNHARJUN ASUNTOMESSUALUE Päivämäärä

Lisätiedot

FCG Finnish Consulting Group Oy JOENSUUN KAUPUNKI MARJALAN KAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS P13815

FCG Finnish Consulting Group Oy JOENSUUN KAUPUNKI MARJALAN KAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS P13815 JOENSUUN KAUPUNKI MARJALAN KAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS P13815 18.11.2010 SISÄLLYSLUETTELO 1. RAKENNUSHANKKEEN YLEISTIEDOT... 1 Rakennushankkeen kuvaus:... 1 Suunnittelijat, asiantuntijat:... 1 2.

Lisätiedot

Päivämäärä JOENSUUN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS

Päivämäärä JOENSUUN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS Päivämäärä 03.05.2016 JOENSUUN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS JOENSUUN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS Päivämäärä 03.05.2016 Laatija Tarkastaja Iikka Hyvönen Jari

Lisätiedot

Carlanderin kaava-alueen lisätutkimukset ja perustamistapaohjeistus

Carlanderin kaava-alueen lisätutkimukset ja perustamistapaohjeistus S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A PORVOON KAUPUNKI Carlanderin kaava-alueen lisätutkimukset ja perustamistapaohjeistus Perustamistapaohjeistus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P23323 Perustamistapaohjeistus

Lisätiedot

Työ nro 11431 09.10.2015 RAKENNETTAVUUSSELVITYS KERAVAN KAUPUNKI KANGASPERHONTIE VIRRENKULMA, KERAVA

Työ nro 11431 09.10.2015 RAKENNETTAVUUSSELVITYS KERAVAN KAUPUNKI KANGASPERHONTIE VIRRENKULMA, KERAVA Työ nro 11431 09.10.2015 RAKENNETTAVUUSSELVITYS KERAVAN KAUPUNKI KANGASPERHONTIE VIRRENKULMA, KERAVA TARATEST OY * Mittaustyöt Turkkirata 9 A, 33960 PIRKKALA PUH 03-368 33 22 * Pohjatutkimukset FAX 03-368

Lisätiedot

UTAJÄRVI, LÄMPÖTIE MAAPERÄN RAKENNETTAVUUSSELVITYS. Arto Seppänen Utajärven kunta Laitilantie UTAJÄRVI. Rakennettavuusselvitys 10.4.

UTAJÄRVI, LÄMPÖTIE MAAPERÄN RAKENNETTAVUUSSELVITYS. Arto Seppänen Utajärven kunta Laitilantie UTAJÄRVI. Rakennettavuusselvitys 10.4. Vastaanottaja Arto Seppänen Utajärven kunta Laitilantie 5 91600 UTAJÄRVI Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Päivämäärä 10.4.2018 Viite 1510039652 UTAJÄRVI, LÄMPÖTIE MAAPERÄN RAKENNETTAVUUSSELVITYS

Lisätiedot

OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) RAKENNETTAVUUSSELVITYS

OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) RAKENNETTAVUUSSELVITYS OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) K44061 T2 31.5.2016 ALUSTAVA KAUKLAHTI BASSENRAITTI KORTTELI 44061 T2 Yleistä Alueen alustavaa rakennettavuusselvityksen määrittämistä varten on lähtötietoina

Lisätiedot

RAKENNETTAVUUSSELVITYS ROHOLAN ALUE PÄLKÄNE

RAKENNETTAVUUSSELVITYS ROHOLAN ALUE PÄLKÄNE Vastaanottaja Pälkäneen kunta Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Päivämäärä 1.10.2015 RAKENNETTAVUUSSELVITYS ROHOLAN ALUE PÄLKÄNE RAKENNETTAVUUSSELVITYS ROHOLAN ALUE PÄLKÄNE Tarkastus 1/10/2015 Päivämäärä

Lisätiedot

JANAKKALAN KUNTA OMAKOTITALOTONTTIEN RAKENNETTAVUUSSEL- VITYS: TERVAKOSKI 601

JANAKKALAN KUNTA OMAKOTITALOTONTTIEN RAKENNETTAVUUSSEL- VITYS: TERVAKOSKI 601 Vastaanottaja Janakkalan kunta Leena Turkka Junttilantie 1 14200 Turenki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 19.3.2010 Viite 82127816 JANAKKALAN KUNTA OMAKOTITALOTONTTIEN RAKENNETTAVUUSSEL- VITYS: TERVAKOSKI

Lisätiedot

Kalliorannantien tontin rakennettavuusselvitys

Kalliorannantien tontin rakennettavuusselvitys KYYJÄRVEN KUNTA Kalliorannantien tontin rakennettavuusselvitys Rakennettavuusselvitys FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 20.6.2016 P29953 Rakennettavuusselvitys 1 (3) Silvennoinen Jarmo 20.6.2016 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Helminharjun alue Otalampi POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 4003/12

Helminharjun alue Otalampi POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 4003/12 VIHDIN KUNTA Helminharjun alue Otalampi POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 4003/12 Sisällys Pohjatutkimuslausunto Pohjatutkimusmerkinnät Pohjatutkimuskartta 4003/12/1 1:2000 Leikkaus A-A 4003/12/2 1:1000/1:100

Lisätiedot

13976 POHJOLA RAKENNUS OY SIPOON TOIVOLA ITÄINEN SUURSUONKUJA SIPOO POHJATUTKIMUS 26.11.2013 Insinööritoimisto POHJATEKNIIKKA OY Nuijamiestentie 5 B, 00400 Helsinki, Puh. (09) 477 7510, Fax (09) 4777 5111

Lisätiedot

ALUEELLINEN POHJATUTKIMUS

ALUEELLINEN POHJATUTKIMUS UUDENMAAN POHJATUTKIMUS OY GEO 00 Ristipellontie 7, 0090 HESINKI AUEEINEN POHJATUTKIMUS Purolaakso 060 KERAVA . YEISTÄ Toimeksiannon saaneena on Uudenmaan Pohjatutkimus Oy tehnyt pohjatutkimuksen (geo

Lisätiedot

Mika Koliseva Jyväskylän kaupunki Kaupunkirakennepalvelut Hannikaisenkatu 17 PL Jyväskylä

Mika Koliseva Jyväskylän kaupunki Kaupunkirakennepalvelut Hannikaisenkatu 17 PL Jyväskylä Mika Koliseva Jyväskylän kaupunki Kaupunkirakennepalvelut Hannikaisenkatu 17 PL 233 40101 Jyväskylä Ramboll Finland Oy Ylistönmäentie 26 40500 Jyväskylä Finland timo.raitanen@ramboll.fi www.ramboll.fi

Lisätiedot

HEINOLA, HEIKKIMÄKI MAAPERÄTUTKIMUS JA RAKENNETTAVUUSSELVITYS

HEINOLA, HEIKKIMÄKI MAAPERÄTUTKIMUS JA RAKENNETTAVUUSSELVITYS Vastaanottaja Heinolan kaupunki Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Päivämäärä 10.6.2014 Viite 1510011290 HEINOLA, HEIKKIMÄKI MAAPERÄTUTKIMUS JA HEINOLA, HEIKKIMÄKI MAAPERÄTUTKIMUS JA Päivämäärä 10.6.2014,

Lisätiedot

NAVETTA HAMK, MUSTIALA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO

NAVETTA HAMK, MUSTIALA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO NAVETTA HAMK, MUSTIALA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO Tilaaja: HAMK, Tuomas Salonen Tekijä: Tähtiranta Infra Oy projektinumero 4013 12.2.2014 Tähtiranta Infra Oy Vanajantie 10 13110 HÄMEENLINNA Hämeen Ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Työ nro RAKENNETTAVUUSSELVITYS YLÖJÄRVEN KAUPUNKI TYÖLÄJÄRVI-METSÄKYLÄ METSÄKYLÄ, YLÖJÄRVI

Työ nro RAKENNETTAVUUSSELVITYS YLÖJÄRVEN KAUPUNKI TYÖLÄJÄRVI-METSÄKYLÄ METSÄKYLÄ, YLÖJÄRVI Työ nro 11505 01.02.2016 RAKENNETTAVUUSSEVITYS YÖJÄRVEN KAUPUNKI TYÖÄJÄRVI-METSÄKYÄ METSÄKYÄ, YÖJÄRVI TARATEST OY * Mittaustyöt Turkkirata 9 A, 33960 PIRKKAA PUH 03-368 33 22 * Pohjatutkimukset FAX 03-368

Lisätiedot

Veturitallinrannan asuntoalueen ympäristösuunnitelma Rantapenkereen suunnitelmaselostus

Veturitallinrannan asuntoalueen ympäristösuunnitelma Rantapenkereen suunnitelmaselostus LIITE 14 Veturitallinrannan asuntoalueen ympäristösuunnitelma Rantapenkereen suunnitelmaselostus Rev.A 09.03.2010 Tilaaja: Iisalmen kaupunki Veturitallinrannan asuntoalueen ympäristösuunnitelma Rantapenkereen

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA Nysäkuja- Velhonkaari Rakennettavuusselvitys

NURMIJÄRVEN KUNTA Nysäkuja- Velhonkaari Rakennettavuusselvitys NURMIJÄRVEN KUNTA Nysäkuja- Velhonkaari Rakennettavuusselvitys 28.9.2015 2 Nurmijärven kunta Nysäkuja- Velhonkaari RAKENNETTAVUUSSELVITYS Sisällysluettelo 1 TOIMEKSIANTO JA SELVITYSKOHDE 4 2 TUTKIMUKSET

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNTA VEIKKOLAN KOULU II-VAIHE KORTTELI 123, VEIKKOLA KIRKKONUMMI KARTOITUS JA POHJATUTKIMUS

KIRKKONUMMEN KUNTA VEIKKOLAN KOULU II-VAIHE KORTTELI 123, VEIKKOLA KIRKKONUMMI KARTOITUS JA POHJATUTKIMUS 9757 KIRKKONUMMEN KUNTA VEIKKOLAN KOULU II-VAIHE KORTTELI 123, VEIKKOLA KIRKKONUMMI KARTOITUS JA POHJATUTKIMUS 31.3.2003 Insinööritoimisto POHJATEKNIIKKA OY Nuijamiestentie 5 B, 00400 Helsinki, Puh. (09)

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI. Huhtimontie Tontit 7-871-3,4,6 Kerava POHJATUTKIMUSLAUSUNTO TYÖ 4437/14

KERAVAN KAUPUNKI. Huhtimontie Tontit 7-871-3,4,6 Kerava POHJATUTKIMUSLAUSUNTO TYÖ 4437/14 KERAVAN KAUPUNKI Huhtimontie Tontit 7-871-3,4,6 Kerava POHJATUTKIMUSLAUSUNTO TYÖ 4437/14 Sisällys Pohjatutkimuslausunto Salaojituskerroksen rakeisuusalueet Pohjatutkimusmerkinnät Pohjatutkimuskartta 4437/14/1

Lisätiedot

Tesoman Rautatiekortteli

Tesoman Rautatiekortteli Projektinumero 2014-13 POHJATUTKIMUSRAPORTTI Tesoman Rautatiekortteli TAMPERE / HRK Konsultointi Oy POHJATUTKIMUSRAPORTTI 15.05.2014 1(5) Projektinumero 2014-13 Tesoman Rautatiekortteli TAMPERE YLEISTÄ

Lisätiedot

20719 SYSMÄN KUNTA OTAMO RAKENNETTAVUUSSELVITYS 6.11.2006. SÄHKÖPOSTI/E-MAIL proy@ristola.com INTERNET www.ristola.com

20719 SYSMÄN KUNTA OTAMO RAKENNETTAVUUSSELVITYS 6.11.2006. SÄHKÖPOSTI/E-MAIL proy@ristola.com INTERNET www.ristola.com 20719 SYSMÄN KUNTA OTAMO RAKENNETTAVUUSSELVITYS 6.11.2006 OSOITE/ADDRESS Terveystie 2 FIN-15870 HOLLOLA PUH./TEL +358-(0)3-52 351 FAKSI/TELEFAX +358-(0)3-523 5252 SÄHKÖPOSTI/E-MAIL proy@ristola.com INTERNET

Lisätiedot