Nuorisolakiuudistus. Diasarja on julkinen alkaen. 27. maaliskuuta 2014 Nuorisoyksikkö 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Nuorisolakiuudistus. Diasarja on julkinen 15.4.2014 alkaen. 27. maaliskuuta 2014 Nuorisoyksikkö 1"

Transkriptio

1 Nuorisolakiuudistus Diasarja on julkinen alkaen 27. maaliskuuta Nuorisoyksikkö 1

2 Nuorisolain uudistus kahden hallituksen rajapinnassa ajallisesti, tavoitteena se, että lakiuudistus ja LANUKE tulisivat voimaan samaan aikaan vuoden 2016 alusta, 2

3 Valmistelussa Avoimesti ja yhteistyössä hyödynnetään vuosittaiset toimialan seminaarit ja muut yhteiset tilaisuudet, edetään teemoittain, hyödynnetään avoimia nettikyselyjä teemojen käsittelyssä, OKMn nuorisoyksikkö FBn sivu toimii yhtenä keskustelufoorumina, myös Twitterissä, toimialan viestikanavien kautta, OKMn nuoriso-sivustolle tulee tausta-aineistoa, linkit kyselyyn, työvälineitä ja muuta infoa. 3

4 Avoimesti ja yhteistyössä olette asianne ja työnne parhaat asiantuntijat, joten rohkeasti mukaan, kootkaa tiimejä ja ryhmiä miettimään, ratkomaan ja tekemään ehdotuksia, valitkaa omalle ryhmällenne sopiva tapa työskennellä, hyödyntäkää saatavissa olevaa tietoa, esim. miten ottaisitte nuoret mukaan? vinkatkaa ideoita keskenänne ja nuorisoyksikölle, käsitteet ja termit ja alan sanoittaminen myös tarkastelun kohteena 4

5 Uudistustarpeet VTV:n tarkastuskertomuksessa 14/2012 Palvelu- ja kehittämiskeskukset LANUKE, ohjelman nimi, tarkoitus ja arviointi sekä NUORAn tehtävät. Nuoren määritelmä eli ikärajat Nuorten osallisuudesta ja kuulemisesta Nuorisojärjestöjen avustukset ja luokittelun muuttaminen sekä avustustoimikunnan rooli Kuntien valtionosuudet ja etsivän nuorisotyön rahoitus Non-formaali oppiminen ja sen tunnustaminen Nuorten työpajatoiminnan rooli 5

6 Uudistustarpeet VTV:n tarkastuskertomuksessa 14/2012 kiinnitetään huomiota nuorisolain ja asetuksen tulosperusteisuutta koskevan käsitteistön osittaiseen sekavuuteen ja tulkinnanvaraisuuteen sekä siihen, että tulosperusteet kansalaistoiminnan järjestöille antavat mahdollisuuden lähinnä kokonaisarvioon. Palvelu- ja kehittämiskeskuksia on kaikkiaan 14. OKM käy tulosneuvottelut kaikkien kanssa siitä, mitä nuorisotyön tai politiikan valtakunnallisia tai alueellisia toimeenpanotehtäviä palvelu- ja kehittämiskeskukset hoitavat. Nuorisolaissa ei ole säädetty tästä vakiintuneesta rakenteesta, johon käytetään 10 % momentin varoista. 6

7 Uudistustarpeet LANUKE, ohjelman nimi, tarkoitus ja arviointi sekä NUORAn tehtävät. Nuorisolaissa (4 ) on säädetty nuorisopolitiikan kehittämisohjelmasta, jonka tulee sisältää valtakunnalliset nuorisopolitiikan tavoitteet ja suuntaviivat. Alusta alkaen ohjelma on toteutettu erinimisenä kuin on säädetty, sen yhteys esim. EU:n nuorisopolitiikkaan on löyhä sekä rooli hallitusohjelmaan sekä muiden toimialojen lakisääteisiin ohjelmiin tulee selkiyttää nykyistä tarkemmin. Samalla tulee arvioida kehittämisohjelman ajoitus, monialaisuus ja poikkihallinnollinen, nuorisopoliittinen kattavuus ja sitovuus sekä NUORAn tehtävät ohjelman arvioijana. 7

8 Uudistustarpeet Nuoren määritelmä on tällä hetkellä 0-28-vuotiaat. Väljä määritelmä edellyttää aina selitystä, koska se ei vastaa yleiskielen eikä lasten ja nuortenkaan käsitystä nuoresta tai nuoruudesta. Määritelmät ovat osittain ristiriidassa myös esim. YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen (lapsi on alle 18-v.) ja UNESCOn nuoruuden (siirtymäjakso lapsuudesta aikuisuuteen) kuvauksen kanssa. Tilastollisessa materiaalissa YK käyttää kuitenkin ikähaarukkaa vuotta. Pohjoismaiden lapsi- ja nuorisoyhteistyön strategiassa tarkoitetaan lapsilla ja nuorilla 0 25-vuotiaita. Määritelmät vaihtelevat suuresti myös kansallisessa lainsäädännössämme. Aiemmin nuorisotointa koskevassa lainsäädännössä on ollut ikärajana 7-24-vuotiaat. 8

9 Uudistustarpeet Nuorten osallisuudesta ja kuulemisesta säädetään nuorisolain 8. Nykyinen säädös on niin yleinen, ettei se toteuta tavoitettaan eikä säädöstä tunneta eri toimialoilla. Kuntalain uudistuksen yhteydessä pohditaan, säädetäänkö esim. nuorisovaltuustot tai muu vastaava rakenne pakolliseksi. Kuntalain uudistus edellyttänee tarkennusta nuorisolain 8 :ään. Samalla voitaisiin määritellä, miten valtakunnallisella tasolla nuoria tulisi kuulla ja osallistaa heitä koskevissa asioissa. Nykyinen säädös kattaa vain alue- ja kuntatasot. 9

10 1 0 Nuorisoyksikkö Uudistustarpeet Non-formaalista oppimisesta ja sen tunnustamisesta on kansainvälisessä nuorisopolitiikassa vilkas keskustelu. Perustana on EU:n ministerineuvoston suositus ( ) epävirallisen ja arkioppimisen validioinnista (2012/C 398/01). Asia liittyy aiemmin hankitun osaamisen tunnustamiseen (AHOT). Non-formaali- ja in-formaali-oppiminen koskevat nuorten hankkimaa osaamista omissa toimintaympäristöissään, kansalaistoiminnassa sekä nuorten työpajatoiminnassa.

11 Uudistustarpeet Nuorisojärjestöjen avustukset ja luokittelun muuttaminen sekä avustustoimikunnan rooli. Jos päätetään säätää nuorten palvelu- ja kehittämiskeskuksista, niin se edellyttää nuorisojärjestöjen luokittelun muuttamista ja avustamisperusteiden määrittelyä. Samalla voidaan täsmentää nuorisojärjestöjen avustamista ja tukea nykyistä tarkemmin siten, että otetaan huomioon valtakunnallinen, alueellinen ja paikallinen toiminta ja tukeminen sekä valtakunnallisesta järjestöstä edelleen myönnettävän valtionavustuksen mahdollisuus. Tässä yhteydessä tarkastellaan myös poliittisia nuorisojärjestöjä koskevan keskustelun esiin nostamat asiat, jotka mahdollisesta edellyttävät säätämistä. Asia liittyy myös nuoren ikämäärittelyyn. Avustustoimikunnan rooli ja kokoonpano on myös saanut osakseen kritiikkiä; tämä asia tulee selvittää nuorisojärjestöjen valtakunnallista avustamista ja avustusperusteita mahdollisesti koskevan muutoksen yhteydessä. 1 1

12 1 2 Nuorisoyksikkö Uudistustarpeet Kuntien valtionosuudet ja etsivän nuorisotyön rahoitus. - Vaikuttavuus ja tuloksellisuus ohjelmassa esitetään, että valtion keskushallinnon tasolla vähennettäisiin operatiivisia tehtäviä kuten valtionavustusten käsittelyjä. Hallitusohjelmassa todetaan, että etsivä nuorisotyö laajennetaan koko maahan ja että kehitetään nuorten työpajatoimintaa. Vuonna 2013 etsivän nuorisotyön valtionavustuksia on myönnetty 283 kuntaa eli 93 %:iin Manner-Suomen kunnista (toimintaa ei ole 21 kunnassa). Hakuprosessi on työläs (arviolta ¼ työvuotta) ja ympärivuotinen toiminnan sisältöä koskeva neuvonta ja jatkuvien nk. käyttöajanpidennyksiä koskevien päätösten tekeminen työllistävät runsaasti. Koska toiminta on laajentunut jo lähes koko maahan, voitaisiin lain uudistamisen yhteydessä linjata etsivän nuorisotyön siirtämisestä valtionosuuden piiriin. Valtionosuus voidaan määritellä siten, että se mahdollistaa myös tarvittaessa toteutuneen toiminnan tukemisen.

13 1 3 Nuorisoyksikkö Uudistustarpeet Nuorten työpajatoiminnan rooli oppivelvollisuuden pidentämisessä ja siihen liittyvänä julkisena palveluna sekä non-formaalina, nuoren kasvua tukevana oppimisympäristönä tarvitsisi nykyistä tarkempaa säätämistä. Nuorten työpajatoiminnan sisällöstä on tällä hetkellä olemassa opetusja kulttuuriministeriön päätös vuodelta Myös eduskunnan apulaisoikeusasiamies ilmoittaa kantanaan päätöskantelun ratkaisussa, että opetus- ja kulttuuriministeriön tulee säätää nuorten työpajoilla tehtävästä huumausainetestauksesta lailla (tiedoksi saatu päätöskantelun ratkaisun jäljennös dnro 4784/4/11). Päätöksessä todetaan, että asiasta tulee säätää laissa siksi, että on kyse asiakkaan perusoikeuksien toteutumisesta. OKMn on antanut vastauksensa mennessä..

14 Eräitä huomioita Lanuke - miten tehokkaaksi ohjelmaksi? Nuorten osallisuus ja kuuleminen 8 voisi olla selkeämpi tai sitä voisi asetuksella täsmentää, VTV:n tarkastuskertomus 14 / 2012 VTV kiinnitti tarkastuskertomuksessaan huomiota nuorisolain ja asetuksen käsitteistöön. VTV totesi raportissaan Nuorisolain ja - asetuksen tulosperusteisuutta koskeva käsitteistö ja käsitteiden väliset suhteet ovat osin sekavat ja tulkinnanvaraiset. Esimerkiksi toiminnan laajuutta arvioidaan paitsi osallistujien määrällä myös toiminnan vaikuttavuudella. Tulosperusteet muodostavatkin perustan lähinnä kokonaisarviolle. Täsmällisten tulosperusteiden määrittämistä vaikeuttaa opetus- ja kulttuuriministeriön mukaan se, että järjestökenttä on niin moninainen. Palvelu- ja kehittämiskeskukset eivät ole mainittu laissa eikä asetuksessa. Nuorisotyön toimintaympäristö on muuttunut 1 4

15 1 5 Nuorisoyksikkö Näistä ei ole ollut keskustelua Arvopohja ( 1 ) Valtion nuorisotyö ja politiikka ( 3 ) Kuntien nuorisotyö ( 7 ) Monialainen yhteistyö ( 7 a ) Etsivä nuorisotyö ( 7 b ) Valtionosuus kunnille ( 9 ) etsivien rahoituksesta kyllä Muut valtionavustukset ( 13 ) Luku 5 (15, 16 ) - valtionapuviranomainen Luku 6 (17, 18 ) voimaantulo, tekninen

16 1 6 Nuorisoyksikkö Lain valmistelun vaiheet kevät Yhteistyön aloittaminen nuorisoalan toimijoiden kanssa Webropol-kyselyt ja keskustelukanavat: 1) Ikärajasta 2) Lanuke-ohjelmasta Kooste muitten maiden lainsäädännöstä Teemojen analysointi Kevät

17 1 7 Nuorisoyksikkö Lain valmistelun vaiheet syksy OKM:n työryhmän asettaminen Kevään työskentelyn pohjalta nousseiden teemojen työstäminen - kuulemisia - pieniryhmiä - tietopohjan ja datan kerääminen Syksy

18 1 8 Nuorisoyksikkö Lain valmistelun vaiheet kevät 2015 Esityksen luonnoksen laatiminen Keskustelu tilaisuus esityksestä ennen lausuntokierrosta Esitys lausuntokierrokselle Kevät 2015

19 1 9 Nuorisoyksikkö Lain valmistelun vaiheet syksy 2015 Lausuntojen purku HE:n viimeistely VN käsittely HE:n Eduskunta käsittelee HE Tavoite uusi laki voimaan Syksy 2015

20 Nuorisotyö ja -politiikka valtion talousarviossa (1000 ) mom /51/52 1) nuorten työpajat 2) etsivä nuorisotyö 3) nuorten yhteiskuntatakuu Veikkauksen ja rahaarpajaisten voittovarat nuorisotyön edistämiseen Saamelaisten kulttuurija kielipesätoiminta yhteensä

21 2 1 Nuorisoyksikkö Kiitos

Nuorisolain uudistusta valmistellaan

Nuorisolain uudistusta valmistellaan Katsaus toimialaan Nuorisolain uudistusta valmistellaan Valmistelussa hyödynnetään vuosittaiset toimialan seminaarit ja muut yhteiset tilaisuudet, edetään teemoittain, hyödynnetään avoimia nettikyselyjä

Lisätiedot

Nuorisolain uudistus. Lokakuu 2014 Seija Kähkönen Nuorisotyön ja politiikan vastuualue

Nuorisolain uudistus. Lokakuu 2014 Seija Kähkönen Nuorisotyön ja politiikan vastuualue Nuorisolain uudistus Lokakuu 2014 Seija Kähkönen Nuorisotyön ja politiikan vastuualue Nuorisolain uudistusta valmistellaan Valmistelussa hyödynnetään vuosittaiset toimialan seminaarit ja muut yhteiset

Lisätiedot

Nuorisolain uudistus Pohjois-Suomen AVIn nuorisotoimen työpajapäivät Syötekeskuksessa 12. marraskuuta 2014 Jaana Walldén Nuorisotyön ja politiikan

Nuorisolain uudistus Pohjois-Suomen AVIn nuorisotoimen työpajapäivät Syötekeskuksessa 12. marraskuuta 2014 Jaana Walldén Nuorisotyön ja politiikan Nuorisolain uudistus Pohjois-Suomen AVIn nuorisotoimen työpajapäivät Syötekeskuksessa 12. marraskuuta 2014 Jaana Walldén Nuorisotyön ja politiikan vastuualue Nuorisolain uudistusta valmistellaan Valmistelussa

Lisätiedot

Ajankohtaista Georg Henrik Wrede 1

Ajankohtaista Georg Henrik Wrede 1 Ajankohtaista Georg Henrik Wrede 1 Georg Henrik Wrede Päivän tarjous! TAE 2014 Ei hätä ole TAE 2014 näköinen Nuorisotakuu nuorisosektorilla Me olemme hoitaneet omat työt hyvin! Nuorisolaki uudistus? Mitä

Lisätiedot

Nuorisolaki uudistus. Maaliskuu 2015 Jaana Walldén

Nuorisolaki uudistus. Maaliskuu 2015 Jaana Walldén Nuorisolaki uudistus Maaliskuu 2015 Jaana Walldén Uudistamistarpeet ja aikataulu 2 Uudistustarpeet LANUKE, ohjelman nimi, tarkoitus ja arviointi sekä NUORAn tehtävät. Nuoren määritelmä eli ikärajat nuorilla

Lisätiedot

Nuorisolaki uudistus. Helmikuu 2015 Georg Henrik Wrede

Nuorisolaki uudistus. Helmikuu 2015 Georg Henrik Wrede Nuorisolaki uudistus Helmikuu 2015 Georg Henrik Wrede Uudistustarpeet LANUKE, ohjelman nimi, tarkoitus ja arviointi sekä NUORAn tehtävät. Nuoren määritelmä eli ikärajat nuorilla alle 29-vuotiaita Nuorten

Lisätiedot

Nuorisolaki uudistus. Tammikuu 2015

Nuorisolaki uudistus. Tammikuu 2015 Nuorisolaki uudistus Tammikuu 2015 Nuorisotyön ja -politiikan vastuualue Uudistustarpeet LANUKE, ohjelman nimi, tarkoitus ja arviointi sekä NUORAn tehtävät. Nuoren määritelmä eli ikärajat nuorilla alle

Lisätiedot

2) aktiivisella kansalaisuudella nuorten tavoitteellista toimintaa kansalaisyhteiskunnassa;

2) aktiivisella kansalaisuudella nuorten tavoitteellista toimintaa kansalaisyhteiskunnassa; Annettu Helsingissä 27 päivänä tammikuuta 2006 Nuorisolaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset 1 Tavoite Tämän lain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä,

Lisätiedot

Nuorisolaki uudistus. Syyskuu 2015 Georg Henrik Wrede

Nuorisolaki uudistus. Syyskuu 2015 Georg Henrik Wrede Nuorisolaki uudistus Syyskuu 2015 Georg Henrik Wrede Uudistustarpeet miksi uudistetaan vuoden 2006 laki Nuoren määritelmä eli ikärajat nuorilla alle 29-vuotiaita LANUKE, ohjelman nimi, tarkoitus ja arviointi

Lisätiedot

Nuorisolain uudistaminen työryhmän esitys uudeksi nuorisolaiksi

Nuorisolain uudistaminen työryhmän esitys uudeksi nuorisolaiksi Laatija: Valtiontalouden tarkastusvirasto Vastauksen määräpäivä: 30.11.2015 Nuorisolain uudistaminen työryhmän esitys uudeksi nuorisolaiksi Sisältö Johdanto, Tausta... 1 Jakelu, Vastausohjeet vastaanottajille...

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN NUORISOTYÖN JA POLITIIKAN OHJELMA (VANUPO) Nuorisotyön ja politiikan vastuualue

VALTAKUNNALLINEN NUORISOTYÖN JA POLITIIKAN OHJELMA (VANUPO) Nuorisotyön ja politiikan vastuualue VALTAKUNNALLINEN NUORISOTYÖN JA POLITIIKAN OHJELMA (VANUPO) 2017-2019 Nuorisotyön ja politiikan vastuualue Lain 5 mukaan: Uusi nuorisolaki tuli voimaan 1.1.2017 Valtioneuvosto hyväksyy joka neljäs vuosi

Lisätiedot

Nuorisolain uudistaminen työryhmän esitys uudeksi nuorisolaiksi

Nuorisolain uudistaminen työryhmän esitys uudeksi nuorisolaiksi Laatija: Vastauksen määräpäivä: 30.11.2015 Nuorisolain uudistaminen työryhmän esitys uudeksi nuorisolaiksi Sisältö Johdanto, Tausta...1 Jakelu, Vastausohjeet vastaanottajille...1 Aikataulu, Vastuuvalmistelijan

Lisätiedot

Nuorisolaki uudistus. Maaliskuu 2015 Georg Henrik Wrede

Nuorisolaki uudistus. Maaliskuu 2015 Georg Henrik Wrede Nuorisolaki uudistus Maaliskuu 2015 Georg Henrik Wrede Uudistamistarpeet ja aikataulu 2 Uudistustarpeet LANUKE, ohjelman nimi, tarkoitus ja arviointi sekä NUORAn tehtävät. Nuoren määritelmä eli ikärajat

Lisätiedot

OKM:n ajankohtaiset asiat

OKM:n ajankohtaiset asiat OKM:n ajankohtaiset asiat Nuorisotyön neuvottelupäivät 19.8.2016 Sallamaarit Markkanen NUORISOTYÖN- JA POLITIIKAN VASTUUALUE VASTUUALUEEN JOHTAJA Georg Henrik Wrede EU, KV-YHTEISTYÖ, ITÄMERI, YK, NUORISO

Lisätiedot

Asia: Lausuntopyyntö Nuorisolain uudistaminen -työryhmämuistion esityksestä uudeksi nuorisolaiksi

Asia: Lausuntopyyntö Nuorisolain uudistaminen -työryhmämuistion esityksestä uudeksi nuorisolaiksi LAUSUNTO Helsinki 30.11.2015 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Viite: Lausuntopyyntö 2.11.2015 Dnr 53/040/2014 Asia: Lausuntopyyntö Nuorisolain uudistaminen -työryhmämuistion esityksestä uudeksi nuorisolaiksi

Lisätiedot

Nuorisolaki. EDUSKUNNAN VASTAUS 219/2005 vp

Nuorisolaki. EDUSKUNNAN VASTAUS 219/2005 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 219/2005 vp Hallituksen esitys nuorisolaiksi sekä laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 1 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä nuorisolaiksi

Lisätiedot

27.1.2006/72. Nuorisolaki 27.1.2006/72. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

27.1.2006/72. Nuorisolaki 27.1.2006/72. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 of 7 21/03/2011 13:10 Finlex» Lainsäädäntö» Ajantasainen lainsäädäntö» 2006» 27.1.2006/72 27.1.2006/72 Seurattu SDK 203/2011 saakka. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Nuorisolaki 27.1.2006/72

Lisätiedot

Talousarvioesitys Nuorisotyö

Talousarvioesitys Nuorisotyö 91. Nuorisotyö S e l v i t y s o s a : Opetus- ja kulttuuriministeriöllä on nuorisolain mukaan vastuu nuorisotyön ja -politiikan yleisestä kehittämisestä. Tavoitteena on edistää nuorisolain kohderyhmään

Lisätiedot

Uudistunut nuorisolaki

Uudistunut nuorisolaki Uudistunut nuorisolaki 23.5.2017 Kouvola Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto 1 Nuorisolaki 1285/2016 Lain rakenne Luku 1 Yleiset säännökset sisältää pykälät 1-3 Luku 2 Valtion nuorisotyö ja politiikka

Lisätiedot

OKM:n avustukset valtakunnallisille nuorisoalan järjestöille Laura Tuominen arviointi- ja avustustoimikunnan pääsihteeri

OKM:n avustukset valtakunnallisille nuorisoalan järjestöille Laura Tuominen arviointi- ja avustustoimikunnan pääsihteeri OKM:n avustukset valtakunnallisille nuorisoalan järjestöille Laura Tuominen arviointi- ja avustustoimikunnan pääsihteeri 15.11.2011 Arviointi- ja avustustoimikunta 2011-2015 Tuomas Nurmela (pj) Heta Välimäki

Lisätiedot

Ajankohtaisia asioita OKM:stä Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämispäivät Seinäjoki,

Ajankohtaisia asioita OKM:stä Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämispäivät Seinäjoki, Ajankohtaisia asioita OKM:stä Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämispäivät Seinäjoki, 3.-4.10.2013 Emma Kuusi, OKM/nuorisoyksikkö Ajankohtaista yleistä rakennepoliittinen ohjelma kuntien tehtävien vähentäminen,

Lisätiedot

Valtion tuki urheiluseuroille ja kunnille

Valtion tuki urheiluseuroille ja kunnille Valtion tuki urheiluseuroille ja kunnille Urheilujohtaminen seminaari 2.9.2015 Tampere ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat liikuntalain uudistamisessa Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen

Lisätiedot

Talousarvioesitys Nuorisotyö

Talousarvioesitys Nuorisotyö 91. Nuorisotyö S e l v i t y s o s a : Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa nuorisotyön ja -politiikan yleisestä kehittämisestä ja nuorisopolitiikan yhteensovittamisesta valtakunnan tasolla. Tukenaan

Lisätiedot

Opetusministeriö asettaa tarvittaessa työryhmän ohjelman valmistelua ja seurantaa varten.

Opetusministeriö asettaa tarvittaessa työryhmän ohjelman valmistelua ja seurantaa varten. Annettu Helsingissä 9 päivänä helmikuuta 2006 Valtioneuvoston asetus nuorisotyöstä ja -politiikasta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty opetusministeriön esittelystä, säädetään 27 päivänä

Lisätiedot

NUORISOVALTUUSTOT Turvallisesti yhdessä

NUORISOVALTUUSTOT Turvallisesti yhdessä NUORISOVALTUUSTOT Turvallisesti yhdessä 1.11.2017 Mikä on nuorisovaltuusto? Nuorisovaltuustot ovat poliittisesti sitoutumattomia nuorten vaikuttajaryhmiä, jotka toimivat omissa kunnissaan ajamassa paikallisten

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju 6 Kehittämistehtävä Opetus-

Lisätiedot

Nuorisolaki uudistuu. Alueelliset nuorisotyöpäivät Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi

Nuorisolaki uudistuu. Alueelliset nuorisotyöpäivät Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi Nuorisolaki uudistuu Alueelliset nuorisotyöpäivät 17.-18.2.2016 Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi 0-29-vuotiaiden osuus kunnan väestöstä vuosina 1994-2024 1994

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut. Jaana Fedotoff 23.5.

Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut. Jaana Fedotoff 23.5. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut Jaana Fedotoff 23.5.2013 Helsinki Nuorten tieto- ja neuvontatyön tavoite: Nuorten sosiaalinen

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus

Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus 2014 Tieto on väline ja perusta elämänhallintaan Miten voi tietää, jos ei ole tietoa tai kokemusta siitä,

Lisätiedot

Ajankohtaista Georg Henrik Wrede. Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue

Ajankohtaista Georg Henrik Wrede. Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue Ajankohtaista Georg Henrik Wrede Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue 02953 30345 georghenrik.wrede@minedu.fi Uudistuksesta kysytty ja ehdotettu 1. Tavoitteet (2 ) 2. Nuorten määritelmä (3 ) 3.

Lisätiedot

HE 126/2007 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi julkisesta työvoimapalvelusta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 126/2007 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi julkisesta työvoimapalvelusta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 126/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 7 luvun 12 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi julkisesta

Lisätiedot

Nuorisotyö nuorten palveluiden kokonaisuudessa. Itä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät 27. syyskuu 2017 Jaana Walldén

Nuorisotyö nuorten palveluiden kokonaisuudessa. Itä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät 27. syyskuu 2017 Jaana Walldén Nuorisotyö nuorten palveluiden kokonaisuudessa Itä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät 27. syyskuu 2017 Jaana Walldén Ajankohtaisia teemoja, joita on pohdittava: nuorisotyön idea, kohderyhmä ja sijainti;

Lisätiedot

Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan

Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan Vantaan Liikuntayhdistys ry juhlaseminaari 21.10.2014 ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen

Lisätiedot

Immo Parvianen NUOLI/NV. Nuorisokeskukset - nuorisolain uudistus 18.12.2014

Immo Parvianen NUOLI/NV. Nuorisokeskukset - nuorisolain uudistus 18.12.2014 Nuorisokeskukset - nuorisolain uudistus 18.12.2014 1 Nuorisokeskukset Nykylaissa 12 : valtionavustukset toiminta ja rakentaminen tulosperusteisuus: nuorisokäyttö ja toiminta-ajatus yleishyödyllisyys, ylijäämä

Lisätiedot

Nuoret ja monialainen yhteistyö. Helmikuu 2018 Jaana Walldén

Nuoret ja monialainen yhteistyö. Helmikuu 2018 Jaana Walldén Nuoret ja monialainen yhteistyö Helmikuu 2018 Jaana Walldén Nuorisotyö tiedontuottajana 1.3.2018 Valtion nuorisoneuvosto ylläpitää Tietoanuorista.fi sivustoa: Indikaattoritietoja nuorten hyvinvoinnista

Lisätiedot

Liikuntalain uudistus

Liikuntalain uudistus Liikuntalain uudistus Liikuntatoimen koulutuspäivät 27.-28.11.2014 ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen liikuntaaktiivisuus, liiallinen istuminen.

Lisätiedot

Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä ajankohtaisia asioita. Merja Hilpinen ylitarkastaja

Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä ajankohtaisia asioita. Merja Hilpinen ylitarkastaja Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 19.11.2015 - ajankohtaisia asioita Merja Hilpinen ylitarkastaja Nuorten työpajatoiminnan ajankohtaisia asioita Nuorisolaki uudistus Nuorisotakuuta

Lisätiedot

Vaikuttavuusvalmentamo Georg Henrik Wrede johtaja, OKM/NUOLI/NV

Vaikuttavuusvalmentamo Georg Henrik Wrede johtaja, OKM/NUOLI/NV Vaikuttavuusvalmentamo 29.10.2016 Georg Henrik Wrede johtaja, OKM/NUOLI/NV Vallitsevia trendejä keskitetyn ja paikallisen julkisen palvelun suhteen muutos, edustuksellisesta demokratiasta osallistavaan

Lisätiedot

Kirjastolaki käyttöön Opetus- ja kulttuuriministeriön ja aluehallintovirastojen koulutus- ja keskustelutilaisuus uudesta kirjastolaista

Kirjastolaki käyttöön Opetus- ja kulttuuriministeriön ja aluehallintovirastojen koulutus- ja keskustelutilaisuus uudesta kirjastolaista Kirjastolaki käyttöön Opetus- ja kulttuuriministeriön ja aluehallintovirastojen koulutus- ja keskustelutilaisuus uudesta kirjastolaista Lain tavoite ja yleisen kirjaston tehtävät keskiössä yhteiskunnallinen

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 390/2015 Liikuntalaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku

SÄÄDÖSKOKOELMA. 390/2015 Liikuntalaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 14 päivänä huhtikuuta 2015 390/2015 Liikuntalaki Annettu Helsingissä 10 päivänä huhtikuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset

Lisätiedot

Talous, hallitusohjelma ja uusi nuorisolaki

Talous, hallitusohjelma ja uusi nuorisolaki Talous, hallitusohjelma ja uusi nuorisolaki N T Hyvinvointi, Osaaminen, Osallisuus, Elinvoima, Nuorisotyö Kari Sjöholm 12.11.2015 0-200 -400-600 -800-1000 -1200-1400 -1600-1800 -2000 Vuosien 2012-2019

Lisätiedot

Suomen Partiolaiset ry:n osaamiskeskuksen tavoitteet ja toiminta vuosien aikana

Suomen Partiolaiset ry:n osaamiskeskuksen tavoitteet ja toiminta vuosien aikana OPETUS JA KULTTUURIMINISTERIÖ OKM/4/627/2018 Tavoiteohjausasiakirja 1.2.2018 Suomen Partiolaiset ry:n osaamiskeskuksen tavoitteet ja toiminta vuosien 2018 2019 aikana 1. Osaamiskeskusrakenne Opetus ja

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus HE 15/2017 vp

Sote- ja maakuntauudistus HE 15/2017 vp Sote ja maakuntauudistus HE 15/2017 vp Sote järjestäminen sekä HE:n säätämisjärjestys ja suhde perustuslakiin Perustuslakivaliokunta 15.3.2017 Hallitusneuvos Päivi Salo, STM 1 15.3.2017 Sotejärjestämislain

Lisätiedot

Kokkola ja nuorisopalvelut

Kokkola ja nuorisopalvelut Kokkola ja nuorisopalvelut Asukkaita Kokkolassa 47 283 Ruotsinkielisiä 13% Nuorisopalvelut TA 2016: Toimintakulut 1,95me. Toimintatuotot 0,25me Henkilöstöä 27 htv (mukaan lukien etsivät 5htv ja Ohjaamo

Lisätiedot

Nuorisotutkimusseura ry:n osaamiskeskuksen tavoitteet ja toiminta vuosien aikana

Nuorisotutkimusseura ry:n osaamiskeskuksen tavoitteet ja toiminta vuosien aikana OPETUS JA KULTTUURIMINISTERIÖ OKM/12/627/2018 ohjausasiakirja 1.2.2018 Nuorisotutkimusseura ry:n osaamiskeskuksen tavoitteet ja toiminta vuosien 2018 2019 aikana 1. Osaamiskeskusrakenne Opetus ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta parlamentaarinen työryhmä. Kimi Uosukainen, puheenjohtaja 3.6.2016 Helsinki

Tulevaisuuden kunta parlamentaarinen työryhmä. Kimi Uosukainen, puheenjohtaja 3.6.2016 Helsinki Tulevaisuuden kunta parlamentaarinen työryhmä Kimi Uosukainen, puheenjohtaja 3.6.2016 Helsinki Mikä on Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto? Nuorten osallisuuden asiantuntijajärjestö, joka on perustettu vuonna

Lisätiedot

Satakunnan Leader-ryhmät Spurtti-koulutus Ulvila

Satakunnan Leader-ryhmät Spurtti-koulutus Ulvila Satakunnan Leader-ryhmät Spurtti-koulutus Ulvila 6.6.2014 Leader-ryhmät Toimintaa ohjaavat ohjelmat, lait ja asetukset Kansallinen taso: -Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma -Laki maaseudun kehittämiseen

Lisätiedot

Uuden nuorisolain muutokset nuorten työpajatoiminnassa ja muuta ajankohtaista opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Merja Hilpinen ylitarkastaja

Uuden nuorisolain muutokset nuorten työpajatoiminnassa ja muuta ajankohtaista opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Merja Hilpinen ylitarkastaja Uuden nuorisolain muutokset nuorten työpajatoiminnassa ja muuta ajankohtaista opetus- ja kulttuuriministeriöstä Merja Hilpinen ylitarkastaja Nuorten työpajatoiminnan ajankohtaisia asioita NEET-nuoret Nuorisolaki

Lisätiedot

OKM ajankohtaiset asiat. Yleisten kirjastojen neuvoston kokous , Oulu. Leena Aaltonen

OKM ajankohtaiset asiat. Yleisten kirjastojen neuvoston kokous , Oulu. Leena Aaltonen OKM ajankohtaiset asiat Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 19.4.2018, Oulu Leena Aaltonen Hallinnon uudistus osana maakuntauudistusta valtion lupa-, valvonta- ja ohjaustehtävät kootaan yhteen valtakunnalliseen,

Lisätiedot

Nuorten työpajatoiminta yhteistyössä, viranomaisten ja Ohjaamojen/ Palvelukeskusten kanssa

Nuorten työpajatoiminta yhteistyössä, viranomaisten ja Ohjaamojen/ Palvelukeskusten kanssa Nuorten työpajatoiminta yhteistyössä, viranomaisten ja Ohjaamojen/ Palvelukeskusten kanssa Ulla Mänttäri-Tikka, toiminnanjohtaja, Joensuun Nuorisoverstas ry Nuorten työpajatyöstä säädetään Nuorisolaissa.

Lisätiedot

Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff

Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff Koordinaatin toimintaa rahoitetaan opetus- ja kulttuuriministeriön tuella veikkausvoittomäärärahoista.

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään liikuntalain (390/2015) nojalla: Valtioneuvoston asetus liikunnan edistämisestä 1 luku Valtion liikuntaneuvosto 1 Valtion liikuntaneuvoston ja sen jaostojen

Lisätiedot

ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET

ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Harkinnanvaraiset valtionavustukset Nuorten työpajatoiminta

Lisätiedot

1994 vp - HE 187 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1994 vp - HE 187 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 187 Hallituksen esitys EduskunnaJJe laiksi valtionosuutta saavista liikunnan koulutuskeskuksista annetun lain 9 ja 21 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus

Oma Häme. Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa (Lakiehdotuksessa tehtävä on nimetty: alueellisen liikuntaneuvoston

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Vaikuttamispalvelun esittely Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Maaliskuu 2015 Miksi nuorten vaikuttamispalvelu verkossa? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen

Lisätiedot

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot 17/2018 Valtioneuvoston biotalousstrategian valmistelu 016/54/2017

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot 17/2018 Valtioneuvoston biotalousstrategian valmistelu 016/54/2017 Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot 17/2018 Valtioneuvoston biotalousstrategian valmistelu 016/54/2017 Työ- ja elinkeinoministeriö, 17.7.2018. Ympäristöministeriö, 26.7.2018. Maa- ja metsätalousministeriö,

Lisätiedot

Suomen ohjauspolitiikan ja valtakunnallisen ELO-ryhmän linjaukset ja alueellinen koordinointi

Suomen ohjauspolitiikan ja valtakunnallisen ELO-ryhmän linjaukset ja alueellinen koordinointi Suomen ohjauspolitiikan ja valtakunnallisen ELO-ryhmän linjaukset ja alueellinen koordinointi Salmian TNO-asiantuntijoiden koulutus 17-18.3.2014 Ulla-Jill Karlsson, OKM neuvotteleva virkamies Ari-Pekka

Lisätiedot

Esityksen sisältö; 1. Sotesoppa ja kunnat 2. Kunnallisen nuorisotyön toimiala 3.Yhdyspinnat ja uudet rakenteet

Esityksen sisältö; 1. Sotesoppa ja kunnat 2. Kunnallisen nuorisotyön toimiala 3.Yhdyspinnat ja uudet rakenteet Kari Sjöholm 30.10.2018 Esityksen sisältö; 1. Sotesoppa ja kunnat 2. Kunnallisen nuorisotyön toimiala 3.Yhdyspinnat ja uudet rakenteet Kari Sjöholm 30.10.2018 3 Kari Sjöholm Etelä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät

Lisätiedot

5.2.2016 YHTEENVETO NUORISOLAIN UUDISTAMISTA VALMISTELEVAN TYÖRYHMÄN ESI- TYKSESTÄ UUDEKSI NUORISOLAIKSI ANNETUISTA LAUSUNNOISTA

5.2.2016 YHTEENVETO NUORISOLAIN UUDISTAMISTA VALMISTELEVAN TYÖRYHMÄN ESI- TYKSESTÄ UUDEKSI NUORISOLAIKSI ANNETUISTA LAUSUNNOISTA 5.2.2016 YHTEENVETO NUORISOLAIN UUDISTAMISTA VALMISTELEVAN TYÖRYHMÄN ESI- TYKSESTÄ UUDEKSI NUORISOLAIKSI ANNETUISTA LAUSUNNOISTA 1 JOHDANTO Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti syyskuussa 2014 työryhmän,

Lisätiedot

Länsi ja Sisä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Merja Hilpinen

Länsi ja Sisä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Merja Hilpinen Länsi ja Sisä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 6.6.2017 Merja Hilpinen Länsi- ja Sisä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 3.5.2017 Nuorten työpajatoiminnan valtionavustuskelpoisuushaku

Lisätiedot

Vahva vuorovaikutus opetus- ja kulttuuritoimessa. Maakuntauudistuksen II-vaiheen aluekierros 2017

Vahva vuorovaikutus opetus- ja kulttuuritoimessa. Maakuntauudistuksen II-vaiheen aluekierros 2017 Vahva vuorovaikutus opetus- ja kulttuuritoimessa Maakuntauudistuksen II-vaiheen aluekierros 2017 2 Maakuntauudistus OKM:n hallinnonalan näkökulmasta Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla ei maakuntauudistuksessa

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Vaikuttamispalvelun esittely Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Miksi nuorten vaikuttamispalvelu verkossa? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen Tuetaan

Lisätiedot

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen KOTA -seminaari 20.8.2013 Erikoissuunnittelija, KT Hannele Seppälä, Korkeakoulujen arviointineuvosto Korkeakoulujen yhteiskunnallisen ja alueellisen

Lisätiedot

MUSEOIDEN VALTIONOSUUSUUDISTUKSEN TOIMEENPANO VALTAKUNNALLISET MUSEOT

MUSEOIDEN VALTIONOSUUSUUDISTUKSEN TOIMEENPANO VALTAKUNNALLISET MUSEOT MUSEOIDEN VALTIONOSUUSUUDISTUKSEN TOIMEENPANO VALTAKUNNALLISET MUSEOT Neuvottelupäivä valtakunnallisten vastuumuseoiden tehtävistä ja tehtävien hausta 30.11.2018 Päivi Salonen Uudistuksen aikataulu HE

Lisätiedot

Laki kuntien kulttuuritoiminnan vahvistajana Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)

Laki kuntien kulttuuritoiminnan vahvistajana Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019) Laki kuntien kulttuuritoiminnan vahvistajana Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019) Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju Kuntien

Lisätiedot

Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta

Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta 14.5.2012 Johtaja Harri Syväsalmi Opetus- ja kulttuuriministeriö/liikuntayksikkö Hallitusohjelma - liikuntapolitiikka

Lisätiedot

Mitä on SOTE ja miten sosiaali- ja terveyspalvelut järjestyvät 2017 jälkeen Suomessa? Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke

Mitä on SOTE ja miten sosiaali- ja terveyspalvelut järjestyvät 2017 jälkeen Suomessa? Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke Mitä on SOTE ja miten sosiaali- ja terveyspalvelut järjestyvät 2017 jälkeen Suomessa? Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke Luonnos: Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä

Lisätiedot

Nuorisotyö osana nuorten palveluita ja etsivä nuorisotyö. Syyskuu 2016 Jaana Walldén

Nuorisotyö osana nuorten palveluita ja etsivä nuorisotyö. Syyskuu 2016 Jaana Walldén Nuorisotyö osana nuorten palveluita ja etsivä nuorisotyö Syyskuu 2016 Jaana Walldén Sisältö: nuorisotyö mukana toisen toimialan johtamassa palvelussa; nuorisotyön lähtökohdat yhteistyöhön ja nuorisolaista

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025

Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025 Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025 Työryhmän toimeksianto 1. kartoittaa alueellisten ja paikallisten taide- ja kulttuuripalvelujen tuottamisen malleja ja tilaa maan erilaisilla

Lisätiedot

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015 1 (5) 17.10.2011 Opetus- ja kulttuuriministeriölle LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015 Suomen Vanhempainliitto esittää kunnioittavasti pyydettynä

Lisätiedot

Nuorisolaki uudistus HE 111/2016vp. Syyskuu 2016 Georg Henrik Wrede

Nuorisolaki uudistus HE 111/2016vp. Syyskuu 2016 Georg Henrik Wrede Nuorisolaki uudistus HE 111/2016vp Syyskuu 2016 Georg Henrik Wrede Lain rakenne - luvut 1. Yleiset säännökset 2. Valtion nuorisotyö ja politiikka 3. Kuntien nuorisotyö ja -politiikka sekä monialainen yhteistyö

Lisätiedot

Nuorisolaki uudistus HE 111/2016vp. Syyskuu 2016 Georg Henrik Wrede

Nuorisolaki uudistus HE 111/2016vp. Syyskuu 2016 Georg Henrik Wrede Nuorisolaki uudistus HE 111/2016vp Syyskuu 2016 Georg Henrik Wrede 1 luku Yleiset säännökset Syykuu 2016 1 Lain soveltamisala 2 Lain tavoite 3 Määritelmät 1 Lain soveltamisala Tässä laissa säädetään nuorisotyön

Lisätiedot

Nuorisolaki uudistus HE 111/2016vp. Syyskuu 2016 Georg Henrik Wrede

Nuorisolaki uudistus HE 111/2016vp. Syyskuu 2016 Georg Henrik Wrede Nuorisolaki uudistus HE 111/2016vp Syyskuu 2016 Georg Henrik Wrede 1 luku Yleiset säännökset Syykuu 2016 1 Lain soveltamisala 2 Lain tavoite 3 Määritelmät 1 Lain soveltamisala Tässä laissa säädetään nuorisotyön

Lisätiedot

LAPSI JA NUORISOPOLITIIKAN KOORDINAATION VAHVISTAMINEN SUUNNITELMIEN ESITTELYÄ JA REFLEKTOINTIA

LAPSI JA NUORISOPOLITIIKAN KOORDINAATION VAHVISTAMINEN SUUNNITELMIEN ESITTELYÄ JA REFLEKTOINTIA LAPSI JA NUORISOPOLITIIKAN KOORDINAATION VAHVISTAMINEN SUUNNITELMIEN ESITTELYÄ JA REFLEKTOINTIA Päivi Honkatukia & Lasse Siurala Nuorisotyön kehittämisverkoston koordinaatioryhmä 15.6.2010 HANKKEEN ETENEMINEN

Lisätiedot

Uusi Nuorisolaki 1285/2016 HE 111/2016vp SiVM 12/2016vp. Helmikuu 2017 Georg Henrik Wrede

Uusi Nuorisolaki 1285/2016 HE 111/2016vp SiVM 12/2016vp. Helmikuu 2017 Georg Henrik Wrede Uusi Nuorisolaki 1285/2016 HE 111/2016vp SiVM 12/2016vp Helmikuu 2017 Georg Henrik Wrede Lain rakenne - luvut 1. Yleiset säännökset 2. Valtion nuorisotyö ja politiikka 3. Kuntien nuorisotyö ja -politiikka

Lisätiedot

Etelä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät Nuorisolaki 1285/2016 HE 111/2016vp, SiVM 12/2016vp

Etelä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät Nuorisolaki 1285/2016 HE 111/2016vp, SiVM 12/2016vp Etelä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät 24.10.2017 Nuorisolaki 1285/2016 HE 111/2016vp, SiVM 12/2016vp Vanupo, Valtioneuvoston periaatepäätös 12.10.2017 Merja Hilpinen Nuoriso- ja liikuntapolitiikan

Lisätiedot

Valtionavustusten digiloikka: tiekartta tavoitetilaan

Valtionavustusten digiloikka: tiekartta tavoitetilaan Valtionavustusten digiloikka: tiekartta tavoitetilaan Nykyisen valtionavustusprosessin digitalisaatio (OKM) Hallinnonalojen yhteinen valtionavustusten digitaalinen palvelualusta Avustustoiminnan ekosysteemin

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä Lahti 12.4.2019 Leena Aaltonen 29.4.2019 1 Ajankohtaista - kevät 2019 Lasten ja nuorten lukemista ja lukutaitoa edistävä

Lisätiedot

LIITE 1 Suunnitelma Opetushallituksen käyttöön asetettavista valtion vuoden 2015 4.2.2015 talousarviomäärärahoista 2012 (eur) 2012 (htv) 2013 (eur) 2013 (htv) 2014 (eur) 2014 (htvarvio) 2015 (eur) 2015

Lisätiedot

TYÖRYHMÄN LUONNOS - MUOKKAUKSET 2.9.2015 Hallituksen esitys uudeksi nuorisolaiksi, pykälä-osa

TYÖRYHMÄN LUONNOS - MUOKKAUKSET 2.9.2015 Hallituksen esitys uudeksi nuorisolaiksi, pykälä-osa 1 TYÖRYHMÄN LUONNOS - MUOKKAUKSET 2.9.2015 Hallituksen esitys uudeksi nuorisolaiksi, pykälä-osa 1 luku Yleiset säännökset 1 Lain soveltamisala Tässä laissa säädetään nuorisotyön ja -toiminnan edistämisestä

Lisätiedot

Valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavan yleisen kirjaston toimialueena

Valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavan yleisen kirjaston toimialueena OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Johtaja 26.9.2017 Hannu Sulin OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN ASETUS YLEISISTÄ KIRJASTOISTA 1 Asetuksen sisältö Yleistä Yleisistä kirjastoista annetussa laissa (1492/2016)

Lisätiedot

Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä

Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä Aluehallintovirastot arvioivat säännöllisesti kuntien peruspalveluja. Nuorisotoimen vuoden 2017 arviointikohteena

Lisätiedot

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Maahanmuuttajaoppilaat ja perusopetuksen tuloksellisuus (12/2015) 303/54/2013

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Maahanmuuttajaoppilaat ja perusopetuksen tuloksellisuus (12/2015) 303/54/2013 Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Maahanmuuttajaoppilaat ja perusopetuksen tuloksellisuus (12/2015) 303/54/2013 Opetus- ja kulttuuriministeriö, 1.7.2015. Opetushallitus, 2.7.2015. Lausunto OKM/96/050/2015

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen ja toisen asteen perusja lisäkoulutuksen rahoitus ja rakenne uudistuvat

Lukiokoulutuksen ja toisen asteen perusja lisäkoulutuksen rahoitus ja rakenne uudistuvat Lukiokoulutuksen ja toisen asteen perusja lisäkoulutuksen rahoitus ja rakenne uudistuvat OKM:n tavoitteet ja toteutusmallit Kuopio 14.10.2014 Anita Lehikoinen Kansliapäällikkö Keskeiset rahoitus- ja rakenneuudistusta

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä kesäkuuta 2011. 634/2011 Laki. julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä kesäkuuta 2011. 634/2011 Laki. julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 15 päivänä kesäkuuta 2011 634/2011 Laki julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta Annettu Helsingissä 10 päivänä kesäkuuta 2011 Eduskunnan päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

Päätös. Laki. aluehallintovirastoista annetun lain muuttamisesta

Päätös. Laki. aluehallintovirastoista annetun lain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 155/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi aluehallintovirastoista annetun lain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Seinäjoki, 13.3.2013 Nuorisotakuun taustoja Perusasteen varassa olevat nuoret Työttömät alle 30-vuotiaat nuoret Työn ja koulutuksen

Lisätiedot

Kulttuurin rahoitusjärjestelmän uudistaminen ja museopoliittinen ohjelma

Kulttuurin rahoitusjärjestelmän uudistaminen ja museopoliittinen ohjelma Kulttuurin rahoitusjärjestelmän uudistaminen ja museopoliittinen ohjelma Valtakunnalliset museopäivät 9.5.2017 Päivi Salonen MUSEOALAN VISIO 2030 Suomessa on vuonna 2030 Euroopan ajankohtaisimmat museot

Lisätiedot

Asiantuntijalausunto hallituksen esityksestä maakuntalaiksi (HE 15/2017) eduskunnan hallintovaliokunta puheenjohtaja Kimi Uosukainen

Asiantuntijalausunto hallituksen esityksestä maakuntalaiksi (HE 15/2017) eduskunnan hallintovaliokunta puheenjohtaja Kimi Uosukainen Asiantuntijalausunto hallituksen esityksestä maakuntalaiksi (HE 15/2017) eduskunnan hallintovaliokunta 5.5.2017 puheenjohtaja Kimi Uosukainen YLEISTÄ Lausunnossa hallituksen esitystä maakuntalaiksi tarkastellaan

Lisätiedot

JÄRJESTÖPÄIVÄT LIIKUNTAA EDISTÄVIEN JÄRJESTÖJEN AVUSTAMINEN

JÄRJESTÖPÄIVÄT LIIKUNTAA EDISTÄVIEN JÄRJESTÖJEN AVUSTAMINEN JÄRJESTÖPÄIVÄT LIIKUNTAA EDISTÄVIEN JÄRJESTÖJEN AVUSTAMINEN Valtionavustukseen oikeutetut uudet liikuntaa edistävät järjestöt. Liikuntalain 10 :ssä säädetään, että liikuntaa edistävän järjestön valtionavustuksen

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp Hallituksen esitys laeiksi perusopetuslain, opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain

Lisätiedot

Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä ja valtionavustus - tilannekatsaus

Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä ja valtionavustus - tilannekatsaus Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä ja valtionavustus - tilannekatsaus 7.3.2019 Susanna Hyvärinen Kuntaliitto, tietoyhteiskunta Tausta Pääministeri Juha Sipilän hallitus päätti vuoden 2018-2021

Lisätiedot

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta O P A S K A U N I A I S T E N V I R A N H A L T I J O I L L E J A L U O T T A M U S H E N K I L Ö I L L E L A S T E N J A N U O R T E N K U U L E M I S E E N 1

Lisätiedot

Kuntien valtionosuudet v. 2016

Kuntien valtionosuudet v. 2016 Kuntien valtionosuudet v. 2016 Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Helsinki Kehittämispäällikkö Sanna Lehtonen Suomen Kuntaliitto Miksi valtionosuus muuttuu vuosittain? Vuosittaiset automaattimuutokset» Määräytymistekijöiden,

Lisätiedot

Nuorisotyö osana nuorten palveluita ja etsivä nuorisotyö. Marraskuu 2016 Jaana Walldén

Nuorisotyö osana nuorten palveluita ja etsivä nuorisotyö. Marraskuu 2016 Jaana Walldén Nuorisotyö osana nuorten palveluita ja etsivä nuorisotyö Marraskuu 2016 Jaana Walldén Sisältö: nuorisotyö mukana toisen toimialan johtamassa palvelussa; nuorisotyön lähtökohdat yhteistyöhön ja nuorisolaista

Lisätiedot

Museolain ja kulttuurilaitosten valtionosuusjärjestelmän uudistaminen. Päivi Salonen Kulttuuriympäristöt voimavarana seminaari Oulu 25.1.

Museolain ja kulttuurilaitosten valtionosuusjärjestelmän uudistaminen. Päivi Salonen Kulttuuriympäristöt voimavarana seminaari Oulu 25.1. Museolain ja kulttuurilaitosten valtionosuusjärjestelmän uudistaminen Päivi Salonen Kulttuuriympäristöt voimavarana seminaari Oulu 25.1.2018 Uudistamisen lähtökohdista Nykyisen museojärjestelmän vahvuuksia

Lisätiedot

NUORTEN OSALLISUUS VAHVISTUU YHTEISTYÖSSÄ

NUORTEN OSALLISUUS VAHVISTUU YHTEISTYÖSSÄ NUORTEN OSALLISUUS VAHVISTUU YHTEISTYÖSSÄ OSALLISUUS OSAAMISKESKUKSET Kaksi osallisuuden osaamiskeskusta Allianssin osaamiskeskus: Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry Nuorten Akatemian hallinnoima yhteenliittymä,

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus LUONNOS 20.1.2017 Valtioneuvoston asetus nuorisotyöstä ja -politiikasta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään nuorisolain (1285/2016) nojalla: 1 luku Valtion nuorisotyö ja -politiikka 1 Nuorisotyön

Lisätiedot

Ideasta hankkeeksi Pori 3.10.2011 Hannu Sulin

Ideasta hankkeeksi Pori 3.10.2011 Hannu Sulin Ideasta hankkeeksi Pori 3.10.2011 Hannu Sulin Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta 1.1.2010 (1705/2009) ja Valtioneuvoston asetus opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta (1766/2009) Yleiset kirjastot:

Lisätiedot