OPERATIIVINEN SOPIMUS 2019
|
|
- Yrjö Aho
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2019 Kaupunkiympäristötoimiala Kaupunkiympäristölautakunta Sopimuksen tarkoitus: Tällä sopimuksella lautakunta ja Kaupunkiympäristötoimiala sopivat lautakuntaa koskevista toiminnan lähtökohdista, tavoitteista ja resursseista. 1 Lähtökohdat 1.1 Lyhyt kuvaus toiminnasta Kaupunkiympäristölautakunta vastaa kaupungin maankäytön, liikenteen ja yleisten alueiden suunnittelusta, rakennetun ympäristön sekä kulttuuri- ja luonnonympäristön tilan seurannasta, kaupungin maaomaisuuden hallinnasta sekä katujen ja muiden yleisten alueiden rakennuttamisesta ja ylläpidosta sekä tilojen rakennuttamisesta, ellei tehtäviä ole annettu muulle toimielimelle tai viranhaltijalle. 1
2 1.2 Toimintaympäristön muutostekijät Strategisen sopimuksen mukaan. Palvelujen tarvetta kuvaavat tunnusluvut Asukasluku (31.12.) ja väestönkasvu edellisestä vuodesta Työpaikkojen määrä Infrapalvelujen ylläpidettävä pintaala, ha Väestö- ja työpaikkatavoitteet perustuvat kh Yleiskaavan 2029 tarkistettuihin tavoitteisiin, joiden mukaan vuonna 2029 Turussa on asukasta ja työpaikkaa. Kunnossapidettävän pinta-alan ha kasvu perustuu kaupungin 1-2 %:n laajentumiseen vuositasolla. 1.3 Toiminnan kehittämissuunnitelma ja strategiset painopisteet Strategisen sopimuksen mukaan. 2
3 2 Taloudelliset tavoitteet 2.1 Määrärahat TOT 2017 TA 2018 TA 2019 Tulot Menot Netto Muutos-% - 4,2 3
4 2.4 Infran investointiohjelma 4
5 5
6 6
7 2.5 Toimitilojen investointiohjelma HANKKEEN NIMI SIVISTYSTOIMIALA Katedralskolan liikuntarakennuksen peruskorjaus Tarveselvitys Kh Hankesuunnitelma Valmistu- Kustannusarvikustannukset Purku- Vaihe TS 2019 TS 2020 TS 2021 TS 2022 misvuosi- tavoite Käynnissä Puolalan koulun peruskorjaus Kv Käynnissä Kv Pansion koulun peruskorjaus Kasopelk ja Pansion monitoimitalon n/a 2023 Kultlk tarveselvitys 2018 Kakskerran koulun uudisrakentaminen Kv n/a Viinamäenkadun päiväkodin uudisrakentaminen Tommilankadun päiväkodin uudisrakentaminen Ruiskatu 8, muutostyöt ja tekniset korjaukset Runosmäen monitoimitalo Hannunniitun koulutilojen tekniset ja toiminnalliset muutostyöt Kv Käynnissä KhKeh Kv Kh Kh Juhana Herttuan koulutalon peruskorjaus Kh Sirkkalan koulu, Kärnhuset korvaava uudisrakentaminen VAPAA-AIKATOIMIALA Aunelan kirjasto- ja nuorisotila uudisrakentaminen ALUEPELASTUSLAITOS Kakskerran/Satavan paloasema uudisrakentaminen MUUT Kh KhKeh Käynnissä KhKeh Käynnissä Hankkeiden suunnitteluvaraus Pienet hankkeet <1 M YHTEENSÄ
8 PIENET INVESTOINNIT 2019 (ehdotus) Kustannusennuste 2019 SIVISTYS Luokkien pinnat, valaistus, AV-kaapelointi à , (jatkuva) Raunistulan koulu (2019), Snellmanin koulu (2020), Jäkärlän koulu Julkisivu- ja kattokorjaukset (pk ja koulut) (jatkuva) Ilpoinen (sisäpihan vk, ikkunat) Lausteen koulun katto Päiväkotien pinnat,valaistus, AV (jatkuva) Hepokulta liikuntasalin peruskorjaus (lattia, sähköt ym.) Lausteen koulu: Liikuntasalialueen korjaus (puku/pesutilat korjattu aiemmin) Ruokasalin ja käytävien korjaustyöt Lyseon koulutalon korjaus (lukio muuttaa pois) Snellmanin koulun IV:n rakentaminen (suunnittelu 2019) Nummenpakan koulun IV:n rakentaminen (suunnittelu 2019) Kallelankadun pk: Osastojen korjaukset (4 kpl) jatkuu, myös keittiökorjaus Koulujen ja päiväkotien pihat ja aidat (jatkuva) Nummenpakka (sadevedet, salaojat) Orminkujan piha (sadevedet, salaojat) Ruiskatu 8, päiväkodin perustukset ja pihat Leikkipaikkojen taukotuvat, jatkuva Puolala II, Karvatasku, Pikkunotko, Niilo Oravapuu VAPAA-AIKA Liikunta: Impivaaran jäähalli, pukeutumis- sosiaali- ja varastotilojen lisääminen Impivaaran jalkapallohalli, pukeutumis-ja sosiaalitilat, salaojat ERILLISET KEITTIÖKORJAUKSET Susiniitynkatu 4, keittiön peruskorjaus (suunnittelu) Seikonkadun pk, keittiön peruskorjaus Lyseon keittiön peruskorjaus MUUT Vesikattojen maalaaminen (jatkuva) Siirtolaisuusinstituutti Ilmanvaihdon rakentaminen Vesikatot, jatkuva Saaronniemen huvilan kunnostus, Kolkanniemi Sitomattomat
9 3 Resurssien käyttö 3.1 Työvoiman käyttö Kaupunkiympäristölautakunta, yhteensä TOT 2017 TAM 2018* TA 2019 Htv Palkat ja palkkiot *(1 000 eur) (Kila) (Yto) Sijaistus % Sairaspoissaolo % 2,7 2,6 2,5 *TAM 2018 sisältää Turun kaupunkiseudun joukkoliiikennelautakunnan henkilöstön (28 htv ja 1 milj. eur). Kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuus TOT 2017 TAM 2018 TA 2019 Htv Esitetään toimialatasolla strategisessa sopimuksessa Palkat ja palkkiot *(1 000 eur) Esitetään toimialatasolla strategisessa sopimuksessa Sijaistus % Sairaspoissaolo % 2,4 2,3 Kaupunkirakentaminen TOT 2017 TAM 2018 TA 2019 Htv Esitetään toimialatasolla strategisessa sopimuksessa Palkat ja palkkiot *(1 000 eur) Esitetään toimialatasolla strategisessa sopimuksessa Sijaistus % 3,8 3 Sairaspoissaolo % 1,3 1,2 9
10 Luvat ja valvonta TOT 2017 TAM 2018 TA 2019 Htv Esitetään toimialatasolla strategisessa sopimuksessa Palkat ja palkkiot* (1 000 eur) Esitetään toimialatasolla strategisessa sopimuksessa Sijaistus % 35,4 20 Sairaspoissaolo % 2,9 2,5 Paikkatieto ja kaupunkimittaus TOT 2017 TAM 2018 TA 2019 Htv Esitetään toimialatasolla strategisessa sopimuksessa Palkat ja palkkiot* (1 000 eur) Esitetään toimialatasolla strategisessa sopimuksessa Sijaistus % 5,2 4 Sairaspoissaolo % 3,6 3,0 Johdon tuki TOT 2017 TAM 2018* TA 2019 Htv Esitetään toimialatasolla strategisessa 10 9 sopimuksessa Palkat ja palkkiot* (1 000 eur) Esitetään toimialatasolla strategisessa sis. kaupunkiympäristölautakunnan luottamushenk.palkkiot sopimuksessa Sijaistus % 37,4 10 Sairaspoissaolo % 1,6 1,5 *TAM 2018 sisältää Turun kaupunkiseudun joukkoliiikennelautakunnan henkilöstön (28 htv ja 1 milj. eur) 10
11 4 Toiminnalliset tavoitteet 4.1 Operatiiviset tavoitteet Strategiasta johdetut tavoitteet Strategisen sopimuksen tavoite (viite) Monipuolinen ja riittävä tonttivaranto (KV1, KH1) Kestävä yhdyskuntarakenne (KV2) Vähähiilinen kestävä liikkuminen (KV3) Kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen (KV4) Strategisen linjauksen tunnus/ alatavoite Palvelualueen tavoite Asemakaavoitusohjelman toteuttaminen Strategisten maankäytön hankkeiden toteuttaminen Asemakaavoitusohjelman toteuttaminen Strategisten maankäytön hankkeiden toteuttaminen Kts. myös operatiivinen sopimus luku 4.2 Projektit: Turun liikennejärjestelmän kehittämisohjelma Kts. operatiivinen sopimus luku 4.2 Projektit: liikennesuunnitelma Raitiotien suunnittelun jatkaminen Turun liikennejärjestelmän kehittämisohjelma 6Aika Citylogistiikka Laaditaan vuotuinen selonteko siitä, miten strategian kulkumuoto-osuustavoitteita on edistetty. Investointitarpeet tavoitteen saavuttamiseksi arvioidaan vuosittain talousarvion yhteydessä Ilmastosuunnitelman 2029 toteuttaminen Kts. operatiivinen sopimus luku 4.2 Projektit: Raitiotien suunnittelun jatkaminen Vähähiiliset ratkaisut kaupunkisuunnittelulla (CANEMURE) 6Aika Citylogistiikka Liikenneturvallisuus (KV5) Infran investointiohjelmassa toteutettavat liikenteen toimivuus & turvallisuus projektit Konserniyhtiöille luovutettavat Asemakaavoitusohjelman toteuttaminen kerrostalotontit (KH2) Strategisten maankäytön hankkeiden toteuttaminen Maankäytön ja kiinteistökehityksen kumppanuusyhteistyö (KH3) Strategisista hankkeista asemakaavoitusohjelmasta strategisen sopimuksen tavoitteen mukainen osa toteutetaan kumppanuushankkeina ja/ tai konsulttityönä TA 2019 mittari Kts. Strateginen sopimus luku 4.1 Kts. Strateginen sopimus luku 4.1 Kts. Strateginen sopimus luku 4.1 Kts. Strateginen sopimus luku 4.1 Kts. Strateginen sopimus luku 4.1 Kts. strateginen sopimus luku 4.2 Kts. strateginen sopimus luku 4.2 Mittarin seurantaväli Vastuuyksikkö 1 vuosi Kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuus, Kaupunkirakentaminen 1 vuosi Kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuus 1 vuosi Kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuus Kaupunkiymäristötoimiala Kaupunkirakentaminen 1 vuosi Kaikki palvelualueet 1 vuosi Kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuus 1 vuosi Kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuus 1 vuosi Kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuus 11
12 Infrahankkeiden tarveselvitys- ja hankesuunnittelun toimintamalli (KH4) Palvelusopimusten kilpailutus (KH5) Otetaan käyttöön muitakin toteutusmuotoja kuin jaettu-/ kokonaisurakka (KH6) Hyvä kaupunkiympäristö (KH7) Luonnonarvojen säilyttäminen ja (KH8) Kuvataan ja otetaan vaiheittain käyttöön infrahankkeiden tarveselvitys- ja hankesuunnittelun toimintamalli Kts. Operatiivinen sopimus luku 4.2 Projektit: Palvelusopimusten kilpailutus Kts. Operatiivinen sopimus luku 4.2 Projektit: Otetaan käyttöön muitakin toteutusmuotoja kuin jaettu-/ kokonaisurakka Infrastruktuurin kunnossapidon toteuttaminen sekä strategisten maankäytön hankkeiden toteuttaminen Kaupunkiympäristötoimiala valmistelee luonnonympäristön arvojen säilymistä ja kehittämistä koskevan ohjelman sekä uudistaa metsäsuunnitelman Kts. strateginen sopimus luku 4.2 Kts. Strateginen sopimus luku 4.2 Kts. Strateginen sopimus luku 4.2 Kts. Strateginen sopimus luku 4.2 Kts. strateginen sopimus luku kk Kaupunkirakentaminen 1 vuosi Kaupunkirakentaminen 1 vuosi Kaupunkirakentaminen 1 vuosi Kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuus, kaupunkirakentaminen 1 vuosi Kaupunkiympäristötoimiala Digitaaliset palvelut (KH11) Kts. operatiivinen sopimus luku 4.2 Projektit: Digitaalisten palvelujen 1 vuosi Kaupunkiympäristötoimiala Asiakaslähtöisten palveluiden tarjonta on lisääntynyt DigiKYTO vaihe 1 Tietomallinnuksen (BIM) käytön laajentaminen Lisätietoja: Taulukossa on esitetty strategisen sopimuksen tavoitteet luvuista 4.1 ja 4.2, jotka koskettavat kaupunkiympäristölautakuntaa. Osaa tavoitteita toteutetaan ns. perustoimintana (ei erillisiä projekteja) ja osaa toteutetaan projekteilla, jotka on listattu operatiivisen sopimuksen luvussa 4.2 Muut Tavoitteen peruste (=mistä tavoite on johdettu, esim. ohjelma tai normi) Turun kaupungin ilmastosuunnitelma 2029 Turun kaupungin ilmastosuunnitelma 2029 Smart and Wise Turku, kaupunkisuunnittelu / älykäs rakentaminen Smart and Wise Turku, kaupunkisuunnittelu / digitaalinen kaupunkimalli Lisätietoja: Palvelualueen tavoite TA 2019 mittari Mittarin seurantaväli Vastuuyksikkö Määritellään kestävät investointiperiaatteet ja käytännöt Onko toteutettu? 1 vuosi Kaupunkirakentaminen Otetaan käyttöön siniviherkerroin Onko käytössä? 1 vuosi Kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuus, kaupunkirakentaminen Päivitetään suunnittelu- ja rakennuttamisohjeet Onko toteutettu? 1 vuosi Kaupunkirakentaminen Laajennetaan LOD2-tasoisen kaupunkimallin Onko toteutettu? 1 vuosi Paikkatieto ja kaupunkimittaus kattavuutta 12
13 4.2 Projektit Hanke Projekti Nykyinen vaihe Kaupunkirakenne ja liikennejärjestelmä Kaupunkirakenne ja liikennejärjestelmä Otetaan käyttöön muitakin toteutusmuotoja kuin jaettu-/kokonaisurakka Tavoite 2019: Kilpailutetaan keskustan infran alue-urakka yhteistoimintamallisena. Sopimus astuu voimaan syksyllä Tämän jälkeen yhteistoimintamallien käyttö on juurtunut yhdeksi käytettävistä urakkamuodoista. Tavoite 2019: Kaikki palvelusopimukset ovat kilpailutettu ja viimeisin sopimus astuu voimaan lokakuussa Palvelusopimusten kilpailutus liikennesuunnitelma Raitiotien suunnittelun jatkaminen V4 Projektin toteutus (Toteutusvaihe) V4 Projektin toteutus (Toteutusvaihe) V4 Projektin toteutus (Toteutusvaihe) Hyötytavoite Tuotostavoite Alku Loppu Strategiakytkös Tavoite 2019 Sujuva ja kustannustehokas toteutus Kaupungilla on markkinahintaiset palvelusopimukset rakennusurakoissa, infran alueurakoissa, kiinteistönhoidossa, rakennusten kunnossapidossa ja siivouksessa Kulkumuotojakauman muutos kestävämpään suuntaan, keskustan elinvoimaisuuden lisääminen ja asukkaiden viihtyisyyden lisääminen Tuottaa tietoa kv toteutuspäätöstä varten tarkoituksenmukaisesta tavasta kehittää joukkoliikennejärjestelmää. V4 Projektin toteutus (Toteutusvaihe) Investointiprojektikohtaisesti harkitaan, mikä toteutusmuoto on soveliain. Kaupungin omistamien tuotantoyhtiöiden palvelusopimukset kilpailutetaan päätetyn aikataulun mukaisesti. Kootaan yhteen asiakirjaan keskustan liikenteen kehittämistarpeet ja -ajatukset. Yleissuunnitelman tarkennuksen tarkoituksena on arvioida raitiotie- ja superbussivaihtoehtojen eroja ja paremmuutta, määritellä potentiaalisin ensimmäinen toteutusvaihe, parantaa toteutusvalmiutta (teknistä Tuottavuutta ja uudistumiskykyä kasvatetaan edistämällä innovaatioita Kaupungin perustoimintaa tuetaan parantamalla tukipalvelujen laatua ja kustannustehokkuutta Ympäristön kannalta kestävää liikennettä ja liikkumista edistetään eheää kaupunkirakennetta hyödyntämällä Ympäristön kannalta kestävää liikennettä ja liikkumista edistetään eheää kaupunkirakennetta hyödyntämällä Tavoite 2019: Laajempi keskustan liikennesuunnitelma viimeistellään ja siitä tehdään vaikutusarviot vuonna Tavoite 2019: Suunnittelua jatketaan, mikäli kaupunginvaltuusto tekee tamkikuussa 2019 myönteisen päätöksen raitiotien valmistelun jatkamisesta. 13
14 Hanke Projekti Nykyinen vaihe Hyötytavoite Tuotostavoite Alku Loppu Strategiakytkös Tavoite 2019 suunnittelutarkkuutta) sekä tarkentaa kustannusarvioita. Kaupunkirakenne ja liikennejärjestelmä Turun liikennejärjestelmän kehittämisohjelma KYTO digitalisaatio Asiakaslähtöisten palveluiden V3 Projektin suunnittelun tarkentaminen (Toteutusvaihe) V1 Hyötyjen arviointi (Valmisteluvaihe) Selkeämpi kuva liikennejärjestelmän kehittämistarpeista ja -poluista. Kehittämishankkeiden pitkäjänteinen aikataulutus ja resurssointi ja niiden kytkeminen maankäytön ja palvelujen kehittymiseen. Helpottaa investointisuunnittelua. Tarjolla on asiakkaille ajasta ja paikasta riippumattomia palveluja. Kehitetään sähköisäpalveluja asiakalähtöisemiksi (toimintamekanismi). Kehittämistyöllä tuetaan myös tomalan prosesseja. Maakunnan ja kaupunkiseudun liikennejärjestelmäsuunnitelmaa tarkempi Turun kaupunkia koskeva liikennejärjestelmän kehittämisohjelma. Raportissa esitetään: Liikenneinfran merkittävimmät kehittämiskohteet ja toimenpidekokonaisuudet kustannusarvioineen + aikataulutettu toteutusohjelma Käydään läpi tarjottavat palvelut ja arvioidaan, miten niitä voidaan kehittää vielä asiakasystävällisemmiksi. Tehdään tavittavat kehittämistoimet Ympäristön kannalta kestävää liikennettä ja liikkumista edistetään eheää kaupunkirakennetta hyödyntämällä Digitaalisia palveluja kehitetään laajalla ja avoimella yhteistyöllä Projektisuunnitelma laaditaan keväällä Tavoitteena on laatia kaikkia liikennemuotoja koskeva yhteenveto kehittämistarpeista jalankulkun ja pyöräilyn kehittämisohjelman, joukkoliikenteen kehittämishankkeiden ja tässä työssä laadittavan autoliikenteen hankkeiden kehittämisohjelman perusteella. Tämän vaiheen jälkeen ohjelmoidaan jatkoselvitystarpeet. Tavoite 2019: Käydään läpi tarjottavat palvelut. Valitaan kehittämiskohteet vuodelle 2019 ja toteutetaan tarvittavat muutokset. 14
15 Hanke Projekti Nykyinen vaihe KYTO digitalisaatio DigiKYTO vaihe 1: Asemakaavoituksesta tontinluovutukseen V4 Projektin toteutus (Toteutusvaihe) Hyötytavoite Tuotostavoite Alku Loppu Strategiakytkös Tavoite 2019 Kaikki tieto jaetaan yhdestä ja talletetaan yhteen paikkaan, ei rinnakkaisversioita, myös ulkoiset toimijat hyödyntävät ohjelmaa. Paperiton prosessi ja sähköinen arkistointi. Kaikki maankäytön prosessit uudistetaan, sujuvoitetaan ja tehostetaan karsimalla turhat ja päällekkäiset työvaiheet kyseenalaistamalla nykyiset toimintatavat (Lean-ajattelu). Pelkästä dokumenttien ja asiakirjan hallinnasta mennään toiminnan ohjaukseen ja prosessien hallintaan. Maankäytön prosessit toteutetaan ja hallinnoidaan yhdessä järjestelmässä, joka on M-Files. Kaikki ajantasainen tieto prosesseista on kertaalleen ja yhdessä paikassa ilman lukuisia välisiirtoja, kopiointeja, rekisteröintejä muihin erillisiin järjestelmiin Tuloksellisuutta parannetaan hyvällä johtamisella, uusilla toimintatavoilla ja niitä tukevilla työvälineillä Tavoite 2019:Projekti valmistuu vuonna KYTO digitalisaatio Tietomallinnuksen (BIM) käytön laajentaminen V4 Projektin toteutus (Toteutusvaihe) - Hyötytavoitteena eri lähestymistapojen koordinointi: kaupunkimalli, inframalli ja talomalli. - Lisäksi osaamisen kasvattaminen ja tilaajan tietomallimääritysten määrittely (mitä vaaditaan tietomalleilta) Tehdään erilaisia toimenpiteitä tietomallinnuksen käytön lisäämiseksi Tuloksellisuutta parannetaan hyvällä johtamisella, uusilla toimintatavoilla ja niitä tukevilla työvälineillä Tavoite 2019: Kaupunkimalli, inframalli ja talomalli ovat laajasti käytössä. 15
16 Hanke Projekti Nykyinen vaihe Smart and Wise Turku/Kaupunkisuunnittelu Smart and Wise Turku/Liikenne ja Liikkuminen Vähähiiliset ratkaisut kaupunkisuunnittelulla (CANE- MURE) 6Aika Citylogistiikka V2 Toteuttamiskelpoisuuden arviointi (Valmisteluvaihe) V4 Projektin toteutus (Toteutusvaihe) Hyötytavoite Tuotostavoite Alku Loppu Strategiakytkös Tavoite kaksisuuntaisen kaukolämpöverkon toteutumisen edistäminen ja tukeminenjulkisen rakentamisen energiatehokkuuden edistäminen- investoreiden ja asukkaiden sitouttaminen paikalliseen energiantuotantoon ja älykkäämpiin liikkumisjärjestelmiin- hiilinielujen ja ekosysteemipalveluiden Hankkeen tavoitteena on luoda mahdollisuuksia laajenevalle autottomuudelle keskusta-alueilla pilotoimalla viimeisen mailin logistiikkaratkaisuja. Samalla vastataan yritysten huoleen logistiikan järjestämisestä mahdollisimman kestävästi ja kustannustehokkaasti. - hiilineutraliuteen liittyvien parhaiden kansallisten ja kansainvälisten ratkaisuiden benchmarking- kuvaus Turun kaupungin nykytilan käytännöistä hiilineutraliuden suhteen- suositukset brownfield-kehän suunnitelmaluonnosten jatkokehittämiselle hiilineutraliuden suhteen + pilotointi Hankkeessa on neljä työpakettia, joista Turku vetää työpakettia 4. Työpaketti 1 Kevytlogistiikkajakelun pilotit TP 2 Rajapinnat TP 3 Monistettavuus TP 4 Ulkoinen ja sisäinen viestintä (Turulla vetovastuu työpaketista) Ilmasto- ja ympäristöpolitiikan toimenpiteillä edetään kohti kaupunkiseudun hiilineutraaliutta Elinkeinoelämän kilpailuetua kasvatetaan vahvistamalla Turun logistista asemaa ja logistiikkapalveluja Tavoite 2019: Projekti on käynnissä. Tavoite 2019: Projekti on käynnissä. 16
17 4.3 Yleiskaavoitusohjelma 2019 Kaavan nimi Yleiskaava 2029 Lentokentän ympäristön oyk Maaria-Ilmaristen oyk Satava-Kakskerta oyk TA TA Kuvaus Ehdotuksen valmistelu Selvitykset Ehdotuksen valmistelu Ehdotus KH Ehdotuksen valmistelu Kaavan hyväksyminen LTK > KH > nähtäville > KV Luodaan edellytyksiä kaupungin kestävälle kasvulle huolehtien mahdollisuuksista turvalliseen, terveelliseen ja eri väestöryhmien kannalta tasapainoiseen elinympäristöön. Yleiskaava luo puitteet maankäytön, asumisen, liikenteen, palvelujen ja elinkeinojen kehittämiselle taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla. Yhteistyössä Ruskon kanssa laadittava osayleiskaava tukee elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä vahvistaen Turun logistista asemaa ja logistiikkapalveluja hyödyntävien yritysten sijoittumismahdolisuuksia. Yhteistyössä Liedon kanssa laadittava osayleiskaava tukee asuntotarjonnan monipuolistamista mahdollistamalla pientalotontteja tukeutuen Jäkärlän ja Ilmaristen taajamien palveluihin. Ehdotuksen valmistelu Ehdotus LTK > KH->KV Luodaan edellytyksiä monipuoliseen merelliseen asumiseen. 17
18 4.4 Asemakaavoitusohjelma 2019, vaikutuksiltaan merkittävät asemakaavat, valtuusto hyväksyy Kaavan nimi *llä maankäytön strategiset hankkeet *Forum *Kauppahallin kortteli/ Olympia *Matkakeskus Kaava tyyppi Ohjelmointitunnus kartalla AK kv 1-56 AK kv 1-50 AK kv 1-38 *Parkin alue AK kv 1-40 *Turku Ratapiha -hanke AK kv 1-13 Ajurinkatu AK kv 1-21 Aninkaisten konserttitalo AK kv 1-16 Aurakatu 6 AK kv 1-23 Freya-kortteli/ Kristiinankatu 10A, Humalistonkatu 3b ja 3c AK kv 1-15 Helsinginkadun kaari /Ketarantie Herkules (Martinsillan kolmio II) Itäinen Pitkäkatu 45 Kaskenkatu 9-11 Kauppaopisto /Kellonsoittajankatu Kauppiaskatu AK kv 1-45 AK kv 1-60 AK kv 1-37 AK kv 1-58 AK kv 1-34 AK kv 1-59 Strateginen hanke tai palvelualue TA TA Kuvaus maankäyttösopimus, asemakaava KV selvitykset selvitykset selvitykset OAS LTK ehdotus LTK maankäyttösopimus, ehdotus LTK asemakaava KV OAS LTK selvitykset selvitykset luonnos LTK maankäyttösopimus, asemakaava KV lausunnot ehdotuksesta Keskustakorttelin täydennysrakentamalla Täydennysrakentamisella luodaan monipuolista ja aktiivista kaupunkiympäristöä. Osa Kauppatoria ympäröivää kaupallista kokonaisuutta. Matkakeskus vahvistaa Turun asemaa logistisena solmukohtana ja edesauttaa kestävän liikenteen ja liikkumisen edellytyksiä. Parkin kentän liikuntapaikkana sekä asuin- ja työpaikka-alueena. Ratapiha-alueen Ajurinkadun varren tonttien uudistavalla täydennysrakentamisella Aninkaistenmäen konserttitalon ja oppilaitoksen alueen Keskustakorttelin Linnankadun kulmassa Keskustakorttelin täydennysrakentaminen Keskustakorttelien täydennysrakentaminen Keskustakorttelin täydentäminen selvitykset Keskustakorttelin täydennysrakentaminen Täydennysrakentamista Kaskenkadun varteen OAS LTK luonnos LTK lausunnot ehdotuksesta Täydennysrakentamista Kellonsoittajankadun luonnos LTK varteen OAS LTK Keskustakorttelin Kumppanuushanke/ konsulttityö kumppanuushanke kumppanuushanke kumppanuushanke, konsulttityö konsulttityö 18
19 Kerttulinreuna /Hämeenkatu, Vähä- Hämeenkatu AK kv 1-24 Keskuspaloasema AK kv 1-1 Klassikon koulu AK kv 1-46 Linnanrinne AK kv 1-12 Liskokortteli /Ratapihankatu 36 AK kv 1-11 Luolavuorentie 7a AK kv, ei luo 1-19 Luostarinkatu 5 AK kv 1-36 Maariankatu 7, Cygnaeuksen koulu AK kv 1-2 Merenkulkuoppilaitos /Malminkatu 5 AK kv 1-49 Mikron tontti AK kv 1-28 Mooriankunnas /Kingelininkatu AK kv 1-8 Munkkikortteli/ Humalistonkatu 8a ja 8b AK kv 1-7 Mäntymäen sairaala-alue AK kv 1-35 Puutarhakatu 55 AK kv 1-53 Rauhankatu 14b AK kv 1-54 Rauhankatu AK kv 1-57 Sepänkatu 1 AK kv 1-39 Sirkkalankatu 35 - Sepänkatu 2 AK kv 1-27 Sirkkalan koulu AK kv 1-3 Stålarminkatu 45 AK kv 1-42 Tervahovinkatu 12 AK kv 1-61 luonnos LTK lausunnot ehdotuksesta Täydennysrakentamisella kehitetään keskustan elinvoimaisuutta ja kilpailukykyä. Kaavan pävittäminen selvitykset Opetustoimintojen selvitykset Keskustakorttelin täydentäminen luonnos LTK OAS LTK Keskustakorttelin täydentäminen Pysäköintialueen järjestäminen rakennuksen käyttötarkoituksen muutoksen johdosta. lausunnot ehdotuksesta, ehdotus ltk asemakaava KV Keskustakorttelin täydennysrakentaminen Opetustoimintojen Entisen merimieskoulun tontin muuttaminen luonnos LTK asumiseen lausunnot ehdotuksestraalatoiminnoille Tontin käyttötarkoituksen muuttaminen sai- luonnos LTK Kurjenmäkikodin ympäristön täydennysrakentaminen OAS LTK luonnos LTK OAS LTK Keskustakorttelin täydennysrakentaminen Kaupunginsairaalan alueen täydennyskaavoitus OAS LTK ja osittainen käyttötarkoituksen muutos asemakaava KV Keskustakorttelin täydentäminen OAS LTK Keskustakorttelin täydentäminen lausunnot ehdotuksesta, ehdotus ltk asemakaava KV Keskustakorttelin täydentäminen lausunnot ehdotuksesta luonnos LTK OAS LTK luonnos LTK asemakaava KV selvitykset OAS LTK OAS LTK Keskustakorttelin täydentäminen Oppilaitoskiinteistön AMK:lta vapautuvien tilojen uusiokäyttö ja korttelin täydentäminen Opetustoimintojen. Teollisuustontin muuttaminen asuinkerrostalojen alueeksi kumppanuushanke kumppanuushanke kumppanuushanke kumppanuushanke kumppanuushanke 19
20 Vanha Norssi /Steinerkoulu Österblad AK kv 1-29 AK kv 1-30 luonnos LTK lausunnot ehdotuksesta Keskustakorttelin täydentäminen Linnankadun ja Kauppiaskadun kulmassa selvitetään täydennysrakentamista kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa ympäristössä. *Kirstinpuisto *Vaasanpuisto *Aurigan ympäristö *Linnanniemi *Tullin ympäristö AK kv 1-31 AK kv 1-32 AK kv 1-55 AK kv 1-63 AK kv 1-52 Linnakaupunki asemakaava KV Kaupunkikeskustan laajentaminen Iso-Heikkilään (mm kaupunginvaraston alue) Merellisen kaupunkikeskustan Linnakaupungin oyk pohjalta kaupungin omistuksessa Linnakaupunki olevalle entiselle jätevedenpuhdista- selvitykset mon alueelle. Linnakaupunki OAS LTK Toimistotilojen lisääminen Aurigan kortteliss. Linnakaupunknitelma alustava yleissuun- OAS LTK Turun linnan ympäristön Linnakaupunki OAS LTK Teollisuustonttien muuttaminen asuinkäyttöön kumppanuushanke kumppanuushanke *Itäharjun liittymä *Itäharjun kärki ja Kupittaan kansi *Itäharjun Voimakatu Paljetie Tahkonaukio (MKS) AK kv 5-3 AK kv 5-4 AK kv 5-16 AK kv 5-2 AK kv 1-20 Kampus tiedepuisto Kampus tiedepuisto Kampus tiedepuisto Kampus tiedepuisto Kampus tiedepuisto luonnos LTK asemakaava KV lausunnot ehdotuksesta luonnos LTK OAS LTK Uusi katuliittymä Helsinginkadulta Itäharjun teollisuusalueelle, sekä maankäytön muutos Masterplaniin perustuen. Kupittaan ja Itäharjun alueet yhdistävä silta, kansiratkaisu tai rakennus. Itäharjun maankäytön muutos Masterplaniin perustuen joukkoliikenneakselin varressa. Kupittaan aseman alueen. Päiväkotitontin ja katualueen muuttaminen asumiseen. Pysäköintitontin muuttaminen asumiseen kumppanuushanke *Itä-Skanssi *Skanssinmäki *Skanssinkolmio Fasaaninkatu AK kv 3-2 Skanssi AK kv 3-12 Skanssi asemakaava KV lausunnot ehdotuksesta Kestävän kehityksen periaattein toimiva asuinalue tarvittavine palveluineen, mm koulu. Kestävän kehityksen periaattein laajentuva asuin- ja työpaikka-alue AK kv 3-17 Skanssi asemakaava KV Skanssin kaupallisen alueen laajentaminen 4 Varissuo- Pääskyvuoren liikekeskuksen muuttaminen AK kv 4-2 Lauste asemakaava KV asuin- ja liikekäyttöön konsulttityö konsulttityö 20
21 *Koroinen Koroisten siirtolapuutarha AK kv 5-8 Halistenväylä luonnos LTK lausunnot ehdotuksesta AK kv, ei luo 5-9 Halistenväylä ehdotus LTK asemakaava KV Uusi katuyhteys Markulantieltä Halistensillalle. Uudisrakentamista soveltuvilla alueilla, samalla jokivarren aktiivisemman virkistyskäytön lisääminen. Uusi siirtolapuutarha-alue Koroisiin, Vähäjoen ja radan väliselle alueelle *Blue Industry Park AK kv 8-4 *Meyer Turun telakka, vaiheasemakaava AK kv 8-1 Blue Industry Park Blue Industry Park vaiheasemakaava KV OAS LTK Pernon meri- ja metalliteollisuuteen keskittyvän tuotannollisen alueen Telakan tontin lisärakentamisen mahdollistaminen Friskalan kartano Honkaistentie Harkkionmäki Kaistarniemi III jatko Karhunahde/ Äärilä Metsola Särkilahti AK kv Saaret luonnos LTK Täydennysrakentamista kartanon viereen Opetus- ja sosiaalitoimintaan varatun alueen AK kv Saaret selvitykset kaavan päivittäminen AK kv Saaret ehdotus LTK Pientaloalue Hirvensalossa Pientaloalueen täydentäminen,odottaa ratkaisua AK kv Saaret ehdotus nähtävillä asemakaava KV Hirvensalon OYK Joukkoliikennekäytävään tukeutuva uusi pientaloalue AK kv Saaret asemakaava KV maankäyttösopimusneuvottelulosta Pientaloalueen täydentäminen, odottaa tu- AK kv Saaret ehdotus nähtäville maankäyttösopimusneuvotteluista lausunnot ehdotuksesta AK kv Saaret Pientaloalue Hirvensalossa Haritun koulutontti/ Koivulankallio Murkionkatu 10 AK kv 3-4 Heikkilän kasarmi AK kv 3-13 Kaarningon pumppaamo AK kv ei luo 3-1 Kannuskatu, Uittamon uimahalli AK kv 3-6 Kaupunginpuutarhan alue AK kv Skanssi- Uittamo 3 Skanssi- Uittamo 3 Skanssi- Uittamo 3 Skanssi- Uittamo 3 Skanssi- Uittamo lausunnot ehdotuksesta asemakaava KV Koulutontin muuttaminen palveluasumiseen. Kasarmialueen muuttaminen asuin- ja työpaikka-alueeksi selvitykset Entisen vedenottamon muuttaminen työpaikka-alueeksi maankäyttösopimus, ehdotus LTK asemakaava KV Uittamon asuinalueen täydentäminen Peltolan puutarha-alueiden muuttaminen luonnos LTK asuinalueeksi konsulttityö kumppanuushanke 21
22 Korpilahdentie AK kv 3-7 Virvoituksentie, Luolavuoren vanhainkoti AK kv 3-8 Syreenikuja AK kv Skanssi- Uittamo kumppanin valinta OAS LTK Alueen kaavoitus pääasiassa elinkeinotoimintaan kokonaissuunnitelman pohjalta 3 Skanssi- Uittamo luonnos LTK Entisen vanhainkodin alueen 3 Skanssi- Syreenikujan koulukiinteistön lähiympäristöineen Uittamo selvitykset / täydentäminen kumppanuushanke kumppanuushanke Kuikkulankenttä/ TYS Munkkionkuja Simolankatu 37 Uhrimäki/ TYS Vesilaitos AK kv 5-12 AK kv 5-1 AK kv 5-17 AK kv 5-10 AK kv Nummi-Halinen OAS LTK Ylioppilaskylän keskiosan täydentäminen 5 Nummi-Halinen asemakaava KV Asuinalueen täydentäminen 5 Nummi-Halinen maankäyttösopimus, ehdotus LTK asemakaava KV Asuinalueen täydennysrakentaminen 5 Nummi-Halinen lausunnot ehdotuk- luonnos LTK sesta Ylioppilaskylän itäosan täydentäminen 5 Nummi-Halinen selvitykset Alueen täydennysrakentaminen asumisella Hiidenvartti /Ristinpaltankatu Impivaaran tenniskeskus Kairialankatu/TVT Kärsämäen urheilupuisto Liljalaakson kauppahanke Paltanpuisto Piiparinpolun varsi, Runosmäki Ramstedtinkatu 4 Signalistin kauppa AK kv 6-3 AK kv 6-9 AK kv 6-4 AK kv 6-2 AK kv 6-6 AK kv 6-12 AK kv 6-5 AK kv 6-1 AK kv Runosmäki- Raunistula ehdotus LTK asemakaava KV 6 Runosmäki- Raunistula luonnos LTK asemakaava KV 6 Runosmäki- lausunnot ehdotuksesta Raunistula luonnos LTK 6 Runosmäki- Raunistula lausunnot ehdotuksesta luonnos LTK 6 Runosmäki- Raunistula luonnos LTK asemakaava KV 6 Runosmäki- Raunistula 6 Runosmäki- Raunistula luonnoksen valmistelu Rakentamattomien teollisuustonttien muuttaminen asuinkäyttöön Tenniskeskuksen laajentaminen ja pysäköinnin järjestäminen Asuinalueen täydentäminen Asuinkorttelin täydentäminen, Pallivahan seurakuntakeskuksen sekä Kärsämäen urheilupuiston kaavan päivittäminen Päivittäistavaran suuryksikön mahdollistaminen toimitilatonteilla Täydennysrakentamista Kärsämäen sorakuopan reuna-alueille Piiparinpolun varrelta vapautuu tontteja uusiokäyttöön, kun nykyisiä palveluita siirtyy koulun tontille suunniteltuun Runosmäen kylätaloon. OAS LTK 6 Runosmäki- maankäyttösopimus, Raunistula asemakaava Rivitalotontin muuttaminen asuinkerrostalo- KV tontiksi 6 Runosmäki- Raunistula selvitykset OAS LTK Uusi kauppa Signalistinkadun varteen konsulttityö konsulttityö kumppanuushanke konsulttityö 22
23 Tiemestari AK kv ei luo 6-11 Viiripuisto /Unhonpuistikko, Vesalankatu AK kv Runosmäki- Raunistula 6 Runosmäki- Raunistula OAS LTK luonnos LTK Työpaikka-alueen täydentäminen Kaupungin omistaman hotellitontin muuttaminen asumiseen konsulttityö Kastun koulu ja Oikotie Kuloistenniitty /Yhdystie Satakunnantie-Mylly (Raisio) AK kv 7-3 AK kv 7-12 Liinahaankatu/ TVT + Varkkavuorenkatu AK kv 7-4 Oskarinkuja AK kv 7-7 Pitkämäen liikekeskus AK kv 7-5 Pukkilan alue AK kv Länsikeskus luonnos LTK ehdotus LTK Entisen koulukiinteistön ; päiväkoti ja asumista, täydennysrakentamista Oikotien varteen Raision kaupungin kanssa valmistellaan kaava, jolla tutkitaan yhdystietä Satakunnantieltä Myllyyn, täydennysrakentamista joukkoliikenneakselin varteen Täydennysrakentamista palvelutalon yhteyteen 7 Länsikeskus selvitykset ehdotus LTK 7 Länsikeskus OAS LTK 7 Länsikeskus maankäyttösopimus, ehdotus LTK asemakaava KV Oikotien ympäristön täydennysrakentaminen 7 Länsikeskusesta lausunnot ehdotuk- Manhattanin alueen täydentäminen liike- ja asemakaava KV asuinrakennuksilla 7 Länsikeskus asemakaava KV Entisen tehdaskiinteistön kumppanuushanke kumppanuushanke/ konsulttityö konsulttityö Ahjokatu Pernon koulu Saarenmaankatu / TVT AK kv 8-6 AK kv 8-3 AK kv Pansio- Perno OAS LTK luonnos LTK Asuinkerrostalojen alue Pansioon 8 Pansio- Perno selvitykset OAS LTK Entisen koulukiinteistön 8 Pansio- Perno OAS LTK luonnos LTK Asuinalueen täydentäminen konsulttityö *Topinpuiston kiertotalouspuisto AK kv 9-7 Jäkärlä/ Arkeologinkatu, Merovinkikatu AK kv 9-10 Koskennurmi AK kv Maaria- Paattinen lausunnot ehdotuksesta ehdotus LTK Topinojan kaatopaikka-alueen muutos paremmin kiertotaloutta palvelevaksi alueeksi 9 Maaria- Paattinen OAS LTK luonnos LTK Jäkärlän täydentäminen 9 Maaria- Paattinen asemakaava KV Uusi pientaloalue Yli-Maariaan 23
24 4.5 Asemakaavoitusohjelma 2019, vaikutuksiltaan vähäiset asemakaavat (lautakunta hyväksyy) Kaavan nimi *llä maankäytön strategiset hankkeet Kaavatyyppi Ohjelmointitunnus kartalla Strateginen hanke tai palvelualue TA TA Kuvaus Kumppanuushanke/ konsulttityö Jagellonicankatu 3 ja 4/ TVT AK Ltk 3 Skanssi- Uittamo OAS LTK Asuinalueen täydentäminen Joukahaisenkadun pysäköintitalo Kampus tiedepuisto Ak Ltk asemakaava LTK Pysäköintitalo Kupittaalle Käsityöläiskatu 12 AK Ltk asemakaava LTK Keskustakorttelin täydentäminen Lemmontie 15 AK Ltk 6 Runosmäki- Raunistula OAS LTK Tontin jakaminen Meritalontie 27 Rivitalotontin kaavan päivittäminen poikkeamispäätöksen AK Ltk 2 Saaret asemakaava LTK mukaiseksi Metsäkylän ratsastuskeskus AK Ltk 7 Länsikeskus OAS LTK asemakaava LTK Ratsastuskeskuksen Nummenpakan silta AK Ltk 5 Nummi-Halinen asemakaava LTK nimikaava Paattistalonkuja AK Ltk 9 Maaria- Paattinen asemakaava LTK Teollisuustontin muutos asumiseen Papinsaarenkatu AK Ltk 2 Saaret asemakaava LTK Pientaloalueen täydentäminen Peltisepäntie 28 AK Ltk 7 Länsikeskus OAS LTK Omakotitontin jakaminen Rydöntie 20 AK Ltk 9 Maaria- Paattinen asemakaava LTK kun maankäyttösopimus allekirjoitettu Saramäentie 34 AK Ltk 6 Runosmäki- Raunistula Omakotitontin jakaminen Toijaistentie 27 AK Ltk 2 Saaret OAS LTK Tontin jakaminen Vesilinna Kävely-yhteyden nimeäminen, suojelutarpeen Ak Ltk asemakaava LTK arviointi Wibeliuksentie 3 Skanssi- Yhtiömuotoisen asumisen mahdollistaminen Ak Ltk Uittamo OAS LTK omakotitontilla konsulttityö 24
25 4.6 Infran suunnitteluohjelma 25
26 26
27 27
28 4.7 Infran kunnossapito KOKONAISUUDET TA 2019 PERUSTUOTTEET ERILLISTUOTTEET ERITYISTUOTTEET JA YLEISKUSTANNUKSET YLLÄPITOMENOT YHT Perustuotteet sisältävät pakolliset lakisääteiset tehtävät ja muut välttämättömät hoitoon liittyvät tehtävät. Perustuotteita ovat: - talvihoito 4,58 milj. euroa, 742 ha - viheralueiden hoito 2,03 milj. euroa, ha - liikennealueiden hoito 0,53 milj. euroa, 791 ha - puhtaanapito 1,48 milj. euroa, ha - kalusteiden, varusteiden hoito ja rakenteiden hoito 1,08 milj. euroa, ha Erillistuotteita ovat kunnossapitotyöt, joilla hillitään korjausvelan muodostumista. Erillistuotteita ovat: - kunnossapito (katu- ja viheralueet, kalusteet, varusteet ym.) 4,18 milj. euroa, ha - talvihoidon erillistuote (lumen kuljetus ja lumensijoituspaikat) 0,25 milj. euroa - kunnossa- ja puhtaanapidon erillistuote (ilkivalta ja tapahtumat) 0,18 milj. euroa - leikkipaikkojen hoito ja kunnossapito 0,60 milj. euroa, 152 kpl - talousmetsien hoito 0,20 milj. euroa, ha - erityisalueet: ulkoilusaaret 0,55 milj. euroa, 3 kpl erityisalueet: (laiturit, venepaikat, vesiväylät) 0,17 milj. euroa - ulkovalaistus 2,85 milj. euroa, kpl - liikennevalot 0,97 milj. euroa, 170 kpl- Erityistuotteet ovat niitä kaupunkikohtaisia tehtäviä ja palveluita, jotka eivät ole normaaleja katu- ja viheralueiden ylläpitotehtäviä. Erityistuotteita ja erillisen kustannusseurannan alla ovat mm. Föri, liikennekeskus ja katulämmityksen kustannukset. Erityistuotteiden kustannukset yhteensä ovat 2,61 milj. euroa, johon sisältyy kaupunkirakentamisen kunnossapitoyksikön yleiskustannukset. Urakoitsija tuottaa ylläpitotyöt tilaajan tuotekorttien mukaisesti. Tuotekorteissa on esitetty perus- ja erillistuotteiden osalta kunkin ylläpitotyön mukaiset toimenpiteet, vaadittu laatutaso, aika jolloin toimenpiteisiin on ryhdyttävä sekä määräaika jolloin työn on oltava valmis. Erityistuotteilla ei ole tuotekortteja vaan ne tehdään tilaajan antamien ohjeiden mukaisesti. Tuotekortteja päivitetään tarvittaessa. Kullakin urakka-alueella on oma tuotekorttinsa, jossa huomioidaan urakka-alueen erityispiirteet. Tuotekorttien avulla ohjataan urakoitsijaa tuottamaan oikeanlaista, kaupunkilaisia palvelevaa ylläpitoa. 28
29 5 Henkilöstön hyvinvointi ja työelämän laatu 5.1 Kaupungin yhteiset työhyvinvointitavoitteet Henkilöstöohjelman painopistealue Toimialan tavoite TA 2019 Palvelualueen tavoite TA 2019 Tavoitteet esitetään Kaupunkiympäristötoimialan strategisessa sopimuksessa Tavoitteet esitetään Kaupunkiympäristötoimialan strategisessa sopimuksessa toimialatasolla 5.2 Toimialoittain seurattavat työhyvinvointitavoitteet Kunta 10 -mittarit (tulokset joka toinen vuosi) Työnantajan suositteleminen (suosittelee %) Päätöksenteon oikeudenmukaisuus TOT 2016* TA 2018 Palvelualueen tavoite TA 2019 Y 77,9 / K 66,9 77,9 Tavoite asetetaan vuodelle 2020 Y 3,26 / K 2,81 3,26 Tavoite asetetaan vuodelle 2020 Kehityskeskustelujen käyminen (kyllä %) Y 67,2 / K 84,2 Työpaikan ilmapiiri Y 3,6 / K 3,35 *Y=Ympäristötoimiala, K=Kiinteistöliikelaitos 84,2 Tavoite asetetaan vuodelle ,60 Tavoite asetetaan vuodelle
30 6 Tunnusluvut 6.1 Tavoitteelliset tunnusluvut Tunnusluku Tyyppi TOT 2017 TA 2018 Arvio 2018 toteutumasta TA 2019 Käynnistetyt asemakaavat (lkm) (OAS hyv. lautakunnassa) T/T kk Hyväksytyt kaavaluonnokset (lkm) T/T kk Hyväksytyt kaavaehdotukset (lkm), merkittävät T/T kk Hyväksytyt asemakaavat (lkm), merkittävät (kv) / vähäiset (kylk) T/T 9/11 30/12 21/9 20/8 6 kk Kaavoituksen kesto, med/kk, käynnistämisestä ehdotuksen hyväksymiseen T/T 1 vuosi 7,7/24,5 8/20 10/20 9/20 lautakunnassa, vähäiset / merkittävät asemakaavat Hyväksytyt kumppanuushankkeina / konsulttitöinä hyväksytyt kaavat (lkm) T/T 1/4 4/6 2/5 3/3 1 vuosi Hyväksytyt suunnittelutarveratkaisut ja poikkeamispäätökset (lkm) K/T 16/72-10/70 15/80 6 kk Suunnittelutarveratkaisut/ poikkeamispäätökset (käsittelyaika, kk, mediaani) T/T 4,5/6,8-8,0/6,7 6/6 1 vuosi Valmistellut katusuunnitelmat (sis. liikenne- ja ympäristösuunnittelun) (lkm) K/T kk Valmistellut erilliset liikennesuunnitelmat (lkm) K/T kk Valmistellut muut yleisten alueiden suunnitelmat (lkm) K/T kk Pysäköintimaksu- ja pysäköintivirhemaksutulot (1 000 eur) T/T kk Maanvuokratulot (kiinteistökehitys ja luovutus) (1 000 eur) T/T vuosi Luovutettujen AO-tonttien lkm K/T kk Luovutetut AP-tontit (k-m 2 ) K/T kk Luovutetut AK-tontit (k-m 2 ) K/T kk Luovutetut elinkeinotontit (k-m 2 ) K/T kk Konserniyhtiöille luovutetut tontit (k-m 2 ) K/T kk Rakennusvalvonta- ja tarkastusmaksut (1.000 eur) T/T kk Maa-alueet km2 V vuosi Vesialueet km2 V vuosi Infran ylläpitomenot ( ) / ylläpidettävä pinta-ala (ha) T/T vuosi Talvihoito käytettävät eurot per ha (756 ha) T/T vuosi Viheralueiden hoito käytettävät eurot per ha (3 114 ha) T/T vuosi Palautteisiin vastattu viikossa (5 työpäivää) V 80 % 72 % 75 % 1 vuosi Tunnusluvun tyyppi: V= Volyymi, K/T= Kysyntä/tarve, L/V=Laatu/vaikuttavuus, S/P=Saatavuus/peittävyys, T/T=Tuottavuus/taloudellisuus Seurantaväli 30
4.5 Kaavoitusohjelma (kh)
4.5 Kaavoitusohjelma (kh) Käynnissä olevien yleiskaavojen hyväksyminen: TOT 2016 TOT 2017 TA 2018 TAE TA TS 2020 TS 2021 TS 2022 Yleiskaava 2029 Luonnos KH Ehdotus KH Ehdotus KH Satava-Kakskerran osayleiskaava
4.5 Kaavoitusohjelma (kh)
4.5 Kaavoitusohjelma (kh) Käynnissä olevien yleiskaavojen hyväksyminen: TOT 2016 TA 2017 TAE 2018 TA 2018 TS 2019 TS 2020 TS 2021 Yleiskaava 2029 Luonnos KH Luonnos KH Ehdotus KH Hirvensalon osayleiskaavan
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2019
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2019 Kaupunkiympäristötoimiala Kaupunkiympäristölautakunta Sopimuksen tarkoitus: Tällä sopimuksella lautakunta ja Kaupunkiympäristötoimiala sopivat lautakuntaa koskevista toiminnan
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2019
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2019 Kaupunkiympäristötoimiala Kaupunkiympäristölautakunta Sopimuksen tarkoitus: Tällä sopimuksella lautakunta ja Kaupunkiympäristötoimiala sopivat lautakuntaa koskevista toiminnan
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2018 / Seuranta
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2018 / Seuranta 30.6.2018 Kaupunkiympäristötoimiala Kaupunkiympäristölautakunta Sopimuksen tarkoitus: Tällä sopimuksella lautakunta ja Kaupunkiympäristötoimiala sopivat lautakuntaa
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2019
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2019 Kaupunkiympäristötoimiala Lautakunta: Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta Sopimuksen tarkoitus: Tällä sopimuksella lautakunta ja Kaupunkiympäristötoimiala sopivat lautakuntaa
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2018
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2018 Kaupunkiympäristötoimiala Kaupunkiympäristölautakunta Sopimuksen tarkoitus: Tällä sopimuksella lautakunta ja Kaupunkiympäristötoimiala sopivat lautakuntaa koskevista toiminnan
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2018
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2018 Kaupunkiympäristötoimiala Kaupunkiympäristölautakunta Sopimuksen tarkoitus: Tällä sopimuksella lautakunta ja Kaupunkiympäristötoimiala sopivat lautakuntaa koskevista toiminnan
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 Sivistystoimiala Palvelualue: Lukiokoulutus Sopimuksen tarkoitus: Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja palvelualuejohtaja sopivat kasvatus- ja opetuslautakunnan
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 Vapaa-aikatoimiala Palvelualue: Turun kaupunginorkesteri Sopimuksen tarkoitus: Operatiivinen sopimus täydentää toimialan strategista sopimusta. Tässä sopimuksessa määritellään
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017/Seuranta
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017/Seuranta Ympäristötoimiala Lautakunta: Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta 1 Taloudelliset tavoitteet 2.1 Määrärahat 1.000 TOT 2015 TOT 2016 TAM 2017 TOT 2017 Tulot 4694
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Lukiokoulutuksen Sopimuksen tarkoitus: Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja johtaja sopivat kasvatus- ja opetuslautakunnan ja kaupunginhallituksen
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Lukiokoulutuksen Sopimuksen tarkoitus: Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja johtaja sopivat kasvatus- ja opetuslautakunnan ja kaupunginhallituksen
KESKUSTAN KEHITTÄMINEN Herrainkulma/ Marina- Linnankatu 24
As emak aav oi t us ohj el ma2017 KESKUSTAN KEHITTÄMINEN Herrainkulma/ Marina- Linnankatu 24 Keskustan kehittäminen on yksi kaupungin painopistealueista. Pyrkimyksenä on strategian tavoitteiden mukaisesti
Yleiskaava Yleiskaavan yleisötilaisuus Vimmassa / Andrei Panschin
Yleiskaava 2029 Yleiskaavan yleisötilaisuus Vimmassa 26.11.2018 / Andrei Panschin Ohjelma 17:00-19:30 Andrei Panschin: Tervetuloa Christina Hovi: Kaupungin strategiat & yleiskaava Andrei Panschin: Yleiskaava
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 Hyvinvointitoimiala Palvelualue: toiminnot Sopimuksen tarkoitus: Operatiivisessa sopimuksessa määritellään tavoitteet palveluiden järjestämiseen, resurssien käyttämiseen ja henkilöstön
Toimialojen tarveselvitykset ja vuosien investointiohjelman laadinta
Toimialojen tarveselvitykset ja vuosien 2018-2021 investointiohjelman laadinta Tuomas Koskiniemi / 14.2.2017 Valmistelussa ja käynnissä olevat hankkeet Tarveselvitykset - Runosmäen monitoimitalo, valmistunut
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016
OPRATIIVINN SOPIMUS 2016 Vapaa-aikatoimiala Palvelualue: Turun kaupunginorkesteri Sopimuksen tarkoitus: Operatiivinen sopimus täydentää toimialan strategista sopimusta. Tässä sopimuksessa määritellään
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Ympäristötoimiala Lautakunta: Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta Sopimuksen tarkoitus: Tällä sopimuksella lautakunta ja Turun kaupungin ympäristötoimialan johto sekä ympäristönsuojelun
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Ympäristötoimiala Lautakunta: Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Sopimuksen tarkoitus: Tällä sopimuksella lautakunta ja Turun kaupungin ympäristötoimialan johto ja
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 Vapaa-aikatoimiala Palvelualue: Kirjastopalvelut Sopimuksen tarkoitus: Operatiivinen sopimus täydentää toimialan strategista sopimusta. Tässä sopimuksessa määritellään kaupungin
Turku on kovassa kasvuvauhdissa Asukasluku ja rakentaminen ennätysluvuissa
Turku on kovassa kasvuvauhdissa Asukasluku ja rakentaminen ennätysluvuissa Media-aamiainen 2.11.2016 Turku hakee kasvua ja uudistumista strategialla Turun kaupunkistrategian 2029 mukaan Turku hakee kestävällä
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 Ympäristötoimiala Lautakunta: Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta Sopimuksen tarkoitus: Tällä sopimuksella lautakunta ja ympäristötoimiala sopivat kaupunkisuunnittelun
Strateginen sopimus
KIINTEISTÖTOIMIALAN STRATEGINEN SOPIMUS 1. SOPIMUKSEN JA TOIMINNAN KUVAUS Sopijatahot Turun kaupungin kaupunginhallitus ja Kiinteistöliikelaitoksen johtokunta Sopimuksen tarkoitus Määritellä Kiinteistöliikelaitoksen
Osavuosikatsaus 1/2018
Osavuosikatsaus 1/2018 Kaupunkiympäristötoimiala / 18.04.2018 Kaupunkiympäristötoimiala Selvitys talousarvion taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta ja merkittävimmistä poikkeamista palvelualueittain
Strateginen sopimus 2018, aluepelastuslaitos
Strateginen sopimus 2018, aluepelastuslaitos 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Lyhyt kuvaus toiminnasta (kh) Laadukkaat pelastustoiminta-, turvallisuus- ja ensihoitopalvelut tuotetaan Varsinais-Suomessa ammattitaitoisesti,
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Hyvinvointitoimiala Toiminto: Sopimuksen tarkoitus: Operatiivisessa sopimuksessa määritellään tavoitteet palveluiden järjestämiseen, resurssien käyttämiseen ja henkilöstön hyvinvointiin
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Ympäristötoimiala Lautakunta: - ja ympäristölautakunta Sopimuksen tarkoitus: Tällä sopimuksella lautakunta ja ympäristötoimiala sopivat kaupunkisuunnittelun palvelualueita koskevista
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 Kiinteistötoimiala Sopimuksen tarkoitus: Kiinteistöliikelaitoksen operatiivinen sopimus on Kiinteistöliikelaitoksen johtokunnan sekä toimialajohtajan välinen sopimus. Sopimus
Yhdyskunta ja ympäristöpalvelut
Toiminnalliset tavoitteet Yhdyskunta ja ympäristöpalvelut Tontinluovutusmäärät investoinnit Joukkoliikennepalvelutaso rahoitus Ympäristötavoitteet Prosessien käytännön yhteistyö hyvinvointi 1 Tulot 43
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 Ympäristötoimiala Lautakunta: Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta Sopimuksen tarkoitus: Tällä sopimuksella lautakunta ja ympäristötoimiala sopivat kaupunkisuunnittelun
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Vapaa-aikatoimiala Palvelualue: Kirjastopalvelut Sopimuksen tarkoitus: Operatiivinen sopimus täydentää toimialan strategista sopimusta. Tässä sopimuksessa määritellään kaupungin
Tilaprosessit. Kasvatus- ja opetuslautakunnan iltakoulu
Tilaprosessit Kasvatus- ja opetuslautakunnan iltakoulu 24.10.2016 1. Yleistä tilojen hallinnasta ja tilahankkeista Taustaa Tilahankkeiden tarveselvitys- ja hankesuunnitteluohjeet tuli päivittää kaupunkiympäristötoimialan
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2019
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2019 Toimiala: Sivistystoimiala Palvelualue: Perusopetus Sopimuksen tarkoitus: Operatiivinen sopimus on kasvatus- ja opetuslautakunnan ja toimialan välinen sopimus perusopetuspalveluista.
Kaupunkiympäristön palvelualue Toiminnan strategiset painopisteet 2017 Johtaja Mikko Nurminen
Kaupunkiympäristön palvelualue Toiminnan strategiset painopisteet 2017 Johtaja Mikko Nurminen Kaupunginvaltuuston talous ja strategiaseminaari Hotelli Torni, Tampere 6.6.2016 Tampereen kaupungin organisaatio
Yleiskaava Andrei Panschin & Matilda Laukkanen /
Yleiskaava 2029 Andrei Panschin & Matilda Laukkanen / 9.12.2016 Esityksen sisältö Yleiskaavan 2029 tavoitteisto ja eteneminen Asukasnäkökulma suunnittelussa Turun kaupungin visio 2029 Suomen Turku on kiinnostava
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2019
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2019 Toimiala: Sivistystoimiala Palvelualue: Perusopetus Sopimuksen tarkoitus: Operatiivinen sopimus on kasvatus- ja opetuslautakunnan ja toimialan välinen sopimus perusopetuspalveluista.
MATTI. Uusia mahdollisuuksia maankäytön suunnitteluun ja hallintaan
MATTI Uusia mahdollisuuksia maankäytön suunnitteluun ja hallintaan Yleiskaavasuunnittelija Sakari Jäppinen HSY Paikkatietoseminaari 22.3.2017 06 / 2015 Intro ENTER MATTI MATTI-hankkeen tausta MAankäytön
Kestävää liikkumista Pirkanmaalla. Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue
Kestävää liikkumista Pirkanmaalla Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue PIRKANMAAN ELY-KESKUKSEN STRATEGISET PAINOTUKSET 2012 2015 1. Hyvän yhdyskuntarakenteen ja liikennejärjestelmän kehitys
Mikko Laaksonen Poliitikon näkökulma opetustoimen uudistuksiin
Mikko Laaksonen 11.9.2013 Poliitikon näkökulma opetustoimen uudistuksiin RVS 2009-2012 4) KESKITYTÄÄN YDINPALVELUIHIN Palveluverkkoselvitys tehdään kaikkien palveluiden osalta poikkihallinnollisesti ja
Yleiskaavan elinkeinovaraukset
Yleiskaavan elinkeinovaraukset Yleiskaavatyön tausta Rakennemallityössä Yleiskaavan tavoitteet Turku tukee elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä tarjoamalla yrityksille ja elinkeinoelämälle riittävästi
KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja
KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä
EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä
EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 001 Kerttulin vanhainkoti EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 002 Kerttulin koulutalo EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden
Strateginen sopimus 2017, aluepelastuslaitos
Strateginen sopimus, aluepelastuslaitos 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Lyhyt kuvaus toiminnasta (kh) Laadukkaat pelastustoiminta-, turvallisuus- ja ensihoitopalvelut tuotetaan Varsinais-Suomessa ammattitaitoisesti,
Sivistystoimialan palveluverkon valmistelu Tilannekatsaus
Sivistystoimialan palveluverkon valmistelu 2018 Tilannekatsaus Tuomas Koskiniemi / 7.3.2018 Sisällysluettelo 1. Toimeksianto 2. Hyväksytty investointiohjelma TA2018-2021 3. Tarveselvitys- ja hankesuunnitteluprosessissa
Talouden kuukausiraportti helmikuu Kaupunkiympäristötoimiala
Talouden kuukausiraportti helmikuu 2019 Kaupunkiympäristötoimiala Kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuus (palvelualue vastaa myös konsernihallinnon infra- ja maaomaisuuden raportoinnista) Maaomaisuus Vuoden
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2019
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2019 Toimiala: Sivistystoimiala Palvelualue: Perusopetus Sopimuksen tarkoitus: Operatiivinen sopimus on kasvatus- ja opetuslautakunnan ja toimialan välinen sopimus perusopetuspalveluista.
Kuukausiraportti
Kuukausiraportti 05 2018 Kaupunkiympäristötoimiala / 06.06.2018 Kaupunkiympäristötoimiala Raporttipäivä 7.6.2018, toukokuun toteuma saattaa vielä muuttua. Selvitys talousarvion taloudellisten tavoitteiden
KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja
KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä
KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja
KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä
Turun yleiskaava Toimialajohtaja Christina Hovi
Turun yleiskaava 2029 Toimialajohtaja Christina Hovi 26.11.2018 Vuonna 2029 Turku täyttää 800 vuotta Merkkivuosi on valittu kaupunkistrategian ja Turun tulevaisuuden tarkastelun kiintopisteeksi. Kaupunkistrategia
KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja
KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2018
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2018 Vapaa-aikatoimiala Palvelualue: Turun kaupunginorkesteri Sopimuksen tarkoitus: Operatiivinen sopimus täydentää toimialan strategista sopimusta. Tässä sopimuksessa määritellään
Runkolinjaston linjakohtaiset kuvaukset
Runkolinjaston linjakohtaiset kuvaukset 9.5.2018 1 Satama Lentoasema 1A Satama Moisio Jäkärlä 1B Satama Matkakeskus Linjat 1, 1A ja 1B palvelevat Sataman ja Kauppatorin välisen alueen asukkaita, työmatkaliikkujia
4,3; 3. Paattistenjoki. 2,0; 3 Kololanoja 2,1; 2. Vähäjoki. 3,0; 3 Kuninkoja. Vähäjoki. 3,3; 1 Kovasoja. 6,0; 1 Jaaninoja
± 1,0; 1 Piuhanoja 296 139 0 10,0; 2 Perno 295 294 293 289 1,1; 1 Kuuanoja 297 292 290 10,0; 1 Alhaistenoja 161 303 302 301 291 93115 95 10,0; 3 Pansio 300 298 234 162 2,0; 1 Raisionjoki 299 140 2,0; 2
Palvelu- ja vuosisuunnitelman osavuosikatsaus. Asunto- ja kiinteistölautakunta
Palvelu- ja vuosisuunnitelman osavuosikatsaus Asunto- ja kiinteistölautakunta Tammi-huhtikuu 2017 1 Strategisen johtamisjärjestelmän asiakirjat KAUPUNKISTRATEGIA VISIO JA TOIMINTATAVAT STRATEGINEN OHJAUS
Lähtökohdat ja tarpeet täydennysrakentamisen kehittämiselle. Ympäristöneuvos Antti Irjala Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto
Lähtökohdat ja tarpeet täydennysrakentamisen kehittämiselle Ympäristöneuvos Antti Irjala Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Tarpeet täydennysrakentaminen kehittämiselle? Rakennetun ympäristön
KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja
KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä
Toimialan ajankohtaiskatsaus/ marraskuu 2018
Toimialan ajankohtaiskatsaus/ marraskuu 2018 Taloustilanne marraskuun lopussa Laskennallinen toteutuma 91,6% Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS Sivistystoimiala
Tilinpäätös Ympäristötoimiala toimialajohtaja Markku Toivonen
Tilinpäätös Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta Lautakunnan toiminta-ajatus: Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunnan tehtäväalueena on viihtyisän, toimivan, terveellisen ja turvallisen elinympäristön
Selvitys perusopetuksen resurssien jaosta ja muutoksista
Selvitys perusopetuksen resurssien jaosta ja muutoksista Kasvatus- ja opetuslautakunta 20.9.2017 Tommi Tuominen Miten resurssit ovat muuttuneet? Opetushenkilökunnassa? Koulunkäynninohjaajissa? Jakotunneissa?
KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi
HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
Kaupunkirakenne. Määrä- ja taloustavoitteet. Suoritetavoitteet
Määrä- ja taloustavoitteet Talousarvio TA-m uutokset Yhteensä Toteutunut Poikkeam a Ylitysoikeus 38 256-124 5 4,6 19 15,4-4 21 211 1 6 736 819 136 819 2 379 94 179 94 ehdotukset valmisteltu ehdotukset
NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1
NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Luhtajoentien-Havumäentien asemakaava ja asemakaavamuutos 34/10.02.03/2018 ASRA 3 Nurmijärven kunta aloittaa Klaukkalassa asemakaavan sekä asemakaavamuutoksen laatimisen
allianssiurakka Mitä allianssilla tavoitellaan? Maanrakennuspäivä Anna Keskinen
Mitä allianssilla tavoitellaan? Pakilan allianssiurakka Maanrakennuspäivä 18.9.2014 Parempaa yhteistyötä tilaajan ja urakoitsijan välillä Anna Keskinen Joustavuutta ylläpitotöihin Asukasyhteistyön parantaminen
Joukkoliikenneratkaisun toteutuksen ensimmäinen vaihe
Joukkoliikenneratkaisun toteutuksen ensimmäinen vaihe Kaupunginjohtaja Minna Arve 11.2.2019 Kuva Sigge Arkkitehdit Oy Raitiotiehanke ei ole vain joukkoliikennehanke, vaan merkittävä kasvua tukeva strateginen
Turun kaupunkikehityksen suunnat Timo Hintsanen, kaupunkisuunnittelujohtaja
Turun kaupunkikehityksen suunnat Timo Hintsanen, kaupunkisuunnittelujohtaja 19.3.2019 Lundén Architecture Company Turku kasvaa Vuoteen 2050 mennessä turkulaisia on 250 000 270 000 250 000 230 000 210 000
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.
KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja
KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä
TYS KILPAILUSEMINAARI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITYS. Nella Karhulahti, kaavoitusarkkitehti
TYS KILPAILUSEMINAARI 4.4.2017 KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITYS Nella Karhulahti, kaavoitusarkkitehti Turun kaupungin visio 2029 Suomen Turku on kiinnostava ja rohkeasti uudistuva eurooppalainen yliopisto- ja
MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen
Varsinais-Suomen vaalipiiri. 853 Turku. Kerttulin vanhainkoti. EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 4 Vaalipöytäkirjan liite s. 1/2
EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 4 Vaalipöytäkirjan liite s. 1/2 001 Kerttulin vanhainkoti 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40
KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja
KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä
Kaupunkisuunnitteluvirasto ja ikääntyneet
Kaupunkisuunnitteluvirasto ja ikääntyneet Kari Tenkanen KSV/Liikennesuunnitteluosasto 23.9.2015 Kaupunkisuunnitteluviraston toiminta Kaupunkisuunnitteluvirasto vastaa Helsingin kaavoituksesta ja liikenteen
Allianssimallin ylläpitourakan tarkastelu viheraluenäkökulmasta. Kari Ojamies Ylläpito Helsingin kaupunki
Allianssimallin ylläpitourakan tarkastelu viheraluenäkökulmasta Kari Ojamies Ylläpito Helsingin kaupunki Esityksen sisältö Ylläpidon allianssi pähkinänkuoressa Neljän vuoden kokemukset Perustiedot urakasta
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017, luonnos
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017, luonnos 22.8.2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Aikuiskoulutus Sopimuksen tarkoitus: Sopimuksella ohjataan palvelualueen toiminnan palveluiden suuntaamista sekä kehittämisen
Turun kaupunkiseudun kuntien ja valtion välinen maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimus
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 105/10.00.00.00/2012 41 Turun kaupunkiseudun kuntien ja valtion välinen maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimus 2016-2019 Päätöshistoria Kaupunginhallitus
Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (7) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/
Helsingin kaupunki Esityslista 6/2017 1 (7) 3 Kaupunkiympäristön toimialan talousarvion toteutumisennuste sekä toiminnan osavuotiskatsaus 2/2017 (a-asia) HEL 2017-009167 T 02 02 01 Päätösehdotus Tiivistelmä
Rakennesuunnitelma 2040
Rakennesuunnitelma 2040 Seutuhallituksen työpaja 28.5.2014 TYÖ- SUUNNITELMA TAVOIT- TEET VAIHTO- EHDOT LINJA- RATKAISU LUONNOS EHDOTUS Linjaratkaisu, sh. 23.4.2014 Linjaratkaisuehdotus perustuu tarkasteluun,
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 18.2.2015 Yleistä osallistumis-
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017
OPRATIIVINN SOPIMUS 2017 Sivistystoimiala Palvelualue: Toimialan hallinto ja yhteiset palvelut Sopimuksen tarkoitus: Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja palvelutuotantoa edustava palvelualuejohtata/yksikköjohtaja
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Liite 1. 1(8) Kurikan kaupunki Asemakaavamuutos koskien Nummi (3) korttelia 11 sekä virkistysaluetta. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1 Asemakaavan muutosalue Nummen kaupunginosassa Liite
VALTIONEUVOSTON SELONTEKO KESKIPITKÄN AIKAVÄLIN ILMASTOPOLITIIKAN SUUNNITELMASTA VUOTEEN 2030
VALTIONEUVOSTON SELONTEKO KESKIPITKÄN AIKAVÄLIN ILMASTOPOLITIIKAN SUUNNITELMASTA VUOTEEN 2030 LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN ASIANTUNTIJAKUULEMINEN Arto Hovi 17.10.2017 Arvio Liikenneviraston keskipitkän
TURVALLINEN YMPÄRISTÖ
TURVALLINEN YMPÄRISTÖ Turvallinen Lappeenranta Lappeenrannan strategian tavoite v. 2028 VIIHTYISÄ JA TURVALLINEN YMPÄRISTÖ Sujuva arki ja turvallinen kasvuympäristö, jossa on varaa valita mieleisiä harrastuksia
KATEDRALSKOLAN, PERUSKORJAUS
2.2.2015 Sivu 1/4 JA Tilaaja: PL 11 20101 Turku Hanke: Katedralskolan, peruskorjaus Osoite: Itäinen Rantakatu 2 / Vanha Suurtori 1, 20100 Turku KATEDRALSKOLAN, PERUSKORJAUS Suurtorin rakennuksiin kuuluvan
Kestävä kaupunkiliikkuminen Helsingissä Tilannekatsaus 2017
Kestävä kaupunkiliikkuminen Helsingissä Tilannekatsaus 2017 Anna Pätynen ja Jari Rantsi (8.12.2017) Kestävän kaupunkiliikkumisen edistäminen on osa ratkaisua, jolla vähennetään liikenteestä aiheutuvia
Yleis- ja asemakaavoitusohjelma vuodelle 2016 on hyväksytty kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunnassa osana Ympäristötoimialan
KAAVOITUSOHJELMA 2016 Yleis- ja asemakaavoitusohjelma vuodelle 2016 on hyväksytty kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunnassa 15.12.2015 395 osana Ympäristötoimialan strategista sopimusta. Yleiskaavoitusohjelma
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KAUPUNKIYMPÄRISTÖTOIMIALA KAAVOITUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2019 Diaarinumero 11102-2018 Asemakaavatunnus 2/2019 ASEMAKAAVANMUUTOS Luolavuoren kaupunginosan korttelille 21 ja osalle
Suunnittelualue, rajaus sinisellä
1 YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ ASEMAKAAVANMUUTOS Herttuankulma 25.4.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Diaarinumero 9515-2013 Asemakaavatunnus 27/2013 Asemakaavamuutos
OPUS Ylläpidon tuotteistus Turun pilotti
OPUS Ylläpidon tuotteistus Turun pilotti OPUS hanke = Kuntien teknisen toimen palveluiden optimointi ja hallinta 23-24.10.2014 Seinäjoki KEHTO 1 Turun rinnakkaishanke Luoda käytännössä kuntien infraomaisuuden
Ilmalan studiot Asukastilaisuus
Asukastilaisuus 5.2.2018 1. Kaavahankkeen taustat ja tavoitteet 2. OAS:n sisältö 3. Kaavahankkeen reunaehdot ja selvitettävät asiat 4. Kaavoitusaikataulu kaavahankkeen taustat ja tavoitteet KESKI-PASILA
Pakilan alueurakka. IPT-työpaja IPT-työpaja / Anna Tienvieri
Pakilan alueurakka IPT-työpaja 15.11.2016 Pakilan alueurakan perustietoja (2014-19) Toteutetaan 5-vuotisena palveluallianssisopimuksena Kehitysvaihe ennen toteutusta noin 4 kk Toteutusvaihe 5 vuotta Kumppanit:
Seutuhallituksen kokous Seutusihteeri Pohjonen Vuoden 2016 toiminnan toteutuminen
71 TALOUSARVIORAAMI VUODELLE 2017, EHDOTUS Seutusihteeri Pohjonen 28.4.2016 Seutuyhteistyön vuosisuunnittelua ohjaavat seutustrategia, rakennesuunnitelma 2040 ja MAL3-sopimus. Vuonna 2010 hyväksytty seutustrategia
TERVETULOA JOENSUUHUN!
TERVETULOA JOENSUUHUN! JOENSUUN AJANKOHTAISET HANKKEET Kuntatekniikanpäivät 2010 Tekninen johtaja Anu Näätänen TOIMINTA-ALUE maapinta-ala 2382 km 2 asukasluku 72704 (1.1.2010) JOENSUU 2009 : Joensuu +
Kunkun parkki yleisötilaisuus 3.10.2013 Tampere Kaavan laadinnan näkökulma
Kunkun parkki yleisötilaisuus 3.10.2013 Tampere Kaavan laadinnan näkökulma Tampereen keskustan kehittämisohjelma Tampereen keskustan liikenneverkkosuunnitelman (Takli) Ydinkeskustan pysäköinnin ja huollon
Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:
Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...
Kiertotalouden ratkaisut
Kiertotalouden ratkaisut ja niiden huomiointi Turun kaupungin kaavoituksessa TAINA RIEKKINEN KIERTOTALOUS KAAVOITUKSESSA JA MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUSSA 7.5.2019 12-16 FORUM MARINUM, SEMINAARILUOKKA LINNANKATU
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Ympäristötoimiala Lautakunta: - ja ympäristölautakunta Sopimuksen tarkoitus: Tällä sopimuksella lautakunta ja ympäristötoimiala sopivat kaupunkisuunnittelun palvelualueita koskevista
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...