Land ahoy! Varhennettua englantia esi- ja alkuopetukseen. Captain Kip and the Treasure hunt of sounds
|
|
- Aili Alanen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Land ahoy! Varhennettua englantia esi- ja alkuopetukseen Captain Kip and the Treasure hunt of sounds A
2 1. harjoituskerta: pitkä ja lyhyt vokaali Karttatehtävä: kartan esittely Laitetaan esille Treasure hunt -kartta (ks. liite Captain Kip kartta ). Oppilaille voi kertoa, että karttaa käytetään aarrejahtiin (englanniksi treasure hunt). Matka aloitetaan kotisatamasta, joka on merkitty merirosvolipulla. Joka tunnilla edetään eri saareen, josta löytyy aarteita. Voit käyttää aarteina esimerkiksi tarroja, joita asetetaan kartalle joka tunnin päätteeksi. Papukaijatehtävä: päivän fraasit Hello, Bye-bye & Thank you Ope esittäytyy merirosvona ja oppilaat ovat papukaijoja ja toistavat, mitä opettaja sanoo. Tätä tehtävätyyppiä käytetään jokaisella harjoituskerralla. Oppilaat arvaavat, mitä fraasit tarkoittavat ja keksivät, milloin kyseisiä fraaseja voisi käyttää. Päivän fraasit ovat tulostettavissa (ks. liite Captain Kip fraasit A3 ). Voit jättää fraasilaput esille seuraavaan oppituntiin saakka, mikäli se on mahdollista. Koukkutehtävä: päivän teema lyhyt vokaali-pitkä vokaali Koukkutehtävän symboli tulee siitä, että tehtävä vaatii erityistä tarkkuutta, kuten merirosvon koukun käyttökin. Tämä tehtävä on lämmittelyä tuleviin harjoituskertoihin. Oppilaat ovat todennäköisesti tehneet vastaavia harjoituksia, mutta suomeksi. Oppilaille voi kertoa, että vaikka kieli on nyt eri, voi sanojen äänteitä kuunnella silti samalla tavalla. Jos kuulet opettajan sanovan pitkän vokaalin, tee itsestäsi mahdollisimman pitkä (näytä mallia). Jos kuulet opettajan sanovan lyhyen vokaalin, tee itsestäsi mahdollisimman lyhyt (näytä mallia) Tehkää tehtävä ensin pelkillä äänteillä, esimerkiksi: / ʌ/ (/a/), / ɑː/ (/aa/), / ɪ/ (/i/), /i:/, jotta kaikki varmasti ymmärtävät tehtävän idean ja kuulevat eron. Aina ennen liikettä toistetaan sana opettajan perässä. Kerro oppilaille, että ensin liioittelet sanan vokaalia, jotta kaikki kuulevat sen varmasti. Kun tehtävä alkaa sujua, oppilas kerrallaan saa näyttää kaksi liikettä, joista toinen kuvaa lyhyttä ja toinen pitkää äännettä. Harjoituksessa käytettävät sanat (sano sanoja sekaisin molemmista sarakkeista): Lyhyet vokaalit Kip ship Pitkät vokaalit school seek
3 1 map fun kit kiss net wish pen lip floss stop tip cap cat stick jet rat wet ham sun ten feel boot sheep feed pool meet beach speak sweet tooth proof please read moon wheel room cheek seek clue tree Koska sanoja on paljon, kaikkien merkityksiä ei ole välttämätöntä käydä läpi. Rohkaise oppilaita kysymään, jos joku sana on hauska ja he haluavat tietää sen merkityksen. Listan alussa on tummennettuna kuusi sanaa, jotka liittyvät tulevaan merirosvoseikkailuun. Nämä voi käydä oppilaiden kanssa läpi ja arvuutella, mitä sanat voisivat tarkoittaa Viiksitehtävä: laulu äänteellä /t/ Mallilaulu: Sävel on lastenlaulu Alouette. Lauletaan laulu /t/ -äänteellä, joka on seuraavan kerran teemaäänne. Laulun sanat löytyvät sähköisestä liitteestä Captain Kip äännelaulu. Ensimmäisellä kerralla kannattaa laulaa kaikulauluna, sillä laulu sisältää hankalia sanoja. Laulua toistetaan jokaisella kerralla, joten se tulee tutuksi kyllä kaikille. Karttatehtävä: palkkion saaminen Oppilaat saavat ahkerasta harjoittelusta palkkioksi aarteen, eli laitetaan kotisataman päälle tarra.
4 Opettaja alkaa piirtää punaista katkoviivaa kartan päälle lähtösatamasta ensimmäiseen saareen. Lapset saavat päättää suunnan. Viivaa ei tehdä perille saakka, sillä nyt lähdetään vain matkaan ja viiva piirretään loppuun seuraavan tunnin alussa. Oppilaita voi rohkaista kiittämään aarteesta, eli kerrataan päivän fraaseista Thank you! Kerrataan päivän fraaseista Bye-bye. 2
5 3 2. harjoituskerta: (/th/, soinniton) /t/-/ θ / Karttatehtävä: kartalla eteneminen Jatketaan viime kerralla aloitettua katkoviivaa johonkin saarista. Papukaijatehtävä: päivän fraasit How are you? Fine, thank you! Päivän fraasit toistetaan opettajan perässä. Oppilaat arvaavat, mitä fraasit tarkoittavat ja keksivät, milloin kyseisiä fraaseja voisi käyttää. Laitetaan fraasilaput taululle (ks. liite Captain Kip fraasit A3 ) Kerrataan myös viime kerran fraasit Hello, Bye-bye ja Thank you. Huomataan, että thank you voi sanoa myös fraasissa Fine, thank you!. Mietitään, onko Suomessa tavallista kysyä tuntemattomiltakin mitä kuuluu?. Koukkutehtävä: pitkä vokaali-lyhyt vokaali Kerrataan pitkän ja lyhyen vokaalin kuuntelu viime kerran sanoilla, mutta nyt kädet leveästi = pitkä vokaali ja itsensä halaus = lyhyt vokaali. Kiikaritehtävä: päivän teemaäänteet /t/ ja / θ / /th/ Äänne /t/: Jos mahdollista, katsotaan internetistä video sekuntiviisarista (katso esimerkkilinkit tiedostosta Äännemielikuvat) ja matkitaan videon mukana äännettä /t/. Esittele sekuntiviisarikuva, joka muistuttaa äänteestä ja jättäkää se esille (ks. tiedosto Äännekuvat). Esittele liike, joka kuuluu äänteeseen. Äänne / θ / /th/ : Jos mahdollista, katsotaan internetistä video pumpusta (katso esimerkkilinkit tiedostosta Äännemielikuvat) ja matkitaan videon mukana äännettä / θ / /th/. Esittele pumpun kuva, joka muistuttaa äänteestä ja jättäkää se esille (ks. tiedosto Äännekuvat). Esittele liike, joka kuuluu äänteeseen. Peilitehtävä Tutkitaan äänteet /t/ ja / θ / /th/ peilin avulla. Huomataan äänteisiin liittyvä ero kielen asennossa. Mikäli opettaja kaipaa vahvistusta, kuinka selittää äänteiden artikulaatio, voi käyttää apuna joko vain itselle tai katsoa oppilaiden kanssa esimerkiksi YouTubesta Sounds American -kanavan opetusvideoita. Linkki löytyy materiaalin sivuilta. Viiksitehtävä: laulu äänteillä /t/ ja / θ / /th/
6 4 Mallilaulu: Sävel on lastenlaulu Alouette. Lauletaan laulu ensin helpommalla /t/ -äänteellä ja sitten uudestaan haastavammalla / θ / /th/ -äänteellä.. Laulun sanat ks. sähköinen liite Captain Kip äännelaulu. Papukaijatehtävä: päivän sanat Päivän sanat toistetaan opettajan perässä. Laitetaan sanoja vastaavat kuvat näkyville taululle (ks. tiedosto Keywords). Oppilaat arvuuttelevat sanan merkitykset kuvien perusteella. /t/ alkuäänne /t/ loppuäänne / θ / /th/ alkuäänne / θ / /th/ loppuäänne table cat thank math tomato sit thumb mouth Koukkutehtävä: Leikki äänteillä /t/ ja / θ / /th/ Ohjeet: Sanele sanoja, joissa on /t/ tai / θ / /th/ alku- tai loppuäänteenä. Oppilaat toistavat aina ensin koko sanan. Jos sanassa kuuluu äänne / θ / /th/, tehdään pumppuääni- ja liike. Jos kuuluu äänne /t/ leikitään sekuntiviisaria. Kerro ensin oppilaille pitääkö kuunnella sanan alku- vai loppuäännettä. Lopuksi voi leikkiä haastavaa versiota, jossa et kerro missä kohdassa sanaa äänne esiintyy. Harjoituksessa käytettävät sanat (käytä sanoja eri sarakkeista sekaisin) /t/ alkuäänne / θ / /th/ alkuäänne /t/ loppuäänne / θ / /th/ loppuäänne table thank cat math tomato thumb sit mouth time three best north tea thin cut truth tube three gift bath talk throat east earth tape thumb eat teeth taxi theory test health title think hat south today thing lot with teach thick wit month
7 Koska sanoja on paljon, kaikkien merkityksiä ei ole välttämätöntä käydä läpi. Rohkaise oppilaita kysymään, jos joku sana on hauska ja he haluavat tietää sen merkityksen. Listan alussa on tummennettuna tämän kerran keywords-sanat. Kun tehtävä on tuttu, voit antaa oppilaille ekstratehtävän, jossa kuunnellaan milloin opettaja sanoo jonkun tämän kerran sanoista. Sopikaa liike, jonka saa tehdä, kun sana kuuluu. Karttatehtävä: palkkion saaminen Oppilaat saavat ahkerasta harjoittelusta palkkioksi aarteen, eli laitetaan ensimmäisen saaren päälle tarra. Lähdetään tekemään punaista katkoviivaa seuraavaan saareen. Oppilaita voi rohkaista kiittämään aarteesta, eli kerrataan edellisen kerran fraaseista Thank you! Lisäksi kerrataan päivän fraaseista How are you? Fine, thank you! 5
8 6 3. harjoituskerta: / θ / soinniton /th/ soinnillinen /th/ - / ð / Karttatehtävä: kartalla eteneminen Jatketaan viime kerralla aloitettua katkoviivaa johonkin saarista. Papukaijatehtävä: päivän fraasit Good morning! Good afternoon! Päivän fraasit toistetaan opettajan perässä. Oppilaat arvaavat, mitä fraasit tarkoittavat ja keksivät, milloin kyseisiä fraaseja voisi käyttää. Laitetaan fraasilaput taululle, ks. liite Captain Kip A fraasit. Kerrataan myös viime kerran fraasit How are you? Fine, thank you! Mietitään, miten edellisen kerran fraasit ja tämän kerran fraasit liittyvät yhteen. soinniton /th/ Pullopostitehtävä: k ertaustehtävä: /t/-/ θ / Pulloposti-tehtävän kuva tulee siitä, että siinä välitetään viesti toiselle. Kerrataan ensin edellisen kerran 8 keywords-sanaa (kuvakortit esillä). Sen jälkeen harjoitellaan pareittain. 1) Opettaja arpoo kortin, jonka näyttää luokalle. Opettaja sanoo englanniksi kuvaan liittyvän sanan, jonka oppilaat toistavat. 2) Oppilas sanoo sanan uudestaan äänettömästi toiselle oppilaalle, korostaen suun asentoa. Toinen oppilas tunnistaa sanan alku- tai loppuäänteen ja alkaa tehdä äänteeseen liittyvää ääntä ja liikettä (/ θ/ pumppu tai /t/ sekuntikello). soinniton /th/ Viiksitehtävä: laulu äänteillä /t/ ja / θ / Mallilaulu: Sävel on lastenlaulu Alouette. Lauletaan laulu, kuten viime kerralla. Ensin helpommalla /t/ -äänteellä ja sitten uudestaan haastavammalla / θ / /th/ -äänteellä. Laulun sanat ks. sähköinen liite Captain Kip äännelaulu. soinnillinen /th/ Kiikaritehtävä: päivän uusi teemaäänne / ð / Jos mahdollista, katsotaan internetistä video kärpäsen surinasta (katso esimerkkilinkit tiedostosta Äännemielikuvat) ja matkitaan videon mukana äännettä / ð /. Esittele kärpäsen kuva, joka muistuttaa äänteestä ja jättäkää se esille (ks. tiedosto Äännekuvat). Esittele liike, joka kuuluu äänteeseen.
9 7 Peilitehtävä: Tutkitaan äänteet / θ / soinniton /th/ ja / ð / soinnillinen /th/. Tutkitaan äänteet peilin avulla. Huomataan äänteisiin liittyvä ero: kielen asento on täysin sama, mutta soinnillisessa äänteessä kurkku värisee. Kokeillaan kädellä kurkun päältä. Mikäli opettaja kaipaa vahvistusta, kuinka selittää äänteiden artikulaatio, voi käyttää apuna joko vain itselle tai katsoa oppilaiden kanssa esimerkiksi YouTubesta Sounds American -kanavan opetusvideoita. Linkki löytyy materiaalin sivuilta. Papukaijatehtävä: päivän sanat Päivän sanat toistetaan opettajan perässä. Laitetaan sanoja vastaavat kuvat näkyville taululle, ks. liite Captain Kip A keywords. Neljä sanoista on viime kerralta tuttuja. Uusien sanojen merkitykset voi arvuutella kuvien perusteella. soinniton /th/ / θ / alkuäänne soinniton /th/ / θ / loppuäänne / ð / soinnillinen /th/ äänne thank math this three mouth that Kompassileikki: Kärpänen surraa Kompassi-kuva tulee siitä, että tehtävässä pitää liikkua pitkin seikkailusaarta, eli luokkatilaa. Kuljetaan pitkin luokkaa, kädet siipinä ja suristaan kuten kärpäset / ð /-äänteellä Kun opettaja sanoo STOP, kaikki jäätyvät paikoilleen. Opettaja kuljeskelee lasten luona ja osoittaa yhtä kerrallaan sormella, jolloin hänen on sanottava oma etunimensä siten, että vaihtaa alkuäänteen äänteeksi /ð/ soinnillinen /th/. Kun leikki on tuttu, vaihdetaan myös oman sukunimen alkuäänne. Karttatehtävä: palkkion saaminen Oppilaat saavat taas ahkerasta harjoittelusta palkkioksi aarteen, eli laitetaan saaren päälle tarra. Lähdetään jälleen tekemään punaista katkoviivaa tussilla seuraavaan saareen. Oppilaita muistutetaan kiittämään aarteesta, eli kerrataan fraaseista Thank you! Kerrataan päivän fraaseista uusi Good afternoon!
10 8 4. harjoituskerta: /z/-/ʃ/ (/sh/) Esivalmistelut Kaksi ämpäriä ja hernepussi tai muu heittoväline per 5-6 oppilasta Karttatehtävä: kartalla eteneminen Jatketaan viime kerralla aloitettua katkoviivaa johonkin saarista. Papukaijatehtävä: päivän fraasit What s your name? My name is Päivän fraasit toistetaan opettajan perässä. Oppilaat arvaavat, mitä fraasit tarkoittavat ja keksivät, milloin kyseisiä fraaseja voisi käyttää. Laitetaan fraasilaput taululle (ks. liite Captain Kip fraasit A3 ). Kerrataan myös viime kerran fraasit Good morning! Good afternoon! Kompassitehtävä: kertaustehtävä: /t/, / θ/ soinniton /th/ soinnillinen /th/ ja / ð/ Kerrataan edellisten kertojen äänteet. Musiikki soi ja lapset saavat liikkua vapaasti luokassa. Kun musiikki lakkaa, ope sanoo viisari, pumppu tai kärpänen, jolloin lapset alkavat esittää mielikuvaan liittyvää liikettä ja toistaa oikeaa äännettä. Tarvittaessa opettaja näyttää äännekuvaa apuna. Kiikaritehtävä: päivän teemaäänteet /z/ ja / ʃ / /sh/ Äänne /z/ Jos mahdollista, katsotaan internetistä video tehosekoittimen äänestä (katso esimerkkilinkit tiedostosta Äännemielikuvat) ja matkitaan videon mukana äännettä /z/. Esittele tehosekoittimen kuva, joka muistuttaa äänteestä ja jättäkää se esille (ks. tiedosto Äännekuvat). Esittele liike, joka kuuluu äänteeseen. Äänne / ʃ / /sh/ Jos mahdollista, katsotaan internetistä video suihkun äänestä (katso esimerkkilinkit tiedostosta Äännemielikuvat) ja matkitaan videon mukana äännettä / ʃ / Esittele suihkun kuva, joka muistuttaa äänteestä ja jättäkää se esille (ks. tiedosto Äännekuvat). Esittele liike, joka kuuluu äänteeseen. /sh/ Peilitehtävä: Tutkitaan äänteet /z/ ja / ʃ / /sh/ Tutkitaan äänteet peilin avulla. Huomataan äänteisiin liittyvä ero suun asennossa.
11 Mikäli opettaja kaipaa vahvistusta, kuinka selittää äänteiden artikulaatio, voi käyttää apuna joko vain itselle tai katsoa oppilaiden kanssa esimerkiksi YouTubesta Sounds American -kanavan opetusvideoita. Linkki löytyy materiaalin sivuilta. 9 Viiksitehtävä: laulu äänteillä /z/ ja / ʃ / /sh/ Mallilaulu: Sävel on lastenlaulu Alouette. Lauletaan ensin /z/ -äänteellä ja sitten uudestaan / ʃ / /sh/ - äänteellä. Laulun sanat, ks. sähköinen liite Captain Kip äännelaulu. Papukaijatehtävä: päivän sanat Päivän sanat toistetaan opettajan perässä. Laitetaan sanoja vastaavat kuvat näkyville taululle (ks. tiedosto Keywords). Oppilaat arvuuttelevat sanan merkitykset kuvien perusteella. /z/ alkuäänne /z/ loppuäänne / ʃ / /sh/ alkuäänne / ʃ / /sh/ loppuäänne zero buzz shoe fish zebra freeze shop wash Aaltotehtävä: Leikki äänteillä /z/ ja / ʃ / / sh/ Aaltotehtävän kuva tulee siitä, että tehtävä sisältää liikettä. Oppilaat muodostavat 5-6 oppilaan jonoja. Jokaisen jonon eteen asetetaan kaksi ämpäriä, joihin on kiinnittetty äännemielikuva tehosekoitin tai suihku. Opettaja sanoo listalta sanan, jonka kaikki toistavat. Jonon ensimmäinen saa heittää hernepussin/pallon/rutatun paperin/kävyn/kiven tms. oikeaan ämpäriin sen mukaan, kumpi äänne sanassa on. Jonon muut oppilaat voivat kannustaa ja antaa vihjeitä. 1. kierros: sanoja joissa äänne on alkuäänteenä, 2. kierros: sanoja joissa äänne on loppuäänteenä, 3. kierros: sekaisin molempia, ei sanota onko alussa vai lopussa, oppilaiden pitää itse tunnistaa. Harjoituksessa käytettävät sanat (sano sekaisin) /z/ alkuäänne / ʃ / /sh/ alkuäänne /z/ loppuäänne / ʃ / /sh/ loppuäänne zoo shoe quiz fish zebra shop buzz bush zillion ship freeze cash zipper sheep fuzz dish zorro shell excuse finish
12 10 zero shadow confuse mesh zip shut memorize brush zoom shift emphasize Josh zone shower jazz wish zinc shade browse polish zumba show because posh Karttatehtävä: palkkion saaminen Oppilaat saavat taas ahkerasta harjoittelusta palkkioksi aarteen, eli laitetaan saaren päälle tarra. Lähdetään jälleen tekemään punaista katkoviivaa tussilla seuraavaan saareen. Oppilaita muistutetaan kiittämään aarteesta, eli kerrataan fraaseista Thank you! Kerrataan päivän fraaseista: What s your name? My name is ja kannustetaan käyttämään tätä seuraavan tunnin opettajan kanssa tai välitunnilla.
13 11 5. harjoituskerta: /tʃ/ /ch/ -/dʒ/ /j/ Esivalmistelut Tulosta oppilaspareille paritehtävän lomake (1 paperi / pari), ks. liite Captain Kip A monistettavat materiaalit. Karttatehtävä: kartalla eteneminen Jatketaan viime kerralla aloitettua katkoviivaa johonkin saarista. Papukaijatehtävä: päivän fraasit Numbers 0 to 5 Toistetaan numerot 0-5 opettajan perässä. Laitetaan numerot näkyville taululle (ks. liite Captain Kip fraasit A3 ) ja valitaan opituista sanoista joitakin, jotka piirretään yhdessä fraasilappuihin (esimerkiksi 1 ship, 2 cats jne.) Kerrataan myös viime kerran fraasit What s your name? My name is Kompassitehtävä: kertaustehtävä: /z/ ja / ʃ/ /sh/ Kerrataan edellisten kertojen äänteet. Musiikki soi ja lapset saavat liikkua vapaasti luokassa. Kun musiikki lakkaa, ope sanoo tehosekoitin tai suihku, jolloin lapset alkavat esittää mielikuvaan liittyvää liikettä ja toistaa oikeaa äännettä. Tarvittaessa opettaja näyttää äännekuvaa apuna. Kiikaritehtävä: päivän teemaäänteet /tʃ/ /ch/ ja /dʒ/ /j/ Äänne /tʃ/ /ch/ Jos mahdollista, katsotaan internetistä video höyryjunan puuskutuksesta (katso esimerkkilinkit tiedostosta Äännemielikuvat) ja matkitaan videon mukana äännettä /tʃ/. Esittele höyryveturin kuva, joka muistuttaa äänteestä ja jättäkää se esille (ks. tiedosto Äännekuvat). Esittele liike, joka kuuluu äänteeseen. Äänne /dʒ/ /j/ Jos mahdollista, katsotaan internetistä video sähköiskun äänestä (katso esimerkkilinkit tiedostosta Äännemielikuvat) ja matkitaan videon mukana äännettä /dʒ/. Esittele sähköiskuvaaran kuva, joka muistuttaa äänteestä ja jättäkää se esille (ks. tiedosto Äännekuvat). Esittele liike, joka kuuluu äänteeseen. Peilitehtävä: Tutkitaan äänteet /tʃ/ /ch/ ja /dʒ/ / j/
14 12 Viiksitehtävä: laulu äänteellä /tʃ/ /ch/ Mallilaulu: Sävel on lastenlaulu Alouette. Lauletaan ensin /t ʃ / /ch/ - äänteellä ja sitten /dʒ/ / j/ -äänteellä. Laulun sanat, ks. sähöinen liite Captain Kip äännelaulu. Papukaijatehtävä: päivän sanat Päivän sanat toistetaan opettajan perässä. Laitetaan sanoja vastaavat kuvat näkyville taululle (liite XX). Oppilaat arvuuttelevat sanan merkitykset kuvien perusteella. /tʃ/ /ch/ alkuäänne /tʃ/ /ch/ loppuäänne /dʒ/ /j/ alkuäänne /dʒ/ /j/ loppuäänne chair beach jeans page cheek match jump huge Pullopostitehtävä Jokainen pari saa vastauslomakkeen. Opettaja lukee 12 sanaa ja oppilaat rastittavat, kuulevatko alku-/loppuäänteenä /tʃ/ /ch/ - vai /dʒ/ /j/ -äänteen. Sana toistetaan aina ensin opettajan perässä. Lopuksi tarkistetaan oikea rivi. Sanat. alkuäänne, palsta 1: 1. Choose höyryveturi 2. Jam sähköisku 3. Join sähköisku 4. Cheese höyryveturi 5. Chat höyryveturi 6. Jog sähköisku Sanat, loppuäänne, palsta 2: 1. lunch höyryveturi 2. edge sähköisku 3. huge sähköisku 4. catch höyryveturi 5. badge sähköisku 6. witch höyryveturi Aaltotehtävä Kierros 1: Jokaisessa luokan nurkassa on sana. Sana ei ole näkyvillä, vaan ne opetellaan muistamaan. Ensimmäisellä kierroksella sanat ovat: cheese (tʃ iː z) joke (dʒ əʊ k) check (tʃ e k) gym (dʒ ɪ m)
15 13 Kierretään oppilaiden kanssa nurkat ja toistetaan niissä sana ja tehdään niihin kuuluva liike sekä toistetaan sana vähintään kolmesti. Liikeet ovat: Cheese: hymyillään leveästi ja otetaan kuvitteellinen selfie. Joke: pidellään mahasta kiinni ja nauretaan. Check: napsautetaan sormilla oikean ratkaisun merkiksi tyytyväisinä. Gym: Tehdään valinnainen kuntosaliliike, esim. nostetaan punttia. Keräännytään takaisin luokan keskelle. Ope sanoo sanan äänne kerrallaan, lapset miettivät hetken ensin itse, sitten open annettua luvan toistavat sanan kokonaisena ja juoksevat siihen nurkkaan, jossa sana oli. Siellä tehdään hetki sanaan liittyvää liikettä sekä toistetaan sana kolmesti, jonka jälkeen palataan takaisin keskelle. Sanoja voi toistaa kierroksella ainakin kaksi kertaa, jotta tulevat tutuiksi. Kierros 2:: Sanat ovat nyt pidempiä: chimp (tʃ ɪ m p): simpanssiliike jeans (dʒ iː n z): puetaan kuvitteelliset housut chips (tʃ ɪ p s): mennään makamaan ja taputellaan täyttä vatsaa jump (dʒ ʌ m p): hypitään mahdollisimman korkealle Karttatehtävä: palkkion saaminen Oppilaat saavat taas ahkerasta harjoittelusta palkkioksi aarteen, eli laitetaan saaren päälle tarra. Lähdetään jälleen tekemään punaista katkoviivaa tussilla seuraavaan saareen. Oppilaita muistutetaan kiittämään aarteesta, eli kerrataan fraaseista Thank you! Kerrataan vielä: tämä oli aarre numero 5 (five). Lasketaan aiemmat saaret ja saadut palkinnot: 1, 2, 3, 4 (one to four).
16 6. harjoituskerta: kaikki materiaalin s-äänteet 14 Esivalmistelut Tulostetaan jokaiselle oppilaalle 3 kpl pientä materiaalin s-äännekuvaa (tehosekoitin, käärme, suihku, höyryveturi, sähköisku), ks. liite Land Ahoy Äännekuvat, s. 30 Näitä kuvia käytetään bingopohjana. Karttatehtävä: kartalla eteneminen Jatketaan viime kerralla aloitettua katkoviivaa johonkin saarista. Papukaijatehtävä: päivän fraasit Numbers 6 to 12. Toistetaan numerot 6-12 opettajan perässä. Laitetaan numerot näkyville taululle (ks. liite Captain Kip fraasit A3 ). Kerrataan myös viime kerran numerot 0-5. Piirretään yhdessä opituista sanoista fraasilappuihin 6-12 symbolia. Pullopostitehtävä Oppilas piirtää parin selkään numeron väliltä Pari koittaa muistella sanan englanniksi. Opelta voi kysyä neuvoa. Jos tarvitsee, niin tehtävän voi strukturoida ensin niin, että opettaja sanoo kolme numeroa, joista voi valita piirrettävän (esim. piirrä zero, one or two) Koukkutehtävä, kertaus: kertauksena äänteet /z/, /ʃ/ /sh/, /tʃ/ /ch/, /dʒ/ /j/ Opettaja näyttää kuvaa käärme/tehosekoitin/junan veturi/sähköisku. Oppilaat matkivat ääntä ja liikettä. Laitetaan äännekuvat kiinni tulevaa tehtävää varten yksi joka seinään. Viiksitehtävä: laulu äänteellä /dʒ/ /j/ Mallilaulu: Laulun sanat, ks. sähköinen liite Captain Kip äännelaulu. Lauletaan niillä s-äänteillä, jotka kaipaavat opettajan mielestä harjoitusta. Kiikaritehtävä (+peilitehtävä), uusi äänne: /s/ Jos mahdollista, katsotaan internetistä video käärmeen sihinästä (katso esimerkkilinkit tiedostosta Äännemielikuvat) ja matkitaan videon mukana äännettä /s/. Esittele käärmeen kuva, joka muistuttaa äänteestä ja jättäkää se esille (ks. tiedosto Äännekuvat). Esittele liike, joka kuuluu äänteeseen. Katsokaa peiillä tarvittaessa äänne /s/ ja huomatkaa, että se on sama suomen ja englannin kielissä. Helppoa tällä kertaa! Kiinnitetään tulevaa tehtävää varten äännekuva kattoon.
17 15 Papukaijatehtävä: päivän sanat Päivän sanat toistetaan opettajan perässä. Laitetaan sanoja vastaavat kuvat näkyville taululle (liite XX). Oppilaat arvuuttelevat sanan merkitykset kuvien perusteella. Jos on aikaa, oppilaat voivat myös arvuutella sanan merkitystä ensin ja vasta sen jälkeen paljastetaan sanaa vastaava kuva. /s/ alkuäänne /s/ loppuäänne sing sun bus class Kompassitehtävä (suunnistusta): Maa, meri, taivas Tehtävässä käytetään aiemmin seinään ja kattoon kiinnitettyjä äännemielikuvia. Opettaja sanoo sanoja, joiden alkuäänne/loppuäänne pitää tunnistaa. Mennään sinne tai kurotellaan sitä äännekuvaa kohti, missä oppilas näkee oikean äänteen. Sana toistetaan aina opettajan perässä. Harjoituksessa käytettävät sanat: /z/ alkuä änne /ʃ/ /sh/ alkuä änne /z/ loppu äänne /ʃ/ /sh/ loppu äänne /tʃ/ /ch/ alkuä änne /tʃ/ /ch/ loppu äänne /dʒ/ /j/ alkuä änne /dʒ/ /j/ loppu äänne /s/ alkuä änne /s/ loppu äänne zoo shoe quiz fish chair beach jeans page sing bus zebra shop buzz bush cheek lunch jam large sun class zillion ship freeze cash choose catch jump edge say gas zipper sheep fuzz dish cheese match join huge sit boss zorro shell excuse finish chat witch jog badge stand miss Aarretehtävä: Bingo Oppilaat järjestävät saamansa pienet äännekuvat 3 x 3 ruudukoksi pulpetilleen. Opettaja sanoo sanan, jonka kaikki toistavat. Oppilaat kuuntelevat, mikä alkuäänne sanassa on ja kääntävät kuulemansa alkuäännettä vastaavan lapun omalta pupeltiltaan. Tarkistetaan yhdessä jokaisen sanan jälkeen. Bingo voidaan pelata ensin yhdestä suorasta (=yksi rivi kääntyneitä lappuja), sitten kahdesta jne. Toisen kierroksen voi pelata eri värisellä kynällä tai merkintätavalla loppuäänteistä. Tehtävässä voi käyttää samoja sanoja kuin yllä. Karttatehtävä: palkkion saaminen
18 16 Oppilaat saavat taas ahkerasta harjoittelusta palkkioksi aarteen, eli laitetaan saaren päälle tarra. Lähdetään jälleen tekemään punaista katkoviivaa tussilla seuraavaan saareen. Oppilaita muistutetaan kiittämään aarteesta, eli kerrataan fraaseista Thank you! Lisäksi kerrataan vielä: tämä oli aarre numero 6 (six) (kotisatama+viisi saarta). Vielä on jäljellä 7 (seven) 8 (eight) ja jos vielä jatkettaisiin uutta kierrosta, tulisi (nine to twelve).
19 17 7. harjoituskerta: /w/ ja /v/ Esivalmistelut Tulosta jokaiselle oppilaalle alkuäännesanelupaperi, ks. liite Captain Kip A monistettavat materiaalit. Karttatehtävä: kartalla eteneminen Jatketaan viime kerralla aloitettua katkoviivaa johonkin saarista. Papukaijatehtävä: päivän fraasit Värit red, blue, green, black, white Päivän fraasit, tällä kertaa värit toistetaan opettajan perässä. Laitetaan fraasilaput taululle (ks. liite Captain Kip fraasit A3 ). Kerrataan myös viime kerran numerot Aaltotehtävä Opettaja sanoo jonkun opetellun värin, jonka oppilaat toistavat. Oppilaat siirtyvät lähimmän sellaisen tavaran luo, joka on mainittua väriä. Tai: ne oppilaat saavat istua, joilla on kyseistä väriä vaatteissaan. Koukkutehtävä, kertaus: kertauksena kaikki s-äänteet /z/, /ʃ/ /sh/, /tʃ/ /ch/, /dʒ/ /j/, /s/ Opettaja näyttää kuvaa käärme/tehosekoitin/junan veturi/sähköisku/kissa. Oppilaat matkivat ääntä ja liikettä. Laitetaan äännekuvat taululle. Kiikaritehtävä: uudet äänteet: /w/ ja /v/ Äänne /w/: Jos mahdollista, katsotaan internetistä video gorillan ääntelystä (katso esimerkkilinkit tiedostosta Äännemielikuvat) ja matkitaan videon mukana äännettä /w/. Esittele gorillan kuva, joka muistuttaa äänteestä ja jättäkää se esille (ks. tiedosto Äännekuvat). Esittele liike, joka kuuluu äänteeseen. Laitetaan äännekuva luokan seinälle tulevaa tehtävää varten. Äänne /v/: Jos mahdollista, katsotaan internetistä video imurin äänestä (katso esimerkkilinkit tiedostosta Äännemielikuvat) ja matkitaan videon mukana äännettä /v/. Esittele imurin kuva, joka muistuttaa äänteestä ja jättäkää se esille (ks. tiedosto Äännekuvat). Esittele liike, joka kuuluu äänteeseen. Laitetaan äännekuva luokan toiselle seinälle tulevaa tehtävää varten. Peilitehtävä: äänteiden /v/ ja /w/ tutkiminen Tutkitaan äänteet peilin avulla.
20 Mikäli opettaja kaipaa vahvistusta, kuinka selittää äänteiden artikulaatio, voi käyttää apuna joko vain itselle tai katsoa oppilaiden kanssa esimerkiksi YouTubesta Sounds American -kanavan opetusvideoita. Linkki löytyy materiaalin sivuilta. Viiksitehtävä: laulu äänteellä /v/ ja /w/ Mallilaulu: Sävel on lastenlaulu Alouette. Lauletaan ensin /v/ - äänteellä ja sitten /w/-äänteellä. Laulun sanat, ks. sähköinen liite Captain Kip äännelaulu. Vinkki! /w/-sanat: ensin laitetaan huulet gorilla-asentoon pyöreäksi ja sen jälkeen sanotaan sanan loppu (esim. /eb/. Kun tästä pyöreästä huuliosta lausutaan /eb/ muodostuu automaattisesti sana /web/. 18 Papukaijatehtävä: päivän sanat Päivän sanat toistetaan opettajan perässä. Laitetaan sanoja vastaavat kuvat näkyville taululle (ks. tiedosto Keywords). Oppilaat arvuuttelevat sanan merkitykset kuvien perusteella. /w/ alkuäänne /v/ alkuäänne /v/ loppuäänne web van five win vet love Kompassitehtävä Leikitään, että luokan toiselle puolella on eläintarha (jonne aiemmin asetettiin gorilla-äännekuva) ja toisella puolella koti (jonne asetetettiin aiemmin imuri-äännekuva). Opettaja sanoo lyhyitä sanoja äänteittäin, joiden alussa tai lopussa on /v/ tai /w/. Oppilaat yhdistävät äänteet sanoiksi ja sanovat äänteen ääneen. Sanan sanomisen jälkeen oppilaat siirtyvät joko eläintarhaan tekemään gorillaääntä tai kotiin imuroimaan sen mukaan, kuulivatko siinä /v/ vai /w/ -äänteen. /w/ alkuäänne /v/ alkuäänne /v/ loppuäänne web van five win vet love wait vibe save wall voice move Pullopostitehtävä Jokaiselle parille jaetaan yksi vastauslomake, ks. liite Captain Kip A monistettavat materiaalit
21 19 Siirretään taululle näkyviin gorilla-äännekuva ja kirjoitetaan sen viereen kirjain W. Siirretään taululle imuri-äännekuva ja kirjoitetaan sen viereen kirjain V. Opettaja lukee 10 sanaa ja oppilaat kirjoittavat omaan paperiin W tai V alkukirjaimen sen mukaan, kuulevatko se sanan alussa /w/ vai /v/ -äänteen. Sanat toistetaan opettajan perässä ja tarkistetaan lopuksi oikea rivi. Käytettävät sanat: 1. web 2. win 3. van 4. vet 5. wow 6. veg 7. wax 8. via 9. volume 10. whisper Karttatehtävä: palkkion saaminen Oppilaat saavat taas ahkerasta harjoittelusta palkkioksi aarteen, eli laitetaan saaren päälle tarra. Lähdetään tekemään punaista katkoviivaa tussilla viimeiseen saareen Oppilaita muistutetaan kiittämään aarteesta, eli kerrataan fraaseista Thank you! Kerrataan vielä värit katsomalla kartasta seuraavat elementit: vesi blue lippu red merirosvolippu black maa green merirosvopääkallo white
22 8. harjoituskerta: Suuri Kertauskerta 20 Esivalmistelut Viisi ämpäriä/muuta astiaa, joihin voi heittää ja kaikkien /s/-äänteiden äännekuvat ämpäreihin kiinni. 3-4 hernepussia tai muuta heittovälinettä. Jokaiselle oppilaalle diplomi (ks. liite Captain Kip diplomit ). Diplomipohjia on kaksi erilaista, joista opettaja voi valita mieleisen. Toinen diplomi säästyy Captain Kip and the Treasure hunt of sounds B -materiaalia varten. Tiedoksi: Tämä kerta on erilainen. Tunti etenee tarinan muodossa, välillä on viisi tehtävää, joissa kerrataan kaikki äänteet ja äänetietoisuuden tasot. Uutena fraaseina tulee viisi väriä, jotka eivät ole perinteisesti tässä alussa, vaan osa tarinaa. Nyt saa heittäytyä seikkailuun! Tällä kerralla ei käytetä tehtäväkortteja. Kartalla eteneminen viimeiseen saareen ja tarinan alku. Arvoisat koulun merirosvokokelaat. Olette saapuneet viimeiselle saarelle ennen kotisatamaa. Luulitteko, että tältä saarelta selviää aivan noin vain? Ehhei! Tällä saarella kohtaatte ennennäkemättömiä haasteita ja kinkkisiä vaaranpaikkoja. Onko teistä selvittämään nämä haasteet niin, että pääsette kotisatamaan? Ensimmäinen tehtävä: pitkä-lyhyt-vokaali Noniin arvon merirosvot. Tällä saarella meillä on viisi estettä edessämme. Ensimmäinen este meidän täytyy voittaa yhdessä! Muodostetaan yksi pitkä jono. ( jono muodostetaan ) Kerron ensin säännöt. Alamme hiipiä pitkin polkua kohti saaren keskiosia. Välillä näemme ja kuulemme eläinten huhuilevan sanoja englanniksi. Minä, eli ope-päämerirosvo sanon teille sanat äänne kerrallaan, toistakaa aina open perässä, mitä kuulette. Sitten yhdistäkää open sanomat äänteet sanaksi. Ja nyt tulee vaikea osuus: jos sanassa on lyhyt äänne keskellä, menee koko jono salamana ryömimään kyykyssä. Jos sanassa on pitkä vokaali, kiipistelemme kaikki yhdessä varpasillaan. Harjoittellaanpa, lähdetään liikkeelle. ( Aletaan kävellä ) Saavumme rantaan. Vene kolahtaa rantahietikkoon. Katsokaa kaikki oikealle ( ope näyttää ), tuolla näkyy palmuja, näettekö? Hei, kuuletteko, palmussa on apina. Apina huhuilee meille sanaa? Mikä se on. Toistakaa: / ʃ / /sh/ /I/ /P / ( ope, siis äänne kerrallaan toistetaan ). Mikä apinan sana siis on? ( lapset huutaa ship. Jos ei, niin uudelleen alusta äänteet ). Hyvä! Apina huutaa SHIP, onko siinä lyhyt vai pitkä äänne keskellä. Hyvä lyhyt on, nyt ryömitään palmun alta ohi. Huh, selvisimme, voidaan nousta ylös. Nyt vasemmalla, katsokaa, näemme kivikon. Hui. Käärme sihisee kivikosta meille sanan. Mikä sana se on? Se on /k/ /i:/ /p/ ( lapset toistaa äänteittäin ). Eli mikä sana? Kyllä, KEEP. Onko siinä pitkä vai lyhyt äänne keskellä? Aivan, pitkä. Nyt mennään varovasti varpaisillaan kivikosta. Huh, selvittiin tästäkin. Voidaan taas kävellä normaalisti. Mikäs tuolla näkyy? Sehän on papukaija! Katsokaa, kuinka kauniisti se liitelee. Ja mitä se meille huutaa? /f/ /ʌ/ /n/, eli mikä sana? Hyvä, FUN! Mitä pitää tehdä? Jee, nyt ryömitään taas. Papukaija ei pääse nokkimaan meitä, kun menemme ihan kyyryssä.
23 Noustaas ylös, tästä alkaa polku. Melkein olemme jo perillä saaren keskiosissa, mutta mikä tuolla vielä on? Se on söpö pussikarhu, katsokaa! Minkä sanan se sanoo? Se on /m/ /uː/ /n/. MOON, hyvä! Mitä piti tehdä. Aivan, kiipistellä. Kokeilkaas, yletättekö silittämään pussikarhua, kun kiipistelette? 21 Hienosti. Nyt olemme perillä saaren keskiosassa. Mitähän täällä seuraavaksi pitää tehdä. Alkaa este numero 2. Toinen tehtävä: /t/, /θ/ soinniton /th/ soinnillinen /th/, /ð/ Näettekö, edessämme on suuri joukko saaren asukkaita. He käskevät meidät rinkiin päällikkönsä ympärille. Saaren asukkailla on meille tehtävä, joka meidän on suoritettava että pääsemme jatkamaan matkaa. He haluavat meidän yhdistävän äänteen muuhun sanaan ja selvittävän mikä sana siitä tulee. Onnistuuko tämä meiltä? Istutaan tähän rinkiin. Päällikkö sanoo meille sanan ja meidän pitää lisätä aina jokin äänne eteen. Päällikkö näyttää aina lapuista, mikä soinniton äänne laitetaan eteen. (Kerrataan /t/=sekuntiviisari, /θ/ /th/ soinnillinen /th/ =pumppu, /ð/.=kärpänen) /t/ /θ/ soinniton /th/ soinnillinen /th/ /ð/ ime - time ank - thank is - this ube - tube in - thin at - that able - table umb - thumb ey - they Kolmas tehtävä: materiaalin s-äänteiden kertaus Hienosti tehty! Nyt saaren asukkaat päästävät meidät jatkamaan matkaa. (jatketaan kävelyä hetki) Eikös teidänkin jalkanne ala olla väsyneet kaiken tämän seikkailun jälkeen? Pysähdytään hetkeksi lepäämään saaren keskustaan näiden lähteiden äärelle (Sangot). Asetutaan näiden äärelle niin, että muodostetaan pienet ryhmät (Esim. jako kolmeen tai neljään, riippuen osallistujamäärästä) Nyt edessämme on kolmas haaste! Päättäkää joukkueena yhdessä, minkä alku- tai loppuäänteen kuulette minun sanomassani sanassa. Joukkueesta yksi pääsee heittämään hernepussin oikeaan lähteeseen. Joukkueet heittävät yhtä aikaa ja sitten katsotaan, upposiko pussi samaan lähteeseen. /z/ alkuä änne /ʃ/ /sh/ alkuä änne /z/ loppu äänne /ʃ/ /sh/ loppu äänne /tʃ/ /ch/ alkuä änne /tʃ/ /ch/ loppu äänne /dʒ/ /j/ alkuä änne /dʒ/ /j/ loppu äänne /s/ alkuä änne /s/ loppu äänne zero shoe freeze fish chair beach jeans page sing bus zebra shop buzz wash cheek match jump huge sun class Neljäs tehtävä: /w/-äänteen kertaus
24 22 Hienosti meni! Jatketaanpa nyt matkaa saaren toiselle laidalle (lähdetään hiipimään) Mutta kuulkaa mikä tuolta rymistelee meitä vastaan! Sehän on gorilla! Sillä on meille jotain asiaa. Gorilla haluaa meidän matkivan sitä, miten se itse sanoo sanat. Muistatteko vielä? Sanomme sanan IN, ja kun sanotaan se gorillan tavoin, sanasta tulee WIN. Kokeillaan näitä. EB - WEB OW - WOW AX - WAX ISPER - WHISPER Viides tehtävä: värien kertaus Hei mahtavaa! Gorilla näyttää meille oikoreitin suoraan takaisin omalle laivallemme. Näettekö, kun laiva kajastaa edessä? Mitä värejä laivamme lipussa näkyy? Nämä ovatkin uusia ja ihmeellisiä värejä, opetellaan. Opettaja heiluttaa tämän päivän fraasikortteja ja värejä. Toistetaan värit opettajan perässä. Värit yellow, pink, grey, brown, purple Loppuhuipennus: Aatelointi ja diplomi Hyvin tehty! Nyt olemme läpäisseet kaikki esteet ja olemme takaisin omassa laivassa, huh huh, olipa seikkailu. Ennen purjehtimista kotisatamaan teidät kaikki vielä aateloidaan oikeiksi merirosvoiksi! Tehdään tähän rinki ja kutsun yhden kerrallaan luokseni. Jokaisen on vuorollaan kerrottava minulle millä äänteellä oma nimi alkaa. Sitten minä luen teille täältä salaisesta kansiostani merirosvonimen, jonka me kaikki sitten toistamme yhdessä. Tämä kunnianimi on osoitus siitä, että olet löytänyt englannin oppimisen aarteita ja olen tehnyt matkaa urheasti ja sinnikkäästi. Merirosvouden kunniaksi jokainen saa myös oman diplomin, jonka saa viedä kotiin nähtäville Valitse tästä alkukirjaimen mukaan: A Aften Adger Alvina Alden Aislinn Alder B Bromley Brock Brenda Broderick Bella C Chelsea Claiborne Colborn Cady D Dawn Dale Daralis Dane E Edda Ethel Edith Edsel Elmer Edlyn F Fleta Fern Farrah Franky Fran G Gail Gleda Gytha H Herbert Hadden Hall Hawk Hedwig Horton I Ivy Isolda Ives Isobel Imogen Irving J Jagger Joy Jocelyn Jonesy Jonsey Jarman K Kyla Kipp Kim Kimberly Kenelm Kaelyn L Leigh Luella Lang Lyndon Lee Lyre M Mirth Milton Missy Maida Marsden Morven N Nelson Nara Nicky Nolan Naomi Nova O Oswin Olin Oliver Ollie Olivia Otis P Poppy Payton Penley Piper Palma Preston
25 23 Q Quinn R Regindal Ransley Rutherford Rigby Radcliff Redford S Shirley Seward Shandy Selby Stran Spike T Thistle Tranfer Telford Tavia Thorpe Terrel U Ulla Udolf Unwin V Val Vic Viviana Valerie W Wallace Withney Wilona Winslow Y Yedda Yasmin Z Zane Zac Zeke Zahra Zariyah
Contents. Kuinka monta jakson sanaa opit? Väritä tähdet. Hello. Numbers. Colours. 1. This is me. 2. Clothes. 3. Family. 4. Home. 5. Food. 6.
Contents Kuinka monta jakson sanaa opit? Väritä tähdet. Hello Numbers Colours 1. This is me 2. Clothes 3. Family 4. Home 5. Food 6. I can 7. School 8. Hobbies 9. Animals 10. Moving around EXTRA Hello Piirrä
Land ahoy! Varhennettua englantia esi- ja alkuopetukseen. Captain Kip and the Treasure hunt of sounds
Land ahoy! Varhennettua englantia esi- ja alkuopetukseen Captain Kip and the Treasure hunt of sounds B 1. harjoituskerta: Suuri alkutarina /t/-/d/, /v/-/w/, /p/-/b/, /k/-/g/ Pohdittavaa Jos ryhmän kanssa
Land ahoy! Varhennettua englantia esi- ja alkuopetukseen. Pirate Pat and the Secret of letter Sounds
Land ahoy! Varhennettua englantia esi- ja alkuopetukseen Pirate Pat and the Secret of letter Sounds Viikko 1 Uudet kirjaimet ja niiden äänteet D T G H O /d/ /t/ /g/ /h/ /ɔ/ /o/ Tarvikkeet 1. Kirjainkortit
Eväitä elämään lähiluonnosta hanke Toimintatuokiokortti
Aihe 3. luokan koulupäivä metsässä Tavoitteet englanti: verbit, luontosanasto, värit matematiikka: mittayksiköt ja geometria ympäristötieto: jokamiehenoikeudet käytetään kaikkia aisteja luonnon havainnoimisessa
Valmistelut: Aseta kartiot numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan (alkeisopiskelu) tai sekalaiseen järjestykseen (pidemmälle edenneet oppilaat).
Laske kymmeneen Tavoite: Oppilaat osaavat laskea yhdestä kymmeneen ja kymmenestä yhteen. Osallistujamäärä: Vähintään 10 oppilasta kartioita, joissa on numerot yhdestä kymmeneen. (Käytä 0-numeroidun kartion
1 4 teksteistä yksi ja lue se ääneen englanniksi. A aloittaa. Kuuntele ja auta tarvittaessa. B: Tämä on Linda. Hän on minun siskoni. B: Mitä kuuluu?
High five! 3 Chapter 4 Rattingham Palace LIITE 5a Työpistetyöskentely Piste 1 1. Valitse parisi kanssa kappaleiden 1 4 teksteistä yksi ja lue se ääneen englanniksi. 2. Tee alla oleva tehtävä parisi kanssa.
Land ahoy! Varhennettua englantia esi- ja alkuopetukseen. Poppy the Parrot and the sea of sounds
Land ahoy! Varhennettua englantia esi- ja alkuopetukseen ʃ θ ð dʒ Poppy the Parrot and the sea of sounds Sisällysluettelo 1 Äänteiden erottelu 1 1.1 Shanty chairs 1 1.2 Pirate Bingo 2 1.3 Code breakers
Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Piirrä silmät kiinni vasemmalla kädellä oma muoto kuvasi ja esittele itsesi muille. Halaa itseäsi.
Mistä kuva kertoo? Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista. Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Katso ympärillesi ja kerro viisi kaunista asiaa, jotka näet. Piirrä silmät kiinni vasemmalla
Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista.
tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida 1 tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida 3 Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista.
Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille.
Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan (PWR1) Valitaan
Musiikkipäiväkirjani: Soitetaan rytmissä omaa ääntä käyttämällä (RV1) Juhlitaan kaikkia tunnettuja kielen ääniä.
Musiikkipäiväkirjani: Soitetaan rytmissä omaa ääntä käyttämällä (RV1) Juhlitaan kaikkia tunnettuja kielen ääniä. Musiikkipäiväkirjani: Soitetaan rytmissä omaa ääntä... (RV1) Juhlitaan kaikkia tunnettuja
MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS
Tiistilän koulu English Grades 7-9 Heikki Raevaara MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS Meeting People Hello! Hi! Good morning! Good afternoon! How do you do? Nice to meet you. / Pleased to meet you.
Pingviinin värimatka. Pirkanmaan Kikatus koulutus varhentajille Draama- ja leikkipaja Jenni Koskela, Akaa Elina Luoma, Nokia
Pingviinin värimatka Pirkanmaan Kikatus 20.5.2019 koulutus varhentajille Draama- ja leikkipaja Jenni Koskela, Akaa Elina Luoma, Nokia Tästä kokoelmasta Tämä kokoelma on laadittu esimerkiksi ja inspiraatioksi
LUKUKORTIT Lukukorteista on moneksi Toiminnallista matematiikkaa 1.-6. luokille. Riikka Lyytikäinen Liikkuva koulu Helsinki 2016
LUKUKORTIT Lukukorteista on moneksi Toiminnallista matematiikkaa 1.-6. luokille Riikka Lyytikäinen Liikkuva koulu Helsinki 2016 Lukujonot Tarvikkeet: siniset ja vihreät lukukortit Toteutus: yksin, pareittain,
LAL-LAL- LAA Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(19)
Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(19) LAL-LAL- LAA Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia www.papunet.fi Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 2(19) OHJEET L-ÄÄNTEEN HARJOITTELUUN
Prosenttikäsite-pelin ohje
1(5) Prosenttikäsite-pelin ohje Yksi neljäsosa kakkua Tässä pelissä opitaan yhdistämään * murtoluvun kuva ja sanallinen kuvaus sekä murtolukumerkintä * murto- ja desimaali- sekä %-luvun merkinnät. 0,25
RAPORTTI: kielirikasteisen opetuksen kokeilu Huttukylän koululla, kevät 2016
Kielirikasteisen opetuksen ja kasvatuksen avaimet (4 op) RAPORTTI: kielirikasteisen opetuksen kokeilu Huttukylän koululla, kevät 2016 Tekijä: Marjaana Hautajärvi Kohderyhmä 1.lk, 22 oppilasta Unelma Oppilaat
KURR KURR. Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(19)
Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(19) KURR KURR Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia www.papunet.fi Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 2(19) OHJEET R-ÄÄNTEEN HARJOITTELUUN
merirosvoseikkailu Ohjelmointia alkuopetukseen Elina Laakko
merirosvoseikkailu Ohjelmointia alkuopetukseen Elina Laakko ALUKSI Tämä tehtäväpaketti sisältää merirosvoaiheisia ohjelmointitehtäviä alkuopetukseen. Kokonaisuus koostuu kolmesta oppitunnista. Merirosvoseikkailu
IHMINEN: kehonosat ja elimet
IHMINEN: kehonosat ja elimet AIHE: S1: Kasvu ja kehitys (OPS 2014) IKÄLUOKKA: alkuopetus TAVOITTEET: Opetuskokonaisuudelle asetettuja käsitteellisenä tavoitteena on ihmisen kehonosien mieleen palauttaminen
Hannele Ikäheimo www.opperi.fi 1(3)
Hannele Ikäheimo www.opperi.fi 1(3) Junnauskoe 0 20 A ja B Opettajan ohje Tarkoitus: Tavoite: Testaus: Junnauskokeen 0-20 avulla saadaan selville oppilaiden käyttämät käyttämät laskustrategiat sekä yhteen-
Musiikkipäiväkirjani: Tanssitaan ja liikutaan (DM1) Liikutaan kuten (karhu, nukahtava kissa, puun lehti, puu myrskyssä).
Musiikkipäiväkirjani: Tanssitaan ja liikutaan (DM1) Liikutaan kuten (karhu, nukahtava kissa, puun lehti, puu myrskyssä). Musiikkipäiväkirjani: Tanssitaan ja liikutaan (DM1) Liikutaan kuten (karhu, nukahtava
Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(15)
Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(15) Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia www.papunet.fi Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 2(15) OHJEET K-ÄÄNTEEN HARJOITTELUUN K-äänne:
Tehtäviä ja vinkkejä koulun tutustumispäivään
Tehtäviä ja vinkkejä koulun tutustumispäivään Koulun tutustumispäivä Vinkkejä opettajalle Varaa oppilaille lyijykynät, kumit ja puuvärit (keltainen, sininen, punainen, ruskea). Kouluun ja omaan uuteen
Opettaja näyttelee muutamien esineiden ja kuvien avulla hyvin yksinkertaisen näytelmän ja saa opiskelijat osallistumaan
Opettaja näyttelee muutamien esineiden ja kuvien avulla hyvin yksinkertaisen näytelmän ja saa opiskelijat osallistumaan siihen. Opettaja tuo ensimmäiselle tunnille sanomalehden, aikakauslehden, kirjeen
Sisällys. Esipuhe Aakkoset ja koulussa Torilla 80
Sisällys Esipuhe.... 6 0. Aakkoset ja koulussa 8 Aakkoset Koulusanat Mikä sinun nimi on? Tavaaminen 4. Torilla 80 Isot numerot Mitä maksaa? Ruokia ja juomia Millainen? Partitiivi Negatiivinen verbi ko/kö-kysymys
SEIKKAILU PEIKKOMETSÄSSÄ TAIDETEOS
SEIKKAILU PEIKKOMETSÄSSÄ TAIDETEOS SEIKKAILU PEIKKOMETSÄSSÄ 1. Peikot ovat taitavia ylittämään metsän esteitä. Miten voitte ylittää kiven, ison oksan tai kaatuneen puun? 2. Peikot tykkäävät tasapainotella
2 + = 10 0 + = 10 10 3 = 10 5 = + 4 = 10 + 9 = 10 10 8 = 10 1 = 7 + = 10 5 + = 10 10 6 = 10 10 =
Traggelprov 0 20 A Namn: 2 + = 10 0 + = 10 10 3 = 10 5 = + 4 = 10 + 9 = 10 10 8 = 10 1 = 7 + = 10 5 + = 10 10 6 = 10 10 = Dubbelt + Dubbelt 4 + 4 = 6 + 6 = 8 4 = 14 7 = 9 + 9 = 3 + 3 = 18 9 = 20 10 = 7
PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI
PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI PUU PALAA PAKKO VAIHTAA Keskellä on yksi leikkijä ilman omaa pesää. Ilman omaa pesää oleva leikkijä huutaa: Puu palaa, pakko vaihtaa!. Pesissä olevat leikkijät vaihtavat
Lähdetkö kahville minun kanssani? Uskallatko kertoa tunteistasi? Jaksatko valvoa yli puolenyön? Käytätkö mielelläsi lankapuhelinta?
NOPEANNOKKELA NOSTATUS Kerro kiero kysymys, vedä villi vastaus Kysymyksissä on K-kirjain ja vastauksissa V-kirjain. Ne voi tulostaa myös eri sävyisille papereille. Leikkaa suikaleiksi. Yksi osallistuja
SSSSSSS. Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(19)
Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(19) SSSSSSS Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia www.papunet.fi Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 3(19) OHJEET S-ÄÄNTEEN HARJOITTELUUN
Kuvien tarinat -tehtävä ( 30 kpl tehtäväsivuja )
Kuvien tarinat -tehtävä ( 30 kpl tehtäväsivuja ) Harjoitellaan kuvanlukutaitoa, kysymyksiin vastaamista, asioiden kuvailemista ja tarinallista kerrontaa. Tehtävä vahvistaa myös päättelykykyä sekä puhutun
Scratch ohjeita. Perusteet
Perusteet Scratch ohjeita Scratch on graafinen ohjelmointiympäristö koodauksen opetteluun. Se soveltuu hyvin alakouluista yläkouluunkin asti, sillä Scratchin käyttömahdollisuudet ovat monipuoliset. Scratch
LUKEMISEN JA KIRJOITTAMISEN ATELJEET Tavoitteena elinikäinen lukija
LUKEMISEN JA KIRJOITTAMISEN ATELJEET Tavoitteena elinikäinen lukija Muokattu suomalaiseen kouluun sopivaksi Miksi? lyhyet opetustuokiot, paljon mallittamista lapsi saa valita itse kirjansa luetaan oikeita
PANSION KOULUN OPS PORTAAT
SYKSY 2012 TULEVAISUUDE N KOULU Kyselyt huoltajille, oppilaille ja opettajille SYKSY 2013 KOULUARJEN KEHITTÄMINEN Kyselyn tulosten hyödyntäminen VESO 16.11 Koulun toimintakulttu uri Mikä arjessa sujuu
Quizlet.
Quizlet www.quizlet.com Mikä on Quizlet? Quizlet on ohjelma, jolla käyttäjät voivat tehdä sana- tai vastinepareihin perustuvia settejä. Kielissä setit ovat yleensä sanastoja tai vastaavia. Settejä voi
Tekemistä varhaiskasvatukseen
Tekemistä varhaiskasvatukseen Ympäristöviikko on vihreitä tekoja ja hauskaa yhdessäoloa! Osallistumalla voit osoittaa ympäristöasioiden tärkeyden ja arvostuksesi luontoa kohtaan. Seuraavilla sivuilla on
OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.
OMAN VUORON ODOTTAMINEN Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus www.viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.com OMAN VUORON ODOTTAMINEN OMAN VUORON ODOTTAMINEN Oman vuoron odottaminen
Musiikkipäiväkirjani: Soitetaan instrumentteja (PI1)
Musiikkipäiväkirjani: Soitetaan instrumentteja (PI1) Tehdään erilaisia ääniä arkisilla esineillä (esim. paperi, pöydät, kupit, tikut, pallot), rummuilla tai melodisilla instrumenteilla, ja kuvaillaan ääniä
Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy
Tuen tarpeen tunnistaminen Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi toinen luokka syksy Esitysohjeet opettajalle arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin
LIIKKUVA KOULU-SEMINAARIN LQ-OHJELMAN WORKSHOP (45 min) 13.4.2016
LIIKKUVA KOULU-SEMINAARIN LQ-OHJELMAN WORKSHOP (45 min) 13.4.2016 Lions Quest elämisentaitoja-ohjelman pääkouluttaja Ulla Sirviö-Hyttinen TAVOITE: Jokainen meistä tarvitsee tunteen siitä, että kuulumme
Mahtispalautteen antaminen
Opettajan vinkit Tekniset asiat 1. Luo luokkasi oman ope-tilisi kautta, täyttämällä luokan tiedot ja lisäämällä oppilaat yksitellen. Paina save and lock settings. Huomaathan, että sen ja tulosta QR-koodit.
Luokka näytön käyttäminen opetuksessa.
Luokka näytön käyttäminen opetuksessa. - Kaikki alkaa totta kai kaukosäätimestä. - Source napista pääset valikkoon, mistä voit valita minkä lähteen otat käyttöön - Magic IWB S on piirto-ohjelma (valkotaulu)
Kaksinkertainen mahtis
Luovat harjoitukset Kaksinkertainen mahtis Palautteenantoharjoitus tavoite: yksityiskohtainen palautteen sanallistaminen ja luokkakaverin vahvuuksien tukeminen ja kehittäminen kesto 20 min Tehdään ensin
Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi
MÄMMI Videovihko Mämmi on noin 10-vuotias ihan tavallinen koululainen, vaikka ulkomuodoltaan hän voi jonkun mielestä näyttääkin oranssilta läjältä. Mämmi pohtii kaikkien alakoululaisten tavoin elämän iloja
Improvisointi - ALOITA ALUSTA JOKAINEN MEISTÄ VOI TUNTEA OLONSA EPÄMUKAVAKSI ALOITTAESSAAN IMPROVISOIMISEN, JOSKUS PIDEMMÄN AIKAA.
Improvisointi - ALOITA ALUSTA JOKAINEN MEISTÄ VOI TUNTEA OLONSA EPÄMUKAVAKSI ALOITTAESSAAN IMPROVISOIMISEN, JOSKUS PIDEMMÄN AIKAA. Improvisointi - ALOITA ALUSTA IMPROVISOIMME AINA KUN PUHUMME. KUN IMPROVISOIMME
NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET
RUDOLF KOIVU NÄYTTELYYN LIITTYVÄ NUKKETEATTERI NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET Itsekseen tekeville Nukketeatterissa voi leikkiä teatteriesitystä kokeilemalla nukeilla näyttelemistä erilaisissa lavasteissa.
52999 Aktiivinen matematiikka
52999 Aktiivinen matematiikka Laske kymmeneen Oppilaiden määrä: vähintään 10 oppilasta. Numeroidut kartiot 1-10 (käytä 0-kartion päällä kartionpäällistä ja kirjoita lapulle numero 10). Numeroidut hernepussit
9.2.3. Englanti. 3. luokan keskeiset tavoitteet
9.2.3. Englanti Koulussamme aloitetaan A1 kielen (englanti) opiskelu kolmannelta luokalta. Jos oppilas on valinnut omassa koulussaan jonkin toisen kielen, opiskelu tapahtuu oman koulun opetussuunnitelman
2. Mikä on eniten kalastettu kala Saaristomerellä? 3. Mitä kaloja ihminen pystyy kasvattamaan kalanviljelylaitoksissa?
36- leikin ohjeet 36- leikki on versio ulkoleikistä, jonka on kehittänyt Saara Susiluoma Jyväskylän luontokoulusta. Nimi tulee 36 kysymyksestä, jotka on kirjoitettu erillisille paperilapuille. Kuhunkin
Musiikkipäiväkirjani: Lauletaan (S1) Lauletaan ja imitoidaan erilaisia ääniä tai musiikkityylejä (tallenteen tai karaoken kuuntelemisen jälkeen).
Musiikkipäiväkirjani: Lauletaan (S1) Lauletaan ja imitoidaan erilaisia ääniä tai musiikkityylejä (tallenteen tai karaoken kuuntelemisen jälkeen). Musiikkipäiväkirjani: Lauletaan (S1) Lauletaan ja imitoidaan
ESIOPETUS-1-2 LUOKKA OMA OPPIMISPOLKU
Väritä yhdessä aikuisen kanssa: ESIOPETUS-- LUOKKA OMA OPPIMISPOLKU nimi: kun harjoittelet tietoa tai taitoa kun osaat tiedon tai taidon kun osaat tiedon tai taidon ja voisit opettaa sen toisille. MATEMATIIKKA
MINÄ OSAAN OHJEITA OPETTAJALLE
HYVINKÄÄN KAUPUNKI 2016-2017 MINÄ OSAAN OHJEITA OPETTAJALLE Äidinkielen ja kirjallisuuden jatkuvan arvioinnin lomake esi- ja alkuopetukseen Sisältö: Luokanopettajat Kirsi Lindfors ja Jaana Perkinen Äidinkielen
LET S GO! 6 KOEALUE 7-9 Nä hnyt:
LET S GO! 6 KOEALUE 7-9 Nä hnyt: On jälleen tullut testata osaamisesi. Koekappaleina ovat kappaleet 7-9. Muista LUKEA KAPPALEITA ÄÄNEEN useaan otteeseen ja opetella erityisen hyvin KUVASANASTOT ja 3A-TEHTÄVÄT.
Robertin tarina - opettajan materiaali
Robertin tarina - opettajan materiaali Opettaja, tämä materiaali on suunniteltu avuksesi. Voit hyödyntää materiaalin joko kokonaan tai osittain. Materiaali soveltuu käytettäväksi sekä luokkatilassa että
Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu
NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme
A: What s wrong? A aloittaa. Kuuntele ja auta tarvittaessa. Parisi auttaa tarvittaessa. Sinä aloitat. Sano vuorosanasi englanniksi.
High five! 4 Chapter 4 Down by the river LIITE 6a Työpistetyöskentely Piste 1 1 Valitse parisi kanssa kappaleiden 1 3 teksteistä yksi ja lukekaa se ääneen englanniksi 2 Tee alla oleva tehtävä parisi kanssa
Aasian kieliä ja kulttuureita tutkimassa. Paja
Esittäytyminen Helpottaa tulevan päivän kulkua. Oppilaat saavat lyhyesti tietoa päivästä. Ohjaajat ja oppilaat näkevät jatkossa toistensa nimet nimilapuista, ja voivat kutsua toisiaan nimillä. Maalarinteippi,
Eväitä elämään lähiluonnosta hanke Toimintatuokiokortti
Aihe 1. Esikouluryhmä ryhmäytymässä Tavoitteet ryhmäytyminen liikennesääntöjen harjoittelua jokamiehenoikeudet tutuksi elekielen ja geometristen kuvioiden harjoittelua Kohderyhmä Esikouluryhmä, 16 lasta
ESITTELY. Valitse oppilas jonka haluaisit esitellä luokallesi ja täytä alla oleva kysely. Age Grade Getting to school. School day.
ESITTELY Valitse oppilas jonka haluaisit esitellä luokallesi ja täytä alla oleva kysely NOTES ON McMath student s name Age Grade Getting to school School day Favorite subjects Least favorite subjects Electives
Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.
Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.
HARJOITE 15: MATON KÄÄNTÖ
HARJOITE 15: MATON KÄÄNTÖ Ryhmä seisoo maton päällä. Tehtävänä on kääntää matto ryhmän alla niin, ettei kukaan nouse pois matolta. (Idea: Onnistunut opetus - menetelmien kartoitus) HARJOITE 25: KARKKIKAVERI
Quizlet Itä-Suomen Liikkuva koulu seminaari, Joensuu. Anna Haapalainen, LitM, Liikkuva koulu mentori
Quizlet 26.9.2018 Itä-Suomen Liikkuva koulu seminaari, Joensuu Anna Haapalainen, LitM, Liikkuva koulu mentori anna.haapalainen@edu.mikkeli.fi Lataa Quizlet sovellus mobiililaitteellesi App Store Google
2 Suomen kielen äänteet
1 Ruudulla on ensin vain Ali. Linkit kolmeen suomen kielen äänteiden alakokonaisuuteen (2.1 Kirjaintarjottimeen, 2.2 Yksittäisiin äänteisiin sekä 2.3 Äänteistä tavuiksi ja sanoiksi) ilmestyvät ruudulle
Lauletaan useita kertoja siten, että nostellaan vuoroin oikeaa ja vasenta jalkaa.
Tammikuun liikuntavinkit lähde: suunnittelen liikuntaa palvelu (www.nuorisuomi.fi) SUKSITANSSI: Tuttu laululeikki sukset jalassa. Harjoitellaan tasapainotaitoa. Leikitään tasaisella alueella, jossa kaikille
SOSIAALISET TAIDOT. Tukioppilaskoulutus /OSAVA-hanke
SOSIAALISET TAIDOT Tukioppilaskoulutus 12.12.2016/OSAVA-hanke Nimen vaihto kättelyllä Kuljetaan ympäri luokkatilaa Kun kohtaat jonkun, kättelet ja sanot oman nimesi. Toinen tekee samoin. Henkilön, jota
YipTree.com. hommannimionmatematiikka.com
YipTree.com hommannimionmatematiikka.com YipTreen ja Homman nimi on matematiikan plussat Työrauha, työrauha ja työrauha Tuntien aloitus tapahtuu automaattisesti ja nopeasti (edellyttäen että koneet toimii)
10. Kerto- ja jakolaskuja
10. Kerto- ja jakolaskuja * Kerto- ja jakolaskun käsitteistä * Multiplikare * Kertolaatikot * Lyhyet kertotaulut * Laskujärjestys Aiheesta muualla: Luku 14: Algoritmien konkretisointia s. 87 Luku 15: Ajan
KIRJASTO. Lämmittely. Selitä sana. lainata varata kaukolaina palauttaa maksaa sakkoa. myöhästymismaksu. printata tulostaa.
Lämmittely KIRJASTO Puhutaan kirjastosta! 1. Käytkö sinä usein kirjastossa? Miksi / miksi et? 2. Mitä mieltä olet suomalaisesta kirjastosta? 3. Onko kirjasto sinulle tärkeä paikka? Miksi / miksi ei? 4.
ASCII-taidetta. Intro: Python
Python 1 ASCII-taidetta All Code Clubs must be registered. Registered clubs appear on the map at codeclubworld.org - if your club is not on the map then visit jumpto.cc/18cplpy to find out what to do.
Avarat aatokset ja älynväläykset
Max 3 pistettä I. Millä keinoilla voi huoltaa muistia ja aivoterveyttä? Keskustelkaa aiheesta. Kirjoittakaa viisi suosikkikeinoa II. Milloin olette viimeksi pelanneet muistipeliä? Kenen kanssa pelasitte?
MUUToS luokassa. Näin aloitat muutoksen luokassa! LAPSEN. viikko
LAPSEN oikeuksien viikko MUUToS luokassa Harjoituksen tavoitteena on pohtia yhdessä, mitä oppilaat itse haluavat parantaa tai kehittää omassa luokassaan ja toteuttaa muutos tämän jälkeen. Harjoitus voidaan
Lapsen kohtaaminen - vieraalla kielellä pienten kanssa
Lapsen kohtaaminen - vieraalla kielellä pienten kanssa Tuija Niemi Turun normaalikoulu Lapsi tarvitsee turvallisen aikuisen. läsnäolo fyysinen läsnäolo ei riitä, silmät ja korvat on oltava selässäkin reagointi
OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI. Alakoulun tehtävät
OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Alakoulun tehtävät Listassa on 70 eri tehtävävaihtoehtoa. Yhdestä kirjasta tehdään yksi tehtävä. Sovi aikuisen kanssa minkä tehtävän teet mistäkin lukemastasi kirjasta.
Materiaali sisältää Powerpoint-diojen selitykset ja oppilaille monistettavia tehtäviä.
DENNIKSEN tarina - opettajan materiaali Opettaja, tämä materiaali on suunniteltu avuksesi. Voit hyödyntää materiaalia joko kokonaan tai osittain. Materiaali soveltuu käytettäväksi sekä luokkatilassa että
OPPIMISSOVELLUKSEN KÄYTTÖOHJEET
OPPIMISSOVELLUKSEN KÄYTTÖOHJEET Käyttöohjeen sisältö Tästä käyttöohjeesta löydät seuraavat ohjeet ja tiedot: Salasanan luominen Sovelluksen lataaminen ja kirjautuminen Profiilikuvan asettaminen Muumi-hahmon
Haluatko tarjota oppilaillesi mahdollisuuden kansainvälistyä omassa koulussaan ja ulkomaiselle vaihto-opiskelijalle mahdollisuuden tutustua
ERASMUS KOULUISSA Haluatko tarjota oppilaillesi mahdollisuuden kansainvälistyä omassa koulussaan ja ulkomaiselle vaihto-opiskelijalle mahdollisuuden tutustua suomalaiseen kouluun? Erasmus kouluissa Erasmus
1. Sananselitys. 2. Ohjelmointi. 3. Keskustelu. 4. Medialukutaito
OpETuKsELliNeN S I s Ä L T ö 1. Sananselitys 2. Ohjelmointi 3. Keskustelu 4. Medialukutaito Vinkkejä opettajille Linnanmäki -päivän opetukselliseen puoleen. 2 0 1 7 1. Helsinki-sanaselityspeli TAIDOT:
Rattingham Palace ja Reviewkertaustehtävät
High five! 3 Chapter 4 Rattingham Palace 4 Rattingham Palace ja Reviewkertaustehtävät Tavoitteena on kerrata jakson Ydinsanastoa Keskeisimpiä viestintätilanteita Keskeisimpiä rakenteita Jakson ydinsanastot
oma nimi: luetun kirjan nimi: hyväksytty: pvm. opettajan allekirjoitus:
1. Valitse lukemastasi kuvakirjasta/kirjasta yksi kuva. Näytä kuva luokkatovereillesi esim. dokumenttikameran avulla. Kerro kuka/keitä kuvassa on ja mitä siinä tapahtuu. Kerro myös miksi valitsit juuri
Miten opetan suomea? luento 19.8.2011 CIMO:ssa Comenius-apulaisopettajiksi lähteville Emmi Pollari
Miten opetan suomea? luento 19.8.2011 CIMO:ssa Comenius-apulaisopettajiksi lähteville Emmi Pollari Suomen kielestä 1/2 erilainen kieli kuinka eroaa indoeurooppalaisista kielistä? o ei sukuja, ei artikkeleita,
Musiikkipäiväkirjani: Tutkitaan, improvisoidaan ja sävelletään (EIC1) Kerrotaan tarina eri äänteillä, äänillä tai melodioilla, joita on luotu yhdessä.
Musiikkipäiväkirjani: Tutkitaan, improvisoidaan ja sävelletään (EIC1) Kerrotaan tarina eri äänteillä, äänillä tai melodioilla, joita on luotu yhdessä. Musiikkipäiväkirjani: Tutkitaan, improvisoidaan...
LUMIUKKOPOLKU LEIKKEJÄ TAPAHTUMAN ALKUUN TAI LOPPUUN:
LUMIUKKOPOLKU Lumiukkopolku leikkeineen toimii kivana koko perheen talvitapahtumana. Kaikkia leikkejä ja polkutauluja ei tarvitse käyttää samassa tapahtumassa, jo 4-5 taulua voi riittää. Tauluja ei ole
Wake up, Charlie! ja Reviewkertaustehtävät
High Five! 3 Chapter Wake up, Charlie! Wake up, Charlie! ja Reviewkertaustehtävät Tavoitteena on kerrata jakson Ydinsanastoa Keskeimpiä viestintätilanteita Keskeisimpiä rakenteita. Jakson ydinsanastot
LET S GO! 4 KOEALUE 7-9 Nähnyt:
1 LET S GO! 4 KOEALUE 7-9 Nähnyt: On jälleen tullut aika testata osaamisesi. Koekappaleina ovat kappaleet 7-9. Muista LUKEA KAPPALEITA ÄÄNEEN useaan otteeseen ja opetella erityisen hyvin KUVASANASTOT ja
Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella
Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti
Matkustaminen Yleistä
- Olennaiset Can you help me, please? Avun pyytäminen Do you speak English? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Voisitko auttaa minua? Puhutko englantia? Do you speak _[language]_? Tiedustelu henkilöltä
Matkustaminen Yleistä
- Olennaiset Voisitko auttaa minua? Avun pyytäminen Puhutko englantia? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Can you help me, please? Do you speak English? Puhutteko _[kieltä]_? Tiedustelu henkilöltä
Matkustaminen Yleistä
- Olennaiset Voisitko auttaa minua? Avun pyytäminen Puhutko englantia? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Can you help me, please? Do you speak English? Puhutteko _[kieltä]_? Tiedustelu henkilöltä
ENGLISH 1 A1 alkeet, 1. kappale M.A. Tehtävien symbolit: vihkotehtäviä kielioppi
ENGLISH 1 A1 alkeet, 1. kappale M.A. Tehtävien symbolit: vihkotehtäviä kielioppi Keskustelutehtävä Kertaustehtäviä Sanasto 1. Friends. Thom is a new boy in school. No-one knows him. Thom doesn t have any
OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI
OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Alakoulun tehtävävihko Tämän vihkon omistaa: Luokka: Listassa on 70 eri tehtävävaihtoehtoa. Yhdestä kirjasta tehdään yksi tehtävä. Sovi opettajan kanssa minkä tehtävän
LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt:
1 LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt: On jälleen tullut aika testata osaamisesi. Koekappaleina ovat kappaleet 7-9. Muista LUKEA KAPPALEITA ÄÄNEEN useaan otteeseen ja opetella erityisen hyvin KUVASANASTOT ja
RAPORTTI. Pajapäivä Joensuun Steinerkoululla 20.5.2014. Joensuussa 22.5.2014 Tuuli Karhumaa
RAPORTTI Pajapäivä Joensuun Steinerkoululla 20.5.2014 Joensuussa 22.5.2014 Tuuli Karhumaa Johdanto Työpajatoiminta matemaattisissa aineissa kurssiin kuului työskentely SciFest-tapahtumassa. Itse en päässyt
Google Forms / Anna Haapalainen. Google Forms Googlen lomake-työkalu
Google Forms Googlen lomake-työkalu Google Forms / Anna Haapalainen Googlen lomaketyökalulla on helppoa tehdä sähköisiä kyselyitä, tehtäviä tai kokeita. Voidaksesi luoda Googlen lomakkeita, sinulla tulee
Anna Siikaniemi. BITSBOARD sovelluksen käyttöopas
Anna Siikaniemi BITSBOARD sovelluksen käyttöopas Innovative Investments Limited:n kehittämästä Bitsboard sovelluksesta löytyy Appstoresta neljä versiota; ilmaiset Bitsboard Preschool, Bitsboard, Bitsboard
Siltaaminen: Piaget Matematiikka Inductive Reasoning OPS Liikennemerkit, Eläinten luokittelu
Harjoite 2 Tavoiteltava toiminta: Materiaalit: Eteneminen: TUTUSTUTAAN OMINAISUUS- JA Toiminnan tavoite ja kuvaus: SUHDETEHTÄVIEN TUNNISTAMISEEN Kognitiivinen taso: IR: Toiminnallinen taso: Sosiaalinen
ohjeita kirjautumiseen ja käyttöön
ohjeita kirjautumiseen ja käyttöön Kirjautumisesta Opiskelijat: kirjaudu aina tietokoneelle wilmatunnuksella etunimi.sukunimi@edu.ekami.fi + wilman salasana Opettajat: kirjaudu luokan opekoneelle @edu.ekami.fi
Uudistuva arviointi & omat opintopolut lukion englannissa. ENA02 - Insights 2, lv
Uudistuva arviointi & omat opintopolut lukion englannissa ENA02 Insights 2, lv 20162017 Saatteeksi Vaikka seuraavassa kerrotaan yksilöllisistä opintopoluista ja opiskelijoiden itseohjautuvasta opiskelusta,
Video 2: Uuden oppiminen ja vanhan kertaaminen
Video 2: Uuden oppiminen ja vanhan kertaaminen VÄRIT Tavoite: Oppilas tutustuu ja oppii opiskeltavalla kielellä värejä havainnoimalla ympäristöään. Harjoitukseen valmistautuminen: Ensin oppilaiden kanssa
Harjoitussuunnitelma viikko 14 Potkaiseminen II
Harjoitussuunnitelma viikko 14 Potkaiseminen II = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku Harjoituskerralla