Kempeleen Ikähoivan kuulumisia
|
|
- Teija Aurora Karjalainen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 # Kuntatiedote Kempeleen Ikähoivan kuulumisia Ikääntyneiden tehostetun palveluasumisen palveluseteli käyttöön Kempeleessä on otettu käyttöön ikääntyneiden tehostetun palveluasumisen palveluseteli alkaen. Palveluseteli on Kempeleen kunnan myöntämä sitoumus maksaa yksityisen palveluntuottajan tuottamasta tehostetusta palveluasumisesta. Palveluseteli korvaa palveluntuottajan antaman palvelun kustannukset kunnan ennalta määräämään arvoon asti. Palveluseteli myönnetään kokonaisvaltaisen palvelutarpeen arvioinnin jälkeen. Tehostetusta palveluasumisesta myönteisen päätöksen saanut asiakas saa kunnalta tehostetun palveluasumisen palvelusetelin. Kunta ei osoita palvelukotipaikkaa vaan asiakas valitsee kunnan hyväksymistä palveluseteliyrittäjistä itselleen parhaiten sopivan vaihtoehdon itselleen. Ikääntyneiden perhehoidon käynnistäminen Kempeleessä käynnistetään kuluvan vuoden aikana ikääntyneiden perhehoito. Kunnanhallitus on hyväksynyt ( ) ikääntyneiden perhehoidon toimintaohjeen. Perhehoidolla tarkoitetaan henkilön hoidon, hoivan tai muun ympärivuorokautisen huolenpidon järjestämistä perhehoitajan yksityisessä kodissa tai perhehoidossa olevan kotona. Perhehoito voi olla tilapäistä, jatkuvaa tai osavuorokautista. Perhehoito sopii ikääntyneelle, joka ei tarvitse säännöllisesti ympärivuorokautista hoitoa. Kempeleen kunta hakee ikääntyneiden perhehoitajana toimimisesta kiinnostuneita henkilöitä. Kunta järjestää perhehoitoon liittyvän infotilaisuuden klo Vanhusten palvelutalolla, osoite Hovintie 12. Tervetuloa kuulemaan tarkemmin ikääntyneiden perhehoidosta! Rintamaveteraanien palvelut lakisääteisiksi lähtien Rintamaveteraanien kotona asumista tukevat palvelut tulevat lakisääteiseksi lähtien. Lakimuutoksen jälkeen rintamaveteraanien ja sotainvalidien kotipalvelut ovat sisällöltään ja laajuudeltaan samanlaiset. Lailla turvataan kotiin vietävien palvelujen rahoituksen riittävyys. Rahoitusta varten valtion budjettiin tulee uusi arviomäärärahamomentti. Kunnat saavat arvioida kotiin vietäviin palveluihin tarvitsemansa määrärahan määrän, ja Valtiokonttori maksaa sen kunnille vuoden alussa. Valtiokonttori pyytää kunnilta ensimmäistä määräraha-arviota vuoden 2019 syyskuussa. Tuolloin kunnan tulee arvioida sekä marras - joulukuussa 2019 että koko vuonna 2020 tarvittava määräraha. Määräraha jaetaan suhteessa kunnissa asuvien veteraanien tarpeen mukaisesti. Rintamaveteraanipalveluihin ovat oikeutettuja Suomessa asuvat rintamaveteraanit, jotka ovat osallistuneet vuosien sotiin ja joille on myönnetty rintamasotilas-, rintamapalvelustai rintamatunnus. Rintamaveteraanien kuntoutukseen ei tule muutoksia. Valtakunnallinen vanhustenviikko Valtakunnallista vanhustenviikkoa vietetään Vanhustenviikkoa vietetään tänä vuonna teemalla Varaudu vanhuuteen. Kempeleessä Vanhus tenviikon pääjuhlaa vietetään keskiviikkona Kokkokankaan seurakuntakeskuksessa. Raija Inkala Kotihoidon johtaja Kempeleen kunta TEKNISET PALVELUT Kempeleen kunnan omakoti- ja paritalotontteja hakuun lokakuussa KENESTÄ VUODEN 2019 KEMPELEEN SENIORI? Kempeleen kunnan seniorineuvosto järjestää Kempeleessä vuoden seniorin valinnan syksyllä Vuoden seniori julkistetaan vanhustenviikon pääjuhlassa. Voit äänestää ketä tahansa yli 65 vuotiasta kempeleläistä. Voit antaa äänesi mennessä internet-sivuilla tai postittamalla lipukkeen siinä olevaan osoitteeseen: Vuoden 2020 rakentamisen omakotitontit sijaitsevat Linnakankaalla Jättiläisentien varrella sekä Metsärinteellä Jäniksenkäpäläkadun varrella. Lisäksi Jäniksenkäpälä-kadulta laitetaan hakuun tarjousten perusteella 2 kpl paritalotontteja. Hakuun voivat osallistua yksityishenkilöt / perheet, jotka eivät ole v aikana hankkineet tonttia Kempeleen kunnalta. Tonttihaku toteutetaan kahdessa osassa, tarjousten perusteella sekä arpomalla: Tarjoustonttien hakuaika on Arpomalla jaettavien tonttien hakuaika on Rakennusvalvonnan ja tonttijakelun henkilökuntaa on tavattavissa Zeppeliinin Keskustorin Pop-Up-pisteessä na 5. syyskuuta klo Tilaisuudessa pidetään tietoisku uusista omakotitonteista klo 15 ja 17 (kesto n. 20 min). Lisätietoja osoitteesta: Kempeleen kunta PL 12, Kempele puh. (08) Vuoden seniori Kempeleessä -ehdotus: Vastaajan nimi ja puh.nro: Yksi ääni/henkilö Kirjepostimerkki Kempeleen Seniorineuvosto PL KEMPELE
2 IKÄHOIVA Kempeleen Kunta KEMPELEEN VANHUSTENVIIKON PÄÄJUHLA pop-up Ke Kokkokankaan srk-keskus Pääjuhlan kuljetukset Ohjelma: Kahvitus alkaa klo Juhla alkaa heti kahvituksen päätyttyä. Tervetulotoivotus 2018 Vuoden Seniori Esa Kälkäjä Virsi 574:1-3 Kunnan tervehdys kunnanvaltuuston puheenjohtaja Piia Hanski Yhteislaulu Metsämiehen laulu Juhlapuhe professori Jorma Heikkinen Musiikkiesitys Runotyöpaja Elämäni runo esittää näyttelijä Tuija Nuojua Yhteislaulua Minne käy tuulen ilmassa tie Vuoden 2019 Seniorin julkistaminen Virsi 462 Päätössanat kappalainen Teemu Riihimäki Bussikuljetus: klo Suolatie 4, entisen lounasravintola Ainon edestä klo Hovila-koti, Kirkkotie 15 klo Hovintien palvelu keskus, Hovintie 12 klo Kirkonkylän srk-koti klo Asukastupa, Honkasentie 11 kyytiin pääsee myös palolai toksen pysäkiltä Zeppelinin Keskustorilla sin klo lauantai PoP-uP-Piste avautuu HKK-tapahtumassa Zeppelinissä 5.9. teema: tontit ja rakentaminen teema: varhaiskasvatus ja opetus teema: kunnallistekniikka teema: terveyspalvelut & ikähoiva teema: kaavoitus Kempeleen kunta etsii perhehoitajia vanhusten lyhyt- ja pitkäaikaiseen perhehoitoon sekä omaishoitajien työn tueksi. Perhehoitajana voi toimia henkilö tai pariskunta, joka ominai suuksiensa, kokemuksensa tai koulutuksensa puolesta soveltuu vanhusten hoitotehtävään teema: kempele-akatemia Etsimme henkilöitä, jotka ovat valmiita ottamaan kotiinsa lyhyt- tai pitkäaikaiseen perhe hoitoon vanhuksia, jotka eivät syystä tai toisesta selviydy yksin kotona tai perhehoitaja toimii sijaishoitajana vanhuksen kodissa esimerkiksi omaishoidon vapaiden lomittajana teema: matkailu Tervetuloa! Taksikuljetus: Taksikuljetuspyynnöt pe mennessä diakoni Elisa IsoJunnolle p Rakennusvalvonta tavattavissa Vuoden 2020 OKT-tonttihaku Maankäyttöpäällikkö esittelee uusia tontteja klo 15 ja 17 Kunnanjohtoa paikalla Kunnan varhaiskasvatus, koulut ja lukio esittäytyvät Katu- ja viherpalvelut tavattavissa, kysy ja kuule ympäristön kunnossapidosta Kempeleen kunnan Ikääntyneiden hoiva ja huolenpidon järjestämä ikääntyneiden perhehoidon infotilaisuus tiistaina klo Vanhusten palvelutalolla osoite Hovintie 12, Kempele Esittelyssä kaavoituskatsaus 2019 ja keskusta-alueen visio Tervetuloa keskustelemaan tarkemmin ikääntyneiden perhehoidosta ja perhehoitajana toimimisesta. Mukana keskustelemassa kunnan kotihoidon viranhaltijoita sekä kokemusasiantuntijana vanhusten perhehoitajana toimiva perhehoitaja. Infotilaisuudessa kahvitarjoilu! Kysy ja kuule Kempeleen terveyspalveluista Kausi-influessarokoteinfoa Tietoa ikähoivan ja kotihoidon palveluista Kysy ja kuule vapaa-ajan palveluista Liikuntapalvelut, Kempele-opisto, kirjasto, kulttuuri ja nuorisopalvelut esittäytyvät Kysy ja kuule Zeniitin matkailualueen suunnitelmista Mukana Kempeleen matkailuyrittäjiä Tuu porisemaan kauppareissun lomassa! :) Tervetuloa! TEKNISET PALVELUT HKK goes Zeppelin! KAAVOITUS Voimaantulokuulutus LA NAAPURIEN KUULEMINEN PURKAMISLUPAHAKEMUKSEN VIREILLETULON Päätöksestä ei ole valitettu Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen. Kaava astuu YHTEYDESSÄ (MRL 139 ) voimaan tällä kuulutuksella. Asemakaavan muutos, korttelin tontti 1. Kempeleen kunnanvaltuusto on hyväksynyt kokouksessaan Kempeleen asemakaavan muutoksen, joka sijaitsee Linnakankaan tilasto- ja pientilastoalueella (112/026). Asemakaavan muutoksella muodostuvat korttelin tontit 10 15, korttelit sekä niihin liittyviä katu- ja viheralueita. SE ELYJÄ LAMMASAITAUS FATBIKE-KOEAJOA ARPAJAISIA PONIAJELUA teliin 2003 ja tontti 1(YH-alue) LUKUKO Kempeleen kunnanhallitus Kempeleen kunta PL 12, Kempele puh. (08) YÖPA EE ON TA YY NT TOIMINTAA JA TEKEMISTÄ KOKO PERHEELLE KAUPPAKESKUS ZEPPELINISSÄ LAUANTAINA KLO 11-15! Katso viikonlopun ohjelma netistä: Järjestää Kempeleen kunta yhteistyössä yhteisöjen, järjestöjen, yritysten ja kauppakeskus Zeppelinin kanssa. NK PIS EM OS E EUV EL ER OT LAIT TAN MP HI TU JA UN KE IÄ TE ATSASTUSTA TUTUNTI STUS LIIK JA TALUTUSR IRA JA SA KÄSIT PELA Hankkeiden lupa-asiakirjat ovat nähtävillä rakennushankkeesta kertova osallistumisja arviointisuunnitelma nähtävillä 28.8.valvonnassa. Naapureiden mahdollisetonhuomautukset kunnan www-sivuilla osoitteessa on toimitettava rakennusvalvontaan kirjallikuulutukset, Kempeleen pääkirjastolla (os. Zeppelinintie 1) ja kunnan toimitiloissa sena klo 15:00 mennessä. Vihikari 10:ssä 2. kerroksen aulassa. p Vihikari 10, Kempele O JA -SHOW LAJIESITT Vireilletulo Maankäyttö- jatoimenpide; rakennuslain 62 Haetaan ja 63 :n mukaisesti ilmoitetaan, että Kempeleen purkulupaa Kempeleen kunnankunta kuuluttaa vireille Kempeleen eteläisen alueen osayleiskaavan laatimisen talolle (kerrosala 2393 m2 ja tilavuus m3), vanja asettaa nähtäville kaavaa koskevan osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS). (kerrosala 265 m2 ja ja tilavuus 1130 Osayleiskaava halle koskeepaloasemalle Sipolan (207/019), Niittyrannan (208/021) Sarkkirannan (102/008) tilastoalueita ja pienalueita sekä Keskustan (101) Santamäen m3 sekä taksiasemalle (kerrosala 42tilastoalueen m2 ja tilavuus 122 (007), Ollakan (006) Riihivainion (005) pienalueita. Suunnittelualue rajautuu etelässä m3).japurkamistoimenpiteet suoritetaan keväällä ja lännessä Limingan sekä Oulun ja Kempeleen väliseen kuntarajaan, pohjoisessa Kempeleentiehen ja idässä Ketolanperäntien ja Rajakorventien välisiin peltoalueisiin RONEN PAT MATTI TAKAL JUKKA 4 1 ja 1 KLO 1 EPPU LUR A LAU UV LIIKK Taajaman osayleiskaavan muutos ja laajennus, osittainen voimaantulo. Hakija; Kempeleen kunta Kempeleen kunnanhallitus on määrännyt voimaan MRL:n 201 :n nojalla kunnanvaltuuston hyväksymän Taajaman osayleiskaavan valituksen alaisten alueiden ulkopuolisilta alueilta. Osittainen voimaantulo ei koske valituksen Sijainti; Asemanseudun osa-alueella osoitteessa Asealaisten kiinteistöjen , ja alueille mantie Kempele. Toimenpiteet kohdistuu kiinsijoittuvia selvitysalueita ja lähivirkistysaluetta Teppolantien varresta. teistöihin ja sekä KortKaava tulee voimaan tällä kuulutuksella edellä esitetyllä tavalla. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa koskevat lausunnot ja mielipiteet voi esittää kunta/rakennusvalvonta kuulemisaikanakempeleen kirjallisesti: Kempeleen kunta, Tekniset palvelut / Kaavoitus, PL 12, Hannu Paasovaara KempeleRakennustarkastaja tai s-postiosoitteeseen kirjaamo@kempele.fi TÖJÄ RJES JA JÄ JA URO SITT KIRJAST ÄYTY Y UN ON TA TAA PO P-U PA VA JA ISE T OLLA KLO 12
3 KULTTUURI FUNDAMENTALISTI N E N I K R Ä K A KAIJ O I L L A K E L I & Pe klo Pirilä-sali, Piriläntie 145, Kempele Liput 20 Liput: Kempeleen kirjasto (Tiketistä ostettuihin lippuihin +2,50 palvelumaksu) KEMPELEEN KULTTUURIPASSI Hae kulttuuripassisi lukuvuodelle Kempeleen kirjastosta tai kulttuuripassitapahtumista! Kulttuuripassin avulla Kempeleen peruskouluiässä olevia lapsia ja nuoria kan nustetaan hyödyntämään oman kunnan kulttuuritarjontaa vapaa-ajalla. Kerää mällä kolme leimaa kulttuuripassiin saat keväällä todistusten jaon yhteydessä kulttuuridiplomin. Diplomin suorittajat ovat mukana arvonnassa, jossa on hui keita palkintoja! Leimoja saa Kempele Akatemian järjestämistä tapahtumista, taidenäyttelyistä, kursseista ja kirjavinkkauksista. Tapahtumia järjestävät: Kempele-opisto Kempeleen kirjasto Liikuntapalvelut Nuorisopalvelut Seuraa kulttuuripassitapahtumia kotisivulla Tapahtumia päivitetään jatkuvasti! Nähdään kulttuurin parissa!
4 KIRJASTO Tapahtumat KEMPELEEN KIRJASTO BAANAN VIRALLINEN AVAUS PE KLO Zimmarin piha, puheita, musiikkia ja kahvitarjoilu FROSTY RIVER -YHTYE, KLO Työväentalon piha, kahvitarjoilu AIOLOS-KUORO, KLO Zytykkeen viereisessä puistossa TAITEILIJAT ESITTELEVÄT TÖITÄÄN Symposiumin taiteilijat: Marko An la, Veera Komulainen, Leena Pukki Työryhmä Katja Mää ä, Päivi Lindell Työryhmä Timo Tyynismaa, Jussi Hukkanen, Lasse Rimpilä Työryhmä Päivi Pussila, Raimo Törhönen Työryhmä Johanna Ruotsalainen, Susanna Ruotsalainen, Minna Mikkonen PÄÄKIRJASTO Kauppakeskus Zeppelin, 3.krs. Zeppelinintie 1, Kempele p Sähköposti: Kirjaston kotisivu: Aineistotietokanta ja uusinnat salanumeron avulla: PÄÄKIRJASTO Ma-pe La Kirjasto suljetaan pyhien aattoina klo 16. Huom. Pe 6.9. pääkirjasto avoinna klo TIETOTORI LÄHIKIRJASTO KOULUKIRJASTO Koulutie 4B, Kempele p Sähköposti: Ma Ti Ke To Pe Suljettu Suljettu Suljettu LINNAKANKAAN KIRJASTO OMATOIMIKIRJASTO Linnakangastalo Linnakaarto 20, Kempele Käynti sisäpihan kautta, E-ovi p (pääkirjasto) Sähköposti: Ma - pe (omatoimiaika) La (omatoimiaika) Näyttelyt pääkirjastolla Elokuu: Taide on tekemisen iloa - Maija-Liisa Saarelan ja Pirkko Tihisen näyttely Syyskuu: Kempeleen eläkeläisten näyttely ART LINNAKALLIO GOES BAANA 2019 SYMPOSIUM Pe klo Kempele Akatemia Honkasentie 15, Kempele Aiheena julkinen taide kunnissa ja kaupungeissa. Ohjelmassa myös Art Linnakallio goes Baanan taiteilijoiden esittelyä ja kahvitarjoilua. Vapaa pääsy, tervetuloa! Lisätiedot tapahtumasta: Lokakuu: Muistojen mielikuvia - Matti Hätälän näyttely Kirjallisuuspiirit jatkuvat syksyllä 2019! Ke klo Sarjakuvalukuinto-työpaja. Kaikenikäisille suunnatussa työpajoissa yhdistyvät lukupiiritoiminta ja yhdessä piirtäminen. Työpajat järjestää Oulun sarjakuvakeskus. Vetäjänä toimii sarjakuvantekijä Veli-Matti Ural. La Kempeleen kirjasto mukana HKK:ssa! Kirjastolla klo satutuokio, klo syksyistä askartelua ja klo Oulun Karva-Kaverit esittelevät lukukoiratoimintaa. Lukukoira tavattavissa! La klo Tuija Nuojua esittää: Pitääkö se paikkansa? Näytelmä kertoo Kaija-kissasta, joka eräänä tuiki tavallisena päivänä on murheissaan. Onneksi päiväkodin keittäjämestari Kari-siili sattuu paikalle ja saa Kaija-kissan pohtimaan asioita. Näytelmässä lapset saavat osallistua ja auttaa Kaija-kissaa uuden päivän kohtaamiseen paremmalla mielellä. Lavalla musisoi ja näyttelee Tuija Nuojua kaikenikäisille (ikäsuositus +4v.) n. 30 min. Ke klo Vanhustenviikon vierailija: FM, tietokirjailija Tuula Vainikainen. Aiheena Virkeänä vanhuuteen. "Hyvä uni on yksi terveyden peruspilareista. Huonosti nukutun yön ja väsymyksen syynä voi olla uusi kansantautimme uniapnea. Väsymys nakertaa myös muistia. Muistihäiriöt pelottavat monia, usein turhaan. Muistisairaus on mielenkiintoinen kumppani sekä sairastuneelle että läheisille." La klo Nuojuan teatteripaja esittää: Maatilan joulu. Maatilan joulu -näytelmässä tavataan Maatilan elämää-esityksestä tutut tyypit kyllä näääin on! ja seurataan kuinka Pelle-pässi ja Lyydia-lammas odottavat karitsaa syntyväksi. Pelleä stressaa karitsan syntyminen ja joulun juhliminen ei voisi vähempää kiinnostaa. Possukin on taas hukassa ja kaiken kukkuraksi herra Hösselströmiäkään ei näy kotiin työmatkaltaan. Löytääkö Martan Maatila joulurauhan ja miten käy possulle? Näytelmä sisältää musiikkia ja on kestoltaan n. 30 min. Soveltuu kaikenikäisille. Tutustu e-aineistoihin: outi.finna.fi Tavallisten miesten kirjallisuuspiiri jatkuu to klo Kirjana Ollikainen, Aki: Pastoraali. Tavallisten miesten kirjallisuuspiiri seuraavan kerran to klo 18.00, jolloin kirjana Pamuk, Orhan: Punatukkainen nainen. Kirjasto tarjoaa alkusyksyn piireihin tilan ja kahvit. Poikkeuksellisesti vetäjä on seuraavan kerran paikalla lokakuun piirissä. Sari Holapan kirjallisuuspiiri jatkuu syyskuussa. Kirjana Haahtela, Joel: Perhoskerääjä. Tarkempi ajankohta julkistetaan myöhemmin, seuraa ilmoittelua! Satutuokiot jatkuvat jälleen syksyllä to klo 10.00! Ensimmäisellä satutuokiolla on luvassa satujoogaa. Kirjasto somessa: / Kempeleen kirjasto / Kempeleenkirjasto
5 LA KLO Tule tapaamaan lukukoiraa! OULUN KARVA-KAVERIT ESITTELEVÄT LUKUKOIRATOIMINTAA. Vapaa pääsy! COLOURMIX PRESENTS BRIGHT MUSIC Vanhustenviikon vieraana Kempeleen kirjastossa: FM, tietokirjailija ENTRY $10 La klo Kempeleen kirjastossa Käsikirjoitus ja lavalla: Tuija Nuojua Ohjaus: Mika Nuojua Esityksen kesto: n. 30min. Sopii kaikenikäisille, ikäsuositus +4v. Vapaa pääsy! Kauppakeskus Zeppelin, 3.krs. KE klo "Hyvä uni on yksi terveyden peruspilareista. Huonosti nukutun yön ja väsymyksen syynä voi olla uusi kansantautimme uniapnea. Väsymys nakertaa myös muistia. Muistihäiriöt pelottavat monia, usein turhaan. Muistisairaus on mielenkiintoinen kumppani sekä sairastuneelle että läheisille." Vapaa pääsy, tervetuloa! KEMPELEEN KIRJASTO KAUPPAKESKUS ZEPPELIN 3.krs.
6 LIIKUNTAPALVELUT ZIMMARIN SYKSY Aukioloajat Maanantai * Perjantai * Tiistai * Lauantai sunnuntai * * Palvelupiste suljetaan tuntia aikaisemmin ja uintiaika loppuu puoli tuntia ennen hallin sulkemista. Vesivoimisteluiden viikko-ohjelma Maanantai Kevennetty vesivoimistelu, monitoimiallas Tiistai Senioreiden vesivoimistelu, monitoimiallas Yleinen vesivoimistelu, monitoimiallas Keskiviikko Yleinen vesivoimistelu Teho, monitoimiallas AquaZumba, monitoimiallas (alkaen 4.9.) Torstai Senioreiden vesivoimistelu, monitoimiallas Aqua Training, monitoimiallas (alkaen 5.9.) Perjantai Iisi vesivoimistelu, monitoimiallas Yleinen vesivoimistelu Teho, monitoimiallas Sunnuntai vesivoimisteluun erillismaksu vesivoimistelussa musiikkia Monitoimialtaan varatut vuorot Allas suljettu muulta toiminnalta. Monitoimiallas on tarkoitettu ensisijaisesti erityisryhmille. Muutokset mahdollisia. Ei viikolla 43 varattuja vuoroja. Maanantai AquaZumba AquaZumba on hauska ja tehokas vesiliikuntalaji, jonka isäntänsä Zumba kehitti altaaseen, tietysti pääosin lattarirytmeillä maustettuna. Tunti sopii kaikille. Ohjaajana toimii Minna Lukkari. Tule mukaan altaalle hikoilemaan, tästä ei Pool Partyt parane! Tunnille mahtuu yhteensä 30 henkilöä. Ilmoittautuminen koko kaudelle alkaa netissä. Kausikortteja on jaossa 15 ensimmäiselle, hinta 96. Loput 15 paikkaa jaossa viikoittain aikaisintaan tuntia ennen AquaZumban alkua palvelupisteellä, hinta sisäänpääsy + 3. Lisätietoja - Ajankohtaista Aqua Training Aqua Training on reipastempoinen, musiikkiliikuntatunti vedessä. Hyödynnämme treeneissä vedenvastusta, välineitäkin käyttäen. Sama ohjelma toistuu 3 vk. Ohjaajana toimii kokenut vesiliikunnan ammattilainen Seija Salmi. Tervetuloa mukaan hikoilemaan veteen! Mukaan mahtuu yhteensä 30 henkilöä. Ilmoittautuminen koko kaudelle alkaa netissä. Kausikortteja on jaossa 15 ensimmäiselle, hinta 96. Loput 15 paikkaa jaossa viikoittain aikaisintaan tuntia ennen Aqua Trainingin alkua palvelupisteellä, hinta sisäänpääsy + 3. Lisätietoja - Ajankohtaista PERHELIIKUNNAN SYKSYN 2019 ILOA LIIKUNNASTA KALENTERI Iloa liikunnasta - Jumpat Maanantaisin klo Kempele Akatemia, Honkasentie 15 Ennakkoilmoittautuminen Yleinen, Kevennetty vesivoimistelu (mm. veteraanit) TK Liminka ( ) Tiistai Maa- ja kotitalousnaiset (3.9./1.10./5.11./3.12.) Yleinen, Senioreiden vesivoimistelu Kempeleen kunnan työntekijät ( ) Yleinen vesivoimistelu Keskiviikko Yleinen vesivoimistelu - Teho Voitas-ryhmä ( /ei 25.9.) Starttaa terveyttä vedestä ryhmä ( / ) TK Tyrnävä ( ) AquaZumba ( ) Torstai TK Rantsila ( ) Yleinen, Senioreiden vesivoimistelu Aqua Training ( ) Perjantaisin klo Röllipuisto, Satumaantie Ei ennakkoilmoittautumista Perjantai Yleinen, Iisi vesivoimistelu Yleinen vesivoimistelu - Teho Lauantai Iloa liikunnasta - Satujooga Torstaina 5.9. / / / klo Kempeleen pääkirjasto, Zeppelinintie 1. Yhteistyössä: Kempeleen pääkirjasto. Ei ennakkoilmoittautumista. Vauvauinti Maanantaisin klo Kokkokankaan päiväkoti, Haukkakaarto 13 Yhteistyössä: Kempeleen naisvoimistelijat Ennakkoilmoittautuminen Keskiviikkoisin klo Kempele Akatemia, Honkasentie 15 Ennakkoilmoittautuminen Iloa liikunnasta - Puistoliikunta Maanantaisin klo Kuovinpuisto, Kuovintie Ei ennakkoilmoittautumista Iloa liikunnasta - Vanhempi-vauva-tanssi Torstaisin klo Kempele Akatemia, Honkasentie 15 Ennakkoilmoittautuminen Iloa liikunnasta - Liikuntaneuvonta Perjantaisin klo Kempeleen terveyskeskus, Kirkkotie 21 Ennakkoilmoittautuminen Tiedustelut: anniina.pitkala@kempele.fi Lisätietoja ja ilmoittautuminen Syyskauden toiminta 2019 Liikuntasuunnittelija Anniina Pitkälä (Iloa liikunnasta -hanke), anniina.pitkala@ kempele.fi, p SOVELTAVA LIIKUNTA SYKSY 2019 Erityislasten liikuntakerho Santamäkitalolla sin, alkaen 7-10-vuotiaat klo vuotiaat klo Liikuntakerhossa tutustutaan erilaisiin liikuntalajeihin ryhmäläisten toiveiden mukaan, harjoitellaan sääntöjä ja ryhmässä toimimista. Luvassa uusia kokemuksia ja onnistumisia liikunnan parissa. Kehitysvammaisten liikuntaryhmä yli 15-vuotiaille Zemppi Areenalla perjantaisin klo , alkaen. Liikuntaryhmässä pelaillaan erilaisia pallopelejä ja tutustutaan erilaisiin liikuntalajeihin. Hyvän mielen liikuntaryhmä Keskiviikkoisin klo Ryhmään voit tulla kokeilemaan erilaisia liikuntalajeja, hakemaan vinkkejä liikuntahar rastamiseen tai tulla etsimään kadoksissa ollutta kipinää liikuntaan. Ryhmä on tarkoi tettu mielenterveyskuntoutujille. Soveltava kuntosali Tiistaisin klo Torstaisin klo Ryhmä on tarkoitettu henkilöille, joiden on vaikea osallistua yleisesti tarjolla olevaan liikuntaan ja joiden liikunta vaatii sovelta mista ja erityisosaamista ja jotka tarvitsevat apua kuntosalilaitteiden käytössä ja niille menemisessä. Lisätietoja ja ilmoittautuminen ryhmiin Erityisliikunnan koordinaattori Juha Vuoti, p , juha.vuoti@kempele.fi
7 NUORISOTYÖ Lasten ja nuorten säännöllinen toiminta kouluilla ja lasten- ja nuortentiloilla alkaa syyskuun alusta. Toiminnat ovat ilmaisia. Lasten- ja nuortentilat ovat avoimia kokoontumispaikkoja. Kempeleessä lasten- ja nuortentilalla on aina vähintään kaksi nuorisopalvelujen työntekijää turvallisuuden ja laadukkaan ohjauksen takaamiseksi. Lasten- ja nuortentilatoiminta perustuu yhdessä tekemiseen, joten toisten huomioiminen on tilalla tärkeää. Kaverit ovat osa nuoruutta ja tilalla voi kokoontua isommallakin joukolla. AKATEMIAN LASTEN- JA NUORTENTILA Lapset (3.-6.-luokkalaiset): to klo Lasten maker-ryhmä (digitaalista värkkäystä, robotteja, 3D-tulosteita) to klo Lasten digi-ryhmä (verkkolehden tekemistä, valokuvausta, videointia ja editointia, sometaitoja) Lisätietoja Heidi Marjomaa-Mikkola ja Matias Jurmu Nuoret (7.-luokkalaiset ja sitä vanhemmat): ma klo nuortenilta ke klo nuortenilta to klo nuortenilta Pelitalo (lasten ja nuorten pelaamista) ti klo Yökahvilat perjantaisin (7.-luokkalaiset ja sitä vanhemmat): pe klo (30.8., 6.9., 13.9., 20.9., 27.9.) Yhteistyössä seurakunnan nuorisotyön kanssa LINNAKANKAAN LASTEN- JA NUORTENTILA Lapset (3.-6.-luokkalaiset): ma klo pelailua ti klo pelailua TIETOTORIN LASTEN- JA NUORTENTILA Lapset (3.-6.-luokkalaiset): ma klo askartelua ja pelailua ti klo askartelua ja pelailua to klo pelailua ja kisailuja Aukioloissa voi olla muutoksia. Ajantasainen tieto löytyy tilojen ovi-ilmoituksissa ja Nuorisopalveluiden Facebookista ja Instagramista. NUORISOVALTUUSTON HAKU (NUVA) kaudelle Haku on avoinna verkossa ajalla Kempeleen nuorisopalvelut.fi/nuorisopalvelut. Nuorisovaltuustoon haetaan 12 varsinaista jäsentä ja 4 varajäsentä, jotka ovat iältään vuotiaita kempeleläisiä. Ehdokasmäärä ratkaisee, onko hakijoita tarpeeksi nuorisovaaleihin. Nuorisovaalit järjestetään, jos hakijoita on paljon. Muutoin hakijat haastatellaan. Vaalit järjestetään viikolla 46 ja äänestys hoidetaan lappuäänestyksellä kouluilla. Nuvaan haetaan reipasta, sosiaalista, yhteistyökykyistä, oma-aloitteista ja nuorten asioista kiinnostunutta nuorta. Hakijalla ei tarvitse olla aiempaa vaikuttamistaustaa, eikä koulumenestys vaikuta valintaan. Sillä on väliä, että olet aidosti kiinnostunut, sitoutunut ja sinulla on tahto vaikuttaa nuorten asioissa. Lisätietoja Sanna Tauriainen p tai sanna.tauriainen(at)kempele.fi NUORTEN TIETO- JA NEUVONTAPALVELU Nuorten tieto- ja neuvontapalvelu tarjoaa kaikille alle 30-vuotiaille kempeleläisille maksutonta tietoa, ohjausta ja neuvontaa erilaisissa nuorten elämään liittyvissä kysymyksissä ja tilanteissa. NUORISOPALVELUT Tavoitat Kempeleen nuorten tieto- ja neuvontapalvelun puhelimitse, soittamalla tai viestillä sekä WhatsAppin kautta, p Voit myös jättää yhteydenottopyynnön yhteydenottolomakkeella osoitteessa LASTEN JA NUORTEN MEDIARYHMÄT Oletko kiinnostunut somesta, kuvaamisesta, bloggauksesta tai haluatko toimia nuorisopalvelujen omana reportterina? Ryhmät ideoivat ja tuottavat materiaalia nuorisopalvelujen julkaisuihin, kuten verkkolehteen tai Instagramiin. Osaatko tai oletko kiinnostunut oppimaan esimerkiksi videoiden tekemistä, kuvien muokkausta tai markkinointia? Tule mukaan ja kerro hauskat/hullut ideasi, ne ovat parhaita! Lisätiedot ja ilmoittautuminen: Heidi Marjomaa-Mikkola ja Matias Jurmu ETSIVÄ NUORISOTYÖ Etsivä nuorisotyö auttaa vuotiaita kempeleläisiä nuoria. Etsivän nuorisotyön kautta nuoret saavat tietoa eri palveluista ja mahdollisuuksista esim. opiskeluun, työnhakuun, toimeentuloon tai terveyteen liittyvissä asioissa sekä käytännön apua asioiden hoitamisessa. Etsivällä nuorisotyöllä on myös pienryhmätoimintaa. Työntekijöihin voi olla suoraan yhteydessä tai jättää yhteydenottopyynnön osoitteessa olevan yhteydenottolomakkeen kautta. NUORTEN TYÖPAJATOIMINTA Starttipaja Zuumi tarjoaa tukea alle 29-vuotiaiden työttömien ja ilman opiskelupaikkaa olevien nuorten elämänhallintaan. Pajalle hakeudutaan kunnan kotisivuilla olevan lomakkeen kautta, kaikki hakijat haastatellaan. Seinättömän työpajan työvalmennus tarjoaa tukea ja ohjausta kempeleläisille alle 29-vuotiaille työttömille työnhakijoille. Seinättömälle työpajalle voi hakeutua, jos oma koulutus- tai urapolku on vielä mietinnässä ja työ- tai koulutuspaikka puuttuu. Jos olet kiinnostunut seinättömästä työpajasta, ota yhteyttä Stiinaan tai jätä yhteydenottopyyntö kunnan kotisivujen kautta. TAPAHTUMAT POP-UP LASTEN HULINAA/ HKK tapahtumia ke klo Lasten Disco ja pelitalo Akatemian tila pe klo Yökahvilan avajaiset Akatemialla la klo Elokuva, polkuautoja, maker-toimintaa ja pelinurkka Zeppeliini YHTEYSTIEDOT Nuorisopalvelujen päällikkö Sanna Tauriainen, p Nuoriso-ohjaajat Matias Matti Jurmu, p Heidi Marjomaa-Mikkola, p Pirjo Ranta, p Vapaa-ajanohjaaja Petri Huurinainen, p Etsivät nuorisotyöntekijät Niko Vastola, p Kaisa Alatalo, p Starttipaja Zuumi Pilvi Vuomajoki, p Sanna Härmä, p Seinätön työpaja Stiina Leino, p Sähköpostiosoitteet ovat muotoa: etunimi.sukunimi@kempele.fi Lisää tietoa toiminnastamme osoitteesta / Kempeleen nuorisopalvelut
8 KEMPELE-OPISTO ILMOITTAUTUMINEN LUKUVUODEN OPINTOIHIN on alkanut. Tämä koskee myös kevään 2020 kursseja. Ilmoittautuminen on mahdollista nettisivumme kautta osoitteessa kempele.fi/kempele- Akatemia ja vapaa-aika/kempele-opisto tai puhelimitse p Lukuvuoden opinto-ohjelman voi noutaa Zeppelinin kirjastolta tai Kempele-opiston toimistolta, osoite Honkasentie 15 B. Opinto-ohjelman näköisversio löytyy Kempele-opiston nettisivulta, mistä se on myös mahdollista tulostaa. Huom! Taitolan tila Asemantiellä ei ole enää käytössä. Taitolan toiminnot siirtyvät uuteen tilaan osoitteeseen Honkasentie 15 B. KEMPELE-OPISTOSSA ON LUKUVUONNA KÄYTÖSSÄ SEURAAVAT MAKSUETUUDET: 1. Kempeleläiset työttömät saavat lukuvuoden aikana yhden kurssin ilmaiseksi (ei koske musiikin yksilöopetusta). Opiskelijan tulee itse anoa opistolta mahdollista maksuetuutta noin viikkoa ennen kurssin alkamista. Mikäli käytät tätä etuutta, et ole oikeutettu toiseen alennukseen (opintoseteliavustus). Toimi näin: Toimita TE-palveluiden todistus työnhaun voimassaolosta opiston toimistoon (käyntiosoite: Honkasentie 15 B) tai sähköpostitse osoitteeseen tai postitse osoitteella Kempeleen kunta, Kempele-opisto, PL 12, Kempele. Todistuksen tulostuspäivä ei saa olla kahta viikkoa vanhempi. Myönnämme alennuksen työvoimahallinnon 02 = työtön koodilla. Kempele-opisto ei ole velvollinen palauttamaan jälkikäteen maksuja, jotka ovat johtuneet maksuetuuden käyttämättä jättämisestä. Työttömän maksuetuus on henkilökohtainen. 2. Kempeleläisiltä 90 vuotta täyttäneiltä ei peritä kurssimaksuja. Tämä huomioidaan henkilötunnuksen perusteella laskutuksen yhteydessä. 3. Opetushallituksen opintoseteliavustusta myönnetään hakemuksesta Opetushallituksen kohderyhmiin kuuluville henkilöille, joita ovat senioriväestö, eläkeläiset, oppimisvaikeuksia kokevat, alhaisen pohjakoulutuksen omaavat ja työttömät. Opiskelija voi käyttää opintoseteliä maksuvälineenä lukuvuonna Kempele-opiston järjestämän koulutuksen yksittäisen kurssin maksamiseen tai kurssimaksun alennukseen. MIKÄLI OLET OIKEUTETTU OPINTOSETELIAVUSTUKSEEN JA HALUAT HAKEA ETUUTTA, TOIMI NÄIN: 1. Ilmoittaudu haluamallesi kurssille joko puhelimitse opiston toimistoon tai netin kautta. Netin kautta ilmoittautuessasi älä maksa kurssimaksua. Opintoseteliavustus huomioidaan laskutuksen yhteydessä hakemuksen perusteella, mikäli avustusta on jäljellä. 2. Palauta opintosetelihakemus täytettynä ja allekirjoitettuna Kempele-opistolle ilmoittautumisen jälkeen. Opintosetelihakemuslomake löytyy Kempele-opiston nettisivulta tai sen voi noutaa Zeppelinin kirjastolta (Zeppelinintie 1) tai Kempele-opiston toimistolta (Honkasentie 15 B). 3. Voit toimittaa opintosetelihakemuksen postitse, sähköpostin liitteenä tai tuomalla sen opiston toimistoon. Postiosoite on Kempeleen kunta, Kempele-opisto, PL 12, Kempele. Sähköpostiosoite on kansalaisopisto@kempele.fi. Käyntiosoite on Honkasentie 15 B. 4. Mikäli anot opintosetelietuutta työttömyyden perusteella, tulee sinun toimittaa myös TE-palveluiden todistus työnhaun voimassaolosta Kempele-opistolle. Todistuksen tulostuspäivä ei saa olla kahta viikkoa vanhempi. Myönnämme alennuksen työvoimahallinnon koodeilla 02 = työtön ja 03 = lomautettu. Kempele-opisto ei ole velvollinen palauttamaan jälkikäteen maksuja, jotka ovat johtuneet maksuetuuden käyttämättä jättämisestä. Työttömän maksuetuus on henkilökohtainen. Opintosetelietuutta myönnetään hakemusten saapumisjärjestyksessä avustukseen oikeutetuille henkilöille niin kauan kuin määrärahaa on jäljellä. Etuutta voi hakea ainoastaan tähän tarkoitetulla opintosetelihakemuksella (ei esim. puhelimitse, teksti-, vastaaja- tai sähköpostiviestillä eikä muulla hakemuksella). Setelin arvo on 20 euroa. Opisto ei palauta rahaa, mikäli kurssi on halvempi kuin 20 euroa. Opintoseteli on saajalleen henkilökohtainen eikä sitä voi vaihtaa rahaksi. Opintosetelietuutta voi käyttää vain kerran lukuvuoden aikana. Opetushallituksen päätöksen mukaan eläkeläinen on henkilö, joka saa kansan-, työ- tai sairaseläkettä eikä hän ole ansiotyössä. Senioriväestöllä tarkoitetaan 63 vuotta täyttäneitä (ehdon tulee täyttyä kurssin alkuun mennessä). Oppimisvaikeuksia kokevien osalta määrittelyn lähtökohtana on henkilön oma kokemus oppimisvaikeuksista. Alhaisen pohjakoulutuksen omaavilla tarkoitetaan henkilöitä, joilla ei ole perusopetuksen jälkeistä koulutusta. Työttömät ovat henkilöitä, jotka ovat ilman työtä ja kokopäivätyöhön käytettävissä tai jotka odottavat sovitun työn alkamista. Työttömäksi voidaan lukea myös pitkähköksi ajaksi lomautetut henkilöt. Mikäli olet oikeutettu johonkin opiston tarjoamaan maksuetuuteen, älä maksa kurssimaksua ilmoittautumisen yhteydessä vaan ota yhteyttä opiston toimistoon maksuetuuden saamiseksi. Kempele-opisto ei ole velvollinen palauttamaan jälkikäteen maksuja, jotka ovat johtuneet maksuetuuden käyttämättä jättämisestä. Kempele-opiston kurssimaksujen maksamiseen on mahdollista käyttää sähköistä Smartumia ja epassia. Tällöin kurssimaksu täytyy suorittaa heti ilmoittautumisen yhteydessä. Jälkikäteen näiden maksuvälineiden huomioiminen ei ole mahdollista. Jos maksat epassilla liikuntakursseja, ei ostoskoriin saa valita muita kursseja samanaikaisesti. Kempele-opisto on mukana Hyvä Kasvaa Kempeleessä tapahtumassa, joka järjestetään klo Zeppelinissä. Kempele-opiston Pop up-piste löytyy entisen Seppälän tilasta. Opiston Pop-up pisteellä voit tutustua esillä oleviin soittimiin ja opetella soittamaan niillä jopa kappaleen! Lisäksi kädentaitojen työpajassa voit perehtyä makramee solmeilun saloihin. Digittääkö? Kempele-opisto on mukana DIGITTÄÄ-hankkeessa, joka on Meri-Pohjolan opistopiirin yhteishanke. Sen tarkoituksena on vahvistaa maakuntien asukkaiden perus- ja digitaitoja. Hanke toimii Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntien alueilla. DIGITTÄÄ-hanke toimii Opetushallituksen myöntämän valtionavustuksen turvin. Avustus tukee erittäin tärkeää ja ajankohtaista asiaa. Tiedon hallinnan, elinikäisen oppimisen vuorovaikutuksen sekä itsensä johtamisen taidot korostuvat digiajassa. DIGIT TÄÄ-hankkeen avulla autetaan kahden maakunnan asukkaita hankkimaan digiosaamisen perustaidot ja monipuolista medialukutaitoa. Näin pienennetään yli heikkojen digitaitojen omaavien ihmisten joukkoa. Hankkeella edistetään kansalaisten työnsaantia ja vahvistetaan paitsi työllisyyttä myös kansallista kilpailukykyä. Digitaidot ovat hyvää vauhtia muodostumassa kansalaisten perustaidoksi nopeasti digitalisoituvassa yhteiskunnassa. On tärkeää, että pidämme kaikki mukana tässä kehityksessä. Tule sinäkin kertomaan millaista koulutusta kuntalaisille tarvitaan! Digittää hankkeen Pop up-piste on Hyvä Kasvaa Kempeleessä tapahtumapäivänä Zeppelinin keskustorilla. Tervetuloa oppimaan ja harrastamaan Kempele-opiston kursseille! ASUKASTUPA KEMPELEEN ASUKASTUPA - kaikkien kuntalaisten olohuone Kempeleen asukastupa toimii osoitteessa Honkasentie 11. Asukastupa ja kahvio avoinna ti-pe klo Tuvalla on myytävänä käsitöitä mm. sukkia, lapasia, kortteja, tyynyjä ja muita ajankohtaisia tuotteita kotiin, tuliaisiksi tai lahjaksi. Torstaisin tuoretta pullaa. Maksuvälineeksi käy vain käteinen. Kaikkeen tuvalla järjestettävään toimintaan ovat kaikki tervetulleita. Tuvan tapahtumia: Tiistaisin klo käsityöpiiri kaikille käsitöistä tai askartelusta kiinnostuneille Käsityökerho parittomilla viikoilla perjantaina klo 10 Tuolijumppaa keskiviikkoisin klo , sisältää helppoja liikkeitä, joita kukin voi tehdä oman jaksamisen mukaan. Sopii myös pyörätuolissa istuville. Maksuton. Ei ennakkoilmoittautumista. Asukastupa mukana Hyvä kasvaa Kempeleessä -tapahtumassa la Zeppelinissä. Diakonian Aamukahvila ti 3.9. klo 10 Syyskuussa tulossa laulutuokio ja suunnitelmissa myös miesten porinapiiri, seuraa ilmoitteluamme. Senior Shop -liikkuva vaatekauppa ti klo Jäsenmaksun 10 voit maksaa Tuvalla käydessäsi, jäsenkortin saat Tuvalta. Tervetuloa tutustumaan asukastuvan viikko- ja kuukausiohjelmaan: Kempeleen kunta PL 12, Kempele Puh: kempele@kempele.fi Honkasen päiväkoti Honkasentie 11, Puh: Kirkonkylän päiväkoti Hovintie 5, Puh: Sarkkirannan päiväkoti Alangontie 3, Puh: Kokkokankaan päiväkoti Haukkakaarto 13, Puh Ylikylän päiväkoti Haukkasuontie 2, Puh Pikkukokon päiväkoti Pikkukokko 2, Puh Linnakankaan päiväkoti Linnakaarto 20, Puh: Santamäen päiväkoti Peltomiehentie 5, Puh: Kirkonkylän esikoulupäiväkoti Koulutie 6 Puh Terveyskeskus Kirkkotie 21 Puh: , Sosiaalitoimisto Tiilitie 2 (2 krs.), Puh: Vanhusten ja vammaisten palvelutalo Hovintie 12, Kempele Puh: Ketolanperän koulu Luonungintie 13 Puh: Kirkonkylän koulu/ alakoulu Koulutie 4A/6 Puh: Kirkonkylän koulu/yläkoulu Koulutie 4A/6 Puh , Santamäen koulu/ erityiskoulu Peltomiehentie 5 Puh: Ylikylän yhtenäiskoulu Nerolantie 4 Puh: , Linnakankaan koulu Linnakaarto 20 Puh: , Lukio Koulutie 4 B Puh: Tietotori Sivukirjasto Lasten- ja nuortentila Koulutie 4B Kempele Puh: (kirjasto) Kempele Akatemia Lasten- ja nuortentila Honkasentie 15 A Kempele Kempele-opisto Honkasentie 15 B Kempele Pääkirjasto Zeppelinintie 1 Puh: Virkistysuimala Zimmari Pekurintie 1, Puh: Toimintakeskus Zytyke Kuivaamontie 1, Puh m.kempele.fi
Luottavaisin mielin syksyyn
Kuntatiedote 22.8.2018 Luottavaisin mielin syksyyn Upea, helteinen kesä on kääntymässä syksyyn. Arki on koittanut loman jälkeen. Edessä on työntäyteisiä kuukausia. Lähtökohdat syyskauteen ovat positiiviset.
Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.
Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina
SenioriZäpinää Kempeleessä
SenioriZäpinää Kempeleessä Kempele Akatemian, eri seurojen, yhdistysten ja järjestöjen tarjoamaa toimintaa ikäihmisille www.kempele.fi/kempeleakatemia Virkistysuimala Zimmari SENIORIKORTTI JA LIIKUNTAPASSI
SenioriZäpinää Kempeleessä
SenioriZäpinää Kempeleessä Kempele Akatemian, eri seurojen, yhdistysten ja järjestöjen tarjoamaa toimintaa ikäihmisille www.kempele.fi/kempeleakatemia Virkistysuimala Zimmari SENIORIKORTTI JA LIIKUNTAPASSI
Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut
Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo
- Kaikukortilla maksuttomia kulttuurielämyksiä Kempeleessä
2019 - Kaikukortilla maksuttomia kulttuurielämyksiä Kempeleessä Kiinnostaako kulttuuri? Kulttuuri kuuluu kaikille. Kaikilla on oikeus käydä konserteissa, festivaaleilla, museoissa ja teattereissa vaikka
TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015
TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-
Kempele-opisto elinikäisen oppimisen ja hyvinvoinnin edistäjä
Kuntatiedote 7 2018 7.11.2018 Kempele-opisto elinikäisen oppimisen ja hyvinvoinnin edistäjä Piristysruiske, harrastus, valopilkku, lepopaikka, kunnonkohottaja, kohtauspaikka, ystävät, hyvän olon lähde,
TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty
TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun
Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.
PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016
1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto
Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa
Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1. - 7.12.2008 Oulussa Viikon aikana tehdään vapaaehtoistoimintaa tunnetuksi osallistumisen väylänä ja mielekkään
Poimintoja kesän ohjelmasta:
Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo
LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA
LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA Susanna K. Lehto. Lasten ja nuorten taidekeskuksen arkisto Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja tapahtumiin! Pelattava näyttely
DYSLEKSIAVIIKKO
DYSLEKSIAVIIKKO 2.-6.10.2017 Dysleksiaviikko välittää tietoa oppimisvaikeuksista, apukeinoista ja ennen kaikkea juhlistaa monenlaista oppijuutta Luvassa luentoja, kirjallisuusnäyttelyitä kaupungin ja korkeakoulujen
Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille
Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA senioreille ja aikuisille 1 Ohjattua kesäliikuntaa Myyrmäen kuntosalin aukioloajat kesäkaudella...2 Kuulovammaisten aikuisten kesäliikunta...2 Hinnat...3 Yleistä...3 Kuntosalin
Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. syksy 2019 kevät 2020
Pieksämäen kaupungin erityisliikunta syksy 2019 kevät 2020 ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunnan (= soveltava liikunta) ryhmät on tarkoitettu henkilöille, joiden vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen
SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014
1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki
Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.
Perjantai 21.04.2017 klo 09:00-21:00 Tahko Ski Lift Pitch Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? Musiikkinäytelmä: Sinun vuorosi loistaa Nilsiän Manttu, Vesitornintie 1 Nilsiän lukion musiikkinäytelmä
aiesopimuksen yhteistyöstä kunnan kanssa: Kempeleen eläkeläiset,
Kuntatiedote 5 2017 23.8.2017 Voimaa vanhuuteen Kempeleen kunnan yksi ominaispiirre on väestön nuori ikärakenne. Ikäihmisten osuus Kempeleen väestöstä on kuitenkin kasvamassa merkittävästi tulevien vuosien
HAKUTIEDOTE 1 (3) 13.12.2010 84/2010. Asia HAKUTIEDOTE 2011 Vapaa sivistystyö Opintosetelityyppiset valtionavustukset Kansanopistot
HAKUTIEDOTE 1 (3) 13.12.2010 84/2010 Asia HAKUTIEDOTE 2011 Vapaa sivistystyö Opintosetelityyppiset valtionavustukset Kansanopistot Taustaa Säädösperusta: Laki vapaasta sivistystyöstä 21.8.1998/632 14,
HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. Vesijumppa. Tuolijumppa. Kuntosali. Lyhytkurssit. Lajikokeilu. Erityisryhmät.
L e Lisätietoja: Katarina Kiki Norrena puh. 0400 197150 www.hyvinkaa.fi/liikunta Vesijumppa Tuolijumppa Lyhytkurssit Erityisryhmät HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. LIIKKUEN ILOA ARKEEN! Säännöllinen
Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. Syksy 2018 Kevät 2019
Pieksämäen kaupungin erityisliikunta Syksy 2018 Kevät 2019 ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunnan (= soveltava liikunta) ryhmät on tarkoitettu henkilöille, joiden vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja
Isonkyrön kunnan perusopetus
Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2015-2016 Isonkyrön kunnan peruskoulut järjestävät kerhotoimintaa opetushallituksen myöntämän valtionavustuksen turvin. Tähän lehtiseen
KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B
Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu
Tammelan Lähitori: Itsenäisyydenkatu 21, 1 krs. Lähitorin palveluohjaajat paikalla: Ma, ke, to, pe klo 9-15 Ti klo 9-18 La klo 9-14
Tammelan Lähitori: Itsenäisyydenkatu 21, 1 krs. Lähitorin palveluohjaajat paikalla: Ma, ke, to, pe klo 9-15 Ti klo 9-18 La klo 9-14 Puh. 050 337 9004 Sähköposti lahitori@apukolmio.fi apukolmio.fi/tammelan
KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET SYKSY 2013
Oulun kaupunki /Hyvinvointipalvelut/Ikäihmisten hyvinvointi KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET SYKSY 2013 Ohjattuihin liikuntaryhmiin pitää ilmoittautua, ellei erikseen
Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1
Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman
Vanhustenviikko Kotkassa
Vanhustenviikko 2.-9.10.2016 Kotkassa Sunnuntai 2.10.2016 Vanhusten viikon pääjuhla Seuratalo Sampo, Sampokuja 6. Tilaisuus alkaa kahvituksella kello 13. Juhla klo 14-15.30. Juhlassa monipuolinen ohjelma.
Alkaa 12.9 klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani
Alkaa 12.9 klo 13 14.30, jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, 87100 Kajaani Alkaa12.9, 24.10, 21.11, klo10 11.30 Alkaa 13.9 jatkuen 27.9, 11.10, 25.10, 8.11, 22.11,
TERVETULOA VETURITALLEILLE!
TERVETULOA VETURITALLEILLE! Veturitallit on Jyväskylän nuorten ja nuorten aikuisten aktiivisen toiminnan keskus. Veturitalleilla nuoret järjestävät oman elämänsä näköistä toimintaa. Ota Veturitallien työntekijöihin
EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU
EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:
Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä
TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina
Mikä on Kempeleen elinvoiman lähde?
Kuntatiedote 2 2018 28.2.2018 Mikä on Kempeleen elinvoiman lähde? Joka ikinen kunta haluaa olla elinvoimainen. Jokainen lieneekin sitä tavallaan, vaikka kaikilla ei ihan hirveän hyvin menekään. Kempeleessä
Kevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä.
Kevä tkäusi 2015 Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. 2015 Kevätkausi alkaa 5.1.2015 Tammikuun viides päivä polkaistaan käyntiin kaupungin ohjatut liikuntaryhmät. Tarjolla
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä
Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti. Maaliskuu 2017
Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti Maaliskuu 2017 LUMA TIEDEKERHO LAHDEN PÄÄKIRJASTOSSA Alakoululaisille suunnattu, hauska ja jännittävä LUMA Tiedekerho tiistaisin pääkirjaston lastenosastolla!
Alkaa klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani
Alkaa 9.1.2018 klo 13 14.30, jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, 87100 Kajaani Alkaa 9.1. jatkuen 6.2., 6.3., 3.4., klo10 11.30 Paikka: entinen Osuuspankki Alkaa 10.1.
SENTRAALI HYVÄN OLON KOHTAAMISPAIKKA Porrassalmenkatu 28, Mikkeli SYYSKUU 2017 OHJELMA Huom! Ovet avataan 15 min ennen ensimmäisen ryhmän alkua
1 SENTRAALI HYVÄN OLON KOHTAAMISPAIKKA Porrassalmenkatu 28, 50100 Mikkeli SYYSKUU 2017 OHJELMA Huom! Ovet avataan 15 min ennen ensimmäisen ryhmän alkua Selitykset ohjelmien toimipaikoille: Iso Sali= sentraalin
Halli Toimintakalenteri Lokakuu 2012
Halli Toimintakalenteri Lokakuu 2012 Lisätietoja: kotihoidon ohjaaja Anna-Liisa Raiskio, puh. 020 638 2132 HUOM. Yli 75-vuotiaat jämsäläiset ja kuhmoislaiset saavat käyttää uimahalli Koskikaran ja Mäntän
Kausitiedote. Seuraava kausitiedote ilmestyy
Kausitiedote Seuraava kausitiedote ilmestyy 1.12.2017 Ilmoitukset tiedotteeseen 31.11.2017 mennessä osoitteeseen: kari.rissanen@huittinen.fi tai http://www.huittinen.fi/matkailu/huittisissa_tapahtuu/ilmoita_kausitiedotteessa
******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.
ELOKUU TAPAHTUMAT: To 6.8. Klo 11.00-14.30.Virkistyspäivä Pyhännän Ahvenjärvellä. Mukana Anne Happo, Muistiluotsista. Lähtö Haapaveden toimiston pihalta klo 9.00. Mahdollisuus on nousta matkan varrelta
Kiteen kaupunki Ikäihmisten asumispalvelut ja myöntämisperusteet
Perusturvalautakunta 17.12.2013 167, Liite 2. Kiteen kaupunki Ikäihmisten asumispalvelut ja myöntämisperusteet 1 Ikäihmisten asumispalvelut Lyhytaikainen asuminen Lyhytaikaisella asumispalvelulla pyritään
Mölkky- peli, Urheilutalon nurmialue, Maunonpuisto. Maksuton. Järj. KunnonLähde. Ajalla
Senioriliikunta Oulussa kesällä 2012 Ohjattuihin liikuntaryhmiin tulee ilmoittautua, ellei erikseen muuta mainita. Oulun uimahallin vesivoimisteluun ja KunnonLähteen sauvakävelyryhmiin ei tarvitse ilmoittautua.
Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta
Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2017-2018 Tähän lehtiseen on kerätty kaikkien koulujen kerhojen sisällöt ja aikataulut. Kerhot on ensisijaisesti tarkoitettu oman koulun oppilaille, mutta mahdollisuuksien
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Nuoriso- ja liikuntapalvelut
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Nuoriso- ja liikuntapalvelut & Kädessäsi on Uudenkaupungin liikuntatoimen erityisliikunnan opas. Oppaasta löydät tietoa liikuntatoimen, Vakka- Opiston sekä eri vammais-, eläkeläis-
KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2015
Oulun kaupunki /Hyvinvointipalvelut/Ikäihmisten hyvinvointi KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2015 Ohjattuihin liikuntaryhmiin pitää ilmoittautua, ellei erikseen
TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty
TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 23.10.2017 OivaHetki kokeiluna jatkuu Toimintakalenteriin merkittyinä maanantai-päivinä työntekijä on paikalla Olohuoneessa klo 9.00-11.00 välisenä aikana. Lisäksi samoille
Ostopalveluna toiminimi Aquasa:lta, opettajana toimii Sari Saarinen.
VUOSISUUNNITELMA 2005 LIIKUNTATOIMEN JÄRJESTÄMÄSTÄ OHJATUSTA TOIMINNASTA 1. UIMAKOULUT 1. Uimakoulut uimahalleissa Liikuntatoimi järjestään vuoden aikana Lauritsalan uimahallissa lasten alkeis-, jatko-
Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Vanhusten viikko Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo
Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Vanhusten viikko 1.10.2017 klo:15.00 Helluntai SRK Helluntai SRK - Vanhusten viikko 2.10.2017 klo:13.00 HallinPalvelutalo Bingo talon asukkaille - Vanhusten
Ohjelma: Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30-> Järjestäjä: Hallin Palvelutalo Kenelle: Kaikille avoin
Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: 1.12.2018 klo:11.00-15.00 Paikka: Hallin Palvelutalo Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30->
SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI
1 SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 18.1.2013 Outokummun kaupungin alueen liikuntapalvelut yli 60-vuotiaille Kevät 2013 2 MAANANTAI SENIORISALIRYHMÄT, käyntimaksu 2 - Klo 10.00, ohjaaja Kati Pykäläinen,044 7559573
TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA
TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.
Liikuntapalveluiden liikuntaryhmien ilmoittautumislomake. Nimi Puhelinnumero Ikä
Nimi Puhelinnumero Ikä Yhteystiedot saa luovuttaa Orimattilan kaupungin liikuntapalveluille liikuntaryhmiä koskevien peruutusten/muutosten tiedottamiseen (esim. ohjaajan sairastuminen). Kyllä Ei Oletko
KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN
KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2017 Ohjattuihin liikuntaryhmiin on ilmoittautuminen, ellei erikseen muuta mainita. Oulun uimahallin vesivoimisteluun ja KunnonLähteen>65
Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen edellyttää ilmoittautumista.
KIIMINKI IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET SYKSY 2016 Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen edellyttää ilmoittautumista. Tiedustele Oulun kaupungin liikuntalaitosten yleisövuoroja suoraan liikuntalaitoksista.
Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:
Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen
Koululaisten iltapäivätoiminta
Koululaisten iltapäivätoiminta Lukuvuosi 2014 2015 Huolenpitoa ja kavereita Turvallinen iltapäivä koulupäivän jälkeen Helsingissä järjestetään 1. 2.-luokkalaisille ja erityisen tuen oppilaille iltapäivätoimintaa
LAPE-muutosohjelmalla uudistetaan lasten ja perheiden palveluja
LAPE-muutosohjelmalla uudistetaan lasten ja perheiden palveluja LAPE muutosohjelma kehittää yhdessä kuntien toimijoiden, kuntalaisten sekä järjestöjen kanssa lapsi- ja perhelähtöisempiä kuntia. Muutosohjelma
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Vuoreksen koulu lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1. - 11.5.2018. Hip kerhot ovat suunnattuja
TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA
TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen
Avoin Paja INSPIS. KESÄ-ELOKUU Inspis kiinni
KESÄ-ELOKUU 2019 - Inspis kiinni 15.-26.7.2019 Inspis on kaikille 18 vuotta täyttäneille avoin matalan kynnyksen mielekkään tekemisen keskus. Toimintamme on tarkoitettu sinulle, joka koet hyötyväsi mielen
Raatihuoneen torin valtaus illalla pe Walkers auto, Walkerkahvila suljettu tuona iltana Asemakadulla
Raatihuoneen torin valtaus illalla pe 12.10. Walkers auto, Walkerkahvila suljettu tuona iltana Asemakadulla Käy jutustele ja juo kupponen kahvia! Tsekkaa aikataulu: Instagram, walkers_kajaani Facebook,
Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015
Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015 Viikko 45 (2.11.-8.11.) Ma 2.11. - Klo 9-14 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.
Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma
Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka. Palvelukeskuksessa voitte saada ohjausta- ja neuvontaa sosiaaliohjaajalta, käydä aterioimassa ravintolassa ja
Lielahden koulupolku
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Lielahden koulupolku Lentävänniemi - Lielahti lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1. - 10.5.2019.
Kempeleen ydinkeskusta kehittyy
Kuntatiedote 3 2017 26.4.2017 Kempeleen ydinkeskusta kehittyy Kempeleen keskustan kehittämisestä järjestetyn ideakilpailun voittajaksi valittiin viime syksynä Hartelan ja Arkkitehtitoimisto Lukkaroisen
TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2013
Oulun kaupunki / Hyvinvointipalvelut/Ikäihmisten hyvinvointi TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2013 Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen
Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon.
TYÖKAUSI 2015-2016 syyslukukausi 14.9.-22.11.2015 kevätlukukausi 11.1.-15.4.2016 hiihtoloma 7.-11.3.2016 kevätnäyttely huhti-toukokuu konsertti/kevätjuhla huhti-toukokuu Yksittäisiä kursseja voidaan järjestää
Paranna työnhakutaitojasi netissä!
Paranna työnhakutaitojasi netissä! te-palvelut.fi/jobitti CV-netti anna työnantajan löytää sinut Laita oma työnhakuilmoitus nettiin ilmaiseksi. CV-netin käyttöön tarvitset vain verkkopankkitunnukset ja
Lokakuun kuukausitiedote
Lokakuun kuukausitiedote Muistiyhdistyksen toimitilat ovat osoitteessa Pakkahuoneenkatu 15 A 5, 3.krs. (ellei toisin mainita), 90100 Oulu. Osaan tilaisuuksista ja ryhmistä on ilmoittautuminen. Lisätietoja
Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen
PÄIVITETTY 2016 Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen perusteella Seinäjoen kaupunki. Tässä esitteessä kerrotaan järjestettävien
SYKSY 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE
Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Sovellettu kuntosali klo. 9-10 sekä klo.10-11. Ohjattua kuntosaliliikuntaa pienryhmässä. Eläkeliiton Jaalan yhdistyksen kerho klo. 12, parittoman viikon
Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1
Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman
Halli Toimintakalenteri Helmikuu 2014
Halli Toimintakalenteri Helmikuu 2014 Lisätietoja: kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 KEVÄTTÄ KYNTTELISTÄ Tapahtuma: Palvelupäivä Ajankohta: keskiviikkoisin klo 9-14, Puistotie 5
Vapaa sivistystyö OPINTOSETELIT
Vapaa sivistystyö OPINTOSETELIT Pertti Pitkänen 17.11.2010 Osaamisen ja sivistyksen asialla Taustaa Opintosetelikokeilu 2002, 2003 Laaja lisäselvitys 2003, Pentti Arajärvi (OPM 25:2003) - Aikuisten opintosetelin
RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT
RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT 2016 RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUIDEN TERVEYS- JA SOVELTAVAN LIIKUNNAN RYHMÄT 2016 Raision kaupungin liikuntapalveluiden kevätkausi alkaa pääsääntöisesti viikolla
Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti. Lokakuu 2017
Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti Lokakuu 2017 Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkosto- ja koulutusilta ilmoittaudu mukaan nyt! Syksyn kiehtova verkosto- ja koulutusiltamme järjestetään Ursan tähtitornilla
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 Perjantai 1.6. 13.15-14.15 KEINUPUISTON KEVÄTJUHLA, Juhlitaan kesää ja aurinkoa yhdessä! Kevätjuhlassa jaetaan henkilökunnalle todistukset kuluneesta
Toimintaa toukokuussa 2019
Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe
Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu
Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Syksy 2017 VILLA ARTTU SYKSY 2017 OHJELMA VILLA ARTUN NÄYTTELYT Yhdessä Together 4.10.2017 19.1.2018 Villa Artun galleria ja käytävägalleria A Game. Petr Tichshenko
JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019
Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 Maanantai 1.1. 12.00-12.30 Katsotaan yhdessä Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe, TV1 / Tarjolla pientä naposteltavaa Tiistai 2.1. 10.30-11.15
LÄNNEN ALUEVERKOSTO , Lielahtikeskus
LÄNNEN ALUEVERKOSTO 13.8.2019, Lielahtikeskus facebook lannenalueverkosto Illan ohjelma klo 16.30 klo 17.00 Kahvit ja tervetuloa Kesän kuulumiset ja lyhyt esittäytymiskierros mitä odotan syksyltä? Alueverkoston
Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS
Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan on helppo
ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017
Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Syksy 2017 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Kursseista
https://uusikaupunki.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/liikunta
Tämä on Uudenkaupungin liikuntapalveluiden kokoama opas. Oppaasta löydät tietoa liikuntapalveluiden, Vakka-Opiston sekä eri seurojen ja yhdistysten tarjoamista liikuntapalveluista. Yksityisten tarjoamista
Löydä liikunta
Löydä liikunta 2018 2019 Tämä on Uudenkaupungin liikuntapalveluiden kokoama opas. Oppaasta löydät tietoa liikuntapalveluiden, Vakka-Suomen Kansalaisopiston sekä eri seurojen ja yhdistysten tarjoamista
Koululaisten iltapäivätoiminta
Koululaisten iltapäivätoiminta Lukuvuosi 2015 2016 Huolenpitoa ja kavereita Turvallinen iltapäivä koulupäivän jälkeen Helsingissä järjestetään 1. 2.-luokkalaisille ja erityisen tuen oppilaille iltapäivätoimintaa
Syksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin.
KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen - Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 7/2015 9.8.2015 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja 12
Muutoksia kunnantalon palveluissa
Kuntatiedote 23.1.2019 Muutoksia kunnantalon palveluissa Palvelutoiminnot kunnantalolta ovat loppuneet vuodenvaihteessa. Kevään molemmissa vaaleissa kunnantalo () toimii tuttuun tapaan äänestyspaikkana.
ri KEVÄT 2019 te n le Avoin Paja taka INSPIS inimto
Toimintakalenteri KEVÄT 2019 2018 Inspis on kaikille 18 vuotta täyttäneille avoin matalan kynnyksen mielekkään tekemisen keskus. Toimintamme on tarkoitettu sinulle, joka koet hyötyväsi mielen hyvinvointia
LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015
LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 Raahen teatteri esittää Komppakujan Cityjänis ja Lehmä-Ammuu Ohjaus: Toni Kettukangas ke 28.10. kello 13.00 Pyhäjoen kirjastossa Esitys on suunnattu päiväkoti- ja
Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta
Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita
KEVÄÄN 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE
Sovellettu kuntosali klo. 10-11. Terveyskeskuksen jatkoryhmä, ilmoittautuminen. Kuntosaliryhmä klo. 13-14, ei Tasapainoryhmä klo. 14:45-15:45. Monipuolista tasapaino- ja lihasvoimaharjoittelua. Ei Paikka:
Tässä esitteessä: Palvelusetelistä perustietoa
2/2014 1 ( 5 ) PALVELUSETELI Tässä esitteessä: Palvelusetelistä perustietoa Palvelusetelin käyttöalueet - Henkilökohtainen apu ja kodin ulkopuolinen avustaminen vpl:n mukaan - Säännöllinen kotihoito, -
Pieksämäen Erityisliikunta. Syksy 2015 (7.9. 10.12.2015) Kevät 2016 (11.1. 28.4.2016)
Pieksämäen Erityisliikunta Syksy 2015 (7.9. 10.12.2015) Kevät 2016 (11.1. 28.4.2016) YHTEYSTIETOJA ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunta on tarkoitettu henkilöille, jotka vamman, sairauden ja muun toimintakyvyn
Kivipuron hyvinvointipalvelut. Kevät 2017
Kivipuron hyvinvointipalvelut Kevät 2017 fysioterapia toimintaterapia kuntoutusjaksot jalkahoito hieronta hemmottelupäivä liikuntaryhmät harrasteryhmät asiantuntijaluennot Liikuntaryhmät Kivipurossa LIIKUNTARYHMÄT